(Kuvat suurenevat klikkaamalla niitä)
Nyt piti kääntyä takaisin, jotta ehtisin lentokoneeseeni. Paluumatkan suunnittelua vaikeutti se, että reittini Roomasta tänne oli jokseenkin optimaalinen, joten paluumatka olisi huonompi. Päätin mennä Välimeren rantaa myötäilevää reittiä, mutta sitä taival ja sitten valitettavasti navakkaa vastatuulta.
Matkaan siis vain. Ensin lasku laaksoon ja sitten toista reunaa ylös. Jalat eivät todella pitäneet pitkästä ylämäestä eilisen urakan jälkeen.
Kun oli noussut noin 150 metriä Piazzeen, pysähdyin miettimään, onko tämä oikeasti hauskaa. Loppumatka tulisi olemaan tylsä.
Päätin vaihtaa suuntaa. Ajan Firenzeen ja tulen junalla takaisin. Mieliala nousi heti, kun olin tämän päätöksen ymmärtänyt tehdä.
Päätin mennä virallista pyöräreittiä. Söin lounaan Chiusissa, minkä jälkeen laskeuduin alas Chiusi Scalon etsimään pyöräreittiä. Kun lopulta löysin sen, se osoittautui hiekkatieksi. Ilmeisesti hiekkatietä olisi kymmeniä kilometrejä. Sitä en ajaisi. Maantiepyörä ja hiekkatie eivät oikein sovi yhteen.
Piti siis kehittää uusi reitti. Huomasin, että ehtisin sopivasti Cortonaan, vaikka se ei aivan reitin varrella olekaan.
Ajoin aika vauhdikkaasti tällä kertaa jokseenkin vaakasuoraa reittiä kohti Cortonaa – 35 km käytännössä mäetöntä taivalta oli virkistävää vaihtelua. Lopussa oli parin sadan metrin nousu ylös Cortonaan. Nousu jakautui neljän kilometrin matkalle, eli oli kaltevuudeltaan ihan suomalaista ylämäkeä. Olipas helppo!
Venyttely, pyykinpesu ja syömään!
Italiassa on vuoret maan keskellä. Laaksoja ja harjanteita riittää. Reitin profiili on vaativa ja tuntuu pohkeissa. Onnea lopputuurille!