Valtio velvoitti Helsingin seudun kunnat nopeuttamaan kaavoitusta hintana seudun liikennehankkeiden rahoituksesta. Vuotuisen asuntotuotannon pitäisi nousta nykyisestä 13 000 asunnosta 17 000 asuntoon, mikä merkitsisi, että seudun väkiluvun kasvu nousisi 17 000 asukkaasta noin 25 000 asukkaaseen. Valtio haluaa nopeuttaa muuttoa tuottavan työn äärelle Helsinkiin.
Helsingin valmisteilla olevassa yleiskaavassa varaudutaan seudun väkiluvun kasvuun 600 000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä, josta Helsinki ottaisi vastuulleen neljännesmiljoonan. Luvut perustuvat kasvun jatkumiseen entiseen tahtiin.
Helsingin seudun nykyisestä väestönkasvusta puolet on peräisin ulkomailta. On vaikea uskoa, että ulkomaalaisväestöä tulisi jatkossa samaan tahtiin, koska päämuuttajamaista Virossa elintaso nousee niin, ettei muuttopaineita enää ole. Venäjästä taas ei uskalla ennustaa mitään. Helsingillä on kielensä ja ilmastonsa vuoksi vaikeuksia houkutella koulutettua ulkomaista työvoimaa.
Asuntoihin on kyllä tulijoita, vaikka ulkomaalaisväestöä ei tulisi. Muutto muualta Suomesta kiihtyy, jos asunnot Helsingissä halpenevat.
Asuntojen hinnat Helsingissä ovat noin kaksinkertaisia muuhun maahan verrattuna. Helsingin seudulta saa kyllä asunnon Tampereen hinnoilla, jos ei ole nirso sijainnin suhteen. Asuntojen ylikysyntä kohdistuu joihinkin kaupunginosiin ja erityisesti Helsingin kantakaupungin ratikkavyöhykkeelle. Kehyskunnissa kaavoitetuille tonteille ei löydy ottajia. Pientalo syrjässä ei ole enää lapsiperheen unelma eivätkä kaukaiset kerrostalolähiöt houkuta väkeä. Ilmiö on maailmanlaajuinen.
En ymmärrä, miksi valtio vaatii kehyskuntia kaavoittamaan lisää tontteja, vaikka edellisiäkään ei saa kaupaksi. On kallista tehdä kaavan velvoittamat tiet sekä vetää vedet ja viemärit.
Kannattaa kaavoittaa sitä, mitä asukkaat haluavat eli asuntoja sinne, missä hinnat ovat korkeat. Tätä vastaan on sanottu, että hyville paikoille rakennettaessa saadaan vain kalliita asuntoja, joihin useimmilla ei ole varaa.
Kaupunkitaloustieteen mukaan keskeisille paikoille rakentaminen laskee kaikkien asuntojen hintaa, myös syrjempänä olevien. Siksi betonia ei kannatta haaskata rakentamiseen huonoille paikoille.
= = =
Helsingissä tehdään kaavoituksen kumousta. Koska väki haluaa kantakaupunkiin ratikkaverkon äärelle, rakennetaan lisää kantakaupunkia ja vedetään ratikkalinjoja. Kaikki eivät tietenkään halua kantakaupunkiin, mutta selvästi useampi haluaisi. Uudesta yleiskaavasta on julkaistu visio, jossa luvataan asunnot 260 000 asukkaalle. Näistä 150 000 – 200 000 tulisi kaupunkimaisesti Kehä yhden sisään. On tekeillä suuri harppaus urbaaniin asumiseen.
Käsittämättömän paljon asuintilaa saadaan, kun moottoritiet muutetaan Kehä I:n sisäpuolella kaupunkibulevardeiksi – esimerkiksi Lahdenväylästä tehdään Mäkelänkadun kaltainen. Moottoriteiltä vapautuville alueelle lasketaan mahtuvan 130 000 uutta asukasta! Pelkästään Turunväylän muuttaminen kaduksi Munkkivuoren kohdalla vapauttaa rakennusmaata tuhansille asukkaille haittaamatta juuri lainkaan liikennettä.
Kun moottoritie muutetaan kaduksi nopeusrajoituksinaan, suojateineen ja liikennevaloineen, sisääntuloliikenne hidastuu joillakin minuuteilla. Paljon enemmän aikaa säästyy siitä, että 130 000 ihmistä pääsee asumaan lähemmäs keskustaa ja voi vaikka kävellä töihin.
Liki kaksisataatuhatta lisäasukasta kantakaupunkiin merkitsee suurta henkilöliikenteen lisäystä pienellä alueella. Se on mahdollista vain joukkoliikenteellä. Autot eivät mahdu. Tarvitaan paljon lisää ratikoita.
Laskeeko näin suuri asuntotarjonnan lisäys asuntojen hintoja kantakaupungissa? Todennäköisesti, mutta ei sekään ole varmaa. Mitä enemmän asukkaita, sitä enemmän elämää. Kasautumisedut ovat syynä haluun muuttaa kantakaupunkiin ja ne vain voimistuvat. Hukkaan asuntotarjonta ei silti mene. Useampi halukas pääsee kantakaupunkiin ja muiden asuminen sen ulkopuolella halpenee.
Kaupunkisuunnittelusta kirjoitetaan lehdissä sosiaalisessa mediassa paljon, mutta melkein aina on kyse jostain pienestä yksityiskohdasta, korkeintaan muutaman tuhannen asunnon kaavasta. Isot päätökset eivät kiinnosta. Julkista keskustelua tarvittaisiin, koska moni asia on auki.
- Pitäisikö Helsingin keskustassa suosia toimistoja, vaikka moni kiinteistön omistaja haluaisi muuttaa toimistotalon asunnoiksi, koska asunnoista maksetaan enemmän? Alue on Suomen paras paikka toimistoille, mutta on himoittu myös asuntoina.
- Pitäisikö rakentaa ylöspäin vai suojella kaupungin siluettia mereltä nähtynä? Vanhempi väki yleensä vastustaa ja nuorempi kannattaa pilvenpiirtäjiä, kunhan ne ovat kauniita. Hotelli Torni esimerkiksi on kaunis.
- Pitäisikö vanhoja, alun perin väliaikaisiksi rakennettuja taloja purkaa peruskorjaamisen sijasta ja korvata olennaisesti tiheämmin kaavoitetuilla? Tämä on sadantuhannen lisäasukkaan kokoinen kysymys.
- Uhrataanko viheralueita rakentamisen alle vai tiivistetäänkö rakennettuja alueita?
= = = =
Moni maakunnan mies on jo raivon partaalla: miksi kaikkien on muutettava Helsinkiin? Onhan sitä työtä ja toimeliaisuutta muuallakin. En voisi olla enempää samaa mieltä. Olisi hyvä, jos Suomeen syntyisi muitakin vetovoimaisia alueita, mutta ei niitä Helsingin asuntopulalla synnytetä.
(Kirjoitus on julkaistu Näkökulma-artikkelina Suomen kuvalehdessä)
“suojella kaupungin siluettia mereltä nähtynä”
Tuo on kyllä turhimpia ja raivostuttavimpia argumentteja mitä on esitetty. 100 000 ihmistä tarvitsisi uuden kodin, ja jotkut haluavat suojella kaupungin silhuettia nähtynä jostain mereltä, vaikka pääosin siellä merellä ei ole ketään sitä silhuettia katsomassa.
Entinen kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Lars Hedman piti hyvin tärkeänä kantakaupungin siluetin pysymistä matalana. Sieltä sai erottua vain Suurkirkko. Olen siitä hyvin ylpeä. Kaikki laivalla ja veneillä kaupunkia lähestyvät ovat varmasti samaa mieltä.
Sampo,
Mitä ihmettä oikein ajat takaa tornitaloillasi? Myönnettäköön että Helsingissä on kyllä kysyntää ehkä muutamalle tusinalle tornille, mutta niihin mahtuu asukkaita parhaimmillaan muutama tuhat, luultavasti vähemmän. Onko se sen arvoista?
Asukastiheys saavutetaan muutaman tornitalon sijaan vaakasuoran tilan tehokkaalla käytöllä, jolloin rakennamme halpoja taloja joihin kenellä tahansa on varaa muuttaa. Siis halpoja kopioita Kalliosta.
Koko Suomi mahtuisi asumaan mukavasti ja väljästi Helsinkiin ilman ainuttakaan yli neljäkerroksista taloa. Jos oletetaan että Helsinkiin tuleekin vain puolet Suomea ja rakennammekin Helsingistä tuttuja kahdeksankerroksisia keskustataloja, jää hukkatilaakin ruhtinaallisesti esimerkiksi metsäryteikköihin, moottoriteihin ja pysäköintialueiksi.
Periaatteessa tavoitteenasettelu on Helsingin keskustan osalta oikein, mutta miksi se ei toteudu? Uudet alueet on kaavoitettu niin tehottomasti, ettei niille synny palveluita. Sääntely tuottaa tasapaksua keskivertoa, joka ei kiinosta ketään. Perustyö, vanhojen alueiden kaavoittaminen, ei etene.
Uusien alueiden osalta on vain katastrofeja sekä kaavoituksellisesti että lehtijuttujen mukaan myös teknisesti. Katsokaa Google Mapsista Runebergin kadun ja Lapinlahden kadun välistä aluetta ydin keskustassa. Karttakuvana se näyttää kokonaan kaupungilta. Kun vaihdatte ilmakuvan, ymmärrätte mikä siinä(kin) täydennysrakentamisessa meni pieleen.
Sääntely tuottaa kaikista asuma-alueista yhtä huonoja. Niille ei synny luonnetta. Tarvitaan uusia isoja alueita, joilla on kullakin oma luonteensa. Kaikkein suurin tarve on uudelle Kalliolle: 20 000 asukasta, pienissä 15 — 30 m² asunnoissa, tiiviisti kuuteen kerrokseen rakennettuna ja spåramatkan päähän keskustasta.
Kaikkein pahinta on, ettei rohkeus riitä niiden vanhojen alueiden uudestaan kaavoitukseen, jotka on taloudellisesti mahdolista rakentaa uudestaan seuraavien kymmenien vuosien aikana. Ruutukaava alueelle kuten Herttoniemi, on välttämätön kaupungin kasvun takia. Enkä puhu Itäväylän eteläpuolisesta alueesta. Lähiöt ovat ongelma, koska ei ole olemassa taloudellista yhtälöä, jolla ne voitaisiin korjata saati uudelleen rakakentaa.
Jos vaikka unohdettaisiin se Alvar Aallon raskas perintö, ja mietittäisiin miten saadaan aikaan elävä 24/7 keskusta. Siis sellainen alue, jossa olisi asiakkaita liikeellä niin päivisin kuin illalla.
Se merkitsee toimistoja ja asuntoja sekä palveluita samassa korttelissa yhdistettynä liikenneyhteyksiin.
Helsingin profiili mereltä päin katsottuna on kieltämättä kaunis. Se luo kuvan historiaa kunnioittavasta kulttuurikaupungista.
En kuitenkaan näkisi ongelmia siinä, että silhuetin taustalle rakennettaisiin muutamia pilvenpiirtäjäryppäitä. Nekin voivat olla kauniita varsinkin Helsingin kohtalaisen tasaisessa maisemassa. Lisäksi ne julistaisivat, että kaupungissa on elämää, ei vain historiaa.
On vaarallista puhua _kaikkien_ muiden puolesta. Esimerkiksi minä olen lähestynyt Helskinkiä joskus laivalla tai veneellä olematta kuitenkaan lainkaan sitä mieltä, että siluetti pitäisi säilyttää matalana. Luulen, en tietysti mitenkään voi olla täysin varma, että kaltaisiani on muitakin. Olisin kuitenkin erittäin yllättynyt, jos olisin ainoa.
Toimistot ohjataan pääosin Pasilaan, asuminen vallatkoon kantakaupungin, koskee myös valtion virastoja.
Ylöspäin vasta sitten kun on mahdollista rakentaa myös korkeat rakennukset tiiviisti. Nyt autopaikkanormit ja muut säädökset estää. Kukaan tuskin kaipaa harvakseltaan rakennettuja tornitaloja, joiden ympärillä on aivan kuollutta. Hakiksen kulmilta alkaen voisi ryhtyä nostamaan korkeutta purkamalla vanhaa ja rakentamalla korkeaa tilalle vanhaan kaavaan. Pitkäsilta olkoot tuossakin rajana.
Elementtirakentamisen synkin aika 1960–80-luvuilla tuotti rakennuksia, joita ei kannata korjata. Ovat teknisesti huonoja ja hutaisten rakennettuja. Lisäksi moni alue on niin surkeasti suunniteltu, että paljon parempaa saa purkamalla maan tasalle ja rakentamalla uutta samalla tuplaten asuntojen määrän.
Jos aikoo tuplata valmistuvien asuntojen määrän, niin samalla tuplaa vaadittavan rakennusmaan, jos ei sitten tehosta rakentamista, mutta normit tulevat taas estämään. Voinee arvata mikä reaktio on kun kaavoittajat ryhtyvät valtaamaan taas lisää luontoa. Toki lienee niin, että vihreät haarukoivat niin, että luonnonsuojelu on niin pienen porukan harrastus, että Vartiosaaren jälkeenkin voi pistellä pöpelikköä surutta matalaksi.
Joo, lisää Merihakaa Helsinkiin 🙂
Tuntuu siltä, että Helsingissä olisi pitkään viivytelty tekemästä tarvittavia uudistuksia ja nyt niitä pitäisi tehdä rytinällä. Tulisi laskea tarkkaan kaupunkitaloudellisia vaikutuksia mm hajatumisen ja tehottomuuden hintaa. Sekä varsinkin nuoria kannattaisi nyt kuulla ja mitä he haluavat kaupungiltaan, asumiseltaan, sen helppoudelta ja ympäristöystävällisyydeltä.
-Keskustassa ei tule suosia toimistoja esim. kaavoituksella vaan antaa pikemminkin markkinoiden ratkaista, jos asunnoista maksetaan enemmän niin sitten asuntoja. Tällöin keskustan reuna-alueet tulisivat muuttumaan asumiselle ja oikeakasi kaupungiksi konttorikaupungeista. Kaavoituksella ei tulisi jatkossa ohjata käyttötarkoitusta nykyisen lailla, joka muistuttaa suunnitelmataloutta ja on piittamaton taloudesta ja muutostarpeista.
- Tiiviin vuoksi ei tarvise rakentaa korkeaa, joka on kallista ja tuulista. Kalasataman tornialue tai Merihaka eivät alkuunkaan pärjää mm. 5–9 kerrosta korkean Siltasaaren tiiveydelle. Korkea ei tarkota samaa kuin tiivis. Tämä pitäsi tehdä selväksi.
-Jos rakennuksen peruskorjaus ylittää sen arvon niin silloin on järkevää uusia se varsinkin jos rakennustehokkuus voidaan moninkertaistaa.
-Tiivistetään rakennettuja alueita, eikä lähiörakentamisen hengessä enää vallata uusia laajenneta ja hajauteta rakennetta yhtään lisää nykyisestä, eikä varsinkaan uhrata viheralueita. Tiivistäminen on halvempaa. Ja yllättäen nostaa myös alueella asuntojen arvoa, lisää palvelutarjontaaja nostaa kaupunkitehokkuutta. Eli on kannattavaa alueella jo asuville.
Helsingin kantakaupunki siluetteineen on tosiaan hieno mereltä nähtynä. Esimerkiksi Eteläsatamaan laivalla saavuttaessa se on todella nähtävyys, jota moni turistikin kehuu.
Kantakaupungin siluettia kannattaa kyllä puolustaa. Se on yksi Helsingin ominaispiirteistä, joka tekee Helsingistä osaltaan ihan omanlaisensa, tyylikkään satamakaupungin.
Kyse ei ole edes ainoastaan mereltä nähdystä näkymästä. Katsokaapa esimerkiksi Kallion kirkon tornista otettua valokuvaa tämän päivän Helsingin Sanomat ‑lehdessä, sivuilla A16-A17. Siinä on niin’ikään upea kaupunkinäkymä, mutta tällä kertaa pohjoisesta etelän (ja meren) suuntaan nähtynä.
Tällaisesta kaupunkikuvasta, ja sen säilyttämisestä, voi Helsingin asukkaana olla suorastaan ylpeä.
Jos nyt Helsingin sisääntuloväylien muuttaminen kaupunkibulevardeiksi ja niiden varsien asuntorakentaminen onkin nähty oivaksi keinoksi saada Helsinkiin lisää kaavoituskelpoista maata, nopeasti ja paljon, toistan jo itseäni toteamalla, että tuolloin matka-aika kehyskunnista Helsinkiin kasvaa, Nurmijärveltä Helsinkiin jopa 10 minuuttia. Tämä saattaa kuulostaa vähäiseltä, mutta edestakaisin se tekee 20 minuuttia. Tämä liikenteen ruuhkautuminen tarkoittaa myös lisää saasteita kun autojono seisoo liikennevaloissa.
Uusien asuntojen kaavoittamista Helsinkiin perustellaan myös kysynnän ja tarjonnan lailla: kun lisätään tarjontaa, tällä voitaisiin saada asuntojen hintataso kuriin. Helsinkiin, hyvien joukkoliikenneyhteyksien ääreen, kaupunkibulevardien varsille rakennetut asunnot tulevat olemaan kuitenkin hyvin haluttuja eli kalliita, jolloin tämän kaavoituksen seurauksena huonojen joukkoliikenneyhteyksien päähän jäävien alueiden suhteellinen hintataso putoaa (absoluuttinen hintataso suhteessa palkkatasoon tuskin putoaa missään). Jolloin alussa mainituilla ohjauskeinoilla saattaa hyvinkin olla paradoksaalisesti päinvastainen vaikutus kuin mitä aiottiin: ihmiset muuttavatkin lopulta sinne, jossa heillä on varaa asua. Eli Nurmijärvelle ja muihin Nurmijärviin: Vihtiin, Pornaisiin, Askolaan, Tuusulaan ja niin edelleen. Ja autoilu lisääntyykin entisestään.
Hetkinen, eikös juuri tästä pitänytkin päästä eroon? Mitens tässä nyt näin kävikään?
Eikös Osmo juuri perustellut, miksi kannattaa rakentaa hyville paikoille, eikä huonoille? Ja silti tämä argumentti tulee heti esiin.
Jos 130 000 asukasta muuttaa ympäri Uuttamaata, niin kyllä siinäkin Nurmijärveläisen matka Helsingin keskustaan hidastuu. Voi jopa hidastua enemmän, kun Helsingin sisääntuloväylille ei mahdu enää lisää autokaistaa.
Hetkinen, sanotko siis, että asunnot ovat niin haluttuja, ettei kenelläkään ole varaa muuttaa niihin, jolloin ne jäävät tyhjilleen?
Eikö pikemminkin käy niin, että jos asuntoja rakennetaan 130 000:lle, niin niiden asuntojen hinta asettuu sellaiselle tasolle, että ne menevät kaupaksi, jolloin niissä asuu ihmisiä.
Eteläisessä suurpiirissä asuu van 128000 asukata ja asuntoja on vain 68000.Verrattuna koko Helsinkiin (603000/310000) määrä on vähäinen ja se kiskoo hintoja ylöspäin, sillä jo pieni muuttopaine nostaa hintoja
Kun etelä on työpaikkojen suhteen rajusti ylijäämäinen (128000 työpaikkaa) niin olisi liikenteen vuoksi järkevää hajottaa työpaikkoja muualle ja muuntaa esim toimistoja asunnoiksi.
Samalla vähenisi liikenteen ja pysäköintipaikkojen tarve
Toinen lisäys asuntoihin saadaan tornitaloista, joita voi pystyttää moniin paikkoihin ilman, että keskustan entinen kaava rikkoontuu esim Jätkäsaaren olisi voinut rakentaa täyteen torneja
Janne ehdotti:
“lisää Merihakaa Helsinkiin”
No ei sitä ole pakko ottaa juuri Merihakaa tulevaisuuden ohjenuoraksi. Parempaankin on maailmalla pystytty:
Auckland: http://www.languages.ac.nz/wp-content/uploads/2012/08/Languages-International-is-located-in-the-centre-of-Auckland-City.jpg
Wellington: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7b/Wellington_at_dawn.jpg
Oslo: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/dd/Barcode_June_2012_seen_from_S%C3%B8renga.JPG
Vancouver: http://images.hellobc.com/mgen/tbccw/production/TBCCWDisplay.ms?img=%2Fgetmedia%2F4149a8de-fc5d-4e54-b659-5282486fa973%2F2-200291313–001-Vancouver-skyline.jpg.aspx
Myös Vancouver: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/80/English_Bay,_Vancouver,_BC.jpg
Liverpool: http://premiervend.co.uk/wp-content/uploads/2014/03/Liverpool-Canvas-LIV-001-Liverpool-Skyline.jpg
Nythän asia on niin, että kun asuu Merihaassa, niin ei sitä näe itse. Kun asuntonsa sisustaa viihtyisäksi, niin alueen ulkonäkö on oikeastaan aivan samantekevä.
Taas Yogi Berra ‑argumentti kantakaupungista: “Nobody goes there anymore. It’s too crowded.”
Työpaikkani naapuriin, Pitäjänmäellä, rakennetaan uutta toimistorakennusta. Tähän asti on vain kaivettu ja räjäytetty helkkarin syvä kuoppa, arvioisin 4–5 kerrosta. Tämä luultavasti siksi että asemakaava ei salli yli 8 kerrosta korkeampaa rakennusta tontille joten jostain ne tarvittavat lisäkerrokset on otettava. Keneltä se olisi pois jos toimistorakennuksessa olis 5 maanalaisen ja 8 maanpäällisen kerroksen sijaan vaikka 1 maanalainen ja 12 maanpäällistä? Tai vaikka 20 maanpäällistä? Siis Pitäjänmäellä, ei missään Eirassa! Liito-oraviltako? Näkyisikö 20 kerrosta Pitäjänmäellä edes ruotsinlaivalle asti? Kalliimmaksi tulee vain kun joka uudella rakennuksella pitää olla 5 maanalaista kerrosta kun se räystäskorkeus on niin pyhä Helsinskissä?
Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on tapahtunut juuri noiden kaupunkimotareiden takia. Kehyskuntien pientalojen arvo onkin perustunut juuri siihen, että henkilöautolla on päässyt mukavasti töihin kaupunkiin. Kuulostaa mukavalta kehyskuntalaisen mielestä, mutta kärsijänä ovat olleet kaupunkilaiset. Tiheä motariverkosto kaupungissa ankeuttaa elinympäristöä huomattavasti (melu+saasteet). Kaupungin ykkösprioriteettina olisikin pitää kaupunki miellyttävänä elinympäristönä ja siten kannustaa ihmisiä asumaan tiiviiseen elinympäristöön.
Anna J: minähän sanoin “Jolloin alussa mainituilla ohjauskeinoilla saattaa hyvinkin olla paradoksaalisesti päinvastainen vaikutus kuin mitä aiottiin: ihmiset muuttavatkin lopulta sinne, jossa heillä on varaa asua”. Tätä sosiologit kutsuvat kontrafinaliteetiksi: seuraukset ovat juuri päinvastaiset kuin mitä aiottiin.
Jos rakennetaan paljon asuntoja kantakaupunkiin, niihin tulee paljon asukkaita, sillä tuskin ne tyhjiksi jäävät.
Ei välttämättä ole mahdollista tai kannattavaa yrittää estää kantakaupungin toimistojen muuttamista asunnoiksi. Pitäisi ehkä kuitenkin yrittää miettiä, missä pääkaupunkiseudun työpaikat tulevaisuudessa sijaitsevat, jos yhä pienempi osa niistä sijaitsee kantakaupungissa. Missä Helsingin seudun asukkaat tulevaisuudessa käyvät töissä, miten tämä vaikuttaa liikenteeseen ja muihin asioihin?
Ei välttämättä ole mahdollista tai kannattavaa yrittää estää kantakaupungin toimistojen muuttamista asunnoiksi. Pitäisi ehkä kuitenkin yrittää miettiä, missä pääkaupunkiseudun työpaikat tulevaisuudessa sijaitsevat, jos yhä pienempi osa niistä sijaitsee kantakaupungissa. Missä Helsingin seudun asukkaat tulevaisuudessa käyvät töissä? Miten tämä vaikuttaa liikenteeseen ja muihin asioihin?
Esim. Turunväylä kulkee Helsingin puolella vain muutaman kilometrin. Bulevardisoinnin liikennettä hidastavan vaikutuksen suuruus on siis riippuvainen siitä harrastetaanko sitä vain Helsingissä vai myös Espoon puolella. Kun Espoossa on maata muutenkin yllinkyllin ja nopeat moottoritiet keskeinen asia kaupungin logistiikalle, moottoriteiden bulevardisoinnista Espoossa olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Rakennuttajalta, koska korkeampaan rakennukseen pitäisi tehdä enemmän hissejä ja varauloskäyntejä? Pelastuslaitokselta, koska sen pitäisi varautua tulipaloihin ja onnettomuuksiin paljon nykyistä korkeammissa rakennuksissa?
No, eikö ihmiset yleensäkin asu siellä missä heillä on varaa asua?
Jos kovin moni muuttaa kehyskuntiin, niin siellä hinnat eivät laske vaan nousevat. Ja jos taas hinnat laskevat, niin se kertoo siitä, että kysyntää on suhteellisen vähän. Eli sinne ei paljon muuteta. Tätä kutsutaan markkinataloudeksi, kontrafinaliteeteista en tiedä.
Voiko sitä ylpeyttä syödä?
Ts. toki olisi kiva säilyttää kulttuurimaisemaa, mutta jos säilyttämisen hinta on kaupunkirakenteellisesti kova, arvoja pitää voida laittaa vastakkain.
Kysymys voi olla esimerkiksi veroprosentista ja työmatka-ajoista. Jos minulla menee vaikkapa vartti enemmän aikaa päivässä työmatkoihin sen vuoksi, että Helsingin silhuetti merelle halutaan säilyttää, niin en pidä sitä hyvänä vaihtokauppana. (Numerot tulivat hihasta, ei takerruta niihin.)
Kustannussäästöillä noita aikaisemmin mainitsemiasi alueita ei voi perustella. Perheellistä ajatellen nuo ovat käytännössä 2+ auton sijainteja. Jo yhden auton kuukausikulut ovat helposti 500 — 1000 e työmatkan pituudesta riippuen. Ts. 6000 — 12000 e vuodessa. Tällä hetkellä tuo vastaa 300 — 600 ke asuntolainan korkokuluja vuositasolla. Ts. kustannussäästöllä kaukana asumista ei voi perustella. Tuttujen muuttoliikkeitä kun olen seurannut, niin kyse on enemmänkin ollut Helsingin huonosta hinta/laatusuhteesta.
On ihan selvä, että jos asun paikassa X, ja minun ja kantakaupungin väliin muuttaa 200 000 uutta ihmistä, matka-aikani pitenevät. Se myös siirtää minun asuinpaikkani haluttavuudessa noin 200 000 sijaa heikommaksi.
Minulle siis käy huonosti. Toisaalta niille 200 000 uudelle asukkaalle käy paremmin. Ja itse asiassa todennäköisesti käy niin, että minä olen yksi heistä ja jätän paikan X jollekin minua köyhemmälle maaltamuuttajalle.
Omat mielipiteeni blogikirjoituksessa esitettyihin kysymyksiin:
A) Asuntoja pitää voida suosia toimistojen kustannuksella, jos kiinteistön omistaja näin haluaa. Työmatkaliikenteeseen tarvitaan kaksisuuntaisuutta, ja onkin vain hyvä jos työpaikkoja siirtyy pois keskusta-alueelta pienempiin aluekeskuksiin. Tontteja tuhlataan siihen, kun pitää rakentaa ja ostaa kapasiteettia vetämään koko liikenne- ja ihmismassaa yhteen suuntaan kerrallaan. Bussit esimerkiksi menevät tyhjänä toiseen suuntaan lähes koko ajan, mikä on tuhlausta.
B) Ei pilvenpiirtäjäkeskuksille. Helsingin matala siluetti on kaunis, pilvenpiirtäjät poikkeuksetta rumia, eikä vetovoimaisissa maailmankaupungeissa korkeita rakennuksia ole tarvittu muuhun kuin maamerkin rooliin. Maamerkkejä voidaan tehdä (esim. Pasilan keskukseen), mutta aitoa tarvetta rakentaa ylös ei ole sitten minkäänlaista. Tiivistämisen varaa on niin paljon muutoinkin. Suomessa ei ole myöskään minkäänlaista osaamista korkeaan rakentamiseen, joten tulee yksi MOT-jakso vähemmän kun jätetään piljenpiirtejät New Yorkin ja Tokion kaltaisille kaupungeille
C) Asuinalueiden purkamista romutaloista tarvitaan lisää. Nyt putkiremontoidaan ja peruskorjataan ääritilanteissa jotain Siltamäen kaksikerroksisia kerrostaloja; siis kaksikerroksisia rivitaloja, joissa on jostain syystä rappukäytävä. Kaikki keinot käyttöön, että tällainen haaskaus lopetetaan ja maa saadaan käyttöön. Näin vähennetään myös painetta esim. keskuspuiston salakavalasti etenevään nakertamiseen.
D) Metsäisiä puistoalueita, siis niitä missä luonto ja eläimet viihtyvät, ei saa uhrata senttimetriäkään lisää rakentamiselle, kunnes kaikki muut vaihtoehdot on käytetty (esim. väljästi rakennetut asuinalueet purettu romutaloista ja korvattu uusilla, äänieristetyillä kerrostaloilla). Kaikki puistot eivät ole tällaisia, ja niiden kohdalla täydennysrakentaminen voi tapauskohtaisesti myös tulla kysymykseen.
Kannattaa oikeasti käydä katsomassa sitä “silhuettia” laivalta tai vaikka Suomenlinnasta. Helsinki on yhtä uljas ja tyylikäs kuin pannukakku.
Kun kesällä istuin Kruunuvuoren kallioilla, niin Kulosaaren suunnassa korkeimmalle nousivat voimajohdot, siitä vasemmalle erottui Linnanmäen laitteita (mm. Ukko) ja kauppatorin suunnalla silhuettia hallitsivat ruotsinlaivat.
Ja jos vielä enemmän haluaa järkyttyä näkemästään, niin laivalla kannattaa suunnata Länsisatamaan…
Ensiksi Osmo epäilee, että ei Helsinkiin muuta 250 000 ihmistä. Sitten hän jatkaa kertomalla, miten 250 000 ihmistä kannattaa sijoittaa Helsinkiin.
(Itse uskon, että Helsinkiin saadaan vaikka miljoona ulkomaalaista, kunhan eduskunta ei pistä hanttiin. Tosin nykymenolla asunto täytyy löytää aika kaukaa. Ja jos Vartiaiselta kysyy, se miljoona on vain hyvä asia, ainakin työpaikkojen kannalta, koska ulkomaalaiset työnhakijat synnyttävät työtä.)
Minä en epäillyt, että Helsinkiin muuttaa 250 000 ihmistä. Epoäilin, että’ niistä luultua suurempoi osa tulee muualta Suomesta.
Tuokaan ei ole varmaa, sillä suurin osa Helsinkiin muuttajista on maahanmuuttajia ja opiskelijoita ja niinpä heidän ostovoimansa ei yllä keskustan asuntoihin, mutta voihan tuota yrittää, pudottaa sekin hintaa
Melkoista bluffia. Helsinki haluaa sekä siltarumputukiaisia yhteisestä kassasta, että lisää asukkaita. Luulen että OS:n ja useimpen Helsingin poliitikkojen ei ollut kovin vaikea hyväksyä näitä “velvoitteita”.
Miljarditukiaisten järjestäminen keskuspaikkakunnille on aika tehokas tapa keskittää toimeliaisuutta näille paikkakunnille. Jos haluttaisiin kehitystä koko maahan, tukiaiset jaettaisiin tasaisemmin.
Myös asuntojen hinnat nousevat. Tällaisista tukiaisista osa menee suoraan asuntojen hintoihin. OS:n tulkinta tästä kai on, että tukiaisten aiheuttaman hintanousun jälkeen ihmiset haluavat muuttaa Helsinkiin entistä enemmän. Markkinat osoittavat, että jossain mielessä haluavatkin (= ovat valmiita maksamaan korkeita hintoja). Mutta eivät välttämättä asumisviihtyvyyden vuoksi, vaan myös työpaikan, vallan, rahan ja jopa tällaisen alueellisen suosimispolitiikan vuoksi.
Hallituksen politiikka on hyvin keskittävää. Ilmeisesti vihreiden (ja OS:n) suostumuksella, tai ehkä nimenomaan vihreiden ajamana.
Kyllä tietääkseni hissit menevät kellareihin asti ja jos palaa, onko helpompaa pelastaa ihmisiä 5 kerrosta syvästä kellarista kuin 15 kerrosta korkeasta tornista?
Ei se nyt ihan noin mene. Onhan Espoossa länsiväylän ja tulevan länsimetron varrella paljon työpaikkarakentamista, samoin Pohjois-Helsingissä kehäykkösen varrella ja Vantaalla lentoaseman ympäristössä.
Yksi pilvenpiirtäjä joka kaupunginosaan tai lähiöön ei häiritse ketään ja maamerkkinä toimiminen on avuksi suunnistamiseen sellaiselle jolle seutu ei ole tuttu. Esim Tukholmassa on parikymmentä yli 20 kerroksista pilvenpiirtäjää eri puolella kaupunkia eivätkä ne pistä kenenkään silmiin rumina.
Kysymys on siitä että koska asuinrakennukset ovat yksittäisten taloyhtiöiden eli niiden asukkaiden omistuksessa, ei kellään ole varaa ottaa sellaista riskiä että puretaan koko talo ja rakennetaan uusi isompi tilalle. Ja jos lähtee myymään jotain vanhaa pienkerrostaloa jollekin grynderille siinä toivossa että saisi enemmän fyrkkaa niin tuskinpa saa. Ei siitä saa kuin tontin arvon edestä ja asukkaat joutuvat pihalle.
Jos muut tekijät pysyvät vakioina, niin kyllä tarkoittaa. Jos sama rakennus, samalla pihakoolla ja parkkipaikoilla on 5 kerrosta tai 10 kerrosta, niin kyllä siinä korkeammassa lähes kaksinkertainen väestötiheys on. Se mikä Suomessa etityisesti estää korkeiden rakennusten kaupungin tiivistämisen, kuten jo aiemmin oli mainittukin, on lähinnä erilaiset normit, etunenässä autopaikkanormitus. En erityisemmin haluaisi itsekkään ihan kantakaupungin ytimiin mitään korkeaa, siis Eira, Ullanlinna, Kaivopuisto, Kaartinkaupunki, Katajanokka tai Kruununhaka saa puolestani pysyä historiallisena. Kamppi, Kluuvi ja etenkin Sörnäinen (ja siitä Kalasataman alue etenkin) tosin olisivat ihan otollista aluetta korkeammallekin rakentamiselle. Jätkäsaari on ilmeisesti jo vähän hävitty taistelu, mutta toivon että Kalasatamaan saadaan jotain mielenkiintoista aikaan ilman että tarvitaan satojen metrien turva- tai parkkialueita joka tornin ympärille. Yllä oli jo kivoja kuvia mukavista korkeamman rakentamisen alueista, ne voivat olla erittäin viihtyisiä, eikä mielestäni mitään dogmaattista sääntelyä niiden kieltämiseen pitäisi harrastaa.
Kun katsoo Katajanokkaa mereltä, olisi ihan siluetin kannalta toivonut, että Hitas-Katajanokalla olisi korkeampia ja ylväämpiä taloja. Jotenkin ne tuntuvat säälittäviltä uljaan Jugen-Katajanokan korkeampien talojen rinnalla. Sama koskee myös Arabianrantaa.
On totta, että työmatkaliikenne muuttuu kantakaupungin näkökulmasta kaksisuuntaisemmaksi, jos työpaikat sijoittuvat tulevaisuudessa kantakaupungin sijaan enemmän sen ulkopuolelle. Tämä ei olisi varsinaisesti ongelma eikä volyymiltaan tärkein muutos.
Ongelman siemenen näen esikaupunkialueen asukkaita katsottaessa. Lähes mistä tahansa osasta pääkaupunkiseutua pääsee kohtuullisen hyvin kantakaupunkiin ja noin 2/3 tällaisista työmatkoista tapahtuukin joukkoliikenteellä. Useimpien esikaupunkialueelle sijaitsevin asuntojen ja työpaikkojen välillä ei kuitenkaan ole erityisen hyviä joukkoliikenneyhteyksiä. Esikaupunkialueen sisäisistä työmatkoista karkeasti vain 1/3 tehdään joukkoliikenteellä. Hyvin suurella osalla esikaupunkialueen asukkaista ei erilaisten syiden takia ole mahdollisuuksia ja/tai halua asua työpaikkansa välittömässä läheisyydessä. Siksi näen, että jos kantakaupungissa sijaitsevien työpaikkojen osuus koko seudun työpaikoista pienenee, niin ihmisten tarve suhata kehiä pitkin kasvaa tulevaisuudessa selvästi.
Usein valmistuminen ja työelämään siirtyminen keskeyttää opiskelijaelämän. Jos edes nykyisillä hinnoilla ei keskusta-asunnot jää tyhjiksi, niin on vaikea kuvitella niiden jäävän tyhjiksi (absoluuttisesti ja suhteellisesti) matalimmillakaan hinnoilla.
Voi toki, ja tiedän, että moni on joutunut nielemään ylpeytensä. (Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, sanoo jopa sanalasku, jonka perusteista voimme väitellä, sillä se voi joskus turhaan hillitä positiivistakin yritteliäisyyttä.) Jos on kaikkiruokainen, ja lääkäri ei kiellä, niin uskoisin että tuo ei paljon mahavaivoja kenellekään aiheuta.
Kaunis kantakaupunki voi tuoda enemmän turisteja kuin ruma, joten turismin lisätuloilla voi aiempaa useampi myös perheensä ruokkia. Maksavatko Pariisi ja Rooma liian kovaa hintaa kaupunkirakenteestaan? Nuo ovat käsittääkseni paljon suositumpia turismin kohteina kuin Auckland, Oslo, Vancouver tai Wellington, joita joku edempänä esitteli. Mielestäni Helsingissä ovat arvot olleet tässä (kaupunkikuvan säilyttämisen) suhteessa kohdallaan, toisin kuin esim. Turussa. (Et suinkaan pode sitä niin kutsuttua Turun tautia?)
En nyt ihan taida ymmärtää, miten Helsingin kantakaupungin siluetti ja työmatkoihisi käyttämä aika liittyvät toisiinsa? Voisitko avata ajatuksenjuoksuasi?
Tuo on taattu tapa slummiuttaa kantakaupunki. 🙁 Käy, niin kuin kävi pääosalle USA vanhoista kaupungeista. Nyt mm. Bostonissa on onnistuttu elvyttämään kantakaupunki. Siinä on kolme kekseistä tekijää: asukaspysäköinti maan alle, spåra ja riittävästi toimitilaa.
Ei millään pahalla. Kirjoittja voisi silmäistä taivallae näin syyspäivän tasauksen tietämillä. Keskipäivällä aurinko nousee 30 asten korkeudelle, joten rakennus heittää likimäärin kaksi (1,73)kertaa korkeutensa pituisen varjon.
Harva vastavalmistunut saa palkkaa niin paljon, että saa lainaa 300000–400000 asuntoon. Mahdollisuudet päättyvät heillä Kallioon ja useimmiten tarjolla on vanhoja surkeita asuntoja hintaan 200000–250000 ja noihinkin on tulossa putki- ulkoseinäremonttia eli 50000–80000 remontti päälle.
Kun vielä vaaditaan omaakin rahaa niin ei ole ihme jos asuntokauppa on vaikeuksissa
Halu ei riitä, pitää olla realistiset mahdollisuudet maksaa laina+remontit+vastike ja säästääkin pitää etukäteen, mikä on nykynuorisolle aika vaikeaa
Mietin tassa tata Helsingin siluettia. Voisiko se olla niin, etta ihmiset kauhistuvat, jos kaupungin laitamille tehdaan 12–14 kerroksisia taloja.
Ehka niin on, mutta epailen sita. Ei Holannissakaan kukaan kauhistunut, kun tuulivoimaloita alkoi nousta joka puolelle ymparistoon, ihmisten omille maille. Siellakin se ns. kauhistelu oli lahinna sikalaisten persujen vastustusta sille, etta jotain uutta ylipaataan saatiin aikaan. Jos tuuli kannattaa, voi myos muu uusi asia kannattaa.
Hassua mutta totta. Nain se uusi asia etenee (ja miten sita yritetaan estaa).
t. Mikko
Niin mitä sitten?
“Pientalo syrjässä ei ole enää lapsiperheen unelma”
Tutkimuksen mukaan suurin osa nuorista haaveilee maalla asumisesta:
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/09/23/tallaisesta-asumisesta-nuoret-unelmoivat/201412727/12?pos=tuoreimmat
Eli reaalitodellisuuspa se onkin taas jälleen jotain AIVAN muuta kuin punavihertävän hipsterisakin toivetila. No, eipä yllättänyt!
Kyseinen tutkimus ei kohdistunut helsinkiläisiin, ei edes Helsingin seudulla asuviin, vaan kokoi maahan. Uukuniemeläiset eivät varmaankaan halua asua Kalliossa. Maailman asukkaista erittäin pieni osuus haluaa asua Suomessa. Pitäisikö Suomi siis tyhjentää? Kaikissa asennetutkimuksissa alkaen suhteesta uskontoon, helsinkiläiset poikkeavat tyystin muusta maasta. Siksi Helsinkiä suunniteltaessa on kysyttävä helsinkiläisiltä.
Mielestäni tällaiseen viestiin kannattaa suhtautua vakavasti. Tutkimuksessa oli tosin haastateltu vain n 780 henkilöä ja mitä oli tarkalleen kysytty heiltä, ei kerrottu artikkelissa. Toimittaja oli kanssa vääntänyt omat johtopäätöksensä siitä.
Ilmeisesti viime aikojen huonot uutiset, taloudellisesti epävakaa tilanne ja kasvava työttömyys puhumattakaan Venäjän aiheuttamasta ulkopoliittisesta epävarmuudesta on saanut nuoria ajattelemaan että “maalla on parempi”. Tällainen ajattelutapa vallitsi myös 1990-laman aikana.
Huolestuttavinta oli että uusmaalaiset halusivat asua jossain muualla. Jopa Lappia pidettiin parempana mikä juoruaa vähän epärealistisista haaveista.
Mielestäni tällainen uuskonservatiivisuus on haaste pääkaupunkiseudulle. En ole ihan varma että ns kaupunkibulevardit eli tiiviit kerrostalokorttelit sisääntuloteiden varrella houkuttelisi ihmisiä niin hyvin kuin hyvin suunnitellut lähiöt 10–20 km päässä keskustasta joihin menee raideliikenne, ja jossa on mahdollisuus toteuttaa omakoti-onnelaa, ilman että palvelujen puute pakottaa perheet kulkemaan kaikki matkansa autolla.
Fakta on kuitenkin se että nykynuoret ovat oppineet elämään eri tavalla kuin me. He eivät välttämättä halua mennä töihin aamukahdeksalta vaan etätyö on heidän mielestä se juttu, vaikka todellisuudessa on nähty että etätyö hukkaa voimavarat, mutta mitäs se heitä kiinnostaa. Kaupunki ei ole enää se paikka jossa tavataan ystäviä illanvieton merkeissä vaan niitä tavataan somessa, ja heilatkin isketään sieltä. Ravintoloitakaan ei tarvita koska on 200 m² koti jonne voi kutsua kaikki some-kaverit juhlimaan jne. Lukekaa vaikka sisustuslehtiä tai seuratkaa sisustusohjelmia telkkarista niin kaupunkiasuminen edustaa vähemmistöä! Ainoastaan jotkut luksuskämpät Töölössä tai Puu-Käpylässä kelpuutetaan niihin. Eli haastetta on.
Pohjois-Euroopassa pilvenpiirtäjien julkisivut tehdään heijastavasta materiaalista niin että auringonvalo heijastuu myös kadulle, eli itse asiassa ne kadut jotka muuten olisi varjossa ovat valoisampia.
Pitäjänmäki on työpaikka-alue eli sillä ei ole niin suurta merkitystä millaiset valaistusolosuhteet siellä on illan hämärtyessä.
En tiedä, miten tuo tutkimus on toteutettu, mutta tulos lienee oikeansuuntainen, sillä jos suurin osa haluaisi asua kaupungissa, kaupunkiasuntojen hinnat olisivat räjähtäneet käsiin vielä nykyistäkin pahemmin. Nythän tilanne on se, että kaupungissa haluaisi asua huomattavasti suurempi osa kuin mihin riittää tarjontaa ja tämän takia pitäisi rakentaa lisää kaupunkia. On älyllisesti epärehellistä kistää tätä faktaa urputtamalla siitä, mitä suurin osa haluaa. Jos 20 prosenttia haluaa asua kaupungissa, mutta tarjontaa on vain 10 prosentille, niin tarjonta ei selvästikään vastaa kysyntää.
Eipä tietenkään, mutta otoksessa he ovat mukana painoarvollaan.Uukuniemeläiset ievät paljoa vaikuta kysellyyn
Ja kun lapsimäärä on pieni Helsingissä niin ei kasvu ja tunku synny syntyvyydestä vaan muutosta, lähinnä ulkomaalaisten ja tänne pakon edessä tulleiden.
Sen vuoksi tutkimus kuvaa hyvin koko maan tilannetta ja suomalaisten nuorten asenteita.
Ja onhan tässä jo empiiristäkin kokemusta kun naapureiden lapset ovat nyt 25–35-vuotiata eikä kukaan heistä ole muuttanut keskustaan vaan reuna-alueille tai kepulandiaan,tai ostaneet omakotitalon lähistöltä, joten kyllä se helsinkiläistenkin kohdalla pitää jollain tasolla paikkansa.
Heijastavasta pinnastahan valonsäteet heijastuvat muistaakseni siten, että valonsäteen ja pinnan normaalin välinen tulokulma on yhtäsuuri kuin lähtökulma. Miten ihmeessä tuo voisi kuitenkaan auttaa siellä pilvenpiirtäjä-talon takana (auringon suunnasta katsoen)?
Tuo tutkimus on loistava esimerkki siitä, että toimittajat eivät osaa lukea tutkimuksia. Tutkimus on Maa-ja metsätalousministeriön rahoittamana. Yhteenvedosta:
“Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu nuorten maaseutuun kiinnittyviä tulevaisuuskuvia. Tulevaisuuskuvien aineksia tunnistettiin maaseutu‑, nuoriso- ja tulevaisuudentutkimuksesta, minkä lisäksi kuvien sisältöjä hahmoteltiin tulevaisuusverstaassa. Näiden aineistojen pohjalta laadittiin kuusi kuvitettua tulevaisuuskuvaa, joiden teemoina eli perimmäisinä syinä maaseudulla asumiselle ja toimimiselle olivat luonnonvarat, monipaikkaisuus, oma tila, iso kehys, monitoimisuus ja juuret.”
Ja tutkimuksen johdannossa sanotaan:
“Maaseudun autioitumista ja elinvoiman heikkenemistä edistävät valinnat on jätetty tämän tarkastelun ulkopuolelle, koska tutkimuksen tulosten on tarkoitus palvella maaseudun liiketoiminnan, asumisen ja niistä muodostuvan elinvoimaisuuden kehittämistyötä erilaisilla yhteiskuntapolitiikan keinoilla.”
Tutkimuksessa ei siis pyritty selvittämään haluavatko nuoret maaseudulle vai kaupunkiin — vaan kysyttiin minkälaiselle maaseudulle nuoret voisivat haluta muuttaa. Kaikki mainitut tulevaisuuskuvat olivat maaseudulta.
Lisäkaavoitustarve syntyy liikenneinvestointien velvoitteesta. Metron jatkaminen, kehäradan ja mahdollisesti Pisaran rakentaminen vievät pitkään voimavaroja ja hyötyjen tulisi syntyä keskittyneen yhdyskuntarakenteen kautta.
Tässä kuitenkin usein keskitytään pelkästään Helsingin kantakaupungin kehitystarpeisiin. Itse näkisin mielekkääksi kehittää sivukeskuksia jotta kaikki paine ei puristuisi ahtaalle Helsinginniemelle. Vaihtoehtoinen suunnittelun tapa olisi painottaa Itäkeskusta, Malmia, Tikkurilaa, Lentoasemaa, Leinelää, Myyrmäkeä, Pitäjänmäkeä, Matinkylää, Espoonlahtea jne. jopa jättämällä jo tukkoinen keskusta kokonaan rauhaan.
Kantakaupunki dominoi pääkaupunkiseuden suunnittelua siten, että muut alueet eivät löydä omaa identiteettiäään koska ovat alisteisessa suhteessa “keskustan valtakuntaan”.
Ehkä olisi terveellistä joskus ajatella pääkaupunkiseutua ilman kantakaupunkia. Sen voisi mielikuvissaan luovuttaa alkuperäisille asukkailleen, lokeille ja hylkeille, tai jos se ei käy, katkaista Töölönlahdesta ja uittaa kohtuunsa Nevanjoensuulle.
Helsinki kehittää myös Malmia (lentokentän alue hyötykäyttöön) ja Itäkeskusta (huomatavia inveswtointeja) ja Pitäjänmäkeä. Muihin pääkaupunkiseudun keskuksiin Helsingin kaavoitusvalta ei ulotu, jokainen kunta kehittää omia keskuksiaan, eikä tätä koordinoida mitenkään.
Juuri näin. Jos kerran ihmiset haluavat hyvien palvelujen lähelle, niin tehdään niitä keskustoja enemmän.
Onhan noita muitakin tutkimuksia kuten tuolta Tilastokeskuksen sivuilta löytyy. Asuminen on kuitenkin toiveiden ja mahdollisuuksien kompromissi ja vaikka toive on jotain niin joudutaan valitsemaan jokin muu vaihtoehto kuin se toivotuin.Erityiseti nuorten kohdalla on näin , sillä rahat eivät riitä omakotitaloon eikä niitä ole edes tarjolla.Ja kun omakotitalon rakentaminen vaatii paljon aikaa ja osamista ja byrokratian hallintaa niin projektiin ei uskalleta lähteä.
Niinpä Helsinkiin tyypilliseti muuttavat nuoret ja maahanmuuttajat valitsevat jonkin muun vaihtoehdon kuin sen toivotuimman.
Toki kerrostaloasumista suosiviakin on joukossa, mutta suurin osa valitsee sen pakosta
“Suomalaisista asumistutkimuksista välittyy kuva, jonka mukaan suomalaisilla on asumisen suhteen yksi yhteinen toive: omakotitalo rauhallisella alueella (Lapintie & Halsu 2010, 175). Lapintie ja Halsu (2010)”
Hinnalla, jolla saa kaksion Kalliosta saa kyllä omakotitalon Nurmijärveltä.
On monentasoista osallisuutta. Minä esimerkiksi vietän päivisin huomattavasti enemmän aikaa työskentelypaikkakunnallani Helsingissä kuin asuinpaikkakunnallani Porvoossa; samaten käytän enemmän helsinkiläisiä palveluita. Olisi siis ihan loogista, että voisin vaikuttaa Helsingin suunnitteluun.
Ajatus voi olla kerettiläinen, mutta olen mielelläni kerettiläinen.
Helsingin ja muiden isojen kaupunkien kantakaupunkien asuntojen hintataso ei ole korkea siksi että ne olisi halutuimmat paikat asua pidempään, vaan siksi että vaihtuvuus on suurinta, ja kun kaupungit kasvavat, kasvaa myös niihin asumaan pyrkivien määrä.
Lisäksi hintoihin vaikuttaa se että asuntoja sielllä pidetään varmoina sijoituskohteina, siitä juoruaa että keskustojen pienasunnot ovat usein sijoitusasuntoja joita pidetään vuokralla.
Joillakin kantakaupungin alueilla (ei kaikilla) asuntojen hintoja nostaa se käsitys että asuminen arvoalueilla mahdollistaa sosiaalisen nousun jota varsinkin jotkut nuoret sinkut pitävät tavoittelemisen arvoisena. Ravintoloita ja huvimahdollisuuksia on paljon ja pääsee tutustumaan samassa korttelissa asuviin kellokkaisiin ja pääsee parempiin piireihin kuin mistä on lähtenyt. Sillä voi olal merkitystä jopa työuraa ajatellen. Sillä että asunto on liian pieni ei ole merkitystä koska siinä aiotaan asua vain väliaikaisesti, pääasia on että ykkösluokassa mennään.
Voi yhtä hyvin olla että rakennukseen on suunniteltu labra‑, serveri- tms tiloja missä päivänvalosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Taikka simppelisti parkkipaikkoja ollaan laittamassa kellariin eikä maan päälle.
Kun on kaupunkijatkumo ja siinä toimiva joukkoliikenne, syntyvät keskustat ja keskukset (erikoistuneet alueet) itseorganisoitumalla. Mitä isompi kaupunki, sitä enemmän keskuksia. Tokiossa on jopa ravintolatukkukeskus.
Uutta kaupunkijatkumoa on luonteva rakentaa laajentamalla jotain jo olemassaolevaa, eli Helsingissä kantakaupunkia.
Yhtä hyvin ja paremminkin voisimme luoda toimivan 40.000 asukkaan alakuapungin Laajasaloon. On helppoa huomata, että Laajasalon silta on tälle idealle haitaksi.
Joskus voi käydä hassusti. Pilvenpiirtäjän heijastavasta pinnasta tuleva valo sulatti kerran Lontoossa auton muoviosat.
Tässä linkki varsinaiseen tutkimukseen:
http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/julkaisut/tutu-julkaisut/Documents/Tutu_2-2014.pdf
Tutustuttuani siihen, epäilen, että vika ei ole vain toimittajassa, joka ei osaa lukea tutkmuksia. Joko hän on tarkoituksellisesti johtanut lukijaa harhaan tai sitten hänen haastattelmansa tutkija Kuhmonen on halunnut esittää tutkimuksensa tulokset tarkoituksellisesti väärässä valossa. Selvitän seuraavassa, mitä vastaajilta kysyttiin ja vertaan sitä Kuhmosen niiden pohjalta esittämiin kommentteihin.
Tutkimuksen vastaajalle esitettiin nettikyselyssä kuusi skenaariota, jotka kuvaavat lyhyesti hänen tulevaa elämäänsä maaseudulla. Häneltä kysyttiin mm. “Kuinka toivottava tällainen tulevaisuus olisi Sinulle?”. Niiden jälkeen vastaajaa kehotettiin: “Pohdi vielä lopuksi sellaista maaseudulle sijoittuvaa tulevaisuutta, joka olisi sinun unelmiesi täyttymys.” Häneltä kysyttiin muutama sitä koskeva kysymys. Viimeisenä tehtävänä oli sitten: “Valitse lopuksi paikka, jossa unelmiesi tulevaisuus luultavasti toteutuisi.” Vastausten perusteella Kuhmosen kertoi, missä ja miten nuoret tahtovat asua.
Vastaajilta ei kysytty, missä he mieluiten asuisivat. Heiltä kysyttiin, missä se heidän, tutkijan pyynnöstä kehittelemänsä, “unelmien tulevaisuus”, voisi parhaiten toteutua. Heiltä kysyttiin ensin maantieteellinen alue heidän fantasialleen. Taloussanomissa tätä kontekstia ei esitetä ja tuloksia voisi luulla osoituksena siitä, että nuoret eivät pidä Uudestamaasta ja mieluummin asuisivat muualla Suomessa:
Vastaajilla oli sen verran realismia, että kehiteltyjä “maaseutu-unelmia” ei yritetty tunkea tiiviiksi tiedetylle Uudellemaalle, vaan väljemmille seuduille.
Seuraavaksi vastajilta kysyttiin “millaisessa paikassa asuisit edellä valitsemallasi alueella. Ensimmäinen vaihtoehto oli “Alueen keskuskaupungeissa.” Kuhmonen esittelee tuloksia:
Se, että neljäsosa vastaajista onnistui mielikuvituksensa avulla sovittamaan “oman tulevaisuutensa maaseudulla” jotenkin “alueiden keskuskaupunkeihin”, eikä siis maaseudulle, kertonee varmaan jotakin muuta kuin, mitä Taloussanomien juttu antaa ymmärtää.
Niistä, joiden mielikuvitus ei aivan riittänyt sijoittamaan “maaseutu-unelmaansa” kaupunkiin, suurin osa valitsi toiseksi parhaan vaihtoehdon, eli he sijoittaisivat maaseutu unelmansa “kaupunkien läheiselle maaseudulle”. Kuhmonen ilmaisee tämän näin:
Vain loput 20% vastanneista olivat valmiita sijoittamaan “maaseutu unelmansa”, kirkonkyliin, kyläkeskuksiin tai syvemmälle maaseudulle. Siis vain 20% vastainneista sijoitti “maaseutu unelmansa” sinne minne sen olettaisi kuuluvan, eli maaseudulle. Minusta tämä kertoo selvästi, että nuoret eivät halua maaseudulle, ja jos kuitenkin olisi pakko, paras paikka maaseudulle olisi kaupungissa tai mahdollisimman lähellä sitä.
Taloussanomat jatkaa:
Lomakkeessa ei kysytty lainkaan asumistoiveita, joten tämän väitteen taustaa on vieläkin hankalampi valottaa:
Tutkimuksessa vastaajia pyydetään arvioimaan kuutta maaseudulle sijoittuvaa tulevaisuuskuvaa. Ne on painotustensa perusteella nimitetty seuraavasti: 1) luonnonvarat, 2) monipaikkaisuus, 3) oma tila, 4) iso kehys, 5) monitoimisuus ja 6) juuret. Kaikki ovat lyhyitä kertomuksia, joissa kuvataan vastaajan tulevaa elämää maaseudulla. Ylivoimaisesti suosituin on tulevaisuuskuva 3) oma tila, joka jättää kaikki muut maaseutu-unelmat kauas taakseen:
Tätä skenaariota siis piti toivottavana n. 80% vastanneista nuorista. Loput suhtautuivat siihen neutraalisti tai kielteisesti. Kysymys ei siis ollut siis siitä, missä vastaja haluaisi asua mieluummin, omakotitalossa vai kerrostalossa. Kysyttiin ainoastaan suhtautumista tähän maaseutu-unelmaan, joka kuvaili pääasiassa leppoisaa vapaa-ajan viettoa “maaseudun rauhassa ikiomassa talossani.” Tämä tulevaisuudenkuva oli siis myös muita suositumpi, mutta ne eivät käsitelleet asumista vaan muita ikävämpiä asioita:
1) Ammennan toimeentuloni luonnovaroista: pelloista metsistä, riistasta, maan ja veden antimista.
2) Jaan elämäni usean paikan välillä.
4) Toimeentuloni syntyy maaseudulla, mutta se on osa isompaa viitekehystä.
5) Kokoan toimeentuloni useista lähteistä ja teen monenlaisia töitä.
6) Olen “juurityöläinen”: jatkan työssäni jotain perinteistä toimintaa, jolla on oma historiansa.
Muissa skenaariossa painottuu selvästi toimeentulon hankinnan ikävyys, eikä ikiomassa talossa vietetty vapaa-aika. Toimeentulon hankintakin sijoittuu niissä vähintään osittain maaseudulle. Suosituin vaihtoehto 3) antoi sentään mahdollisuuden hankkia toimeentulo “läheisestä keskuksesta”.
Neljä tulevaisuudenkuvaa ei mainitse asumismuotoa lainkaan. Tulevaisuuskuva 6 sisälsi kuvan maatalosta. Sitä piti toivottavana noin 40% vastanneista. Täysin samalla logiikalla kuin Kuhmonen sanoi, että 80% nuorista haluaa asua omakotitalossa, hän olisi voinut sanoa, että 40% nuorista haluaisi asua maatalossa ja pitää “pitää yllä suvun tai perheen perinnettä.”
Ehkä tästä voi päätellä, että, että nuoret asuivat mieluummin omakotitalossa kuin maatalossa, siis jos heidän olisi pakko asua maaseudulla.
Jos siis nuoren on pakko kuvitella “unelma tulevaisuutensa” maaseudulle, suurin osa nuorista haluaisi asua omakotitalossa ja käydä töissä läheisessä kaupungissa. Jos hän voisi unelmoida vapaammin, tulokset olisivat tietenkin toisenlaiset. Nyt Taloussanomat kuitenkin katsoo tutkimuksen tukevan Vanhasen mallia:
Luin kanssa pikaisesti läpi ja tutkimuksessa kävi ilmi että n 25% haastateltavista ei missään nimessä halua asua maalla. Se ei tarkoita että 75% ehdottomasti haluaa asua.
Kuitenkin paistaa läpi että nykynuorilla on paljon epävarmemmat tulevaisuuden näkymät kuin esim 10 vuotta sitten. Sellainen saattaa nostaa maaseutu-assumisen ja siellä soveltuvien elinkeinojen harjoittamisen halutummaksi vaikka se aika monen kohdalla on epärealistista.
Voishan sitä myös räjäyttää Kulosaaren sillat niin koko Itä-Helsingin lähiöistä kehittyisi toimivampia alakaupunkeja.
Ja muodostetaan Porkkalasta suljettu reservaatti niin Kirkkonummesta muodostuu toimiva autonominen kaupunki.
En tiedä tarvitseeko toimistoja erikseen suosia kun eräillä alueilla näyttäisi tavallinen liiketila olevan kovin suosittua toimistokäytössä. Liiketilassa, näyteikkunasta katseltavana, saattaa olla pöytä ja pari henkilöä naputtelemassa läppäreitään, mitä ikinä tekevätkään. Mutta toimistona ilmeisesti tuokin toimii.
Helsingin merelliseen siluettiin vetoaminen vaikuttaa vain trollaamiselta tai napoleon-kompleksin tylsältä ilmentymältä. Kaikki kaupungit, joihin olen laivalla saapunut tai muuten mereltä katsellut ovat vaikuttaneet persoonallisilta ja sykähdyttäviltä juuri sellaisina kuin ne ovat.
Asun ja työskentelen keskustassa, liikun päivittäiset matkani kävellen ja joskus kauemmaksi joukkoliikenteellä. Merellinen siluetti on minulle täysin yhdentekevä verraten kaupungin toiminnallisuuteen, turvallisuuteen tai palveluiden määrään ja laatuun. Mikäli parempi kaupunki on mahdollinen korkealla rakentamisella, niin pidän “siluettia” on argumenttina arvottomana.
“Viheralue”-keskustelussa vaikuttaisi olevan samoja piirteitä kuin liikennejärjestemäkeskustelussa, kovin tunnepitoinen suhtautuminen omien ajatusten ja usein kuviteltujen etujen ajamiseen. Helsinkiläistä pusikkoa ja joutomaata, kuten myös autoiluväyliä ja parkkipaikkoja, pidetään kovassa arvossa myös Helsingin ulkopuolella. Joskus sata vuotta sitten ei kaavoittaja Jung voinut aavistaa Helsingin nykytilaa, mutta Keskuspuisto on koskematon ja muuttuu pyhemmäksi joka päivä. Tai Vanhankaupunginlahti ja Viikin pellot mahdollistaisivat merentäytöllä hiljalleen kaisloittuvan tienoon rakentamisen kaupungiksi, mutta muuttolinnut, Helsinki-puisto, näkymät jne katsotaan arvokkaammiksi. Luottaisin muuttolintujen olevan niin älykkäitä, että ne keksisivät itselleen uuden levähdysalueen jostkin muualta, jos Viikin pelloille rakennettaisiin.
Ei Helsinki ole ikuinen, luonto kyllä ottaa omansa sitten joskus.
Jos hyvät kulkuyhteydet haittaavat jotain kaupunkisuunnitteluparadigmaa, kannattaa miettiä olisiko paradigmassa jotain vikaa.
“Markku af Heurlin: Yhtä hyvin ja paremminkin voisimme luoda toimivan 40.000 asukkaan alakuapungin Laajasaloon. On helppoa huomata, että Laajasalon silta on tälle idealle haitaksi.
Spottu:
Jos hyvät kulkuyhteydet haittaavat jotain kaupunkisuunnitteluparadigmaa, kannattaa miettiä olisiko paradigmassa jotain vikaa.”
Saattaapa ollakin. Silta parantaa oleellsietsi yhteyksiä vain Laajasalon länsirannalta Hginkeskustaan. Mutta paradoksaalisesti se näivettää Laajasalon omaa, vielä olematonta keskustaa…
Tai sitten voitaisiin Suomessa kerrankin tehdä hyvännäköisiä taloja. Sitä ei olla vielä kokeiltu kaupunkikuvan parantamisessa.
Ongelma on siinä, että joukkoliikenne on suunniteltu säteittäiseksi ja esikaupungista toiseen on erittäin hankalaa liikkua joukkoliikenteellä.