Ovatko kuntayhtymät demokraattisia vai eivät? Jos asiaa tutkii tutkijankammiossa sieltä juuri poistumatta, voi ajatella, että äänestäjän tahto välittyy kuntayhtymään. Asiasta voi piirtää aivan demokraattiselta vaikuttavan kuvan. Ensin äänestäjä valitsee valtuuston, valtuusto valitsee kaupunginhallituksen, ja kaupunginhallitus tai valtuusto valitsee edustajat kuntayhtymän hallitukseen ja valtuustoon.
Tutkijankammion ulkopuolta katsottuna se näyttää aivan toiselta. Kuntayhtymän valtuustolla tai yhtymäkokouksella ei ole käytännön valtaa, vaan olennaista on se, miten valitaan kuntayhtymän hallitus.
Tästä ei ole kunnollisia pelisääntöjä. Siksi tuon valinnan tekee puolueiden piiriyhdistysten sihteerien kokous, jossa ei ole yhtään vaaleilla valittua henkilöä. Muodollisesti nämä eivät valitse henkilöitä, mutta päättävät, mistä puolueesta ja kunnasta ja mitä sukupuolta hallituksen jäsenet tulevat. Valtuustoilla ei ole tämän valinnan kanssa mitään tekemistä. Puolueesta riippuen henkilövalinnan siltä osin, kun valinnanvaraa on, tekevät joko valtuustoryhmät tai puoluejärjestöt. Valtuustoa ei asialla vaivata.
Muodollisesti korkein valta kuntayhtymässä on yhtymäkokouksella tai valtuustolla, mutta käytännössä ei mitään valtaa. Jos jotain valtaa on, nuokin paikat läänitetään puolueittain ja kunnittain niin, että jokaista puoluetta edustaa oikea määrä ihmisiä. (Kuntayhtymäkokouksissa tätä rajoitusta ei taida olla eikä kokoukseen osallistuvien puoluekannalla edes ole merkitystä, koska kyse on imperatiivisesta mandaatista, jonka käytöstä päättää kunnanhallitus.) Siihen, mitä puoluetta edustaa Pornaisten ainoa edustaja, ei Pornaisten kunnallisvaalien tuloksella ole mitään merkitystä.
Tämä puolueittain läänittäminen alueen kokonaistuloksen perusteella mutta piittaamattomuus yksittäisen kunnan vaalituloksesta johtaa usein siihen, että jonkun puolueen Helsingissä saamilla äänillä tulee valituksi saman puolueen espoolainen edustaja, joka on aivan eri mieltä saman puolueen helsinkiläisten edustajien kanssa ja myös niiden äänestäjien kanssa, joiden äänillä hän toimielimessä istuu.
Heippa..! Etköhän sä tuolla esityksellä saa eläkepäiviksi tuottoisan konsulttihomman..ei tarvitse julkaista.
HD on hyvä termi, itse näin sen alun perin Ylioppilaslehdessä omina opiskeluaikoinani.
Kuntayhtymien edustajistot ja hallitukset ovat fanituspaikkoja, joissa lähinnä hyväksytään annetut asiat. Jäseneksi pääsee ansiokkaalla poliittisella uralla.
Terveydenhuollossa jäsenet ovat terveydenhuollon omaa väkeä, koulutuksessa taas opetuksen ammattilaisia – ja siksi asikaskokemus jää aina kovin heikoksi.
Loppupeleissä kuntien talousjohtajien ilmoitus, ettei oo rahaa on se mikkä on edes hieman merkitystä. No, valtio tasaa ja maksaa..
Siellä on ihan hyviä ihmisiä, osa turhautuneita, osa taas vain tykkää olla mukana. Mutta se ohjaus ja päättäminen – ja ennen muuta kaikki vastuu asiakkaista ja rahojen hyödyllisestä käytöstä puuttuu.
Lisäksi kuntayhtymien edustus on puolielinikäsitä – jos kiintiö paikka säilyy, edustaja pysyy teki mitä tahansa. Se on se mikä eniten on demokratiaa vastaan.
Tuo yhtymän hallitus on väistämättä kooltaan pienehkö, ja siellä useiden kuntien asioita hoitaa siis pieni joukko ihmisiä. Toimiva demokratia syntyy tässä siitä, että kunta voi valita millaisiin kuntayhtymiin se kuuluu. Tuo pienen joukon pyörittämä hallitus palvelee kaikkia jäsenkuntia siksi, että jos se ei palvelisi, yhtymän jäsenet vaihtaisivat leiriä.
Nyt hallitus on kehitellyt ehdotuksia, joissa kunnat sidottaisiin kiinteästi yhteen palvelun tarjoajaan. Kunnilta katoaisi valinnan mahdollisuus. Ne maksaisivat sen mitä käsketään, palveluista jotka ovat mitä ovat. Näin demokrtia muuttuu homeopaattiseksi. Nylkyinen malli on näihin hallituksen ehdotuksiin verrattuna varsin demokraattinen.
Kunnan siirtäminen maantieteellisesti toiselle alueelle on melko hankalaa, joten mahdollisuus valita sairaanhoitopiiri on todellinen vain niiden rajoilla – ja sairaanhoitopiirit ovat pakkokuntayhtymiä, johonkin on kuuluttava – sama oli nyt kaatuneessa sote-esityksessä.
Hyvä näkökohta siis, mutta realistinen vain siinä tapauksessa, että kunnan voisi siirtää toiseen paikkaan 😉
– Nykyisin kuntayhtymät ovat tyypillisesti hallituksen (ja oppositionkin) ehdotuksia pienempiä. Useimmilla kunnilla on rajanaapurina toinenkin kuntayhtymä, johon voisi liittyä milloin vain.
– Isoissakin kuntayhtymissä laita-alueen pienet kunnat, jotka ovat suurimmassa vaarassa, kun palveluita aletaan leikata, ovat naapurikuntayhtymän kyljessä. Yhtymän pitäisi siis tarjota kohtuulliset palvelut kauimmille ja pienimmillekin, etteivät liity kilpailevan naapurikuntayhtymään. Samalla kai keskimatkankin kunnat saisivat kohtuullista palvelua.
– Suurissa kuntayhtymissä etäisyydet palveluihin voivat venyä pitkiksi. Tuollaisessa tilanteessa etäisimpiä kuntia alkavat kiinnostaa myös muut nykyistä kaukaisemmat palvelut.
– Kilpaileva kuntayhtymä saattaisi tarjota palveluita jopa kunnassa itsessään. Tämähän kuntaa kiinnostaisi, vaikka erikoistuneemmat palvelut olisivatkin hieman kauenpana. (Hmm, oletammekohan tässä, että soteuudistuksen on tarkoituskin heikentää palveluita ja riistää pieniltä kunnilta niiden omat hyvät palvelut, ja tehdä niistä jonkin kaukaisen keskuskaupungin pitkämatkaisia palvelunsaajia.)
– Jo uhka kuntayhtymän vaihtamisesta riittää palveluiden pitämiseen järkevällä tasolla. Kuntien sitominen valtion ukaasilla pysyvästi yhden isännän alamaiseksi poistaa kilpailulliset insentiivit tarjota hyvää palvelua lähes täydellisesti. Vapaus valita auttaa siis aina, enemmän tai vähemmän.
– Raha on myös vahva konsultti, eikä vain etäisyys (tai palveluiden taso). Vapaus valita estäisi myös huonon taloudenpidon ja kohtuuttoman rahastuksen. Tuplamatka erikoislääkärille ei olisi ongelma, jos kunnan kulut saadaan laskemaan oleellisesti.
Kun kuntayhtymän hallitus ja valtuusto ovat leimasin, valta on jossain. Eivät poliittisesti valitut johtajat ihan hölmöjä ole, kunnanjohtajien puheluihin vastataan ja kuunnellaan edes hieman.
Todellakin, aina loppupeleissä kuntayhtymän tekee mitä haluaa. Osa-optimointi ja oman edun ja vaikutusvallan säilyttäminen on etusijalla.
Paljonko pienessä kunnassa voidaan aidosti itse päättää? Ehkä tonttikaupoista?
Politiikassa kiinnostus vaikuttaa myös paikkajakoon, toki myös sivutulojen määrä. Vanhempi poliitikko valitsee ensin ja piirisihteeri päättää.
Tai sitten annetaan kansalaisten valita vapaasti, minkä kunnan kuntalaisia haluavat olla, fyysisestä sijainnista välittämättä. Tällöin valinta toimisi demokratian korvikkeena. (Ei demokratiana, koska demokratiassa ei olla toimittajia kilpailuttavia asiakkaita vaan päätöksiä tekeviä kansalaisia.)
Sairaanhoitopiiri on täsmälleen sen kokoinen kuin mitä viimeisimmässä sote-esityksessä oli – ja sotestahan nyt puhutaan.
Epäilemättä pieni kuntayhtymä on demokraattisempi kuin suuri ja monet niistä toimivatkin varsin hyvin, siis ilman niitä pahamaineisia ”leveitä hartioita”.
Ja ”kuntayhtymä saattaisi tarjota palveluita jopa kunnassa itsessään” – totta kai, kyllä kuntayhtymien palvelut sijaitsevat fyysisesti kunnissa, missäpä muuallakaan.
Mainio ajatus – ja varmaankin kaikki helsinkiläiset haluaisivat silloin olla kauniaislaisia 😉
Valinnan vapaus on periaatteessa hyvä molemmilla tasoilla. Pikkukunnissa tärkeää on kuitenkin se, että perustason palvelut saadaan tuotua lähelle kansalaisia. Tämä tarkoittaa, että olisi hyvä, jos kaikki harvaanasutun kunnan asukkaat ottaisivat peruspalvelunsa samasta paikasta. Erikoispalvelujen tasolla kilpailu ja jokaisen kansalaisen vapaa valinta voisi olla toimivampaa. Yhdestä kunnasta voisi lähteä erikoispalveluihin yhteen tai toiseen suuntaan. Tämän valinnan ei tarvitsisi olla edes asukaskohtainen, vaan yksittäinen asukas voisi hakea palveluita yhdellä kerralla yhdestä ja toisella kerralla toisesta suunnasta.
Ruotsissa on kokeiltu kansalaisten vapaata valintaa. Käsittääkseni kaupungeissa (erityisesti hyvinvoivilla asuinalueilla) järjestelyyn on oltu melko tyytyväisiä, mutta haja-asutusalueilla tilanne ei ole ollut yhtä positiivinen.
Voi siis ajatella, että peruspalveluiden tasolla voi painottaa yleistä saatavuutta kaikille kaikkialla, ja erikoistuneiden palveluiden kohdalla, ja paikoissa joissa asukastiheys ylitttää tietyn tason, vapaampaa kilpailua ja vapaata kuntien ja asukkaiden valintaa.
Kuntayhtymissä (ja tulevissa maakuntahallinnoissa?) voisi käyttää arpajärjestelmää: kuntien valtuustoista arvottaisiin kunnan kokoon suhteutettu määrä edustajia toimimaan myös kuntayhtymän johdossa.
Ei tarvittaisi kaksia vaaleja, ja kuitenkin edustajusto vastaisi pitkällä tähtäimellä tilastollisesti demokraattista tahtoa. Joo, aina välillä joku pikkupuolueen edustaja pääsisi yllättävän tärkeään asemaan, mutta tätä sattuisi vain harvoin, ja se voisi toisaalta olla hyväkin asia demokratian kannalta.
Arvonta ei tunnu kovinkaan demokraattiselta, kansa ei siihen pääse vaikuttamaan.
Muutoin maakunnan liittojen valtuustojen kokoonpano tapahtuu suurinpiirtein esittämälläsi tavalla eli 1) maakuntavaltuuston jäsenten tulee olla myös jäsenkunnan valtuutettuja ja 2) maakuntavaltuuston kokoonpanon tulee noudattaa kuntavaalien äänijakautumaa.
Seurauksena on ollut, että puolueiden piirisihteerit päättävät, keitä maakuntavaltuustoon kuuluu. Ja tosiaan, myös pikkupuolueet (ja puolueisiin kuulumattomatkin) saavat edustajansa – mutta eivät vaikutusmahdollisuuksia!
Lähellä ja samasta paikasta? Tässä on looginen ristiriita sillä kunnan reunasta ’samaan paikkaan’ voi olla satoja kilometrejä tai vaihtoehtoisesti pitkälti merta välissä.
Nykytekniikan avulla voisi hyvin ajatella myös järjestelyä, jossa kaikkien kuntien kaikki kunnanvaltuutetut voivat äänestää. Fyysisiin kokouksiin lähetettäisiin vain osa porukasta, mutta äänestykset tapahtuisivat netissä.
Mahdollisimman läheltä, paikoista jihin saadaan kerättyä kriittinen massa asiakkaita. Harvaanasutuissa kunnissa asuvat ovat jo hyväksyneet sen tosiasian, että matka kunnallisiin palveluihin on pidempi kuin ratikkakaupungeissa. Perustason terveyspalvelut voi järjestää pienissäkin kunnissa. Pisimmät etäisyydet kai jossain Lapin suurimmassa kunnassa.
Jos oikein halutaan virittää, voisi järjestää kiertävän lääkärin yhtenä päivänä viikossa jonnekin kylätalolle. Taitavat ihmiset tosin nykyään jo pitää enemmän kirkonkylän pysyvästä terveyskeskuksesta, ja mahdollisesti naapurikunnan 24/7 päivystyksestä.
Eipä sitten fyysisiä kokouksia tarvittaisikaan – ja suurimman kunnan valtuutetut jyräisivät.
Jos oikein halutaan virittää, homman voi hoitaa netin kautta etänä – mutta kelpaako se ihmisille?
Lähipalvelun ongelma on juuri se ’lähi’ – mitä se lähi on, erityisesti haja-asutusalueilla?
Homeopaattisesta demokratiasta tulee mieleen EU. Silläkin on muodollisesti demokraattiset instituutiot koossa, mutta käytännössä euroeliitti vie ja eurooppalaiset vikisevät ilman että heillä olisi oikein keinoa vaihtaa sitä eliittiä toiseen.
Vähäväkisissä kokouksissa virkamiesten ja lobbarien valta kasvaa ehkä eniten valtuutettuihin nähden.
Fyysisten kokousten sijaan nykyaika mahdollistaa myös nettikokoukset. Niissä mukana voisivat olla kaikki valtuutetut kaikista kunnista. Näin kaikki olisivat samassa asemassa, ja kaikilla luottamusmiehillä sama mahdollisuus vaikuttaa.
Yhtymän keskuskonttori tosin on usein keskuskaupungissa, mikä mahdollistaa muita vahvemman lobbauksen nettikokousten ulkopuolella. Virkamiehet on myös usein helppo kääntää kotikuntansa näkökantojen puolelle.
Haja-asutusalueilla etäisyyksien minimoinnin painoarvo kasvaa. Vaikka ihmiset ovat jo tottuneet pitkiin etäisyyksiin, jossain menee raja, jonka jälkeen taudit jäävät hoitamatta, kun niiden perässä ei jaksa enää pitkien etäisyyksien vuoksi juosta.
Lähipalvelu kannattaa määritellä myös palveluvalikoimana. On luontevaa laskea pienimmän perusterveydenhuollon palvelut tarjoamaan kykenevän terveyskeskuksen koko. Nykyisen kaltaisia terveyskeskuspalveluja pystyvät tuottamaan erinomaisen hyvin ainakin tuollaiset 3000 asukkaan kunnat. Pienemmätkin voivat tuottaa. On ehkä kunnan oma asia, haluavatko pienemmän ja hieman vajavaisemmin toimivan terveyskeskuksen vai haluavatko mieluummin matkustaa kauas naapurikuntaan palveluitaan hakemaan. Useimmiten uskon valinnan olevan kotikunnan palvelut. Kustannuksia tuollainen perustason palveluiden hajauttaminen ei tilastojen mukaan tuolla tasolla vielä kasvata.
Erikoislääkärin palveluiden sijainti on jo selvästi toissijainen kysymys. Erikoislääkärin palveluissa on usein keskeistä saada paras mahdollinen asiantuntemus. SIksi niiden kohdalla matkojen pituus ei ole kovin keskeinen kriteeri.
Pitää ottaa huomioon myös muut palvelut. Jos kuntakeskuksessa on myös pari kauppaa, parturi, baari, pankki ja kodinkoneliike, on luontevaa tarjota yhteiskunnan peruspalvelut tuossa samassa kuntakeskuksessa. Näin ihmiset voivat hoitaa kaikki asiansa yhdellä reissulla, jopa autokyydin kavereiden kanssa jakaen. Kaikki peruspalvelut samaan kuntakeskukseen siis. Ehkä tämä yhden pysähdyksen taktiikka on luonetva tapa totetuttaa kaikki ”lähipalvelut”. Palveluiden hajauttaminen useaan paikkaan voi olla kuolinisku monen palveluita tarjoavan taajaman elinvoimaisuudelle.
Tulee mieleen muutama keskuspankkiiri, Merkel ja Hollande. Ja taustalla hyvä joukko lobbareita. Muut saavat hymyillä ja olla samaa mieltä. 🙂
Mitä homeopatialla (eräänlaisella rokotuksella) on tämän kanssa tekemistä?
Kannatan nykyisistä vaalipiireistä muodostettuja sotealueita, joiden vallat jaetaan vaaleilla ja rahat hankitaan verotuksella + valtion kassalla.
Todellisuus on täsmälleen päinvastainen:
1) juuri suurissa kokouksissa yksittäisten edustajien valta on olematon ja virkamiesten näkemys ratkaiseva ja
2) virkamiehiä ei ole helppo kääntää kuntien edustajien kannalle vaan päinvastoin virkamiehet kääntävät kuntien edustajat puolelleen – ja tätä edesauttaa se, että kuntayhtymän hallituksen jäsenet juridisesti eivät edusta omaa kuntaa, vaan ovat kuntayhtymän luottamushenkilöitä ja kun heidät on käännytetty (helppo!) he vuorostaan auttavat valtuuston käännyttämisessä.
Tässä nyt oli melko paljon itsestäänselvyyksiä, sillä eipä palveluja juuri kuntakeskusten ulkopuolella ole… eikä palvelujen perässä ’juosta’ missään.
Sensijaan olisi tärkeää, että terveyskeskuksissa tarjottaisiin myös erikoislääkärin palveluja, vaikka vain ajanvarauksella, koska muuten ne ovat kaukana.
Kohta 1) on tavallaan totta, mutta toisaalta pienissä kokouksissa demokratian voima vähenee. Pitää siis etsiä tasapaino. Keskitettyihin elimiin ei myöskään kannata liian kevein perustein muodostaa omia valtuustoja, sillä äänestäjät eivät jaksa niistä kiinostua. Sellaisissakin valta siirtyy kabinetteihin. Siksi perusvaltuuston eli kunnanvaltuuston käyttö on luontevaa, vaikka päättäjiä tulisikin näin suuri joukko. Pitää myös luottaa siihen, että valtuutetut osaavat valita itselleen joukostaan sopivat puhemiehet ja tilanteen valvojat, ja näin kontrolli pysyy paremmin käsissä kuin jos valtuutetut olisivat vain suuri asiaa ymmärtämätön lauma.
Kohdassa 2) yksi keskeinen ongelma tuli siitä, että virkamiehet eivät ole aina neutraaleja, vaan tietyn kunnan asukkaita, joilla on myäs oma intressinsä kuntia koskevien asioiden hoitamisessa. Tyypillisesti keskitettyjen elimien virkamiehet edustavat keskusvaltaa ja keskuskuntaa. Tämä ei ole hyvä asetelma laita-alueen kuntien kannalta.
Voisi epäillä, että hallitus ja vihreät haluavat asiakkaiden juokseva palvelujen perässä haja-asutusalueiden ja keskuskaupunkien väliä.
Hyvähän tuo olisi (sitä tapahtuu runsaasti jo nykymallissakin), vaikkakaan ei yhtä kriittistä kuin peruspalveluiden kohtalo. Kunhan ensin peruspalvelut saadaan sijoitettua kansalaisten itse parhaiksi katsomiin paikkoihin, toisessa vaiheessa kannattaa tosiaan optimoida myös erikoispalveluiden toteuttaminen. Sydänkirurgia kai Helsingissä ja vastaavissa, ja monet yhden lääkärin yksin hanskaamat hommat vaikkapa maakunnassa kiertäen.
Siis klinikka joka kortteliin? Ja niemeen, notkoon ja saarelmaan? Sitähän se tarkoittaa, jos kansalaiset päättävät parhaat sijainnit. Mistähän niihin löytyisi henkilökuntaa, kun nykyisinkin tekee tiukkaa.
Ja päinvastoin kuin kansalaiset haluavat, jotkut palvelut taas sijoitettaisiin paikkoihin, joihin Juho Laatu haluaa. Jos joku saa sydaänkohtauksen esim. Rovaniemellä, niin äkkiä ambulanssin nokka kohti Helsinkiä, kun Juho Laatu onkin sijoittanut sydänkirurgian Helsinkiin… no, ainakin kustannustehokas ratkaisu, kun potilas kuolee matkalla… vai auttaisiko kortteliklinikka tässä?
Toivoisin edes hitusen realismia!
Lähdetään siitä, että henkilökunnan määrä on sama kuin nyt. Jos halutaan joka notkelmaan ja saarelmaan terveyskeskus, niiden henkilöstömäärä on kai noin yksi henkilö. Tuskin kansalaiset tätä haluavat. Veikkaisin että perinteinen tapa, jossa joka kunnan keskustassa (muiden palveluiden yhteydessä) on terveyskeskus, ja erikoistuneemmat palvelut hankitaan kauempaa, saavuttaisi aika hyvän suosion.
Sydänkohtauksen hoitaa lähin ambulanssimiehistö ja lähin lääkäri. Juuri tästä syystä on hyvä, että joka kunnassa on peruskyvykkyydet omaava terveyskeskus. Myöhemmin mahdollisesti tarvittava sydänkirurgia hoidetaan sitten Tampereella tai Helsingissä.
Niinkö, tämä on minulle uutta. Päivystystapauksissa tehdään pallolaajennuksia ja ohitusleikkauksia – ilmeisesti siis ambulanssissa?
Liuotushoito aloitetaan potilaan kotonakin, mutta sehän ei riitä.
En missään tapauksessa hyväksy sitä, että potilaita siirrellään jopa tuhansia kilometrejä vain siksi, että hoitoa ideologisista syistä keskitetään Helsinkiin tai muuallekaan.
Ilmeisesti asut pääkaupunkiseudulla, etkä ole ikinä käynyt terveyskeskuksessa?
Homeopatiaa on tämän laman hoitaminen tosiaan ollutkin: On hoidettu oireita samoja oireita aiheuttavilla lääkkeillä, esimerkiksi kysyntälamaa alentamalla kysyntää lisää ja pankkien vastuutonta lainanantoa on hoidettu ottamalla nuo vastuut valtioiden kontolle..
Ja tietysti EU:n demokratiavajetta ja huonoa läpinäkyvyyttä on hoidettu antamalla teollisuudelle tehtäväksi hoitaa salaisia ”vapaakauppaneuvotteluja”, joissa demokraattisten valtioiden suvereniteettia siirretään teollisuuden omille raadeille.
En tunnista itseäni arvauksistasi. Kannatan suunnilleen perinteistä työnjakoa paikallisten terveyskeskusten ja keskityettyjen erikoispalveluiden välillä.
On luonnonlaki, että keskeiset pelurit haalivat itselleen lisää valtaa ja rahaa, ja että poliitikot etsiytyvät helppojen lyhytnäköisten vastausten suojiin, uskaltamatta edes ajatella järkeviä, mutta lyhyellä tähtäimellä mahdollisesti epäsuosittuja hoitokeinoja.
Sellainen huomio vielä, että pelkkään kysynnän kasvattamiseen en usko, vaan olen tiukempi siinä mielessä, että uskon, että kulutetut rahat kannattaa pääsääntöisesti ansaita jo ennen kulutusta. Nyt syömme enemmän kuin kansantaloutemme jaksaa tuottaa mammonaa. Koska koko talouskoneistoa ei voi tervehdyttää päivässä, eikä saada terveelle uralle pelkästään rahalla elvyttämällä (kyse ei ole pienestä kuopasta, joka paranisi puolessa vuodessa itsestään tai hieman tukien), tarvitaan myös hyvinvoivien aktiivisten omien äänestäjien vyön kiristämistä (ei vain palveluiden leikkauksia helpoimmissa kohteissa). Ja sehän ei yhdellekään poliitikolle oikein sovi. Parempi olisi kertarutina kuin vuosien (jo toteutunut ja taloutta alas vetävä) kitinä.
No, sehän tässä niin ihmeellistä olikin, että lamaa on hoidettu juuri niillä epäsuosituilla keinoilla. Toki, jos viiteryhmäksi otetaan yleisestä makrotaloustieteestä vieraantuneet pankkiirit ja ideologit, voi tuohonkin johtopäätökseen päätyä, mutta sitten ei pitäisi voida puhua demokratiasta.
Se on toki totta, mutta Yhdysvallathan on painanut rahaa käytännössä ilman seuraamuksia jo ties kuinka kauan. Dollari on hyvä vientituote ja bonuksena vieläpä valuutan arvon pitäisi laskea ja sitä kautta kilpailukyvyn parantua.
Ei pitäisi sitoa käsiään sillä, että rahan puute olisi olisi ratkaisematon ongelma. Nyt ei enää olla kultakannassa. Valuutan arvo kelluu ja inflaatiokin on jo kohta miinusmerkkistä, vaikka kannattaisi tähdätä sinne 3 prosentin pintaan. Nyt tilannetta kannattaisi hyödyntää painamalla rahaa pitempiaikaiseen elvytykseen.
Leikkaukset ja muut rakenteelliset järjestelyt kannattaa tehdä silloin, kun ihmisillä on töitä eivätkä ole riippuvaisia julkisesta taloudesta. Samalla kannattaisi miettiä talouden järjestämistä siten, ettei edessä ole katastrofi joko työttömyyden tai tuloerojen räjähtämisen kautta koneiden tehdessä yhä suuremman osuuden töistä.
Älä. Minä kuitenkin muistan että keskellä räjäyttävää nousukautta eduskuntavaaleissa 2007 päivän sana oli jakovara, ei rakenteelliset uudistukset. Lipposen II hallituskin paisutti valtion menoja reaalisesti 7,5% vaikka ne oli tarkoitus pitää ennallaan.
Esimerkiksi yleisesti hyväksytyillä ja rakastetuilla lapsilisillä on soudettu ja huovattu. Tässä mielessä epäsuosittujakin asioita on tehty. Mutta toisaalta nuo ovat vain vahingossa tehtyjä hölmöilyjä. Valtion velkaantumisvauhtiin verrattuna vain kosmetiikkaa. Niitäkin ollaan perumassa kovasti heti, kun niiden epäsuosio havaitaan.
Kuntauudistus ja soteuudistus ovat olevinaan isoja. Nekään eivät etene, koska riittävän suuri osa kansasta ei pidä niistä. Ja lisäksi niistä ei ole edes oletettavissa säästöjä, vaikka ne ovatkin suuria muutoshankkeita.
Suurin norsu oluhuoneessa on palkkataso. Markka-aikana devalvoituminen tai devalvaatio olisi jo leikannut palkkoja suteessa muihin maihin, mutta euro on tehnyt poliitikoistamme tässä markka-aikana jo hyvin hallitussa tilanteessa täysin neuvottomia.
Valuutoillakin voi kikkailla kaikenlaista ovelaa, mutta dominoivana pidän sitä talouden perusyhtälöä, että talouden tulee tuottaa kaupaksi käyviä tuotteita kilpailukykyiseen hintaan, ja tämä kaupaksi käyvä tuotanto määrää järkevät rajat kulutukselle. Valuutoilla voi kikkailla päälle, mutta vain kikkailla.
Yksi Suomen ongelma on se, että nykyinen valuuta seuraa euroalueen taloustilannetta. Suomi on lirissä, jos sen talous toimii kilpailukykyisempiä euromaita huonommin. Siksi euron arvon aleneminen ei pelasta Suomea samalla tavalla, kuin markan arvon aleneminen pelasti.
En myöskään pidä oikein siitä ajatuksesta, että euron keskeinen suunniteltu etu ja järkevyys, eli vakaus, näyttää nyt korvautuvan jatkuvasti juoksevalla rahan arvon heikkenemiskierteellä. Minusta yksi euron positiivisimmista lupauksista oli ajatus siitä, että valtio pitäisivät taloutensa kurissa ja yhteisen vakaan valuutan asettamissa raameissa. Näköjään poliitikot eivät ole uhranneet ajatustakaan sille, mitä muutoksia yhteisvaluuttaan siirtyminen aiheuttaa taloudenpitoon. Tai siis näkevät vain ”maltilliset palkankorotukset”, vaikka on ilmeistä, että laskevassa taloudessa tuollainen politiikka ei riitä.
Palveluleikkauksiin ei mielestäni ole edes tarvetta (turhaa byrokratiaa kannattaa toki aina leikata, mutta tämä on rakenteellista uudistamista). Kulutusta täytyy hieman leikata, jos talous ei pyöri. Rakenteellisia järjestelyitä pitää tehdä aina. Taantuma ei ole rakenteellisten uudistusten telkemisen suhteen mikään erityinen tilanne. Järkevintä on tosiaan tehdä uudistuksia hyvinä aikoina, koska silloin pienet muutokset eivät edes häiritse toimivaa taloutta.
Tekemätöntä työtä on aina. Ehkä teknisesti ongelmallisinta on se, että matalapalkkaisimpien töiden toimivuus voi vaatia pieniä muutoksia järjestelyihin. Nyt Suomi näköjään pitää mieluummine ihmisiä työttöminä kuin vaikkapa vanhuksia hoitamassa.
Ei ole arvaus, näin kirjoitit: ”tarvittava sydänkirurgia hoidetaan sitten Tampereella tai Helsingissä” – ei ole perinteinen työnjako.
Yritin tuolla hahmotella lyhyesti nykytilannetta. Missä meni pieleen?
Nykytilanne ei ole tuollainen, ei sinne päinkään. Koko ajattelusi siis meni pieleen, koska et tunne asiaa lainkaan.
Ok, hyväksymme sen, ettei se ole tuollainen, ja sinä tiedät millainen se on, vaikka et kerro. 🙂
Koetapa nyt vaikka miettiä, mitä eroa on sydämensiirrolla ja pallolaajennuksella – ei tarvitse kokeilla!
Niin minäkin. Muistan myös että tämä oli tilanteessa, jossa empiirisesti löytyi varsin paljon jakovaraa ylöspäin (eikä tuota rahaa käytetty esimerkiksi investointeihin). Miksei sitten sitä olisi löytynyt myös alas?
Euron arvonlasku voi parantaa euroalueen kauppatasetta, jolloin siitä on kokonaisuutena hyötyä. (Kauppatasetta auttaisivat myös eettiset ja ympäristöverot.) Ongelmallisinta toki on se, että Saksa on euroalueen sisällä ylijäämäinen. Ollaanko nyt sitten jo verokilpailun lisäksi myös palkkakilpailussa alaspäin? Euron käyttöönotto oli yhteiskunnallisesti aivan järjetöntä!
(Oli muuten ”hassua”, että Kreikan velat ostettiin saksalaispankeilta pahentaen muiden ongelmia ja Saksa pääsi siten huomattavasti halvemmalla.)
Juuri tämä suunniteltu vakaa inflaatio on nyt rikottu. EKP:n tavoite on 2% (joka sekin lienee prosenttiyksikön liian matalalla) ja nyt ollaan oltu käytännössä nollassa jo ties kuinka kauan. Se aiheuttaa ongelmia. Nyt kannattaisi painaa rahaa elvytykseen EU:n tasolla, koska siitä ei ole haittaa. Ja siis nimenomaan elvytykseen, jossa tuo raha päätyy kulutukseen eikä finanssijärjestelmän kautta suoraan pankeille, jne.
Pieniä? Tuloerot räjähtävät vielä käsiin, koska keski- ja korkeapalkkaisten työpaikkojen määrä laskee roimasti ja ne korvautuvat palvelusektorin matalapalkkatöillä, jos ne ylipäätään korvautuvat. Tälläkin sivustolla aina valitellaan, miten liian korkeat palkat tekevät hintatasosta liian kovan. Entäs sitten, kun suurin osa ihmisistä on pakko työllistää matalapalkkaiseen palvelutyöhön (tai jättää työttömiksi) ja palveluiden hintataso ei tietenkään saa nousta? Palkkataso (ja siis elintaso) ei tällöin voi pysyä kohtuullisena suhteessa ns. tuottaviin töihin ilman jyrkkää veroprogressiota. Nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä ei yksinkertaisesti toimi tilanteessa, jossa ison (tai jopa) suurimman väestönosan työpanosta ei tarvita.
Tekemätöntä työtä toki löytyy aina, mutta mitä ei tunnu löytyvän on rahaa, jolla ihmisiä saisi kohtuullisella tulotasolla ja yhteiskunnallinen tasa-arvo säilyttäen palkattua tekemään näitä töitä.
Tämä on eräs tärkeimmistä syistä, että tulevien maakuntien valtuustot valitaan suorilla vaaleilla. Verotusoikeus ei ole yhtä tärkeä.
Tarkoitin että jos Saksa on nyt Suomea kilpailukykyisempi, euron arvonlasku tekisi Suomesta nykyistä kilpailukykyisemmän, mutta Saksa olisi edelleen saman verran Suomea edellä kuin ennenkin. Arvonlasku ei siis parantaisi Suomen euroaluevientiä, eikä kilpailuetua muihin euromaihin verattuna viennissä euroalueen ulkopuolelle. Oman valutan aikana tilanne oli oleellisesti eri.
Minusta on pakko tinkiä myös palkoissa, jos tuotannon arvo on pysyvästi alhaisempi kuin kulutuksen määrä. Pitää elää siinä toivossa, että palkkojen laskettua talous tervehtyy ja nostaa melko pian palkat entiselle tai korkeammalle tasolle (ja/tai lopettaa velkaantumisen tulevien sukupolvien palkkojen kustannuksella).
Mikä pidän yhteisvaluuttaa periaatteessa järkevänä tapana hoitaa maailman taloutta (= ei keinotteluhyötyjä eikä valuuttariskejä). Mutta ilmeisesti poliitikkojen kyky noudattaa kiinteän valuutan vaatimaa kuria ja ymmärtää sen lainalaisuuksia on niin heikko, että näkökulmasi voi olla perusteltu.
Minusta oli joko äärimmäisen hölmöä tai äärimmäisen röyhkeätä laittaa Saksan ja Ranskan pankkien huonot lainat koko euroalueen veronmaksajien piikkiin. En usko pätkääkään siihen poliitikkojen vakuutteluun, että euroalue olisi kaatunut pienen Kreikan ongelmiin, jos tätä operaatiota ei olisi tehty. Suomalaisilta poliitikoilta tämä on tietenkin paljon typerämpää kuin saksalaisilta poliitikoilta, koska Suomella ei ollut mitään rasitteita Kreikasta. Ja euroalueen säännöthän edelleen kieltävät tällaisen toiminnan, hyvästä syystä.
Minusta inflatoituva yhteisvaluuta on huomattavasti huonompi ratkaisu kuin vakaa yhteisvaluutta. (siis teoriassa – käytännössä en tiedä ovatko poliitikot täysin kykenemättömiä elämään kiinteässä yhteisvaluutassa)
Inflatoituvan yhteisvaluutan pitäisi inflatoitua surkeimman eurotalouden määräämällä vauhdilla. Suuri osa euron eduista katoaisi.
En usko elvytykseen talouden pysyvän heikkouden korjaajana (elvytys toimii suhdannekupruissa, mutta ei korjaa huonoja rakenteita ja huonoa kilpailukykyä). Rahan painaminen olisi vain tapa inflatoida sen arvoa, mikä merkitsisi palkkojen suhteellista alentamista muihin maihin verrattuna (tavalla jota kansalaiset eivät vastusta, koska nimellinen palkka pysyy samana tai nousee).
Tarvittavilla pienillä muutoksilla viittasin siihen, että vaikka muiden tuloluokkien ansiotasoa voi kyllä pudottaa, alimmissa luokissa pitää olla varovainen ja ehkä tehdä järjestelyjä.
Tuloerot ovat kasvusuunnassa hallitusten politiikan vuoksi. Korkeapalkkaiset voivat olla matalapalkkaisia turvatumpia siksi, että liian korkeat työn kustannukset leikkaavat työpaikkoja helpoiten alimmista tuloluokista (joissa on usein myös kiinteästi sovittu palkkataso).
Jokainen pitäisi palkata hänen taitojensa mahdollistamalle ylimmälle tasolle, ei haplatöihin. Palkkojen pitää joustaa niin, että tämä yhtälö toimii. Palkkataso ei siis saa olla niin korkea, että se tekee joistain kansanosista työttömiä tai pakottaa heidät heidän kykyjään hyödyntämättömään työhön.
Aivan. Järkevä työllistyminen on terveen talouden edellytys.
Valitettavasti joudun tässä toteamaan, että ilmeisesti joku asia maksaa / jarruttaa taloutta liikaa. Kai joko byrokratiakulut tai henkilöstökulut. Kannetulla rahalla tilannetta ei voi pelastaa.
Suurin demokratiaa homeopatisoiva ja virkamiehille valtaa siirtävä ongelma tässä taitaa olla se, että hallitus on aikeissa viedä kunnilta oikeuden päättää, mistä palvelunsa hankkivat (ja millä hinnalla).
Kunnanvaltuustot voivat olla maakuntavaltuustoja demokraattisempia, koska ne ovat lähempänä kansalaisia. Maakuntavaalit tuskin kiinnostaisivat äänestäjiä kovin vahvasti (eikä yksittäisillä kunnilla ole sielä oikein ääntä, eikä ehkä edustajia lainkaan).
Kunnilla ei tulekaan olla ääntä eikä edustajia, mutta kuntalaiset – siis ihmiset – saavat äänensä paremmin kuulumaan.
Kyse ei ole pelkästään kyvystä. Vaaditaan myös hyvää tahtoa, jotta ei olla pelkässä vero- ja palkkakilpailussa. Sehän on jo uhka demokratialle, kun markkinavoimat jyräävät muut arvot. Euroalueen ongelmiin auttaisi aika paljon, jos Saksassa palkat nousisivat niin, että vaihtotase menisi nollaan. Tällöin muut euromaat eivät olisi alijäämäisiä, mikä taas helpottaisi maiden ja koko alueen julkistaloudellisia ongelmia. Euroalueen itsensä vaihtotase lienee melko hyvin tasapainossa muun maailman kanssa.
Inflaation idea on se, ettei palkkoja tarvitse erikseen aina alentaa vaan nuo ongelmat voidaan hoita palkannostoja kontrolloimalla. Palkkojen alentaminen on vaikeata. Inflaation ns. liikkuva nollakasvutaso tekee asioista helpompia. Kirjanpidollisestihan asiat eivät muutu, mutta inflaation poistaminen nyt vain on ongelmallista ja deflaation ongelmat alkavat jo sitten näkyä siinä.
Lisäksi tietysti inflaatio on talouskasvun ja teknologisen kehityksen luonnollinen seuraus.
Aivan! Miksi turhaan hirttää itseään nollainflaatioon, kun asioita voidaan tehdä helpomminkin?
Ei se tietenkään korjaisi noita, mutta, no, ensinnäkin inflaatio ja toiseksi rakennemuutoksia on helpompi tehdä, kun talous pyörii ja ihmisille löytyy työpaikkoja. Ja helpottaisi se kilpailukykyä silti.
Tämä virke ↑ on ristiriidassa tuon seuraavan virkkeen ↓ kanssa.
Aivan, mutta koneet tekevät yhä enenevässä määrin ihmisten työt. Tässä ollaan vähitellen päätymässä tilanteeseen, jossa suurta tai jopa suurinta osaa ihmisistä ei kannata työllistää, koska niin monia heistä ei tarvita noiden töiden tekemiseen. Lisäksi monen kyvyt eivät automaatioon verrattuna yksinkertaisesti riitä elämiseen tarvittavaan ja tasa-arvoiseen palkkaan. Nuo vaatimukset eivät enää kohtaa, kun tuotanto kykenee poistamaan materiaalisen niukkuuden. Kun sitten aletaan lyödä tulonsiirtoja (veroja) nollaan, ollaan ongelmissa. Tai siis jotkut eivät ole, mutta muut ovat.
Paitsi että noille ihmisille keskeisin kysymys saattaa olla se, millaisia heidän paikalliset terveyspalvelunsa ovat, ja maakuntavaltuustossa ei ehkä ole ensimmäistäkään edustajaa tuolta alueelta (= kyseisen kunnan / terveyskeskuksen alueelta). Voi siis olla, että ääni ei kuulu lainkaan. Tai jos kuuluu, tuosta kunnasta voi kuulua vallan väärän puolueen edustajan ääni. Lisäksi pelkään, että äänestysprosentti voisi jäädä alhaiseksi, ja myös siksi jokin alue tai ihmisryhmä voisi jäädä vajaalle edustukselle. Maakuntademokratian toimivuus voi siis olla idealistista toiveajattelua.
Helsingissä viime valtuustokaudella ei ollut yhtäään edustajaa Vuosaaresta (30 000 as.) Muu Helsinki ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja poistanut palveluja Vuosaaresta.
Demokratian toimivuus noin yleisesti ottaenkin on ’idealistista toiveajattelua’, mutta parempaakaan ei ole keksitty.
Jos sinulla on demokratiaa parempi malli, antaa tulla vaan…
On makuasia miten paljon markkinavoimille annetaan kulloinkin valtaa. Niitäkin tarvitaan toimivassa yhteiskunnassa sopivissa määrin. Päätösvalta tulisi olla demokraattisilla prosesseilla, ja markkinavoimien tulisi toimia moottorina.
Selvä on, että viime aikoina on menty kovemman markkinatalouden suuntaan. Vakaa yhteisvaluutta (euron alkuperäinen tarkoitus) ei mielestäni suosi ”kapitalisteja” suhteessa demokraattisiin voimiin, mutta tapahtunut vakaan yhteisvaluutan muuttaminen poliittisesti ohjatuksi ja aktiiviseksi suuria yhteisiä rahoja liikuttavaksi järjestelmäksi (poliitikot ja ”keskuspankkiirit”) antaa selvästi lisää valtaa ”kapitalisteille”, pois demokratialta / kansalta.
Emme voi vaatia, että Saksa turmelisi talouttaan siksi, että me olemme turmelleet talouttamme. Pitää keksiä parempia keinoja – sellaisia joissa Suomi korjaa ongelmansa itse.
Näin on. Minusta euroon ei olisi pitänyt mennä, jos ei ole valmiutta myös palkkojen alentamiseen. Tässä asiassa poliitikot ovat mielestäni olleet täysin sokeita. On selvää, että jossain vaiheessa talous taantuu, ja tulee tarve alentaa palkkoja. Oman valuutan aikana ratkaisu oli helppo, eli palkkojen aleneminen devalvoitumisen kautta. Pelkkä yhteisvaluutan tiukka talouskuri ei riitä, jos talous taantuu (eli kyse ei ole vain hitaasta kasvusta).
Tuon ajattelulinjan mukaan olisi kai ollut järkevää pysyä maakohtaisissa valuutoissa. Se olisi siis ollut helpoin tapa, jos oletetaan maakohtaisten jatkuvien palkankorotusten vaativan valuutan arvon aletamista.
Kai jatkuvasti devalvoituva yhteisvaluuttakin on toimiva mekanismi, mutta inflaatiovauhti on turhan kova maille, jotka osaavat pitää taloudessaan jotain kuriakin. Pitäisin enemmän järjestelmästä, jossa huonokuriset valtiot ja taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneet valtiot alentaisivat tarvittaesa palkkojen numeroarvoa. Ei se niin kauheata ole, vaikka ensin kuulostaakin. Ja lopputuloshan on ostovoiman kannalta aivan sama. Turhaa kiintymystä palkkojen nimellisarvoihin siis.
En nähnyt ristiriitaa. Yritin sanoa, että jokaisella alalla palkkojen pitäisi olla sellaisia, että jonkun kannattaa niitä maksaa (olematta niin alhaisia, että kannattaisi maksa enemmän). Näin ihmiset hakeutuisivat töihin, joissa he ovat tuottavimmillaan ja joista he saavat suurimmat tulot. Tämä olisi tehokasta kansantaloutta.
Tärkeää tekemätöntä työtä on aina, vaikkapa vanhustenhoidossa.
Suomessa tuloja tasataan verotuksen kautta niin, että ainakin kaikilla työkykyisillä (muuttohalukkailla, työintoisilla) on ollut melko hyvät oltavat (muihin maihin verrattuna). Ei ole kukaan tainnut ehdottaa tästä perinteisestä politiikasta luopumista.
Materiaalinen niukkuus hävisi Suomesta (täysin työkykyisiltä perheiltä) jo kymmeniä vuosia sitten (suhteellisia eroja toki on). En usko että tulonsiirtoja nollataan, koska yksikään puolue ei sellaista aja. Useimmat puolueet tuntuvat kyllä hyväksyvän yhteiskunnan ja tulonjaon kovenemisen, mutta tämä ei tarkoita nollaamista.
Tapauksia on monenlaisia. Jos Espoo liitettäisiin Helsinkiin metropoliksi yhdellä tai useammalla alalla, voin hyvin kuvitella, että Espoon ”typerät” politiikat muutettaisiin monin kohdin Helsingin ”fiksujen” ajatusten mukaisiksi, vaikka Espoolla olisikin useita edustajia yhteisissä elimissä. Metropolin yhteiset elimet saatettaisiin perustaa aina Helsinkiin, eikä suinkaan alueen pikkukuntiin. Nurmijärven ”savipelloille” ei varmaankaan rakennettaisi enää mitään.
Olen ehdottomasti demokratian kannattaja ja haluan nähdä sen paranevan. Maakuntavaaleissa en tuollaista potentiaalia näe. Kyse on enemmänkin kansan oman päätösvallan viemisestä nykyistä kauemmas kansasta. Myös brokratia / hallinnon määrä kasvaisi.
Onko Nurmijärven savipelloille rakentaminen itseisarvo, jota pitää hallinnollisin ratkaisuin edistää?
Jos kannatat demokratiaa, miksi siis vastustat sitä?
Maakuntahallinnossa byrokratia saattaa jonkin verran kasvaa, mutta todennäköisemmin vähenee, koska nykyinen kuntayhtymä/isäntäkunta/yhtiöviidakko karsiutuu (esim. meillä Varsinais-Suomessa oli 56 kunnan välillä yli 1000 erilaista yhteistyökontaktia – ja siitä demokratia oli varsin kaukana).
Nykyisen sairaanhoitopiirin näennäisdemokratiaa ei voi viedä mihinkään kauemmas, kun sitä ei ole. Se on juuri sitä homeopaattista demokratiaa, niin laimeata, että sitä ei voi havaita eikä mittata.
”savipelloille rakentaminen itseisarvo”
Onko yleinen antipatia haja-asutusta kohtaan itseisarvollista? Jos Nurmijärven savipeltoälväreille on kysyntää, niitä rakennetaan.
Kukaan ei kiellä rakentamasta Nurmijärven savipelloilla. Valmiita kaavojakin on. Kysyntää ei ole.
Ei. Ajattelin lähinnä, että se voisi olla nurmijärveläisten oma asia, tai että kasvuhalu olisi (nykyään valitettavasti) itseisarvo kaikissa kunnissa.
Onko tuo sinusta asia, jota pitäisi itseisarvoisesti vastustaa? Tuollaiseen mahdolliseen helsinkiläisten / ”isokuntalaisten” asenteeseen yritin viitata. Johtaisiko maakunnan tasoinen päätöksenteko siihen, että päätökset tehtäisiin suurkuntien mielen mukaan, pikkukuntien asukkaiden toiveiden vastaisesti?
”Kysyntää ei ole.”
Kysyntää ei ole juuri nyt, jonka väitetään johtuvan yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Jos se myöhemmin piristyy, niin sitten niitä taas rakennetaan. Jos ei, niin ei rakenneta.
Ja tämä juuri on se pointti. Annetaan markkinoiden päättää ilman ulkopuolista poliittista ohjausta. Sopinee Soininvaarallekin?
Kyllä kysyntää on. Helsingin seudun asukasluku kasvoi viime vuonna 19 000 asukkaalla, ennemän kuin aikoihin. Tästä kasvusta meni enää 10 % kehyskuntiin, kun kymmenen vuotta sitten kehyskuntiin meni puolet.
Lähdin kommentoimaan tätä blogikirjoitusta siitä näkökulmasta, että hallituksen ehdottamat mallit, joissa kunnat eivät enää saa päättää siitä, mihin sotejärjestelyihin kuuluvat, on demokratian vähentämistä. Mahdollisuus osallistua pienellä prosentilla päätöksiin pakotetussa kiinteäksi määrätyssä yhteistyökuviossa ei tarjoa samoja vaikutusmahdollisuuksia. Ehkä tässäkin asiassa meidän täytyy olla yhtä mieltä siitä, että olemme asiasta eri mieltä.
1000 yhteistyökontaktia voi tarkoittaa turhan suurta määrää byrokratiaa, mutta onhan se selvästi myös runsasta demokratian käyttöä. Malleissa joissa kunta voi itse päättää mihin yhtymiin se kuuluu, sen demokraattinen ääni kuuluu yhtymissä tarvittaessa varsin hyvin.
Antipatiaa tosiaan on, tai ehkä vielä enemmän yksinkertaisesti naapurikateutta ja kilpailua kasvusta, kaikkiin suuntiin. Nurmijärven omakotitaloille on ollut kysyntää viime vuosikymmeninä ehkä enemmän kuin ankarimmat Helsinki-patriootit olisivat halunneet.
Välillä kysyntää on ollut paljonkin, välillä taas vähemmän. Kuulenko tuossa pienen toiveen siitä, että kysyntää ei olisi? Voisiko tuo toive tarkoittaa, että metropolialueella kasvua ei pitäisi ohjata Nurmijärvelle, vaan Helsinkiin?
Ei pidä ohjata mihinkään vaan kaavoitaa niin paljon, että ihmiset voivat valita vaikka Helsingin ja Nurmijärven väliltä sllä perusteella, missä haluavat asua eivätkä sillä perusteella, mihin heillä on varaa.
Olennaista on, että ihmiset muuttavat Helsinkiin, koska yritykset ovat siellä. Niin, suomalaisista jo lähes miljoona työskentelee asiantuntijana. Näille yrityksille on eniten työvomaa Helsingissä ja vähiten maakunnissa.
Ennen tarvittiin vain käsipari linjalle, jolloin yritys saattoi investoida vaikka Kemijärvelle.
Koko maan asuttajat eivät vain ymmärrä tätä.
***
Olen sitä mieltä, että Lapista pitäisi tehdä Ahvenanmaan kaltainen autonominen alue. Lappi on liian kaukana Helsingistä ja liian erilainen muuhun Suomeen verrattuna, että sitä voitaisiin hallita muun Suomen ”aivoilla”.
Esimerkiksi Venäjällä on vastaavanlainen tilanne Siperian itäosissa, Sahan tasavallassa eli Jakutiassa. Valtavan pitkä etäisyys pääkaupunkiin Moskovaan ja alue on hyvin harvaan asuttua. Lappi ja Jakutia vastaavat lähes 1:1 toisiaan, paitsi hallinnoltaan.
Autonomian avulla Lappi voisi kehittää itse itseään.
Väitän, että jos Lappia olisivat kehittämässä itse lappilaiset (suomalaiset ja saamelaiset), niin kehitys olisi voimakkaampaa. Perustelen tätä sillä, ettei 1000 kilometrin päässä elävillä yksinkertaisesti ole sellaista tunteenpaloa Lapin kehittämiseksi, että siihen viitsittäisiin asettaa kauheasti resursseja. Resursseilla tarkoitan tässä nimenomaan päätöksien tekemistä, enkä rahan kuluttamista.
Hyvillä päätöksillä saadaan paljon aikaan, vähilläkin varoilla, huonoilla taas hukataan paljon varoja.
***
Yleisesti ottaen Lapin ja Helsingin väliin jää sekalainen harvahkosti asutettu alue, jonka täytyisi järjestäytyä. Nyt näissä kunnissa, jotka edustavat valtaosaa suomalaisista kunnista, eletään ”Ruususen unta”. Vanhuksien määrä on valtava, elinkeinoelämä hiipuu ja lapsia ei synny. Yhtä kituvaa kuolemaa.
Tässäkin osassa Suomea voidaan erottaa eri alueita. Lännessä harvaan asutut alueet pärjäävät paremman ilmaston vuoksi paremmin. Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa huonoiten, idässä aivan huonoiten.
Tähänkään osaan Suomea ei aivan tavallinen hallinto enää selvästikään pure, vaan täytyisi asettaa esimerkiksi Itä-Suomi jonkinlaiseksi erillishallintoalueeksi. Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso ovat alueet joita tarkoitan.
Tavallaan on siten, että mitä syrjemmäksi mennään, niin sitä tärkeämpää olisi, että ne vähätkin käytetävissä olevat resurssit olisivat yhdessä paikassa. Nämä ovat esimerkiksi työvoima, infrastruktuuri, energiantuotanto ja niin edelleen.
Se ei tarkoita sitä, että kaikki siirrettäisiin Joensuuhun tai Mikkeliin, vaan että vaikkapa Rautavaaralta siirryttäisiin Nurmekseen. Siirtymisellä tarkoitan nyt ihan oikeasti väestön ja yritysten siirtymistä.
Jos kaksi 2000 asukkaan kuntaa yhtyy, eivätkä vain rajoja siirtämällä, syntyy 4000 asukkaan kunta. Sinne mihin siirrytään, syntyy ensimmäisenä valtava rakennusbuumi (kunnallistekniikka jne.), joka työllistää, sen jälkeen onkin 4000 asukasta, jossa on jo huomattavasti paremmat mahdollisuudet ylläpitää jonkinlaista elinkeinoa, kuin 2000 asukkaan kunnassa.
Tälläistä ei tietenkään voida tehdä pakottamalla, vaan tähän pitäisi pyrkiä rakentamaan mekanismi, jolla tähän jokin pieni kunta voisi lähteä täysin vapaaehtoisesti mukaan. Se voisi olla vaikkapa korotettu valtionosuus kuntaan, johon liittyy toinen kunta.
Jos vaikka kuntien määrä tipahtaisi näin 150 kappaleeseen, niin jo se vaikuttaisi hyvin paljon Suomen kotimarkkinoihin.
Lisäksi täytyy ottaa huomioon se, että jos pienessä kunnassa on yksikin iso yritys, joka elättää ja ylläpitää kyseistä kuntaa, niin se on riittävä peruste sen kunnan olemassaololle. Tai vastaavasti vaikkapa oikeasti elinvoimaista maataloutta.
Jos kunta elää valtionosuuksilla, eikä siellä ole edes tuottavaa maataloutta tahi yrityksiä, niin ei sellaisen kunnan olemassaololle ole perusteita. Olisi Suomelle ja kyseiselle kunnalle parempi, ettei sitä kuntaa olisi.
Konkreettista mekanismia en voi tässä antaa, koska en ole sellaista kehittänyt. Sellainen pitäisi rakentaa, jotta voitaisiin toteuttaa tälläisiä siirtoja.
Voin kuitenkin todeta sen, että tänä päivänä köyhäkin eläkeläispariskunta kykenee muuttamaan toiseen kuntaan siten, että myös se omakotitalo tulee mukana. Suomessakin siirretään jo taloja perustuksineen rekkojen laveteilla. Tälläisessa tapauksessa ei tarvitse rakentaa uutta taloa, mutta pitää toki rakentaa kunnallistekniikka. Näiden kuljetuksien hinnat eivät muuten ole mitään tähtitieteellisiä sillä kysehän on aika yksinkertaisesta tapahtumasta.
***
Jos Suomi kykenisi synnyttämään maakuntiin elinvoimaisia yrityksiä, niin väestön liike maakunnista Helsinkiin pysähtyisi ja kääntyisi.
Näin ei voi kuitenkaan tehdä kepulaisella reseptillä, koska se on vain sitä veden kantamista kaivoon.
Yrityksien rahallinen tukeminen on täysin hyödytöntä, eikä johda menestyvien yrityksien syntyyn. Vaikutus on jopa päinvastainen, kuten maatalous osoittaa.
Maataloutta on tuettu hyvin voimakkaasti ja valtaosa maatalouden liikevaihdosta on maataloustukea. Ei tarvitse pyrkiä edes omilleen, kun tuki hoitaa loput. Ei ole syntynyt taloudellisesti kannattavaa yritystoimintaa vaan ikuinen ja pohjaton kaivo, johon tukirahoja syydetään ja lisäksi vielä syntyy ylituotantoa, joka polkee hinnat. Kauppaketjut toki kiittävät ja hyödyntävät tilanteen täysimääräisesti.
Maakuntiin ei kuitenkaan ole odotettavissa minkäänlaista yritysbuumia.
Yksi tai kaksi sellutehdasta työllistää sen 500 henkilöä kukin, jonkun sata rekkakuskia ja metsäkonekuskia. Yhden sellutehtaan raaka-aineen hankintasäde voi olla 200 km ja kun tälläisiä pallukoita asetetaan Suomen kartalle, nähdään ettei kovinmontaa sellaista sovi, vaikka pallukat menisivät hiukan toistensa päälle. Keskustan maitsema 200 000 työpaikkaa ”biotalouteen” on totaalisen absurdi ja täysin vailla todellisuuspohjaa.
Maakuntien elämän palauttaminen ei yksinkertaisesti voi riippua yhdestä teollisuudenalasta. Energiantuotannossa olemme tilanteessa, jossa mm. fuusioenergian kohdalla yritykset jo valmistelevat prototyyppien rakentamista, aurinkopaneeleissa on päästy koetilanteessa jopa 40 prosentin hyötysuhteeseen ja sitä rataa. Täyssähköautoja tulvii markkinoille seuraavan vuoden ajan, joilla on yli 500 km käyttösäde. Biotalouden tulevaisuuden näkymät ovat suorastaan umpisurkeat. Liikenteen tulevaisuus on sähkömoottori, jossa käytetään joko aurinkoenergialla, kaasulla tai vedyllä tuotettua sähköä. Ei missään nimessä biopolttoaineet.
***
Lopuksi totean, että Suomella ei ole varaa riitelyyn seuraavan vaalikauden aikana, vaan on yksinkertaisesti otettava edes jokin suunta, johon keskitetään resurssit ja huomio!
Pelkästään umpimähkäisesti leikkaamalla ei saavuteta yhtään mitään. Suomen ongelmat ovat aiva muualla kuin budjetin alijäämässä. Ne ovat hyvin syvällä rakenteissa.
Yhtäkaikki tuo kuulostaa siltä, että Helsinki uskoo pärjäävänsä Nurmijärvelle kiplailussa kasvusta, ja että on hyvä asia, että kehyskuntien kasvu on hidastunut. Voisi johtaa ”demokraattisiin” Helsingin kasvua suosiviin päätöksiin maakuntavaltuustoissa.
Tuota haluamisen ja hintojen yhteyttä ja järkevää kaavoittamista olen jo kommentoinut lukuisia kertoja. Monet ihmiset ovat valmiita maksamaan korkeita hintoja Helsingin asunnoista (joihin joko haluavat tai joutuvat työpaikan tai uramahdollisuuksien vuoksi muuttamaan). Espan puisto olisi rakennettuna varmasti kallis ja haluttukin, mutta sen rakentaminen ei silti ole välttämättä järkevää. Vuosaari, Nurmijärvi ja Tampere voisivat olla järkevämpiä paikkoja kasvulle, vaikka hinnat olisivatkin alhaisempia (ja osin myös siksi).
Takaisin demokratiaan ja sen homeopaattisuuteen. Onko nurmijärveläisten kannalta parempi tehdä Nurmijärveä koskevat kehittämispäätökset itse, vai luottaa siihen, että yhdessä Helsingin kanssa tehtävät päätökset (ovat ”demokraattisempia” ja) kehittävät kuntaa paremmin?
Tämä tendenssi on selvä (vaikka jatkossa kritisoinkin hieman tästä faktasta tehtyjä johtopäätöksiä). Myös hallinnon sijainti on vastaava syy keskittymiselle.
Samaa mieltä paikallisesta autonomiasta. Perustuslakimme laatijat olivat fiksuja ja päättivät, että kunnilla tulee olla autonomia. Näin paikalliset päätökset voidaan tehdä paikallisesti. Uuden Lapin tasoisen hallinnollisen yksikön tarpeesta en ole varma. Jos Lapin kunnat tekevät yhteistyötä luontevasti, se riittää.
Aivan. Nyt valitettavasti viimeiset hallitukset ovat kunnostautuneet yrityksissä pakottaa kunnat pääkaupungista määräättyjen uudelleenjärjestelyiden toteuttamiseen.
Vanhuksia on suhteessa paljon, koska monet nuoret ovat muuttaneet keskuksiin. Vanhusten epätasainen sijoittuminen ei ole kuitenkaan mikään ongelma Suomelle. Elinkeihoelämä hiipuu tällä hetkellä koko maassa, ei erityisesti pikkukunnissa. Alhaista väestönkasvua pidän hyvänä asiana, sillä väkeä ja kulutusta maailmassa on jo vähän liikaakin.
Korostat mielestäni liikaa tiheiden ihmiskeskittymien roolia. Suomessa on lukemattomia hyvin toimivia firmoja ympäri maata, eivätkä nuo mainitsemasi kohdat ole niille ongelma. Yliopistoa ei voi perustaa kaikkiin kuntiin, mutta muita mahdollisia aloja on kyllä yllin kyllin.
Tähän en usko. Infran rakentamisen ja vanhan infran hylkäämisen lasken kuluksi enkä voitoksi. Enkä usko elinkeinoelämän paranevan, vaikka kaikki Suomen metsurit, maanviljelijät, paikalliset parturit, opettajat, virkamiehet, ATK-yrittäjät ja konepajan työntekijät siirrettäisiin Helsinkiin.
Vastustan tätä. Valtio on jo nyt maksanut porkkanarahoja hallinnollisten kuntien eliminoimisesta. En näe mitään perusteita sille, että itsestään tapahtuvaa (hyvää ja pahaa, ensimmäisen kappaleen mainitsemaa) keskittymiskehitystä kiihdytetään rahapalkkioilla. Suomen ongelmat ovat vallan muualla kuin ihmisten väärässä sijoittautumisessa. Lisäksi sillekin pitää antaa arvoa, missä ihmiset haluavat asua.
Näköjään oletat, että väestön keskittäminen olisi taloudelle hyvä asia. En näe Suomessa tuollaista engelmaa. Näen lähinnä koko Suomen tämänhetkisen kestämättömän talouden tilan, ja myös joitain yksittäisiä kuntia, joilla on ongelmia. Osa niistä on taantuvia teollisuuspaikkakuntia (ihmiskeskittymiä).
Pienet yritykset kelpaavat yhtä hyvin. Ihmiset valitsevat asunpaikkansa työtilanteen mukaan. Ei tähän tarvita kuntajärjestelyitä.
Valtionosuuksista olen vallan eri mieltä. Suomi on pohjoismaalaistyyppinen vatio, joka rakentuu vahvasti tulojen tasaamiselle rikkailta köyhille. Valtionosuudet ovat luonteva osa tätä mekanismia. Jos jollain pikkukunnalla on paljon vanhuksia, koska nuoret ovat muuttaneet kasvukeskuksiin töihin, on vallan luontevaa, että valtio tukee noiden vanhusten hoitoa noiden nuorten työikäisen maksamilla veroilla.
Jos haluaa tarkastella kuntien tuhlailevaisuutta (tai kansantaloudellista hyödyllisyyttä), pitää käyttää muita mittareita kuin valtionosuuksia. Näistäkin on kyllä tilastoja.
Tässä kirjoitelmassa on jo paljon asiaa (vaikka olenkin joistain keskeisistä hoitosuunnitelmista eri mieltä).
Miksi ihmeessä eläkeläispariskunnan pitäisi siirtyä kunnasta toiseen? Mitä säästöjä tuosta koituu?
Ei tuo riitä. Keskittymiskehiyystä tapahtuu myös muista syistä, kuten vaikkapa sellaisesta syyystä, että jos haluat korkeapalkkaisen viran Brysselistä, sitä kannattaa kärkkyä Helsingissä eikä Enontekiöllä.
Yleisenä kommenttina hahmottelemaasi valtion rahapanostuksin kiihdyttämään keskittämiseen totean, että uskoakseni optimistrategia (jollain sopivalla optimaalisuusmittarilla mitattuna) keskittymisen suhteen (nyt stabiilissa tilassa olevassa yhteiskunnassa) on sellainen, jossa valtio hieman jarruttelee keskittymiskehitystä ja vetää kevyesti toiseen suuntaan (sekä maantieteellisesti että yritysten koon suhteen), eikä suinkaan kannusta keskittymiseen. Näin siksi, että jokaisessa organisaatioissa on myös ei-toivottua luonnonlainomaista keskittymistaipumusta (keskuskonttori pyrkii aina kasvattamaan valtaansa, monopolisoituminen tuhoaa kilpailun jne.).
Neljä kirjainta ei riitä tässä perusteluksi.
Samaa mieltä. Tosin maatalous ei osoita tätä (sen tilanne on paljon monimutkaisempi).
Samaa mietä. Alijäämä on keskeinen ongelma, mutta vain seuraus huonosta taloudenpidosta. Leikkausten vastustaminen tosin tarkoittaa usein elvytyksen kannattamista (jota sitäkin pidän täysin vääränä hoitomuotona tilanteessa, jossa ongelma ei ole lyhyt suhdannekuoppa, vaan kestämätön talouden rakenne).
Tästä työstä pitää jonkun maksaa. Työtähän aina riittää tehtäväksi. Maksajia löytyy vähemmän. Jos se maksetaan yhä enemmän tasaveroilla (kuten nyt näyttää), palkkoja ei samalla voida laskea kilpailukyvyn nimissä. Ihmisten pitää elääkin ja matalat palkat vaativat enemmän tulonsiirtoja. Niihin taas tasaverot eivät sovellu. Jotkut tietysti pitävät banaanitasavalloista, mutta julmalta tämä kehitys näyttää, kun tuloerot ovat muutenkin kasvamassa.
On totta, että vanhusten hoitaminen ei ole rahaa tuottavaa työtä, vaan ”vain” yleistä elämisen tasoa parantavaa työtä. Työttömyydestä ei kuitenkaan kannata maksaa, joten täyden yhteiskunnallisen hyödyn saamiseksi työttömät voisi siirtää ainakin työttömän tulotasoa vastaavaan hyödylliseen (rahaa tai elintasoa tuottavaan) työhön. Uskon että tuollainen aktiivisempi työnteko nostaisi myös hieman maan talouden tilaa, ja mahdollistaisi näin myös pienen palkkojen noston.
Suomen nykyinen politiikka tuntuu tosiaan tähtäävän jossain määrin banaanitasavallaksi. Töitä teetetään ulkomaisella harmaatyövoimalla. Ehkä näin saadaan levennettyä palkkahaitaria niin, että pienimmät laillisetkin palkat pysyvät alhaalla. Nykyistä talouslamaa käytetään myös perusteena kaikenlaisille (myös asiaan liittymättömille) muutoksille kuten hallinnollisille uudelleenjärjestelylle ja tavisten palveluiden leikkauksille. Muutoksia voidaan ajaa laman varjolla vaikkapa banaanitasavaltasyistä tai muista ideologisista syistä. Peruspalveluiden leikkaukset ovat kyllä yksi keino säästää, mutta ehkä suosittu keino siksi, että se vetää meitä banaanitasavaltaa kohti. Minä leikkaisin mieluummin niiltä joilla on, eli nyt säädyllistä palkkaa saavilta, ja pitäisin palvelut ja palkkojen tasausmallin ennallaan. Vyötä Suomessa on kiristettävä, koska talous ei toimi hyvin, mutta kiristäisin siis niiden vyötä, joilla on rasvaa vyötäröllä. Tämä ei tarkoita ”kapitalisteja”, vaan kaikkia entiseen malliin ansaitsevia.
Totta kai se on rahaa tuottavaa työtä, vai miksi ulkomaiset pääomasijoittajat sitä haalivat omistukseensa?
Ne eivät todellakaan harrasta hyväntekeväisyyttä – ja voitot ovat huikeita.
Ja kannattaisi se julkisella sektorillakin, mikäli se voisi periä samansuuruiset maksut kuin mitä yksityinen tekee.
Kyllä noinkin, mutta tarkoitin tilannetta ja näkökulmaa, jossa vanhustenhoitoon palkataan lisää väkeä, koska meillä on nyt samaan aikaan sekä paljon työttömiä, että vanhuksilla ikävät olot, koska hoitajia on niukalti. Tämä lisäys olisi valtiolle ainakin lievästi tappiollista siinä mielessä, että palkkaa pitäisi varmaankin maksaa hieman enemmän kuin korvauksia työttömille. Lisääntyneestä hoidosta ei kuitenkaan seuraisi lisää tuloja valtiolle (muuta kuin osa maksetuista palkoista takaisin veroina).
Termiä tuottava työ käytetään tässä siis viittaamaan työhön, joka käy kaupaksi markkinoilla ja tuottaa rahaa niin, että sitä kannattaa teettää ja tehdä mahdollisimman paljon. Yhteiskunnan palvelut eivät yleensä kuulu tähän kategoriaan, vaan niiden tekemiseen tarvitaan poliittinen päätös ja verovaroja. Yhteiskunta näkee noissa palveluissa ehkä pitkän tähtäimen hyötyjä koko yhteisölle, mutta lyhyellä tähtäimellä ne vain syövät verovaroja. Alihankkijat voivat tehdä tässä pelissä voittojakin, mutta valtio kuluttaa rahojaan.
Valtio ei maksa vanhusten hoitoa eikä hoivaa – eikä siis siihen liittyviä palkkojakaan.
Jos viittaat sanaan ”valtio”, voit laittaa tilalle sanan ”yhteiskunta”, niin ei tarvitse eritellä.
Ja yhteiskunta olemme me kaikki… ei tarvitse eritellä?
Jees, juuri siitä oli kyse. Kustannamme yhdessä joitain sellaisia asioita, joita markkinavoimat eivät itsestään tuottaisi, mutta jotka kannattaa kuitenkin hoitaa. (eivät ole markkinavoimien näkökulmasta ”tuottavaa työtä”)