Jos on saastuttavia ja puhtaita tapoja tehdä sähköä, pitäisikö saastuttavaa rangaista vain puhdasta subventoida?
Talousteorian mukaan ehdottomasti pitäisi laittaa haittaverot saastuttavalle sen sijaan, että tuetaan puhtaita energiamuotoja. Puhtaista ei ole ulkoista hyötyä, vaan saastuttavista on ulkoista haittaa. Kun valitaan subvention tie, tullaan samalla subventoineeksi energian kulutusta, vaikka säästöä oikeastaan pitäisi edistää – onhan jokseenkin kaikista energiamuodoista lopulta ulkoista haittaa.
Päästöoikeus vai hiilivero?
Jos päästöoikeus maksaa 30 €/tonni, on se jokseenkin tarkalleen sama asia kuin hiilidioksidivero tasoltaan 30 €/tonni. Ero tulee siitä, mitä tapahtuu, jos on arvioitu ohjausvaikutuksen teho väärin. Jos päästöt nousevat ennakoitua suuremmiksi tai jäävät pienemmiksi, päästöoikeuden hinta nousee tai laskee, kunnes päästöt ovat tavoitetasolla. Vero on sillä tasolla kuin se on, kunnes tehdään uusi päätös verosta. Yritysten kannalta turvallinen ratkaisu. [Ympäristön muutettu sanaksi yritysten]
Yritysten kannalta päästömaksu on hankala. On tylsä tilanne, jos on investoinut puhtaaseen teknologiaan luottaen siihen, että päästöoikeuden hinta pitää toiminnan kannattavana ja sitten päästöoikeuden hinta laskee. Ympäristö ei kiitä, sillä vaikka EU:n päästöt oat nyt jopa alle luvatun tason, ne ovat silti aivan liian suuret.
Päästöoikeudelle on oltava jokin minimihinta, jota halvempaan hintaan niitä ei huutokaupassa myydä. Kiinassa sellainen on tai olisi ainakin vuosi sitten. Tosin tämä minimihinta oli varsin alhainen, noin 10 €/tonni, mutta silti korkeampi kuin EU:n nykyinen päästöoikeuden hinta.
Päästökauppaa on helpompi modifioida. Siihen voidaan soveltaa päästöoikeuksien ilmaista alkujakoa ulkomaisen kilpailukyvyn nimissä ja siihen voidaan liittää mekanismeja, joilla päästöoikeuksia voi ansaita vaikkapa metsittämällä autiomaita. Molemmat ovat osoittautuneet päästökaupan heikkouksiksi.
Sanoin esityksen alussa, että päästöoikeuden hinnan pitäisi olla noin 100 € tonnilta. Joku voi paljoksua tätä. Onhan päästöoikeuksien hinta nyt noin 8 € tonnilta.
Meillä on kuitenkin muussa kuin sähkön tuotannonpolttaoaineissa hiilidioksidivero 54 €/tonni. Sitä ei siis makseta sähkön tuotannossa käytetyistä polttoaineista.
Tuulivoiman syöttötariffi vastaa suunnilleen päästöoikeuden hintaa 100 €/tonni, jos ajatellaan, että se kilpailee hiilisähkön kanssa. Saksan aurinkoenergian tuet liikkuvat vastaavasti tasolla 300 €/tonni. Britannian syöttötariffi ydinvoimalle vastaa päästöoikeuden hintaa 120 €/tonni.
Autoilua patistetaan kolmella eri verolla kohti vähäpäästöisyyttä niin voimakkaasti, että yhteensä nämä verot (polttoainevero, autovero ja ajoneuvovero) vastaavat päästöoikeuden hintaa noin 750 €/tonni
Riittäisikö pelkkä päästökauppa?
Etelärannan suunnasta on tullut urputusta, miksi meillä on paljon päällekäisiä tukimuotoja. Eikö pelkkä päästökauppa riittäisi? Olen samaa mieltä, mutta Etelärannasta en silti hyväksy mitään jälkiviisautta. KUKA AMPUI PÄÄSTÖKAUPAN NIIN TÄYTEEN REIKIÄ, ETTÄ SE ON MENETTÄNYT TEHONSA?
Jos olisi pelkkä päästökauppa, ympäristöystävällinen tuotanto suuntautisi paljon paremmin kuin nyt tukien ohjaamana. Saisimme saman ympäristlövaikutuksen paljon halvemmalla. Eikä tarvitisi riidellä siitä, mikä osa CHP-laitoksen polttoaineista tuottaa lämpöä ja mikä sähköä ja niin edelleen.
Päästökauppaa yritetään nyt pelastaa. On tarkoitus nopeuttaa liikkelle laskettavien päästöoikeuksien määrän alenentumista.
Minusta siinä pitäisi päättää pohjahinnasta, joka voisi olla aluksi vaatimattomat 30 €/tonni mutta joka nousisi luvatun aikataulun mukaan kohtalaisen pian jonnekin sataan euroon. Samalla päällekkäisiä tukimuotoja purettaisiin.
= = = =
Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Enoro-päivillä aprillipäivän aattona.
firmat myy päästöoikeutensa ja siirtää tuotannon kiinaan, se kun alkaa suitsia päästöjensä kasvua vasta 2030 luvulla. ja luonto kiittää?
En tunne päästöoikeusmekanismia tarkaan, mutta luin juuri, että Suomi kannattaa järjestelmän 2021-remontissa sitä, että osa teollisuudesta saa päästöoikeudet ilmaiseksi. Sekin mainittiin, että osa valtioista aikoo maksaa kerättyjä maksuja takaisin teollisuudelle. Molempia perusteltiin hiilivuodon ehkäisemisellä.
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/eu-n-paastokauppa-remonttiin-2021-suomi-kantaa-huolta-vientiteollisuudesta-6539736
Tällä perusteella, ja aiempiin kokemuksiin viitaten, monimutkaisen päästömallin yksi keskeinen ongelma on se, että sen sisään voi näköjään piilottaa helposti mitä tahansa tavoitteita vesittäviä kikkoja.
Toinen perusongelma päästöoikeusmallissa on ollut se, että sitä on kerätty vain joiltain aloilta. Hiilidioksidivero saattaisi olla kattavampi. Tosin poliitikkojen ja lobbareiden luovuus on sitä luokkaa, että voisivat saada veromallinkin vesitettyä.
Järkevä tapa toteuttaa vero olisi selainen, että sitä säädettäisiin pienin pykälin sitä mukkaa, kun tavoittteiden saavuttamisessa havaitaan jotain uutta. Jatkuva säätö on parempi tyyli kuin yllätyskorotukset tai -alennukset kerran vuodessa tai muutamassa.
Molemmissa tyyleissä teollisuus kaipaa vakaata politiikkaa voidakseen toimia tulevaisuuteen luottaen. Poliitikkojen tulisi ilmoittaa tuleva selvästi, eikä generoida ”konferenssiriskejä” teollisuuden pelättäväksi. Hyvä tyyli olisi esim sopia, että fossiilipäästöt ajetaan 10% tasolle vuoteen 20xx mennessä. Tästä poikettaisiin vain, jos yhteiskunnat uhkaavat vakavasti sakata.
Tuo kuulostaa markkinahäiriköinniltä. Kyllä säätö saadaan suoremmillakin keinoilla toimimaan, jos vain halutaan.
Pelkää päästövero voisi myös riittää. Oleellista molemmissa tyyleissä olisi toteuttaa järjestemä yksinkertaisena ja kaiken fossiilisten käytön kattavana (siis ei vain joillekin valituille aloille). (Yksinkertaisuus siksi, että se estää mainitsemiasi kikkailuja ja vesittymistä.)
On selvää, että päästökauppaa kehiteltäessä monilla tahoilla on ollut aikaa ja intressiä vaikuttaa sen kehitykseen. Jos olisin ollut energiateollisuuden lobbarina noissa piirreissä, olisin nimenomaan ampunut järjestelmän täyteen reikiä, tehnyt siitä monimutkaisen, kattanut sillä vain joitain aloja, olisin järjestänyt poliitikoille mahdollisuuksia peärytyä vaikkapa ilmaisten päästöoikeuksien muodossa ja mahdollisuutena palautta rahoja teollisuudelle. On varma että poliitikoilla riittää tällaista intressiä. Ääänestäjät eivät ymmärrä kokonaisuudesta mitään, ja mediaakin voi ohjata tuossa viidakossa sopivalla tiedottamisella.
Jos siis joku on rei’ittänyt, niin voisi arvata, että ne joilla on ollut siihen intressi. Alan teollisuuden suurten pelureiden lisäksi poliitikoilla on intressi olla joutumatta tilille kansalaisten elintason kaventamisesta, joten heillekin nuo helpot pakotiet sopivat yleensä hyvin.
Näiden lisäksi kyse voi olla osin poliitikkojen ja suurten organisaatioiden yleisestä taipumuksesta suunnitella kameleita komiteatyönä. Pääsääntö siis on, että politikoitaessa järjestelmät mutkistuvat.
EU:n ja Suomenkin puheet siitä, että tahtia nopeutettaisiin on ehkä ainoa positiivinen signaali. Tosin nuo vuoden 2021 muutossuunnitelmat eivät näyttäneet kovin rohkaisevilta.
Lähtisin mieluummin liikkeelle päästöjen vähentämistahdista. Jos tahti määritellään hinnan nousuna, siinäkin hinnan noston tulisi mieluummin loppua vasta sitten, kun suurin osa päästöistä on loppunut (tai yhteiskunta uhkaa mennä sekaisin).
Huomautan vielä siitä, että päästöjen vähentämisessä ehkä keskeisin kohta on se, miten päästöjä voidaan vähentää globaalilla tasolla. Kyse on siitä, että vaikka EU kehittelisi jotain sisäistä, se ei todenäköisesti tee mitään merkittävää, jos sitä uhkaa hiilivuoto muihin maihin. Tästähän on jo kokemusta, ja 2021-suunnitelmassakin saman suunnitellaan jatkuvan. Minun logiikkani sanoo, että toimivin lääke tähän olisi hiilitulli. Tällainen ajatus ei valitettavasti taida sopia EU:n tai poliitikkojemme pirtaan, koska se näyttäisi sotivan pyhää kaupan vapautta ja talouden maksimoimista vastaan. Onko ehdotuksia sen suhteen, mikä muu menetelmä toimisi paremmin, aina sille tasolle, että toimivien fossiililähteiden suulle laitettaisiin jonain päivänä tulppia (nykyisen uusien lähteiden etsimisen sijaan)?
Päästökauppa on teoriassa hyvä ajatus, sillä markkinavoimat voisi kerrankin panna työskentelemään ympäristön hyväksi, mutta käytännössä sitä ei ole oikein saatu toimimaan.
Ehkä emme pärjäisi pelkällä päästökaupalla, vaan lisäksi tarvittaisiin jonkin verran muutakin ympäristösäätelyä. Päällekkäisistä, jopa toisiaan vastaan sotivista säännöistä ja tukimuodoista pitäisi joka tapauksessa eroon.
Päästökauppa vaatisi valistuneet päättäjät, globaalisti, mutta mistäs sellaiset saataisiin?
Entä tulli muista maille tuleville tuotteille jotka eivät ole päästökaupan piirissä tai joissa on päästöille pienemmät hinnat?
”Vero on sillä tasolla kuin se on, kunnes tehdään uusi päätös verosta. Ympäristön kannalta turvallinen ratkaisu.”
Eihän tuo pidä paikkaansa. Ympäristöä ei kiinnosta se, onko päästäjillä ikävää vai ei, ilmasto lämpenee vain hiilidioksidista eikä siitä maksaako päästäminen paljon vai vähän. Eli päästetty määrä ratkaisee, ei sen päästöoiekuden tai veron hinta.
Sitäpaitsi päästökauppa on nyt tuottanut hintainformaatiota, sitä vero ei olisi koskaan saanut aikaan.
Vero tulee hyvin helposti määrättyä liian ylös tai liian alas, eikä niitä ole yhtään sen helpompi mutella kuin päästöoikeuksien määrää. Eiköhän Suomen tuulivoimatariffi ja autoverotus ole hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin nämä verot osataan asettaa oikealle tasolle.
Kyllä pitäisi vähän paremmin perustella että päästäkauppa ei toimi kuin ”on liian halpaa”. En ymmärrä mitä hienoa on kalliissa päästöoikeudessa, jos kuitenkin sama määrä päästöjä tuprutetaan taivaan tuuliin.
Jos kehitysmaiden metsittäminen, tai jokin muu vastaava vippaskonsti luo liikaa päästöoikeuksia vähentämättä päästöjä, niin tartutaan niihin eikä mennä hintasäännöstelyyn.
Hintasäännöstelylle pitää olla aina erittäin vahvat perustelut. ”Musta tuntuu että pitäs niinku maksaa enemmän, koska päästämisen nyt vain pitää olla kallista” ei ole mikään perustelu.
Ei pidäkään. Ei pitäisi kirjoittaa väsyneenä. Piti lukea yritysten kannalta ja niin siinä nuyt lukee. Kiitos tarkasta lukemisesta. Se on tuirvallista myös ”hyvisyrityste” kannalta, jotka ovat panostaneet puhtaaseen tekonogiaan luatteen päästökaupan huolehtivan kilpailukyvystään.
Subventioiden huono puoli on myös, että ne voivat mennä väärään kohteeseen ja ovat aina vääränsuuruisia, kuten nyt esim. Suomen tuulivoimatuet, jotka ovat järjettömän korkeat, aiheuttavat korruptiota luvityksessa, eikä tuulivoima aina ole niiiin ympäristöystävällistäkään.
Ihan vaan puhdasta co2 veroa et päästökaupan sijaan ehdota, koska se on poliittisesti mahdoton saada läpi eräiden maiden niin kovasti vastustaessa?
Tuo on vähän väärä todistus. Mainitsin jo edellä, että veroa voi hyvin säätää lennossa – vähän samaan tapaan kuin korkotasoa nykyisin säädellään. Joustava säätö olisi parempi taloudellekin kuin silloin tällöin muttuva. Ja toisaalta, jos katsotaan toteutunutta päästökauppaa, se on taannut yrityksille hyvin halvat hinnat, ja uutta vastaavaa 2021-alkavaa kautta suunnitellaan jo.
Ehkä fakta on se, että jos halutaan, minkä tahansa järjestelmän (vero tai päästökauppa) saa vesitettyä. Monimutkaiset järjestelmät on helpompi vesittää kuin suorat yksinkertaiset järjestelmät. Monilla poliitkoilla ja energiateollisuuden lobbareilla on intressi vesittää tai säilyttää mahdollisuus vesittää. Osalla poliitikoista on ristiriitaisia intressejä – pitäisi suojella luontoa, mutta se on niin kovin epäkivaa, että on helpompi panostaa jatkuvaan kasvuun ja vetäytyä ”muka toimivan” päästökaupan taa piiloon.
Myös hiilivuodon riski tarjoaa helpon syyn olla tekemättä mitään merkittävää. Miten siis hiilivuoto paikataan ja päästövähennyksiin lähdetään hiilivuodon riskistä huolimatta?
Odotatko kansaivälisten sopimusten syntymistä (hitaimman markittävän tahon ajastamana) vai oletko valmis hyväksymään hiilitullit (nopeimpien merkittävän ryhmän aikataulun mukaisesti aloittaen)? Olisiko tähän globaaliin ongelmaan jotain linjauksia?
Oikea ratkaisu on tietysti päästöoikeuksien tarjontakäyrä, jossa hinta vastaa marginaalista haittaa ja siksi nousee kysynnän myötä.
Jokaiselle taloustieteilijälle tämä on itsestään selvää, elleivät poliittiset tai ”sopimustekniset” seikat tms. tule esteeksi.
Haittavero on vaakasuora päästöoikeuksien tarjontakäyrä: hinta on sama kysynnästä riippumatta. Lisätonnin haitat ovat kuitenkin paljon suurempia, jos päästöt ovat korkeita. Tällöin tuotetaan liikaa päästöjä, joiden hyöty alittaa haitan. Tai liian vähän, jos päästömäärät jäävät yllättävän pieniksi, kun lisäpäästön haitta olisi mitätön.
Päästökiintiöt ovat pystysuora tarjontakäyrä, yhtä tyhmää sekin.
Oden esittämä minimihinta olisi askel kohti parempaa approksimaatiota tarjontakäyrästä. Pitäisi olla myös maksimihinta tai mieluummin kysynnän noustessa ylös joustava maksimihinta ja alas joustava minimi. Mitä tarkempi approksimaatio, sitä optimaalisemmiksi päästöt asettuvat.
Tarjontakäyrä tuottaisi myös paljon vähäisemmät hintavaihtelut ja paremman ennustettavuuden kuin päästökiintiöt.
Sillä välillä, jonka Suomi tai jopa EU tuottaa hiilidioksidipäästöistä, hsittakäyrä on kyllä aika vaakasuora. Globaali on nouseva.
Päästöjen tasaisuus saattaa johtua enemmän EU:n ja Suomen huonosta taloustilanteesta kuin siitä, että kalliit päästöoikeudet olisivat pakottaneet kulutuksen alas. On myös epäilty, että hiilivuoto ja tuotteiden ostaminen ulkopuolelta johtavat tai ovat johtaneet siihen, että EU:n aiheuttamien päästöjen määrä kasvaa nopeammin kuin EU:n itse päästämien päästöjen määrä.
Saanko tulkita tuon vastuun pakoiluksi? Vai pitäisikö uskoa tuon EU:n ja Suomen harjoittaman politiikan olevan oikea vastaus siihen, miten päästöt saadaan riittävän nopeasti alas?
EU:n suurin ilmastoteko on ollut euro ja siihen liittyvät säännöt, jotka ovat pitäneet jo usean vuoden ajan huolta siitä, etteivät päästöt kasva, kun talouskaan ei kasva.
Suhteettoman paljon pidetään ääntä väliaikaisista tuulivoimatuista. Jotka tarkoittavat, että tuulella maksetusta energiasta maksetaan jonkin aikaa ylihintaa. Tämä on hyttysen pihinää verrattuna esimerkiksi siihen ylihintaan, jota esimerkiksi Fortum saa myydessään vesivoimaa (Windfall). Eikä kukaan valita. Näillä ylimääräisillä miljardeilla on tehty niin kaupat Venäjällä, maksettu osingot ulkomaalaisille omistajille (kyllä, yli puolet omistuksesta vielä Suomessa) kuin paisutettu yrityksen tasetta. Eli kaikkea muuta kuin panostettu ilmastoystävälliseen energiaan.
Miksi energiamarkkinoita pitäisi ohjata? Ihmiskunta polttelee kuitenkin melkein kaikki fossiiliset polttoaineet ilmaan suunnilleen seuraavan 100 vuoden aikana. Sillä poltetaanko ne täällä vai naapurissa ei ole taas mitään merkitystä.
Miksi vaivata päätä ongelmalla, joka ratkeaa itsestään sitten kun fossiiliset loppuu.
Kun fossiiliset alkavat todella loppua, niiden hinta sitten nousee rajusti, joka kyllä sitten suosii uusiutuvaa energiaa.
Siksi että Suomessa on paljon ”hyviä ihmisiä”, jotka katsovat asiakseen ylläpitää oikeita ajatuksia. Näin vanhaksi kun on elänyt, niin on koettu mm. seuraavaa: öljy loppuu 30 vuoden päästä eli sen piti loppua jo 2003. Ei loppunut. Happosateet tuhoavat elämän maapallolta. Eiku. Uusi jääkausi tulee. Kasvihuoneilmiö tappaa. Ilmaston lämpeneminen vie ihmiseltä mahdollisuuden. Oil Peak! Ylikansoitus, taudit (tykit ja teräs). Näille aiheilla on yhteinen nimittäjä ja se rahoitus. ”Tiedettä” tehdään sen mukaan mikä on trendi ja sen mukana rahoitus.
Kaikki muistavat varmaan sen, kun öljyn hinta
nousi sataan dollariin. Palstan guru päätti tehdä asiasta oikein oman postauksen. Ja peesaajat olivat aivan varmoja, että öljyn hinta nousee silloisena ”lähiaikoina” 200 dollariin. Varmaan joku ”näkymätön käsi” ohjasi hinta-arviot täysiin tasalukuihin. Onneksi se kummallinen Peak-Oil -postaaja vaikeni jossain vaiheessa.
Olen melko varma, että palstan kommentoijien ja palstan pitäjän elämän aikana ei tapahdu yhtään mitään maapallon olosuhteita mullistavaa. Jos Osmo elää vielä 10-20 vuotta ja itse mahdollisesti 30, niin en millään usko meren pinnan nousevan niin että Kalliosta tulee saaristo. Ja jos meren pinta nousee 2-3 metriä, niin sehän on vain paluuta entiseen. Kuiva maa ei suomalaisesta maisemasta katoa millään.
Tämä palsta on mukavaa ajanvietettä, koska jengi on täällä niin tosikkoa, niin tosikkoa että. Ja pikaratikka-fanaatikkoja.
Mitä haittaveroja ja muita maksuja poliitikot ikinä energiantuotannolle keksivätkään, markkinamekanismit ohjaavat ne aina viime kädessä loppukuluttajan hintoihin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi asumisen ja ruoan kallistumista. Ihmiskunta on liian iso ja kaupungistunut, jotta se voisi elää ilman teollisuutta pelkällä luomutuotannolla.
Jostain kumman syystä tuulivoiman kannattajien päästä hinta muuttuukin ydinvoiman kohdalla äärettömän tärkeäksi ja suurimmaksi esteeksi. Jopa silloin, kun se ei tarvitse yhteiskunnan tukea.
Jos tuulivoima on riittävän halpaa, tai ei ainakaan liian kallista, niin silloin myös ydinvoima on joko todella halpaa tai ei missään tapauksesa liian kallista.
Tälläkin hetkellä Fennovoima on rakentamassa ydinvoimalaa paikkaan, jossa se maksaa miljardin ylimääräistä (verrattuna olemassa oleville ydinvoimapaikkakunnille) ja samaan aikaan jokainen tuulivoimaprojekti, joka ei saa tukea, seisoo.
Maalitolpat ne vaan siirtyilevät tuotantotavan mukaan. Välillä hinta ratkaisee, välillä sillä ei olekaan enää mitään merkitystä.
Oikeastaan juuri päinvastoin. Ennen päästöjen hinnoittelua vesivoima ei ole saanut arvoaan vastaavaa korvausta, eli periaatteessa vesivoimayhtiöille (ja ydinvoimayhtiöille) pitäisi korvata alituotot ajalta ennen päästökauppaa. Ei ole mitään windfallia, vaan ennemmin arvon nousu oikealle tasolleen.
Toinen asia sitten on, pitäisikö vesivoimalle säätää jonkinlainen niukkuusvero, sitä kun ei juuri voi lisätä.
P.s. Tuulivoimauhtiöt huutavat jo kovaan ääneen uusia tukia ja jatkoa nykyisille tuille. Tämänhetken markkinahinnoilla ei kuulemma meinaa kannattaa operoida nykymyllyjä tukijakson päätyttyä, kun tulee kaikkea komponentin vaihto etc.
Ilmastoystävällisyyden lisäksi energiapolitiikan ohjaamisessa pitää ottaa myös muita tekijöitä huomioon. Päästöhaittojen lisäksi autoista on muitakin haittoja ja metsäteollisuuden näkökulmia pitää ottaa huomioon jne. Siksi pelkkä päästökauppa ei riitä.
Energiateollisuus ry:n lobbaus lienee ollut Suomen viennille yksittäisistä toimijoista ylivoimainsen haitallisista. Tällä on venytetty menen maailman energiantuotantotapojen puolesta ja estetty uuden vientikelppisen tekniikan käyttöönottoa.
Tiukkojen normien maassa teknologia kehittyy nopeammin kuin muualla.
Globaalien päästöjen vähentäminen onnistuu kun tekniikkaa viedään maailmalle. No, täällä ”globaalien päästöjen” keskustelu tarkoittaa ettei tehdä mitään ja jatketaan turpeen käyttöä tuettuna.
Voidaanhan tuota kokeilla.
Lätkäistään tulivoimalaitoksille aivan jumalattoman tiukat melu- ja ympäristönormit. Näin saamme suomalaisen tuulivoimateollisuuden ennennäkemättömään nousuun, kun tänne ei saisi enää rakentaa rumia ja metelöiviä myllyjä!
Samalla tavalla ydinvoimaloiden mahdolliset suunnittelemattomat huoltokatkot ovat iso, iso ongelma mutta yö, kaamos, pilvet ja tyyni sää eivät ole, ne ovat vain ominaisuuksia, joihin on sopeuduttava.
Markkina ja ohjaus ei sovi samaan lauseeseen. Tiettävästi poikkeuksetta markkinat toimivat paremmin kuin sääntely. Eli noilla spekseillä aika vaikea tehdä päätöstä oikeasta toimintatavasta? 😉
Kyllä ne ovat ongelma, mutta noissa on hyvin suuri käytännön ero:
Ennustamattomat huoltokatkot eivät iske jokaiseen ydinvoimalaitokseen yhteen kertaan. Jos iskisivät, ydinvoima olisi käyttökelvotonta. Suurin vaikutus on se kun suurin voimalaitos tipahtaa linjoilta.
(toivottavasti voimalaitoksilta lähtevät suurjännitelinjat ovat kahdennettuja)
Sensijaan yö ja tuulettomuus vaikuttavat *kaikkiin* aurinko- ja tuulivoimaloihin kerralla. Kun tuulivoimalaitokset ovat pystyssä, yön ja korkeapaineen aiheuttama vähentävä vaikutus tuotantokapasiteettiin on tuulivoiman 2500 MW + aurinkovoiman koko tuotanto (mikä lienee aika vähäistä).
Nyt ollaan siis todettu, että tuuleton päivä vaikuttaa kaikkiin tuulivoimalaitoksiin, mutta häiriö vaikuttaa vain yhteen ydinvoimalaitokseen, mietitään näiden toimintahäiriöiden frekvenssiä.
Vika ydinvoimalaitoksessa on aika harvinainen, käyttöasteet pyörivät siellä 95%:n tuntumassa ja siinä on mukana suunnitellut seisokit. Lisäksi kun harvinainen häiriö sattuu, on todennäköistä että se ei satu juuri kulutuspiikin kohdalla, eli kun on kaikkein kovimmat pakkaset.
Tuulettomia päiviä on Suomessa kuitenkin niin paljon, että kapasiteettikertoimet tuulivoimalatoksilla jäävät 20%iin. Erityisesti silloin kun Suomessa tarvitaan kaikkein eniten sähköä, tuppaa olemaan pimeää eikä myöskään tuule. Tuulivoima pettää systemaattisesti juuri silloin, kun sitä kaikkein eniten tarvitaan.
Tuulivoiman kannattajat eivät suostu myöntämään, että erittäin harvinainen käyttöhäiriö satunnaisena aikana vuodesta yhdessä ydinvoimalaitoksessa olisi jotenkin erilainen tilanne, kuin koko tuulivoiman systemaattinen tuottamattomuus talvipakkasilla.
Kaikkein pahintahan tuulivoiman heiluvassa tuotannossa on se, että korreloivat keskenään. Kun tuulee kovasti, tuulee koko Suomessa ja kun ei tuule ollenkaan, voi päällä ollakin koko maan kattava korkeapaine, niin laaja ettei tuule kunnolla edes Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa! ”Jossain tuulee aina” onkin väsynein argumentti, minkä voi heittää tuulivoiman puolesta.
Ehdotan tiukkojen melunormien lisäksi myös, että vaadimme jatkossa tuulivoimalaitoksilta vähintään 50% käyttökertoimia emmmekä jaa toimialalle senttiäkän tukiaisia.
Näin Suomen tuulivoimateollisuudesta tulee maailman parasta ja halvinta! Sitähän Vihreät ovat pitäneet esillä, että tiukat normit tekevät teollisuudestamme tehokasta.
Tuulivoimalankin voi rakentaa ”järjestelmäystävällisemmäksi”, eli nostaa sen käyttökerrointa. Valitettavasti tukiaismalli ei ollenkaan kannusta tuulivoiman tuotekehitykseen, vaan ainoastaan kuppaamaan maksimaaliset tuet valtiolta.
Tuolta löytyy lyhennelmä millainen rakenne järjestlmäystävällisellä tuulivoimalalla olisi http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0140988316300317