Vasemmistolainen strategia?

Otto Köngäs, demari, opiske­li­ja, duu­nari ja jär­jestöjyrä Vallilas­ta, kir­joit­ti vap­puaat­tona blogilleen vap­put­er­veisiä vasem­mis­tolle. Siinä hän surkut­teli vasem­mis­ton tilaa ja ennen kaikkea etsi ulospääsyä.

Minäkin olen sitä mieltä, että suun­taa pitäisi kään­tää mon­ta piirua vasem­malle. Vasem­mis­to­laisu­udel­la tarkoi­tan hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan (Big Gov­ern­ment) ja pien­ten tulo­ero­jen puo­lus­tamista sekä kaikkien oikeut­ta meri­it­ti­hyödykkeisi­in (asum­i­nen, koulu­tus, ter­vey­den­hoito ja kult­tuuri). Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta mure­nee, yhteiskun­nal­liset erot kas­va­vat. Ei hyvä asia lainkaan!

Könkään viesti­in voi mon­elta osin yhtyä. ”Tiede” on vasem­mis­to­lais­ten arvo­jen, hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan ja pien­ten tulo­ero­jen puolel­la. Näi­den asioiden puo­lus­ta­jien, demarien, vihrei­den ja vasem­mis­toli­iton ei kan­nat­taisi keskit­tyä kalastele­maan tois­t­en­sa vesil­lä. Ei myöskään liit­toutua yhdek­si vasem­mis­to­blokik­si ja pro­filoitua kukin oma­lle taholleen. Vihreille hän antoi, aivan oikein, tehtäväk­si kil­pail­la kokoomuk­sen ja RKP:n kanssa kaupunkien lib­er­aaleista äänestäjistä.

Demareille hän antoi mie­lenki­in­toisen tehtävän, kun ottaa huomioon, että tek­sti on syn­tynyt Helsin­gin Vallilas­sa: pitää ään­tä ruuh­ka-Suomen ulkop­uolis­ten aluei­den palveluista ja työ­paikoista. Tot­ta, sik­si­hän demar­it ovat menet­täneet kan­na­tus­taan perus­suo­ma­laisille ja osin Keskustallekin. Me sit­ten jaamme kokoomuk­sen ja vasem­mis­toli­iton kanssa Helsingin.

Kovin ove­laa poli­it­tista tak­ti­ik­ka ei luulisi tarvit­ta­van, että yllä luet­telemil­leni ”vasem­mis­to­laisille” tavoit­teille saisi taak­seen äänestäjien enem­mistön. Niin ylivoimainen enem­mistö suo­ma­lai­sista tukee tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Könkään aja­tus on huono, jos hän tarkoit­ti, että näi­den kol­men puolueen, joil­la siis on yhteen­sä 61 paikkaa eduskun­nas­sa, pitäisi erilleen pro­filoituneina muo­dostaa vaaleis­sa vasem­mis­to­blok­ki samaan tapaan kuin Ruot­sis­sa. Täl­lä ei nimit­täin saa­da enem­mistöä, vaik­ka tavoit­teelle, hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tur­vaamiselle ja pie­nille tulo­eroille on Suomes­sa niin ylivoimaisen enem­mistön kannatus.

Moni on sanonut, että jos Suomes­sa olisi lib­er­aali puolue, äänestäisin sitä tai jopa liit­ty­isi siihen. Voisin oitis luetel­la joukon poli­itikko­ja, jot­ka kuu­luisi­vat tähän puolueeseen. En tarkoi­ta Nuor­suo­ma­lais­ten uudelleen perus­tamista, sil­lä se puolue oli oikeis­tolib­er­aali. Tarkoi­tan sosi­aalilib­er­aal­ista puoluet­ta, joi­ta äänestäi­sivät ne, joille kokoomus liian oikeis­to­laise­na on jo uhka hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nalle, Keskus­ta liian kaupunkivi­hamieli­nen, vihreät ympäristöa­siois­sa liian fun­da­men­tal­is­tisia, ruot­salaiset kie­len­sä ympärille käpristyneitä ja demar­it liiak­si ay-sidon­naisia eikä vasem­mis­toli­it­to tule kysymyk­seenkään. Tämä joukko on nyt kokoomuk­ses­sa tuke­mas­sa oikeis­to­laisem­paa poli­ti­ikkaa kuin mitä itse haluaisi.

Hyvä suh­dan­nepoli­ti­ik­ka ei ole oikeis­to­laista eikä vasemmistolaista

Köngäs kir­joit­taa, että demarien ongel­mana oli talous­poli­it­tisen vai­h­toe­hdon puute. Semant­tisel­la tasol­la olen samaa mieltä, mut­ta tulkin­nas­ta en ole. Köngäs tun­tuu ajat­tel­e­van, että leikkaus­li­s­tat ovat oikeis­to­laista poli­ti­ikkaa ja elvyt­tävä poli­ti­ik­ka vasem­mis­to­laista, ja ihmettelee, mik­si tarvi­taan Six­ten Kork­man melkein ain­oana puhu­maan elvy­tyk­sen puolesta.

Korkeaan vero­tuk­seen, hyv­in­voin­tipalvelui­hin ja tulon­si­ir­toi­hin perus­tu­van pohjo­is­maisen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan puo­lus­t­a­mi­nen on vasem­mis­to­laisu­ut­ta, mut­ta niin kuin myös Six­ten Kork­man sanoo, hyvä suh­dan­nepoli­ti­ik­ka on vain hyvää suh­dan­nepoli­ti­ikkaa ilman poli­it­tista leimaa.

Päin­vas­tainen näyt­tää kyl­lä pitävän paikkansa. Joillekin Kim­mo Sasi ‑tyypin poli­itikoille leikkaus­li­s­tat sopi­vat kaikki­in suh­dan­nevai­heisi­in, kos­ka he kuu­lu­vat niihin har­voihin suo­ma­laisi­in, jot­ka eivät kan­na­ta pohjo­is­maista hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa. Mut­ta ei elvy­tyskään kuu­lu kaikki­in suh­dan­nevai­heisi­in eikä eri­tyis­es­ti velak­si eläminen.

(Yltiöoikeis­to­laisik­si yltyivät eduskun­nas­sa myös mon­et demar­it, kun puhut­ti­in Etelä-Euroopan taloud­es­ta. Pahempia talouskuris­tuk­sen kan­nat­ta­jia ei löy­tynyt edes kokoomuk­ses­ta. En ole koskaan osan­nut yhdis­tää kiihkomielistä kansal­lis­mielisyyt­tä vasemmistolaisuuteen.)

Tarvi­taan talous­poli­ti­ikan koor­di­naa­tio­ta EU:n tasolla

Ongelmien lykkäämisessä tule­vaisu­u­teen ja elämisessä lastemme kus­tan­nuk­sel­la ei min­un silmis­säni ole mitään vasem­mis­to­laista. Tässä suh­dan­neti­lanteessa olen toki sitä mieltä, että koko Euroopan tasol­la pitäisi har­joit­taa selvästi elvyt­täväm­pää poli­ti­ikkaa. Mut­ta se edel­lyt­täisi vahvem­paa ja parem­min päätök­si­in pystyvää EU:ta.

Pieneltä avoimelta maal­ta elvyt­tämi­nen yksin on silkkaa taloudel­lista itse­murhapoli­ti­ikkaa, kos­ka Suomes­sa ei voi­da rahoit­taa sel­l­aista bud­jet­tial­i­jäämää, että se riit­täisi kään­tämään koko Euroopan nousu-uralle. Tarvi­taan Euroopan tasol­la koordi­noitua talous­poli­ti­ikkaa mut­ta sil­loin ei pidä vas­tus­taa talous­poli­ti­ikan koordi­noin­tia. Krug­man on oike­as­sa, että euroop­palainen talous­poli­ti­ik­ka tuhoaa maanosan hyv­in­voin­tia, mut­ta toisen­lainen talous­poli­ti­ik­ka on mah­dol­lista vain, jos siitä päätetään tai sovi­taan EU:n tasolla.

Talous­poli­it­tisen vai­h­toe­hdon puute on paljon vakavampi asia kuin huonos­ti ajoitet­tu suhdannepolitiikka.

Työväen­li­ik­keen unel­man hajoaminen 

Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on sosialidemokra­t­ian luo­mus. Teol­lisu­u­den kasvu ohjat­ti­in työläisille paremp­ina työoloina ja työ­suhde­tur­vana sekä kas­vav­ina veroina hyv­in­voin­ti­val­ti­olle. Sosialidemokra­tia oli toisaal­ta ammat­ti­jär­jestöi­hin nojaa­va työväen­li­ike ja toisaal­ta hyv­in­voin­ti­val­tio­pro­jek­ti. Nämä oli­vat kak­si eri asi­aa, vaik­ka ne talouden kasvu­vai­heessa tuki­vat toisi­aan. Mis­sä kasvun hedelmiä ei ole jaet­tu kaikille, ei kasvukaan ole jatkunut, kos­ka kasvu tarvit­see kysyn­tää (ei voi tehdä auto­ja, jos auto­työläisil­lä ei ole varaa ostaa autoa) ja kos­ka kansan­talous tarvit­see kaikkien eikä vain ylälu­okkaisten osaamista. Sik­si matal­ien tulo­ero­jen val­tiot pär­jäävät paremmin.

Tämä työväen­li­ik­keen ja hyv­in­voin­ti­val­tion liit­to toi­mi niin kauan kuin työl­lisyys laa­jeni. Hyv­in­voi­va työläis­taus­tainen keskilu­ok­ka oli sosialidemokra­t­ian unel­ma ja lähelle sitä päästi­inkin 1980-luvun lop­ul­la. Sen jäl­keen tulo­jakau­mas­ta on lyhyessä ajas­sa kadon­nut 300 000 keski­t­u­loista ammat­tia. Ne ovat kor­vau­tuneet toisaal­ta hyvin palka­tu­il­la asiantun­ti­jate­htävil­lä ja toisaal­ta mata­la­palkkaisil­la palvelu­alo­jen työ­paikoil­la. Demarien unel­ma on rik­ki, mut­ta vaaras­sa on myös hyv­in­voin­ti­val­tio. Paper­i­työläi­nen oli pait­si sosialidemokra­t­ian ruumi­il­lis­tu­ma, myös erit­täin hyvä veron­mak­sa­ja. Syynä ahdinkoon on pienessä määrin glob­al­isaa­tio ja suures­sa määrin automaa­tio. Automaa­tion osalta ”pahin” on vielä edessä. Tuotan­to alkaa pala­ta Kiinas­ta, mut­ta työ­paikoista vain pieni osa.

Hyv­in­voivan työväen­lu­okan ase­man heikken­e­m­i­nen on keskeinen syy demarien ahdinkoon; ei vain Suomes­sa vaan kaikkial­la Euroopas­sa. Kaikkial­la Euroopas­sa demar­it ovat menet­täneet kan­na­tus­taan enem­män tai vähem­män oikeis­to­henkisille pop­ulis­tipuolueille, kos­ka hei­dän vankim­mat kan­nat­ta­jansa ovat pet­tyneet oman ase­mansa heikkenemiseen.

Tämän ongel­man edessä olemme kaik­ki aika avut­to­mia. Kun vasem­mis­to on vähäk­si aikaa päässyt val­taan, se ei ole pystynyt lunas­ta­maan lupauk­si­aan. Näin kävi esimerkik­si Ran­skas­sa. Ja oikeistopop­ulis­tiset voimat sen kuin vahvistuvat.

Tämä oli kyl­lä ennustet­tavis­sa. Joskus 30 vuot­ta sit­ten alku­vihreis­sä pohdimme vai­h­toe­htoa vapaakau­palle, jon­ka ennus­timme johta­van kovaan talous­poli­ti­ikkaan, mihin se johtikin. Emme oikein osan­neet luon­nehtia vai­h­toe­htoa, mut­ta nimi sille oli ole­mas­sa: hal­lit­tu alban­isoi­tu­mi­nen. (Alba­nia oli tuol­loin Enver Hox­han johdol­la irrot­tau­tunut teol­lis­es­ta edis­tyk­ses­tä, ja piti alkeel­lista elämän­muo­toa ihanteenaan. Dik­tatu­urin vai­h­dut­tua demokra­ti­aan alba­nialaiset äänes­tivät aivan toisen­laisen poli­ti­ikan puolesta.)

Aina välil­lä miet­tii, ovatko oikeis­to­laiset lib­er­taar­it onnis­tuneet kaap­paa­maan EU:n perus­sopimuk­sen avul­la koko maanosan kansalais­ten tah­don vas­tais­es­ti. Niin tehokkaasti EU:n sään­nöt aja­vat euroop­palaisia kansan­talouk­sia erään­laiseen race to the bot­tom –kil­pailu­un keskenään.

Vasem­mis­to­laisu­us ja ay-toiminta 

Nyt joudumme miet­timään, mitä vasem­mis­to­laisu­us oikein tarkoit­taa työelämässä ja hyvinvointipolitiikassa.

Onko vasem­mis­to­laisu­us ahdin­gos­sa ole­van, kohta­laisen hyvä­palkkaisten työn­tek­i­jöi­den, ”työväen aris­tokra­t­ian”, puo­lus­tamista muiden alo­jen kus­tan­nuk­sel­la? (Ei, älkää sanoko, ettei hyviä asioi­ta saa pan­na vas­takkain. Joskus ne vaan ovat vas­takkain.) Vihre­itä lähempänä ovat pätkätöitä tekevät nuoret ja jär­jestäy­tymät­tömät – ainakin SAK:hon jär­jestäy­tymät­tömät – luo­van luokan alat. Tässä syn­tyy hel­posti sisä- ja ulkop­uolel­la ole­vien väli­nen ris­tiri­ita, eikä min­ulle ole val­jen­nut, mitä vasem­mis­to­laista on siinä, että on sisäpuolel­la ole­vien puolel­la huono-osaisem­pia, ulkop­uolel­la oli­joi­ta vas­taan. Var­maankin näi­den kah­den ryh­män välil­lä voidaan löytää molem­pia tyy­dyt­tävä kom­pro­mis­si, mut­ta sitä odotel­lessa edut ovat ainakin osit­tain vas­takkaiset. Eri­tyis­es­ti hyvä irti­sanomis­suo­ja hyödyt­tää sitä, jol­la on pysyvä työ­paik­ka ja hait­taa sitä, jol­la ei ole. Jos sitä yhteistä vasem­mis­to­laista strate­giaa halu­taan etsiä, tämä olisi nos­tet­ta­va kaikessa hil­jaisu­udessa pöydälle.

Mut­ta sit­ten vielä vaikeampi asia, joka ainakin Juhana Var­ti­aiselle oli niin vaikea, että tämä vakau­muk­selli­nen demari pää­tyi kokoomuk­seen. Jos halu­aa edis­tää työelämän jäykkyyk­sien kaut­ta työhön pääs­sei­den etua, tulee samal­la alen­ta­neek­si työl­lisyysastet­ta. Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on täysin riip­pu­vainen korkeas­ta työl­lisyysas­teesta. Työl­lisyysaste on Suomes­sa olen­nais­es­ti mata­lampi kuin muis­sa Pohjo­is­mais­sa. Sik­si meil­lä nyt tehdään leikkaus­lis­to­ja. Tukies­saan eri­lais­ten jäykkyyk­sien kaut­ta työväestöä demar­it ja koko ay-liike ovat samal­la joudut­ta­mas­sa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan alasajoa. Kovin jäykkäniskainen ay-poli­ti­ik­ka johtaa oikeis­to­laiseen hyv­in­voin­tipoli­ti­ikkaan, kos­ka julkises­ta taloud­es­ta lop­pu­vat rahat. Minus­ta poli­ti­ik­ka, joka johtaa hyv­in­voin­ti­val­tion alasajoon, ei ole vasemmistolaista.

En ole työelämän asiantun­ti­ja. Siitä olen var­ma, että markki­nae­htoinen työelämä (työvoima huu­tokau­pat­taisi­in pes­tu­upäiv­inä) johtaisi huonoon tulok­seen, joten kollek­ti­ivista suo­jaa työ­markki­noil­la tarvi­taan. Siitä olen kuitenkin yhtä vaku­ut­tunut, että tämä nykyi­nen pitkälle nor­mitet­tu työelämä, vaik­ka sopi­ikin ehkä paperite­htaaseen, ei sovi jälki­te­ol­lisi­in ammat­tei­hin. Suo­ma­lainen työ­markki­napoli­ti­ik­ka on niin tule­htunut­ta, että pare­to-opti­mia ei etsi kukaan. Siitä me kär­simme leikkaus­lis­to­jen kanssa. Tarvit­taisi­in luo­vaa ajat­telua työn­tek­i­jöi­den oikeuk­sien toteut­tamisek­si taval­la, joka ei hait­taa työl­lisyyt­tä ainakaan niin paljon kuin nykykäytän­nöt. Tässä on kyse myös palka­n­muo­dos­tuk­sen periaatteista.

On luovut­ta­va sel­l­ai­sista jäykkyyk­sistä, joiden merk­i­tys työn­tek­i­jöi­den ase­malle on vähäi­nen ja työl­lisyyt­tä alen­ta­va vaiku­tus suuri, ja pidet­tävä kiin­ni niistä, joiden vaiku­tus työn­tek­i­jöi­den ase­maan on suuri ja alen­ta­va vaiku­tus työl­lisyy­teen pieni.

Ruot­sis­sa tämä on tehty paljon parem­min ja sik­si siel­lä menee niin hyvin.

Työ­markki­na-ase­mansa menettäneet

Kak­si maa­ta, Sak­sa ja Ruot­si, ovat onnis­tuneet työl­lisyysas­teen pitämisessä korkeana huoli­mat­ta glob­al­isaa­tios­ta ja automaa­tios­ta. Sak­salais­es­ta mallista mini­jobei­neen en pidä, vaik­ka sekin on parem­pi kuin tämä suo­ma­lainen hyv­in­voin­ti­val­tion tuhoon johta­va. Ruot­salainen pehmeään pakko­työl­listämisen malli on parem­pi, mut­ta toivoisin vielä parempaa.

Mitä tehdä niille, joiden ase­ma työ­markki­noil­la on talouden muuttues­sa heiken­tynyt olen­nais­es­ti? Hei­dän mah­dol­lisuuten­sa on joko mata­la­palkkainen työ (työn hin­ta työ­nan­ta­jalle mata­la, minkä voi saa­da aikaan myös palkkat­uen kaut­ta) tai työt­tömyys. Yri­tyk­set pitää huono­tuot­toisen työn hin­taa sopimuk­sil­la korkeana johta­vat ja ovat johta­neet rak­en­teel­liseen työt­tömyy­teen, jon­ka takia juuri nyt Smol­nas­sa suun­nitel­laan mil­jardis­äästöjä. Minä kehit­täisin perus­tu­lon kaut­ta automaat­tista tulo­tukea pieni­palkkaisille. Net­toan­siot pysy­i­sivät siedet­täv­inä eikä työvoimaa hin­noiteltaisi ulos. Jos ei pidä perus­tu­losta, saman asian voi tehdä muu­takin kaut­ta. Olen­naista on hyväksyä se, että kun työ­markki­na-ase­ma käy heikok­si, valit­ta­vana ei enää ole korkea­palkkaista työtä.

Mitä siis uusi vasem­mis­to­laisem­pi talous- ja sosi­aalipoli­it­ti­nen strate­gia edellyttää?

1. On edis­tet­tävä talous­poli­ti­ikan koordi­noin­tia EU:n tasol­la, jot­ta emme jou­tu­isi tuhoa­maan euroop­palaisia hyv­in­voin­ti­val­tioi­ta Krug­manin sanoin idioot­ti­maisel­la säästöpolitiikalla.
2. On etsit­tävä työ­markki­nas­trate­gia, joka tukee tas­a­puolis­es­ti sisäpi­ir­iläisiä ja ulkopiiriläisiä.
3. On ennakkolu­u­lot­tomasti etsit­tävä työn­tek­i­jöi­den suo­jelemisek­si nykyaikaisia keino­ja, jot­ka eivät turhien jäykkyyk­sien kaut­ta aiheuta työttömyyttä.
4. Palka­n­muo­dos­tuk­ses­sa on myötäiltävä nyky­istä parem­min henkilö- ja alako­htaista tuot­tavu­ut­ta, jot­ta työvoimaa ei hin­noiteltaisi ulos.
5. On tuet­ta­va mata­la­palkkaisen työvoiman ja pätkätöitä teke­vien ase­maa perus­tu­lon tai muun automaat­tisen mata­la­palkkat­uen muodossa.

Kaik­ki tämä, eri­tyis­es­ti koh­dat 2 ja 3 vaa­ti­vat perus­teel­lista selvit­tämistä, kos­ka tehokkaan kom­pro­missin löytämi­nen vaatii tietoa enem­män kuin meil­lä nyt on.

Miten työn orju­ud­es­ta vapau­tu­mi­nen voi olla ongelma

Huo­matkaa, että ongel­mamme per­im­mäi­nen syy on työtä kor­vaa­van automaa­tion tunkeu­tu­mi­nen kaikkialle, mikä syr­jäyt­tää monia työelämästä tai ainakin heiken­tää hei­dän työ­markki­na-ase­maansa merkit­tävästi. Kir­joitin, että automaa­tios­sa “pahin” on vielä edessä. Lain­aus­merk­it joh­tu­i­v­at siitä, että ei automaa­tion pitäisi olla paha asia.

Miten voi olla ongel­ma, että mate­ri­aa­li­nen hyv­in­voin­ti syn­tyy liian helposti?

Ellei kom­mu­nis­mia olisi jo kokeil­tu huonoin tuloksin, se kek­sit­täisi­in nyt. (Tarkem­min sanoen, kom­mu­nis­mia ei ole kokeil­tu, mut­ta on tul­lut todis­te­tuk­si, ettei sosial­is­mi joh­da siihen yltäkyl­läisyy­teen, jon­ka piti olla kom­mu­nis­min edellytys. )

Kun riit­tävän hyvää työtä ei riitä kaikille, pitäisi vain tehdä työtä vähem­män ja naut­tia elämästä enemmän.

Tässä vain on pieni ongel­ma pohjo­is­maisen hyv­in­voin­ti­val­tion rahoit­tamisen kanssa. Mut­ta onhan nyt aivan type­r­ää, jos mei­dän on tuhot­ta­va ihmis­ten vapaa-aikaa ja pan­na hei­dät tekemään mate­ri­aalisen hyv­in­voin­timme kannal­ta tois­ar­voista työtä vain jot­ta saisimme kootuk­si riit­tävästi vero­ja hyv­in­voin­tipalvelu­jen rahoittamiseen.

Jos tämän ris­tiri­idan pysty­isimme ratkaise­maan, siis kehit­tämään tavan yhdis­tää run­sas hyv­in­voin­ti­val­tio ja pieni vuo­tu­inen työmäärä, aukai­sisimme tien maan­pääl­liseen parati­isi­in, jos­ta ihmiskun­ta on unel­moin­ut vuosituhansia.

Tämä on mielestäni tärkeintä.