Valinnanvapaudessa muhii katastrofi

Olen pitänyt poti­laiden valin­nan­va­paut­ta ter­ve­tulleena uud­is­tuk­se­na. Antaa­han se yksi­ty­isille palveluille mah­dol­lisu­u­den haas­taa ja kirit­tää julk­isia, vaik­ka julki­nen ter­vey­den­huolto tulee yhä ole­maan ter­vey­den­huol­lon runko. 

Joht­a­mi­nen on yksi­tyisel­lä puolel­la yleen­sä ja inno­vati­ivisem­paa. Huonos­ti toimi­va yksi­tyi­nen kar­si­u­tuu pois, mut­ta huonokin julki­nen organ­isaa­tio pysyy pystyssä. 

Voiton­tavoit­telu ei ole moraali­ton tapa kan­nus­taa organ­isaa­tioi­ta kohti parem­paa toim­intaa, kun­han kan­nustin toimii oikein. Sitä saa mis­tä mak­saa. Jos mak­saa vääristä asioista, saa vääriä asioita. 

Valin­nan­va­pau­den taloudel­li­sis­sa pelisään­nöis­sä on niin paho­ja puut­tei­ta, että koko uud­is­tuk­ses­ta on tulos­sa taloudelli­nen katas­trofi. Val­tio­varain­min­is­ter­iö tulee pitämään huolen siitä, että menot eivät kas­va, joten taloudelli­nen katas­trofi muut­tuu rahan lop­pues­sa hoidol­lisek­si kurjuudeksi. 

Esite­ty­il­lä sään­nöil­lä yksi­tyisen sote-yksikön taloudelli­nen men­estys riip­puu vain vähäis­es­ti siitä, kuin­ka hyvin se toimii. Olen­naisem­paa on, mil­laisia poti­lai­ta se saa asi­akkaik­seen. Peruster­veistä on syytä pitää hyvää huol­ta ja paljon palvelu­ja tarvit­se­vista ei voi kuin toivoa, että he vai­h­ta­vat jonkun toisen potilaiksi. 

Ei voi olla järkevää, että ter­veitä yli­hoide­taan ja sairai­ta ali­hoide­taan, mut­ta siihen lausun­noil­la ole­va laki toteutues­saan johtaa. 

Joidenkin kun­tien kokon­aisulkois­tuk­set ovat osoit­ta­neet, että yksi­tyi­nen on osan­nut opti­moi­da parem­min työn­jaon peruster­vey­den­hoidon ja erikois­sairaan­hoidon välil­lä – kun laskut erikois­sairaan­hoi­dos­ta ovat tulleet sen itsen­sä maksettavaksi. 

Toisin käy, jos sairaalaan voi kir­joit­taa lähet­teitä ilmaisek­si. Jär­jestelmä ei toi­mi, jos peruster­vey­den­huol­lol­la ja erikois­sairaan­hoidol­la on eri mak­sa­ja. Tämän ansan vält­tämisek­si esitetään, että lähet­teen tarkas­taa maakun­ta, mis­sä haaskau­tuu sekä aikaa että rahaa. 

Kom­pro­missi­na voisi ajatel­la, että lähet­teen perus­teel­la tehtävät tutkimuk­set mak­saisi se joka lähet­tää, mut­ta tutkimuk­sen perus­teel­la annetun hoidon – vaik­ka sydän­leikkauk­sen – mak­saisi maakunta. 

Kalli­ita poti­lai­ta varten kaavail­laan Sin­ga­poren mallin mukaista henkilöko­htaista bud­jet­tia. Tähän muo­dos­tuu taas han­kala raja. On sekä poti­laan että sote-keskuk­sen etu paljon hoitoa tarvit­se­va henkilöko­htaisen bud­jetin piiri­in. Sik­si kalli­ista poti­laas­ta kan­nat­taa tehdä vielä kalli­impi, sen sijaan, että yrit­täisi löytää edullisen ratkaisun tämän ongelmi­in. Ansa on kyl­lä havait­tu, mut­ta keino on pon­neton. Päätök­sen henkilöko­htaiseen bud­jet­ti­in siirtämis­es­tä tekevät maakun­nat jol­lakin vaku­u­tus­lääkäre­itä muis­tut­taval­la menet­te­lyl­lä. Päätök­siä analysoimal­la opi­taan aika pian, mis­tä narus­ta pitää vetää. 

Eikö voisi aloit­taa varovaisem­min? Ruot­sis­sa on saatu hyviä koke­muk­sia elek­ti­ivisen hoidon kil­pailu­tuk­sista. Lonkkaleikkauk­sista esimerkik­si on tul­lut sekä halvem­pia että laadukkaampia. Yksi­ty­istä peruster­vey­den­hoitoa voisi tar­jo­ta aluk­si lähin­nä peruster­veille suun­nilleen sen tasoise­na kuin on nyt työter­veyshuol­los­sa. Siitä ei tietenkään paljon mak­set­taisi, kos­ka hoidon tarvet­ta on vähän. Enem­män hoitoa tarvit­se­vat voisi­vat ainakin aluk­si jäädä maakun­nan vas­tu­ulle, kos­ka moninker­taista verkos­toa täy­den palvelun sote-keskuk­sista ei har­vaan asut­tuun maa­han kan­na­ta tehdä. 

Kaiken kru­u­naa täysin itse kek­sit­ty yhtiöit­tämis­pakko julkiselle ter­vey­den­hoidolle. Siitä tulee mil­jardi­ta­sei­neen todel­li­nen sekamel­s­ka niin kuin tämä siir­tymis­vai­he ei olisi muutenkin han­kala. Mitään kus­tan­nusver­tailua tämän perus­teel­la ei voi­da tehdä, kos­ka julkisen palvelun tehtävät ovat erilaiset. 

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä.