(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 21.12.2014)
Puolueiden saavuttama sote-sopu on niin pyhä asia, ettei sitä saa kritisoida. Joka heittää ensimmäisen kiven, saa niskaansa syyn sen kaatamisesta. Minun aamukammassani on enää 119 piikkiä, joten voin sanoa, mitä ajattelen.
Mutta aloitetaan siitä, miksi tämä tällaisenakin on suuri parannus. Suomessa terveydenhuolto on ollut kuntien vastuulla ja sen vuoksi aivan liian kapeilla harteilla. Varsinainen toiminta on nyt tarkoitus antaa 19 tuotantovastuualueille, joita kutsun tässä kirjoituksessa maakunniksi. Niiden keskikoko on vajaat 300 000 asukasta, mikä on kansainvälisesti alarajalla. Etelä-Karjalassa on muodostettu maakunnan kokoinen sote-piiri, Eksote, jonka toiminnasta on todella hyvät kokemukset, vaikka kaikki eivät tietenkään ole siihenkään tyytyväisiä.
Tuotantovastuussa olevia maakuntia hallinnoi viisi sote-aluetta, joita kutsun tässä selvyydenvuoksi miljoonapiireiksi.
Kukaan ei ole kunnolla pystynyt sanomaan, mihin miljoonapiirejä enää tarvitaan, kun itse toiminta siirrettiin kunnilta maakuntatasolle. Ne tulivat alun perin mukaan siksi, ettei ratkaisu näyttäisi keskustan maakuntamallilta. Miljoonapiiri ohjaa vastuullaan olevia 3–5 maakuntaa ostamalla näiltä palvelut. Siinä se ei käytä kovin merkittävää valtaa, koska laki sanoo, mistä ne on ostettava.
Miljoonapiirejä sanotaan tarvittavan estämään päällekkäisyyttä sairaaloiden palveluissa, jotta kaikki eivät erikoistuisi kaikkeen. Aika raskas organisaatio asiaan, jonka STM voisi hoitaa asetuksella. Voihan se jo nyt määrätä yliopistollisten keskussairaaloiden työnjaosta. Jos miljoonapiirit keksivät itselleen tekemistä. silloin ne muuttuvat hyödyttömistä haitallisiksi. Ne muodostavat hallinnossa parhaimmillaankin turhan, hidastavan ja kalliin portaan.
Kun varsinaisen toiminnan osalta päädyttiin monen vaiheen jälkeen maakuntamalliin, eikö voitaisi toteuttaa se sellaisenaan ja jättää turhat miljoonapiirit pois? Tätä on moni asiantuntija esittänyt. Monet sote-lakia valmistelleet virkamiehet tuntuvat olevan turhautuneita, jopa epätoivoisia, ja toivovan hartaasti, että eduskunta muuttaisi esitystä järkevämmäksi. Maakuntamallilla on silläkin suunnalla vahvaa kannatusta.
Moni kokenut virkamies on sanonut sotelain valmistelun osoittavan, ettei päättämistä ja valmistelua pidä sotkea keskenään. Nyt valmistelusta vastasi joukko kansanedustajia. Kansanedustajille vahvuudet ovat muualla.
Poliitikoilla on taipumus paisuttaa poliittisesti värittyneiden asioiden merkitystä. Tällä kertaa kuumimmat kiistat käytiin yksityisten palvelujen roolista. Kiista nousi tärkeämmäksi kuin toimivan mallin luominen.
= = = =
Miksi niin harva suree kuntien surkastumista ja demokratian karkaamista epämääräisiin himmeleihin? Odotan sitä parkua, kun havaitaan, ettei kunta voi enää päättää palveluverkosta, siis vaikka siitä, kuinka monta terveysasemaa kunnassa on ja missä. Miksi ei voi? Vaikka itse hoito ja saadut palvelut rahoitetaan yhteisestä kassasta, palvelupisteiden olemassaolon voisi kunta rahoittaa, jolloin se saisi myös päättää niiden lukumäärästä ja sijainnista. Jokin arvo on paikallisdemokratiallakin.
= = = =
Valtiovarainministeriössä on havaittu, että rahoitustapaan sisältyy vakava yhteismaaongelma. Kunnan rahoitusosuus on kiinteä, joten kannattaa kaikin tavoin pyrkiä lisäämään rahankäyttöä omiin palveluihinsa. Maksavathan muut siitä valtaosan. Paisuvia menoja yritetään padota budjettirajoituksella. Valtio määrää, kuinka paljon rahaa kukin miljoonapiiri saa käyttää. Huoli on ymmärrettävä, mutta ratkaisukeino on väärä. Vinoutuneet kannusteet pitäisi oikaista sen sijaan, että ylhäältä tulevalla määräyksellä ryhdytään patoamaan kuluja.
Budjettirajoituksen kautta ohjattaessa ei minkään yksikön kannatta keksiä säästöjä tai tehostaa toimintaansa, koska se vain menettäisi rahaansa. Jos ei saa kaikkea rahaa käytetyksi, saa seuraavalla kerralla vähemmän. Budjettirajoitus takaa, ettei rahaa mene liikaa, mutta ei sitä, että rahalle saisi täyden vastineen.
= = = =
Kaupungit ovat tässä häviäjiä. Sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy miljoonapiirien ja maakuntien vastuulle, mutta ennaltaehkäisevä työ, oppilashuolto ja muu sellainen jää kunnan vastuulle. Palvelut piti integroida, mutta tässä mennään päinvastaiseen suuntaan. Pienissä maalaiskunnissa tälle ei voi mitään missään mallissa, mutta kaupungeissa näiden yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa olisi ollut järjestettävissä. Tämä ei ole aivan pieni ongelma. Siksi hallitusohjelmassa aikanaan suunniteltiin sote-palveluja tuotettavaksi maakunnan kokoisina yksiköinä vastuukuntamallin pohjalta. Yhteistyö olisi toiminut edes kaupungeissa.
Kun niin moni asiantuntija on tullut sanomaan, että tehkää puhdas maakuntamalli verotusoikeuksineen ja suorine vaaleineen. Ei olisi perustuslaillisia ongelmiakaan.
Olen yrittänyt kysellä ajatuksen kannatusta eduskunnassa. Minusta vaikuttaa siltä, että eduskunnassa on enemmistö, jonka mielestä maakuntamalli olisi paljon parempi. Moni kuitenkin sanoo, ettei siitä tule mitään, koska alkuperäisen sopimuksen tehneillä on niin isot natsat, ettei heidän varpailleen voi hyppiä. Huono selitys.
Jos jotain sieppaa se, että tämä näyttää liian keskustalaiselta, voihan sitä kutsua vaikka Erkki Virtasen ja Osmo Soininvaaran malliksi. Me molemmat esitimme tätä tahollamme aikoja sitten.
Minkälaisia oikaisukeinoja on vinoutuneiden rakenteiden oikaisemiseen kirjoituksen aiheen osalta?
Eikö kulujen patoaminen johdu siitä, ettei ole edellä mainittuja keinoja?
Julkisen rahan hallinta on oma mielenkiintoinen aiheensa.
“Odotan sitä parkua, kun havaitaan, ettei kunta voi enää päättää palveluverkosta, siis vaikka siitä, kuinka monta terveysasemaa kunnassa on ja missä. Miksi ei voi? Vaikka itse hoito ja saadut palvelut rahoitetaan yhteisestä kassasta, palvelupisteiden olemassaolon voisi kunta rahoittaa, jolloin se saisi myös päättää niiden lukumäärästä ja sijainnista. Jokin arvo on paikallisdemokratiallakin”
Maakuntakeskuksien väliin jäävillä kunnilla luottamuksen puute sairaanhoitopiirien päätösten “oikeudenmukaisuuteen” on käynnistänyt ulkoistusbuumin.
Sotelakia on mainostettu lähipalvelut turvaavaksi. Lakiteksti ei niitä turvaa. Keskittämiselle laki antaa perustellun syyn, kun voidaan väittää syntyvän taloudellista etua keskittämisestä. Ulkoistajat haluavat edes jotain palveluja jäävän omaan kuntaan. (ja paremmat palvelut samalla rahalla.
Onneton EVA ehti esittää maakunnan nimeksi piirikuntaa, joten tuskin sekään vasemmalle laidalle kelpaa.
Itse olen kannattanut vuosikausia maakuntamallia, jossa suorat vaalit ja mielellään myös oma verotusoikeus. Suorat vaalit ovat maakunnan toimivuuden kannalta aivan oleelliset, mutta ne taitavat olla perinteiselle keskustalle liikaa.
Osmo: “Suomessa terveydenhuolto on ollut kuntien vastuulla ja sen vuoksi aivan liian kapeilla harteilla.”
Miten niin kapeilla harteilla? Yksityisellä puolella on varsin pieniäkin yrityksiä, jotka pärjäävät mainiosti (on toki suuriakin), hartioita ei tarvita. Tässä sekoitetaan hallinto ja rahoitus toimintaan, vaikka niitä pitäisi tietenkin tarkastella erillisinä. Sote-uudistus (ja Osmokin) korostavat hallinnon roolia, vaikka se on näistä vähäisin.
Ja maakuntien “keskikoko on vajaat 300 000 asukasta, mikä on kansainvälisesti alarajalla”, miten niin, onhan maailmassa maita, joissa terveydenhuoltoa eivät määritä mitkään asukasluvut, vaan palvelujen tarve. Ja sehän ei sote-uudistuksessa näyttele mitään roolia.
Eipä silti, olen kyllä maakuntamallin kannalla, nimittäin Ahvenanmaan maakunnan, se on sopivan kokoinen.
Kun terveydenhuolto on kuntien vastuulla, sillä tarkoitetaan, että kunnat rahoittavat sen.
Osmo: “Valtiovarainministeriössä on havaittu, että rahoitustapaan sisältyy vakava yhteismaaongelma. Kunnan rahoitusosuus on kiinteä, joten kannattaa kaikin tavoin pyrkiä lisäämään rahankäyttöä omiin palveluihinsa. Maksavathan muut siitä valtaosan.”
Mikäs ongelma tämä on: jatkossa kunnat eivät päätä palveluista (eivätkä rahoista), joten olkoot mitä mieltä tahansa! Aika vähän on tietoa valtiovarainministeriössä!
Raimo K
Muista, että maallin sisältyy pienten kuntien veto-oikeus niin, että keskimäärin 16 % asukkaista voi käyttää veto-oikeutta, mutta maksaa vain kuudenneksen kuluista.
Jos nuo kapeat hartiat tarkoittavat kalliiden tapausten tuomaa riskiä, peruste on onneton. Kaikki tuntemani pienet kunnat pitäisivät tuon riskin mielellään itsellään, ja samalla oikeuden valvoa ja kehittää palveluidensa tasoa jatkossakin. Ja jos riski tuntuu korkealta, sitä varten voi ottaa vakuutuksen. Tai jos järjestelmään kaivatan korjauksia, valtio voi helposti tasata kalliita piikkejä. Valtion tasaus on reilumpi kuin maakunnan tason tasaus.
Samaan kuin ennenkin, eli keskussairaalatasoisiin palveluihin. Nuo uudet miljoonapiiritasoiset ja maakuntatasoiset hallinnolliset himmelit voi kyllä hyvin unohtaa.
Nyt en ymmärrä. Olet viemässä kunnilta oikeutta päättää omista palveluistaan, ja murehdit sitä, että kunnat eivät saisi enää päättää omien palveluidensa toteuttamisesta. Jos haluamme antaa kunnille mahdollisuuden päättää palveluistaan, pidetään ihmeessä nykyinen malli, jossa kunnilla on oikeus päättää palveluistaan itse.
Mikä oli ehdotuksesi? Lasku kunnille kuntalaisten palveluiden käytön mukaanko?
Pöh. Selvästikin pienet kunnat pelkäävät uudistusta, ja suurimmat tyypillisesti kannattavat valtaa keskittäviä vaihtoehtoja. (Voi olla että kaupungitkin ovat häviäjiä siinä mielessä, että kaikki häviävät tässä uudistuksessa.)
Onnistuu kyllä hyvin maalaiskunnissakin. Esimerkiksi Karviassa kunnanjohtaja arveli kunnan hyvien tulosten johtuvan ainakin osin siitä, että kunta on aktiivisesti järjestänyt vanhuksille kuntoutusta liikunnan muodossa. Miksi muka pienet maalaiskunnat eivät voisi asialle mitään? Tämä ei kyllä kelpaa syyksi viedä kunnilta päätösvaltaa pois.
Kuusi puoluetta sopi jostain, jota sitten yrittivät ajaa hallituskauden aikana läpi. Sitten tarvittiin opposition apua, ja suunnitelmat menivät aiempaakin monitulkintaisemmiksi. Nyt kaikki hauavat kai ajaa jotain läpi (järkevää tai ei), kun ovat sellaiseen jollain tasolla sitoutuneet. Minusta nyt pitäisi kysyä uudelleen, miksi nykyinen malli ei ole muka toimiva, ja miten sitä pitäisi parantaa. Lopputulos ei välttämättä olisi minkäänlainen versio tästä nyt ehdotetusta himmelistä, ei ainakaa jos halutaan säilyttää kuntien mahdollisuus päättää palveluistaa itse.
Maakuntamalli olisi yksinkertaisempi kuin nyt ehdotettu vielä monitasoisempi malli. Mutta toisaalta, miksi ottaisemme rasitteeksemme edes tuollaista uutta maakuntatason byrokratiakerrosta. Kyllä nykyiset paikallisdemokratia ja valtion tason demokratia riittävät hyvin.
Eihän se niin ole: monikanavarahoitus! Eikä uudistuksessa rahoitusta muuteta.
Nykysysteemissä kunnat järjestävät, mutta sote:ssa eivät järjestä (eivätkä vastaa), mutta rahoittavat suurelta osin. Koeta nyt päättää, puhutko nykytilasta vai sote:sta.
Pitää kai laskea mukaan valtionosuudetkin, eli rahoitus tulee ainakin osin yhteisestä kassasta, ei vain pienen kunnan köyhiltä mummoilta itselleen.
Tämähän juuri tarkoittaa, että ‘ylimääräisiä’ palveluita ei kunta saa, sillä muut eivät suostu niitä maksamaan.
Olen alaa tuntemattomana koettanut seurata loputonta sote-keskustelua, mutta kovin se on jäänyt huteraksi minun päässäni. Mielipiteet ovat usein voimakkaita ja sisältävät kovin varmoja ainoita järkeviä ratkaisumalleja. Ongelma on siinä, että kahden keskustelijan ainoat järkevät mallit saattavat lyödä toisiaan korville niin että raikaa.
Sen jälkeen tällainen kiihkoton, asiantunteva kirjoitus tuntuu niin virkistävältä. Se selvensi kysymystä ja sen ongelmakohtia ainakin minulle. Miksei tehdä kuten Osmo Soininvaara ehdottaa, sillä hänen ehdotuksensa ja perustelunsa vaikuttivat kerrassaan järkeviltä.
Miksi niin harvat poliitikot kykenevät tällaiseen argumentointiin? Ja nyt tämä yksikin jättää eduskunnan…
Soininvaara kirjoitti älykkäästi:
Sotessa on paljon tunteita ja vähän järkeä. Sitä on tehty valtavan tunnekuohun vallassa. Ylen A‑Studiossa kansanedustaja Tapani X puhui Sotesta ääni väristen.
Poliitiikot puhuvat rakennemuutoksista, mutta eivät ymmärrä järjestelmien tai prosessien päälle. Laatikoita on helppo piirrellä ja niitä on piirrelty Suomi täyteen.
Sormi meneekin suuhun ja sadat miljoonat eurot palavat, kun pitäisi tehdä näitä imaginaarisia “rakenteita” vastaavat tietojärjestelmät.
Mitenkäs Maakuntamallissa toteutetaan sote hankintalakia rikkomatta?
Kyllä tuo Soininvaaran malli vaikuttaa niin selkeältä, että sitä ei voida poliittisista arvovaltasyistä toteuttaa.
Entistä presidenttiä siteeraten: valitettavasti.
Miksi tässäkin Sote ‑asiassa puhutaan vain ja ainoastaa rahan menosta?
Jos maakuntamallia haetaan, pitäisi ymmärtää ja asettaa vastuulle myös tukøpuoli. Maakuntien pitäisi olla vastuussa tällöin kaikesta sekä tuloista että menoista. Maakunnat voisivat maksaa valtion kassaan asukasta kohden sovitun erän ja muun rahankytön. Tulojen hankkimisen maakunta päättäisi itse. Ja maakuntana voisi esiintyä vain sellainen alue, joka voi huolehtia sekä tulojen että menojen riittävyydestä.
Siten, että maakunta tuottaa itse tarvitsemansa palvelut (tosin sen sosiaalipuolen voisi jättää poiskin).
Ei maakuntamllai ongelmia poista, se vain hiemn suurentaa toimina-alueita ja parantaa hiemen tehokkuutta, jos sitäkään
Esimerkiksi potilastietojärjetelmiä kehittää tämän jälkeen vielä useampi kuin entiset 450 kuntaa, joiden jäljiltä potilastiedot ovat kaaoksessa.
Nyt entistä sotkua selvittävät maakunnat ja luovat sotkusta uuden sotkun
Miten 19 maakuntaa voi olla enemmän kuin 450 kuntaa?
Ja itse asiassa jo nyt valtio voisi edellyttää, että kaikki toimijat, myös yksityiset, siirtyisivät samaan järjestelmään — muuten ei tulisi rahaa.
Juuri näin. Jonkinlaista tulojen tasausta kuitenkin tarvitaan, mutta järkevät valtionosuudet on helpompi määrittää muutamalle maakunnalle kuin sadoille kunnille.
Organisaatioiden perusidea on, että päätöksenteko tapahtuu oikeilla tasoilla. Nykyiset kunnat ovat moniin asioihin liian pieniä, joihinkin taas liian suuria ja valtio etäpäätteineen puolestaan etäinen ja byrokraattinen. Päätöksentekotasot ovat kaukana optimista.
Maakuntien vastuulle pitäisi tietenkin siirtää muutakin kuin sote, esim. kaavoitusta, koulutusta, infrainvestointeja, elinkeinotoiminnan tukea jne. Osa toiminnoista siirtyisi kunnilta osa valtiolta. Hallinnon yksinkertaistuminen tehostuminen kompensoisi uuden hallintokerroksen kustannukset.
No joo, tietenkin kaikki voidaan pilata, palkataan vaikka jokaiselle maakuntavaltuutetulle 20 avustajaa. Olen kuitenkin jokseenkin varma, että maakuntavaltuustoissa terve talonpoikaisjärki saisi enemmän tilaa kuin eduskunnassa.
Sottungin kunnassa vaiko missä, Affenanmaalla kuiteskin, kävi niin ikävästi että kunta joutui maksamaan kolmen vanhuksen laitoshoidon Maarianhaminassa. Kunta selvisi juuri ja juuri kun irtisanoi ainoan vakinaisen työntekijänsä (kunnanjohtaja) mutta nyt talous on jo tiukilla; yksi laitoshoitotapaus lisää ja joutuvat liittymään Maarianhaminaan. Että niin kaposilla harteilla… Mutta ei siinä mitään, jotkut fanittaa futis- tai lätkäseuraa yli kaiken, mikä ettei kuntaakin saisi fanittaa. Ikävä kyllä lajia harrastamattomat joutuvat äkkiä fanituksen maksajiksi eivätkä ymmärrä edes mitä järkeä koko fanituksessa on.
Luin hiljan kasvatustieteilijä Yrjö Engeströmin kirjan ekspansiivisesta oppimisesta. Kirjan yhdessä luvussa hän kertoo, miten Helsingin kaupungin terveyskeskuksen ja HUSin yhteistyö toimi 1990-luvulla. Projekti sai alkunsa, kun Hesarissa pienen sairaan lapsen äiti kirjoitti kokemuksistaan.
Engeströmin mukaan keskeinen ongelma oli, että molemmat organisaatiot keskittyivät vain oman toimintansa optimointiin ja potilas unohtui. En tiedä, toimiiko yhteistyö nykyään paremmin, mutta Engeström nimen omaan varoittaa keskittymästä vain hallinnon laatikkoleikkeihin. Tältähän Sote-uudistus vaikuttaa, keskitytään erilaisiin hallintomalleihin, kun pitäisi miettiä, miten potilaiden hoito kannattaisi järjestää siten, että potilaat saavat tarvitsemansa hoidon ajoissa.
Kalle Isokallio väitti, että jos kaikki työttömät työllistyisivät yksityiselle sektorille ka. palkoilla, niin saadut verotulot eivät estäisi julkisen sektorin velkaantumista. Kun tähän lisätään vuosien (vuosikymmenten) hidas talouden +/- nollakasvu, niin aina enemmän ihmetyttää kriisitietoisuuden puute. Kunta, isompia kaupunkeja lukuun ottamatta, on kansallisromantiikan ja kotiseuturakkauden yksikkö ei talouden.
Manner-Suomessa tuollainen voisi olla mahdollista. Ahvenanmaalla kuitenkin maakunta vastaa terveydenhoidosta eli juttu on puppua.
Saattaa pitää paikkansa, vaikka Suomessa ollaan aika huonolla pohjalla, kun pitäisi laskea verojen kokonaisvaikutuksia. Aiheesta oli TM:ssa yksi juttu muutama vuosi sitten. Meillä on vajaa kyky laskea vain kahden veron yhteisvaikutusta, ei minkäänlaista kykyä laskea monimutkaisempia vuorovaikutuksia.
Tyyppiesimerkkinä tästä on autovero, jonka tuotoista tai kuluista ei ole mitään selvyyttä. Ruotsissa autoveron poisto oli kaiketi +/- 0SKr!
Kun tähän lisää sen, että STM:n osuus on ainoa käsistä karannut menoerä, olemme todella liemessä. 🙁 Ongelmaa yritetään hoitaa brittiläisellä mallilla, joka on tunnetusti Länsi-Euroopan huonolaatuisin ja yksi kalleimmista! Tarvitaan uudelleen ajattelua ja radikaali saneeraus.
Niin, paikalliset asiat kannattaa päättää paikallisesti, ei miljoonapiireissä tai maakunnissa. Nyt hallitus yrittää hilata päätösvaltaa keskusvirastoihin.
Tuo kuulostaa kuitenkin hallinnon moimutkaistamiselta. Nykyään maakunnan tasolla hoidetaan ainakin maakuntakaavat (mikä kuulostaa ihan järkevältä). En näe syytä, miksi paikallisesta kaavoituksesta, koulutuksesta ja infrainvestoinneista ei voisi edelleenkin päättää kuntatasolla. Paikallista elinkeinoelämän tukemistakin harjoitetaan, mutta se ei taida olla velvoite, eikä sen tulisikaan olla.
Valtion taso on hyvä siksi, että se on sama ja tasapuolinen kaikille. Kuntataso on hyvä siksi, että ihmiset saavat itse päättää ja kehittää palveluitaan. Heillä se aidoin intressi tuohon on. Maakuntatason suurin hyöty voisi tulla alueellisesta yhteistyöstä. Siihen riittää pääsääntöisesti kuntien vapaaehtoinen yhteistyö — kannettu vesi kun pysyy kaivossa huonommin.
Maakuntataso tarkoittaisi lisää virastoja, ja kunnilta viedyt päätöksenteon osat tarkoittaisivat etäisempää päätöksentekoa.
Siitä olen samaa mieltä, että maakuntatasolla päätöksenteko voisi olla valtakunnan tasoa järkevämpää siinä mielessä, että asioista päätettäisiin niiden toimesta, joita ne koskevat. Vaikea tosin sanoa, mitä asioita voisi pudottaa valtakunnan tasolta alaspäin. Yksi ongelma on siinä, että monet asiat tulisi kustantaa valtakunnan tasolla (= kaikille suomalaisille yhteisvastuullisesti, tuloja tasaten), vaikka niiden yksityiskohdista voisi päättää paikallisestikin. Monissa tapauksissa nykyinen filosofia, jossa valtio tasaa tuloja ja kunnat päättävät paikallisista asioista, osin yhteisiä rahoja käyttäen, on ihan toimiva periaate.
Maakuntatason yhteistyötä kannatan, mutta pääsääntöisesti se näyttäisi toimiva parhaiten kuntien vapaaehtoisena tai pienellä porkkanalla kanustettuna yhteistyönä. Porkkanan sijaan voisi tarjota myös keppiä vaikkapa niin, että kunnat velvoitettaisiin sopimaan joistain maakunnallisista asioistayhdessä.
Olisi hyvä jos maakunnat ja muutkin kuntien yhteenliittymät kommentoisivat yhdessä erinäisiä niihin liittyviä valtion hankkeita. Näin niiden mielipide tulisi selvemmin ja kuuluvammi esille.
Sekin on yksi ongelma, että ihmiset eivät ehkä olisi innostuneita perehtymään ja äänestämään velä yhdellä lisätasolla (kunta+maakunta+valtio+eurovaali). Jos minä saisi päättää vaalitavoista, kunnanvaltuustot päättäisivät (useimmissa kysymyksissä väkiluvulla painotettuna) myös maakuntatason asioista. Ylimääräisiä maakuntavaltuustoja ei näin tarvittaisi lainkaan.
Ahvenanmaallahan ainakin terveyspuolen hoitaa maakunta. En tunne sikäläisiä vanhustenhuollon rahoitusjärjestelyjä. Minusta vanhuspalveluiden kohdalla on luontevaa, että ne kustantaa pääsääntöisesti valtio (koska emme halua eläkeläisvaltaisten kuntien tai maakuntien mummojen joutuvan itse kustantamaan hoitoaan), mutta käytännön järjestelyt hoitaa kunta (saa tilata Maarianhaminastakin, jos vanhus on mieluummin siellä). Mainitsin jo aiemmassa viestissäni järkeviä tapoja hoitaa mahdollisia “kapeiden hartioiden” aiheuttamat kustannuspiikkiongelmia (= vakuutukset, valtion tasaus). Maakunnan tasolle eläkeläisongelmaa ei tule kustannusmielessä sysätä, sillä tuollaiset kustannukset tulee joka tapauksessa tasata valtakunnan tasolla.
Taitaa tehokkuuden lievä huononeminen olla todennäköisempää, sillä ainakin terveydenhuollon puolella THL:n tilastot viittaavat siihen suuntaan, että tarvevakioiduissa menoissa suuret kunnat ovat keskimäärin hieman pieniä tehottomampia. Tällaisilla hoitavien käsien aloilla suuri koko saattaa tuoda lisää byrokratiaa, parantamatta mitenkään noiden yksittäisten käsiparien toimintaa.
Ei maitoa saadakseen tarvitse lehmää omistaa.
Kilpailun ja valinnanvapauden poistaminen ei ole palveluiden käyttäjien tai veronmaksajien edun mukaista.
Väittäähän voi kuka tahansa mitä tahansa. Perusteluja kaipaisin.
Tietysti voidaan porukalla ihmetellä, miten veroprogression annetaan laskea kuin lehmän häntä jo ainakin kolmatta vuosikymmentä, jos tuloksena on tällainen tilanne.
No, maakunnilla suurkuntien sijaan on se ero, että edes joku päätöksenteko säilyy lähellä asukasta. Kaikki ei ole sotea. Jos kerran kuitenkin ongelmana on juuri tuo sote, on järkevämpää siirtää se (ja muita ylemmän tason asioita) maakunnille kuin luoda suurkuntia ja hävittää lähidemokratia kokonaan.
Jos satatuhatta suomalaista työllistyisi 3000 euron kuukausipalkasta ja maksaisi tästä palkasta veroa 30 %, tuottaisi se verotulja miljardin. Valtiontalouden alijäämä taitaa olla jotain kahdeksan miljardia (kun omaisuuden myyntiä ei lasketa tuloksi). Kun nuo satatuhatta ovat nyt saaneet tulonsiirtoja, voidaan tuo miljardi tuplata eli päästään noin kahteen miljardiin ja jonkin verran kulutusveroja tulee lisääntyneestä kulutuksestakin, vaikka kuluttaa se työtönkin. Sanotaan siis vajaat kaksi ja puoli miljardia. Jotta julkinen talous tällä tasapainottuisi, pitäisi työllisyyden nousta 300 000:lla. Ei pelitä.
Kunnista koostuvat maakunnat säilyttävät tosiaan enemmän paikallisdemokratiaa kuin maakunnan kokoiset suurkunnat. Kaikissa malleissa, joissa kunta pakotetaan pysyvästi jonkun suuren yksikön asiakkaaksi/maksajaksi vievät pieniltä kunnilta päätösvallan käytännössä pois. Vapaaehtoiset kuntayhtymät ovat paljon parempia siksi, että niissä kunnilla on periaatteessa mahdollisuus vaihtaa toimittajaa, jos palvelut ovat surkeita tai maksut liian kalliita. Pysyvä orjuus ei takaa kuin huonoa jossain vaiheessa.
Sellaista ongelmaa sotessa ei taida olla, joka pakottaisi siirtämään päätösvallan pois kunnilta. Miksi siis emme pitäisi päätösvaltaa edelleen kunnilla kaikissa niissä asioissa, joissa paikallisesta päätöksenteosta on hyötyä? Ja nuo väliportaan yksikötkin, esimerkiksi erikoislääkärin palveluita tuottavat tahot, pysyvät virkeämpinä ja tehokkaampina, kun asiakkaalla on mahdollisuus tarvittaessa vaihtaa toimittajaa. Palvelun rakentaminen isoksi vaihtoehdottomaksi möykyksi (maakunnan tai miljoonapiirin kokoiseksi) voi helposti johtaa koko järjestelmän kangistumiseen (ja pienten kuntien kannalta palveluiden katoamiseen, vaikka maksut eivät katoaisikaan, vaan ehkä kasvaisivat).
Eipä suinkaan, kaikki elementit ovat jo olemassa ja yhdistämällä sairaanhoitopiiri, erityishuoltopiiri ja maakunnan liitto saadaan aikaan säästöä hallinnossa.
Emme kai lehmistä nyt puhu?
Kilpailu ja valinnanvapaus säilyvät ennallaan, sote-uudistus ei koske yksityistä sektoria lainkaan (vaikka Kokoomus senkin haluaisi mukaan).
Onko urbaanilegenda? Tällaistahan Osmokin on manannut koko ajan, mutta ei ole sellaista vielä löytynyt — eikä ainakaan Sottunga ole sellainen.
Sottungan sivuilta ilmenee, että kunnan vakinainen työntekijä on kunnansihteeri — eikä 100 asukkaan kunnassa enempää tarvittane.
Ja, kuten aikaisemminkin totesin, ‘kaposilla hartioilla’ sekoitetaan keskenään rahoitus ja toiminta. Ahvenanmaalla maakunta vastaa terveydenhuollosta ja sen rahoituksesta, pienikin kunta selviää kyllä muista tehtävistään, jos haluaa. Ja terveydenhuoltoa on myös Sottungassa.
Niinhän ne tekevätkin, mutta se ei toimi, koska yhteeliittymillä ei ole tarvittavia resursseja. Ei edes yhteinen kanta vaikuta asiaan, koska resurssit ovat valtiolla ja niiden päällä istuu ministeri. Nimimerkillä “Kokemusta on”
Tämä ei ole ongelma kuin ehkä ensimmäisissä vaaleissa. Kuntien rooli (rahankäyttö) nimittäin kutistuisi reiluun kolmasosaan nykyisestä, joten maakuntavaltuusto olisi kunnanvaltuustoa paljon tärkeämpi.
Tästä asiasta olen täysin eri mieltä. Tällaisia maakuntia ei tarvita, kunnat voivat nytkin rakentaa kaikki haluamansa yhteiset hallintohimmelinsä.
Maakuntavaalit kannattaisi kuitenkin järjestää kunnallisvaalien, ei eduskuntavaalien yhteydessä. Maakuntavaltuustoissa tarvitaan enemmän kunnallismiehiä kuin valtiomiehiä.
Maakuntamallista puhuttaessa EVA ja Erkki Virtanen antavat palveluiden järjestämiselle eri sisällöt.
Maakuntatasolla voi pohtia, voiko sillä tasolla joitain nykyisen byrokratian komponentteja yhdistellä. Voi olla että löytyy kohteita, tai sitten ei. En usko yhdistelyn sinänsä tuovan säästöjä (koko vain lisää byrokratian kerroksia ja monimutkasuutta), mutta ehkä jotain säästöjä saataisiin, jos löydettäisiin riittävästi täysin päällekkäisiä toimintoja hallinnosta.
Kuntien kannalta myös soten vieminen maakuntatasolle eroaisi nykytilanteesta erityisesi niiin, että kunnilta katoaisi päätösvalta ja mahdollisuus valita sille itselleen sopivimmat palvelut.
Soten maakuntiin viemisen en usko tuovan mtään sästöjä. Todennäköisemmin käy tasan päinvastoin. Ehdotettu sote-malli on vielä valinkauhassa, mutta paimmillaan se voisi olla suuri byrokratia, jolla on oikeus laskuttaa kuntia mielensä mukaan (eli ei edes intressiä pitää kulut kurissa).
Ymmärsin tuon niin, että valtio ei kuuntele.
Onhan alhainen äänestysprosentti ongelma jo nytkin. Jos osa päätösvallasta siirretään vielä maakuntatasollekin, äänestäjät ymmärtävät systeemin toimintaa aiempaakin vähemmän, ja tämä vähentänee äänestysprosenttia, kiinnostusta ja demokratian toimivuutta. Pitäisi siis tarjota kansalaisille yksinkertainen ja selkeä malli.
Taidan itse asiassa olla samaa mieltä. Nykyinen malli toimii kyllä ihan ok, ja on joustavampi kuin mikään maakuntamalli. On hyvä, jos kunnat voivat rakentaa tasan niin monimutkaisen tai yksinkertaisen “himmelin” kuin niille on tarpeen.
Mieluummin juuri näin päin.
Ei niitä löydy, koska tietosuoja.
Kyllä kunnanjohtajat ovat ainakin Oulun-Kainuun seuduilla valitelleet, että uusi leukemiatapaus tai joku muu poikkeuksellisen kalliita hoitoja vaativa syöpä, kahdesta puhumattakaan, pistää pienen kunnan finanssit tiukille.
Tuo Sottungan todellisuushan kertoo sen, että maakuntamallissa pienikin kunta voi hoitaa sille jätetyt tehtävät.
Kertauksena:
- SOTE-keskustelussa puhutaan vain erikoissairaanhoidosta
— sosiaalipuolen rahavirroista ja toiminnasta ei puhuta mitään
— kuntien päätösvalta kuluistaan loppuu jopa teoriassa
— kKpu taistelee vaikutusvallastaan kuniten kautta hoidetussa päätöksenteossa jyrkästi, joten mitään järkevää ei voida tehdä
— ennakoivasta terveydehuollosta rangaistaan lisäkuluilla
— SOTE nähdään vain lääkärien edunvalvonnan paikkana
— potilaista tai kasnalaisista kukaan ei ole kiinnostunut vaan vallasta
— lääkärien, hoitajien ja potilaiden määrä ei muutu
— mitähän proseseja tässä kuvitellaan kehitettävän?
Olisi sen yhden sairaanhoitoppirin voinut lkkautaa muutenkin.
Lahden keskusairaalin siirtäminen HUS megapiiriin on loogista kehitystä ja Helsingin laajenemista.
Valtionhallinnon aluejakoa ja vaalipiirejä ei edelleenkään uskalleta edes miettiä, vaan vain makskoimaan kuluja. Lopputuloksena on itsenäinen apparaatti. Demareista isot kulut ovat hyvä asia… tuloksista ei niin väliä.
Päätöksentekoa ja kustannusvastuuta ei voi ihan kokonaan erottaa, koska toisten maksama on ilmaista.
“Kunnan kassa tyhjeni kolme vuotta sitten, kun kolme vanhusta piti laittaa pääsaarelle vanhainkotiin. Säästökuuri lopetti investoinnit, ja kunnanjohtajan virkakin lakkautettiin.” http://www.hs.fi/kotimaa/a1376710560985
Voi tämä tietysti olla urbaanilegendaa tai amatöörien puuhastelua; saattoihan olla että kunnan kassa tyhjennettiin vaikka Saariselän kuntaseminaarin osallistumismaksuihin ja nyt vaan selitellään vanhusten laitoshoidoilla. Ja uskon kyllä oikein hyvin että taitavat maalaiskuntapäättäjät osaavat taitavasti putsata kunnan tilit typötyhjiksi ja niin että katuvalot ja siltarummut jäävät omalle kirkonkylälle mutta velat menevät keskuskunnan maksettaviksi.
Pitää olla tietenkin tarkkana, ettei tee väärin kannustavaa mallia. Maakuntamalli ja muut sitäkin mammuttimaisemmat ehdotetut mallit voivat osoittautua huonoiksi esimerkiksi siksi, että niissä köyhätkin kunnat maksavat käsketyn (ehkä jatkuvasti nousevan) osuuden, voimatta itse vaikuttaa juurikaan asiaan, ja voimatta valita halvempaa toteutustapaa.
Osin tämä kuntien taloudellisiin vaikeuksiin ajaminen on kai hallituksen tahallistakin politiikkaa. On näet keksitty sääntö, että jos kunta ei selviä taloudellisesti kiristyvästä (tai tahallaan kiristetystä) hallituksen asettamasta tilanteesta, hallitus voi liittää sen johonkin toiseen kuntaan.
Maakuntamallissa kunnat eivät maksa mitään vaan maakunta kerää tulonsa verolla.
Miten niin ei?
Lyhyen tähtäimen ongelma on kuitenkin lama ja deflaatio. Se kamppaa kaikki pitkän tähtäimen ratkaisut.
Kuntauudistus oli hallituksen kärkihanke. Se oli myös se poliittinen liima kokoomuksen ja demareiden välillä, jonka puuttesta hallitusta nyt arvostellaan jo hallituksen sisältäkin. Suurempi kuntakoko olisi antanut hartiat kasvavien sote-kustannusten kantamiseen. Haluttiin pois epädemokraattisista kuntayhtymistä. Vuosien väännön jälkeen päädyttiin lopulta epädemokraattisiin kuntayhtymiin. Hallinto lisääntyy reippaasti ja se lisäys rahoitetaan palveluja karsimalla. Kun hallinto lisääntyy, lisääntyy myös byrokratia, joka taas hidastaa kehitystä ja uusia innovaatioita. Sote-ratkaisu toteuttaa vain ja ainostaan yhtä poliitikan perussääntöä: kun kaikki osapuolet ovat tyytymättömiä, on saatu aikaan paras ratkaisu.
Hallituksen suurin virhe oli luopua kuntauudistuksesta. 19 kuntaa olisi hyvin riittänyt Suomelle ja samalla olisi ratkennut perustuslain ja rahoituksen ongelmat. Olisi pitänyt olla rohkeutta ottaa vastaan kertarutina kuin jatkuva kitinä.
Mielenkiintoista. No, se Osmon juttu on aina koskenut sairaanhoitoa, ei vanhustenhoitoa.
Ja kyllä minunkin mielestäni 100 asukkaan kunta on liian pieni.
Ja tuskin kysymys tässä tapauksessa on siitä, että se yksi kunnanjohtaja olisi missään Saariselällä kunnan kassaa tyhjentänyt — ja tällä hetkellä kunnassa on kunnansihteeri ja talous ylijäämäinen.
Ahvenanmaan maakunnalla olisi kyllä verotusmahdollisuus, mutta toistaiseksi siihen ei ole tarvinnut turvautua.
“lakkautettava” sairaanhoitopiiri ei ole Päijät-Häme (Lahti) vaan Itä-Savo (vain 44000 asukasta). Päijät-Häme vaan siirtyy TAYS-sote-alueelta HYKS-sote-alueelle. Itä-Suomessa (KYS-sote) saa pystyttää vain 4 toteuttamisvastuukuntayhtymää (Sairaanhoitopiirejä siellä on nyt 5).
Aletaan kutsua maakuntia “kunniksi” ja kuntia “pitäjiksi” ja annetaan molemmille verotusoikeus.
Ei ole “maakunta” sana silloin riesana.
Meillä taitaa olla koko lailla erilainen visio optimaalisesta maakunnasta ja siihen kuuluvasta kunnasta.
Omassa visiossani kunnat nykymuodossaan lähes häviäisivät ja muuttuisivat entisenlaisiksi kevyiksi pikkukunniksi ja kaupungit jakautuisivat kaupunginosakunniksi.
Sen sijaan lainsäädännön laatimisen, ulkosuhteiden hoidon ja oikeustoimen, (yliopistolaitoksen?) ja väkivaltakoneiston hallinnan ulkopuoliset toiminnot suurelta osaltaan siirtyisivät maakuntien vastuulle. Kaikki järeät kunnallispoliitikot taatusti pyrkisivät maakuntavaltuustoon ja ‑hallitukseen ja pitäisivät huolen yleisön informoinnista.
Maakuntamalli nimenomaan yksinkertaistaisi hallintoa ja tekisi siitä ymmärrettävämmän. Nythän valtion- ja kunnallishallinnon välinen raja polveilee ylhäältä alas ja alhaalta ylös: Erilaiset valtion paikalliset etäpäätteet tekevät päätöksiä yksittäisen ihmisen tai yrityksen 50 €:n asioista ja ministeri järjestelee 5 M€ siltarumpuhankkeita, mutta toisaalta kunnat päättävät sairaanhoitopiireissä satojen miljoonien… miljardien €:n asioista.
No, varmaan niitä visioita pitääkin olla erilaisa.
Sori, en täysin huomioinut eri ehdotusten eroja.
Tuollaisessa maakuntamallissa, jos sote-maakunta kerää kaikki tulonsa veroilla, on se suuri epäoikeudenmukaisuus, että köyhimmät maakunnat (esim. Pohjois-Karjalan mummont) maksavat peruspalvelunsa itse. Tuollainen malli vaatisi tuekseen vähintään mykyisten kuntien valtionosuuksien tapaiset maakuntien valtionosuudet (ta muita tasauskikkoja).
Olisiko maakuntien verotus muuten valtion verotuksen kaltaista progressiivista verotusta, vai kunnallisveron kaltaista verotusta tasaprosentilla, vai jotain siltä väliltä?
Montako maakuntaa hoitaisi verotuksen?
19 on liikaa, 5 olisi parempi (manner-Suomessa)
Pääkauunkiseutu on erityinen sotku Helsinki, Itä/Keksi/Länsi-Uusimaa satunnaisine rajoineen.
Poliisi pärjää nykyisin 11 + 1 (Ahvenanmaa) alueella ja siinäkin rajat Helsingin, Itä-Uusimaan ja Länsi-Uusimaan välillä ovat omituiset. Pelastuslaitoksella on vielä Keski-Uusimaa.
Hätäkeskuksia alueineen on kuusi.
Vaalipiirejä on 2015 onneksi enää 12 + 1 (Ahvenanmaa), joka seuraavalla vaalikaudella vähenee ainakin yhdellä — Satakunta ja Lappi ovat väestöltään katoamassa kartalta.
Sairaanhoitopiirejä jäi liikaa — ainakin Vaasan SHP ja Etelä-Pohjanmaan SHP olisi joutanut yhdistää.
Kunnathan eivät halua ola lumenluonti- ja leikkienttien rakennusorganisaatioita. Tosin nykyisinkin terveydehuolto, sosiaalipuoli ja koulutus hoituvat läpilaskutuksella ja pitkillä valtuustopuheilla. Lähinnä jokainen kunta pääsee ostamaan erikseen omat tietojärjstelmänsä ja pitämään johto-organisaatiota, mikä toki veronmaksajille on vain rahanmenoa.
Ok. En hävittäisi kuntia tai tekisi niistä “kevyitä”, koska siinä menisi samalla helposti paikallisdemokratia. Minusta Suomen kaksitasoinen malli, jossa kaikille suomalaisille yhteiset asiat tulevat ylhäältä, ja toisaalta paikalliset asiat voi päättää paikallisesti sellaisissa yksikäissä, jotka ihmiset kokevat itselleen luonteviksi, on hyvä. Kaikkinainen keskusjohdon alaisuuteen pakottaminen on tässä mielessä yksipuolistamista, eli menoa puhtaan keskusjohtoisen mallin suuntaan. Pelkään että tuollainen malli jämähtäisi paikalleen.
Kaupungeissa kaupunginosien muuttamista itsenäisiksi voi kokeilla, jos kaupunkilaiset itse sitä haluavat. En usko puolipäätösvaltaisiin kunnanosavaltuustoihin, sillä ne ajautuisivat todennäköisesti vain kerhoiksi, jotka päättäisivät niistä asioista, jotka eivät varsinaista päättäjää juuri kiinnosta. Helpompi ajatella niin, että pienet itsenäiset yksiköt voivat delegoida vastuitaan isommille yhtesityöyksiköille (kuntayhtymille, seutukunnille, maakunnille, yhteisyrityksille,..).
Asiat jotka halutaan toteuttaa tismalleen samanlaisina kaikille, menevät ehkä kuitenkin luontevasti valtion kontrollissa. Jos kaikki suomalaiset ovat jo tottuneet samoihin pelisääntöihin, voi olla hyvä pitää kiinni tästä yhtenäisyydestä. Alemmille tasolle antaisin tehtäviä, joita alemmat tasot haluavat ja saavat “personoida” tai virittää paikallisiin tarpeisiin mahdollisimman sopiviksi. Iso osa paikallisesti toteutettavista palveluista on kuitenkin sellaisia, joille valtio on jo asettanut raamit (esim. tietyn tasoista peruskoulutusta tarjottava kaikille kunnan lapsille).
En näe tuossa rajassa kovin pahoja ongelmia. Esimerkiksi kyläpoliisikin voi hyvin olla valtion palkkalistoilla, ja kotihoidon tuen voisi maksaa valtio, koska se on ehkä yksi kiinteä rahasumma, joka maksetaan kaikille ehdot täyttäville, asuinpaikasta riippumatta ja asuinpaikan asiaan mitenkään vaikuttamatta.
Toisaalta erikoissairaanhoito (aika keskitetty palvelu) voisi hyvin olla pikkukunnan joltain keskitetymmältä yksiköltä tilaama palvelu. Kunta ymmärtää hyvin mikä suunta kuntalaisia miellyttää, missä palvelut toimivat, ja missä kustannustaso on järkevä. Mahdollisuus vaihtaa toimittajaa pitää järjestelmän myös joustavana ja hereillä.
Aivan. Visiosi oli hyvä ja hyvin perusteltu, vaikka painotukseni saattavatkin hieman poiketa esittämistäsi painotuksista.
Siis jos saat sydänkohtauksen, et tilaakaan ambulanssia, vaan kunta tilaa sinulle ‘palvelun’?
Suomessa on se paha vika, että asiaa kuin asiaa tarkastellaan irrallaan kokonaisuudesta. Sen seurauksena joka miltei joka asialle on syntynyt omat hallintonsa ja laatikkonsa.
Maakuntamallissa asioita tarkastellaan kokonaisuutena, joka tarkoittaa mittavia synergiaetuja.
Toinen paha virhe on, että jatkuvasti tehdään päätöksiä, normeja ja toimintamalleja, jotka perustuvat isännättömään rahaan. Maakuntamallissa on verotusoikeus ja suorilla vaaleilla valitut (veronmaksajien) edustajat. Siinä ei ole isännätöntä rahaa.
Eikö tuo ole aika suoraviivaista. Minä tlaan yleisestä hätänumerosta ambulanssain. Kunta on tilannut joltain yrittäjältä palvelut sitä ennen. Tosin tämä ei enää toimi, sillä keskittämisintoiset jo siirsivät nuo vastuut pois kunnilta (ja saivat kai aika yleisesti palvelut yhä maksavien kuntien kustannukset nousemaan).
Ja mistähän se kunta tietää, milloin tarvitset ambulanssia?
No, leikki sikseen… ensihoito on nykyisin sairaanhoitopiirien vastuulla, myös ambulanssit. Sote-uudistuksen jälkeen se lienee sote-alueen vastuulla ja se ‘tilannee’ ensihoidon joltakin kuntayhtymältä, joka epäilyttävästi muistuttaa sairaanhoitopiiriä. Mikään ei muutu eikä kunnalla ole mitään sanomista.
Tuon ambulanssiuudistuksen voisi tietenkin peruuttaakin. Vaikka niin tuskin tapahtuu. Moni muu asia aiotaan viedä seuraavassa vaiheessa pois kuntien päätös- ja ohjaamisvallasta. Pienten kuntien kannalta aika pelottava skenaario. Voi kohta tulla laskuja laskun perään, ja palveluiden leikkauksia samaan aikaan.
Ja ulospääsyä ei kai hallituksen suunnitelmien mukaan ole muita kuin pakkoliitokset isompiin kuntiin, kun kunnan rahat on saatu pumpattua tyhjiin. Sitten useimmat palvelut saa suoraan kotikunnasta, eikä entisen kunnan asukkailla ole virallisesti tilanteessa valittamista. 😉
“Suomessa terveydenhuolto on ollut kuntien vastuulla ja sen vuoksi aivan liian kapeilla harteilla. Varsinainen toiminta on nyt tarkoitus antaa 19 tuotantovastuualueille, joita kutsun tässä kirjoituksessa maakunniksi. Niiden keskikoko on vajaat 300 000 asukasta, mikä on kansainvälisesti alarajalla.”
Ei ratkaise asiaa, ellei poliitikkoja ja lääkäreitä siivota pois organisaatiojohtamisen ammattilaisuutta vaativista tehtävistä. Myös vastaavat rinnakkaiset päälikköpaikat pitää poistaa, elleivät ne oikeasti tuota mitään.
Aika sokeasti uskotaan erilaisten “mallien” ratkaisevan asiaa, todellisuudessa ne vain luovat “kehykset”, se ratkaisee miten niitä käytetään. Siinä kohtaa pitää poliitikot ja lääkärit pitää sivussa sotkemasta asioita. Poliittinen toiminta tai lääkärin ammatti, tai lääkärin koulutus eivät anna ammatillista pätevyyttä muuhun kuin toimimaan poliitikkona tai lääkärinä.