Yksi budjetin kiistakysymyksiä on oppivelvollisuusiän nostaminen 17 vuoteen, jotta syrjäytymisvaarassa olevat nuoret joutuisivat jatkamaan vaikka sakon uhalla opiskeluaan. Kaikki varmaankin ovat samaa mieltä siitä, että nämä peruskouluun opiskelunsa lopettavat pitäisi jotenkin saada opintielle. Oppivelvollisuusiän nostamisen suurin kustannus syntyy kuitenkin siitä, että kaikkien opiskelijoiden oppimateriaalit on annettava heille ilmaiseksi. Näin sanotaan perustuslaissa.
Kun piti tukea syrjäytymisvaarassa olevia, annetaankin pääosa rahasta niille, joiden opinnoissa ei ole mitään ongelmaa.
Opetusministeri arvioi, että oppivelvollisuusiän nostaminen maksaa 14 miljoonaa, kuntaliiton mielestä noin 70 miljoonaa euroa. Kun katson, mitä tyttäreni oppikirjat lukiossa maksavat, Kuntaliiton luku tuntuu intuition perusteella olevan lähempänä totuutta.
Demarit ovat esittäneet, että ongelma ratkaistaan oppikirjojen kierrätystä tehostamalla. Mutta, mutta … Oppikirjan painaminen maksaa noin euron. Tämä euro on kierrätyksestä koituva kansantaloudellinen säästö. Kierrätys merkitsee, että oppisisältöjen tuottamisesta maksetaan vähemmän. Varmaankin oppikirjabisneksessä syntyy joillekin perusteettoman suuria tuloja, mutta suurin osa oppikirjojen tekijöistä saa tuloja varsin kohtuullisesti.
Ei kai ole tarkoitus, että oppimateriaalinen kehittäminen lopetetaan tai että sitä edes radikaalisti vähennetään?
= = = =
Muuten olen sitä mieltä, että olisi hyvä, jos meillä olisi 12-vuotinen ilmainen koulutus, mutta juuri nyt ei ole ylimääräistä rahaa jaettavaksi.
Hyvä kommentti. On vähän traagista, että yritettäessä jakaa vähän hyvää jokaiselle, joudutaan karsimaan keskeisistä demokratiankin kannalta tärkeistä asioista. Näitä kaiketi ovat ainakin keskeinen infra, yleinen turvallisuus ja puolueeton oikeuslaitos, tasa-arvoinen koulutus, joka mahdollistaa etenemisen taustasta riippumatta, sekä yhteisvastuu terveyden pettäessä ja vanhuuden koittaessa. Ehkä vielä joku muukin, mutta kuten Mauno Koivisto sanoi joskus, ei ole mitään järkeä kerätä samanlaisilta ja jakaa samanlaisille.
Ammattikouluissa monilla aloilla oppimateriaalikustannukset taitavat olla vielä suuremmat.
Nostetaan oppivelvollisuus 17 vuoteen, eläkeikä 65 vuoteen, ja tuotetaan perusopetukseen (kielet, matematiikka, fysiikka, kemia) avoimia ilmaisia oppimateriaaleja.
Rahat avoimien oppimateriaalien tuottamiseen voisi ottaa kehitysavusta sillä tavalla, että kyseiset avoimet oppimateriaalit käännettäisiin myös kurdiksi, arabiaksi, somaliaksi, ahmaraksi jne.
Uskoisin että budjetti jäisi tuosta helposti plussan puolelle, ja kehitysavullakin saataisiin jotain konkreettista aikaan.
Kannattaisi perehtyä lukioiden oppikirjabisnekseen. “Sisältöjen kehittäminen” tarkoittaa oikeasti sivujärjestyksen ja sisällönkin tarpeetonta sekoittamista, jotta kierrätyksestä tulee vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Monelle jolla “ei ole ongelmaa” nykymallissa kirjojen hinnat ovat kohtuuttomia. Julkinen kirjojen kierrätys olisi mitä parasta punavihreää tasa-arvoa lisäävää toimintaa.
Olisiko näissä laskelmissa otettu huomioon ns. dynaamiset vaikutukset?
Sehän tarkoittaa innovatiivista ratkaisua, jolla loppulasku maksatetaan kunnan kassasta, eikä valtion budjettiraami ylity.
Oman kokemukseni mukaan suuri osa peruskoulun (ja varsinkin lukion) kirjamateriaalista oli tarpeetonta. Läheskään kaikkea ei käyty läpi, eikä olisi ehtinytkään. Varmaankin lähes puolet kirjojen materiaalista jäi minulta lukematta/käyttämättä, vaikka olin hyvä oppilas. Voisiko ajatella, että kaikenmaailman kirjasirkusta vähennettäisiin?
Joka tapauksessa oppikirjat vaikuttavat ylihinnoitelluilta. Niillä luultavasti kustannetaan sitä muuta tappiollista kirjallisuutta, jota kustantamot kustantavat. Kuitenkin nykyäänhän opettajat kai saavat itse päättää minkä oppikirjasarjan tilaavat. Pitäisiköhän tässä siltikin tehdä hankintoja enemmän “keskusjohtoisesti” kulujen painamiseksi alas?
Osmo: “Demarit ovat esittäneet, että ongelma ratkaistaan oppikirjojen kierrätystä tehostamalla. Mutta, mutta … Oppikirjan painaminen maksaa noin euron. Tämä euro on kierrätyksestä koituva kansantaloudellinen säästö. Kierrätys merkitsee, että oppisisältöjen tuottamisesta maksetaan vähemmän.”
Tabletit vaan kaikille — sisältöä on helppo kierrättää — ja tähän suuntaan ollaan muutenkin menossa useassa kunnassa.
Iso osa oppikirjojen “kehittämisestä” on kyllä kansataloudellisesti melko turhaa työtä. Aktiiviset lukio- ja peruskouluopettajat tehtailevat pienillä päivityksillä uusia kirjasarjoja, jotka edistävät todella marginaalisesti opiskelijoiden oppimista verrattuna vanhoihin kirjoihin.
Jos noiden aktiivisten opettajien työpanos ohjattaisiin esim. niiden syrjäytymisvaarassa olevien tukiopetukseen turhan “yet-another-mathbook” rustailun sijaan, niin saataisiin varmasti parempia tuloksia.
Toki osa oppikirjoista kaipaa vuosittaisia päivityksiä kun yhteiskunta muuttuu jne. mutta monet aineet selviäisivät vähemmälläkin kirjatehtailulla.
Kirjoitin ylioppilaaksi 70- luvun lopussa ja yllätys, yllätys, tänäänkin suurin osa lukion kirjoista sisältää saman materiaalin. Kysymys on uponneista kustannuksista, joita poikkeuksellisesti maksetaan vuodesta toiseen ja tämä tuottaa hyvinvointitappiota. OKM:n pitäisi ostaa/hankkia koko opetuksessa käytettävä materiaali, joka voidaan jakaa ilmaiseksi verkossa (esim. osana OKM pilviväylä hanketta). Tämän pitäisi olla perusidea ”läppärit kouluun” hankkeessa. Itsekin voisin olla mukana kirjoittamassa kirjoja copyleft – periaatteella. Olisi hyvä, jos kansamme edustajat ajaisivat tätä hanketta.
Esimerkiksi lukion matematiikan kirjoista tulee joka vuosi uusi painos, joissa tehtävien numerointi on muutettu yms. siksi kierrättäminen on vaikeaa.
Jos halutaan säästää, niin parempi olisi tehdä 16 v jälkeen koulusta puhtaasti elearningiin perustuva laitos.
Näin säästettäisiin kirjoissa, tiloissa, talonmiehissä jne..
Syrjäytymisvaarassa olevat eivät pahemmin oppikirjoja lueskele, joten ihan sama heidän kannaltaan vaikka annettaisiin kotiläksyksi Wikipedian artikkeleita. Yhä useampi syrjäytyjä ei edes osaa lukea kunnolla. Tämä koskee erityisesti mamu-poikien heikointa ainesta — siis koulumenetyksen kannalta heikointa. Kun ei ole oppinut lukemaan lapsena, on turha ruveta teinille tarjoamaan lisävuotta koulussa.
(Ja kuten aina, on syytä muistaa, että suomalainen koulu on ehkä maailman epätasa-arvoisin ja joka tapauksessa epätasa-arvoisimpien joukossa lukemisessa kun verrataan tyttöjä ja poikia. Ihmeellistä tässä häpeäpilkussa on, että suomalaista koulua kehutaan poikkeuksellisen tasa-arvoiseksi eikä melkein kukaan tiedä tai ole tietävinään totuutta.)
Muille ilmaiset kirjat ovat tervetulleita — erityisesti kustantajille ja muille tuossa hämäräbisneksessä mukana oleville. Hämäräbisnekseksi kai voi kutsua järjestelmää, jossa jaetaan kolmansien osapuolien rahaa ja annetaan lahjuksia jakajille ja vedetään kaikin tavoin muutenkin kotiin päin maksajien tai edes oppilaiden edusta piittaamatta. En väitä, että tämä on koko kuva mutta yksi puoli joka tapauksessa.
Siitä olen samaa mieltä, että syrjäytyvien nuorten ja erityisesti nuorten miesten kasvavat laumat ovat suuri uhka Suomen kaltaisessa taantuvassa taloudessa. Jotain pitäisi tehdä. Lisävuosi kaikille ei vain ole järkevää rahankäyttöä.
Olisiko jollain jakaa tutkimustuloksia / tilastoja, mitä tekevät ne peruskouluun opintonsa jättäneet, jotka eivät ole töissä? Ja onko syrjäytyneistä olemassa jonkilaista luokittelua olemassa luokkaa masentuneet / vammautuneet / perinnöillä elävät… Julkisuudessa näistä puhutaan, mutten ole missään nähnyt muuta taustalla olevaa dataa, kuin työttöminä olevat.
Arvailin jo ennen tuota uutista, että vetääkö joku taho herneen nenään, jos lukiotason luonnontiedettä käännetään arabiaksi, ja jaetaan ilmaiseksi jonnekin kalifaattiin.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/jihadisti_isis_filosofia_kemia-24494
Jos maailmalla on kymmeniä kymmenien miljoonien ihmisten kielialueita, ilman minkään tason peruskirjallisuutta, niin mitä voimme odottaa kehitysavulta? Lisää väestönkasvua, kulkutauteja, nälänhätää ja sisällissotia?
Joissain oppiaineissa väittäisin, että uuden oppimateriaalin tuottaminen on lähinnä haitallista. Meillä (vajaa 20 vuotta sitten) käytössä ollut lukion matematiikan oppikirjasarja oli huonosti jäsennelty ja vaikutti lähinnä graafisten laskimien mainokselta. Itse asiasisältö ei ole muuttunut yli sataan vuoteen ja opetussuunnitelmiakin on lähinnä kavennettu, koska matematiikka on mukamas liian vaikeaa.
Lienee myös syytä miettiä tarvitaanko maksullisia oppimateriaaleja edes kovin pitkään näin nettiaikana. Avoimia ja ilmaisia oppimateriaaleja on olemassa (http://avoinoppikirja.fi/) ja tietysti niitä voitaisiin myös kehittää lisää samalla rahalla joka kulutetaan nykyään oppikirjojen ostamiseen. Näin oppimateriaalit voisi lukea ilmaiseksi netistä tai saada kirjaksi korkeintaan printtauskustannusten hinnalla.
Oppikirjateollisuus tulee kuolemaan tulvaisuudessa ja hyvä näin, sillä se jos mikä on ala jolla avoin ja ilmainen ratkaisu on parempi kuin mikään mitä voittoa hakeva kustannusfirma saa aikaan.
Oppikirjoja tarvitsee toki päivittää opetussuunnitelmien, maailman ja tieteen muuttuessa. Käytännössä muutos on varsin hidasta. Selasin aivan äsken Otavan “Koulun biologia ja maantieto 5” ‑oppikirjaa. Kirjasta näkee ihan selvästi, että se on vanhan “Koulun maantieto” ja “Koulun biologia” ‑sarjan jälkeläinen. Mm. osa kuvista ovat aivan samoja kuin 1990-luvun alussa lukemassani koulukirjassa. Kartat on kyllä päivitetty, mutta niiden piirrosasu ei ole muuttunut miksikään. Eipä tarvitsisikaan. Ne ovat edelleen hyviä ja toimivia karttoja.
Koulukirjakehityksessä olisi järkevintä siirtää kirjankustannus osittain valtiolle: valtio hankkisi kuhunkin aineeseen kaksi kirjasarjaa (laadun ylläpitämiseksi ja erilaisten pedagogisten menetelmien mahdollistamiseksi) ja ostaisi näiden tekijänoikeudet itselleen. Kirjojen päivitys- ja kehitysprojektit sekä painatus kilpailutettaisiin vuosittain. Kirjat myytäisiin joko kunnille tai oppilaille omakustannushintaan. Oppikirjasarjat uusittaisiin vuosikymmenen, parin välein julkisella kilpailulla, johon halukkaat kirjantekijät saisivat osallistua näyteosalla. Voittajat saisivat kirjoittaa uuden sarjan.
Nykyinen menetttely on hyväksyttävä vain, jos kustantajat toimivat kulttuurilaitoksina ja käyttävät vanhaan tapaan oppikirjojen voittoja kannattamattomiin taidekirjajulkaisuihin. Näin ei ole, sillä esim. entinen WSOY:n oppikirjatuotanto on Sanoma-konsernissa, jolla ei ole tällaista kulttuuritoimintaa.
Oppikirjojen tuottaminen ei maksa marginaalilla oikeastaan yhtään mitään. Se euron painatuskustannuskin per kirja on oikeasti suureksi osaksi ilmaa, ei paperi ja muste maksa likipitäenkään sen vertaa. Kannen nitominen voi maksaakin. Mutta tämä nyt on ohi pointista.
Miksi ihmeessä oppimateriaalin tuottajan saama korvaus riippuu käyttäjien määrästä, ja miksi kunta maksaa sen käyttäjämäärän mukaan? Tässä pääsisivät sekä kunnat että valtio huomattavasti halvemmalla kun vaan neuvottelisivat muutaman oppikirjan tekijän kanssa kertakorvauksesta, valtio ostaisi kirjat ja kunnat saisivat ne sitten marginaalihinnalla. Väittäisin, että jos tehtäisiin näin, niin hinnat putoaisivat entisestään.
Miksi näin ei tehdä nyt? Ja vielä tärkeämpää: Miksi asiasta vastuussa olevat virkamiehet eivät ole vankilassa?
Minä tunnen yhden lukionopettajan joka oli mukana tekemässä lukion oppikirjaa, jota sitten myytiin vuosikausia. Hän rakensi talon kirjan myyntituloilla. Suurin osa tietysti meni kustantajille.
Peruskoulussa on tällä hetkellä säästetty liikaa oppimateriaalista. Olisi tehokkaampaa opettaa isompia ryhmiä asiallisilla välineillä, kuin pienempiä niin että opettaja joutuu tekemään itse materiaalia tehottomasti ja opiskelijat käyttämään omaansa.
Väitän, että ilmainen lukiomateriaali laskisi merkittävästi käytössä olevan oppimateriaalin tasoa ensimmäisenä vuonna.
E‑oppimateriaali ei ole millään muotoa halvempaa kuin paperinenkaan — siitä ei ole ratkaisuksi. Materiaalissa maksaa sisältö, ei muoto.
Oppivelvollisuusiän nostaminen laskisi laatua, eikä parantaisi nykyistä tilannetta millään muotoa.
Ei lisävelvollisuuksia kunnille. Tämä on ääneen sanottu periaate hallituksen toimesta kymmeniä kertoja.
Siin sitten kokkarit ja vihreät katsovat vierestä kun yksi “valeopettaja” opetusministeri toteuttaa: lisävelvollisuuksia kunnille.
Ja muut hallituspuolueet eivät sitten voi tälle mitään? Ihme touhua tämä suomalainen demokratia ja lama-ajan kriisitietoisuus
Jos markkinat eivät toimi, eli kirjoista joutuu maksamaan enemmän kuin tuo euron plus kohtuulliset kulut sisällön tuottajalle ja riskin ottajalle, niin valtio voisi hyvin osallistua kilpailuun ja kustantaa itse joitain kirjoja, jotka se myisi sitten kouluille kohtuuhintaan. Myös vapaiden markkinoiden kirjojen hinnat putoaisivat tämän tempun seurauksena järkevälle tasolle (jos ne ovat kohtuuttomalla tasolla nyt).
Ehkä valtio arastelee liikaa ja antaa markkinoiden pysyä aivan turhaan epäterveinä. Jos markkinat ovat epäterveet, on nimenomaan valtion velvollisuus palauttaa ne (tällä tai jollain muulla keinolla) toimiviksi.
Tarkoitus oli hyvä — kunnille annetaan rahaa, että 10-luokka (kierrätetyillä kirjoilla) tai jotain järjestetään niille jotka eivät mene ammattikouluun tai lukioon tai vastaavaan.
Mutta kuinka tähän töppäiltiin mukaan ilmaiset lukiokirjat?
Toki lapsiperheet kiittävät, se hyvittää reilusti lapsilisän leikkauksen perheen kuluissa.
Josko tavoite ja välineet mietittäisiin uusiksi, ratkaisu löytyisi jostain “oppivelvollisuusiän” ja perustuslain ilmaisen opetuksen välimaastosta. Siis jos oikeasti halutaan tehdä jotain.
Avoimet oppimateriaalit ry. kirjoittaa lukion pitkän matematiikan avointa ja ilmaista oppikirjasarjaa. GitHub ‑repo löytyy täältä:
https://github.com/avoimet-oppimateriaalit-ry
Ensimmäisen vuoden oppikirjat ovat jo melko hyvällä mallilla. Tervetuloa vain kirjoittamaan.
Olen kai vähän yksinkertainen, kun en ymmärrä miten pakko saa Jari-Petterin yht’äkkiä innostumaan opiskelusta yhtään sen enempää kuin aikaisempina vuosina. No, oppiihan nuorena sen kuinka yhteiskunta kyykyttää pakon ja rangaistuksen uhalla.
Toisaalta onhan se kiva käydä siellä koulussa vääntämässä tunnilla vitsiä samalla, kun jotkut joita opiskelu kiinnostaa yrittävät siellä opiskella ihan tosissaan. Niiden häiriköinti se vasta mukavaa onkin.
Tämä yksi ylimääräinen pakollinen vuosi sitten pelastaa Jari-Petterin syrjäytymisen kierteeltä johon jokainen ei akateemisesti koulutettu on Soininvaaran mielestä tuomittu?
Jep jep…
Ymmärrän kyllä, että tilastollisesti työttömissä ja syrjäytyneissä on prosentuaalisesti paljon ns. peruskoulun käyneitä ja vähemmän akateemisesti koulutettuja mutta en kyllä ymmärrä sitä, miten tämä yksi pakollinen vuosi muuttaa yhtään mitään ainakaan positiivisessa mielessä.
PS. Aika monet hyväpalkkaiset työpaikat saadaan suhteilla, ei koulupapereilla. On huomattavasti tärkeämpää tuntea oikeat piirit kuin omata akateeminen loppututkinto. Ihan näin vihjeenä työelämää aloitteleville.
Uuh!
Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, että tässä maassa on viisi miljoonaa koulun asiantuntijaa: ovathan he kaikki olleet koulussa.
Nyt ainakin tällä blogilla on hemmetin paljon myös oppikirjojen ja niiden tekemisen asiantuntijoita; ovathan he itsekin lukeneet oppikirjoja ja vielä ihan viime aikoinakin selanneet.
Itse olen tullut tehneeksi yhdestä peruskoulun oppikirjasarjasta oman osuuteni. Kirjasarja on tällä hetkellä n. 16 vuotta vanha ja sitä käytetään edelleenkin.
Olemme päivittäneet kirjasarjaa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tärkein syy on ollut palaute: kouluissa työskentelevät opettajat haluavat parannuksia keskeiseen työvälineeseensä.
He siis pitävät kirjasarjaa niin hyvänä, että haluavat jatkaa sen käyttöä, mutta ehdottavat kuitenkin uudenoksia — esimerkisi sen, että puhutaan mieluummin euroista kuin markoista. Valtakunnan opetussuunnitelma ei ole tässä välissä juuri muuttunut (viimeksi 2004), eli se ei ole aiheutanut juurikaan uudistuksia.
Ei ole mulla paljoa kokemusta peruskouluun tarkoitetuista e‑oppikirjoista. Ne, mitä olen nähnyt, ovat kyllä olleet surullisia tapauksia: 70-luvun trillejä siirrettynä 2010-luvun tekniselle alustalle: aluksi näyttää hienolta, mutta ikivanha tiedonkäsitys ja mekaaninen toisto keulilla.
Oma poikani aloitti juuri korkeakouluopinnot. Hänen mukaansa lähes kaikki tarvittavat kirjat ovat e‑oppikirjoina ja netistä lainattavissa. Ne, jotka eivät ole, on alan harrastajien toimesta kräkätty ja saatavissa piraatteina. Uutena syksyn kirjat olisivat maksaneet 700€. Ettei vaan kävisi niin kuin sille kaverille, joka pakkasella lämmitteli kusemalla housuihinsa.
Touko Mettinen
Korruptiosta vielä, kustantajien piirissä kuultua: 70-luvulla riitti, kun kunnolla juotti kaupungin oppikirjavastaavan. Nykyään pitää yrittää vakuuttaa salillinen helvetin kriittisiä opettajia. Eli älkää nyt ainakaan siihen ehdottako paluuta, että yksi tyyppi ostaa oppimateriaalit kunnalle — tai koko valtakunnalle.
Materiaalihan ei markkinataloudessa maksa yhtään mitään. Sen tekeminen maksaa, mutta kun se on kerran tehty, sisältö ei maksa mitään. Ei synny tekijälle pennin osaakaan kustannusta siitä, että käyttäjiä on miljoona, verrattuna siihen että käyttäjiä on yksi. Siksi tekijälle ei pitäisi markkinataloudessa maksaa yhtään mitään lisää siitä, että käyttäjiä on miljoona vs että niitä on yksi.
Tavataan tämä vielä, lukekaa tämä oikein hitaasti:
Kun oppimateriaali on olemassa, sen käyttäjien määrän lisääminen ei aiheuta kenellekään kustannuksia. Ei kenellekään. Yhtään. Siksi siitä ei tarvitse maksaa. Eikä pidä maksaa. Se joka maksaa on tyhmä, se joka maksaa muiden rahoilla, on rikollinen.
Ei oppikirjojen kierrätys mitään auttaisi. Suunniteltu luokkahan on ihan uusi ja sen tavoitteet ja opintosuunnitelma ovat ihan uudet. Tarvitaan paljon ihan uusia kirjoja ohjelman läpiviemiseen.
Olen ylipäätänsä skeptinen tuon ikäisten nuorten pakko-opettamiseen. Jos keskityttäisiin arkipäivän elämänhallintaan, ammatinvalintaohjaukseen sekä peruskoulun ala-asteen laskentoon ja suomenkieleen, jotain saattaisi syntyä. Siihen tarvittaisiin vain hyviä opettajia ja “liitutaulua”.
En kyllä osaa surkutella sitä, jos lukiokirjoista tehdään ilmaisia. Tämähän tarkottaisi myös toimivampaa markkinataloutta kirjojen osalta. Tuntuuko nurinkuriselta? No, markkinat eivät ole kovin toimivat, jos yksi valitsee tuotteen (koulu) ja toinen maksaa (opiskelija). Nykyinen järjestelmä muistuttaa kovasti USA:n terveydenhuoltojärjestelmää, jonka kustannustehokkuutta on taidettu päivitellä tässäkin blogissa.
Jos valitsija ja maksaja ovat sama taho, on edes mahdollista miettiä järkevämpiä tapoja hyödykkeen rahoittamiseen, kuten Tiedemiehen edellä esittämä.
Ja moni tuntui olevan sitä mieltä, ettei oppikirjoja tarvitse uudistaa, kun sisällöt ovat kuitenkin samat. Tämä ei kyllä ole ihan niin helppoa. Muistan peruskoulusta muutamat kirjat, joita ei ilmeisesti ollut sivunumerointia lukuunottamatta päivitetty edellisen vuosikymmenen alun jälkeen. Vaikka itse oppiainetta vastaan ei olisi mitään kovin vakavaa ollutkaan, kyllä kirjaa oli vaikea ottaa vakavissaan, jos kaikki huokui mennyttä maailmaa. Nuorelle tämä hyppää nopeasti silmille vaikkapa kuvien ihmisten vaatteista tai siitä, että ne nuorille suunnatut osiotkin kertovat vaikkapa NHL-pelaajasta, joka on lopettanut uransa ennen ikäluokan syntymää.
Eikös oppivelvollisuuden jatkaminen merkitse myös yhteiskunnan tarjoamia bussimatkoja, ja joissain tapauksessa myös yhteiskunnan maksamaa asumista muualla kuin vanhempien luona (kun matka on pitkä). Pelkästään bussimatkoista tulee aika iso lasku.
Kun tuon 14 miljoonan arvion jakaa keskimääräisellä 60 000 nuoren ikäluokalla, niin ei siitä kovinkaan paljoa jää per oppilas.
Tuolla sitten tulisi järjestää kirjoja, matkoja ja vastaavia.
Idea on ihan kaunis, mutta kuten yleensä, halutaan tukea muutamia ja tuetaan kaikkia. Lopputuloksen iso osa euroista menee “väärään osoitteeseen”.
Koulukirjabisneksessä voi olla epäterveitä piirteitä. Silti tuo on kummallista, että hallituksen esityksen luonnoksessa suunnitellut kustannukset perustuivat lähinnä koulukirjoihin ja niitä aiottiin vahvasti kierrättää, vaikka sen piti olla syrjäytymislaki.
Minulle on ainakin jäänyt epäselväksi, miten ylioppilaskokeisiin lukeminen aiotaan järjestää. Eikö siinä nyt yleensä tarvita kaikki kyseisen aineen kirjat kerralla? Ja luulisi, että ainakin matematiikassa, fysiikassa, kemiassa ja kielissä olisi aika ajoin tarve palata ja tarkistaa asioita myös edellisten kurssien kirjoista. Eikö sen nyt pitäisi olla kasautuvaa tietoa?
Pitäisi. Kaiken tutkintoon tähtäävän oppimateriaalin tulisi olla avointa ja julkista internet-palvelua. Muutoin ollaan jossakin suojatussa harrypotterimaailman kilta-järjestelmässä ei 2000-luvun tietoyhteiskunnassa. Oppimateriaalin tuottaja voisi saada rojaltit onnistuneista tutkinnoista. Luemmeko vuonna 2032 uutisen lehdestä “Alakoululainen Väinö luki lääkiksen kirjat kesälomallaan ja opettaja-Kaisan täydeksi ällistykseksi tuntui omaksuneen merkittäviä osia siitä kaikesta ‑Väinön hitsari-isä kertoo ylpeänä”.
15 miljoonaa ja 60 000 oppilasta tekee 250 euroa lukuvuodessa per opiskelija.
Miksi peruskoululaisia opetetaan kustannustasolla 5000 euroa lukuvuodessa, jos se onnistuu 250 eurolla? Osa ammattiopetuksesta on vielä reippaasti peruskouluopetusta kalliimpaa. Jossain on pilkkuvirhe?
Siis mitä?
Oy Suomi Ab:n velka paukkuu kohta 100Mrd:n euron yli ja täällä keskustellaan säästöistä siten, että kierrätetään koululaisten oppikirjoja.….
Ei hyvänen aika sentään.
Parasta lääkettä tuollaiselle 15–16-vuotiaalle on työ :On todella kummallista, että kasvatuksen asiantuntijat kuvittelevat , että tuon ikäinen on valmis tekemään koko loppuelämää koskevia ratkaisuja.
Ei siihe kykene 50-vuotiaskaan aina.
Nuori alaa etsiä joskus 15-vuotiaana sijaansa yhteiskunnassa ja useimmat ovat löytäneet sen 25-vuotiaana
On todella tolkutonta tarjota valmiita ratkaisumalleja, tuossa iässä nuori tietää kaiken ja ulkopuolisilla pakotteilla ja pakottavalla ohjauksella saadaan nuori kapinaan.
Nuoren pitää saada kokeilla vaihtoehtoja ja oppia elämään työyhteisössä ja muissa sosiaalisissa ryhmissä.
Niinpä niille, jotka eivät tiedä suuntaa pitäsi tarjota työtä tai työn kaltaista toimintaa.Siitä pitäsi saada palkkaakin, sillä on hyvin huono kannuste, jos nuori pakotetaan tekemään töitä ilman, että siitä tulee hyvää lompakkoon
Eiväthän tj:kään tee töitä elleivät saa rahaa ja paljon.
Eivätkä nuo lukiossa jatkavatkaan ole sen paremmassa asemassa: Ressun lukion vanhempain- ja oppilasilloissa rehtori osoitti, kuinka hämärä käistys tulevaisuudesta Suomen parhaillakin on.Kun kysyttiin vanhemmilta kuinka moni tiesi 19-vuotiaan, mihin tähtää 10 vuoden kuluessa niin 300:sta vain 10 kättä nousi.Sama 150 oppilaan kohdalla.
Osoitta vain kuinka etääntyneitä päättäjät ovat oikeasta elämästä
Mitä tuolla oppikirjojen kierrätyksellä tarkoitetaan? “Kertaus on opintojen äiti”, mutta kierrätys estää myöhemmät kertaukset, jos kirja pitää laittaa takaisin kierrätykseen pian sen jälkeen kun kurssi on suoritetttu.
Joistakin omista, vielä tallessa olevista oppikirjoistani on ollut suuri hyöty, kun olen jälkikasvulle joskus joitakin asioita selvittänyt. Asioita voidaan esittää usein eri tavoin, ja jos yksi tapa kertoa ei vielä auta ymmärtämään asiaa, voi toinen sen jo tehdä. Tämä on mielestäni saattanut ehkä toimia mm. matematiikan ja fysiikan osalta parhaiten, sillä niiden kohdalla ovat omat, vanhat koulukirjani olleet omasta mielestäni parempia, kun asioita on joutunut joskus palauttamaan uudelleen mieleen. Suoraan uusista kirjoista, vaikka niistä omat, paremmatkin puolensa olen löytänyt, ei ole ollut aina vastaavaa apua ennen tuota mieleenpalautusta. Harva kai kuitenkaan vanhoja koulukirjojaan pitempiä aikoja säästää, vaikka niistä jotain hyötyä joskus myöhemmin voi muulloinkin olla.
Kaikki oppikirjat eivät ole “hyviä”. Joissakin on asiat esitetty siten, että ne on helpompi ymmärtää. Jos esim. lukion oppikirja jostain aiheesta tai osakokonaisuudesta on tässä suhteessa vajavainen, voi oppilaalle olla apua asian pohjatietojen kertaamisesta edellisestä (aihetta käsitelleestä) kirjasta, joskus jopa rinnakkaisesta kirjasta. Se edellyttää kuitenkin kiinnostusta aiheeseen. Mahdotonta se ei ole varojen puutteessakaan, kun oppikirjoja löytyy myös kirjastoista.
Oppivelvollisuusiän yleisestä nostosta tulisi aika iso lisäkustannus. Jos tarkoituksena on auttaa lähinnä pientä ryhmää (väliinputoajia), eivätkö ao. ryhmään kohdistetut toimet olisi parempi ja kustannustehokkaampi ratkaisu?
Mites jos ainakin lukiosta tieteet opiskeltaisiin englanniksi? Lukiosta eteenpäin tilanne on kuitenkin tämä. Englanniksi materiaali on helposti saatavaa ja ilmaista.
Kustannus säästöt ovat valtavat? Vai onko olemassa “suomalaista” tiedettä jota ei englanniksi opi?
Minä taas tunenn monta lukionopettajaa, jotka ovat olleet mukana kirjanteossa ja todenneet tuntipalkan jääneen harrastetasolle. Ei se keskimäärin mitään rahakasta puuhaa ole. Ei kannata kadehtia.
Rahavirrat ovat isoja, mutta niillä ylläpidetään kustantajia, kirjakauppoja, ym. Jos tätä haluaisi rationalisoida, yhteiskunnan pitäisi ottaa oppimateriaalin tuottaminen itselleen ja laittaa se avoimeen jakeluun (printtikappaleet tuotantohinnalla). Sillä saisi nykyistä laadukkaampaa materiaalia nykyistä enemmän, mutta sillä olisi samalla iso vaikutus kustannusalaan.
Oppikirjojen kierrätys sinänsä on viisasta, kirja ei ole kertakäyttöhyödyke. Enkä myöskään pidä tavasta tehdä mitättömiä päivityksiä oppikirjoihin ihan vain myynninedistämismielessä. Ei siellä kuitenkaan ketään ole varsinaisia kultamunia keräämässä, koska Suomi on pieni markkina-alue.
Olen itse käynyt koulua kummallakin kielellä ja opettanut eri tasoilla kummallakin kielellä. Olen vakaasti sitä mieltä, että perusasiat pitää opettaa oppilaan äidinkielellä tai äidinkielen veroisesti hallitsemalla kielellä, koska vieraan kielen käyttäminen vaikeuttaa käsitteellistä ajattelua.
Ajatus kielen ja substanssin opettamisesta samaan aikaan on periaatteessa ihan hyvä. Jollain tavalla ihmisen aivoissa kuitenkin tuntuu olevan rajallinen kapasiteetti, jolloin käsitteellisesti vaikeita asioita on hankala opettaa tilanteessa, jossa jo kielen käsitteleminen vaatii osan aivokapasiteetista.
Tämä rajaa mahdollisesti englanniksi opetettavia aineita aika paljon. Lukiossa mat-fys-kem-bio ‑linjalla joutuu jo jonkin verran vaivaamaan aivojaan asioiden ymmärtämiseksi. Yhteiskuntaoppi taas on kovin kulttuurisidonnaista, joten sitä ei voi ulkoistaa. Maantieto ja historia ehkä luonnollisimmin menisivät englanniksi, mutta näissäkin on osittain sisältöongelma.
Englanninkielistä materiaalia on paljon saatavilla, ja olisi kovin suotavaa, että koulussa reaaliaineissa ja matematiikassa opittaisiin ko. alojen keskeinen englanninkielinen sanasto. Materiaali on kuitenkin myös kovin vaihtelevaa, ja sen käyttäminen edellyttää sellaista lähdekritiikin tasoa, joka on tavallisen lukiolaisen ja osin jopa opettajan ulottumattomissa. (Tämä kommentti perustuu kokemuksiini yliopisto-opettajana.)
Vielä yksi heikkous liittyy opettajien kielitaitoon. Suomessa on todella vaikeaa löytää opettajaa, joka olisi sekä pedagogisesti pätevä että niin sujuva englanniksi, ettei opettajan kielitaito opettamisessa esteeksi tai hidasteeksi.
Erilaiset kansainväliset linjat (esim. IB) kamppailevat tämän kanssa. Ulkomailta tulevat opettajat voivat puhua kieltä jopa äidinkielenään, mutta asiaosaaminen ja pedagoginen pätevyys ei välttämättä ole ihan suomalaista tasoa. Suomalaisilla opettajilla on tyypillisesti hyvä substanssin ja pedagogiikan osaaminen, mutta kielitaito on keskimäärin aika tankeroa.
(Pyydän, etteivät suomalaiset opettajat vetäisi tästä pahasti hernettä nenään. Suomalaisten opettajien englannintaito on kansainvälisesti verrattuna erittäin korkeaa luokkaa. Vaatimus vieraalla kielellä opettamisesta on kuitenkin erittäin tiukka vaatimus.)
Liiketoimintamalli jolla oppikirjoja voitaisiin tehdä jatkossa on oikeasti aika yksinkertainen. Koulut rankkaavat oppikirjat sen mukaan mitä haluaisivat käyttää. Sitten valtio neuvottelee keskitetysti muutamien parhaimmin rankattujen kirjojen tekijöiden kanssa käyttöoikeudesta. Tässä kohtaa ei siis makseta pennin pyörylää siitä, kuinka moni käyttää, vaan ainoastaan oikeuksien luovutuksesta, ja sopimukseen liittyy jatkomahdollisuus: Jos kirja on riittävän hyvä, niin voidaan tilata uusi, korjattu painos seuraavina vuosina.
Lasketaan mitä saisi vuodessa. Jos vaikka oikeudet hankitaan 25 erilaiseen kirjaan, ja jokaisen kirjan tekijöille maksetaan 50 000 euroa könttäkorvauksena, niin tästä tulee kustannusta huimat 1 250 000 euroa. Vaikka korvaus olisi 100 000 euroa, niin kustannus on 2.5 miljoonaa, ja jos erilaisia kirjoja on 50, niin kustannus on 5 miljoonaa.
Jos käyttäjää kohden laskettu marginaalikustannus on sen euron ja oppilaita on koko ikäluokka, eli se 50 000, ja jokaiselle oppilaalle tulee 10 erilaista kirjaa, niin tästä tulee vielä puoli miljoonaa lisää. Tuo 50 kirjaa yllä tarkoittaa siten sitä, että valtakunnallisesti kouluilla on valittavana yksi viidestä kirjasta kuhunkin oppiaineeseen. Käsittääkseni laskelmani menee yläkanttiin tälläkin tavalla.
Oppimateriaalin aiheuttama lisäkustannus lisävuodesta on siis reilut viisi miljoonaa. Ottaen huomioon, että a) muilta osin koulutus on jo kuitenkin maksutonta b) koulutuksen ulkopuolelle jättäytyneen “jälkihoito” maksaa, eikä suurin osa mene ollenkaan töihin, niin väittäisin että todelliset marginaalikustannukset oppivelvollisuusiän nostamisesta eivät valtakunnallisesti voi ylittää kymmentä miljonaa euroa.
Koska en kannata pakkoja, en kannata oppivelvollisuusiän nostamista, mutta se ei ole tämän pointti. Pointti on, että jos ja kun oppivelvollisuusiän nostaminen on muka kallista, niin se johtuu siitä että systeemi on yksinkertaisesti tyhmä, ja joku kuppaa siitä rahaa.
En löytänyt heti lukuja siitä, paljonko oppikirjoihin kunnilta menee nykyisin valtakunnallisesti. Peruskoulu kestää 9 vuotta, joten jos kustannus ylittää 100 miljoonaa, niin tähän menetelmään siirtyminen säästää enemmän kuin se yhden lisävuoden lisääminen sinne oppiaikoihin.
Ja ennenkuin joku keksii että “ei virkamiehet voi päättää mitä kirjoja käytetään”, niin ei voi, ja siksi koulujen pitäisi päästä itse valitsemaan oppikirjat. Jos valittavana on viisi eri kirjaa, niin väittäisin ettei yksittäinen opettaja voi mitenkään ehtiä perehtymään edes niihin kaikkiin, eli tuossakin on jo todennäköisesti runsaudenpulaa. Jos joku taas keksii väittää, että oppikirjan tekeminen maksaa enemmän kuin 100 000 euroa, niin sanoisin, että suuruudenhulluus on nyt iskenyt johonkuhun.
Taas pitää kysyä että onko se juuri oppikirjojen ostajien tehtävä ylläpitää kustannusalaa. Ristisubventio tuskin tässäkään tilanteessa on se optimaalinen vaihtoehto tavoitteiden saavuttamiseen.
Alunperin koulun tarkoitus on ollut säilyttäminen.
Teollistumisen ja kaupungistumisen alkuaikoina kaupunkeihin kertyi väkeä ja lapsia oli paljon.
Kun työpäivät olivat pitkiä niin lapset jäivät kadulle ja jengiytyivät.Kontrolloimattomat lapsijengit olivat vaarallisia ja he ryöstelivät , pahoinpitelivät , vandalisoivat ja kiusasivat kansaa. Niinpä keksittiin koulu, johon lapset sidottiin ja tiukalla kurilla pidettiin aisoissa
Oppiminen/opetus on sivutuote ja sitä lisättiin sitä mukaa kuin yhteiskunta vaatikoulutetumpaa työvoimaa.
Oppivelvollsuuden pidentämisessä on kysymys saman idean jatkumosta , halutaa estää syntymästä oppositiota yhteiskuntaan ja halutaa pitää valta nykymuotoisen yhteiskunnan eliitin käsissä.
Sähköiset kirjat ovat nykyaikaa, niissä ei ole pelkkää tekstiä vaan elävää kuvaa, animaatioita , vuorovaikutuksellisuutta, oppijan omia tuotoksia, portfolioita ym. ym.
Kirjat uusiin materiaaleihin verrattuna ovat kuin hieroglyfit tai kivitaulut , yhtä alkeellisia.
Selailkaa vaikka vähän maistiaisiksi:
http://www.e‑oppi.fi/
Näitä sähköisen materiaalin tekijöitä on monia muitakin, mutta PDF-tiedosto ei ole sähköinen oppimateriaali, se on vain kirja.
Näiden materiaalien avulla saadaan aikaan säästöjä monella tasolla. Esim. materiaaleiden päivitys tapahtuu todella vähällä rahalla.
Sähköinen oppiminen on nuorille luontevaa, koska he elävät siinä ympäristössä jo muutenkin kaiken aikaa.
Asian voisi ehkä sanoa vähän pehmeämmin, mutta jos unohdetaan tuo oppositiotarina, ylläolevassa on kyllä aika iso osa jutun juonesta. (Politiikassakin saattaa olla myös toimijoita, joiden kannalta sivistystason nouseminen ei ole hyvä juttu.)
Oppivelvollisuuden pidentämisellä estetään syrjäytyviä nuoria jäämästä kotisohvalle ja ostarille maleksimaan. Vuoden lisäsäilytys valvotuissa oloissa saattaa joillakin aikaansaada murrosiän huurujen vähenemisen ja sitä kautta auttaa yhteiskuntaan sopeutumiseen. Sen vuoden aikana päähän pumpattu oppisisältö taas on todennäköisesti keskimäärin kovin vähämerkityksellistä.
Ja oikeastaan tässä kohdassa oppivelvollisuuden pidentäminen on väärä keino. Riittäisi, että todettaisiin alle 18-vuotiailla olevan velvollisuus joko olla suorittamassa peruskoulun oppimäärää, olla opiskelemassa jotain muuta tai olla töissä. En olisi pätkääkään huolestunut nuoresta, joka menee peruskoulun suoritettuaan suoraan töihin.
Olen samaa mieltä. Pointti on kuitenkin se, että ne yhteiskunnan oppikirjamiljoonat eivät juurikaan katoa Caymanille, vaan niillä elätetään kulttuurutyötä tekevää jengiä. On toki arvokysymys, onko se hyvä vai ei, mutta niitä miljoonia ei voi ihan 1:1 laskea säästöksi tai kuluksi.
(Toinen juttu on tietysti se, että nyt tehtävä oppivelvollisuusiän nostaminen ja sen kytkeminen ilmaisiin oppikirjoihin on jotenkin outo tempaus.)
Olemme tekijänoikeuden ytimessä.
Tietokoneohjelmat, kirjat, elokuvat jne. kaikki ovat varastettavissa helposti. Tekijällä on kuitenkin oikeus siihen kuvaan, kirjoittajalla siihen tekstiin jne. Materiaalit ja järjestelmät vanhenevat kiihtyvällä vauhdilla. E‑materiaali ei tietysti ole vain tekstiä vaan kokonaisuus, jossa opiskellaan tietyllä laitteella. Siinä on usein mukana oppilasjärjestelmä, arviointijärjestelmä jne. Kyllä sen tekeminen ja ylläpito maksaa koko ajan.
Mielenkiintoista määritellä “markkinataloudeksi” järjestelmä, jossa ainoa mahdollinen sisältökauppa toimii valtion tai siihen verrattavan yhteiskunnallisen toimijan kautta, joka ostaa oikeudet ja jakaa tuotoksen ilmaiseksi eteenpäin.
Tämä voisi olla ihan oikeasti järkevä järjestelmä esimerkiksi lukioiden oppimateriaalille, mutta noin yleisesti?
(ja tuossakin tapauksessa olisi järkevää olla valmis maksamaan enemmän paremmasta työstä, jos materiaalia käyttävät vuosittain kymmenet tuhannet vs. sadat (oletetaan, että yksittäisen oppilaan oppimisen arvo olisi molemmissa tapauksessa sama))
Luulet, että sillä ei olisi mitään negativisia vaikutuksia keksimääräiseen oppimistasoon, jos kirjat lukiotasolla vaihdettaisiin englanninkielisiksi?
(Tarkaan ottaen ehdotit tuossa vielä suullisenkin opetuskielen muuttamista englanniksi. Oletan, että tuo oli kuitenkin lapsus eikä tarkoituksellinen tahaton vitsi)
Hieman yksinkertaistettua, mutta hyvä hyvähuomipo silti.
“Oma poikani aloitti juuri korkeakouluopinnot. Hänen mukaansa lähes kaikki tarvittavat kirjat ovat e‑oppikirjoina ja netistä lainattavissa. Ne, jotka eivät ole, on alan harrastajien toimesta kräkätty ja saatavissa piraatteina. Uutena syksyn kirjat olisivat maksaneet 700€. Ettei vaan kävisi niin kuin sille kaverille, joka pakkasella lämmitteli kusemalla housuihinsa.
Touko Mettinen”
Joo. Matikanopintojeni huomattavin saavutus taisi olla piraattipainoksen tuottaminen Roydenin teoksesta Real Analysis. — Siitä oli jäänyt muutama ylimäääräinen kappale, josta yhden vein perhetuttuni, TKK:n profesosorin pojalle ylioppilahjaksi: “Sinähän et tietenkään ole mitään tällaista rikollista harrastanut” totesin isälle. — En tosiaankaan, pois se minusta”, hän vastasi hyvin vakuuttavasti.
Nuo nykyiset avoimet oppimateriaalit ovat ainakin siltä osin kuin olen itse niitä nähnyt kyllä pedagogiselta laadultaan sellaisia, että kaupalliset kustantajat eivät kirjoja olisi tuossa muodossa julkaisseet. Eivät ole erityisen houkuttelevan oloisia oppikirjoiksi, vaan näyttävät vähän samalta kuin yliopiston matematiikan ilmaiseksi jaossa olevat prujut. Hoitavat kyllä asiansa matematiikkaa taitavien osalta. Mutta niiden osalta, joilla on osaamis- ja motivaatiovaikeuksia jo alussa, motivaatio ei herkästi tuollaisin oppikirjoin myöskään juuri kasva. Itse olen alkanut vanhemmiten arvostaa kustannustoimittajien ammattikuntaa. Hyvistä oppikirjoista vain yksi on asiasisällön tuottamista, ja merkittävä osa on myös oppimista tukevaa taittoa, kuvitusta ja monenlaista muuta.
Lukion matematiikan kirjat olivat pedagogisen tasonsa osalta täysin eri tasoa (siis parempia) kuin yliopiston vastaavat osin varmaan juuri siksi, että lukiopuolella kirjoihin on panostettu paljon, miettien monenlaista asiaa oppimisen kannalta, kun taas yliopistossa kirjan kirjoittaja on miettinyt lähinnä sisältöä. Jälkimmäiset opukset palvelivat tietynlaisia oppijoita, ja osaa taas todella heikosti.
Eivät ole. Se, että joku on keksinyt nokkelasti nimittää kopiointia “varastamiseksi”, ei tee siitä yhtään enempää varastamista kuin se, että kotona leipoo leipää omista jauhoista on varastamista leipurilta.
Onko sinulla ollut yhtään lasta lukiossa viime vuosina? Laskin juuri, että lukion 1. luokkaa käyvä lapseni tarvitsee tämän ensimmäisen lukuvuoden aikana ainakin 27 eri kirjaa.
Toki tässä on taustalla kustantajien into tehdä oma kirja jokaista eri kurssia varten. Kun olin itse lukiossa ja luin pitkää matematiikkaa, tarvitsin koko lukioaikana yhteensä 3 matematiikan kirjaa. Pitkää matematiikkaa niin ikään lukevat lapseni tarvitsevat 13 eri matematiikan kirjaa, vaikka uutta asiaa on tullut vain vähän ja osa minun aikoinani opiskelluista asioista on poistettu. Toki omat kirjani olivat vähän paksumpia, mutta siitä huolimatta 13 eri kirjan hankkiminen tulee selvästi kallimmaksi kuin 3 vähän paksumman kirjan ostaminen.
Ongelma on tällöin kirjassa, joka on tehty vanhentumaan joko tarkoituksella tai jonkinlaista nuorekkuutta epätoivoisesti tavoitellessa. Edellisvuotisiin sanomalehtiuutisiin perustuva oppimateriaalikin kestäisi aikaa paremmin.