Kimmo Oksanen kirjoitti 1.9. HS:n pääkirjoitussivulla, kuinka epäoikeudenmukaisesti Vantaa kohtelee Saraksen tilan omistavaa perikuntaa, jonka maita on tarkoitus lunastaa asuntotuotantoon 43,4 hehtaaria Vantaalla. Kyse ei ole perikunnan halusta säilyttää maatila maatilana, vaan rahasta. Vantaa on tarjonnut maatalouskäytössä olleesta maasta 55 000 euroa hehtaarilta, mutta perikunta haluaa 265 000 euroa hehtaarilta.
Kimmo Oksasen mielestä on epäoikeudenmukaista, että Vantaa haluaa maapohjan arvonnousun itselleen.
Olen muistavinani, että Helsingin Sanomissa on aika ajoin kehuttu Oulun maapolitiikkaa; sitä miten paljonparempaan asuntopolitiikkaan se on johtanut. Vantaa seuraa tässä Oulun esimerkkiä.
Jotta ymmärtäisi mitä on tapahtumassa, on muistettava, että tuon maatilan arvo rakennusmaana on TÄYSIN Vantaan ja valtion yhdessä rahoittaman Kehäradan ansiota. Ilman Kehärataa maatilan paras käyttömuoto olisi ilmeisesti edelleen maanviljelys. Joitain omakotitontteja tilasta voisi ehkä lohkoa, mutta niistä maksettaisiin yhtä paljon kuin Nurmijärvellä eli ei juuri mitään. Ilman kehärataa Vantaan tarjoama 55 000 euroa hehtaarilta olisi jopa ylihinta, koska ei maatalousmaa niin arvokasta ole.
Jos Vantaan rakentama kehärata on tuon arvonnousun tuottanut, tuntuisi oikeudenmukaiselta, että arvonnousu kuuluisi Vantaalle. Tämä ei ole vain oikeudenmukaista, se on myös järkevää.
Jos infrainvestoinneista koituva hyöty menisi lyhentämättömänä maanomistajille, kunnalla ei olisi rahaa tehdä noita investointeja. Niitä tulisi paljon vähemmän ja kaupungeista tulisi paljon huonompia. On järkevää, että investointeja voidaan rahoittaa niiden tuottamalla hyödyllä.
Huomattakoon, että Vantaa osti joitakin vuosia sitten raakamaata valtiolta huomattavasti korkeampaan hintaan kuin mitä se nyt tarjoaa perikunnalle. Pääministeri Vanhanen perusteli tätä sillä, että valtio on kuitenkin osallistunut Kehäradan rakentamiseen. Kyllä, valtio on tässä asiassa aivan eri asiassa kuin yksityiset maanomistajat, jotka eivät ole rahoittaneet ratainvestointia mitenkään.
Jos olisi tapana, että yhteiskunnan tekemät kaavoituspäätökset ja investoinnit voivat satakertaistaa jonkun omaisuuden arvon ja tuottaa valtavia ansiottomia voittoja, altistaisi se sekä kaavoituksen että investointipäätökset vakavasti korruptiolle. Sitä on myös Helsingin seudulla nähty.
On kertakaikkinen väärinkäsitys, että kaavoitushyötyjen leikkaaminen yhteiskunnalle olisi jotenkin sosialistinen tai peräti kommunistinen ajatus. Se on pääsääntö kehittyneissä markkinatalouksissa. Ansiottomien voittojen jakelu hallinnollisilla päätöksillä sopiville tahoille on käytäntönä yleensä vähemmän kehittyneissä maissa.
- Kaavoitushyödyn rahastaminen yhteiskunnalle. (Sveitsi)
- Arvonnousun leikkaaminen kiinteistöverolla (Yhdysvallat)
- Kielto kaavoittaa kaupunkimaista asutusta muulle kuin yhteiskunnan omistamalle maalle, minkä jälkeen maakaupoista onkin helppo keskustella (eräät Saksan osavaltiot)
Jossakin päin Espanjaa on käytössä suunnattu kiinteistövero. Jos yhteiskunta rakentaa vaikkapa uuden metropysäkin, sen ympäristössä kiinteistöveroa nostetaan suunnatusti ja nuo rahat käytetään investoinnin rahoittamiseen. (Olen kuullut tämän tiedon suullisesti jostain alan esitelmästä, enkä ole vahvistanut sitä mistään lähteestä.)
On myös kysytty, miksi vain maanomistajilta peritään maan arvon nousu, mutta ei asuntojen omistajilta. Kysymys on aiheellinen. Esimerkiksi Kruunusillat tuottavat maanomistajille ja asuntojen omistajille yhteensä niin paljon arvonnousua, että koko ratikkayhteyden olisi saanut rahoitetuksi sillä. Tästä arvonnoususta kaupunki pystyy kuitenkin rahoittamaan itselleen alle puolet. Jos arvonleikkausvälineenä olisi kiinteistövero, kuten Yhdysvalloissa, se kohdistuisi tietysti myös vanhoihin asuntoihin.
Jokin infrasinvestointi voi nostaa asuntojen hintoja korkeintaan kymmenillä prosenteilla, mutta maan arvo voi kaavapäätöksellä satakertaisua.
Jos olisi käytäntönä, että kiinteistövero perustuisi maan todelliseen arvoon, moni kaupunkia parantava investointi tulisi kaupungille kannattavaksi ja saisimme paljon parempia kaupunkeja.
= = =
(Tämä kirjoitus tulee kaksi viikkoa myöhässä, koska on ollut muuta tekemistä. Minulla on muitakin viivästyneitä kirjoituksia odottamassa.)
Kunnan kannattaisi sopia maapohjan hinnasta ENNEN kaavoitusta ja investointeja infraan. Myöhä rypistellä…
Juurikin noin pitää toimia, yksityisten varallisuuden kasvattaminen ei ole julkisen vallan tehtävä…
On aina niin helppo moittia kuntaa ja ylipäätään julkista sektoria. Kaikkihan me näet tiedämme millainen byrokratian, tehottomuuden ja järjettömyyden pesäke koko julkinen sektori on. Edes looginen ei sitä moittiessaan tarvitse olla.
Totta tietysti on, että joskus julkinen sektori toimii väärin tai ainakin pölkkypäisesti. Jospa kuitenkin jätettäisiin moitteet näihin tilanteisiin? Ne voisivat olla jopa tehokkaampia, kun ne kohdistuisivat oikeisiin epäkohtiin.
Pienenä huomautuksena, että kyllä nuo maanomistajat ovat osallistuneet infran, radan rakentamiseen kuten muutkin veronmaksajat ja siitä syystä arvonnousua ei saa myöskään heiltä leikata. Vantaankin kaupungin “omistavat” kuntalaiset eli veronmaksajat.
Esko Hämäläinen,
Jos maksamalla veroja ansaitsee kymmenen miljoonan tulot, eikö silloin kaikkien vantaalaisten veronmaksajien pitäisi saada veronpalautuksena kymmenen miljoonaa. Argumenttisi ei mene jakeluun.
Onko kaavoitussopimukset ratkaisu kunnat / maanomistajat ? Siinähän yleensä molemmat ovat maksumiehiä.
Ongelma on siinä, että Saraksen tilalle on markkinahinta olemassa ja se ei ole peltomaan hinta. Vantaan olisi pitänyt toteuttaa pakkolunastuksensa 1970- tai 1980-luvulla, jos kerran peltomaata halusi lunastaa. Kyllä valtiolta ja kunnilta on voitava odottaa vähän pitkäjänteisempää kaavoituspolitiikkaa.
Ja mitä asuntojen arvonnousuun tulee, se on tismalleen sama asia. Ja itse en näe siinä mitään ongelmaa, että 1950-luvulla Rööperin tai Kallion tapaisesta slummista asunnon ostaneen suvun jälkeläiset saavat tänä päivänä nauttia ansiottomasta arvonnoususta. Tuntuisi suorastaan omituiselta, jos olisi olemassa mekanismi, jolla kaupunki voisi pakkolunastaa asunnon 500 euron neliöhinnalla muuttaakseen sen vaikka alkoholistiasuntolaksi.
Kepulandia on esimerkki hyvästä asuntopolitikasta
On vanha perinne tarjota rakennusmaata edulliseen hintaan
Kunnat ovat lunastaneet maata kaavoitustilanteen eri vaiheissa ja hinta määräytyy maan alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan ja kunta perii itselleen kaavoitushyödyn , sitähän ei maanomistaja aiheuta vaan kunta
Miksi kunnan pitäis maksaa hintaa siitä, että kunta nostaa maan arvoa ?
Olet tuota Svetisin esimerkkiä toitottanut useastikin, mutta itse en ole mitään moisesta kuullut vaikka olen yrittänyt kysellä.
Voisitko esittää jotain lähdettä taikka vaikka veron nimen niin voisin vähän asiaa tutkia. Tiedätkö mistä kantonista on kyse, vai onko kyse pelkästään jonkun kylän toimista, joita sitten esität koskevan koko Sveitsiä?
Tuo Peter:n pointti on myös aika hyvä, kyllä ne lunastuskeskustelut pitää käydä sen hetkisellä maan arvolla, ei jollain kuvitteellisella arvolla menneisyydestä.
“Jos olisi käytäntönä, että kiinteistövero perustuisi maan todelliseen arvoon, moni kaupunkia parantava investointi tulisi kaupungille kannattavaksi ja saisimme paljon parempia kaupunkeja.”
VM on tähän suuntaan kiinteistöverotusta kehittämässä, kuten aikaisemmissa keskusteluissa on todettu. Toivotaan, että määrärahat valtion budjetista löytyvät.
Peter: Ongelma on, että markkinahinta on enimmäkseen verovaroin rahoitetun infran tuomaa arvoa. Ei olisi reilua muille veronmaksajille, jos se menisi kokonaisuudessaan Sarakselle.
Ei myöskään liene järkevää, että pakkolunastus suoritettaisiin kymmeniä vuosia ennen asuntorakentamisen kaavoittamista, sillä voihan sitä sillä välin ihan hyvin käyttää maatalousmaana. Ei se Sarakselle olisi yhtään parempi ollut, että pakkolunastus olisi suoritettu jo muinoin.
Kalliossa ja Punavuoressa arvonnousu taas ei varmaankaan ole tullut samassa määrin alueelle verorahoin rakennetusta lisäinfrasta. Lisäksi näiden alueiden arvonnousun vauhti ei varmaankaan ole läheskään samassa mittakaavassa. Arvo on varmaan noussut paljon, mutta 60 vuotta on myös pitkä aika. Saraksen maiden arvo on ilmeisesti melkein viisinkertaistunut lyhyessä ajassa. Jos Kallion ja Punavuoren asuntojen hinnat olisivat nousseet samaa tahtia 60 vuotta putkeen, niin ne olisivat nyt aivan tähtitieteellisen kalliita.
Sekin on kyllä mahdollista, että kaavoituspäätöksellä maan arvo laskee. Jos arvon nousun leikkaaminen on ok, myös arvon lasku pitäisi vastaavasti korvata 😉
Markkina-arvoon perustuva kiinteistövero kuulostaisi hyvältä ratkaisulta, paitsi että se voisi houkutella maalaamaan talonsa ruman väriseksi tms. 😉
Tassa Vantaan Saraksen Tilan pakkolunastamisessa on niin moni asia vaarin.
1) Kuntien ei pitaisi toimia asunnontuottajina koska asuntotuotanto toimii hyvin markkinavetoisestikin. Ei ole kenenkaan intresseissa etta kunnat kilpailevat yksityisen yrityksten kanssa osa-alueilla joissa yksityinen talous toimii hyvin.
2) Kuntien ei pitaisi saada pakkolustastaa muuhun kuin julkisen infran rakentamiseen (tiet, koulut, sairaalat yms.).
3) Kiinteistosijoittajien pitaa saada hyotya ennakoidusta arvonnoususta. On yhteiskunnan etu jos kiinteistoomistajat pyrkivat kehittamaan omistamiaan maita. Kunnat kun eivat kykene pakkolunastamaan ihan kaikkia maita joten jarjestelman on toimittava siten etta yksityisilla on intresseja kehittaa omia maitaan. Saraksen tilan pakkolunastaminen johtaa siihen etta kiinteistosijoittavat eivat yhta todennakoisesti hanki tulevaisuudessa peltoalueita ja pyri kehittamaan niita kaupunkialueiksi, koska siihen liittyy pakkolunastusriski.
4) Oikeuden pitaisi paattaa pakkolunastushinta, ei kunnan. Kunnalla on intressiristiriita hinnan paattamisessa.
5) Jos kunta tai valtio haluaa hyotya kaavoituksen kiinteiston omistajalle suomasta arvonnoususta, tulee tama tehda kiinteistoveroin, ei pakkolunastamisen keinoin. Verotus olisi tasapuolinen kaikkia maanomistajia kohtaan. Se myos johtaisi maan kehittamiseen koska maanomistajat todennakoisesti haluaisivat myos hyotya maan arvonnoususta eivatka vain maksaa veroja.
Asiaa ei pida katsoa vain Saraksen tilan pakkolunastamisen nakokulmasta vaan yleisemmin. Miksi valtiolla tai kunnalla on kaavoitusoikeus? Kenen ylipaataan tulisi rakentaa asuintuotantoa? Miksi valtiolla tai kunnalla on pakkolunastusoikeus? Miten saada maanomistajat kehittamaan maa-alueitaan? Miten pakkolunastus vaikuttaa kiinteistosijoittajien kayttaytymiseen, tuleeko Vantaasta vahemman kiinnostava sijoituskohde?
Verottamalla maanomistajia valtio ja kunnat voivat hyotya hyvin voimakkaasta maan arvon noususta. Vaikeampi kysymys onkin sitten miten maan arvonnoususta tulisi verottaa? Rakennusluvan hakemisen yhteydessa voisi olla veron omainen maksu joka on sidottu maan arvioituun arvonnousuun. Tai maanomistajilta perittaisiin vuosittainen vero joka olisi sidottu maan arvoon. Jalkimmainen toimisi motivoivammin maan kehittamisen edistajana.
Tomi Maila,
Oakland, Kalifornia
Tähän hyvähkönä ratkaisuna on suurehko kiinteistövero. Sen kasvattaminen on kuitenkin enemmän vuosikymmenten kuin muutaman vuoden projekti, jotta ei aiheuteta suurehkoa epäoikeudenmukaisuutta niille, jotka ovat jo maksaneet kiinteistöstään korkean hinnan.
Toisena ongelmana on kiinteistöjen arvon määritys. Ehdotan tähän julkista tarjousrekisteriä, jonka korkeinta sitovaa tarjousta pidetään kiinteistön arvona. Kiinteistön omistaja voi sitten ottaa tai jättää tarjouksen. Jotta kiinteistöjen hinnat eivät vain nousisi, ehdotan vanhojen tarjouksien hintojen tippumista suuruusluokkaa 5–10 % vuosittain. Tästä kuvauksesta saanee kiinni vain hyvällä tahdolla, joten ottakaa se huomioon olkiukkoja rakentaessanne.
Raakamaasta kiinteistöveron määrääminen on yksinkertaista. Jokainen ilmoittakoon kiinteistöveron pohjana käytetyn arvon itse. Jos lunastaminen sattuu kohdalle, on hintakin tiedossa.
Ei-helsinkiläisenä luin noita HS:n juttuja ihmeissäni (aiheesta on ollut jokin toinenkin valittelujuttu kuin mainittu Oksasen). Kiitos erinomaisesta ja tarpeellisesta taustoituksesta. Malliesimerkki siitä, miten kaupunki toimii vastuullisesti ja siitä mitä riskejä veronmaksajien kannalta on tarjolla, jos poliitikot ja virkamiehet korruptoituvat.
Kun vielä jättää raakamaasta raaka osan pois ja mahdollistetaan alimitoitettujen kaavojen päivittäminen, niin voitaisiin saada keskeiset alueet kunnolla käyttöön. Totta kait se olemasssa oleva rakennus tai puusto pitää korvata, mutta olisi ainakin tehokas keino päivittää kaava.
Eikö todellakaan ole mitään eroa vuosikymmeniä kestäneen yhteiskunnalisen kehityksen ja yksittäisen poliittisen päätöksen aiheuttamalla arvonnousulla?
Päättäjien toivoisi muistavan sekä kohtuuden että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden. Eri osapuolia pitää pyrkiä kohtelemaan tasapuolisesti. Siksi erilaiset ansiottomat pikavoitot eivät yleensä ole kovin kannatettavia.
Pidän myös erinomaisen oikeana sitä, että valtiolla ja kunnilla on tiettyjen reunaehtojen puitteissa oikeus pakkolunastuksiin, vaikka siitä usein kova poru nouseekin. Ei toki miten vain mielivaltaisesti, mutta yhteiskunnan kokonaisedun ollessa kyseessä ja ottaen huomioon myös sen ettei pakkolunastuksen toista osapuolta kohdella kohtuuttomasti.
Tämä jälkimmäinen pointti on erinomainen. Voisiko joku vielä rautalangasta vääntäen selittää mikä periaatteellinen ero tässä nyt on tähän tonttimaan lunastuskäytäntöön? Onhan asunnon arvonnousuunkin usein syynä kunnan infrainvestoinnit tms. Aikajänne ei mielestäni riitä perusteluksi.
Tomi Mailan kommentti oli perusteluineen alusta loppuun yksiselitteisesti väärin. Tosin tuo systeemihän toimii, jos tavoitteena on lihottaa maanomistajien kukkaroa ja rakentaa surkeita kaupunkeja.
—————
Saraksen tilalle ei ole minkäänlaista pellota eroavaa markkinahintaa, jos kaupunki ilmoittaisi ettei koskaan kaavoita sille mitään.
Kyseisen pläntin markkinahinta perustuu siis puhtaasti poliittiseen päätökseen.
Mitä jos kaupunki olisikin päättänyt kaavoittaa alueen puistoiksi, markkinahinta olisi siis nolla ja kaupunki joko pakkolunastaisi ilmaiseksi tai jopa jättäisi lunastamatta? Jos arvonnousun tulee kuulua maanomistajalle, niin kyllähän silloin puistoiksi kaavoitettujen alueiden omistajille kuuluu samalla arvonnousu eli tässä tapauksessa pelkkä musta pekka.
Ei, ei se näin voi mennä. Kaupungin pitää maksaa hankkimastaan maasta käyvä hinta, sellainen mitä kyseinen alue maksaa kyseisessä käytössä, missä se on. Jos kaupunki ostaa pellon puistoksi, niin kyllä siitä pitää maksaa pellon hinta, eikä ilmaiseksi ottaa. Jos tonteiksi, niin sillonkin tietenkin pellon hinta.
Eikö kehärata ole “vuosikymmeniä kestäneen yhteiskunnallisen kehityksen” tulos? Kyllä minusta on.
Tuottaako Vantaa muka nämä asunnot itse? Joka tapauksessa, tällä ei ole tekemistä pakkolunastuksen kanssa. Kunta voi ihan hyvin vain myydä tai vuokrata maan urakoitsijalle (mieluiten huutokaupassa parhaan tarjouksen tekijälle).
Mutta tällaisessa tapauksessa arvonnousu ei todellakaan johdu siitä, että maanomistaja itse olisi kehittänyt maataan mitenkään.
Saraksen hintapyyntö olisi perustellumpi, jos hän maksaisi itse omasta pussista kaiken sen kyseisen alueen tulevaan asuntorakentamiseen liittyvän kunnallisen infran, jonka Vantaa nyt maksaa.
Mielestäni on yksikäsitteisesti väärin tarjota 55ke hehtaarilta maasta, jonka arvo pelkästään omakotitonttialueeksi muutettuna olisi todennäköisesti luokkaa 2 miljoonaa eli pelkästään tontteina arvo olisi luokkaa 86 miljoonaa. Kerrostaloina arvonnousu on varmaankin satoja miljoonia ellei jopa miljardeja.
Siihen nähden perikunnan 11.3 miljoonan pyyntö tuon nyt hyväksytyn 2.3 miljoonan sijaan on mielestäni ihan kohtuullinen. Vain 13% siitä mitä se voisi olla omakotialueena.
Puhumattakaan siitä paljonko sen arvo on täyteen kaavoitettuna kerrostaloalueena ja paljonko se luo työtä ja taloudellista aktiviteettia alueelle.
Jos asiaa vielä hieman suhteuttaisi, niin jos tuon lunastettavan maan koko olisi vaikkapa vain yksi hehtaari, niin tällöin tuo 55.000 euroa jaettaisiin koko perikunnan kesken ja jos perikunnan koko olisi vaikkapa 20 henkeä niin yhtä henkeä kohden tulisi 2750 euroa miinus verot.
Niin, kysehän on vain siitä kuka on sopiva taho ja kuka voitot hallinnollisilla päätöksillä todellisuudessa kerää?
Kyllä, mutta silloin myyjällä pitää olla mahdollisuus kieltäytyä tarjouksesta.
Muutenkin Soininvaaran argumentti että pakkolunastus halpaan hintaan jotenkin vähentäisi korruptiota on omituinen. Mitä halvemmalla muiden omaisuutta pääsee jakamaan sitä enemmän on korruptiota odotettavissa.
Tuo on tietysti poliittista realismia. Viime aikoina olen kyllä pohdiskellut — siis täysin siitä poliittisesta realismista irrallaan — että jos joku tekee sijoituksen siihen oletukseen perustuen, että idioottimainen verotuskäytäntö jatkuu maailman tappiin asti, niin kyllä silloin olisi minun mielestäni kohtuullista, että kantaisi taloudellisen vastuun sijoituksen arvonmuutoksista jos verotusta rukataan vähän vähemmän idioottimaiseen suuntaan.
Näinhän kävi Kruunuvuorenrannan huvila-alueen kanssa. Omistaja olisi halunnut kuusikymmenluvulla vastaavan lähiökaavan jollainen automaattisesti myönnettiin valtuustopuolueita lähellä oleville rakennuttajille, mutta ei maksanut tarvittavaa tukea puolueille ja alue jäi rakentamatta.
Lähinnä kaavoitettiin kaupungin omistamaa maata Kruunuvuoressa. Yksityiset maanomistajat, lähinnä teollisuus ja öljyalan yrityksiåä, ovat ymmärtääkseni maksaneet kaavoitusmaksua.
Eikös ole niin, että PKS huisat asumishinnat johtuvat pääasiassa tonttihinnoista. Siis Sari Sairaanhoitaja rahoittaa juuri tuota ansiotonta arvonnousua.
Olen asunut 30v omistusasunnossa, kiinteistövero on reippaasti noussut vaikka asunto on minulle ollus saman arvoinen (neliöt eivät ole lisääntyneet). Eppistä!
Kyse on puhtaasta sosialismista, omaisuusverosta.
Aika pitkään pärjättiin ilman kiinteistöveroa.
Ajoneuvovero on myös omaisuuteen kohdistuva vero.
Kiinteistövero on keskeinen vero esimedrkiksi Yhdysvalloissa. Onko Yhdysvallat sosialistinen maa?
Yhdysvalloissa on muitakin elementtejä jotka Suomen mielipideilmastossa olisivat äärivasemmistolaisia.
Velallisen asema on Suomessa erittäin huono Yhdysvaltoihin verrattuna jossa on aivan tavallista että konkurssissa saa pitää joka kotinsa. Jopa velkojen vanhenemiseen on jätetty porsaanreikä joka edelleen mahdollistaa ikuisen velan. Jos vanhasta velasta ei ole aikanaan tehty tuomioistuimen päätöstä, velkojan ei tarvitse päätöstä hakea mutta velka säilyy ja alkaa vanheta vasta päätöksestä. En ymmärrä miten tällaiset poikkeukset pääsevät läpi kuulemisvaiheesta, en oikein saata uskoa että tuo olisi ollut lainsäätäjän tahto.
Vuokrasäännästely näyttää täkäläisin silmin käsittämättömältä toisen omaisuuden sosialisoinnilta.
Veroilla on ohjausvaikutusta (joillain veroilla enemmän joillain vähemmän). Esim. Yhdysvalloissa mcmansionit ovat menettäneet suosiotaan ja tiny-house movement on saanut kannatusta. Tämä ei varmaankaan johdu pelkästään kiinteistöverosta, vaan myös tietoisesta pyrkimisestä kestävään kehitykseen ja myös siitä, että monen Y/Z‑sukupolveen kuuluvan tulotaso on selvästi X‑sukupolvea alempi.
Jos tämän seurauksena kiinteistöveron tuotto laskee, pitää keksiä muita veroja, että julkiset menot voidaan rahoittaa, julkisten menojen vähentäminen kun on käytännössä mahdotonta 😉
Osaavat sen keskiluokan verenimemisen kapitalistitkin.
Pitääkö meidän ottaa oppia USA:sta tai Englannista ? Mieluummin Ruotsista. jossa ei ole kiinteistöveroa eikä perintöveroa. Tietääkseni nykyinen demarihallituskaan ei ole tätä asiantilaa muuttanut ? Sen sijaan Ruotsissa oman asunnon myyntivoitto on verotettavaa tuloa toisin kuin Suomessa.
Miksi maan hinnan nousu on ansiotonta arvonnnousua, mutta oman asunnon hinnan nousu Kalliossa ei ?
Saraksen tila Vantaalla ei sijaitse niin lähellä Kivistön asemaa, että Kehäradan rakentamisella olisi hirvittävää vaikutusta hintaan. Tila olisi varmaan tullut rakennetuksi taaja-asutukseen vaikka Kehärataa ei olisi koskaan rakennettu. Kunnan tarjous yli 5 mk/maa.m2 on hyvä hinta.
Olisi reilua, että lainsäädäntöä muutettaisi niin, että yleiskaavassa aina kunta ilmoittaisi mitkä alueet seuraavan 5 vuoden aikana hankitaan taajarakentamiseen. Maa- ja metsätalouskäytössä olvasta maasta naksettaisi lisämaapellon hinta kolminkertaisena. Kunnan tulisi luovuttaessaan alueelta tontteja rakentajille, ilmoitettava mihin se on arvonnousun käyttänyt.
Taloustieteessä tuotannontekijät jaetaan muistaakseni näihin kolmeen osaan:
1. työvoima eli työ, jonka ihmiset tekevät
(ja josta heille maksetaan palkka),
2. pääoma, mm. tuotantolaitteet. Pääomasta
maksetaan korvaukseksi korkoa, tai
tuotantolaitteista vuokraa.
3. maa ja luonnonvarat. Maan käytöstä maksettava
vuokra (tästä voidaan käyttää myös nimitystä
maankorko).
Miksi joku haluaa anastaa maan omistajalta maan käytöstä maksettavan vuokran, johon hänellä (siis maan omistajalla) tulisi kaiken järjen mukaan olla täysi oikeus, siinä missä rahoittajalla korkoon tai työntekijällä palkkaansa? En ole juristi, mutta moinen teko (eli pakkolunastus, “jossa tavoitellaan huomattavaa hyötyä” ilman että tontin omistaja siitä hyötyy,) EI OLE ainakaan minun oikeustajuni mukaan oikein.
Nähdäkseni pakkolunastuksessa on helposti vaarana, että siinä “aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa” maan omistajlle, jolta tontti viedään.
Pitäisikö kaikki kotimaiset standardit tarkoin täyttävän asuintalon kaikille rakentajillekin maksaa vain paljon yksinkertaisemman, esim. kuusen oksista kehnosti kyhätyn laavun rakentajan palkka?
Jos kunta pakkolunastaa tontin, tulisi korvaussummassa huomioida kaikki arvioitavissa olevat, tulevat maan käytön nettotuotot, ja niiden oikeudenmukainen jako. Normaaleissa tonttikaupoissa markkinatalous toimii juuri näin. Tontille rakennettavien rakennusten tuottamat nettotuotot ovat puolestaan oma lukunsa ja lainanantajalle kuuluvat korvaukset (korot yms.) samoin. Kaikille osapuolille kuuluu oma, kohtuullinen osa, jos haluamme rakentaa kaikille parempaa maailmaa.
Talo, korkeakin, tarvitsee tontin, joten tontti on varsin olennainen osa asuinrakentamista ja sen myötä pidemmän ajan kuluessa syntyvää hyötyä, jota tulisi päätyä kaikkien tuotannontekijöiden tuojille (joiden roolit ovat kuin modernin sadun kolmella hyvällä haltijalla), asukkaille, kunnalle ja koko yhteiskunnalle. Miksi kunnan tulisi “pahan noidan” rooli ottaen rikkoa tuon sadun lumous?
PS. Vastatkoon se, joka asiasta tietää, tai voi sen helposti tarkistaa, onko pakkolunastuksista mainittu enää mitään esimerkiksi teoksessa: „Zukunft – Das Bild der Welt von morgen“, Hrsg. Ulrich Schippke und Roland Gööck, München 1972?
Vastapuolen leimaaminen (ahneus) ja maan haltuun ottaminen on ihan peruspolitiikkaa ja varmaankin hyväksyttävää kun ottopuolella on tarpeeksi iso posse hyviksiä — toimii Sipoossa ja Ukrainassa.
Kyllä tämä valtion tekemien investointien ansioton arvonnousui kuuluu yksityisille on enemmän tuttua Venäjällä ja Ukraninassa kuin oikeissa markkinatalousmaissa.
Tässä(kin) keskustelussa herättää hieman ihmetystä se, miten niin moni samaistuu enemmän yksittäiseen perikuntaan kuin kaupunkiin.
Ilmeisesti ajatus kulkee niin, että perikunta voisi olla kuka tahansa meistä, jota kaupunki kaltoin kohtelee, kun taas kaupunki on joku etäinen ja kasvoton byrokratia.
Oikeastihan se menee toisinpäin. Kaupunki olemme me, sillä kaupunki pyrkii käyttämään esimerkiksi arvonnoususta tulevan rahan meidän kaikkien hyväksi rakentamalla meille tarvittavaa infraa ja palvelua. Sen sijaan perikunta on he — yksittäisiä ihmisiä, jotka käyttävät rahan omaksi hyödykseen. Hyvin harva meistä voi olla he, mutta silti heihin samaistutaan.
En ymmärrä. Toisaalta en myöskään lottoa. Siinähän on sama idea — valtava enemmistö maksaa hieman, jotta hyvin pieni vähemmistö voisi saada paljon. Yhteiskunnan luulisi kuitenkin toimivan toisin.
Uskon vakaasti, että myös Saraksen tilan kohdalla tähän on päädytty vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja kestäneen yhteiskunnallisen kehityksen kautta. Ei sitä yhtäkkiä tyhjästä keksitty, että kaupunkihan voisi laajentua tähän. Ja voiko kaupungin kehitystä muutenkaan pelkistää yksittäisten päätösten ketjuksi? Sataman muutto Vuosaareen on esimerkiksi yksittäinen päätös, mutta aika paljon kytköksiä sillä on moneen muuhun päätökseen ennen ja jälkeen sen tekemisen.
Eikös Aarnion suku ja/tai yksittäinen kyseisen suvun jäsen omistanut aikamoiset alueet Kruunuvuoresta? Ja kaavoitus jäi kai tekemättä juuri siksi, että se olisi mennyt yksityisen hyväksi. Kekkosen aikana ei ehkä pakkolunastaminenkaan onnistunut samaan tapaan. En tiedä, kunhan spekuloin.
Kun kaupunki ryhtyi kaavoittamaan Kruunuvuorta asuinalueeksi, tahtoi Kruunuvuorenlammen ympäristön maat omistava perikunta myös oman alueensa kaavoittamista asuinalueeksi. Mutta kaupunkipa kaavoitti sen virkistyalueeksi. Sinne meni se omaisuus. Virkamiehen valta on aikamoinen.
Eikö maanomistaja muka kehitä maata, jos hän esimerkiksi osallistuu prosessiin myymällä tai luovuttamalla maansa?
Sitäpaitsi, jos tontin ulkopuolelta ajautuu tontille yksikin roska, jonka maanomistaja noukkii, saattaa hän parantaa tontin arvoa siitä mikä se oli juuri ennen tuota roskan poimintatoimenpidettä. Pitäisikö kiinteistöveroa korottaa tuon toimenpiteen takia?
Sama koskee tontin ympäristön roskia mm. kaupungin maalla, alueilla, joiden siisteydestä kaupunki ei aina riittävästi huolehdi. Kyseessä on kaupungin huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä johtuva ongelma, jonka osalta kaupungin kaikki alueet eivät välttämättä ole tasa-arvoisia. Yleinen hintakehitys on myös eräs huomionarvoinen asia.
Eikö jonkin alueen kaavoituksen laatiminen, ja infran rakentaminen, ole oikeastaan sellaisia asioita, joiden kohdalla voisi joskus ajatella myös kilpailutusta (toki tiettyjen, yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti)? Miksi kunnalla pitäisi olla tässä monopoli?
Jos alueella jo on (tai on ollut) aiempaa asutusta ja yksityistä maanomistusta, sekä naapureita, tulee asianomaisten edut (ja mahdollisten muutosten tuomat haitat) ottaa huomioon, jotta heidän kohtelunsa näissä prosesseissa ei olisi kohtuutonta.
Mitä tulee kiinteistöveroon, pitäisi kai voida ajatella sen perimistä sen todellisen nettohyödyn muutoksen mukaan, jota kunnan ajamat muutokset toteutuessaan mahdollisesti suovat, ja joista asukas on / on ollut halukas maksamaan.
Esimerkki: Miksi jonkun jalkapalloa, jääkiekkoilua tai pesäpalloa intohimoisesti harrastavan pitäisi maksaa euroakaan siitä, että joku muuttaa hänen harrastuskenttänsä vaikkapa uuden konserttitalo-/kongressikeskus-yhdistelmän tontiksi?
Parhaitenhan tuon muutoksen tuoman arvonlisän / uusien haittojen tuomat haitat voi kunta periä/korvata ko. keskuksen kiinteistöverossa. Tämä voisi mielestäni olla oikeaan kohteeseen osuvaa fokusointia, ilman naapureihin sattuvia, ilkeitä oheisvaurioita (engl. “collateral damage”).
Eihän katusoittajakaan voi tietääkseni karhuta soitosta maksua jälkikäteen kaikilta, joiden korviin soitto saattaa tahtomattaan kantautua. Yrittää toki voi, mutta maksaa ei tarvitse, ellei halua. En myöskään usko sadelentäjän onnistuvan, jos hän lähtisi perimään maksua kaikilta naapuri-isänniltä, joiden pelloille vesipisaroita sadetuskäsittelyn saaneista pilvistä saattaa tarkoitetun (sadetussopimuksen tehneen isännän) pellon lisäksi (huom! pyytämättä) vahingossa ropsahtaa.
Pitäisikö kaupungin alkaa opiskella myös hiukan ns. jakamistaloutta menneisyyteen kuuluvien pakkolunastusoppien sijaan?
Jos yhteiskuntya investoi lähes miljardi euroa rataan, joka nostaa noiden syrjäisten maidern arvot kymmenkertaisiksi, on vähän suihteetonta verrata sitä roskien poimimiseen. Nämä argumentit, joiden mukaan hedelmät yhteiskunnan tekemistä investoinneista kuuluvat onnekkaiden maanomistajien omaisuudeksi, ovat aika huonoja.
Jos tapahtuu varkaus, niin en samaistu kumpaankaan, vaan pidän varkautta yksinkertaisesti vääränä.
Maan arvoa ei voi määritellä sen vanhan käyttötarkoituksen perusteella — varmasti Helsingin keskustassa on joskus viljelty peltoa muuallakin, vaan sen mukaan mikä sen käyttöpotentiaali on.
On ihmetelty sitä, miksi kaupunki kaavoittaa hitaasti ja tähän yhtenä syynä voi olla se, että kaupunki tekee ikäänkuin bisnestä pakkolunastuksilla ja kaavoituksilla.
Tällä pidetään asuntojen hinnat sopivan korkeilla.
Toisaalta kyse on mielestäni yksityishenkilön oikeusturvasta, oikeudesta omaan omaisuuteensa ja yleisistä ihmisoikeuksista, investointien suojasta tai oikeudesta hallita omaa omaisuuttaan.
Kyse on myös mielestäni sopimusvapauksesta ja voidaanko sitä yksipuolisesti rajoittaa ilman kriisitilannetta. Mielestäni tuossa edellä mainitussa tilanteessa eivät täytyä semmoisen yleisen turvallisuuden kannalta erityiset ehdot, jotka oikeuttaisivat jonkun alueen pakkolunastukseen vaikkapa kansalaisten turvallisuuden takia, vaan kyse on vain normaalista maa-alueen kaupasta, joka pitäisi käsitellä normaalina kauppana eikä minään pakkolunastuksena.
Pakkolunastuksenkin ehkä voisi ymmärtää, jos kaupunki itse rakentaisi omin voimin tontille jotain, mutta epäilen että alueella olevat alueet edelleen myydään eteenpäin joillekin yksityisille omistajille — ja tämä tekee toiminnasta mielestäni törkeää.
Jos joku tosiaan tuottaa maata, käytännössä merta tai muuta vesistöä täyttämällä, hänelle kuuluu toki oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä ja panostuksesta. Pelkkä omistaminen ei ole tekemistä.
Pitäisikö markkinatalouden toimia niin, että jos valtio investoi ja Fortumin osake tämän investoinnin seurauksena nousee, niin osakkeet pakkolunastetaan onnekkailta osakkeenomistajilta ja luovutetaan joillekin sopiville, poliittisia päättäjiä lähellä oleville tahoille?
Onko jollakulla jotain arviota siitä, paljonko edullisempaa totin omistajalle olisi ollut kaavoitus asuinalueeksi? Eli paljonko rahaa noiden kaavoitusten yhteydessä epäsuorasti lahjoitettiin? Koska tontin omistajat ovat halunneet kaavoitusta asuialueeksi, pitänee olettaa, että jonkin tasoisesta edusta (tontteja omistaville yrityksille) on ollut kyse.
Rata tai ei, onhan se Vantaan tarjoama hinta aivan poskettoman huono. Ilman rataa tuonne olisi voinut tehdä nurmijärveläistyyppisen omakotitaloalueen aivan hyvin, ja maan arvo olisi moninkertainen siihen nähden, mitä kaupunki siitä on tarjonnut. (En tosin kannata nurmijärvien rakentamista, mutta kuitenkin.)
Kyllä vapaassa maassa omistusoikeutta pitäisi sillä tavalla kunnioittaa, että jos kaupunki taikka muu ostajaehdokas ei maksa sellaista hintaa, johon myyjä on tyytyväinen, niin sitten jää myymättä. Vaikka joku menisi ja rakentaisi junaradan siihen viereen. Pakkolunastusta en hyväksy.
Minusta tämä näyttäytyy ulospäin lähinnä niin, että virkamiehistö kiusaa maanomistajaa, joka ei tanssi virkamiesten pillin mukaan. Jos et ole kiltisti, viemme maasi. Toivotaan, että Stockmann on kiltisti. Muuten kai määräävät purkamaan tavaratalon ja pakkolunastavat tontin puistoksi.
Tuollaista voi toki pohtia, mutta niin kauan kuin kyseinen monopoli on olemassa, ei sen tekemien infrainvestointien hyötyä tule jaella ilmaiseksi onnekkaille maanomistajille.
Toimenpiteiden (tai puuttuvien toimenpiteiden skaala) on laaja. Mitä on maksanut ja tulee maksamaan Länsimetron myöhästyminen ja metroasema paikassa, jossa sitä ei tarvita? … ja miksei viimeksimainitun lähelle ole vieläkään saatu roskiksia (mieluiten lokin ja variksenkestäviä)?
Oikea vertailukohta lienee verrata panos/tuotos-suhdetta kaikkien tuotannontekijöiden osalta sanokaamme sadan vuoden aikajänteellä. Minkälaisista tulovirroista mahtavat kaupunki, rakentajat ja uudet asukkaat sekä yritykset päästä rakentamisen myötä nauttimaan? Nyt näyttää siltä, että joku haluaisi tarjota pelkkiä murusia yhdelle tärkeimmistä osapuolista, jota ilman yksikään rakennushanke ei toteudu.
Taitaa sitten olla myös OK, jos esim. valtio pakkolunastaa kaupungilta peltomaan aarihinnalla sopivan saaritontin Koivusaaresta, aidatulta alueelta, josta Länsimetron rakentajat mm. hävittivät nätin punaisen tuvan ja ovat kohta purkamassa nyt kamppeitaan, ja vuokraa sen eteenpäin omakustannushintaan yksityisin varoin rakennettavalle, pienelle Guggenheim-museolle? Se voisi kääntää kaupungin tappiot voitoksi!
Arkkitehtikisan voittanutta mustaa “Mordoria” tuskin kai kukaan haluaa Eteläranta 10:n eteen. Eiköhän jo pidetyn arkkitehtikilpailun säännöistä löydy silti jokin sopiva pykälä tai ehto, jonka mukaan jokin parempikin vaihtoehto voidaan ottaa käyttöön muualla, esim. ‘pienin’ muutoksin.
Koivusaareen voisi Guggenheimin lisäksi sopia, veneliikkeen ja veneseurojen lisäksi mukavasti jonkinlainen “Fiddler’s Green”, vai mitä? Satamakaupungissa, jossa pitkät ja avarat näkymät ovat tärkeitä, ne on syytä säilyttää ja katsoa tylsän lähiömaiseman sijaan valppaasti kohti parempaa tulevaisuutta …
Onko vitsi 50.000 euroa hehtaarista pääkaupunkiseudulla? Saako sillä edes ruostuvaa mersua allensa? Jos poliitikot arvostavat isänmaansa maaperän näin alas, kannattaako kenenkään enää investoida mitään tänne? Miksi edes puolustaa arvotonta maata?
Yhteiskunnan investoinnit tehdään melkein aina vasta silloin, kun elinkeinoelämän toimintamahdollisuudet alkavat hiipua. Näin myös kehäradan osalta, jossa haluttiin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla – täyttää lentoaseman liikennetarpeet ja pääkaupunkiseudun kasvutarpeet. Ilman lentoasemaa rataa olisi tuskin rakennettu. Valitettavasti kehärata ei edelleenkään korvaa taksia ruuhka-aikojen ulkopuolella. Tarvitaan suora yhteys 30 vuoden sisällä.
Isoisäni omisti puutalokiinteistön Aurajoen rannassa ja harjoitti siinä yhteiskunnallisesti hyödyllistä ammattiaan kuolemaansa asti. Perikunta olisi halunnut rakentaa kivitalon mutta kaupunki ilmoitti, että rakennusoikeutta ei lisätä ja tulevassa kaavassa tontti merkitään puistoksi. Kaupunki tarjoutui ostamaan kiinteistön puiston arvosta, ja olihan noita puutalon purkukustannuksiakin, jotka kaupunki armeliaasti kuittasi tontin arvosta.
Myöhemmin kaupunki teki sopimuksen suurten suosimiensa toimijoiden kanssa naapuritonttien vastaavien puutalokiinteistöjen kaavoittamisesta 6- ja 7‑kerroksisille liike- ja asuntokiinteistöille. Isoisäni tontti on edelleen 60 vuoden jälkeen rakentamatta tyhjänä arpena kaupunkikuvassa. Siinä ei ole puistoa mutta pari pensasta ja kolme moolokin kitaa naapuritalojen jätehuoltoa varten.
Odotan sitä päivää kun joku kunnallispoliitikko huomaa tyhjän rakennuspaikan vastapäätä tuomiokirkkoa ja haluaa siihen jonkun uuden guggenheimin. Toivottavasti nimeävät talon edes isoisäni mukaan. Tuskin hän paikkaa valitessaan osasi kuvitellakaan, että kaupungin parhaimman tontin voi kerrasta muuttaa omistajalleen arvottomaksi hylkymaaksi. Suomessa kaikki on mahdollista, melkein samalla tavalla kuin Venäjällä ja Ukrainassa.
Ns. demokraattiset piirit usein tuovat esille näkemyksensä siitä, että valtion ja kunnan toimet hyödyttävät meitä kaikkia. Koskaan ei juurikaan ajatella jotakin vaihtoehtoishyötyä siitä, mitä yksityinen toimija saisi aikaan työpaikkojen, verotulojen ja kaikenlaisen toimeliaisuuden lisääntymisenä yhteiskunnassa. Demarimeiningin ansioista (tässä en viittaa mihinkään puolueeseen) neljäsosa nuorista miehistä on tullut siihen tulokseen, että ei kannata yrittää mitään, ei omistaa mitään, ei ajatella mitään – yhteiskunta maksaa toimettoman elinkustannukset kunnes valtion velkapiikki joskus menee kiinni.
Aikaisemmin kaupungit syntyivät kosken varteen. Patruuna rakensi tehtaat, asunnot, sillat ja sairaalat. Tätä kutsuttiin vielä 1970-luvulla riistoksi ja samaa kaikua olen kuulevinani joidenkin suusta vielä tänä päivänäkin. Kaupunkeja ei olisi syntynyt ilman yksityisen yritteliäisyyden hedelmiä. Helsinkikin jäi alkuaan pelkäksi Kustaa Vaasan torsoksi hallintopäätökseksi, kun ulvilalaiset päättivät pakkosiirtonsa jälkeen lähteä takaisin kotiseudulleen.
Bruno Lucander perusti Helsinkiin maailman viidenneksi vanhimman yhä toimivan lentoyhtiön. Lentosatama rakennettiin Katajanokalle. Lentotoiminta laajeni ja yhteiskunta ymmärsi avittaa rakentamalla oikean lentoaseman Malmille. Myöhemmin lentoyhtiö siirtyi valtiolle ja lentoasema Seutulaan. Oden isäkin pystyi luomaan elämänuransa yhtiön palveluksessa. Sittemmin Malmin lentoasemalle annettiin rakennuskielto. Hallinnollisella päätöksellä haluttiin tappaa Suomen yleisilmailutoiminta ja koko toimialan kehitys. Nyttemmin maailmalla ovat nousseet siivilleen ensimmäiset sähkölentokoneet ja yleisilmailun renessanssi häämöttää horisontissa. Polyteekkareiden ilmailukerho on määrätty keräämään kamppeensa Malmilta. Näin kansakunta palkitsee lapsensa. Saatte elää, kunhan ette tee mitään.
Ainoa elinkeinohaara, mitä kunnallispoliitikko voi ymmärtää on rakennusgryndaus. Sitä poliitikko voi itse harjoittaa HAKAn, SATOn tai VVO:n hallituksien kautta ja siinä tuntee rakentavansa malliyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Normitaloja normikansalle. Vähemmän ajattelevat sitä, mistä ihmiset saavat elantonsa – missä tekevät työnsä, mistä kansakunta saa dynamiikkansa.
Melkein kaikki startupit ovat saanet alkunsa autotallissa: HP, Apple, Microsoft, Disney. Kun helsinkiläiselle kiinteistövirkamiehelle ehdottaa autotallien kaavoittamista pienyrittäjille eri puolille kaupunkia, hän nauraa sinut ivallisesti ulos huoneestaan. Virkamiehet rakentavat pääkaupunkia Skanskan, SRV:n ja NCC:n kanssa. He tekevät suuria tekoja rakentamalla kokonaisia kaupunginosia kerralla. Se on heistä mukavaa ja se olkoon kansalle hyväksi.
Olen joskus laskeskellut paljonko yhteiskunta on menettänyt 60 vuoden aikana isoisäni tontin puliveivauksessa. Markkojen ja eurojen nykyarvoja laskiessa luvut nousevat suuriksi. Voivatko olla tottakaan. Perikunta lähti vuolemaan kultaa muualle. Itse olen imenyt jo äidinmaidossa epäluottamuksen virkamiesten toimintaa kohtaan. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Eipä ole Helsinkikään rahojani kaivannut, pikemminkin sylkenyt naamalle — aina tilaisuuden tullen. Ihmettelevät siinä sitten, miksi asuntotuotanto takkuaa. Jättivätkö parhaat voimat jo uppoavan laivan?
Miksi Ode asut Katajanokalla? Myy kämppä ja rakennuta townhouse perheesi ja Tietokeinon käyttöön. Lainan korot ovat nollassa. Palkkaa nörtti kehittämään tästä blogista elinkeino. Kasvatat bruttokansantuotetta, rakennat uutta Helsinkiä, työllistät nuoren. Ai niin. Kukaan ei ole kaavoittanut tontteja kaupunkitaloille, joita tavalliset ammatinharjoittajat voisivat pystyttää itselleen ja yrityksilleen. Eikä niitä tule edes Malmin lentokentälle kun paalut pitää upottaa 30 metriin.
Walt Disney lensi koneellaan Floridan yllä ja suunnitteli uutta Disneylandia. Osti vaivihkaa tontteja kenellekään kertomatta. Ja lopulta onnistui toteuttamaan unelmansa. Loi tyhjästä työpaikkoja nuorille, iloa lasten elämään ja turismituloja vaihtotaseeseen. Vaurautta koko kansakunnalle. Voisiko tällaista tapahtua nykypäivän Suomessa? Meillä on demokraattinen hallintokoneisto, joka miettii ja pohtii. Päättää ja peruu. Pakkolunastaa ja onnittelee itseään. Lopulta syntyy normikasarmeja lapsillemme. Senkö me vain ansaitsemme?
Ei kai heiltä mikään omaisuus mennyt. En asiaa tunne, mutta luulisin, että kaupunki osti heidän maaomaisuutensa raakamaan sen hetkisellä hinnalla.
Kaavoitusasioissa on hyvä, että virkamiehen valta on aikamoinen. Maailmassa on turhan paljon kaupunkeja, joissa virkamiehellä ei ole ollut valtaa. Eivät ole erityisen toimivia, viihtyisyydestä puhumattakaan.
Toivottavasti Kruunuvuorenlammen puistosta tuli suosittu puisto.
Jälleen kerran aivan käsittämätöntä argumentointia. Kuntien kaavoitusmonopolihan riistää maanomistajilta oikeuden hyödyntää omaisuuttaan oman tahtonsa mukaisesti. Sinänsä on toki perusteltua tavoitella jonkinlaista koordinointia yhdyskuntarakenteen kehittämisen suhteen, mutta muuten julkea sektori on ennemmin kehityksen jarru kuin joku “ansiottoman arvonnousun” tehtailija.
Niin — sen arvottomuus perustuu puhtaasti kaavoitusmonopolin väärinkäyttöön.
Minulla on tähän ongelmaan hyvä ehdotus, rakentamattoman tontin kiinteistövero.
Jokainen maanomistaja saa itse määrittää pyyntihintansa, pakkolunastusta ei käytetä, mutta jos kauppaa ei synny, kunta perii maanomistajalta kiinteistöveron hänen arvioimansa tontin arvon eli pyyntihinnan mukaan.
Problem solved.
…ja kun yhteiskunta investoi satojatuhansia jokaisen yksittäisen lääkärin koulutukseen, niin lääkärien pitäisi työskenellä palkkatta pihtiputaan terveyskeskuksessa?
Ai, niin — kun tämä nyt taas tuli uudestaan esille, niin en muista saaneeni mitään vastausta kysymykseeni, että mitä epäoikeudenmukaista tässä tapauksessa olisi ollut, jos Vantaa olisi kaavoittanut ko. tilan maat ja perikunta olisi myynyt maat esisopiuksen mukaan rakennusliikkeelle — jos kaavoituksen ehtona olisi ollut vastata alueen infran rakentamisesta ja jos kohtuullinen summa kunnan muun infran hyödyntämisestä olisi peritty kaavoitusmaksuna?
Vai onko se nyt vain niin, että ainoa sallittu muoto hyötyä yhtään mistään on voittaa jossain HITAS-arpajaisissa tms.?
Asuntojen ja omakotitonttien arvot tulevat nousemaan merkittävästi länsimetron asemien lähellä länsimetron takia. Miksi tätä arvonnousua ei oteta kunnalle? Eihän tämäkään ole “omistajien ansiota”
Satun perikunnan jäsenenä omistamaan pari hehtaaria maata jonka arvo on tällä hetkellä noin €500 000. Uuden sillan ja tien ansiosta arvo nousee ehkä 10–20 prosenttia joskus kymmenen vuoden kuluessa. Tai jos linjaus on toinen, hinta tippuu ja maa saatetaan osin pakkolunastaa.
Maan ostamista ja myymistä voi katsoa normaalina liiketoimintanta. Kun ostaa maata, ottaa riskin. Riski voi liittyä kaavoitukseen mutta myös muut seikat voivat laskea maan hintaa. Voi vaikka käydä, että alue ei kasva vaan taantuu.
Omalta kohdalta täytyy kuitenkin sanoa, että en oikein osaa perittyä maata nähdä liiketoimintana — vaikka laki toki perintöjä pitää ihan oikeana omaisuutena. Mutta ei kai lakia voi laatia niin, että pakkolunastuksen kohteeksi joutuu vain perheiden perintömaita, ei siis liikemiesten, maita. Vai voidaanko?
Olen samaa mieltä paitsi että pakkolunastus on välttämätön ja perusteltu keino tilanteissa, joissa se myyjä pääsee kiristämään. Ja sen pitäisikin olla ehdottomana edellytyksenä, jota oikeusistuin valvoisi: että pakkolunastaminen voidaan toteuttaa ainoastaan käypään hintaan ja tilanteessa, jossa se on välttämätöntä yleisen edun nimissä myyjän hyödyntäessä asemaansa ja siihen liittyvää pakkorakoa kohtuuttomasti. Tämä Saraksen tilan malli ei mitenkään täytä sellaisia ehtoja. Vantaa pakkolunastaa maan alihintaan päästäkseen myymään sen sitten voitolla.
Yhteiskunnan kannattaa hankkia tarvitsemansa maat hyvissä ajoin ennen sellaisia investointeja, jotka nostavat maan arvoa. Nyt on myöhäistä katua tämän radanvarren maita, mutta seuraavissa investoinneissa se on syytä pitää mielessä.
Juu, palkjon parempaan lopputulokseen maanomistajien ja virkamiesten kannalta olisi se, että virkamiehillä olisi mahdollisuus lahjoittaa miljoonien jättipotteja maanomistajille. Näin maanomistajilla olisi kannusteet pitää virkamiehiä hyvänä ja tarvittaessa voidella vähän sieltä ja täältä.
Tämähän olisi ihan win-win-tilanne, kumpikin osapuoli hyötyisi…?
Herää kysymys, onko sitten parempi kohdistaa monopolin tekemän Infrainvestoinnin hyöty jollekin grynderille, jolla ehkä “epäpyhää mirhaa” vielä viimeiset tilkat sisältävä voitelukannu pullottaa takataskussa?
Tonttien pakkolunastukset ja kohtuuttoman korkeat kiinteistöverot ovat (tai voivat olla) usein aivan liian helposti väärämielisiä (eli ilkeämielisiä tai jopa pahansuopia) periaatteita ja tekoja. On lisäksi täysin väärin kuvitella, että kaikki maanomistajat eivät osaisi lainkaan katsoa ‘uutta kohti’, vaikka eivät haluaisikaan asua esim. lähteen (“ISBN 951–0‑05687–1”) sivulla 40 kuvattujen, pilvilinnoja tavoittelevien hökötysten juurella, takana tai lähellä.
Miksi jotain jo hyvää asuinympäristöä pitäisi “kehittää”, ellei siitä tai jostain paljon huonommasta osata tehdä parempaa? Muutoksia huonompaan suuntaan, kuten monen kohdalla kai mm. Länsimetron tapauksessa, matka-ajan kasvuna ja HSL:n lipunhinnan korotuksina, pitäisi varmaankin kai välttää.
Toisaalta, eikö esim. Kehäradan osalta infrainvestoinnin hyöty tule muka sen käyttäjien hyväksi? Saavatko jotkut “onnekkaat maanomistajat” muka ilmaiset liput sen käyttöön ja muut muka porttikiellon? Miksi ihmeessä kyseinen infrainvestointi sitten yleensä tehtäisiin, jos siitä ei olisi yleisempää hyötyä?
Jos kaupunki haluaa pakkolunastaa maata peltomaan hinnalla, antaa tuo aiheen olettaa, että kaupunki haluaa ryhtyä maajussiksi, mikä on mielestäni perin outo ajatus. Muissa tapauksessa on syytä ottaa myös huomioon tontin ja sen ympäristön tuleva kehitys. Eihän tuo muutoin ole oikein ja kohtuullista. Maajussit, kuten Haanpään Pentin “Mäen Samppa” tai “Takalon Antti” (ks. “Joutavan jäljillä” kokoelmassa “Kertomuksia ja tarinoita”) viihtynevät parhaiten maaseudulla.
Jos kaupunki taasen luo, ylläpitää tai kehittää omilla alueillaan virkistysalueita, on niille käsittääkseni kaikilla useimmiten pääsy, ellei jonkin hyvin perustellun syyn takia jollekulle ole tarvetta antaa suojaa tai jollekulle toiselle määräaikaista porttikieltoa, sekä aikaa kansalaiskasvatusta ja aikuistumista varten (esim. törkeän roskaamisen tai muun ympäristön tärvelyn takia). Tällöin on yleinen etu tärkeä.
Viimeksimainittuun kuuluu omana osanaan myös omistusoikeuden suoja. Ilman sitä ja yhteistyötä olemme pahasti hukkateillä.
Viimeksimainitusta tulee mieleen Bradburyn vaikuttavan tarinan (“Aikakone”) aikamatkalainen Eckels, savisine saappaineen. Missä ja kenen kotipihalla, tai sen naapurissa, oli mahtanut harha-askelineen (joidenkin poliitikkojen tavoin) tallustella?
PS. Pienenä muistutuksena: Jollekuille henkilöille, esim. ‘kunnallispoliitikoille’ voi yleinen mielipide olla joskus kuin Eckelsille viimeksimainitun tarinan Tyrannosaurus, jos media osaa hoitaa tehtävänsä. Ja, kaikesta päätellen, on syytäkin!
Keskustelun perusteella on pääteltävissä, että nykyisen lain soveltamista yllättävän moni pitää epäoikeudenmukaisena. Mark Twain kehotti aikanaan sijoittamaan maahan, koska sitä ei enää valmisteta.
Länsimaissa lait ovat usein pakkolunastusten ja korvausten suhteen selvästi tylymmät kaupunkimaan omistajille kuin Suomessa. Korruptio kukkisi valtoimenaan ja kaupunkitalous voisi nykyistä huonommin, jos laki olisi nykyistä lievempi.
Raideinvestointien rahoitus olisi järjestettävä niin, että asemien lähiympäristön kiinteistöt osallistuvat sihen. Näin menetellään monissa maissa. Helsingissä vain nykyisen Yliopiston metroaseman rakentamista rahoittivat lähikiinteistöt aikanaan.
Yritin konsultoida vastaavaa järjestelyä noin 10 vuotta sitten Lauttasaaren asemalle huonoin tuloksin. Ostoskeskus ei ollut kiinnostunut ja valitteli sen omistajien lukuisuutta ja eripuraisuutta. No nyt on valmistumassa uusi ostari hyötymään metron tuomista tulovirroista.
Joukkoliikenteen investointitarpeet ovat kasvavalla kaupunkiseudulla suuret myös tästä eteenpäin. Mediassa kauhistellaan investointien suuruutta, mutta juttua rahoituksen ja hyötyjen jakotavasta näkyy vähemmän.
Tila näyttäisi median mukaan olleen suvun hallussa 300 vuotta. Pikavoitto ei siis ehkä ole kovin osuva ilmaus. Lisäksi näytti siltä, että suvulla oli jo liipasimella 10 miljoonan tarjous SRV:ltä — se kertokoon jotain isäntämme ylihinta-käsitteestä. Koska tämä keskustelu on melko viihdyttävää, vaivauduin katsomaan kartalta Sarasta ja Kivistön asemaa. Kivistön aseman sijainti kääntää herneen kuupassani ylösalaisin. Olisipa Vantaalla varaa palkata kaavotukseen ns. edistyneempi tieteen harjoittaja — mahdollisesti jopa kakkoskurssilainen.
O.S. kirjoitti: “Jossakin päin Espanjaa on käytössä suunnattu kiinteistövero. Jos yhteiskunta rakentaa vaikkapa uuden metropysäkin, sen ympäristössä kiinteistöveroa nostetaan suunnatusti ja nuo rahat käytetään investoinnin rahoittamiseen. (Olen kuullut tämän tiedon suullisesti jostain alan esitelmästä, enkä ole vahvistanut sitä mistään lähteestä.)”
Minä olen puolestani kuullut, että jossain päin maailmaa, voi jonkin alueen yrittäjille jokin ryhmä ilmaantua tarjoamaan (/pitää tapanaan tarjota) kenenkään sitä pyytämättä ns. “suojelua”, josta ao. yrittäjien on maksettava “suojelurahaa”, halusivatpa he sitä “suojelua” tai eivät. Lähdeviitteitäkin löytyy: “http://www.hs.fi/kotimaa/a1305555914290” ja tässä toinen: “https://fi.wikipedia.org/wiki/Mafia”.
Vain “tarun sokea kyklooppi” ei ehkä saata havaita yhtäläisyyttä em. asioiden välillä. Tilanne voi ehkä olla pahempi kuin arvaammekaan, koskien yrittäjien lisäksi myös alueen asukkaita, joilta ne rahat loppujen lopuksi ovat peräisin.
Mainitut seikat antavat mahdollisesti jopa aihetta kysyä:
Onko kenenkään, edes poliisin tiedossa, moniko “vihreä” metro-/ratalinjausten ja niiden varrelle sijoitettujen asemien sijainneista, niiden ympäristön kaavoituksesta ja kiinteistöveroista päättävä mahtaa käyttää liivejä?
tai
Monenko “suojelurahat” toistaiseksi ehkä vielä maksamatta jättäneen yrittäjän tulee niihin suostua, esimerkiksi Ison Omenan laajennuksessa, jotta luvattu metro alkaa lopulta kulkea ja luvatut asiakasvirrat näkyä?
Jos arveluissani on perää, on asia mielestäni vakava, vaikka joku voi ehkä yrittää selitellä muuta. Rahavirtojen tietynlainen “ohjailu” voi täyttää väärät taskut ja jonkun “hämmästykseksi” jopa epärehellisyyden tunnusmelkit. Moni ärtynyt saattaisi haluta tietää, missä tuuraa asioita huonoon suuntaan lykkivä, kaupunkiin istutetun larun “kyklooppi”, joka heitä suojelun sijaan vainoaa?
Mikä neuvoksi?
Ehdotan todellista suojelua lähiluonnon sekä virkistys- ja ulkoilualueiden hyväksi jolloin hyötykin kohdistuisi kaikkien kaupunkilaisten parhaaksi ja jopa turistienkin iloksi. Ehdotustani saa (sellaisenaan) käyttää vapaasti.
Ei, mutta Vantaa tuskin myy maata grynderille lunastushintaan, vaan osaa kyllä kiskoa siitä selvästi enemmän.
Alueella asuvat joutuvat maksamaan enemmän asumisesta, koska radanvarsi on haluttu alue. Olisi kohtuutonta, jos tämä osuus vain sataisi onnekkaan maanomistajan laariin korkeana maan myyntihintana. Lisäksi käyttäjät sentään maksavat edes osan hinnasta, eikä kukaan saa mitään lottovoiton suuruista pottia.
Parempi, että infran rakentamista rahoitetaan näin kuin vääristävillä veroilla.
Mielestäni ei kannata, sillä maalla voi tällä välin olla muuta järkevää käyttöä (esim maatalous), johon kunta sitä tuskin käyttäisi. Tämä ei sitä paitsi edes estäisi kohtuuttomia hintapyyntöjä maanomistajalta, jos hänellä on syytä epäillä maan arvon nousevan tämän kaltaisesta syystä.
En ole kaikke yllä kirjoitettua lukenut, joten voi olla että tätä on käsitelyt jo: Mutta eniten asiassa nyppii Vantaan kaupungin toiminta. Rakennusliike SRV oli tehnyt muutamaa vuotta aiemmin samasta maa-alasta kymmenen miljoonan euron tarjouksen, joka raukesi koska kaupunki ei silloin antanut lupausta alueen kaavoittamisesta. Nyt kaupunki lunastaa maan murto-osalla SRV:n tarjoamasta hinnasta ja yllätys yllätys kaavoituslupa heltiää.
Ja tässä meni väärin tarkkaanottaen mikä?
Mahdollinen menetetty maatalouskäyttö ei edes 10 vuoden ajalta ole kuin murto-osa radan rakentamisen tuomasta arvonnoususta. Ja mahdollisesti kunta olisi voinut vielä vuokratakin alueen odotusajaksi vaikkapa maatalouskäyttöön. Ja metsäähän ne Vantaankin maat pääosin kasvaa. Kyllä kuntakin voi metsätaloutta harjoittaa ja lopuksi myydä kaikki puut tonttien alueelta pois.
Täsmälleen näin, mutta miksi tämä pitäisi rajoittaa pakkolunastuksiin. Miksei sitä voisi käyttää myös tilanteisiin, joissa kunta tekee ostotarjouksen maa-alasta. Neuvotellaan ja neuvotellaan. Jos kauppaa ei synny, kunnan viimeinen tarjous jää kiinteistöveron perusteeksi.
Tulisi miettimistä varsinkin, jos kiinteistöveroperusteet ajateltaisiin uudelleen.
Voiko tätä paempaa todistetta olla siitä, että tontin arvo on täysin kiinni siitä, mitä *kaupunki* tekee, eikä maanomistajalla ole osaa, eikä arpaa siinä?
Maa on lähestulkoon arvotonta, jos kaupunki ei siitä tee arvokasta. Miksi tämä kaupungin toiminnasta syntyvä arvo kuuluisi maanomistajalle, eikä kaupunkilaisille?
Kuinka moni pitäisi hyvänä ideana sitä, että kaupunki rakennuttaisi jollekin onnekkaalle yritykselle 10 miljoonan euron hallin ilmaiseksi (kunhan firmalla olisi tarjota oma tontti sille halille)?
Miten kaavoittamishyödyn lahjoittaminen maanomistajalle eroaa siitä, että kaupunki rakennuttaisi rakennuksia, jotka se sitten lahjoittaisi maanomistajalle?
Olivatko Helsingin yliopiston metroaseman lähikiinteistöt asuinkiinteistöjä vai pikemminkin liike- ja toimistokiinteistöjä?
Jälkimmäisille kiinteistöryhmille saattaa metroasemasta ja ihmisvirroista olla tietysti nyt myös merkittävää rahallista hyötyä. Asuinkiinteistöjen tapauksessa ei ehkä sanottavaa etua juuri löydy, kun kulkuyhteydet kyseisistä kortteleista olivat jo nähdäkseni entuudestaankin varsin hyvät.
Keskustelua tarvitaan kaupungin päätöksenteossa kaiketi usein ja paljon. Sitä enemmän, mitä tärkeämpiä ja vaikutuksiltaan laajakantoisempia ja mittavampia päätöksiä ollaan tekemässä. Ne, joihin suorat (ja välillisetkin) vaikutukset (hyödyt ja haitat) kohdistuvat, tulee tunnistaa, ja saada keskusteluun aidosti mukaan.
Aikanaan Kainiemen (nyk Yliopiston) mertroaseman ympäristön kiinteistöt jouduttivat päätöstä asemasta myös puoluerahoituksen avulla. Tällaisia ilmiöitä ei syntyisi, jos arvonnousu rahastettaisiin yhteiskunnalle, joka on investoinnit tehnyt.
Tämä näkyykin olleen sattumalta erään tuttavani tila. Tässä ei ole ollenkaan kyse radan tuoman ansiottoman arvonnousun leikkaamisesta vaan kunnan päättämättömyydestä. Tämä tila olisi ollut kunnan mahdollista ostaa tai käyttää siihen etuosto-oikeutta paljon aikaisemmin kuin rataa oli edes suunniteltu. Kaiken kukkuraksi nykyisetkin omistajat tarjoavat tilaa vielä erittäin kohtuullisella hinnalla, eikä kunta halua siihenkään tarttua vaan ryhtyy ajamaan kallista pakkolunastusprosessia. Maalaisjärjellä täysin käsittämätöntä toimintaa.
Muuten olen kyllä yleisesti ottaen samaa mieltä blogistin kanssa, että yhteiskunnan investointien tuottamat arvonnousut kuuluvat yhteiskunnalle ja niillä pystyttäisiin pitkälti nämä investoinnit rahoittamaankin, kun vain päätöksenteko olisi riittävän suunnitelmallista pitkäjänteistä. Tässä tapauksessa se ei olisi ainakaan jäänyt kiinni maanomistajien myyntihaluttomuudesta.
Niinpä. Mutta jostain kumman syystä tiettyjen tahojen propagandassa HIFK:n tuleva kompleksi rakennetaan yksityisellä rahalla (kunhan kaupunki antaa maata alle markkinahinnan), ydinvoimalaa rakennetaan yksityisellä rahoituksella (kunhan kunnalliset energiayhtiöt sijoittavat suurimman osan) ja Guggenheimiinkin kerätään yksityistä rahaan (kunhan valtio vain maksaisi suurimman osan).
Ja kaikki näitä ajaa erityisesti se puolue, jonka maineensa perusteella pitäisi eniten ajaa markkinataloutta. Mikä tätä maata oikein vaivaa?
Pakkolunastuksen yhteydessä hinnanmääritys ei saa olla näin yksioikoista. Tila on ilmeisesti ollut suvun hallussa 300 vuotta. Uskoisin että tilan subjektiivinen arvo omistajilleen on enemmän kuin raakamaan hinta, saatika sitten ‘arvoton’.
Pakkolunastuksella puututaan perustavaa laatua oleviin ihmisoikeuksiin. Suomessa tarkemmin perustuslain 15 §, jonka mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Siellä on myös mainittu poikkeuksena pakkolunastus yleiseen tarpeeseen. Kun puututaan aivan perustavaa laatua oleviin oikeuksiin, on hinnankin oltava selvästi laillistettua ryöstöä korkeammalla tasolla. Yksi mahdollinen tulkinta oikeasta käyvästä hinnasta on se, millä omistaja on sen valmis myymään, jolloin subjektiiviset arvotkin tulevat huomioiduksi. Toinen on raakamaan hinta. Oikeudenmukaisuus on ehkä jossain siellä välissä, mutta lähempänä ensimmäistä kuin jälkimmäistä.
Kun puhumme pikavoitosta niin kyse ei ole siitä, kauanko tila on ollut suvun hallussa, vaan siitä kuinka nopeasti arvonnousun aiheuttava poliittinen päätös tehdään.
Pakkolunastuksen kohtuullisella hinnalla pitää ehdottomasti olla julkisen vallan käytössä oleva keino, sillä eihän esimerkiksi kaupungin infraa voi muuten järkevästi kehittää. Sen käytön tulee kuitenkin olla harkittua ja kohtuullista.
Me kaikki pidämme varkautta vääränä. Tämä keskustelu käsittelee kuitenkin pakkolunastuksia, niiden oikeutusta ja kohtuullista hintatasoa. Pakkolunastus ei ole varkautta.
Ei nyt ehkä merkittävästi sentään. Eniveis, kunta voisi sitten jakaa rahat niille, joiden asunto sijaitsee liian kaukana metroasemasta ja joiden asunnon arvo joukkoliikenteen uudelleenjärjestelyn vuoksi laskee…
Vastaus tähänkin olisi kiinteistövero, joka perustuu kiinteistön oikeaan arvoon. Tällöin ympäristöstä johtuvat arvonnousut ja ‑laskut tulisivat verotuksessa kompensoitua.
En pidä itseäni historian tai oikeustieteen asiantuntijana, mutta nähdäkseni pakkolunastus voi, tietyin edellytyksin, jossain maassa, jonakin tiettynä ajanjaksona olla voimassaolevien lakien mukainen toimenpide. Tästä löytyy ilmeisesti useita esimerkkejä. Pakkolunastus on tuolloin legitimoitu (eli lainsäädännön perusteella ‘lailliseksi’ tehty).
Eri asioiden legitimitoinnista (ja ilmiön spatiaalis-temporaalisista ulottuvuuksista, kronologiset muutokset huomioiden) löytyy, lakien ja asetusten tulkintojen ohella, myöskin monenlaisia esimerkkejä …
PS. Mitä mahtoi aikoinaan Kaarlo Kramsu tästä asiasta, tai oikeusperiaatteista yleisemmin, tuumata? Virkkoikohan mitään muuta, kuin mitä tunnetuimmassa runosäkeessään kirjoitti?
Ajattelin ensin että tämä ei ole kovin monimutkainen aihe, koska Osmon kirjoitus antoi ymmärtää, että pakkolunastus on jotenkin normi maailmalla, mutta on näemmä toisenlaisiakin näkökulmia:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-kunnat-pakkolunastavat-maita-vaarin-perustein-nykytilanne-rapauttaa-maanomistajien-asemaa/6040332
Tuo kirjoitus antaa ymmärtää, että Suomen käytäntö on erikoinen, mahdollisesti jopa kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön vastainen.
Toinen seikka mistä ei ole puhuttu paljoa on, että perinteisesti on ajateltu, että pakkolunastusta ei pitäisi käyttää tilanteessa, jossa lunastaja aikoo hyötyä taloudellisesti lunastamastaan alueesta. Osmon kirjoituksista kuitenkin saa hyvin vahvasti sen käsityksen, että nimenomaan tämä taloudellinen hyöty oikeuttaa lunastuksen, koska kunta investoi.
Tämä nostaa esille kuitenkin muita kysymyksiä, joihin en nyt jaksa mennä.
Tuo kansainvälinen vertailukin on tarkemmin katsottuna vähän epäreilu, esimerkiksi Osmo nosti esimerkiksi Sveitsin.
En tiedä onko sattumaa, mutta siellä asuessani ja käydessäni mieleen on jäänyt miten tohkeissaan paikalliset ovat siitä kuinka korruptoitunut maa se heidän mielestään on. Eräs Sveitsiläinen entinen huippu-urheilija vertasi oman maansa tilannetta Venäjään ja asuntomarkkinoita hyvin keskittyneiksi.
Tuossa MTV3:n jutussa eräs professori kiteyttää asian
Väärin perustein tehdyt pakkolunastukset ovat tuon jutun mukaan myös ihan yleismaailmallinen ilmiö.
Se mikä itseäni tuossa tapauksessa ehkä eniten häiritsee on, että pakkolunastus koskee koko tilaa, eikä vain osaa siitä.
Esimerkiksi Vantaan sanomien juttussa sanotaan, että “Lokakuussa 2007 Vantaan kaupunki hankki yksityiseltä maanomistajalta 11,5 hehtaarin suuruisen alueen Keimolan ja Kivistön seuduilta — Kauppahinta oli 7 miljoonaa euroa.”
Voisi kuvitella, että vuodesta 2007 lähtien maan arvo ei olisi romahtanut ihan noin paljoa — mikäli tilasta olisi lohkottu vaikka parhaiten rakennuskäyttöön sopiva 11,5 hehtaarin osuus, siitä olisi voitu maksaa ihan hyvin vaikka perikunnan pyynnön mukainen hehtaarihinta ja jäädä silti reilusti voitolle, vaikka sen myisi heti uudelleen tuolla vanhalla hinnalla.
Tuossa vuoden 2007 kaupassahan hehtaarihinta oli lähempänä puolta miljoonaa. Tähänkin verrattuna perikunnan n. 250k / hehtaari pyyntö oli aika maltillinen. Nyt kun kaupunki tarjosi 55k/hehtaari niin ollaan jo niin edullisissa hinnoissa, että pitäisi varmaan miettiä aiotaanko koko alue todellakin kaavoittaa esim. puistoksi vai eikö alueelle edes aiota rakentaa mitään lähivuosina vai millä ympäristöministeriö on saatu vakuutettua tuon hinnan kohtuullisuudesta?
Vai onko niin, että ministeriö on vain antanut luvan ja kaupunki on päättänyt hinnan.
Tällä Osmon palstalla on huomattava määrä henkilöitä, joiden mielestä mm. verotus on varastamista. Yleensä järkevä keskustelu on loppunut jo aiemmin, mutta verotuksen varastamiseksi väittäminen merkitsee, että keskustelu kannattaa lopettaa. Sama koskee myös pakkolunastusmenettelyn nimittämistä varkaudeksi. Tai kunnan rajan siirtämisen (joka Sipoon tapauksessa ei edes vaikuttanut hallinnollisena päätöksenä maanomistusoloihin).
Taidamme elää valheellisessa virtuaali- todellisuudessa, jossa joku on näpelöinyt koodit ja tekstit pahasti pieleen.
Ei tarvitse kuin lukea Ray Bradburyn tarina “Aikakone” (joka löytyy esimerkiksi kirjasarjan “Teemana tänään” ensimmäisen osan ensimmäisestä, muuttamattomasta lisäpainoksesta (ks. Viksten, P., Ahti, K., Arpo, P.: Teemana tänään 1, Uutta kohti. WSOY, Porvoo, 1974, 19–34)), ja seurata tiedotusvälineitä sekä kirjoituksia tämänkin bloginpitäjän palstoilla huomatakseen, että jotakin on pahasti pielessä!
Onko Osmo S. kenties kahlehdittu Linnunlaulussa puuhun?
Enpä ole minäkään juridiikan asiantuntija, joten ihan maallikkopohjalta näitä mietin. Tässä keskustelussa emme kai varsinaisesti pohdi lunastusten historiaa tai tee kansainvälisiä vertailuja, vaan kyse on ihan vain tämän päivän suomalaisesta, laillisesta käytännön esimerkistä.
Pakkolunastus on järeä keino, joten sen kohdalla on aina syytä kysyä mikä on oikeus ja kohtuus. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei liene edes syytä pohtia toimen laillisuutta, sillä laillinen kai se on, vaan siitä kuka hyötyy kehäradan rakentamisen aiheuttamasta arvonnoususta. Kovin moni keskustelija haluaa hyödyn yksityiselle osapuolelle, ja siis välillisesti kannattaa verojen nostoa (tai vaihtoehtoisesti kaupungin säästöjä).
Eikä siinä mitään pahaa. Minä olen kuitenkin siis sitä mieltä, että hyöydyn kaupungin toimista tulee kohdistua pääosin kaupungille.
“Pakkolunastus on järeä keino …”
Näin todellakin on. Olen asiasta samaa mieltä minäkin.
Jos lakiteksti olisi kirjoitettu toisin, pakkolunastus voisi kuulua “isomman oikeuteen” ja voimankäyttöön, ehkä haitantekoon, kiusaamiseen ja uhkailuunkin perustuvan anastamisen piiriin. Esimerkkejä vääryyksistä ei pidä tuottaa Suomessa lisää.
“on aina syytä kysyä, mikä on oikeus ja kohtuus.”
Juuri näin. Kannattaa tutustua maamme perinteisiin tuomarinohjeisiin. Pitäisi huolehtia siitä, ettei liian monella olisi aihetta tähän kysymykseen.
“… hyödyn kaupungin toimista tulee kohdistua pääosin kaupungille.”
Tässä on olennaista mm. se, että kaupungin toimet eivät ole kohtuuttomia. Jos pääosa kuuluu kaupungille, tuntuu sen jälkeen jäljelle jäävän osuuden saajasta eri kirjoittajilla olevan kovin monenlaista mielipidettä. Ko. osuuden suuruudesta, joka kaikkien edellisten kirjoitusten näkemysten perusteella voinee vaihdella ehdotuksina ääripäitä myöten (välillä 0–100%).
Tuo otsikon tapauksessa tarjottu hinta maanomistajalle vaikuttaa perin oudon alhaiselta.
Onko kukaan määrittänyt miten suuri nettohyöty kaupungille (Vantaalle) ja kaikille muille kuin maanomistajalle on tuosta toimesta koitumassa? Mikä on pakkolunastustoimen kohteen hinnan osuus kyseisestä, isosta hyödystä, kun otetaan huomioon tärkeä aikatekijä, esimerkiksi vaikkapa 50 tai 100 vuotta, jonka kuluessa kaupunki sitä hyötyä mm. verotulojen muodossa kai ainakin nauttii?
Parhaimmillaan on sopimukseen johtava tilanne ilmeisesti silloin, jos kaikki osapuolet ovat siihen tyytyväisiä myös pitkään tapauksen jälkeen. Tämän pitäisi kai olla tavoite. Ainakin julkisen vallan käyttöön tulee aina liittyä myös vastuu toiminnan oikeudenmukaisuudesta. Yksityisellä puolella suitset ahmateille asettaa kilpailu markkinoilla (lakien ja asetusten puitteissa).
Lunastusmenettelyssä kunta ei määrää hintaa vaan tuomioistuin.
En ole varsinaisesti huomannut tällä blogilla tämäntyyppistä ajattelua, mutta muuten se kyllä tuntuu lisääntyneen viime aikoina huomattavasti. Yhä useampi suomalainen tuntuu kokevan, että hän saa verorahoilleen entistä huonommin vastinetta ja että verorahat käytetään ikään kuin väärin.
Kehityskulku on vaarallinen – mitä useampi meistä ajattelee, että poliitikot käyttävät verorahoja väärällä tavalla, sitä heikompi on veronmaksuhalukkuutemme.
Taitaa kuitenkin olla lunastustoimikunta eli insinööri ja kaksi uskottua miestä.
Vastaanpa tähän lainauksella:
In complete contrast to the orthodox opinion on the matter, then, elementary social theory shows, and will be explained as showing, that no state as just defined can be justified, be it economically or ethically. Rather, every state, regardless of its constitution, is economically and ethically deficient. Every monopolist, including one of ultimate decision-making, is “bad” from the viewpoint of consumers. Monopoly is hereby understood in its classical meaning, as the absence of free entry into a particular line of production: only one agency, A, may produce x. Any such monopolist is “bad” for consumers because, shielded from potential new entrants into his line of production, the price for his product will be higher and the quality lower than otherwise. Further, no one would agree to a provision that allowed a monopolist of ultimate decison-making, i.e., the final arbiter and judge in every case of interpersonal conflict, to determine unilaterally (without the consent of everyone concerned) the price that one must pay for his service. The power to tax, that is, is ethically unacceptable. Indeed, a monopolist of ultimate decision-making equipped with the power to tax does not just produce less and lower quality justice, but he will produce more and more “bads,” i.e., injustice and aggression.
– Hans-Hermann Hoppe
Luulisi että nämä jalon villin utopioiden johdannaiset joutaisivat empiirisen evidenssin valossa tieteen roskakoriin mutta näköjään ei. Vahva valtio (verotusoikeuksineen) nyt vaan on osoittautunut yhdeksi inklusiivisen yhteiskunnan välttämättömäksi vaan ei riittäväksi edellytykseksi. Valtion väkivaltamonopolia ei tarvitse hajauttaa kuin sen verran että siirrytään klaanijärjestelmään niin saadaan jo merkittävästi enemmän Hoppen “badeja”.
Muistaakseni Mauno Koivisto kutsui joskus vuosikymmeniä sitten anarkismia älyllisesti ylensyöneiden piirien ilmavaivoiksi. Varsin osuva vertaus.
Hoppehan oli tämä koomikko, jonka mielestä monarkia on yksilön kannalta parempi valtiomuoto kuin demokratia. Ja onhan se, jos se yksilö sattuu olemaan vaikkapa Saudi-Arabian kuningas.
Kyllä valtion tehtävät ovat avautuneet kilpailulle. Esim. juuri verotuksen alueella valtiot kilpailevat ihmisistä ja yrityksistä. Parempia turvapalveluitakin voi ostaa. Lainsäädännönkin alueella voi etsiä sopivaa valtiota riippuen omista tarpeistaan.
Vantaa toimii käsittämättömällä tavalla,kai luulevat keksineensä rahanlähteen,mutta jos tämä menee isosti läpi,niin monia monia hankaluuksia vaan seuraa.Luulevat että tehostaa kaavoitusta,vaan päinvastoin käy voivat ja varmasti myös hassaavat “säästyneet“rahat entistä tehottomanpaan kaavoitustoimintaan.Ainakaan asunnon osajalle tai vuokraajalle etu ei mitenkään siirry.Tällähetkelläkin Vantaalla on vuosikymmeniä jo suunniteltu monia alueita veronmaksajien rahoilla,tehty suunnitelmaa toisensa päälle.Silti esim luonnonsuojelualueita eivät lunasta,maanomistajat pitävät näitä omalla kustannuksellaan yllä,toisella puolella metsälaki joka velvoittaa tiettyihin toimiin.Neuvostoliitto on kaatunut Berliinin muuri purettu,mutta Vantaa on enempi Vantaa kuin koskaan.
Niin jäi edellisestä kommentista oleellinen osa pois.Eli pakkolunastulakiin tuli muutos ‚vuosi tai pari sitten.Eli uudessa versiossa kai on maininta että on mahdollisuus pakkolunastaa tulevaa tarvetta varten,ennen ei näin ollut.Eli jos tämä tulkitaan noin niin silloin kaupunki on pakkolunastamassa peltoa ym.ei maata rakentamiskäyttöön,sehän tapahtuu vasta myöhemmin.Ja huomiokaa Vantaan kaupunkihan on selkeästi ilmoittanut,ettei kaavoita enää yksityisten maita.Eli pakkolunastaa tarpeelliseksi katsomiaan alueita,joilla voi tehdä rahaa.Suojelualueet ja muut joihin menee rahaa,eivät kaupunkia kiinnosta,eihän niillä ole mitään rahallista arvoa,eikä ostajaehdokkaita,niin pitäköön maanomistajat ne.On törkeää vastuutonta toimintaa,niinkuin Vantaalla tapana on.
Miksi ihmeessä potin pitäisi siirtyä ostajalle tai vuokraajalle? Miksi he ansaitsisivat maan arvonnoususta yhtään sen enempää kuin maanomistaja? Maan arvonnousun eteen ei ole maanomistaja, ei vuokraaja eikä ostaja tehnyt yhtään mitään.
Kyllä oikea kohde maan arvonnousulle ovat kaupunkilaiset yleensä eli *kaikki* vantaalaiset, eivät vain ne onnekkaat, jotka pääsisivät ansiottomasti osille. Eli maan arvonnousun hyöty kuuluu yksiselitteisesti kaupungin kassaan koska sen on saaneet aikaan kaikki vantaalaiset yhdessä. Kyseinen tilkku olisi lähes arvoton, jos kaikki vantaalaiset asuisivat jossain muualla kuin Vantaalla.
Eli kommunistisesti vaan sosialisoidaan,ei Vantaatakaan olisi ilman Suomea,eikä Suomea ilman muuta maailmaa.Vaan eiköhän maanomistus ole yksi perus asia läntisessä maailmassa,ja siihen perustuu hyvin moni muu asia.Tässä Vantaan mallissa kukaan ei ole enään kiinnostunut maanomistuksesta,kun se voidaan viedä tosta vaan,ja itse sille ja sillä ei todellakaan tee mitään,kaupunki päättää kaiken yksinoikeudella.Ja mitä tulee pakkolunastushintoihin,niin ne ovat tästä lähin pelkästään laskevia,koska nämä hinnat ovat tulevaisuudessa niitä hintoja jotka uusissa pakkolunastustapauksissa otetaan huomioon.
Läntisessä maailmassa kaupungistumisen tuoma maan arvon ansioton nousu yleensä konfiskoidaan jollain tavalla yhteiskunnalle. Venäjällä asia on toisin. Useissa Saksan osavaltioissa kaupunkimaista rakentamista ei saa rakentaa kuin kaupungin omistamalle maalle, Yhdysvalloissa konfiskoitiin käytetään kiinteistöveroa ja niin edelleen.
En ymmärrä, miksi Vantaata moititaan tästä politiikasta, kun Oulua on samasta asiasta yleensä kiitelty.
Ja tästä on haittaa miten? Maanomistaminen ei ole tuottavaa toimintaa.
Ehkä kyse on luottamuspulastani viranomaisiin ja poliitikoihin,niin kunnallis kuin valtiom.Heillä on valtaa,ja he väärinkäyttävät sitä.Ja veronmaksajat maksavat aina kaiken,esim homekoulujen rakentamiset vuodesta toiseen.Kun vaan luotetaan rakennusvalvontaan ja kaiken maailman aikatauluihin ja sopimuksiin.Tai maatalouden tilaan joka on elinkeinona kalliisti veronmaksajien rahoilla saatu lähes tuhottua.Kun tarkastustoimintaan ja muuhun oheisbyrokratiaan menee lähes sama raha kuin itse tukiin. Maataloudessa vielä se,että jos se loppuisi Suomesta,niin meidän tulisi silti maksaa tukimaksumme muualle eurooppaan,koska eussa olemme ja yhteisesti kustannamme elintarvike tuotannon.Näin ovat päättäjämme asioitamme hoitaneet,eikä tarvitse hakea syyllisiä kauenpaa. Olemme byrokratiarakasta ihme sakkia me Suomalaiset.
Soininvaaran oletuksia on:
1) radanvarsi nostaa hintoja
Siksi juuri kontula ja espoon keskus ovat niitä preemiopaikkoja kun taas tammisalon ja westendin kämpät menevät alennuksella. Kehäratahan tosiaan on sellainen elintason parannuksen lähde, jota ilman ei kaupunginosia rakenneta. Väite että arvonnousu on “täysin” sen ansiota on naurettava. Arvonnousu tulee selkeästi siitä, että alueelle saa jotain rakentaa.
2) “joku kehuu Oulua”, on perustelu vantaan toiminnalle.
joku kehui aikoinaan kuubaa ja kamputseaa, onneksi siitä ei otettu suomeen mallia. Osa näistä kehujista on vihreiden kantaporukkaa.
Miten pitäisi esim Katajanokan asukkaiden ansiotonta arvonnousua verottaa? Sinnehän on rakennettu laivaterminaalia, raitiovaunua, teitä, viihtyisää satamaa jne jne ja asukkaat tonttien ja asuntojen omistajina saavat kaiken hyödyn. Ansiotta. Miksi juuri kaavoittamattoman maan omistaja on se, jolle lasku tulee? Erittäin epäloogista.
Tämä littyy ilmiöön jolla mikä tahansa varallisuus voidaan ulosmitata vetoamalla mihin tahansa (Sveitsin käytäntö, kiinteistöveron “alhaisuus” jne.
Mutta tässä tapauksessa todellakin kantakaupungin asuntojen hinnanousu pitäisi ulosmitata myös kaupungille.
Epälooginen rakennelma jonka pohjana on pois muilta — ideologia.
Olisi oikeudenmukaista, että meillä olisi kohtalaisen korkea kiinteistövero, joka kohdistuisi maapohjaan, ei sen päälle rakennettuihin rakennuksii (koska vinouttaa käyttäytymistä) Silloin myös Katajanokan kiinteistojen arvonnousu leikkautuisi yhteiskunnalle.
Paremmat liikenneyhteydet ovat yksi tekijä, joka nostaa asuntojen/tonttien hintaa. Rautatie nostaa hintoja ja niin nostaa moottoritiekin (kunhan ei ole ihan vieressä). Läheisyys Helsingin keskustaan nostaa hintaa. Myös merinäkymä nostaa hintaa.
Suomessa on paljon kuntia, joissa mielellään annettaisiin rakentaa ihan niin paljon kuin haluaa ja tontinkin saisi melkein ilmaiseksi, mutta aika vähän kuitenkin rakennetaan. Se, että saa rakentaa, ei aiheuta arvonnousua, ellei ole muita vetovoimatekijöitä.
Kuuban terveydenhuollosta olisi ehkä pitänyt ottaa mallia 😉
Oulu on toiminut järkevästi ja lunastanut kaavoittamatonta maata ennen kuin se on kaavoitettu. Jotkut muut kunnat ostavat kaavoittamattoman maan ylihintaan / tekevät tappiollisia maankäyttösopimuksia, jolloin kaavoitus on kunnalle tappiollista ja kuntalaiset maksavat…
Esim. laivaterminaali (sen liikenne ja rumat pysäköintialueet) on negatiivinen asia, se laskee alueen arvoa asumisen kannalta. Siitä pitäisi saada korvausta kaupungilta 😉 Asuntojen arvonnousuun suurin syy on Helsingin kasvu kokonaisuutena, jolloin keskeisimpien alueiden arvo nousee eniten. Kaavoitetun maan arvonnousua ainakin periaatteessa leikataan kiinteistöverolla. Tosin sen taso Suomessa on perinteisesti aika alhainen.
Kontulan ja Espoon asemien vieressä asunnot ovat halutumpia kuin esimerkiksi Kivikossa ja Suvelassa, jotka sijaitsevat reilun kilometrin päässä em. asemista. Omakotitaloalueisiin vertaaminen ontuu.
Okei mutta kun katsoo etäisyyttä esim saraksentie 1 — kivistön asema tulee matkaa noin 3 km. Näin ollen mielestäsi kyseisen alueen arvoon on kehärata vaikuttanut huomattavan vähän?
Minulta pakkolunastettiin eräässä eteläsuomalisessa kaupungissa noin 0,2 ha metsää pyörätien rakentamisen vuoksi. Eli hiilivarastoa muuttui asfaltoiduksi tieksi soraluiskineen.
Hinta oli muistaakseni 2 euroa neliö. Eniten minua ihmetytti, että miksi tarvittiin maata 18 metrin leveydeltä pyörätietä varten. Eikö vähempi olisi riittänyt. Onko pyöräily tällä pyörätiellä ekologista, varsinkin kuntalvella ei juuri kukaan käytä tietä ?