Olen pitkään seurannut eräänlaisena aluepoliittisena indikaattorina nuorten akateemisesti koulutettujen aikuisten sijoittumista maassa. Yleensä ihmiset ovat asettuneet paikalleen 35 vuotta täytettyään. Koulutetut nuoret määräävät paljolti, mihin osaamista vaativat työpaikat maassa syntyvät.
Olen tulostanut tilastokeskuksen aineistoista ikäluokkaan 25-34 -vuotiaat kuuluvat ylemmän akateemisen loppututkinnon suorittaneet , siis maisterit, lisensiaatit ja tohtorit. Toistaiseksi olen saanut valmiiksi vasta Helsingin seutua koskevan aineiston. (Pitänee varmaan harjoitella pivot-operaationkäyttö’. Tämä sujui minulta aika hitaasti.)
Halusin katsoa, mitä on tapahtunut vuosien 2010 ja 2015 välillä.
Kaikki 25-34 vuotiaat
Jos katsotaan koko joukkoa koulutukseen katsomatta, ikäluokan koko on kasvanut 14 120 hengellä. Tämä kasvu on mennyt enemmän kuin kokonaan Helsingin seudulle. Helsingin seudun sisällä se on mennyt ennen kaikkea Helsinkiin ja Vantaalle. Kasvu Espoossa ja Kauniaisissa on ollut jonkin verran maltillisempaa. Mutta kehyskunnat. Sen olen tiennyt, että kehyskuntien väestön kasvu on hidastunut, mutta pieni yllätys oli, että kehyskunnissa tämä ikäluokka on pienentynyt.
Akateemisen loppututkinnon suorittaneet 25-34 -vuotiaat
Pieni yllätys minulle oli, että tässä ikäluokassa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden määrä oli vähentynyt, ei paljon, mutta kuitenkin. Onko koulutusta supistettu vain onko kyse aivoviennistä?
Korkeasti koulutetut nuoret pakkautuvat yhä enemmän Helsingin seudulle. Vaikka heidän määränsä koko maassa oli vähentynyt, oli se Helsingin seudulla kasvanut melkein 1600:lla. Helsingin seudun osuus tuosta joukosta oli kasvanut 43,8 %:sta 45,8 %:iin.
Helsingin seudun sisällä akateemisesti koulutettujen nuorten aikuisten lisäys on tapahtunut enemmän kuin kokonaan Helsingissä. Heidän määränsä oli pysynyt lähes ennallaan Vantaalla (vaikka ikäluokan koko oli kasvanut) . Espoossa tämän joukon määrä oli vähentynyt merkittävästi ja selvästi vielä enemmän kehyskunnissa. Koulutusaste nousee Helsingissä ja laskee muualla Helsingin seudulla!
On puhuttu että opiskelijat lykkää valmistumista taantumassa. Se voisi selittää tutkinnon suorittaneiden määrää? 2010-2015 vain 2011 taisi talous kasvaa
Ikäluokka pienenee.
Parempihan sitä nuoren aikuisen on olla ”opiskelijana” kuin ”työttömänä” (tai tehdä hanttihommia opiskelijan statuksella kuin sitä ilman), mutta kun kun tämä talouden kuoppa on kestänyt jo kohta vuosikymmenen, eikä loppua ole näkyvissä (sitä voi olla kuopassa, vaikka ei olisi kaan ennä aivan kuoan absoluuttisesti syvimmässä kohdassa) voineekohan opiskelujen viivyttäminen enää olla kovin merkittävä tekijä?
Nuoret koulutetut ovat jättämässä maata kiihtyvällä tahdilla: http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004891306.html
En tiedä, onko tämä ollut tietoinen politiikka, mutta tulokset tuskin toteutun integraation tavalla olisivat kovasti erilaiset, vaikka olisi ollutkin. Rajat ulkomaihin, erityisesti EU:n ovat auenneet, samalla kun talouspoliittisestä itsenäisyydestä on luovuttu ja otettu euro-näännytys tilalle. Ei kai ihme, jos kasvava määrä nuorista katsoo, että heillä ei ole tulevaisuutta täällä?
Tämä on kirjoitettu täällä varmaan moneen kertaan, mutta kerrataan vielä. Tuo ilmiö esiintyy kaikkialla maailmassa.
Osaavat kouluttautuvat nuoret ovat jo useamman vuosikymmenen ajan muuttaneet maalta yliopistokaupunkeihin ja työllistyneet pääosin sinne. Paluumuutto yliopistotutkinnon jälkeen maalle tapahtuu lähinnä valtion / kuntien virkoihin tai muutamaan harvaan perheyritykseen.
Helsinki luonnollisesti pääkaupunkina ja maan ainoana miljoonakaupunkina imee osaavaa ja pätevää työvoimaa jatkuvasti. Tampereella on myös useita kymmeniä kansainvälisiä yrityksiä ja akateemista ”pöhinää”. Tampereelta voi myös käydä junalla tai autolla Helsingissä töissä.
Sama ilmiö näkyy muissa maissa. Alle 10 miljoonan asukkaan maissa ”kansainvälisiä akateemisia keskuksia” on se 1-2. Norjassa on vain Oslo ja Tanskassa on vain Köpis, Ruotsissa on Tukholman lisäksi Gothenburg.
Tuohon kansainvälisen tason akateemiseen kaupunkiin vaaditaan käytännössä yliopisto + tekninen yliopisto ja lähes miljoonan asukkaan elinpiiri. Tai maan pääkaupungin läheisyys ja ne yliopistot.
Keski-Eurooppa on hieman eri asia, koska siellä on suuria keskuksia tasaisesti joka puolella, ja alue on ollut vuosisatoja historiallisesti rikasta.
Ja käytännössä tuo tarkoittaa Suomen kannalta sitä, että tännekin syntyy jatkossakin entistä jyrkempi punaniska-ruostevyöhyke ja akateeminen kaupunkiporvaristo, joilla on eri arvomaailmat. Lasken itseni tuohon jälkimmäiseen jos pitää laskea.
Se ei ollut yllätys, että nuoria akateemisia on kasaantunut erityisesti Helsingin seudulle, mutta aika iso muutos on siinä, että heidän määränsä esimerkiksi Espoossa ja kehyskunnissa on voimakkaasti vähentynyt, että Helsingin seudun sisällä pyritään nimenomaan Helsinkiin.
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden lukumäärän väheneminen koko maan tasolla taitaa heijastella AMK-tutkinnon suosion kasvua, koska alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden lukumäärä on kasvanut.
On oikeastaan aika ymmärrettävää, että ankeina aikoina tutkinnon työelämäorientaatio nousee uuteen arvoon.
Omilta opiskeluajoiltani 1980-luvulta muistan että Norjan ainoa kauppakorkeakoulu oli tuohon aikaan Bergenissä ja teknillinen korkeakoulu Trondheimissa. En tiedä onko Osloon perustettu sen jälkeen tätä opetusta tarjoavia yksiköitä? Vai ovatko mahdollisesti osa oslolaisista opiskelleet Ruotsissa Göteborgissa joka on Trondheimia ja Bergeniä lähempänä tai Tanskassa? (Huom, Göteborg ei ole suomeksi Gothenburg)
Mutta Norja on muutenkin vähän poikeava maa elinkeinojensa osalta että ei voi oikein ottaa mallia.
Vuonna 2010 oli olemassa Nokia Mobile Phones. 2015 ei enää ollut. Vaikutus suurinta Espoo, Salo, Tampere ja Oulu. Tällä vaikutusta myös akateemiseen aivotuontiin ja akateemiseen aivovientiin.
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on myös kaksinkertaistunut ko. aikana.
Kyse ei ole siitä että tietyt ihmiset olisivat muuttaneet viidentoista vuoden aikana kehien takaa Helsinkiin. Vaan siitä että viidessätoista vuodessa ihmiset vanhenevat. Aikanaan asuntoja kehyskuntiin rakennuttaneet nuoret akateemiset eivät enää ole niin nuoria.
Onhan kuusikymmenluvun lähiöissäkin ollut tietty elinkaari, mummoutuminen tapahtuu ihan kalenterista johtuen eikä niinkään muuttopohjaisesta asumispreferenssin ja trendien vaihdoksesta.
Kannattaisi tutkia ovatko nuoret akateemiset jääneetkin vuokralle miniasuntoon Kallioon koska eivät saa kiristyneiden lainaehtojen vuoksi lainaa ja pysty rakennuttamaan unelmiensa omakotitaloa. Sitä ei saa tilastoista selville…
Joidenkin uutisten mukaan akateemisten työttömyys on ollut kasvussa melkein tuon ajan
http://www.talouselama.fi/uutiset/59-kuukauden-kauhuputki-katkesi-korkeakoulutettujen-tyottomyys-kaantyi-laskuun-6609597
Tuon uutisen mukaan siis lähes tuon 2010 – 2015 ajan korkeakoulutettujan työllisyystilanne on heikentynyt.
Onneksi tuo kierre on nyt vihdoin katkennut.
Tilastoon saisi vähän tarkkuutta, jos se kertoisi vaikkapa akateemisten työpaikkojen lukumäärän – eihän se ole kauhean koulutusta vastaavaa, jos vaikka kielenkääntäjä on töissä vaikkapa Stockmannin myyjänä. Ongelma vaan taitaa olla, että tämmöistä tilastoa ei pystytä tekemään – eli kuinka moni on todella koulutustaan vastaavassa työssä.
Kertooko Helsingin kasvu siis siitä että nimenomaan akateemisia töitä on tullut lisää? Vai siitä, että Helsingissä on töitä, joihin nuorten akateemisten on helpompi päästä. Vai kertooko se työllisyydestä lainkaan?
Opiskeluaikana sain nähdä, että aika paljon akateemisia riivaa se, että joudutaan ottamaan vastaan hommia sieltä sun täältä, kun oman alan töitä ei vain ole aluksi tarjolla. Ja sitten kun niitä on, nekin saattavat olla joko huonosti palkattuja tai sitten osa- tai määräaikaisia.
Toisaalta nuoret akateemiset ovat ihan haluttua työvoimaa alalla kuin alalla, joten jos Helsinkiin syntyy paljon uusia työpaikkoja tai vienti- tai tuontivetoisia työpaikkoja, näissä töissä akateemisten osaaminen on yleensä kai kysyttyä, riippumatta siitä vastaako se koulutusta vai ei.
Arvellaan, että ihminen joutuu vahtamaan ammattia useamman kerran elämässään. Niinpä ei kannata opiskella liian pitkää alussa, vaan jättää osa myöhempään. Onpa hallituksellakin tarkoitus lieventää noita kelpoisuusvaatimuksia.
Kun lama tulee, niin se koskee ensin teollisuusväkeä, joka siis saa palkkansa asiakkailta/ostajilta. Kaupunkiporvaristo ei lamaa koe, yhteiskunta maksaa palkat velkarahalla toivoen että EU tai joku luonnonlaki poistaisi laman. Kun näin ei käy täytyy tähänkin väestönosaan koskea.
Mä komppaan kanssa tätä selitystä. Aivotuonti Intiasta ja Itä-Euroopasta hiipui Nokia Saagan viimeisessä luvussa, ja kotimaisten akateemisten osalta veikkaan että jonkun verran on saattanut muuttaa Helsinkiin tai ulkomaille keikkatöiden takia tai siksi että perheet ovat työttömyyden takia hajonneet.
Monet kokeilevat Helsingissä siipiään, ennen kuin siirtyvä periferiasta keskustoihin.
Punaniskojen päämaa USA muistuttaa hyvin paljon tuota kuvailemaasi Norjaa: sielläkin akateemisten koulutuspaikat on hajasijoitetttu suurimpien kaupunkien ulkopuolelle.
Lääkäriliittohan teki vuonna 2013 tutkimuksen siitä, missä sairaanhoitopiireissä 90- ja 2000-luvuilla valmistuneet lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneet työskentelivät. 86% Helsingistä valmistuneista Suomessa työskentelevistä työskenteli HUS piirissä, 6% TAYS, 4% TYKS, 2% OYS ja 2% KYS piirissä. Kuopiosta valmistuneistakin 24% oli valunut HUS piiriin. Tampereelta valmistuneista 20%, Turusta valmistuneista 22%, sekä Oulusta valmistuneistakin 15% oli siirtynyt HUS piiriin. Itsekin muutin pääkaupunkiseudulle reilu vuosi opiskeluiden jälkeen, ei siihen sen kummempaa syytä ollut kuin ajattelin, että elämä pääkaupungissa olisi kivempaa. Suuniilleen yhtä hyvä työpaikka olisi järjestynyt muualtakin.
Sjellantilaisilla on Köpis, Jyllantilaisilla Hampuri.
Jenkeissä on niin paljon yliopistoja, että niitä siksikin löytyy vähän joka puolelta. Mutta kyllä suurista kaupungeistakin lähes aina löytyy korkeakoulu tai pari. Siellä vaan koulut ovat yksityisiä ja sen takia pienempiä yksiköitä, mikä vähän hämärtää kuvaa. Ei ole Helsingin Yliopiston tyylistä koulua, jonka olisi tarkoitus kouluttaa suurin osa amerikkalaisista virkamiehistä yhdessä paikassa.
”Pieni yllätys minulle oli, että tässä ikäluokassa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden määrä oli vähentynyt, ei paljon, mutta kuitenkin. Onko koulutusta supistettu vain onko kyse aivoviennistä?”
Tuo taitaa olla se ikäluokka, jossa humanitaarista maahanmuuttoa tapahtuu eniten, eikä heillä tyypillisesti ole korkeakoulutusta. Voisiko se osaltaan selittää tilastoa?
Eihän se humanitaarinen maahanmuutto voi vähentää akateemisten lukumäärää, korkeintaan osuutta.
Yksi merkittävä seikka on valtion aluehallinnon alasajo. Se on vähentänyt merkittävästi akateemisia työpaikkoja maakuntakeskuksissa. Hajasijoitus ei ole tuonut tilalle vastaavia työpaikkoja ja moni hajasijoitettu on reppuri.
Maakuntakeskuksiin on jäänyt niin vähän akateemisia työpaikkoja, ettei perhe, jossa molemmat ovat koulutettuja, voi enää ajatellakaan muuttavansa työn perässä maakuntaan. Siellä käydään vain kääntymässä, mutta perhe jää Helsinkiin.
Nyt puheena ollut akateeminen ikäryhmä ei kuitenkaan ole tuloiltaan, työsuhteeltaan tai edes ajattelultaan mitenkään kovin porvaristoa vaikka kuplassa elääkin.
Nuo prosentit tuollaisenaan ei kerro yhtään mitään. Ammattibarometrin mukaan HUSin alueella on suurempi pula hakijoista kuin Oulussa, Kuopiossa tai Tampereella, niin yleis- kuin erikoislääkäreiden kohdalla.
https://www.ammattibarometri.fi/kartta2.asp?vuosi=16ii&ammattikoodi=2211&kieli=fi
Miten olisi myös sellainen aluepoliittinen indikaattori jossa katsotaan mihin ne kouluttamattomat, kieli- ja ammattitaidottomat syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajataustaiset ”pakkautuvat”….?
– Helsinkiin! Ja mitä siitä voidaan päätellä?
Tuossa näkyy simppelisti se että kun Helsinki on kaavoittanut ja rakentanut hieman aikaista enemmän niin ihmisille on helpompaa jäädä taikka muuttaa Helsinkiin. Kehyskuntien aikaisempi veto ollut ennemmin Helsingin työntöä.
Yliopisto-opiskelijat usein pyrkivät avioliittoon toisen samanlaisen kanssa. Suurella paikkakunnalla on paremmat mahdollisuudet löytää työpaikka molemmille. Toki muitakin etuja on.
Århusin yliopisto on kannsainvälisesti arvostettu.
Samoin upslan ja Lundin.
Siitä voidaan päätellä, että Helsinki (ja suuret kaupungit ylipäänsä) ovat hyviä ja haluttuja asuinpaikkoja.
Kaupungin suurin etu on elämiseen liittyvien riskien vähäisyys. Jos työpaikka menee alta, uuden löytäminen on helppoa. Jos avioero johtaa asunnon pakkomyyntiin, ostaja löytyy nopeasti. Jos terveys pettää, palvelut on lähellä.
Haja-asutusalueella on hyvä ja halpa asua jos työpaikka on varma, palvelutarve vähäinen ja terveys rautainen. Kaupungissa myös köyhälle ja työttömälle on sijansa. Toisaalta kaupunki on kasaantumisetujen vuoksi ylivoimainen asuinpaikka myös korkean osaamisen asiantuntija-ammateissa joissa kasaantumisedut ovat merkittävät niin työntekijän kuin työnantajan kannalta, eikä laadukkaiden kahviloiden ja ravintoloiden suuri tarjonta ainakaan haittaa elämää.
Tähän ei liene laskettu AMK-tutkinnon suorittaneita. Käytännön aloilla heitä on paljon,. ja palkkaus usein vastaa akateemista koulutusta.J auein myös enemmän.
OS: “Pieni yllätys minulle oli, että tässä ikäluokassa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden määrä oli vähentynyt, ei paljon, mutta kuitenkin. Onko koulutusta supistettu vain onko kyse aivoviennistä?”
Määrä on pien, mutta selvä. Nämä ikäluokat ovia laman lapsia moneesa suhteesa. Ehkä arvostetan enmmän varmemman toimenetulon takaavaa ammatillista koulutusta. – Eikä maisterinarvoa noteeratta niin kauhian kummoiseksi.
Mikähän olisi Espoon osuus jos tilastoissa näkyisivät myös lähes akateemisen loppututkinnon oppimäärän suorittaneet mutta ennen valmistumistaan työllistyneet…
Siispä koko Suomen kannattaa muuttaa kaupunkeihin, eikös vaan?
Jos kysyn yliopistossa opiskelevalta nuorelta, että haluaisitko työllistyä kotiseudullesi, niin useimmiten hän vastaa, että kyllä, mutta siellä ei ole töitä.
Korkeakoulutetut pakkautuvat Helsinkiin, koska siellä on töitä korkeakoulutetuille.
Virkojen määrää on alennettu Muu-Suomesta aika kovalla kädellä pitkin 2000-lukua, eikä korkeakoulutetuille oikein ole kivoja lahjavirkoja kuin Helsingissä.
Pystyisiköhän Soininvaara selvittämään, että miten Helsinkiin suuntaavat korkeakoulutetut ovat jakautuneet tiedealoittain?
Uskaltaisin väittää, että aika suuri osa heistä on paperinpyörittäjiä.
Kerro minulle missä niitä kivoja lahjavirkoja oikein on? Olen asunut pk-seudulla yli 50 vuotta ja olen akateemisesti koulutettu ja olen ollut työelämässä melkein 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Mitään lahjavirkoja ei ole tullut vastaan. Ne kai sitten täytetään hyvä veli ja sisko menetelmällä?
Helsingin seudulla on jopa akateemisia työttömiä paljon, ja osa joutuu tekemään koulutusta vastaaamatonta työtä. Akateeminenkin tarvitsee leipää ja katon päänsä päälle että ei hirveän kauan voi sitä lahjavirkaa odotella.
Sensijaan maakunnissa on yliopistoa, valtion tutkimuslaitoksia, metsäkeskuksia ym. On paperitehtaita, kaivoksia, elintarviketehtaita ja lannoitetehtaita ym jotka työllistävät kanssa akateemisia. Mutta mikä koko julkisen sektorin panos on kansantaloudelle, jos sotea ja opetussektoria ei lasketa? Tai mikä sen kuuluisi olla, yksityiseen verrattuna? Mistä on herännyt sellainen into julkisiin virkoihin? Luin taannoin että Suomen halutuin työnantaja olisi Suomen Ympäristökeskus SYKE? Onko yksityisen sektorin maine niin ryvettynyt vai mistä on kyse?
Siehhä se varsinainen huumorimies olet!
1) Minun yliopistokavereita kukaan ei ole kyllä ainakaan minun kuullen haikaillut takaisin kotiseudullensa. Epäilen siis jo tämän perusteella väitteen paikkaansapitävyyttä.
Disclaimer: väite voi pitää paikkansa kun tamperelainen, turkulainen, oululainen päätyy jonnekin toiseen yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Silloin tosin kaivataankin kasvukeskuksesta toiseen, ei niinkään yliopistokaupungista maaseutupitäjään.
2) Kun yliopistoihminen löytää itselleen paremman puoliskon ja vaikka kumpikin haluaisi muuttaa kotiseudullensa, käy niin ettei kumpikaan halua muuttaa *toisen* kotiseudulle. Silloin pitäydytään opiskelupaikkakunnalla, tai siirrytään vieläkin suurempaan kaupunkiin.
Eli väitän, keskimäärin yliopistoissa opiskelevat eivät halua takaisin omalle paikkakunnalleen, ellei se satu olemaan yksi suurista kaupungeista. Ja vaikka haluaisivat, heidän puolisonsa harvemmin innostuvat ajatuksesta.
Ja jos otaniemestä valmistuneen diplomi-insinöörin akateeminen vaimo ei halua muuttaa Äänekosken uuden biotuotetehtaan kupeeseen, niin se ei kyllä ole mitään ”keskittämistä”. Se on ihan tavanomaista halua asua siellä, missä näkee elämänlaatunsa olevan parasta. Ja jos joku ei näe Äänekoskea haluttavana paikkakuntana, niin ei se ole helsinkiläisten vika.
Niinpä. Itse täydennän omaa ylempää tutkintoani (lopulta n. ’1,5 x maisteri’) siinä toivossa, että työtä saa. Sijainti löytynee siinä tapauksessa perstakahikiältä. Ei mikään ongelma minulle – päinvastoin.
Opettajat taitavat siis olla hienoinen poikkeus tuossa trendissä. Entäpä lääkärit? Siis ylipäätään kaikenlainen paikallisuutta vaativa työ.
Olen ihan tietoisesti vältellyt pääkaupunkiseutua. En ole muuttamassa asumiskustannuksiltaan liian ylihintaisiin paikkoihin (vaikka näkyisi palkassa ja muualla).
Myös sellaista tapahtuu, että aviopuolisotkin muuttavat erilleen siksi, että toinen muuttaa työn perässä. Joskus tällainen toimii, hyvin usein ei, johtaen sivusuhteisiin tai suhteen romuttumiseen kokonaan. Yhden tapauksen tiedän, jossa mieshenkilö irtisanoutui työstään Suomessa, koska hänen vaimonsa oli muuttanut työn perässä Keski-Eurooppaan ja halusi seurata ennen kuin suhde olisi päässyt siksi kariutumaan. Puolisoiden joutuminen asumaan suuren osan ajasta erillään työn luonteen vuoksi on säännönmukaista siirtotyöläisillä, rakennusmiehillä ja merimiehillä.
Julkisissa viroissa tietty akateeminen tutkinto voi olla kelpoisuusehto. Joiden ammattien harjoittamisessa tietty tutkinto on olla ammatinharjoitusluvan ehto. Tätä asiaa tilastollisesti tutkiessa asiaa voidaan kysyä otoksiin kuuluvilta henkilöiltä itseltään. Tutkimuksessa voitaisiin kysyä tarkemminkin millä tavalla työ, jota tutkittava tekee, vastaa hänen saamaansa koulutusta, eikä vain binäärisesti mielipidettä siitä vastaako se koulutusta vai ei.
Mielestäni tällaista tutkimusta pitäisi ehdottomasti tehdä säännöllisesti ja yliopistojen ja muiden oppilaitosten koulutusohjelmien sisäänottomäärät pitäisi sitoa näiden tutkimusten tuloksiin. Koulutusta pitäisi tarkastella julkisessa taloudessa ei vain menoeränä vaan investointina. Tuottava investointi kannattaa vaikka 100% velkarahalla.
Jos nyt jokin julkisen sektorin osa kannattaisi ylipäätään yhtiöittää ja laittaa toimimaan liiketaloudellisilla periaatteilla, niin yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten sitten – lukuun ottamatta niiden yleishyödyllistä tieteellistä tutkimustoimintaa. Niiden rahoittajatahoille (valtio, kunnat, kuntayhtymät) tuottama verokertymä pitäisi laskea ja sen mukaan niille ohjattaisiin rahoittajien rahaa.