Luonnonsuojeluohjelma
Tästä äänestettiin kolme kertaa:
Äänin 5–4 (vihr, ps, vas ja Lovén, sdp ) hyväksyttiin:
Outi Silfverberg (vihr): — Lisätään kappaleeseen 9 kolmanneksi lauseeksi: “Säilytettävien vihersormien lisäksi myös poikittaisia ekologisia yhteyksiä on vahvistettava.” — Lisätään kappaleen 9 loppuun: “Metsäverkostoon esitettävien kohteiden lisäksi myös muilla laajemmilla metsäalueilla on merkittävä arvo Helsingin metsäisten alueiden muodostamassa kokonaisuudessa.”
Äänin 4–5 hylättiin (muuten sama, paitsi Lovén äänesti esittelijän puolesta)
Outi Silfverberg (vihr) : Lisätään kappaleen 4 loppuun: Kaupunkisuunnittelulautakunta suosittaa lähtökohtaisesti laajempien suojelurajausten valintaa Uutelan metsässä ja Keskuspuiston pohjoisosassa.
Ensimmäisen äänestyksen äänin hyväksyttiin
Eija Loukoila (vas) : Lautakunta suosittelee Meri-Rastilan metsäalueen ja Ramsinniemen sisällyttämistä myös metsäverkostoon.
Tämän viimeisen äänestyksen merkitys jäi vähän epäselväksi, koska alueet ovat jo luonnonsuojeluohjelmassa.
Kuninkaantammen kaava
Hyväksyttiin kiitoksin
Kalasataman Sörnäistenniemen liikennesuunnitelmat
Uusi pyöräilypolitiikka näkyy siinä, että tässä poistetaan jo tehtyjä (huonoja) pyöräteitä. Kaupunki haluaisi tehdä pyöräilykatuja, jotka on varattu ensisijaisesti fillareille, mutta joilla on pysäköintipaikkoja. Autolla saa ajaa, mutta fillaria ei saa ohittaa. Tarvittaisiin lainmuutos. Jos joskus saan aikaseksi loppuyhteenvedon kuumeeseen päättyneestä fillarimatkastani, näytän tästäkin kuvan.
Kaikki muu esityksen mukaan.
Tarvitaanko lainmuutos, jos ohitus tehdään rakenteellisesti mahdottomaksi? Kaksi kapeaa ajokaistaa ja keskikoroke välissä.
Kulosaaren puistotie on hyvä protokohde pyöräkadulle. Siellä on monta kertaa enemmän pyöräilijöitä kuin autoja.
Asukkaat muuten eivät tarvitse siellä kadunvarren parkkipaikkoja. Aamulla aikaisin kadunvarsi on tyhjä, samoin uusi iso parkkipaikka. Kadunvarren parkkipaikat voi siis poistaa helposti.
Mun ehdotus olisi, että vain yksi noin neljän metrin ajokaista ja rinnalle pysäköintipaikkoja, eikä muuta. Vastaantulevan liikenteen kohtaamismahdollisuus tonttiliittymissä. Esimerkkejä voi hakea Hollannista tai suomalaisilta pientaloalueilta (etenkin niiltä sorateiltä).
O.S. kirjoitti “Kaupunki haluaisi tehdä pyöräilykatuja, jotka on varattu ensisijaisesti fillareille, mutta joilla on pysäköintipaikkoja.”
Entäpä jalankulkijat? Heidän pitäisi olla kaupungissa se ryhmä, jonka turvallisuudesta ja liikkumisen sujuvuudesta ei saa tinkiä liikaa esim. autojen tai fillaristien takia.
O.S. kirjoitti: “Autolla saa ajaa, mutta fillaria ei saa ohittaa. Tarvittaisiin lainmuutos.”
Miten läheltä jalankulkijaa (tai toista pyöräilijää) saa fillaristi ajaa suurella nopeudella? Ohitusten vaaratilanteita sattuu päivittäin, enkä haluaisi jäädä ainakaan suurella nopeudella liikkuvan, usein lähes äänettömän pyörän alle. Kaupunkimme erään mäen alla näin viimeksi eilen illalla melkein kävi.
Osaan kyllä itse varoa ao. mäessä (ja vastaavissa) mäkeä alas viilettäviä pyöriä, mutta en ollut varautunut sen mäen alla aivan toisesta suunnasta tulevaan, vauhtiaan niin’ikään huimaksi kiihdyttäneeseen fillaristiin, joka ei edes älynnyt sivuuttaa minua selkäni takaa, vaan näkökulmastani täysin epäloogisesti, kulkusuunnassani kovin kapeaksi jäävästä raosta, minun ja jalkakäytävän reunan välistä! En nähnyt tuota, ennen todella yllättävää sivuutusta. Onneksi liikuin tuolloin katua ylittäessäni melko suoraan, vakionopeudella ja kurssiani korjaamatta.
Huh, todella vähältä piti, ettei “äänetön pyöräilevä viikatemies” minua eilen maahan kaatanut.
Vilkkaamman kävelyliikenteen alueilla voi pyörää aina myös taluttaa, jos turvallisuus sitä vaatii. Valitettavasti tätä eivät kaikki pyöräilijät ymmärrä tai edes halua ymmärtää. Miksi näin?
Suuret ajonopeudet eivät kuulu sinne, missä onnettomuuden mahdollisuus on suuri. Edellä mainitsemani paikan lähistöllä, erään risteyksen kohdalla (jossa näkyvyys ei ole ihan joka suuntaan hyvä) oli nähdäkseni tiistaiaamuna sattunut jokin kevyenliikenteen (liikkujien keskinäinen) verinen törmäys, paikassa, jossa suuri nopeus on nähdäkseni useallekin pyöräilijälle hetken nautinto (tai päähänpinttymä, saavutettu etu, josta “ei ‘j‑lauta’ tingitä”), mutta toiselle osapuolelle taas varsin suuri vaara. Onnettomuusriski on kuitenkin olemassa molempien kannalta, vaikka törmäyksen kohde kai yleensä aina heikompi osapuoli onkin.
Liikennesuunnittelu ja lait lienevät hyviä keinoa, joilla turvallisuutta on, tietyin edellytyksin, mahdollista parantaa. Silti voi kaiketi kysyä, ovatko ne riittäviä keinoja?
Näin syksyn iltahämärien aikaan voi myös kysyä, miksi pyöräliikkeiden sallitaan myydä varusteiltaan puutteellisia polkupyöriä? (Viittaan tässä monen pyörän puuttuviin valoihin ja heijastimiin.)
Tämä olisi tehokas tapa myös parantaa liikenneturvallisuutta alentamalla ajonopeuksia asuntokaduilla: Kun ajorata on kapea, ihmiset ajavat vaistomaisesti hitaammin optisen virtauksen vuoksi; leveillä kaduilla taas päinvastoin iskee vauhtisokeus. Oikokatu Kruununhaassa on hyvä esimerkki, ajonopeudet taitavat olla keskimäärin alle 20 km/h. Vaasankadulla on kavennettiin aikoinaan ajorataa ja autoilijat tuntuvat hyvin noudattavan 30 km/h nopeusrajoitusta.
Ajoratojen kaventaminen myös leventäisi jalkakäytäviä ja toisi tilaa istutuksille, mikä parantaisi kaupunkiympäristön laatua varsinkin Kalliossa ja Töölössä. Esimerkiksi Flemarilla autoille on varattu kadun leveydestä 12 metriä. Tuloksena on kolkkoa ja autiota katumaisemaa. 9–10 metriä riittäisi autoille varmasti ihan hyvin, kun se riittää Kruununhaassa ja Kampissakin. Sivukaduilla sitten 7–8 metriä voisi olla riittävä tila ajoradalle ja parkkipaikoille kadun molemmin puolin Oikokadun tapaan. Suojateiden kohdalla sitten kavennetaan ajorataa siten että kadun ylittäjät näkyvät autoilijalle ja estetään parkkeeraus suojatien eteen.
Saman huomion olen tehnyt joka arkiaamu lapsen kanssa Puistotietä rullaillessa. Hyvä pilottikohde olisi!
“Säilytettävien vihersormien lisäksi myös poikittaisia ekologisia yhteyksiä on vahvistettava.”
Onkohan tämä luettava kapulana rattaisiin Helsingin poikittaisten joukkoliikenneyhteyksien kannalta — tarkoitan siis Vallilanlaakson yhteyttä.
En tiedä, mutta Vallilanlaaksoon kannattaisi joka tapauksessa tehdä ratikkakiskot maisemoituna nurmiratana alun perin suunnitellun bussikadun sijaan. Sekin olisi hyvä pilotti. Joukkoliikennekadun ei tarvitse aina olla ruma asfalttibaana.
Ihan normaalit kävelytiet noille kaduille tulee. “Mullistavaa” tässä on se, että pyöräily on ajoradalla, kuten kuuluukin.
Vallilanlaako
Vallilanlaakso ympäristöinen (osa Alppilaa, Kumpula) on laaja yhtenäinen käytännössä lähes kaikelta moottoriajoneuvoliikenteeltä vapaa alue. yksi harvoja kaupungissa.
Olisi kallimmpa amutta myös pidemmän päälle edullisempaa järjestää bussiliikene / raitiotie tunnelissa. Kustannukset eivät kohtuuttomat.
varisnkin kun vertaa Länsimketroon.
Kuljen harvemin idän suunnalla. Kulosaaren Puisotie on Itäväylän suuntainen,se n pohjoipuolella oleva tie. Fonectan kuvan perusteella näyttää olevan vauraammanpuoleista asutusta. Ja ainakin äsken katsomassani kuvassa tienvarsi oli täynnä pysäköityjä autoja.
Kyllä siihen silti hyvin fillareitakin mahtuu.
Kuljen harvemin idän suunnalla. Kulosaaren Puisotie on Itäväylän suuntainen,sen pohjoipuolella oleva tie. Fonectan kuvan perusteella näyttää olevan vauraammanpuoleista asutusta. Ja ainakin äsken katsomassani kuvassa tienvarsi oli täynnä pysäköityjä autoja.
Kyllä siihen silti hyvin fillareitakin mahtuu.
En koe tuota ongelmaksi, mutta jos näin on, koskevatko silloin liikennesäännöt, mahdollisista rikkeistä koituvine seuraamuksineen, siellä MYÖS PYÖRÄILIJÖITÄ?
Jos ja kun pyörät ajavat alati enenevässä määrin (myös) kaupungin kaduilla, olisi varmaan tämän, ja itse asiassa monen muunkin syyn, takia syytä harkita fillareiden rekisteröintiä vähintään mopojen tapaan. Se voisi auttaa siistimään nykyisin (osin) varsin pahasti villiytymään päässeitä ajotapoja.
Nykytilanne (ilman rekisteritunnusta pyörässä) taitaa olla melko suuri osasyy liian monen fillaristin täydelliseen piittaamattomuuteen muista sekä kaikkia kadulla- tai tielläliikkujia koskevista säännöistä.
Ei kovin ekolginen ohjelma! Kaupunki kaupunkina ja maaseutu maaseutuna on parempi ratkaisu. Jokainen vihreä karttapiste Kehä I:n sisällä on kyseenalainen. Kaupunki on betonia, asfalttia ja tiiltä.
Ihana idylli maisemoidusta nurmiradasta Vallilanlaakson poikki elää! Kun kaupunki alkaa rakentaa raitiotietä, raivataan valtavankokoinen tyhjä tila tolppineen, johtimineen, ylikulkuineen, tunneliaukkoineen, turva-alueineen ja aitoineen, ja siihen lisäksi pari pyöräilyn laatukäytävää molemmin puolin. Ja sen jälkeen tulevat bussit.
Nykyinen hiekkatie riittää hyvin Vallilanlaakson joukkoliikenneratkaisuksi. Raitiovaunut voivat kulkea Sturenkadulla ja Mäkelänkadulla, missä on myös matkustajia.
Höpönpöpön. Kaupunki on myös viheralueita. Ja kun niiltä viheralueilta halutaan muutakin kun pikniknurmikkoja, kannattaa viheraluerakenne rakentaa niiden luontoarvoiltaan korkeimpien perusteella. Ns. win-win.
Kyllä säännöt koskevat kaikkia. Kun pyöräily siirretään ajoradalle, sääntörikkomukset mitä suurimmalla todennäköisyydellä vähenevät. Se on jo itsessään hyvä syy tehdä pyöräkaistoja nykyisten kevyen liikenteen väylien sijaan.
Kun valtio lopulta saisi pyöräkaistaa koskevan maininnan myös tieliikennelakiin. Nyt Mannerheimintien itäpuolen pyöräkaistaa ei lain mukaan saa käyttää, koska länsipuolella on pyörätie. Käyttäkää vain.
Täytyy olla aika herkkä miljöö, jos se tällaisesta nurmiradasta pilaantuu: http://i.imgur.com/QsxWzsj.jpg
Muutama vuosi sitten siinä meni junarata sepelipohjalla. Ja kyllähän tunnelit ovat aivan hirveän kalliita.
“Ei toimi Suomessa”.
Tarkoitat varmaankin tuossa tieliikenneasetusta etkä ‑lakia? Tieliikennelain (8 §) mukaanhan polkupyörää on kuljetettava ajoradalla tai pientareella, jolla ajo käy haitatta päinsä. Alle 12-vuotiaiden osalta on lisäksi jalkakäytävällä ajon salliva lisäys.
Käytätkö oletusta perusteluna?
Suomen valtio on oikeushenkilö, toisin kuin eism. Euroopan Unionni. Lakeja ei säädä valtio vaan Suomen eduskunta hallituksen esityksestä.
Tarkkaan ottaen kai valtio-opillisesti lain antaa Tasavallan Presidentti Valtioneuvoston istunnossa ministerin esityksestä eduskunnan päätöksen mukaisesti. Muistona ajalta jolloin oli: ex Deus rex, ex rege lex?
Tieliikennesäännökset voisi muuttaa ohjeellisiksi eikä velvoittaviksi, koska eivät pyöräiliät sääntöjä kovin hyvin noudata. Esimerkiksi Ruunepertinkadulla olevia yksisuuntaisia pyöräkaistoja ajetaan surutta väärään suuntaan. Sama on Castreeninkadun sillalla. Kukaan ei kaistoja käytä vaan pyöräiliät ajavat jalkakäytävällä. En usko että Mannerheikintiellä sääntöjä noudatettaisiin yhtään paremmin.
Markku af Heurlin:
Vallilanlaako
Vallilanlaakso ympäristöinen (osa Alppilaa, Kumpula)on laaja yhtenäinen käytännössä lähes kaikelta moottoriajoneuvoliikenteeltä vapaa alue. yksi harvoja kaupungissa.
Olisi kallimmpa amutta myös pidemmän päälle edullisempaa järjestää bussiliikene / raitiotie tunnelissa. Kustannukset eivät kohtuuttomat.
varisnkin kun vertaa Länsimketroon.
Täytyy olla aika herkkä miljöö, jos se tällaisesta nurmiradasta pilaantuu: http://i.imgur.com/QsxWzsj.jpg
Muutama vuosi sitten siinä meni junarata sepelipohjalla. Ja kyllähän tunnelit ovat aivan hirveän kalliita.
Hiekkatie riittää: Ihana idylli maisemoidusta nurmiradasta Vallilanlaakson poikki elää! Kun kaupunki alkaa rakentaa raitiotietä, raivataan valtavankokoinen tyhjä tila tolppineen, johtimineen, ylikulkuineen, tunneliaukkoineen, turva-alueineen ja aitoineen, ja siihen lisäksi pari pyöräilyn laatukäytävää molemmin puolin. Ja sen jälkeen tulevat bussit.
Nykyinen hiekkatie riittää hyvin Vallilanlaakson joukkoliikenneratkaisuksi. Raitiovaunut voivat kulkea Sturenkadulla ja Mäkelänkadulla, missä on myös matkustajia.
“Ei toimi Suomessa”.
————
Vastataan tähän: Ei se nurmirata mitään haittaa, vaan siinä kulkeva liikenne. Se tuo sekä vaaroja (lapset ovat perin ajattelemattomia) että ääntä
Satamarata palveli aikoinaan Sörnäisten satamaa. Kuinka laajaa sen liikenne oli 50–60 ‑luvuilla, sitä en tiedä. Sataman junaliikenne oli aika hiipunutta jo ennen sataman siirtämistä Vuosaareen
Tunneli olisi kallis, mutta onko se suhteettoman kallis? Joskus 5 vuotta sitten selvitin louhintkustannuksia Lemminkäiseltä ja vähän muutenkin ja päädyin, että tunneli Kumtähden kentän viereltä Pasilan alkuun maksaisi hisseineen Kumpulan tiedekampukselle siinä 12 Me. Voi olla, että arvio oli liian optimistinen. — Mutta hyöty olis myös suhteessa tähän, sillä liikenne välttäisi monta risteystä
Ei se ole pelkkä oletus, vaan siitä on kok
Ehkä käytän, ehkä en. Oleellista tässä on lähinnä se, että pyöräily kuuluu ajoradalla, koska siellä se häiritsee jalankulkua vähemmän.
Olennaista lienee häiriöiden välttäminen, niin jalkakäytävillä, kevyen liikenteen väylillä kuin ajoradoillakin.
Liikenteen sujuvuudesta ajoradoilla on syytä huolehtia erityisen hyvin, sillä muutoin ei niitä käyttävien kuljetuspalveluiden hankkimisesta tule riittävän houkuttelevaa, vaan jokainen ryhtyy edistämään vain omaa etuaan. Tällöin kokonaisuus yleensä kärsii. (Mikä on oikeastaan melkoinen paradoksi!).
Oman auton omistamisen tarve ei suinkaan vähene, elleivät kuljetuspalvelut (eri muodoissaan, joita voi joskus olla, ja pitääkin olla, useita rinnakkaisia), voi tyydyttää niitä monia, kovin erilaisia kuljetus- tai liikkumistarpeita, joita meillä kaikilla on, kullakin tosin jossain määrin erilaisin lähtökohdin ja kytköksin (mm. aikaan, paikkaan, määrään, nopeuteen, matkustusmukavuuteen yms. liittyen).
Tuohon voisin vielä lisätä, että yhteiskunnassa pitää olla sopiva tasapaino oman edun ajamisen ja yhteiskunnan edun ajamisen välillä, sillä muuten syntyvistä ongelmista kärsivät pian kaikki, eli meistä ihan jokainen!
Ei pidä kuvitella etteikö asia koskisi myös pyöräilijöitä, joista osa käyttäytyy liikenteessä nykyisin valitettavasti pahimpien autoilijoiden tavoin, yksinomaan omaa etuaan tavoitellen, ja valitettavan usein muiden liikenteessä liikkuvien kustannuksella.
Esim. täydessä hississä piereskelijät käyttäytyvät monasti samalla tavoin, muista täysin piittaamatta, vain omaa hetkellistä etuaan ajatellen!
Turvallisuuden menetyksen ja onnettomuuksien ohella eräs paha välillinen seuraus moisesta huonoon tasapainotilanteeseen johtavasta käytöksestä liikenteessä on mureneva luottamus siihen, voiko jonkun käyttäytymistä liikenteessä ylipäätään ennakoida liikennesääntöjen perusteella. Jos voi, on liikenne kaikkien osalta sujuvampaa, jos ei voi, alkaa tuo luottamuksen puute haitata liikenteen yleistä sujuvuutta.
Vähän ehkä asian vierestä, mutta kysyn silti: Tietääkö kukaan yhtään tarkemmin, missä ja miten tuo Tour de Helsinki ‑tapahtuman paha onnettomuus oikein pääsi sattumaan?
Mielestäni ei ole mikään ihme, jos noinkin sankassa pyöräilijäjoukossa voi jotain ikävää sattua, jos siellä joukon keskellä (tai reunemmallakin) yhdenkin pyöräilijän tasapaino, liikesuunta tai ‑nopeus hetkeksi herpaantuu tai muuttuu. Vastaavia tapauksia, joissa ensin yksi pyöräilijä kaatuu ja sen jälkeen myös hänen takaa tuleva iso joukko, joka ei ehdi hallitusti väistämään, on nähty varsin usein monissa pyöräkilpailuissa maailmalla.
Tuonkaltaiset onnettomuudet osoittavat mielestäni selkeästi myös sen, että a) pyöräily on vaarallisempaa kuin kävely ja b) jossakin kohden sivuutetaan turvallisen alueen sumea raja ihmisjoukon jatkuvalle tiivistämiselle. Kenelle kuuluu vastuu a- ja b‑kohtiin liittyvien onnettomuuksien ehkäisystä, jos kyseessä on ns. normaali tilanne tai jokin erikseen järjestetty tapahtuma? Oletan, että vastuunkantajia voi olla vaikea löytää.
Joukkoliikenne on luullakseni mm. turvallisuuden kannalta paljon suositeltavampi tapa liikuttaa isoja ihmismääriä kuin fillarit. Pitäisiköhän seuraava Tour de Helsinki hoitaa busseilla, ettei ainakaan enempiä vakavia aivovaurioita pääse jatkossa syntymään?
Onnettomuus tapahtui noin 40 km:n kohdalla 30 km/h vauhtiryhmässä ensimmäisen levähdyspaikan kohdalla. Ryhmässä ajoi noin 150 pyöräilijää. Massakolarissa loukkaantui kaikkiaan neljä henkeä joista yksi nainen vakavasti päähän.
Kummallista, että Vallilanlaakson puiston läpi pitäisi rakentaa liikenneväylä jonkun vanhan yksiraiteisen junaradan takia, jota puistossa ei enää ole.
Samalla perusteella voisi rakentaa joukkoliikennekadun Töölönlahden puistoon, jossa takavuosina kulki junaraide Eduskuntatalon edestä Töölön sokeritehtaalle. Tämä helpottaisi kummasti Mannerheimintien ruuhkia.
Hesarissa muuten oli mielenkiintoinen havainnekuva keskustakirjastosta. Joku korkeampi kaupunginviskaali voisi esittää arkkitehtitoimistolle kysymyksen, miten he aikovat saada auringon paistamaan pohjoisen suunnasta. Tämän havainnekuvan perusteellahan suunnitelma lienee hyväksytty.
Ajatuksesi ei sovi nykytavoitteisiin: sujuvuus pidentää matkoja ja hajauttaa yhteiskuntaa. Sujuvuudelle ei voi uhrata yhtään asuntoa, tavoite on että kaikki muuttavat yksinään jos pitää kauemmas kulkea päivittäin. 🙂
Vallilan laakson rautatiealue ei ole koskaan ollut puistoa eikä sitä ole missään vaiheessa liitetty puistoalueeseen. Kiskot ja ratapölkyt on viety pois, mutta ratapohja on edelleen paikallaan eikä aluetta ole maisemoitu puistoksi. Lisäksi kapea, alle 30 m leveä alue, jolla rata aikaisemmin kulki, aidattu molemmilta puolin, toisella puolella on Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ja toisella puolella Vallilan siirtolapuutarha. Mikään yhtenäinen puistoalue ei siis ole kyseessä. Tuolla aitojen väliin jäävällä kapealla suikaleella on vanha ratapohja, kävelytie, muutama puu ja pari metria nurmikkoa kävelytien molemmin puolin. Ratapohja kulkee suurimman osan matkasta syrjässä julkisen puiston reunassa, aidan vierustalla. Vertailu Hesperian puistoon siis hieman ontuu. Mainitaan vielä, että loppumatkahan on tarkoitus kulkea tunnelissa vanhalta ratapohjalta Mäkelänkadulle.
Julkisen liikenteen poikittaisten yhteyksien surkeuden vuoksi ihmiset valitsevat yksityisauton. Se aiheuttaa huomattavasti enemmän meluhaittoja sekä vaaraa lapsille kuin tuo raitiovaunurata aiheuttaisi. Olisi mukava, jos kumpulalaiset osaisivat tässä ajatella asiaa yhteiskunnan kokonaishyötyjen ja ‑haittojen tasolla eikä vain oman edun tavoittelun näkökulmasta.
“Julkisen liikenteen poikittaisten yhteyksien surkeuden vuoksi ihmiset valitsevat yksityisauton. ”
Tuo on aivan totta. Esim Arabianrannan kannalta tilanne on surkuhupaisa, ottaen huomioon että alue on periaatteessa vain kivenheiton päässä Suomen joukkoliikenteen keskuksesta eli Pasilasta.
Vallilanlaaksossa ei ole ollut mitään erityistä rautatiealuetta, vaan pelkästään kapea yksiraiteinen matala junarata puiston keskellä, kuten Töölönlahdellakin aikoinaan. Sen paikalle ei nykymitoituksella mahdu minkäänlaista liikenneväylää, joten rataa on turha käyttää keppihevosena joukkoliikennekadun rakentamiselle.
Ratapohjaa ei ole maisemoitu puistoksi, koska luonto on itse jo onneksi ehtinyt maisemoida radan ilman rakennusviraston metsureita ja maansiirtotraktoreita. Käykääpä paikan päällä katsomassa.
Mitä taas Arabianrantaan tulee, sieltä pääsee jo nyt olemassa olevia raitiokiskoja pitkin Pasilaan. Tarvitaan vain raitiovaunut liikennöimään, mutta se ei käy kaupungille.
Ns. nykytavoitteet tulevat ja varmaankin myös menevät aikanaan, joten ns. sopivuus taitaa riippua vain tarkasteluhetkestä.
Jos sinkut muuttavat sinne maaseudun rauhaan aivan yksinään, pitänee ehkä elvyttää uudelleen mm. maaseudun lavakulttuuria. Ihan yksin kun ei liene kenenkään hyvä aina olla, vaikka jokainen asukas kai jonkinlaisen oman “reviirin” myös ympärilleen tarvitsee. Yksi isomman, toinen taas ehkä vähän pienemmän. Ideoita voi syntyä joskus niin omenapuun alla kuin raitiovaunussakin …
Hajauttaminen voi joskus olla ihan hyvä taktinen tai strateginen valinta, vaikka keskittämiselläkin on omat etunsa. Molemmista löytyy niin hyviä kuin huonojakin esimerkkejä. Olennaista on se, että ymmärtää kunkin asian hyödyt kuin haitat, niitä liioittelematta ja/tai vähättelemättä.
Vallilanlaakson “torpat” vs joukkoliikenneyhteys:
Onko pohdittu sellaista vaihtoehtoa että osa siirtolapuutarhan mökeistä siirrettäisiin Vallilanlaaksosta toisaalle?
Pienehköt mökkiryhmät puutarhoineen olisivat sijoiteltavissa vapaammin kaupunkirakenteeseen, ilman että ne ovat esteenä kaikelle muulle kaupungin kehittämiselle.
Esimerkiksi Hermannin ranta (kierrätyskeskuksen lähellä) olisi mainio paikka pienille siirtolapuutarhoille mökkeineen. Rantahan on rakentamiselle huonoa aluetta ja on jo valmiiksi kaavoitettu viheralueeksi (Helsinki-puisto).
Siirtämällä osa Vallilanlaakson mökeistä Hermannin rantaan, kaupungin keskeisimmältä paikalta vapautuisi tilaa ratikkareitille sekä ehkä pienimuotoiselle asuntorakentamiselle.
Osa siirtolapuutarhoista voisi säilyä laaksossa, ja loput mökkiläisistä saisivat jopa rantatontit merinäköalalla. Mitä muuta voisi enää toivoa?
Miksi keskuspuiston pohjoisosa määritellään mieluummin suppeammin kuin laajemmin? Keskuspuiston hallinnollinen rajaus ei noudata luonnollista kokonaisuutta — jyrän alle alle jää iso osa metsää ja luontoa. Jatkuva venkurointi rajojen kanssa ja puskurivyöhykkeiden poistaminen aiheuttavat kulutuksen kasvua ja luontoarvojen köyhtymistä, joka on nähtävissä paljain silmin.