Maan hallitus vaatii pääkaupunkiseudun kuntia huolehtimaan kaavoitusta nopeuttamalla, että niillä on vapaata kaavavarantoa viiden vuoden tarpeisiin. Tällä on tarkoitus alentaa asuntomaan hintaa.
Asuntojen hintaa alentavat vain asunnot. Vaikka rakennusliikkeet saisivat maan ilmaiseksi, sillä ei olisi vaikutusta siihen hintaan, jolla ne valmiit asunnot myyvät. Pitäisi siis rakentaa enemmän. Isompi kaavavaranto periaatteessa nopeuttaa rakentamista, mutta vain jos alalla vallitsee jonkinasteista kilpailua. Tähän puoleen asiasta soisi valtiovallan voimalla puuttuvan.
Viiden vuoden kaavavaranto tarkoittaisi Helsingissä 2,5 miljoonaa kerrosneliötä eli kaavavarantoa noin 60 000 asukkaan tarpeisiin. Tämä vastaa liki kahta Vuosaarta. Lain mukaan asemakaavojen on noudatettava yleiskaavaa. Helsingin voimassa olevaan yleiskaavaan on vaikea saada tuollaista määrää asuntotuotantoa mahtumaan. Uutta yleiskaavaa ei saada lainvoimaiseksi vuosiin. Uuteen yleiskaavaan on tarkoitus mahduttaa rakentamista uudelle 250 000 asukkaalle, mutta puolet tästä on tarkoitus saada muuttamalla maata haaskaavat sisääntulotiet kaduiksi, siis sellaiseksi kuin on vaikka Mäkelänkatu. Valtion tulisi korjata luunsa noilta alueilta. Saas nähdä, miten käy.
Ongelma on myös taloudellinen. Ilmeisesti noiden kaavavarantojen tulisi koostua rakentamiskelpoisesta maasta. Helsingissä halvalla rakennettava maa on jo kaavoitettu. Nyt tontin saattaminen rakennuskelpoiseksi maksaa tavallisesti noin 500 €/k-m2. Tuollainen 2,5 miljoonan kerrosneliön varanto siis maksaisi yli miljardin. Mistähän nämä rahat saisi?
Helsingissä pitäisi rakennettavien asuntojen määrä nostaa 5 500:sta liki kymmeneen tuhanteen vuodessa paitsi asuntopulan torjumiseksi myös seudun asutuksen hajautumisen estämiseksi. Se maksaa kaupungille erittäin paljon, mutta toisaalta asunnot ovat niin kalliita, että kaupunki, joka omistaa maan, pystyy maanluovutustuloilla (myyntituloilla tai nykyhetkeen diskontatuilla vuokratuloilla) kyllä rahoittamaan kasvun, jos tontteja ei anneta alihintaan rakennusliikkeille ja jos yksityisen maan kaavoituksessa kyetään arvonnousu leikkaamaan kunnalle. Joutilaana odottavaan kaavavarantoon meillä ei ole rahaa. Valmiin infran rakentaminen 60 000 asukkaan tarpeisiin tyhjänpanttina asukkaita odottamaan on hirvittävä rahareikä.
Helsinki tarvitsisi tuekseen lakeja, jotka helpottavat asuntotuotannon toteutusta ja rahoitusta. Yksi sellainen olisi laki, joka sallisi asunto-osakeyhtiöiden tehdä enemmistö- tai määräenemmistöpäätöksiä siitä, että peruskorjaamisen sijasta talo puretaan ja rakennetaan tilalle kaksi tai vaikka viisi taloa. Nyt päätös on tehtävä yksimielisesti, eikä sitä siksi voida tehdä.
Eiköhän se toivomasi kilpailu kiristyisi, jos noin paljon kaavoitettaisiin. Tasa-arvon vuoksi maalaiskunnat voisivat tukea Helsinkiä taloudellisesti tässä, jotta saataisiin tasa-arvoiset asumiskulut eri puolille maata. Ainakin kuntien veronmaksaja pois.
Hirvittävä rahareikä voi olla hyvin tuottava investointi. Nyt korot ovat alhaalla ja heikon suhdannetilanteen vuoksi rakentamisen kustannusten pitäisi olla kohtuulliset. Helsingin kasvunäkymien vuoksi kaavavarannot tuskin jäävät kokonaan käyttämättä.
Tätä taustaa vasten rakennettua infraa kannattaisi yrittää jossakin määrin kasvattaa. Kun korot nousevat, rakentamistahtia voi sitten hillitä. Toimintaa rajoittava Helsingin kaupungin investointikatto tulisi purkaa järjettömänä. Hyvien investointien tekemistä ei pidä estää.
Toi motarialueen käyttö olisi itseasiassa ratkaisu lähes kaikkeen luettelemaasi.
Ensinnäkin, ne eivät ole mitenkään kovin kalliita rakentaa. Pääsääntöisesti tiet on aikaan vedetty hyvälle tasaiselle maalle. KSV:n arvio oli muistaakseni 200-300€/k-m2. Ja tuo siis sisältää koko kadun poikkileikkauksen uudelleen rakentamisen, ja oletus on myös että rakennetaan tiiviisti. Sitten jos ruvetaan tunneloimaan niin asia on eri, minkä tekiä se ei laajamittaisesti ole vaihtoehto.
Toiseksi, infraa rakennetaan alueelle valmiiksi odottamaan nimenomaan siksi että rakennetaan alueita. Perinteinen tapa rakentaa kaupunkia on paljon fiksumpi, pääkatu vain jatkuu uusi talo kerrallaan. Asukkaiden ei tarvitse kärvistellä ilman palveluita, koska talot tulevat valmiin kaupungin jatkoksi.
Kolmanneksi, kadunvartta rakentamalla voidaan tehdä myös pienempiä kokonaisuuksia, jolloin kynnys rakennusprojektiin on pienempi. Tämä mahdollistaa kilpailijoiden tulon markkinoille.
Minusta on erittäin hyvä että valtio potkii. Helsingissä ei valitettavasti enää nähdä niinsanotusti metsää puilta. Varsinkin vihreät aktiivit ovat fakkiutuneet kaikenlaiseen turhapäiväiseen puuhasteluun jolla ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä. Isoja hankkeita kaadetaan idealistisista syistä ja tilalle tarjotaan yksipuolisia tai mahdottomia hankkeita.
Kun maakunnasta muuttaa ihminen Helsinkiin niin hänen ensimmäinen havaintonsa on yleensä rakentamattoman maan suuri määrä. Hän on kuin lapsi joka ei näe keisarin vaatteita. On vain ihmiteltävä että missä vaiheessa tämä avoin ihmetys muuttuu hiljalleen kaikkea kehitystä vastustavaksi änkyröinniksi.
Voi olla toisinkin..
Huomauttaisin, että tällaiset määräykset ovat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä. Jos jonkin talon rakennuttaja tai asukkaat pitävät moista määräenemmistöpäätösmahdollisuutta järkevänä, he varmasti laittavat tämmöisen mahdollisuuden yhtiöjärjestykseen.
Käytännössä ehdotuksesi on samalla tapaa äärikapitalistinen kuin klassinen esimerkki omaisuuden kasautumisesta, englantilaisten yhteismaiden aitaus. Vaikka periaatteessa kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, tuloksena on se, että köyhät menettävät omaisuutensa.
Otetaan esimerkki: vanha, ison peruskorjauksen tarpeessa oleva entinen teollisuuslaitoksen vuokratalo, josta on myyty muutamia asuntoja vuokralaisille 1980-luvulla. Nyt suurimpana omistajana on rakennusliike, joka haluaa purkaa talon ja rakentaa tilalle uuden. Käytännössä rakennusliike voi pelata talon arvon sellaiseksi, ettei yksityisille asunnonomistajille jää juuri mitään hyvitystä eikä ainakaan eläkeläisillä olisi varaa investoida asuntoon tilalle tulevassa talossa. Ne yksityiset osakkaat, jotka olisivat aikanaan ostaneet vanhuuden turvakseen itselleen omistusasunnon työnantajansa rakennuttamasta talosta luottaen omistusoikeutensa pysyvyyteen, joutuisivat mieron tielle nimellisen korvauksen turvin.
Sama tilanne voidaan kuvitella myös tapauksessa, jossa yksi tai muutama rikas osakkeenomistaja kontrolloi asunto-osakeyhtiötä.
Olennaista asunto-osakeyhtiössä on se, että asukas on aikoinaan tehnyt elämänsä suurimman investoinnin luottaen tämän investoinnin varmistavan hänelle pysyvän oikeuden asua omistamassaan asunnossa, vaikka jollekulle muulle olisikin tarkoituksenmukaisempaa purkaa ko. asuintalo. Tätä oikeutta ei pidä rajoittaa yhteiskunnallisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi heikoin perustein. Ennen kaikkea tällaista pakkolunastusoikeutta ei pidä antaa yksityiselle.
Jos on yhteiskunnallisesti järkevää purkaa jokin kerrostalo, tämä voidaan tehdä avoimesti demokraattisin päätöksin. Helsingissä kaupunki omistaa useimmat tontit ja voi jättää vuokra-ajan jatkamatta, kun huonokuntoisen talon vuokrasopimus päättyy. Tällöin kaupunki saa lunastaa kerrostalon ja voi vuokrata tontin toiselle, joka rakennuttaa tilalle jotain järkevämpää. Kaupunki saa tästä myös osansa voitosta.
Jos jokin rakennus on todellakin yhteiskunnan kannalta väärässä paikassa ja olisi purettava tiiviimmän asumisen tieltä jo ennen vuorkasopimuksen loppua, on kaupungin laadittava pakkolunastuksen mahdollistava asemakaava ja pakkolunastettava talo, minkä jälkeen rakennetaan tilalle jotain parempaa. Lakia ei siis tarvitse muuttaa. On vain käytettävä demokratian jo valmiiksi antamia keinoja rohkeasti.
”Asuntojen hintaa alentavat vain asunnot. Vaikka rakennusliikkeet saisivat maan ilmaiseksi, sillä ei olisi vaikutusta siihen hintaan, jolla ne valmiit asunnot myyvät.”
Höpö höpö. Uudet asunnot ovat pk-seudulla merkittävästi muuta maata kalliimpia johtuen pitkälti kalliista tonteista. Etenkin uudesta maksettava lisähinta vanhaan verrattuna on kalliin tontin takia merkittävästi kovempi pk-seudulla. Tonttikauppa on kunnille merkittävä varainhankintakeino.
Helsingin ongelmia on kyllä tehokkaasti kehitetty ihan itse; autopaikkanormit, pinta-ala vaatimukset, toimistotalojen suojelu, Kivinokan reservaatti…
Höpöhöpö. Jos rakennusliike katsoo että lähellä olevien käytettyjen asuntojen hinta on jotakin, se pistää uuden asunnon hinnaksi vähän päälle riippuen tapauksesta. Kaupunki yrittää sitten tontin hinnassa nyhtää tästä välistä niin paljon kuin pystyy.
Ainoa ratkaisu olisi oikeastaan vain perustaa kaupungin 100% omistama voittoa tuottamaton rakennusliike, joka alottaisi suuren mittakaavan rakentamisprojektin. Kun markkinoille tulisi edullisia uusia asuntoja, laskisivat myös muiden rakentamien uusien sekä vanhojen hinnat.
Mutta tätä ei kukaan halua, koska asunnoilla on vakuusarvo lainan panttina, kommunismi jne.
Ei kai kukaan mitään pakkolunastusoikeutta ole kenellekään vaatimassa, vaan osakeyhtiölle oikeuden tehdä päätöksiä ilman yksimielisyyttä. Kyllä sille köyhälle asunnonomistajalle (?) jää purkutilanteessakin käteen ihan yhtä iso osa as.oy:n osakkeista kuin niitä oli aikaisemminkin, ja kun rakennetaan uutta niiden osakkeiden arvo päinvastoin vain kasvaa – tai jos ei kasva, niin ei silloin puretakaan.
Tietysti asunto-osakkeen omistaminen ilman siihen liittyvää asuntoa remontin ajan voi olla kallista, mutta toisaalta tuollaisen osakkeen pitäisi olla sen verran vahvaa valuuttaa että sitä vastaan luulisi saavan pankista hyvin matalakorkoista lainaa.
Rakennusliikkeet myyvät asunnot juuri niin suurella hinnalla kuin ostajat suostuvat asunnoista maksamaan.
Jos kustannukset ovat pienet, niin rakennusliike saa suuren voiton. Jos kustannukset ovat suuret, niin rakennusliike saa pienen voiton. Jos kustannukset ovat vielä suuremmat, niin rakennusliike ei rakenna.
Koko ajatus asuntopulan ratkaisemiseksi, ainakaan laajamittaisella vanhojen talojen purkamisella on radikaaliudessaan lähes fasistinen. Kuten sanoit, monilla on asunnossa kiinni koko elämän mittaiset säästöt.
Kilpailun tervehdyttämisessä Helsinki voisi myös toimia itse. Liian isot urakat estävät pienten toimijoiden tulemista kaupunkiin. Rakennuskokonaisuuksia on syytä pilkkoa pienemmäksi.
Pieni tonttivaranto myös itsessään haittaa kilpailua: uudelle toimijalle on riskaabelia lähteä pystyttämään toimintaa kaupunkiin, jossa rakennusmaan saatavuus on vähänkään pidemmällä aikavälillä epävarmaa.
Myös Helsingin kaupungin liiallinen ja epätarkoituksenmukainen säätelytaakka vaikeuttaa uusien toimijoiden tuloa ja suosii suuria, ”olosuhteet” tuntevia yrityksiä.
Täydennysrakentaminen? Kaupunki voisi ottaa vanhojen kehä I sisäpuolisten lähiöiden täydentämisessä aktiivisemman roolin. Täydentämisen ei tulisi olla sitä, että rakennetaan pari väljästi sijoiteltua lähiötaloa lisää puistoon, vaan sitä, että rakennetaan uudet talot määrätietoisesti tiiviisti ja kantakaupunkimaisesti, mielellään jo rakennetuille alueille. Kaupunki voisi näyttää mallia omalla vuokra-asuntokannallaan: vanhat putkiremonttikuntoiset hyvällä paikalla olevat väljästi sijoitellut talot matalaksi ja uutta, tehokkaampaa tilalle. Vuokra-asuntojonossa kärvistelevät kiittävät.
Tiivistäminen vastaa osaltaan myös tähän, uutta infraa kun ei juuri tarvita.
Lopuksi vielä tällainen lainaus Heikki A. Loikkasen VATT-raportista (http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/v17.pdf):
Ylläolevaa tekstiä (blogipalstan alku mukaanlukien) lukiessa olen välillä samaa mieltä, mutta välillä nousee tukka pystyyn. Miten hoidettaisiin asukkaiden asuminen, jos rakennus heidän kotinsa ympäriltä puretaan? Telttakyläänkö (Turkkiin, Syyriaan tai Gazaan?) sen jälkeenkö pitäisi entisten omistusasujienkin muuttaa? Tuollaista kohtaloako tavoitellen asunnot aikoinaan hankittiin? Ei, h_tt_ soikoon! Kyllä lähtökohtana pitäisi jonkin nimellisen lunastussumman sijaan olla vähintään samantasoinen asunto, sijainti, ympäristö ja muut tekijät huomioiden.
Muistelen jostain lukeneeni, että 1930-luvun Saksassakin lähes kaikki tapahtui säädettyjen lakien mukaisesti. Ehkäpä siellä Saksassakin aikoinaan tietyn kansanosan siirrot, hävittäminen ja muut ”Lebensraumin” laajennukset katsottiin olevan ”yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista” Toimintaa. Riittävän ovela ja häikäilemätön peluri voi käyttää ”demokratiaa” tai jopa demokratiaa tukenaan, sillä ”hyväuskoisia hölmöjä” maailmassa riittää, valitettavasti joskus jopa enemmistöksi asti.
Mielestäni lain ja säädösten on suojeltava myös heikkkoja, sillä heidän on vaikeinta puolustaa etujaan. Pakkolunastus-sanalla on ikävä, suoraan sanoen vastenmielinen kaiku, riippumatta siitä, kuka sen periaatteen nojalla toimii. Täällä Suomessa on kauhisteltu uutisia kiinalaisten kylien asukkaiden kohtalosta, mutta pelkäänpä, että heidän ongelmiensa aiheuttajien sukulaissieluja voi löytyä lähempää kuin arvaammekaan …
Pakkolunastukset ovat yksi hirmuvallan ja sorron välineistä. Mielestäni mehevä ja maukas porkkana on paljon parempi väline kuin keppi, jos johonkin tavoitteeseen pyritään pääsemään.
Jos talo peruskorjataan, asukkaat joutuvat evakkoon pitkäksi aikaa. Näin käy myös jos se puretaan ja rakjennetaan uusi. Tässä ei ole suurta eroa. Tai oikeastaan on. Jos tehdään suunnitelma jonkin korttelin tiivistämisestä purkamalla olevat talot, jotka pitäisi muussa tapauksessa peruskorjata melkein uudisrakentamisen hinnalla, voidaan toimia niin, että rakennetaan ensin yksi uusi kohde, vanhoista taloista asukkaat muuttavat tähän, puretaan tämä vanha, ja rakennetaan tilalle kaksi uutta ja niin edelleen.Tällanen suunnitelma on Mellunmäessä. Enemmistö asukkaista kannattaa sitä, mutta tarvittaisiin täysi yksimielisyys.
Bingo! Tuo on aika paha nakki jos ei tahdokaan sijoittaa asumiseen kaikki eurot + 1 euroa. Kuten nyt on ollut tilanne jo aika kauan. Minulle olisi mahdotonta muuttaa Helsinkiin koska tahdon sijoittaa pörssiosakkeisiin x euroa ja asumiseen enintään x/4 euroa tms. En näe, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa rakennusvolyymilla tms. Kyse on pikemmin jonotuksen dynamiikasta ja yleisemmästä asenteesta henkilökohtaiseen talouteen tms.
Mitäs jos kaupunki antaisi tontteja rakennettaviksi myös pienemmille toimijoille? Tämä vuosikymmenten perinne suurten yritysten suosimisessa ja kokonaisten alueiden rakennuttamisessa kerrallaan sen sijaan että rakennettaisiin talo kerrallaan lienee syy numero yksi kilpailun puutteeseen ja käsittämättömän rumiiin ja monotonisiin lähiöihin, kuten Kalasatamaan.
Helsinki on valtion tukema tulonsiirtoautomatti, jossa varallisuutta siirretään omistavalle luokalle kiinteistöjä apuna käyttäen.
Kaupunki saisi rahaa kaavoitukseen, kun myisi nykyiset vuokratontit asukkaille.
Et ole ymmärtänyt asiaa. Purkukuntoisen asunto-osakeyhtiön osakkeet ovat varsin vähäarvoisia verrattuna uuden osakkeen arvoon. Osakkeiden arvo ei kasva uutta rakentamalla itsestään. Yhtiöön on pantava uutta pääomaa. Mahdollisuuksia on kaksi: joko osakkeenomistajilta edellytetään merkittävää uutta oman pääoman ehtoisen rahoituksen antamista tai sitten yhtiöön otetaan uusia osakkaita (eli uusien asuntojen omistajia). Kummassakin tapauksessa on hyvin mahdollista, että pienen huoneiston omistajalla ei ole mahdollisuutta investoida riittävää pääomaa asunnon saamiseksi uudesta talosta.
Vaikka periaatteessa uusi asunto olisikin kelvollinen vakuus lainalle, ei olemassa olevan asunnon arvo riitä välttämättä täyttämään edes pankin vaatimaa omarahoitusosuutta. Enemmistöosakkaiden intressissä voi olla aliarvostaa olemassaolevien osakkeiden arvot hyvin mataliksi, ja tämä on helppo tehdä sopivalla kirjanpitotekniikalla. Lisäksi esimerkiksi työttömällä tai eläkeläisellä ole lainanhoitoon riittäviä tuloja, vaikka omarahoitusosuus riittäisikin. Ihminen voi olla tulomielessä hyvinkin köyhä, vaikka hänellä olisi asuntoon sidottua pääomaa.
Jos purkukuntoisen asunnon arvoksi lasketaan vaikkapa 500 euroa neliömetriltä, ei sillä kovin ihmeellistä asuntoa saa uudistalosta.
Erastotenes.
Keskityt miettimään, miten asiat saataisiin menemään oikein huonsti. Tuollainen suunnitelma tuskin saisi minkäänlaista enemmistö yhtiökokouksessa. Kannattaisiko käyttää energiansa siihen, miten saataisiin toimivia suunnitelmia?
Tuskin pääkaupunkiseudulle sen mittakaavan rakentamista saadaan aikaan, että sillä saisi merkittävästi asuntojen arvoja putoamaan, kyse on vain nousun leikkaamisesta.
Rakennusliikkeiden katteet ovat kovia mutteivät ihan kiskurihintaisia kuitenkaan. Vaikka kilpailu on kitkaista, sitä kuitenkin on edes vähän. Mitä kalliimpia asuntoja tehdään, sitä suurempi marginaali rakentajalle pitää jäädä markkinointiin, rahoitukseen ja riskeihin.
Lisäkilpailu tekisi alalle ilman muuta hyvää, mutta asuntojen kova hinta johtuu kuitenkin todellisuudessa lähinnä rakennusmaan niukasta saatavuudesta.
Siinä ei ole mitään järkeä, että kaupunki rakentaisi asuntoja ja alkaisi myydä niitä alihintaan. Lotto on toinen laji. Kaupungin rakennustoiminnassa mielekkyys liittyy enemmän siihen, että määrää voidaan saada ylös, ja ylimääräinen ilma hinnassa siirtyy yhteiseen taskuun.
Vain määrällä on merkitystä. Kannattaa tehdä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laadukasta. Markkinat hoitavat sen jälkeen hintojen kohtuullistamisen.
Valtion pitäisi jollain tapaa pakottaa kaupungit luopumaan asuntojen pinta-alanormeista ja kaavoittamaan sellaisia asuntoja, joille on kysyntää. Ensialkuun pk-seudulle n. 100000 yksiötä lisää.
Metropolihallinto voisi estää alueen kaupunkeja kilpailemasta hyvistä veronmaksajista kaavoituksen keinoin, mutta tämä olisi liian hidas ratkaisu korjaamaan nykytilannetta, jossa vuosikausia voimassa olleet pinta-alanormit ovat aiheuttaneet sietämättömän epäsuhdan asuntojen tarjonnan ja kysynnän välille.
Tietenkin ovat. Koko homman pointti olikin siinä, että puretun tilalle rakennetaan paljon enemmän uutta, ja kustannetaan se vanhan asukkaan uusi kämppä uusille asukkaille myytävien asuntojen tuotolla.
Eli esimerkiksi taloyhtiö purkaa vanhan talonsa ja rakentaa tilalle tuplasti lisää. Kun rakennuskustannukset ovat luokkaa 2500 e/neliö ja uusien osakkeiden myyntihinta 5000 e/neliö, saa vanha asukas purkukuntoisen röttelön tilalle uuden samankokoisen kämpän ilman kustannuksia. Ja voi sitten vaikka myydä sen eteenpäin: kuten sanoit, uuden osakkeen arvo on aika paljon enemmän kuin purkukuntoisen talon.
Tietenkään tosiasiassa ihan näin hyvää tilannetta ei taida olla juuri missään, mutta kun totaalisen peruskorjauksen kustannukset ihan aikuisten oikeasti ovat jokatapauksessa luokkaa 70% uuden talon hinnasta, tulee köyhälle asunnonomistajalle tiukkaa vaikka kämppää ei purettaisikaan. Tietysti asunto-osakeyhtiöissä tämän vuoksi lykätäänkin remontteja turhaan eteenpäin, ja lopputuloksena on täysin pystyyn lahoavia asuntoja.
Noin muuten olen sitä mieltä, että meikäläisen muotoinen asunto-osakeyhtiömuotoinen asuminen on ihan perseestä, eikä ole mitään järkeä että luokkaa 200% henkilökohtaisesta omaisuudesta on sijoitettu kiinteistöön jonka ylläpidosta vastaa täysistä amatööreistä koostuva taloyhtiön hallitus. Vuokra-asumisesta pitäisi tehdä keskiluokallekin kelpaava asumismuoto, ja verokohtelu erilaisten omistusmuotojen välillä tasattava.
Ota vaan tuo ”voi” pois. En ole juuri nyt perehtynyt asiaan, mutta valistunut veikkaus on, että (verrokkikansalaisiin nähden) suomalaisella on huono ostovoima (l. etenkin vähän pääomatuloja ja finanssivarallisuutta) sekä kalliit asunnot (l. asuntojen markkina-arvot eivät ole meillä pudonneet).
Taloyhtiön rakennuksen purkamiseen vaadittu yksimielisyys voi olla hyvä idea. Ajatellaan seuraavaa:
– 30-asuntoinen, matala pienkerrostalo on rakennettu hyvälle paikalle. Isolla tontilla on runsaasti rakennusoikeutta jäljellä. Talo on peruskorjausiässä.
– Rakennusliike tekee 25 asunnon omistajalle houkuttelevan tarjouksen asunnoista. 16 tarttuu tarjoukseen ja muuttaa pois.
– Rakennusliike vuokraa hankkimansa asunnot epämääräisille vuokralaisille.
– Seuraavassa yhtiökokouksessa rakennusliike vaihdattaa enemmistöomistajana isännöitsijän ja hallituksen mieleisekseen.
– Pidetään ylimääräinen yhtiökokous, jossa rakennusliike-enemmistöomistaja päättää talon purkamisesta ja uuden rakentamisesta. Työn suorittaa luonnollisesti rakennusliike. Työ hinnoitellaan niin kalliiksi, ettei vanhoilla asukkailla ole varaa siihen (vaikkapa 5000e/m2). Loput asunnot menettävät arvonsa. Rakennusliike ostaa ne edulliseen hintaan.
Yksimielisyysvaatimus estää kätevästi tällaiset ”nurkanvaltaukset”.
Estääkö mikään as.oytä ostamasta omia osakkeitaan eli lunastamasta vänkyröitä käypään hintaan ulos ennen työmaata?
Joitakin kiemuroita tuossa väistämättä tulee. As. Oy:n yhtiöjärjestyksessähän kerrotaan, että osakkeet 1234-1297 oikeuttavat asunnon B 13 hallintaan. Jos rakennusta ei ole, mihin nämä osakkeet oikeuttavat?
Käytännössä rakennuksen hävitessä asunto-osakeyhtiö muuttaa luonnettaan sijoitusyhtiöksi. Tämän jälkeen vähemmistöosakkaiden asema muuttuu huomattavasti heikommaksi kuin mitä se on varsinaisessa asoy:ssä. Jos listaamattomassa yrityksessä on määräenemmistön ylittävä omistaja tai yksissä tuumin toimiva omistajaryhmä, vähemmistöosakkailla ei ole mitään sananvaltaa mihinkään, jolloin riski heille epäedullisiin järjestelyihin kasvaa. Eratosteneen esittämät skenaariot eivät ole aivan tuulesta temmattuja.
Sille siis on olemassa hyvä peruste, miksi tarvitaan osakkaiden yksimielisyys. Koska se kuitenkin aiheuttaa huomattavan paljon turhaa hankaluutta, asian voisi korjata tekemällä määräenemmistöaseman ylittäville osakkaille mahdollisuuden päättää rakennuksen purkamisesta, mutta tätä päätöstä seuraisi pakko lunastaa käypään hintaan päätöstä vastustaneiden osakkeet.
Tuo olisi jo kaksi numeroa helpompaa, koska asunon käyvän arvon arviointiin on olemassa edes jotenkin toimivia tapoja.
Kaupunki saisi rahaa kaavoitukseen, jos se oikeasti ottaisi lupaamansa 4 % vuokran käyvälle arvolle.
Mahdollisten uusien normien olisi hyvä edistää tehokasta maankäyttöä. Normi, joka tukisi asunto-osakeyhtiön vanhan talon purkamista ja useamman rakentamista tilalle, tuntuisi perustellulta.
Ylipäätään olisi hyvä edistää maankäyttöä, jossa asuminen keskittyisi tiiviimmin. Samalla olisi hyvä pitää mielessä hyvin toimivan kokonaisuuden turvaaminen kaikilla kaavoitukselle keskeisillä osa-alueilla. Tiiviin kaupungin lomaan tarvitaan monesta syystä kunnon viherverkostot. Liikenteen on uudistuttava nykyistä tehokkaammaksi ja vähemmän maasyöpöksi. Nämä ihan esimerkkeinä.
Yleiskaavoitukselle maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetut sisältövaatimukset ovat hyvät ja mahdollistavat kaavoituksen uudistamisen uuden tutkimustiedon myötä. Tältä osin normituksen runko on kunnossa. Uudistusten olisi hyvä tukea sisältövaatimuksissa lueteltujen tavoitteiden käytännön toteuttamista.
Turun Portsan kaupunginosan puutaloyhtiöt säästyivät pahimmalta gryndausvillitykseltä pitkälti sen vuoksi, että yhtiöjärjestyksistä löytyi (ja löytyy edelleen) aika laajalti pykälä, joka kielsi samaa tahoa omistamasta enempää kuin kaksi asuntoa taloyhtiöstä.
Siitä asti kun kuulin tästä seikasta, olen ollut sitä mieltä, että tuollainen pykälä saattaisi todellakin olla erittäin tarpeellinen muuallakin. Haittaisi tosin institutionaalisia omistajia (joihin kuuluvat mm. kunnat) aika paljon.
Mutta tämä sallisi enemmistöpäätökset ilman riskiä gryndereiden aggressiivisista haltuunottotoimenpiteistä.
Ei kai se nyt ihan mahdotonta olisi muuttaa yhtiöjärjestystä niin, että osakkeet 1234-1297 oikeuttavatkin uudessa rakennuksessa olevan vanhaa vastaavan asunnon A 12 hallintaan? Tai vaihtoehtoisesti perustaa uudelle rakennukselle uusi asunto-osakeyhtiö jonka osakkeisiin vanhat osakkeet vaihdetaan. Kyllähän suunnitelmien ja kustannusarvioiden pitäisi olla aika lailla valmiina ennen kuin purkamaan oikeasti ryhdytään.
Isoimmat riidat tulisivat todennäköisesti siitä, että vanhat osakkeet eivät ehkä olekaan keskenään vertailukelpoisia, esimerkiksi jonkun osakkaan itse kustantaman keittiö- tai kylpyhuoneremontin vuoksi. Näistähän nyt tietysti riidellään jo nyt, kun putkiremonttien yhteydessä revitään alas asukkaiden Italiasta tuottamia designkaakeleita.
Tämän jälkeen vähemmistöosakkaat tekevät kantelun osakeyhtiölain rikkomisesta. Rakennusliike määrätään lunastamaan osakkeet hintaan, joka osakkeilla olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä.
En nyt yritä väittää, ettei ongelmia tai riidanpaikkoja olisi, mutta kyllä vastaesimerkkien olisi hyvä olla lain mukaisia. Kyllähän nytkin yksittäinen osakas voi tilata Venäjän Mafian polttamaan talon purkukuntoon, mutta ei sääntöjä pidä laatia tämän mahdollisuuden perusteella.
Nyt tulee sensuroimatonta tajunnanvirtaa:
Minkälaiseen tilaan päädyttäisiin jos uudelle asuinalueelle myytäisiinkin eräälaisia portfolio-osuuksia. Se sisältäisi hallinnan (eli mahdollisen asumisen) yhteen huoneistoon ja kattavasti osuuksia tienoon vuokra-huoneistoihin ja etenkin liiketiloihin. Hyviä puolia keksii äkkisellään yhteisöllisyyden kasvun? Olisi kiva hyötyä taloudellisestikin oman tienoon liikeyrityksistä ja vuokramarkkinoistakin. Vai onko tällainen paikallisuusihanne out?
Ei estä. Rajoituksia on olennaisesti kaksi. Hankintahinta ei saa olla sellainen, että se olisi osakkaiden yhtenvertaista kohtelua vääristävä. Yhtiö ei saa hankkia kaikkia omia osakkeitaan (se olisikin mielenkiintoista…). Lunastuspäätökseen riittää määräenemmistö.
Este tulee siitä, että vänkyrät eivät halua myydä käypään hintaan.
Valitettavasti osakeyhtiölain mukaiset osakkaiden epätasapuolista kohtelua käsittelevät oikeustapaukset ovat erittäin monimutkaisia. Sen vuoksi tässä pitäisi olla välissä lunastusmenettely, koska siihen on sitten jo olemassa muitakin kuin hovioikeuden kautta kierrätettäviä konsteja.
Yksittäisen mummon mahdollisuudet viedä rakennusyhtiö raastupaan ovat kovin pienet. Jos lunastus kuitenkin pitää suorittaa jollain käyvällä arvolla, niin sellaisen saa kiinteistönvalittajalta kirjallisen arvion nimellä. Asuntojen käyvän arvon määrittäminen onnistuu kuitenkin kohtuuhyvin siten, etteivät heitot ole kymmeniä prosentteja.
Yhtiöjärjestys ei oikeasti ole se ongelma, koska sitä on helppo muuttaa. Pointtini on se, että asunto-osakeyhtiö on nykyisellä lailla varsin tiukasti rajattu tiettyyn tarkoitukseen.
Asunto-osakeyhtiö ei todennäköisesti pysty toimimaan lainkaan rakennuttajana ainakaan tilanteessa, jossa puretaan sen ainoa rakennus (tai kaikki rakennukset) ja rakennetaan uutta. Tämä perustuu siihen, että rakennuttamistoiminta on niin riskialtista toimintaa, ettei se sovellu asunto-osakeyhtiölle.
Käytännössä purku ja uudelleenrakentaminen tehdään nyt niin, että asunto-osakeyhtiön koko osakekanta myydään rakennusyhtiölle, joka sitten hoitaa muutaman kierroksen yhtiöbyrokratiaa (todennäköisesti asettaa yhtiön selvitystilaan ja muodostaa uuden asunto-osakeyhtiön). Sopimuksessa on sitten sovittu eri asuntojen osakekannan ostohinnat sekä samoille ihmiselle tarjottavien uusien asuntojen hinnat, jne.
Tässä on tietysti se ongelma, että rakennusyhtiö ei tee tuota ilmaiseksi tai hyvää hyvyyttään, joten rahaa jää rakennuttajan katteeksi todennäköisesti varsin tuntuva määrä. Olisi monesti parempi, jos asoy pystyisi tekemään tämän hiukan vähemmillä immelmanneilla.
Päätöksentekoa asiasta rajoittaa se, että yhtiön hallitseman kiinteistön luovuttaminen vaatii osakkaiden yksimielisen päätöksen (poislukien tilanne, jossa se on pakko tehdä taloudellisista syistä, jolloin tarvitaan 4/5 määräenemmistö osakkaista).
Hyvin mielenkiintoiseksi menee tapaus, jossa yhtiöllä on vaikkapa 5 rakennusta, joista yksi puretaan ja rakennetaan uudelleen. Kenen suostumus tähän tarvitaan ja miksi? Ja voiko yhtiö tällöin toimia rakennuttajana? Veikkaan ensimmäiseen edelleen yksimielistä suostumusta, jälkimmäiseen taas myönteistä vastausta. Saahan sitä tehdä ullakkorakentamista tai piharakentamista (à la Ulvilantien alkupää).
—
Vähän tätä sivuten: KSV on tehnyt varsin hyvän lappusen, jossa käydään läpi purkavan saneeraamisen haasteita ja mahdollisuuksia: http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/yos_2013-9.pdf
Ei taida vuokrankorotusrahat auttaa kaavoituksen rahoittamisessa. Riippuu tietysti siitä kuka ja miten käypä arvo määritellään. Jos kaupunki tontin myynnillä voisi saada 300t kerralla, niin vuokrankorotuksena vastaavasta tontista saisi alle
1000 e vuodessa. Ainakin minun osaltani.
Tämä nyt on ihan detalji, mutta tuo temppu ei onnistu yhtiöjärjestyksellä.
Miksikö? Jos se onnistuisi, koko yksimielisyysvaatimus olisi tarpeeton. Jos asian taakse löytyy yhtiöjärjestyksen muuttamiseen tarvittava yhtiökokousenemmistö (ei osake- tai osakasenemmistö), sillä vaihdetaan ensin yhtiöjärjestys, ja sen jälkeen homma onkin selvä.
Toisin sanoen osa lain määräyksistä on pakottavaa lainsäädäntöä, jota ei voi ohittaa yhtiöjärjestyksellä. Asunto-osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksissä toki on vaikka kuinka paljon lainvastaista tekstiä, mutta sen tekstin voi ohittaa olankohautuksella. (Esimerkkinä ulkomaalaisten omistuskiellot.)
Osakkaat kuitenkin voinevat tehdä osakassopimuksen, jonka mukaan koko kiinteistön myynnistä päätetään vaikka hallituksen puheenjohtajan yksimielisellä päätöksellä. Osakassopimus sitoo allekirjoittajiaan, ja siinä voi olla lunastukseen liittyviä pykäliä, joilla estetään osakkeiden menemistä tahoille, jotka eivät allekirjoita osakassopimusta.
Tässä on kuitenkin sellainen mutta, että jos tuota osakassopimusta ei ole ole olemassa, kenenkään nykyisen osakkaan ei tarvitse sitä allekirjoittaa. Lisäksi osakassopimukset saattavat olla aika vinkeitä papereita osakkaan kuollessa, omaisuuden siirtyessä pantinhaltijalle, jne. (Sopimus ei periydy, eikä pantinhaltijasta tule sopimusosapuolta, ratkaisuina ovat lunastuslausekkeet ja panttauskiellot, ym. Erityisesti panttauskielto olisi hieno asunto-osakeyhtiön osakassopimuksessa…)
Jos asunto-osakeyhtiössä on osakassopimus, se kannattaa lukea ennen ostamista hyvin tarkasti läpi. Osakassopimuksilla on taipumus olla joukkotuhoaseita, jotka kylvävät ei-toivottuja sivuvaikutuksia yllättävissä tilanteissa. Sama kyllä koskee jossain määrin myös yhtiöjärjestysten lunastuslausekkeita.
Kirjoituksesi alussa on luu! Kaavoitusprosessi on tällä hetkellä huono. Asian voi ilmaista myös toisin. Kaavoitukseen liittyvä lainsäädäntö on täysin /C:stä. 😀
Väitän, että on muitakin ihmisiä minun lisäkseni, jotka pystyisivät tekemään toimivan kaavoituslainsäädännön. En usko edes tyydyttävään lainsäädäntöön. Liian monen päättäjän etuja karsittaisiin.
Näinhän se teoriassa menee, mutta käytännössä vallan väärinkäyttöä on todella vaikeaa osoittaa, jos projektiin malttaa käyttää vähänkään aikaa ja taitoa. Katsopa vaikka, miten Ilmarista, isoa vakuutusyhtiötä, jolla on hyvät juristit, on vedätetty Finnlinesin vähemmistöosakkaana.
Ja sille eläkeläismummolle, jolta vietiin alta koti, on vähäinen lohdutus, jos perikunta kymmenen vuotta myöhemmin voittaa juttunsa ja saa korvauksia.
Jos asukkaat demokraattisessa järjestyksessä jättävät tekemättä remontit ja antavat talon rapistua, se on heidän oikeutensa. Omapa on omaisuutensa. Eläkeläisten tapauksessa päätös voi olla jopa rationaalinen. Jos talo kestää oman elinajan, miksi sijoittaa korjauksiin? (Remonttia tahtova vähemmistöosakas, jonka omaisuus rapistuu, näkee vain osakeasumisen riskin toteutuvan. Tämä riski on otettu tietoisesti, joten tilanne on oikeudenmukainen.)
Yhteiskunnallisesti tämä ei tietenkään ole järkevää. Siksi törkeimpiin huonon kunnossapidon esimerkkeihin olisi suhtauduttava tiukasti ja kaupungin olisi irtisanottava vuokrasopimukset viimeistään vuokra-ajan päättyessä, mahdollisesti jopa ennenkin, mikäli vuokrasopimuksessa on pykälä velvollisuudesta hoitaa rakennuksia huolella. (Tämän riskin jokainen omistusasuja, joka hankkii vuokratontilla olevan asunnon, ottaa tietoisesti, joten se on oikeudenmukainen.) Sen sijaan, jos talo on omistustontilla, pitää huonokin rakennusten hoito sallia, kunhan rakennus ei ole akuutissa romahdusvaarassa.
Hyvinkin uusista tonteista vuokra näyttäisi olevan suuruusluokkaa 2 %, eikä se vanhoista ole enempää. Periaatteessa tuollainen 300 000 €:n tontti tuottaa siis kaupungille 12 000 €/vuosi, eikä tontin arvo kulu. Kaupunki voi ottaa vastaavan lainan hintaan 3 000 €/vuosi, joten jää siitä aika kiva marginaali.
Neljän prosentin reaalikorko turvallisesta sijoituksesta on jotain, mistä harva voi edes haaveilla.
Tonttien myyminen on siis hullun hommaa tässä vaiheessa.
Mikäli haluttaisiin kehittää lainsäädäntöä helpottamaan useamman uuden talon rakentamista vanhan kerrostalon tilalle, olisi tärkeätä turvata jatkossakin asunto-osakeyhtiön osakkaiden asema ja helpottaa samalla yhtiön rakennuskannan uusimisen toteuttamista tilanteissa, joissa hankkeesta on pätevästi päätetty.
Lainsäädäntöä voisi olla hyvä kehittää myös siksi, että joskus rakennukset lähestyvät elinkaarensa päätepistettä. Tällöin huolella suunnitellut normit voisivat tarjota selkeitä vaihtoehtoja ja auttaa turvaamaan osakkaita.
Lisäksi on tilanteita, joissa vanhan talon remontoiminen kuntoon tulisi suunnattoman kalliiksi. Useamman uuden talon rakentaminen tilalle saattaisi olla toimiva vaihtoehto.
Asetelma on toki monisäikeinen ja vaatisi huolellisen valmistelun, jossa asiakokonaisuus ja kehitettävät normit arvioitaisiin useammasta eri näkökulmasta.
Osaan käytännön tilanteista voisi löytyä ratkaisu, jossa vanhoille asukkaille pystyttäisiin rakentamaan uudet asunnot ennen vanhan talon purkamista. Tämä helpottaisi muuttamispalapeliä. Sitten rakennettaisiin vielä lisää asuntoja puretun talon paikalle.
Vähemmillä väärinkäytöksillä päästään, kun kuntien maanomistus kielletään. Nykykäytäntö jossa kunta saa omistaa ja keinotella sekä kaavoittaa, ei ole kuntalaisen etu. Monopoli pitää rikkoa, koska se vaikuttaa jo asumisen hintaa nostavasti.
Kyse ei liene pelkästä kaavoituksesta ja tonttimaasta, vaan rakenteellisesta ongelmasta.
Kun nyt ei edes ”omakustannushintaiset” uudet HITAS asunnot mene kaupaksi, niin mistä riittää ostajia muille asunnoille.
Nuo ”omakustannushintaiset” Hitas-talot Viikinmäessä ovat täysin ylihinnoitelluilla tonteilla. Niistä peritään siis aivan liian suurta vuokraa.
Mitäs jos lopetettaisi valtion tukema asuntojen kysynnän ylitarjonta?
Poistetaan subjektiivinen oikeus asua toisten piikkiin missä haluaa. Kuinka paljon helsingissä/pääkaupunkiseudulla on työttömiä asuntojen kysyntää lisäämässä?
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/05/06/asumistuki-nostaa-vuokria-selvasti/20116475/12
Lopetetaan tarpeeton sääntely.
Ei voi olla niin, että kansalainen pakotetaan määräyksillä >50 vuoden elinkaariaratkaisuihin uudis-ja korjausrakentamisessa. Elinkaaren täytyy vastata yksilön/perheen elämäntilannetta. Miksi investoida remonttiin >50 vuoden mukaan jos ei aio asua kuin pari vuotta tai ikää on jo 80vuotta?
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/nama+8+piilokustannusta+nostavat+asuntojen+hintoja/a836018
Myymättömiä myös muualla.
http://www.att.hel.fi/asunnot.asp?c=c_omistus.html
Jos omakustannushintaisia Hitaseja tarjotaan Kalasatamassa tai Jätkäsaaressa samaan hintaan kuin Viikinmäessä tai Myllypurossa, niin miksi kukaan ostaisi sen Viikinmäen hitasin? Jos tykkää lähiömeiningistä, niin sitä on paljon muuallakin tarjolla.
Motaritasoisena toimivat ihan hyvin ja kun keskusta tunneli aikanaan saadaan tehtyä, entistä paremmin! Jos kyse on typerästä sääntelystä, ettei motarien viereen saa rakentaa, niin eikö helpompaa ole tässäkin tapauksesssa purkaa sääntelyä?
Täällä puhutaan bulevardisoinnista aika usein. Elävä bulevardi ei ole hallinnollisen päätös vaan tiiviisti rakennetun kaupunkiympäristön tuote: ihmisvirtoja, parkkipaikkoja, palveluita. Helsingissä ei riitä ihmisiä kovin monelle bulevardille. Mannerheimintiestä ja Mechelininkadusta saisi ehkä toimivan, jos aluetta Töölöstä eteenpäin täydennysrakennettaisiin raskaasti.
Osmo, ehdotan että kaikki ne virkamiehet, jotka puhuvat bulevardisoinnista, lähetetään Pariisiin johonkin kulmakahvilaan ja takaisin saa tulla vasta kun ymmärtää mistä on kyse. Se olisi poliitikoillekkin ihan terveellinen matka!
Kunnan maanomistus on ongelma. Helpoiten siitä päästään muuttamalla lainsäädäntöä, mutta myös nyky lainsäädännöllä asian voi hoitaa.
Kunnan maaomistus ei ole mikään ongelma. Jos se on ongelma, niin minkä ihmeen takia Oulussa, jossa on tehty periaatepäätös että kaavoitetaan vain ja ainaostaan kunnan alueita, on Suomen kasvukeskkuksista kaikkein halvimmat asunnot, myös silloin kun Nokia-buumi oli kovimmmillaan?
Muiden kannattaisi ottaa Oulusta mallia. Siellä kaupunki hankkii maan ja kaavoittaa sitten. Jos joku ei halua myydä, maa pakkolunastetaan. Kun kaavat ovat valmiita, tontit myydään tai vuokrataan. Nyt on tullut vieläkin parannus kun Oulussa on päätetty, että tontit myydään vastedes tarjousten perusteella.
Näin tämän homman pitää mennä.
Hienoja ajatuksia! Kuntien maanomistus ja kaavoitusmonopoli ovat ongelma ja yhdessä iso ongelma. Lähinnä demarit ovat erikoistuneet maalla keinottelemaan kunnan piikkiin, ikään kuin suurena kiinteistökehitysfirmana. Järki on tässä touhussa kaukana ja kuntalaisen etu vielä kauempana. Kaavat junnaa paikallaan rakennusmaan hinta on pilvissä.
Varsinainen kaavoitustyö tulisikin siirtää virkakoneistolta osaavien ja liiketaloudellisten lainalaisuuksien alaisuudessa toimivien arkkitehtitoimistojen hoidettavaksi. Nykyinen kaavoitusvirkakoneisto voisi jäädä työpaikoilleen vahtimaan yleiskaavoja sekä niiden toteutumista arkkitehtitoimistojen tehdessä fyysiset työsuoritteet. Näin siksi että jos ko virkakoneisto siivottaisiin vaikka vain puoleen niin ei onnistu ikinä! Siellä istutaan puoluekirjat kourassa eli eläkkeelle siirto on ainoa tapa kustannusten leikkaamiseksi.
Vanhojen As Oy:iden omistamien asuinrakennusten purku ja uudelleen rakentaminen lisättynä tuplalla tai triplalla rakennusoikeudella on paras ratkaisu asumisen viihtyisyyden ja etenkin yksityisen omaisuuden suojaamiseksi. Ehdotukset edellä ovat erinomaisia.
Kokonaan toinen juttu on kun siirrytään pääkaupunkiseudulta ja parhaiten kehittyvistä kaupungeista vähänkin syrjemmälle. Ei auta että rakennusoikeus triplataan kun kukaan ei halua ostaa uusia asuntoja taantuvilta alueilta, pankit eivät rahoita hankkeita eikä etenkään asunnon ostajia, joten uutta ei rakenneta! Miten käy mummon tai vähän nuoremmankin näissä tapauksissa. Remontteja ei tehdä, rakennus saavuttaa purkukunnon ja kas, kovalla työllä ja koroilla maksettu ainoa omaisuus muuttuu arvottomaksi.
Ei tartte perillisten tapella, jos jotain positiivista asiasta etsii. Ei hyvä!
Kaupunkia on vallan kaikkina aikoina rakennettu myös vanhaa purkamalla ja uutta sen tilalle toteuttmalla. Lassilan saneeraus on hyvä esimerkki. Kun rakennettiin rata Huopalahdesta Vantaalle, uuden Pohjois-Haagan asemaseutu muutettiin pientaloalueesta tiiviimmäksi kerrostaloalueeksi.
teekkari: Tämän jälkeen vähemmistöosakkaat tekevät kantelun osakeyhtiölain rikkomisesta. Rakennusliike määrätään lunastamaan osakkeet hintaan, joka osakkeilla olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä.
En nyt yritä väittää, ettei ongelmia tai riidanpaikkoja olisi, mutta kyllä vastaesimerkkien olisi hyvä olla lain mukaisia. Kyllähän nytkin yksittäinen osakas voi tilata Venäjän Mafian polttamaan talon purkukuntoon, mutta ei sääntöjä pidä laatia tämän mahdollisuuden perusteella.
Varsin heikot eväät osakkailla olisi ”kantelulle”. Asunto-osakeyhtiön osakkaat kun voivat päättää talonsa hallinnosta ja tehtävistä remonteista yhtiöjärjestyksen mukaisesti ja asunto-osakeyhtiölain puitteissa.
Jos (1) taloyhtiön hallitus vaihdetaan asianmukaisesti, (2) hallitus vaihtaa isännöitsijän, (3) hallitus ja isännöitsijä toteavat iäkkään talon tarvitsevan peruskorjausta ja (4) yhtiökokous hyväksyy enemmistöpäätöksellä hallituksen esittämän korjaussuunnitelman toteutuksineen, eivät yksittäiset osakkaat voi protestoida muuten kuin muuttamalla pois.
Nykylainsäädännön vaatimus purkupäätöksen yksimielisyydestä on em. syystä vahvasti perusteltu. Jos vaatimusta ei olisi, ihmettelisin jos rakennusliikkeet bulvaaneineen eivät kiinnostuisi laillisesta mutta tuottoisasta ”nurkkaamisesta”.
NOKIA
Monopoli lisää kasvattaa aina hintaa kaikkien tutkimusten mukaan.
Luitko ollenkaan mitä kirjoitin?
Oulun hinnat ovat olleet *aina* matalammat, myös ennen Nokian vaikeuksia. Oli se Apple ja Samsung pahjoja vastustajia, kun romuttivat Oulun hintatason jo monta vuotta ennen iPhonea ja Galxyja…
Kyllä laki suojaa vähemmistöosakkaiden oikeuksia, aivan samalla tavalla kuin laki suojaa muiden vähemmistöjen oikeuksia. Osakeyhtiöissäkään ei ole vallalla ehdoton enemmistön diktatuuri.
Sovellettavat lainkohdat ovat Asunto-osakeyhtiölain 1 luvun 10§ ja saman lain 25 luku.
Toki oikeudenkäynti voi käytännössä olla hankalaa kuten viherinssi ylempänä huomautti, mutta se on enemmän oikeuslaitoksen yleinen ongelma johon pitäisi jokatapauksessa löytyä ratkaisu.
Niin, asuntomarkkinat eivät voi olla täysin vapaat markkinat ikinä; sen kyseisen asunnon käypä hinta on juuri niin paljon kuin mihin myyjä suostuu. Samaan tilaan ei voi rakentaa kahta asuntoa samaan aikaan, eikä (usein) kellään ole pakkoa tai tarvetta myydä, mutta toisaalta kaikilla on pakko hankkia joku asunto (tai käyttöoikeus siihen). Vapaat ja toimivat markkinat onnistuvat optimaalisesti vain kun sekä ostaja ja myyjä ovat vapaaehtoisesti liikkeellä ja omaavat täydellisen tiedon kaupan kohteesta, siksi asuntorakentaminen ei voi olla täysin vapaata ikinä.