Posti toi yritykselleni Tietokeino Oy:lle kovin virallisen tuntuisen kirjeen, jossa kerrottiin, että EU-viranomaisilta puuttuu yritykseni tiedoista LY-tunnus ja että minun pitää tämän kuun loppuun mennessä se ilmoittaa. (Täsmälleen näin ei sanottu, mutta tämä vaikutelma siitä tuli, eikä ehkä ihan vahingossa) Kirjeen läjhettäjäksi oli merkitty EBN Europen Business Number. Arvonlisverosta 0li kyse.
Jos ei olisi kysytty noin triviaalia asiaa, olisin voinut mennäkin vipuun, mutta jos lähettäjä tietää yrityksestäni tarkan osoitteen ja nimen, se tietää myös LY-tunnuksen. Minkään viranomaisen ei tarvitse sitä kysellä. Vaikutti vahvasti huijaukselta, mutta en ymmärtänyt, mitä huijaamisen arvoista siinä on, jos ilmoitan firmani LY-tunnuksen, joka on kenen tahansa hankittavissa.
Sitten kaksisivuisen karhukirjeen toisen sivun takaa löytyi hyvin harmaalla kirjoitettua tekstiä, jonka olemassaolon tuskin huomasi. Se oli englanninkielistä juristikapulakieltä, jota ei mitenkään jaksanut lukea läpi. Mutta tämä se siis varmaankin oli. Sitä lukemalla saanut selvää, mihin minun haluttiin suostuvan, mutta varmaankin johonkin, joka haluttiin piilottaa kapulakielen taakse.
Googlasin karhukirjeen otsikon ja huijauskirje se olikin. Jos olisin tähän vastannut, olisin samalla tullut tilanneeksi firmalleni ”näkyvyyttä” heidän katalogissaan 670 euron edestä. Ei siis ihan vähän, mutta kuitenkin niin vähän, etten jaksaisi käydä oikeutta tätä vaatimista vastaan.
Saan noin kerran päivässä ilosanoman, että sähköpostini on voittanut Google-arpajaisissa. Minulla tuntuu myös olevan paljon tuntemattomia amerikansukulaisia, jotka ovat testamentanneet koko omaisuutensa minulle. Eurolla myytävän jättitelevision kymmenen onnellisen voittajan joukkoon olen päätynyt jopa 14 kertaa. Puhumattakaan nyt niistä afrikkalaisista kuninkaan leskistä, jotka haluavat siirtää arveluttavan omaisuutensa minun kauttani Eurooppaan pientä korvausta vastaan. Ymmärrän, että näitä nettihuijauksia on vaikea jäljittää, mutta tämä kirje olisi helppo, koska aikoivat oikeusteitse vaatia sitä 670 euroa minulta.
Koska saamastani kirjeestä oli maksettu postimaksu, useamman kuin yhden tuhannesta on mentävä vipuun, että huijaus ylipäänsä kannattaisi.
Eikö tällaisia huijauksia voisi kriminalisoida kunnolla? Tuotto konfiskoitaisiin yhteiskunnalle siltä osin kuin sitä ei voida palauttaa rahan alkuperäisille omistajille; kuluja vähentämättä tietysti. Ja lisäksi pallo jalkaan niin kuin kaikille varkaille. Miksi tällaista huijausta siedetään?
Sama koskee vilpillisten laskujen lähettämistä yrityksille: silkkaa varkautta!
Ei noiden googlevoittojenkaan alkuperäkään pitäisi olla mahdoton jäljittää. Vähän kansainvälistä yhteistyötä!
Miksi hyvin avoimesti tehtyjä rikoksia katsotaan läpi sormien?
Pitäisi, voisi. En tiedä olisiko se käytännössä helppoa, mutta jotain hyvin turhauttavaa on siinä, että tuollainen toiminta sen kun vain jatkuu.
Me kaikki olemme oppineet varomaan ja epäilemään tällaisia sähköpostiviestejä ja siksi kai niitä pidetään vähän harmittomina. Mutta koska toiminta aina vain jatkuu niin aivan kaikki eivät sitten kuitenkaan osaa varoa.
Puuttumatta jättäminen antaa ikään kuin hiljaisen hyväksynnän mukamas tähän aikaan kuuluvalle hölmöjen jymäyttämiselle.
Sääntö-Suomen purkutalkoissa juuri tuo eikä eteenkään talousrikollisuuden (veroja tuottava) tutkinta kiinnosta oikeusministeriä eikä hallitusta ylipäätään.
Laatuvaatimusten alittaminen vanhustenhoidossa, julkisen hankinnan möhliminen ja vastaava eivät johda oikeastaan muuhun kuin pieneen otsikkoon jossain paikallislehdessä.
Miten olisi jos valvonta vaidettaisiin rangaistusluonteisiin korvauksiin ja aina edhdottomiin vankeusrangaistukssiin yrityksen ylimmälle johdolle, joka on jättänyt valvomatta asioita?
Oliko sen jälken työkuolemia tai viallisia sähkölaitteita? Yritysystävällinen Sääntö-Suomi nevoo, ohjaa, varoitaa, tarkastaa, antaa normeja…. Se ei selväti miellytä yrittäjiä. Tehdään sitten toisin. Viiden ensimmäisen vaarallisen lelun maahantuojalle kolme vuotta Riihimäen kuskusvankilaa moottoripyöräjengin kanssa. Vähemmän valvontaa ja ohjausta.
En sinänsä eri mieltä, mutta rajanveto asiassa on hankalahkoa.
Olen viiden eri osakeyhtiön (pari pöytälaatikossa, pari toimivaa) yhteyshenkilö, ja saan vähintään kerran kuussa puhelun, joka noudattaa aina samaa kaavaa. Soittaja esittäytyy olevansa ”Suomen Yritysrekisteristä” tai ”Yrityshakemistosta” tai ”Yritysluettelosta”, tai muuta virallista, ja haluaa ”tarkistaa että yhteystiedot ovat oikein”.
Jos tiedot kuittaa oikeaksi, henkilö erittäin sujuvasti, melkein puolihuolimattomasti, toteaa jotenkin niin että ”laitetaan varmaan ensi vuodeksikin näkyvyys kuntoon”, tai vastaavaa. Ja lopputulos lienee että jos on pari kertaa vastannut kyllä-kyllä, niin on tilannut johonkin luetteloon muutamalla satasella ”näkyvyyttä”.
Ongelma ei ole näissä siinä, että tahot olisivat huijausta, koska näin toimivat myös aivan oikeat sellaiset tunnetut hakupalveluja tuottavat yhtiöt, joita joku jopa käyttää netissä tai puhelimella numerotiedustelusta. Varmaan seassa on ollut kyllä sellaisiakin, joissa itse luettelo on nähtävillä paperimuodossa firman pääkonttorissa tai vastaavaa selvää huijausta.
Eli ongelma on myös toimintatavassa. Olen siinä käsityksessä, ettei itse näkyvyys oikeissakaan hakupalveluissa parane maksamalla juuri lainkaan, vaan niistä löytyy kaikissa tapauksissa PRH:n julkiset rekisteritiedot kaikista Suomen yrityksistä aina. Virallisen oloisella lähestymisellä yritetään saada joku hyväksyntää muistuttava tahdonilmaus, että saadaan joidenkin satasten lasku lähtemään.
Voisi kokeilla tutkintapyyntöä petoksen yrityksestä? Tai ehkä saman tien törkeän petoksen yrityksestä sillä perusteella, että näitä kirjeitä on todennäköisesti lähetetty suuri määrä ja siten petoksella tavoiteltava hyöty kokonaisuudessaan nuosee huomattavaksi (Rikoslaki 36 luku 1-2 §).
Asiaa sivuaa niiden sopimusten paljous joita tietotekniikan käyttäjää ja internetissä liikkujaa vaaditaan tekemään, EULAt sun muut. Minulla oli aika pitkään periaate että luen sopimukset kunnolla, tai jätän palvelun käyttämättä.
Viime aikoina olen alkanut lipsua periaatteesta, koska yhä vähemmän jää suhteellista liikkumavaraa jos sopimuksiin ei suostu. Mutta joka hemmetin sopimuksen läpi lukeminen on käymässä mahdottomaksi jo ihan vaadittavan ajankäytön vuoksi, joten enenevässä määrin lukematta jäävät. Viimeksi ulkomaisella lentokentällä oli 45 min aikaa ennen koneen lähtöä, joten olisin halunnut käyttää lentokentän WiFi:ä, mutta WiFi:n käytön edellyttämän pitkän sopimuksen huolellinen lukeminen olisi edellyttänyt suunnilleen koko sen 45 min.
Tämä on ongelma. Tajuamattaan saattaa sitoutua kaikenlaisiin koiruuksiin. Samoin sopimusten tekemisen merkitys hämärtyy kun niitä koko ajan tekee vasemmalla kädellä.
Sama näkyy muuten myös ammatillisessa elämässä. Vakioidut sopimukset kuten DESCA auttavat, mutta enenevässä määrin paukkuja kuluu sopimusten kanssa turaamiseen, minkä voisi käyttää hyödyllisempäänkin. Kiinnostavasti, muuten, tämä on aihepiiri josta jaettiin tämänvuotinen talous-Nobel.
Ottamatta mitenkään kantaa kriminalisoinnin puolesta tai vastaan, niin Yhdysvalloissa homma on hoidettu näin:
Mail and wire fraud
ja hommaa valvoo ihan oma viranomaistaho:
United States Postal Inspection Service
jolle voi tehdä ilmiantoja epäillyistä huijauksista.
O.S:” Miksi tällaista huijausta siedetään?”
Olen samaa mieltä asiasta, lainsäädäntö on jäänyt jälkeen. Huijausyrityskin pitäisi kriminalisoida, sehän voidaan rinnastaa rikoksen suunnitteluun.
Toteennäyttökin olisi varsin helppoa, koska rikoksen suunnittelu ja toteutus näkyy dokumentissa. Sitten vielä erikseen kovemmat rangaistukset toteutuneista tapauksista, joissa joku on joutunut uhriksi.
Ongelma lienee siinä, että oikeuslaitos hukkuisi rikosjuttuihin. Tämä on seurausta siitä, että kyseisiin rikoksiin ei ole puututtu ajoissa.
Uuden rikostyypin, hakkeroinnin, kohdalla ole jo pitkään ihmetellyt, että siihen suhtaudutaan välinpitämättömästi jopa ihaillen. ”Olipa aika tekijä, kun murtautui sen ja sen viraston tms. järjestelmiin.”
Valtiollisen tason toimijat ovat taas luku erikseen, tätä vakoilua ja näitä rikoksia ei saada koskaan vähenemään. On vain panostettava suojaukseen , mikä taas maksaa ja tuo ”turhia” kuluja. Rahat otetaan sitten veroistamme ja asiakkuuksien hinnoissa.
Hakkeri käy kukkarollamme, aivan kuten myymälävarkaat.
Tämä ei käsittääkseni ole ainoa rikos, jota poliisi ei tutki. Pyörävarkaudet ovat nyt tietysti se ilmiselvä esimerkki. Käsittääkseni näitä pyöriä kuitenkin löydetään ja silloin tällöin huutokaupataan varastoittain pois. Ilmoitetaankohan alkuperäiselle omistajalle missään vaiheessa?
Jos on vaivautnut kaiverruttamaan henkilötunnutksena polkupyöräänsä, niin poliisi ottaa yhteyttä, kun pyörä lööytyy. Ainakin otti ennen.
Vastaavaa skeidaa tulee myös mm. tavaramerkkiä hakeneille vähän kaikkialla maailmassa (suunnilleen minkä tahansa tavaramerkkiviraston nettisivuilta löytyy tällaisia koskeva varoitussivu). Kyllä näihin ilmeisesti ainakin joku prosentti menee halpaan, kun yhdestä ja samasta hakemuksesta voi tulla kolmekin kirjettä pelkästään samalta sylttytehtaalta (ei niidenkään lähettäminen ihan ilmaista ole).
Käsittämätöntä tosiaan, ettei asialle saada tehtyä mitään.
Noh, tervellä järjellä varustettu henkilö kyllä huomaa kun puhe kääntyy myymisen puolelle. Ei mulla ainkaan ole ollut vaikeuksia vaikka näitä samoja puheluita olen saanut.
Perusohje on: kysy suoraa, mitä myyt, koska aina ollaan jotain myymässä, niin pääsee manipulointiyrityshöpötyksen ohi. Sama koskee kaikkea puhelinmyyntiä.
Ongelma on yhtä vanha kuin internet (noin 30 vuotta) ja rikolliset siten taitavia piiloutumaan. Kaikki on ehdity kokeilla ja kokemuksista oppitu.
Tietoturvaan on suhtauduttu (ja osin vielä suhtaudutaan edelleen) aivan rikollisen välinpitämättömästi. Tämän vuoksi järjestelmien haavoittouvuuksia paljastavat hakkerit pitäisi ennemmin palkita kunniamerkein kuin huutaa kurkku suorana ankarampia rangaistuksia.
Kun Suomestakin löytyy verkosta vähintään tuhansia avoimia tai helposti murrettavia järjestelmiä mm. vesilaitoksista, tehtaista ja vastaavista, niin korjattavaa kyllä löytyy. Parempi, että se tehdään nyt rauhan aikana teinipoikien ilkitöiden estämiseksi, kuin ihmetellään joskus tulevaisuudessa lomillaan pahasti eksyneitä vihreitä miehiä – ja sitä, että vedentulo on loppunut, sähköt katkeavat ja läheinen tehdas päästää myrkkykaasuja hallitsemattomasti ilmoille.
Ehkä tietoturvan laiminlyönti voisi olla parempi kriminalisoinnin kohde?
Viranomaiset ovat luvattoman munattomia. Yrittäjät ovat vapaata riistaa, mutta ihan samaa vedätystä kohdistuu kuluttajiinkiin. Aika moni seniori-ikäinen saadaan huijattua ja tuntemaan itsensä tyhjäksi sähkökauppiaiden soitoilla.
Puhutaan ummet ja lammet, vanhuksen yrittäessä lopettaa puhelu, sitä pitkitetään, ja lopulta kun vanhus suostuu siihen, että sähkö”tarjous” lähetetään, tältä vielä kinutaan henkilötunnus. Lopulta väsyneelle vanhukselle kerrotaan, että hän saa sovitusti sopimusvahvistuksen ja puhelin lyödään kiinni.
Mitä tekee KKV? Ei juuri mitään, sanoo että tapaukset ovat hankalia ja monitulkintaisia. Kuitenkin nämä ihmiset tuntevat itsensä huijatuiksi. Ja heidän asemansa on paljon huonompi kuin Osmon, joka sentään voi rauhassa tutustua huijauskirjeeseen, eikä vahingossa tilaa jotain mitä ei halua sinnikkään puhelinmyyjän häiritsemänä.
Toki, puhelinmyynnissä on peruutusoikeus, mutta nämä veijarit tekevät peruuttamisen vaikeaksi olemalla hankalasti tavoitettavissa ja vitkuttamalla sopimusvahvistuksen lähettämistä lähelle kahden viikon määräaikaa.
Mites sellainen laki, ettei mitään tilausta hyväksytä ilman sen tekijän omaa yhteydenottoa tai eksplisiittistä vahvistusta? Vaikea uskoa, että tuo Osmonkaan kirje olisi oikeudessa kestänyt (tai ainakaan sen ei olisi pitänyt kestää). Kyllä kirjeen pitää olla siten rakennettu, että siitä selviää mitä on tapahtumassa.. Ehkä näitä tapauksia varten voisi markkinaehtoisestikin syntyä kusettajien käräjille saattajia, kuten lentoyhtiöiden vedätysten osalla on tapahtunut.
Finnair on tunnettu vitkuttelustansa myöhästymisten korvaamisessa. Mitään ei ilman taistelua korvata. Onneksi nykyään on muutama lakiasiaintoimisto, joka osaa viivästyskorvausta vastaan ottaa jutun hoitaakseen ja hakee finskeiltä korvaukset.
Ongelma kai on se, että tuossa ei ole kyse rikoksesta, vaan asiakkaan rationaalisesta omaa etuaan maksimoivasta valinnasta, ja mikä tahansa toimenpide joka tuohon vaikuttaisi, olisi holhousta ja yksilönvapauden rajoittamista, joka johtaisi välittömästi neuvostoliitolaiseen talousjärjestelmään.
Mistä poliisi voi tietää mikä löytöpyörä on varastettu ja keneltä ? Rikosilmoituksessa omistaja kykenee kuvaamaan pyörän suunnilleen näin ” punainen naisten pyörä 3 tai 7-vaihteinen ” Poliisi ei ole fakiiri eikä voi tietää kuka on kenenkin pyörä
Eikä pyörä muutenlaan kiinnosta omistajaa, poliisin varastolla voi käydä tunnistamassa pyöräänsä, mutta hakijoita ei ole jomoksi asti
Jos omsitajaa ei kiinnosta esim runkonumeron merkintä muistiin tai turvamerkintä niin poliisi on voimaton.
Ja jos omistajaa ei omaisuus kiinnosta niin miksi poliisiakaan ?
Poliisilla ei ole juurikaan keinoa selvittää näitä huijauksia .
Rikolliset operoivat ulkomailta ja maista, joiden kanssa Suomen poliisilla ei ole yhteistyötä
Useasti mukana ovat maan viranomaisetkin
Eikä viranomaisilla ole taitoa selvittää juttuja vaikka jonkinlaista haluakin olisi
Työntekijöiden huijaaaminen on yleistä, mutta sitä ei pidetä rikollisena
Esim taannoin Pääkaupunkiseudulla tarkastettiin siivousfirmoja. Peräti 70 % jätti maksamatta palkkoja ja sotuja eli kusetti työntekijöyä
Tätä ei kuitenkaa pidetä rikollisena
Kiinnostava näkökulma, mutta ei nyt sentään. Tätä ongelmaahan voisi verrata vaikkapa asuntomurtoihin. Jos joku ei lukitse asuntoaan viimeisen päälle ja hanki asianmukaisia hälytysjärjestelmiä niin onhan se ehkä ajattelematonta, muttei sentään rikollista. Emme kai palkitse murtovarkaitakaan siitä, että he paljastavat asuntojen lukitusten haavoittuvuuksia?
Vanhan äitini talousasioita hoitavana en voi olla ajattelematta näitä asioita myöskään tässä katsannossa. Ei voi olla mitenkään hyväksyttävää, että vanhoja ihmisiä jymäytetään puhelinsoitoilla, joissa heille onnistutaan lipeväkielisesti kaupittelemaan milloin mitäkin, vaikkei se laitonta olisikaan.
Jahas, joku on sitten keksinyt aika näppärän version ns. pönkäleestä, kuten näitä huijauksia oli aikoinaan tapana kutsua.
Luulen, että nuo saadaan ennemmin tai myöhemmin syytteeseen jonkin sortin petoksesta, sen verran selkeältä tapaus vaikuttaa, ja joku haksahtanut epäilemättä vaivautuu ihan periaatteen vuoksikin tappelemaan asiasta. Vastuuseen ei välttämättä saada, koska voi olla, että livahtavat jonnekin luovutussopimusten ulottumattomiin, ehdittyään tienata kohtuullisen mukavan summan rahaa.
Kysymys on aika vaikea, yrityksille suunnattua markkinointiviestintää ei ole mitään järkeä yrittää kontrolloida yhtä tarkkaan kuin kuluttajille suunnattua. Olisi kyllä tervetullut uudistus, jos nämä huijarit saataisiin jotenkin siivottua pois ennen kuin ehtivät rikastua ja esimerkillään rohkaista muitakin yrittämään samaa.
Jos yritys tietoisesti laiminlyö prosessiensa valvonnan ja ylläpitää laitteistojaan rautalangalla ja purukumilla, niin ympäristövahingon tapahtuessa tämä luettanee ainakin rangaistusta korottavaksi tekijäksi. Jos taas työtekijät itse kiertävät vaikka jonkun työkoneen turvarajoittimet, niin työnjohto ja yritys ovat syytettynä.
Miksi tietoturvan laiminlyönnin pitäisi olla jotenkin lievempi asia?
Kun selvittelin edesmenneen äitini pesää, siellä oli tuhoton määrä lehtitilauksia. Asiaa pohdittuani huomasin, että lehtitilauksen myyjä oli hänen ainoa ystävä. Uusi soitto tuli aina kun edellinen tilaus päättyi.
– Missä olin minä ja lapset, silloin kun Hän tarvitsi ystävää.
Ongelmassa on kyse siitä, että tyhmästä tehdään viisas kirjoittamalla uusi laki.
Yksi mahdollisuus olisi vaatia lailla, että postitetussa markkinointimateriaalissa tulisi lukea vähintään 30 mm korkeilla ja 15 mm leveillä kirjaimilla ”MAINOS REKLAM”, muutoin kyseessä olisi petos.
Puhelinmyynnin voisi kriminalisoida.
”Valtiollisen tason toimijat ovat taas luku erikseen,…”
Tuollainen sanonta on pesiytynyt tietoturvakeskusteluun mutta onko sillä mitään perustetta? Esimerkiksi Suomen valtion kansalaiselle näkyvät tietojärjestelmät eivät ole mitenkään ihmeellisen hyviä ja taidokkaita, minkäslaatuista on sitten Suomen valtiollisen tason hakkerointi?
Se on vielä härskimpää.
Äitini oli jo maannut vuoden hoitolaitoksessa, kun hänen asuntonsa toiskielinen vuokralainen toi minulle useita äidilleni osoitettuja lehtitilauskarhuja. Laskuttaja oli yksi ja sama.
Soitin tuolle laskuttajalle. Sieltä väitttiin, että heillä on a.o. puhelujen nauhoitukset, ja että on paras maksaa. Sanoin, ettei voi pitää paikkaansa yllä mainitusta syystä, ja että tavataan raastuvassa.
Jostain syystä perintätoimisto ei haastanut äitiäni raastupaan.
En viitsinyt silloin tehdä rikosilmoitusta asiasta. Kehoitan muita sen vastaavassa tilanteessa tekemään.
Perintäyhtiöiden tiedostoissa on runsaasti dataa riitautetuista tai peruutetuista toimeksiannoista. Voitaisiinko ne pakottaa julkistamaan tietonsa petoksia tutkivalle viranomaiselle?
Ilman pienintäkään sarkaismia, erinomainen ajatus!
Kehitelmä (invoice, contract, request jne.) pitäisi vain saada läpi EU:ssa, WTO:ssa jne. Saattaisi mennä 10-30 vuodessa. Kannattaisi yrittää!
Tämä lienee mahdotonta.
Jotain tälle kuitenkin tarvitsisi tehdä, sillä meidän suurien sukupolvien höpertyminen antaa näille puoli- ja kokohuijaritoimistoille mahdollisuuden rahastaa perintöjänne.
Kansalainen voi teoriassa kieltää puhelinmyynnin. Se ei vain nykyisellään toimi muiden kuin rehellisten myyjien kohdalla.
Entäpä jos valtio ottaisi rekisterin haltuunsa. Vahvan tunnistautumisen jälkeen päätät, sallitko vai kiellätkö puhelinmyynnin omalta kohdaltasi.
Yksi ongelmakohta kriminalisoinnissa lienee se että ainakaan minulla ei maallikkona ole ihan selkeää näkemystä siitä minkä maan lainsäädännössä kriminalisointi pitäisi tehdä jotta sillä olisi toivottu teho jos huijari ei ole suomessa asuva henkilö ja jos tekoakaan ei tehdä tämän maan rajojen sisäpuolella.
http://kiristyskirje.fi/
Rikoksen käsitekin muuttuu aikojen kuluessa esim koronkiskonta oli ennen rikollista puuhaa, mutta nyt se on laillista businessta, jolla pääsee linnan juhliin ja saa mitaleita
Pikavipit aiheuttavat paljon ongelmia ja kuluja yhteiskunnalle mutta yhteiskunta maksaa kulut valittamatta
Tähän liittyy olennaisesti perintäfirmat eli yhdistelmä pikavippifirma/perintäfirma takaa valtavan tuoton vähällä vaivalla omistajilleen
Näiden uhriksi joutuu vuodessa n 500000 ihmistä eikä kannustinloukulla olekaan enää väliä kun se on syntynyt ulosoton kautta-
Puhumattakaan ylivelkaantumisen aiheuttamasta ikuisesta syrjäytymisestä
Jos Suomen poliisilta kysyy, niin Suomen laki on voimassa koko maailmassa. Ainakin ovat kovasti sitä mieltä, että Espanjassa nettiin kirjoitellessa syyllistyy Suomen lain rikkomiseen ja sieltä Espanjasta pitäisi sitten tulla Suomeen kuulusteltavaksi.
Vakavammin: taitaa suurin syy näiden nigerialaiskirjeiden ja vastaavien suitsemattomuudessa olla juuri se, että lonkerot ulottuvat liian kauas kärsijöistä. Vaikka meillä olisi Suomessa minkälainen laki, ei sillä ole mitään merkitystä niin kauan kun lähetysmaassa ei ole vastaavaa lakia eikä rajat ylittävä viranomaisyhteistyö ole saumatonta.
Nykyinen hallitus purkaa yritysten sääntelyä ja tuolaiset turhat byrokratiat heitetään romukoppaan.
Eikä tuo USAn valvoja kovin tehokas ole, useimmat huijaukset kehitetään juuri USAssa
Puhelinmyynti sisältää sisäänrakennetun huijauskannustimen.
Myyjät saavat palkkaa provikkapalkkana . Puhelinmyyntifirma voi ottaa myyntiin huonoja tuotteita, koska pienikin myynti lisää firman tuloja ja 0-myynnin riskin kantaa myyjä eli työntekijä.
Huijauksessa avustaa valtio, sillä se pakottaa työttömiä töihin rangaistuksen uhalla ja niinpä näiden huijarifirmojen työvoiman saanti on turvattu oikein valtion tuella.
Osa firmoista on törkeitä ja väärentää ostopäätöksiä eli uhri houkutellaan sanomaan sopivia sanoja ja sanoista muokataan tilaus
Vanhusten huijaaminen valtion tuella on erittäin suosittua
Pidän paljon suurenpana ongelmana yhteiskunnan kannalta suhtautumista väkivaltarikoksiin. Esim viime syksynä Suomen vastarintaliike nimisen roskaväen jäsen potkaisi asemaaukiolla maahan toisen henkilön, joka sittemmin kuoli oltuaan ensin vajaan viikon sairaalassa tarkkailtavana ja kotiuduttuaan. Korviani huumasi hiljaisuus, kun kukaan ei ääneen kysynyt täysin ilmiselvää kysymystä: Miten on mahdollista, että toisten ihmisten koskemattomuutta halveksiva ilmiselvä taparikollinen tuomitaan kerta toisensa jälkeen kaikkein kevyimpään tuomioon, kerta toisensa jälkeen tuomiolle etsitään lieventäviä asianhaaroja tai tuomitaan ensikertalaisena? Lehtijuttujen perusteella ko. henkilöllä oli historiassa useita pahoinpitelyitä, puukotuksia, taponyrityksiä. Tällaisen asosiaalisen henkilön kohdalla on vain ajan kysymys milloin joku maksaa hengellään tai vammautuu loppuelämäkseen. Suomessa lähinnä lainsäätäjää turvata valtion edut ja oikeudet, kansalaisten koskemattomuus myydään halvalla. Osmon kirjoittamasta toimintamallista on uutisoitu aiemminkin, mutta kun valtio ei kärsi näistä huijauksista, eikä menetä suoraan rahaa niiden vuoksi, niin eipä se kiinostakaan.
Rangaistusasteikot ja kriminaalihuolto ylipäätänsä on vaikea kysymys. Vankila ei tietenkään paranna ketään taparikollisuudesta, ja rikollisillakin on luovuttamattomat oikeutensa. Pahoinpitelijällä on oikeus kulkea vapaana jos häntä ei voida tuomita, mutta minullakin on oikeus olla joutumatta pahoinpitelyn tms urhiksi.
Tasaisin väliajoin lehdistö kaivaa esiin tilastoja joissa osoitetaan että Suomessa on tappoja paljon enemmän kuin esim Britanniassa. Toisaalta olen lukenut lukuisia juttuja joissa on kerrottu Briteissä tapahtuneista väkivaltarikoksista, ja niiden tuomioista.
Tietenkin tuomiot annettaan aina in casu, mutta monasti olen ihmetellyt että samankaltaisesta pahoinpitelystä saa Suomessa ehdotonta vankeutta tai sakkoja, mutta Briteissä voidaan tuomita useita vuosia ehdotonta vankeutta. Voisiko eräs merkittävä ero kuolemaan johtaneiden väkivaltarikosten taustasyy olla Briteissä tapahatuva taparikollisten talteenottaminen, sen sijaan että heidän annetaan jatkaa toimintaansa Suomen tavoin?
Tässä on pari isoa eroa:
1) Hakkeroijat eivät läheskään aina tavoittele mitään omaa hyötyä toisin kuin asuntomurroissa. Joskus/usein tarkoitus on vain kokeilla ja ehkä tehdä jotain pientä ilkivaltaa eikä aiheuttaa todellista haittaa. Usein vain testataan mahdollisuutta tai haetaan mainetta ja näkyvyyttä. Asuntoihin taas murtaudutaan nimenomaan ryöstötarkoituksessa. Ryöstäjän oma etu on täysin päinvastainen omistajan edun kanssa ja ryöstäjän maksimoidessa omansa omistaja kärsii maksimaalisesti.
2) Asunnoissa säilytetään vain omia kamoja eikä esimerkiksi tuhansien, kymmenien tuhansien tai satojen tuhansien ihmisten omaisuutta (henkilötiedot, salasanat, pankkikorttitiedot, jne.). Asuntomurroissa on yleensä vain yksi kärsijä: se, joka hallinnoi suojauskeinoja. Tietomurroissa suurin vahinko ei tapahdu murron kohteelle, joka ei välttämättä murrosta edes suuremmin kärsi (esim. parin päivän työt varmuuskopioiden palauttamisesta), ellei laki määrää muita seuraamuksia.
Kuinka uhri voi edes tietää milloin siellä on kuvaukseen sopiva uusi pyörä, jota voisi käydä katsomassa? Poliisi saattaa tietää, kuinka nopeasti sinne pyörät yleensä päätyvät jos nyt yleensäkään päätyvät, mutta uhri ei sitä taatusti tiedä. Pitääkö siellä ravata jatkuvasti vai voisiko poliisi ilmoittaa aina silloin tällöin, että tuntomerkkejä vastaav(i)a pyör(i)ä on löytynyt, käypä katsomassa.
Aivan. Tämän vuoksi todellisessa markkinataloudessa ei myyjällä voi olla mitään vastuuta ja sen vuoksi niitä aina normitalkoissa kevennetään.
Oletettavasti tämä olisi vain hetkellinen tilanne ja tilanne korjautuisi, kun tekijöitä alkaisi päätyä linnaan. Päälle voisi laittaa jotain liiketoimintakieltoja tms., jotka vaikeuttaisivat näiden huijausten tekemistä jatkossa (koska pankit, virastot ja muut tahot syynäisivät tätä toimintaa). Lait toki kannattaisi kirjoittaa siten, että myyjällä olisi niin suuri vastuu, että suurimmalle osalle voisi samantien paukuttaa tuomiot viidessätoista minuutissa. Juttusuma katoaisi aika nopeasti. (Tai ainakin pitäisi. Jostain syystähän Suomessa oikeuslaitos on järjettömän hidas.)
Jotkin shrink wrap -sopimuksethan katsotaan suoraan pätemättömiksi. Se ei toki estä yrityksiä käyttämästä niitä. Toisaalta olisi mukavaa, jos tällaisista voitaisiin suoraan syyttää ja tuomita valtion toimesta pelkällä ilmoituksella eikä tarvitsisi itse lähteä asiaa ajamaan.
Iso osa ongelmaa noissa kaikissa sopimuksissa on se, että vaikka niitä lukisikin, siellä on aina jossain ehto, jossa sanotaan ehtoja voidaan muuttaa yksipuolisesti. Tämä siis tarkoittaa, että on aivan sama mitä siellä nyt lukee, koska se voidaan aina muuttaa myöhemmin.
Jos rikkoo Suomen lakia, niin Suomen lainkäytön alaisuuteen siirryttäessä siitä tuleekin rangaista. Hyvähän tietysti on, jos tutkinnasta ilmoitetaan etukäteen eikä Helsinki-Vantaalle saapuessa vain laiteta rautoihin ja viedä tutkintavankeuteen.
Suomen laki paitsi rajaa Suomessa tapahtuvan toiminnan laillisuutta myös määrää Suomen kansalaisten (ja asukkaiden) velvollisuuksista ja suojelee Suomessa asuvia. Jos ei halua edes teoreettisesti olla sen alainen, ei pidä olla yhteydessä Suomeen tai suomalaisiin viranomaisiin, olla suomalainen tai olla Suomessa kirjoilla. (Tai tehdä universaaleja rikoksia kuten rikoksia ihmisyyttä vastaan jne.) Varsinainen lainkäyttöalue määrittää ainoastaan, miten lakia voidaan valvoa ja toteuttaa. Lain mahdollistama suoja (tms.) on aluetta laajempi.
No. okei. Kirje on vielä ”selkeä” esimerkki koska se sentään postitetaan Suomeen ja suomalaiseen osoitteeseen. Mutta minkä maan lainsäädännössä pitäisi käsitellä tapausta jossa vaikkapa:
Panamassa asuva huijari lähettä Ruotsissa kotipaikkaansa pitävän liikepankin suomalaisen asiakkaan pankkitunnuksia kyselevän kalasteluviestin USA:ssa kotipaikkaansa pitävän palveluntuottajan hallinnoimaan sähköpostiosoitteeseen..
1) Yksittäisen maan mainitseminen Suomen vertailukohtana on omituista kirsikanpoimintaa tilastoista. Esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa henkirikollisuuden taso on yhtä matala kuin Britanniassa, vaikka niiden tuomiokäytännöt eivät eroa Suomesta millään merkittävällä tavalla. Vastaus tuohon ”voisiko”-kysymykseen on siis yksiselitteinen ei.
2) Suomen kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea henkirikollisuuden taso johtuu lähes kokonaan yhdestä ainoasta pienestä kulttuuripiirteestä: siitä, että työelämän ulkopuolella olevat, toisensa entuudestaan tuntevat keski-ikäiset alkoholistimiehet tappavat toisiaan, tyypillisesti riidellessään alkoholista. Suomessa aikuisväestön työllisyysaste on noin 69 %, mutta aikuisten henkirikosten uhrien työllisyysaste, siis kuolinhetkellä, on noin 20 %. Yli kahdessa kolmesta Suomen henkirikoksesta sekä tekijä että uhri ovat humalassa, ja yli neljässä viidestä jompikumpi on humalassa.
Mainittu uusnatsitapaus on kuvottava, mutta se on tilastollisesti niin täydellisen poikkeava henkirikollisuuden yleisestä linjasta Suomessa, että henkirikollisuuden tasoon ei vaikuttaisi yhtään mitään, vaikka sellaisten tapausten ehkäisemiseksi tehtäisiin mitä tahansa. Ainoa hypoteettinen ennaltaehkäisevä toimi, jolla Suomessa voisi olla määrällisesti merkittävää vaikutusta, olisi alkoholistien laajamittainen pakkohoito (tai laajemmin tietenkin kaikki alkoholismin vastaiset sosiaalipoliittiset toimet).
3) Henkirikokset ovat vähentyneet Suomessa lähes joka vuosi jo 1990-luvulta alkaen, ja niiden taso on tällä hetkellä alhaisimmillaan koko Suomen kuolinsyytilastojen 1700-luvulle ulottuvan historian aikana. Myös tästä uutisoidaan mediassa joka vuosi, mutta se on ehkä mennyt sinulta ohi.
Kustannus vs. hyötyajattelu toimii myös lainvalvonnassa. Poliisin kannattaa etsiä tasapainotila jossa haittan ja kustannusten tasapaino on paras.
Pankkitilit ja yritykset, joihin nuo rahat menevät ovat köyhien bulvaanien nimissä (puliukot, narkomaanit, köyhät siirtolaiset tai romanit, prostituoidut, mafian velalliset) ja rahat tileiltä nostetaan säännöllisesti. Kun joku näistä tekijöistä jää kiinni, eivät he todista tai edes pysty todistamaan huijauksen organisoijia vastaan.
Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta, olisi parempi että talousrikollisuuden torjunnan pääpaino olisi isomman luokan korruption ja ns. isokenkäisten jahtaamisessa.
Tommi Uschanov, kiitos kommentistasi. Valitessani Britannian esimerkiksi ei ollut tarkoituksena valita fakoja oikein, vaan kyseessä oli asia jota olen ihmetellyt jo pitkään. Useita kertoja olen lukenut uutisista eroista tuomioissa, enkä ole koskaan löytänyt laadukasta tutkimusta, jossa vertailtaisiin esim eri EU-maiden välisiä eroja väkivaltarikollisuudessa ja niistä annetuista tuomioista. Jos sinulla on linkki hyvään tutkimukseen asiasta, niin mielelläni lukisin sen (tai ainakin abstraktin ja johtopäätökset jos ei aika muuhun riittäisi).
Itse asiassa minulta on mennyt ohi se, kuinka positiivista kehitys onkaan ollut Suomen henkirikostilastojen suhteen. Lähinnä olen lukenut, kuinka meidän tulisi pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päällemme, kun kerta olemme näin väkivaltaista kansaa. Ja metsästysaseitakin on niin kamalan paljon, vaikka niitä onkin tilastojen mukaan samaa suuruusluokkaa kuin Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa.
Jos laittaisimme koko SVL:n parikymmenhenkisen porukan linnaan, ei henkirikollisuuden taso muuttuisi, mutta ainakin tiedostusvälineet voisivat lopettaa jatkuvan uutisoinnin äärioikeiston nousevasta ja valtavasta uhasta.
SVL on suurempi uhka, koska normaalisti puukosta saa lähinnä vain, jos syrjäytyy ja hakeutuu känniporukoihin.
Sensijaan nyt meillä on syntynyt porukka, joiden keskellä kirkasta päivää järjestämän ”rauhallisen” mielenilmauksen arvostelusta voi lähteä henki, ainakin tulee turpaan ja kovaa.
Tuo on juuri se ajatusharha, josta hakkerointirikokset sikiävät. Järjestelmiin murtauduttaessa saadaan aikaan tieto- ym. turvallisuusvaje. Vaarassa voivat olla poliittiset,yksilösuojaa vaativat , taloudelliset jne. tiedot.
Hiljattainen esimerkki ilmiöstä saatiin kun vasta epäillään venäläisten murtautuneen USA:n vaalijärjestelmää koskettaviin tietoihin. Koko vaalitulos ja Trumpin voitto näyttää väärennetyltä tai siitä on esitetty vakava epäily. Se jo itsessään on omiaan aiheuttamaan epävakautta politiikan ja markkinoiden eri osa-alueilla.
Voiko tietomurtoja verrata ilkivaltaan, jonka määritelmä Suomen laissa on :
”Lain mukaan ilkivalta on esimerkiksi tahallista häiriön aiheuttamista vaikkapa meluamalla muualla kuin yleisellä paikalla.”
Suomen rikoslaissa toisen omaisuuden tai tekijän yhdessä muiden kanssa omistaman omaisuuden vaurioittamisesta tai hävittämisestä käytetään kuitenkin nimitystä vahingonteko.
Siitä rangaistaan sakolla tai vankeudella enintään vuodeksi. Törkeissä tapauksissa rangaistus voi olla ankarampi.”
Tietomurrot ilman hyötymistarkoitustakin ovat törkeitä vahingontekoja. Ja koska suojaus on murrettu, niin salatut tiedot joutuvat vääriin käsiin maailman ympäri. Tämän tietovuodon seurauksia on mahdoton ennakoida, joten rangaistuksen on oltava todella tuntuva.
Sillä tulisi olla ennalta ehkäisevä vaikutus.
Varsinainen ongelmahan on siinä että oikeuden saaminen on niin kallista ja hankalaa. Jos huijaus on niin kiero tai jollain tapaa ”puolilaillinen” niin ettei poliisi voi suoraan siihen puuttua vaan asianosaisen on riitautettava asia oikeudessa, huijaus kannattaa aina kun huijattavan rahan määrä on luokkaa kymmenesosa mahdollisista oikeuskuluista/vaivasta. Kukaan ihminen ei riskeeraa kymmenien tuohansien oikeudenkäyntikuluja (jos vaikka oikeus yllättäen päätyykin ”väärään” ratkaisuun) ja aiheuta itselleen kuukausien tai vuosien päänvaivaa sillä että saa parisataa euroa takaisin huijarilta.
Luen juuri Windows 10 EULAa, Lenovo Ideapad -kannettavan ruudulta. Sopimuksessa ei ole lainkaan ’Decline’ -nappulaa vaan pelkästään ’Accept’-nappula. Mikään muu nappula ei toimi, eikä konetta voi sammuttaa, ainoastaan pimentää näyttö lepotilaan. Akku on kiinteä, joten edes sen irroittaminen onnistu helposti.
Panen myös merkille että sopimustekstissä ei ole ’Terminate’ -ehtoja, joten käsittääkseni ’Accept’-nappulan painamisen jälkeen ehdot sitovat minua ikuisesti, mukaanlukien kohdat joita Microsoft ilmoittaa voivansa muuttaa yksipuolisesti ilman ilmoitusta, ja senkin jälkeen jos poistan Windows 10:n ja korvaan sen toisella käyttöjärjestelmällä.
Miksiköhän näitä kutsutaan ’sopimuksiksi’? Tietäen että käyttöjärjestelmä on yksi iso salkuuntellaite, taidan kantaa toosan takaisin kauppaan.
Voi ja ehkä pitäisi. Toisaalta joskus on enemmän aukkoa kuin suojausta ja tilannetta voisi verrata keskellä katua kaikki ovet auki seisovaan tyhjään autoon. Jos tällaisessa tilanteessa joku käy selaamassa hansikaslokeron paperit ja sitten yrittää ilmoitella asiasta eteenpäin, niin ei tuota kehtaa oikein edes ilkivallaksi kutsua – kyseessähän on käytännöllisesti katsoen palvelus riippumatta siitä, mitä hansikaslokerosta löytyy.
Kaikkien. Siis oletettavasti Panamassakin petos jne. on rikos kohteen sijainnista riippumatta, Yhdysvalloissa lienee huijausviestien lähettely liittovaltiotason rikos, Suomessa taas tuo on (tai ainakin pitäisi olla) rikos lähettäjästä riippumatta ja Ruotsissakin viestien lähettely pitäisi olla rikos ja pankin nyt vähintäänkin pitäisi olla vastuullinen ja laittaa tutkintapyyntöä omille viranomaisille (kaipa sekin jonkin rikosnimikkeen alle mahtuu pankin osalta).
Minusta siinä vain pitäisi kaikkien ottaa koppi (tai ehkä käytännössä sen joka ensimmäisenä ehtii ja muut sitten avustavat ja huijari istuu tuomionsa siellä, missä viranomaisilla on suurin ego ja missä hänet saadaan tuomittua – minun puolestani kaikki kokeilkoot vuorollaan, jos ei heti tärppää – sama se minulle on). Valitettavasti käytännössä kaikki viranomaiset pakenevat vastuutaan maidensa rajojen taakse, koska jostain syystä rikos ei ole rikollista. Ei haluta osata.
Pitäähän evoluutiolle jättää joku mahdollisuus!