Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tehdä uuden sote-mallin tiistaihin mennessä. Ja vielä sanotaan, ettei julkisessa sektorissa ole tuottavuutta!
Malli tulee perustumaan maakunnan kokoisiin yksiköihin. Tämä on tärkeintä ja suuri parannus nykytilaan. Ratkaistavana on oikeastaan vain neljä asiaa.
- Montako noita alueita on? Yleinen mielipide on, että 19 on liikaa, jos on kyse tuottamisen lisäksi myös järjestämisestä, siis siitä päättämisestä, mitä missäkin tuotetaan. En tiedä, voiko tämän jättää laissa auki, mutta olisi parempi, että voisi. Tällä aikataululla ei voi päätyä kuin 19 alueeseen. Voihan lakiin kirjoittaa ”korkeintaan 19”. Lopputulos on tosiasiassa, että sairaan hoitopiiri ottaa vastattavakseen myös terveyskeskuksista ja sosiaalitoimesta. Ymmärtääkseni noita 19 aluetta ei ole sote-laissa määrätty.
- Hallinto. Olen voimakkaasti sillä kannalla, että pitäisi mennä suoriin vaaleihin. Muuten tulee kaikenlaisia kaksoisenemmistöjä, jotka voivat johtaa päätöksenteon halvaantumiseen. Tähän asti on kuviteltu, että Keskusta kannattaa suoria vaaleja ja muut kuntayhtymämallia, mutta asia on ehkä juuri päinvastoin. Tällä aikavälillä varmaankin päädytään kuntayhtymämalliin, jolloin siihen tulee se hauska yksityiskohta, että budjetin takana on oltava enemmistö äänistä ja vähintään kaksi kuntaa. Maakunnan pääkaupungin (enemmistö äänistä yksinään) on liittouduttava pienimmän maalaiskunnan kanssa, jolle voi luvata melkein mitä hyvänsä. Tilanteeseen, jossa koko muu maakunta liittoutuu keskuskaupunkia vastaan, ei ole mitään ratkaisua. Toimii kuin Yhdysvaltain hallinto.
- Rahoitus. Oma verotusoikeus olisi paras. Jos se ei ole poliittisesti mahdollinen, pitäisi tehdä niin, että kuntien nykyiset sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet maksetaan suoraan sote-piirille. Kunnan maksuosuuden kannalta oikeudenmukaisinta on tehdä kuten Kainuussa. Maksu on suhteessa kunnan verotuloihin mukaan luettuna verotulojen tasaus. (Kainuussa se oli suhteessa verotuloihin ja valtionosuuksiin, mutta jälkimmäiset menisivät siis suoraan sote-piirille) Tällöin Kauniainen tukee Karkkilaa, mutta onko siinä eroa siihen, että Kulosaari tukee Kontulaa? Terveyden edistämisestä palkitseminen pitää järjestää erikseen.
- Erikoissairaanhoidon työnjako. Tähän ne viisi miljoonapiiriä oli alun perin tarkoitettu. Nyt uhkaa tilanne, jossa työnjaosta ei päätä kukaan, jolloin seurauksena on kallis kilpavarustelu. Tekonivelkirurgiaa tehdään jo melkein 60 sairaalassa, missä on ainakin 80 % liikaa. Ohjausvalta pitäisi antaa ministeriölle, jolla on jo nyt oikeus päättää esimerkiksi sydämensiirroista. Mitä tähän sanoo perustuslaki, sitä ei perustusvaliokunta tietenkään sano etukäteen.
On viideskin asia. Rahoituksesta uhkaa tulla samanlainen kuin oli sairaanhoitopiireillä vielä 1980-luvulla: kiinteä euromääräinen maksu jäsenkunnilta, jonka puitteissa työtä tehtiin omaan verkkaiseen tahtiin. Tahti parani huomattavasti, kun alettiin maksaa annetun hoidon määrän perusteella. Tämä laiskuuteen kannustamisen riski on ratkaistava sote-piirien sisällä. Siitä ehkä jossain toisessa postauksessa.
Mikään ei tällaista maakunnallista monopolia pakota kehittämään toimintaansa.
Monopolilla ei ole mitään tarvetta hankkia osaa palveluista yksityisiltä palvelutuottajilta kilpailemaan itsensä kanssa.
Jos budjettiraamit ylittyvät, lopetetaan reuna-alueiden palvelupisteitä ja investoidaan keskuskaupungin lisätiloihin.
”Ei ehditty muuta mallia tehdä annetussa ajassa.” – onhan sekin peruste päätökselle – päättymässä olevan vaalikauden monumentti.
Osmo: ”Tekonivelkirurgiaa tehdään jo melkein 60 sairaalassa, missä on ainakin 80 % liikaa. Ohjausvalta pitäisi antaa ministeriölle, jolla on jo nyt oikeus päättää esimerkiksi sydämensiirroista.”
Tämä nyt on vain detalji, mutta ei tekonivelkirurgia ole todellisuudessa mikään ongelma. Ei se niin vaativaa ole.
Todellinen ongelma on hoitoonpääsy terveyskeskukseen ihan perustason tilanteissa, jossa myös suuret massat ovat – eikä siihen hallintohimmeleillä tarjota mitään ratkaisua.
Ja koko keskustelu leveistä hartioista on ihan vinksahtanutta.
Huippukirurginen leikkausryhmä on n. 10 henkilöä ja esim. Turussa yksityinen lääkäriasema on tehnyt 8 tuntia kestäviä huippuvaativia leikkauksia rutiininomaisesti, ei siinä mitään miljoonapiiriä ole tarvittu – eikä tarvita jatkossakaan.
Eikä David Beckham tullut Turkuun leikkauttamaan jalkaansa siksi, että siellä on jokin väestöpohja, vaan siksi, että siellä on huippukirurgi ja tiimi.
THL ohjatkoon erikoistumista ja laiteinvestointeja, se on ihan OK, mutta pitäisi ymmärtää, että toiminnan, hallinnon ja rahoituksen organisointi ovat eri asioita.
Tekonivelkirurgiassa laatu on todella tärkeätä, koska pieleen menneitä on paljon. Kokemus tuo taitoa.
Ja muussa kirurgiassa ei ole niin väliä?
Pieleen menneitä on aika paljon, johtuen mm. siitä, että suuret yksiköt ovat käyttäneet suuria määriä sellaisia tekoniveliä, joka eivät ole kestäneet. Nyt on kokemusta.
Kaikessa erikoissairaanhoidossa erikoistuminen tuo rutiinia ja parantaa laatua. Juuri siksi pitäisi voida ohjata erikoissairaanhoitoa niin, ettei kaikkea tehdä kaikkialla.
Ottaen huomioon tiukan aikataulun ehdotan, että Kainuun hallintomallinkokeilun lait ja asetukset otetaan käyttöön maanlaajuisesti maakunnat huomioiden ja veto-oikeudet poissulkien.
Kainuun kokeilu käynnistyi ällistyttävän helposti ja päättyi ihan tyypillisesti yksittäisen kunnan jukuripäisyyteen. Myös kokeilun lopettaminen oli helppoa.
PS: Blogin päiväys näyttää, että aika on nyt 20.2.2250 klo 14:24. Terveisiä sinne.
Valtionosuudet vain maakunnille, siis toiminnan järjestäjille kuten opetuksessa. Kunnilla ja valtiolla verotusoikeus, ei kolmatta verottajaa. Maakuntiin suorat vaalit.
Valtio tasaisi vain maakuntien rahoitusta, kuntien välinen tasaus tapahtuisi kunkin maakunnan sisällä.
Miltä kuulostaa?
THL on nähty. Liian kallis ylläpidettäväksi. Lakkautetaan ja harvat hyödylliset osat voidaan ehkäpelastaa.
Tekonivelkirurgiasta,
Laatu on tärkeätä, tietysti. Laatua pitää vaatia myös eri palvelupisteiden toiminnan laadun mittaamiselta.
Jos maakunnallinen monopoli päättää itse tehdä kaiken, niin ei silloin ole tarvetta mitata ja verrata tekisikö joku muu kilpaileva alueen toimija saman asian laadullisesti yhtä hyvin, mutta edullisemmin.
Aiemminkin on debatoitu pienempien sairaaloiden leikkaustoiminnan olemassaolon oikeutuksesta. Kyse ei ole siitä missä palvelu tehdään tehokkaasti vaan mihin ministeriö tai maakunnallinen hallinto toimenpiteet haluaa poliittisesti ohjata.
Kovin syvällistä keskustelua yksityisten palvelutuottajien roolista annetussa aikataulussa ei käytäne.
Sote-mallit on viimeiset neljä vuotta ollut semmoisia, että niitä vois yhtä hyvin tehdä tusinan viikonlopussa. Tätä tuotantoa tarttis vissiin mitata vahvistettuina lakeina.
Kyllä kai. Tampereen Coxa on nimenomaan erikoistunut tähän, ja silti siellä on paljon pieleen menneitä leikkauksia ja joudutaan tekemään uusintaleikkauksia, kokemuksesta huolimatta.
Kuulehan vitun runkkari: tuu edes päiväks tekeen hoitoalan hommia niin ei paljon laiskuus sana ensimmäisenä eikä edes viimeisenä tuu mieleen. Jos hommaan tulee edes vähän väljyyttä niin ehkä porukka jaksaa jopa tehdä sitä työtä. Omassa tiimissä 1/3 on työn aiheuttamien terversongelmien takia 50% työajalla ja sairauslomat on jatkuvia. Helppo se on kirjotella kaikenlaista paskaa läppärillä kun ei oo ikinä tarvinnu tehdä oikeita töitä. Vaadin julkista anteeksipyyntyö viimeisen kappaleen kommentistasi! – terveisin lähihoitajan kotihoidosta
Markus Heikkilä,
Hyvä kun huomautit sanavalinnasta, koska väärinkäsityksen mahdollisuus oli ilmeinen. Huomautus laiskuudesta koski 1980-luvun erikoissairaanhoitoa, ja sitä kuvaava yleinen lause, kello on yksi, hyvästi HYKS, ei tarkoittanut perushoitajia. Lisäksi organisaation laiskuus on eri asia kuin yksittäisen työntekijän laiskuus, sillä tarkoitetaan paljolti hallinnon mukavuudenhalua, jonka vuoksi toimintaa ei kehitetä. Huono johtaminen taas tarkoittaa työnhtekijöille usein aivfan kohtuutonta ja kohtuuttomasti jakautuvaa työtaakkaa.
Kuka on se lapsi joka sanoo keisarin olevan ilman vaatteita?
Perustuslakivaliokunnan ja mm VTVn Pöystin mielestä Sote lain muutokset edellyttävät mm kuntakuulemisen ja kattavan taloudellisten vaikutusten arvion. Niitä ei aikuisten oikeesti tehdä kolmessa viikossa.
Poliittisesti ohjattu vaihtoehto B laki saadaan, mutta ei asiantuntijoiden arvioinnin kautta kulkenutta lakia.
Joku hoidettava kirjoittelee tällaisia ja vaatii vielä anteeksipyyntöä! Ei ole lääkitys kohdallaan.
Näinhän se juuri on, mutta se ei edellytä miljoonapiirejä, pikemminkin pieniä, ketteriä erikoisyksiköitä.
Onko tuo mielestäsi tehokasta?
Mikään organisaatio ei tee uudistuksia jos ei ole mitään syytä sille. Jostain on tultava painetta, muuten pidetään vanhasta kiinni.
Jos tekee paljon, tulee pienestäkin virheprosentista huolimatta tehtyä paljon virheitä.
Virheiden absoluuttista määrää kiinnostavampi – ja eri tuottajien eroja kuvaavampi – mittari on pieleen menneiden osuus.
Ja noin yleensäkin, ”paljon” on aika demagoginen kvanttori.
Nyt pitäisi terveydenhuollossa keskittyä enemmän tekemisen sijaan siihen miten voitaisiin tehdä vähemmän. Suuri osa toiminnasta on marginaalisesti tai negatiivisesti vaikuttavaa.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194959388984/artikkeli/professorit+kolesteroli+verenpaine+ja+osteoporoosi+ovat+ylilaakittyja.html
Yleensä työpäivän päätteeksi totean, että ”Tänäänkään ei saavutettu mitään merkittävää terveyshyötyä.”
Ehkä pieleenmenneitä OLI paljon joskus ennenvanhaan?
Suurimpana yksittäisenä ongelmana varmaan valtakunnallisesti noin 15 000 DePuy:n ASR-tekonivelen saanutta. Näitä vaihdetaan edelleen. Toinen asia, mikä on nostanut epäonnistuneiden määrää aiemmin on ollut se, että käytännössä kaikki lonkkamurtumat operoidaan. Myös ne, joissa nähdään aavistuksen omainen mahdollisuus siitä, että operaatio saattaa ehkä tuoda jotain hyötyä.
Epäonnistuneiden protetisointien syyt ovat useimmiten hyvin selviä yksittäisten kuntoutujien kohdalla. Lonkkien osalta merkittävästi onnistumisia tulee todennäköisesti lisäämään lukkokupit, jolla on kenties mahdollisuus jäädä paikoilleen, vaikka kuntoutuja kotiutumisen jälkeisenä päivänä pyörisi portaat alas kuperkeikoilla.
Polviproteesien suhteen ongelmat ovat erilaisia. Tässä tulee vastaan kuntoutuksen määrä, laatu ja keinot. Jos kuntoutuja saa kiinni asiasta kolmannella postop fysioterapiakäynnillä, niin ollaan aika rankasti myöhässä. Ja jos Suomi oikeasti roikkuu siinä, että fyssarit eivät saa antaa saati määrätä lääkitystä ennenkuin kaikki opistotasoiset fyssarit on eläkkeellä, niin muutosta on turha odottaa.
Miljoonapiirien idea oli juuri siinä, että vain sellaisella on tarpeeksi muskelia ryhtyä jakamaan tehtäviä eri yksiköille. Ei maakunta, jonka tehtävänä olisi kaiken terveydenhoidon järjestäminen, voi yksin päättää, että mepä nyt erikoistutaankin vaikka sitten siihen tekonivelkirurgiaan, ja jätetään muu hoitamatta. Liian pieni yksikkö kun ei voi erikoistua kaikkeen.
Toisaalta tietenkään pienen, ketterän yksikön ei ole mikään pakko sijaita eristyksistä muista pienistä, ketteristä yksiköistä, vaan niitä voi olla useita yhden isomman katon alla. Ketteryys on kiinni lähinnä johtamisesta ja työnjaosta, ei koosta.
Olenkohan ymmärtänyt oikein, että oli sote-ratkaisu mikä tahansa, niin tavoiteltu ratkaisu ei tule säästämään kustannuksia?
Suomen tilanne on niin hirveä, että kaikkien uudistusten tulee johtaa merkittäviin säästöihin. Ja uudistuksia todella tarvitaan. Sote-sektori taitaa viedä puolet julkisen menoista ja kaikille pitäisi olla selvää, että sieltä on säästöeuroja eniten löydettävä.
Jos valmisteltavat ratkaisut eivät sisällä säästöjä, niin turha viedä eteenpäin. Irrotetaan koko hanke poliittisesta päätöksenteosta ja annetaan virkamiehille päätösvalta.
Ja mikähän miljoonapiiri se oli, joka jakoi pienelle turkulaiselle yksikölle niin paljon ’muskelia’, että se houkutteli David Beckhamin leikkauttamaan jalkansa siellä?
Kummallinen ajatus, että järkevä työnjako edellyttäisi jättiyksiköitä, todellisuus kertoo päinvastaista: isot yksiköt tuottavat ison byrokratian.
Teekkariajatukset sopivat hyvin liukuhihnatyöhön, mutta terveydnehuolto ei ole sellaista.
Sakari Orava on tyypillinen esimerkki pitkälle menevästä erikoistumisesta ja työnjaosta. Työnjaosta ja erikoistumisesta juuri on kyse. Yksikön ei tarvitse olla suuri, jos se on erikoistunut johonkin tiettyyn asiaan. En usko, että Beckham olisi halunnut tulla leikattaksi yksikköön, joka on tehnyt yhden vastaavan leikkauksen kaksi vuotta aiemmin, mutta yleensä leikkaa umpisuolia.
Onneksi tällaisia tohtoreita on harvassa.
Pienen yksityisen turkulaisyksikön markkina-alue kattaa 7 miljardia ihmistä, hoitoonohjauskeinona toimii raha. Kyllä siinä on tilaa erikoistumiselle, muut toimijat hoitakoon loput.
Maakunnan kokoinen julkisen terveydenhuollon laitos ei voi erikoistua johonkin tiettyyn alaan, koska vastuualueeseen kuuluu kaikki vauvasta vaariin ja ihottumasta aivoinfarktiin. Ei julkisen sektorin oman vastuualueensa ainoa toimija voi sanoa vastaanotolle jalka poikki tulevalle että sori, me erikoistutaan sisäelimiin. Riittävän suurella vastuualueellaa näin voidaan toimia, koska sen alle mahtuu useita yksiköitä, ja jalkansa katkaissut voidaan ohjata sellaiseen yksikköön, joka on erikoistunut luunmurtumiin.
Julkisella puolella byrokratiaa on väkisin enemmän kuin yksityisellä, koska vastuut ovat erilaiset. Resursseja kaiken tekemiseen ei yksinkertaisesti voi olla, ja siksi tarvitaan priorisointia. Ja koska meillä on tällainen hassu tasa-arvoisuusperiaate, niin priorisointiin tarvitaan vähän helvetin tiukat säännöt, ja niitä sääntöjä valvomaan virkamihiä. Toki byrokratiasta pitää pyrkiä tekemään mahdollisimman sujuvaa, mutta kokonaan siitä ei voi päästä eroon.
Yksityisellä puolella voidaan käydä suoraan asiaan ja lähettää lasku perästä, koska mitään kattavaa vastuuta kaikista kansalaisista ei ole. Resurssien riittävyydestä vastaa hinnoittelu, joka rajaa potentiaalisten asikkaiden määrää.
”Työnjaosta ja erikoistumisesta juuri on kyse.” Niinpä, eikä siinä tarvita miljoonapiirejä eikä leveitä hartioita eikä ylhäältä tulevaa ohjaustakaan.
Erikoissairaanhoidon ongelmat johtuvat pääasiassa johtamisesta ja siitä, että kuntayhtymässä ei omistajaohjausta ole, vain laskunmaksajia – ja sehän on johtanut hirvittävään tuhlaukseen.
Eikä kaikki tuhlaus ole edes varustelukilpaa, kävin eilen TYKSin uudessa sairaalassa ja en voi olla hämmästelemättä arkkitehtuuria, joka sopisi paremmin johonkin tuomiokirkkoon kuin toimivaan sairaalaan, tyhjät korkeat aulatilat ovat aivan valtavia (potilashuoneet ovat vaatimattomia). Luulenpa, että mikäli kaikki ne kuutiot olisivat hyötytilaa, niihin mahtuisi se suunnittelussa oleva 200 miljoonan uusi sairaala aivan hyvin.
Täsmälleen näin. Tässä mielessä kuntayhtymän hallintoelimet ja suorilla vaaleilla valitut (maakunta)valtuustot ja niiden valitsemat hallitukset toimivat eri lailla. Selkeä omistajavastuu syntyy luontevammin suorilla vaaleilla.
Raimo K taas haluaa olla kaiken tietävä asiakaskuningas. Minä sitten valitsen asiaakkani ja sanon että menepä muualle kolotuksinesi.
Toisaalta tasamaksusysteemissä tulee mukana maksujen vakuutushenkinen tasaus, jota on usein käsitelty tässä blogissa (esim. ongelma että yksi keuhkohalvauspotilas romuttaa pikkupitäjän talouden). Ja siinä ei välttämättä tarvita amerikkalaisen vakuutusjärjestelmän veroista kirjanpitoa ja tilastointia joka hoitosuorituksesta.
Kuulin väitettävän että jälkimmäinen on merkittävä osasyy, miksi täällä menee miljardikaupalla rahaa tehu-tietojärjestelmien hankintaan ja tuloksena olevan sekundan käyttämiseen. Amerikassa tiedot tarvitaan vakuuttajan ja sairaalan välistä laskutusta varten, mutta Suomessa niillä saadaan aikaan lähinnä varianssia rahansiirtoihin julkisesta taskusta toiseen (jota sitten yritetään tasoittaa kuntaliitoksilla), kovapalkkaisten lääkärien ajankäyttöä sihteerintyöhön, sekä projekteja Tiedolle ja Accenturelle.
Kiinteä maksu kuulostaa siis taikaluodilta joka auttaisi kahta isoa ongelmaa. Sairaanhoitopiirien laiskuus saisi olla todella pahanlaista ettei kannattaisi.
Onhan sitä kokemusta kertynyt, potilaana ja asiakkaana, onneksi ei sentään ihan kaikesta… ja jotkut lääkärit tuntuvat elävän kuin siat pellossa… tai Pellossa.
Mahtuu? Totta kai mahtuu, mutta miksi pitäisi olla vain yksi toimija?
Vauvasta vaariin tosiaan, sote-uudistuksen tasa-arvoisena tavoitteena on yksi toimija eli äitiysneuvola ja vanhainkoti saman katon alla, synergiaako – vain hieman kärjistäen. Ei kuulosta järkevältä.
Eikä kuulosta järkevältä sekään, että luunmurtuma ja aivoinfarkti hoidetaan samassa paikassa ja samalla budjetilla. Jalan kipsaa lääkintävahtimestari, aivoinfarktia ei ehkä hoida sama henkilö?
Oikeastaan koko vastuualueen käsite on aika absurdi.
Jos otetaan esimerkiksi Ahvenanmaan maakuntamalli niin voidaan todeta, että jalat kipsataan Maarianhaminassa, sydänleikkaukset tehdään Turussa ja aivoinfarktit vaikkapa Tukholmassa – ja väestöpohjaa on 29 000 – ja hyvin menee.
Eihän maakunnan kokoisella sotepiirillä ole vain yhtä yksikköä. Uudellamaalla esimerkiksi on sairaazloita vaikka kuinka. Kyllä maakunnassa voi olla yksi yksikkö, joka erikoistuu vaikka avosydänkirurgiaan tai synnytyksiin. Kätilöopisto esimerkiksi varmaankiin käännyttää potilaan, joka valittaa katkennutta jalkaa.
Raimo K:lle tiedoksi, että minä en ole kaimani Pellossa.
Kummasti vaan tultiin kotoa pyytämään taas töihin, ja kun sain juuri ilon maksaa valtiolle 30k siitä, että edelleenkin voin asua kotonani, ja toinen talo tarvitsee uuden päällilaudoituksen, niin pitää nyt vähän olla tekevinään töitä. Kyllä minä sitten loppuvuoden taas leppoistan.
Coxan tekonivelleikkauksista joudutaan uusimaan 20 – 30 % amerikkalaisen ASR-nivelen vuoksi, josta irtoaa elimistöön metallipölyä. Se on aika paljon se. Ja on tätä ”halpaniveltä” käytetty muuallakin, Suomessa kaikkiaan ainakin 20 000.
”Paljon” on näköjään demagogiaa vain toisinaan. Osmon käytössä se ei ole sitä: ”Tekonivelkirurgiassa laatu on todella tärkeätä, koska pieleen menneitä on paljon. Kokemus tuo taitoa.”
Haluaisinpa nähdä sellaisen laskelman esimerkiksi tekonivelleikkauksista, joka on tehty potilaan kannalta. Lehdissä on esitelty laskelmia siitä, mitä joku vaativa leikkaus maksaa ”yhteiskunnalle”, jolla tarkoitetaan sairaalalle ja kunnalle syntynyttä kustannusta. Toisaalta esitellään yksityissairaaloiden veloituksia (jotka eivät sinänsä poikkea suurestikaan julkisen puolen kustannuksista).
Mutta mistä näkyvät potilaalle aiheutuvat kustannukset, jotka johtuvat tolkuttomasta jonottamisesta? Pitkä kuukausien sairausloma ja työkyvyttömyys ennen leikkausta, mahdollisesti menetetty työpaikka, kivunhallinta? Plus tietysti inhimillinen kärsimys, jonka hintaa on kaikkein vaikein arvioida. Ja sitten tähän päälle työnantajalle syntyvä kustannus sijaisuuksineen ja muine seuraamuksineen.
On helppo ymmärtää yrityksiä, jotka maksavat henkilökuntansa yksityiseen leikkaukseen, kun kokonaiskustannus nousee älyttömäksi julkisella puolella kaikkine sivuvaikutuksineen.
Älä ole niin varma Kätilöopistosta. Kyllä sielläkin kannattaisi alkaa varautua suunnitteilla olevaan synnytysosastojen lakkautukseen. Näinhän Tammisaaressakin on tehty: synnytysosasto kiinni, ja nyt sinne lähetetään helsinkiläiset tekonivelpotilaat leikattaviksi. Tosi kätevää, varsinkin niille, jotka sitten paikan päällä kuulevat, että nyt ei olekaan resursseja, joten mars takaisin kotiin Helsinkiin ja uudelleen viimeiseksi leikkausjonoon (= toiset 6 kuukautta jonotusta).
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä porukka Tammisaaressa joutui uudelleenkoulutukseen ja millaiseen…
Vihreiden eduskuntaryhmän johtaja, eduskunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoto edes yrittää.
Hänen mielestään pääministeri saisi nyt ottaa asian vastuulleen ja sopia muiden puoluejohtajien kanssa, miten tästä edetään niin, että lakiesitys voidaan valmistella huolellisesti. (HS)
Synnytysten määrä Helsingissä ja Tammisaaressa on kyllä melko erilainen.
Silloin kun asia (sotelaki) etenee selkeästi vastoin annettuja pelisääntöjä (perustuslakivaliokunnan antamat kriteerit) herää houkutus miettiä mitkä ovat motiivit tehdä laki kiiruusti valmiiksi.
Olisiko pelkona kuntien sote ulkoistussopimusten määrän nopea kasvu, jos nyt vielä saadaan sössittyä koko homma totaalisesti?
Sote-valiokunnassa vaikuttaisi olevan jäseniä joille käy mikä tahansa malli millä tahansa valmistelulla ja kustannuskehityksellä, kunhan vain saadaan kirjattua lakiin julkisen monopolin yksinoikeus sotepalveluiden tuottamiseen.
Yksi näkökanta sotelain valmiiksisaattamiseksi on ollut: tehdään nyt laki ja paikataan sitten vaalien jälkeen jos huomataan ongelmia. Jos eduskunnan isossa salissa joku rohkenee kyseenalaistaa pykälää, ihmeempiä tarkistuslaskelmia ei ehditä tehdä, eikä jää aikaa yhteisen uuden kompromissin muodostamiseen.
Ihan aikataulun vuoksi lakiin voi jäädä bugeja. Vaalien jälkeen onkin sitten vaikeampi saada yksimielisyyttä siitä oliko bugi vahinko vai lain ominaisuus joka on ollut poliittisen ohjauksen harkitsema.
Detaljina valiokunta aikoo kuulla kuutta erilaista kuntaa. Mitenkähän tilastotieteilijä suorittaisi tälkaisen otoksen ja olisiko kuntien vähemmistövaltuutettu tyytyväinen tähän valintaan.
Sekin hämmentää millaisella evästyksellä kuntien edustajat ovat liikkeellä antaessaan asiantuntija-apua salassapidettävästä esityksestä.
Joo, mutta se ei silti estä suunnittelemasta Kätilöopiston sulkemista. Sitä paitsi varsinainen pointti on se, että Hus keskittämisinnossaan ja ”suuruuden ekonomiaa” ajaessaan lopettaa palkitut ja hyvin toimivat yksiköt (kuten Tammisaaren synnytysosaston). Samalla potilaiden tilanne heikkenee entisestään, kun synnytysmatkat landella pitenevät ja helsinkiläiset puolestaan pakotetaan Tammisaareen hoidettaviksi, vaikka pääkaupunkiseutu on pullollaan sairaaloita. Byrokratia ratkaisee, ei potilaan etu.
Lapista tulisi tehdä Ahvenanmaan kaltainen autonominen alue.
Esimerkiksi Venäjä, pinta-alaltaan maailman suurin valtio, sisältää useita lähes itsenäisiä alueita, ja jopa tasavaltoja presidentteineen. Paikallishallinnolla on käsittääkseni ihan oikeasti päätösvaltaakin.
Nämä alueet sijaitsevat kaukana Moskovasta, kuten Lappi sijaitsee kaukana Helsingistä.
Maantieteellinen Siperia vastaa aika hyvin maantieteellistä Lappia. Ihmisiä on harvassa, luonnonvaroja on paljon, ilmasto on karu ja niin edelleen.
Muutos kohti autonomista Lappia voisi hyvinkin alkaa sote-uudistuksesta.
Jäsenten osalta tämä saattaa pitää paikkansa, mutta sote-palveluiden tuottamisessa julkisella sektorilla ei ole monopolia – vilkaisepa vaikka ulos ikkunasta – eikä sitä myöskään esityksissä ole, mutta koko ns. sote-uudistus koskee vain julkisen puolen hallintoa.