Viime vuosina minusta on ajoittain tuntunut siltä, että voisi olla hyvä, jos britit lähtisivät EU:sta.
EU:n piti olla suoja maailman kylmiä tuulia vastaan ja puolustaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sivistystä ja kaikkea sellaista, joita vahva valtio pystyy tarjoamaan vastapainona raaoille markkinavoimille. Tämän takia äänestin vuonna 1994 jäsenyyden puolesta. Hajanaisena Eurooppa ei voisi markkinavoimille mitään.
EU ei ole täyttänyt alkuunkaan näitä odotuksia, ja se on pitkälti brittien syytä. He ovat vastustaneet jokseenkin kaikkea ylikansallista päätöksentekoa.
EU kyllä päättää naurettavan yksityiskohtaisesti asioista, jotka pitäisi jättää kansalliseen harkintaan, mutta ei isoista asioista, joista sen kuuluisi päättää. Ensimmäinen ongelma on raivostuttava ja jälkimmäinen katastrofi.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi olisi aivan keskeistä lopettaa EU- maiden välinen verokilpailu. Pitäisi päättää ainakin yritysverotuksen periaatteista ja minimiverokannoista. Tämän Britit ovat kaataneet, koska heille oman parlamentin suvereenisuus verotusta koskevissa päätöksissä on pyhä asia. Magna Chartassa vuodelta 1215 ei ole EU:ta koskevaa poikkeusta.
Voisiko EU:sta tulla ilman brittejä se eurooppalaisten arvojen puolustaja, joka siitä piti tulla, vai nouseeko esteeksi uusia jarruttajia ja kuuluuko Suomi niihin?
Teollisuusvaltioilla on kiire estää kansan jakautuminen köyhtyvään enemmistöön ja vaurastuvaan vähemmistöön. Muuten epä-älyllisiä purkauksia vaaliuurnilla tulee lisää. Ronald Trumpin nousu presidenttiehdokkaaksi on osa tätä ilmiötä.
On paradoksaalista, että EU:ta vastaan ovat kääntyneet juuri ne globalisaation häviäjät, joita sen piti puolustaa.
Brittien ero pitää nähdä vakavana varoituksena, mutta siihen pitää reagoida palauttamalla EU:n toimintakyky ja voittaa sitä kautta kansalaisten hyväksyntä.
Yksimielisyys- ja määräenemmistösäännöksiä on lievennettävä, jotta EU:sta tulisi päätöksentekokykyinen.
Vaikka mekin voimme kärsiä siitä, että joskus tehdään jotain, jota emme kannata, eniten kärsimme siitä, ettei tehdä mitään.
On karsittava EU:n sääntelystä pois naurettavat pikkuasiat.
Jokainen elin pyrkii laajentamaan valtaansa alempien elinten kustannuksella. Jäsenvaltiot valvovat EU:n vallanhalua, mutta niiden tarmo ei riitä pieniin asioihin. Siksi EU on pystynyt laajentamaan valtaansa pienissä, mutta ei isoissa asioissa, joista sen tulisi päättää.
Jos jokin asia annetaan EU:n päätettäväksi, vastaava kansallinen hallinto on purettava.
Kai Mykkänen on valittanut, että EU haluaa turvata rannikkovesien suojelua Suomessakin, vaikka Suomessa asiaa turvaa jo nyt monta kotimaista tahoa maakuntakaavoista alkaen. Miksi Suomi ei ole karsinut hallintoa asiassa, jonka EU on ottanut huolehtiakseen? Onhan rannikkovesien suojelu mitä ilmeisemmin asia, joka ei ole vain kunkin maan oma asia.
Euroalueen pitää pystyä päättämään yhteisestä talouspolitiikasta
Euron epäonnistuminen johtuu kyvyttömyydestä ylikansallisiin päätöksiin, joita ilman se pyrkii ajautumaan deflaatioon ja sitä kautta lamaan. Tähän johtaa se, että kaikkien euromaiden kannattaa tavoitella muita pienempää inflaatiota.
Saksa aloitti nostamalla kilpailukykyään palkka-alella. Se hyötyi siitä valtavasti samalla, kun se aiheutti suuria vaikeuksia muille euromaille. Nyt maa toisensa jälkeen on turvautumassa samaan lääkkeeseen – sitähän Suomen kilpailukykysopimuskin tarkoittaa – mutta koko Euroalueeseen sovellettuna tämä johtaa vain deflaatioon ja lamaan. Kaikkien kilpailukyky ei voi kohentua suhteessa muihin.
Euroalueen sisäistä epätasapainoa tulisi oikaista nostamalla palkkoja ylijäämämaissa.
Saksan toiminta on pitkään rikkonut euroalueen sääntöjä, joiden mukaan maan on toimittava niin, ettei sen vaihtotaseen ylijäämä nouse liian suureksi. Tuottaahan yhden ylijäämä muille alijäämää. Saksan toimintaan ei kuitenkaan uskalleta puuttua.
Yhteisvaluutta edellyttää talouspolitiikan koordinaatiota — ei vain alijäämämaiden rahankäytön suitsimista vaan myös ylijäämäistenmaille velvollisuutta ekpansiiviseen finanssipolitiikkaan.
Jos tähän ei ole valmiutta, on parempi luopua koko eurosta, niin kipeä toimi kuin se olisikin. Ilman finanssipolitiikan koordinaatiota euro aiheuttaa pysyvän laman.
Kansalliset vaalit samaan aikaan.
Jossain EU:n jäsenvaltiossa aina on menossa vaalikampanja, joka pakottaa lykkäämään päätöksiä. Pitäisi päästä siihen – vaikka vapaaehtoisesti — että vaalit ovat samanaikaisesti.
EU:n omasta sisäisestä kielestä päästävä eroon.
EU-byrokratia on kehittämässä kieltä, jossa ei ole vain uusia sanoja vaan myös uusia merkityksiä vanhoille sanoille. Tekstejä pystyvät ymmärtämään vain tähän salakieleen vihkiytyneet. Tämä kehitys on pysäytettävä, koska se eristää EU:n kansalaisistaan.
= = = =
Olisi katastrofi, jos EU hajoaisi, mutta näivettyvä ja päätöksentekokyvytön EU saattaa olla vielä tätäkin tuhoisampi.
Demokratia ei kestä talouskehitystä, jossa suuri enemmistö kokee itsensä häviäjäksi. Siksi tarvitaan vahvaa Euroopan Unionia, joka pystyy toimimaan globalisaation ja markkinatalouden kylmiä lakeja vastaan niin kuin hyvinvointivaltiot vielä 30 vuotta sitten pystyivät ja jota esimerkiksi ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa.
= = =
Kirjoitus on julkaistu Näkökulma-artikkelina Suomen Kuvalehdessä. Se on lähetetty 30.6. minkä haluan kertoa lähinnä siksi, että kirjoitukset tästä aiheesta vanhenevat nopeasti.
Hyvä kirjoitus.
Minuta EU ei ole niin yhteinäinen, että yksimielisyys- ja määräenemmistösäännöksiä voitaisiin merkittävästi lieventää.
EU:ssa ajetaan ensisijaisesti oman maan etua.
Erityisesti huolestuttaa Saksan epäsuora poliittinen valta.
Jos Suomalainen eturivin poliitikko, sanotaan vaikka Stubb, toivoo korkeaa poliittista tai virkamiesuraa EU:ssa hänellä ei ole varaa olla ensimmäinen joka nostaa Saksan vaihtotaseen ylijäämän esille.
“Saksa sitä ja Saksa tätä — hyi, hyi.”
Onko siis niin, että suurin syntipukki on maa, joka on onnistunut uudistamaan työmarkkinoita ja parantamaan kilpailukykyään? Ja kääntäen — ne maat (eli kaikki muut) ovat viattomia uhreja jatkaessaan “antaa mennä vaan” ‑tyylillä oman kilpailukykynsä rapauttamista?
Ollaanhan sitä helposti laittamassa puumerkkejä mm. Lissabonin strategiajulistukseen yms. — mutta kun muste on kuivunut, niin mielenkiito näyttää lopahtavan just siihen.
Kuulostaa vähän samalta kuin joskus 100+ vuotta sitten, kun brittiurheilijat parkuivat suureen ääneen siitä, että muut harjoittelivat kilpailujen välillä — sehän oli aivan epäurheilijamaista…
Soininvaaran sinänsä erinomainen kirjoitus sisältää virheen, joka koskee Saksan toimia ja väitettyä sääntörikkomusta. Tasapainottomuusmenettely ei ole velvoittava ja voi johtaa sanktioihin vasta, kun jokin maa kieltäytyy korjaavista toimista. Vakavissaan tapauksissa (Espanja) on katsottu läpi sormien. Yhteisen politiikkalinjan löytäminen olisi hyödyllistä, mutta riittäisi, että 4 suurta maata sopisivat asiasta. Pienten maiden rooli (Suomi) on mitätön. Kasvun kannalta järkevintä olisi hyödyntää rakennetoimien ja julkisen talouden trade off’ia, mikä on mahdollista nykysäädösten puitteissa.
Eurooppa on ohi, mutta ehkä senpitääkin olla. Liberalistinen narsismi ei ole elinvoimaista.
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2016/04/maailman-tyhmistyminen.html
“Mutta kuka kumma tarvitsisi oman maansa ja kulttuurinsa tuhoamista?”
Jos euroopan väestö on tosiaan aiettu korvata, niin mikäköhän noiden korvattavien ihmisten motivaatio on rehkiä ja innovoida? Tehdä töitä ja kilpailla aasialaisia vastaan?
http://www.eeropaloheimo.fi/jako-kahteen/
Tuntuisi v iime päivien keskustelun perusteella myös, että suurten maiden rooli on mitätön, koska Iso Britannia erotessaan EU:sta menettää mahdollisuuden vaikuttaa vaikka joutu Norjan tapaan mahdollisesti maksamaan talousalueen maksuja. Ei ole kovin monta vuotta siitä, kun Suomi haluttiin viedä “päätöksenteon ytimeen” ja nyt kyllä haluttaisi tietää mitä Lipponen ja muut pellet miettivät Suomen vaikutusvallasta yhtään mihinkään Euroopan unionissa. Kyllä asia on niin, että Ranska ja Saksa määräävät mihin ydintä viedään.
Olen Saksan osalta täysin eri mieltä. Palkka-ale on juuri oikeaa politiikkaa torjumaan suhdannetyöttömyyttä. Parasta olisi, jos muutkin euromaat tekisivät kuten Saksa, jolloin koko euroalueen työllisyys paranisi, kun työ ei olisi niin ylihintaista. Nimellispalkkojen laskua vielä parempi olisi, jos voitaisiin vain laske valuutan, jossa palkat on määritelty, arvoa. Mutta EKP ei näytä vieläkään olevan valmis merkittävästi hölläämään ultratiukkaa rahapolitiikkaansa.
En myöskään tuijottaisi kauheasti vaihtotaseen yli- tai alijäämiä. Ei alijäämä ole automaattisesti paha asia. Australian vaihtotase on ollut reippaasti alijäämäinen jo monta vuosikymmentä, eikä siitä näytä haittoja tulleen.
En myöskään kannata yhteisöveron minimikantoja. Paras tapa lopettaa verokilpailu siltä osin olisi vain luopua yhteisöverosta kokonaan.
Ossi.
Paljonko Euroopan talous paranisi siitä, että kaikki palkat ja hinnat puolitettaisiin, jolloin myös valuutan arvo kaksinkertaistuisi, mutta velat jäisivät vanhalle nimelliselle tasolleen? Mikä saa sinut ihailemaan deflaatiota, joka yleensä pidetään talouden syöpänä?
EKT on laskenut korot nollaan ja talletuskorot miinukselle. Miten rahapolitiikka voisi olla vielä löysempää?
Englannin lähtö helpottaa päätöksentekoa, sillä he ovat olleet EUn jarrumies 40 vuotta ja estäneet kehittämisen
Mutta ei se jäljelle jääväkään EU ongelmaton ole, EUlla ei ole olemassa mitään yhtenäistä polittikkaa vaan jokainen valtio ajaa omia etujaan ja EUn keskeiset päättäjät vastaavat vain kansallisvaltioilleen, eivät EU-kansalaisille,
Niinpä Merkelin valintaan Saksan johtoon vaikuttavat vain saksalaiset. On selvää , ettei Merkel piittaa kuin minimin siitä, mitä muissa maissa ajatellaan.
USAssa tilanne on toinen, Obaman valitsevat kaikki osavaltiot ja koko USA ja hänen on saatava kannatusta kaikissa osavaltioissa.
Se ohjaa päätöksentekoa niin, että se Montanan peräkyläkin kokee saavansa jotain
EUn budjetti on vain 150 miljardin luokkaa kun USAn valtion budjetti on yli 3000 miljardia euroa
USAssa valtio voi budjettinsa kautta kompensoida epäsymmetristä talouskehitystä eli auttaa osavaltioita, joilla menee huonosti
EUssa valtiot pyrkivät kahmimaan uusia työpaikkoja ja investointeja välittämättä epäsymmmetrioista ja kokonaisuudesta.
USAssa valtio joutuu laajan poliittisen vastuun vuoksi tasoittamaan kehityseroja ja ohjailee työpaikkojen sijoittumista
esim Nokialla oli suuria vaikeuksia päästä USAn markkinoille, mutta kun kehityskeskuksia ja tehtaita oli perustettu peräkyliin tarpeeksi, ongelmat väistyivät. Tosin vain verkkopuoli menestyi
“EU kyllä päättää naurettavan yksityiskohtaisesti asioista, jotka pitäisi jättää kansalliseen harkintaan, mutta ei isoista asioista, joista sen kuuluisi päättää. Ensimmäinen ongelma on raivostuttava ja jälkimmäinen katastrofi.”
Suuri ongelma on, että sisämarkkinan toimivuus perustuu yhteisin standardeihin.
Jos sääntelyyn jää aukko niin se käytetään kansallisen tuotannon tuvaamiseksi laatimalla poikkeava kansallinen määräys
Kaupan esteet ovat detaljeissa
Mutta toki liikaakin säädellään esim maatalouden s”ntely on niin kansallisesti kuin EU-tasolla hullun touhua
Ja EU saa kyllä ansiottakin arvostelua esim rakennussäännökset laaditaan kuntatasolla ja yhtä hulluun säännösviidakkoon kuin ns lähidemokratia kykenee ei EU kykene
Erinomaisesti summattu EU:n ongelmat. Vielä kun ongelmat saataisiin jotenkin korjattuakin. Brexitistä taisi kyllä tulla sittenkin enemmän hyvää kuin huonoa, nyt ongelmia on vaikeampi kieltää olevan.
“Miksi Suomi ei ole karsinut hallintoa asiassa, jonka EU on ottanut huolehtiakseen?”
Vastaus: Koska Suomessa enemmistö virkamiehistä ei vaikuta ymmärtävän virkatehtäväänsä, palvella kansaa. Joskus se on oman viran lopettaminen, mutta mieluummin keksitään turhaa valvottavaa jotta näytettäisin tekevän jotain. Vaikuttaa olevan tärkeintä pitää itsensä ja kollegansa töissä ja jonkin pikkuisen vallan(tunteen) kahvassa.
Viroista on tehtävä määräaikaisia.
Kilpailukyky on aina suhteessa johonkin toiseen maahan. Kyseessä ei ole mikään moraalinen kysymys, joten synti tai viattomuus eivät liity asiaan.
Saksan toimet tilanteessa jossa EU:lla ei ole yhteistä talouspolitiikkkaa ovat haitallisia koko EU:lla. Kumman pitäisi muuttaa tapojaan, Saksan vai koko lopun EU:n?
Kyllä EU:ssa tehdään ylikansallisia päätöksiä demokratiasta piittaamatta. Ylikansallisella päätöksenteolla pyritään varsinkin euroalueella romuttamaan hyvinvointiyhteiskunnat. Tähän vielä kotimaan hiekoittajat päälle, niin voi taivastella ihmisten tyytymättömyyttä ja tyhmyyttä.
Timo Vihavainen on venäjämielinen ääliö.
Eipä muuta.
Pelkäänpä pahoin, että Brexit johtaa EU:n päätöksentekokyvyn halvaantumiseen vuosiksi, sillä jäsenmaiden hallitukset joutuvat hyvittelemään EU-kriittisiä populistipuolueitaan. EU:n ja Kanadan kauppasopimus taitaa olla tämän hyvittelyn ensimmäinen uhri.
Britannia on saanut myös turhaa jarrumiehen mainetta.
Se on kiistatta estänyt liittovaltiokehitysstä ja mm. verotuksen yhtenäistämistä, mutta mitä tulee lainsäädännön valmistelun jarrutukseen, kyseessä on usein ollut huonon lainkirjoituksen vastustaminen.
Ainakin takavuosina esim. direktiivit olivat kummallisia lain ja asetuksen sekasikiöitä, sillä etenkin parlamentti kunnostautui kaikenlaisten detaljilisäysten tekemisessä. Britannia (yhdessä Pohjoismaiden kanssa) pyrki selkeämpiin rakenteisiin, mikä johti pallotteluun parlamentin ja neuvoston välillä ja hidasti prosessia. Lopputuloksena on kuitenkin ollut parempaa lainsäädäntöä.
EU on kai ennen kaikkea lobbausorganisaatio, jossa vahvat lobbaavat tahtonsa läpi ja hankaloittavat itselleen vastenmielisiä asioita. Tämä ei ole koko totuus, mutta tiedän Brysselissä toimineita, jotka pitävät vahvojen lobbausta keskeisenä päätöksenteon piirteenä.
Kansallivaltioissa sentään on jotain solidaarisuutta estämässä syrjäseutujen syrjäytymistä.
Suomi marginalisoituu EU:ssa, siitä ei kai ole mitään epäselvyyttää enää.
Veroista sen verran, että kun Viro tuossa kymmenen vuoden kuluttua menee BKT per hlössä Suomen ohi, Suomen nimenomaan ja viimeistään kannattaa lähteä verokilpaan jänikseksi eli kovimmaksi kirittäjäksi. Viron ohi.
Mitä muita etuja muka on maalla, johon kukaa ei muuten halua investoida ja jossa jokun AKT:n annaetaan häiriköidä vuosikymmenenestä toiseen.
Muistaakseni jenkkien pohjoismaisista investoinneista menee 95% Ruotsiin. Virolla ei mene yhtä hyvin mutta paremmin kuin Suomella.
Onneksi Suomesta pääsee vielä toistaiseksi pois. Kymmenenn vuoden kuluttua voi jo rajat olla kiinni vain hyväosaisten matkustaa..
Erittäin hyvä kirjoitus, mutta valitettavasti en oikein usko tulevaisuuteen. Päällekkäisyyksien purkaminen tehostaisi tuntuvasti toimintaa, mutta hallinto on monin paikoin muuttunut valtapeliksi, itsetarkoitukseksi. On täysin unohdettu,miksi sitä hallintoa pitää olla.
Olen vuosien varrella, tätäkin blogia ahkerasti seuranneena, toistuvasti joutunut yhden EU:ta koskevan kysymyksen eteen.
Kenelle EU on sydämen asia? Kuka samaistuu tunnetasolla pikemminkin Eurooppaan kuin omaan maahansa, siihen jossa on syntynyt, kasvanut ja oppinut oman kielensä, tapansa?
Byrokraatit ja insinöörit?
En usko tähän Eurooppaan, sitä on liikaa. Ei siitä ole kodiksi vaikka kuinka yritetään. Sitä pitää purkaa, jättää ylärakenteeksi, ehkä vain tulliunioniksi, standardisointielimeksi.
Stubb sanoi, että Schengenin sopimus auttaa etupäässä tiedemiehiä siirtymään maasta ja tutkimusryhmästä toiseen ongelmia ratkomaan, mutta kuinkas sitten kävikään? Idiotismi, haihattelu, idealismi vai realismi? EU:n itälaajeneminen, puheet Turkin jäsenyydestä, jatkuva kompurointi taloudessa, siirtolaiskriisi vaativat vuosikymmeniä tiukkaa taloudenpitoa ja realismia.
Voi olla, että keskellä Eurooppaa on ihmisiä, jotka ajavat liittovaltiota, mutta niin eduntavoittelumielessä, että Suomessakin kakistellaan.
Euroopan talous ei kohene rahaa jakamalla, koska jaetulla rahalla ostetaan tavaroita Aasiasta. Eurooppa taantuu, mutta sen pitää taantua järkevästi.
Jos se kuolee, hyvä niin.
Erilainen näkökulma Brexitiin.
Joku viisaampi toivottavasti tarkentaa, mutta käsittääkseni halpatyövoiman tekijöitä Saksassa tuettii sillä tavalla kuin tässäkin blogissa on ehdotetlu vuositolkulla. Kansalaispalkkaa ei toki tullut, sen verran on saksalaislla järkeä, mutta minitöitä (minijobs) luotiin miljoonia.
Jos olet töitä vailla, tänne vaan työllistymään: http://de.indeed.com/Minijob-Jobs-in-Berlin
Sarjahurmaaja näyttää kameleonttimaisesti kullekin hurmattavalleen juuri tämän toiveiden täyttäjänä. Kiusaus hurmaantua on monille älykkäillekin vastustamaton.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi olisi aivan keskeistä lopettaa EU-maiden välinen verokilpailu.
Olisi, pitäisi, voisi. Potentiaalia on, ja jos minä saisin päättää (muidenkin puolesta), asiat olisivat (mielestäni) kaikilla paremmin.
Mutta en saa päättää. Eikä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ole kaikkien eurooppalaisten toive saati realistinen tavoite.
Jos YK saisi demokraattisesti päättää keskeisimmistä ihmisoikeuksia koskevista laeista, ilman yksimielisyysvaatimusta, ja viimekädessä yhteinen armeija takaisi lakien toteutumisen jokaisessa maailman osavaltiossa…
Vaikka mekin voimme kärsiä siitä, että joskus tehdään jotain, jota emme kannata, eniten kärsimme siitä, ettei tehdä mitään.
Ei. Ylikansallisesti on parempi sopia kuin päättää. Päätösvalta jääköön kullekin kansalle. Ei ole sattumaa vaan pääsääntö, että monet maailman kansat (etniset tai uskonnolliset ryhmät) haluavat oman valtion, jopa skotit. Emme kaipaa uusia jugoslavioita.
“EKT on laskenut korot nollaan ja talletuskorot miinukselle. Miten rahapolitiikka voisi olla vielä löysempää?”
Milton Friedman kylläkin sanoi:
“Low interest rates are generally a sign that money has been tight, as in Japan; high interest rates, that money has been easy.
. . .
After the U.S. experience during the Great Depression, and after inflation and rising interest rates in the 1970s and disinflation and falling interest rates in the 1980s, I thought the fallacy of identifying tight money with high interest rates and easy money with low interest rates was dead. Apparently, old fallacies never die.”
On ihan selvää, että jos meillä on inflaatio nollassa, eikä kahdessa prossassa, kuten pitäisi, rahapolitiikka on tiukkaa, eikä löysää. Rahapolitiikka on muutakin kuin korkoja.
Kari
Saksan talous voi olla jo ohittanut huippunsa:
http://www.businessinsider.com/germany-is-the-new-piig-2016–2?r=US&IR=T&IR=T
Koska taloudet ovat niin kytköksissä toisiinsa, kriisi yhdessä paikassa aiheuttaa ongelmia myös toisaalla. On tietenkin paha sanoa, onko Saksan tyyli säästää järkevä vai ei. Saksalaisten säästöinnosta on hyvä kuvaaja täällä:
http://www.ft.com/cms/s/0/7fcb38e8-15f5-11e6-9d98-00386a18e39d.html#axzz4DvC7Qt44
Säästäminen on järkevää, jos olettaa että rahan arvo nousee tai että se ei tulevaisuudessa laske. Voi olla, että investointeja olisi jo kannattanut tehdä, koska yleensä rahan arvo laskee.
Toinen ja ehkä isompi huoli on, että Saksalla ei itselläänkään mene kohta hyvin:
http://www.nytimes.com/2016/04/06/business/international/german-economy-once-europes-leader-now-looks-like-laggard.html?_r=0
Saksalainen pankkikriisikään ei ole mahdottomuus, pienin Landesbank jo koputtelee ovia:
http://www.talouselama.fi/uutiset/saksalainen-29-miljardin-euron-pankki-ajautui-ongelmiin-teemme-kaikkemme-pelastaaksemme-6565404
Yhtään mukavampaa luettavaa ei varmasti ole tämäkään:
http://www.bbc.com/news/business-36723034
Artikkelin mukaan Deutche Bankin voisi nyt ostaa kolmanneksella sen teoreettisesta arvosta. Ostaisitteko? Toinen samasta kulmasta:
http://www.bloomberg.com/news/articles/2016–05-16/deutsche-bank-s-problems-may-be-insurmountable-berenberg-says
Tämän kokoluokan pankkeja ei varmaan voi päästää kaatumaan, mutta jos ne lähtevät kaatumaan, niin on kyllä mielenkiintoista nähdä miten se tehdään.
Kun yksi antaa ja toinen ottaa lainaa, niin onko se kolmannen murhe? Ei pitäisi olla.
Yhteisvaluutta edellyttää talouspolitiikan koordinaatiota – ei vain alijäämämaiden rahankäytön suitsimista vaan myös ylijäämämaille velvollisuutta ekspansiiviseen finanssipolitiikkaan.
Jokin ylikansallinen elinkö suitsisi ja velvoittaisi? Kaipuu ylikansalliseen, yksisilmäiseen optimoijaan on hirvittävä.
Mitäpä jos annettaisiin jokaisen maan hoitaa omat asiansa?
Osa EU:n ongelmaa ovat kasallisesti valitut komissaarit, jotka ovat kauniisti sanottuna vaihtelevia kyvyiltään ja samalla kabinetiltaan. Kehno komissaari pysäyttää alueensa viideksi vuodeksi,
Tällä kertaa muutama on hyllytetty edustushommiin.
Satunnainen hallitus, sattuma komissaari ja siinä sitä ollaan.
Tuonpa esille täysin toteuttamiskelvottoman ajatuksen:
EU:n vahvistamiseksi pitäisi hyväksyä ja erottaa etelän ja pohjoisen erilaiset hallintokulttuurit.
Pohjoisessa on toimiva virkamies- ja oikeuslaitos ja kansalaiset luottavat niihin. Eteläisissä ja joissakin muissa maissa asia on toisin. Bryssel ajaa kuitenkin kaikkia samaan muottiin, minkä seurauksena tiukka keskusjohtoinen byrokraattinen tuplakontrolli ulotetaan myös pohjoiseen.
Pitäisi vain saattaa voimaan tuo juhlapuheiden läheisyysperiaate, t.s. että direktiivien muunto lainsäädännöksi ja tukien ja toimintojen kontrollit rakennetaan maakohtaisesti, toki vain Brysselin tarkastamina ja hyväksyminä. Etelässä saatettaisiin tarvita tuplavarmistusta, pohjoisessa riittäisi maan oman hallinnon kontrolli.
Ei voi olla takoituksenmukaista ja tehokasta, että joku metsä‑, vilja- ja karjatilallinen joutuu käymään läpi satoja sivuja kaavakkeita, tai että jonkun pienehkön, muutaman sadan tuhannen Euron kehittämisprojektin neuvotteluihin, seurantaan ja raportointiin kuluu yli puolet, parhaimmillaan 90% saadusta EU-rahasta.
Ihmettelen sitä, että ollaanko todella näin valmiita luopumaan kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ja budjetista ja siirtämään päätösvalta Brysseliin. Tähän on helppo kohdistaa monia sekä juridisia että taloudellisia vasta-argumentteja ilman, että samalla kyseenalaistaisi talous- ja rahaliittoa. Ensimmäinen edellytys olisi se, että tunnettaisiin perussäännöt ja ‑menettelyt.
Vaikutuksen suuruuden arvioiminen on minulle liian vaikeaa. Tuollainen yhtäkkinen puolitus ei tietenkään olisi oikeasti järkevää, mutta inflaatio sillä kyllä saataisiin laukkaamaan (puolituksen jälkeen), koska ihmiset eivät varmaan haluaisi tuplata rahan muodossa olevia säästöjään suhteessa tuloihin.
Minut on vakuuttanut teoria, ettädeflaatio tai sen aiheuttava tiukka rahapolitiikka on talouden syöpä, koska hinnat ja varsinkin palkat ovat nimellisesti jäykkiä (sticky wages/prices). Parasta olisi, jos rahapolitiikkaa saataisiin löysättyä. Mutta jos ei saada, niin palkkojen putoamisen estäminen vain pahetaa tilannetta lisääntyvän työttömyyden kautta.
Keskuspankki voi aina painaa lisää rahaa. EKP voisi vaikka ilmoittaa, että QE-ohjelman suuruus kasvaa 5% joka kuukausi, kunnes on saavutettu 2%:n inflaatio.
Kuten Kari tuolla aiemmin totesikin Friedmania lainaten, alhaiset korot eivät yleensä ole merkki siitä, että rahapolitiikka olisi löysää vaan siitä, että se on ollut kireää.
Kun britit jättävät Euroopan Unionin, pitäisi 75 miljoonan asukkaan Turkki saada pikaisesti EU:n jäseneksi, sillä vanhat jäsenmaat vain riitelevät keskenään. Euroopassa tarvittaisiin nyt Turkin johtajuutta.
Ääri-islamilaista diktaattoria tässä tuskin tarvitaan…
Uskotko maailmanloppuun, jos et usko tulevaisuuteen?
Joku on käynyt aikoinaan etsimässä (silloista) nykyaikaa, taisi olla O.P., mutta ainakin minä elän tätä päivää, kuten moni muu, ja uskon tulevaisuuteen, johon voimme jokainen jonkin verran vaikuttaa, (perhonen siiveniskuineen poislukien) parhaiten kai yhteistyöllä.
Hallinnon tehtävänä lienee pitää huoli siitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet, sekä siitä, että ketään ei sorreta, ja että päätökset ovat muutenkin järkeviä. Jos hallinnon kuorma koetaan kohtuulliseksi ja tasapuoliseksi, sen ei pitäisi olla ongelma.
Kivestä tai tiilistä tehdyn rakennuksen katto voidaan rakentaa holvirakenteen varaan, mutta katon käydessä kovin raskaaksi, on tukipilareidenkin oltava vankkoja, tai katon painoa kevennettävä. Nyt Brexitin jälkeen olennaisia kysymyksiä lienevät: Missä kunnossa ovat Euroopan Unionin pilarit, holvikannat ja kontreforit? Onko niiden mitoitus riittävä ja onko rakenne edelleenkin kunnossa? Löytyykö jostain pistekuormia?
EU:n ja erityissesti Iso-Britannian osalta viime juhannuksen alla nähdäkseni nimenomaan holvikanta tai kontrefori petti, kun sivuvoima kasvoi liian suureksi. Holvirakenne kestää hyvin tasaista kuormitusta, mutta pistevoimat voivat olla sille vaaraksi. Sama voi olla asianlaita myös EU:n kohdalla.
Kansalaisten jakautuminen kahtia, mihin Osmokin yllä viittasi, siis polarisoituminen hyvinvoivaan, erityisetuja nauttivaan eliittiin ja köyhälistöön, ei ole kenellekään hyväksi.
Tavallaan se on aika luontevaa, että alhaiset korot kertovat tiukasta rahapolitiikasta, jos vain huomioi, että keskuspankki ei määrää korkotasoa, vaan markkinat määräävät. Keskuspankki kyllä vaihtaa omia korkojaan osana rahapolitiikkaansa, mutta se joutuu kyllä siinä käytännössä reagoimaan markkinoihin ja niiden odotuksiin.
Ja jos markkinat odottavat, hypoteettisesti, että tuleva inflaatio (=rahan määrän kasvu) olisi vaikka kymmenen prosenttia vuodessa, niin korot ovat silloin yli kymmenen prosenttia, koska muuten lainaamalla häviää rahaa. Jos ne taas odottaa deflaatiota, niin korot menevät hyvin alas, jopa negatiivisiksi.
Tietty keskuspankki voi omalla politiikallaan vaikuttaa rahan määrään, ja siten tietty inflaatio-odotuksiin ja markkinakorkoihin, mutta jos nollaan mennään, niin se meinaa, että rahapolitiikka on ollut tiukkaa ja markkinat odottavat sen olevan tiukkaa tulevaisuudessakin. Markkinat eivät vaan usko, että sakemannit, tai siis EKP, oikeasti haluaisivat inflaatiota, ja siksi sitä ei tule ja siksi korot ja inflaatio on nollassa. Jotta markkinat uskoisivat EKP:n haluavan inflaatiota, sen pitäisi se selvästi sanoa ja listata, että mihin toimiin ne ryhtyy, esimerkiksi vaikka kertomalla QE-paketilla. Mitä kauemmin nollassa ollaan, sitä vaikeammaksi se käy.
Tällä menolla mebnään Japanin menetettyä vuosikymmentä (tai oikeastaan kahta) kohti.
Järkevästi toimivat yhteismarkkinat tarvitsevat ylikansallista päätöksentekoa. Ei siitä mitään tule, että jokainen detalji hyväksytetään 28 eri eduskunnassa/parlamentissa.
Minusta olisi varsin hyvä saavutus, jos Euroopassakin pystyttäisiin jatkossa yhtä hyvään talouteen kuin Japanissa pari viime vuosikymmentä.
Viimeiset pari vuosikymmentä BKT henkeä kohti on Japanissa ostovoimakorjattuna kasvanut hiukan, maassa on liki main maailman korkein elinajanodote, lähes täystyöllisyys, matala rikollisuus, tasainen tulonjako sekä erittäin korkea elintaso.
Yhteenlasketun Japanin BKT:n kehitys toki näyttää vähän nihkeältä kun maassa väestö ja työvoima vähenee.
Nyt on sitten aika lailla kyse siitä, mitä Euroopassa kannattaa odottaa. Maailman talous kyllä kasvanee jatkossakin, mutta pääosin erittäin hyvinvoiva Länsi-Eurooppa tuskin kasvaa merkittävästi henkeö kohti ennen kuin merkittävä osa parhaista kehittyvistä talouksista, tärkeimpänä Kiina, on tavoittanut 65–75 % lännen ostovoimakorjatusta BKT:sta henkeä kohti.
Eivätkös merkit siitä että rahapolitiikka on liian kireää vaikka korot ovat nollassa tarkoita likviditeettiloukkua? Englanniksi ‘zero lower bound’, juuri sitä samaa mistä Krugman on saarnannut vuodesta 2008 ja blogi-isäntä suunnilleen yhtä kauan?
Likviditeettiloukku taas edellyttäisi ekspansiivista finanssipolitiikkaa, mutta siitä ei pystytä EU:n tasolla päättämään.
Oikeastaan täysin eri mieltä. EUn suurin ongelma on läheisyys-periaatteen räikeä ja jatkuva rikkominen. Brysseli ja eurokraatit puskevat koko ajan ulos hyvää tarkoittavaa, mutta enimmäkseen tarpeetonta sääntelyä.
Jossainn aiemmassa kommentissa oli hyvä esimerkki rantojen suojelusta. Kaikesta säädetään enenevästi asetuksilla ja komission asetuksilla, sen sijaan että annettaisiin tavoitteet direktiivillä ja jätettäisiin soveltaminen kansalliseen.
Osmo: “Teollisuusvaltioilla on kiire estää kansan jakautuminen köyhtyvään enemmistöön ja vaurastuvaan vähemmistöön. Muuten epä-älyllisiä purkauksia vaaliuurnilla tulee lisää…On paradoksaalista, että EU:ta vastaan ovat kääntyneet juuri ne globalisaation häviäjät, joita sen piti puolustaa.”
Onko se edes epä-älyllistä? Mitä muita vaihtoehtoja olisi köyhtyvällä enemmistöllä? Jollei brexitiä olisi tapahtunut, vielä varmemmin EU jatkaisi vaurastuvan vähemmistön ehdoilla.
Köyhtyvät jatkaisivat maksumiehenä, sillä sitähän se merkitsee, kun “Saksa aloitti nostamalla kilpailukykyään palkka-alella. Se hyötyi siitä valtavasti samalla, kun se aiheutti suuria vaikeuksia muille euromaille. Nyt maa toisensa jälkeen on turvautumassa samaan lääkkeeseen – sitähän Suomen kilpailukykysopimuskin tarkoittaa.”
Paremmalta ei oikeastaan näytä tässäkään postauksessa, koska ei vaadita myös vaurastuvia talkoisiin, puhumattakaan että pohdittaisiin, miten se pitäisi tapahtua. Ei riitä, jos todetaan, että demokratia ei kestä talouskehitystä, jossa suuri enemmistö kokee itsensä häviäjäksi.
Luin Taloustieteen oppikirjaa (Matti Pohjola, 11. painos 2014). Vaikka se on pari vuotta vanha, siinä analysoidaan selväsanaisesti, mihin oltiin menossa. Ei vieläkään oteta kyllin vakavasti kirjan läpi kulkevaa hallitsevaa teemaa siitä, mikä luo talouskasvun. Se ei suinkaan ole pienet palkat ja säästöt.
Pari sitaattia oppikirjasta: ”Viime vuosina Suomen elintaso on ollut noin 80 prosenttia Yhdysvaltojen elintasosta…Ero on syntynyt alhaisemmasta työn tuottavuudesta, sillä väkimäärään suhteutettuna työn määrä on ollut amerikkalaista tasoa.”
”Tulevaisuuden kannalta huolestuttavaa on, ettei eteläinen euroalue ole saavuttanut ydinaluetta työn tuottavuudessa vaan ero on kaiken aikaa kasvanut. Alijäämät on rahoitettu nettolainanotolla muualta euroalueelta, mutta lainaa ei ole käytetty tuottavuutta parantaviin investointeihin, vaan se on kulunut kulutukseen ja tehottomiin kiinteistöinvestointeihin. Talous- ja rahaliitto ei siten ole luonut niille maille etuja, joita siltä odotettiin.”
”Työn tuottavuuden kasvu on kansakunnan elintason kasvun tärkein osatekijä. Yrityksen ja kansantalouden kilpailukyvyn kesken ei näin ole ristiriitaa silloin, kun työn tuottavuus on korkea: yritykset voivat maksaa työntekijöilleen hyvää palkkaa ja säilyttää silti kannattavuutensa. Työn tuttavuutta voidaan parantaa kehittämällä uusia toimintatapoja.”
Patomäki,
Tätä juuri yritin sanoa. Kaikkien kilpailukyky muihin nähden ei voi parantua palkkoja alentamalla vaikka yhden voikin muihin nähden. Saksan malli koko Euroopan tasolla veisi maanosan syvään lamaan. Koko Euroopan kilpailukyky ei voi palkkoja alentamalla parantua myöskään suhteessa muuhun maailmaan, koska euron arvo nousisi. Siksi tarvitaan yhteistä talouspolitiikkaa.
Brexit oli irrationaalinen päätös Britannian huono-osaisilta, koska se tulee todennäköisesti heikentämään heidän asemaansa maan köyhtyessä ja esimerkiksi ruuan hinnan noustessa.
Kuulostaa vähän siltä, että Ode on kaiken aikaa halunnut jotain sellaista jota liittovaltio oikein implementoituna olisi voinut tuoda. En kuitenkaan muista, että miekkonen olisi kovaan ääneen tällaisen integraation puolesta huutanut…
Itse asiassa en juuri nyt kykene palauttamaan mieleen, onko federaation puolesta puhunut yksikään — ainakaan vakavasti otettava — poliitikko Suomessa?
Löytyisikö joltakulta palstalaiselta parempia muistikuvia?
Sinällään havaitsen pientä ristiriitaa sivistyksen perään huutamisessa jos samalla ei näe miksi vaikkapa iirin kielen asema voisi olla — ja luultavasti onkin — tärkeä nimenomaan sivistyksellisessä mielessä.
Mutta on niin paljon asioita joita en ymmärrä. Tämän tunnustan ensimmäisenä.
Olen puhunut liitovaltion puolesta avoimesti — mutta samalla läheisyysperiaatetta korostaen.
Brexit antaa Britannialle mahdollisuuden järjestää maahanmuuton itselleen mahdollisimman hyödyllisellä tavalla, toisin kuin unionin jäsenenä. Ennen kuin näin saatavalle taloudelliselle hyödylle on laskettu jonkinlainen arvio, ei ole perusteltua väittää brexitiä irrationaaliseksi (kansan tai huono-osaisten talouden kannalta).
En kyllä kehtaisi syyttää päätöstä irrationaaliseksi, vaan lähinnä vallitsevan ihmisluonteen ja valheellisen tiedotuksen yhdistelmän luonnolliseksi aikaansaannokseksi.
Ihmisluontoon myös kuuluu tarve vallitsevan kognitiivisen dissonanssin pois selittämiseen (minä/viiteryhmäni on erinomaisia ihmisiä vs. Viiteryhmäni todellisuudessa kohtaamat taloudelliset vaikeudet). Helpoin tapa selvitä ristiriidasta on etsiä syyllistä ulkopuolelta ja EU:sta on maalattu sitä Britannian pirua jonka selättämällä saa prinsessan ja puoli valtakuntaa.
Ja samaan aikaan EU surkeasti epäonnistuu yhteis-eurooppalaisten isojen asioiden hoidossa, kuten nyt esim. EU-alueelle tapahtuvan maahanmuuton hallinta ja käsittely, missä epäonnistuminen on johtanut täysin absurdiin aitojen pystyttämiseen EU:n sisällä.
Liikaa pikkuruuvaamista ja epäonnistumisia isoissa asioissa.
Minä en usko, että ‘zero lower bound’ olisi mikään oikea rajoite. QE-ohjelmaa voi aina kasvattaa suuremmaksi. Tässä paperi aiheesta: http://willembuiter.com/helifinal.pdf
Onhan niillä palkoillä väliä muutenkin kuin muihin verrattuna. Jos nimellinen BKT putoaa, niin pitäisi myös nimellisten palkkojen pudota. Jos taas yritetään kasvattaa palkkojen osuutta BKT:stä estämällä nimellisiä palkkoja putoamasta, pitääkin kasvava työttömyys huolen siitä, ettei palkkojen osuus kasva. Vertailut muihin maihin kannattaisi unohtaa.
“Eivätkös merkit siitä että rahapolitiikka on liian kireää vaikka korot ovat nollassa tarkoita likviditeettiloukkua? Englanniksi ‘zero lower bound’, juuri sitä samaa mistä Krugman on saarnannut vuodesta 2008 ja blogi-isäntä suunnilleen yhtä kauan?”
Minusta se tarkoittaa sitä ainoastaan siinä tapauksessa, että rahapolitiikan ainoaksi keinoksi katsotaan korkopolitiikka (ja niitä ei voi vetää negatiiviseksi, kuten sittemmin on tehty).
Krugman ennusti muistaakseni myös, että Sveitsin keskuspankki ei pysty estämään frangin nousua. Kuitenkin se loppui kuin seinään, kun SNP ilmoitti, että tuon yli se ei nouse, eikä ne joutuneet edes pahemmin painamaan frangeja (koska kuka hullu bettaa vastaan?). Rahapolitiikka on muutakin kuin korkojen muuttelua.
Mutta kun ei haluta tehdä, niin ei haluta.
Tai saa tehdä. Saksalaisilla on vieläkin niin suuria traumoja hyperinflaatiosta, että he haluavat kahlita keskuspankin toimintaa vaikka vaarana on lähinnä deflaatio. EKP:n rahapolitikkaa ei ohjaa taloustiede vaan hurmoksellinen juristeria.
Linkki liittyy:
http://www.themoneyillusion.com/?p=9617
Tai ehkä nämä huono-osaiset eivät pidä BKT:n nousua ja ruoan hinnan kehitystä ihmiselämän suurimpana päämääränä. Ehkä Afrikan väestöräjähdys ja EU:n maahanmuuttopolitiikka on heille tärkeämpi asia kuin pullan hinta kaupassa? Ehkä he pitävät lapsiensa tulevaisuutta tärkeämpänä kuin krääsän määrää tai lenkkimakkaran kilohintaa?
Suomi ja muut EU-maat ajautuvat häviölle Saksan palkkoja peesatessaan. Tarkoitin myös, että kunkin maan sisällä köyhtyvä enemmistö jatkaa suhteellista köyhtymistään vaurastuvaan vähemmistöön verrattuna — myös Saksassa. Se on vakavampi ongelma yhteiskuntarauhan kannalta ja ruokkii enemmän populismia kuin se, että maa köyhtyy toiseen maahan verrattuna.
Hyvinvointiyhteiskunta siinä muodossa kuin se nyt on Suomessa tai oli Ruotsissa joitakin vuosia sitten, on mahdottomuus. Ei mikään yhteiskunta voi hukata yli 70 % menoistaan sosiaalihumppaan pitkäaikaisesti.
Hyvinvointiyhteiskunnassa on kuitenkin piirteitä, joita kannattaa puolustaa. Sitä ei kannata kuitenkaan puolustaa hinnalla millä hyvänsä. Eikä Suomen nykyinen sosiaalituen taso ole kestävällä pohjalla.
Jotta ei käy kuten kävi entisessä hyvinvointivaltiossa, Uudessa-Seelannissa, pitää turhan sosiaalihumpan purkaminen tehdä hallitusti. Toinen vaihtoehto on sitten päätyä Uuden-Seelannin tapaan yltiötalousliberalistiseksi yhteiskunnaksi. Heillä oli onneksi älyä pelastaa koulutus romahduksessa, joten nuorilla on ollut koko ajan mahdollisuus työllistyä Australiassa.
Juuri noin, mutta Saksan mallihan on vain tuonut palkkahaitaria, ei laskenut palkkoja yleisesti. Eikä palkan suuruus sinänsä ole mittari, vaan ostovoima.
Sama mallihan on käytössä Välimeren maissa. Siellä sitä vain sanotaan laittomaksi maahanmuutoksi. Malli näyttää toimivan niin Saksassa, Italiassa kuin Espanjassakin.
Brexit may or may not actually happen.
“Brexit oli irrationaalinen päätös Britannian huono-osaisilta”
Kuten Patomäki kysyi: Mitä muuta he olisivat voineet tehdä? Ainut toinen vaihtoehto jonka minä näen on aseellinen kansannousu. Jos siis oletetaan että poliitikkoja ei kiinnosta tippaakaan kansan enemmistön etu eikä myöskään EU:n itsensä etu. Siinä vaiheessa ainoa asia mitä voidaan tehdä on tunkea mitä hyvänsä kapuloita mihin hyvänsä rattaisiin joko laillisilla keinoilla (Brexit) tai laittomilla.
Ei sillä ole edes väliä mihin Brexit oikeasti vaikuttaa, tärkeää on vain pilata poliittisen eliitin päivä. Ja tehdä se uudestaan ensi kuussa. Ja seuraavassa kuussa. Tehdä se uudestaan niin monesti että pöydän toisella puolella aletaan vakavasti harkita joistain omista eduista luopumista “epä-älyllisten” tyynnyttämiseksi.
Mutta EU:sta. Sitä kyllä tarvittaisiin, kun automaatio on tulossa. Jos Kiinat ja muut rellestävät, siinä käy pienille ihmisille pahasti. Siksi tämä EUn suunta hirvittää.
Tai sitten pitää päästä eroon eurosta.
EU on erillinen oikeusjärjestyksensä. Oikeusjärjestelmille tapaa myös kehittyä oma kielensä. Eihän laki- ja viranomaiskieli Suomessakaan ole tunnistettavaa yleiskieltä, koska kielellä on tarpeen ilmaista oikeusjärjestelmän tarvitsemia asioita poikkeuksellisen täsmällisesti. Kaikkien EU:n jäsenmaiden sisäinen oikeudellinen kieli on erilaista, yhteismitatonta ja hyvin vaikeasti käännettävää. Kun pitää operoida kaikkien näiden yhteisessä oikeus- ja hallintojärjestelmässä, on aika väistämätöntä, että syntyy kieltä, jonka ymmärtäminen niin käsitteiden kuin sisältönsä puolesta vaatii perehtymistä asiaan.
Tuo vesienhoitoesimerkki oli myös sikäli hieman erikoinen, että vesienhoidossakin EU-lainsäädännön implementointi ja toimeenpano on annettu jäsenmaiden hoidettavaksi. Ei EU:lla ole virastoa, joka suunnittelisi Suomen vesistöjen käyttöä, luvittaisi satamia, siltoja ja viemäreitä, kävisi ruoppauksen ja kalankasvatuksen valvontakäynneillä, yms. Ja on tavallaan hyväkin, että nämä asiat saadaan tehdä kansalliseen oikeusjärjestelmäämme sopivalla, eikä esimerkiksi ranskalaiseen tyyliin.
Karin antaman Sveitsi-esimerkin lisäksi Japanikin on ihan hyvä esimerkki. Siellä korot olivat hyvin lähellä nollaa ja inflaatio olematonta. Kuitenkin, kun keskuspankin johtaja vaihdettiin ja ilmoitettiin, että aletaan pyrkimään 2%:n inflaatioon, niin kyllä alkoi tapahtumaan. Inflaatio nousi (vaikkei 2%:iin taidettu päästäkään) ja työllisyys parani.
Suomalainen köyhä kärsisi heikosta markasta taatusti enemmän kuin vientiteollisuus kykenisi tuottamaan ja työllistämään.
Vuodesta 1994 lähtienkö?
Poliitikkona ei kumminkaan oikein riitä, että puhuu jonkin asian puolesta vaan sitä pitäisi — ainakin allekirjoittaneen mielestä — aktiivisesti ja voimallisesti ajaa.
Itseltäni on sitten jäänyt tällainen(kin) dimensio havaitsematta. Missä virallisissa yhteyksissä olet federaation aikaansaamista vaatinut?
Ei oikein riitä, että herrojen keskustelukerhoissa. Pitää puhua niin usein, vakuuttavasti ja kuuluvasti, että kuulee koko kansa Pihtiputaan mummo mukaanlukien.
Nuo ovat kaksi täysin vastakkaista tavoitetta. Teoriassa joku fiksu poliitikko voisi yrittää niitä mielessään yhteensovittaa, mutta käytännössä homma toimii niin, että vallan keskittäminen on vallan keskittämistä, ja sen hajauttamiselle ei yksinkertaisesti jää aikaa, eikä ole kiinnostustakaan (muuten kuin jonkinasteisena toiveajatteluna).
Myös brexitin voi nähdä tässä viitekehyksessä. Syy miksi britit äänestivät EU-jäsenyyttä vastaan voi olla pitkälti se, että he näkivät, että EU vie heiltä koko ajan päätösvaltaa, eikä prosessi näytä mitään pysähtymisen merkkejä. Ajatus oli siis katkaista köysi laivaan, joka kulkee täysin eri suuntaan, kuin mihin he hauaisivat sen kulkevan.
EU-johtajien kommentit brexit-äänestyksen jälkeen osoittavatkin, että heidän vahva reaktionsa on keskittää valtaa lisää. Sama reaktio näkyy myös tässä blogiartikkelissa.
On keskusteltu siitä, millaisen reaktion brexit saa EU:ssa aikaan. Jotkut ovat ennustelleet, että EU pelästyisi brittien lähtöä, pelkäisi muiden seuraavan perässä, ja siksi lopettaisi siksi nykysen vahvan keskittämisaallon. Näyttää kuitenkin siltä, että reaktio on päinvastainen, eli halu jatkaa keskusjohdon vallan kasvattamista nyt, kun britit eivät ole enää sitä jarruttamassa.
Ehkä he ajattelevat tykönään (idealistisesti OS:n tapaan?), että kansa ei ole vielä saanut “EU:ta” riittävästi, ja kaikki kääntyy hyväksi, kun sitä (keskitettyä valtaa, tai sen oletettuja positiivisia vaikutuksia) annostellan heille lisää.
Hyvä, lopetetaan myös Suomesta valtio. Itsenäisten kuntien vapaaehtoinen yhteistyö on paljon parempi?
Lopetetaan Suomesta mielummin kunnat! 🙂
Kunta tai maakunta itsenäistyköön halutessaan. Ei vättämättä halua, koska on sama kansa, kieli, uskonto, arvot, geografia. Jugoslavia ei toiminut.
Uusimaa itsenäistyisi mielellään vaikka heti 🙂
Pääsääntöisesti kannatan sitä, että yksilöt, perheet ja kunnat saavat päättää omista asioistaan. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että jotkut asiat hoidetan Suomen tasolla. Suomessa käytäntö on melko vakiintunut. Paitsi että nykyään on vallalla suuntaus, jossa yritetään siirtää valtaa pois kunnilta suuremmille yksiköille (suurkunnille, maakunnille).
Se että osa päätöksistä tehdään tietyissä asioissa valtion tasolla ei tarkoita sitä, että jatkuvasti pitäisi siirtää uusia ja uusia asioita keskitetyn päätöksenteon alaiseksi.
Puolustan paikallista päätöksentekoa ja vapautta siksikin, että jos kukaan ei niin tee, vahvimmat pelurit ja keskusjohto tapaavat keskittää valtaa itselleen. Näin käy kaikissa organisaatiossa (kunta, firma, valtio, EU), jos heikompien vapauksista ja oikeuksista ei pidetä huolta.
Et kuitenkaan hyväksy sitä, että jotain päätetään EU:n tasolla?
Markkinavoima on niinkuin painovoima, ei sille voi mitään. Ei pidä sortua idealismiin, Darvinin lait hallistsevat maailmaa. Suomessakin uskotaan, että Bryssel hoitaa asiamme ja taloutemme. Bryssel tuottaa meille vain uusia ja uusia pankkutukia maksettavaksi ja siirtää roskslainoja meidän piikkiimme. Ehkä Trump on vaarallinen, mutta intellektuellit ovat paljon vaarallisempia.
Olen melko varma, että täydellisen anarkian ja totalitarismin väliin mahtuu vaihtoehtoja. Niitä ei toki ole, jos valtaapitävät tosiaan päättävät, ettei niitä ole.
Ei se nyt niin selvää ole. Oma valuutta ja parantunut työllisyys ainakin lopettaisi valtion budjettihuolet. Sen vuoksihan näitä leikkauksia, jne. juuri pyritään tekemään. Tai se on ainakin ainoa kansan enemmistön hyväksymä syy, jolla niitä perustellaan. Toki tähän sotketaan tahallisesti monta erillistä, vastakkaistakin asiaa, jotta saadaan omaa agendaa toteutettua.
Lisäksi iso osa ongelman sosiaalistakin puolta on suhteellinen köyhyys (verrattuna muihin kansalaisiin) eikä suinkaan absoluuttinen köyhyys. Devalvaatio sentään leikkaisi kerralla kaikilta ja päästäisi takaisin kasvu-uralle. Sisäinen devalvaatio ja jatkuvat, kuristavat säästötoimet leikkaavat vain köyhemmiltä.
Minusta talous- ja valtapoliittinen selitys on parempi. Labour siirtyi uusliberalistiseen politiikkaan, petti äänestäjänsä (alimmat yhteiskuntaluokat) ja yleinen tyytymättömyys alkaa näkyä. Tämä selitys selittää Suomessa persut demaripoliitiikalla, Tea Partyn Yhdysvalloissa toteutetulla uusliberalismilla ja ympäri Eurooppaa kaiken populistisen ja pseudopopulistisen liikehdinnän, jossa valtaeliittiin ei enää luoteta ja sitten kokeillaan muita (huonojakin) vaihtoehtoja.
Juuri se, että ihmiskunta kykenee halutessaan älylliseen pohdintaan ja toimintaan, tarkoittaa ettei meidän ole mikään pakko alistua tai alentua (sosiaali)darvinismiin muiden eläinten tavoin.
We can choose to be civil, fair and forgiving in a word, empathic, towards a fellow man.
Ugh.
Kyllä tuollainen oman valuutan kautta tapahtuva devalvoituminen osuisi paljon tasaisemmin väestöön, vaikka vastakkaisiaki mielipiteitä varmasti on. En usko hetkeäkään, että yhteistä eurooppalaista raha- ja finanssipolitiikkaa saadaan rukattua työllisyyttä tukevaksi. Kaikesta huolimatta markkaan paluusta olisi ihan järkevää käydä jonkinlaista keskustelua. Ymmärrettävää tietysti on, että valtion ylin johto ei voi osallistua tähän
On ihan ok, että vaikkapa EU:n yhteismarkkina-alueen ulkorajojen tullit päätetään EU-tasolla. Samoin YK:n tasolla voidaan sopia vaikkapa siitä, millaisia ihmisoikeuksia ja sotilaallista pidättyväisyyttä kaikilta valtioilta edellytetään. Ja Pohjoismaat voivat sopia vaikkapa passittomuudesta.
Tämä ei tarkoita sitä, että EU:n pitäisi päättää kaikista asioista, eikä sitä, että EU:n päätettäväksi pitäisi siirtää koko ajan uusia ja uusia asioita. Yhteisten markkinoiden yhteisten sääntöjen hallinta on EU:n ominta aluetta. Muissa asioissa päätöksiä voi tehdä itse, tai muiden järjestöjen kautta jos tarvetta on.
Asiat voi sopia myös valtioiden välisesti (kuten esim. YK:ssa tai Pohjoismaiden kesken), eli omaa valtioiden yli käyvää päätösvaltaa yhteismarkkinajärjestö ei välttämättä tarvitse. Perussäännöistä sopiminen toimii periaatteessa ilmankin, koska kyse on stabiileista säännöistä ja niistä sopimisesta. Nykyinen kehitys menee kuitenkin toiseen suuntaan, ja keskenäiseen kauppaan liittyviä ja siihen liittymättömiä säädöksiä tulee EU:sta yhä enemmän ja enemmän (sen sijaan että sovittaisiin vain pysyväisluonteiset yhteisen kaupan periaatteet).
Sopimiseen perustuvassa yhteistyössä on se vika, että sa vaatii aina yksimielisyyden. Se on äärimmäisen tejotonta, koska seillaista vääryyttä ei maailmassa ole, josta jokin taho ei hyödy eikä vääryyden tai mielettömyyden korjaamiseksi siksi löydy sopua.
Nuo esittämäsi syyt ovat myös hyvin mahdollisia syitä monille äänestäjille. On selvää, että EU edustaa monille ylikansallisen rahavallan vahvistumista ja siitä seuraavaa koventuvaa paikallistakin politiikkaa.
Niin, miksi ei olisi? Kyllä Sveitsissä hyvinvointi on ihan eri tasoa kuin EU:ssa tai pohjoismaissa ja tämähän on tällainen valaliitto jossa valtiolla on varsin vähän valtaa, kanttoneilla vähn enemmän ja eniten pienillä paikallisilla yksiköillä.
Lisäksi oikea tai siis suora demokratia pitää poliitikot kurissa, eivätkä pääse niin helposti ideologioissaan tuhoamaan kaikkea.
Tietenkin Soininvaaran kaltaisille valtiouskoisille ja keskusjohtoon uskoville utiliteettihirviöille moinen järjestely, vapaus ja sen menestys aiheuttaa niin kovaa dissonanssia että pitää turvautua erilaisiin “natsikulta”-argumentteihin
Seuraava dramaattinen käänne EU- ja europrojektissa lienee valtavat pankkituet Italian, Saksan ja luultavasti myös muiden maiden pankeille. Kuinka monta sataa miljardia aikoinaan hoittamatta jäänyt pankkikriisi tulee maksamaan on vielä epäselvää. Suurin osa rahasta menee kuitenkin varmasti tavalla tai toisella kansalaisten, myös suomalaisten kukkaroista.
Ja asia pitäisi hoitaa nopeasti sillä epävarmuus johtaa jo valmiiksi surkean investointitason jatkuvaan laskuun. Pakkien vakavaraisuus ja arvo heikkenee. Raha valuu pois euroalueelta yhä vain kiihtyvää vauhtia.
Mutta hoitaa miten? Jos raha jaetaan verorahoista tai rahaa painamalla edessä on euron loppu. Mutta jos maksumiehiksi taas uhkaillaan laittaa pankkien omistajat, kuten eläkesäätiö, ne kyllä vetävät rahansa äkkiä pois ja pankkien arvo romahtaa. Edessä olisi ehkä siinäkin tapauksessa euron loppu.
Ehkä myös EU olisi tiensä päässä sellaisena kuin sen tunnemme.
Joka neljäs suomalainen on eläkeläinen. Eläkkeellä olevien eläkkeet eivät enää nouse. Eläkkeelle siirtyvien eläkkeet nousevat vielä.
Jos Suomi ottaisi markan, niin siitä tulisi heikko.
Tällöin esimerkiksi köyhä eläkeläinen, joita Suomessa on yli miljoona, kärsisi kertaheitolla 20–30 prosenttia korkeammista elinkustannuksista ja tämäkin arvio voi olla pahasti alakanttiin.
Kaikki mikä kuljetetaan kumipyörillä kallistuisi. Kaikki mikä tuodaan maahan kallistuisi. Siis kaikki mikä ei ole made in Finland kallistuisi. Eivätkä ne teollisuustyöpaikat palaa, koska niitä ei ole enää olemassa. Kiinassakin automatisoidaan kovaa vauhtia tehtaita, koska kiinalainen työntekijä on kallistunut valtavasti.
Nousukaudellakaan ei eläkkeitä nostettaisi, koska siihen ei olisi varaa siltikään olisi varaa.
Eikä ole mitään takuita siitä, että halpa markka edesauttaisi suomalaisia työllistymään. Ei ole mitään takuita, että halpa markka johtaisi siihen, että suomalaisia tuotteita ostettaisiin enemmän. Halpa markka ei välttämättä edes johtaisi talouskasvuun.
Halpa markka ei ratkaisisi rakenteellisia ongelmia, jotka ovat suomalaisilla työmarkkinoilla, lainsäädännössä, verotuksessa, asenteissa, maataloudessa, metsätaloudessa ja niin edelleen.
Ei ole edelleenkään hallitusta, joka uskaltaisi puuttua näihin rakenteellisiin ongelmiin.
Jos ajatellaan Eurooppaa pelkästään yhteisenä valuutta-alueena, niin taitaa mennä näissä tasaus- ja kurjistamistalkoissa ainakin 200 vuotta, ennen kuin ns. optimaalisen valuutta-alueen kriteerit täyttyvät.
Saksassa on edelleen Itä-Saksan jäljiltä kahdet työmarkkinat. Siellä se Nokian toimitusjohtaja Kallasvuokin oli entisen Itä-Saksan alueella Bochaumissa neuvottelemassa hulppeista irtisamomiskorvauksista samaan aikaan Steve Jobs suunnitteli iPhonen lanseerausta, joka kaatoi koko Nokian.
Nyt Suomessa keksittiin Kiky, jolla on aikomus iskeä takaisin.
Voi vain ihmetellä, miten monta Mersua Uudenkaupungin autotehdas saakaan nyt myytyä lisää Saksaan, kun Saksassa autoteollisuuden palkat ovat korkeammat ja yritysverotuskin on 35 % ja Suomessa vaivaiset 20 %.
Lisää siis EU:a ja valuuttaliittoa ja yritysverot ja palkat nollaan, niin Suomi lähteen nousuun!
Vartiaisen “luuserien kapina” ‑kommentti on saanut kyllä pohtimaan, että onko Brexitissä sittenkin jotain järkeä.
Se on ihmeellistä, mutta tuo Vartiaisen kommentti edustaa niin todellisuudesta irrallaan olevaa näkökulmaa, että väkisinkin tulee pohtineeksi, pärjäisimmekö sittenkin ilmankin EU:ta.
Näin yhden pyörävaraston kyljessä hylätyn pyörän, jonka kyljessä luki “Finlandia” — sehän oli vanha kunnon Nopsa. Etupyörä oli irroitettu ja se oli ihan täysi raato. Jotenkin surullisesti kuvasti Suomen tilaa tänään.
Käsittääkseni Nopsia valmistettiin Turussa, kunnes se fuusioitiin Tunturiin, myytiin Hollantiin ja valmistus siirtyi Unkariin.
Tällä hetkellä Hollanti on EU:n suurin nettomaksaja, Unkari suurin EU:n nettosaaja, 565 euroa asukasta kohden.
En ihmettele, että joitain ihmisiä harmittaa. Nämäkin työt ovat edelleen Euroopan sisällä, mutta ne ovat vain siirtyneet toiseen maahan — paikkaan, jota tuetaan aluepoliittisin perustein.
http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10623/suomen-nettomaksu-eu-lle-kasvoi-maaseudun-tukien-lykkaytymisen-vuoksi
Mutta, Suomen EU ero ei silti varmaankaan olisi järkevää. Hyvä lista siitä miten ulkomaalaiset näkevät Suomen sijoituskohteena löytyy täältä:
https://en.portal.santandertrade.com/establish-overseas/finland/foreign-investment
Suomen heikkoudet ovat siis korkea verotus ja pieni sisämarkkina. Näitä me tuskin pääsemme ihan helpolla karkuun.
Vahvuuksia ovat kuitenkin mm. poliittinen vakaus, hyvä sijainti pohjoismaiden ja Venäjän välissä, monikielisyys, vähäinen korruptio, panostukset tuotekehitykseen, teollistumisen aste ja suhteellisen hyvä kilpailukyky.
Jos Suomi poistuisi EU:sta niin moni noista hyvistä piirteistämme voisi muuttua heikkouksiksi. Eikä se korjaisi vahvuuksiakaan.
HUOM! Mitä tuosta listasta puuttui: työvoiman hinta. Investoijille se ei ole ongelma. Ei kukaan investoi Suomeen tällä hetkellä siksi, että täällä on edullista työvoimaa. Eikä tule varmasti investoimaankaan. Koska robotti on niin paljon tehokkaampi. Tärkeää on löytää hyviä operaattoreita roboteille ja tehtaille ja se vaatii koulutusta.
Ylipäätään nousukaudesta hyötyvät ensisijassa yritysten omistajat ja yrityksissä jo työskentelevät.
Vasta jälkijunassa alkaa uusien työntekijöiden etsintä ja uusien yritysten syntyminen.
Aivan viimeisenä nousukausi hyödyttää kaikkein heikoimpia.
Nokia on muuten pystyssä edelleen ja maailman kolmanneksi suurin verkkolaitevalmistaja. Pörssikurssi 5 euron tuntumassa.
Oliko Kallasvuo kenties Bochumissa lähempänä Hollannin rajaa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bochum
Entä sitten laskukausi?
Se nyt ei ainakaan hyödytä heikoimpia (paitsi ehkä niin, että eivät ole suhteellisesti niin heikoilla, mutta absoluuttisesti kurjemmassa todellisuudessa tämä ei paljon lämmitä…)
Viime nousukaudella hallitus pohti ankarasti, miten jakovara pitäisi käyttää. Tällaisia ongelmia ei onneksi lamassa tai taantumassa ole 😉
Tuo on liioittelua. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Kanada, jonka kanssa EU on juuri tekemässä hyvin kattavaa vapaakauppasopimusta. Sopiminen sellaisista asioista, jotka molemmat/kaikki osapuolet katsovat itselleen hyödyllisiksi, onnistuu erinomaisesti myös ilman, että keskusjohdon pitäisi pakottaa osapuolet noudattamaan joitain sellaisia sääntöjä, joita ne eivät halua noudattaa.
Diktatuuri on tietenkin tehokkain tapa käskyttää, ja se voisi korjata vääryydet ja mielettömyydet helposti. Mutta ehkä ei sittenkään. 🙂
Voipi tosin käydä niin, ettei Kanadan kanssa synny mitään sopimusta juuri siksi, että jokin EU:n jäsemaa keksii, ettei se ole sen etujen mukaista tai vain siksi, että haluaa rahaa satamaan/lentokenttään tai johonkin sellaiseen ja kiristää veto-oikeudella.
Näin voi käydä myös Britannian kanssa.
Tukipolitiikka on Euroopan kovaa ydintä. Ehkä kumpuaa kristillisestä etiikasta. Sen, jolla on pitää antaa sille, jolla ei ole. Jokainen, joka on antanut lantin rahaa Aleksilla pummaavalle syrjäytyneelle huomaa, että seuraavana päivänä sama tyyppi on taas kimpussasi mutta entistä tiukemmin ja vaativammin ottein.
Ode oli taannoin sitä mieltä, että maataloustuki kumuloituu kokonaisuudessaan pellon hintaan. Yhtä voimakkaita näkemyksiä siitä, että asumistuki siirtyisi kononaisuudessaan asuntojen vuokriin ja hintoihin en ole Odelta huomannut lukeneeni. Ihmettelen, miksi näin ei olisi.
Tukemisesta on tullut Euroopassa eräs elinkeinon haara. Usea virkamieskin saa tienestinsä vain tukien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kukaan poliittisesti korrekti toimija ei uskalla nostaa kissaa pöydälle, koska julistetaan samalla häiriköksi. Systeemi toimii niin kauan kuin keskiluokka maksaa ja tyytyy sirkushuveihin. Isot herrat saavat tukensa vaikkapa Gustaf Mauritz Armfeltin sokerijuurikaspelloille ja nälkäkurjalisto saa pennosensa Fattasta. Loput katselevat kymmenen uutisia ja suunnittelevat muuttoa eläkepäiviksi Espanjaan tai Thaimaahan.
Mielenkiintoista on lukea entisten vallanpitäjien käsityksiä kansan hallitsemisesta.
Lainaus: “Armfelt kehotti suomalaisia erilaisiin parannuksiin. Hänen virkakirjeensä yleisönä oli paitsi keisari, myös kollegat, jotka rakensivat maahan uutta institutionaalista järjestelmää. Armfeltin mukaan ei ollut Venäjänkään etu, että sen alaisena oli erämaita. Parannuksia pidettiin tärkeinä, sillä yleinen hyvinvointi ja yleisön vaurastuttaminen nähtiin isänmaanrakkautta herättäväksi. Kuten P. J. Bladh Suomen Talousseurasta asian ilmaisi: ”Kurjalle on samantekevää, kenen maalla hän kerjää.”
Suomen Asiain Komitean mukaan ylempien säätyjen tehtävä oli johtaa muutosta. Rahvaasta sanottiin, että se ei tehnyt omin päin ja omasta aloitteestaan mitään, ja kuten komitean jäsen C. J. Walleen lisäsi: ”eikä onneksi ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi saanut sen liikkeeseen.” Alempia kansankerroksia pidettiin hallitsemattomana väkijoukkona, villieläiminä, joihin ei ollut syytä luottaa. Armfelt suositti keisarille lujatahtoista lempeyttä ja vakuutti, että kansa ei kapinoisi, jos sille tehtäisiin oikeutta. Hemmotteluun ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut tarvetta. Kansa tyytyi vähään, kun sen ei annettu tietää paremmasta.”
lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mauritz_Armfelt
Vielä kerran asumistuesta.
Omistusasumisen verohelpotukset kumuloituvat asutojen hintoihin, siis sekä onneksi poistumassa oleva korkovahennys että asuntotulon verovapaus.
Valtion asumistuki kumuloituu vuokriin samalla tavalla kuin palkankorotukset tai työttömuyuysturvan nosto, koska tuki ei tosiasiassa ole riippuvainen asumiskustannuksista. Ylin hyväksyttävä vuokra on niin matala, ettei sillä saa minkäänlaista asuntoa Helsingissä — muualla ehkä saa. Jos saa työttömyysturvaa 1000 euroa ja asumistukea 250 euroa, pystyy maksamaan asunnosta täsmälleen yhtä paljon kuin jos saa työttömyysturvaa 1250 euroa.
Toimeentulotuki sen sijaan menee suoraan vuokriin, koska se maksaa sataprosenttia varsiin korkeista maksimivuokratasosta. Tämä maksimivuokrataso on tietysti samalla vuokramarkkinoiden minimivuokrataso. Erittin raukkamaista pienipakkaisia kohtaan, jotka joutuvat maksamaan tuota toimeentulotuen vedättämää vuokratasoa omasta pussistaan.
Miten toimeentulotukea, asumistukea ja muita tukia pitäisi uudistaa, jotta tilanne paranisi?
Tässä muutamia kipupisteitä:
1) Toimeentulotuki maksaa usein korkeampia vuokria kuin pienellä palkalla ja asumistuella on varaa.
2) Toimeentulotuessa ei huomioida edes täysmääräisesti, miten paljon enemmän rahaa kuluu kun käy töissä. (Ei samaa aikaa säästää muissa menoissa sekä vaatteet, työruokailut ja muut sekalaiset ei-joutilaiseen elämään liittyvät kulut alikompensoidaan). Työnteolla ei saa aina parempaa aineellista elintasoa kuin mitään tekemättä, vaan välillä huonomman.)
3) Toimeentulotuella eläessä ei voi olla käytännössä mitään säästöjä, toimeentulotuki siis kannustaa tuhlaamaan kaikki rahat joka kuukausi. Toisaalta järkevästi taloutensa aikaisemmin hoitanut ei saa toimeentulotukea ennen kuin on täysin pa.
4) Täysin kassaperusteinen toimeentulotuen määräytyminen laskee velan ottamisen tuloksi, muttei velan maksamista menoksi. Tuossa on iso ristiriita.
Tuon voi laskea myös keskitetyn päätöksenteon ongelmaksi. Jos kukin maa liittyisi sopimukseen itsenäisesti, kiristysmahdollisuutta ei olisi, ja kaikki maat liittyisivät sopimukseen, jos se olisi niille edullista.
Jos halutaan tehdä kerralla koko vapaakauppa-aluetta koskeva sopimus, se kannattaa tehdä vain, jos se hyödyttää kaikkia jäseniä. En usko että yksikään sopimuksesta hyötyvä maa haluaa noin selvässä asiassa polttaa siltoja kiristämällä muita joillain muilla asioilla.
Nuo ongelmat poistuisivat kokonaan diktatuurissa. Ehkä kaipaat sellaista. Suomi ei voisi esää itselleen epäedullisia diilejä Suomen ja Kanadan välillä, jos EU siirtyisi (kaavailujesi mukaisesti) enemmistöpäätöksiin. Kätevä keino saada kaikki “yksimielisiksi” kehityksen suunnasta.
Britannian kanssa voi nyt ola ilmassa jotain kostohalukkuutta, opetuksen antamisen tarvetta tai halua pelotella muita exitistä mahdollisesti kiinnostuneita. Aika lauhduttaa pahimmat höyryt. Jos EU:n kannattaa käydä kauppaa Kanadan kanssa, varmaankin kannattaa käydä myös brittien kanssa. En usko yksittäisten maiden heittäytyvän kiristysmielessä poikittain tällaisissa asioissa.
Juho.
On mahdotonta tehdä vapaakauppasopimus Britannian kanssa niin, että se on voimassa Suomessa, mutta ei Ruotsissa, ilman, että Suomen ja Ruotsin välille tulee tullirajaa. Muutenhan brittitacvarat kuljetettaisiin Suomen kautta Ruotsiin.
Ympäristönj suojelu on toinen asia, jossa ei vapaaehtoisin sopimuksin oikein edetä. Josd Luixembourg voisi perustaa myrkyllisiä savukaasuja tupruttacvan tehtaan kymmenen metrin päähän Ranskan rajasta tuulen yläpuolelle, ei tyästä vapaaehtoisuuden peruisteella päästäisi mihinkään, erityisest6i jos Luxembour4gissa olisi päässyt vaptaa jokin Luxembourg ensin ‑puolue.
Äänestäisin ei. Tunnen solidaarisuutta siihen porukkaan, joka tuolta Kainuusta tai Lapista pahan paikan tullen komennettaisiin puolustamaan Sköldvikin jalostamoa, Vuosaaren satamaa ja kaikkea siitä länteen. Ilman sitä porukkaa meillä olisi vaikea selviytyä siitä tehtävästä, kun Uusimaan Valtion puolustusvoimilla menisi kaikki aika sen pohtimiseen, millaisia vessoja varuskunnissa olisi.
Asumistuki tule lakkauttaa. Se on yhtä idioottimainen kuin omistusasumisen korkotukikin. Kerta rysäys on parempi kuin pitkä siirtymäaika.
Toimeentulotuella pitää olla enimmäisaika, esimerkiksi kolme kuukautta. Sen jälkeen vuoden parin karenssi. Lisäksi toimeentulotuet voisi siirtää ruokakupongeiksi tms, jolloin se ohjautuu paremmin oikeaan osoitteeseen.
Noilla uudistuksilla saadaan jo paljon aikaiseksi.
Mutta eläkkeethän on nimenomaan indeksoitu elinkustannuksiin (sekä osin palkkoihin).
En kannata euro-eroa, mutta euroa pitäisi kyllä heikentää. Se, että on rakenteellisia ongelmia, ei tarkoita etteikö rahapolitiikan ongelmia voisi ratkaista. Pikemminkin päinvastoin, sillä jäykät rakenteet tekevät Suomesta herkempiä liian tiukalle rahapolitiikalle. Vielä parempi toki olisi, jos saataisiin molempia asioita parannettua.
Siksi kirjoittelinkin edellä jotain myös koko vapaakauppa-aluetta koskevista sopimuksista.
Ilmansaasteet ovat laaejmpi kuin talousalueen kokoinen kysymys. Pitäisi tehdä globaaleja sopimuksia ilmassa vapaasti kulkevien saasteiden osalta. Et varmaankaan kaavaile saastuttavia tehtaita Venäjän rajan viereen. Mutta näytät kuitenkin olettavan, että vaikka Luxemburg ei suostuisi vapaaehtoisesti vähentämään päästöjään, EU:lla olisi halu näin tehdä. Tuo kuulostaa vain siltä, että aurinko paistaa mielestäsi kirkkaammin EU:hun kuin Luxemburgiin. EU on tällaisissa globaaleissa kysymyksissä vain yksi mahdollinen välitaso ja keskustelukerho.
EU tai EU-maat saavat vähän pisteitä siitä, että ovat pitäneet ilmastonsuojeluasioita esillä maailmanlaajuisissa kokouksissa. Mutta toisaalta EU:n päästökaupan ja muut toimenpiteet voi nähdä myös jarruna päästöjen rajoittamisen tiellä. Olen muutamaan kertaan todennut tälläkin palstalla, että tehokkain tapa jarruttaa päästövähennyksiä saattaa olla niin ison byrokratiaviidakon ja toiveajatteluverkon laatiminen. Lobbareiden tavoite olisi tässä kaikkien uudistusten tyssääminen tuohon byrokratian ja toiveajattelun massaan. EU:n toimimaton ja rajallinen päästökauppamalli ei ole kovin kaukana tästä kuvauksesta.
Käytännössä ilmastoasioita ei pitäisi missään nimessä jättää yksinoikeudella EU:n kaltaisellle paljolti lobbauksen ajamalle organisaatiolle, vaan yksittäisten maiden tulisi toimia aktiivisesti myös itse. Muuten vaarana on se, että asiassa ei edetä milloinkaan. EU voi siis olla näissä asioissa yhtä hyvin jarru kuin ilmastonsuojelua edistävä taho.
Yksi perusongelma, johon EU:kaan ei ole uskaltanut tarttua, on se, että jos päästövähennykset aloitetaan joltain rajatulta alueelta (Suomi, Pohjoismaat, EU, saarivaltiot), voidaan tarvita myös saastetulleja. Tämä ei sovi lainkaan EU:n innolla ajamaan globaalin vapaakaupan filosofiaan. Tämä on yksi keskeinen jarru, joka voi estää EU:n toimimisen johtajana ympäristöasioissa.
Pääviestini tässä on se, että ei kannata laittaa kaikkia munia EU-koriin, sillä vapaakauppa-alueella on myös voimakkaita vastakkaisia intressejä. EU ajaa vapaakauppaa maailmalla selvästi aktiivisemmin kuin sitä mahdollisesti rajoittavia ympäristöhankkeita. Hyvä renki, mutta huono isäntä. EU voi toimia myös kehitystä hidastavien voimien tehokkaana vastalobbauksen aseena. Oikea tapa olisi ottaa itse ne ensimmäiset askeleet (myös EU:ssa ja edistysmielisten maiden kanssa), eikä vetäytyä maalailtujen suurten toiveiden ja lupausten taa.
Siihen en luota ensinkään, että EU:n sisältä nousisi jokin valo, joka (enemmistöpäätöksillä tai muuten) pakottaisi haluttomat jäsenvaltiot ja niiden haluttomat kansalaiset mukaan ympäristötalkoisiin. Siinä vaiheessa, kun kansalaiset saadaan asialle myötämielisiksi, edistys voi hyvin tapahtua muitakin polkuja pitkin.
Nuo lienevät niin isoja rahoja (/BKT), että ne pitää käytännössä hoitaa keskuspankin kautta joko vaihtamalla huonot vekselit turvallisempiin tai sitten ihan vain painettuun rahaan. Ongelma ei siltikään poistu, koska a) pankit ovat kasvaneet niin isoiksi ja b) euro kokonaisuutena ei vain toimi ilman liittovaltiota ja valtioiden välisiä rahansiirtoja ja käsittääkseni juuri kukaan alueen kansalaisista ei halua liittovaltiota ja valtioiden välisiä rahansiirtoja.
Voi hyvinkin olla, että nuo pankit on pakko päästää kaatumaan, koska huonoa velkaa on niin paljon, että sitä on mahdotonta hoitaa. Euro kaatuisi, mutta sehän ei muutenkaan toimi, tulisi kriisi ja lama, mutta siinä tilanteessahan ollaan pitkälti jo muutenkin. Kyse saattaa hyvinkin olla vain siitä, paljonko se tulee kokonaisuudessaan maksamaan.
Euroero ei ole EU-ero.
Saisivat silti vinkata kansalle, että siihen on olemassa pelkkää napin painamista vaativa suunnitelma sekä halua toteuttaa tuo suunnitelma tarvittaessa — mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Ongelma noissa “vapaakauppasopimuksissa” on se, että niihin on enää niin kovin vähän jäljellä oikeata vapaakauppaa sovittavaksi. Sen sijaan niitä neuvotellaan salassa ja epädemokraattisesti eri intressiryhmien (eikä kansalaisten) ehdoilla ja niillä sidotaan lainsäätäjien, ammattiyhdistysten ja demokratian kädet, neuvotellaan pois tarpeellista regulaatiota ja siirretään tuomiovaltaa pois tuomioistuinlaitokselta ties mihin teollisuuden omiin raateihin, jotka tuskin koskaan päättävät kansalaisten tai valtion eduksi, jos näillä tahoilla edes on niihin elimiin mitään todellista pääsyä.
Esimerkiksi tekijänoikeuteen ei saada koskaan mitään järkeä, kun nykyiset hölmöt ehdot tai uudet vielä huonommat kirjoitetaan joka ainoaan “vapaakauppasopimukseen” eli koko planeetan kaikki kansainväliset sopimukset pitäisi pistää uusiksi, jos niitä kukaan koskaan haluaisi muuttaa.
Siltikin laitetaan tavaroita päällekkäin ja jopa talot pysyvät pystyssä. Voiman olemassaolo ei tarkoita, että sille pitäisi alistua. Elinolot ovat Suomessa merkittävästi paremmat, koska uhmaamme painovoimaa rakentamalla ihmisille asuintaloja ja siltoja. Kyse on vain tahdosta ja rakenteista.
Tuosta pohdinnasta taitaa vain unohtua semmoinen pikkuseikka, että saksalaisen autoteollisuuden alihankintaketju on Itä-Euroopassa.
Voi toki, mutta jos ei ole talouskasvua, alkaa hieman epäilyttää, että pumppaamalla lisää rahaa tuossa vain tehdään rikkaita rikkaammiksi ja luodaan markkinoille uutta kuplaa.
Surullistahan tässä on se, että heillä on traumoja väärästä asiasta.
(Jonkin verran tosiaan tullut katsottua eräitä videoita ja niissä on järkeä.)
Etkö huomaa viestissäsi olevaa sisäistä ristiriitaa? EU:ssa nimenomaan EI ole keskitettyä päätöksentekoa monissa asioissa, vaan 100%:sen hajautettu päätöksenteko. Tilanne on välillä sama kuin Suomessa olisi jos lain voimaan saattamiseksi jokaisen kunnanvaltuuston olisi hyväksyttävä se eduskunnan sijaan.
Kyseessä on nimenomaan demokratian irvikuva josta Osmokin on monta kertaa tilittänyt: vetokratia, jossa yksittäinen pikkuvaltio voi blokata 99%:ia kansasta hyödyttävän muutoksen vain, koska he katsovat olevansa oikeutettuja kiristämään vastineeksi jotain. Sen jälkeen muut joutuvat “ostamaan” sen positiivisen päätöksen siltarummuilla tältä taholta.
Ei ole realistista tehdä yhteistyötä, jossa jokainen päätetty asia on kaikille osapuolille positiivinen. Pelkkä ajatuskin on absurdi, sillä siitähän kollektiivisessa päättämisessä on Suomessakin kyse. Tehdään päätöksiä, jotka hyödyttävät osaa ja haittaavat toisia.
Mitä hemmettiä? Ei kainuun ja kairan äijiä kiinnostaisi tippaakaan tulla setvimään etelän pellein sotkuja. Miksi kiinnostaisi?
Heidän näkökulmasta olisi varmaan vaan parempi jos mahdollisimman moni etelän hipsteri kuolisi sukupuuttoon ASAP.
Voisivat sen jäläkeen ainoastaan harkita kannattaisiko Nylant pakkoliittää Kainuuppiin..
Luonnollisesti Uusimaa joutuisi funtsimaan myös puolustuksensa uusiksi.
Suomen ylivoimaisesti vauraimpana talousyksikkönä se voisi halutessaan esimerkiksi ostaa koko muun Suomen puolustusmateriaalin koskapa samaan ei olisi varaa yhdelläkään toisella “kansallisella” kilpailijalla.
Ja onneksemme Helsingistäkin yhä löytynee ukkoja ja akkoja joiden ei suinkaan tarvitsisi käyttää aikaansa puolustusvoimien vessojen värimaailman tms. pohtimiseen, toisin kuin hra. Hamilo haluaa pelkästä vänkäämisen ilosta väittää.
Se keksittäisiinkö populaaritiedelehtiin rustaavalle skribentille omaa taitotasoaan vastaavaa hommaa kriisin ajaksi, jää avoimeksi kysymykseksi.
Luulisi kumminkin poterojen kaivamisen sujuvan. Ainakin auttavasti?
Oletan OS:n ajavan EU:hun aiempaa keskitetympää päätöksentekoa.
Suomen sisällä tuota vastaisi kai se, että kunnilta vietäisiin päätösvaltaa ja se annettaisiin valtiolle. Se että Suomessa on jo tietty vakiintunut jako kuntien ja valtion välillä ei ole ongelma, koska siihen on jo totuttu. Kyse on siis siitä, keskitetäänkö päätöksentekoa (aiempaan verrattuna) vai ei.
Sekä sinun että OS:n vaihtoehto tuntuu vetävän siihen suuntaan, että jotkut ryhmät pitäisi pakottaa joihinkin muutoksiin heidän toiveidensa vastaisesti. Minä lähden siitä, että yhteistyön pitäisi hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia.
En osta tuota. Toisaalta on selvä, että yhteistyötä tehdessä joskus kannattaa tehdä kompromisseja, joissa osapuolet hyväksyvät joitain sellaisiakin yksityiskohtia, joista eivät erityisemmin pidä, mutta kokonaisuuden ja muutosten pitäisi olla aina edullisia kaikille osapuolille. Ei ole järkevää, että EU tekisi päätöksiä, jotka ovat hyviä joillekin jäsenmaille, mutta asettavat jonkun jäsenmaan aiempaa heikompaan asemaan.
Toinen näkökulma tähän on se, että itsenäisillä vapaaehtoisesti yhteistyöhön osallistuvila tahoilla on aina mahdollisuus vetäytyä päätöksistä tai yhtestyöstä. Tätä mahdollisuutta kannattaa vaalia, jos aikoo säilyttää itsenäisyytensä tässä mielessä.
Kyse on siis paljolti siitä, puhutaanko suvereenien tahojen yhteistyöstä vai alisteisten tahojen kontrolloimisesta (enemmistöpäätöksin).
(Voit tehdä yhteistyötä naapureidesi kanssa, mutta tuskin haluat antaa naapureiden päättää, mitä nurmikollasi kasvaa. Perheen sisällä kaikilla voi olla äänivaltaa, ja lopputulos on toivottavasti, mutta ei välttämättä kaikkia tyydyttävä kompromissi.)
Oletetaan, että on kolme päätöstä ja kolme osapuolta ja näiden hyötylaskelma on seiraava. Kirjain viittaa tahoon ja numero päätökseen ja euromäärä hyötyybn tai haittaan
A1 = + 100
A2 = +100
A3 = ‑10
B1 = +100
B2 = ‑10
B3 = +100
C1 = ‑10
C2 = +100
C3 = + 100
Jos näistä kaikista päätetään myöneisesti, jokainen osapuoli voittaa 190. Jos jokaisesta päätetään erikseen niin että kaikilla on veto-oikeus, mikään ei mene läpi, koska jokainen päätös on tappiollinen yhdelle osapuolelle. Sopimalla päästään tulokseen vain, jos tehdään iso lehm’änkauppa,. jossa niputetaan yhteen keskenään täysin erilaisia asioita ja siis kokonaan eri neuvotteluja.
Jossain vaiheessa Puolassa oli parlamentti, jkoka pystyi tekemään vain yksimielisiä päätlöksiä. Tämä merkitsi valtavaa taantumaa koko maalle. Eurooppa on kohta uusi Puola, jossa vaikkapa Malta voi kumota pelkästään huviklseen kaikki päätyökset.
Mistä Juho Laatu keksit näitä olkiukkoja? Keksit mahdollisimman typerän mielipiteen ja sitten syytät muita, tässä tapauksessa minua, tästä mielipiteestä.
Kirjoitin selvästi, että EU:n pitäisi lopettaa päättäminen naurettavisra yksityiskohdista ja sen sijaan päätlöksentekokykyä isoista asioistra tulee helpottaa. Suomeen rinnastettuna tämä merklitsee, että paljon päätöksvaltaa (ja vastuuta päätöksistä, jos tekee typeryyksiä maksaa itse, eikä huuda valtiota apuun) annetaan kunnille, mutta vastaavasti eduskunnan määräenemmistösäännökset kumotaan. (Ne kumottiin noin vuonna 1990, vihreiden nelihenkisen ryhmän antaessa ratkaisevat äänet.)
Euroerossa kyllä varmasti sen osalta indeksiä höllättäisiin, muutenhan kaikki eron hyödyt valuisivat eläkeläisen pussiin ja haitat työikäisille. Sivussa eläkejärjestelmän tasapainokin romuttuisi. Indeksin kertaluontoinen rukkaaminen on sentäs helpompi rasti kuin se ero.
Järki hoi, älä jätä!
Jos valtiojohto vinkkaisi kansalle, että on napin painallusta vaille valmis suunnitelma, Suomen pankit kaatuisivat saman tien.
Ai miksikö? No ainakin minä ja jokainen muu, joka taloudesta ajotain tajuaa, juoksisi tuollaisen vinkin jälkeen suoraan pankkiin ja tyhjentäisi tilin (eli siirtäisi eurot jonnekin semmoiseen paikkaan tai muotoon, jossa niitä ei voisi vaihtaa hallinnollisella päätöksellä mikkihiirirahak…siis markoiksi). Varmasti kaikkien suomalaistenyritysten talousjohtajat tekisivät aivan saman.
Lopputuloksena olisi talletuspako ja pankkien kaatumineen.
Mihin väitteeseeni viittasit?
(Olen samaa mieltä siitä, että naurettavia yksityiskohtia tulee välttää. Kannattamasi isojen asioiden päätöskyvyn helpottamisen oletan tarkoittavan aiempaa vahvempaa mandaattia EU:lle.)
?
Tuo on todellinen ongelma. En tiedä kuuluuko Kanadan sopimukseen tällaisia.
Tietenkin eri tahojen lobbarit (ja poliitikotkin) tunkevat omien intressiensä mukaisia kohtia kaikkiin sopimuksiin ja muihin säädöksiin. Valitettavasti näitä koko maailmaa koskevia ja mietäkin sitovia sopimuksia tehdään nykyään aika pitkälti erilaisissa sisäpiirien kabineteissa, jotka eivät ole kovin hyvin meidän äänestäjien kontrollissa tai edes valitsemiemme kansanedustajien kontrollissa.
Aluksi näin olisi, mutta sen jälkeen Uudenmaan valtio kehittyisi kokonaisuutena yhtä edistyneeksi kuin Suomi ja Uudenmaan perifeeriset alueet olisivat yhtä edistyneitä kuin nyt Suomen perifeerisimmät alueet on. Euroopan tiheimmin asuttu yli miljoonan asukkaan maa, Hollanti, on Inglehartin & Welzelin mukaan myös lähimpänä Suomea väestön arvomaailman moderniuden osalta. Hollannissakin on vaan sitten niin, että liberaaleimmat muuttaa Amsterdamiin ja konservatiivisimmat jäävät perifeerisimmille alueille (jotka vastaavat enemmän Uuttamaatta kuin Kainuuta väestötiheyden osalta).
Lisäisin vielä listaan sen, että jos vuokra on 675 euroa kuussa, se huomioidaan kokonaisuudessaan toimeentulotuessa, ja jos yhtiövastike ja lainamenot on yhteensä 675 euroa kuussa, tuota 675 euroa ei huomioidakaan kokonaisuudessaan toimeentulotuessa, ja että jos saa 100 euron työkeikan, sitä ei kannata ottaa vastaan, koska toimeentulotuki vain vähenee 80 eurolla siitä.
Sen sijaan, kun kirjoitat että toimeentulotuki maksaa usein korkeampia vuokria kuin pienellä palkalla ja asumistuella on varaa, niin jos vuokraan on varaa toimeentulotuella, niin siihen on aina varaa myös palkalla. Jos saa vähemmän palkkaa kuin mitä toimeentulotuen normi on, on oikeutettu toimeentulotukeen.
Lainan lyhennystä ei tietenbkään voi laskea toimeentulotuessa menoksi. Niin kuin ei sitäkään lasketa menoksi, että tallettaa rahaa pankkiin.
Eiköhän kaikki tiedä ilman vinkkailujakin, että suunnitelmat on tehty.
Tai sitten päätetään että yksittäisillä osapuolilla ei ole veto-oikeutta, vaan asiat päätetään kokonaishyödyn mukaan yksitellen.
ja jossa tosiasiassa käy niin, että hyödyt ovatkin
A1 = +100
A2 = ‑10
A3 = ‑10
B1 = ‑120
B2 = +100
B3 = +100
C1 = ‑120
C2 = +100
C3 = +100
Jossa b ja c ostavat a:n suostumuksen kahteen järkevään päätökseen 2 ja 3 yhdellä täysin järjettömällä päätöksellä 1. (ja loppujen lopuksi siirtävät kustannuksensa ‑120 taholle D, joka ei päässyt päättämään asiasta.)
Millä tavalla QE tekisi rikkaista rikkaampia muuten kuin suuremman talouskasvun kautta? Miten QE muka loisi kuplaa?
Enemmän hyötyjä tulisi työikäisille vähentyvän työttömyyden kautta. Eläkeläisille asia olisi neutraalimpi (ilman indeksirukkausta tms.). Mutta tosiaan, järkevämpi (eli löysempi) EKP:n rahapolitiikka olisi se mitä kaipaisin euroeron sijaan.
Eivät kansaneläkeläiset ketään kykene puolustamaan. Eivätkä syrjäseutujen kunnat elä kuin etelän tuilla, ainoita veronmaksjia kylissä ovat vain kylän koirat jos netkään enää.
Nykyaikainen sota n konesotaa ja sitä käydään koneiden ja niiden ohjaajien välillä.
Sotaromantikot haluavat retkeillä metsissä ja paistaa makkaraa nuotiolla ja muistella Talvisotaa.
Ja saavt tehdä sen aivan rauhassa, kukaan ei tule sinne metsään heitä häiritsemään
Ei tulliunioni ole olleut enää ajankohtainen pitkään aikaan,Tullit ovat suurimmaksi osaksi poistuneet
Nyt markkinoita luodaan yhteisillä standardeilla esim matkapuhelinmarkkina on kehittynyt maailmanlaajuiseksi kun taajuukisen käyttö ja tiedonsiirtoprotokollat on yhtenäistetty
Sääntelyssä on menty niin pitkälle, että se ulottuu jopa bittitasolle ja kasalliselle päätöksille on hyvin vähän tilaa
Eikä kukaan valita, koska etuna on, että sama puhelin toimii suurimmassa osassa maailmaa.
Tällöin lainan ottamista ei voi laskea tuloksikaan.
Ei lainanottoa lasketakaan tuloksi muilla kuin opiskelijoilla. Se johtuu siitä, ettei toimeentulotukea ole tarkoitettu opintotueksi.
Vapaakauppasopimukset ilman muuta yhteistyötä aiheuttavat omat hankaluutensa, kuten päivän Hesarissa kolumnissa todetaan.
Koska sopimusneuvottelut jo sinänsä ovat erittäin työläs rupeama, sopimusten korjailu jälkikäteen ei ole helppoa. Siksi tarvitaan ylikansallisia instansseja, kuten EU. Esimerkiksi vapaakaupan luojat eivät 1950-luvulla osanneet arvata ympäristönsuojelun huomioonottamisen tarvetta, eivätkä 1980-luvulla nettikauppaa, saatika digitaalisten tuotteiden markkinoita — joita ei sitten olekaan vieläkään saatu kuntoon. Maailma muuttuu nopeaan, regulaation pitäisi jotenkin pysyä perässä.
On vähän epistä, että syytät toisia vääristelystä, mutta et suostu edes kertomaan, mitä väärää mielestäsi on väitetty. Pitäisi antaa mahdollisuus vastata, jos toisia jostain syyttää. Osaatko kertoa, mikä esittämäni mielipiteitäsi koskeva väite oli väärä/vääristelty?
Tämä kojhta oli jokseenkin päinvastainen tulkinta sille, mitä olin kirjoittanut.
Tulleja ja rajoituksia on enää kovin vähän ja tasa-arvoinen kohtelu tulee WTO:n kautta. “Vapaakauppasopimuksissa” ei enää sovita vapaakaupasta vaan ihan muista asioista.
Ilman talouskasvua ei ole investointeja. QE:n luoma löysä/ilmainen raha kuitenkin silti otetaan vastaan, joten se jää arvopaperi- ja johdannaismarkkinoille pyörimään ja paisuttamaan hintoja ilman, että sillä on mitään yhteyttä reaalisen talouden tilaan eli kyseessä on kupla. Tämä kehityshän ei (toivottavasti) voi jatkua loputtomiin. Kuplan puhkeamisen haitat kuitenkin valuvat reaalitalouteen.
Tilanne tuottaa voittoa omistavalle luokalle, mutta palkansaaja tai työtön ei tästä hyödy, koska investointeja ei ole. Työvoiman kysynnän puute lisäksi heikentää (potentiaalisen) palkansaajan neuvotteluasemaa. Rikkaiden suhteellinen rikkaus siis kasvaa ja reaalinen voittokin on näennäistä suurempi, koska ilman talouskasvua ei ole inflaatiota.
Mikä päättelyssä on vialla?
En minäkään, koska se on neuvoteltu salassa. 1600-sivuinen teksti on toki nyt saatavilla, mutta sen lukemisessa on himpun verran tekemistä. Tulkitseminenkaan ei ole välttämättä erityisen suoraviivaista. Lakimies lukee asiat eri tavalla kuin normaalijärki sanoisi.
Investointisuoja ainakin vaikuttaa jo ihan päältäkin päin suvereniteettia ikävästi kaventavalta. Ymmärrän, jos valtio on vastuussa kansalaisilleen. Sehän on hyvä asia. Sen sijaan ihmettelen, miksi itsenäisen valtion pitäisi yleensäkään olla vastuussa ulkomaisille sijoittajille ja yrityksille.
Tämä on mielenkiintoinen juttu, sillä mitään mittaria ei ole ja mentyksetkin ovat puhtaasti spekulatiivisia
Tämä tarjoaa lakimiehille todellisen temmellyskentän
Ja tuomiotkin riippuvat siitä mistä näkökulmasta tuomarit ajattelevat
Jos tuomari on nykyajan talousoppinut niin tuomiot suosivat yrityksiä ja valtiot ovat automaattisesti häviäjiä
Ja kulut, ne ovat kymmenien miljoonien ellei satojen miljoonien luokkaa. Ei köyhä maakunta tai pieni valtio voi tehdä muuta kuin alistua
Hyvä esimerkki on Argentiina korppikotkarahastot pistivät senkin kokoisen maan polvilleen ja alistumaan
Ja sitten kannattaa katsoa myös millaisia mahdollisuuksia säätelyn purkuun liittyy.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka lääkkeet ja apteekkiala. EU:n sisällä on alalla valtavasti kilpailunrajoitteita ja hintaeroja. Kuitenkin lääkkeet ovat mitä loistavin etäkauppatuote. Purkit ovat pieniä, keveitä ja kulkevat helposti postissa. Käyttöohjeetkin ovat usein toimivampia elektronisina kuin paperilla.
Jos katsotaan kuitenkin vaikka pelkästään Suomea kilpailu on käytännössä estetty kokonaan jo omin päätöksin.
Ensinnäkin apteekkialalla on Suomessa voimassa ammattikuntalaitos, joka monilla muilla kaupan aloilla on kadonnut jo vuosikymmeniä sitten.
Apteekkarisäätyyn pääsyä valvotaan tarkasti ja apteekkeja saa perustaa vain hyvin rajoitetusti toimiluvalla. Tuo tarkoittaa, että apteekkioikeus hyvällä paikalla on lupa painaa rahaa.
Toisaalta lääkkeiden hintakilpailu on myös kielletty, vaikka se alettaisi hintoja.
Etämyyntiä ei käytännössä ole kun ei saa kilpailla hinnoilla. Apteekkikaupan oikeutta hankkia lääkkeet EU:n sisällä sieltä mistä ne halvimmalla saa on myös käytännössä rajoitettu.
Sitten ovat toki vielä muilta kuin säätelyn kuuluvilta suljetut Kela-korvaukset ja kansallinen reseptijärjestelmä, jotka varmistavat kilpailemattomuuden.
Kuitenkin EU:n laajuinen lääkkeiden etäkauppa tiputtaisi Suomessakin rajusti julkisia lääkemenoja ja myös sairaiden kustannuksia. Ainoa todellinen kärsijä olisi apteekkarirälssi.
Laina kyllä lasketaan tuloksi toimeentulotukea laskettaessa. Kaikki tilille tuleva raha lasketaan tuloksi, oli se laina, joululahja, veronpalautus tai vaikka vahingonkorvaus tai korvausta kivusta ja särystä.
Tämä asettaakin ihmiset eriarvoiseen asemaan ja on perustuslain vastaista. Toimeentulotukea saava ihminen ei voi saada korvauksia häneen kohdistuneesta rikoksesta koska ne peritään heti toimeentulotuesta pois.
Tavoitteenasi ilmeisesti on kasvattaa kodittomien määrää tuhansilla ja tuoda nälkäkuolemat takaisin Suomeen.
Ainakin vielä 2014 KHO on päättänyt, että laina on tuloa toimeentulotukiasiakkaallekin: http://www.hs.fi/kotimaa/a1419908808445 . Onko asia muuttunut?
Lisäksi laki ei huomioi, että opiskelija, joka on velvoitettu ottamaan lainaa toimeentuloonsa, saattaa joutua maksamaan näitä takaisin saadessaan toimeentulotukea. Itse sanon tätä vääryydeksi enkä näe, että yksikään poliittinen puolue haluaa korjata tämän epäkohdan. Äänestäppä tässä sitten asian korjaamisen puolesta.
Toimeentulotuki tai mikä tahansa perustuki on kuitenkin halpa hinta yhteiskuntarauhasta.
Itse kyllä suostuisin siihen, että siihen liitettäisiin esimerkiksi kunnossapitotöitä, joita kuntien omat työntekijät eivät jouda tekemään ja jotka eivät vaadi juurikaan perehdytystä.
Se voisi toimia niinkin, että välineitä saisi kunnalta ja toiminta tapahtuisi vapaaehtoisesti ja sitä ei kamalasti valvottaisi. Mutta, jos voisi todistaa tehneensä jotakin x verran, niin siitä saisi sitten jotain porkkanaa.
Itsekin työttömänä olleena vastustan kyllä kaikkea sellaista tukemista, jossa ihminen passivoituu yhteiskunnan ulkopuolelle. Heitä on Suomessa tuhansia. He vain ovat, mutta eivät osallistu mihinkään. Se ei vaan ole reilua heitä kohtaan, jotka osallistuvat. Eikä se ole kyse kateudesta. Vaan siitä, että toiset joutuvat ihan oikeasti tekemään enemmän töitä ja maksamaan enemmän, kun toiset eivät osallistu.
Valtiot haluavat investointisuojan, koska sen voi odottaa lisäävän investointeja omaan maahan. Riskejä pidetään pieninä, koska välimisoikeudet eivät toimi mielivaltaisesti. Valtiothan näitä siis neuvottelevat eikä United Fruits sun muut myyttiset pahikset.
Hienoa, kun sanotaan ääneen, että euron — toivottavasti hallittu — alasajokin pitää olla mahdollista. Suomalaista keskustelua rahaliitosta ovat hallinneet lähes uskonnollisen hurmahenkiset eurohurahtaneet eikä asiallisella EMU-kritiikille ole annettu juuri ollenkaan tilaa.
Keskustelu eurosta ja laajemminkin EU:sta on haluttu typistää jakolinjaan, jonka toisella puolella ovat rasisti-impivaaralaiset ja toisella puolella avoimuutta kannattavat ns. kunnon ihmiset. Näin ruokitaan rasististen populistipuolueiden kannatusta. Ihmiset näkevät että systeemissä on pahoja vikoja, mutta kun ei-rasististen tolkun ihmisten asiallinen kritiikki estetään, ainoaksi väyläksi protestille kanavoituvat vaaralliset ääriliikkeet.
Juha Kauppinen, erinomainen toimittaja ja ilmeisen fiksu ihminen, kirjoittaa Seura-lehdessä, että Helsingin Sanomat pyrkii (EU-asioissa) uskottavaan ja tasapuoliseen raportointiin. Kuinka voi olla älykäs ihminen näin pihalla? HS ja muut isot lehdet ovat olleet juuri näitä hurmahenkisiä eurointoilijoita, jotka yksisilmäisesti ovat kopioineet Brysselin näkökulmia ja aktiivisesti estäneet oikeutettua EU-ja EMU-kritiikkiä. Tieteellisellä tutkimuksella on toteen näytetty, että suomalainen media myötäilee EU-eliitin kantoja.
Paradoksi on se, että ylikansallista hallintoa selkeästi tarvitaan ja EU voisi olla hieno esimerkki sellaisesta. Mutta kun se ei ole. Isot yhtiöt ja pankit ovat kaapanneet EU-projektin ja korruptoineet sen johtajat. EU on uusliberalismin ja talouskurin rautanyrkki, joka luo yhteiskuntiin aktiivisesti epätasa-arvoa, mikä voi johtaa sisäisiin konflikteihin ja lopulta sotiin. Niitähän EU:n piti nimenomaan ehkäistä.
EU on demokratian irvikuva. Siellä sitä allekirjoitellaan äärimmäisen vaarallisia kauppasopimuksia meidän puolestamme. Yhtäkkiä jokin CETA on voimassa eikä kansa ole antanut sille suostumusta missään vaiheessa.
Kaikesta huolimatta voi olla että vaakakuppi asettuu plussan puolelle kun pohditaan onko EU:sta Suomelle enemmän hyötyä vai haittaa ja lasketaan mukaan kaikki mahdolliset epäsuoratkin vaikutukset. Haluaisin nähdä jonkin aidosti neutraalin selvityksen asiasta.
Rahaliitosta Suomen sen sijaan pitää erota välittömästi tilaisuuden tullen. Frankfurt määrää kaiken ja kuten olette huomanneet, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen ei niitä kiinnosta pätkääkään. Vaihtoehtoisen talouspolitiikan harjoittaminen ei ole mahdollista EMU:n jäsenenä. Tarvitsemme myös kelluvan valuutan, jotta se joustaa eikä kipeitä sisäisiä devalvaatioita tarvitse tehdä. Valitaan pienempi paha.
Uskon QE:n vaikuttavan positiivisesti talouskasvuun, mutta vaikka niin ei olisikaan, en silti ole samaa mieltä päättelyistäsi.
Se, että “raha jää pyörimään arvopaperimarkkinoille” ei ole mielestäni koherentti käsite. Mitä se oikein tarkkaan ottaen edes tarkoittaisi? Jos mielestäsi se, että joku ostaa rahalla arvopaperi, tarkoittaa “rahan menemistä arvopaperimarkkinoille”, niin vastaavastihan aina arvopaperimarkkinoilta myös poistuu yhtä paljon rahaa, koska kaupan toisella puolella joku myy arvopaperin.
Jos QE:n odotetaan parantavan taloutta tulevaisuudessa, on ihan odotettua, että se nostaisi mm. osakekursseja. Sinä väität, että kyseessä olisi vain kupla, joka sitten puhkeaa. En ole kovin vakuuttunut tuosta. Miksi kukaan suostuisi maksamaan arvopapereista kasvavia hintoja, jos ne kuitenkin sitten tulevat putoamaan takaisin tuottaen ostajille tappioita? Vai väitätkö olevasi tässä asiassa muita viisaampi ja tunnistavasi kuplat, joita muut eivät tunnista?
Kuplankaan ei pitäisi tuottaa voittoa omistavalle luokalle, koska puhkeaminenhan nimenomaan tuottaisi sille tappioita.
Inflaatiota voi hyvin olla myös ilman talouskasvua, kunhan vain painetaan tarpeeksi. Historiasta löytyy esimerkkejä ‘stagflaatiosta’.
En voi mitään sille, että luen kirjoituksen edelleen, otsikosta alkaen, kannanottona EU:n vallan kasvattamisen (eli keskittämisen) puolesta.
Se että kirjoituksessa mainitaan myös se, että EU on ajautunut säätelemään liikaa pikkuasioita, ei muuta tuota peruslinjaa, joka näyttäisi olevan jotain sinnen päin kuin enemmistöpäätöksiin siirtyminen ja kansallisten parlamenttien (ainakin osittainen) luopuminen vallastaan isoissa asioissa.
Jos tämä on väärä tulkinta, niin selväkielisiä korjauksia otetaan mielellään vataan.
Joo, ajatukseni todella on, ettei Malta voisi kaataa vaikkapa EU:n ja kanadan vapaakauppasopimusta eikä yerirtysverotuksen harmonisointia.
Tompelolle suosittelen tutustumista kv-oikeuden professorin Martti Koskenniemen kirjoituksiin välimiesoikeuksista. Koskenniemi pitää riskejä niin pahoina, että jyrkästi vastustaa investointisuojan sisällyttämistä kauppasopimuksiin, varsinkin sellaisten toimijoiden välillä joilla itsellään on kehittyneet oikeusjärjestelmät.
Lisäksi kannattaa tutustua niihin lukuisiin tapauksiin, joissa lainsäädännön muutokset ovat hyytyneet juuri ISDS:n kautta tulevien uhkien takia. Kanadassa ympäristölainsäädännön edistyminen on estynyt NAFTA:n ISDS:n vuoksi.
EU:n sisäistä turvallisuutta olisi ennen kaikkea syytä vahvistaa nyt. Olkoot vaikka jouduttaisiin ottamaan käyttöön epämiellyttäviä keinoja. Muut asiat voivat mielestäni odottaa pikkasen.
Minusta on hienoa, että Osmo toteaa aivan suoraan että EU on sosialistinen projekti. Kun meillä on nämä Stubbit, Kataiset ja Orpot jotka ovat kannattavinaan markkinataloutta mutta tosiasiassa ajavat vallan keskittämistä ja niskalenkkiä markkinavoimista.
Yhteismarkkinoiden toiminta vaatii usein hyvinkin tarkkaa sääntelyä esim matkapuhelinmarkkinat eivät toimisi globaalisti ellei sääntely ulotu bitti-hertsi-tasolle
Näihin välimiesoikeukksiin palkataan liikejuristeja tuomareiksi, valtio voi valita vain vähemmistöä edustavan juristin.
Valtio on lähes automaattiseti häviäjä
Nämä liike-elämän taustan perusteella valitut tuomarit eivät ole riippumattomia, koska heille on tärkeää saada uusia toimeksiantoja liike-elämältä.
Toiseksi , tuolle kansainväliselle arbitraatiolle kertyy hintaa, sillä molemmin puolin käytetään kalliita kansainväliseen liikejuridiikkaan perehtyneitä toimistoja.
Ja noita juristeka on yhdessä oikeudenkäynnissä aika monta
Seurasin todistajan ominaisuudessa yhtä tällaista prosessia ja osapuolet vetäytyivät oikeudesta kun kulut olivat nousseet 20 miljoonaan euroon.
Mutta joku United Fruits ei peräänny, koska sillä on varma voitto jos se jaksaa puurtaa juttua eteenpäin
Veikkaanpa, että joku Lapin sotepiiri ei edes uskalla harkita arbitraatiota vaan suostuu kaikkin ehtoihin mitä ulkomainen sijoittaja vaatii
Aivan. Noissa sopimuksilla firmat oikeastaan rinnasetetaan valtioihin. Joissain nykyisissäkin sopimuksissa käsittääkseni firmoja lähellä olevt tahot muodostavat “tuomioistimen”, joka päättää, onko valtio vai firma oikeassa. Näin siirrymme kohti yhteiskuntamallia, jossa demokraattinen valtio ei ole enää ylin päättävä elin.
Kaikkea saa tietenkin pyytää, ja talous on sinänsä tärkeä asia, mutta vähän ihmetyttää, että poliitikkomme ovat noin innokkaita siirtymään kohti firmavetoista yhteiskuntaa. Ehkä tätä voi pitää merkkinä siitä, että johtavien poliitikkojen, pankkiirien ja muun talouselämän sisäpiirillä on jo nyt vahva ote vallasta “niissä pöydissä, joissa asioista päätetään”.
Ja Suomella ei tulisi olla oikeutta asettua poikkiteloin, jos puolet EU:n alueen metsistä rauhoitetaan, tai niiden verotus harmonisoidaan nollaan, jotta Keski-Eurooppaan saadaan kivihiilen tilalle riittävästi poltettavaa? Kuulostaa vähän siltä, että isä aurinkoisilta on odotettavissa vain hyviä päätöksiä, jotka kansojen tulee ottaa mukisematta vastaan.
EU:ta sosialismiin rinnastettaessa mieleeni tulee ensimmäisenä mieleen tyypillinen nuorten idealistien usko siihen, että asiat olisivat väistämättä nykyistä paremmin, jos hyvät ja viisaat päättäjät tekisivät päätökset keskitetysti. Käytännössä (päätöksenteon etääntyessä kansasta) syntyy helposti pientä demokratiavajetta, ja lopulta vähän mitä tahansa. Idealistisessa mallissa näitä kitkatekijöitä ei tietenkään ole, joten usko keskusjohdon viisauten, parhaiden voimien kerääntymiseen johtopaikoille ja järjestelmän jatkuvaan paranemiseen säilyy.
Noiden tekniikoiden säätelyn täytyy tosiaan olla bitin- ja hertsintarkkaa. Mutta noin on jo menetelty vuosikymmenet ilman tarvetta keskusjohdon diktatuurin muodostamiselle. Näistä asioista sovitaan firmojen ja valtioiden viranomaisten kokouksissa jokseenkin sujuvasti. Diktaattori tai maailmanvaltion taajuusvirasto voisi toki hoitaa asiat neuvotteluitta, mutta ehkä tämä nykyinen kaikkien intressit huomioonottava tyyli on kuitenkin parempi.
Kun tuota Britannian showta seuraa sivusta, niin olisko aivan kohtuuton vaatimus, että jos/kun Suomessa aletaan meuhkaamaan jostakin erosta, niin nuo meuhkaajat esittäisivät jokseenkin yksityiskohtaisen suunnitelman miten tuon eron aikovat toteuttaa ennen kuin meuhkaamisensa aloittavat?
Noin kolmenkymmenen sekunnin miettimisellä tulee mieleen esimerkiksi seuraavat kysymykset, joihin olisi syytä saada suhteellisen yksikäsitteiset vastaukset:
-Mitä tapahtuu pankkitalletuksille ja pankkien liikkeelle laskemille joukkovelkakirjoille? Tässä on aika monta kombinaatiota. Suomalainen pankki on ottanut talletuksen suomalaiselta henkilöltä/yritykseltä. Ulkomainen taho on tehnyt talletuksen suomalaiseen pankkiin. Suomalainen on tehnyt talletuksen ulkomaiseen pankkiin. Entä jos olen tehnyt eurotalletuksen Nordean tukholman konttoriin, mitä sille tapahtuu?
-Mitä tapahtuu euromääräisille lainoille? Tuossa on samanlaisia kombinaatioita kuin edellisesä kohdassa.
-Jos nuo eivät ole rahoitulaitosten tai asiakkaiden suhteen symmetrisiä toimia, kuka kattaa mahdolliset (suuret) tappiot?
-Miten vältetään talletusten joukkopako?
Vastuuvapauslauseke: Nuo eivät ole riittäviä kysymyksiä hoitamaan euroero asiallisesti. Vastuu on euroeron ajajilla esittää riittävä suunnitelma.
(Henkilökohtainen kantani on se, että eurosta ei pidä erota, mutta euron rinnalle pitää ottaa toiseksi lailliseksi maksuvälineeksi markka, joka on vain tilivaluutta, ja jonka arvo kelluu vapasti euroon nähden.)
Esim. Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot erityisesti Liite 3.
Vaikkapa lainoista ja sopimuksista todetaan:
“Yksityiset euromääräiset sopimukset voidaan pitää euromääräisenä erääntymiseensä asti. Vaihtoehtoisesti Suomen lain mukaiset erät ja sopimukset voitaisiin välittömästi muuttaa markoiksi kansainvälisen Lex Monetae ‑periaatteen mukaan. Tilannetta helpottaa se että lähes kaikki Suomen valtion joukkovelkakirjat ovat Suomen lain alla. Myös selkeä enemmistö yritysten rahoitussopimuksista ja joukkovelkakirjoista on Suomen lain mukaisia.”
Kiitos linkistä, katsoin noita Mark Blythin videoita ja nyt ymmärrän paremmin mikä Euroopan taloudessa on vialla.
Ei se United Fruits riitelisi minkään sote-piiri kanssa vaan Suomen valtion ja EU:n. Kummalla riittää enemmän muskelia, mitä luulet?
Välimiehet eivät olisi United Fruitsin kätyreitä. Yhden valitisisi valtio, toisen firma ja nämä kaksi yhdessä kolmannen puheenjohtajaksi. He toimisivat tuomarivalan alaisina ja hyvin tietäen, että epäreilua tai puolueellista ei toista kertaa valittaisi.
Tai siis tuo konditionaalin voi jättää pois, sillä Suomellahan on jo kymmeniä invstointisuojasopimuksia. Mitään isompaa ongelmaa ei ole ollut. Jos olisi, kyllähän siitä TTIPin vastustajat meuhkaisivat vaahto suussa. 🙂
En kuitenkaan väitä, että systeemi olisi täydellinen. Antaa TTIP kuitenkin esimerkiksi suomalaiselle firmalle paremman suojan USA:ssa kuin nykyinen sopimukseton tila, jossa riidat ratkaistaan sikäläisessä oikeudessa.
Tuon kirjasen mukana euro-ero pitää toteuttaa kahden-kolmen päivän kuluessa.
Siis perjantaina toimittajien tivatessa euro-erosta vvm Orpo toteaa Suomen olevan euro-alueen pysyvä jäsen. Lauantaina pistetään pankit kiinni ja järjestetään vaalikampanja, sunnuntaina on sitten varsinainen kansanäänestys, maanantaina vaihdetaan tilivaluutta markkoihin ja tiistaina sitten pankit avataan uudelleen. Niinkö?
Taidanpa tässä siirtää rahani Nordeasta Nordaxiin…
Minä puolestani kehotan tutustumaan Suomen valtion kantaan. Vai onko kohtuutonta olettaa, että valtiolla on todenäköisesti parempi asiantuntemus ja näkemys Suomen edusta kuin yhdellä marginaalissa paasaavalla profalla?
Eli koska käytännössä kaikki ei-määräaikaiset talletukset ovat juridisesti yönylitalletuksia, ihmisten säästöt muutetaan markoiksi ja velat jätetään euroiksi. Yksi tärkeimmistä rahoitussektorin olemassaolon syistä on lyhyiden talletusten muuntaminen pitkiksi lainoiksi. En ymmärrä mitä Liberan “asiantuntijoiden” päässä liikkuu, jos tämä ohitetaan olankohautuksella. Suhteellisen pienikin valuuttakurssin muutos valuutanvaihdon aikana aiheuttaa massiivisia tappioita joko rahoitussektorille tai muulle yksityiselle sektorille. Kuka kantaa mahdollisten konkurssien kustannukset? (Toki voittajiakin löytyy)
Arvaisin, että hyvin merkittävä osa pankkien johdannaissopimuksista ja muusta kansainvälisestä liiketoiminnasta ei ole Suomen lainsäädännön alla, ja tuo jättää rahoitussektorin melkoiseen liemeen. Kuka maksaa mahdolliset tappiot?
Minä näen ongelmallisena myös sen, että nämä “ratkaisut” edellyttävät sitä, että ne täytyy tehdä julkisuudelta salassa ilman minkäänlaista julkista (demokraattista tai ei) keskustelua, mikä takaa jonkinlaisen markkinapaniikin johonkin suuntaan, mikä taas takaa sen, että joku tekee isoja tappioita.
Sen sijaan markan ottaminen euron rinnalle olisi mahdollista avoimen keskustelun kautta. Merkittävin poliittinen ongelma siinä lienee ulkopoliittinen, millä saadaan muut euromaat vakuuttuneeksi että tuo ei ole ensimmäinen askel eurosta ulos.
EU taitaa olla sopivassa kohtaa vasemmisto–oikeisto-akselilla, kun puolet on sitä mieltä että se on sosialistinen projekti ja puolet sitä mieltä että se on eliitin projekti joka hyödyttää vain rikkainta 1 %:a.
Sosiaalituessa tulisi mielestäni pyrkiä mahdollisimman paljon siihen, että jos onnistuu säästämään rahaa, sen saa pitää, eli toimeentulotuen asiakkaille opetettaisiin taloudenhoitoa niin paljon kuin mahdollista. Esimerkiksi Espoon kaupunki maksaa sähkölaskujen sijaan tilille kohtuullista sähkönkäyttöä vastaavan summan, jolloin ainakin osa asiakkaista kilpailuttaa sähkösopimuksensa sen sijaan että joku muu vain maksaa sähkön.
En nyt meuhkaa kummankaan asian puolesta, mutta asioista on hyvä keskustella. Itse asiassa Nordea on tätä asiaa pohtinut ja mietelmä on luettavisssa täältä:
https://nexus.nordea.com/research/attachment/2322
Tiivistelmä alusta:
Kun tekstiä lukee eteenpäin huomaa, että ongelmakohtia ja riskejä tulee yhä enemmän vastaan. Kuitenkin, järki sanoo, että jos Ruotsi pärjää euron ulkopuolella, Suomen pärjääminen ei ole mahdotonta.
Erikoinen yksityiskohta, jonka huomasin sattumalta — Ruotsin euro-äänestyksessä puukotettiin kuoliaaksi Anna Lindh, joka puhui euron puolesta — ikävä samankaltaisuus Britannian Jo Cox:in murhaan.
http://www.economist.com/node/2072849
Toinen yhtymäkohta: nuoret halusivat tuossakin äänestää euroon liittymisen puolesta. Vanhat taas pysyä ulkopuolella.
Brexitissä ja Ruotsin ei-eurolle äänestyksessä jälki-analyysissä oli ehkä silmiinpistävää se, että vanhojen ihmisten kokemusta politiikasta ei arvostettu korkealle. Nuorilla ei ole juuri kokemusta politiikasta ja monet heistä eivät edes tiedä mistä on kyse. Äänestysprosentti siis nuorten kohdalla on yleensä alhaisempi, koska heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta politiikka.
Mielestäni kaikkien, jotka haluavat kuulua Euroopan Unioniin, tulisi saada kuulua Euroopan Unioniin.
Onhan Suomessa yhdistymisen vapaus.
Minä en halua kuulua Euroopan Unioniin, enkä halua maksaa sen jäsenmaksuja.
Kaikilla pitäisi olla sama vapaus.
Ei ole näin, vasta matkapuhelinmarkkinan luominne johti yhtenäiseen standardiin. Esim lankaverkon standardit olivat kansallisia ja niinpä esim päätelaitteet oli rakennettava kansallisen standardin mukaan
Sampin autojen tekniikkaa ja turvallisuutta koskevat määräykset olivat kansallisia aina 1990-luvulle saakka ja edelleenkään maailmanlaajuista standardia ei ole, usalainen auto ei sovi suoraan Euroopan markkinoille
Sama koskee mitä tahansa alaa
On totta, että sääntely rakennetaan sujuvasti kuten kerroit hallitusten ja liikeyritysten kesken, mutta aina löytyy opposotioita, jotka eivät hyväksy tulosta ja väittävät sen rajoittavan liiketoimiaan ja luovan byrokratiaa.
Niinpä matkapuhelimiinkiin löytyy rinnakkaisia kansallisia standardeja ja yhteensopimattomia verkkoja
Tuo puheenjohtaja on jo ongelma, sillä hän on kompromissi
Toisalta arbitraatioon kelpaavien tuomareidne joukko on pieni ja heidän taustansa on yritysmaailmassa, joten he ymmärtävät paremmin yrityksen näkökulmia kuin valtion ja demokratian
Ei tuomari ole vailla asenteita, mielipiteitä ja tuomarin oma poliittinen näkökulma vaikuttavat aina lopputulemaan. Yritysmaailamassa koulittu tuomari on taustansa vanki
Miksi muuten esim USA:n korkeimman oikeuden tuomareiden nimittämisestä käytäisiin niin kovaa kisaa ?
Palkkiot ja “oikeasta” päätöksestä saadut edut ovat niin hyviä ettei toista kertaa tarvitse tulla valituksi tuomariksi
Todella viihdyttävä keskustelu eurosta — Sasi, Wahroos, Tuomioja, Lepomäki
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/343868?toista
“So far so good” 🙂
Olisi ystävällistä, jos et lainaisi minun tekemääni lainausta Liberan kirjasta niin kuin kyseessä olisi minun esittämät väitteet.
No, täällä on jo viitattu muihinkin euroeropohdintoihin (mm. Nordean toimesta) eli käytännön kysymyksiä ja mahdollisia seurauksia on jo pohdittu laajemminkin. Tässä mielessä on vähän turha halveerata eron kannattajia siitä, etteikö mitään realistista ehdotusta olisi olemassa. Se, ettet sinä ole niihin sattunut törmäämään ei liene fixit-puolen vika.
Mitä taas tulee esim. Liberan kirjassa esitettyihin ajatuksiin, niin itse kyllä pitäisin niitä huomattavasti luotettavampana kuin jonkun nimimerkki tcrownin vuodauksiin blogin kommenttiosastossa.
GSM:n kehitystyö alkoi vuonna 1982. Hertsejä on säädelty kansainvälisenä yhteistyönä vielä paljon kauemmin. Voi hyvin puhua kymmenien vuosien yhteistyöstä. Ja itse asiassa standardi kehitettiin ensin, ja markkinat syntyivät vasta sen seurauksena.
Ja kansainvälisiä standardeja on ties kuinka monella alalla. Kuten jo totesin, diktaattori voisi kyllä hoitaa yhtenäistämisen nopeastikin, mutta ei ehkä kaikkia tyydyttävällä tavalla. Lisäksi pakolla yhtenäistetyssä järjestelmässä tieteen ja tekniikan kehitys voisi jäädä vaatimattomammaksi kuin kohtuullisesti kilpaillussa järjestelmässä.
Ja kohtuullisen hyvä näin. Vikojakin tuossa prosessissa on paljon, mutta ainakin se on pystynyt monilla aloilla, esim. matkapuhelimet ja taajuusalueet, luomaan paljon käyttökelpoista kamaa rajojen yli liikkuville ja osteleville ihmisille. En kaipaa diktatuuria tai poliitikkoja tuohon päälle päättämään teknisistä yksityiskohdista. Useimmissa tapauksissa tekisivät vain hallaa.
EU tukee tämän alan tutkimusta, mutta on hyvä, ettei yritä peukaloida päätöksiä paljon sen enempää (joskus tätäkin tapahtuu). EU on tehnyt joskus jotain hyvääkin, kuten vaatinut operaattoreiden välillä liikkuville kohtuullisia tariffeja. Mutta tämäkin on siis tapahtunut maiden välisen yhteistyön hengessä (EU:n ulkopuolella), ilman tarvettta antaa keskusjohdolle diktaattorin valtuuksia.
Tässä kannattaa alkaa valmistautua Suomen uusjakoon,
etelään ja Helsinkiin jäisi vihervasurit ja maahanmuuttajat ilman autoja ja me muut muuttaisimme muualle Suomeen.
Tulli ja raja Helsingin ympärille . Teidän vihreiden ei tarvitsisi enää taistella rasismia , autoilua, perussuomalaisia ja nationalismia vastaan vaan voisitte luoda vapaasti oman maanne. Me muut rakentaisimme uutta Suomea. Tällainen rauhanomainen maan kahtiajako olisi toivottavaa.
Tällä tavoin Suomella, suomenkielellä, kulttuurilla ja suomalaisilla olisi tulevaisuus vielä v. 3000. Tämä on kaikkein upein skenaario, tulevaisuudenkuva Suomelle. Toivottavasti se toteutuu mahdollisimman pian, jotta maastamme olisi vielä mahdollisimman paljon hyvää jäljellä.
Ihan hyvä muuten, mutta mistäs ajattelit pieraista rahat jäljelle jäävien yli 300 kunnan valtionosuuksiin ja yli 50 000 maatilan maataloustukiin? Liittyä Euroopan unioniin?
Viimeksi kun katselin vaalien tuloksia, niin kyllä niitä vasureita näyttäisi muualla olevan enemmän kuin Helsingissä. Helsingissä näytti valtaa pitävän oikeistovoimat ja vihreät, kun taas muualla Suomessa mmeni työväenpuolueilla paremmin ja aivan erityisesti paremmin meni agraarisosialisteilla.
Pahoittelut ajattelemattomuudesta.
Se mitä yritin — ilmeisen epäonnistuneesti — sanoa, on, että aivan kuten Brexit voi tarkoittaa monenlaista erilaista eroa EU:sta, Suomen ero Eurosta voi tarkoittaa monenlaista prosessia. Britannian erosta meuhkaajilla ei ollut minkäänlaista realistista käsitystä mitä Brexit oikeasti tarkoittaa. Minä en hyväksy tyhjää huutelua, että Suomen pitää erota Eurosta[1] ilman, että huutelijalla on esittää selvä suunnitelma mitä hän käytännössä ajaa, ja minkälaisia kvantitatiivisia vaikutuksia hänen ajamallaan vaihtoehdolla on kotitalouksiin, yrityksiin ja rahoitussektoriin. Ei, kaikilla ei todellakaan ole oikeutta omaan mielipiteeseensä, vaan ainoastaan siihen, minkä puolesta pystyy argumentoimaan.
[1]On selvä ero sillä, että pohditaan olisiko Suomi paremmassa tilanteessa euron ulkopuolella, erilaisten eromekanismien pohdinnassa ja vaatimuksessa, että Eurosta pitää erota.
Toki. Minua vain hirvittää tilanne, jossa yhteiskuntamme populistijaosto saa huudettua euroeron jollakin tavalla, ja sen toteuttaminen ja kustannukset jätetään sitten muiden harteille.
Mitä tuohon Nordean paperiin tulee, siinä oli jätetty kaikkein kriittisimmät asiat auki. Kenellä on oikeus vaatia velan muuttamista euroista markoiksi, velallisella, velkojalla vai vain molemmilla yhdessä? Pankin asiakkaalla vai pankilla? Tuo on 4 vuotta vanha artikkeli, jossa oletetaan, että suomen ja Euroopan välinen tilanne on tasapainoinen. Onko tuo juna vielä asemalla?
Ennen muinoin olisi sanottu:
Neuvostoliittoa pitää nyt vahvistaa.
Heh nykyisellä syntyvyydellä suomalaiset loppuvat jo 300 vuodessa.
Ja tulevan Kepulandian kansaneläkeläiset eivät juuri synnytä ellei lääketiedt kehity tai haeta uutta väkeä Afrikasta
Ja niillä oikeistovoimillakin on viisi miljoona vihreää sävyä…
Wahlroosin mukaan Saksa oli heikoiten kasvanut euromaa tietyllä ajanjaksolla (kts. tuo video keskustelusta minkä linkitin, en muista nyt tarkalleen mikä aikaväli oli kyseessä). Saksan kilpailukyvyn juuret ovat paljon kauempana.
Saksa on mielestäni vain osoitus siitä, että kilpailukykyä ei voi luoda millään hokkus-pokkus tempulla.
Suomi on jo nyt kansainvälisissä vertailuissa ihan huippumaa, tästä muistutti Jan Vapaavuorikin Suomi ‑arennan keskusteluissa.
Pitäisi muistaa sekin, että täällä tehdään asioita hyvin, mutta menestyksen luominen vaatii aikaa. Saksalaiset Miele ja Siemens on perustettu 1800-luvulla.
Ei Suomi ole sen ihmeellisempi, Kone on perustettu 1910, Nokia on vieläkin vanhempi. S‑Ryhmä syntyi sekin jo Venäjän vallan aikana, samoin kuin Osuuspankin esimuodotkin taitavat olla 1900-luvun alusta. Paperitehtaiden ja konepajojen juuret ovat vieläkin kauempana. Wärtsilä on perustettu 1834.
On jotain moderneja aloja, joilla yksittäisen yrityksen menestys voi tulla suhteellisen nopeasti, mutta se usein meneekin nopeasti ohitse — mutta jos ajatellaan kokonaisia toimialoja, sanotaanko nyt vaikkapa Suomen elokuvateollisuutta, sen kehittäminen vie aikaa vuosikymmeniä. Angry Birds ‑elokuva taisi olla ensimäinen Suomalainen elokuva, joka pääsi kansainvälisen hittilistan huipun lähelle, mutta se varmasti raivaa tietä muille elokuville.
Elokuvateollisuus on esimerkki alasta, joka vaatii usean eri toimialan yhteistyötä. Tämän tyyppisissä jutuissa Suomen kaltainen maa voi menestyä.
Tämmöiset kilpailukykysopimukset, devalvaatiot ja muut haikailut itsenäiseksi valtioksi ovat vain hetkellisiä helpotuksia — eivät ne luo kymmeniä vuosia kestävää kilpailuetua. Ei silloin, kun kaikki muutkin maat voivat tehdä saman.
Kilpailukyky voi syntyä vain pitkäjänteisen työn ja kyvyn uudistua kautta, jonka seurauksena ehkä syntyy tunnistettava brändi, josta ollaan valmiita maksamaan.
Hyvä esimerkki tästä on Tampereella 2008 perustettu M‑Room, jolla on liikkeitä jo seitsemässä eri maassa, mm. Ruotsissa, Espanjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa
http://www.mroom.com/us/shops/
Kun suomalainen turisti astelee Checkpoint Charlien ohitse, hän voi samalla poiketa Tampereelta kotoisin olevassa parturissa. Siistiä, vai mitä?
Ei kiitos. Jos ja kun elokuvateollisuus ei pärjää ilman tukiais- ja verovapausautomaattia, niin hoitakoon muut homman.
Illan uutisissa joku suomalainen rehenteli vetämäänsä elokuvatuotannon saamia tukia Virossa — kuuleman mukaan jokaista käytettyä euroa kohtaan tulee 30 senttiä takaisin. Sama meno on ilmeisesti myös monissa muissa Euroopan maissa, Kanadassa jne.
Ainoa kilpailukeino näyttää siis olevan elokuva-alan vapauttaminen veroista ja sotu-maksuista. Kannattaako tällaista tavoitella, kun kustannukset jäävät muiden alojen maksettavaksi? Vai jatketaanko vapaamatkustajalippujen jakelua niin kauan kunnes muut alat ovat joko kaatuneet taakan alle — tai saaneet itse vapaalipun?
En ehkä haluaisi maailmaa, jossa tiedonvälitys tahi taide on täysin kaupallisten voimien ajamaa.
Omalta osaltani Yleisradion arvostelu on loppunut siihen kun on nähnyt millaista moskaa noilta kaupallisilta kanavilta jatkuvasti syötetään ihmisille.
Dokumenttiohjelmat- ja elokuvat, tiedeohjelmat, poliittiset ohjelmat etc. ovat hyvin haastavia toteuttaa. Vastapainona ne eivät ole helpointa mahdollista katsottavaakaan ja sen seurauksena niille on aika vaikea saada rahoitusta.
Tiedottamisen ja taiteen apurahat ovat mielestäni ihan yhtä perusteltuja siis kuin vaikkapa tieteen tai tutkimuksen apurahat.
Taiteen tai taitelijoiden merkitystä yhteiskunnalle ei mielestäni pitäisi aliarvioida. Jos ajattelee vaikkapa Suomen itsenäisyyttä, Wikström, Gallen-Kallela ja Sibelius sekä monet muut taitelijat loivat pohjaa kansalliselle identiteetille.
Maissa, joissa ei ole valtion kanavia, ei siis lähetä lainkaan dokkareita. Kaikkea sit oppii … Vai olisiko niin, että lähetetään sittenkin, koska osa porukasta tykkää niitä katsoa?
Joo, onhan se hyvä, että valtio tukee sellaisia korkeakulttuuripläjäyksiä kuin Pekko aikamiespoika…
Ja valtio, jolle työttömyyskustannukset tulisivat maksettaviksi, ja suomalainen lääketeollisuus alihankintaketjuineen ja sitä kautta oletettavasti myös suomalainen yliopistotutkimus. Työpaikkojen vaihtaminen hinnanlaskuun on helppoa, mutta se ei aina ole kauhean halpaa lystiä tai erityisen järkevää. Lopputulemana kuitenkin lienee kokonaisreaaliansioiden lasku, koska raha vain valuu maasta ulos, vaikka hinnat laskisivatkin.
Jotekin tulee heti mieleen tuo Mark Blythin selventävä kommentti (Kreikkaan liittyen) siitä, ettei kukaan voi oikeasti uskoa lääkkeiden myynnin vapauttamisen tuottavan mitään erityisen suurta kansantaloudellista hyötyä. Eri asia eri kontekstissa, mutta vapauttamisen hyödyt ovat minusta aika kyseenalaisia. Kuka vapauttamisen puolestapuhuja kertoisi haitoista ja niiden kompensoinnista?
Oletat, että sijoittajat pelaavat omilla rahoillaan ja ajattelevat kokonaisetua. Käytännössä ruohonjuuritason kauppoja tuskin juurikaan tehdään omilla rahoilla (kokonaisuutta euromääräisesti ajatellen). Välissä on todennäköisesti useampikin kerros toisten rahoilla pelaavia toimijoita (esim. sijoittaja sijoituspankin, sijoituspankki asiakkaidensa, jotka ovat finanssialan kansainvälinen häröpallo, ja viime kädessä kotimainen rahastoyhtiö sijoittajiensa). Tällöin bonukset ja palkkiot tuottavat perverssejä insentiivejä.
Sitä paitsi kuplan kasvuvaiheessa sitä ei aina voi tunnistaa kuplaksi kuin joitain tiettyjä ulkoisia tunnusmerkkejä seuraamalla. Vaikka pelaajat tunnistaisivatkin sen kuplaksi, heille optimaalinen strategia on siltikin ostaa ja tehdä normaalisti kauppaa talouden kasvaessa ja myydä pois kaikki positionsa vasta kuplan puhkeamisen hetkellä. Ilman omaa hyötyäkin heidän on pakko maksimoida tuotto ja, jos käytössä oleva kaava ei tunnista systemaattista riskiä vaan laskee sen pieneksi, tuottoisimpia instrumentteja on käytännössä pakko käyttää. Osa noista voitoista voi toki sitten hyvinkin mennä varoiksi talteen vaikkapa valtioiden obligaatioihin, joiden korot ovat jostain syystä kovin matalalla, eikä pahasti yskivään reaalitalouteen. Pelaajien oletuksena voi kenties myös olla, että kuplan puhkeamisen jälkeen julkinen valta tulee pelastamaan osan tappioista estääkseen järjestelmän kaatumisen kuten tähänkin asti. Siihen asti kääritään isoja voittoja.
Listasta unohtui keskustelu siitä, voiko euro ylipäätään toimia (siten, että se olisi kansalaisille hyvä asia), mitä sen toimimisen aikaansaaminen vaatisi ja löytyykö näille toimenpiteille kansalaisten tosiasiallista hyväksyntää. Vaatimus ei välttämättä ole niinkään vaatimus kuin väistämätön seuraus ja silloin pitää älytä siirtyä valitsemaan paras toteutustapa. Jos jokin ei voi jatkua, sen on loputtava.
Jos jokin asia on kaikkien mielestä huono, kyseessä voi olla hyvä kompromissi. Toisaalta kyseessä voi myös olla pahasti tumpeloitu asia. Toinen ääripää on nimittäin se, että kaikilta tulee kritiikkiä siksi, ettei se oikeasti toimi kenellekään.
Ylen on pakko tarjota kaikkea kaikille tai se lopetetaan oikeiston toimesta heti niskalaukauksella. Siinä menee sitten mukana paljon muutakin kuin julkisrahoitteinen mediatoimija.
Oletko koskaan katsonut eräiden kaupallisten kanavien “dokkareita”? Amerikkalaisesta D‑luokan toimintasarjasta löytyy enemmän asiasisältöä.
Minä kyllä muistan, mutta jotkuthan niitä suomalaisia firmoja jatkuvasti haluavat ulkomaille myydä.* Kuluu kymmenen vuotta ja yritys ja sen tietotaito on kaluttu tyhjäksi, jolloin se lopettaa toimintansa (ainakin Suomessa).
*) Jotkut ovat esimerkiksi hieman kärjistäen ideologisesti sitä mieltä, että valtion tulee olla voitollinen, mutta sillä ei kuulu olla minkäänlaista omaisuutta eikä minkäänlaisia tuloja eikä se saa painaa rahaa.
Hassua seurata keskustelua. Mikas siina.
Huonosti kay Euroopassa.
Hupia tulee muualla.
t.Mikko
Kaapeliasiakkaana on pakko sanoa, että YLE:n dokkaritarjonta on huonoa. Noita 70-ja 80-lukujen sosialistisia ylistyslauluja en laske dokumenteiksi. Ne ovat surullinen ja halveksittava ajanjakso suomalaista tv-työtä. 🙁 Parhaat dokumentit tulevat muilta kanavilta ennen kuin ne näytetään YLE:llä.
Juuri sen takia niitä vanhoja ylistyslauluja pitää näyttää. Jollekulle saattaa hiipiä mieleen epäilys, että tämänkin päivän dokkarit voivat nekin olla ylistyslauluja.
Jos haluaa nähdä modernimpaa paatosta, niin kannattaa katsoa (jos hermo kestää) YLEn hankkimia ranskalaisia dokkareita. Herran jestas mitä tuubaa — jopa Michael Mooren tuotokset näyttävät niihin verrattuna tasapainoisen puolueettomita ja faktapohjaisilta…
En oleta, että kaikki sijoittaisivat omia rahojaan tai ajattelisivat kokonaisetua. Muiden rahoja sijoittaessa voi olla kannustinta ottaa enemmän riskejä, mutta yleensä ottaen ei silti kannata tehdä tappiolliseksi tietämäänsä sijoitusta.
Siitä olen samaa mieltä, että “kuplien” tunnistaminen on vaikeaa, jopa lähes mahdotonta. Jos niitä olisi helppo tunnisttaa, ei niitä pääsisi ikinä syntymäänkään. Mutta tämä on ristiriidassa sen kanssa, että väität QE:n aiheuttavan kuplia. Jos näin olisi, olisi QE:n aiheuttamat kuplat helppo tunnistaa, koska QE ei ole mitenkään salattua tietoa. (Ellei sitten ole niin, että tämä on asia, jonka ainoastaan sinä olet keksinyt, eikä kukaan sijoittaja sitä tajua.)
En myöskään ole kovinkaan vakuuttunut väitteestä, että sijoittajien kannattaisi viivyttää myymistä, vaikka olisivat tajunneet kuplan olemassaolon. Ensinnäkin se ei voi olla optimaalinen strategia kaikille sijoittajille ainakaan ex post, koska jollekulle sijoituksia omistavalle ne tappiot aina tulevat. Vai väitätkö, että kaikki sijoittajat olisivat niin ylimielisiä, että luulisivat osaavansa ennustaa kuplan puhkeamisen ajoituksen muita paremmin? Lisäksi osakekurssit reagoivat usein nopeasti uuteen tietoon kuten uutisiin. Samoin pitäisi käydä, kun tulee tieto kuplasta.
Maailmassa on paljon mielipiteitä (ja tietoakin), joita monet eivät ota huomioon. Ristiriitaa ei ole. Vuoden 2008 romahduksenkin monet ennustivat. Esimerkiksi mikron ja makron välillä on syvä kuilu. Unohdat kuitenkin, että kokonaisetu ei ole yhdenkään sijoittajan mielessä ja se, että tietää kuplasta ei tarkoita, että tietäisi, milloin se puhkeaa. Ennen kuin puhkeamishetki on käsillä, kyse on vain voittoa tuottavasta kasvusta ja tällöin on periaatteessa jonkinlainen pakko itsekin osallistua — etenkin silloin, kun kyseessä on kokonainen sijoitusmarkkina.
Jos kaikki tai edes riittävä osa sijoittajista ja spekuloijista tajuaisi kuplan, toimisi kokonaisetua ajatellen tai huomioisi riskejä lineaarisesti, kuplat eivät puhkeaisi vaan ne vuotaisivat hitaammin pois. Valitettavasti hyvin monet käyttävät samoja algoritmeja ja riskirajoja, jolloin periaatteessa he saavat hyvin tarkkoja, itsensä toteuttavia ennustuksia sijoittajakäyttäytymisestä paitsi kuplissa. Toinen syy siihen, miksi kuplat romahtavat niin äkkiä voi johtua siitä, että sen tunnistavat ottavat vastakkaisia positioita, mikä saattaa puskea hintaa ennestään ylös, koska se tekee kuplan jatkumisesta haluttavampaa.
Kyse ei suinkaan ole “myynnin viivyttämisestä” vaan normaalista pienspekulaatiosta, jonka aikana kurssit vähitellen nousevat, mikä itsessään ohjaa lisäspekulaatiota ja pidempiaikaista sijoittamista. Rahastot ja muut enemmän tai vähemmän turvalliset sijoituskohteet ja siis loppukädessä monet instituutiosijoittajat ovat periaatteessa suurimpia kärsijöitä kuplan puhjetessa, koska niillä on (mahdollisesti epäsuorasti) joko “massan mukana” meneviä johdannaisia tai pidempiaikaisia sijoituksia. Nopeat toimijat ja muiden rahoilla sijoittavat (eli kaupankäyntibonuksilla elävät) ottavat romahduksessa vähemmän takkiin. Ne myös ovat todennäköisesti juuri niitä spekulantteja, jotka jatkuvalla kaupankäynnillään kasvattavat kuplan.
Ja sanoin toki kupla, mutta viittasin pikemminkin keinotekoiseen arvonnousuun kuin väistämättömään puhkeamiseen. En ole lainkaan varma, että löysä raha auttaa, jos sillä päädytään luomaan sijoitusmarkkinatilanne, jossa sieltä saa paremman tuoton kuin köhivästä reaalitaloudesta.
Sinun mukaasi sinulla on tietoa, jota sijoittajat eivät ota huomioon (eli että QE aiheuttaa kuplia). Se ei minusta ole uskottavaa. Mitä syytä on uskoa, että sinä olisit keskimääräistä sijoittajaa viisaampi tässä asiassa?
Ei, en oleta mitään tuollaista.
Jos tietää kuplan olemassaolosta muttei sitä, milloin se puhkeaa, kannattaa myydä heti, koska muuten on koko ajan tappion riski.
Mikään pakko ei ole osallistua. Aina voi myydä.
Olen päinvastaista mieltä. Jos kaikki tai riittävän moni sijoittaja tajuaa kuplan olemassaolon, pitäisi hintojen välittömästi palautua “oikealle” tasolleen. Miksi kukaan pitäisi omistuksiaan, jos ne tulisivat laskemaan hitaasti?
Viittasin “viivyttämisellä” siihen, että kuplan tajuttuaan sijoittaja ei myisi heti vaan yrittäisi tehdä sen vasta juuri ennen romahdusta, kuten ehdotit.
Spekulantti ansaitsee rahaa ostamalla, kun hinnat ovat alhaalla, ja myymällä, kun hinnat ovat korkealla. Näin ollen onnistuneen spekulaation pitäisi vaimentaa kuplia.
Miksi arvot olisivat QE:n aikaan mitenkään enemmän keinotekoisesti korkealla kuin muutoinkaan?
Vähän karkeistettuna löysä rahaa auttaa reaalitaloutta luomalla inflaatiota, mikä alentaa reaalipalkkoja ja sitä kautta työttömyyttä, koska työn teettäsestä tulee halvempaa.
Tuollainen käsite, että meneekö raha sijoitusmarkkinoille vs. reaalitalouteen ei mielestäni ole mitenkään mielekäs käsite. Vai mitä tarkkaan ottaen oikein tarkoitat näillä?
Minä en väitä tietäväni paremmin. Minulla on mielipide, kuten monilla muillakin.
Sijoitusmarkkinoilla on aina tappion riski. Voittoa tehdään sillä, että punnitaan riskin todennäköisyyttä voittoa vastaan ja oletetaan, ettei se toteudu silloin, kun itse pitää sijoitusta hallussaan.
Tämä on totta yksityiselle sijoittajalle tai säästäjälle. Se ei suinkaan ole totta sijoituspankille, tms.
Jos trendit näyttävät ylöspäin, tuo ehto on voimassa koko ajan. Tämä kuvaa hyvin kuplan kasvuvaihetta.
Kun tuntuu, ettei se voi jatkua, myydään pois voitolla ja joku muu ostaa. Sitten kun trendi vain jatkuu, ostaa taas itsekin.
Periaatteessa löysä raha menee mielekkäästi talouteen vain, jos se päätyy kulutukseen joko kuluttajan kautta tai lainoista yritysten tehdessä investointeja tuotantoon. Muussa tapauksessa se vain pyörii paperimarkkinoilla eikä hyödytä riittävän suurta osaa taloutta. Inflaatiolla ei ole merkitystä, jos kulutukseen ei löydy lisää rahaa tai jos papereista saa paremman tuoton kuin varsinaisesta tuotannosta.
Luulisin jossain vaiheessa uskon kuitenkin loppuvan. Siinä vaiheessa varmaankin havaitaan, ettei mitkään (muut) markkinat ole tarpeeksi suuria tuolle rahamäärälle.
Sijoittavat luottavat liikaa muiden mielipiteisiin: kun kurssit menevät ylös, nekin, joiden mielestä on liian kallista, ajattelevat että ovat väärässä ja muut sijoittajat ovat oikeassa, koska kurssit nousevat ja menevät sitten mukaan.
Vai miten dotcom-kupla oli mahdollinen? Eihän niissä arvostustasoissa silloin ollut yhtään mitään järkeä. Sonerakin hinta oli perusteltu, jos uskoi sen voivan vallata Saksan kilpailuista matkapuhelinmarkkinoilla kolmanneksen ja myyvän sen jälkeen vuosien ajan jokaiselle asiakkaalle 30€ edestä jotain (ihan sama mitä, vaikka kenkiä). Tjsp.
No jos sinä et tiedä paremmin, niin ei liene syytä uskoa väitteeseesi, että QE aiheuttaisi kuplia. Minä ainakin luotan enemmän markkinoiden kykyyn löytää sopiva hinta.
Olen täysin eri mieltä. Ei ole väliä minne “raha päätyy”. Inflaatiolla on väliä, koska liian tiukan rahapolitiikan haitat tulevat enimmäkseen työttömyyden eikä investointien, mikä johtuu nimellisten palkkojen jäykkyyksistä.
Lisäksi finanssimarkkinathan ovat vain välikäsi esim säästäjien ja sijoittajien yms. välillä. Jos ostat esim jonkun yrityksen liikkeelle laskemia velkakirjoja, niin oletettavasti kyseinen yritys sitten tekee saamallaan rahoituksella myös investointeja. Tuo paperit vs. varsinainen tuotanto ei tarkoita mitään.
QE, jonka tarkoituksena on painaa reaalikorot nollaan nostaa tietysti pääomahyödykkeiden hintoja, koska oikea hinta on y/r, missä r on reaalikorko ja y pääomahyödykkeen vuosituotto. Koron ollessa nollassa pitäisi pääomahyödykkeen hinnan nousta rajatta, mutta ei tietenkään nouse aivan rajatta, koska luotonsaantia rajoitetaan ja ihmiset saattavat aavistaa, ettei korko ole loputtomiin nollassa.
Jos sitten joskus nousukausi yllättää ja korot nousevat järkevälle tasolle, pääomahyödykkeiden arvo laskee. Kuvitelma, että jokainen asunnonostaja osaisi punnita tilannetta rationaalisesti, on vähän absurdi.
Koska pääomahyödykkeiden valmistuskustannukset eivät nouse samaa tahtia, niin kaiken järjen mukaan niitä kannattaisi valmistaa lisää myyntiä varten.
Sen pääomahyödykkeen pitäisi kuitenkin tuottaa jotain, rahoittaa edes omat poistonsa.
Erittäin tyhmä väite ja näytetty moneen kertaan epätodeksi kun miettii näitä finassikriisejä ja vastaavia.
Tutustu itävaltalaiseen taloustieteeseen… 🙂
En nyt oikein osaa sanoa, että onko väitteesi virheellinen vai vain epätäsmällisesti muotoiltu.
Ei ole yhtä korkoa r. Korko on lainan maturiteetin funktio. Esittämäsi kaava pitää paikkansa vain jos oletetaan, että korko on sama riippumatta sen erääntymisen ajankohdasta. Erityisesti tuossa kaavassa koron lähestyessä nollaa pitää myös (äärettömän) pitkien velkojen koron lähestyä nollaa. Jos joku haluaa tarjota minulle tuhannen vuoden lainan nollakorolla otan sen koosta riippumatta mielelläni vastaan.
Sillä, että pääomahyödykkeiden hinta ei nouse rajatta ei siis sinänsä ole mitään tekemistä luotonannon kiristymisen tai ihmisten aavistelujen kanssa, vaan (hyvin) pitkät korot eivät yksinkertaisesti mene nollaan, koska jossain vaiheessa se alkaa muistuttamaan rahan antamista eikä lainaamista.
Tuo pääomahyödykkeen arvo on y/r on ihan kansantaloustieteen oppikirjoista ja on tietysti pelkkä abstraktio. Siinä oletetaan jokin vallitseva yleinen korkotaso. Näitä joskus noteerattiin valtion ikuisilla lainoilla, joista valtio maksoi vain koron. Reaalimaailmassa tämä yleinen korko tästä ikuisuuteen ei tietenkään voi mennä nollaan.
Jossain vaiheessa ranskan valtion indeksiehtoisen 50 vuoden lainan korko oli 0,5 %.
Jos haluaa rahapolitiikalla painaa reaalikorot nollaan, niin hyvä keino siihen on varmaan liian tiukka rahapolitiikka, joka pysäyttää talouskasvun. Mitään sellaista en kuitenkaan ole kannattanut.
Onnistuneen QE:n sen sijaan pitäisi nostaa ainakin nimelliskorkoja (paitsi lyhyitä korkoja lyhyellä aikavälillä). Scott Sumnerin kirjoitus aiheesta:
http://www.themoneyillusion.com/?p=18037
Hmmm… Voisiko kyse kumminkin olla enemmän siitä, että herroilla Kalle ja ksee on omasta tiedon janosta johtuen päässyt jo siunaantumaan yleissivistystä siinä määrin, että monikaan dokumentti ei heidän silmissään ehkä tuone paljoakaan tai kenties kerta kaikkiaan mitään uutta — ja, että mahdollisesti dokumentti X jopa vain johtaa katsojaa harhaan, ehkä joskus tietoisestikin, mutta tyypillisemmin kait sentään heijastaen vain tekijän itsensä (tai tekijäryhmän) omaa osaamisen tasoa.
Onhan hyvin taustatutkittujen sekä esitysteknisesti hienosti laadittujen dokumenttien tekeminen lähtökohtaisesti varsin pitkäjänteistä ja usein myös erittäin kallista puuhaa — eikä dokumentti onnistuessaankaan (sisällöllisesti, taloudellisesti) tyypillisesti takaa sitä, että dokumentaristi varsinaisesti kieriskele rahassa dokumentin vihdoin valmistuttua ja potentiaalisesti päästessä laajaan (kansainväliseen) levitykseen.
Kallen ja kseen tiiraamat “huonot” dokumentit lieneekin pääsääntöisesti tarkoitettu niille joiden sivistyksessä on aukkoja mitä kyseisten dokumenttien teemoihin tulee.
Jos heikkolaatuinenkin dokumentti kumminkin onnistuu pysäyttämään keskimäärin ehkä hyvinkin ignorantin kanavasurffaajan huomion sillä seurauksella, että hänelle valkenee edes jollain tasolla jokin aihe josta hänellä ei aiemmin ollut ehkä minkäänlaistakaan käsitystä, kyllä itse näkisin, että tällainen kehitys on kuitenkin positiivisempaa kuin se, että sama aika käytettäisiinkin puolialastomien ihmisten tunnereaktioiden seuraamiseen joltain toiselta kanavalta.
Onhan toki niin, että jokaisen on aloitettava jostakin, eikö? Vai ovatko herrat Kalle ja ksee kenties saaneet valtavan tietovarantonsa syntymälahjana…?
Eli ei tässä sen monimutkaisemmasta asiasta tarvitse olla kyse kuin että laadullisesti heikkojen dokumenttien(kin) tarjonta pyrkii vain vastaamaan oletettuun — tai, mikä paljon pahempaa, todelliseen — kysyntään.
Kun maailma viihteellistyy entistäkin enemmän, Yle(kin) joutuu seuraamaan perästä vaikka siellä(kin) lienee paljon sellaista johto- ja varsinkin tekijäporukkaa joka ehkä preferoisikin laittaa kapuloita tyhmentymisen rattaisiin.
Mitä tarkemmin määrittelemme Ylen (yleissivistävän) roolin, ja mitä enemmän olemme halukkaita budjettia vastaavasti antamaan erittäin haastavasta tehtävästä kunnialla suoriutumisesta, sitä parempia dokumentteja herrat Kalle ja kseekin näkisivät myös Ylen kanavilta (tai kanavalta, singulaarissa).
Itse maksan mielelläni Yle-veroa, ja pidän sitä paljon tehokkaampana rahoitusväylänä mitä lupamaksujen kyttäys oli.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita allekirjoittaneen — eikä luultavasti monen muunkaan — kohdalla sitä, että he tukisivat 100%:sti nykyistä Ylen valittua ohjelmalinjaa (mikäli sellaista ylipäätään on enää löydettävissä).
Itse siivoaisin esimerkiksi urheilun kokonaan pois Ylen ohjelmakartalta heti huomenna jos minulla sellainen mahta maailmassa olisi.
Kun ei ole niin ainoa helppo keino on lähestyä suoraan yleläisiä ynnä poliitikkoja ja jakaa heille omia näkemyksiä. Kritiikkiä on tunnetusti vaikea vastaanottaa, mutta mahdottomaksi se käy, jos sitä kieltäytyy lähtökohtaisesti edes esittämästä.
Oden blogipalstalla esitetty kritiikki ei ohjaudu automaagisesti yleläisten/poliitikkojen korviin. Yllättäen.
Tottahan toki kyse Ylenkin kohdalla on tästä jo kovin tutusta asiasta — kuten niin monen muunkin ongelman kohdalla — että laatu tulee kalliiksi eikä laadusta monikaan halua tänä päivänä enää maksaa.
Siksi useimmilla meistä olisi myös ihan peiliin katsomisen paikka.
Summa summarum: koska kuluttaja on aina oikeassa siksi hän saakin juuri sitä mitä hän ansaitseekin, ei enempää eikä vähempää.
Jos fiksuksi itsensä mieltävä ihminen välttämättä haluaa itseään kiduttaa katselemalla omasta mielestään ala-arvoisia dokumentteja (tai kuunnella ala-arvoista musiikkia och so vidare) niin enpä tiedä mitä siitä pitäisi lausahtaa muuta kuin, että knock yourselves out… More power to you, guys, mutta ei siitä sentään tarvitse meitä muita erikseen informoida.
Mitä taasen tulee vanhojen — ja luultavammin poliittisesti värittyneiden ynnä totta kai myös tiedollisesti enemmän tai vähemmän vanhentuneiden — dokumenttien näyttämiseen, vastausta kannattaa hakea Ylen ohjelmoijien tietoisesta valinnasta: arkistomateriaalin esiin kaivamisesta.
Minusta se on upea juttu, mutta ymmärrän ettei kaikki tietenkään koe asiaan näin. Historiasta on vaikea saada koppia ja varsinkaan oppia siitä ellei historiaa tunne…
Wanhat dokkarit ovat vain eri tavalla informatiivisia — ja usein myös erinomaisen viihdyttäviä — uusiin verrattuna. Luulisi ainakin kouluttautuneen ihmisen tämän verran ymmärtävän, mutta aina sitä uutta oppii.
Viisi miljoonaiselle kansalle ei oikein voine tuottaa tukematta muuta kuin realityä…
En ole nyt ihan varma, mutta eiköhän valtionosuuksia hakevia ja saavia kylttyyripläjäyksiä tueta ihan genrestä riippumatta — kun tavoite kumminkin lienee se, että voitaisiin tarjota jokaiselle jotakin, sylivauvasta vaariin.
Suomen(kin) luova luokka — ja varsinkin etabloitunut sellainen — on niin pieni, että on melkeinpä mahdotonta välttää tilannetta jossa tuen hakija ei pääsääntöisesti tuntisi tuesta päättävää tahoa — joskus hyvinkin intiimisti.
Oikeastaan tällainen verkostuituminen/yhteisintressellisyys (voi sitä rumemminkin kutsua) pätee Suomen kokoisessa maassa oikeastaan alaan kuin alaan…
Suomessa on ylipäätään varaa aloittaa vain jokunen leffaprojekti vuosittain ja kaikki leffat jotka ylipäätään valmistuvat lienevät saaneen osakseen veromarkkoja taskusta taikka toisesta, paljon tai enemmän (eli kansainväliseen mittakaavaan suhteutettuna vähän, tai vieläkin vähemmän).
Rahanantamisen logiikka nojaa pääosin siihen peruslainalaisuuteen, että rahanantaja uskoo ja toivoo saavansa lainalleen kohtuullisen tuoton.
Pekko-hahmo oli osoittautunut ihan ok brändiksi televisiossa, ja siksipä elokuvaankin uskallettiin satsata. Se, että tekele ei kriitikkoja miellyttänyt ei tullut yllätyksenä kenellekään joka ylipäätään jostain jotain ymmärtää.
Pekko leffa ei ehkä ollut sellainen kassamagneetti joka siitä toivottiin tulevan, mutta luultavasti se kumminkin veti kyseisenä vuotena teatterisaleihin enemmän pipokansaa kuin moni muu taiteellisesti ehkä paljonkin kunnianhimoisempi tekele.
Täytyy ymmärtää, että Hollywoodin blockbustereiksi kaavailtujen actionkomediapläjäyksien menestys on elinehto sille, että maassa voitaisiin ylipäätään tuottaa myös rainoja jotka saavat myös kriitikoiden sekä kriitikkojen laumasieluisesti seuraavien hipstereiden hyväksynnän.
Sama juttu meillä, vaatimattomammassa mittakaavassa vain.
Piti tietengin sanoa “kriitikkoJA laumasieluisesti seuraavien”, mutta huomasin jälestä päin, että voihan asian itse asiassa ilmaista niinkin päin kuin tulin alunperinkin kirjoittaneeksi. 🙂
Niin kauan kuin veronmaksajat joutuvat tukemaan aikuisten ihmisten urheilua — tai pelkkää urheilun katsomista — niin en ainakaan itse olisi ensimmäisenä riistämässä suomalaisilta taiteentekijöiltä “lopullisesti” elinkeinonsa edellytyksiä.
Vaikka ihan uskonkin, että moni taiteilija saattaisikin havaita taiteensa kokevan jonkinlaisen laadullisen renesanssin jos taiteentekemisen tiellä(?) olisi ihan tavallinen päiväduuni (vaikka vain osa-aikainen sellainen).
Enkä tätä sillä sano, että kuvittelisin, ettei se keskiverto(suomalais)taiteilija olekin jo pakotettu päiväduunailuun mikäli ylipäätään mielii elää…
Kirjaa ainakin voipi kirjoittaa missä vaan milloin vaan kun aikaa suinkin löytyy. Ei tarvita kuin läppäri (tai kynää ja paperia). Solženitsyn pärjäili pelkällä rukousnauhalla…
Aamulla vaan tuntia paria aikaisemmin ylös, illalla jättää töllöstä humbiigit katsomatta, viikonlopuista ja lomista nyt puhumattakaan.
Leffan teko onkin sitten jo jokusen pykälän haasteellisempaa päivätyön ohella tehtäväksi… ellei sitten se haittaa, että leffan valmistumiseen saa kulumaan 10–20 vuotta.
Mutta elämä on valintoja.
Sinällään en hirveästi edes osaa pitää elokuvien tekemistä kovinkaan tärkeänä taiteellisena ilmaisukeinona kun jokaiselle on kumminkin suotu kuvittelemisen lahja (vaikka esimerkiksi Stephen King omassa kirjallisessa tuotannossaan pyrkiikin tekemään jokseenkin parhaansa tämän estämiseksi kokonaan).
Leffat ovat vähän sama mitä kuvakirjat ovat suhteessa kirjoihin. Aikuisen mieli kaipaa yleensäottaen vähän enemmän lihaa luiden ympärille, tai ainakin näin omalla kohdallani on.
Vaikka en kyllä sitä kiistä etteikö hyvä tarina filmattuna kera hienojen näyttelijöiden voisi olla — ja usein onkin — tunnetasolla erinomaisenkin vaikuttava.
Mutta silloinkin preferoisin nähdä ao. tarinan esitettävän oikeassa teatterissa valkokankaan sijaan.
Jos leffojen filmaus loppuisikin myyttisesti heti huomenna, niin omaan arkeeni se ei heijastuisi oikeastaan millään tavoin negatiivisesti.
Päin vastoin heräisi edes etäinen toive siitä, että ehtisi katsoa kaikki ne “essentiaaliset” tuhat tulimmaista vilmiä jotka jokaisen pitää nähdä ennen kuolemaansa…
Jos urheilu ja taide pannaan vastakkain ja toisesta pitäisi luopua, niin itselleni valinnan tekeminen ei tuottaisi päänraapimista — saatika aiheuttaisi suurta draamaa, traumoja ynnä katumusta.
Kävisin jatkossakin melomassa, rullaluistelemassa, retkiluistelemassa, hiihtämässä, lätkimässä sulkapalloa ynnä ulkotennistä kuten tähänkin asti: epäsäännöllisen säännöllisesti, ja usein vieläpä luvattomin heikoin tavoitetasoin.
Tämä ei ole mikään absoluuttinen totuus tietenkään. Tai ei ainakaan siinä mielessä jos asiaa haluaisi tulkita siten, että menestys ja ajankuluminen olisi enemmän tai vähemmän lineaarista…
Musiikkibisnes on hyvä esimerkki siitä kuinka menestyksen ei tarvitse mitenkään noudattaa asialle sinnikästä omistautumista.
Malcolm Gladwellin popularisoima 10 000 tunnin “sääntö” pätee parhaiten asioihin joissa on kyse enimmäkseen mekaanisesta toistosta, teknisen suoriutumisen hiomisesta niin täydelliseksi mihin yksilö suinkin kykenee.
Hyvänä yleisesimerkkinä urheilu jossa suorituksen paremmuus selviää heti lukemia tiiraamalla, ja pulinat pois.
Mutta ei urheilussakaan voi tulla maailmanmestariksi vaikka harjoittelisi miten jos mielii kilpuriksi, mutta onkin pirskules saanutkin ne mailerin geenit…
Niin tai näin, 2010-luvulla ei varmastikaan kannata tehdä asioita niin kuin oli järkevää vielä 1800-luvun lopulla.
Eiköhän se mene pitkälti niin, että ensin ollaan tietoisia siitä ettei osata yhtään, sitten opetellaan tekemään ja jossain vaiheessa tullaan de facto osaajiksi?
Tai jos ei tulla, niin sitten vaan luovutetaan areena paremmille/sinnikkäämmille…
Härkäpäistä eteenpäin puskemista luultavasti paljon tärkeämpää menestyksen kannalta on, että tiedostaa milloin kannattaa jatkaa puskemista, ja milloin olisi parempi viheltää peli poikki ja alkaa tehdä asioita toisella tavalla — tai peräti tehdä jotain aiwan muuta.
Siinä seuraavassahan vaiheessahan — siis kun jotain jo todennetusti osataan — tyypillisesti ylpistytään tai laiskistutaan, eli jäädään lepäilemään laakereille, ja tällä välin teknologinen todellisuus ja sitä myöten osaaminen tosiasiallisesti muuttuu.
Eli yht’äkkiä ollaankin de facto inkompetentteja taas vaikka KUVITELLAANKIN yhä, että osataan.
Tämä on se kriittinen vaihe jossa ajaudutaan joko konkurssiin tai myönnetään tosiasiat ja yritetään työn ja tuskan kautta taas hankkia juuri-tälle-ajalle relevanttia osaamista.
Toisin sanoen, tullaan JÄLLEEN kivuliaan tietoisiksi siitä, ettei käytännössä osata tehdä asiaa X (vaikka jonkinlaista osaamista yhä plakkarissa tietysti onkin) — mutta saman aikaisesti USKOTAAN, että pystytään nämä uudetkin jutut ottamaan haltuun eli opettelemaan (niin kuin aivan varmasti pystytäänkin jos motivaatiota ylipäätään tämän suuntaiselle tekemiselle vielä löytyy).
Onnistuminen siinä missä moni muu on epäonnistunut nyt vaan on äärimmäisen harvinaista. Koska se mitä yrittää tehdä todennäköisesti on vähän helwetin vaikeaa — ja joskus kait mahdotontakin.
Mutta ei kenenkään pidä hävetä sitä jos epäonnistuu yrityksessään. Sitä korkeintaan ettei edes viitsi yrittää koska pelkää epäonnistuvansa.
Tai varsinkin sitä jos ei yritä siksi, että pelkää muiden reaktioita JOS sitten sattuisikin epäonnistumaan, vaikka noin lähtökohtaisesti ihan uskoisikin onnistuvansa ihan ok, hyvin tai peräti mainiosti.
Sillä onhan selvää, että maailma on sittengin väärällään kaikenkarvaisia monihäslääjiä ja yleissäätäjiä joiden on pakkokin yrittää koskapa ei kukaan heille palkkaakaan suostuisi maksamaan…
Markkinoilla kuin markkinoilla on aina tilaa paremmin osaaville.
Yrittäminenhän on periaatteessa hyvin suoraviivaista toimintaan eikä ollenkaan monimutkaista. Monin tavoin raskastahan se kyllä tuppaa olemaan, mutta tämän ei luulisi tulevan kenellekään yrittäjäksi ryhtyvälle yllätyksenä.
It pretty much goes with the territory…
Jos taasen tykkää, että jotkut muut taputtelee sulle jonkinlaista uran oloista niin silloin ei auta kuin mennä palkkatyöhön (nykyään kylläkin oikeammin kyse pääsemisestä).
Vaikeintahan yrittämisessä on löytää sellainen niche jonka kokee alihyödynnetyksi — ellei peräti kokonaan hyödyntämättömäksi — ja jonka kuvittelee kykenevänsä ottamaan haltuun (itsenäisesti tahi kasaan haalitun porukan toimesta).
Juuri epäonnistumisen pelko lienee — edelleen — suurin syy miksi useampi suomalainen ei ryhdy yrittäjäksi.
Onneksemme tulevaisuus näyttää kovin toisenlaiselta: monelle nuorelle nimenomaan yrittäjäksi lähteminen tuntuu olevan itsestäänselvyys.
Ruotisin tätä aihetta mieluusti pitempäänkin, mutta en tee sitä koska näyttää muutenkin menevän vastaus taas ylipitkäksi…
***
Siemens varsinkin on vähemmän mairitteleva esimerkki loistavasta suoriutumisesta jos yhtään on seurannut automaattimetrohankkeen uhoa ja tuhoa.
Varmasti kaupunkikin on sössinyt projektissa ja ehkä rankastikin, mutta jos Siemensin osaaminen olisi OIKEASTI ollut sillä tasolla jota melkein 170 vuotiaalta firmalta voisi olla lupa odottaa, olisimme tietenkin saaneet aloittaa tämän viikon automaattimetrolla duuniin huristellen.
Perustelen tätä sillä, että kompetentti yritys ei alunperinkään lähtisi mukaan urakkaan joka esiselvitysten perusteella vaikuttaa enemmän tai vähemmän epärealistiselta.
Vakavaraisen ja muutenkin hyvin hoidetun firman ei edes sen enempää tarvitsisi kuin kannattaisikaan hakea urakkaa ilmeisen epätoivoiselta asiakkaalta joka ei itse näemmä edes näe tai suostu näkemään kyseiseen projektin liittyviä isoja “haasteita” eli suomeksi ongelmia.
Tällä hetkellä koko saatanan automaatiohanke on edelleen täysin jäissä eikä kukaan uskalla sanoa vieläkään koska tämä maailman kahdeksas ihme voisikaan muuttua tarusta todeksi.
Tämä on toinen suomalaisten helmasynti: kun asiat näyttäisivät olevan menossa pieleen, asiaa yritetään piilotella kunnes sitä ei enää voida piilottaa. Kolmas helmasynti on, että kun ollaan sitten epäonnistuttu, alkaa vastuunpakoilu, josta usein — kuten nytkin länsimetron keississä — seurauksena on se, ettei enää uskalleta antaa uutta aikataulua milloin projekti aivan varmasti on valmis (koska pelko siitä, että epäonnistuttaisiin taas, on suomalaisille yksinkertaisesti liikaa).
Projekteissa pitäisi aina noudattaa samaa ylibudjetoinnin periaatetta kuten matkabudjetin laatimisessa. Lomasta nauttii paljon enemmän jos ei tarvitse laskea jokaista pennosta.
Länsimetron valmistumisellekin olisi voinut lyödä takarajan vaikka symbolisesti Suomen itsenäisyyspäivän 100-vuotiskinkereille, ja jengi olisi ollut siihenkin ihan perustyytyväisiä.
Ja sitten kun nauhan olisikin voinut leikata jo helmikuussa 2017, niin jengi olisi ollut ihan täpinöissään, että voi jumalauta kuinka kowaa suomalainen rakentamisosaaminen onkaan, huh huh!
Siemenshän tulkittiin myös pääsyylliseksi oman alansa hintakartellimasinointiin vuosina 1988–2004. Konglomeraatti ei luultavasti ole myöskään koskaan kaihtanut lahjontaa jos siitä on laskettu olevan hyötyä. Ainakin siitä päätellen, että ovat jääneet lahjonnasta kiinni. Siis useammin kuin kerran. Siemensin natsiajan toiminnasta ei tarvinne erikseen edes muistuttaa..?
Joku irvileuka voisikin kysyä pikemminkin, että ehkä siemenslaisilla onkin ryssimisen eikä suinkaan onnistumisen perinne? 🙂
Ryssihän Siemens alkuaikoinaan sähkövalotoimituksen eräälle englantilaiselle pikkukaupungille niin ruhtinaallisesti, että kaupunki joutui palaamaan takaisin kaasuvalon aikaan…
Automaattimetron puuttuminen on pelkästään penseää. Pimeä kaupunki sen sijaan katastrofaalista.
Ehkä niissäkin projekteissa joissa Siemens on onnistunut, se onkin johtunut enemmän/enimmäkseen siitä, että siemenslaiset ovat vain enemmän tai vähemmän onnistuneesti oppineet varsinaisen työn aikana korjaamaan tekemiään virheitä sitä mukaa kuin niitä on tullut “pyytämättä ja yllättäin”, ja/tai laskun kuittaaja — joka aika usein edustaa veronmaksajia — on vain tyytynyt julistamaan hankkeen Onnistuneeksi™ soraäänistä huolimatta?
Siis siitä huolimatta, että pahimmillaan sekä aikataulu että budjetti on ylitetty moninkertaisesti ja laadun sijaan on saatukin pelkkää sutta ja sekundaa, jonka jälkilasku seuraa perästä — parhaimmillaan toki vasta kun kaikki vastuussa olleet ovat jo päässeet vetäytymään ansiokkaalle eläkkeelle…
Nykyään on käytännössä melkeinpä mahdotonta tavallisen ihmisen edes ottaa minkäänlaista kantaa näihin miljoona- tai miljardihankkeisiin koska IHAN KAIKKI on julistettu lähtökohtaisesti liikesalaisuudeksi.
On se saatana jos laskun kuittaavalla veronmaksajalle ei ole oikeutta päästä tarvittaessa jok’ikiseen lippuseen ja lappuseen käsiksi tiedonjanonsa sammuttaakseen.
Puhutaan läpinäkyvyydestä, mutta aika heikosti nykymaailmassa enää on mahdollista nähdä… Ei se näin voi — eikä saa — mennä.
***
Toteaisinkin lopuksi, että eikö ole pikemminkin niin, että näillä ikiaikaisilla jättiläisillä on intresseissä nimenomaan säilyttää status quo mahdollisimman pitkään eikä suinkaan särkeä sitä?
Että oikeastaan vasta internet ja tekniikan hinnan yleinen — ja kiihtyvä — romahdus on mahdollistanut näiden multitudien pienten ja ketterien yritysten synnyn jotka lopulta pakottavat toivottoman byrokraattisiksi, hitaiksi, sekä todelliseen tai pelkkään kuvitteelliseen valtaan takartuviksi muuttuneet korporaatiot uusiutumaan — tai sitten kuolemaan pois.
Kaikin tavoin etabloituneessa asemassa olevan on paljon vaikeampi ottaa riskejä vaikka muutostarve näkyisikin selvänä ja tämä vieläpä sisäistettäisiin enemmän tai vähemmän kautta linjan (muutosvastarintaisuuttahan esiintyy aina koska se on monasti ihan perusteltukin positio KUNHAN se ei perustu pelkästään omiin tunnetason järkeilyihin).
Muista Tolosen nimeltä mainituista firmoista esimerkiksi Kone tekee edelleenkin hissejä (ja liukuportaita yms.) jotka toimivat pääpiirteittäin sitä samaa mekaniikkaa noudattaen joka on tuttu jokaiselle fysiikan perusteita lukeneelle.
Ei ole sattumaa, että juuri Elon Musk funtsii miten ihmisten liikuttelu — yhtenä esimerkkinä Hyperloop — voitaisiin järjestää tulevaisuudessa nykyistä paljon tehokkaammin.
Kone(kin) voisi miettiä samaa juttua, mutta ei sitä tee. Luultavaksi siksi koska “aina ennenkin on pärjätty tekemällä niin kuin aina”.
Ymmärtääkseni myöskin Mielen jääkaappipakastimet toimivat edelleenkin saman ikiwanhan periaatteen mukaan. Ei siksi, että se olisi paras ratkaisu pitää ruoka syömäkelpoisena vaan siksi, että se on helpoin kun ei tarvitse hassata rahaa parempaan innovointiin.
Innovointihan on kallista — tai ainakin aikaa vievää — eikä se siltikään takaa menestystä.
Näiltä jättiläisiltä on vain jossain vaiheessa päässyt unohtumaan, että joskus nekin olivat pieniä yhden kahden hengen nyrkkipajoja jossain kämyisessä varaston nurkassa joissa uskottiin, että asiat voi — ja v*ttu pitää — tehdä paremmin, ja kun muut eivät näyttäisi sitä tekevän, niin me teemme sen perskules.
And the rest is history…
Tässä kaikki nyt odottelemme henkeä pidätellen, että herra/rouva maisteri ryhtyy sanoista tekoihin…?
Vai onko nyt niin, että on sittengin paljon kivämpi vaan mussuttaa himassa siitä miten poliitikot/vassarit/virheät/etc tuhoavat Suomen OIKEILTA suomalaisilta?
Avaa nyt vähän tarkemmin suunnitelmia sen suhteen, että miten olet ajatellut tempun tehdä…
Sillä itsehän kannatan ihan kaikkien faktioiden itsenäistymistä sikäli mikäli siihen vaan halua tuntuu olevan. Knock yourselves out vaan.
Se mitä yritän tässä sanoa on, että älä tyydy toivomaan vaan ala työskennellä sen eteen, että unelmasi paremmasta Suomesta voisi joskus toteutua.
Kyllä mäkin lupaan pistäytyä visiitillä Uudessa Uljaassa Suomenmaassa… mikäli viisumi suinkin myönnetään.
Lopuksi varsinaiseen aiheeseen eli Eurostoliiton vahvistamiseen…
Yhteiskunnassa eläminen nyt vaan vaatii sen, että eletään niiden pelisääntöjen mukaan jotka kulloinkin voimassa on.
Pöpelikössä voit olla ihan rauhassa oma ittes ilman, että kukaan tulee sua sieltä väkipakolla hakemaan ihmisten ilmoille.
Tai jos EU:ssa elo ei noin niin kuin lähtökohtaisesti miellytä, niin oletkos sitä funtsinut, että poiskin pääsee…?
Maailmassa on paljon hienoja paikkoa joissa olla ja yrittää. Käy kattomassa jos joku niistä sattuis miellyttämään sinuakin.
Muussa tapauksessa alkaa v*tuttaa tuollainen tarhaikäinen mussutus…
***
Itse olen federaation kannalla.
Parjaamassani Hesarissa (viime sunnuntain jutussa) herra Filosofi tuli perustelleeksi (ehkä tiedostamattaan?) miksi liittovaltiota tarvitaan ja ennen kaikkea miksi se olisi nimenomaan pienten valtioiden etu.
Vain liittovaltiotasolla voidaan aidosti päästä sitoviin ratkaisuihin sen mittakaavan kysymyksissä joita vaikkapa pankki- ja pakolaiskriisit ovat olleet (ja ovat muuten edelleenkin).
Liittovaltio hyödyttää pieniä eli heikkoja maita juuri sitä kautta, että toisin kuin nyt missä isot valtiot käyttävät aina kun siltä vaan tuntuu äärimmäisen epädemokraattista sanelupolitiikkaa (tarvittaessa kokonaan EU:n varsinaisten rakenteiden ulkopuolella), EU:n muuttuessa tosiasialliseksi federaatioksi, tällaista ei voisi tapahtua koska kaikkien ääntä pitäisi kuulla, mikä tarkoittaisi käytännössä sitä, että heikot maat voisivat liittoutua keskenään (ja tarvittaessa lisäksi jonkun ison maan kanssa) ja sitä kautta pyrkiä torjumaan päätöksiä jotka hyödyttävät etunenässä isoja maita (tai vain jotakin isoa eli suomeksi Germaniaa) ja vastaavasti tekisivät hallaa pienille maille.
Tämä muistuttaisi alkuun jonkinlaista villiä länttä, mutta se pakottaisi pian kaikki pyrkimään hakemaan riittävän hyviä kompromisseja koska se olisi lopultakin ainoa toimiva tapa saada aikaan positiivista kehitystä joka hyödyttäisi pitkässä juoksussa KOKO liittovaltiota eikä vain joitakin osia siitä.
Tähän pyrittäisiin myös siitä syystä, että ei ole hyvä antaa kilpailijoille (Amerikalle, Kiinalle, etc.) kuvaa, että Euroopan Liittovaltio olisi sisäisesti heikko eli kyvytön saamaan aikaan päätöksiä — puhumattakaan tuloksia.
Mitä samaisen jutun toisen “myytin” kumoamiseen tulee (että EU nauttisikin itseasiassa kansalaisten luottamusta — ja on aina nauttinutkin), niin aika kriittisesti kyllä tähän havaintoon itse suhtautuisin.
Sillä ne jotka ylipäätään vaivautuvat vastaamaan Eurobarometreihin yms. ovat jo lähtökohtaisesti EU myönteisempiä, joten se siitä tulosten yleistettävyydestä.
Ihmisten on myös mentaalisesti paljon helpompi “uskoa” johonkin etäiseen (tässä tapauksessa EU:iin) kuin siihen mitä tapahtuu heidän omien silmiensä edessä päivittäin, eli tässä tapauksessa luottaa omien hallitustensa tekevän viisaita päätöksiä…
Usein kyselytutkimuksiin myös tyypillisesti vastataan sen mukaisesti miten vastaaja toivoisi eli haluaisi tilanteen olevan (vaikka arkiset havainnot eivät juuri tukisikaan mainitun näkemyksen todenperäisyyttä).
Tavistahan ei juurikaan kiinnosta mitä EU:ssa ollaan päättämässä — saati päätetty, he ovat ulkoistaneet tämän seuraus- ja reagointiprosessin paitsi eu-byrokraateille ennen kaikkea kotimaan poliitikoille/puolueille jotka onnistuneesti tai vähemmän onnistuneesti informoivat tavista siitä mitä on päätetty ja ennen kaikkea mitä tuleman pitää.
Kun EU:ssa ollaan niin se on tavallaan muuttunut osaksi normaalia arkea, toisin sanoen, se on arkipäiväistynyt.
Suurin osa hyväksyy elämän — ehkä nuristen mutta kuitenkin — sellaisena kuin se juuri tällä hetkellä sattuu olemaan.
On mentaalisesti paljon vaikeampi alkaa ajatella, että mitäs sitten jos EU:ta ei olisikaan, jos päättäisimmekin erota EU:sta.
Juuri tämä seikka, että useimpien ihmis/ammattiryhmien ei EU:a tarvitse aktiivisesti pohtia, saa pääosan jengistä suhtautumaan siihen lähtökohtaisestikin (passiivisen) myönteisesti — tai vähintäänkin neutraalisti.
Ne puolestaan jotka joutuvat EU:n takia täyttämään lomakkeita (farmarit), tai jotka ovat syystä taikka toisesta joutuneet työttömiksi, tai peräti pudonneet ns. kelkasta kokonaan, niin heille on aika tyypillistä arjessa alkaa pohdiskella, että kuinkahan hyvä juttu tämä EU nyt oikein onkaan?
Poispotkittu paperimies syyttää ensin työnantajaa — aivan oikein muuten — sopimuksen rikkomisesta (siis olettaen, että tehdas eli työläiset ovat yltäneet niihin tulostavoitteisiin joista oltiin “sovittukin”), mutta kun omistaja siihen sanoo, että se on tää globalisaatio — niin kuin onkin — että muualla nyt vaan on halvempaa tuottaa bulkkia… Että oikeastaan se, että te ylititte tavoitteet osoittaa vaan entistäkin selvemmin sen, että sama voidaan tehdä muuallakin — ainoastaan paljon edullisemmin. Tsori, että pidettiin turhaa toivoa yllä, pai te vej.
Koska poispotkittu ei voi tappaa herra Globalisaatiota, se käy sen kimppuun jonka kimppuun se sentään voi käydä: poliitikkojen, EU:n, mamujen, jne.
***
Ylipäätään pidän sinisilmäisenä sellaista ajattelutapaa, etteikö EY/EU-projektissa nimenomaan olisi lopultakin kyse siitä, että miten saada aikaiseksi enemmän tai vähemmän toimiva Euroopan Liittovaltio ilman, että se näyttäisi kuitenkaan kansalaisten silmissä niin selkeästi sellaiselta.
Se, että suuri filosofi ei tätä onnistu näkemään, ei oikeastaan yllätä allekirjoittanutta yhtään.
Siis totta helvetissä kaikkiin sopimusprujuihin kannattaa AINA jättää optio toiselle sopijaosapuolelle antaa paljon enemmänkin mitä toinen sopijaosapuoli olisi villeimmistä kuvitelmissakaan tohtinut tältä vaatia.
Ihan jo siksi, että joku voi allekirjoittaa jo vahingossakin. Joskus kynä liukastuu ikävästi paperilla aikaansaaden harakanvarpaan jonka suuret oraakkelit voivat tulkita allekirjoitukseksi. 🙂
Eihän siinä koskaan mitään häviä, ainoastaan voi joskus jotain voittaa.
Varsinkin jos on ollut niin taitava lakimies käytettävissä, että on osannut argumentoida miksi “ehdottamamme lisäys sopimuspaperiin itseasiassa hyödyttää Teitä”.
Logiikka on vähän sama kuin kysyisi baarissa jokaiselta eteenosuvalta naiselta, että saiskos pesää? Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sitä pesää voi yllättäen tullakin — ja on tullutkin.
Tavallaan se mikä alkaa säälittävyytenä muuttuukin jossain vaiheessa sangen koomisella tavalla itsevarmuudeksi — mikä tutkimusten mukaan tunnetusti lisää paritteluhaluja.
Niin tai näin, vaatinee muutenkin filosofin tasoista jumitusaivoa hakea selityspolkua 2010-luvun EU:n nykytilaan ynnä ihmisten arvomaailmaan sotien jälkeisestä poliittisesta todellisuudesta ja sen aikaisesta asenneilmastosta…
Mutta kuten aina pointti epäilemättä valkenee kyllä toiselle Filosofille. 🙂
Miksi oletat kyseessä olevan yritysten velkakirjoja? Entäs johdannaiset ja kurssikeinottelut. Niillä markkinoillahan suurin osa rahasta liikkuu. Niistä ei rahaa päädy yritykselle. Ja vaikka päätyisikin, yritys ei investoi, ellei investointia voi kuolettaa kysynnän kautta, vaan maksaa osinkoja tms., jotka todennäköisesti sijoitetaan enimmäkseen takaisin papereihin. Ei siitä mene kulutukseen juuri mitään.