Päävaihtoehtoja turvata sähkön riittävyys on kaksi.
- Maksetaan varakapasiteetista tavalla tai toisella yhteisesti.
- Hyväksytään se, että sähkön hinta kohoaa ajoittain hyvin korkealle niin, että kapasiteetin ylläpito kannattaa voimaloille, joita käytetään vain muutamia kymmeniä tunteja vuodessa.
Vaihtoehdon yksi mukaisesti toimien ei olisi päästetty voimayhtiöitä lopettamaan lauhdevoimaloita kannattamattomina, vaan niille olisi maksettu kapasiteettimaksua siitä, että ne pitävät voimalat rasvassa ja miehitettyinä niin, että ne voidaan käynnistää suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Tämä kustannus olisi jaettu sähkön käyttäjille esimerkiksi sulakkeen koon suhteessa.
Vaihtoehdon kaksi mukaisesti hyväksytään se, että sähkön hinta voi nousta ajoittain erittäin korkeaksi. Jos käytöstä poistettavaksi aiotun lauhdevoimalan kiinteät kustannukset ovat vuodessa 50 000 €/MW ja muuttuvat kustannukset noin 40 €/MWh, voimalaa kannattaa pitää valmiudessa, jos sähkön markkinahinta hinta ylittää 50 tunnin ajan tuhat euroa tunnissa eli euron kilowattitunti. (Tämä laskelma on hihasta vedetty ja perustuu omiin arvauksiini suuruusluokista. Yritän tällä havainnollistaa periaatetta)
Tässä on tietysti se ongelma, että jos tuo reservikapasiteetti käynnistyy heti, kun hinta ylittää marginaalikustannuksen, hinta ei nouse varakapasiteetin pitäjän kannalta tarpeeksi. Houkutus hinnan manipulointiin jarruttamalla käynnistämistä on ilmeinen, eikä se ihan väärin olisikaan. On tärkeätä, että sähkön hinta nousee, kun kapasiteetin rajat alkavat tulle lähelle, jotta kulutus sopeutuisi tehokkaasti.
Jotta tällainen malli toimisi, kuluttajan tai suurimman osan kuluttajista pitäisi maksaa sähköstään tuntikohtaista hintaa. Silloin sähkön korkea hetkellinen hinta ei ainoastaan houkuttelisi lisää tuotantoa, vaan kannustaisi kuluttajia (teollisuus mukaan luettuna) vähentämään sähkönkulutustaan hetkellisesti sulkemalla tehtaita, panemalla sähkölämmityksen hetkeksi kiinni tai pienemmälle, tai ohjelmoimalla esimerkiksi pakastimet niin, että ne ovat vähän aikaa poissa päältä.
Sähkön hinnan monikymmenkertaistuminen hetkellisesti voi tuntua kohtuuttomalta lisäten kuluttajan kustannuksia liiaksi. Vähemmän se kuitenkin kustannuksia nostaa vuositasolla kuin tuo kapasiteettimaksu. Jos kapasiteettimaksu jaetaan niille megawattitunnille, jolloin varakapasiteetti on käytössä, huikeita summia siitäkin tulee, mutta menetetään kysynnän sopeutuminen korkeaan hintaan. Kustannus jakautuu kuitenkin eri tavalla.
Toisilla on kykyä ja osaamista sopeuttaa sähkönkulutuksensa paremmin hinnan mukaan kuin toisilla. Euron hintainen sähkö voi kirpaista sähköllä lämmittävää mökin mummoa pahasti.
Olen aiemmin pitänyt selviönä, että menemme kapasiteettimaksuun, kunhan sähköpulan uhka alkaa tulla akuutimmaksi, mutta raakuudestaan huolimatta tuo hintasopeutus alkaa tuntua järkevämmältä.
Paras mahdollisuus on kuitenkin näiden yhdistelmä. Normaalista kysynnän vaihtelusta johtuva ajoittainen ja normaaliin vuodenkiertoon kuuluva sähkön niukkuus kannattaisi varmaankin hoitaa hintamekanismilla ja jostain vauriosta johtuva yllättävä niukkuus rakentamiskustannuksiltaan halvalla mutta juuri halpojen investointikulujensa vuoksi käyttökuluillaan kalliilla varavoimaloilla – sellaisilla kuin se Kellosaaren kaasuturbiini Ruoholahdessa, joka on ollut siellä neljännesvuosisadan ilman, että sitä on oikeastaan tarvittu kertaakaan.
Eräänlainen yhdistelmä on sekin, että kapasiteetin olemassaolosta maksetaan, mutta tätä maksua peritään takaisin voimaloilta euroa/megawattituntimuotoisena käyttömaksuna, jos voimala käynnistetään. Silloin hinta nousisi tarpeeksi niin, että kapasiteettimaksun maksajataho (Fingrid) pääsisi omilleen, sähkön käyttäjien kannattaisi vähentää kulutusta eikä kapasiteetin käyttöasteessa mennä koskaan aivan äärirajoille.
