(Kirjoitus on julkaistu kolumnina Lääkärilehdessä)
Sosiaali- ja terveyshuollolla on väistämättä edessään ankaria säästöjä. Valtio ja kunnat eivät voi loputtomasti jatkaa velaksi elämistä. Nykylaskelmien mukaan edes hyvä nousukausi ei velkaantumista lopettaisi. On siis säästettävä.
Sote-palvelut eivät voi säästöiltä välttyä, koska ne ovat niin suuri osa julkisista menoista, että niiden jättäminen säästöjen ulkopuolelle iskisi kaikkeen muuhun ankarasti. Lisäksi on luonnollinen poliittinen lainalaisuus, että menoerää, joko pyrkii kasvamaan tarpeen kasvamisen vuoksi, kohdellaan ankarammin kuin sellaisia, jotka luonnostaankin vähenevät. On helpompi leikata kasvusta kuin alentaa joitain menoeriä absoluuttisesti, niin irrationaalista kuin tämä onkin. Väestön ikääntymisen takia sote-menoissa on iso kasvupaine.
Sosiaali- ja terveysministeriö ei löytänyt kuntien sote-velvoitteissa mitään karsimista lukuunottamatta vähän helppoheikkimäistä ajatusta vähentää vanhusten laitoshoitoa, niin kuin sitä ei olisi tähän astikin pyritty vähentämään. Dementoituneita vanhuksia tulee lisää, jos keho vanhenee hitaammin, mutta aivot yhtä nopeasti kuin ennenkin.
Jos ala ja sen ministeriö ei itse löydä keinoja menojen hillitsemiseen, VM kyllä löytää. VM on huono menojen karsija, koska se tuijottaa vain budjettinumeroita pääsemättä niiden sisälle. Siksi se käyttää vesuria karsimaan joitain toimintoja pois kokonaan sen sijaan, että asioita tehtäisiin järkevämmin.
Nyt olisi oikea aika tuoda esille kaikkia niitä havaintoja, joita itse kullakin on turhia kuluja aiheuttavista toimintojen jäykkyyksistä. Sen verran suuri on päättäjien hätä, että hyvät ajatukset otetaan huomioon.
Päättäjillä on taipumus lisätä paperisotaa. Kun aseenkantolupia oli tultu antaneeksi sellaisillekin, jotka käyttivät sitä ihmisten ampumiseen, kukapa muu kuin lääkäri osaisi ennalta arvata, mitä luvan hakijan päässä liikkuu.
Paljon terveydenhuollossa tehdään papereita, jotta tiedettäisiin syyllinen, jos jotain menee vikaan, mutta vikaan menemistä ne eivät estä.
Lainsäätäjän on kovin helppo lisätä kaiken maailman pumaskojen tekemistä varmuuden vuoksi ajattelematta, mitä se kaikki maksaa.
Maallikoista tuntuisi suotavalta vapauttaa lääkärit ja hoitohenkilökunta paperien äärestä varsinaiseen työhön potilaiden pariin. Tästä maallikko ei kuitenkaan pääse eteenpäin, koska ei tiedä, mitä kaikkea paperisotaa oikein käydään ja mitkä todistukset ja raportit tuntuvat turhilta tai ylimitoitetuilta.
Luulisi että lääkäri pääsee selville tutun potilaan ongelmista nopeammin kuin sellaisen, jonka hän näkee ensimmäisen kerran. Riippuu tavasta organisoida terveydenhuolto, kuinka pitkäaikaisia hoitosuhteita muodostuu.
Kiinnitämme liikkaa huomiota siihen, miten tehokkaasti ja halvalla erilaisia suoritteita terveydenhuollossa tehdään ja liian vähän siihen, tehdäänkö oikeita asioita. Vanha viisaus kertoo, että meidän kaltaisessa verorahoitteisessa hoidossa tehdään oikeampia asioita kuin vakuutusmuotoisessa hoidossa. Vakuutusmuotoisia ratkaisuja tunkee meille kuitenkin koko ajan EU:n kautta. Tätä kannattaa valvoa tarkkaan nyt kun terveydenhuoltoa organisoidaan uudestaan.
Monikanavainen rahoitus on ikuisuusongelmiamme. Se johtaa usein tilanteisiin, jossa kahdesta vaihtoehdota valitaan kalliimpi, koska sen maksaa jokin toinen taho.
Miten voi olla mahdollista, ettei tietohallintoa saada kuntoon, kun se oli Virossa niin helppoa? Voisiko syynä ollakin tietosuojalainsäädäntömme – ei sen tiukkuus vaan sen sopimattomuus tietokonepohjaisiin ratkaisuihin?
= = =
Voisiko lääkäriliitto perustaa nettipohjaisen aloitelaatikon, johon voi esittää tapoja vähentää turhaa työtä.
Vain sosiaali- ja terveysmenoissa tehdyt leikkaukset pelastavat Suomen. Yli 70% yhteiskunna menoista on sosiaali- ja terveysmenoja.
Kolmas merkityksellinen menoerä on koulutus. Siihen ei toivotavasti jouduta puuttumaan.
Kohtuullisilla leikkauksilla sosiaalihumppaan saadaan sekä valtion muut toiminnot pelastettua että kohtuullistettua verorasitusta. Emme voi jatkaa nykymenoa, koska Suomi ei ole kilpailukykyinen EU:ssa.
Monelle vanhukselle kotihoito on parempi ja erityisesti mieluisampi ratkaisu kuin laitoshoito. Maksakaa kotihoidon tukea edes jossain suhteessa siihen, mitä laitoshoito tulee maksamaan, niin rahaa säästyy.
Suurin kuluerä on kai palkat. Markka-aikana devalvaatio / devalvoituminen ja sitä seuraava inflaatio olisi leikanut ostovoimaa nopeasti. Koska euro ei jousta, tuota pääsäästökohdetta pitäisi leikata suoraan eikä ovelan devalvatio inflaatio -kierteen avulla. Poliitikoilla ei vain uskallus riitä tähän. Siispä poliitikkomme ehdottavat palveluiden leikkaamista, mikä ei olisi tarpeen, jos leikattaisiin palkkoja. Tämä on tähän mennessä euron ehkä suurin valuvika, eikä sekään itse eurossa, vaan päättäjien päässä, kun ei ole ennakkoon suunniteltu, miten nämä ongelmat ratkaistaan Suomen kilpailukyvyn heikentyessä.
Virossa oli puhdas kenttä ja puhtaat ajatukset. Suomessa vanhat ratkaisut ja totutut tavat toimivat varmaankin riippakivenä. Päättäjien ymmärrystä myös kaivattaisiin (on kai ollut huono herraonni, kun asiat eivät suju). Valtio voisi myös kehittää ilmaisen toimivan ratkaisun kaikkien sitä tarvitsevien käyttöön. Nykyisen kaltaiset yksittäisten toimijoiden mammuttiprojektit kannattaisi kuopata.
Voi olla että kivutta karsittavaa turhaa työtä ei ole paljoakaan. Joudutaan aika nopeasti kylmälle palveluiden leikkauslinjoille. Lääkärit osaavat antaa tähänkin priorisointiin parhaat vastaukset. Tosin poliitikot joutuvat ensin valitsemaan linjat ylätasolla tyyliin vanhukset vai lapset vai mielenterveyspotilaat. Voi olla, että puolustuskyvyttömimpien kimppuun käydään ensimmäiseksi.
Virossa kaikki on helppoa tietotekniikassa, koska valtio on päätomija lähes kaikessa.Virosta puuttuu sotkuja aiheuttava kuntaporras .Tai ei puutu, mutta sillä on hyvin vähän mitään tehtävää.
Viron potilastietojärjestelmäkin on vähän kupla, se on vain palveluväylä ja siihen kytketään sitten sovelluksia .Mutta kun ei ole vanhaa painolastia niin ei tarvitse käsin lajitella 450 kunnan jäämistöä, järjestelmään syötetään vain uutta tietoa ja vanhasta anuaaliseta vain murto-osa.
Suomessa kehityksen jarru on kuntaporras, sillä 500 toiminnon yksikköä ei saa kustannustehokkaaksi edes Munchausen.
Kusannuslaskenta ei yksinkertaiseti toimi, koska jaettavia kuluja on liikaa ja jos 30 % kuluista kyetään selvittämään niin 70 % joudutaan jakamaan mitu-hira-have-menettelyillä.
Osumatarkkuus on huono .
Törmäsin tähän ongelmaan jo 70-luvulla kun valtionlaitoksessa alettiin ottaa käyttöön kustannuspohjaista laskentaa.
Ongelma ratkesi vasta kun organisaatiossa otettiin mallia yksityiseltä eli alueellinen monitoimiorganisaatio purettiin ja siirryttiin vertikaaliin yksikkörakenteeseen ja alueellinen hävitettiin.
Tämäkin malli sisältää ongelmia koordinaation suhteen, mutta se on paljon pienempi ongelma kuin alueellinen vaakaorganisaatio turhine koordinaattoreineen ja heimopäälliköineen
”Miten voi olla mahdollista, ettei tietohallintoa saada kuntoon, kun se oli Virossa niin helppoa? Voisiko syynä ollakin tietosuojalainsäädäntömme – ei sen tiukkuus vaan sen sopimattomuus tietokonepohjaisiin ratkaisuihin?”
Käsittääkseni suurin syy on yksinkertaisesti, että julkisella puolella tietojärjestelmiä ostavat ihmiset eivät omaa minkäänlaista teknistä osaamista asiasta, ja ovat täysin lipeväkielisten konsulttien vietävissä.
Näin syydetään suuria summia rahaa, mutta ei silti saada toimivia järjestelmiä.
Asiat voivat olla niin naurettavalla tolalla, että ulkopuolisen on vaikea edes uskoa. Ensimmäisessä linkissä alla kerrotaan miten Helsinki osti nettihakemuksien käsittelyjärjestelmän 1.9 miljoonalla, ja sitten Vantaa osti saman järjestelmän 1.85 miljoonalla. Mutta kyseessä on sen verran yksinkertainen järjestelmä että sen olisi saanut myös alle 100 000 eurolla, jos olisi osannut ostaa oikein. Lisäksi oikein järjestettyä (lähdekoodit oikeuksineen asiakkaalle paketissa mukaan) samaa asiaa ei tarvitsisi ostaa kahteen kertaan.
http://otsokivekas.fi/2013/07/toimittajaloukku-vantaalaisittain/
http://www.hs.fi/kotimaa/a1409367932355
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/mielipide/puheenvuoro/miksi-virossa-kaikki-on-helpompaa/
Opiskelu on toki tärkein säästökohde. Kun se muutetaan lainapainotteiseksi muiden sivistysvaltioiden tapaan, lyödään kuusitoista kärpästä yhdellä iskulla. Tärkein on kuitenkin se, että opiskelija joutuu harkitsemaan toiminnan kannattavuutta, niin ettei se jää loppuelämäkseen Sote-palvelujen varaan vinkumaan lisää kulttuurin tukirahoja ja kansalaispalkkaa.
Sote Lakiluonnoksessa pyritään luomaan alueelliset julkiset monopolit. Se on tunnetusti paras tapa kehittää kustannustehokasta toimintaa?
Jos Sote-sopu on lopullisesti tämä, niin sallikaa nyt edes raha seuraa potilasta -mallin avulla jotain kiritystä näille kolhooseille.
Onhan se tapa tuokin osoittaa miten vihaa nuoria.
Opinraha on jo nyt pienempi kuin opintolaina, kun otetaan huomioon, että asumislisä on asumistukea.
Opintolainaa saa nyt alle prosentin korolla ja silti kaikki nuoret eivät sitä nosta, mikä on viisasta.
Opintotukea maksettiin vuonna 2013 750 miljoonaa euroa.
http://www.kela.fi/documents/10180/1630866/Opintotuen_kk-tilasto.pdf/d4c03ad7-bb52-4d58-ae77-cb6a5b04871e
Jos opiskelijat eivät opiskelisi, olisivat he työmarkkinatuen piirissä, joka maksaa valtiolle satasen per opiskelija lisää.
Halpa hinta yhteiskuntarauhasta ja kansalaisten kouluttamisesta.
http://uudistuva.kela.fi/it/kelasto/kelasto.nsf/%28WWWAllDocsById%29/B9462ED3E37F0405C2257CFB0036C77D/$file/Optu_12_13.pdf
Lisää opintotuesta.
Karsitaan turhia lääkärillä käyntejä. Esim yksikyissektorin suuhygienistillä Kelakorvaukseen tarvitaan hammaslääkärin lähete. Julkispuolella prosessi on: ensin alkutarkastus ja puhdistus suuhygienistillä ja sitten hammaslääkärille mikäli tarpeen. Yksityispuolella prosessi on: ensin hammaslääkärille joka tekee tarkastuksen ja kirjoitaa lähetteen suuhygienistille. Tässä tulee asiakkaalle turha kuluerä ja yhteiskunnalle lisäksi turha kelakorvaus hammaslääkärille lähetteen kirjoittamisesta. Ehdotukseni: jokaisella kansalaisella oikeus kolmeen kelakorvattavaan suuhygienistikäynnille vuodessa. Suoraa säästöä yhteiskunnalle ja asiakkaille. Lisäksi terveyspoliittinen vaikutus, painopiste siirtyy ennaltaehkäisevään toimintaan.
Hankintalaki pakottaa raskaisiin kilpailutuksiin liian pienistä hankinnoista alkaen. Eikös ne direktiivin minimit olleet paljon korkeammat kuin mitä meillä Suomessa on käytössä?
Kilpailutukset epäonnistuvat lähes aina, koska osto-osaamista ei ole siellä, missä niitä järjestelmiä tarvitaan, ja ylempänä ei taas ole tietoa tai edes mielenkiintoa sen suhteen, mitkä alempien tasojen tarpeet ovat.
Julkisen hallinnon tietojärjestelmät ovat lähes aina niin simppeliä kamaa, että niitä pystyisi kuka vaan hiukan tietokantoihin, kommunikaatioprotokolliin jne. perehtynyt perusnörtti toteuttamaan. Ei sen tietosuojan ja tietoturvan tekninen toteutus ole mitenkään monimutkaista.
Miksei näitä teetetä (ohjattuina) oppilastöinä? Open sourcena tietty, niin että seuraava vuosikurssi tekee sitten lisää palikoita samaan järjestelmään?
Ylipäätään, avoin lähdekoodi, avoimet (ja MIELEKKÄÄT) rajapinnat. Mikä on niin vaikeeta? Voisko ne byrokraatit sieltä hallinnosta pistää pakkolomalle ja säästyneellä rahalla palkata muutaman nörtin tekemään niitä järjestelmiä? Samalla rahalla mitä menee konsulttien kuuntelemiseen ja tuhannen turhanpäiväisissä palavereissa istumiseen saisi usein jo tehtyä sen järjestelmän. Jos olisi yhteiset, sovitut rajapinnat, mitä vasten koodataan, kaikki palikat toimisi toistensa kanssa oletusarvoisesti, ilman että sitten käyttöönottovaiheessa joku paikallinen admini joutuu tekemään omia purkkavirityksiä, kuten on nykyinen asianlaita.
Tietosuojalainsäädäntö on hankala, mutta sen merkitys ei sentään ole noin suuri, ja sitä osataan operatiivisella tasolla jo luovasti kiertää.
Julkishallinnossa on yksinkertaisesti väärät ihmiset väärissä positioissa. Tilanne on aika ikävä koska tietohallinnon puhdistus kompetentiksi pudottaisi ison joukon ”hallinnon asiantuntijoita” tyhjän päälle.
Kun Virossa käynnistetään terveydenhuollon projekti, palkataan siihen tsaariksi lääketieteen ja sittemmin myös tekniikan tohtori. Suomessa sama MD, PhD kelpaa korkeintaan vanhemmaksi neuvonantajaksi kiertämään kaikenmaailman kissanristiäisiä kunnes karkaa Yhdysvaltoihin.
Julkistietohallinto ei muutu mihinkään ennen kuin organisaatioista tehdään selkästi meritokraattisia substanssin suhteen.
Vaikka sotekarsinnat on tuiki tarpeellinen aihepiiri, jotenkin vaan näyttää siltä, että Suomessa ollaan juututtu kaskikauden hokemaan: ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”.
Eilisessä Hesarissa oli Metson ent.toimitusjohtajan manifesti: ”Tehdasteollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on laskenut 23 prosentista vuonna 2007 noin 15 prosenttiin vuonna 2013. Se on hirvittävän iso pudotus.”
Kun vielä muistetaan, että tehdasteollisuutemme rahoittaa suuren osan muustakin Suomen BKT:stä, pitäisi olla selvää, että on mahdoton lisätä säästöjä sotea järkeistämällä ja karsimalla sitä vauhtia kuin tulot pienenevät. Kuitenkin Elorannan mukaan on puututtava mm. verotukseen, julkisen sektorin kokoon ja työmarkkinoihin. Siis on säästettävä ja supistettava.
Toki hän myös haluaa puuttumista sääntelyyn ja energiapolitiikkaan sekä innnovaatiorahoitusta.
Nyt ja lopultakin pitää puuttua ennen kaikkea tulojen muodostukseen. Nimittäin viime vuosikymmenellä paitsi kasvatettiin palkkoja ja julkista sektoria lisättiin myös voittojen jakamista yritysten omistajille ja siten vähennettiin tuotannollisia investointeja. Uskallan väittää, että viime mainittu on keskeinen syy, miksi vientimme suorastaan romahti.
Se on useimpien liian vaikea uskoa, että talouskasvua ei synny työntekoa lisäämällä vaan onnistuneilla innovaatioilla, joiden avulla tuotetaan pienemmällä työmäärällä aikaisempaa enemmän. Vaikka innovaatiot luovat toisaalle uusia työpaikkoja, se ei riitä korvaamaan menetettyjä työpaikkoja. Siitä huolimatta on tahoja, jotka rikastuvat aikaisempaa enemmän.
Lamaan ajaudutaa tällä tavalla tulonjaon vääristyessä ja sieltä noustaan, jos tulonjako oikenee.
saan paljon kritiikkiä kun sanon seuraavan mutta kai jonkun on tämä sanottava
terveydenhuollossa yksi säästötoimi on priorisointi eli tarkoitan että kalliita toimenpiteitä ei tehdä jos se tuottaa vain muutaman kuukauden elinajan lisää. jonkun täytyy tehdä tämä päätös. mieluiten lääkäri. nämä leikkaukset kohdistuu pääasiassa eläkeläisille.
Komppaan Sampoa tässä.
Valtion ja kunnan tietotekniikkahankintoihin tarvittaisiin maanlaajuinen asiantuntijaorganisaatio joka koordinoisi hankintoja, hoitaisi neuvottelut ja määrittelyt ja ostaisi lähdekoodit ja oikeudet teettämäänsä työhön. Tänne keskitettäisiin julkisten IT-hankintojen osaaminen ja tutkimus ja kehitystoiminta. Tämä organisaatio voisi toimia myös päätoimittajana ja jakaa isommat projektit pienempiin paloihin jotka toisivat mukaan pienet ja keskisuuret IT-talot kilpailemaan Tiedon ja muiden kanssa.
Kelan järjestelmähankkeet ovat toimineet aika hyvin, koska Kela tekee monet IT-systeeminsä talon sisällä ja siellä on asiantuntemusta. Miljoonia vuodessa maksava talon sisäinen porukka tulee halvemmaksi kuin Tiedon kuppaamaksi joutuminen.
Lastensuojelun kodin ulkopuolisten sijoitusten (kuntien menoja) kulut tuntuvat erittäin suurilta, lähes puolet peruskoulusta ja enemmän kuin yleiset kirjastot. Mitenkään vähättelemättä lasten auttamisen tarvetta, ei niitä lapsia ole niin paljon.
Moniammatillinen verkostoyhteistyö on kallis toimintamalli ja tarkoittaa sitä, että kovapalkkaiset akateemisesti koulutetut työntekijät, lääkärit, psykologit, erityisopettajat etc., käyttävät maksettua työaikaansa verkostoituakseen keskenään ja kertoakseen toisilleen siitä, kuinka Pekka heitti lusikan, tai päättääkseen siitä, laitetaanko Paavon tehtäväkoriin samanaikaisesti sekä sakset että lyijykynä.
Hallinto haluaa koko ajan laajentua. Vuoden 2015 alusta Tasa-arvolaki ulotetaan koskemaan myös transihmisiä. Tasa-arvovaltuutetun toimiston selvityksessä Selvitys sukupuolivähemmistöjen asemasta,(2012) todetaan otsikolla ”Transgendereiden hoidonsaanti”, ettei transgenderiyttä tunnisteta perusterveydenhuollossa. Paperin mukaan myös trangenderit voitaisiin lukea hoitojen ja tutkimusten piiriin, jolloin heillä olisi ”asiantuntevan moniammatillisen työryhmän tuki ja asiantuntijuus” (huomaa asiantuntija-painotteisuus).
Tässä on nyt vaan sellainen seikka, että ”transgender” asianosaisten itse itsestään toisilleen käyttämä termi, jolla voi viestittää ettei kaipaa tässä asiassa lääketieteellisiä toimia ja torjuu tässä suhteessa lääketieteen diagnoosin, joka olisi (vielä) ”sukupuoli-identiteetin häiriö. Jos haluaa jossakin maailman metropolissa sisään trans-henkiselle klubille, silloin kannattaa ehkä sanoa jollakin kielellä, että Olen transgender. Jos pyrkii asian takia terveyskeskukseen, silloin pitäisi sanoa että Minulla on sukupuoli-identiteetin häiriö.
Pistäkää lainsäätäjät nyt edes stoppi moniammatillisuuden laajentumiselle, vaikka sitten transgendereittein kohdalla, joita tosin ei ole välttämättä ollenkaan olemassa.
Ihan vaan näin kirjanpidollisen huomautuksena, että verotulot myös muodostuvat pitkälti palkoista joko suoraan tai kulutusveroina, eli yleisen palkkatason lasku ei kyllä tähän julkisen talouden rahoitukseen auta.
Samasta syystä muuten kotihoidon tukikin on hieman pulmallinen, kun maksetaan siitä että joku jää pois töistä niin miinuspuolella myös hänen maksamatta jääneet veronsa. Inhimillisesti toki usein paljon parempi vaihtoehto, enkä siis vastusta, kunhan vaan huomautan että tämäkään ei _rahoitukseen_ välttämättä auta.
Pia-Petri Panpula-Kutri
Postauksensi joutuvat roskikseen kunnes keksit asiallisen nimimerkin. Lisäksik sähköpostiosoitteen pitäisi olla todellinen
Miten niin ei auta? Jos D-vitamiini antaa kunnon potkun viennille ja toisaalta taas vähentää tuontia niin kyllähän se kohentuva työllisyys auttaa aika moneen vaivaan.
Vuonna 2013 lääkekorvausmenot olivat 1.273 miljoonaa euroa. Niistä voi leikata 300 miljoonaa euroa. Tämä aiheuttaa toimeentuloluukulla lisäkustannuksia ehkä 10 miljoonaa euroa.
Mutta, kun kuuntelee puheita eduskunnassa, niin siellähän jyllää edelleen puheripulitauti kulujen lisäämiseksi.
Tpyyluoma,
idea olisi kai että sisäinen devalvaatio koskisi vain julkista sektoria.
Julkisen sektorin työvoimakustannus on pikemminkin työntekijän nettopalkka, koska osa tulosta palaa verona takaisin.
Jos yleinen sisäinen devalvaatio alentaa työvoimakustannuksia, mutta lisää paremman kustannuskilpailukyvyn myötä tuotantoa ja työllisyyttä, niin verotulot voivat nousta.
Toinen vaihtoehto on että yritysjohto innovoisi parempia, hyväkatteisia tuotteita. Jos näitä ostetaan niin verotulotkin kertyvät kivasti…
Naisten pidemmät poissaolot työvoimasta hidastavat heidän palkka- ja urakehitystään.
Siksi on tasa-arvoa lisäävää että hallinto ylhäältä määrää miten perheiden tulisi toimia! 🙂
Tuo pitää paikkansa. Mutta tavoitteeni onkin toisenlainen. Oletan että erinäisistä syistä, esimerkiksi Kiinan talouden vahvistumisen seurauksena ja kännykkävaltikan siirryttyä muualle, Suomen suhteelinen kilpailukyky on laskenut. Muut tekevät (tämän teorian mukaan) nyt työt halvemmalla, ja suomalaisten työ ei käy kaupaksi. Suomalaisen työn kustannuksia pitää siis alentaa suhteessa muihin. Devalvaatio ja inflaatio tekisivät tämän vanhaan tuttuun tapaan. Valtio talous tervehtyisi siksi, että aiempaa useampi ihminen työllistyisi, ja toisaalta valtion palkkakulut alenisivat. Olellista on se, että talouden pyörät lähtisivät taas käyntiin, mikä mahdollistaisi myös terveen valtiontalouden.
Vastaavaa voi toki tavoitella myös vaikkapa poistamalla puolet kansalaisille suunnatuista yhteiskunnan palveluista. Kyllä siinäkin verotuloja katoaa, uusia työttömiä syntyy, ja työttömätkin pitää elättää valtion kassasta. Samalla myös yhteiskuntarakenne muuttuu tavalla, josta kansalaiset eivät ehkä pidä.
Tavoitteeni on siis saada yhteiskunnan talous pyörimään (työllistämällä kaikki työhalukkaat), ja sitä kautta veroeuroja valtiolle, ja oma ruokalasku maksuun. Jos palkat pidetään ylhäällä (kiinteäkurssisen euron kannattelemina) maan kilpailukyvyn samalla laskiessa ja muiden tuottaessa samat palvelut halvemmalla, syöksykierre ei katkea.
Pidän nykytilannetta poliitikkojemme hölmöilyn seurauksena, kun eivät ole ennen yhteisvaluutan käyttöön siirtymistä näköjään vähääkään miettineet, mitä pitää tehdä tilanteessa, jossa oma kilpailukyky laskee suhteessa muihin.
Totta tuokin. Usein kotihoitajaksi ei kuitenkaan jää kaikkein eniten tienaava, vaan sopivin lähisukulainen (usein jo eläkkeellä oleva puoliso). Vanhaikodissa yhtä vanhusta kohden ei ole yhtä kokonaista hoitajaa, joten tässä mielessä kotihoito vaatii enemmän resursseja. Vanhainkodin kustannukset ovat kuitenkin korkeat, ja nykyään kotihoidon kulut ovat hyvin pieni kuluerä vanhainkodin kuluihin verrattuna (minulla ei ole tässä lukuja, joku toinen heittäköön ne pöytään). Uskon siis, että kohtuullinen korotus kotihoidon tukeen veisi vanhuksia vanhaikotien kalliilta paikoilta halpaan kotihoitoon. Jos kotihoidon tuesta maksettaisiin täysi palkka, kuten vanhustenhoitajille, tilanne kääntyisi varmaankin valtion kannalta tappiolliseksi.
Kannatan vanhusten hyvää hoitoa yleisestikin. Enkä toisaalta pidä nykyisestä tyylistä, jossa osa omaishoitajista tekee työtä ahdingossa ja täysin palkatta, tuottaen palveluita, jotka valtiokin periaatteessa tuottaisi, jos omainen jätettäisiin valtion hoiviin. Pientä omaishoidon tukeakin saavat voidaan katsoa puolittain vapaaehtoisiksi. Valtio siis tavallaan säästää nykyään velvollisuudentuntoisimpien ihmisten selkänahasta. Jos noille nyt ilmaiseksi raataville annetaan kotihoidontukea, kuluja tulee lisää, mutta kannatan silti tätäkin.
”Ihan vaan näin kirjanpidollisen huomautuksena, että verotulot myös muodostuvat pitkälti palkoista joko suoraan tai kulutusveroina, eli yleisen palkkatason lasku ei kyllä tähän julkisen talouden rahoitukseen auta.”
No jos tiputetaan vaan julkisen sektorin maksamia palkkoja? Näistä tulee sitten vähemmän veroa, niin mutta tulee silti palkanmaksajalle tietysti enemmän. Yksityisen sektorin palkathan ovat muutenkin aivan eri tavalla sidottu työpanoksen arvoon, joten niiden laskeminen ei ole ollenkaan sama asia kuin julkisen puolen työpaikoissa.
Mediassa on toistuvasti ollut ehdotuksia siitä, että lakkautettaisiin sellaiset etuudet ja tuet, jotka on perustettu vasta äskettäin. Tätä ei voi tehdä automaatilla, koska työ- ja elinkeinorakenne ovat muuttuneet, mutta voisin kuvitella löytyvän jotakin poistettavaa (esimerkiksi vuorotteluvapaa). Tätä varten viimeaikaisista eduista ja tuista pitäisi laatia lista.
Kokoomuskansanedustaja vaati Hämeen kaiku -lehdessä 7.9.2014 rajuja leikkauksia sosiaalitukiin, jotka hän haluaa ”kuristaa takaisin vuoden 2000 tasolle”. Ehdotuksesta uutisen kirjoittanut toimittaja huomautti:
Juuri tämän takia karsintaa ei voisikaan tehdä automaattisesti.
Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun Vieraskynä-palstan kirjoittaja Kai Mykkänen ehdottaa 15.9.2014:
Suurimmat menonlisäyspäätökset 2000-luvulla ovat olleet ”hoitotakuu sekä terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tiukentuneet vaatimukset sekä esiopetuksen ja kerhotoiminnan lisääminen.” Näistä Mykkänen ei esitä karsintaa, mikä huojentaa mieltäni.
Sen sijaan esimerkiksi tämä tuntuisi harkinnan arvoiselta:
(Google löytää ao. jutut, kun hakulauseeksi kopioi pätkän siteerausten tekstiä. En pane tähän linkkejä, koska ne suistavat kommentin spämmiksi.)
Sampo Smolander kirjoitti 27.9.2014:
Samaa asiaa käsitteli mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 28.9.2014 sangen kamalan esimerkin kera:
Ongelma on siina. etta pitaisi tietaa etukateen, kuka elaa vain ne muutamat kuukaudet ja kuka selviaa useita vuosia. Oli laakari tai ei, luulen etta sen ennustaminen ei ole ihan helppoa (valistunut arvailu voi olla).
t. Mikko
En ole lääkäri, mutta olisi yksi säästöidea.
Mitäs jos keskityttäisiin maassa laillisesti oleskeleviin?
On ainakin yksi puolue, joka on kovasti liputtanyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoamiseksi myös laittomasti maassa oleville.
Tässä puolueen edustajan blogikirjoitus:
http://www.vihreat.fi/blogit/heidi-hautala/maahanmuutto-2020-strategia-turvaa-myos-paperittomien-ihmisoikeudet
Voimme säästää sote-palveluista kansalaisilta ja laillisesti oleskeluluvan hankkineilta, ja samaan aikaan laajentaa sitä kattamaan maassa laittomasti olevia. Mutta kaikki äänestäjät eivät ehkä täysin ymmärrä tätä.
Toki jos tätä arvostaa, ja heitäkin varmasti on, niin ilman muuta hyvä puolue äänestää on vihreät.
Onko Soininvaaralla kantaa tähän kysymykseen?
Terveydenhuollon tietotekniikan hankkeita on ulkopuolelta katsottuna helppo mollata. Niissä onkin toki parantamisen varaa, enkä mitenkään halua puolustella alan toimijoita. Kokonaisuus on silti paljon monimutkaisempi kuin miltä se päällepäin näyttää.
Jos katsotaan terveydenhuollon ICT:hen investoimia rahamääriä, investointeja tehdään vähemmän kuin useimmilla tietointensiivisillä sektoreilla. Tämä saattaa itse asiassa viitata siihen, että pääasiallinen ongelma ei edes ole järjestelmien hinta tai laatu, vaan se, ettei niitä ylipäätään ole olemassa.
Hyvät järjestelmät eivät ole halpoja. Tuottavan teollisuuden puolella vähän monimutkaisemmissa toiminnanohjausjärjestelmissä voidaan puhua viisinumeroisesta eurosummasta käyttäjää kohden. Lääketieteen vaatimat järjestelmät ovat vielä huomattavan monimutkaisia, jos niillä halutaan aitoa tuottavuusetua. Lisäpulman tuo se, että lääketieteen järjestelmät tarvitsevat huomattavan byrokratian (esimerkiksi EU:n MDD:n vuoksi).
Sote-sektorilla liikkuu valtavia rahamääriä. Jos tehokkuutta saadaan jollain konstilla ylös tietojärjestelmien avulla, miljardi-investoinnitkin ovat perusteltuja. Tästä syystä veronmaksajien pitäisi olla huolissaan siitä, miten rahat käytetään tietoteknisiin investointeihin – ei siitä, että sitä rahaa käytetään.
Siinäkin tulee näköharha, kun vedotaan virolaisten järjestelmään. Virolaiset ovat tehneet asioita oikein (julkisen vallan järjestelmässä pitää olla avoimet, dokumentoidut ja helposti liityttävät rajapinnat), mutta sikäläinen järjestelmä ei ole mikään kattava terveydenhuollon tietojärjestelmä.
Maailmassa ei ole operatiivisessa käytössä yhtään sellaista laajaa terveydenhuollon tietojärjestelmää, joka olisi sekä erikoisalojen että organisaatioiden yli kattava. Tällaista Suomeen pyritään saamaan (esimerkiksi KanTa on osa tätä), ja silloin ollaan tekemässä sellaista, mitä kukaan muu ei ole ikinä tehnyt.
Terveydenhuollon tietojärjestelmissä on myös kovin paljon aste-eroja. Jos haetaan perustason EHR-järjestelmää (Electronic Health Record), niin siihenhän riittää paperidokumenttien skannaaminen ja laittaminen pilvipalveluun henkilön hetun alle. Tällaisen järjestelmän tekeminen ei ole mahdottoman suuri projekti. Toisaalta tuollaisesta arkistosta ei ole kovin paljon hyötyäkään, koska kyse on järjestämättömästä tietokasasta.
Jos järjestelmästä halutaan oikeasti hyötyä, sen pitää joko parantaa hoidon laatua tai alentaa kustannuksia heikentämättä laatua. Tämä vaatii sitä, että järjestelmä joko toimii päätöksenteon tukena tai suoraan auttaa toiminnanohjauksessa. Kumpikin tavoite vaatii sitä, että järjestelmällä on käsitys sisällöistä, mikä sitten jo nostaakin riman jonnekin aivan toiselle tasolle.
Osittain tämä tietojärjestelmätuska liittyy siihen, miten me ajattelemme terveydenhuollon prosesseja. Vaikkapa ruuvitehtaalla riittää, että prosessiparannukset tuottavat parannusta keskimäärin – joko tulee parempia ruuveja samalla rahalla tai samanlaisia ruuveja halvemmalla. Terveydenhuollossa ei ajatuksellisesti sallita prosessien tekemiä yksittäisvirheitä, vaikka niiden salliminen parantaisi kokonaisuuden lopputulosta.
Valtion työpaikat jakaantuvat hyvin epätasaisesti maassa.
Valtion työntekijöiden maksamat kunnallisverot voitaisiin rinnastaa valtion maksamiksi tulonsiirroiksi kaupungille, jossa valtion työpaikka sijaitsee.
Nämä tulonsiirrot pitää ottaa täysimääräisesti huomioon määritettäessä kuntien valtionosuuksia.
Housuunlaskeminenkin auttaa pakkasella vähän aikaa.
D-vitamiinissa on parikin ongelmaa. Ensimmäinen on se, että kelluvalla valuutalla ei ole olemassa yksiselitteistä D-vitamiinia. Maa voi kyllä laskea valuuttansa arvoa painamalla lisää seteleitä tai velkaantumalla liikaa. Kummassakin tapauksessa käy niin, että velkojat vetävät johtopäätöksiä. Kuka antaisi sinulle lainaa valuutassa, jota voit itse painaa lisää? (Tämä logiikka tosin ei välttämättä toimi suurimpien valuuttojen kohdalla.)
Toinen ongelma on se, että D-vitamiini addiktoi. Jos ostovoimaa yleisesti alennetaan tietty määrä, ammattiliitot alkavat heti huutaa palkankorotusta. Sitten niitä on tietysti varaa vähän aikaa antaa, mutta sen jälkeen menee överiksi. Ja sitten taas tarvitaan D-vitamiinia.
Kannattaa pitää mielessä, että Suomen menestyksekäs historia devalvoinnin käytössä ei ole sovellettavissa nykypäivään. Suomella oli ihan reaalitalouteen liittyvää merkittävää talouskasvua, ja valuutan devalvointi silloin tällöin oli vain mauste, jolla ei välttämättä ollut oikeasti mitään hyvää annettavanaan.
Nykyään valuutat ovat myös vaihdettavissa. Jos Suomi siirtyisi devalvaatioherkkään valuuttaan, ainakin itse vaihtaisin käteen saamani ruplat saman tien vaikka Sveitsin frangeiksi, paikallisvaluuttaa olisi vain sen verran kuin viikoksi tarvitsee. Todennäköisesti pankitkin sitten iloisesti tarjoaisivat vaikka valuuttakoripohjaisia tilejä.
Olen samaa mieltä siitä, että oman hyvinvointimme vuoksi suomalaisen työn hinnan pitäisi pudota sekä suhteessa muihin valuuttoihin että myös suhteessa euroalueeseen. Tämä koskee niin vientisektoria kuin julkistakin sektoria.
Mutta… Koska me olemme euroalueen hyvinvoivia, meidän oma kelluva valuuttamme saattaisi olla meille vielä kalliimpi. Esimerkiksi ruotsalaiset ovat tällä hetkellä huolestuneita siitä, että kruunun kurssi saattaa lähteä ensi vuonna kallistumaan, koska Ruotsilla menee paremmin kuin euroalueella yleensä. (Tässä suhteessa muuten näyttää sikäli hyvältä Suomen kannalta, että sekä kruunu että taala näyttäisivät olevan lähdössä nousuun.)
Pidemmällä aikavälillä meidän pitää löytää se kohentuva työllisyys kuitenkin rakenteiden ja kotimarkkinakysynnän kautta. Mikään valuuttakikkailu ei auta siihen, että Suomessa tehdään kokonaisuudessaan vähän töitä.
Ammun itseäni jalkaan, koska olen kohtuullisen hyvin palkattu julkisen sektorin työntekijä, mutta julkinen sektori tarvitsee sen sisäisen devalvaation. Se tarvitsee sen paitsi palkkojen, myös muunlaisten kustannusten osalta. Vuokrat, materiaalikustannukset, jne ovat kaikki tämän hallintopelleilyn vuoksi ihan älyttömiä. Julkinen talous siirtelee kauheita määriä rahaa taskusta toiseen ja ”säästöjä” haetaan nollasummaisesti eri yksiköiden välisestä laskutuksesta.
Vaikka kuinka leikitään kirjanpitoa, niin se tosiasia on että julkisen sektorin yksikön kaikki menot ovat käytännössä kiinteitä kustannuksia, ja kaikki raha joka tulee budjetista, laitetaan aina menemään. Jos yksiköt eivät saa pitää ylijäämää, vaan eletään budjetti edellä, niin millään säästöllä ei ole mitään kosketuspintaa oikeisiin töihin ja sen kustannuksiin.
en kiistä ongelmaa. siksi se pitää rajata niille joilla elinikää on muutenkin vähän siis eläkeläiset. mutta tämä on väittelyä käytännön asioista. minun linjaus oli enemmän periaatteellinen
Samaa mieltä. Olen elänyt sen verran monia devalvaatio-inflaatio- syklejä, etten todellakaan haikaile D-vitamiinin perään. Se yksinkertaisesti rikastutti niitä, joilla oli omaisuutta joko reaalisena tai arvo-osakkeina, sekä vientiyrityksiä ja niiden työntekijöitä. Kärsijöinä olivat kotimaan pienyritykset ja pienipalkkaiset.
Haikailu johtunee siitä, että tavalliset ihmiset kärsivät suurin piirtein samaan tahtiin ja monilla keskituloisilla oli vasta hankittua omaisuutta, esim as. osake, mutta myös velkaa. Korkosääntelymaailmassa velka suli pois, mutta nyt korkosääntelyä ei ole.
D-vitamiini on todellakin kuin laskisi housuhinsa. Se auttaa vain muutamia vuosia, ellei rakenteellisia ongelmia saada kuntoon. Etelä-Amerikka tarjoaa tästä ihan riittävästi eläviä esimerkkejä.
Joku minua viisaampi kirjoitti tällä palstalla aiemmin, että kun aloitetaan joku uusi hyvää tarkoittava ohjelma, sitä varten pitää nykykäytännössä palkata paitsi tämän ohjelman toteuttajat, myös sen suunnittelijat, raportoijat ja valvojat.
Kustannus/hyöty -analyysit pitäisi tehdä kunnolla.
Asiasta toiseen: Yksityisellä puolella oli aikoinaan tapana tehdä nollapistebudjetti hallinnollisena harjoituksena. Julkishallinto vastusti ajatusta lähes raivokkasti. Miten lienee nyt? Se oli kuitenkin varsin tehokas tapa karsia rönsyjä.
Pelkään pahoin, että tuo aiheuttaa vain entistä suurempia epäonistumisia. Pitää edetä kuten Virossa on tehty, eli pilkotaan urakat riittävän pieniksi. Tämä tapahtuu määrittelemällä rajapinnat oikein, jonka jälkeen osa-alueita voi ja kannattaa kilpailuttaa useilla toimijoilla.
Toinen rahaa säästävä trendi yritysmaailmassa on insourcing. Hallinnolliseen perusbisnekseen kannattaa hankkia isot koneet ja omat koodaajat. Täytyy vain määritellä, mikä on hallinnollista perusbisnestä. Julkinen hallintomme on levittäytynyt aloille, jotka eivät sille kuulu.
Tiukan määritelmän mukaan julkiselle toimijalle kuuluu vain oikeuslaitos, poliisi ja puolustus. Kaikki muu voidaan tuottaa paremmin avoimella sektorilla. Minusta tätä voi laajentaa paljonkin mm. perusopetukseen ja sairaalatasoiseen terveydenhoitoon.
(Varoitus: Allaolevaa monologia ei suositella strategia- ja organisaatiopuheelle allergisille henkilöille.)
Tämä ongelma on sipuli: monta kerrosta, ja kuoriessa itkettää joka kerroksen kohdalla.
Kerros I: Pohjatyöt eivät ole kunnossa
Pintapuolisesti näyttää siltä, että k/h-analyysiä ei julkisissa tietojärjestelmähankinnoissa osata.
Syy ei kuitenkaan ihan välttämättä ole tyhmissä tekijöissä, koska monesti järjestelmiin liittyy erittäin suuri määrä tuntemattomia tekijöitä, jotka eivät välttämättä ole suoraviivaisessa k/h-analyysissa havaittavissa. Tämä näkyy erityisesti sote-puolella.
Miten esimerkiksi arvotetaan potilasturvallisuus tai hoidon tulokset? Ja millä ihmeellä niitä voidaan ennakoida hankintaa tehdessä?
Kerros II: Monimutkainen päätöksentekojärjestelmä
Kustannus- ja vaikutusanalyyseihin liittyvät ongelmat ovat kuitenkin vain pintaa. Vähän syvemmälle mentäessä tulee päätöksentekojärjestelmään liittyviä haasteita vastaan.
Hankinnoissa voi esimerkiksi olla mukana myös politiikkaan johdettavia arvopainotuksia. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, arvothan ovat nimenomaan politiikan asia. Se kuitenkin mutkistaa asioita huomattavasti verrattuna yksinkertaisiin oppikirja-analyyseihin.
Valitettavasti tämä kiemuraisuus kruunautuu päätöksenteon monimutkaisuudella. Päätöksentekoketju voi olla aika monimutkainen ja ennakoimaton. Sinänsä järkevä hanke voi hävitä kartalta poliittisen prosessin seurauksena, eivätkä päätöksentekijät välttämättä ole kovin hyviä asiantuntijoita. Läpi voi pujahtaa jokin sinänsä huonokin hanke, jos se on poliittisesti tarkoituksenmukainen. (Mikä on verohallinnon lapsivähennystietojärjestelmässä helpoin vaihtoehto? Jätetään vaikea vähennys tekemättä. Nolla euroa.)
Tietty määrä monimutkaisuutta on poliittisesti ohjatun järjestelmän välttämätön piirre. Monimutkaisuus ei myöskään ole ylitsepääsemätön asia, vaan siihen löytyy ihan kohtuullisesti toimiva lääke. Isompien hankkeiden K/H-analyysit (tai oikeastaan vaikutusanalyysit) kaikkine ympäristömuuttujineen (politiikka, organisaation arvot, lainsäädäntö, kansalliset strategiat, jne.) pitäisi näyttää selkeästi ja julkisesti. Sekin pitää uskaltaa kirjoittaa näkyviin, että asiaa X ei voida realistisesti arvioida, vaan nyt mennään uskon varassa.
Tämän jälkeen näkyy se, mitä ja ketkä ovat asiantuntijoina sanoneet k/h-osastolta. Sen jälkeen näkyy, mitä luottamushenkilöt ovat sen pohjalta päättäneet. Hankkeilla pitää olla myös seuranta, jotta asiantuntijoilla on mahdollisuus ottaa opikseen, ja jotta numeroita ei heitellä ihan lämpimikseen.
Näin tehtynä päätöksenteko on kyllä yksityissektoria raskaampaa, mutta mitään ihmeempiä kupruja ei pitäisi päästä syntymään mihinkään kohtaan. Demokratia maksaa, sille ei voi mitään.
Kerros III: Väärä pää kepistä
Pidän päätöksentekojärjestelmäänkin liittyviä haasteita toissijaisina. Sipulin keskeltä löytyy minusta olennaisin ongelma, joka on julkiselle sektorille ominainen: Tietojärjestelmiä ajatellaan joko irrallisena osana tai sitten niitä sovitetaan nykyiseen toimintaan.
Tässä kohdassa kuitenkin heitetään mahdolliset hyödyt hukkaan ja kerätään haitat. Lopputulos on sellainen kaikkien tuntema kirottu tietojärjestelmä joka ei toimi aivan samalla tavalla kuin edellinen, ja joka siksi aiheuttaa kaikille tuskaa. Lisäksi muutaman kymmenen miljoonan käyttäminen nykyisen toiminnan betonoimiseen vaikeuttaa organisaation ja prosessien kehittämistä kummasti.
Jos hyödyt halutaan maksimoida, pitää lähteä toisesta päästä. Ensin pitää miettiä haluttu toimintaprosessi, sen jälkeen pitää hankkia järjestelmä, joka tekee siitä prosessista mahdollisimman tehokkaan. Jos tämä vaihe tehdään kunnolla, tietojärjestelmä on paljon helpompi speksata, ja tietojärjestelmän toimittajallakin on mahdollisuus tehdä toimivaa.
Lähestymistavassa on kuitenkin se epämukava piirre, että se saattaa koko organisaation uuden eteen. Eri työntekijäryhmien roolit voivat muuttua, ja kaikkien (ml. johdon) pitää oppia uutta ja unohtaa vanhaa. Tämä aiheuttaa joko pientä närinää tai hirvittävän kaaoksen riippuen työntekijäkunnasta ja muutoksen läpiviennistä. Sote-puolella on erittäin tiukka tonttijako, joten pieni närinä ei todennäköisesti riitä.
Toki hankinnan voi sössiä pienillä yksityiskohdilla. Pari sopivan huonosti suunniteltua käytettävyysasiaa, niin hyödyt lähtevät saman tien. Nämä ovat kuitenkin usein vielä korjattavissa. Se sen sijaan ei, jos lähdetään hankkimaan kokonaan väärää asiaa.
Jotta asioita päästäisiin tekemään oikeasta suunnasta, tarvitaan aika vahva tuki ja ohjaus ylhäältä. Poliitikkojen pitää kyetä sanomaan, mitä pitää tavoitella (ts. tuoda arvot pöytään). Sen jälkeen asiantuntijat voivat pohtia, miten se saavutetaan parhaiten ja tarjota vaihtoehtoja. Vasta sen valinnan jälkeen kannattaa miettiä isompia investointeja.
= = =
Korostan vielä sitä, että en halua väittää julkisen sektorin päätöksenteon olevan läpeensä huonoa ja yksityisen sektorin hyvää. En ole edes varma siitä, että yksityisen sektorin päätöksenteko erityisesti tietojärjestelmäinvestoinneissa olisi edes keskimäärin yhtä hyvää kuin julkisella puolella. Yksityisellä sektorilla on myös paljon arvojensa kanssa hukassa olevia putiikkeja, joiden viralliset ja todelliset arvot päätöksenteossa ovat aivan erilaisia.
Ero on kuitenkin se, että yksityisellä puolella haavat nuollaan itse, ja häviäjät häviävät. Julkisella sektorilla ei ole varaa samaan darwinismiin, koska ei ole kilpailevaa julkista sektoria, jonka voisi ottaa konkurssiin kaatuvan tilalle.
Tuossa taannoin olin vähällä tehdä erään konsulttihomman yliopiston kautta. Ajattelin, että puolitieteellinen projekti (käytännön sovellus, mutta tuottaa sivutuotteena julkaistavaa) sopisi hyvin profiiliin, minä saisin vähän palkkaa, ja yliopisto saisi vähän mainetta. Olisin jopa voinut jättää rahat muhimaan tutkimusryhmän myöhempää tarvetta varten.
Projekti ei vaatinut tietokonetta (omaani), kynää (omaani), työtilaa (omaani) ja paperia (omaani) kummempia välineitä, enkä olisi vaivannut hallintoa laskutusta enempää, joten ajattelin pääseväni varsin mukavaan diiliin kaikkien kannalta.
Keskustelin aiheesta vähän aikaa hallinnon kanssa. Minua valistettiin yleiskustannuskertoimesta. Ensin luulin sitä kirjoitusvirheeksi sähköpostissa. Sitten ymmärsin pyytää nöyrimmästi anteeksi aiheuttamaani häiriötä ja tein homman puhtaan kaupallisesti yrityksen (en edes omani) kautta.
En tiedä, mihin se yleiskustannuskerroin menee, mutta sillä rahalla olisi pitänyt saada tilojen ja työkalujen lisäksi henkilökohtainen sihteeri ja eväät talon puolesta.
Ah, yleiskustannuskerroin… se on kyllä julkisella sektorilla mitä käsittämättömin otus. Itsekin on tullut seurattua (jo aivan luvattoman) pitkään, miten kerroin jatkaa hidasta nousuaan vuodesta toiseen vaikka kuinka koitetaan säästää tutkijoiden tiloista, kekseistä, kynistä ja pikkujouluista. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen luonnonvoima, jota vastaan ihmiset koittavat turhaan taistella.
Sekin on jotenkin kummaa, ettei näistä yleiskustannusten jakautumisesta tunnu millään saavan mitään tolkkua – vaikka asiaa vuodesta toiseen tivaisi. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen rahaa imevä musta-aukko, jonka tapahtumahorisontin sisäisistä asioista ei ole mahdollista nykyfysiikan puitteissa saada mitään tietoja.
Osittaisia selityksiä toki koitetaan tarjoilla – esim. viimeksi kovasti ahkeraa myynti- ja markkinointityötä. No, mikäpäs siinä – enää ei puutukaan kuin havainto sellaisesta harvinaisesta otuksesta kuin jonkun muun kuin tutkijan itsensä hankkimasta tutkimusrahoituksesta…
Voiko Viherinssiä äänestää tulevissa vaaleissa?
Oletan, että tarkoitat tilannetta, jossa julkinen sektori kuitenkin rahoittaa toimintaa (ts. et esimerkiksi tarkoita sitä, että perheet maksavat lasten peruskoulun omilla rahoillaan). Tässä voi monesti olla järkeä, mutta silloin se edellyttää myös asioiden hyvin selkeää määrittelemistä. Yksi osa tätä voi hyvin olla se, että työn tilaaja (julkinen valta) huolehtii tietystä osasta tietojärjestelmiä. Ylemmän tason järjestämis- ja organisaatiotyö jää tilaajalle, muuten tulee katastrofi.
Ylipäätään ulkoistamisessa pitää miettiä, mistä etu tulee. Vastaus ei ole aina ihan selvä, mutta periaatteessahan taustalla oleva ajava voima on rahanahneus. Eri tapauksissa säästö tulee eri paikoista, mutta sitä voi syntyä ainakin seuraavissa kohdissa:
– yksityisessä yrityksessä omistaja käyttää yönsäkin miettimällä parhaita toimintatapoja
– yrityksellä on jo valmiiksi muu asiakaskunta, jolle myydään sitä samaa, jolloin saadaan mittakaavaetua
– yksityisessä yrityksessä on insentiivijärjestelmiä, joilla motivoidaan työntekijöitä
– yksinyrittäjä on työnantajalle riskittömämpi kuin työntekijä (perhevapaalla tai saikulla oleva yksinyrittäjä ei paljon laskuja kirjoittele)
– yrityksessä voidaan soveltaa yksityisen alan TESsejä, jotka voivat olla edullisempia kuin vastaavat julkiset (vrt. Palmia)
– yrityksessä työntekijät voidaan valita
– yrityksissä ei tarvitse kunnioittaa ikiaikaisia organisaatiorakenteita
– yrityksen päätöksenteossa ei tarvitse hakea uutta mandaattia muutaman vuoden välein asiantuntemattomilta (= äänestäjät)
– yritys voi jättää verot maksamatta, mennä konkurssiin ja kadota maailmankartalta
Virallisissa puheissa kaava menee niin, että oikeisto viittaa ensimmäiseen kohtaan (yrityksillä on jatkuva kilpailu, joka pakottaa olemaan tehokas). Vasemmisto taas muistuttaa, että yritysten kohdalla mukaan tulee yrityksen tekemä voitto, jolloin omalla organisaatiolla tuottaminen olisi halvempaa.
Kumpikaan ei viitsi puhua kovin paljon noista muista. Monessa tapauksessa säästö kuitenkin tulee tehokkaampien toimintatapojen sijasta siitä, että tavalla tai toisella samalla rahalla saadaan enemmän työpanosta työntekijöistä irti.
Koska vasemmistonkin argumentti on validi (yrittäjä ottaa siivun), pitäisi pystyä identifioimaan ne tilanteet, joissa todelliset hyödyt tulevat listan alkupäästä. Lopuissa tilanteissa olisi parempi yrittää vaikutata siihen, että julkinen puoli voisi pelata samoilla pelisäännöillä yksityisen puolen kanssa.
Asiaa voi tutkia esimerkiksi sillä, kuinka monta euroa ja henkilötyövuotta meni asian X aikaansaamiseksi julkisella puolella tai yksityisesti. Jos säästöjä tulee, on joko tehty vähemmän töitä tai halvempaa työtä. Halvempi työ viittaa kovasti siihen, että etu tulee esimerkiksi työehtoihin liittyvistä asioista.
Yksi varoitusmerkki on sekin, jos meillä on yksityinen yritys, jonka liiketoiminnan pääosa muodostuu yhdelle julkiselle asiakkaalle tekemisestä. Silloin kyse ei ainakaan ole mittakaavaedusta.
Ulkoistaminen voi olla siis joko todella hyvä juttu, julkisen sektorin puutteiden peittelyä tai julkisen sektorin huonompien toimintaedellytysten kiertämistä.
Ensin tietenkin numerotaulukkoa, eli valtion budjetti(arvio) 2014:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp;jsessionid=C8C00EC9E3B0EF7E83BFDA18C3847196?year=2014&lang=fi&maindoc=/2014/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:127:
Numerotaulussa 33. löytyy sote- rahat tälle vuodelle.
Eräitä ehdotuksia leikkauksiin ns. juustohöylä:
01. Hallinto -2% pois, säästö n. 18 Me
03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta -4% pois, säästö n.4,5Me
Tossa nyt 22 Me säästöjä alkuun pelkän mutu tuntuman perusteella, tarkoittaa yt-neuvotteluita käytännössä valtionhallinnossa.
Paljonhan sieltä löytyisi ”humpuukia”, mutta tossa nyt alkuun jotain konkreettista.
Osmo: ”Sote-palvelut eivät voi säästöiltä välttyä, koska ne ovat niin suuri osa julkisista menoista, että niiden jättäminen säästöjen ulkopuolelle iskisi kaikkeen muuhun ankarasti.”
Toki voivat – ja nehän siirtyvät hyvää vauhtia julkiselta puolelta yksityiselle – kuten suurimmassa osassa maita on ollut käytäntö kautta aikojen.
Kysymyshän ei ole siitä, että kansalaiset eivät olisi halukkaita maksamaan, vaan siitä, millaista palvelua saa. Kumma, että poliitikot eivät näe kehityksen suuntaa?
Poistaa nyt sen perintöveron ja kannustaa siten ihmisiä omaishoitajiksi, kun valtio ei tulisi enää sosialisoimaan omaisuutta sen jälkeen, kun omaishoitaja on ensin aiheuttanut yhteiskunnalle valtavat säästöt. Reilu peli, mutta ei taida kulttuurivasemmistoa kiinnostaa?
olen nyt kyllä pettynyt Soininvaaran lähdekritiikkiin. Virossa ei ole mitään yhtä kansallista potilastietojärjestelmää, vaan nippu ihan yhtä huonoja kuin Suomessa. Kansallinen palveluväylä ei toimi, koska tietoa ei tallenneta sen vaatimassa muodossa: mm 90% erikoissairaanhoidon merkinnöistä ei päädy kansallisesti nähtäväksi. Ainoa, mikä suunnilleen onnistui, oli sähköinen resepti, minkä kanssa tsaari Tiikillä ei tainnut olla juuri mitään tekemistä. Kaiken muun paikallinen tarkastusvirasto katsoo epännistuneen pahasti tai ainakin jääneen tavoitteistaan reippaasti http://www.riigikontroll.ee/tabid/168/amid/557/ItemId/703/language/en-US/Default.aspx . Kummallista on se, että tämä tarkastusviraston kritiikki yritetään vaieta kuoliaaksi…
Eiköhän ne rahat mene yliopistossa keskivartalolihavuuden ylläpitoon, ehkä joku penni menee myös yläportaalle?
Ja D-vitamiiniko on muka tätä? Mielestäni vihreiden pitkäkestoinen velkaelvytys on enemmänkin politiikkaa, jossa kylmä velkojen takaisinmaksu seuraa myöhemmin, lämpimän kulutusjakson jälkeen.
Devalvaatiota voidaan kyllä tarvita uudestaan, kun uudet palkankorotukset ovat vähitellen nostaneet kulutustason jälleen liian korkealle suhteessa maan kilpailukykyyn. Mutta siinä välissä, palkkojen ja kulutuksen ollessa kohtuullisia, talous on ollut terve ja toimiva, ei sairas.
Säädeltävällä valuutalla D-vitamiini on devalvaatio. Kelluvalla valuutalla D-vitamiini on devalvoituminen.
Tämä on tunnetusti toimiva mekanismi – palkkojen ja valuutan arvon hidas kilpajuoksu, jota valtio tai markkinat säätelevät tarpeiden mukaan. Kelluvan valuutan devalvoituminen on siinä mielessä eksplisiittisiä devalvaatioita parempi, että se annostellaan tasaisesti eikä yllätysiskuina.
D-vitamiini ja R-vitamiini toimivat sekä talouden kasvaessa että taantuessa.
Ehkä siis kannatat (suomalaisen työn hintaa pudottavaa) D-vitamiinia. Ehkä jonkin mallisena sisäisenä devalvaationa nyt, kun olemme kiinteässä valuutassa.
Jos oletetaan, että Suomen kilpailukyky on laskenut, ja Suomen palkkataso on siksi jäänyt korkeammaksi kuin mihin Suomella on varaa, miten tilanne pitäisi korjata? Miten palkat saadaan niin alas, että tuotteet alkavat taas käydä kaupaksi?
Rakenteita tietenkin kannattaa aina korjata, mutta entä jos käytettävissä ei ole riittävän vahvaa kikkaa, jolla Suomen kilpailukyky palautetaan muita paremmaksi? Miten kotimarkkinakysyntä saadaan (vapailla markkinoilla) käyntiin, jos ulkomaat tuottavat kaikkia tuotteita (ylikorkeiden palkkojen vuoksi) halvemmalla kuin suomalaiset?
Osmo: “Sote-palvelut eivät voi säästöiltä välttyä, koska ne ovat niin suuri osa julkisista menoista…”
On vielä lisättävä, että juuri julkisten palvelujen leikkaaminen ajaa ihmisiä yksityisten palvelujen käyttäjiksi – ja sitten poliitikot jeesustelevat, että kuinka tässä nyt näin käy, vaikka ovat itse kehitystä kiihdyttämässä ja koko ajan vaatimassa sitä lisää.
”15 million euros has been spent on launching e-health so far.”
Naurettava summa verrattuna Suomeen, jossa myös on onnistuttu vain e-reseptissä.
Onko jollakin tätä sanapartta viljelevällä omia sopivan ikäisiä lapsia, jolle on sattunut vahinko(tai riittävän pitkä muisti), että oikeasti mieltäisi olotilan laadun? Siinä on vain kusiset oltavat lyhyellä ja pitemmällä aikavälillä molemmilla. Sopii huomattavasti paremmin kuvaamaan sitä sisäistä devalvaatiota mitä ulkoisen korvikkeena kannatettiin Saksassa niin 20/30-lukujen vaihteessa sisäisesti ja nyt muita koskevana ulkoisesti, kummassakin näkyvän ”loisteliain” seurauksin.
Oliko se tila liian kuuma vai kylmä. Onko valuutan kurssi kovin korkealla vai velkojat vetämässä johtopäätöksiään?
Ruotsinkin valtion velka on pääosin kruunumääräistä, eikä se ole maana niin kovin iso.
Jotenkin noin minäkin ajattelin 20 vuotta sitten. Sittemmin olen tullut ajatuksiin, että krooninen työttömyys on pahempi ongelma.
Eihän kukaan kai ehdota (muodollisesti) kiinteään vaihtokurssiin siirtumista. Olkoonkin, että Sveitsin keskuspankki on demonstroinut että omaa valuuttaa voi halutessaan painaa aktiivisestikin alas päin, kelluvan valuuttakurssin kohdatessa Nokian ja Suomen ulkomaankaupan muutamien viime vuosien kaltaisen shokin, se olisi painunut alas ihan itsekin varmistamaan, että edes se bulkki menee kaupaksi ja tuontihalut pienenevät.
Kun katsoo Ruotsin ja Suomen kauppatietoja en ymmärrä mikä saisi noiden valuutat tällä hetkellä seuramaan toisiaan. Osalla euroalueesta tietysti menee vieläkin kurjemmin, ja onkin kai selvää, että ainakin toistaiseksi ”peseta-euron” ”drakhma-euron” pitäisi olla meikäläistä vieläkin alempana.
Euroalueen hyvinvoivana oleminen on kyllä häviämässä kovaa vauhtia. Kokoomuksen linja, jota suunilleen kaikki muut peesaavathan on, että huonossa taloustilanteessa, jossa yksityiselläkään sektorilla ole tarjolla työpaikkoja ja keskuspankin korkopolitiikasta ei ole apua, tie ylöspäin kulkee leikkausten kautta. Sama lääke, joka niin ”loistavasti” on toiminut toisilla euroopan reuna-alueilla.
Euro-alue on deflaation partaalla, työttömyys on korkealla, Saksa ei halua ja pääosa muista eurovaltioista ei kykyene tukemaan kysyntää ja EKP Trichetin lähdettyä ehkä itse ymmärtää, mitä sen pitäisi tehdä, mutta Saksan vastustuksen takia ei käytännössä kykene tekemään talouden eteen enempää.
Minulla ei ole mitään järkeviä rakenteellisia uudistuksia vastan. Mutta olishan nämä eläkeuudistukset mielekkäämmät maailmassa, jossa eläkeikää lähestyviin suhtauduttaisiin muunakin kuin henkilöstönvähnennysresursseina.
Sanoit, että kannatat suomalaisen työn hinnan laskemista. Työttömyystietoja katsoessa on hankala olla eri mieltä (jonain päivänä, toivottavasti ei turhan pitkän ajan kuluttua, osataan tehdä sitä lisäarvoa enemmän, mutta sitä odotellessa pitäisin työkykyiset töissä). Ilman ulkoisen devalvoitumisen mahdollisuutta, tämä vain tarkoittaa sitä sisäistä devalvaatiota eli nimellispalkkojen laskua (ja deflatiota ja velkojen reaaliarvojen nuosua) joka ollut täystuho kotimarkkinakysynnälle kai suunilleen kaikkialla, missä sitä on yritetty.
Mitäs eroa noilla kahdella oikein on? Minusta laskutusasteen (tai jos kyseessä on jokin tukitoiminta tms. ei laskutettava työ) hilaaminen lähelle sataa prosenttia, ts. kapasiteetin täyskäyttö, on yksi tärkeimmista tavoista tehostaa toimintaa.
Vasemmisto tietenkin marmattaa heti että se tehdään lomauttamalla ja irtisanomisilla ja alimitoituksella, mutta on niitä parempiakin tapoja. Lisäksi aidosti ylimääräiset on kansantaloudenkin kannalta järkevää irtisanoa, jotta he voivat mennä jonnekin muualle tekemään jotain kannattavaa. Työpaikalla ainoastaan peukaloita pyörittelevät ovat kansantaloudellisesti suunnilleen ihan yhtä hyödyllisiä kuin työttömät.
Jos/kun palkat saadaan alas, mitä hyötyä siitä on?
Jo nyt suuret pörssiyhtiöt ovat ilmoittaneet, että eivät keksi mitään investoitavaa, vaan voitot maksetaan ulos osinkoina. Kaupaksi käyviä tuotteita ei tule lisää eikä kansantalous hyödy mitenkään, mutta osingot saadaan suuremmiksi.
Eipä siis kannata olettaa!
Milton Friedman oli kelluvien valuuttakurssien kannalla:
-On paljon helpompi muuttaa yhtä hintaa tai antaa sen itse muuttua markkinoilla kuin antaa miljoonien hintojen muuttua tarpeen mukaan
Juuri näin!
Sisäinen devalvaatio ei välttämättä tarkoita käteen jäävien tulojen laskua. Palkkakilpailuky paranee sillä, että nimenomaan työvoimakustannuksia alennetaan, käteen jäävä palkka on eri asia. Esimerkiksi työnantajamaksujen alentaminen ja vuotuisen työajan pidentäminen samalla vuosipalkalla alentavat työvoimakustannuksia.
Oletan palkat varsin merkittäväksi kustannustekijäksi monilla Suomen elinkeinoelämän aloilla. Jos vaikkapa Suomen metsätlouden tuotantoketjussa palkat laskevat, myytävät laudat ja paperi voidaan myydä entistä halvemmalla ulkomaisen ostajan näkökulmasta, ja kauppa käy aiempaa vilkkaamin. Kun kauppa käy, ala myös työllistää aiempaa enemmän, ja valtio saa lisää verotuloja (vaikkakin hieman pienemmistä palkoista), eikä työttömyyskorvauksia tarvitse maksaa. Myös valtion ja kuntien omat kulut putoavat, kun palkat laskevat.
Eikö tuo ole aika normaalia talouden toimintaa?
Luulen että nuo kapitalistit ryhtyvät taas valmistamaan tuotteita suomalaisten työntekijäiden avulla, kun noilla hankkeilla voi taas tehdä sikana rahaa. Näin kai sikamaisin kapitalistikin ajattelee, ja taas kauppa käy, ja Suomen ja sen asukkaiden talous kohenee. 😉
Minulla ei ole mitään intoa laskea ihmisten palkkoja, mutta tilanteessa, jossa palkat ovat yksi keskeinen kustannustekijä, muiden maiden kilpailukyky on ajanut Suomesta ohi (niissä palkat ovat laskeneet tai tuotantokyky parantunut), ja Suomen talous piiputtaa, pitää laittaa suu säkkiä myöten, eli ei voi syödä enempää kuin tienaa, ja käytännössä kulutustottumuksia on alennettava, jottei talous pysähdy kokonaan. Käytännössä tämä tarkoittaa oikeastaan palkkojen laskemista, joko devalvaatiolla, devalvoitumisella tai palkkojen nimellisarvoa laskemalla (jos kiinteässä valuutassa olo estää nuo kaksi aiempaa tapaa leikata kulutustasoa). Markka-aikana valuuttamme olisi devalvoitunut. Euroaikana pitää keksiä uudet keinot. Suomi elää nyt ensimmästä eurolamaansa, ja sen tulee löytää tie ulos nykyisestä pattitilanteesta. Jos poliitikot eivät toteuta palkka-alea, he voivat pelastua sattumalta saapuvan seuraavan noususuhdanteen myötä. Mutta jos tuollaista erityisesti Suomea auttavaa noususuhdannetta tai uutta Nokiaa ei tule, pitää toteuttaa tuo palkka-ale tai keksiä jokin muu aiemmista poikkeava kikka (joka toimii myös yhteisvaluutassa).
Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei ihmisiä kannata pitää suojatöissä ja väittää niitä tuottavaksi työksi.
Pointtini on kuitenkin se, että monesti ulkoistamisen todellinen etu tulee siitä, että ihmisiä voi silloin potkia pois tai siirtää työnantajalle edullisemmille sopimuksille.
Tällöin kyse ei ole mistään yksityisen sektorin paremmasta töiden järjestelmisestä. Kyse on siitä, että ulkoistamalla voidaan siivota. Oikea ratkaisu olisi kuitenkin tehdä pelikenttä tasaiseksi ja mahdollistaa samat toimet myös kunnan palkkalistoilla oleville. Se tarjoaa vielä paremman mahdollisuuden tehdä asiat tehokkaasti.
Ulkoistamisesta voi olla aitoakin hyötyä. Esimerkkinä voisi olla vaikka jonkin kaupunginosan lumien ajaminen. Jos lumenajofirmalla on monta yksityistä asiakasta alueella, se pystyy tekemään kaupungin omaa toimintaa paremman tarjouksen alueen hoitamisesta, koska koneet ovat jo valmiiksi paikalla.
En siis vastusta ulkoistamista sinänsä. Sillä saavutetaan monessa tapauksessa säästöjä. Pitää kuitenkin olla varovainen johtopäätösten vetamisessä, koska säästöt voivat syntyä julkiselle puolelle asetetuista rajoitteista, eivät yksityisen hyvyydestä.
Ruotsin valtio saa edullista kruunulainaa, koska lainoittajat eivät usko, että kruunu devalvoituisi. Tämä perustuu sekä Ruotsin reaalitalouden vahvuuteen että uskoon siitä, etteivät painokoneet pörähdä käyntiin.
Jos omaa valuuttaa haikaillaan sen vuoksi, että sen arvon voi päästää liukumäkeen, samalla kannattaa varautua ikäviin korkomenoihin. Luottamus on myös helppo menettää, jos kerrankin tekee jotain siihen suuntaan. Sen jälkeen lainaa saa vain ulkomaisessa valuutassa tai korkeilla koroilla.
Olen tästä paljolti samaa mieltä. Tosin kyse on suhteellisesta syöksystä, muut tuntuvat kyntävän samalla tavalla. Jos kuitenkin onnistumme koheltamaan asiamme tavalla, jolla me pääsemme euroalueen kurakastiin, eurosta tulee meille ongelma.
Euron kovaa kurssia on periaatteessa helppo syyttää meidän ongelmistamme. Lopulta sillä on aika vähän tekemistä niiden kanssa. Nokian tuho romautti paljon suomalaista asiantuntijavientiä, ja siinä ei valuutalla ollut olennaista merkitystä. Tulemme todennäköisesti lähiaikoina saamaan buustia nousevasta taalasta, ja sitten nähdään, mihin viennin veto riittää.
Kannattaa kuitenkin henkisesti varautua siihen, että me emme pysty työllistämään ihmisiä kovin paljon vientiin. Ei meillä ole enää paljonkaan matalan koulutustason/tuottavuuden vientisektorin hommia. Iso perusongelma on se, että meillä on paljon matalan tuottavuuden työttömiä, ja se porukka pitää käytännössä työllistää kotimarkkinoille.
Tästä ongelmasta meitä ei pelasta oikein mikään valuutta, koska matalan tuottavuuden sektorilla kilpailemme kansainvälisesti hyvin matalan palkkatason maiden kanssa.
Suomalainen työ on liian kallista työnantajalle ja liian huonosti palkattua työntekijälle. Takana ovat huoltosuhde ja tehdyt työtunnit. Siinä ei valuuttakikkailu auta, vaan ongelma on ratkaistava jotenkin muuten, käytännössä lisäämällä niitä työtunteja.
Sen verran tosin valuutalta toivoisi, että euro saisi parin prosentin todellisen inflaation. Silloin saisimme nollalinjalla korjattua takavuosien palkankorotusvirheet muutamassa vuodessa.
Valuutan kelluminen on periaatteessa kestävä ratkaisu. Siinä kuitenkin tulee äkkiä tiukkoja rajoja vastaan ulkoisen velan vuoksi. Niinpä se toimii pienten kuoppien tasaajana, mutta sillä ei paikata reaalitalouden todellisia ongelmia. (Ja tässä haluan tehdä erittäin tarkan eron valuutan kellumisen ja sen tahallisen kurssin pudottamisen välillä. Jälkimmäinen on sitä vanhan ajan D-vitamiinia.)
Velkaelvytys on myös oikea toimenpide tilapäisessä taantumassa. Siihen sisältyy kuitenkin kaksi ehtoa: noususuhdanteessa pitää kiristää, ja taantuman pitää olla tilapäinen. Ensimmäisessä olemme mokanneet, ja toisesta ei ole tietoa.
Rakenteellisiin ongelmiin ei valitettavasti millään yksinkertaisella vippaskonstilla löydy ratkaisuja. Eläkeratkaisu osoitti, että pientenkin asioiden tekeminen on vaikeaa. Tarvitsisimme paljon suurempia asioita työnteon lisäämiseksi.
Niinpä – ja siinähän on se ’des pudels kern’: suomalainen kapitalisti edellyttää, että rahaa pitää tehdä ”sikana”.
Jostain kumman syystä saksalainen kapitalisti näkee, että Suomessa voidaan tehdä kannattavasti esim. autoja ja laivoja. Ja kun ei suomalainen näe mahdollisuuksia ”tehdä sikana rahaa”, ei hän tee mitään!
Niin että tässä sitä nyt ollaan, lamassa. Sikamaista, juuri niin.
Kelluva valuutta reagoi hyvin myös pieniä kuoppia suurempiin muutoksiin. Se ei korjaa talouden sisäisiä ongelmia, mutta periaatteessa löytää oikean, maan kilpailukykyä mukailevan kurssin valuutalle, ja tätä kautta myös uuden kurssin palkoille suhteessa muuhun maailmaan.
Velka muusta taloudenpidosta poikkeavassa valuutassa tuo aina kurssiriskejä.
Joo, elvytys toimii nimienomaan tilapäisissä taantumissa, ei pitkäkestoisen kilpailuaseman heikentymisen hoidossa.
Rakenteelliset kysymykset ovat tärkeitä, mutta ei niistä toisaan yleensä löydy mitään nopeita kikkoja valtion suhdannepolitiikan avuksi. Kyse on pidemmän tähtäimen kehitystyöstä.
Kuten jo aiemmin kirjoittelin, mielestäni yksi suuri asia on se, että emme osaa vielä ohajailla Suomalaisten kulutustasoa maan kilpailukyvyn muutosten mukana nykyisessä tilanteessa, jossa meillä on kiinteä valuutta.
Vasemmisto ja kulttuuri samassa lauseessa. Jokin vain ei toimi. 😀
Tuossa on ongelman ydin! Ei ole riittävästi suomalaisia pääomia. Ne vähätkin, jotka on ollut, siirretään verottajalta pakoon muualle EU-alueelle. Vain täydellinen idiootti verottaa pääomia, koska pääomat luovat työpaikat meille tavallisille duunareille.
Kun veropolitiikan johtoajatuksena on suunnaton kateus, käy juuri näin. Ihan turha itkeä maassa, jonka pääomaverotus on täysin kilpailukyvytöntä.
En ihan ymmärrä tätä. Tietojärjestelmien kustannusten räjähtäminen kuitataan täällä ”osaamattomuudella”. Miksi poliisi ei oikeasti tutki näitä pilkuntarkasti?
Ei kukaan sössi ”osaamattomuuttaan” kustannuksia kertoimella sata. Ja tämä on kiltti arvio. Joku ”apotti” vai mikä tämä nyt olikaan, näytti pikemminkin olevan kustannuksiltaan luokaa 200 kertaa kalliimpi kuin mitä sen pitäisi olla.
Julkiset tietojärjestelmähankinnat vastaavat vähän sitä että vaikka puolustusvoimat ostaisi varusmiehille käyttöön uudet lenkkarit, ja tämä maksaisi vaikka 150 miljoonaa. Perusteluna olisi että joku ei osaa ostaa lenkkareita. Kun pikkuisen kynällä ja paperilla laskeskelee klubiaskin kanteen, niin huomaa, että lenkkariparin hinnaksi tulisi useampi tuhat euroa.
Tietojärjestelmien kohdalla toimitaan juuri näin. Mikä oikeusvaltio sellainen oikeasti on, jossa *systemaattisesti* saadaan heittää miljoonia ja jopa miljardeja kankkulan kaivoon ja vedotaan aina vaan ja uudestaan ”osaamattomuuteen”? Yksi kerta on vahinko, toinen on osaamattomuutta ja typeryyttä. Kolmannesta pitäisi ihan oikeasti heilua jo häkki. Näissä on siis kyse ihan oikeista talousrikoksista. Ei sen kummempaa. Julkiset tietojärjestelmähankinnat ovat järjestäytynyttä talousrikollisuutta. Miksi ihmeessä siihen ei puututa?
Kiitoksia blogistille!
Mutta onko allekirjoittaneen lisäksi tullut yhtään konkreettista säästökohdetta?
Täällä puhutaan d- voimista etc. se ei auta koska Suomi velkaantuu . 8 Mrd/ vuosi.
Jostain on pakko höylätä.
1. Tarvitaan tuote.
2. Järjestetään kilpailutus.
3. Ostetaan voittanut tuote.
4. Havaitaan, että ostetulla tuotteella ei voi tehdä sitä mihin se on ostettu.
5. Havaitaan, että tuote on sitä, mitä on tilattu.
6. Tarve jatkuu.
7. Järjestetään uusi kulpailutus.
8. Sama tuote, joka on havaittu käyttökelvottomaksi voittaa tämänkin kilpailutuksen ja sellainen hankitaan taas.
9. Tuote tiedetään käyttökelvottomaksi
10. Tarve jatkuu.
11. Tuotteen kilpailuttava taho ei edelleenkään tiedä, mitä tuotteella tehdään. Asiasta on pidetty palaverejä, jotka ovat tulleet maksamaan enemmän kuin itse tuote. Kilpailutuksen tekevä taho ei voi antaa hankintaa alemman portaan tehtäväksi.
Tilanteeseen on ehdoitettu useita ratkaisuja. Todennäköisimmät ratkaisut ovat vähintäänkin lain hengen vastaisia.
Ja kyse ei ole edes ohjelmistohankinnasta. Kilpailutustekstiin voisi kirjoittaa suoraan, että tarvitaan tämän tietyn ulkopuolisen tahon määrittelemän standardin mukainen tuote, jonka jälkeen hankinnassa ei voisi tapahtua mitään virhettä.
Kyllä Suomessa pääomaa on, mutta kun yritykset jakavat sen osinkoina ulos eivätkä investoi. Ja tarvittaessa pääomaa saa kyllä edullisesti ulkomailtakin.
Ei investointeja enää kuulu tehdä pääomalla, vaan tuottavat toimet rahoitetaan velalla jotta saadaan suurempi tuotos osaamiselle. Velaton yritys on kerettiläisyyttä ja häviää kilpailussa.
Säästöjen aikaansaaminen on helpompaa kun sälyttää ikävien seuraamuksien toimeenpanon jollekin muulle. Tyyppiesimerkkinä kuntien valtionosuuksien leikkaaminen vähentämättä kuntien velvoitteita.
Ministeri Kiuru ilmoitti toisen asteen koulutukseen tehtävän 260 milj euron säästöt. Edeltävässä keskustelussa hän korosti, ettei oppilaitosverkkoon ole tarkoitus koskea.
Nyt ministeri kertoi säästöpäätökseen liittyvien toimenpiteiden olevan seuraavan hallituksen hommia.
Toisen asteen koulutus on pitkälti maakunnallisten kuntayhtymien hallussa. Ei tartte paljon mielikuvitusta kun haetaan säästökohdetta. Maakuntakeskuksen toimipiste vai maakunnan reunalla oleva sivupiste?