Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Tämä vanha totuus tulee mieleen lainmuutoksesta, jolla perhehoitoon sijoitettujen lasten maksimilukumäärä pienennetään seitsemässä lapsesta neljään. Tällä halutaan taata, että lapset saavat perheissä yksilöllisempää huomiota. Kuulostaa hyvältä aikomukselta.
Sijaisperheistä on kroonista puutetta ja sen vuoksi lapsia joudutaan sijoittamaan sijaisperheiden sijasta laitoksiin. Tämä uudistus merkitsee – ellei sijaisperheitä jostain yllättäen ilmaannu lisää – että noin 2 000 lasta on siirrettävä perhehoidosta laitoshoitoon. Laitoshoidossa sitä yksilöllistä hoitoa varmaankin saa.
Entä paraneeko noiden perheisiin jäävien neljän lapsen asemaa sillä, että maksimissaan kolme ylimääräistä lasta siirretään laitoshoitoon? Monessa sijaisperheessä molemmat sijaisvanhemmat ovat jääneet pois töistä hoitamaan lapsia kokopäivätoimisesti. Tämän jälkeen tämä ei ole taloudellisesti mahdollista. Kun seitsemää lasta aiemmin hoiti kaksi aikuista, tämän jälkeen päiväsaikaan neljää lasta hoitaa yksi aikuinen.
Lisääntyykö sijaisperheiden määrä sillä, että lapsimäärää rajoitetaan neljään? Vaikea kuvitella, koska onhan perhe nytkin voinut päättää, ettei ota maksimimäärää lapsia. Itse asiassa monissa on vain yksi tai kaksi lasta. Mutta tässä poistuu vaihtoehto ottaa elämäntehtäväkseen saattaa joukko lapsia vaikean lapsuuden läpi aikuisuuteen ja saada tästä elantonsa. Jos pitäisi arvata, uudistus vähentää sijaisperheiden määrää.
Pyhästi on vakuutettu, että kuntien menoja ei lainsäädännöllä enää kasvateta tai jos kasvatetaan, tämä korvataan kunnille. Kahdentuhannen lapsen siirtäminen edullisesta perhehoidosta kalliiseen laitoshoitoon maksaa kunnille noin 50 miljoonaa euroa, mutta korvausta ei kunnille näy. Sijaisperheissä kustannukset ovat 22 000 €/vuosi ja laitoksissa noin 90 000 €/vuosi.
On niin sosialidemokraattista tehdä hyvältä näyttäviä standardeja ilman, että samalla lisätään rahaa niin, että nuo standardit voivat täyttyä joutumatta ottamaan rahaa pois jostain vielä tärkeämmästä.
Valiokunnan mietintö asiasta oli erimielinen. Keskustan edustajat ja vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto esittävät vastalauseessaan, että perhekodissa lasten lukumäärän maksimi olisi kuusi.
Tässä ehdotuksesa on unohdettu tärkeä asia: lapet ovat parhaita toistensa kasvattajia.
Setsemän lapsen ryhmä muodostaa jo sosiaalisen yhteisön.
Vain sosialidemokraatti voi olla näin typerä.
Onhan niitä seitsemän ja useammankin lapsen perheitä. Pitäisikö ne kieltää? Mitä useampi lapsi, sitä vähemmän he tarvitsevat hoitoa, lasta kohti.
Yritin esittää, että valiokunta olisi kuullut asiantuntijana Kyösti Karjulaa…
Näinköhän lasten etu toteutuu, kun olemassa olevista perhehoitoperheistä siirretään lapsia laitoshoitoon? Jo perhehoitoon sijoitettujen reipäisemisessä laitoshoitoon tuskin monessakaan, vaan useimmiten varmaan juuri päinvastoin!
Näin käy kun vasemmistopuolue alkaa leikkiä Kokoomus-lightia. Kolmas tie FTW!
Laitoshoidon tilaa ja ”laitoslasten” huonoa elämää jokusen vuoden katseltuani en voi kuin ihmetellä ja ahdistua lisää lasten tilanteesta Suomessa. Missä inhimillisyys? Mihin kadonnut järki?
Omat lapseni olenkin saanut jo ymmärtämään – pois Suomesta heti kun ikää on riittävästi ja taloudellinen tilanne sen suinkin vähimmillään sallii.
Tapoihin kuuluu ylistää valtion anteliaisuutta kun johonkin hyvään tarkoitukseen on myönnetty kertaluonteinen 10 milj euron lisämääräraha.
Tapoihin myps kuuluu jättää kertomatta tätä edeltänyt päätös jolla vuosittaista rahoitusta on pienennetty 50 milj eur.(tai normien muutos tuo kunnille lisäkustannuksia 50 milj eur)
Ai, tämä idioottimaisten lakien säätäminen leviää elintarviketuotannosta muillekin aloille. Hyvä Eduskunta!!!!
Kuulostaa karmivalta. Valitettavasti nykyiset ministerimme – myös demariministerit – tekevät ideologisia lakiuudistuksiaan kuuntelematta asiantuntijoita ja laput silmillä. Siitä hyvänä esimerkkinä Krista Kiuru, jonka lähes kaikki uudistusyritykset opetusalalla ovat herättäneet säälinsekaista ihmetystä opettajakunnassa.
Mielestäni 6 lasta on liikaa perhehoidossa,jos sijaisvanhemmat eivät ole ammattilaisia. 4 lasta on järkevä sijaisperheen lasten kokonaislukumäärä. Jotta hyviä ja tarvittavan koulutustaustan omaavia sijaisperheitä löytyisi, niin palkkioita pitäisi nostaa. Huostaanotonkriteerit ovat niin kovat, että varmasti jokainen sijoitetettava lapsi on enemmän tai vähemmän traumatisoitunut ja tarvitsee kasvaakseen rauhassa myös erityistä osaamista ja tukea. SUurin ongelma on, että ennaltaehkäisyä ja varhaisempaa tukea ei ole riittävästi tarjolla ja vain korjaavien toimien mitoituksia mietitään.
Ei se oleellisin pointti, muttta yllä olevassa joko matematiikka ei täsmää tai sitten jotain oleellista ei mahtunut kirjoitukseen.
Itsekin aloin ihmetellä tuota 50 miljoonan laskelmaa, joka oli peräisin SOS-lapsikylältä. On myös välimuoto laitoksen ja sijaisperheen välillä, Perhekoti, jonka kustannukset ovat 60 000 €/henki/vuosi. Mutta ei se mene tasan silloinkaan.
Tällä vauhdilla tämäkään ei ole ongelma. Sosiaalikustannukset kaatavat Suomen ja pääsemme kokeilemaan täydellisen liberaalia ihanuutta, kuten Uudessa Seelannissa kävi. Valtio hoitaa vain sen mikä sille kuuluu ja sosiaaliturva kuuluu jälleen kirkkolle. 🙁 Haluammeko tätä?
Sitä enemmän lapset traumatisoituvat, kun heidän pitkäaikaisia ihmissuhteitaan perhehoitovanhempiinsa katkaistaan. Olisi edes joku siirtymäaika, ettei jo perhekoteihin sijoitettujen tarvitsisi vain tämän uuden lain takia erota ehkä vuosien ajan kotinaan olleista perheistä laitoksiin.
Ymmärtääkseni on siitymäaika niin, ettei lapsia haeta pois sijaisperheistä, mutta niihin ei osoiteta lisää lapsia, jos ennestään on jo neljä tai enemmän. Mitään Sofien valinta -tilanteita ei sentään sijaisperheille järjestetä.
Jokin laskelmissa ei nyt täsmää. Miten tuohon lukuun 2000 perhehoidosta laitoksiin siirrettävää lasta on päädytty?
Lisäksi kommenttina terminologiaan: perhekoti = sijaisperhe. Laitoksen ja perhehoidon välimuodolla haetaan varmaan ammatillista perhekotia.
Kalle,
ehkä välillä voisi kokeilla muunkinlaisia yhteiskuntamalleja kuin mistä meillä on omaa kokemusta… 🙂
OK. Hyvä jos on. En muista mistä luin jonkun aikaa sitten jutun, jossa oltiin käsityksessä, ettei olisi. Siltä pohjalta kirjoitin edellisen kommenttini.
Samaa mieltä olen Jouni Martikaisen kanssa, 🙁
Täm on tätä ainaista lisäresurssien rääkymistä. Mutta mikään määrä resursseja ei koskaan riitä, kyllä hommia pitää tehdä järkevästi.
Esimerkiksi aivan ensimäiseksi pitäisi lopettaa tämä sijoituspallottelu ja lasten palauttelu täysin kelvottomien vanhempien huomaan. Muutaman kk kun jaksaa syödä lääkkeet tai olla katkolla niin jo tulee lapset takaisin. Sitten voikin taas jättää pillerit popsimatta ja AA-kerhot käymättä ja palata vanhoihin tapohin pilaamaan lasten elämä.
Samaten juopot pitäisi saada raskauden ajaksi pakkohoitoon. Pakkohoito toimii tällaisessa tapauksssa hyvin, kun tavoitteena ei ole alkoholismin hoito, vaan lapsen suojelu vammojen tuottamiselta. Käytännössä voi olla kyllä hyvinkin vaikea järjetää mitenkään järkevästi.
Narkeilta ja juopoilta pitäisi lapset ottaa pysyvästi huostaan jo synytyslaitoksella. Adoptiojono on hirvittävän pitkä, vaikka kivellä heittämällä sieltä arpoisi uudet vanhemmat, ei voi mennä pieleen verrattuna jo todistetusti kelvottomiin vanhempiin.
Mutta kun Suomessa vanhemmilla on oikeus pilata lastensa elämä. Ja jos ei kerralla mene pilalle, niin lisää yrityksiä saa aina, kunhan vain jaksaa hetkisen skarpata.
Jokatapauksssa tässä maassa ymmärretään aivan liikaa kelvottomia vanhempia. Ei tarvita lisää rahaa, typerien toimintatapojen ja yliymmärtämisen lopettaminen tuo merkittävät säästöt ja mikä tärkeintä, oikeasti pelastaa lasten elämän karmealta kohtalolta kelvottoman vanhemman huomassa! On ihan selvää että tällöin muutama ”olisin ottanut itseäni niskasta kiinni ja ollutkin sitten hyvä vanhempi, mutten saanutkaan toista tai kolmatta tai neljättä mahdollisuutta”-ydinperhemenetetään, mutta menkööt. Kaikkea ei voi aina saada.
Esimerkiksi käy Eerikan tapaus. Lapsi palautetaan ja palautetaan takaisin kelvottomien vanhempien luokse. Onhan se nyt selvää, ettei mikään määrä resursseja riitä ikinä, kun sosiaalivirkailijat saavat koko ajan olla miettimässä samoja tapauksia, juuri niitä jotka äsken palautettiin takaisin kotiinsa! Eihän se homma mene ikinä eteenpäin kun saa vain jatkaa, jatkaa jatkaa, jatkaa jatkaa. Ja aina tutkitaan uudelleen ja uudelleen samoja perheitä, samoja tapauksia.
Toimimme puolisoni kanssa päätoimisina sijaisperheen vanhempina. Meilläkin on ollut jossain vaiheessa muutaman vuoden ajan seitsemän hoidettavaa lasta, iältään 7-17v. Homma toimi hyvin ja lapset viihtyivät. Nyt on neljä nuorta 14-17v. ja kyllä välillä on raskasta. Näin vanhempana (liki 60v.) vaan ei enää jaksa niin kuin nuorena. Vaikeaa kun on koko ajan sidottu tähän hoitamiseen. Kunnat eivät pysty järjestämään lomittajaa eikä tukiperheitä niin että saisimme joskus omaa aikaa.
Kyllä mielummin hoitopalkkiot olisi neuvoteltava sille tasolle että neljälläkin lapsella pärjää. Mitään ylärajaa ei palkkiolle ole määrätty vaikka sosiaalityöntekijät näin yrittävät väittää.
On myös lapsia jotka yksinään vaativat täyspäiväisen hoitajan tai kaksi. Kyllä heillekin soisi mahdollisuuden perhe-elämään laitoksen sijaan.
Mihinhän tuollainen tuntuma perustuu? Ei siitä ole kovin pitkää aikaa, kun normiperheessä oli vähintään tuo kuusi lasta. Isommassa lapsikatraassa on enemmän tukea kuin pienemmässä. Haiskahtaa vähän taas tuollaiselta hyödyttömän kukkahattutädin jorinalta.
Eikö olisi muuten parempi, että naiset päättäisivät yritystuista ja miehet sosiaalipolitiikasta? Nyt annamme poliitikkojen seurata luonnollisia tuntemuksiaan ja taipumuksiaan kylmänviileän järkeilyn sijaan. Ei pitäisi yllättyä, jos pienimmän vastuksen tie lopulta johtaa jorpakkoon.
Näissä lapsiasioissa pitää aina muistaa, että useimmiten yli puolet lapsen ongelmista on lyöty lukkoon jo ennen syntymää. Huonot kotiolot ovat inhimmillinen tragedia ja yksinkertaisesti väärin, mutta niiden vaikutus yli 18-vuotiaaseen lopputulokseen ei ole niin hirveän suuri. Kavereilla on suurempi merkitys. Yhteiskunnan pitäisi tarttua ongelmiin niiden alkulähteillä, hedelmöityksessä. Syntymää edeltävät ja niiden jälkeiset riskit tuppaavat kasautumaan, eikä ennaltaehkäisevä puuttuminen olisi kovinkaan vaikeaa. Lastenteon ei pitäisi olla ihmisoikeus.
Sillä ei ainakaan ole rahtustakaan relevanssia, onko perhehoidossa 4 vai 8 lasta, jos sijaisvanhemmat jotenkuten selviävät. Voi olla hyväksikin, että lapsi saa vähemmän huomiota ja häneltä odotetaan pärjäämistä omillaan. Ja perheessä on ainakin jonkinlainen elämisen esimerkki, etenkin jos edes toinen vanhemmista on kiinni työelämässä.
Olen monilta osin samaa mieltä. Usein on niin, että huostaanotettu lapsi on hyvin onnellinen sijaisperheessä, mutta joutuu palaamaan takaisin karmeisiin kotioloihin vastoin tahtoaan.
Toisaalta ymmärrän, että vanhempien ja lasten sidettä ei haluta hevillä katkaista. Jos systeemi olisi toisenlainen, voisi tulla ylilyöntejä, joissa lapsi otettaisiin pysyvään huostaan liian pikaisesti. Sekin voisi olla lapselle traumatisoivaa.
Ehkä kuitenkin nykyinen malli on liian hyväksyvä biologisten vanhempien ääliömäisyyttä kohtaan?
Wikipediaa lainatakseni: Valvira julkaisi toukokuussa 2014 koko maan tilaa koskevan lastensuojeluselvityksen. Selvityksessä kävi ilmi, että yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan jopa 160 lasta, kun suositus on noin 20–50 lasta. Vain noin puolessa Suomen kunnissa on riittävästi lastensuojelun henkilöstöä ja noin kolmannes henkilöstöstä on epäpätevää.
Lastensuojelu on kuntien vastuulla, ja juuri siitä monet kunnat säästää.
Eerikan tapaus ei käy esimerkiksi oikeastaan mihinkään. Se kertoo vain sen että suomessa on käytössä periaate että lapsi kuuluu vanhemilleen. Ja se että yhden lapsen kohdalle epäonnistuttiin ei edes tarkoita että periaate on väärä. Periaate taitaa perustua joihin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin
Lasten väkivaltakuolemat ovat vaan nykyään niin harvinaisia että se yksi hallitsee julkisuutta.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=uusinnumero&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo11000
tuota kuviota dominoi tapaturmat, mutta kyllä siitä näkee myös väkivaltakuolemat ovat pudonneet.
Maailmasta ei tule täydellistä edes lastensuojelussa
Laissa määritellään vain lasten määrä kahden vanhemman perheessä. Sijaisvanhempina toimii myös yksin eläviä henkilöitä. Miten laki määrittelee lasten määrän heidän kohdallaan, vai onko sijaisvanhemmuus heidän osaltaan loppumassa?
Onko tosiaan noin? Tuo voi päteä isompiin lapsiin, mutta käsittääkseni pienten lasten ääntä ei oikeudessa näitä huostaanottoasioita käsiteltäessä kuulla juuri siksi, että he järestään haluavat ”takaisin kotiin” riippumatta siitä, miten huonoja biologiset vanhemmat ovat olleet. Näin ainakin minulle kertoi yksi pienten lasten sijaisvanhempana toiminut.
Itse sanoisin, että missään asiassa ei kannata poliittisia linjauksia tehdä yksittäistapauksen mukaan. Ei liikennesääntöjäkään yksittäisten onnettomuuksien perusteella säädetä. Korkeintaan yksittäistapauksia voi käyttää sitä analysoitaessa, ovatko kyseistä tapausta käsitelleet viranomaiset toimineet oikein (=lain mukaisesti).
Miksi meillä aina pitää kokeilla asioita, jotka eivät ole muuallakaan toimineet?
Huomasitko että mun koko kirjoitukseni kärki oli kohdistettu tuota periaatteen silmät kiinni toteuttamista vastaan? Sinun kirjoitukseni pointti oli että Suomessa lapset kuuluu vanhemmille, näin sanoo sopimukset, tila minkä vallitsevuudesta Suomessa kaikki varmasti olemme samaa mieltä.
Että olisko mahdollista että lasten oikeutta huolenpitoon ja kunnolliseen perheeseen vähän suurennettaisiin nykyisestä ja vanhemien omistusoikeutta lapsiin ja siis de facto oikeutta pilata heidän elämänsä vähän kavennettaisiin?
Ja kyse ei ole mistään väkivaltaisista kuolemista, vaan siitä että lastensuojelu tikahtuu töihin. Totta helvetissä se tikahtuu, kun niitä lapsia vain pidetään ja pidetään lastensuojelun vakiasiakkaina, koska vanhemmat omistavat lapsensa. Ratkaisu tähän ei ole se sosdem-aatteen mukainen rajattomasti lisää resursseja, vaan toiminnan järkevöittäminen ja palloittelun lopettaminen.
Ei se nyt vaan pitäisi mennä niin, että pikku tsemppi ja siitä vain saa lapset takaisin odottamaan seuraavaa retkahdusta taikka psykoosia.
————
Vuosina 1999–2004 hallinto-oikeudessa asti käsiteltyjen huostaanottopäätösten taustalla oli 35–47 prosentissa tapauksista vanhempien päihteiden käyttö. Vanhemman psyykkinen sairaus oli taustalla 9–19 prosentissatapauksista ja nuoren oma päihteiden käyttö 10–19 prosentissa tapauksista.
—————-
Vai enemmän tukea? 😉
Rehellisyyden nimissä, kun täälläpäin on aika paljon noita ”isompien lapsikatraiden perheitä”, niin kyllähän niistä huomaa että kasvatusmetodit ovat ihan erilaiset kuin vähäisemmän lapsikatraan perheessä. Näille suurperheissä on ihan tavallista että neljävuotias leikkii halkomakirveellä, alakoululaiset ajelevat mönkijällä ympyrää pihalla ilman kypärää, pikkulapset juoksevat pakkasella ulkona ilman talvivaatteita yms. Eli lapset hoitavat lapsia, aikuiset eivät kerkiä kun on kokoajan vauva sylissä.
Hyvä idea. Mistä rahat? Nykyisellään kaikki hoitoon haluavat raskaana olevat naiset eivät pääse vapaaehtoisestikaan päihdevieroitukseen. Voisiko tän hoitaa kuntoon ennen kuin aletaan puhumaan pakkohoidosta? Eikun. Tää oli sitä lisäresurssien kinuamista, ja niitähän ei saanut kinuta.
Tässä on tarkoituksella pyritty johtamaan lukijaa harhaan. Lastensuojelussa on vastuutyöntekijöitä, byrokraatteja, jotka ovat koulutuksensa puolesta päteviä tekemään lapsia koskevia päätöksiä.
Avohuollossa on myös muita työntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Heitä suunnilleen yhtä paljon kuin vastuutyöntekijöitä. Laitoshuollossa muita työntekijöitä on ostopalvelut mukaan lukien tyypillisesti 10–20 kertaa enemmän kuin vastuutyöntekijöitä.
Mitä vastuutyöntekijä sitten tekee? Kun lastensuojeluilmoitus on tehty, vastuutyöntekijä päättää, pitääkö lapsen tarve lastensuojeluun selvittää. Jos pitää, lapsesta tulee lastensuojelun asiakas ja vastuutyöntekijä tekee selvityksen lastensuojelun tarpeesta. Vähän vajaassa puolessa tapauksista homma jää tähän, mutta jos lapsi jää lastensuojelun asiakkaaksi, vastuutyöntekijä tekee hoitosuunnitelman: otetaanko lapsi huostaan, laitoshuoltoon, annetaanko perheelle avohuollon palveluja.
Esimerkiksi Vantaalla on avohuollossa 93 lasta per vastuutyöntekijä per vuosi. Kuulostaa isolta luvulta, mutta käytännössä se tarkoittaa, että yksi sosiaalityöntekijä käsittelee 110 lastensuojeluilmoitusta, tekee 70 selvitystä lastensuojelutarpeesta ja 26 lastensuojelusuunnitelmaa.
Laissa määrätään, että lastensuojelusuunnitelma pitäisi päivittää yhteistyössä lapsen ja tämän huoltajien kanssa kerran vuodessa. Vantaalla noin 27 % suunnitelmista päivitetään joka vuosi.
Huhtikuussa tilanne muuten paranee oleellisesti, lapsista tulee lastensuojelun asiakkaita vasta kun lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen. Vantaalla on heti sen jälkeen 850 lasta vähemmän lastensuojelun asiakkaina.
No, lopputuloksena kuitenkin on, että näistä lasten kasvattamista lapsista ja lapsikasvattajista tulee tolkkuja aikuisia paremmalla hyötysuhteella kuin suruttomien vanhempien lapsista. Siinäpä tutkijoille materiaalia 🙂
Jossain vaiheessa tuota kommenttia aloin miettiä, oletko ylisuojeleva? Eihän mitään tapahdu, jos lapsi ei saa tehdä mitään, mutta minkälaisen lapsuuden lapsi viettää? Olen sitä mieltä että ylisuojelevakukkahattutäti on pennulle paljon vaarallisempi kuin pienet vapaudet. Yhteiskuntamme ei ole terveellä pohjalla, kun kaikki kiva isokiinalsista mopoihin halutaan kiletää. Joo, ei tapahdu vahinkoja, mutta minkälaisia lapsia sillä tavalla kasvaa! 🙁
Se olisikin kiva tietää, että tuleeko tuolla metodilla vai ainoalla lapsella yhdistettynä kahteen helikopterivanhempaan parempia vai huonompia aikuisia, vai onko asia suht yhdentekevää. Se on hyvä muistaa, että omat isovanhempamme tai vähintään heidän vanhempansa ovat todennäköisesti kasvaneet tuollaisessa monilapsiperheessä sen aikaisen korkean syntyvyyden vuoksi.
Tämä on taas tätä, mitään ei voi siirtää momentilta toiselle, jos jotain tehdään jossakin, niin siihenhän tietenkin vaaditaan aina nettona lisäresursseja.
Meillä yksityisellä puolella on kuitenkin semmoinen systeemi käytössä, että jos päätetään panostaa asiaan X, niin sitten vähennetään panostamista asiaan Y. Muuten tulee nopeasti bankrotti koska kaikkeen ei voi aina laittaa yhtä paljoa rahaa kuin edellisenäkin vuonna laitettiin, on pakko tehdä valintoja.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että halkomakirves ilman minkäänlaista valvontaa on neljävuotiaalle täysin soveltuva leikkikalu? Sopiiko alakoululaiselle sladittaa mönkijällä kaksi päällä ilman kypärää? Pitäisikö kolmivuotiaan laittaa pakkasilla laittaa pihalla pipo ja ulkovaatteet päälle?
Nämä kaikki on tullut tässä nähtyä.
Jos kaikki tuo on sinun mielestäni ylisuojelua, niin kyllä, olen ylisuojeleva. Toisaalta suurperheissä siedetään määrän takia suurempaa hukkaa, joten siinä mielessä lasten hyvinvointiin ei ole tarvetta kiinnittää samoissa määrin huomiota.
Sijaishoitoperhe ei ole normiperhe, koska lasten hoitoon kuuluu runsaasti erilaisia palavereita, terapiakuljetuksia, syntymävanhempien tapaamisia, huostaanoton purkuprosesseja, monenlaisia jännitteitä ja jokapäiväisesti lasten erityisongelmien kohtaamista ja hoitamista. Kahden kotivanhemman perhe pystyy joustavammin hoitamaan tätä kaikkea. Jos lapsia on yli neljä, voidaan ottaa isompia sisarusryhmiä, niin ettei sisaruksia tarvitse normin takia sijoittaa eri paikkoihin.
Itse asiassa alkuperäinen hallituksen esitys on ollut juurikin niin raaka, että hoitoperheet olisi hajoitettu. Muutosta siihen on valiokuntakäsittelyn kautta:
”Valiokunta ehdottaa, että lakiin lisätään siirtymäsäännös, jolla turvataan nykyisin perhekodeissa sijoitettuna olevien lasten hoidon jatkuvuus. Ennen lain voimaantuloa tehtyyn sopimukseen perustuva perhehoito voi jatkua lain voimaan tultua niin pitkään, kuin hoidettavan hoidon tarve sitä edellyttää.”
Perhehoito onnistuisi myös biologisten vanhempien luona mikäli auliisti maksettaisiin tuo sama rahasumma lastensuojeluperheelle. Korvauksen turvin molemmat vanhemmat voisivat työllistyä ammattimaisiksi omien lastensa hoitajiksi.
Mutta perheet eivät ole tasa-arvoisia. On tuettavia sijoitusperheitä, mutta yksinhuoltajien täytyy vain käydä vuorotyössä ja tuskin näkevät lapsiaan. Yhteiskunnassa kun on tärkeää pidentää työuria sekä lykätä eläkkeelle jäämisen hetkeä. Yhtäkkiä tämä ei pädekään sijoitusvanhempiin, jotka jäävät kotiin hoitamaan toisten lapsia.