Itä-Pasilan asuntokaava
Kaava hyväksyttiin muutoksitta. Huomiotani kiinnitti kaupungin museon kanta kaavan valmisteluvaiheessa. Museo vaati talon pintamateriaaliksi betonia ja sai. Se kuulemma kunnioittaa Itä-Pasilan perinteitä. Tähän asti Itä-Pasilaa ei ole varsinaisesti imarreltu betoninharmaasta ilmeestään. On se hienoa, että Museo löytää siitäkin jotain hyvää.
Minun rakennuskulttuuria ymmärtämättömän mielestä toisenlaisella pintamateriaalilla peitettyinä ne Itä-Pasilan talot voisivat olla paljon viehättävämpiä.
Munkkiniemen tiivistyskaava
Läpi kiitoksin. Ihmeellistä, ettei tätä taloa oltu alun perin rakennettu kiinni kulmaukseen vaan jätetty tuollainen hukkapalsta kahden päädyn risteykseen.
Munkkiniemi rakennettiin alun perin umpikortteleista Eliel Saarisen suunnitelmien mukaan. Jossain vaiheessa joku kaunosielu kielsi lailla umpikorttelit kantakaupungin ulkopuolella. Tämä hullutus on sinänsä jo kumottu. Sittemmin Munkkiniemessäkin talon käännettiin niin päin, että pääty osoitti kadulle ja pihat siis rajautuivat katuun. Tämän väitetään johtuneen siitä, että rakennusnosturi saatiin toimimaan näin paremmin, mikä teki rakentamisesta halvempaa. Toisin kuin muu rakennusaikainen kustannusten alenaminen, tämä on jäänyt pysyvästi asuntojen hintoihin. 🙂
Eliel Saarinen oli hieno kaupunkisuunnittelija.
Ehkä on hyväkin, että joku virkansa puolesta vähän vahtii täydennysrakentamista, niin että vanhojen kaupunginosien yhtenäisyys ja omaleimaisuus eri puolilla kaupunkia säilyy. Nykyiset täydennysrakentajat eivat taida suuressa innossaan keritä sellaisia miettimään.
Minusta ei olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan, vaikka joskus Itä-Pasila saneeratteisiin niin, että talojen julkisivut uudistettaisiin värikkäiksi.
Pitäis riittää, että on yksi omaleimainen betonikasa, kuten Merihaka. Ei tarvitsisi joka ikistä grynderikuutiota säästää ihan vaan, koska.
Mulle ei kyllä oikein avaudu, mitä säilyttämisen arvoista brutaalissa betonirakentamisessa on. Ehkä se on ”aikakaudelleen tyypillistä”, mikä on käsittämättömin suojeluperuste ikinä. Kyllä sinänsä joitakin selkeitä vikatikkejäkin pitää suojella varoitukseksi tuleville sukupolville, mutta miksi kauniita taloja (esim. 1900-luvun alun huviloita) saa purkaa surutta, koska niillä ”ei ole merkittävää historiallista arvoa” mutta sitten taas rumat rakennukset täytyy säästää?
Itä-Pasilan kohteen naapureina on mm. Tiedon melko uusi lasipintainen toimistotalo, Haaga-Helian punatiilirakennus, Aluehallintaviraston luonnonkivipäällysteinen toimitalo, kirjaston klinkkeritekele ja Rauhanaseman puutalo!!!
Käsittämätöntä näkemyksettömyyttä (kaupungin?)museon taholta.
Arkkitehdin selitys on se, että ne rakennukset eivät ole laisinkaan rumia, vaikka sitä ei tyhmempi enemmistö huomaakaan. Samaa asennetta löytyy epäilemättä muiltakin taiteen aloilta, mutta niiden kanssa harva joutuu tekemisiin muuten kuin vapaaehtoisesti.
Itä-Pasila on hyvä esimekki sellaisesta raketamisesta, jota ei todellakaan tarvitsisi suojella. Vastaavia betonilähiöitä on ollut ja on edelleen Suomi pullollaan, joskin Itä-Pasila pistää talojen korkeuden johdosta vielä muita pahemmin silmään. Museoviraston lisäksi tuskin juuri ketään jäisi harmittamaan, jos niitä voisi jatkossa ihmetellä vain historiankirjoista.
Museovirasto voisi nostaa arvostustaan tavallisten ihmisten silmissä aika paljon, jos se keskittyisi aidosti suojelemisen arvoisiin kohteisiin. Nyt mieliin jää vain kuva tällaisista absurdeista tilanteista. Meilläkin taloyhtiössä Tapiolassa aikanaan uusittiin lahoavia tuuletusluukkujen suojana olevia puurimoituksia. Ne oli maalattu ruskeiksi, eli käytettyä puulajia ei varmasti pystynyt määrittämään kuin dna-testillä tai vastaavalla, mutta museovirasto vaatimalla vaati käytettäväksi jotain eksoottista ja todennäköisesti uhanalaista puulajia, jonka arkkitehti oli aikanaan piirustuksiin valinnut. Onneksi yhden talon rakentamisessa oli (ehkä materiaalipulan takia tai ihan vain säästösyistä) käytetty mäntyä ja tällä verukkeella kaikkiin taloihin saatiin kuin saatiinkin tehdä rimat ruskeaksi maalatusta männystä. Tällainen pelleily ei kyllä jättänyt hyvää kuvaa ao. virastosta kenellekään.
Joo, suojellaan vain ne kohteet, jotka nykymielipiteen mukaan näyttävät kauniilta. Kaikki ruma hävitettäköön. Ja kas, pian meillä on vain kaunista ympärillämme.
Jep. Tällä periaatteella olis tainnut aikanaan mennä keskustan jugend purkuun, kun se todettiin muotioikuksi ja mauttomaksi hörhöilyksi. Joku päivä sitten ulkomainen lehti listasi Helsingin maailman jugend-kohteiden joukkoon.
Sinänsä tuon Pasilan uuden talon suhteen yhdyn JP:n kommenttiin edellä. Talon ympäristö ei ole mitenkään yhtenäisesti harmaata betonia nytkään ja aivan hyvin siihen voisi laittaa muitakin materiaaleja Itä-Pasilan siitä todellakaan mitenkään kärsimättä.
Eiran 100 neliön asunnon Itä-Pasilan 100 neliön asuntoon vaihtava saa 0.6 M€ kipukorvausta, saman etäisyyden keskustaan ja paremmat liikenneyhteydet, mutta siitä huolimatta emme havaitse tällä välillä ryntäystä. Harmillista, että tästä huolimatta arkkitehdit kieltäytyvät suunnittelemasta suuren yleisön mielestä hyvännäköisiä taloja.
Uusrenessanssikerrostaloista purettiinkin kaikkiaan suunnilleen puolet.Kun hotelli Marskia suunniteltiin 50-luvulla v. 1880 rakennetun Kiseleffin talon paikalle, Hesari otsikoi kuvatekstin jotenkin siihen malliin että ”Mannerheimintie siistiytyy huomattavasti kun vanha Kiseleffin talo puretaan ja paikalle rakennetaan nykyaikainen hotelli”. Postikorteissa esiteltiin autotaloa ym. nykyajan ihmeitä. Ja jugendista puheen ollen, Kallion-Sörnäisten alueen jugend-taloista taidettiin purkaa vähintään puolet, ne kun eivät olleet osaketaloja kuten etelä-Helsingissä.
Itä-Pasilan kaupunkikuvan suurin ongelma eivät muuten ole talot vaan autoille suunniteltu katutila, jossa kolmanteen kerrokseen rakennetut ”jalkakäytävät” rumentavat ja varjostavat katutiloja, joita puolestaan reunustavat toimistotalojen kellari-ikkunat ja asuintalojen parkkikellarit. Jos katuja reunustaisivat liiketilat näyteikkunoineen, kaupunginosan tunnelma olisi jotain aivan muuta. Ymmärrän 60-70 -luvun arkkitehtuurin rakennussuojelua, ei taidemuseoissakaan ole pelkkiä ”saksanhirvi metsässä” -maalauksia, joista kansa tykkää, mutta ei ole mitään järkeä suojella epäonnistuneita ratkaisuja, joita itä-Pasilan katujulkisivut edustavat.
Kävelykansilla Itä-Pasila muuten näyttäytyy aivan erilaisena, varsinkin kun puut ovat kasvaneet isoiksi. Eivätkä talot ole oikeasti harmaita, kuten oheinen löytämäni blogi osoittaa, päinvastoin. Voi olla, että noita kirkkaita 70-luvun värejä arvostetaan jossain vaiheessa aivan eri tavalla.
http://kasperstromman.tumblr.com/post/18309772374/architectural-review-it%C3%A4-pasila
Tämän siitä saa, kun päästetään joku toimimaan toisten lompakolla.
Rakennusten suojeluun käytettävät rahat (vaihtoehtoiskustannus kun jätetään rakentamatta) voitaisiin rahoittaa museoviraston budjetista. Luulen, että suojeltavaa löytyisi hieman vähemmän.
🙂
Kaupunkikuvan yhtenäisyys ei ole aivan surkea suojeluperuste. Senaatintori olisi luultavasti UNESCOn maailmanperintökohde ilman kulmassa olevaa Nordean rakennusta. Huvilakadulla on jugendtalojen seassa yksi 60-luvun talo, joka häiritsee ainakin omaa esteettistä silmääni. Katajanokalta purettiin Normenin talo, joka oli hyvä pari Uspenskin katedraalille ja tiilimakasiineille; tilalle saatu Aallon luomus ei kaupunkikuvaan sovi. Esimerkkejä on loputtomiin.
Kun tätä hävitystyötä joskus alettiin tekemään (60-luku lienee ollut pahinta aikaa), olivat esimerkiksi puretut jugend talot samaa ikäluokkaa kuin Itä-Pasila alkaa olla nykyään. Itseäni ei Itä-Pasila juurikaan miellytä (vaikkakin jollain tavoin ymmärrän ajatusta kävelykansista ja autoliikenteen erottamisesta), mutta toisaalta ehkä pidempi aikaperspektiivi saattaisi tuoda toisenlaisia ajatuksia.
Jos 60-luvulla ei ymmärretty silloin 50-vuotiaiden ja vanhempien rakennusten arvoa, ymmärretäänko nykypäivänä tämän ikäisten rakennusten arvo. Otetaan esimerkiksi täydennysrakennussuunnitelmat vanhaan Herttoniemeen, joka on varsin yhtenäinen 50-luvun miljöö ja ainakin omasta mielestäni ehkä viehättävin Helsingin lähiöistä (sinänsä kyllä pidän täydennysrakentamista yleisellä tasolla hyvin kannatettavana ajatuksena).
Lieneekö Kaupunginmuseoon asemoitunut noita betonibrutalismin ihannoijia, kun he pyrkivät puolustamaan näitä kaupunkirakntamisen alennusaikojen monumentteja. Mikäli oikein muistan, he pyrkivät puolustamaan jopa niitä Keskuskatua rumentaneita Makkaratalon ramppejakin. Onneksi siinä onnistumatta.
Virka on hyödytön kuluerät. Korttelin ja tontin rajat sekä räystäskorkeus kuuluvat kaavoittajalle. Tontin omistaja tietää aina virkamiestä paremmin, mitä tontille kannattaa rakentaa.
En olisi tuosta asiasta niinkään varma. Huvilakadulle sijoitetun laatikkotalon esimerkki, joka saattoi ehkä mahdollisesti vaikuttaa jopa kaupunkisuunnittelulautakunnan perustamiseen, näyttää ihan kouriintuntuvasti sen, millaista jälkeä tontin omistaja voi ympäristöönsä sopimattomalla rakennuksella, vaikka räystäskorkeus olisikin säädösten puitteissa.
Tontin omistaja katsoo asioita usein vain ja yksinomaan omasta näkökulmastaan. Harva katsoo kokonaisuutta. Kokonaisuus ja se, miten eri osat ja jopa yksityiskohdat siihen vaikuttavat, ovat merkittäviä asioita. Niillä on merkitystä. Tässä tulee esiin myös KSV:n ja KSL:n tehtävät.
Toisaalta, ongelmaksi voi joskus muodostua myös kaavoittaja, joka ei edes kykene ilmaisemaan selkeästi, missä suunnitelmien räystäslinja kulkee. Esimerkiksi Koivusaari, joka on edennyt asemakaavavaiheeseen on tuottanut hillittömän paljon erilaisia selvityksiä ja suunnitelmia. (Mitäköhän ne ovat tulleet kaikkinensa maksamaan?)
Niin yksinkertainen asia kuin alueen talojen räystäslinjan kuvaaminen esim. Sotkatie 9:n kohdalta tai uuden metroaseman viereltä, Vaskilahden toiselta puolen, on jostain kumman syystä jätetty kokonaan tekemättä, vaikka erilaisia kerroslukuja kunkin rakennuksen osalta onkin piirustuksiin merkitty. Mitä nuo kertovat räystäslinjasta? Eivät juuri mitään.
Tarvittaisiin ennemmin selkeitä kuvapareja, ennen ja jälkeen, tai valokuvia, joihin uudisrakennusten räystäslinjat on merkitty esimerkiksi katkoviivoin. Nykyisistä, jopa kahteen eri mittakaavaan rakennettuista Koivusaaren pienoismalleista, joita esim. Laiturin näyttelyssä esitellään, taitaa olla suurin hyöty kevät- ja syysmuuttoa suunnitteleville hanhille ja kurjille! Alueen upean maisemallisen ympäristön kurjistuminen onkin tuolla suuri huolenaihe, mutta syy ei ole alueella asuvien tai sen ohi lentävien lintujen.
Koko runsaasta Koivusaari-aineistosta ei löydy nähdäkseni ainuttakaan dokumenttia, josta ihminen voisi kovin hyvin päätellä, miltä tuollainen talokeskittymä ja liikenteen umpisolmu näyttäisi ihmissilmien korkeudelta katsottuna sitä eri suunnista lähestyttäessä. Pitkien ja avarien JULKISTEN näkymien menetys (ne yksityistämällä) lienee ollut kyseisten suunnitelmien päätarkoitus. Tämä EI voi olla oikein!
Minkälainen olisi muutos silmiemme edessä kaikkine eri vaiheineen? Ilmeisesti tässä on (mahdollisesti) eräs asia (, todellisten kustannusten ohella), joka on haluttu salata päätöksentekijöiltä ja muiltakin tahoilta, joilta kommentteja ja lausuntoja on hankkeesta 25.4. mennessä jälleen pyydetty. Aiemmin jätetyillä kommenteilla ei ole ollut juuri nähdäkseni mitään vaikutusta suunnitelmiin. Miksi näin?
Jos vertaa Koivusaaren ja Kulosaaren tuoreimpia suunnitelmia keskenään, ero korostuu. Miksi Lauttasaaren asukkaiden kannanottoja ei oteta huomioon lainkaan? Huonojen päätösten seurausten käydessä myöhemmin ilmi on kuitenkin myöhäistä katua.
Joku kerää mahdollisesti isot voitot, joku saa mahdollisesti rahoitusta tuleville vaalikampanjoilleen. Minne on kadonnut päättäjien selkäranka ja moraali?