Ideaalimalli puutarhakaupungista on kohtalaisen tiivis omakotialue, jonka keskellä on juna‑, metro‑, tai ratikkapysäkki. Kilometrin säteellä pysäkistä on maata noin kolme neliökilometriä. Jos se kaavoitetaan vaikka vain 0,2:n aluetehokkuudella, kerrosalaa mahtuu noin 600 000 k‑m2, josta asuinkerrosalaa olisi varmaankin noin 500 000 k‑m2 ja asukkaita runsaat kymmenen tuhatta. Tämä riittää ylläpitämään tärkeimpiä päivittäisiä palveluja, koulua, kunnollista kauppaa, ravintoloita, ja muuta sellaista. Palvelut keskittyvät luonnollisesti alueen keskelle, sen pysäkin lähelle.
Tällainen puutarhakaupunki tarjoaa mahdollisuudet paljon parempaan asumiseen kuin pienten omakotilämpäreiden sirottelu suunnittelemattomasti sinne tänne. Useimpien mielestä tämä on myös parempaa asumista kuin selvästi harvempi asuminen isommilla tonteilla, jolloin alueella eivät palvelut menesty. Pukinmäessä, Oulunkylässä ja Pakilassa maksetaan pienistä omakotitonteista enemmän kuin isommista tonteista harvemmin kaavoitetuilla alueilla kehyskunnissa.
Kauniainen on kohtalaisen lähellä puutarhakaupunkimallia, samoin Pukinmäki ja Tapanila Helsingissä.
Puutarhakaupunkikonsepti on teknisesti yksinkertainen, mutta kaavoittajan silmissä äärimmäisen vaikea, ellei kunta satu omistamaan koko maata. Asutus pitää kaavoittaa tiukasti tuon aseman ympärille maanomistusoloista riippumatta. Juuri tämän takia kehyskunnat ovat jättäneet tämän mahdollisuuden käyttämättä. Ne ovat liian heikkoja organisaatioita toteuttamaan tämän edellyttämää vahvaa maapolitiikkaa, eikä niillä ole siihen edes halua. Maanomistajien vaikutusvalta kuntien päätöksentekoon on aivan liian suuri, ja niinpä kunnat kaavoittavat maanomistajia tasapuolisesti kohdellen – eli sirottelevat asutuksen ilman mainittavaa suunnitelmaa. Eivätkä ne ole halukkaita tai kykeneviä myöskään rahoittamaan sitä konseptiin välttämättä kuuluvaa raideyhteyttä, vaikka se olisikin rahoitettavissa maan arvonnousulla.
Niinpä olemme tilanteessa, jossa hyvää palvelutasoa toivovan on valittava asunnokseen kerrostalo. Näin ei ole muualla maailmassa. Britanniassa ja Hollannissa esimerkiksi osataan yhdistää pientaloasuminen urbaaniin rakenteeseen.
Hienoin ja kunnianhimoisin suunnitelma moderniksi puutarhakaupngiksi oli Matti Visannin suunnitelma Östersundomiin. Siitä olisi toteutuessaan tullut käänteentekevä vaihtoehto pientaloasumista tavoitteleville. Valitettavasti arviot Natura-alueesta tuhosivat koko suunnitelman. Olen pahoillani Matti Visannin puolesta ja suuresti harmissani tapahtuneesta. Östersundomin alueen liittäminen Helsinkiin tapahtui alunperin valtiovallan ehdotuksesta, mutta sen jälkeen valtio rajasi liitettävän alueen niin, ettei siihen saa aikaan järkevää kaupunkirakennetta.
Sipoo on suunnitellut myös erittäin hyvää aluetta Eriksnäsin alueelle (kirjoittelen tätä juttua kesämökillä tuolla kaava-alueella), mutta yksi siitä puuttuu ja sen mukana kaikki. Raideyhteys. Kumipyöräliikenteen varassa alueesta tulee toiminnallisesti hajanainen. Lisäksi se on vähän kaukana.
Samaa ole itse miettinyt. Tapiolan puutarhakaupunki onnistui kun Asuntosäätiö rakensi koko alueen. Ei tullut maanomistuksen vuoksi eturistiriitoja kenen tontti kaavoitetaan viheralueeksi ja kenen tontille kerrostaloja ja kenen omakotitaloja.
Vapaaehtoisilla kaupuolla suuren alueen omistukseen hankkiminen on hyvin hankalaa. Pakkolunastus on muutenkin poliittisesti jo hyvin vaikeaa.
Pitäisiköhän olla olemassa jokin välimuoto jossa maanomistuykset tietyllä alueella voitaisiin muuttaa tietyn alueellisen yhtiön osakkeiksi ja tämän yhtiön kanssa kunta sitten tekisi aluerakentamissopimusken ?
Tällöin jokainen maanomistaja saisi korvauksen maastaan ja aluerakentamissopimuksen kautta ei veronmaksajat joudu ansiotonta arvonnousuakaan maksamaan.
Kate. Jos kaupunki päättää rakentaa johonkin suuren asuinalueen ja tuoda sinne myös ratikan, miksi kaavoitushyödyn ylipäänsä pitäisi kuulua maanomistajille? Eikö meidän pitäisi olla markkinataloudessa eikä ryöstökapitalismissa?
Mm. Kulosaari, Lauttasaari, Meilahti ja Munkkiniemi ovat kaikki monilta osiltaan mielestäni kivoja alueita, vaikka niissä onkin omakotilalojen ohella myös rivitaloja, pienkerrostaloja ja jopa kerrostaloja. Vaikka omakotitalot esitettiin myös v. Hertzenin pamfletissa (Koteja vaiko kasarmeja lapsillemme, WSOY 1946) kaikkein ideaalisimpana mallina, oli siinä esitelty myös näitä muitakin.
Miksiköhän muuten Tapiola on muuttunut (ulkopuolisen silmin) nykyisin niin ikävään suuntaan? Alkuperäinen idea ei sen osalta ollut lainkaan hassumpi.
Tiivistämisen tauti on levinnyt nykyisin myös Lauttasaaren Vattuniemeen, joka tosin oli aiemmin teollisuusaluetta. Muilta osin se on vehreytensä ansiosta hyvinkin viihtyisää aluetta asua. Ikävä vain, jos koko Lauttasaari muuttuu pelkäksi asuinalueeksi. Prosessi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa (eikä vain Lauttasaaressa) ja tuntuu vain kiihtyvän.
Yksi Lauttasaaren parhaita puolia on ulkoilu-ja virkistysalueet. Riittävän suuri kaistale (puustoineen, pensaineen, kallioineen) rantaviivan ja rakennusten välissä on luonnonrantojen ohella sen (hyvin tunnettu) salaisuus. Rantaviivalle rakentaminen on ahneutta, joka pilaa helposti laajatkin alueet. Jos sitä entisillä satama- (tai jonkinlaisilla luonteeltaan kehnoilla jättömaa-) alueilla (Ruoholahti, Jätkäsaari, Herttoniemenranta) onkin voitu Helsingissä soveltaa, ei tuo tarkoita sitä, että malli olisi sopiva yleisempään, laajempaan käyttöön.
Meri ja luonnonrannat, luotoineen, kivineen ja kallioineen sekä tottakai, kasvillisuutensa kera, ovat Helsingin rikkaus ja sellaisina pysykööt. Oli kerrassaa ilahduttavaa havaita kuluneella viikolla, miten moni oli hoksannut valita itselleen “paikan auringossa” jopa Lapinniemen kallioilta, meren ääreltä. Ilmeisesti tiiviisti rakennettu Ruoholahti ei rakennettuine rantoineenkaan voi tarjota yhtä kivoja paikkoja kesäpäivän viettoon. Hiekka liimaantuu helposti jalkoihin, eikä ole kiva saada sitä jalkineisiinsa. Kallioinen ranta, mistä löytää osin myös varjoa (jos sitä joku tarvitsee) on mielestäni (aikuiselle) ihan yliveto. Mahtavatkohan Helsingin turistioppaat esitellä peruskalliotamme siellä missä sitä löytyy?
Kysymys: Eivätkö myös Eira, Kaivopuisto ja ns. Puu-Käpylä ole (ja omilla malleillaan edusta) ideaalista puutarhakaupunkia? Omat käyntini niissä tukevat sellaista mielikuvaa. Paikathan ovat kaikki suorastaan upeita ja mitä ilmeisimmin hyvinkin viihtyisiä.
Tietäisikö muuten joku, minua kaavoitusasioissa asiantuntevampi, miten monipuolinen ja menestyvä elinkeinorakenne saadaan sovitettua viihtyisän asumisen puutarhakaupunkimalliin, ilman joidenkin karsastamaa pendelöintiä? Vastaus ao. kysymykseen taitaisi olla varsin hyödyllinen.
Minusta tuon maksimissaan kilometrin etäisyys rautatieasemalle on isohko, varsinkin huomioiden sen, ettei asemalle pääse katuja pitkin aivan viivasuoraan. Näin pitkältä etäisyydeltä enää harvaa kiinnostaa kävellä junalle, jolloin autoilusta tulee herkästi houkutteleva vaihtoehto. Lisäksi radanvarsiyhdyskunnissa on se ongelma, että kun matkatarve suuntautuu johonkin muualle kuin rautatien suuntaan niin autoilu niin ikään houkuttaa.
Yksi käytettävissä olevista tavoista yhdistää omakotiasuminen ja palvelut on se, että aletaan rakentaa vanhan tyyppisiä puutalokaupunkeja (kapeine katuineen ja kaduissa kiinni olevine rakennuksineen) keskeisille paikoille kaupunkialueella. Malliin rannikon pikkukaupunkien vanhat kaupungit. Tämä on kaupunkityyppi, jota nykyisin ei tehdä käytännössä lainkaan. Siinä keskeisellä sijainnilla on omakotitaloja omilla pihoilla (pienillä mutta laadukkailla) aluetiheyden ollessa silti huomattavan korkea ja ympäristön idyllinen. Erityisen idylliseksi ja miellyttäväksi ympäristö muuttuu silloin, jos tiivis puutalokaupunki rakennetaan rinteille tai kukkuloille, jotka nykyään suomalaisissa kaupungeissa ovat yleensä rakentamattomia alueita myös lähellä keskustaa.
1000 m² tontit pitäisi olla per omakotitalo. Muuten lapset ja koirat alkaa punkeamaan naapurin alueelle.
Sehän oli Visantin ja muiden asiaa hoitavien kaupungin palkollisten ja päättäjien moka, ettei tajuttu tai välitetty ottaa Naturaa huomioon. Sellaisesta ei kuulu olla pahoillaan, vaan hävetä kunnolla tämän tason munausta. Paljonko sillä harharetkellä paloi kaupungin rahaa? Vai olikohan sittenkin kyseessä röyhkeä yritys kokeilla menisikö Naturaa huomioimaton kaava sittenkin läpi?
Mitä Eriksnäsiin tulee, niin kaavahanke on kaikkea muuta kuin hieno. Luontoarvoista ei nyt enempää, sillä nehän ovat betonivihreälle merkityksettömät heti, kun taikasanat kaava ja tiivis lausutaan. Ei sellaiseen pussinperän niemennokkaan tule raiteita ikinä. Kaavahanke kyllä kaatuu, kuten kaatui Espoon Histankin autokaupunkiviritelmä, jossa oli näön vuoksi mukana fantasiaraiteet ilman mitään junaliikenteen realistista toteutumisnäkymää.
Söderkullassa on tilaa rakentaa vaikka kuinka tiivistä, ei ole mitään oikeaa syytä mennä 5–7km päähän tekemään metsälähiötä.
Koska meillä nyt sattuu olemaan kesämökki tuolla kaava-alueella, arvodtasn tuon alueen luontoarvoja todella paljon. Silti on mönnettävä, että kyseinen kaava olisi hyvä, jos se vain olisi toteutettavissa. Väärä paikka ja raideliikenne puuttuu.
Elämme tietysti eri maailmoissa, mutta toive edes 1000 neliön tonteista on aika huvittava. Sellaisella patalapulla ei saa mitään omakotitaloasumisen hyötyjä, mutta kaikki riesat tulevat.
Hermoja lepuuttaakseen pitää lisäksi olla lomahuvila erikseen ja pari etelän lomaa vuodessa.
Vapaa-ajan asuntojen muuttaminen pysyviksi asunnoiksi pitäisi tehdä mahdolliseksi ihan ekologisista syistä. Jätevesipuolikin on nykyisellään hallinnassa.
Googlen mukaan Ode on kymmenen vuotta sitten kannattanut Matti Vanhasen puutarhakaupunki ajatusta. Onko näissä sitten lopulta muuta yhteistä kuin nimi. Ainakin Osmo rajaa joukon “joukkoliikenne” tarkoittamaan vain sen osajoukkoa “raidejoukkoliikenne”.
Puhdasoppiseen puutarhakaupunkiin keinotekoisesti rakennetaan luonto. Se on yhtä mahdollista kuin keinotekoisten saarien muodostaminen. Menee 20 vuotta, ennenkuin puutarha alkaa näyttää luonnolta. Tietysti voidaan siirtää 10 metristä puitakin, jos rahaa on.
Matti Vanhasen autoiluun perustuvaa puutarhakaupunkiajatusta en kyllä tiedä kannattaneeni. Itse asiassa julkaisin blogillani kuvan siitä, mitä Vanhanen tarkoittaa. Katso tästä
Juuri ihan samaa minä tässä tarkoitinkin, ei ole mitään järkeä että maanomistajat keräävät ansiottoman arvonnousun ja veronmaksajat maksavat investoinnit infraan. Aluerakentamissopimuksen muodossa maanomistajat rakentavat myös alueen infran, siis tiet, ratikkakiskot, viemärit, vesijohdot, lastentarhat yms eikä näitä jouduta rakentamaan veronmaksajien rahoilla.
On sitten vaikeampi kysymys missä muodossa maanomistajat saadaan osallistumaan alueen ulkopuolisen inran päivittämiseen.
Orimattilan Henna =) Löytyy myös raide ja kohta asema.
Tuota sanotaan sosialismiksi. Sosialismi on jo todettu ihan kelvottomaksi yhteiskuntajärjestykseksi.
Laajemminkin kuntien maanomistus, pakkolunastus mahdollisuus ja kaavoitusmonopoli on täysin kestämätön yhdistelmä. Kunnilta pitää kieltää maanomistus kokonaan keinottelutarkoituksissa. Kaupungin tehtävä on luoda edellytyksiä, ei varastaa kaupunkilaisilta.
Parhaat alueet on tehty Suomessa yhtiömuodossa, kuten Tapiola oli joskus ja Grani on yhä. Poliitikot eivät ole päässeet sotkemaan asioita, vaan nen on tehty puhtaasti liiketaloudellisin periaattein. Tapiola pilattiin aikoinaan, koska se oli osa Espoota, eikä tapiolalaiseten ääni kuulunut päätöksenteossa.
Tapiola olisi pitänyt erottaa omaksi kaupungikseen, jolloin tapiolalaiset olisivat saaneet kehittää aluettaan omiin tarpeisiinsa. Väitän, ettei mm. typerää metropäätöstä olisi ikinä tehty.
http://www.soininvaara.fi/Puutarhakaupungeista_131104.html
Kuntaliitoskuntalainen viitannee tähän vuonna 2004 vihreiden puheenjohtajana julkaisemaasi tiedotteeseen, jonka aloitit otsikolla:
Tuosta saa kuvan, että Vanhasen malli käy (so. kävi tuolloin), kunhan asutusalueille vedetään raiteet.
Huomaat kai, että kirjoituksessa oli puutarhakaupungille ehtoja, joita Vanhasen malli ei täyttänyt. Mutta olen jatkamassa tätä kirjoitussarjaa, ja palaamme tähänkin asiaan.
Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Itä-Helsingin Vartiokylässä, sellaisella omakotitaloalueella, jota on hankala ajatella puutarhakaupunkina. Aluetehokkuus taisi olla silloin tuo 0,2 ja sitä on nyttemmin nostettu muistaakseni tuplaksi eli 0,4. Vaikutukset maisemaan ovat olleet dramaattisia; tontteja on pilkottu ja eritasoisia uudisrakennuksia on noussut vaatimattomista talopaketeista aina loisteliaisiin kahitiililinnoihin ja rivareihin saakka. Lisääntynyt rakennusoikeus on hyödynnetty kahdella tavalla, joko jakamalla tontti ja rakentamalla toinen talo tai purkamalla vanha rakennus ja rakentamalla rakennusoikeuden mukainen uusi. Nyt rakennukset ovat sikinsokin ja korostuneen erityylisiä sekä samanlainen ahtauden ja sekavuuden tuntu on alkanut vaivaamaan Vartiokylää kuin jo aiemmin vaikka Pakilaa. Mutta tuntuu kelpaavan maksukykyiselle väelle.
Viime vuosina olen asunut muutaman viikon kesässä Vartiokylässä ja samalla on tullut pohdittua puutarhakaupunkiajattelua ja ylipäänsä miellyttävän omakotitaloalueen konseptia. Avaksessa on esitetty omienkin pohdintojen mukainen malli tälläiselle alueelle, tosin tuo kahden kilometrin halkaisija saisi olla pienempi. Eräs ratkaisu olisi rakentaa asemanseudulle muutama umpikortteli matalia kerrostaloja, jolloin asukasluku voisi olla sama ja asema ja sen yhteydessä olevat palvelut olisivat helpommin saavutettavissa.
Mielestäni sopiva tontin koko olisi 400–600 m², jolloin tehokkuudella 0,2 tuollaiselle voisi rakentaa noin 100 m² talon ja pihaakin jäisi riittävästi. Omakotitaloalueilla pysäköinti on tavallisesti järjestetty pihalle, katokseen tai talliin, ja n 500 m² tontilla ajoneuvojen säilytys lohkaisee pihasta huomattavan osan. Jos joukkoliikenneyhteys on riittävän hyvä, ei autopaikkaa tarvita ja pienenpikin tontti on ok.
Rakennusmääräyksiä pitäisi puutarhakaupungissa muuttaa poistamalla rakennuksen minimietäisyydet tontin rajoista, tärkeimpänä tiestä. Nykymääräykset pakottavat talon tontin keskelle, jolloin arvokasta pihamaata suorastaan haaskataan etenkin pienillä tonteilla. Pihalla omakotiasukas näyttää nykyään lähinnä säilyttävän ajoneuvojaan, grillaavan ja leikittävän lapsiaan tai kotieläimiään. Omenapuiden ja marjapensaiden sijasta istutuksina suositaan koristepensaita terassien ympärillä. Piha toimii siten asuntoa laajempana reviirinä ja lisäksi kesäisin olohuoneen jatkeena.
Vartiokylässä on ns Sunexin pellolle n 30 vuotta sitten rakennettu alue, ihan muutama kortteli, joka on mielestäni onnistunut esimerkki pienehköille tonteille sijoitetuista omakotitaloista. Itse en ole siellä asunut, mutta muutama kaveri asui. Toki talot ovat irti teistä, autopaikat vievät osan tontista ja arkkitehtuuristakin voi olla montaa mieltä, Vartiokyläntie Riskutiestä pohjoiseen Googlen kartassa: https://goo.gl/maps/O3QIf
Muuttokatokunnan kunnaninsinöörin painajaisuni on, että kaukajärven rannalla yksinään töröttävän kylmän tilan ostaa ja kunnostaa kodikseen monilapsinen perhe. Järjestä siinä sitten lakisääteiset koulukyydit läpi talven. Saattaa maksaa kymppitonneja per perhe ja vuosi.
Mökkikuntien kunnaninsinööreillä on kuulemma vastaavia painajaisia.
Pitäisi voida kaavoittaa kesämökkejä kesämökeiksi niin, että niissä saa kyllä asua ympäri vuoden jos haluaa, mutta kunnallisia palcveluja niihn ei oi vaatia sen enempää kuin kesämökeille nyt voidaan vaatia.
Kun kuulin suunnitelmista Karhusaaren rakentamisesta, totesin siltoihin tutustuessani, että eivät mene yhteen Visannin suunnitelmat tai eivät ainakaan luodut mielikuvat rakennettavan alueen suhteen. Leikekirjassa oli upea kuva Korsnäsin venesatamasta otettuna kohti Björkuddenia ja kuvassa on purjeveneemme idyllisessä maisemassa. Suunnitelman mukaan kevyen liikenteen silta, jota karhusaarelaisetkaan eivät pidä tarpeellisena, on 10 metriä korkea, eikä veneellämme olisi mitään mahdollisuuksia tulla kotisatamaan, maston korkeuden ollessa 16 m. Ei tietysti mitään väliä, olemmehan jo suunnitelmien toteutuessa lopettaneeet purjehduksemme tai ainakin vieneet veneemme toiseen satamaan.
On väärin luoda mielikuvia sellaisesta, mitä ei ole tarkoituskaa toteuttaa!
Kun kuulin suunnitelmista Karhusaaren rakentamisesta, totesin siltoihin tutustuessani, että eivät mene yhteen Visannin suunnitelmat tai eivät ainakaan luodut mielikuvat rakennettavan alueen suhteen. Leikekirjassa oli upea kuva Korsnäsin venesatamasta otettuna kohti Björkuddenia ja kuvassa on purjeveneemme idyllisessä maisemassa. Suunnitelman mukaan kevyen liikenteen silta, jota karhusaarelaisetkaan eivät pidä tarpeellisena, on 10 metriä korkea, eikä veneellämme olisi mitään mahdollisuuksia tulla kotisatamaan maston korkeuden ollessa 16 m. Ei sillä tietysti ole mitään väliä, olemmehan jo suunnitelmien toteutuessa lopettaneeet purjehduksemme tai ainakin vieneet veneemme toiseen satamaan.
On väärin luoda mielikuvia sellaisesta, mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa!
Vapaa-ajan asuntojen muuttamista pysyviksi asunnoiksi ei kannata estää ainakaan pelottelemalla koululaisilla. Tapaukset on erilaisia, mutta jos muuttaa paikkaan, jossa jo ennestään on koululaisia, on lisäkulut vähäisiä. Kouluautoreitit hinnoitellaan per kilometri, joten on samantekevää onko bussissa 5 vai 20 sierainparia. Vasta kun se viimeinenkin lapsiperhe lähtee, jää koulukyytejä ajamatta.
Maalle muuttaa myös jalat tukevasti ilmassa olevia, mutta normaalisti ymmärretään fyysisten palveluiden olevan tarjolla kuntakeskuksessa tai yhä enemmälti maakunnan keskuksessa.
Östersundom oli ehdottomasti oikein mainiota kaupunkirakennetta, mutta kun ne Natura- ja muut luontoarvot oli tiedossa, oli vain typeryyttä olla sijoittelematta sitä hyvää kaupunkirakennetta toisin. Natura-arvio teki vain työtä käskettyä, ja hyvä niin, turha sitä on Visannin virheistä syyttää.
Aika yleinen käsitys tuntuu olevan, että raskaan raideliikenneyhteyden varressa olevan puutarhakaupungin keskustaan kuuluu tai sopii myös kerrostaloja. Ja että siellä ei pitäisi olla tai liikkua juurikaan henkilöautoja. Mutta kauppoja ainakin päivittäistarpeiden hankkimiseen pitäisi kyllä olla. Lisäksi kävelymatka omakotitaloihinkaan ei saisi olla pitkä = muutamaa sataa metriä enempää. Harva nykysuomalainen viitsii kantaa kauppakasseja kilometriä ja vanhoilta ihmisiltä se ei edes onnistu. Pitäisi keksiä malli, jossa autolliset ja autottomat puutarhakaupungin asukkaat voisivat käyttää samoja junia Helsingin matkoihinsa. Onnistuisiko sellainen, että joka toinen seisake suunnitellaan jalankulkukeskukseen ja joka toinen peltoaukion viereen. Ja sen saman pellon vieressä olisi myös PIENI ostoskeskus PAIKALLISIA autollaliikkujia varten. Ja pääsisihän sinne ostoskeskukseen autotonkin ihminen, jos ajaisi junalla yhden pysäkinvälin.
Hah. Kivinokkaan haluttiin kaavoittaa 6000 asukasta, koska alue on ihan metroradan varressa, vain vähän yli kilometri asemalta.
En ymmärrä miten homma voi toimia niin, että (toimiiko se edes oikeasti?) yksittäinen ihminen voi muuttaa keskelle korpea ja kunnan on pakko järjestää sinne tietyt vähimmäispalvelut.
Järkevämpää olisi jos kunnan olisi itse asumiseen suunnittelemilleen alueille tuotettava nuo palvelut ja jos ihmiset haluavat asua muualla kuin siellä, sitten saavat hoitaa itse itsensä palveluiden äärelle miten parhaiten taitavat.
Pukinmäki? Asema, joka on kehä ykkösen päällä, ei sijaitse mitenkään erityisen keskeisesti Pukinmäkeä. Aseman ympäristössä on 70- ja 80- lukujen kerrostaloja. Jossain syrjemmällä on jokunen hassu omakotitalo. Mikä tästä tekee puutarhakaupungin?
Tuo on ihmetyttänyt minuakin. Jos talon voisi rakentaa lähemmäksi katua voisi piha-alue olla suojaisampi, rauhaisampi ja yhtenäisempi. Tiiviillä omakotialueella talon joutuu usein sijoittamaan ei niin ideaaliin paikkaan. Olisiko määräyksiä tehdessä ajateltu huomattavasti suurempaa tonttikokoa? Voisiko määräyksiä muuttaa?
Ei yksittäiselle ihmiselle, mutta lapsille.
“Perusopetuslain (628/1998) 32 §:n mukaan oppilaalla on
oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos perusopetusta tai
lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilo-
metriä pitempi.”
Jos yksittäinen ihminen saa muutettua kesämökin varsinaiseksi asunnoksi, kunnalla ei taida olla keinoja palauttaa asuntoa takaisin mökiksi, jos siihen muuttaa lapsiperhe.
Jos Helsingissä tunnustettaisiin, että se oikea kohtuullinen kävelyetäisyys metroasemalle on noin 500 metriä, niin se toisi turhan selvästi esille sen, miten väärä liikenneratkaisu metro on Helsingin kaupunkirakenteelle. Niinpä pitää jatkossakin valehdella, että vielä 1,5 kilometrin päässä metroasemasta on korkean palvelutason joukkoliikennevyöhykettä.
Vanhoissa pientaloissa koostuvissa kaupungeissa talo on kiinni kadussa ja takapihoille jää kunnolla tilaa. Omassa naapurissani on moderni talo, jossa pääosa tonttia on etupihaa, jota ei käytetä kuin parkkitilana (vaikka vähempikin riittäisi autoille), ja takapiha, jossa oleskellaan, on säälittävän pieni. Takana on varmaan jokin hyvää tarkoittava ajatus jostain 30-luvulta.
Totta, mutta tarkoitinkin yksittäistä kaukajärven lapsiperhettä. Kunnaninsinöörin pelkäämät kustannukset tulivat ennen kaikkea pitkän tienpätkän talviajan kunnossapidosta.
En nyt tiedä, onko tämä kunnaninsinöörin painajainen käyty KHO:ta myöten läpi, mutta tapaus on todellinen.
Koskeekohan tämä palveluvelvoite vain oppivelvollisuusikäisiä?
Se koske esimerkiksi oikeutta kotisairaanhoitoon ja muiohin vanhuspalveluihin.
Joo nuo tulivatkin oman kommenttini jälkeen mieleen kyllä. Mutta niissä on mahdollisesti tarveharkintaa ja asiakas voidaan passittaa johonkin keskukseenkin? Vai ovatko ne oikeasti niin subjektiivisia oikeuksia kuin alakoululaisen koulukyydit?
Puutarhakaupunki voisi toimia jos rakennettaisiin brick lane ‑tyyppisiä tiiviitä rivarialueita ja townhouseja tyyliin vanhat puutaloalueet. Ongelmana voi olla, että ne eivät vastaa perinteistä mielikuvaa okt-asumisesta.
Voi olla vaikea ymmärtää Kehä ykkösen sisältä, että ne syrjätiet ei ole Kunnan aurausvastuulla.
Hyvällä tuurilla Valtion tie ei ole kaukana, mutta alkupään auruuttaa asukas tai tiehoitokunta.
Pelkästään ei voi syyttää Arkadianmäkeä sivummalla asumisen hankaloittamisesta. Oman kunnan virkamiehistö tekee vähintäänkin passiivista vastarintaa, jottei uusia asukkaita tulisi kunnan reuna-alueille.
En asu kehä ykkösen sisäpuolella, ja kuten sanoin, kuvaamani tapaus on todellinen. Joku syy kai siihen passiiviseen vastarintaan on, koska sitä on joka kunnassa.
Berliinissä näky hyvin että tehokkaalla kaupunkiliikenteellä on myös kääntöpuolensa.
- Raideliikenne katkoo hyvin tehokkasti muun liikkumisen. Berliinissä kaupunkijunat olivat neliraiteisia, halkoivat ja eristivät alueet tehokkaasti toisistaan. Käytännössä kätevän kävelymatkan päässä oli ainoastaan lähin juna-asema.
- Osa junista oli nostettu katutasolta ylöspäin, mietin minkälaista mahtaa olla asua kaupungissa 3. kerroksessa kun alhaalta kaikuu katuliikenne ja ikkunan tasalla kolkuttelevat paikallisjunat.
- Metrosta on vähiten häiriötä maanpinnalle, mutta matkustajalle metroon pääseminen vaatii ylimääräiset 5 min kävelyä molemmissa päissä.
Siellä näki että tehokas kaupunkiliikenne vaatii myös ikäviä päätöksiä. Suomessa ei ikinä menisi läpi että vaikka Töölön läpi rakennettaisiin 3‑kerroksen ikkunoiden tasalla kulkeva pikaraitiotie.
Tuossa mittakaavassa yksityisautoilu olisi jo ihan matemaattinen mahdottomuus, raiteiden tilalla pitäisi olla 10-kaistaiset moottoritiet ja parkkitilan määrää en edes yritä kuvitella.
Et niin, enkä minäkään! Tarkoituksena onkin (ainakin alunperin) tehdä Hennasta nimenomaan autoton, tiivis, rauta- ja moottoritietä hyödyntävä puutarhakaupunki.
http://www.ladec.fi/filebank/1735–8__Kunnas_paivitys_ekotehokas_henna.pdf
Ihan kiva toive, ja sen voi toteuttaa rahalla. Tuollainen tontti Helsingissä kohtuullisen hyvällä pientaloalueella maksaa puolisen miljoonaa, ja siihen saa sitten rakentaa alueesta riippuen 300 m² taloa. Yhteensä on vaikea päästä alle miljoonan.
Toivoa siis aina voi, mutta saattaa olla parempi tarjota tuplamäärä tontteja niille, joille kelpaa se pienempi tontti ja talo puolella miljoonalla. Ja ainahan sitä voi halutessaan ostaa kaksi vierekkäistä tonttia.
Maata on vähän vaikea rakentaa lisää, joten tonttien koko ei ole ihan vapaasti valittavissa. Jos ne ovat isoja, ne ovat kalliita.
Kunta ei kiellä keneltäkään omakotialueella isoja pihoja. Halutessaan voi ostaa useampia vierekkäisiä tontteja. Aika vähän tällaista kuitenkin tapahtuu. Väljyyttä ei arvosteta niin paljon, että siitä oltaisiin valmiit maksamaan.
eetu:
Saavutetaanko tuolla muuta kuin — brick lane ‑tyyppistä pientaloaluetta?
Nimittäin jos se perinteinen (suomalainen) pientaloalue vetoaa perheisiin 4–6 henkeä ja brick lane ‑pientaloalue perheisiin 1–4 henkeä.
Ainahan voi rakentaa vaikka kuinka tiiviisti, mutta kellään ei ole minkäänlaista velvollisuutta asua niissä. Tiivis (luonnollisesti?) vetää puoleensa ensisijaisesti sinkkuja.
Pitäisikö oikein tiiviillä alueilla esim. Helsingin kantakaupungissa luopua omista keittiöistä ja saniteettitiloista jotta myös asukastiiviydessä saavutettaisiin se mitä oltiin tavoittelemassa.
OK, asukastiheys on kerrostaloalueilla korkeampi kuin pientaloalueilla, mutta mahdollisesti ei niin paljon korkeampi, että sillä olisi mitään vaikutusta alueen palvelutasoon? Onko mielikuva kaupungin keskustasta vanhentunut. Voiko kaupungin keskusta olla vauras pientaloalue?
Kaupungin keskusta ei voi olla vauras pientaloalue, koska se ei ole keskusta. Jos purkaisimme Helsingin keskustan ja rakentaisimme sinne Pakilan, kaupungille syntyisi keskusta jonnekin muualle, ksoka kapunki tarvitsee keskustan. Pakilaa pidetty liian tihestä rakennettuna, mutta sen asukastiheys on kymmenes osa vaikkapa Kallion asukastiheydestä. Ei sellainen haja-asutus pidä yllä mitään palveöluja.
Miksi kaupunginosan pitäisi olla joko pientaloalue tai kerrostaloalue? Eikö järkevin ratkaisu olisi rakentaa kunkin aseman ympärille ensin korkeaa ja tiivistä ja kortteli korttelilta sitten väljemmin?
Tehokkuus on parempi, asukastiheys on eri asia. Jos ne asunnot kuitenkin olisivat asumispinta-alaltaan suurempia, voisivat ne hintansa puolesta ainakin olla sinkkujen ulottumattomissa.
Korkean asukastiheyden omakoti- ja rivarialueet on käsittääkseni juurikin noita brick lane- ja townhouse-alueita. Kerrostaloalueen alhainen asumistiheys on kasvava ongelma lähiöissä. Miten L‑tonttien lohkominen on nostanut asukastiheyttä?
Omakotitalojen kohdalla suurin kustannus taitaa pääkaupunkiseudulla tulla sijainnista, eli saa sen isomman talon sitten syrjemmältä ja ne pari autoa ja silti tulee loppujen lopuksi halvemmaksi. Tarvetta lähteä puolivillaisiin puutarhakaupunkeihin pienemmälle tontille ja kuitenkin kovemmalla hinnalla ei siten olisi.
Menisivätkö pääradan varressa olevat Korso, Savio, Hiekkaharju jne. puutarhakaupungeista vai onko kyseessä jo satelliittikaupunki?
Jos perhe ehdottomasti haluaa omakotitalon ja suuren pihan, niin sitten suunta on kohti kehyskuntia, ellei pätäkkää löydy oikeasti paljon. Tonttimaa hyvältä (muttei erityiseltä) paikalta normaalilla rakennusoikeudella (e=0,3) maksaa suuruusluokassa 500 €/m2 (siis > 1500 €/k‑m2).
Aika moni kuitenkin haluaa omakotitalon muusta syystä kuin ruohonleikkuun ja lumenluonnin ilosta. Lapset voi takapihalle heittämisen sijasta käydä laittamassa kahdensadan metrin päässä olevan leikkipuiston telineisiin leikkimään apinaa. Koiran voi kusettaa takapihan sijasta muutaman kilometrin lenkillä läheisiin virkistyspuistoihin.
Tällä elämäntavalla omakotitalon ilot liittyvät omaan vapauteen, omaan maksuvastuuseen ja aika olennaisesti myös omaan äänimaisemaan. Tähän riittää se 300 m²:n tontti, jolle on rakennettu perhekokoinen pientalo. Tonttitehokkuus saadaan ylös.
Itse asiassa tiheimmät Helsingin ja Espoon pientaloalueet eivät välttämättä ole enää kovin kaukana tästä, jos tiivistymiskehitys jatkuu. Olisi mielenkiintoista tietää esimerkiksi Osmon mainitseman Pakilan tai jonkin muun rintamamiesalueen talomäärän kehittyminen. Tarvitaan vain se, että kaava sallii nykyistä korkeammat tonttitehokkuudet.
Olemassaolevilla pientaloalueilla ongelmana on korttelin koko. Kun kortteli on tehty 1500 m²:n rintamamiestonteille, sillä on syvyyttä 100 m (kaksi tonttia). Tämä johtaa tonttien pilkkomiseen ja kirveenversittamiseen. Ratkaisu ei välttämättä ole yhtä tehokas kuin tiheämmällä katuverkostolla, mutta ero ei lopulta ole suuri.
Liittyykö tämä arkkitehtuuriin/kaavaan vai asujaimistoon?
Sadan neliön omakotitalo ei ole kovin järkevä tuote. Tai neliöitähän lasketaan monella tavalla, mutta kun pienelle tontille on rakennettava 2- tai 3‑kerrosratkaisu, tasonvaihtotilat (suom. portaat) vievät kohtuuttoman osan talosta. (Tosin jos tarkoitit, että talon jalanjälki tontilla on 100 m², sitten asia on ihan eri.)
En oikein keksi, mihin niitä isoja autotiloja tarvitaan. Autopaikka vie 15 m². Jos tontti on kadunvarressa, mallia voi katsoa rintamiestaloista, joissa on usein kellarissa autotalli. Ei mene monta kymmentä neliötä tonttitilaa ajoluiskalle.
Kirveenvarsitonteilla tilanne on vähän hankalampi, mutta niissäkin joka tapauksessa tarvitaan ajoyhteys oven eteen (muuttoauto, ambulanssi, jne.), jolloin yhden talon tapauksessa autopaikan voi laittaa samaan paikkaan. Kahden talon tapauksessa (kirveenvarressa kaksi taloa) autopaikat laitetaan pihan perälle vierekkäin, jolloin ne vievät muutaman kymmenen neliömetriä.
Tietysti jos tontille pitää laittaa kaksi katettua autopaikkaa yhteen tasoon, niin sitä tilaa alkaa mennä. Usein sitä tilaa menee sikälikin enemmän, että se autotalli on täynnä roinaa ja autot pihalla…
Varmaankin kannattaisi, mutta kovin helposti siinä käy niin, että kaskustaan rakennetaan runsaasti sosiaalista asuntotuotantoa, ja sen jälkeen homma ei ehkä ihan samalla tavalla toimikaan. Pääradan varressa tästä on esimerkkejä. Siellä voi vaikka vertailla Puistolan asemaa ja radan itäpuolen pientaloaluetta ja länsipuolen Tapulikaupunkia.
Tuollaisista lähtökohdista on vaikea kehittää. Jos lännestä halutaan esimerkkejä, niin ei se Espoon asemankaan seutu niin hehkeää kaikin osin ole.
Olen kotoisin Korsosta ja nyt taas muuttanut sinne takaisin, eli muutama omakohtainen kommentti sen puutarhamaisuudesta.
Korso on vanhastaan valtava omakotitaloalue, joka on hiljakseen tiivistynyt kun tontteja on lohkottu ja sinne tänne tehty kerrostaloja.
Korson keskustan kaava on sellainen sekasotku että syylliset sietäisi laittaa viralta.
- Ns “Vanha keskusta” jossa kaupat ennen olivat on pelkkiä kirpputoreja ja baareja. Kaupat ovat levinneet ympäriinsä radan ja teiden reunoille, oudon rakenteen vuoksi siellä on todella hankala asioida.
- Hieno ja iso parkkihalli seisoo likimain tyhjillään, se rakennettiin juuri siihen kulmaan jossa on vähiten käyttöä.
- Viime vuosina tilannetta on korjailtu, mm pari uutta alikulkua ja kulkuväyliä. Mutta halalleen siroteltu keskusta ei palvele kunnolla ketään.
Liikenne:
- 1km junalle on ihan normaalia sellaiselle joka on siihen tottunut, mutta tottumattomalle se on ihan liikaa.
- Korsossa hyvin huomaa että syöttöliikenne VR:n kautta ei ole matkustajan kannalta mukavaa. Korso sijaitsee kahden moottoritien välissä, ja sivummalta Korsoa menevät suoran bussiyhteydet ovat suosittuja vaikka ruuhkat hidastavat. Silloin tällöin ehdotettu siirtyminen syöttöliikenteeseen junan kautta johtaa aina tiukkaan vastarintaan.
- VR:ää paljon moititaan, mutta itsellä ovat K/N ‑junat kulkeneet hämmentävän hyvin aikataulussaan. Vuoroväli 10min, itselle on sattunut työmatkaliikenteessä myöhästelyjä n joka toinen kk.
- Korso on liikenteellisesti ihan ok paikassa. Kaksi moottorietietä on lähellä ja junarata kulkee keskellä. Eli keskimäärin lapsiperhe pärjää helposti yhdellä autolla, mutta esim lasten harrastukset menevät hankalaksi jos autoa ei ole lainkaan.
Kerrostalot:
- Korso jakautuu selkeästi pienempiin lähiöihin, ennen kerrostalot olivat selkeästi omina alueinaan mm Mikkolanpuisto ja Kulomäki. Nämä vanhat tiiviit alueet ovat vähän syrjässä mutta säilyttäneet ehkä siksi jonkinlaisen elinvoimaisuuden, mm niissä on ihan toimivat kaupat ja muitakin palveluita.
- Uudenmpi kerrottalorakentaminen on keskittynyt lähemmän junaa Korson keskustan tuntumaan, mutta keskusta-alueen rakenne hukkaa kaupunkimaisuuden hyödyt. Korsossa voi asua keskustassa ilman että lähimaillakaan (500m) on yhtään ruokakauppaa.
Tuosta viimeisen lauseen väitteestä ainakin minä olen eri mieltä, sillä mm. edelliset kaksi omaa muuttoani todistavat ihan päinvastaista, vaikka kohtalaisen matalasta kerrostalosta (ydinkeskustassa) ja pienkerrostaloista (vähän kauempana keskustasta) kyse onkin.
Ensimmäinen niistä muutoistani lisäsi asunnon pinta-alaa, seuraava tehtiin samasta syystä. Myös taloyhtiön tontin koko kasvoi. Rahaa oli käytettävä kerta kerralla enenevästi, mutta nyt on vastapäiseen taloon etäisyyttä ja välissä on (luojan kiitos) pihaa sekä puitakin. Ei siis tarvitse enää katsella pelkkää vastapäisen talon seinää ja ikkunoita. Valoa ja varjoakin riittää, joten asunto ei myöskään kuumene kuten paljaassa kivikaupungissa (voi puistottomilla tai ilman lähiluontoa olevilla ruutukaava-alueilla tapahtua).
Puusto ja väljyys (yhtiön omalla tontilla ja asunnossa) luo asumisen laatua, jota ainakin itse arvostan ja josta olin valmis maksamaan. Mielestäni hyvässä kaupungissa on myös tilaa puille, pensaille, puistoille ja lähiluonnolle. Ilmaisia nuo asiat eivät tietenkään ole (, ja valitettavasti ahneet silmät niitä monin paikoin jo rakennusmaaksi himoitsevat!).
Tarkoitin, että aika vähän tapahtuu sitä, että yhtä asuntoa kohden ostetaan kasi tai useampi tontti ja jätetään ne ylimääräiset tontit pihaksi.
Vaikea sanoa. Se on ehkä monen tekijän summa. Olisikohan kyseessä ehkä se monen peräänkuuluttama rakentamisen inhimillinen mittakaava …
Ökytaloista tai sellaiset mahdollistavista kaavoista en pidä, sillä vaatimattomuus voi usein jopa kaunistaa. Liika varakkuudella prameilu saa aikaan jopa naurettavan lopputuloksen. Siisti, kaunis ja hyvinhoidettu, sekä ympäristönsä mittasuhteisiin sopiva arkkitehtuuri yleensä riittää ja on usein tyylikkäämpi kuin liian mahtaileva arkkitehtuuri, jota valitettavasti sitäkin näkee.
Ehkäpä nuo mainitut tekijät (kaava, arkkitehtuuri ja asujaimisto) saavat aikaan positiivisen vuorovaikutuksen toisiinsa nähden … , jonka satunnainen kävijäkin voi aistia. Em. alueiden asujaimiston tuntemus jää tietysti osaltani jossain määrin vajavaiseksi, kun en työskentele paikallisen päivähoidon, koulun tai terveydenhoidon palveluksessa millään noista alueista (enkä ole poliitikko!).
Tarkoitan siis lähinnä sitä, että hyvä, onnistunut kaava ja laadukas arkkitehtuuri saattavat ehkä houkutella alueelle juuri sellaisen asujaimiston, joka osaa arvostaa aluettaan, siitä ja sen ympäristön kunnosta myös huolta kantaen (ja huolehtien).
Kysyin siksi, että onnistuit juurikin valitsemaan alueita, joilla on hyvin vähän sosiaalista asuntotuotantoa, ja joilla asukkaiden tulo- ja koulutustaso on korkea.
Mainitsemistasi ainakin Kulosaaren, Lauttasaaren ja Munkkiniemen ranta-alueet ovat kyllä monella tavalla oikein kivan näköisiä, mutta jollakin tavalla jopa pejoratiivinen ilmaisu “öky” voisi tulla ko. alueilla hetkittäin mieleen.
Tässä suhteessa ahkä sitten pikemmin tarkastelisin Meilahtea paremmin monistettavissa olevana alueena. En tosin itse osaa pitää Mannerheimintien vartta niin kovin kauniina, mutta kysyms on varmasti makuasiasta. Meilahdessakin on lisäksi monenlaista Mäntyniemestä White Ladyn taloon.
Laitanpa Ulkosuomalaisen Suomeen paluumuuttoa harkitsevan näkemyksen tuohon Soinivaaran kirjoitukseen; Tutkijan Markus Jokelan tutkimus mukaan niiden ÄO kasvaa, jotka muuttavat maaseudulta tai kylistä kaupungeihin eli tama on ollut luonnollinen ja hyvä suuntaus. Lisäksi ne jotka muuttavat kaupungeista ulkomaille myös heidän ÄÖ kasvaa, koska he uudessa ympäristössä imevät vaikutteita ja perspektiiviä asioihin toisinkuin maaseudulle tai kotosuomen kaupungeihin jäävät. Tämän jälkeen ÄO kehitys tutkimuksen mukaan ei kasva enää, jollei henkilö muuta takaisin, koska tällöin hän voi tuoda kaiken sen tietämyksensä ja perspektiivinsä mukanaan kotimaahansa minkä on oppinut kehittäen maata edelleen uusilla ideoilla.
Tässä on mielestäni Suomen mahdollisuus; Suomi on vielä onneksi varsin harvaan asuttu maa ilman saasteita tai sosiaalisista ja kulttuurieroista johtuvia eri routujen välisiä ongelmia esim. kouluissa(paitsi joissain Helsingin ja kaupungien lähiöissä). Siellä on hyvät koulut, se on maa missä varmasti monet jopa ulkolaiset haluaisivat kasvattaa perheensä Suomen puutarhamaisessa tai maalaismaisemissa ainakin pikkulapsesta nuoreksi aikuiseksi asti. Tämän jälkeenhän nuoret alkavat jo haaveilemaan kaupunkiin opiskelemaan lähdöstä ja yhä useammat lähtevät myös ulkomaille työn perässä.
Minusta Suomen pitäisi yrittää pitää heistä kiinni!
Tarjoten ainakin siinä vaiheessa kun heidän on aika perustaa perhe tai halua muuttaa rauhallisimmille kotikulmille esim. keski-euroopan kaltaisia usein pieni ja tiiviisti rakennettu mutta hiukan erossa toisistaan oleva pikkykylä, joka sijaitsee luonnonrauhassa lähiviljelypellot, metsät ja järvet eri kyläyhteisöiden(kauppaloiden) välissä. Ne ovat yhteisöllisiä ja siksi turvallisia (jos poliisejakaan ei enää ole) tai kuten Suomessa oli aikoinaan kauppalat tai kuten esim. catskill alue ja erityisesti Woodstock New Yorkin osavaltiossa .
Toivomuksenani olisi päästävä eroon tylsistä ja tylsistyttävistä kerrostalo lähiöistä joissa eletään siiloissa eristäytyneenä ja liian usein virhahallinnon hyysättynä. Sensijaan rakentaa itse ecologisesti kestävä ja varsin tiiviisti rakennettuja omavaraisia noin mile:n läpimitaltaan olevia äly-kyläyhteisöjä, joissa niiden osaavat asukkaat kohtaavat ja joista voi vuokrata/ostaa/rakentaa edullisemmin talon tai rivitalon tai rivatalo-työpajan.
Siinä yhteisössä on myös muita saman alan osaajia(klusteri-ajattelu) eikä verot mene aina virkahallinnon hyysäämiseen tai heidän pakkosäätämiin palveluihin vaan omatoimiseen tekemiseen! Siellä vanhuksista huolehditaan itse tai hyväkuntoiset vanhukset huolehtivat lapsista. Palveluita tuotetaan 3D-printtereillä uusista luonnosta keksityillä materiaaleilla ja tuotteita innovoidaan yhdessä perinteisellä suomalaisella talkoohengellä jne(joista mahdollisesti syntyy uusia businessmalleja, huom. koska tekemistä ja kädentaitoa-osaamista ei ole eriytetty keksimisestä!!)
Erityisesti kaikki pyrkisi siis perustamaan pien-yrityksiä paluumuuttajien ja muiden saman alan osaajien, sekä maahanmuuttajien kanssa, koska Kaikkien pitäisi lähteä tyhjästä ilman työtä!!! Mitään verorahoilla hyysättyä täysin kouluttamattomien tai omaa kulttuuriaan ylistävien maahantulijoiden maahanmuuttokeskusta tai asuttamista en tarkoita vaan itse Suomeen tulleita integraatiohaluisia, jotka haluavat pärjätä omillaan ja osaavat myös tehdä jotain. Mitään ei anneta ilmaiseksi paitsi perusraha pahimman yli näin integroituminen on haluttavampaa.
Uskon, että sillä tavalla paluumuuttajat ja muut maahanmuuttajat integroituisivat Suomeen myös suomalaisten osaajien kanssa paremmin ilman häiriöitä, kuten aikoinaan kun karjalaiset asutettiin kyliin ja työtä tehtiin alusta asti yhdessä luontaisesti kuten muualla maailmassa esim. Yhdysvallat.
Tälläistä luonnollista yhteistyötä eri maahanmuuttajien tai suomalaisten välillä ei tapahdu lähiöiden siiloihin suljettuina yhteiskunnan hyysättynä ilman työpaikkaa tai mahdollisuutta edes yrittää yksin ilman verkostoa oudossa ympäristössä kuten nyt joutuu.
Myös työttömillä kaupungilaisilla pitää olla mahdollisuus muuttaa takaisin edullisempiin kyläyhteisöihin, joista voi uudestaa ponnistaa, ja joissa ainakin elinkustannukset ovat edullisempia johtuen lähiruuantuotannosta, sekä yhteisöllisistä itsetuotetuista palveluista ilman veroriistoa!
Kuten tiedämme, ettei työtä ole enää tulevaisuudessa samalla tavalla robottien viedessä monet työpaikat jne. Maaseudulla on marjat metsissä ruoka pienpalstoilla sekä omatoimisuus tuottaa palveluita ja luonnosta uusia “kehdosta kehtoon” innovaatioita kansainvälisille markkinoille itsensä tai kyläyhteisön hyväksi ilman jokapaikkaan ulottuvaa säätelevää ja rajoituksia lisäävää hallitsevaa virkahallintoa.
Tämä on mielestäni tulevaisuus, nykyinen ylisuuri virkahallinto ja heidän julkiset kalliit infra-hankkeet ja hyysäyspalvelut ajavat ihmiset vain riippuvaiseksi heistä sekä tylsistyttävät heidät…mikä taas ajaa lopulta Suomen talouden kuralle kuten Neuvostoliiton aikoinaan!
Ainakin yksittäistapauksissa kansalaisen kokonaistuottavuutta voisi kasvattaa kannustamalla hänet muuttamaan marja- ja sienimetsien läheisyyteen. Jonkun, aika monenkin ja etenkin poliitikkojen, mielestä tämä olisi jonkinlaista yhteiskunnallista luovuttamista ja taantumusta. Hämmentävää. Jos kansalainen ei de facto pysty myymään tuntiakaan työtään markkinoille niin miksi ihmeessä hänen ei kannattaisi siirtyä kasvattamaan edes perunansa itse? Tai siis todellakin kannattaa, mutta miksi meillä on vallalla yhteiskuntasopimus jossa hän muuttaa kaupunkiin asumistuelle? Kuka hyötyy?
Ei kyllä ole markkinatalouttakaan että maanomistajat keräävät hyödyn ja veronmaksajat maksavat kulut. Siis voitot ovat yksityisiä mutta kulut sosialisoidaan.
Kun kunta kaavoittaa alueen, se normaalisti sitoutuu myös rakentamaan, veronmaksajien rahoilla infran eli vedet, viemärit, kadut, koulut ja lastentarhat. Samalla maanomistjat keräävät suuren ansiottoman arvonnousun investoimatta euroakaan.
Pakkolunastus on toki rankka keino ja loukkaa yksityistä omistusta mutta kyllä loukka minua veronmaksajana jos minun rahani lahjoitetaan jollekulle maasijoittajalle. Tämän takia ehdotinkin että paras ratkaisu olisi juuri Tapiolan tyylinen aluerakentamissopimus jossa maanomistaja vastineeksi maan arvonnoususta rakentaa sen infran.
Käytännössä tälle on kaksi estettä, moni maanomistaja edelleen odottaa että hänen ei tarvitse investoida Euroakaan vaan kaikki tulee veronmaksajien pussista jä hän voi kerätä voitot. Espoossa oli Kauklahdessa tällainen tapaus, maanomistaja ei ollut valmis tekemään aluerakentamissopimusta jolloin kaupungille ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin känynnistää pakkolunastusprosessi. Kas kummaa juuri ennen kuin pakkolunastuspäätös tuli, maanomistajan mieli muuttui ja sopimus alkoikin kinnostaa.
Toinen ongelma on hajanainen maanomistus. Jotta aluerakentamissopimus voidaan tehdä pitäisi maan olla jonkun tahon hallussa joka sopimuksen voi tehdä. Tämä siis käytännössä tarkoittaa että maan pitäisi olla jonkun yhtymän omistamaa. Hajanaisen maanomistuksen tapauksessa vaan maanomistajalla ei ole mitään pakkoa myysä maataan yhtiölle, ei vaikka saisi maansa arvoa vastaan yhtiön osakkeita ja sitäkautta arvonnousuhyötyä.
Pakkolunastusta vähemmän maanomistusta siis loukkaisi toimenpide jossa maat voitaisiin pakkoyhtiöittää siten että maa-omaisuus vaihdetaan yhtiön osakkuuksiin.
Kiitos teille, herra Soininvaara, kansanedustajani, kirkkaasta ajatuksenkulusta asiassa kuin asiassa, arvostan! Miten arvioisitte Östersundomin tilanteen kehittyvän, onkohan mahdollista, että asia vielä etenee siihen asti, että alueen rakentaminen päästään aloittamaan?
Mitkä ihmiset asuisivat omakotitaloissa, jos tällainen puutarhakaupunki toteutuisi?
Nyt omakotitalo on vaihtoehto vain varakkaille ja erittäin hyvätuloisille, sillä uusi omakotitalo mistään päin Helsinkiä maksaa keskituloiselle noin 20 vuoden nettotulot.
Olisiko omakotitalo tuolloin vaihtoehto myös muille, kuin hyvätuloisimmalle 5%:lle?
Nyt Tokiostakin saa omakotitalon halvemmalla kuin Helsingistä.