Voisiko henkinen torikammo (agorafobia) olla yhtenä selityksenä vastakkainasettelun kärjistymiselle maailmassa? Tärkein on tietysti taloudellisen menestyksen epätasainen jako ja jakaumassa tapahtuneet nopeat muutokset.
Monelta taholta on viime aikoina kuulunut, että länsimaisen liberalismin arvot – tai oikeastaan urbaani arvoliberalismi – on se, mitä he eniten inhoavat.
Tätä sanoma tulee yhtäläisesti islamistifundamisteilta kuin Republikaanien puoluekokouksessa Trumpia kannattavilta punaniskoilta.
Ilmeisesti osa ihmisistä haluaa turvallisen yhteiskunnan, jossa arvovalinnat ovat ylhäältä annettuja ja jossa maailman olemassaololle ja ihmisenä olemisen perimmäisille kysymyksille on jokin selkeä selitys. Sellaisen löytää helpoiten uskonnon piiristä – ihan minkä uskonnon piiristä hyvänsä.
Syvä, autoritatiivinen ja tuomitseva uskonnollisuus on usein osa henkistä agorafobiaa. Sama ei toimi kääntäen niin kuin eivät kaikki punaiset autotkaan ole paloautoja; kaikkia uskovaisia ei voi luokitella henkisiksi agorafobisteiksi.
Selkeän maailmankuvan ohella moni haluaa selkeitä sääntöjä ja samanlaisena pysyvää päiväjärjestystä – kiinteät ruoka-ajat ja päivää rytmittävät arkirutiinit helpottavat päivän kulkua. Jokin tarkoitus kai luostareiden tiukalla ja kaavamaisella päiväohjelmalla on?
Liberaaliin ajatteluun kuuluu, että ihminen saa olla myös konservatiivi ja vaikka murskaavan luonnontieteellisen näytön vastaisesti uskoa, että maailma on luotu 6000 vuotta sitten, kunhan ei yritä pakottaa muita samaan muottiin. Arvokonservatiivi on kuitenkin konservatiivi tässäkin. Turvallinen ja selkeä maailmankuva ei ole turvallinen, elleivät muutkin tunnusta sitä. Moni tiukkaa sukupuolikuria vaativa näyttää olevan paljon kiinnostuneempi muiden sukupuolielämästä kuin omastaan eikä erityisesti uskonto ole heidän mielestään ihmisen oma asia.
Uskonnosta luopumisesta on määrätty kuolemantuomioita sekä kristillisessä että islamilaisessa maailmassa. Julma on myös Jehovantodistajien yhä voimassa oleva käytäntö luopioiden sulkeminen perhe- ja sukuyhteisöstä.
Uskontoon liittyvässä suvaitsemattomuudessa tuskallisin konflikti Euroopassa on tällä hetkellä islamilaisen fundamentalismin kanssa, kun taas Yhdysvalloissa suurinta vaivaa aiheuttavat kristityt fundamentalistit ja heidän autoritaarinen maailmankuvansa.
Uskonnollinen konservatiivi vihaa usein toisia uskontoja, mutta vielä enemmän uskonnottomuutta. Edustin joskus ministerinä Suomea YK:n AIDS-kokouksessa. Siellä katoliset ja islamilaiset liittoutuivat tiiviisti keskenään vastustamaan homoseksuaalien oikeuksien tunnustamista.
Älymystö ei sekään ole vapaa henkisestä agorafobiasta. Älymystö ei historian saatossa ollut mitenkään erityisen arvoliberaalia. 1930-luvulla vannottiin äärioikeiston ja 1970-luvulla stalinismin nimiin. Pyrkimys turvalliseen maailmankuvaan on ollut johdattajana niissäkin. Kumpikaan ryhmä ei ollut erityisen suvaitsevainen toisin ajattelijoihin nähden.
Vaikka henkinen akorafobisti etsii usein turvallisia ajattelun rajoja uskonnosta, myös malliset ideologiat saattavat tarjota toivottuja ajattelun rajoja. Nettimaailman tuoma tiedonvälityksen heimoutuminen edistää myös tätä. Jotta blogikommentoijien ei tarvitse sanoa tätä sanon, että esiintyy tätä ahdaskatseisuutta myös vihreässä kuplassa.
Onko henkinen agorafobia synnynnäinen asia vai voiko avarakatseisuutta oppia? Oppimisen puolesta puhuu se, että urbaani liberalismi on yleistynyt valtavasti viimeisen 150 vuoden aikana – samanaikaisesti sekulaarin maailmankäsityksen kanssa.
Liberaali avarakatseisuus liittyy kaupunkeihin – on aina liittynyt. Jo antiikin Rooman ajoilta löytyy kirjoituksia, joissa taivastellaan maalaistollojen ajattelutapaa. Yhdysvalloissa republikaanien pahimmat punaniskat tulevat keskilännen osavaltioista ja liberaalit itä- ja länsirannikon kaupungeista. Niinpä voisi ajatella, että kaupungistumisen myötä myös urbaani liberalismi tuli yleistymään.
Nyt kuitenkin monen mielestä muutos on ollut liian nopeaa ja he kaipaavat henkisesti turvallisen ahtaaseen maailmaan niin kun torikammoinen haluaa pois torilta turvalliseen ahtauteen.
Toivottavasti tämä on kuitenkin akanvirta, jonka aika hoitaa.
[Korjattu. vanhalestadiolaiset muutettu Jehovantodistajiksi]