Puheenvuoroni Helsingin kaupunginvaltuuston budjettikeskustelussa 5.11.2014
1) Ryhmät ovat neuvotteluissa sopineet karsivansa rahaa kaupungin hallinnosta. Tämä on hyvä tavoite, mutta sitä pitäisi täydentää konkreettisilla päätöksillä siitä, miten hallintoa voidaan keventää esimerkiksi delegoimista lisäämällä ja muodollisuuksia karsimalla. Pelkkä juustohöylä merkitsee vain, että samat työt pitää tehdä pienemmällä porukalla eli suuremmalla kiireellä.
2) Sote-menomme ovat sata miljoonaa euroa suuremmat kuin niiden tällä väestörakenteella pitäisi olla tai mitä ne siis ovat muissa kunnissa. Pitäisi hankkia ulkopuolinen selvitys siitä, mistä ero johtuu. Onko kyse siitä, että meillä
a) todella on paremmat palvelut, joista pitääkin maksaa enemmän;
b) mittaamme kustannuksia eri tavalla. Meillä voi esimerkiksi olla korkeammat vuokrat, koska sisäiset vuokrat on määrätty eri tavalla kuin muualla tai
c) teemme kaiken vaan huonommin ja kalliimmin.
3) Meidän on annettava kaupungin kasvaa, koska nyt jarrutamme kasvua epäsosiaalisesti asuntopulalla. Kaupungin rakentamisvauhtia on lisättävä olennaisesti. Tämä tulee tietysti kaupungille kalliiksi, koska se vaatii paljon investointeja.
Minusta tämän pitäisi olla ratkaistavissa. Asuntopulan takia uusien asuntojen hinta on noussut kohtuuttoman kalliiksi. Helsinki omistaa maan. On kysyttävä, mityen tästä asuntojen korkeasta myyntihinnasta tulee maanomistajalle, Helsingille, niin vähän ja mihin se oikein valuu? Kiinteistöpolitiikkamme tulisi hoitaa asia niin, että asuntojen korkeasta hinnasta koituisi mahdollisimman paljon kaupungin kassaan. Tällä rahalla voidaan mahdollistaa olennaisesti nopeampi asuntotuotanto, kunnes asuntojen hinnat laskevat järkevälle tasolle.
Eikä meidän tarvitsisi tehdä näin ikäviä budjetteja.
4) Meillä on sinänsä aivan järkevä investointikatto hillitsemään valtuuston liiallista rahankäyttöintoa. Tässä on kuitenkin se vika, että se estää myös jopa voittoa tuottavan asuntotuotannon. Tonttien saattaminen rakennuskelpoiseksi maksaa keskimäärin noin 400 euroa. Jos tontti myydään 800 eurolla, tai vuokrataan vastaavalla vuokratasolla, pitäisi olla mahdollista käyttää tuo 400 euroa kerrosneliötä kohden investointikaton sitä estämättä.
5) Asuntohankinta Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Yhtiön toiminta pitäisi käynnistää uudestaan. Sille pitäisi neuvotella myös oikeus myydä asuntoja, kunhan se ei jaa osinkoja. Tällöin Asuntohankinta voisi esimerkiksi ostaa ATT:ltä asunnot, jotka eivät suhdannesyistä mene kaupaksi sen sijaan, että asuntoja pidetään tyhjillään ostajaa odottamassa. Myöhemmin Asuntohankinta voisi myydä nämä asunnot esimerkiksi vuokralaisille, kun näiden taloudellinen tilanne sen sallii.
Mitä parametrejä on huomioitu väestörakenteessa, kun nekin huomioituna sote-menot ovat korkeat?
Olet oikeassa kohdan 4) suhteen, mutta ongelmana on tietenkin investointien tuotto-odotuksien spekulatiivisuus ja puuttuvat takaisinkytkennät. Eli kun investointi ei kannatakkaan niinkuin poliitikko propagandassaan antaa ymmärtää kaatuu lasku veronmaksajille.
Muuten päädymme toteuttamaan ”jokainen pyöräilyyn investoitu euro tuottaa 10” tyyppisiä ”investointeja”
Lisätäänpä 2 d) sote-alan kustannustaso (esimerkiksi työvoimakustannusten osalta) on korkeampi Helsingissä kuin muualla.
Oikea vertailukohta ei ole euro vaan ammattiryhmäkohtainen työtunti. Saadaanko Helsingissä esimerkiksi terveydehoitajan tunnilla vähemmän aikaan kuin muualla? Vai käytetäänkö Helsingissä kalliimpaa työvoimaa?
Paikalliselle kustannustasolle (tilat, palkat) ei työnantaja voi mitään, tuntimäärille saattaa voidakin.
Hurraa! ATT:n suhdanneriski ratkaistu ja tappiot Asuntohankinnalle! Täytyy vain huolehtia siitä, ettei tämä riskittömyys nosta urskkakustannuksia, kun rakentajat hoksaa että meillä menee läpi ihan millainen hinta tahansa!
On tämä niin vaikea yhtälö, jos kilpailu ei pidä hintoja kurissa.
Asuntojen omistaminen on yksi syy miksei Helsinkiin rakenneta riittävästi uusia asuntoja. Jos halutaan rakentaa lisää, niin omistamista tulisi vähentää ja suosia vuokraamista. Britanniassa 10%-yksikön lisäys omistamisessa vähentää 1.2%-yksikköä rakennuskannan kasvusta.
Tiedätkö montako virkaporrasta (pormestarista alimpaan suorittavan portaan työntekijään) Helsingissä on? Luku saattaa olla korkea. Jos on, haluaisin vähentää tasojen määrää. Suorien säästöjen lisäksi tämä myös tehostaisi koneiston toimintaa.
Valitettavasti tällaisissa säästötalkoissa tyypillinen lopputulos on se, että suorittavaa porrasta karsitaan jostain, ja pomot jäävät, ja muodostavat entistäkin jyrkemmän ja väkirikkaamman pyramidin. Ei hyvä.
Sisäinenkin selvitys saattaa riittää. Tulee ainakin halvemmaksi. Soten talouspäällikölle annetaan valtuudet käydä esim. Lahdessa vertailemassa toimintatapoja ja kysymässä, miten suurikin kaupunki voi pitää kustannuksensa suhteellisen pieninä. Tulee sitten esittelemään löytöjään valtuutetuille. Jos ei löydä mitään, laitetaan seuraava mies asialle.
Kuulostaa lähinnä suurhelsinkiläisyydeltä. Onko muita syitä kasvaa kaupungin kokoa tiivistämisen kautta kuin pelkkä kasvun ja mahtavana olemisen ilo? Tai ehkä kaupunki haluaa tehdä voittoja jäljellä olevan tonttimaan korkeilla hinnoilla. Asuntopulaa Suomessa / pääkaupunkiseudulla ei ole (vain korkeita hintoja hotspoteissa).
Sen verran olen kuullut hurjia huhuja Helsingin rakentamisesta, että alalle on saattanut pesiytyä jonkinlainen hyvävelikerho, joka jakaa noita voittoja toisilleen. Jos on näin, tilanteen korjaamiseen tarvitaan jämäköitä luottamushenkilöitä (jotka siis ovat valmiita ohittamaan alan virkamiesten toiveet).
Yksi yksinkertainen kikka olisi tehdä rakentajien kanssa sopimus, jonka perusteella arvioidut rakennuskustannukset ja kohtuulliset voitot ylittävästä osuudesta valtaosa kilahtaisi kaupungin kassaan. Hatsta heitän, että kannattaisi tarjota kohteita myös muille kuin alaa jo dominoiville suurimmille ”rosvoille”.
Tämä on kyllä ihan höpöhöpöä. Helsinki on kasvanut ainakin viimeiset 50 vuotta, ja asunnot ovat samalla kallistuneet. Näin homma toimii hyvin todennäköisesti myös jatkossa. On itsepetosta kuvitella, että runsas rakentaminen alentaisi Helsingin asuntojen hintaa (suhteessa muuhun Suomeen). Näin voi tapahtua siinä vaiheessa, kun yletön tiivistäminen muuttuu jo slummiutumiseksi, mutta ei varmaankaan sitä ennen.
Organisaatioiden madaltaminen on lähtökohtana mukava ajatus. Käytännössä kuitenkin vastaan tulee se, että yksi esimies pystyy järkevästi toimimaan esimiehenä vain hyvin rajalliselle joukolle ihmisiä. Oma kokemusperäinen numeroni on 7, mutta oikea vastaus riippuu huomattavasti työtehtävistä. Koska tuohon optimiin ei organisatoorisista syistä useinkaan päästä, hyvin toimivassa organisaatiossa lukema on pienempi.
Toisaalta kaupunkiorganisaatiossa on esimerkiksi kouluja, joissa on vähän esimiehiä ja paljon tekijöitä. Tämä vaatii kuitenkin sellaiset työtehtävät, jotka on jollain tavalla ulkopuolelta tiukasti määrätty ja hyvin standardoitu. (Ts. esimiehellä ei ole pientäkään mahdollisuutta istua jokaisen alaisen kanssa miettimään sitä, mitä alaisen kannattaisi tehdä.)
Seiskalla laskettuna Helsingin organisaation syvyys olisi 6, ja nelosen syvyyteen pääsisi vasta sillä, että jokaisella esimiehellä olisi 15 alaista. Se ei ole oikein realistista.
Nykyään kuitenkin tuppaa olemaan niin, että välitasoilla ihmiset ovat samaan aikaan työntekijöitä, esimiehiä ja johtajia. Lopputuloksena on se, että esimiestehtävät hoidetaan puolihuolimattomasti, johtaminen unohdetaan. Pelkkiä johtajia ja esimiehiä alkaa löytyä vasta ylemmiltä tasoilta, ja osaamisvajetta on niin esimiestoiminnassa kuin johtamisessakin.
Tasojen määrä sinänsä ei siis ole kovin relevantti lukema. Jos tiimiesimies käyttää 20 % aikaansa esimiestehtäviin ja 80 % saman työn tekemiseen alaistensa kanssa, tason hävittämisestä saatava hyöty on aika vähäinen, kun jonkun ne esimieshommatkin pitää tehdä.
Yleensä tuntuu olevan niin, että kun keskijohdon liiallista määrää organisaatiossa valitetaan, ongelma on todellisuudessa hieman toinen. Keskijohtoa voi olla oikea määrä, mutta se porukka tekee vääriä hommia. Sen jälkeen kaikki voivat aiheestakin ihmetellä, mitä ne oikein tekevät lisäarvoa tuottaakseen.
Edelleen ihan vain kokemusperäisenä mutuna heitän, että monessa paikassa työelämän ongelmat johtuvat osittain siitä, että johtaminen on vaihdettu raportointiin. Sitten kaikilla on niin kiire raportoida, ettei kukaan oikeasti perehdy raporttien tietosisältöön tai yritä hyödyntää sitä.
Helsingin kokoisessa organisaatiossa on ihan varmasti sekä hyviä että huonoja johtajia, ja sekä tarpeettomia että tarpeellisia johtajia. Aika harva organisaation tehokkuusongelma kuitenkaan ratkeaa kategorisesti pomojen poisheittämisellä.
Ehkä tämän suoraviivaisen madaltamisen sijasta voisi tarkastella kriittisesti suurempia rakenteita. Ihan esimerkkinä voisi olla Heka-asunnot, jossa on keskushallinnon alla parikymmentä alueorganisaatiota. Asiasta sen enempää tietämättä voisin kuvitella, että näissä kyllä tehdään paljonkin päällekkäistä hommaa.
Onneksi maan hallitus on rakennepoliittisissa toimenpiteissään luvannut vähentää kuntien tehtäviä ja velvoitteita 1 miljardilla eurolla. Se tuo Helsingille yli 100 miljoonan euron säästöt.
Asian merkittävyyteen nähden on tämän asian toimeenpanon tiimoilta ollut varsin hiljaista.
Vai poimiiko hallitus kärkihankkeistaan vain rusinat pullasta? Edistetään hankkeita, jotka vahvistavat julkisen sektorin asemaa ja lisäävät sen byrokratiaa (sote). Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsiminen ei niin kiinnostakaan.
Minun kokemusperäinen optimilukuni parhaiten toimineesta organisaatiosta on noin 50. Kyse on tosin asiantuntijatehtävistä, joissa työnjohtoa ei tarvita joka päivä (ja jossa innovatiivisuus on hyvä asia ja jäykistyminen paha asia). Enemmän päivittäistä ohjaamista vaativissa tehtävissä luku voi olla pienempi.
Voisivatko nuo ”organisatoriset syyt” olla tässä johtajien halu pitää kiinni korkeasta asemastaan pyramidissa? Miksi viittaat ”hyvin toimivaan” organisaatioon tässä yhteydessä? Paranaako pieni alaisten määrä organisaation toimintaa? Minun teoriani oli, että raskas monitasoinen hallintopyramidi pääsääntöisesti huonontaa organisaation toimintaa.
Minun korvissani tuo kuulosta juuri liikaa kasvaneelta pyramidilta, jossa tasot ovat vähän keinotekoisia, mutta niitä ei voi purkaa, koska kukaan pyramidissa lattiatasoa ylempänä oleva ei pitäisi siitä.
Litteässä asiantuntijaorganisatiossa voi muuten valita ihmisiä projektipäälliköiksi (jotka eivät ole varsinaisia esimiehiä) joustavasti projektien mukaan. Näin pyramidi ei kasva eikä jähmety, kun projektipäällikön hommia voi kokeilla halunsa ja kykynsä mukaan kuka tahansa.
Näen tasojen määrässä suurimpana ongelmana (johdon kulujen ja työnteon vähäisyyden lisäksi) sen, että keskijohdon energia menee liikaa kokousteluun, raportointiin ja ”parantamishankkeisiin”, ja etäisyys varsinaisen työnteon ja ylimmän johdon välillä kasvaa moniportaiseksi ja ylittämättömäksi (= kalkkeutuu). Tämä pätee erityisesti innovatiivisessa asiantuntijaorganisaatiossa. Yksinkertaisimmissa hommissa, jotka toimivat vuosisataisten rutiinien pohjalta, vahinko ei ole yhtä suuri. Tosin sellaisissa vakiintuneissa hommissa johtamistarvekin on asiasisällön osalta vähäisempi.
Mitä keskijohdon tulisi tehdä lisää ja mitä vähemmän?
Juuri näin.
Sanoisin etttä pomot itse ja heidän kädestään syövät konsultit eivät koskaan ehdota ”pomojen poisheittämistä”. Tehostamishankkeita kyllä voidaan järjestetään runsaastikin, ja niitä pidetään hyvin keskeisenä pomojen aikaansaannoksena, mutta varsin usein ratkaisu voi olla esimerkiksi työn tehostaminen lisäraportoinnin avulla 🙂 .
Otin madaltamisen kohteeksi, koska se parhaiten kuvaa pöhöttyneen organisaation järkeistämisen seurauksia. Madaltaminen kuvaa hyvin sitä kipeintä ongelmaa, eli johdon halua niellä aina lisää ilmaa sen pois päästämisen sijaan.