Viher- ja virkistysalueet
Millaisia viheralueita Helsinkiin?
Mitä viheralueilla pitäisi olla ja millä perusteella alueita tulisi merkitä viheralueiksi? Onko painopiste alkuperäisen luonnon monimuotoisuuden suojelussa, tulisiko olla Kaivopuiston kaltaista hoidettua, mutta luonnonarvojen kannalta köyhää luontoa vai keskuspuiston kaltaista metsää?
Pitäisikö Helsingissä suojella alkuperäistä luontoa niin, että kaupunkilaisten liikkumista luonnossa rajoitetaan herkkien lajien suojelemiseksi?
Kuvitelkaamme, että luonto voisi neuvotella asiasta ja käydä kauppaa maasta. Se möisi välittömästi jokseenkin kaikki viheralueet Helsingistä ja ostaisi sillä rahalla satakertaisen alueen jostakin, missä maa on halvempaa. Tämän kaupan jälkeen luonto voisi paremmin, mutta helsinkiläiset huonommin.
Luonto ei käy kauppaa, mutta luonnonsuojelijat joutuvat sovittamaan tavoitteensa yhteiskunnan muiden tavoitteiden kanssa. Kyse on kuvainnollisesti siitä, miten ”luonnonsuojelubudjetti” käytetään.
Kannatamme suurempaa luonnonsuojelubudjettia, mutta emme kannata luonnonsuojelubudjetin haaskaamista paikkoihin, joissa suurella rahasummalla saa vain vähän luontoa.
Kaupungissa viheralueet ovat ihmisiä varten. Puhtaita luonnonsuojelullisia arvoja on järkevämpää vaalia siellä, missä tarve muuhun käyttöön on vähäisempää. Erityisesti Suomessa pitäisi suojella vanhoja metsiä ahneilta hakkuilta. Yleensä virkistysarvot tai luonnonsuojeluarvot eivät ole toisilleen vastakkaisia, mutta jos ovat, pitäisi virkistysarvojen voittaa Helsingissä.
Tarvitaan sekä Kaivopuiston kaltaisia hoidettuja puistoja ja kunnollista, monimuotoista metsää. Hoidettu puisto on realistisin ratkaisu siellä, missä kävijöitä on niin paljon, ettei luonnontilainen metsä ei kestä kulutusta. Henkisenä ympäristönä metsä on kuitenkin aivan erilainen kuin hoidettu puisto. Metsiä siis tarvitaan.
Vaalit ovat näköjään tulossa. Tästä sen viimeistään huomaa.
Kyse on vaaleja varten kirjoitetusta kirjasta. Minusta on hyvä, että aika seikkaperäisesti kertoo ennen vaaleja, millaista politiikkaa ajaa.
On perin merkillistä, miten hyvät ihmiset suhtautuvat Trumpiin, kun hän ilmoitti ennen vaalia, mitä aikoo tehdä jos tulee valituksi. Poliitikkojen yleismaailmallinen tapa on nonchalleerata vaalilupaukset välittömästi vaalien jälkeen.
Diananpuiston ja Koulupuistikon kaltaisia näkisi mielellään tyhjien torintapaisten sijaan. Kummallista kun nykyarkkitehti ei saa talosta kaunista eikä puistosta viihtyisää, vaikka esimerkkejä olisi vaikka miten. Esimerkiksi Ruoholahden toimistojen edustojen kivitetyt torit eivät anna muuta kuin tuulisen aukion ylitettäväksi. Kuka ihmeen sadisti on keksinyt pistää nilkantappajakiveä, kun ennen laitettiin puita ja istutuksia. Aivan kuin olisi rikollista välillä istahtaa mukavalle puistonpenkille puun varjossa.
nakki, odota seuraavia lukuja.
Minusta esimerkiksi Keskuspuistossa Laaksossa ei tarvita metsää, vaan alueen pitäisi olla hoidettua puistoa epämääräisen pusikon sijasta.
Kun Laakson pusikko aika iso hoidetuksi puistoksi, sitä voisi hyvin vähän pienentää ja rakentaa lisää.
Helsingissä ihan liikaa metsäpusikoita niitä voidaan hyvin järjestelmällisesti sekä rakentaa että muuttaa hoidetuiksi puistoiksi. 1/3 nykyisestä Kehä III:n sisällä olevasta metsä-puisto-pusikkomäärästä riittää ihan mainiosti ja kun 2/3 rakennetaan tontteja riittää todella pitkäksi aikaa.
Toisaalta jos haluaa mennä oikeaan metsään niin sitten voi mennä Nuuksioon, Oittaalle tai Sipoonkorpeen.
Peli on niin menetetty. Mitään vanhaa rähjää ole jäljellä. Kaikki on joko muovitettu tai täytetty mahdollisimman halvalla DDR-arkkitehtuurilla, jossa hyödytön ja arvoton muualta roudattu ylijäämäjengi lösöilee ja lisääntyy.
Esmes Länsi-pasila ja Romustokka ja Kalasatama olivat juuri sellasta historiallista alakulttuurin kerrostumaa, joita vanhoissa sivistysmaissa pyritään JALOSTAMAAN, eikä panemaan täysin paskaksi.
Tästähän juuri on kyse. On kaksi “todellisuutta”: mitä luvataan ja mitä oikeasti tehdään. Jokainen voi itse päätellä, kumman mukaan mennään.
Hesarissa oli hyvä ehdotus: kannattaa lukea edellisen vaalin lupaukset ja katsoa, mitä sitten oikeasti tapahtui.
Mikko Särelä on blogillaan käynyt läpi, mitä lupasimme kirjassa Seuraavat 400 000 helsinkiläistä ja mitä noille asioille on tapahtunut. Kannattaa käydä lukemassa.
Minusta on harmillista että Keskuspuisto Helsingissä on saavuttanut sellaisen pyhän lehmän statuksen kun sillä on. Se estää sen kehittämisen todellisena puistona joka olisi paljon laajemmassa käytössä.
Harkitulla kaupunkisuunnittelulla meillä voisi olla Pohjois-Euroopan hienon kaupunkipuisto joka olisi laajassa käytössä kaikkien kaupunkilaisten kesken. Sen sijaan meillä on Keskuspuisto jota käyttävät lähinnä lähialueen asukkaat lenkkeilyyn ja koirien ulkoiluttamiseen.
Esim. Madridissa ihmiset menevät El Retiroon kaikkialta kaupungista viettääkseen aikaa useampia tunteja. Puisto on hieno ja siellä on mukava oleskella.
Mitä Osmo tekisit seuraavalla vaalikaudella edistääksesi Keskuspuiston viihtyisyyttä ja laajempaa käyttöä?
Pysäköintinormeista on ollut paljon puhetta. Mikä on oikea viheraluenormi?
Jos viheralueilla on yhteiskunnalle taloudellisia vaikutuksia, niiden perusteella osataan varmaan optimoida sopiva määrä suhteessa asukkaisiin.
Liian vähän viheralueita aiheuttaa tuberkuloosia, ahdistusta ja syrjäytymistä. Liian suuri määrä puolestaan hajoittaa kaupunkirakennetta, kasvattaa etäisyyksiä ja vähentää kaupungin tontinmyyntituloja.
Tuon kaavan kun saatte laskettua, ei tarvitse väitellä nimbyjen kanssa vaan on pistää normitetut rätingit pöytään.
Tulee mieleen Sipoolta saadut alueet, joiden rakentamista luonnonsuojeluarvot haittaavat — Kokoomus jo ehti asian ottaa julkisuudessa esiin. Onko “muutaman” linnun suojelu tärkeämpää kuin asuntojen gryndaus? Tosin — toisaalta, onko Östersundom ollenkaan oikea paikka rakentaa metroa ja sen edellyttämää urbaania asutusta?
Kaivopuistosta ruisrääkkäyhdyskunta varmaankin tarvittaessa siirrettäisiin muualle, eikä julistettaisi puistoa suojelunarvoiseksi habitaatiksi — mutta siirryttäessä harvemmin asutuille alueille, jossain kohtaa habitaatin arvo varmaankin on suurempi kuin hajautuneen kaupungin rakentamisen.
Jos tuosta ÖStersundomista nyt jotain ylipäätään opitaan niin toivottavasti se, että jokaikinen suojelualue vaikuttaa rakentamista estävästi alaansa laajemmin monikymmenkertaisesti. Lievää harkintaa seuraavalla kerralla.
Varsinaisia tärkeitä luontoarvoja tuolla ei Naturoissa ole. Piti vaan jonnekin aikanaan Naturoita roiskia.
Pyy, metsästettävä lintu pitää suojella Helsingissä.…
Mitä viheralueilla pitäisi olla ja millä perusteella alueita tulisi merkitä viheralueiksi? Tulisiko olla Kaivopuiston kaltaista hoidettua, mutta luonnonarvojen kannalta köyhää luontoa vai Keskuspuiston kaltaista metsää?
Molempia tarvitaan. Pääasia että kaupungin nykyiset viheralueet säästetään rakentamiselta.
Minulla on sellainen mielikuva, että Sipoo halusi estää Helsinkiä rakentamasta Helsingin omistamia maita. Tehtiin myrkkypilleri liitosta vastaan, mutta se ei kyllä estänyt Helsinkiä nielemästä sitä.