Kaupunkirakentamisen aika (26) Asuntotuotanto on aivan keskeinen asia

Asumisen korkea hin­ta on ikävä asia, mut­ta samal­la se on hyvä merk­ki. Olemme onnis­tuneet tekemään vetovoimaisen kaupun­gin, johon liian moni halu­aa asumaan – liian moni suh­teessa ole­mas­sa ole­vaan asun­tokan­taan. Helsin­gin seudul­la on myös aluei­ta, joil­la asum­i­nen on hal­paa ja joil­la asun­to­jen hin­nat ovat viime vuosi­na laske­neet absoluuttisesti.

Ongel­ma on asumisen korkea hin­ta nimeno­maan Helsingis­sä, joten asun­to­ja pitää rak­en­taa lisää Helsinki­in – ei sinne, mis­sä asun­to­jen hin­nat ovat jo nyt laskusu­un­nas­sa. Kun raken­netaan hyville paikoille, ei tue­ta rikkai­ta, vaik­ka rikkaat ehkä tule­vatkin juuri niihin asun­toi­hin. Rikkail­la on toden­näköis­es­ti ollut asun­to aikaisem­min – itse asi­as­sa asun­not­to­muus on rikkaiden kohdal­la peräti harv­inaista. Jos rikkaan van­ha asun­to toisek­si parhaal­la paikalla vapau­tuu, sinne muut­taa joku kol­man­nek­si parhaal­ta paikalta ja niin edelleen. Ketjus­sa kaikkien asum­is­ta­so para­nee samal­la kun asun­to­jen hin­ta­paine helpot­taa koko kaupun­gin alueella.

Vasem­mis­toli­it­to on puhunut paljon sen puoles­ta, että pitäisi rak­en­taa enem­män Ara-asun­to­ja. Jos nos­tamme Ara-asun­to­jen osu­u­den 1 500 asun­nos­ta 2 500 asun­toon, tuhat onnekas­ta enem­män saa kor­jatuk­si ongel­man oma­l­ta kohdal­taan, mut­ta jos raken­namme asun­to­ja niin paljon, että asumisen hin­ta kään­tyy lasku­un, se kään­tyy lasku­un kaik­il­ta 300 000 ruokakunnalta.

Jos halu­amme pois­taa asun­top­u­laa, ain­oa keino on rak­en­taa lisää asun­to­ja. Muil­la asun­topoli­ti­ikan keinoil­la voidaan vaikut­taa vain siihen, ketkä jäävät ilman asun­toa Helsingissä.

Huonoim­mas­sa ase­mas­sa ovat nyt ne pieni­palkkaiset, jot­ka eivät ole tarpeek­si pieni­palkkaisia saadak­seen Ara-asun­non tai saadak­seen toimeen­tu­lo­tukea, mut­ta joutu­vat kär­simään siitä vuokrien nousus­ta, jon­ka toimeen­tu­lo­tu­ki on saanut aikaan.

On hyvin ikävää, että entiset yleishyödyl­liset yhtiöt ovat muut­tuneet ahneik­si saal­is­ta­jik­si. Helsin­ki on jatkanut tont­tien myön­tämistä niille liian pitkään. Entisille yleishyödyl­lisille yhtiöille ei pitäisi antaa enää tont­te­ja kuin tar­jouskil­pailu­jen kaut­ta. Tarvit­semme markki­nae­htoista vuokra-asun­to­tuotan­toa, mut­ta niitä asun­to­ja kaupun­gin kan­nat­taisi tuot­taa itse – ja myy­dä myöhem­min vaik­ka vuokralaisille. Voitoil­la voitaisi­in nopeut­taa tont­tien saamista rak­en­tamiskelpoisek­si eli nopeut­taa rak­en­tamista. Vasem­mis­toli­iton väläyt­tämästä vuokrasään­nöstelystä en ole innos­tunut lainkaan. Lain­säädän­nöl­lä voidaan var­maankin päät­tää vuokrasään­nöstelystä, mut­ta paljon järeämpiä keino­ja tarvit­taisi­in estämään vuokra-asun­to­jen myymistä omistusasunnoiksi.

Sel­l­ainenkin sanon­ta on ole­mas­sa, että vuokrasään­nöste­ly toisen maail­man­so­dan jäl­keen tuhosi euroop­palaisia kaupunke­ja enem­män kuin sota.