Pysäköintinormi on päydällä kaupunkisuunnittelulautakunnassa.Yritän pienelle kirjoitussarjalla selventää omia ajatuksiani siitä, mitä pysäköinnissä pitäisi tehdä
Helsingissä säädellään pysäköintiä varsin tiukasti.
Keskustan työpaikkapysäköintiä halutaan rajoittaa, jotta autoja ei tulvisi ruuhka-aikoina kaduille liikaa. Tämä on keinona huono tai siis tällaista second best –politiikkaa. Oikea keino olisi hinnoitella tien käyttöä ruuhka-aikoina, mutta sitä odoteltaessa joudutaan käyttämään tätä, selvästi suurempaa haittaa aiheuttavaa keinoa.
Asuintaloihin taas määrätään rakentamaan pysäköintipaikkoja enemmän kuin niitä haluttaisiin rakentaa. Näissä kaavoissa ei rajoiteta pysäköintipaikkojen määrää. Niinpä syytökset kaavoittajaa kohtaan siitä, että meidän talossa on liian vähän pysäköintipaikkoja, menevät väärään osoitteeseen. Niitä olisi saanut rakentaa kuinka paljon vain.
Pysäköinnissä on kyse hyvin suurista taloudellisista arvoista. Siksi sen on oltava kustannustehokasta. Oma epävirallinen arvioni pakolla vuosittain kaavoissa määrättyjen pysäköintipaikkojen hinnasta päätyy runsaaseen sataan miljoonaan euroon. Tämä suuntaa-antava laskelma menee seuraavasti:
550 000k‑m2 rakennusoikeutta, keskimääräinen normi 1/130k‑m2 keskihinta 25 000 €
Kokonaiskustannus 550 000/130 x 25 000 € = 108 M€
Keskihinta, 25 000 €, on ehkä vähän alakanttiin, mutta onhan meillä alueita, joissa pysäköinti on maanvaraista ja siis muodollisesti halpaa, joskin haaskaa maata.
Pysäköintipaikkojen hinnat ovat nousseet korkeiksi, kun Helsinki on alkanut rakentaa ihan oikeaa kaupunkia, johon laajat pysäköintikentät eivät mahdu. Pysäköintitalossa autopaikan rakentamiskustannukset ovat vielä kohtuulliset – noin 20 000 euroa/kpl, mutta maan alle rakennettavat paikat ovat lähempänä 40 000 euroa. Autopaikat ovat siis selvästi kalliimpia kuin autot keskimäärin. Pysäköintitaloissa on se ongelma, että ne vievät tontin yhdeltä asuintalolta, mikä on lisättävä niiden kustannuksiin.
Miten ratkaista yhteismaan ongelma?
Kaavoissa määrätään rakentamaan autopaikkoja tontille, koska muuten asukkaat pysäköivät kadunvarteen, mikä vaikeuttaa muiden pysäköimistä. Taloyhtiö, joka ei rakenna pysäköintipaikkoja riittävästi, on eräänlainen vapaamatkustaja.
Tätä ongelmaa voisi ratkoa myös tekemällä jotain tälle yhteismaaongelmalle. Kantakaupungissa ei ole juuri lainkaan ilmaisia kadunvarsipaikkoja. Pysäköinti kadunvarteen maksaa neljä euroa tunti. Joka tämän maksaa päivittäin, ei todellakaan ole vapaamatkustaja.
Alueella vakituisesti asuvat ovat kuitenkin oikeutettuja lähes ilmaiseen asukaspysäköintiin. Vapaamatkustajaksi pääsee hankkimalla asukaspysäköintitunnuksen. Näitä asukaspysäköintitunnuksia voidaan lunastaa kuinka paljon tahansa, mikä tarkoittaa, että tunnus ei aina takaa pysäköintipaikan löytymistä.
Markkinaehtoinen ratkaisu tähän olisi määrätä liikkeelle laskettavien pysäköintitunnusten määrä alueittain sellaiseksi, että se vastaa pysäköintipaikkojen määrää. Tunnusten hinta määrättäisiin huutokauppaamalla ne. Tai sitten hintaa nostettaisiin ja laskettaisiin sen mukaan, miten paljon niitä halutaan lunastaa.
Jotain tällaista on tehty Singaporessa. Siellä auton omistaminen on luvanvaraista. Nämä luvat ovat jälkimarkkinakelpoisia eli niille muodostuu peräti markkinahinta. Se oli jokin aikaa sitten noin 60 000 €. Koska lupa oli voimassa vain kymmenen vuotta, auton omistamista verotettiin tosiasiassa noin 500 eurolla kuukaudessa. Tämä politiikka on lisännyt kaikkien hyvinvointia. Käykää vaikka katsomassa, miten liikenne sujuu Bangkokissa ja miten se sujuu Singaporessa. Singapore voittaa liikenteen sujuvuudessa Bangkokin kaikilla tuomariäänillä.
Olen varma, että joskus vielä päädytään asukaspysäköintitunnusten markkinaehtoiseen hintaan, mutta siihen aika ei ole vielä kypsä. Olen tosin saanut useita yhteydenottoja töölöläisiltä autoilijoilta, joissa on toivottu pysäköintitunnuksen hinnan nostamista, jotta paikkoja vapautuisi tarvitseville. Aika alkaa siis kypsyä.
Markkinaehtoista pysäköintitunnusta odoteltaessa voitaisiin rajata tunnukseen oikeutetuista pois ne, joiden vapaamatkustajuutta yritetään torjua raskaammin keinoin.
Jos on oikein pakottaa uudet kiinteistöt rakentamaan kalliita pysäköintipaikkoja, joita vanhoilta ei vaadita, on oikein myös päättää, että näissä uusissa kiinteistöissä asuvilla ei ole oikeutta asukaspysäköntitunnukseen.Tämä voitaisiin tehdä niin, että tunnukseen on oikeus, jos kiinteistö on toteuttanut normin mukaiset pysäköintipaikat, mutta ei ole, jos normia ei ole täytetty. Normi olisi tällöin vapaaehtoinen.
Jos näin tehtäisiin, olisi se nykytilanteeseen verrattuna parannus (tai vähintään yhtä hyvä) uusien kiinteistöjen kohdalla. Ne voivat rakentaa normin mukaiset pysäköintipaikat, joten nykytilanne on niiden saavutettavissa tai ne voivat jättää ne rakentamatta tai rakentaa vähemmän.