Olin päättänyt heittää molemmat puhjenneet renkaat menemään ja ostaa uudet, mutta pakkohan ainakin toinen oli paikata, koska muuten olisin ollut täysin neuvoton, jos kumi puhkeaa taas. Siinä ensimmäisenä puhjenneessa oli niin pitkä reikä (5mm), ettei sitä kannattanut paikata. Se ei myöskään voinut olla seurausta mistään terävästä, koska jos olisi, päällysrengas olisi myös riekaleina. Rengas oli saanut siipeensä, kun jyrkässä alamäessä asfaltti loppui ja töyssy löi vanteille. Ilmanpaine!
Olin suunnitellut lähteväni aikaisin, koska sääennuste uhkasi vastatuulen heräävän iltapäivällä. Aikaa tuhlautui yrityksiin liittää valokuvia blogiin tai saada blogikirjoitusta ylipäänsä lähtemään. Sitten leikin aika pitkään avaimen piillotusta itseni kanssa, mutta lopulta voitin ja paljastin ovelan kätkön kuminpaikkausvälineistön joukosta.
Hotellissa oli myös kaksi nuorta miestä pyöräilyvarusteissa. Kertoivat olevansa menossa Istanbuliin. Ei niin mahdoton homma kuin miltä se ensin kuulosti. Ajavat Tonavan pyörätietä alas Bukarestiin ja siitä on sitten aika pieni hujaus Istanbuliin.
Tänään olisi kannattanut käyttää pyörätietä. Ensin päätie nousi 170 metriä laskeutuakseen takaisin. Pyörätie olisi kiertänyt harjanteen jokea seuraten. Minun piti olla Tuttlingenissa paljon aikaisemmin, mutta olin vasta lounasaikana. Ostin kaksi sisärengasta ja kartan ja sain lopultakin kunnon paineet (9 bar) renkaisiin. Lounastin yhdessä eläkkeellä olevan saksalaisen opettajan, 70 v. joka oli menossa Tonavaa alaspäin tehden suunnilleen samanlaisia päivämatkoja kuin minäkin. Toivottavasti minäkin 70-vuotiaana pystyn samaan.
Hämmästyksekseni Tonava saapui uudestaan laakeaan, matalaan laaksoon. Ymmärrän kyllä, miten vuorilta tuleva joki kaivaa itselleen syvän uoman, mutta en sitä, miten se murtautuu yhdestä laaksosta kallion läpi toiseen. Jokin tällä on ollut joskun ihan eri tavalla.

Tuttlingenissä irtaannuin Baseliin menevästä pääpyöräreitistä ja suuntasin kohti länttä, vaikka kaljatarjous oli kyllä noteerattu.
Olin aikeissa pitää Donauseschingenissä vain taukoa ja jatkaa länteen. Olin päättänyt ajaa maantietä pitkin. Tie oli varsin vilkas ja siksi vähän ikävä ajaa. Ikävämpi yllätys oli tietyö ja sen kiertäminen, joka toi paitsi kahdeksan kilometriä lisämatkaa tuotti myös päivän toisen ison nousun.
Yhtään muuta pyöräilijää en reitillä nähnyt. Se on merkki huonosta valinnasta. Lopulta päätin siirtyä pyöräreitille, joka osoittautui hyvälaatuiseksi asfaltiksi, tosin aika mutkittelevaksi reitiksi, kuten aina. Perille seitsemän maissa. Lyhyt päivämatka, 64 km. Olisi kannattanut ajaa koko päivä pyöräreittejä pitkin, toisin kuin eilen.

Olen ikäni haaveillut kohtuullisen hyvistä ja halvoista ilmattomista renkaista.
Rengasrikkoja tapahtuu paljon, jos käyttää tarkoitukseen sopimatonta rengasta. Maantiepyörän ohuet renkaat on tarkoitettu nopeaan ajoon kevyellä lastilla ja retkeilypyöräilyyn on olemassa trekking-renkaat, jotka kestävät enemmän kuormaa ja ovat paksumpia, jolloin joustovaikutus on aivan eri tasolla eikä pieni rosoisuus tai kanttareet haittaa.
“Rengas oli saanut siipeensä”
… lennokasta menoa… nämä kielikuvat kannattaa korjata, kun editoit blogin kirjaksi ja julkaiset sen.
Tästä matkasta ei kyllä tule kirjaa. Valokuvakirjan varmaan teen omaan käyttöön.
Tämä blogi on kyllä mahtava, kiitos että jaksat päivittää ja kuvia latailla.
Aika vähän näitä matkakertomussivuja kyllä luetaan.
Ajatusten Tonava virtaa; elämän ruuhkavuosia viettävänä (perheessä sekä uhma- että murrosikäisiä, liikaa aikaa töissä jne..) voi vain haaveilla tuollaisista fillariretkistä ja vanhana taas ei jaksa tai ole hengissä. Nuorena ei tajunnut lähteä, kun biletys oli tärkeämpää ja rahat aina loppu.
Vaihtoehto olisi varmaankin ostaa laatikkopyörä, pakata nuorimmat lapset kyytiin ja myydä teini-ikäiset orjaksi.
Kun sinulla on mahdollisuus tuollaiseen retkeen, niin kirjoittamalla siitä tarjoat irtautumisen mahdollisuuden myös kaltaiselleni elämänsä orjalle 🙂
Sanoitkin jo, ettet ole tekemässä näistä kirjaa, mutta minä silti kannatan näitä kielikuvia. Käyttämäsi kielenkin takia blogiasi on hauska lukea. Juuri kekseliäät ja yllätykselliset ilmaisun tavat ovat lukijalle parasta. Kielenkäyttöä on tässä maassa normitettu ihan liikaa ohi elämyksellisyyden ja elävyyden. Hyvää matkaa!
Nykyisin ihmisillä on lienee paljon enemmän luettavaa kuin koskaan aiemmin, koska koko ajan kirjoitetaan aina vain lisää. Vaikka lukutaitoisia on yhä enemmän maapallon väestön kasvaessa, kasvaa myös kirjoitustaitoisten joukko. Kun otetaan huomioon lisäksi edesmenneitten kirjoittajien tekstien pituus ja lukumäärä voinee jokainen kirjoittaja olla tyytyväinen, jos hänellä ylipäätään tyytyväisiä lukijoita yhtään riittää.
Näitä matkakertomussivuja on kyllä minunkin mielestäni ihan mukava lueskella, varsinkin jos ne kertovat alueista, joissa ei ole itse tullut käytyä, ja vaikka pöydällä on odottamassa paksu, mutta hiljalleen oheneva pino muutakin luettavaa!
Sitäpaitsi: “Wenn jemand eine Reise tut, so kann er was erzählen!” Tuo sanontahan, vaikka vanha on, jo suorastaan kai lähes velvoittaa …
… eikä tärkeintä ole aina välttämättä edes pelkästään uusien seutujen kuvaus (löytöretkeilijöiden tai maantieteilijöitten tapaan), vaan vähintään yhtä tärkeä on itse tarina! (Nykyisin myös niitä höystävät kuvat.)
Hyvien tarinoiden merkitys on ihmiskunnan historiassa valtava!
Strava heat mapista voi katsoa mitä reittejä pyöräilijät suosivat.
Itsekään en ole ehtinyt lukemaan kun olin pyöräilemässä.
Suosin nykyään 50 millisiä sileitä kumeja 5 barin paineella. Painavampia, mutta rullaa lähes maantierenkaan veroisesti sileällä tiellä ja toimii paljon paremmin muilla alustoilla. Ja kunnon paineet saa käsipumpulla.
Totta. Onhan olemassa myös Pegasos, siivekäs hevonen, kreikkalaisen mytologian tunnetuin hahmo.
Tuo siivekäs rengas tuli vähän yllättäen, siitä ei ole ollut mitään puhetta, ja sitten yhtäkkiä rengas sai siipeensä.
Mutta sovitaan niin, että Osmon mytologisella pyörällä renkailla on siivet.
Olen ihan siipi maassa havaittuani kyttäneeni ontuvaa kielikuvaa.
Se on ihan ymmärrettävää, koska onhan mielestäsi mustalaisistakin maksettu tapporahaa.
Sellainen laki on Suomessa todella ollut olemassa. Onko sitä sovellettu, en tiedä.
Ei mitään, jatka vain kohti uusia seikkailuja. Hyvä että pääsit terveenä kotiin Saharan helteistä ja välillä kipeänäkin.
Tuo 10.7. raportoimasi kylmän ja helteisen ilmamassan kohtaaminen on mielenkiintoinen: Olin samana aamuna Hvarin saarella Kroatiassa, ja tuntui kuin Neptunus olisi saanut raivokohtauksen. Kolme päivää myöhemmin näin Budapestissä valtavasti saman myrskyrintaman kaatamia puita.
Hiljattain kävin Eestissä noin 500km mittaisella fillariretkellä. Kärsin matkan aikana 7 rengasrikkoa. Viimeinen, tottakai, kolme kilometriä ennen kotiovea.
Kaikki rengasrikot olivat samankaltaisia, aivan pienen pieniä reikiä. Niin pieniä, että niiden havaitseminen pumppaamalla ja sitten kuulostelu korvalla tai nk. ylähuulella oli mahdotonta. Vasta veteen upottaminen paljasti reiän. Syykin selvisi. Ajoimme noin 50km pätkän vanhaa ratapohjaa, joka aiempina vuosina on ollut hyväkuntoinen mutta nyt alkukesän sateet olivat syöneet sorapinnan ja alta paljastui siellä täällä karkeampaa moreenia. Se söi uudenveroiset Continentalin 28mm renkaat kertaheitolla oikeista paineista huolimatta. Pistosuojaukseen syntyi mikroskooppisen pieniä repeämiä, joista meni sateessa pieniä kivenmuruja läpi.
Minulle oli melkoinen yllätys, että normaalikaupassa myytävien paikkarasioiden liima (oikeastaan vulkanisaattori) ei toiminut. Paikat vuotivat poikkeuksetta. Ilmeisesti uuden tyyppisissä sisärenkaissa (tässä Continental) on niin vähän luonnonkumia, että vulkanisointi ei toimi. Jos joku keksii paremman selityksen otan sen mielelläni vastaan.
Vaimon pyörän vastaaviin 37mm renkaisiin ei tullut onneksi yhtäkään reikää. Tiedän nyt millaiset renkaat haluan seuraavaan retkifillariini.