Rooma Firenze, toinen päivä

Torstai 14.4.2016

Mat­ka jatkui lyhyen laskun jäl­keen pitkäl­lä nousul­la, jos­sa oli kalte­vu­ut­ta välil­lä 11 %. Aloin kat­ua, etten ollut pyytänyt Helsinginkadun Cycle Cen­terin poikia lait­ta­maan taakse isom­pia rat­tai­ta. Onnek­si Rid­leyssäni on sen­tään triplavai­hde edessä. Noin jyrkät mäet pakot­ta­vat min­un huil­i­taukoi­hin lyhyin välein. Min­un kun­nol­lani, iäl­läni ja näil­lä pakkauk­sil­la raja on jos­sain seit­semän pros­entin nousus­sa, (= n. 150 W). Suomes­sa ei noin jyrkkiä mäk­iä ole, kos­ka ne eivät toimisi talvella.

Kun pääsin ylös päätielle mäet muut­tui­v­at loivem­mik­si ja meno nautin­nol­lisek­si, jopa niin nautin­nol­lisek­si, että ajoin epähuomios­sa risteyk­sen ohi ja jouduin palaa­maan. Pienet tiet sopi­vat fil­lar­ille muuten iso­ja parem­min, mut­ta isoil­la teil­lä on loivem­mat mäet.

Olen oppin­ut helpon tavan suun­nistaa. Panen Lumi­an laske­maan, paljonko matkaa on seu­raavaan risteyk­seen ja painan mieleeni tätä vas­taa­van matkamit­tarin luke­man. Nyt vain ajo sujui niin jou­tu­isas­ti, että en osan­nut vah­tia matkamittaria.

Paljon tuli pyöräil­i­jöitä vas­taan. Hyö­typyöräi­lyä ei juuri näkynyt, fil­lar­it oli­vat maantiepyöriä ja pyöräil­i­jät yhtä nuor­ta naista luku­un otta­mat­ta kaik­ki miehiä. Yksi noin viisikymp­pis­ten miesten yht­enäiseen keltaiseen asu­un pukeu­tunut parinkymme­nen pyöräil­i­jän ryh­mä piti taukoa risteyk­sessä, jon­ka ohi olin vahin­gos­sa ajanut.

Jatkoin pyöräre­itin mukaista reit­tiä. Se meni todel­la hausko­ja pikkuteitä, joi­ta en olisi mitenkään älyn­nyt vali­ta. Välil­lä asfaltin huono laatu pakot­ti aja­maan aika hitaasti, mut­ta tämän pitikin olla tur­is­mia eikä urheilua.

Lounas­ta söin aivan mah­tavas­sa Cal­catan kylässä. Suo­jau­tu­mi­nen vihol­lisil­ta on muo­van­nut aikanaan ital­ialaista maaseu­tua ja kaupunki­ja melkoisesti.

Yhdessä mutkas­sa pyöräre­it­ti jatkuin suo­raan reit­tiä, jos­sa ei Heren eikä Garminin mielestä ollut kilo­metrin matkalla minkään­laista tietä. Päätin kokeil­la, kos­ka aina­han voin kään­tyä takaisin. Se pätkä oli ihan ajet­tavaa hiekkati­etä, melkein parem­paa kuin se huono­laa­tu­inen öljyso­ra, joka alkoi, kun pääsin taas kar­talle merk­itylle tielle. Tämä reit­ti oikaisi mon­ta kilo­metriä, mut­ta kiertämi­nen olisi var­maankin ollut nopeam­paa. Mut­ta ihan virk­istävä pistäy­tymi­nen ”syvälle maaseudulle”.

Nepis­sä oli taas muurien sisälle raken­net­tu kaupun­ki tai kylä. Näitä riittää.

Mat­ka jatkui riemas­tut­tavaa loivaa alamäkeä (Loi­vat alamäet ovat iha­nia, pääsee pitkälle puoli-ilmaisek­si) Päätin majoit­tua Civi­ta Castellanaan.

Olin tässä vai­heessa tul­lut Roomas­ta 90 km, mut­ta tien­vi­itas­sa luki Rooma 42 km. Näitä pikkuteitä ajaen en ehdi mitenkään Firen­zeen ennen kuin on kään­nyt­tävä takaisin. Suo­raan ajami­nen taas pakot­taisi aika tyl­sille reit­eille, joten jatkan kiemurtele­via pikkuteitä.

Hotel­li­ma­joit­tumi­nen, pyyk­in­pe­sua, venyt­te­ly ja illalli­nen. Syömi­nen on pyörä­matkailun suurimpia ilo­ja. Voi syödä kuin­ka paljon vain ja silti lai­h­tuu. Ruo­ka on Ital­ias­sa hyvää. Viiniä ei har­mi kyl­lä voi käyt­tää kuin hyvin kohtu­ullis­es­ti. Muuten ei seu­raa­vana päivänä jak­sa mitään, kos­ka lihak­set eivät palaudu mak­san keskit­tyessä aivan väärin asioihin.

Sur­face oli päät­tänyt lukit­tua suo­jelulli­sista syistä. Tähän asti sil­lä kir­joit­ta­mi­nen oli han­kalaa, nyt siis mahdotonta.