Puheeni valtuuston budjettikokouksessa

Puheen­vuoroni Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­ton bud­jet­tikeskustelus­sa 5.11.2014

1) Ryh­mät ovat neu­vot­teluis­sa sopi­neet kar­si­vansa rahaa kaupun­gin hallinnos­ta. Tämä on hyvä tavoite, mut­ta sitä pitäisi täy­den­tää konkreet­tisil­la päätök­sil­lä siitä, miten hallintoa voidaan keven­tää esimerkik­si dele­goimista lisäämäl­lä ja muodol­lisuuk­sia kar­si­mal­la. Pelkkä juus­to­höylä merk­it­see vain, että samat työt pitää tehdä pienem­mäl­lä porukalla eli suurem­mal­la kiireellä.

2) Sote-menomme ovat sata miljoon­aa euroa suurem­mat kuin niiden täl­lä väestörak­en­teel­la pitäisi olla tai mitä ne siis ovat muis­sa kun­nis­sa. Pitäisi han­kkia ulkop­uo­li­nen selvi­tys siitä, mis­tä ero johtuu. Onko kyse siitä, että meillä

a) todel­la on parem­mat palve­lut, joista pitääkin mak­saa enemmän;

b) mit­taamme kus­tan­nuk­sia eri taval­la. Meil­lä voi esimerkik­si olla korkeam­mat vuokrat, kos­ka sisäiset vuokrat on määrät­ty eri taval­la kuin muual­la tai

c) teemme kaiken vaan huonom­min ja kalliimmin.

3) Mei­dän on annet­ta­va kaupun­gin kas­vaa, kos­ka nyt jar­ru­tamme kasvua epä­sosi­aalis­es­ti asun­top­u­lal­la. Kaupun­gin rak­en­tamis­vauh­tia on lisät­tävä olen­nais­es­ti. Tämä tulee tietysti kaupungille kalli­ik­si, kos­ka se vaatii paljon investointeja.

Minus­ta tämän pitäisi olla ratkaistavis­sa. Asun­top­u­lan takia uusien asun­to­jen hin­ta on nous­sut kohtu­ut­toman kalli­ik­si. Helsin­ki omis­taa maan. On kysyt­tävä, mityen tästä asun­to­jen korkeas­ta myyn­ti­hin­nas­ta tulee maan­omis­ta­jalle, Helsingille, niin vähän ja mihin se oikein val­uu? Kiin­teistöpoli­ti­ikkamme tulisi hoitaa asia niin, että asun­to­jen korkeas­ta hin­nas­ta koi­tu­isi mah­dol­lisim­man paljon kaupun­gin kas­saan. Täl­lä rahal­la voidaan mah­dol­lis­taa olen­nais­es­ti nopeampi asun­to­tuotan­to, kunnes asun­to­jen hin­nat laske­vat järkevälle tasolle.

Eikä mei­dän tarvit­sisi tehdä näin ikäviä budjetteja.

4) Meil­lä on sinän­sä aivan järkevä investoin­tikat­to hillit­semään val­tu­us­ton liial­lista rahankäyt­töin­toa. Tässä on kuitenkin se vika, että se estää myös jopa voit­toa tuot­ta­van asun­to­tuotan­non. Tont­tien saat­ta­mi­nen raken­nuskelpoisek­si mak­saa keskimäärin noin 400 euroa. Jos tont­ti myy­dään 800 eurol­la, tai vuokrataan vas­taaval­la vuokrata­sol­la, pitäisi olla mah­dol­lista käyt­tää tuo 400 euroa ker­rosneliötä kohden investoin­tika­ton sitä estämättä.

5) Asun­to­hank­in­ta Oy täyt­tää tänä vuon­na 30 vuot­ta. Yhtiön toim­inta pitäisi käyn­nistää uud­estaan. Sille pitäisi neu­votel­la myös oikeus myy­dä asun­to­ja, kun­han se ei jaa osinko­ja. Täl­löin Asun­to­hank­in­ta voisi esimerkik­si ostaa ATT:ltä asun­not, jot­ka eivät suh­dan­nesy­istä mene kau­pak­si sen sijaan, että asun­to­ja pide­tään tyhjil­lään osta­jaa odot­ta­mas­sa. Myöhem­min Asun­to­hank­in­ta voisi myy­dä nämä asun­not esimerkik­si vuokralaisille, kun näi­den taloudelli­nen tilanne sen sallii.

9 vastausta artikkeliin “Puheeni valtuuston budjettikokouksessa”

  1. Mitä para­me­tre­jä on huomioitu väestörak­en­teessa, kun nekin huomioitu­na sote-menot ovat korkeat?

  2. Olet oike­as­sa kohdan 4) suh­teen, mut­ta ongel­mana on tietenkin investoin­tien tuot­to-odotuk­sien speku­lati­ivi­su­us ja puut­tuvat takaisinkytken­nät. Eli kun investoin­ti ei kan­natakkaan niinkuin poli­itikko pro­pa­gan­das­saan antaa ymmärtää kaatuu lasku veronmaksajille.

    Muuten päädymme toteut­ta­maan “jokainen pyöräi­lyyn investoitu euro tuot­taa 10” tyyp­pisiä “investoin­te­ja”

  3. Lisätään­pä 2 d) sote-alan kus­tan­nus­ta­so (esimerkik­si työvoimakus­tan­nusten osalta) on korkeampi Helsingis­sä kuin muualla.

    Oikea ver­tailuko­h­ta ei ole euro vaan ammat­tiryh­mäko­htainen työ­tun­ti. Saadaanko Helsingis­sä esimerkik­si ter­vey­de­hoita­jan tun­nil­la vähem­män aikaan kuin muual­la? Vai käytetäänkö Helsingis­sä kalli­im­paa työvoimaa?

    Paikalliselle kus­tan­nus­ta­solle (tilat, palkat) ei työ­nan­ta­ja voi mitään, tun­timäärille saat­taa voidakin.

  4. Hur­raa! ATT:n suh­dan­ner­is­ki ratkaistu ja tap­pi­ot Asun­to­hank­in­nalle! Täy­tyy vain huole­htia siitä, ettei tämä riskit­tömyys nos­ta urskkakus­tan­nuk­sia, kun rak­en­ta­jat hok­saa että meil­lä menee läpi ihan mil­lainen hin­ta tahansa!

    On tämä niin vaikea yhtälö, jos kil­pailu ei pidä hin­to­ja kurissa.

  5. miten hallintoa voidaan keventää

    Tiedätkö mon­tako virka­por­ras­ta (pormes­tarista alimpaan suorit­ta­van por­taan työn­tek­i­jään) Helsingis­sä on? Luku saat­taa olla korkea. Jos on, halu­aisin vähen­tää taso­jen määrää. Suorien säästö­jen lisäk­si tämä myös tehostaisi koneis­ton toimintaa.

    Valitet­tavasti täl­lai­sis­sa säästötalkois­sa tyyp­illi­nen lop­putu­los on se, että suorit­tavaa por­ras­ta kar­si­taan jostain, ja pomot jäävät, ja muo­dosta­vat entistäkin jyrkem­män ja väkirikkaam­man pyra­midin. Ei hyvä.

    Sote-menomme ovat sata miljoon­aa euroa suurem­mat kuin niiden täl­lä väestörak­en­teel­la pitäisi olla tai mitä ne siis ovat muis­sa kun­nis­sa. Pitäisi han­kkia ulkop­uo­li­nen selvi­tys siitä, mis­tä ero johtuu.

    Sisäi­nenkin selvi­tys saat­taa riit­tää. Tulee ainakin halvem­mak­si. Soten talous­pääl­likölle annetaan val­tu­udet käy­dä esim. Lahdessa ver­taile­mas­sa toim­intat­apo­ja ja kysymässä, miten suurikin kaupun­ki voi pitää kus­tan­nuk­sen­sa suh­teel­lisen pien­inä. Tulee sit­ten esit­telemään löytöjään val­tu­ute­tu­ille. Jos ei löy­dä mitään, laite­taan seu­raa­va mies asialle.

    Mei­dän on annet­ta­va kaupun­gin kas­vaa, kos­ka nyt jar­ru­tamme kasvua …

    Kuu­lostaa lähin­nä suurhelsinkiläisyy­deltä. Onko mui­ta syitä kas­vaa kaupun­gin kokoa tiivistämisen kaut­ta kuin pelkkä kasvun ja mah­ta­vana olemisen ilo? Tai ehkä kaupun­ki halu­aa tehdä voit­to­ja jäl­jel­lä ole­van tont­ti­maan korkeil­la hin­noil­la. Asun­top­u­laa Suomes­sa / pääkaupunkiseudul­la ei ole (vain korkei­ta hin­to­ja hotspoteissa).

    On kysyt­tävä, mityen tästä asun­to­jen korkeas­ta myyn­ti­hin­nas­ta tulee maan­omis­ta­jalle, Helsingille, niin vähän ja mihin se oikein valuu? 

    Sen ver­ran olen kuul­lut hur­jia huhu­ja Helsin­gin rak­en­tamis­es­ta, että alalle on saat­tanut pesiy­tyä jonkin­lainen hyväve­lik­er­ho, joka jakaa noi­ta voit­to­ja toisilleen. Jos on näin, tilanteen kor­jaamiseen tarvi­taan jämäköitä luot­ta­mushenkilöitä (jot­ka siis ovat valmi­ita ohit­ta­maan alan virkami­esten toiveet).

    Yksi yksinker­tainen kik­ka olisi tehdä rak­en­ta­jien kanssa sopimus, jon­ka perus­teel­la arvioidut raken­nuskus­tan­nuk­set ja kohtu­ulliset voitot ylit­tävästä osu­ud­es­ta val­taosa kilah­taisi kaupun­gin kas­saan. Hat­s­ta heitän, että kan­nat­taisi tar­jo­ta kohtei­ta myös muille kuin alaa jo domi­noiville suurim­mille “rosvoille”.

    Täl­lä rahal­la voidaan mah­dol­lis­taa olen­nais­es­ti nopeampi asun­to­tuotan­to, kunnes asun­to­jen hin­nat laske­vat järkevälle tasolle.

    Tämä on kyl­lä ihan höpöhöpöä. Helsin­ki on kas­vanut ainakin viimeiset 50 vuot­ta, ja asun­not ovat samal­la kallis­tuneet. Näin hom­ma toimii hyvin toden­näköis­es­ti myös jatkos­sa. On itsepetos­ta kuvitel­la, että run­sas rak­en­t­a­mi­nen alen­taisi Helsin­gin asun­to­jen hin­taa (suh­teessa muuhun Suomeen). Näin voi tapah­tua siinä vai­heessa, kun yletön tiivistämi­nen muut­tuu jo slum­mi­u­tu­misek­si, mut­ta ei var­maankaan sitä ennen.

  6. Juho Laatu: Jos on, halu­aisin vähen­tää taso­jen määrää. Suorien säästö­jen lisäk­si tämä myös tehostaisi koneis­ton toimintaa.

    Organ­isaa­tioiden madal­t­a­mi­nen on lähtöko­htana muka­va aja­tus. Käytän­nössä kuitenkin vas­taan tulee se, että yksi esimies pystyy järkevästi toim­i­maan esimiehenä vain hyvin rajal­liselle joukolle ihmisiä. Oma koke­mus­peräi­nen numeroni on 7, mut­ta oikea vas­taus riip­puu huo­mat­tavasti työte­htävistä. Kos­ka tuo­hon opti­mi­in ei organ­isatoori­sista syistä useinkaan päästä, hyvin toimi­vas­sa organ­isaa­tios­sa luke­ma on pienempi. 

    Toisaal­ta kaupunkior­gan­isaa­tios­sa on esimerkik­si koulu­ja, jois­sa on vähän esimiehiä ja paljon tek­i­jöitä. Tämä vaatii kuitenkin sel­l­aiset työte­htävät, jot­ka on jol­lain taval­la ulkop­uolelta tiukasti määrät­ty ja hyvin stan­dar­d­oitu. (Ts. esimiehel­lä ei ole pien­täkään mah­dol­lisu­ut­ta istua jokaisen alaisen kanssa miet­timään sitä, mitä alaisen kan­nat­taisi tehdä.)

    Seiskalla las­ket­tuna Helsin­gin organ­isaa­tion syvyys olisi 6, ja nelosen syvyy­teen pää­sisi vas­ta sil­lä, että jokaisel­la esimiehel­lä olisi 15 alaista. Se ei ole oikein realistista.

    Nykyään kuitenkin tup­paa ole­maan niin, että väl­i­ta­soil­la ihmiset ovat samaan aikaan työn­tek­i­jöitä, esimiehiä ja johta­jia. Lop­putu­lok­se­na on se, että esimi­este­htävät hoide­taan puoli­huoli­mat­tomasti, joht­a­mi­nen uno­hde­taan. Pelkkiä johta­jia ja esimiehiä alkaa löy­tyä vas­ta ylem­miltä tasoil­ta, ja osaamis­va­jet­ta on niin esimiestoimin­nas­sa kuin johtamisessakin.

    Taso­jen määrä sinän­sä ei siis ole kovin rel­e­vant­ti luke­ma. Jos tiimies­imies käyt­tää 20 % aikaansa esimi­este­htävi­in ja 80 % saman työn tekemiseen alais­ten­sa kanssa, tason hävit­tämis­es­tä saata­va hyö­ty on aika vähäi­nen, kun jonkun ne esimieshom­matkin pitää tehdä.

    Yleen­sä tun­tuu ole­van niin, että kun keski­jo­hdon liial­lista määrää organ­isaa­tios­sa valite­taan, ongel­ma on todel­lisu­udessa hie­man toinen. Keski­jo­htoa voi olla oikea määrä, mut­ta se poruk­ka tekee vääriä hom­mia. Sen jäl­keen kaik­ki voivat aiheestakin ihme­tel­lä, mitä ne oikein tekevät lisäar­voa tuottaakseen.

    Edelleen ihan vain koke­mus­peräisenä mutu­na heitän, että mon­es­sa paikas­sa työelämän ongel­mat johtu­vat osit­tain siitä, että joht­a­mi­nen on vai­hdet­tu rapor­toin­ti­in. Sit­ten kaikil­la on niin kiire rapor­toi­da, ettei kukaan oikeasti pere­hdy raport­tien tieto­sisältöön tai yritä hyö­dyn­tää sitä.

    Helsin­gin kokoises­sa organ­isaa­tios­sa on ihan var­masti sekä hyviä että huono­ja johta­jia, ja sekä tarpeet­to­mia että tarpeel­lisia johta­jia. Aika har­va organ­isaa­tion tehokku­u­songel­ma kuitenkaan ratkeaa kat­e­goris­es­ti pomo­jen poisheittämisellä.

    Ehkä tämän suo­ravi­ivaisen madal­tamisen sijas­ta voisi tarkastel­la kri­it­tis­es­ti suurem­pia rak­en­tei­ta. Ihan esimerkkinä voisi olla Heka-asun­not, jos­sa on keskushallinnon alla parikym­men­tä alue­or­gan­isaa­tio­ta. Asi­as­ta sen enem­pää tietämät­tä voisin kuvitel­la, että näis­sä kyl­lä tehdään paljonkin päällekkäistä hommaa.

  7. Onnek­si maan hal­li­tus on raken­nepoli­it­ti­sis­sa toimen­piteis­sään luvan­nut vähen­tää kun­tien tehtäviä ja velvoit­tei­ta 1 mil­jardil­la eurol­la. Se tuo Helsingille yli 100 miljoo­nan euron säästöt.

    Asian merkit­tävyy­teen näh­den on tämän asian toimeen­panon tiimoil­ta ollut varsin hiljaista.

    Vai poimi­iko hal­li­tus kärk­i­hankkeis­taan vain rusi­nat pul­las­ta? Edis­tetään han­kkei­ta, jot­ka vahvis­ta­vat julkisen sek­torin ase­maa ja lisäävät sen byrokra­ti­aa (sote). Kun­tien tehtävien ja velvoit­tei­den kar­simi­nen ei niin kiinnostakaan.

  8. Viherinssi: Organ­isaa­tioiden madal­t­a­mi­nen on lähtöko­htana muka­va aja­tus. Käytän­nössä kuitenkin vas­taan tulee se, että yksi esimies pystyy järkevästi toim­i­maan esimiehenä vain hyvin rajal­liselle joukolle ihmisiä. Oma koke­mus­peräi­nen numeroni on 7, mut­ta oikea vas­taus riip­puu huo­mat­tavasti työtehtävistä.

    Min­un koke­mus­peräi­nen opti­m­iluku­ni parhait­en toim­i­neesta organ­isaa­tios­ta on noin 50. Kyse on tosin asiantun­ti­jate­htävistä, jois­sa työn­jo­htoa ei tarvi­ta joka päivä (ja jos­sa inno­vati­ivi­su­us on hyvä asia ja jäyk­istymi­nen paha asia). Enem­män päivit­täistä ohjaamista vaa­tivis­sa tehtävis­sä luku voi olla pienempi.

    Kos­ka tuo­hon opti­mi­in ei organ­isatoori­sista syistä useinkaan päästä, hyvin toimi­vas­sa organ­isaa­tios­sa luke­ma on pienempi.

    Voisi­vatko nuo “organ­isatoriset syyt” olla tässä johta­jien halu pitää kiin­ni korkeas­ta ase­mas­taan pyra­midis­sa? Mik­si viit­taat “hyvin toimi­vaan” organ­isaa­tioon tässä yhtey­dessä? Paranaako pieni alais­ten määrä organ­isaa­tion toim­intaa? Min­un teo­ri­ani oli, että raskas moni­ta­soinen hallintopy­ra­mi­di pääsään­töis­es­ti huonon­taa organ­isaa­tion toimintaa.

    Nykyään kuitenkin tup­paa ole­maan niin, että väl­i­ta­soil­la ihmiset ovat samaan aikaan työn­tek­i­jöitä, esimiehiä ja johtajia.

    Min­un korvis­sani tuo kuu­losta juuri liikaa kas­va­neelta pyra­midil­ta, jos­sa tasot ovat vähän keinotekoisia, mut­ta niitä ei voi purkaa, kos­ka kukaan pyra­midis­sa lat­ti­ata­soa ylem­pänä ole­va ei pitäisi siitä.

    Lit­teässä asiantun­ti­jaor­gan­i­sa­tios­sa voi muuten vali­ta ihmisiä pro­jek­tipääl­liköik­si (jot­ka eivät ole varsi­naisia esimiehiä) jous­tavasti pro­jek­tien mukaan. Näin pyra­mi­di ei kas­va eikä jäh­me­ty, kun pro­jek­tipääl­likön hom­mia voi kokeil­la halun­sa ja kykyn­sä mukaan kuka tahansa.

    Taso­jen määrä sinän­sä ei siis ole kovin rel­e­vant­ti luke­ma. Jos tiimies­imies käyt­tää 20 % aikaansa esimi­este­htävi­in ja 80 % saman työn tekemiseen alais­ten­sa kanssa, tason hävit­tämis­es­tä saata­va hyö­ty on aika vähäi­nen, kun jonkun ne esimieshom­matkin pitää tehdä.

    Näen taso­jen määrässä suurim­pana ongel­mana (johdon kulu­jen ja työn­teon vähäisyy­den lisäk­si) sen, että keski­jo­hdon ener­gia menee liikaa kok­oustelu­un, rapor­toin­ti­in ja “paran­tamis­hankkeisi­in”, ja etäisyys varsi­naisen työn­teon ja ylim­män johdon välil­lä kas­vaa moni­por­taisek­si ja ylit­tämät­tömäk­si (= kalkkeu­tuu). Tämä pätee eri­tyis­es­ti inno­vati­ivises­sa asiantun­ti­jaor­gan­isaa­tios­sa. Yksinker­taisim­mis­sa hom­mis­sa, jot­ka toimi­vat vuo­sisa­tais­ten ruti­inien poh­jal­ta, vahinko ei ole yhtä suuri. Tosin sel­l­ai­sis­sa vaki­in­tuneis­sa hom­mis­sa johtamis­tarvekin on asi­a­sisäl­lön osalta vähäisempi.

    Yleen­sä tun­tuu ole­van niin, että kun keski­jo­hdon liial­lista määrää organ­isaa­tios­sa valite­taan, ongel­ma on todel­lisu­udessa hie­man toinen. Keski­jo­htoa voi olla oikea määrä, mut­ta se poruk­ka tekee vääriä hom­mia. Sen jäl­keen kaik­ki voivat aiheestakin ihme­tel­lä, mitä ne oikein tekevät lisäar­voa tuottaakseen.

    Mitä keski­jo­hdon tulisi tehdä lisää ja mitä vähemmän?

    Edelleen ihan vain koke­mus­peräisenä mutu­na heitän, että mon­es­sa paikas­sa työelämän ongel­mat johtu­vat osit­tain siitä, että joht­a­mi­nen on vai­hdet­tu rapor­toin­ti­in. Sit­ten kaikil­la on niin kiire rapor­toi­da, ettei kukaan oikeasti pere­hdy raport­tien tieto­sisältöön tai yritä hyö­dyn­tää sitä.

    Juuri näin.

    Aika har­va organ­isaa­tion tehokku­u­songel­ma kuitenkaan ratkeaa kat­e­goris­es­ti pomo­jen poisheittämisellä.

    Sanois­in ett­tä pomot itse ja hei­dän kädestään syövät kon­sul­tit eivät koskaan ehdo­ta “pomo­jen poisheit­tämistä”. Tehostamis­hankkei­ta kyl­lä voidaan jär­jestetään run­saastikin, ja niitä pide­tään hyvin keskeisenä pomo­jen aikaansaan­nok­se­na, mut­ta varsin usein ratkaisu voi olla esimerkik­si työn tehost­a­mi­nen lisära­por­toin­nin avulla 🙂 .

    Ehkä tämän suo­ravi­ivaisen madal­tamisen sijas­ta voisi tarkastel­la kri­it­tis­es­ti suurem­pia rakenteita.

    Otin madal­tamisen kohteek­si, kos­ka se parhait­en kuvaa pöhöt­tyneen organ­isaa­tion järkeistämisen seu­rauk­sia. Madal­t­a­mi­nen kuvaa hyvin sitä kipein­tä ongel­maa, eli johdon halua niel­lä aina lisää ilmaa sen pois päästämisen sijaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.