Juha Sipilä haluaa Suomen nousuun kasvurahastolla, jossa valtio jollakin tavoin lähtisi mukaan uusiin suomalaisiin yrityksiin. Tässä on useampiakin ongelmia.
- Miksi valtio myisi tuottavia yrityksiä, kun se saa lainaa korolla, joka alittaa selvästi myytävien osakkeiden oletetun tuoton? Lainan ottaminen ja omaisuuden myynti vaikuttavat valtion taseeseen yhtä negatiivisesti. Valtion on syytä myydä yrityksiään vain, jos on syytä olettaa, että uusi omistaja on yrityksen kannalta parempi kuin vanha eli että valtio on taitamaton omistaja. Pörssiyhtiöiden toimiin se ei kuitenkaan voi omistajana juuri vaikuttaa.
- Maailmassa ei ole pulaa pääomasta osaavassa omistuksessa olevasta riskinottokykyisestä pääomasta. Jos valtio myy yrityksiään, joku ne varmaankin ostaa, eli samalla vedetään markkinoilta sijoituskykyistä pääomaa.
- Kuinka hyvä sijoittaja valtio sitten on sijoittamaan lupaaviin uusin yrityksiin (ja kuka lupaava yrittäjä haluaa valtion osaomistajaksi?) Valtion pitäisi olla sijoittajana parempi kuin ovat ne ostajat, jotka ostaisivat niitä valtio myymiä osakkeita.
Minä lähtisin purkamaan ongelmaa siitä päästä, miten saisi mobilisoiduksi ne sata miljardia euroa, jotka lahoavat liki korottamilla pankkitileillä. Moni voisi osin aatteellisessakin hengessä sijoittaa rahastoon, johon hän luottaa ja joka hänen ja tuhansien muiden puolesta etsisi lupaavia kasvuyrityksiä ja riskillä, mutta hajautetulla, investoisi niihin.
Yksi ongelma on tietysti siinäkin, että osakeomistusta verotetaan raskaammin kuin vaikka sijoitusasunnoista saatuja. Vuokratuotosta menee veroa vain kertaalleen 30 % mutta osinkoja verotetaan kahteen kahteen kertaan jolloin kokonaisveroaste menee yli 40 prosentin.
Mutta velkaantuminen on aina pahasta!
Julkinen valta vain tuhlaa ja yksikään erä taseessa sillä ei ole koskaan tuottava.
🙂
Osmo, olen täysin samaa mieltä. Pääomaverotuksemme ampuu vain omaan nilkkaan. Tässä on se iso ero ruotsalaisen ja suomalaisen politiikan välillä. Ruotsalaiset ovat aina ymmärtäneet ruotsalaisen pääoman merkityksen.
Olen kauhulla katsellut, kun sekä vanhoja perhe- että uusia kasvuyrityksiä myydään ulkomaiseen omistukseen. Omistajalla on suurikin merkitys mm. sille, mihin työllistävät investoinnit tehdään ja mistä toiminta lopetetaan. Joka muuta väittää, on joko äärettömän tyhmä tai valehtelee tietoisesti. Epäonnistumisesta tekee täydellisen tapamme verottaa myyntivoittoja tavala, joka ei edesauta kotimaisen pääoman syntymistä.
Mistä rahat alkaville/kasvaville PK-yrityksille saadaan, on todellinen ongelma. Pankkien väite, että rahaa on, jos on kunnon idea, on todellisuuden vääristelyä. Pankit eivät kuitenkaan ole yksiselitteisesti pahiksia, sillä ne ovat joutuneet sopeutumaan uusiin vakavaraisuus yms. säädöksiin
OS: “Minä lähtisin purkamaan ongelmaa siitä päästä, miten saisi mobilisoiduksi ne sata miljardia euroa, jotka lahoavat liki korottamilla pankkitileillä. Moni voisi osin aatteellisessakin hengessä sijoittaa rahastoon, johon hän luottaa ja joka hänen ja tuhansien muiden puolesta etsisi lupaavia kasvuyrityksiä ja riskillä, mutta hajautetulla, investoisi niihin.”
Arhinmäki kai tätä jo esitti. Kansalaisen kannalta ongelmana on: “… rahasto … johon hän luottaa…”, ei valtiollisena toteutuksena ole välttämättä luottamuksen arvoinen.
Asia on kuitenkin tärkeä. Voisikohan tässä ajatella rahaston asemasta jonkinlaisen joukkorahoitusmarkkinan kehittämistä?
Arhinmäki esitti rahastoa, jolla olisi rajaton valtion tappiontasaus eli se voisi rahoittaa kuinka huonoja hakkeita tahansa. Ei hyvä. Kuulostaa Arhinmäeltä.
Jos halutaan turvottaa yksityissektoria se tapahtuu helpoiten karsimalla julkiselta puolelta.
VATT:in mukaanhan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää ja karsittu julkinen sektori ei työllistä joten työpaikat pakostakin syntyvät yksityiselle puolelle. Ei tarvittu edes rahastoa 😉
Siltarumpppu Oy:n paperit kuumottavat pöytälaatikoissa kautta Suomen sydänmaiden.
Siellähän se sijoituskohde on.
Mielestäni valtion ei yleisesti ottaen pitäisi omistaa yrityksiä. Valtion tehtävänä on toisaalta valvoa yritysten toimintaa ja toisaalta edistää niiden toimintaa (mm. siksi, että syntyisi työpaikkoja ja saataisiin kerättyä veroja). Se, että valtio itse omistaa yrityksiä, aiheuttaa helposti ristiriitoja, erityisesti silloin kun yritykset toimivat kilpailuilla markkinoilla. Huonoja esimerkkejä valtion puuhastelusta yritysmaailmassa löytyy valtion kuvaputkitehtaasta alkaen.
Sipilän ajatuksissa voi olla sikäli itua, että valtio voisi toimia enkelirahoittajana, koska Suomessa yksityiset pääomat ovat vähäisiä — kunhan exit tehdään ajallaan. Toisaalta markkinat ovat yhä enemmän globaalit, joten kotoinen pääomaköyhyytemme ei enää ole niin iso ongelma kannattavimpien yritysideoiden osalta. Ongelmana ovatkin enemmän vähemmän tuottavat yritykset, joita kuitenkin tarvittaisiin työpaikkojen luomiseen.
Sipilän talouspoliittiset avaukset ovat olleet aika tyhmiä. Nyt jos vielä menisi, kymmenien tuhansien Sari Sairaanhoitajien erottamisen jälkeen, myymän hyvää omaisuutta pois ja rahoittaisi sillä jotain sijoitusbingoa, niin varmaan jossain vaiheessa jonkun pitäisi mediassakin alkaa puhumaan politiikasta, eikä shortseista. Nyt jos valtiota aletaan johtamaan kuin firmaa, jolla ei ole verotusoikeutta ja joka ei saa halvalla lainaa, niin tämä koko paska on aika äkkiä sitten oikeasti nurin.
Herää kysymys, että miksi Keskusta, jonka väitetään olevan se kiva oikeistopuolue pienelle ihmiselle, ajaa tällaisella shokkipolitiikalla nyt sitten jenkkityylin oikeiston uusliberaalia yhteiskuntaa tämän nykyisen tilalle, joka voisi mennä ihan kivasti, vaikka velkaantuen vähän lisää, tämän kuopan yli?
Tärkein syy siihen, miksi oikeisto haluaa myydä valtionyrityksiä on se, että palvelut halutaan yksityistää periaatteesta ja yksityisen voitontavoittelun edistämiseksi. Valtion budjetti on niissä pohdinnoissa sivuseikka.
Toiseksi tärkein syy lienee se, että valtion kykyä laajaan omistajaohjaukseen epäillään, kun politiikka ja vaalit astuvat mukaan kuvaan. Julkisella sektorilla voi tiukan paikan tullen tulla päätöksenteossa voitontavoittelua tärkeämmäksi esimerkiksi työpaikkojen säilyttäminen, jolloin samoilla markkinoilla kilpailevat yksityiset ja julkiset toimijat joutuvat keskenään erilaiseen asemaan.
Mitä lisävelanottoon tulee, halpa korko tällä hetkellä ei saa tuudittaa siihen uskoon, että velkojen uusintaminen olisi jatkossa tulevaisuudessa yhtä halpaa. Kaikki on kiinni velkapapereita ostavien luottamuksesta rahojensa takaisin saamiseen. Jos tällainen luottamus alkaa rispaantua, korot voivat nousta jyrkästi. Erityisesti halutaan varoa sitä, ettei yhtäkkisesti aleta lisätä markkinoille tarjottavien velkapapereiden määrää siinä määrin, että se herättäisi huomiota.
Broidi perusti vastikään yrityksen joka tekee jotain tuonsuuntaista. Se järjestää osakeanteja alkuvaiheen pikkufirmoille ja etsii sijoittajia jotka ovat kiinnostuneita kuhunkin antiin osallistumaan. Firma tekee due diligencen ja muutakin sovittelutyötä sijoittajien ja pikkufirmojen välillä (ja ottaa omat kulunsa välistä), sijoittajan ja pikkufirman keskinäisen löytämis- ja luottamiskynnyksen alentamiseksi.
Kyseessä ei tosin ole rahasto, sillä sijoitus on suora osakesijoitus. Kansankapitalismin katalysointia siis.
Onkohan perusasiat hieman hakusessa? Pankkijärjestelmä on jo nyt lainannut talletuskantansa moninkertaisesti ulos. Rahat eivät siis lahoa missään.
Mistä tulee se väite, että rahat makaavat pankkitileillä? Pankit ovat takuulla sijoittaneet ne eteenpäin.
Pankki saa (toistaiseksi) rajatta rahaa keskuspankista ja paljon halvemmalla kuin säästäjiltään. Tämäkin kyllä muuttuu.
Tarkoittaako sata miljardia pankkitileillä kotitalouksien talletuksia? Tilastokeskuksen taulukon mukaan näyttäisi talletuksia olevan n. 80 mrd:
Tilastokeskus, kotitalouksien rahoitusvarat
Näistä jokin osuus lienee esim. asunnon myynnistä saatuja varoja, joilla on tarkoitus ostaa uusi asunto tai sijoitusten myynnistä saatuja varoja, jotka on tarkoitus sijoittaa uudestaan, joten en usko, että kaikki 80 miljardia ovat vain lahoamassa tileillä ilman, että niitä olisi tarkoitus käyttää johonkin…
Sipilän ehdotus on järjetön, näköjään silti menee läpi.
Valtio siojoitajana myy Solidiumin tuottavimpia sijoituksia, vuosituotto 5 — 6 %/vuosi. Samaan aikaan valtio saisi rahoitusta 1% vuosikorolla.
Sipilän ja Kepun idea on ilmeisesti aiheuttaa noin 4 — 5% vuotuinen hävikki kansantaloudelle!
Vastaavasti valtiosijoittajan startegiset investoinnit ovat olleet tuotto-odotuksiltaan ja tulevaisuudeltaan varsin heiveröisiä: telakka, Outokumpu, Talvivaara. TEM ja VM saavat osansa hölmöilystä.
Ensiksi, Suomella on säännllisiä ja jautuvia kuluvastuita, jolloin on ihan järkevää olla myös tuottavaa sijoitusvarallisuutta kattamaan näitä menoja. Perinteisesti lama-aikoina tätä omaisuutta on hankittu halvalla lisää.
Valtion kasvurahastona kannattaisi toimia kuten kaikki muutkin sijoitusrahastot. Käytetään Solidiumin omaisuusmassa rahaston lainoituksen vastineena ja käytetään velkavipua.
Rahasto voisi tuoda sitä kotimaista omistajuutta ja paikata kansallisen ääomavarannon puitteita. Näinhän on toimittu ennenkin.
Kasvurahastolla on toki oltava myös järkevä toimintatapa ja riskinhallinta. Tuottamatomaan ja ilman tulevaisuutta oleviin hankkeisiin ei ole järkeä sijoittaa valtion tai kenenkään muunkaan.
Suurin huoli on, että taas saadaan näitä mika nykäsiä sijoitustoiminnan johtoon, jolloin tavoiteet ovat ennen muuta vaalitaktisia.
Sipilän ensimmäinen kansallisesti tärkeä sijoituskohde lienee Pyhäjoen yhdinvoimalahanke. Se ei oikein muille kelpaa.
Jotain tosiaan on hassusti, kuulen tarinoita että vaikka korot ovatkin matalalla (minkä tarkoitus on juurikin pistää talouden pyörät liikkeelle), pankit antaisivat lainaa vain kaikkein turvallisimmille ja vakavaraisimmille kohteille — mieluiten niin vankoille putiikeille ettei niillä lainarahan tarvetta ei ole.
Samoin leukani loksahti kun otin kesällä lainaa käytettyä autoa varten. Viitekorko on 0.085% mutta pankin marginaali 7.5 prosenttia! Marginaali melkein satakertainen viitekorkoon verrattuna! Juuri pienemmällä marginaalilla vakuudetonta lainaa ei tunnu saavan mistään, käykääpä vaikka S‑pankin lainalaskurilla kokeilemassa.
Vakuudettomuus tietenkin on korkeaan marginaaliin vaikuttava tekijä (esim. asunnon panttamisen sivukulut olisivat olleet tolkuttomat noin pienessä lainassa), mutta kun summa oli pieni ja laina-aika lyhyt, tuon kärsi vielä ottaa. Jos tuo minun lainani marginaali yhtään indikoi kuinka pankit arvioivat epävarmojen start-up yritysten riskien hinnoittelua, ymmärrän yhden niistä syistä miksei laajamittainen yrittäminen ota käynnistyäkseen tässä maassa.
Jos lainasi oli vakuudeton, pankki joutui nykyisten Basel III ‑sääntöjen mukaan kirjaamaan sen kokonaisuudessaan luottotappioksi. Se kirjattiin tietysti ylös, kun maksoita lainasi, mutta tällaiset säännöt lisäävät kovasti korkomarginaalia riskilainoihin.
Sopii katosa netistä mitä firmoja valtio omistaa osittain tai kokonaan. Voi vain todeta että ilman valtiota suomen liiketoiminta olisi todella paljon nykyistä köyhempää.
Valtio omistajana ei siis ole mitään ihmeellistä. Hyvä kysymys on se, että miksi suurin osa valtion omistjamista firmoista näyttää olevan perustettu aika päiviä sitten. Miksi ei ole uusia?
Jos Solidiumilla onkin hyviä sijoituksia, niin koko salkku ei ole tuottanut mitään viimeisen vuoden aikana.
Puulaaki kun on viimeisen vuoden aikan sijoittanut reilusti yli sata miljoonaa euroa Talvivaaraan. Solidium onkin kyseisen konkkapuljun suurin yksittäinen omistaja 15% omistusosuudellaan.
Vaikka lainalla vivutttaminen tietyissä tilanteissa voisi olla järkevää, niin valtio ei vaan pysty toimimaan sijoittajana järkevästi. Aina se politiikka sotkee asiaa. Aina kun jossain ollaan lakkauttammassa jotain tuotantolaitosta, nousevat äänenpainot että valtion suurena omistajana on tehtävä “jotakin”.
—————
Ihan vastaavalla tavalla Sipilän kasvurahasto on järjetön. Ei valtio osaa rahoittaa sopivia firmoja. Meillä muutenkin pyörii rahoitus aivan liikaa julkisen sektorin kautta tekesin, finnveran ja muiden vastaavien rahoitusjuttujen takia.
Niinkuin blogisti kirjoittaa: jos on hyvä bisnesidea ja kasvupotentiaalia on, niin VARMASTI rahoitusta löytyy ihan koti Suomesta.
Sipilän idea “tase” töihin, ei voi muuta tarkoittaa kuin kuuluisaa siltarumpupolitiikkaa jonka joku tossa ylempänä jo otti puheeksi.
Kannattaako sen takia myydä tuottavaa omaisuutta (osingot) kun velkaa saa miltei nollakorolla onkin sitten taas poliittinen päätös, joka näillä gallup-luvuilla näyttää hyvinkin toteutuvan.
Onhan siellä solidiumissa yhtiöitä jotka kelpaavat “sopivaan” hintaan pääomasijoittajille:
Nordeaa, Fortumia, Sampoa jne.
Mitenkähän minusta tuntuu, että ajatus oikeastaan on: “Miten saisimme ihmisiltä rahat pois”?
“ovat vain lahoamassa tileillä”
Niinpä. Pätäkkää meilläkin pankissa, mutta kun se s*nan putkiremppakin pitää jollain maksaa.
RE: kasvurahasto — veroporkkanaa runsaasti ja mahdollisesti jonkinlainen valtion pääomatakuu (joo ei ongelmatonta) niin avot, johan on sijoittajia.
Määkin pyöräinen kommentoi edellä fiksusti: “Mistä tulee se väite, että rahat makaavat pankkitileillä? Pankit ovat takuulla sijoittaneet ne eteenpäin”
Tässähän se asian ydin juuri onkin: Eivät ne säästäjät ole sattumalta jättäneet rahojansa pankkitileille mätänemään. Ovat vain koettaneet hakea rahoilleen mahdollisimman vähäriskisen ja helppohoitoisen paikan.
Etuna on vielä se, että rahat saa pankista ulos milloin vain.
Siis riski on se ydin. Siitä pitää lähteä purkamaan strategiaa Suomen nousulle. Jos lähtee liikkeelle jostakin muusta, on heti harhateillä.
Riski pitää lykätä sellaisen ammattilaisen niskaan, joka osaa sitä parhaiten kantaa ja manageroida. Tämä onkin sitten rajussa globaalissa kilpailussa 24/7 hommaa.
Ratkaisu löytyy pääosin PK-sektorilta ja nimen omaan keskisuurista, kasvukykyisistä ja markkinoille jo etabloituneista yrityksistä.
Sinne syntyy suurin osa uusista työpaikoista.
Tällaisia yrityksiä on Suomessa noin 2000 kpl ja niitä manageroi noin 10 000 kokenutta suomalaista riskinottajaa.
Kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu siis näin: Millä ehdolla nuo 10 000 ovat valmiit ottamaan Suomen kasvu-riskin kannettavakseen?
Vastaus: Annetaan riskin ottajalle oikeudenmukainen, eli ruhtinaallinen korvaus.
Muuten he vievät busineksensa muualle tai vetäytyvät jonnekin lämpimään nappailemaan Gini-tonicia.
Seppo Korppoo, suomalainen riski-yrittäjä.
PS: Määkin tykkään GTstä…
Solidium ja vation sijoituspolitiikka on jonkinlainen teollisuuden maataloustukilaitos.
Joko tehdään tuottamattomia sijoituksia poliittisesti tarkoituksenmukaisesti ja niistä kannetaan poliittinen vastuu TAI toimitaan avoimesti kerrotun sijoituspolittikan mukaan jollakin tavoitteella ja kannetaan siitä ihan tulosvastuu.
Kun nämä on sekoitettu keskenään, ei ole tulosvatuuta eikä poliittista vastuuta kellään. Minäkin halusaisin olla Solidiumin johdossa!
Valtio on aiemmissa aloissa aina lisännyt varallisuuttaan, silloin tosin Kokoomus ei ole ollut ohjaamassa politiikkaa. Tuloksena on saatu sekä teollisisa investointeja että yritystoiminnan tuottoja ja myyntituottoja. Mitä tästä nykymenosta jää käteen? Ei mitään.
Pankkikriisistäkin rahoja saatiin takaisin kun omistusta jäi terveisiinkin yrityksiin: Nordeaan, Sampoon, StoraEnsoon, TeliaSoneraan. Nokiaakin valtio ehti omistaa ja sen jälkeen Sitra. Joten kyllä se fiksukin toiminta on mahdollista.
Hyvä tavara menee halvalla kaupaksi. Tässä voi kääntää veistä niissä kunnissa jotka myivät sähkölaitoksensa ja investoivat saadut rahat jäähalleihin. Eivät ole KHL milonäärit sponssanneet nuorten treenipakkojen kuluja siirtokorvauksilla, hyvä jos keämökin pihatöillä.
Onko malttia vaurastua, kirjoitti jo Kekkonen. Sipilä vastaa, että ei ole kun vaalit painaa päälle.
Itse asiassa “kasvurahasto” kuulostaa siltä, että sillä haetaan startup-sijoittamisen hengessä menestyviä kasvuyrityksiä.
Suuria määriä uusia työpaikkoja näin ei välttämättä saada aikaan. Työllisyyden parantamiseen parempi keino voisi olla esim. kansalaispalkka, jonka avulla yrittämisen riski pienenisi. Toinen asia, josta Antti Rinne jo keräsi irtopisteitä, on miten paljon lomakkeita yritysten pitää täyttää, ja mitä tälle voitaisiin tehdä. Yhden (sähköisen) luukun asiointiin ja manuaalisen tiedon syöttämisen vähentämiseen pitäisi pyrkiä.
Asiaton lehdistökatsaus on käsitellyt myös asiaa, ainakin tätä kansanpankkiiri Arhinmäen ehdotusta. Luotan kyllä enemmän tässäkin asiassa prof Vesa Puttoseen kuin Arhinmäkeen.
http://asiatonlehdistokatsaus.blogspot.fi/2014/11/kansanpankkiiri-arhinmaki.html
Edellä oleville “lainaoptimisteille” huomauttaisin, että EU:n 60% raja tulee pian vastaan. Myös voidaan olla “Kreikan tiellä”, jos kasvu ei lähdekään käyntiin lisälainanotolla. Korot nousevat ja leikkaavat kiinni. Kyllä jotakin valtion omaisuutta voi myydä. Ei valtiolla esim. tarvitse olla vakuutusyhtiötä tai pankkia (Sampo). Suomen Pankki riittää !
Mihin perustat varmuutesi? Itselläni on tiedossani useita tarinoita, joissa rahoituksen saanti on ollut vähintäänkin vaikeaa. Esimerkiksi julkisen rahoittajan päätökseen menee 4…6 kk, bisnesenkeli vaatii yli 50% osuutta osakkeista vastineeksi 50 000…100 000 € sijoitukselle, yksityinen sijoitusrahasto ilmoittaa, että se tekee omien sääntöjensä takia exitin viimeistään 5 vuoden päästä, jne.
OS kirjoitti, ettei maailmassa ei ole pulaa pääomasta osaavassa omistuksessa olevasta riskinottokykyisestä pääomasta. Totta, mutta Suomessa on. En kuitenkaan ole kovin innostunut uudesta valtiojohtoisesta rahastosta, sillä niillä on taipumus jäykistyä ja byrokratisoitua niin, etteivät ne osaa palvella PK-yrityksiä alkavista yrityksistä puhumattakaan.
Joku alueellisten private-public-rahastojen verkko saattaisi toimia. Yksityinen raha pitäisi huolen joustavuuden säilymisestä.
Ei kai autolaina voi olla täysin vakuudeton, koska onhan se auto siinä vakuutena.
Mitä olen huomannut, niin autoliikkeet yleensä tarjoavat niin edullista lainaa ettei pankkeja kannata vaivata.
Olen ollut juoksemassa rahoitusta kokoon hyville ja paljon potentiaalia omaaville riski-ideoille. HYVÄLLÄ TUURILLA rahoitusta löytyy ihan koti-Suomestakin, mutta silloinkin usein käy niin, että rahoitus on varsin vaatimatonta.
Tilanne vaihtelee toimialoittain, hypealoilla voi saada rahaa helpommin, mutta tyypilliset suomalaiset riskisijoitukset ovat kymppitonneja. Jos ajatellaan yritystä, jonka pitäisi tehdä tuotekehitystä ja kansainvälistyä, tarvittaisiin usein se miljoona.
Perusongelma ei ole siinä, etteivätkö riskisijoittajat tietäisi tätä. Kyllä se keskusteluissa käy aivan selvästi ilmi, että asia ymmärretään. Ongelma on kuitenkin se, että suomalaisten yksityishenkilöiden varallisuuksilla hyvin harva pystyy omilla rahoillaan järkevällä riskitasolla sijoittamaan kovin paljon.
Yksittäinen riskisijoitus ei yleensä yksityishenkilöllä voi olla kovin monta prosenttia sijoitusvarallisuudesta. Koko homma kuitenkin perustuu siihen, että suurin osa sijoituksista epäonnistuu.
Riskirahoituksen niukkuus johtaa siihen, että hyvinkin suuren potentiaalin omaavat firmat joutuvat pärjäämään tulorahoituksella. Se hidastaa kasvua alkuvaiheessa paljonkin, kun tuotekehityshenkilökunta tekee muuta kuin tuotekehitystä, ja kun varaa kunnolliseen markkinointiin ei ole. Joskus se kaataa koko firman.
Periaatteessa voisi ajatella, että tämä johtaa järkevämpään taloudenpitoon, mutta käytännössä tämä voi myös johtaa siihen, että paremmin rahoitetut kansainväliset kilpailijat pääsevät edelle.
Parempi rahoitus huolehtisi myös siitä, että ideat tulisivat nopeammin testattua. Jos idea saa kunnolla rahoitusta eikä siitä tule muutamassa vuodessa mitään, se kannattaa unohtaa. Jos idea saa niukasti rahoitusta, siitä ei voi muutamassa vuodessa yleensä tulla mitään.
Teknologiayritysten riskirahoituksen osalta olemme pahasti takamatkalla kilpailijamaihin verrattuna. En kuitenkaan usko tuohon Sipilän ideaan kovin paljon, koska sen riskisijoituksen mukana pitäisi tulla myös kiinnostusta ja asiantuntemusta. Julkisten instrumenttien mukana tuleva asiantuntemus on niin yleistasoista, ettei siitä ole rahoituksen saajalle yleensä mitään iloa.
Onkohan mitään arviota kuvatun laiseen rahastoon liittyvät riskit olisivat. Menisikö yrityksiä niin paljon nurin, ettei muutaman menestyjän arvonnousu riittäisi. Eli uhkaisiko tuotto painua negatiiviseksi.
Tämän voin vahvistaa, kun olen muutaman erilaisen putiikin rahoituskuvioita ollut ihmettelemässä.
Toisen pään tapaus on hyvin vakavarainen voittoa tuottava pk-yritys, jolla on oma mukava niche ja tulorahoitus. Pankinjohtajat ovat ovella tarjoamassa lainaa, jos vaikka yrityksellä olisi investointi-ideoita. Tosin tarjottavat lainasummat vastaavat muutaman kuukauden liikevaihtoa.
Toisessa pässä taas lentoonlähdössä oleva start-up tarvitsi pariksi kuukaudeksi muutaman kymppitonnin rahaa vähän suuremman tilauksen tuottamiseen. (Sattumalta on niin, että jos myy laitteita, osat pitää maksaa ennen kuin asiakkaalta saa rahat.) Mukana oli useampi asiakas, kaikki suuria ja vakavaraisia. Pankinjohtaja lupasi hövelisti lainaa — jos pääomistaja pistää asuntonsa pantiksi.
Pankit ovat toimivia rahoittajia vain selvissä investoinneissa ja suuremmilla yrityksillä. Jos puunjalostusfirma tekee uuden paperitehtaan, sille löytyy pankista rahaa. Pk-sektorilla pankkirahoitus on huomattavasti hankalampi instrumentti.
Enkä tästä sinänsä pankkeja syytä. Niillä ei ole asiantuntemusta eikä kokemusta riskisijoittamisesta. Niiden toimintaa on viety mahdollisimman riskittömään suuntaan, joten ne eivät senkään puolesta ole tässä oikea toimija.
Tämä on se kohta, josta olen huolestunut. Mistä rahasto saisi tarvittavan asiantuntemuksen? Kasvuyritysten arviointi on äärimmäisen vaikeaa, ja se vaatii huomattavan paljon toimialatuntemusta.
Kuulostaa tuossa mielessä jotenkin myös Arkadianmäeltä. Valitettavasti.
Tottakai bisnesenkelit haluavat osansa, kun rahoittamaan lähtevät.
Vai onko niin, että yrittäjä saisi rahoituksen ilman mitään vastaantulemista? siis omasta osuudesta luopumista riskirahoittajan hyväksi.
Prosentit ovat sitten neuvottelijoiden välisiä asioita, mutta saadakseen jotain isompaa, on yleensä luovuttava jostain.
Valtio lahjoitti omistamansa Nokia-yhtymän osakkeet Sitralle 1992 osana Suomi 75 ‑juhlavuotta. Tällä pääomalla Sitra synnytti pääomarahoituksen, joka taas toi Suomeen tämän toiminnan muidenkin tekemänä. Hankkeesta saadut rahat taas käytettiin mm ensivaiheen rahoitukseen, jonka avulla syntyi enkelisjoitusten toimintamalli.
Jos erityisesti halutaan päästä eroon vaikka Sammon omistuksesta, sen siirtäminen vaikka Eduskunnan ohjaaman Sitran käyttöön lienee mielekkäämpä. Se mahdollistaisi velkavivun käytäämisen ja markkinaehtoisemman sijoitustoiminnan kuin suora VM:n ohjaus.
Ensiksi pitäisi päättää Solidiumin rooli — tuottoa vai aluepuolitiikka? Sitten sille toiselle määritellään jokin muu toimintatapa.
Valtion kannalta lienee omaisuuden myymisen sijaan parempi velkaantua, kun sijoitetaan aidosti tuottaviin hankkeisiin ja saadaan tuottoja. Nollatuottoa tavoitteleva toiminta taas on jotain muuta ja siihen taas velanoton lisääminen on ongelmallista.
Aatteellinen lähestymistapa valtion omistamiseen ei ole kauhean hyvä ajatus. Ei apteekkeja tarvitse sosialisoida mutta ei ole järkeä myöskään olla omistamatta yhtään mitään.
Eläkerahastojen tuotto 2014 ensimmäisellä puoliskolla oli keskimäärin 4,4 prosenttia ja ne pitää sijoittaa turvaavasti. Jonkinlainen onnistumisen mahdollisuus olisi olemassa julkisella sijoittajallakin.
Nythän on harrastettu paremman väen siltarumpupolitiikkaa mm. kannattamattoman länsimetron kohdalla. Näin totesi mm. Suomen pakin entinen ekonomisti.
Tässä vielä tekstiä Velkakellon sivuilta iloisille velanottajille:
“Elintasosi on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta. Kun valtio tuhlaa yli varojensa, sitä kutsutaan kauniisti elvytykseksi. Suomen velkaa lyhentävät – jos pystyvät – tulevat sukupolvet, koska ne eivät voi äänestää seuraavissa vaaleissa. Heiltä ei ole kysytty mitään. Jokainen suomalainen saa syntyessään 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen ja noin 17 000 euroa valtion velkaa – ja kotikunnan velat siihen päälle. Fiksua ja vastuullista?”
ks. Velkakello
Ode:
Oletan, että rahastollasi et tarkoita Arhinmäen kaltaista valtion 100% pääomatakaamaa viritystä?
Jos näin on, uskotko tosiaan, että ihmiset olisivat valmiita sijoittamaan osakerahastoon, johon valtio valitsisi sijoitukset? (Minä en ainakaan koskisi pitkällä kepilläkään moiseen)
Valtion track-record missään sijoitustoimintaan liittyvässä asiassa on sen verran surkea.
Oletan, että tällä verotusongelmalla puhut nyt ehdottamastasi “kansanrahastosta”. Tuplaverotuksen ongelma ei koske rahastoja (saavat osingot verottomina, verot sitten kun osakas myy osuuksiaan).
Tuplaverotusongelma koskee ainoastaan valtion (ja poliitikkojen) erityisesti vihaamia säästöjä suomalaisiin pörssiyhtiöihin. Kaikkien muiden sijoitusmuotojen (mukaanlukien listaamattomat osakkeet) verotus on lievempi.
Ymmärsit väärin. en halua valtion hallinnoimia sijoitusrahastoja vaan yksityisia, loivasti aatteellisesti viritttyneitä.
Viking Line kuittasi jälleen kerran vuotuisen sadan miljoonan tukiaiset.
Kannattamattomien yrityksien tekohengittäminen on eurooppalainen kansantauti.
Maatalous on toki se suurin esimerkki tästä koko Euroopassa. Sitten vielä imbesillit vastustavat geenimanipuloitua ruokaa, jonka avulla Euroopan ruuantuotanto voitaisiin keskittää alueille, joilla siihen on parhaat olosuhteet ja satomäärät voitaisiin maksimoida. Tulevaisuudessa Eurooppa on suoraan sanottuna kusessa ilmastonmuutoksen ja luomun kanssa. Hyvälaatuisesta maatalousmaasta tulee pula ja luomu vaatii isomman pinta-alan.
Suomi haukkuu jatkuvasti ruokkivaa kättä (EU), ja väitän, että maitotuen epääminen oli näpäytys Suomelle.
Kasvurahasto on ideana tyhmä. Mekanismin pitäisi olla sellainen, että valtio ottaa halvalla velkaa ja lainaa sen nollakorolla eteenpäin uusille yrityksille ja uusia investointeja suunnitteleville yrityksille, joilla nähdään olevan mahdollisuus selviytyä.
Yksi aivan olennainen tulevaisuuden ala on avaruusteollisuus. Kaivosteollisuus asteroideilla, kantoraketit jne. Toiseksi synteettinen lihateollisuus, geenimanipuloitu ruoka, yleisesti tulevaisuuden ruoka. Kolmanneksi sähköautot, sähkölentokoneet ja niin edelleen.
Muistutan nyt, että tänä vuonna syntyvistä Lasseista ja Liisoista suuri osa on elossa vuonna 2100. Niinpä.
Suomessa ei synny kasvuyrityksiä kuin vähän ja usein ne vähätkin myydään pian ulkomaille tai ainakin muualle EU:hun. Kaikki Suomen suuret pörssiyhtiöt ovat yli 20 vuotta vanhoja. Ruotsissa uudempia yrityksiä on 15% ja Kanadassa 40% kertoi Boston Consulting äskettäin.
Tulee mieleen, että syy on pienen kansan liian pienet resurssit. Ehkä tämän kokoisessa maassa onkin järkevää, että rahat sijoitetaan mieluiten vanhoihin suuryhtiöihin, jotka ovat osoittaneet löytäneensä globaalin paikkansa pienestä ja syrjäisestä kotomaasta huolimatta.
Ehkä kasvuyritysten kaipuu on haihattelua ja niihin sijoittaminen resurssien tuhlaamista.
Toivottavasti olen väärässä, mutta onhan esitetty, että euroalue väistämättä johtaa keskustojen vahvistumiseen ja periferioiden heikentymiseen. Periferioissakin voi kuitenkin pärjätä vaikka väki vähenee ja raha pakenee. Tämä on nähty USA:ssa, jossa taantuvat osavaltiot ovat kyenneet usein löytämään oman vahvuutensa ja luomaan uutta kasvua vaikkapa matkailusta tai kaivostoiminasta.
Ja lopuksi tekee mieli sanoa, että suurimman palveluksen hallitus siis ehkä tekisi lisäämällä kansalaisten “globalisoitusmisvalmiuksia”, suomeksi sanottuna parantaisi mahdollisuuksia työskennellä ulkomailla. Pakkoruotsin poisto olisi pieni mutta hyvä siirto oikeaan suuntaan nyt lähi kuukausina. Mutta ei, ei Suomen päättäjät edes siihen kykene. Saatte nähdä.
Entäpä seuraavanlaatuinen perusviritys:
- Aatteellinen puoli hoidetaan sillä, että rahastoja on useita ja kukin rahasto sijoittaa omalle toimialalleen, esim joku niistä Cleanteck:iin.
- Julkinen valta pistää sisään 99% siitä, minkä yksityinen sijoittaa.
- Hallintosäännöillä hoidetaan, että vähintäänkin x % sijoituksista tehdään start-upeihin.
- Tuottotavoite on pankkitalletuksen koron ylittävä.
- Yksityinen sijoittaja saa vähentää pienet sijoituksensa verotettavista ansio- ja päämatuloistaan. Mikä on pientä, ehkä jotain 15 000…30 000 € kolmen vuoden aikana.
- Rahasto ei jaa osinkoa, mutta palauttaa yksityisen osakkaan sijoituksen osuuden arvon esim. 5 vuoden jälkeen.
- Yksityinen sijoitus on myytävissä muille rahaston omistajille. Tämän tukemiseksi yksityisen osuuden yksikköarvo määritellään y kertaa vuodessa.
- Voitot verotetaan vasta kun voitot nostetaan.
Tämä on suurelta osalta p.o. otsikon aiheuttama ad’hoc viritys, joka on varmasti vastoin kaikkia käytännön mahdollisuuksia.
Vakavissani olen kuitenkin miettinyt sitä, että private-public-rahastot ovat mielenkiintoisia, koska julkinen raha voisi tuoda kapasiteettiä ja likviditeettä, ja yksityinen raha osaamista. Yksityinen sijoittaja ei mielellään polta edes toista kankkuaan.
Toiseksi olen miettinyt, miten piensijoittajien raha saataisiin paremmin kiertämään. Jos pienen summan sijoittaminen olisi verovähennyskelpoinen ja voittorahat verotettaisiin vasta niiden tilille tulon jälkeen, se lisäisi jokseenkin varmasti piensijoittamista. Tässä ja nyt verojahan kaikki haluavat välttää.
Kysymys on edelleenkin siitä, minkäkokoisia sijoituksia tehdään, ja mitä niistä odotetaan.
Suomessa erityisongelmana on sijoitusten pienuus. Jos pitkän neuvotteluprosessin lopputuloksena on vaikkapa 40 % osuus yrityksestä ja 100 000 € rahaa, niin sijoitus on useimmille todellisille kasvuyrityksille hyvin epäonnistunut.
Miksi näin? Siksi, että rahaa tulee niin vähän, ettei sillä esimerkiksi kansainvälistytä tai tehdä seuraavalle tasolle vievää tuotekehitystä. Samalla kuitenkin yrityksen omistuspohjaa ja päätösvaltaa on viety sellaiseen suuntaan, että jatkorahoituksen saaminen on hyvin hankalaa.
Suomessa tähän lopputulokseen päätyvä neuvotteluprosessi vie yhtä paljon aikaa kuin jossain muualla vastaavaan tulokseen vienyt neuvotteluprosessi, jossa erona on yhden pilkupaikan verran euroja. Se on selvää, että prosessi on aina varsin tiukka, eikä tietenkään kaikkia ideoita kannata rahoittaa, vaikka yrittäjä uskookin niihin.
Se ei sinänsä ole paha asia, että pääomasijoittaja saa sananvaltaa yrityksessä. Päinvastoin, kokeneen sijoittajan osaamisella ja verkostolla voi olla jopa ratkaiseva merkitys yrityksen tulevaisuuden kannalta. Rahaa pitäisi kuitenkin tulla niin paljon, että se on jotain muutakin kuin tekohengitystä yritykselle.
Sekin on haastava tilanne, jossa yritys onnistuu haalimaan kasaan rahoitusta monelta pieneltä sijoittajalta. Pienelle yritykselle hajautunut omistuspohja ei tee hyvää.
= = =
Riskisijoittamisesta puhuttaessa pitää myös erottaa vakiintuneesti toimivan yrityksen kehittäminen ja startuppien auttaminen lentoon.
Vakiintuneesti toimivien yritysten kehittäjiä on enemmän. Tietyllä aikajänteellä toimiva pääomasijoittaja ostaa yrityksen määräysvallan itselleen kehittääkseen yritystä. Fiksu yrittäjä lukee sopimuksen pykälät läpi ja ymmärtää, että määräysvallan siirrosta tuleva rahasumma on todennäköisesti kaikki, mitä hän tulee ikinä saamaan, koska kehittäminen on tupla-tai-kuitti ‑hommaa. Sinänsä pelin henki on selvä, ja tämäkin on hyvin hyödyllistä sijoitustoimintaa.
Näin toimivia sijoittajia on maailmalla paljonkin, ja niitä löytyy myös Suomesta. Pula meillä on nimenomaan uusien tai uudelle toimialalle siirtyneiden yritysten riskirahoituksesta.
Naulan kantaan: erilaisten pakkorahastojen tarkoitus on perimmiltään varmaankin tarve saada rahat pois sukanvarsista ja patjojen alta (joissa se on vain värjättyä paperia tai syömäkelvotonta metallia), liikkeelle uutta hyvinvointia luomaan. Raha on niinkuin lehmän p**a, se on hyödyllistä vain levitettynä.
Ei siis “miten saisimme ihmisiltä rahat pois, omaan kukkaroomme” (vaikka hunajapurkin avaaminen varmaan semmoisiakin kärpäsiä houkuttaa), vaan “miten saisimme ihmisiltä rahat pois, riskialttiimpiin sijoituksiin kuin he itse haluaisivat”.
Talousjärjestelmä ei pysty takaamaan säästöön laitetulle rahalle riskitöntä tuottoa edes 0% tuottovaatimuksella silloin kun ollaan likviditeettiloukussa. Tuotto jonka markkinat pystyisivät riskittömästi tarjoamaan on negatiivinen. Mutta negatiivista tuottoa ei saa ihmisiä pakotettua hyväksymään, koska heillä on aina vaihtoehtona varastoida seteleitä tai kultaa konkreettisesti patjan alle. Tämä johtuu kuningas Kroisoksen keksimään vaihdon välineeseen liittyvästä huonosta puolesta: sen fyysisestä ilmiasusta (vaikka välineellä myös on paljon erinomaisia puolia). Ajatuskokeena: jos vaihdon välineenä olisikin Bitcoinin kaltainen kybervaluutta, jolla ei ole aineellista muotoa vaan joka sijaitsisi aineettomassa virtuaalilompakossa, sen korko voisi olla kysynnän ja tarjonnan niin vaatiessa negatiivinen, jolloin ihmiset tietenkin mieluummin sijoittaisivat rahansa (vaikka riskialttiisiinkin) tuotannollisiin hankkeisiin.
(Normaalisti negatiivisen reaalikoron aiheuttaa ja säästöt liikkeelle sysää inflaatio. Näin myöhään illalla en juuri nyt jaksa miettiä mistä taas johtuikaan ettei inflaatio nykytilanteessa markkinoiden tasapainoa palauta.)
Esimerkki tilanteesta jossa paljastuu etteivät markkinat pystyneet riskitöntä positiivista tai nollatuottoa reaalisina hyödykkeinä ja palveluina aikaansaamaan, vaikka värjätyn paperin pinot siihen näyttivät oikeuttavan: omiin eläkkeisiin säästäminen tilanteessa jossa lapsia ei yhteiskuntaan kuitenkaan synny.
(OK, normaalisti tuo hoituu inflaatiolla: vanhusten tarvitsemien hoivapalveluiden hinnat räjähtävät pilviin kun palveluiden tuottajien määrä vähenee).
Siis spekuloin: ovatko erilaiset pakkorahastot itse asiassa keinoja työntää kansalaisten kurkusta alas riskillinen positiivinen tuotto säästöille, tilanteessa jossa negatiivista riskitöntä tuottoa ei inflaation puuttuessa synny, eikä positiivinen riskitön tuotto ole reaalitaloudessa (jota rahatalouden pitäisi) heijastella) mahdollista?
Sijoitustoiminta korkean riskin kasvuyrityksiin vaatii toimialan tuntemista ja riittävän suurta sekä laadukasta hankevirtaa. Suomi pienenä maana ei ehkä pelialaa lukuun ottamatta tuota riittävää hankevirtaa kapeilta toimalasektoreilta.
Tämän vuoksi riskisijoittajan pitää sijoittaa kansainvälisesti verkottuneena, jolloin sijoitusrahat voivat mennä milloin USA:han, Intiaan, Kiinaan ja joskus, mutta harvoin ne voivat osua myös Suomeen.
Tällainen riskisijoittaminen sopii huonosti lääkkeeksi Suomen ongelmiin.
Rahastojen voimakkaan kasvattamisen sijasta meidän pitäisi panostaa siihen, miten suomalaisista lähteistä saataisiin laajempaa ja laadukkaampaa hankevirtaa sijoittajien arvioitavaksi. Keinoja on useita kuten koulutus, tutkimus, yhteistyökuviot, kilpailut jne.
Suomalaislähtöisten hankkeiden pitäisi voittaa kilpailussa muista maista lähtöisiä hankkeita. Valitettavasti Slushinkin pääpalkinto meni Unkariin.
Tuo Tapion “perusviritys”-ehdotus on hyvä! Kannatan!!!
Tämän tyyppisiä systeemejä on ollut aikaisemminkin käytössä ja ne muistaakseni toimivat varsin hyvin.
Kukahan ottaisi kopin?
Seppo Korppoo
Sittenhän mitään toimenpiteitä ei tarvita. Rahastoja on saatavilla tuhansia, mukana myös aatteellisesti virittyneitä. Jos siellä ei ole Suomeen sijoittavia rahastoja niin sitten kyse lienee kysynnän puutteesta. Kannattaa varmaan olla yhteydessä rahastoyhtiöihin jos on sijoitettavaa mutta oikeaa rahastoa ei löydy.
Tällaiset rahastot pitäisi kerätä yksityisiltä ihmisiltä.
Eli kansanrahasto, joka takaa riskejä, mutta myös tuottoja onnistuessaan.
Israe on hyvä esimerkki miten se kerää rahaa innovaatioille maailman pörsseistä eli yksityisiltä ihmisiltä.
Se broidin rahoitusputka on asemoitunut järjestämään luokkaa 1 — 1.5 M€:n suuruisia anteja, joihin sijoittajat osallistuvat vähintään 50k€ suuruisilla palasilla. Tuossa on tasapainoiltava sen välillä että startuppi tosiaan saa riittävästi rahaa, että sijoitettava paukku (kun hajauttaakin pitää) ei kasva niin isoksi ettei riittävän paksulompakkoisia juuri löydy, ja etteivät yhtiökokoukset ja osakassuhteiden hoitaminen paisu sen startupin kannalta tolkuttoman raskaiksi hoidettaviksi (sijoitukset kun ovat suoria osake- ). Noilla numeroilla se on hyvin lähtenyt liikkeelle, ovat jo saaneet annit finaaliin yhdelle nesteytetyn maakaasun konttikuljetusidealle ja yhdelle sähköbussi-idealle jossa on superkevyt akusto kun bussi ladataan aina päätepysäkillä kääntyessä.
Jossain vaiheessa eri palikoiden tasapainoa sumpliessa alkaa törmätä perustaviin kysymyksiin, kuten paljonkos irtonaisia pääomia Suomesta lopulta löytyykään, tai paljonko on likkeellä niin hyvältä haiskahtavia businesideoita että muutkin kuin korppikotkasijoittajat avaavat kukkaronnyörinsä (s.o. perustajille/yrittäjille jää kunnolla omistusta/kannustetta käsiinsä).
Ottaen huomioon tahon, mistä ehdotus on tullut, epäilisin vaan pyrkimyksen olevan saada rahat pois, sama se minne, kunhan pois ne saadaan.
Kyllä minun rahani makaavat pankkitilillä ihan käyttöä varten, ja itse asiassa maksankin tästä kasöörinä toimimisesta.
Tilastokeskuksen taulukossa (s. 113) kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ja kulutusmenot ovat vähän yli 100 mrd € vuodessa, säästöön jää varsin vähän. Pankkitileillä olevat talletukset vastaavat siis vajaan vuoden kulutusta, mutta nykyvauhdilla menee vuosikymmeniä niiden keräämiseen. Jos talletukset sijoitettaisiin niin, että niille saataisiin esim. 8% tuotto pitkällä aikavälillä, tästä tulisi vain noin 5% lisäys tuloihin. Riittääkö tämä kestävyysvajeen ja rakenteellisten ongelmien ratkaisuksi?
Totta, mutta nämä rahastot eivät sijoita PK-yrityksiin olivat ne kuinka hyviä tahansa, sillä niiden osakkeet eivät ole likvidejä. Puheena olevn kasvurahaston perusideanahan on, että se sijoittaisi myös lupaaviin alkaviin ja pieniin kasvuyrityksiin.
Hieno juttu, ja liikeidea hyvin suunniteltu. Tällaisesta ei voi kuitenkaan voi tulla kansanrahasto. Jos joku tekee 50 000 €:n suoria sijoituksia, hän useimmiten tekee niitä riskin pienentämiseksi sanotaan 10 kpl parin kolmen vuoden kuluessa. Tämä vaatii todella paksua lompakkoa, likviidiä varallisuutta pitää olla useita miljoonia.
Kansanrahastoon sijoittavat eivät tarvitse hajautusta, sillä rahasto hoitaa sen. Jopa 50 000 €:n sjoittajia löytyisi sanotaan 10-kertainen, 10 000 €:n sijoittajia 100-kertainen ja 1000 €n sijoittajia 1000-kertainen määrä.
Sijoituskohteen, siis yrityksen kannalta toiminta on yksinkertaista: Yhtiökokoukesessa ja hallituksessa istuu ja käyttää äänivaltaa rahaston edustaja, ei muuta.
Tuplaverotus koskee myös rahastojen kautta omistamista, kuten sanoit niin veroja joutuu maksamaa n myöhemmin mutta veroprosentti yhteensä on yhtä iso kuin myyntivoitoissa ja hieman isompi kuin osingoissa (15% osingoista on verovapaata tuloa tällä hetkellä).
Tässä on vaan se pulma, että kun valtio sijoittaa siinä on tuhatmäärin suhmuroijia ja kuten TEKES-rahojen kanssa kävi niin NOKIA sai huikeat summat tukea vaikka rahaa ko. firmalla oli laittaa miljardikaupalla esim. omien osakkaiden ostoihin ja muuhun tosi hyödylliseen.
Toinen esimerkki oli e‑Resepti jossa valtio lapioi miljardifirmoille tukiaisia tuotekehitykseen mutta pienet apteekkijärjestelmien toimittajat saivat tasan nollan käteen ja vähän vittuilua päälle hitaasta tuotekehityksestä.
Luottamus valtioon raha-asioissa PK-sektorin osalta on tasan nolla. Joku ne rahat laittaa parempaan talteen se on nähty aika moneen kertaan.
MIkä saisi uskomaan että kokdemkepu hoitaisi asiat nyt jotenkin toisin? Vaalilupausko 😀
Ainoa tapa jolla itse sijoittaisin ko. papereihin on se että valtio lainaa minulta rahaa taatulla min. 5% korolla ja ottaa vastattavakseen tappiot (jolloin persaukisemmat veronmaksajat maksavat tappiot). Reilua?
En minäkään valtion sijoittajataitoihin luota. Sen takia esitinkin, että mahdollinen kansanrahasto olisi public-private-rahasto, jossa yksityisellä puolella olisi osake-enemmistö.
Samaan aikaan kun suuri joukko hyviä ideoita ja start-uppeja valittaa etteivät saa rahoitusta valittavat pääomasijoittajat, ettei Suomesta löydy hyviä sijoituskohteita, varsinkaan sellaisia joihin voisi sijoittaa kunnolla isompia summia. Sijoitusrahastojen tuotot ovatkin jääneet viime vuosina hyvin vaatimattomiksi.
Tässä keskustelussa helposti unohtuu että Supercellin kaltainen menestys on ainutlaatuinen poikkeus. Siitä huolimatta että ammattitaitoiset sijoittajat käyvät läpi satoja kohteita, joista sijoittavat vain muutamaan (joissa kaikissa on erinomainen tiimi, loistava liikeidea ja valtava potentiaalinen markkina), tyypillisesti kahdeksan kymmenestä tehdystä alkuvaiheen sijoituksesta epäonnistuu, ja siksi sijoittajan kokonaistuotto jää usein vaatimattomaksi, muutamasta hienosta onnistumisesta huolimatta.
Eli markkina on terve jos aloittavat yrittäjät valittavat että rahan saanti on vaikeaa ja sijoittajien vaatimukset ovat kohtuuttomia! Varmasti hyviäkin hankkeita jää rahoittamatta, mutta sekin kuuluu pelin henkeen.
Tarkoitatko, että yksityinen päättää 1% osuudella mihin valtion rahat menevät?
Kevät koittaa Hitlerille.
Tapio taisi esittää, että valtio panee vähemmän kuin yksityiset, jotta päätösvalta yksityisillä ja jotta joku olisi pannut omaa rahaa, ennen kuin lähdetään ajankuvaan valtiota.
Akuilla voi lentää korkeintaan muutaman kilometrin työmatkan. Ja se olisi kallista ja vaarallista.
Laitan nyt valkoisen hatun päähän ja annan oman ehdotuksen: Miten olisi ihmisen geenimuunteluun/jalostukseen panostaminen, niin lainsäädännössä kuin rahallisina panostuksina? Suomi voisi helposti olla länsimaiden mielenkiintoisin sijoituskohde tutkimukselle ja yrityksille. Ihmiset maksaisivat paljon paljon enemmän terveistä ja fiksuista lapsista kuin kännyköistä, luksusautoista ja ‑laukuista ym. tillbehöristä. Rahavirta olisi vähintään samaa luokkaa kuin mitä koulutukseen laitetaan.
Muistutan nyt, että tästä tulee todella mielenkiintoinen vuosisata. Sen kiinalaisen kirouksen “olkoon elinaikasi mielenkiintoinen” merkityksessä.
Täsmälleen ja juuri tuossa järjestyksessä.
Täsmälleen, kun ylempänä puhuin ‘kansankapitalismin katalysoinnista’, kapitalismia kieltämättä harjoittaa aika valikoitunut osa ‘kansasta’.
Sinänsä tuommoisen putiikin eteen sopisi tuulipukukansalle suunnattu rahasto kuin nenä päähän. Rahasto voisi kerätä pienistä puroista niitä 50 — 500 k€:n paukkuja ja osallistua anteihin. Tämä helpottaisi yhtä ‘kansanrahastoihin’ liittyvää ongelmaa, nimittäin kaalimaata vahtivan rahastonhoitajapukkiin liittyvää luottamuskysymystä. Startuppien tapauksessa kun tietoa ei saa senkään vertaa avoimesti kuin pörssiyhtiöissä, joten pukille aukeaa turhan paljon vapaata pelikenttää.
Edustarahaston tapauksessa taas sijoitusten tekeminen voisi olla automaattista, s.o. joka antiin osallistutaan. Kyse on silloin ikäänkuin ‘startup-indeksiin’ sijoittamisesta, ja indeksin koostumuksen määrää se mihin firmoihin ne suoraan omilla rahoillaan sijoittavat uskovat. Vähän niinkuin se osakkeenpoimintastrategia jossa peesataan mahdollisimman tarkkaan Warren Buffettia.
Tuon ‘indeksirahaston’ sijoitusvolyymin vain pitäisi pysyä pienenä verrattuna omilla rahoillaan sijoittaviin, jotta indeksin koostumuksen valinta pysyisi omalla rahallaan sijoittavien käsissä. Pankkitilimiljardeista ei siis tätä kautta kovin suuri osa mahdu kulkemaan. Sitten toisaalta kansanrahaston sijoitusten lisä tavallaan tekee vipua omalla rahallaan sijoittavien päälle, millä silläkin on omat kannustinvaikutuksensa.
Tapiolla oli ilmeisesti mielessään juurikin jotain samansuuntaista, ja Anomuumilla sama huoli vivun kannustinvaikutuksista.
Kumpikin on oikeassa!
Olen ollut siitä onnekas, että olen saanut istua pöydän kummallakin puolella, ts. rahamassin kanssa evaluoimassa ideoita ja toisaalta kinuamassa rahaa. Alalla on kohtaanto-ongelma, joka ei välttämättä ole toimijoiden itsensä syytä.
Tavoitteelliset pääomasijoittajat ottavat toimivan firman, kehittävät sitä ja joko nettoavat kivasti tai heittävät kuoret pois. Tämä toiminta pyörii Suomessakin ihan mukavasti, ja siihen on saatavilla myös ulkomaista rahaa. Jälkimmäinen ei aina ole hyvä asia Suomen kannalta, mutta meiltä on myyty potentiaalia omaavia yrityksiä pois.
Rahoituksen pullonkaula on nimenomaan startup-vaiheen vielä korkeampiriskisessä rahassa. Sen kohdalla rahan saatavuus on huomattavasti heikompaa kuin kilpailijamaissa. Tätä toimintaa eivät kilpailijamaissakaan välttämättä hoida rahastot, vaan sijoitukset tulevat yksittäisiltä sijoittajilta, niiltä kuuluisilta enkeleiltä. Suomalaisen pääomarakenteen vuoksi sijoitukset ovat kuitenkin liian pieniä. (Tähän tuo Tapion ajatus voisi toimia jotenkin sovellettuna.)
Enkä väitä omaavani sellaista kaikenkattavaa Viherinssin talousteoriaa, joka ennustaisi start-up-rahoituksen oikean tason. Se on kuitenkin nähtävissä, että kansainvälisessä kilpailussa olemme heikossa asemassa. Paremmin rahoitetut kilpailijat pääsevät markkinoille nopeammin vastaavilla ideoilla.
Myöhemmän vaiheen kasvuyritysten pääomasijoittamisessa tarvittavat taidot ja osaamiset ovat toisenlaisia ja ehkä geneerisempiä kuin varhaisvaiheen yritysten osalta. Varhaisvaiheessa korostuu enkelin henkilökohtainen osaaminen ja riittävä toimialan ymmärtäminen.
Jenkkitermein kyse voisi olla karkeasti ykköskierroksen ja kakkoskierroksen rahoituksen eroista. Yrittäjät valittavat ykköskierroksen rahoituksen puutteesta, rahoittajat kakkoskierroksen rahoitettavien puutteesta. Tämä ei kerro hyvästä tasapainosta, siitä kertoisi enemmän se, että saman tason rahoittajat ja yrittäjät valittaisivat yhtä paljon.
Toki tilanne vaihtelee aloittaan. Kuluttajille suunnatussa pohjelmistobisniksessä juoksee nyt kohtuullisen paljon rahaa, perinteisemmillä aloilla hyvinkin vähän suhdanteista johtuen. Ohjelmistot ovat muutenkin olleet sijoittajien suosiossa, koska niissä homman toimivuuteen tai toimimattomuuteen pääsee usein nopeammin kiinni.
Juuri näin, mutta vipuvaikutuksen saamiseksi “kansan startup-indeksirahaston” sijoitusosuuden pitää olla riittävän suuri, vähintään joku 25%, (mutta enintään 49.5%) koko osakeannista. Eivät yksityiset sijoittajat mitään siipeilijää hyväksy.
Tässähän ne kansanrahaston elementit alkavat olla koossa. Vielä kun saataisiin muutaman sadantuhannen euron sijoituspotin kasaan juokseminen kannattavaksi, myös volyymeja alkaisi löytyä.
Nyt rupesi omatunto kolkuttamaan. 🙂 Kyllä tuo “Kansan startup-INDEKSIrahasto” on puhtaasti Mikko Kivirannan idea, vaikka mahtuukin esittämiini reunaehtoihin.
Aivan loistava ja tässä ja nyt toteutettava idea! Mikon veljen kaltaisia toimijoita on Suomessa jo aikamoinen määrä, joten tärkein osa rakenteesta on olemassa, ja tuo Mikon keksimä rahasto toimisi hyvin vähällä miehityksellä.
Toiminta-ajatusta vain pitäisi täydentää jollakin, ehkä julkisen puolen vastaantulolla, millä myös nuo muutaman sadan tuhannen euron osakeannit saataisiin juostua onnistuneesti kasaan.