Kävin lauantaina pitämässä juhlapuheen Turun yoliopiston tilastotieteen opiskelijoiden ainajärjestön, Statistikan 35-vuotisjuhlassa. Tässä ulkomuistista kirjoitettu puheenvuoroni suunnilleen sellaisena kuin sen pidin.
Aluksi haluan onnitella teitä hyvästä ainevalinnasta. Voin kokemuksesta sanoa, että tilastotieteilijän elämä on mielenkiintoista. Tilastotiede auttaa ymmärtämään ja jäsentämään maailmaa ja sen ilmiöitä ehkä paremmin kuin mikään muu.
Tapasin joskus koululaisena kielikurssilla Heidelbergissä belgialaisen kaverin, Philippe van Parijs’n, jonka kanssa meillä synkkasi todella hyvin. Jatkoimme jonkin aikaa kirjeenvaihtoa, mutta aikaa myöten yhteys katkesi. Tapasin hänet odottamatta parikymmentä vuotta myöhemmin eräässä seminaarissa Tukholmassa. Me olimme tehneet elämässämme melkein samoja asioita. Olimme esimerkiksi molemmat kehittäneet perustulomallin ja vieläpä samanlaiset mallin ja perustellet sitä samalla, aika poikkeuksellisella tavalla.
Hän oli aloittanut opinnot käytännöllisessä filosofiassa ja jatkanut tilastotieteeseen. ”Tilastotieteessä filosofinen ajattelu huipentuu”, hän sanoi. Vähän pidin tätä ensin yllättävänä, mutta todella. Mitä filosofia sanoo todellisuuden hahmottamisesta, sen tilastotiede sanoo täsmällisemmin.
Kun filosofi tyytyy sanomaan, että vaikka kaikki paloautot ovat punaisia, ei tästä voi päätellä, että kaikki punaiset autot ovat paloautoja, tilastotiede opettaa laskemaan, millä todennäköisyydellä vastaan tuleva punainen auto on paloauto.
Alussa oli millimetripaperi ja pöytälaskin
Kun aloitin tilastotieteen, ei ollut tietokoneita vaan pöytälaskimia eikä ollut elektronisia tietokantoja. Tilastot naputtelimme käsin paperisista taulukoista.
Minut kaapattiin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen Postin liiketaloudelliseen tutkimuslaitokseen, jota johti professori Leo Törnqvist. Tuossa laitoksessa koulutettiin melkein kaikki Suomen parhaat tilastotieteilijät. En tiedä, mitä posti siitä hyötyi, mutta tuohon aikaan tilintarkastajat olivat suuripiirteisempiä kuin nykyisin.
Juuri tuolloin tulivat ensimmäiset tietokoneet käyttöön. Niissä ei ollut tilastollisia ohjelmia, vaan ne piti minunkin ohjelmoida itse. Istahdin maanantaiaamuna tuolille, josta perjantaina oli lähtenyt Urpo Leppänen ja perin häneltä teletype ‑päätteen, jota minun piti opetella ohjelmoimaan ilman mitään koulutusta.
Hyvänä puolena tässä oli, että varmasti tiesin mitä kone tekee, kun olin sen itse ohjelmoinut. En voi ymmärtää tutkijaa, joka kysyttäessä, miten tämä tulos on saatu, osaa kertoa ohjelman kaupallisen nimen mutta ei sitä, mitä tuo ohjelma tarkkaan ottaen aineistolle tekee.
Törnqvist opetti meille, että tilastollinen tutkimus on lähinnä käsityötä, jossa abstraktit kaavat ovat vain apuväline. Tärkeämpää kuin että regressiomallin stokastinen jäännöstermi termi on oikein määritelty, on että itse malli on järkevä ja kuvaa ilmiötä. Pahinta mitä saattoi tehdä oli ”dimensiovirhe” – jos esimerkiksi tulos muuttuu, kun mittayksikkö muutetaan metreistä jaloiksi, on tehty dimensiovirhe.
Tutkimus aloitettiin aina piirtämällä aineistosta kuvia. Aluksi millimetripaperille, mutta myöhemmin toisen legendaarisen professorin, Seppo ”Ollin isä” Mustosen pientietokone Wang:ille kehittämällä Survo-ohjelmistolla.
Tuohon aikaan alkoivat hienostuneemmat matemaattiset mallit tunkea näyttämölle. Matemaattisempi tilastotieteen suuntaus ihastui esimerkiksi Box-Jenkins ‑malleihin, jossa aikasarjan jäännöstermin oletettiin kiinteää autoregresssiivistä mallia. Meistä se oli ihan roskaa. Jossain paperitehtaan prosessissa voi ajatella, että viivemalli pysyy vakiona, mutta ei yhteiskunnallisissa aikasarjoissa yli vuosikymmenten. Me kutsuimmekin sitä Black-Box Jenkins ‑malliksi.
Tiesimme, mitä on tulossa. Laskentakapasiteetti kehittyisi huimasti ja tulisi valtavan paljon suurempia data-aineistoja, kun tilastoja alettaisiin tehdä sähköisesti.
Kuvittelimme, että yhteiskunnallinen tieto muuttuisi tarkasti ja ennusteet paranisivat valtavasti. Yrjö Ahmavaara puhui kybernetiikasta, opista yhteiskunnan optimaalisesta ohjaamisesta, kun kaikki vaikutusmekanismit tunnettaisiin.
Vapauduttaisiin esimerkiksi malleissa pienimmän neliösumman menetelmistä, jotka ovat kovin herkkiä poikkeaville havainnoille. Eihän kukaan kuvittele, että maailma noudattaisi multinormaalijakaumaa. Se on vain helpompi laskea.
Mutta niitä pienimmän neliösumman malleja käytetään edelleen. Epälineaarisia malleja nyt sentään on tarjolla.
Räjähdysmäisesti kasvaneeseen laskentakapasiteettiin ja valtaviin tietoaineistoihin nähden aika vähän on edistytty ajoista, jolloin me teimme omia yksinkertaisia, mutta varsin hyvin ennustavia mallejamme.
Dataa on, mutta sitä ei osata analysoida. Tilastotieteilijöitä on aivan liian vähän. Kaiken maailman tohelot laskevat analyyseja tietokoneohjelmilla, joiden toimintaa he eivät ymmärrä.
Kuulun erääseen Helsingin yliopiston neuvottelukuntaan, johon kuuluu myös Juhana Vartiainen. Eräässä keskustelussa hän sanoi, että yliopiston pitäisi opettaa kaikille tutkijakoulutuksen saaville tilastotiedettä syvällisesti.
Minun aikanani ei ollut käsitettä työtön tilastotieteilijä, eikä sellaista kuulemma ole löytynyt täältä Turustakaan.
Todella merkittäviä väärintulkintoja syntyy, kun korrelaatio samaistetaan kausaliteettiin. Tiedämme esimerkiksi, että työttömien terveys on heikompaa kuin työssä olevien terveys ja että erityisen huono terveys on pitkään työttömänä olleilla. Tästä on päätelty, että työttömyys altistaa ihmisiä sairastumaan ja siksi työttömyysajan terveydenhuoltoon tulee panostaa.
Tosiasiassa sairaus tekee työttömäksi ja mitä huonompi on terveys työttömyyden alkaessa, sitä pidempään työttömyys kestää. Työttömyyden aikana terveydentila ei heikkene – itseasiassa vähän paranee. Niinpä ratkaisu ongelmaa on muualla – työelämämme on liian nirso työntekijöiden terveyden suhteen.
Täällä Turussa julkistettiin tieto, jonka mukaan lapsi kannattaa panna mahdollisimman nuorena päivähoitoon, koska nuorena päivähoitoon menestyvät opinnoissaan paremmin.
Luulen, että jokainen tilastotiedettä osaava osasi epäillä tulosta ja väärä se olikin. Äidin koulutustaso ennustaa lapsen menestystä ja hyvin koulutetut naiset panevat lapsensa päivähoitoon ymmärrettävistä syistä nopeammin kuin vaikkapa valintamyymälän kassalla työskentelevät. Kun äidin koulutustaso vakioidaan, mitään selitystä ei jää päivähoidon aloitusiän ja opintomenestyksen välille.
Ajattelin lähettää täältä terveisiä Helsingin Sanomille. Melkein jokainen tämän kaltainen uutinen on lehdessä väärin tai ainakin hyvin puutteellisesti selitetty. Kannattaisi palkata päivystävä tilastotieteilijä tarkastamaan uutiset, joissa viitataan johonkin tilastolliseen riippuvuuteen. Sama henkilö voisi tarkistaa lehdessä julkaistavat graafit, jotka ovat melkein aina jotenkin väärin.
Sanoin, että tilastotieteen opinnot auttavat tekemään elämästä mielenkiintoista. En voi kuitenkaan mielenkiintoista elämää kenellekään luvata. Itse se pitää tehdä, mutta tilastotiede antaa siihen hyvät eväät.
Järjestäjät pyysivät, ettei puheeni olisi poliittisesti kovin kantaa ottava. Nyt tulee tuo pelätty yhteiskunnallinen osuus.
Olemme siirtyneet nopeasti totuuden jälkeiseen aikaan. Tiedättehän: ”Tosiasiat, niillä nyt voi perustella mitä hyvänsä.”
Tilastotieteilijän pitäisi olla faktojen puolella ja kertoa kärsivällisesti myös siitä, mitä tiedämme kausaliteetista – ja mitä emme tiedä.
Kun olemme yliopistolla, oletan, että kuulijoina on paljon niitä, jotka ajattelevat tästä maailmasta samansuuntaisesti kuin minä. Haluan sanoa teille, että toive esittää faktoja valikoiden omaa maailmankuvaa pönkittävästi ei koske vain ”niitä toisia”, vaan se koskee aika ajoin myös meitä.
Teidänkin ”heimonne” odottaa teiltä puheenvuoroja ja sellaista näyttöä, joka tukee heimon omaa arvomaailmaa. Joskus tosiasiat puhuvat omaa arvomaailmaa vastaan. Silloinkin ne on rohjettava tuoda julki. Siitä ei aina tule selkään taputtelua, mutta pitkällä aikavälillä se johtaa kuitenkin parempaan tulokseen.
Säilyttäkää tutkijan uteliaisuus ja älyllinen rehellisyys. Joukossa huutavan elävä voi olla helpompaa, mutta mielenkiintoista se ei ole.
Tilastotiede auttaa ymmärtämään paremmin maailmaa vain jos mukana on ymmärrys tutkittavan ilmiön luonteesta. Esimerkiksi mitä työttömyys tai päivähoito vaikuttavat tilastollisesti — on oltava tuntuma siihen, mitä ne ovat ja tarkoittavat erilaisten ihmisten ja olosuhteiden todellisuudessa.
Esimerkki tekstistäsi: On väärin sanoa “työttömyys altistaa ihmisiä…” koska työttömyys vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Varmasti työttömyys altistaa monia sairastumaan, toisia vahvistumaan — tilastollisesti työttömyyden kokonaisvaikutus terveydentilaan nykyoloissa Suomessa ei siis ilmeisesti ole suuri mutta vaikka olisi, ei silti voi sanoa “työttömyys altistaa ihmisiä”.
Tilastojen väärinlukeminen ilman ilmiön parempaa tuntemista on merkittävä syypää nykymaailman ongelmiin koskien mm. lääketiedettä ja yhteiskuntapolitiikkaa. Numerojen — tilastojen — esittäminen on paljon uskottavampaa kuin aidon ymmärryksen ja niihin tukeutuvan argumentoinnin ja pohdiskelun.
Tilastot ovat apuväline ja hyvä tapa kontrolloida ja kysyä. Terveisesi Hesarille ovat paikallaan mutta kuitenkin vallalla on numerouskovaisten liitto, jossa Hesari nostaa taloustuntijat ja muut numeronpyörittäjät korkeimpaan kastiin asiantuntijoiksi mistä tahansa aiheesta — selvästi edes tilastoja ymmärtämättä siis.
Taitaa olla tuo blogiteksti liitetty kahteen kertaan, kun alkoi teksti vaikuttaa tutulta jossakin vaiheessa;) .
“Tutkimus aloitettiin aina piirtämällä aineistosta kuvia. Aluksi millimetripaperille, mutta myöhemmin toisen legendaarisen professorin, Seppo ”Ollin isä” Mustosen pientietokone Wang:ille kehittämällä Survo-ohjelmistolla.”
Joskus DNA-tietoja tutkiessani törmäsin ilmaiseen tilasto-ohjelmistoon nimeltä R (https://www.r‑project.org/) ja siihen implementoituun Survo-lisäosaan (http://www.survo.fi/muste/).
Tilastotiede on hyvä apu jonkin muun alan asiantuntijalle mutta jos tilastoilla ja tilastotieteilijällä halutaan antaa selonteko esim. työttömien työhaluttomuuteen, ollaan metsässä.
Hannu, mitäpä tuolla on väliä? Hesarin keskivertolukija lukee otsikon ja sitten onkin jo suuvaahdossa hakkaamassa omaa propagandaviestiään kommenttilootaan…
Se, että työnantajat ovat liian nirsoja ottamaan kaikkia töihin, tarkoittaa, että työvoima on hinnoiteltu liian korkealle: palkat, irtisanomissuoja ja muut edut. Sairaat on hinnoiteltu vieläkin korkeammalle: sairaslomat, sairaseläkkeet, uusi loma, jos sairastaa lomalla jne.
Mainiosti haasteltu. Itse olen vuosien saatossa joitakuita kertoja omalla tilastotieteen peruskurssi ‑ymmärrykselläni muistuttanut Hesarin kulloisiakin päätoimittajia ja tavallisempiakin siitä, että nämä asiat olisi hyvä ottaa huomioon. Kyllä meidän toimittajienkin, eikä vain tilastotieteilijöiden, pitäisi aina olla faktojen puolella. Eikä pelkästään sopivasti valikoitujen vaan kaikkien faktojen.
Entäpä jos se onkin työnantaja, joka on hinnoitellut itsensä liian korkealle?
“Tilastotieteilijän pitäisi olla faktojen puolella ja kertoa kärsivällisesti myös siitä, mitä tiedämme kausaliteetista – ja mitä emme tiedä.”
Ymmärtäminen vaatii kaksi osatekijää: tieto ja ihmisen tietty “sisäinen sisältö”, joka mahdollistaa tiedon omaksuminen ja, joka on rajallinen. Ihmiset olemme eri tasoilla joka asiassa ja ymmärrämme faktojen merkitykset eri tavalla, riippuen tiedoistaan sekä jokaisen “sisäisestä sisällöstä”, eli ymmärryksestään, joka on eri tasolla yksilöiden välillä.
On mahdollista tietää ymmärtämättä mutta on mahdotonta ymmärtää tietämättä. Ymmärtäminen on ihmisen sisäinen kyky, ja pystymme ymmärtämään ainoastaan sitä, mikä vastaa omaan sisäiseen sisältöön. Tiedon hankkiminen on helppoa, mutta ymmärryksen kehittäminen on huomattavasti vaativampaa.
Faktan ymmärtäminen ja tulkinta riippuu kulttuurista, uskonnosta, perinteistä, asenteista, jne., eli ihmisen mielikuvitukselta.
Havaitut faktat puhuvat karua kieltä, todellisuudessa datasta saadaan informaatiota vain yhdistämällä erilaista substanssiosaamista näiden numeroiden tulkitsemisessa.
OS kirjoittaa: “Tilastotiede auttaa ymmärtämään ja jäsentämään maailmaa ja sen ilmiöitä ehkä paremmin kuin mikään muu.”
Se voi olla näinkin, mutta ymmärtääkseni vaaliennusteiden teossa ovat mukana parhaat tilastotieteilijät?
Tuloksilla ei kyllä kannata rehvastella?
Hah! Minä kuitenkin pystyin ennustamaan Trumpin voiton vain tulkitsemalla galluppeja tilastotieteilijän silmin.
Hesarin ja lehtien lähes jatkuvat virheet ja väärinymmärrykset ovat todellisuutta. Päätoimittajat eivät huomaa, että tällä on vakavia seurauksia. Puoluekannatuksessa saadaan hölmöjä päätelmiä. Huuhaa menee läpi. Ylipäätään kansalaiset saavat väärää tietoa.
Ylipäätään matematiikan perusymärrys on vähisssä.
Tehkää jotain, arvon päätoimittajat ja kustantajat.
Minusta tuntuu, että nyt petti logiikka, kun joku kirjoitti jotain ikävää, omaa maailmankuvaa horjuttavaa. 😀
Kyvyttömyys ymmärtää tilastoja ja tutkittua tietoa on todellisuutta. Usein kysymys on kyvyttömyydestä, toisin sanoen koulutus jonka on saanut, ei pidä mitään sisällään tilastojen tulkinnasta tai tilastomatematiikasta. Muistan itsekin joskus pyöritelleeni silmiäni tilastomatematiikan tai todennäköisyyksien laskemisen yhteydessä, koska tulos on ollut minulle täysin epäintuitiivinen ennen kuin opin (erittäin huonosti) ymmärtämään asiaa.
Paljon suurempi ongelma on haluttomuus ymmärtää tutkittua tietoa ja tieteellisiä faktoja, silloin kun ne kyseenalaistavat oman maailmankatsomuksen. Tämä on erityisen helppo huomata väittelykumppanin epätosissa väitteissä, mutta lähes mahdotonta huomata omissa mielipiteissään. Rikka veljen silmässä…
Hyvin usein uutisia lukiessa törmää tietoon, joka on ensin dissekoitu ja sen jälkeen valittu todella harkiten, jotta se ei millään tavalla kyseenalaistaisi vallitsevaa käsitystä. Joskus tulee jopa tunne kuinka minua yritetään viilata linssiin.
Osmon terveisiin Hesarille voin hyvin yhtyä. Samalla on ehkä hyvä palauttaa miten olemme tällaiseen tiedonvälittämiseen päätyneet. Julkisen sanan neuvoston julkaisemat journalistin ohjeet totesivat vuonna 1992 :”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta. ” Vuonna 2011 sama asia ilmaistaan muodossa ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.” Eli oikeat ja oleelliset tiedot ovatkin muuttuneet tiedoiksi ja mielipiteiksi. Väliäkö sillä ovatko faktat oikein, kunhan mielipide on!
Katso itse jos et usko: http://www.jsn.fi/ohjeet_kautta_aikain/journalistin-ohjeet-2011/
Lehden avustajana olen tästä pahoillani. Idea on hyvä, mutta en valitettavasti tiedä, kuinka elinkelpoinen se käytännössä olisi kaupallisen median nykyisessä taloustilanteessa.
Kun et kai ole puhunut asiasta missään, niin en tiennytkään, että Philippe Van Parijs (Belgiassa Van kirjoitetaan isolla V:llä ja myös aakkostetaan V‑kirjaimen mukaan) on vanha tuttusi. Hän on eräs suurista intellektuaalisista sankareistani, ja yhteiskunnallisessa ajattelussani tapahtui aikoinaan eräs merkittävimmistä käänteistä uuteen suuntaan, kun löysin eduskunnan kirjastosta sattumalta hänen kirjansa Real Freedom for All.
Minusta tuntuu, että joku ei nyt ymmärtänyt lukemaansa.
Vaalien ennustaminen perustuu todennäköisyyksiin.
Jos Nate Silver sanoo, että nopalla tulee muuta kuin 5 ja 6 todennäköisyydellä 2/3, onko hän väärässä, jos heitolla tulee 6?
Itse arvioin viimeisenä päivänä Trumpin mahdollisuuksiksi alle 20%, mutta vähintään 10%. Pokerissa se vastaisi todennäköisyyttä saada suora täyteen yhdellä kortilla. Kaikki tietää, että kun itsellä on ässäpari, vastustajan suoran veto onnistuu joka kerta 😉
Silver ennusti, että Trumpin mahdollisuudet ovat noin 30%. Arvelisin että hän oli enemmän oikeassa kuin minä. Miehen rekordi ennustamisessa on kuitenkin aika vaikuttava.
Jaa.
Mistäköhän tämän “ennustuksesi” löytää näin jälkikäteen? Kumma kun et rummuttanut “tietoasi” kovin äänekkäästi etukäteen. Paljonko löit vetoa asian puolesta?
En lyönyt vetoa. Jos olisi lylönyt, Trumpin voitto olisi harmittanut v äyhän vähemmän. Kerroin kuitenkin ennusteeni aika monelle. Blogilla tyydyin san omaan, että menee tiukaksi.
Jep, jep:
“Philippe Van Parijs (French: [filip vɑ̃ paʁɛjs]; born 23 May 1951) is a left-libertarian Belgian philosopher and political economist, mainly known as a proponent and main defender of the basic income concept.”
Vassari, joka hehkuttaa perustuloa.
Emme me ihmiset oikeasti työtä tarvitse, mutta koska sosiaalinen järjestelmämme on millainen se on, niin siksi työtä tarvitaan.
Mutta seuraavalla vuosikymmenellä maailmaan syntyy 100–300 miljoonan työttömän aikuisen joukko, jossa riittää ruutia jos jonkinlaiseen kapinaan. Tähän työttömien massaan tulee ottamaan osaa myös aika moni keskipalkkainen pikkupomo.
Tekoäly nääs tulee osaksi projektityötä ja hallitustyöskentelyä, jolloin turhat pönöttäjät saavat kenkää.
Niin. Jos olet amerikkalainen tilastotieteilijä, ja ennustat väärin Trumpin voittoa, on todennäköisyys saada kenkää ja ajautua persona non grataksi loppuelämäksesi merkittävä verrattuna tilanteeseen jossa ennustat muun viiteryhmän mukana väärin Clintonin voittoa.
Ei ole vaikea arvata kumman vaihtoehdon tilastotieteilijä valitsee. Asuntolaina, sairausvakuutus, lasten koulutusrahasto jnpp ovat aika oleellisia pointteja joiden rinnalla muiden mukana “erehtyminen” ei tunnu missään.
Kaksi selitysmallia: joko a) valtaosa yhdysvaltalaisista tilastotieteilijöistä on niin tumpeloita että jopa Suomesta käsin vajavaisella aineistolla pystytään yhden henkilön voimin parempaan tai b) jokin mitattavan ilmiön ulkopuolinen asia vaikuttaa tuloksiin. Veikkaisin jälkimmäistä.
Kiinnostavaa! Kerrotko missä olet tämän ennusteen kirjoittanut julki ennen vaaleja perusteluineen?
Olen sanonut sedn suullisesti aika monelle.
Käsittääkseni vedonlyöntisuhde oli hieman ennen vaaleja Clinton 75 % Trump 25 %
Vaalit olivat todella tiukat. Clinton sai hieman enemmänääniä, mutta vaalit ratkaisi n. 3 x 30.000 ääntä vaa’ankieliosavaltioissa.
Voimmme ihmetellä Yhdysvaltain vaalijärjestelmää, mutta perustuslaki laadittiin v. 1787 koolmentoista osavaltion sopimuksella. Ja aikana, jolloin hevoskyyti oli nopein liikkumistapa.
Ei ole aivan perusteetonta, että pienemmpien osalvatioiden asukkailla on hieman suurempi painoarvo. Alaskassa on 500.000 asukasta ja se saa 3 valitisjamiestä (2 senaattori ja yksi edustajainhuonene jäsen,)
Muistan itsekin, miten silloin kauan sitten lukion pitkässä matematiikassa opetettiin yhtenä osana tilastotiedettä ja todennäköisyyslaskentaa. Se avasi silmiä, ja olen monesti vuosien varrella ajatellut, että jos ihmiset osaisivat ja ymmärtäisivät tätä matematiikan osa-aluetta paremmin, edistäisi se myös elämän ja yhteiskunnan parempaa ymmärrystä.
Tässä keskustelussa on ollut esillä tilastotieteellinen näkökulma, mutta itse olen mainitsemastani taustasta johtuen kytkenyt samaan kokonaisuuteen aina myös todennäköisyyksien ymmärtämisen. Kovin usein pistää silmään, miten hutera on ihmisten ymmärrys asioiden todennäköisyyksistä. No, tähän kai monien rahapelienkin suosio perustuu: voittaminen näyttää niin kovin paljon helpommalta kuin mitä se todellisuudessa on.
Tilastotiede ja todennäköisyydet kuuluvat niihin tosiasioihin, joihin poliittisten arvojen toivoisi nojaavan. Niistä ei voi tietenkään johtaa näitä arvoja suoraan, mutta jokaisen poliittisen mielipiteen toivoisi ne lähtökohtina hyväksyvän. Valitettavasti totuudenjälkeinen aikamme etääntyy tästä ihanteesta kovaa kyytiä.
Suomessa vaaliennusteissa oli takavuosina tietääkseni käytössä “kommunistikorjaus”. Ainakin SKDL:n osalta niitä korjattiin jonkin verran galluppien tuloksia korkeammalle. Gallupeissa ihmiset eivät kehdanneet sanoa, että äänestävät SKDLää.
Korjauksen suuruus perustui osin aikaisempiin tuloksiin, siis erotuksiin, osin perstuntumaan.
Vaikka ihan järkeen käy että LIITTOvaltiossa osavaltioilla on kylläkin asukasluvuilla painotettu mutta suorista asukasluvuista poikkeava paino — niinkuin myös jäsenvaltioilla Euroopan Unionissa — Time-lehdessä oli mielenkiintoinen esitys järjestelyyn johtaneista syistä: orjuus.
Pohjoisvaltiot olisivat jyränneet unionissa äänestyskelpoisen väkilukunsa perusteella, joten etelävaltiot eivät olisi liittyneet unioniin elleivät olisi saaneet kompensaatiota orjapopulaationsa mukaisesti — joita ei kuitenkaan haluttu päästää äänestämään. Kukin orja vastasi painoarvoltaan 3/5 valkoihoista.
Tässäpä tämä. Suuri osa ihmisistä on sitä mieltä, että jos Trumpin voiton todennäköisyys on 30%, ja Trump voittaa, ennuste on “väärin”. Ja häkellyttävän suuri osa noista ei perusteellisen selittämisenkään jälkeen ymmärrä miksi tuo mielipide on älytön (lähde: yleinen elämänkokemus).
Demokratia, jossa kaikille annettiin oikeus sanoa mielipiteensä yhteiskunnallisissa asioissa, oli valtava loikka hyvinvoinnin luomisessa. Seuraava loikka syntyy kun joku keksii demokratia 2.0:n missä ihmisillä on toimivat kannusteet olla käyttämättä ääntään asioissa mistä eivät mitään ymmärrä.
Tämä ja tyhmyysvero-argumentti eivät läheskään riitä selittämään rahapelien suosiota. Niissä nimittäin ostetaan pikkurahalla paljon unelmia. Ellei pelaaminen muodostu ongelmaksi, tuo raha kuluisi helposti, jopa todennäköisesti, vaikkapa yhteen ylimääräiseen pulloon olutta tai muuhun suoraan kulutukseen. Yhden arvan voimalla voidaan myös kompensoida vaikkapa satasen kenkien puutteen aiheuttama kärsimys. Sehän on selvää säästöä ja heikossa taloudellisessa tilanteessa oleva voisi rikkoa taloutensa todella pahasti haksahtamalla niihin säännöllisten arpaostojen sijaan.
Lisäksi rahapeleissähän voittaminen nimeomaan on helppoa! Se ei ole todennäköistä, mutta se on helppoa. Miten muuten kuin rahapeleissä voit muka puolen minuutin ajallisella ja muutaman euron rahallisella panostuksella edes teoreettisesti voittaa miljoonan? Mikä tahansa vaihtoehto on paljon vaikeampaa. Sen tietää jo siitä, että miljonäärien prosentuaalinen osuus on niin kovin pieni.
Eikö tämä estäisi kohtuuttoman suuren osan myös edustajistojen päätöksistä? Siis myös niistä hyödyllisistä?
Heh — mielenkiintoinen ajatus. Nyt kun demokratialla on ollut vaikeuksia, olisi tärkeää pohtia voisiko sitä jotenkin kehittää. Toki demokratia saattaa voittaa vaikeutensa muutenkin. Ehkä tämä aika kaikkine totuudenjälkeisyyksineen on vain välivaihe, jolle on pian nousemassa vastareaktio?
Olen itse vuosia moittinut demokratiaa monista sen puutteista (siis omissa pienissä piireissäni). Olen peräänkuuluttanut tapoja parantaa sen toimivuutta. Nyt, kun en ole enää varma demokratian tulevaisuudesta, on mielessä tärkeimmäksi noussut sen puolustaminen, sillä onhan se kuitenkin monessa suhteessa erinomainen järjestelmä.
No, ns. listavaalit ovat jo olemassa oleva ratkaisu tähän.
Niissäkin on taipumus “korruptoitua”, siis puolue-eliitin paikoilleen jämähtämiseen. Intuitiivisesti kannatan jonkinlaista lista- ja henkilövaalien yhdistelmää.
Mielipide ei ole lainkaan älytön, koska tilastotieteilijäkin joutuu osallistumaan siihen peliin mitä kutsutaan reaalitodellisuudeksi.
Koska pelin sisällä väite ‘Suuri osa ihmisistä on sitä mieltä, että jos Trumpin voiton todennäköisyys on 30%, ja Trump voittaa, ennuste on “väärin”.’ pätee, tilastotieteilijä joutuu tekemään valinnan jonka seurauksena ennuste on pelin sisällä oikein tai väärin, ja valinnalla on tilastotieteilijälle binääriset seurauksensa.
Aika harva meistä on niin onnellisessa asemassa että voi itse valita pelit joihin osallistuu.
En nyt viitannut ollenkaan siihen miten tilastotieteiljä asian ilmaisee, vaan käsitykseen, että ennuste, joka arvioi nopan silmälukujen 5 tai 6 tulemisen todennäköisyydeksi vain 33.3% on väärin jos nopasta sattuu tulemaan kutonen. Tuo käsitys on täysin älytön, ja se on älytön riippumatta siitä kuinka monella tuo käsitys on.
Pelissä tilastotieteilijä ei oikein voi olla ilmaisematta. Kysymys on siis siitä mitä ilmaisee, ei miten ilmaisee.
Käsitys on älytön vain jos teoria irroitetaan niistä peleistä joihin reaalimaailmassa on pakko osallistua.
Jos ohitan lumiauran sokkona, en ole ohituksen jälkeen kuollut esimerkiksi 5% todennäköisyydellä, vaan joko tai. Huonolla tuurilla omaiset ovat ihan oikeassa siinä että valintani oli väärä.
Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa todennäköisyyslaskennan näkökulmasta mutta pointtini on että reaalimaailmassa asioita tarkastellaan valintojen ja kommunikaation jälkeen, ja silloin “oikein” ja “väärin” ovat käyttökelpoisia käsitteitä.
En oikein ymmärrä, miten tämä muuttaisi tilannetta asian osalta mitenkään.
Listavaali on ongelmallinen, koska se poistaa kansalaisten kyvyn vaikuttaa äänestämänsä puolueen linjaan ja estää hyvin tehokkaasti puolueensisäistä demokratiaa. Pikemminkin kannattaisi poistaa äänikynnys (luonnollinen äänikynnys toki pakostakin jäisi) ja korostaa pienpuolueiden painoarvoa rukkaamalla hieman d’Hondtin kertoimia, jolloin niiden äänestämistä kannattaisi harkita tarkemmin ja järjestelmä voisi tuulettua hieman helpommin. Kenties joku siirtoäänijärjestelmä saattaisi myöskin toimia ja auttaa ihmisiä äänestämään ensisijaisesti jonkin puolesta eikä jotain vastaan.
On yksi asia sanoa, että arvaan, että nopasta ei tule vitosta eikä kutosta. Tuolloin voidaan sanoa, että jos kutonen tuli, arvasin väärin. Toinen asia on sanoa, että vitosen tai kutosen todennäköisyys on 33%. Ei ole mikään neuvottelukysymys, onko kutosen tullessa mielekästä sanoa, että tuo todennäköisyysarvio oli väärä. Ei ole.
No, vastasin tcrownin kommenttiin, jossa hän toivoi, että löytyisi insentiivi sille, että ihmiset jättävät äänestämättä asioista, joita he eivät ymmärrä.
Listavaali on siinä mielessä ainakin osaratkaisu, että ihminen äänestää vain jotain “ideologiaa” ja jättää hankalat kysymykset ao puolueen valitsemille edustajille. Puolueen kannattaa tällöin valita edustajikseen ihmisiä, jotka ovat sekä sopivia että päteviä. Henkilövaaleissahan ne joutuvat kiinnittämään kohtuuttoman paljon huomiota ehdokkaiden pärstäkertoimeen.
Kyllä kansalainen voi vaikuttaa puolueen linjaan myös listavaaliympäristössä, mutta se tapahtuu sisäkautta ja vaatii paljon työtä.
Ruotsin kokemukset ovat kohtuullisen hyviä, mutta kuten sanoin, puhtaat listavaalit ennemmin tai myöhemmin “korruptoivat” puolueet. Joku sekajärjestelmä olisi ehkä paras.