Yksityisten sote-palvelujen tuominen julkisten rinnalle tarjoaa mahdollisuuden suurin laadullisiin parannuksiin ja toiminnan tehostamiseen, mutta siihen sisältyy myös riski kustannusten karkaamisesta. Olemme ottamassa aimo harppauksen kohti vakuutusmuotoista terveydenhuoltoa kuitenkin niin, että maakunta toimii vakuutusyhtiönä.
Useiden tutkimusten mukaan yksityiset sote-yksiköt ovat kunnallisia vastineitaan edullisempia. Poikkeuksena tästä on erikoissairaanhoito. Suomessa julkiset keskussairaalat ovat halpoja ja hyviä.
Suurimmassa osassa Eurooppaa palvelut terveydenhuolto nojaa yksityisiin yrityksiin ja sairausvakuutukseen. Luulisi siis terveydenhuollon menojen olevan niissä alempia kuin Suomen kaltaisissa julkisen terveydenhuollon maissa.
Kuitenkin vakuutusmuotoinen terveydenhuolto yksityisine palveluineen on selvästi kalliimpaa kuin julkisiin palveluihin perustuva. Poikkeuksena tästä säännöstä on vain verorahoitteisiin kuuluva Ruotsin, jossa menot ovat viime aikoina nousseet vakuutusmuotoisen terveydenhuollon maiden tasolle.
Tämän paradoksin selittää Martti Kekomäen laki, jota pidän terveystaloustieteen peruslakina: Kaikki ihmiset ovat sairaita; jos joku ei ole sairas, häntä ei ole vain tutkittu tarpeeksi.
Yksityisen palveluntuottajan ansaintalogiikan kannalta ei ole turhaa hoitoa tai tutkimusta, kunhan joku sen maksaa. Tietoisesti tuskin annetaan hyödyttömiä hoitoja, mutta kustannustehottomia annetaan. Se näkyy vakuutusmuotoisen terveydenhuollon kalleutena.
Estääkseen kustannusten karkaamisen vakuutusyhtiöt ovat kehittäneet tehokkaita tapoja valvoa sopimussairaaloita tilastollisesti. Jos ylihoitoa esiintyy, sopimus sairaalan kanssa loppuu. Tämä pääsi unohtumaan suomalaisilta vakuutusyhtiöiltä, jotka 30 vuotta sitten alkoivat tarjota sairausvakuutuksia maailman terveimmille ihmisille eli suomalaisille lapsille. Korvausmenot ylittivät odotukset moninkertaisesti.
Uusin suuntaus on, että vakuutusyhtiöt hankkivat sairaaloista voidakseen itse valvoa rahan käyttöä. Ne pyrkivät siis siihen asemaan, josta julkinen sektori on pyrkimässä pois: joka maksaa, se päättää.
Valinnanvapaus merkitsee, että jatkossa voi valita terveyskeskuksen sijaan yksityisen lääkäriaseman. Potilaan kannalta maksut ovat samat, mutta mistä maakunta maksaa lääkäriasemalle? Jos jokaisesta käynnistä ja toimenpiteestä maksettaisiin taulukkohinnan mukaan erikseen, kävisi niin kuin kävi lapsivakuutuksen kanssa: kulut kasvaisivat moninkertaisiksi.
Ruotsissa ollaan kokeilujen jälkeen päädytty siihen, että lääkäriasema saa noin 60 % tuloistaan kiinteänä korvauksena kirjautuneiden potilaiden määrän (kapitaation) mukaan ja 40 % suoritteiden eli potilaskäyntien ja tehtyjen toimenpiteiden mukaan. Tämä poistaa kannusteen ylihoitoon. Silti valinnanvapaus on kasvattanut Ruotsissa menoja merkittävästi.
Tuo kapitaatiokaan ei ole aivan yksinkertainen asia. Oulussa tehdyn tutkimuksen mukaan 10 % kuntalaisista aiheutti 81 % sote-menoista. Tämä tarkoittaa, että nämä 10 prosenttia maksoivat keskimäärin 38 kertaa niin paljon kuin loput 90 prosenttia. Aika hyvin menee lääkäriasemalla, joka saa potilaikseen vain noita halpaan enemmistöön kuuluvia, mutta maksun keskiarvon mukaan.
Onkin keksitty termi ”painotettu kapitaatio”, mikä tarkoittaa, että paljon palveluja tarvitsevista potilaista saa suuremman vuosikorvauksen. Sama painotettu kapitaatio esiintyy myös siinä, miten valtio antaa rahaa maakunnille.
Entisenä tilastotieteilijänä en usko, että löytyy tapoja arvata potilaan tuottamat kustannukset kovinkaan tarkasti; erityisesti ei, koska tärkeimmät tähän tarvittavat tiedot ovat sellaisia, joita ei saa rekisteröidä. Painotettu kapitaatio on hyvin epätarkka väline.
Ruotsissa palvelujen suurkäyttäjät hoidetaan yhä julkisen sektorin puolella. Näin kannattaa tehdä meilläkin, mutta ei sitten pidä tulla osoittelemaan sormella, kuinka paljon kalliimpaa on hoito maakunnan omissa yksiköissä. Kun näin kuitenkin käy, en ymmärrä, mitä läpinäkyvyyttä sisältää palvelujen yhtiöittämiseen. Julkisen sektorin vaikeita potilaita ei voi kustannuksiltaan mitenkään verrata yksityisten terveisiin keskiluokkaisiin. Yhtiömuoto voi olla hyvä tapa hallinnoida julkisia organisaatioita, mutta pitääkö vaikeaan muutostilanteeseen kasata lisää vaikeuksia?
On kovasti korostettu, etteivät lääkäriasemat saisi valita potilaitaan. Sitä ei voida estää mitenkään. Ainahan kalliiksi tulevaa voi kohdella vähän tylysti niin, että tämä vaihtaa toisen yksikön riesaksi.
Ehkä potilaiden valintaa ei edes kannata estää. Kermankuorinta todennäköisesti vähentäisi kokonaiskustannuksia, kun helppoja potilaita hoidettaisiin kevyellä organisaatiolla. Ei yhden olutkorinkaan kuljettamiseen kannata tilata rekka-autoa. Olennaista on maksaa helpoista potilaista vähän ja vaikeista paljon – mittaamisongelmista huolimatta.
Terveydenhuollon kallein väline on lääkärin kynä. Jokin vastuu pitäisi lääkäriasemalla olla lähetteistä erikoissairaanhoitoon tai vaikkapa fysioterapiaan. Muuten jotkut lääkäriasemat voivat houkutella asiakkaita sillä, että meiltä saa lähetteen helposti. Tätä tapahtuu jo nyt. HYKS:in potilaista kolmasosa tulee yksityislääkärien lähetteillä, vaikka yksityislääkäreitä käyttää tervein osa kansasta. Britannian perhelääkäreillä on kiintiöt lähetteille.
Tämän uudistuksen pitäisi säästää kolme miljardia. Aluksi se kyllä lisää kustannuksia. Menot voivat nousta todella paljon, ellei taloudellisia pelisääntöjä laadita hyvin. Pelisäännöistä tiedetään kuitenkin vain yksi asia: ne ovat erilaisia kuin Ruotsissa, koska Ruotsissa kustannukset nousivat. Ruotsia nerokkaamman järjestelmän suunnittelulla alkaa olla kiire. Aloittamista vaille valmis?
Minun on vaikea ymmärtää halua rysäyttää järjestelmän muutos kerralla kokeilematta. Sen seurauksena voi olla ”ryöstökapitalismin” aikakausi, jolloin markkinapuuteiden avulla voi kerätä valtavia voittoja – vähän samaan tapaan kuin 1980-luvun Suomessa rahamarkkinoiden vapauduttua ja 1990-luvun Venäjällä.
Tässä yhteydessä halutaan terveyspalvelujen tarjoaminen kieltää kunnilta kokonaan, koska se ei kuulu enää kuntien tehtäviin. Tämä ei voi olla todellinen syy, sillä kunnilla on yleinen toimivalta. Ei sähkölaitos, satama, delfinaario tai huvipuistokaan kuulu kunnan tehtäviin. Tarkoituksena on myllertää kaikki, jotta vanhasta ei jäisi rasitteita, mutta haukataanko liian suurta palaa?
Valinnanvapautta kannattaisi ensin kokeilla. Helpointa olisi aloittaa yksityisten palvelujen käyttö elektiivisestä hoidosta, siis vaikka lonkka- tai kaihileikkauksissa. Niissä yksityisen sektorin paremmat organisaatiotaidot voivat johtaa hyvään lopputulokseen, eikä turhien hoitojen riskiä olisi, koska lähete kuitenkin tarvittaisiin.
= = =
Kirjoitus on julkaistu hiemen lyhennettynä Suomen Kuvalehden Näkökulma-artikkelina.
Tarkoittaako tämä nyt sitä että edulliset ja mukavat yksityiset palvelut stadissa pilataan jollain vatun ilmaispotilailla?
Kun viimeksi kävin terveyskeskuksessa, niin potilaista puolet oli morbiideja läskejä ja toinen puoli viihdekäyttäjiä, eli kaikki “sairaudet” siellä olivat itsehankittuja.
Toivottavasti syntyykin pian terveydenhuollon “kolmas sektori”, jossa käyvät vain itsemaksavat.
Mehiläisen kustannukset niissä satunnaisvammoissa, joita meikäläisellä kerran vuodessa on, ovat samaa luokkaa kuin hammaslääkäri, mutta vaativat yleensä välitöntä säätöä eikä mitään terkkarimuijan kanssa jonopaikasta tappelua.
Ruotsin järjestelmästä puuttuu työterveys ja siihen liittyvä ennaltaehkäisy. Luulisin suomalaisessa järjestelmässä tk-tasoiseen työterveyshuollon olevan kaikkien etu.
Vanhassa suomalaisessa menetelmässä kuukausipalkkainen lääkäri arvioi lääkärinvalan pohjalta hoidon tarvetta. Hoitoa ei optimoida kapitaation tai tehtyjen toimenpiteiden tuottaman taloudelisen hyödyn mukaan, vaan potilaan terpeiden ja hoitohenkilökunnan mahdollisuuksien mukaan.
Tuo mainitsemani klassinen tapa olisi hyvä. Terveys on ihmisille tärkeä ja perusturvallisuuteen vahvasti vaikuttava asia. Vapaita markkinoita ja kilpailuttamisia voi käyttää renkeinä, mutta niitä ei pitäisi käyttää sotessa isäntinä tai palveluiden ohjaamiseen. Yksityiset vapaat täydentävät palvelut ovat ok, mutta perusturvallisuuspalveluiden tulisi olla perusturvallisesti toteutettuja. Näin mm. siksi, että heikoimmatkin voisivat luottaa saavansa hyvää palvelua. Sydänkohtauksen saanut tapaa mieluummin aidon lääkärin kuin tulosvastuullisen tuottojen maksimoijan.
Uusi järjestelmä ei halua kilpailijoita. Olisi noloa jos uudistukselta säästyvät kunnat tuottaisivat edullisempia, parempia ja asiakkaiden hyvinä pitämiä palveluita.
Itse asiassa luulen, että meillä päin uskotaan yleisesti, että palvelut tulevat varmasti huononemaan, ja aika todennäköisesti myös kallistumaan. Kunnat ovatkin ottaneet ohjat omiin käsiinsä, ja yrittäneet betonoida oman hyvän ja halvan järjestelmänsä tekemällä sitovia sopimuksia palveluiden järjestämisestä, ennen kuin poliitikkojen kehittämä ihmisten vaikutusvallan vievä sote saapuu.
Hyvä tapa toteuttaa sote olisi aloittaa kokeilulla, vaikkapa yhdessä maakunnassa. Samalla pitäisi tehdä muita kokeiluita, jotka perustuisivat nykyiseen malliin, jossa kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa. Ihmisillä on intressi parantaa palveluitaan. Suressa pakolla leivotussa sote-byrokratiassa voi käydä toisin. Hallituksen yhtä ja oikeaa arvausta ei pitäisi julistaa ennakolta voittajaksi, vaan erilaisista kokemuksista pitäisi ottaa oppia, ja antaa sitten asiakkaiden/kuntien valita parhaaksi kokemasa mallit käyttöön. Näin malli voisi säilyä joustavana ja kehittyä, ylhäältä sanellun ratkaisun varsin todennäköisen jäykistävän vaikutuksen, ja järjestelmän kritiikin kiistämisen / huomiotta jättämisen sijaan.
Yksityisen palvelutuotannon suosimisen ajatus on, että tällöin euro toimii konsulttina, joka ohjaa toiminnan tehostamiseen.
Julkisen puolen haasteina ovat se kuukausipalkkainen lääkäri, jonka kannattaa teettää kaikki tutkimukset, jotta ei tule tehneeksi virhettä, ja se päättäjäpoliitikko, joka haluaa luvata äänestäjilleen kaikkea kivaa muiden rahoilla.
Kun nyt mietitään, miten valinnanvapaus toteutetaan, niin näiden pohja-ajatusten pitää olla toiminnan taustalla. Palvelutuottajalle pitää luoda insentiivi toimia tehokkaasti (kapiotaatiomaksu ja mahdollisesti veloitus lähetteistä erikoissairaanhoitoon?) ja laadukkaasti (bonus kun potilas jatkaa asiakkaana vuodesta toiseen?).
Kunnat voivat toki yhtiöittää omat terveyskeskuksensa ja kilpailla samalla markkinalla, ihan niin kuin energiapuolella on tehty. Ja muutenkin poliitikoilla säilyy valta ohjailla resurssien käyttöä erikoissairaanhoidossa ja siten päättää annettavan hoidon painopisteistä.
Vakuutusyhtiöiden sairaaloita ei voi suoraan verrata julkiseen terveydenhuoltoon. Vakuutusyhtiöt kilpailevat toisia vakuutusyhtiöitä vastaan, julkinen terveydenhuolto rahoitetaan veroilla. Tämä luo erilaisen dynamiikan päätöksentekoon.
Sote-palvelujen avaaminen kilpailulle yhtiöittämissekoiluineen on kyllä kaikkien aikojen Pandoran lipas. Ruotsissa on havaittu, että useimmilla terveydenhuollon aloilla kustannukset ovat nousseet 50–100 % (!) valinnanvapauden toteuttamisen jälkeen. Soten kustannukset voivat siis kasvaa räjähdysmäisesti. Tämän luulisi kiinnostavan kaikkia kokoomuslaisia ja keskustalaisia kamreereja, näitä ylivertaisia talousosaajia jotka toitottavat talouskurista naama punaisena. Tosin oikeistolla on sokea piste aina siinä kohtaa kun yhteistä rahaa valuu ämpärikaupalla yksityisten omistajien taskuun. Se kun vain lisää talouden dynaamisuutta.
Kustannusten valtavan kasvun lisäksi sote-uudistukseen on leivottuna vieläkin pelottavampi pommi. Keskusta vetäisi temppupussistaan esiin vakioratkaisunsa kaikkeen eli julkisen palvelun yhtiöittämisen. Tämän asian äärelle kannattaa nyt jokaisen pysähtyä ja miettiä hetki, mitä se tarkoittaa. Huikean merkittävä kokonaisuus yhteistä päätöksentekoa suljettaisiin piiloon yhtiöihin kansan valitsemien edustajien ulottumattomiin! Tämä on täysin naurettavaa. Samaan aikaan kun kansalaisten edustajien päätösvallasta aiotaan poistaa niin ikään valtava väyläinfra, mitä asioita tässä jää enää avoimen demokratian piiriin?
Jokaisen, jolla on omantunnon rippeitä vähänkään jäljellä, pitää nyt yhtyä samaan rintamaan vastustamaan julkisten sote-palvelujen yhtiöittämistä sekä koko kilpailulle avaamista.
Kilpailulle avaaminen on äärimmäisen vaarallinen projekti. SDP:n Sanna Marinin mukaan kilpailulle avaamista ei voi enää myöhemmin perua. Demarina hän varmaan tietää asian tarkkaan. Vasemmisto (kuten myös vihreät) ovat olleet mukana EU:ssa rakentamassa useita miinoja julkisille palveluille. SDP kannattaa myös vapaakauppasopimuksia, jotka niin ikään voivat estää yksityistetyn palauttamisen julkiseksi.
Sote-uudistuksessa voi tuhlaantua ylimääräistä rahaa ja mihin se raha katoaa, on myös mielenkiintoinen kysymys. Ruotsissa 8 kymmenestä hyvinvointialan yrityksestä on riskisijoittajien omistuksessa. Yritykset tekevät voitot alimitoitettujen henkilöstöresurssien avulla ja maksavat hyvin vähän veroja Ruotsiin, vaikka elävät käytännössä verovaroilla. Yhteiset varat siis katoavat konserniketjua pitkin piiloon veroparatiiseihin. 2014 Suomen terveysalan yksityiset firmat maksoivat myös hälyttävän vähän veroja Suomeen. Sama meno takuulla jatkuu, kun nämä porsaat pääsevät käsiksi valinnanvapauden tuomiin miljardeihin.
Hoidon integraatio piti olla kova sana ja tuoda isoja kustannussäästöjä. Nyt yksityistämisellä räjäytetään integraatiotavoite taivaan tuuliin. Soten tärkein tavoite näyttääkin olevan yksityisen pääoman asian edistäminen. Hyvä ja sujuva hoito tai kustannusten kurissa pitäminen tai demokratian puolustaminen eivät ole tämän tavoitteen rinnalla mitään. Sote on ainoastaan ja vain ryöstökapitalismin edistämisen väline. Yksi pöyristyttävä yksityiskohta uudistuksessa on lakiin kirjattu pakko ostaa tietty prosenttimäärä palveluita yksityisiltä! Siis mitä hiton tekemistä tällä on kansan terveydestä ja sosiaalipalveluista huolehtimisen kanssa?
Kauan sitten aikana jolloin kokoomusta ei päästetty hallitusvastuuseen eikä keskusta ollut vielä karsea kotimainen versio USA:n republikaanipuolueesta, tästä maasta yritettiin tehdä tasa-arvoinen paikka kaikille. Siihen kuului myös hoidon saatavuus asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta. Kansanterveystyö oli keskiössä. Nyt ketään ei pätkääkään kiinnosta valinnanvapauden aiheuttama sote-palvelujen eriarvoistuminen. Ruotsissa on todettu, että eniten palveluja tarvitseville niitä on huonoimmin saatavilla. Kansanterveystyön kannalta julkiset varat kannattaisi suurelta osin kohdistaa näihin ryhmiin. Palveluja tarpeen, ei kysynnän mukaan.
Hyvä uudistus. Julkinen sektori pienenee, verotus ei ainakaan kevene ja terveysbisnes kannattaa. Tähän pitää saada vielä yksi taloustieteellinen tutkimus, että kuluttajan valinnat blää blää blää, niin asiat menevät niin kuin pitääkin. Pirukin on kateellinen tästä tehokkuudesta.
Näin kai. Tosin tehostaminen koskee aika vahvasti rahantulon optimointa, ja ehkä vain sekundäärisesti terveyden ja hyvän palvelun optimointia.
Ei kuukausipalkka aja kaikkien tutkimusten teettämiseen varmuussyistä. Kaikilla lääkäreillä on tämä onglema, tai sitten ei, jos itsevarmuutta piisaa.
Päättäjäpoliitikko voi periaatteessa tuhlailla kaikilla aloilla toisten rahaa, mutta aika yleisesti hallinnossa pyritään kuitenkin taloudellisuuteen — erityisesti kunnissa, joissa rahaa ei ole tuhlailtavaksi asti.
Valitettavasti yksinkertaiset rahalliset insentiivit johtavat helposti lipsumiseen muissa ehkä oleellisemmissa asioissa. Erikoissairaanhoitoon lähettämistä ei esimerkiksi kannattaisi vältellä silloin, kun siitä voi olla selvää terveydellistä hyötyä.
Monet kunnat kamppailevat pienten asiakasmäärien tuomien ongelmien kanssa. Useamman toimijan kilpailu johtaisi siihen, että kaikki toimijat olisivat vielä paljon pienempiä tuossa kunnassa. Lopputuloksena kukaan ei voisi tuottaa edes entisen tasoisia palveluita tuollaisissa pikkukunnissa. Palvelut kaikkoaisivat nopeasti jonnekin kauas, isompiin keskusksiin.
Hallitus on vihjaillut siihen suuntaan, että kuntien ei annettaisi osallistua tähän peliin lainkaan.
Kiitos Omolle hyvästä artikkelista. Vaikea kuvitella säästöjä tulevan, jos terveydestään huolissaAn oleva potilas ja voittoa tavoitteleva yksityinen toimija yhdessä miettivät mitä jonkun muun (sotealue) maksamia toimenpiteitä tarvitaan. Itse toimenpiteiden suorittaminen voi sen sijaan olla yksityisellä tehokkaampaa.
Hohhoijaa.. Tuskin mitkään soteratkaisut yksityisiä kovan rahan palveluja poistaa. Jatkossakin rahalla saa ja ferrarilla pääsee.
Tätä pyydetään: “Valinnanvapautta kannattaisi ensin kokeilla. ”
Mutta ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Sen kun ensin katsotaan kuinka työterveys toimii. Siellä on valinnanvapaus joka on potilaalle ilmainen.
Onko siellä kaikki karannut menneinä vuosikymmeninä käsistä?
Ei varmaan.
Nyt on nousua ja siihen on syynä toimenpidelaskutus, ei minkäänlaista kapitaatiota. Työterveys on siirtynyt ulkomaisille pääomasijoittajille viime vuosina ja ovat varmasti fiksumpia kuin tavalliset firmat/KELA?
Sikäli työterveys on hyvä koska kyse on saman tason sairaanhoidosta eli primäärihoidosta. Ei kai sentään sairaala puolelle ole lupailtu ihan vapaita markkinoita.
Vai?
Työterveyshuollossa hoidetaan lähinnä perusterveitä ihmisiä. Jos kaikkia hoidettaisiin terveydentila vakioituna yhtä intensiivisesti, kulut kasvaisivat. Ja aika heppoisin perustein saa lähetteen kunnan maksamaan erikoissairaanhoitoon.
Pieni korjaus.
Ihan hauska Martti Kekomäki laki nimitys ja osoittaa arvostusta.
Se on kuitenkin perua ajasta jolloinka MRI tuli ja alkoi näkyä paljon kaikenlaista mitä ei ennen oltu nähty. Oli vaikea arvioida mitä sanoa lausunnossa.
Siihen tuo sanonta keksittiin vähän lohduttamaan niitä onnettomia jotka yritti saada järkeviä lausuntoja. Eikä se ole Suomesta alunperin.
Taas hyvää analyysia.
OS: “Ruotsissa palvelujen suurkäyttäjät hoidetaan yhä julkisen sektorin puolella. Näin kannattaa tehdä meilläkin, mutta ei sitten pidä tulla osoittelemaan sormella, kuinka paljon kalliimpaa on hoito maakunnan omissa yksiköissä.”
En näe tätä ongelmaksi, sillä yksityiset toimijat tuskin haluavat näitä vaikeita, palvelujen suurkäyttäjiä asiakkaikseen. Julkisen puolen täytyy vain vain sietää politiikan oikealta laidalta tulevaa urputusta. Järkevät ihmiset ovat sielläkin hiljaa.
OS: “Ehkä potilaiden valintaa ei edes kannata estää. Kermankuorinta todennäköisesti vähentäisi kokonaiskustannuksia, kun helppoja potilaita hoidettaisiin kevyellä organisaatiolla.”
Juuri näin!
OS: “Jokin vastuu pitäisi lääkäriasemalla olla lähetteistä erikoissairaanhoitoon tai vaikkapa fysioterapiaan. Muuten jotkut lääkäriasemat voivat houkutella asiakkaita sillä, että meiltä saa lähetteen helposti. Tätä tapahtuu jo nyt. HYKS:in potilaista kolmasosa tulee yksityislääkärien lähetteillä, vaikka yksityislääkäreitä käyttää tervein osa kansasta.”
Tämä on oleellinen asia etenkin tuohon kermankuorintaan liittyen.
Vastaava ilmiö on enemmänkin kuin tuttu työterveysasemille. Jos aseman vastaava lääkäri on yhtään tehtävästään kiinnostunut, hän huomaa nopeasti, miltä omilta tai yksityisiltä lääkäreiltä saa ylen helposti sairaslomaa. Ainakin takavuosina työterveydellä oli tarvittaessa mahdollisuus saada potilaasta “second opinion”.
Juuri näin. Tuo: “…laadukkaasti (bonus kun potilas jatkaa asiakkaana vuodesta toiseen?).” on hyvä oivallus, sillä se siirtää laadunarvioinnin asiakkaan velvollisuudeksi ja automaattisesti palkitsee palveluntuottajaa hyväksi koetusta laadusta.
Toimiakseen se toki tarvitsee standadisoitua julkista tietoa yksikköjen hoitotuloksista. Nythän tuo arvio tuloksista on suusta suuhun tarinaa. Joitakin lääkäreitä ja sairaaloita pelätään kuin ruttoa, toisille jonotetaan tarpeettoman kauan.
Toivottavasti sentään huomataan yksiselitteisesti kieltää lähetteet sellaisen yksityisen palveluntarjoajan tutkimuksiin tai hoitoihin, jossa lähetteen kirjoittaja on osakkaana tai muuten työskentelee: tämä karsisi suurimman osan rahastuksesta. Tämä johtaisi varmaan yksityispuolen yleislääkäreiden (*) toimimiseen riippumattomina ammatinharjoittajina, joille maksettaisiin lähinnä käyntimäärän perusteella (so. erilaiseen systeemiin kuin Ruotsissa, mutta sitä ei kai muutenkaan haluta, kalliiksikin on osoittautunut (?)).
(*) yleislääkärit kirjoittanevat enimmät (käytännössä kaikki?) lähetteet
Todella tärkeä ja mielenkiintoinen aihe. OS esittää useita osittain tuttuja ja uusia näkökulmia mahdollisiin ongelmiin.
Itselle uudistuksen mieltäminen siirtymisenä vakuutusmuotoiseen järjestelmään antaa
mahdollisuuden hahmottaa tätä laajaa kokonaisuutta.
Yksinkertaisesti, miten on mahdollista toteuttaa markkinaehtoisesti järjestelmä, jossa a) kansalaisilla on todelliset ja uskotellut tarpeet, b) joita tarpeita tyydyttää taloudellista menestystä tavoittelevat yritykset, ja c) joiden yritysten tulorahoituksesta vastaa merkittävältä osalta yhteiskunta. Markkinaehtoinen järjestelmä, jossa asiakkaan saama palvelu ja todellinen kustannus eivät kohtaa, vaatii toimiakseen merkittävän suunnittelu‑, valvonta‑, kannustin- ja sääntelyjärjestelmän.
Kuten OS, odotan suurella mielenkiinnolla suunnitelmia toteutuksesta.
Palkataan tämä maagisia kykyjä omaava kaveri diagnosoimaan potilaita pelkän katseen voimalla, niin säästämme valtavasti lääkärien palkkakuluissa.
JTS: “Luulisin suomalaisessa järjestelmässä tk-tasoisen työterveyshuollon olevan kaikkien etu.”
Ministeri Rehula taisi äsken ilmoittaa, että työterveyshuoltoon ei tässä vaiheessa kosketa, vaikka se nykymuodossaan tunnetusti pahiten heiluttaa kansalaisten yhdenvertaisuutta terveydenhuollossa (http://www.hs.fi/kotimaa/a1464149890317).
Muutama vuosi sitten työskentelin yleislääkärinä sairaanhoito-tth:ssa ja totesin arvioivani lähes pelkästään työyhteisöön liittyviä ongelmia tai itsestään paranevia tauteja. Synkkä todiste “yksityisen” sektorin toiminnasta on tuo OS:n maininta: “HYKS:in potilaista kolmasosa tulee yksityislääkärien lähetteillä, vaikka yksityislääkäreitä käyttää tervein osa kansasta.”
Sote-keskustelussa jankutetaan lääkärille pääsystä, kun perusterveydenhuollon keskiössä pitäisi olla sairaanhoitaja. Tämän lienevät oivaltaneet ne yhtiöt, jotka tuottavat kunnille terveyskeskuspalveluja. Ongelma on, että hoitotiede-mafian ansiosta peruskoulutus antaa sairaanhoitajalle vain auttavat valmiudet lääketieteen perusasioissa. Sitten lisäkoulutetaan arvioimaan “tavallisimpia” tauteja ja määräämään niihin lääkkeitä, vaikka perusta on huttua. Makeimmin sairaanhoitajien peruskoulutukselle nauraa kokenut sairaanhoitaja.
Pidätpä sinä kylmäverisinä yksityisellä puolella lääkäreinä toimivia ihmisiä. Aivan saman Hippokrateen valan nekin ovat vannoneet kuin julkisella puolella työskentelevät ja en ainakaan itse epäile yhtään ettenkö saisi heiltä sydänkohtauksen edessä aivan yhtäläistä hoitoa kuin julkisellakin puolella.
Puhumattakaan siitä, että miten nykyisin julkisellakin puolella on tulosvastuullisia tuottojen maksimoijia, kun HYKSin on olemassa.
Eikö KELA ole vakuutusyhtiö? Meillä oli jo hyvin vakuutuspohjainen ja kustannustehokas järjestelmä, jota on rapautettu antamalla kulujen nousta taivaisiin. Yli 70 % yhteiskunnan menoista on nyt sosiaali- ja terveysmenoja. Pysymme pystyssä vain, jos kykenemme leikkaamaan tuosta kakusta.
>Tuskin mitkään soteratkaisut yksityisiä kovan rahan palveluja poistaa.
Pitää muistaa, että lääkäreiden monopoli on lainsäätäjän luomus ja sellaisena muutettavissa; yleisen edun näkövinkkelistä ei ole hyvä, jos tätä käytetään myntin lyömiseen, rajoituksia tälle voi ja pitää olla.
Itse olisin sillä kannalla, että julkisen vallan järjestämä ja toteuttama terveydenhoito on käytännössä paras järjestely, edelliseen viitaten tässä sopisi olla sellainen systeemi, että yksityislääkäritoiminta vaatii määräaikaisen, henkilökohtaisen lisenssin, joita myönnetään pienehkö määrä vain sellaisina vuosina, jolloin lääkärinvirkoja ei ole missään päin maata täyttämättä.
Työterveyshuollossa hoidetaan toki pääosin perusterveitä, mutta kannattaa huomioida, että he ovat kaikki töissä ja maksavat veroja.
Työssäkäyvän aika taas on käytännössä selvästi kalliimpaa kuin ei-työssäkäyvän. Minusta on sekä yhteiskunnan että työnantajan intressissä saada sairastuneet työntekijät nopeasti hoidettua ja tienaamaan. Työllä kaikki palvelut kuitenkin maksetaan.
PIA-PETRI PAMPULA jne, ole hyvä ja vaihda nimimerkkisi asialliseen.
En sanonut, että olisivat kylmäverisiä tms. Uskon että ovat pääsääntöisesti aika samanlaisia kuin julkisen puolen lääkärit. Ero tulee siitä, että taustalla lasketaan kuluja, ja mahdollisesti tämä heijastuu myös lääketieteellisiin päätöksiin.
Jos käytössä on kaksi vaihtoehtoista hoitomenetelmää, joista toinen on parempi potilaan kannalta ja toinen on halvempi, kuukausipalkkainen julkisen puolen lääkäri valitsee todennäköisemmin sen potilaan kannalta paremman hoidon. Tietenkin hänenkin tulee käyttää työnantajansa rahoja säästeliäästi, mutta ehkä vain niin optimoiden, että joku vielä kipeämmin hoitoa tarvitseva potilas saa hoitoa, jos yhden kohdalla kuluissa vähän säästetään.
Liiketaloudellisin perustein toimivassa yrityksessä saattaa, yrityskulttuurista riippuen, tuloksen tekeminen heijastua vahvemmin lääkärin työhön. Kuka tietää, vaikka lääkärille maksettaisiin bonuksia hänen tekemänsä taloudellisen tuloksen mukaan. Tai on mahdollsta, että lääkäri saa haukut, jos valitsee kalliimman hoitomuodon, vaikka halvempikin olisi katsottavissa riittäväksi.
Sydänpotilaan kohdalla ongelma on siinä, että hän ei tiedä, millä kriteereillä hoitava lääkäri häntä hoitaa. Jos makaa tajuttomana poliklinikalla, se on mukava tunne, jos tietää, että lääkäri on töissä pääasiassa lääkärinvalansa ohjaamana, eikä taustalla vaikuttavien säästövaatimusten ohjaamana (joita voi olla julkisellakin puolella, mutta todennäköisesti vähemmän, ja todennäköisesti julkisesti keskusteltuina, koko yhteisön hyväksyminä).
Julkisellakin puolella on säästöpaineita, mutta säästöt tehdään yleensä avoimesti keskustelluin kriteerein niin, että käytettävissä olevat varat käytetään tehokkaimmalla mahdolisella tavalla kaikkien potilaiden hyödyksi. Näin siis teoriassa. Ja teoriassa yksityisellä puolella säästöt _voivat_ ohjautua niin, että ovat kaikilta potilailta pois, ja tähdätty firman omistajlle ohjatun tuloksen kasvattamiseen.
Suhtaudun asiaan niin, että pidän mielelläni kaikki ihmisten perusturvallisuuteen liittyvät peruspalvelut yhteiskunnan ajamina (siis ilman voitontavoittelua). Erityisesti silloin kun käsitellään puolustuskyvyttömien ihmistan asioita (esim. sydänkohtauspotilaan). On hyvä että poliisi sakottaa virheistä, ei itselleen rahaa saadakseen jne.
Niin. Monet ekonomistit toistavat konemaisesti, ikään kuin jostain unohtuneesta muistuttavaan sävyyn, että uskokaa nyt jumalauta, terveydenhuolto ei ole julkishyödyke. He eivät tällöin hahmota, että se, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on julkinen, on itsessään monille ihmisille hyödyke. Ja koska terveydenhuoltojärjestelmän julkisuuden rajakustannus on nolla (erotuksena järjestelmän tekemien lääketieteellisten toimenpiteiden rajakustannuksesta), tämä julkisuus on silloin julkishyödyke, vaikka itse terveydenhuolto ei olekaan.
Tuntemani ekonomistit ovat oikein mukavia ihmisiä ja haluavat Suomen kansalle varmasti vilpittömästi kaikkea hyvää. Mutta kun heti keskustelu siirtyy kohti tätä tematiikkaa, henkinen kuilu heidän ja minun välillä kasvaa joka kerta niin suureksi, että olen epätoivoinen, saanko koskaan kurotuksi sitä umpeen vaikka mitä keinoja kokeilisin.
Terveydenhoito ei ole julkishyödyke, mitä ei pidä sekoittaa siihen, että sopiiko se julkisesti tuotettavaksi. Julkishyödyke on sellainen kuin vaikkapa majakka, joka on kaikkien nähtävänä. Jos lääkäri hoitaa minun vaivojani, hoito ei leviä kaikkien hyödyksi, kuten vaikkapa majakassa tai puistossa.
Näyttää siltä että yksityisen puolen lääkärit käyttävät yhtäaikaa sekä liikaa että liian vähän rahaa hoitoihin. Eiköhän sosialisoida koko terveydenhuoltosektori apteekkeja myöten.
Laastarien myynti myös päivittäistavarakaupalta pois valtion apteekkeihin. Näin saadaan niillekin optimaalinen hinta.
On mahdollista käyttää liian vähän rahaa hoitoihin ja silti samaan aikaan liikaa rahaa johonkin muuhun kuin hoitoihin. Näiden kahden välillä voi vieläpä olla syy-seuraussuhde.
Tämä on oikein hyvä esimerkki siitä, mitä yllä tarkoitin kommunikaatiokuilulla…! Kommenttini täydennykseksi sanotaan asia, jonka luulin sanoneeni jo itse siinä samassa kommentissa, joskaan en näillä sanoilla.
Ongelma taloustieteellisessä mielessä terveydenhuollossa ei ole julkishyödykkeellisyys (mitä terveydenhuollossa ei ole kuin korkeintaan rokotteissa tai joidenkin tartuntatautien hoidossa), vaan asymmetrinen informaatio.
Ensinnäkin, terveydenhuollon henkilökunnalla on paljon tietoa hyvistä hoidoista, tutkimuksista ja muista toimenpiteistä ja näiden tarkoituksenmukaisuudesta; tätä tietoa ei ole potilaalla. Tämä on ensimmäinen asymmetrisyyden ongelma. Koska potilas on lääkärin luona haavoittuvaisessa tilassa niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin, tämä altistaa potilaan sille että häntä rahastetaan turhasta. Sanomattakin selvää on se, että jos joku muu kuin potilas itse maksaa hoidosta, niin tilanne on vielä pahempi koska sen paremmin lääkärillä kuin potilaallakaan ei ole mitään syytä olla käyttämättä kalliita ja hyödyltään marginaalisia keinoja. Tämä johtaa siihen että vakuutuspohjainen systeemi tulee kalliiksi.
Toisekseen, potilaalla on parempi tieto terveydentilaansa vaikuttavista tekijöistä kuin lääkärillä, vakuutusyhtiöllä, tms. Tämä johtaa siihen että vakuutusyhtiön ei missään nimessä kannata suostua ottamaan asiakkaakseen yhtään sellaista ihmistä joka vapaaehtoisesti haluaa vakuutuksen. Tämä on syy siihen miksi vapaaehtoiseen vakuuttamiseen perustuva systeemi ei tuota kattavaa vakuutusturvaa kaikille. USA:ssa ja monissa muissa vastaavissa terveyskuluvakuutuksia tarjotaan useimmiten työsuhde-etuina. Koska työnantajan intresseissä on palkata terveitä työntekijöitä, ja varsinkin jos pitkäaikaissairaan työntekijän voi potkia pois työstä, vakuutusyhtiö kyllä mielellään myy kohtuulliseen hintaan työsuhteisiin koplattuja vakuutuksia. Tämä on yksi syy siihen että USA:n järjestelmä on koettu epäonnistuneeksi.
Ero tässä on huima. Esimerkiksi työnantajani Singaporessa järjesti minulle terveyskuluvakuutuksen, ja sen hinta oli ehkä 20 euroa kuussa koko perheeltä. Ennen kuin tiesin tästä mahdollisuudesta, kyselin vakuutusyhtiöistä vakuutusta joka kattaisi terveyskulut vastaavasti, sen hinta olisi ollut useita tuhansia euroja vuodessa.
Ratkaisuja näihin löytyy markkinoilta paljonkin. Vakuutusyhtiöt voivat esimerkiksi perustaa omia sairaaloitaan ja/tai vakuutus voidaan tehdä kaikille pakolliseksi mutta ihmisille oikeus ostaa vakuutus mistä haluavat. Voidaan tuottaa julkisesti vain niitä osia terveydenhuollosta joissa on suuri riski että niihin laitetaan turhaan rahaa, kuten kalliit tutkimukset ja kalliit leikkaukset, sallien yksityisten palveluiden tuottajien tehdä niitä myös mutta niin että julkinen sektori ei maksa niistä mitään tai maksaa vain oman tuotantokustannushintansa ja senkin sillä ehdolla että sen oma kriteeri toteutuu. Jne.
Minusta näyttää siltä että homman voisi hoitaa ilman isoa julkista interventiota ja tuotantoa, mutta jos ja kun julkista tuotantoa on, siinä paukut kannattaisi laittaa siihen että nämä hommat jotka voivat rikkoa ihan tavallisen ihmisen talouden täysin, taataan kansalaisille jotenkin. Jos umpisuolen leikkaus maksaa 200 000, niin aika moni voi mennä vararikkoon terveyskulujen takia.
Minua ehkä yksi eniten “kansantaloustieteessä”[1] ärsyttävä asia on se, että siinä jokeenkin tautologisesti toimijat tekevät omalta kannalta optimaaliset valinnat. Kun tosielämässä valintojen tekemiseen on tutkitusti[2] rajallinen kapasiteetti, jonka jälkeen päätökset kaiken maalaisjärjen mukaan huononevat, mutta tämä taloustiede pitää niitä täsmälleen yhtä optimaalisena kuin kaikkia muitakin valintoja.
Niiden kokemuksien valossa, joita minulla on vakuutusyhtiöiden kanssa, todennäköisesti viimeinen palvelu, jonka haluaisin itse yksityistettäväksiperinteiseen tapaan, on terveydenhuollon rahoitus[3]. Pelkkä ajatus siitä, että minun pitäisi kahlata eri vakuutusyhtiöiden ehtoja jotta löytäisin minun tarpeisiini sopivan reiättömän vakuutusturvan saa minut miettimään maita missä tuollaiseen älyttömyyteen ei mennä.
[1]En nyt puhu akateemisen tutkimuksen neulanterävästä kärjestä, vaan siitä, mitä käytetään jokapäiväiseen politiikantekoon ja keskusteluun.
[2]https://en.wikipedia.org/wiki/Decision_fatigue
[3]Terveydenhuollon tuotanto on eri asia ja olisin hyvinkin valmis rahoituksessa harkitsemaan jonkinlaista terveystilimallia, jossa osa tuosta rahoituksesta yksityistetään.
Miten vankkoja perusteita käyttäen määritellään lähetteen “heppoisuus”?
Tämä ei ole automaattisesti hyvä ajatus. Olen työskennellyt paikassa, jossa johtava lääkäri teki myös skopiat ostopalveluna. Sitä joustavuutta, nopeutta ja asioiden järjestymistä voi vain ihaillen kaivata. Tarvittaessa skopia saattoi järjestyä jopa samalle iltapäivälle, kun vaan kysyi, jos tuntui siltä, että oli kiire.
Luokittelen terveydenhoidon, vanhustenhoidon, poliisin, palokunnan, puolustusvoimat, sosiaalitoimen jne. kategoriaan, jossa haluamme luottaa palveluiden oikeellisuuteen, reiluuteen ja yhteiseen valvontaan. Tällaisissa tapauksissa on luontevaa, että toteutamme palvelut julkisesti, koska tällainen suora kontrolli takaa parhaan mahdollisen valvonnan ja suoran ohjeistuksen. Jos palvelut toteutetaan puhtaan kaupallisesti, toteutus tietenkin optimoidaan noiden tavoitteiden mukaisesti, ja kansalaisten kokema luottamus jää toissijaiseksi tavoitteeksi.
Terveydenhoitokin voi hyödyntää kaupallisia palveluita, vaikkapa lonkkaleikkauksia yksityiseltä puolelta tilattuna. Tällöin luotamus voi vielä säilyä, koska julkinen puoli tilaa leikkakuksen vain, jos uskoo sen olevan omien kriteeriensä mukainen.
Määritelmäni edellä ei ollut kovin tarkka eikä selkeä, mutta tarkoitus tuli toivottavasti läpi. Eli on luontevaa, että ihmisten turvallisuudentunteen kannalta tärkeimpiä palveluita ohjataan julkisen kontrollin alla (poliittisen järjestelmän läpi), kansalaisten toiveet ja kansalaisten etu (ei voitto) ensisijaisena tavoitteena. Siellä missä taloudellinen tehokkuus on tärkeämpää, voi käyttää puhtaasti kaupallisia toteuttamistapoja. Julkisissa palveluissa taloudelliseen tehokkuuteen voi pyrkiä julkisen ohjauksen kautta (hyväksyen sen, että se ei välttämättä ole aina yhtä nopea reaktioissaan kuin kaupallinen puoli on).
Minulle on ihan luontevaa jaotella palvelut niihin, joiden toivon olevan yhteisesti ohjattuja, ja niihin, joiden toivon olevan vapaita toimimaan itselleen sopivimmalla tavalla. Toki ehdotetuissa soteuudistuksissakin vakuutetaan yhteiskunnan kontrollin säilyvän, mutta on hyvä olla tarkkana sen kanssa, millä tasolla se säilyy. Vanhukset eivät ole optimoitavia yksiköitä, vaan normaaleja ihmisiä, joita pitäisi kohdella ensisijassa ihmisinä, joille tarjotaan peruseläminen mahdollisimman pitkälti heidän omien toiveidensa mukaisesti, ottaen huomioon myös se, että he eivät itse usein kykene oman hoitonsa tasoa valvomaan ja parannuksia vaatimaan, tai paikkaa vaihtamaan. En usko tässä lakiin kirjattuihin mekaanisiin tavoitteisiin, vaan hyvin motivoituneisiin auttaviin käsiin.
Julkishyödyke ei ole sama kuin julkisesti tuotettu hyödyke, vaan hyödyke, josta koituvaa hyötyä ei voi tai ei ole järkeä rajata niihin, jotka ovat siitä maksaneet. Oppikirjaesimerkki on majakka, jonka näkevät nekin, jotka eivät ole siitä mitään maksaneet. Lonkkaleikkaus ei ole julkishyödyke, vaikka kuinka tuotettaisiin julkisessa sairaalassa. Sinun lonkkaleikkauksesi ei parannan minun lonkkaani.
Tämä oli hyvä kuvaus siitä, mitä halusin sanoa tuossa edellä kansalaisten tarpeesta luottaa joihinkin keskeisiin yleistä turvallisuutta rakentaviin palveluihin.
Yritin valita sanani tarkoituksella niin, että en puhunut hieman pieleen osuvasta julkishyödyn käsitteestä, vaan yritin selittää Tommi Uschanovin tavoitteleman käsitteen toista kautta. Puhuin siis niistä yhteiskunnan tarjoamista palveluista, joissa kansalaisten luottamus‑, oikeudenmukaisuus‑, valvonta- yms. vaatimukset ovat niin korkeita, että nuo palvelut kannattaa toteutta yhteiskunnan itsensä (eli välillisesti kansalaisten itsensä) ohjauksessa, eikä siirtää markkinoiden hoidettavaksi.
Vaikka markkinoille asetettaisiin joitain ohjaavia sääntöjä (vaikkapa tietty hoitajien lukumäärävaatimus vanhustenhoidossa), nuo säännöt eivät välttämättä tuota kansalaisten luottamuksen näkökulmasta samanlaisia palveluita kuin suora eojaus toisi. Voittojen maksimontiin tähtäävä yritys voisi vaikkapa syöttää vanhuksille joka päivä kaurapuuroa ja jättää lääkkeet jakelematta sunnuntaisin, jos säännöt ja valvonta eivät sitä estäisi. Tällaisissa tilanteissa vanhusten kannalta (oletettu tavoitetila) voisi olla parempi ratkaisu vaikkapa yhteiskunnan palkkaamat kuukausipalkkaiset hoitajat, joiden työn tehokkuutta mitattaisiin vanhusten tyytyväisyyden kautta.
Minusta on siis olemassa eri tyylisiä yhteiskunnan palveluita, joista monien kohdalla keskeisiä kriteereitä ovat nimenomaan kansalaisten kokema tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus, turvallisuus jne. Terveys on yksi sellainen ala, jolla tuttu, turvallinen ja luotettu palvelu voi olla parempi kuin toteuttajan taloudellisen hyödyn mukaan optimoitu palvelu. Maksimaalinen kaupallistaminen ja markkinatalouden lakien varaan jättäytyminen ei tuota kaikilla aloilla parasta lopputulosta. Poliisin ja tuomarin halutaan olevan ei-kaupallisia, ja ehkä monen muunkin yhteiskuntaan perusturvallisuutta tuovan elementin.
Ymmärrän keskustelijoiden määritelmien perusteella väitteen seuraavasti: Julkisuus itsessään on julkishyödyke. Julkisuus on kuin majakka tai puisto.
Ongelmaksi tulee ‚miten järjestetään esim erikoislääkäripalvelut,joita julkinen ei nykyään tuota.
Esim gynekologipalvelut ovat olleet tähän saakka lähes täysin yksityisiä.
Ja nyt kun suora pääsy estetään eikä korvausta suorasta asioinnista saa niin moni sairaus jää hoitamatta
Sama koskee silmälääkäripalveluja. Minultakin todettiin silmäleikkauksen yhteydessä harvinainen näköhermon muunnos,joka vaatisi seurantaa, mutta jonka tarvetta terkkari ei ymmärrä, HUS spesialisti kyllä.
Eli syntyy uusia väliinputoajaryhmiä
Eikä sote lisää valinnanvapautta kuin ns hyvillä alueilla.
West Endiin varmaan tulee kilpailevia terkkareita, Kontulaan tuskin
West End on tariffirajan takana,joten köyhä kontulalainen tuskin lähtee westendiin lääkäriin
Onko laivamatka Suomenlinnan, Korkeasaaren tai tulevaisuudessa myös Laajasalon lautalla julkishyödyke?
Joutuuhan siitä maksamaan ainakin lipun hinnan, jos sillä lautalla haluaa joskus matkustaa, mutta onhan sen menoa hauska katsella rannaltakin, josta käsin voi vaikka vilkuttaa sen matkustajille.
Ongelmaksi nousee myös päivystys. Yksinkertainen päivystys säilyy monilla terkkarialueilla eikä kaikkea suinkaan keskitetä 12 keskussairaalaan
Onko velvoite päivystää vain julkisella vai onko yksityisen osallistuttava siihen ? Ja miten ?
Kilpailutetaanko päivystys ? Miten huomioisaan vajaakäytöllä olevan henkilöstön,laitteiston ja tilojen kulut ?
Rakentaako voittanut aina uuden infran?
Yksi ongelma ovat mainos- markkinointikulut.
Terveyskauppa on mielikuvamainontaa eikä esim palvelutasotilastoilla ole suurta merkitystä, sillä niitä on vaikea verrata.
Erityisesti,kun et voi valita parasta yksittäistä palvelua vaan joudut ennustamaan, mihin vaivaan tarvitset apua seuraavan puolen vuoden kuluessa
Mielikuvamarkkinnoissa kulut voivat olla helposti 10% liikevaihdosta.
Se kaikki on poissa terveydenhoidosta tai nostaa hintaa
> Valinnanvapautta kannattaisi ensin kokeilla
> …
> koska lähete kuitenkin tarvittaisiin.
Tässä asetat lääkärit toinen toistaan vastaan. Hyvä julkinen lääkäri vastaan paha yksityinen. Mitä tapahtuu, jos nuo kaksi lääkäriä vaihtavat keskenään paikkaa. Yksityinen kaihileikkaaja siirtyy virkalääkäriksi kirjoittamaan lähetteitä ja virkalääkäri yksityiseksi leikkaamaan kaiheja. Ostettiinko rahalla paha hyväksi ja hyvä pahaksi?
– Tuo yksityinen kaihileikkaaja on aivan yhtä pätevä arvioimaan leikkauksen tarpeen kuin kunnallinen virkalähettäjä.
Lopultakin kunnallinen virkalähettäjä arvioi vain sitä, miten paljon maksajalla on rahaa. Ei millään tavoin potilaan tervehtymistä. Sen toteamiseen onko tilillä rahaa ei tarvita lääkärin koulutusta, halvempikin työntekijä pystyy siihen ja lääkäri voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa.
Kokeilu pitää tehdä eri tavalla. Muuten päädytään vain vanhan epäonnistuneen kaavan toistamiseen.
Kokeillaanpa esimerkiksi “drive in” kaihileikkauksia yksityisellä klinikalla. Kuka tahansa halukas saa kaihileikkauksen. Siis lähetettä nimenomaan ei tarvita.
Alkavatko suomalaiset lääkärit tekemään tarpeettomia kaihileikkauksia tai jopa leikkauksia täysin terveille henkilöille?
– Eivät ala vaan näistä kaihin leikkaajista tuleekin käytännössä lähetteiden kirjoittajia. Harvapa potilas huvikseen menee tuonne kaihileikkaukseen. Hänellä on jokin vaiva. Tuo vaiva saattaa olla muu kuin kaihi, tällöin hänet lähetetään pois klinikalta (lähete kourassa) hakemaan oikeanlaista apua vaivaansa.
Tämän seurauksena silmälääkärien resurssit, jotka nyt tutkivat ensisijaisesti sitä, onko maksajalla varaa hoitaa potilas, siirtyvät hoitamaan itse potilasta.
K‑Veikko
Oletko nyt oikeasti sitä mieltä, että haluat tulevaisuuden, jossda lääkäriasemat mainostavat sillä, että kun tulet meille asiakkaaksi, kirjoitan sinulle lähetteen kuntouttavaan kylpyläjaksoon aina kun sinulle tulee mieli päästä kylpylälomalle?
SOTE-yhtiöittäminen tuo melkoisen säästön — kun ainakin uudet työntekijät pääsevät eroon mammuttimaisesta kunta-TES-sotkusta.
Käytännössä jatkossa Pihlajalinna, Mehiläinen ja muut toimijat soveltavat samaa TES:iä. Palkka ja lomat ovat samaa tasoa kaikilla, joten toiminnan tuloksellisuutta voidaan verrata aiempaa paremmin.
Tämän rinnalla kiky-sopimus 6 minuutista on lapsellista pelleilyä ja puskateatteria.
Sama TES-muutos on tapahtunut aina ennenkin virastojen muuttuessa liikelaitoksiksi ja yrityksiksi — eikä se ole aiheuttanut kapinaa eikä juuri napinaa. Samoin on oikeissa yrityksissä voitu tuotannon organisoimisen perusteella avata kaikki tehtävät uudelleen haettavaksi, noin 10% palkanalennuksella. Sekään ei ole ollut kovin suuren ihmettelyn aihe.
New Yorkissa on kaupungin ylläpitämä lauttalinja “Staten Island Ferry”, joka kuljettaa (wikipedian mukaan) vuosittain noin 21 miljoonaa matkustajaa. Se on siis aika suosittu. Suosiota saattaa lisätä hieman se, että sen käyttö on ollut matkustajilleen ilmaista vuodesta 1997. Lauttamatka on siis siellä selkeästi julkishyödyke, rannalta vilkuttajien lisäksi myös tuollaista väliä liikennöivän lautan matkustajille.
Lautoista suurin voi kuljettaa kerralla jopa 6000 matkustajaa. Laajasalon kaikkien (tulevienkin) asukkaiden lisäksi jo aamun kolmelle ensimmäiselle lauttavuorolle mahtuisi tuon kokoiselle lautalle siis mukaan myös melkoinen joukko mm. maaseudulta ja muista Suomen kunnista sekä ulkomailtakin tulevia turisteja.
Tuollaiset lautat ja kaikki mieltä kiehtovat merimatkat lisäävät varmasti New Yorkin vetovoimaa suurkaupunkina.
14% aiheuttaa 80% kuluista.
80% rahasta seuraa asiakasta.
Helpoin 86% siirtyy yksityiselle ja se vie mukanaan 86% x0,8 rahasta.
Vaikein 14% ja samalla 80% kuluista jää julkiselle.
Ensimmäisen tarkastelujakson jälkeen kulurakenne määrittyy uudelleen sen vaikeimman 14% mukaan. Se on uusi määrittävä normi. Tästä vaikeimmin hoidettavasta 14% porukasta lasketaan keskiarvo, jonka mukaan annetaan raha asiakkaan matkaan.
Toivottavasti kansalaiset osaavat ulosmitata tätä rahaa ja kilpailuttaa palveluista. Sopivan dg:n kohdalla löysää on rahoitusmallilla sen verran, että pitäsi hyvin saada vaikka porsche, kaksio keskustasta ja karibian loma jos päättää antaa omaisensa hoidettavaksi. Todennäköistä on, että ei osata. Se raha vain menee ulos suomesta.
Uudet julkiset yhtiöt avaavat aivan uusia tehtäviä.
Markkinointiin,brändäämiseen, tiedottamiseen, yhteiskuntasuhteiden hoitoon, juristeriaan tarvitaan lisää ja uusia resursseja.
Säästöt hukkuvat näiden uusien tehtävien hoitamiseen.
Ja varmaan luovutaan osasta terveydenhoitohenkiläkuntaa,jotta juridinen selusta on turvattu
Harva asiakas osaa arvioida mihin sairastuu seuraavien vuosien aikana eikä osaa valita satojen tunnuslukujen joukosta sitä oikeaa valikoimaa aseman valintaan
Ainoaksi kriterioksi jää mielikuvat ja niiden luominen on kallista
Ja avaavathan nuo yhtiöt politiikoille uuden hautausmaan,kuten Räty, ym ovat näyttäneet
L
Voin kokemuksesta kertoa ‚että käy aivan toisin
Tehy ja Lääkäriliitto hääräävät niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla ‚joten ne hallitsevat molempien sektoreiden työmarkkinat.
Niiden jäsenet ovat hyvätuloisia ja niinpä lääkärit voivat olla vaikka 7 kuukautta lakossa.
Sairaanhoitajat ovat vielä tärkeämpiä hoitoketjussa joten 1000 hoitajan irtisanoutumisuhka johti poikkeuslain säätämiseen
Joten uhattuna voi olla muutaman konttorirotan palkka,mutta sillä ei ole merkitystä kustannusten kannalta
Päinvastoin, kun yrityksen johdon palkkojen ainoa raja on enää taivas ja lääkärit ulosmittaavat asemansa tuoman etuuden niin kulut nousevat
Ja kun tähän lisätään ns transaktiokulut eli sopimuskannan hoito, laskutuksen hoito, vastuiden ja riskien hallinta, asiakassuhteiden, yhteiskuntasuhteiden,mainonnan ja markkinoinnin hoito vakuutusturvan hoito etc nostaa kuluja ja paljon
Se johtaa siihen,että joudutaan rajaamaan lääkwtieteellistä osuutra.
Itse olin 40 vuotta mukana prosessissa ja seurannut muita vastaavia eivätkä ne ole olleet poikkeavia.
Julkisen byrokratian vaihtaminen yksityiseen vain lisää kuluja, julkisella puhutaan byrokratiasta mutta yksityisellä käytetään hienompia termejä.
Se on suurin muutos
Olen nyt vaihteeksi Kreikassa. Vietin ensin muutaman päivän Ateenassa ja nyt olen saarilla.
Edellisen kerran olin kolme vuotta sitten ja muutos on aika suuri.
Kuitin saa lähes joka putiikista, jopa aurinkovuoteen vuokraajalla on vyöllä kuittikone eikä manuaalikuitteja kirjoitella vaan ostokset rekisteröityvät kassakoneeseen.
Takseista löytyy mittari, kuskin tunnistekilpi ja sertifikaatit ovat kojetaulussa ja mittari toimii.
Tapasin kuppilassa Oxfordin entisen professorin, hän on taustaltaan kreikkalais- puolalainen ja hän oli hyvin surullinen. Hänen tuntemansa korruptio- Kreikka on tuhottu eikä tunnu enää kotimaalta.
Onneksi toinen kotimaa, Puola on vielä turvallisen korruptoitunut.
Samoin kolmas kotimaa Englanti.
Paikallisen Esson baarin papat olivat sitä mieltä,ettei elämä saarilla ole juuri muuttunut, köyhää on ollut aina eivätkä velkarahat ole koskaan päätyneet saarille.
Köyhyys paistaa nykyään Ateenassa,kaduilla on asunnottomia ja kerjäläisiä.
Pakolaisongelmaa pidetään suurena, mutta kun paikalliset miehetkin ovat partalapsia niin heitä ei erota samalla tavalla kuin Suomessa
Raiskaajiakaan täällä ei pelätä kuten Suomessa. Naiset ja erityisesti nuoret tytöt kulkevat minihousuissa — ja hameissa ja kevyissä topeissa ja mekoissa. Ja vielä myöhään illallakin
Ongeömia on ollut, mutta nekin ovat vähentyneet
Taloudelle palolaiset ovat valtava rasite ja Kreikkaa pitäisi tukea ratkaisemaan ongelma
Itse kannatan vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon siirtymistä:
Se lisää kysyntää data-analytiikan käytölle ja sitä kautta tämän markkinan asiantuntijoiden palkkoja. Mukaan lukien omaani… 🙂
Kysyntä kasvaa, koska rahoittajien pitää pystyä jotenkin vertailemaan eri palveluntuottajien tuotostasoa per palveluiden ostoon käytetty euro.
Lopputulos:
‑Lisää kysyntää konsultti/asiantuntijapalveluille
‑Lisää kysyntää BI-välineille
‑Lisää kysyntää datan murskaus/jalostusprosessien välineille
Veronmaksaja kiittää kaikesta tästä analyyttisesta tehokkuudesta…
Kerroit Kekomäen laista: “kaikki ihmiset ovat sairaita; jos joku ei ole sairas, häntä ei ole vain tutkittu tarpeeksi.” Aldous Huxley totesi aikanaan, että “lääketiede on edistynyt niin valtavasti, ettei terveitä ihmisiä oikeastaan enää ole”. Ehkä Kekomäki oli Huxleynsä lukenut.
Arvelen markkinaliberaalien ajatuksen sotepoluilla juoksevan niin, että julkisin varoin ylläpidetyssä terveydenhuollossa he joutuvat veroina maksamaan muiden sairastelusta, mutta yksityisistä terveysalan yrityksistä he saavat muiden sairastelusta osinkotuloja. Voinko siis yksityisen terveysaseman asiakkaana luottaa siihen, että minulle määrätyt toimenpiteet ovat eduksi juuri minulle, eivätkä yhtiön osakkaille?
Sairaudet ovat ehtymätön luonnonvara. Siihen bisnekseen jokainen mielii mukaan. Mutta eikö markkinatalouden mantraan kuulu myös aito kilpailu? Mitä yhteiskunta tukineen siellä tekee? Kannattaisiko raha seuraa asiakasta ‑mallia kokeilla ensin vaikkapa kirjastolaitokseen? Asiakas saisi vapaasti valita noutaako hän kirjan kirjastosta vai kirjakaupasta. Yhteiskunta maksaisi erotuksen.
Tuo voisi olla oikeasti kustannustehokasta, kunhan neuvotellaan kustantajien kanssa kirjastokorvausten kattavan myös kirjakaupoista haettavat kirjat;) Kirjan marginaalikustannus (painokustannukset) on melko pieni ja pienet sarjat voidaan tehdä print-on-demand-tyyppisesti.
Muutama juttu sote-uudistuksessa on hymyilyttänyt.
Hesarin mielipidepalstalla eräs lääkäri kirjoitti tuohtuneena, ettei potilas ole oikea henkilö arvioimaan, oliko saatu hoito hyvää. Hänen mielestään vain lääkäri voi tämän arvion tehdä. Samalla perusteella voisi väittää, että vain matkatoimisto voi arvioida, oliko vietetty loma asiakkaan odotusten mukainen.
Potilaan valinnanvapautta pohtinut työryhmä päätyi suosittamaan terveyshubeja, joiden asiakkaaksi kansalaisten pitäisi kirjautua min. 6 kk:n jaksolle. Tämä hubi sitten arvoi, millaista hoitoa ja missä lääkärissä potilaalle annetaan. Sinne sitten kaikki soittelemaan ja ajan arvioijan (lääkärin?) vastaanotolle saa varmaan 3 kk:n jonotuksella. Se siitä valinnanvapaudesta.
Sote-uudistuksen jälkeen palvelut pitäisi saada nopeammin, halvemmalla ja laadukkaampana. Näiden kolmen tavoitteen saavuttaminen samanaikaisesti vaatii koko palveluketjun ja ‑prosessin uudistamista. Erityinen huomio pitää kiinnittää siihen 10%:iin asiakkaista, jotka aiheuttavat 80% kustannuksista. Tämän joukon hoidossa sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistäminen tuo toivottua tehokkuutta. Usein ongelmat ovat ihan muita kuin mitä lääkäri pystyy vastaanotollaan ratkaisemaan. Lopuille 90%:lle pitää rakentaa palvelukokonaisuus, jossa yhteydet sote-palveluihin voidaan hoitaa muutenkin kuin varaamalla aina aika lääkärille. Palvelukokonaisuuden ja ‑ketjun rakentaminen tietojärjestelmiä hyväksikäyttäen on ainoa mahdollisuus. Tässä muutoksessa yksityisillä palveluntoimittajilla on suurempi kustannuksia säästävä merkitys kuin yksityisen lääkäriaseman julkista terveydenhoitoa tehokkaammalla hoitoprosessilla. Sote-uudistuksen vastustaminen veroparatiisiyhtiöiden ryöstöretkellä pelottelemalla on moraalitonta.
Pääministeri Sipilä jo ehti ehdottaa, että sote-palveluiden tietojärjestelmien muutosta varten pitäsi perustaa uusi valtionyhtiö http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipila_sote-uudistus_saattaa_vaatia_uuden_valtionyhtion/8832273. Tämä ehdotus on herättänyt yllättävän vähän keskustelua, vaikka suurin osa sote-uudistuksen tuomista säästöistä saadaan tehokkaampien ja yhteensopivimpien tietojärjestelmien kautta. En kuitenkaan itse usko, että valtionyhtiö tämän yhtälön kykenee ratkaisemaan. Sen verran huonot kokemukset saatiin e‑reseptin yhteisen tietokannan rakentamisesta.
Muistan hyvin käyneeni pankissa merkkauttamassa pankkitilini tapahtumat pankkikirjaani. Samalla nostin käteistä rahaa tililtä, jos sitä tilillä sattui olemaan. Muuta asiaa pankkiin ei oikeastaan ollut. Nyt pankeilla on tuskin enää konttoreita, johon voisi mennä, eikä sieltä enää saa nostettua ainakaan käteistä rahaa.
Samanlaista palvelukonseptin muutosta tarvitaan myös sote-palveluihin.
“Hesarin mielipidepalstalla eräs lääkäri kirjoitti tuohtuneena, ettei potilas ole oikea henkilö arvioimaan, oliko saatu hoito hyvää. Hänen mielestään vain lääkäri voi tämän arvion tehdä.”
Ei potilas usein , yleensä jopa, pystykään. Tämä on aivan totta. Kyse ei ole subjektiivisen miekihyvän tuottamisesta. Hyvää hoitoa ei välttämättä ole se, että pääsee kaikkiin laitteisiin ja “otetaan kaikki kokeet”, ja sen jälkeen vielä ryhdytään muka korjaaviin toimenpiteisiin.
> lääkäriasemat mainostavat sillä, että kun
> tulet meille asiakkaaksi, kirjoitan sinulle
> lähetteen kuntouttavaan kylpyläjaksoon aina kun
> sinulle tulee mieli päästä kylpylälomalle?
Lähete (joka nyt on vain sivujuonne, yksi arvaamaton seuraus pääasiasta) ei saa olla mikään avoin sekki. Ja lääkärin ei pidä olla poliittisen tahdon toimeenpanija. Lähete olkoon koulutetun ja ammattitaitoisen lääketieteen toimijan valistunut arvaus tarvittavasta hoitotoimenpiteestä ja sen kiireellisyydestä.
Se, että teille poliitikoille ensimmäisenä tulee mieleen kylpyläloma kunnan laskuun, kertoo jo paljon järjestelmästä.
Jokainen menköön vaikka torille keräämään rahoitusta omaan kylpylälomaan. On resurssien tuhlaamista palkata lääkäreitä arvioimaan sitä kuinka paljon kunnalla on rahaa.
– Pääpointti on, että epäonnistunutta järjestelmää ei voi korjata resursseja lisäämällä. Se luo vain massiivisempia epäonnistumisia.
– Ja toisekseen innovaatioita ei voi rahalla ostaa. Ne voivat syntyä vain vapailla markkinoilla.
Esitin tuossa yhden innovatiivisen ajatuksen. Näitä ajatuksia tarvitaan noin tuhat erilaista yhtä onnistumista kohden, mutta se on silti kannattavaa.