(Kirjoitus on julkaistu kolumnina Savon Sanomissa)
Sähkön markkinasäännöt eivät tue strategisia energiainvestointeja
On aika turha kinata siitä, mikä on ydinvoiman osuus Suomen energiatulevaisuudessa. Pallo on markkinoilla. Ydinvoimaloille on myönnetty lupia enemmän kuin on halua niiden toteuttamiseen.
Ydinvoimaa ei saa Suomessa omistajan kannalta kannattavaksi mitenkään. Jos verkkoon jysäytetään kerralla yli tuhat megawattia tarjontaa, sähkön hinta laskee niin alas, ettei ydinvoimaan sijoittanut saa rahojaan takaisin. Hyöty menee kokonaan kuluttajille ja tappiot omistajille. Ydinvoima voi olla kannattava vain kuluttajien omistamana. Kunnat ovat aivan väärä taho ydinvoimaa omistamaan. Teollisuus olisi paljon parempi, mutta silloin pitäisi velvoittaa taakankantoon koko teollisuus sähkön käytön suhteessa.
Ydinvoiman vastustaja voi iloita tästä sähkömarkkinoiden ohjausvirheestä, mutta valitettavasti se koskee kaikkia strategisia energiainvestointeja. Nykyinen sähkönmarkkinajärjestelmämme spottihintoineen ohjaa nerokkaasti voimaloiden käyttöjärjestystä, mutta on kelvoton ohjaamaan investointeja. Siksi meillä on ehkä maailman paras 1980-luvun sähköntuotanto, mutta muutos kohti uusia, vähähiilisiä energiamuotoja käy hitaasti. Markkinaehtoisesti sähköntuotannon omavaraisuutta ei saavuteta koskaan, koska näillä pelisäännöillä huoltovarmuuden kannalta riittävä sähköntuotantokapasiteetti merkitsisi halpaa sähköä ja kannattamatonta tuotantoa. Kuitenkin yleiset syyt puoltaisivat riippumattomuutta Venäjän tuonnista.
Monet muut maat, esimerkiksi Saksa ja Britannia, ovat hylänneet markkinamekanismin energiatulevaisuuden ohjaajana ja valinneet voimakkaan valtiolliseen ohjauksen.
Valtiolla skitsofreninen suhde tuulivoimaan
Voimakkaasti valtio kyllä edistää tuulivoiman rakentamista. Tuulivoimalle luvattu syöttötariffi on niin korkea, että kyse on ylikompensaatiosta. Sama valtio, joka yhdellä kädellä tukee tuulivoimaa ehkä vähän liikaakin, estää toisella kädellä sen rakentamista. Ympäristöviranomaiset ovat asettaneet tuulivoiman sijoittamiselle Suomessa niin korkeita vaatimuksia etäisyydestä asutukseen, ettei esimerkiksi Uudellemaalle voi rakentaa käytännössä yhtään tuulipuistoa. Samat normit Tanskaan sovellettuina olisivat estäneet kaikki Tanskan tuulivoimalat. Jotain on pahasti vialla Suomen päätöksentekokyvyssä. Tuulivoimaa tulee joko suosia tai kieltää, mutta surkuhupaisa on tilanne, jossa yksi viranomainen suosii ja toinen kieltää.
Turveinvestoinnit kovin riskipitoisia
Juha Sipilän kanssa olimme eri mieltä turpeenpoltosta. Juha Sipiläkin myönsi, että turve aiheuttaa poltettaessa ilmastonmuutosta siinä missä kivihiilikin, mutta hän halusi kuitenkin suosia sitä kotimaisen työn nimissä. Voi kuulostaa yllättävältä, mutta minusta turpeen poltto ei ole merkittävä ilmasto-ongelma, koska se syö päästöoikeuksia ja pakottaa vähentämään vastaavan määrän päästöjä jossain muualla.
Minä vaan pidän rahan investoimista turpeen polttoon virheenä, koska kaiken järjen mukaan jossain vaiheessa ilmastonmuutoksen torjuminen otetaan vakavasti ja päästöoikeuksien hinnat nousevat merkittävästi. Silloin turve muuttuu täysin kannattamattomaksi ja turvevoimaloihin tehdyt investoinnit käyttökelvottomiksi. (Ydinvoimasta voi silloin tulla kannattavaa, myönnetään.) Omaa rahaani en turvevoimalaan laittaisi, enkä kehota ketään muutakaan laittamaan.
Turveväki on inttänyt valtiolta lupausta maksaa turvevoimaloiden päästöoikeudet. Epätoivoista? Jos Suomessa voisi tehdä noin kotimaisuuteen vedoten, pitäisi sama oikeus suosia kotimaista energiaa myöntää kaikille hiilentuottajamaille.
Aurinkoenergiassa on ratkaisu, mutta Suomen asemaa se heikentää
Ilouutinen on, että aurinkoenergia ratkaisee aikanaan globaalit energiantuotannon ongelmat. Huono uutinen on, että sähkö tulee tällöin olemaan halvempaa meitä etelämpänä, mikä tarkoittaa, että energiavaltainen teollisuus siirtyy lämpimämpiin maihin. Vuodessa Suomeen tulee kyllä aurinkoenergiaa melkein yhtä paljon kuin Saksassa, mutta se tulee kesällä ja sähköä tarvitaan talvella.
Auringonvaloa sähköksi muuttavista kennoista on tulossa niin halpoja, että aurinkovoimalan hinnasta valtaosa onkin itse rakennelman hintaa – siis sen pinnan rakentamista, mihin kenno kiinnitetään. Kun näin käy, vähän väärässä kulmassakin oleva pinta kelpaa, jos se on ilmainen. Niinpä katot tullaan päällystämään aurinkokennoilla siellä, missä ei ole lunta.
Aurinkoenergiaa ei kannata muuttaa sähköksi, jos loppukäyttö kuitenkin on lämpöä. Lämmönkerääjien hyötysuhde on paljon parempi ja lämmön varastointi paljon helpompaa. On henkistä laiskuutta, että pientaloissa lämmintä käyttövettä ei lämmitetä auringon avulla. Riittäisipä auringon lämpö itse rakennuksenkin lämmittämiseen melkein koko vuodeksi.
Nettolaskutus ja tuntikohtaiset hinnat
Meillä voisi olla paljon enemmän pihapiirissä tuotettua aurinko- ja tuulienergiaa, jos kotitaloudet voisivat syöttää ajoittaisen ylimääräenergian takaisin sähköverkkoon niin, että ne maksaisivat sähkölaskua vain ostetun ja myydyn sähkön erotuksesta. Ajankohta täytyy toki ottaa huomioon. Kesällä halvan sähkön aikaan tuotetulla ylijäämällä ei voi suoraan korvata kallista sähköä talvella. Sähköllä on oltava tuntihinta, mutta sen on oltava sama molempiin suuntiin.
Muutenkin olisi kiire päästä tuntikohtaiseen sähkölaskutukseen. Todella paljon primaarienergiaa säästyisi, jos kotitalouksilla olisi jokin intressi ajoittaa omaa sähkönkulutustaan. Kun sähkön hinta nousee äkisti, ei ole mikään temppu panna sähkölämmitystä pois päältä pariksi tunniksi, pakastinta tunniksi ja lykätä saunan lämmitystä. Tämän automatisointi on seuraava suuri investointi, joka jakautuu pieninä investointeina miljoonaan kotiin. Tästä paneelimme oli yksimielinen.
OS: ”On henkistä laiskuutta, että pientaloissa lämmintä käyttövettä ei lämmitetä auringon avulla.”
Meillä on suurehko lämpimän käyttöveden tarve, ja varaaja sekä hyvää tasopintaa olisi valmiina. Olen useita vuosia yrittänyt pyytää tarjouksia aurinkokeräimistä. Tarjoukset ovat vain sitä luokkaa, että saisin maksaa aurinkokeräimiäni pari kymmentä vuotta sähköenergian hinnalla laskettuna. En oikein tiedä, kuka se laiska on? Esim. Saksanmaalta näyttäisi saavan keräimiä ihan kohtuuhinnalla, mutta ei Suomesta.
Ei pidä paikkaansa. Kysymys on suhteellinen ja suhteessa jo vähäinenkin ohjaus on aiheuttanut molemmille maille suuria energiataloudellisia haasteita ja saanut ottamaan takaisin osan niistä suhteessa vielä vähäisistä askeleista.
Aivan syystä. Meluhaitat aiheuttavat mm. stressiä ja unettomuutta, mitkä eivät ole yhteydessä vain yleiseen elämisen mukavuuteen vaan pidemmällä aikavälillä myös vakavampiin sairauksiin. Lähes kaikkialla, missä tuulivoimaa on asutusten läheisyyteen vähänkään mittavammin rakennettu, sitä myös vastustetaan voimakkaasti. Niin ei rakenneta hyvää yhteiskuntaa.
Järkeilemällä päinvastoin päätyy siihen johtopäätökseen, että tätä EI tule tapahtumaan. Tämä on usein blogilla toistunut keskustelu, jossa et mielestäni ole koskaan tuota kantaasi perustellut, vaan lähinnä sen toistanut.
Kehittyvät maat tuottavat globaalissa taloudessa jo yli 2/3 päästöistä ja heidän osuutensa kasvaa. Länsimaista Australia on käytännössä vetäytynyt ilmastopolitiikasta, Yhdysvalloissa republikaanit estävät lainsäädännön läpimenemisen kongressissa ja senaatissa ja jos tätä yritetään kiertää EPA:n kautta suuressa määrin, niin tuloksena on loputon oikeusjuttujen vyöry, kuten olemme jo nähneet esimakua. Öljyntuottajamaista useimmat vastustavat ilmastosopimusta, etunenässä arabimaat, mutta myös mm. Venäjä.
Vaikein, ja ylipääsemätön, este tuolle visioimallesi ”vakavasti ottamiselle” on se, että kehittyvät maat, kasvavat ja vaurastuvat Kiina ja Intia etunenässä, eivät tule globaaliin ilmastosopimukseen tulemaan mukaan tavalla, joka vaarantaisi maiden talouskasvua. Eikä mitenkään ole synnytettävissä sen mitan kompensointijärjestelmiä, so. globaaleja tulonsiirtoja, joita maat vaativat, jotta asia olisi sovitettavissa.
Tulisi unohtaa haaveilu globaalista sopimuksesta, jonka myötä ja pakottamana vasta ruvettaisiin ”ottamaan asiat tosissaan”. Mieti nyt vakavasti. Vaikka sellainen sopimus huomenna allekirjoitettaisiin, niin kuinka moni länsimaa irtautuisi sopimuksesta sillä hetkellä, tai no viimeistään seuraavien vaalien jälkeen, kun taloudelliset vaikutukset löisivät moninkerroin lujempaa kuin eurokriisi. Demokratiassa ei ole sopimuksia, joista ei voitaisi irtautua.
Jos CO2-päästöjen vähentäminen on päämääränä, niin pitäisi sen sijaan miettiä taloudellisesti ja elämäntavallisesti matalan kynnyksen ratkaisuja. Näitä ratkaisuja olisi sitten kehitettyinä ja toimiviksi osoitettuina helpompi tarjota myös kehittyville maille. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Korvataan öljyä ja hiiltä (liuske)kaasulla ja (seuraavien sukupolvien) ydinvoimalla.
Tähän ratkaisuun olisi voitu alkaa panostaa jo vuosikymmeniä sitten.
Teidän vihreiden energiafilosofianne on takuu sille, että öljyn ja hiilen runsas käyttö jatkuu. Koska haluatte vaikeita, utopistisia, lopulta mahdottomia ratkaisuja, ja tämän mahdottoman yrittämisen epäonnistuttua tukeudutaan siihen tuttuun ja turvalliseen. Oman maailmankuvan ja identiteetin ja ’oikeassa olemisen’ todentaminen tärkeämpää kuin konkreettiset tulokset.
Olet väittänyt tätä monesti ennenkin, mutta et tunnu noteeravan siihen kohdistettua kritiikkiä. Lainaanpa, mitä kirjoitin aiheesta kun edellisen kerran tämä täysin sama aihe oli esillä:
”50% kaavaillusta vuoden 2060 sähköntuotannosta edellyttäisi maa-alaa n. 500,000km2. Tämä sisältää IEA:lla myös hyvin optimistisen arvion energiatehokkuuden lisääntymisestä ja sitä kautta maltillisesta energiankäytön noususta. Todellinen tarvittava maa-ala voi siis olla vielä huomattavasti suurempi, kun epävarmuustekijät huomioidaan.
Kun sitä vapaata maa-alaa lähdetään etsimään, niin päädytään helposti kauas asutuskeskuksista, myös mantereiden rajojen ylitse. Tämä edellyttäisi ns. supergridia, joka on fuusioenergian tavoin ”aina 50 vuoden päässä” vihreiden vanhaa slogania lainaten. IEA:n arvion mukaan ei ole takeita siitä, että tällainen vihreiden visioiden sähköverkko olisi teknologisesti mahdollinen. Ehkä se on, mutta ainakin se on vielä hyvin kaukana. Myös poliittisesti. Arabisyksy tuskin on lisännyt uskoasi aurinkosähkön Sahara-visioon.
Vesivoimaa voidaan hyödyntää tukena vain rajallisesti, eli tarvitaan sekä huimasti kohentunutta akkutekniikkaa että riittävästi varavoimaa, sillä parhaillakin alueilla aurinko paistaa vain murto-osan päivästä ja energiaa tarvitaan usein eniten silloin kun aurinko ei paista. Sekä vaadittu akkutekniikka että varavoima tietysti nostavat aurinkoenergian hintaa aivan siitä riippumatta, kuinka paljon tehokkaampia ja huokeampia aurinkopaneeleista saadaan kehitettyä. Hintaa pienelle osuudelle sähkön kokonaistuotannosta ei voi ekstrapoloida hinnaksi siihen tilanteeseen, jossa aurinkoenergialla olisi tarkoitus tuottaa kymmeniä prosentteja maailman sähkön(saati energian!)kulutuksesta. Superakkuihin pätee tietysti sama kuin supergridiin ja fuusioenergiaan.
Tämä on todella suuri logistiikka- ja kustannusongelma myös lisäksi siitä syystä, että täytyy varautua poikkeusoloihin. Tekninen yhteiskunta ei kestä, ei taloudellisesti eikä sosiaalisesti, pitkittynyttä blackouttia. Viikkoja kestävä poikkeuksellisen pilvinen vaihe tulee paneelikeskittymän alueelle ehkä vain kerran 10 vuodessa tai 20 vuodessa, mutta siihen täytyy olla varautunut niin, että se voi tulla koska tahansa.
Mm. näistä syistä IEA optimistisessakin skenaariossaan arvioi, että tarvitaan selkeä ja riittävän korkea hinnan asettaminen CO2-päästöille ja hiukkaspäästöille, sekä aurinkoenergian subventoimista vielä kauas tulevaisuuteen, jotta aurinkoenergia voisi sähköntuotannossa kilpailla fossiilisten kanssa ja saada 50% osuuden sähköntuotannosta vuoteen 2060 mennessä.”
Aurinkoenergian varastointi talveen on muka ongelma, vaikka luonto on sen jo ratkaissut. Turpeeseen sitoutuu aurinkoenergiaa koko ajan, pitäisi vain saada vihreiltä lupa purkaa näitä varastoja, edes nettokasvun verran. Seuraava jääkausi tai ilmastonmuutos ne joka tapauksessa purkaa.
Aurinkokeräimiä voi jokainen mig-hitsaustaitoinen tehdä itse. Kursseja järjestetään ympäri maata. Halpaa ja toimii.
Kun kerran et omaa rahaasi laittaisi turvevoimaan, olet varmaankin sijoittanut ydinvoimayhtiöihin?
Laskeskelin ja piirtelin keväällä huvikseni erilaisia konstruktioita, joissa aurinkoenergialla kesäisin pumpattaisiin vettä suurennettuihin Lokkaan ja Porttipahtaan. Sitten talvella laskettaisiin Kemijokea pitkin suurennettujen voimalaitosten läpi.
Sitten eräs vaihtoehto oli valtavan peilijärjestelmän rakentaminen Perämeren pohjukkaan, joka höyrystää vettä. Tämä höyry nousee ylös ja sitten se tiivistetään ja lasketaan painovoimalla putkea pitkin Porttipahtaan. Talvella sitten lasketaan vesivoimaloiden lävitse.
Tosin en tietenkään laskeskellut mitä tälläisten konstruktioiden rakentaminen maksaisi, enkä sitä, että olisiko niiden valmistaminen nykyisillä materiaaleilla edes mahdollista. Utopiaa. :-]
Siis talvellahan aurinkoenergiaa ei juurikaan maanpinnalle osu täällä pohjolassa, mutta kun mennään tarpeeksi ylöspäin niin sitä on käytössä rajattomasti. Jos vain olisi nanomateriaaleja, joilla voitaisiin rakentaa peileille jalustoja, niin aurinkoenergiaa saataisin läpi vuoden.
Jos ajatellaan omavaraisuutta, työllisyyttä ja uusiutuvaa energiaa, niin ei meillä ole oikein muuta vaihtoehtoa (toistaiseksi), kuin metsähake.
Sen hyödyntämiseksi pitäisi logistiikkaa muokata sellaiseksi, että sitä saadaan kuljetettua riittävän suuria määriä ja riittävän suurelta alalta. Esimerkiksi Etelä-Lapista saakka pitäisi saada halvalla puuta etelään. Täytyisi rakentaa paljon lisää rautatietä ja ottaa käyttöön maantiejunat.
Jos kriteerit ovat omavaraisuus, työllisyys ja uusiutuvuus, niin metsähake on ainoa realistinen vaihtoehto. Vaikka energiasisältö on heikko.
Tarvittaisiin paljon uutta raidetta puukuljetuksille ja sähkövetureita. Ellei sitten kyetä diesel vetureille tuottamaan biodieseliä. Samoin pitäisi kyetä ajamaan ne tukkirekat biodieselillä sinne ratapihalle ja ponssenkin pitäisi kyetä kulkemaan biodieselillä.
Tämä ei ole mahdotonta, mutta se pitäisi suunnitella kunnolla ja sen toteuttamiseksi tarvittaisiin todella suuret panostukset logistiikkaan.
Vastapainoksi tarvittaisiin luonnonsuojelualueita ja erämaakäytäviä, jotta monimuotoisuus kyettäisiin säilyttämään. Hakkuita pitäisi kyetä kehittämään mahdollisimman vähän luontoa rasittavaksi ja metsän nopeamman uusiutumisen suuntaan. Sitten myös metsäojitus sellaiseksi, että päästöt vesistöihin minimoidaan, jossa on kyllä uusilla tekniikoilla raporttien mukaan onnistuttukin.
Ennen kuin aletaan miettimään energiantuotantomuotoja, niin pitäisi selvittää, mitkä ovat tärkeimmät kriteerit. Hinta, työllisyys, omavaraisuus vai uusiutuvuus? Vai kaikki nämä? Osa noista?
Aurinkosähköä ja -lämpöä kannattaa kyllä hyödyntää aina kun se on mahdollista.
Sitä pitäisi tukea asettamalla nämä tuotteet vapaiksi ALV:n suhteen. On aivan idioottimaista verottaa näitä järjestelmiä senttiäkään.
Nettoutuksen ongelma on usein se, että tuotanto syntyisi halvemman spotin aikana ja kulutusta tarvittaisiin kalliimmilla tunneilla.
Nykyiset uudet teknologiset ratkaisut voivat vähentää peruskuormaa, mutta lisätä piikkituntien todennäköisyyttä eli kulutuksen volatiliteetti voi kasvaa.
Sähkön siirron hinnoittelussa mennään kohta kohden tehopohjaisia hinnoittelumalleja, koska muuten ristisubvention määrä kasvaa liian suureksi.
Tuo ei valitettavasti kuulu minun ydinosaamisalueeseen. Toivottavasti kurssit tuottavat ammattilaisia aurinkokeräimien asennukseen ja myyntiinkin, jotta hintataso saataisiin EU-tasolle Suomessakin.
Ydinvoiman kohdalla suurin ongelma näyttäisi olevan liian suuri yksikkökoko. Looginen ratkaisu olisi siis rakentaa pienempiä yksiköitä.
Helsingin kaupunki (eli Helsingin, Espoon ja Vantaan kuntaliitostuotos) voisi olla riittävän iso ”asiakasomistaja” parille pienehkölle ydinpannulle. Pääkaupunkiseudun välittömään läheisyyteen sijoitettu voimalaitos tuottaisi sähkön lisäksi myös kaukolämpöä, ja kahden pannun kokonaisuus toisi varmuutta huoltokatkojen ajaksi.
Uusi voimalaitos voitaisiin sijoittaa Santahaminaan. Alueella toimii jo nyt luotettavana pidetty turvallisuusorganisaatio, ja voimalaitoksen suoja-alueella saaren herkkä ekologiakin saisi olla rauhassa.
Ydinvoimalla on ongelmansa, mutta toisaalta myös kiistämättömät etunsa. Joka tapauksessa kaikki lämpövoimalaitokset pitäisi rakentaa mieluiten kaupunkialueiden välittömään läheisyyteen, jotta lauhdevesi voitaisiin käyttää rakennusten lämmittämiseen ja primäärienergia saadaan mahdollisimman tehokkaasti käytettyä.
Tampereelle myös ja Näsijärvestä jäähdytystä. Lielahdessa olisi tilaa pienelle ydinreaktorille.
Talvivaarasta kotimaista uraania.
Ydinvoimalan ainoa paikka vähentää mitenkään merkittävissä määrin hiilidioksidipäästöjä, olisi Vuosaaren voimalaitosten korvaaminen ydinmyllyllä. Jostain syystä sitä ei sitkeimmätkään ydinvoimapuoltajat ole esittäneet.
Tampereen naistenlahti on nii pieni voimala, ettei sitä ole järkevää korvata ydinmyllyllä. Vain Vuosaaressa on paikka, jossa se 2/3 osaa ydinmyllyn energiasta saata hyötykäyttöön(se lämpö, joka nykyvoimaloista ajetaan itämeren silakolle). Kannattaa muistaa, että yli puolet Suomessa kulutettavasta energiasta kuluu lämmitykseen ja että yli puolet kiinteistöistä lämpiää kaukolämmöllä, sähköllä reilusti alle viidennes. Mitään pieniä ydinvoimaloita ei voi kannattavasi tehdä, koska ne turvalisuuskustannukset rakentamisessa ei laske tehon laskiessa. Toki Thoshiban 20MW korttelivoimaloita koitettiin kovasti myydä aikanaan.. yhtään ei saatu kaupax. Pienydinvoimalat on kannattavia vain niissä paikoissa, johon on muuten vaikeata saada sähköä. Siksi Venäjä rakentaa näitä laivareaktoreita, joista eka seilaa ensvuonna Pietarista Siperian rantaan.
Sähkön myynti- ja ostohintojen määrääminen samoiksi kuluttajille olisi aikamoinen tuki tehottomalle (ainakin pienten tuulivoimaloitten tapauksessa, aurinkosähkö ei skaalautune niin voimakkaasti) pientuotannolle. Lisäksi se vaikeuttaisi perinteisten firmojen investointien kannattavuutta kun suurempi tuotanto ei tuollaisia myyntihintoja saisi.
Tietysti jos tavoitteena on talkootuotanto lähienergialla niin hyvä, mutta miten huoltovarmuus ja energian siirto? Saksassahan tuo on mennyt ymmärtääkseni siihen että ne joilla ei ole omaa kattoa ja pihaa maksavat, eli megatulonsiirto kaupunkilaisilta omakotitalojen omistajille.
Vuoteen 2030 on kuitenkin vain kuusitoista vuotta, joten voidaan aika turvallisin mielin todeta, että Suomessa vuonna 2030 energiaa tuotetaan ainakin ydinvoimalla ja vesivoimalla. Sen lisäksi poltetaan kivihiiltä, turvetta ja metsähaketta. Aurinkovoimaa ja tuulivoimaa on pienessä mittakaavassa.
En usko, että kuudessatoista vuodessa ennättää tapahtua mitään merkittävää muutosta.
Aktiivisen ja passiivisen aurinkotalon mahdollisuuksien vertailu
tekijä: Taito Mikkonen päivä: 29. tammikuuta 2010 kello 16:02
Miksi auringon hyödyntäminen huoneiden lämmittämisessä on tarpeellista? Energialähteiden jako: UUSIUTUVAT ja UUSIOUTMATTOMAT on hyvä kun vaihdamme nimet: JATKUVUUDEN MAHDOLLISTAVAT ja ELÄMÄN HÄVITTÄVÄT. Ymmärrämme, että hiilidioksidia ilmaan lisäävät aineet on jätettävä polttamatta. Hyväksyttäviä energiaresursseja on ylikansoitetussa Virossa niukasti. Niiden käytön lisäksi on tarpeen vähentää energian tarvetta. Virossakin kulutetaan huoneiden lämmittämisessä suurehko määrä energiaa turhaan eli tuhlataan. Suomessa lämmityksen osuus kaikesta energian kulutuksesta on noin neljännes. Siirtyminen bioenergiaan merkitsisi Suomessa, että yli puolet metsän kasvusta käytettäisiin huoneiden lämmitykseen, mutta biopolttoainetta tarvitaan muihin tarpeisiin. Suomessa kasvaa 16 m³ puuta asukasta kohti, mutta Virossa vain 6 m³ ja vesivoiman käytön mahdollisuus on vähäinen. Talojen lämpöhäviöt voisivat olla nykyistä huomattavasti pienemmät. Tuntuu että monet rakentavat talon täsmälleen minimivaatimusten mukaiseksi, eli niin tyhmästi kuin laki sallii ja – komeaksi. Tavoitteena ei pidä olla aurinkoenergian suurikäyttö, vaan huoneiden lämpötilan pitäminen miellyttävänä käyttäen mahdollisimman vähän muuta energiaa. Niin on tärkeää saada lämpöhäviöt pieniksi ja sitten yrittää saada auringon säteilystä hyötyä taloudellisesti. Tässä esityksessä ajatellaan pääasiassa omakotitaloa. Talo menettää aina kylmällä ilmalla lämpöä, jonka korvaamiseksi auringon säteilyn käyttö on hyvä mahdollisuus. Aurinkotaloja on kaksi lajia: AKTIIVISET ja PASSIIVISET Aktiivisuus tarkoittaa, että laitteiden avulla kerätään säteilyä, siirretään lämpöä ja varastoidaan tavanomaisen talon lämmöksi. Passiivinen aurinkotalo on itse säteiden kerääjä ja lämmön varaaja. Auringon säteilyenergia tulee taloon ikkunoista ja varastoituu talon rakenteisiin. Passiivisuus tarkoittaa sitä, että ei ole tarpeen tehdä mitään, antaa vaan auringon paistaa. Kaikki talot saavat jonkin verran auringon lämpöä ikkunoiden läpi ja on niin ollen pikkuisen passiivinen aurinkotalo. Aktiivisessa aurinkotalossa on huoneissa konvektorit ja ulkona aurinkokerääjä. (Konvektorista lämpöä siirtyy enemmän johtumalla huoneilmaan kuin radiaattorissa, joka luovuttaa lämpöä enimmäkseen säteilemällä. Konvektorissa tarvitaan enemmän pintaa kuin radiaattorissa. Konvektorissa riittää matalampi lämpötila. Ne molemmat ovat arkikielellä lämpöpattereita.) Niiden välillä kiertävä neste lämpenee kerääjässä ja jäähtyy konvektorissa eli antaa lämpöä huoneeseen. Kerääjä menettää lämpöä ulkoilmaan sitä enemmän mitä lämpimämpi se on, mutta sen pitää olla riittävästi lämpimämpi kuin konvektori, jotta lämpöä johtuisi kerääjässä nesteeseen ja siitä taas konvektoriin, jonka on oltava lämpimämpi kuin huoneilma. Jotta kerääjän lämpötila ei olisi korkea, täytyy konvektorien olla suuret, että ne luovuttaisivat lämmön pienellä lämpötilaerolla huoneilmaan ja nesteen virtaaman pitää olla suurenpuoleinen, että sen lämpötilan muutokset olisivat pienet. Siksi aktiivisen aurinkotalon huoneissa on konvektorit eikä radiaattorit. (Konvektorista ja radiaattorista konventoituu huoneilmaan lämpöä ja ne molemmat myös säteilevät. Konvektorin lämmönjohtumisen osuus on suurempi kuin radiaattorin, joka säteilee enemmän koska on kuumempi.) Ikkunan ja kerääjän vertailu Sekä kerääjään että ikkunoista huoneeseen säteily tulee lasien läpi. Molemmissa niiden lasipinnalta heijastuu yhtä paljon takaisin – noin 20%. Koska kerääjä on lämpimämpi kuin ikkuna, johtuu sen lasien ja takaseinän sekä reunojen läpi lämpöä enemmän kuin yhtä suuresta ikkunasta. Kerääjästä saadaan lämpöä huoneeseen vasta sitten kun säteily on niin voimakasta, että siitä riittää häviöiden lisäksi vielä konvektoriin asti. Mutta ikkunaan tuleva heikkokin säteily vähintään korvaa ikkunan lämpöhukkaa. Nesteen virtaa kerääjän läpi kannattaa säätää niin, että se on heikon säteilyn aikaan niin pieni, että se lämpenee riittävästi ja auringon voimakkaamman paisteen aikaan niin suuri, että pitää kerääjän lämpötilan kohtuullisen matalana lämpöhäviön pienentämiseksi. Aktiivisen aurinkotalossa on ikkunoita kaikilla seinillä ja niillä on tavalliset lämmön menetykset. Passiivisen aurinkotalon ”kerääjän” lasiosa on ikkuna. Siksi talon ikkunat sijoitetaan eteläseinälle. Niiden sopii olla tavallista suuremmat. Passiivisen aurinkotalon ikkunoiden lämpöhukka ei suurene sen vuoksi, että aurinko paistaa niistä huoneisiin. Kerääjä on aamulla kylmä, ja tarvitaan ensin säteilyä sen lämpenemiseen toimintakuntoon. Samoin vaihtelevan pilvisyyden aikaan, kun auringon paiste vaihtelee, kerääjä ei saa lämpöä huoneeseen lyhyinä aurinkoisina hetkinä. Mutta ikkunasta tulee energiaa lyhyestäkin välähdyksestä. Ikkunan hyötysuhde on suurempi kuin kerääjän, sillä ikkunan lämpöhäviö ei suurene auringon paisteen mukaan ja sisältyy jo tavallisen talon, myös aktiivisen aurinkotalon normaaleihin lämpöhäviöihin. Lisäksi on merkittävää, että myös ikkunaan tuleva heikko säteily on hyödyksi. Niinpä passiivisen aurinkotalon ikkuna on parempi ”kerääjä” kuin aktiivisen järjestelmän kerääjä. Lämmön varaaminen Syksyllä ja talvella päivä on lyhyt, mutta talon pitää olla lämmin yötäpäivää. Lämpöä pitää varata päivällä illaksi, yöksi ja aamuksi sekä jos mahdollista muutamaksi pilviseksi päiväksi. Energian varastoiminen lämpönä kesästä talveen on niin vaikea tehtävä, että siitä ei kannata puhuakaan. Aktiivisessa aurinkotalossa lämpöä varataan kohottamalla suuren nestemäärän lämpötilaa. Jos kerääjän teho riittää yhtä aikaa talon lämmittämiseen ja varaamiseen, pitää kerääjän lämpötilan olla korkeampi kuin ainoastaan konvektoreihin lämpöä antaessaan. Ja häviöt suurenevat aina kerääjän lämpötilan noustessa. Jos sama neste kiertää kerääjässä ja jää sinne myös yöksi, se jäähtyy alle 0°C. Silloin se ei voi olla pelkkää vettä, sillä se jäätyisi ja rikkoisi kerääjän vaan on oltava pakkasnestettä. Jos käytetään varaamisessa vettä ja kerääjän kierrossa pakkasnestettä, niin niiden välillä täytyy olla lämmönsiirrin. Lämmön siirtymiseen tarvitaan lämpötilaero, eli kerääjän pitää olla entistä lämpimämpi ja silloin kerääjän lämpöhäviöt edelleen suurenevat. Mitä suuremmat häviöt, sitä voimakkaampaa auringon paistetta tarvitaan, jotta edes jonkin verran lämpöä saataisiin. Lämpöä varaavan nestemäärän pitää olla suuri, jotta sen lämpötilaa ei tarvitsisi nostaa paljon jaJ lisätä kerääjän häviöitä. Kun on tarpeen varata esimerkiksi 100 kWh lämpöä nesteeseen 10 °C lämpötilan nousulla, pitää nestettä, jonka ominaislämpö on 3,6 kJ/kg/°C, olla 10 m³. Sellaisen säiliön pitää olla hyvin eristetty, minkä vuoksi sen kokonaistilavuus voisi olla vaikkapa 18 m³. Sen pitäisi olla talon sisällä, jotta siitä ulos johtuva lämpö jäisi taloon hyödyksi. Sen sijoittaminen talon keskelle on vaikeaa. Se pitäisi tuoda sisään jo talon rakentamisen aikana, tai sen pitäisi koostua monesta pienemmästä varaajasta. Todennäköisesti varaajien ympärille tarvitaan työtilaa. Kaikkiaan se veisi huomattavasti tilaa talosta, minkä vuoksi talon pitäisi olla kaiken kaikkiaan suurempi. Suuremman talon lämpöhäviötkin ovat suuremmat – yleensä. Pakkasnestettä tarvittaisiin paljon sekin maksaa ties kuinka paljon. Ehkä on hyvä ottaa huomioon myös pakkasnesteen vuotamismahdollisuus. Miten? Jos valitsemme pienen varaajan ja suuremman lämpötilan muutoksen, niin kerääjän häviöt ovat suuret ja varaajan eristyksen pitää olla paksumpi, jolloin sen kokotilavuus on sittenkin suurenpuoleinen. Passiivisen aurinkotalon suurista ikkunoista tulee välillä suuri lämpöteho. Säteily pitää saada suurelta osalta suoraan seinien, lattian ja muiden talon osien lämmöksi, että ilma ei kuumenisi liiaksi. Passiivinen aurinkotalo rakennetaan niin, että seinät, lattia ja sisäkatto ovat samalla lämmön varaajana. Niiden materiaaleja on kivi, betoni, klinkkerilaatat ja jossain määrin tiilet. Niiden ominaislämpö on suuri tai ainakin suurempi kuin toisten tavallisten rakennusaineiden. Niinpä lämpöä varaavalla massalla on paljon pintaa säteilyn vastaanottamiseksi ja lämmön siirtoon huoneilman kanssa. Betonin ominaislämpö on tilavuuden suhteen sama kuin veden. Jopa vaatimattoman kokoisessa talossa on tätä varaavaa massaa 70 m³. Se varaa 100 kWh lämpöä 1,23 °C nousulla. Se voi siis varastoida lämpöä kohtuullisella lämpötilan muutoksella muutamaksi yöksi. Passiivisessa aurinkotalossa lämpötila vaihtelee lämmönvarauksen suuruuden mukaan. Todellisuudessa lämpötila vaihtelee enemmän, koska materiaalien lämmönjohtavuus on pienempi kuin ihanteellinen ja säteilyä osuu huonekaluihin ja muihin huonosti lämpöä johtaviin ja varastoiviin kappaleisiin, jolloin huoneilma lämpenee ja jäähtyy taas säteilyn loputtua. Kun lumesta heijastuu ikkunoihin kirkkaan auringonpaisteen lisäksi säteilyä ja jos ihminen on suorassa auringon paisteessa, hänelle tulee kuuma epämiellyttävä olo. Tähän on hyvä apu tropiikista tunnettu kattoon asennettu puhallin. Se panee ilman liikkeelle, mikä viilentää ihoa ja edistää lämmön siirtymistä ilmasta varaaviin massoihin. Tämän kirjoittajan mielestä hänen oman talon sisäseinät, joissa on työstämätöntä luonnonkiveä, ovat kauniit. Ainakin kivet ovat halpoja tai ilmaisia. Raskaat umpinaiset lasitiilet olisivat hyvät paikoissa, joihin aurinko paistaa suoraan ikkunoista, koska energia menisi massaan syvälle säteilynä, jolloin lämmönjohtuvuuden hitaus ei aiheuttaisi huoneilman kuumenemista. Ja muuta Aktiivisen aurinkotalon kerääjien pitäisi olla hyvin suuret, että niistä olisi apua, kun auringon paiste on heikko, päivä lyhyt ja sää kylmä eli kun talo tarvitsee eniten lämpöä. Niin suuria kerääjiä ei voi asentaa katolle eikä pihaankaan. Ja ne olisivat hyvin kalliit. Niiden pitäisi olla myrskynkestävät. Jos jonkun on vaikea hyväksyä passiivisen aurinkotalon erilaisuuksia verrattuna tavallisiin taloihin, niin luulisi olevan vielä vaikeampaa sietää suurten kerääjien vaikutusta talon ulkonäköön ja pihaan. Monille on tärkeää, miltä talo näyttää. Vältetään erikoisuutta, mikä ei ole varmasti hieno muiden mielestä. Mutta ei ole häpeä olla muita viisaampi ja vastuullisempi tulevaisuuden suhteen. Eloonjäämisestähän tässä on kysymys. Kannattavuudesta eli taloudellisuudesta Aktiivisessa järjestelmässä on suuret kerääjät, suuri varaaja, putket, pumput, säätöventtiilit, automatiikka ja ohjauspaneeli. Nesteen virtaamista kollektorin läpi on säädeltävä säteilyn tehon mukaan. Lämpöä on mitattava monesta kohdasta ja sen mukaan ohjattava nesteen virtaamista kerääjästä konvektoreihin ja tai varaajaan, tai varaajasta konvektoreihin. Järjestelmä ja sen huolto on kallis. Sen suunnittelu, rakentaminen ja huolto ovat vaativaa erikoisosaajien työtä. Kaikilta ei voi edes vaatia, että tietäisi, toimiiko järjestelmä oikein. Talossa pitää olla lämmitysmahdollisuus silloinkin, kun sähköä ei ole, lämmitysöljyä, maakaasua tai kivihiiltä ei saa esim. sodan tai muun häiriötilan vuoksi. Niillähän ei saa lämmittää ekologisistakaan syistä. Aktiivinen aurinkolämmitys ei toimi yleensäkään ilman sähköä. Aurinkotalot Suomessa ja Virossa tarvitsevat lisälämmitystä, niistä aktiiviset enemmän. Ainakin maalla lisä- ja kriisilämmitys saadaan helposti uunissa puita polttamalla. Suomessa kirjoittajan kaksikerroksisessa talossa on yksi suuri uuni keskellä taloa, Virossa hän lämmittää yksikerroksisen talon pelkästään saunan kiukaalla, joka on joka tapauksessa oltava saunomisen vuoksi. Siinä talossa ei ole mitään erikseen lämmityksen vuoksi. Kun talvella pitää lämmittää, samalla tulee sauna valmiiksi kylpemiseksi. Talon suuren lämpökapasiteetin vuoksi lämmityksen ei tarvitse olla säännöllistä. Pitää vain lämmittää riittävästi kun kotona ollaan. Lämmitys ei rajoita asukkaan liikkumista niin kuin tavallisen talon uunilämmitys. Kerääjiä voisi sijoittaa paljon talon eteläseinälle, jos siinä ei olisi ikkunoita. Kun kerääjät olisivat seinää vasten tai suorastaan seinän osa, kerääjästä pääsisi lämpöä hukkaan vain lasin puolelta. Mutta se vaikuttaisi talon pohjaratkaisuun jopa enemmän kuin passiivisen vaatimukset. Eteläseinän ikkunat antavat enemmän lämpöä taloon kuin kerääjät. Tavallisen talon, myös aktiivisen aurinkotalon etelän puoleiset ikkunat eivät saa olla suuria, sillä kirkkaalla auringon paisteella tulee kuuma. Yhdistelmä? Voi tulla mieleen, että talossa voisi käyttää aurinkoenergiaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. Toisin sanoen passiivisen aurinkotalon katolle tai viereen sijoitettaisiin kerääjät muut vehkeet taloon. Mikä ettei, jos haluaa nähdä vaivaa ja tuhlata rahaa. Silti on varmaa, että tarvitaan lisälämmitystä ja kriisin varalta pitää olla uunilämmitys. Aktiivinen järjestelmä antaisi lämpöä silloin kun passiivisestikin saatu riittää mutta ei silloin kun sitä tarvittaisiin. Koska passiivinen aurinkotalo tarvitsee vähän lisälämmitystä, sen vähentämiseksi aktiivinen aurinkolämmitysjärjestelmä on liian kallis, samoin kuin pääasialliseksi lämmitystavaksi. Niin kallis on kyseenalainen myös ympäristön kuormittamisen vähentäjänä. Kehitysmahdollisuus Selektiivilasiset ikkunat valitettavasti vähentävät auringon säteilyn sisäänpääsyä mutta säästävät lämpöä. Kaikissa taloissa voisi olla eteläpuolella ikkunat, jotka päästävät hyvin säteilyä sisään, mutta koska niiden lämmön eristyskyky on huonohko, pitäisi yöksi panna eteen eristetyt luukut niin kuin myös muille ikkunoille. Koska passiivisessa aurinkotalossa on kaikki ikkunat eteläseinällä ja ne ovat suuret, niin luukuista olisi suuri hyöty, ehkä suurempi kuin aktiivisesta aurinkolämmitysjärjestelmästä ja halvemmalla. Päätelmät Aktiivinen aurinkotalo on tavallista taloa paljon kalliimpi. Passiivinen aurinkotalo on tavallista taloa halvempi rakentaa ja lämmittää. Passiivinen aurinkotalo tarvitsee vähemmän lisälämpöä kuin aktiivinen.
Jos kuitenkin halutaan olla kustannusneutraaleja, myös siirtohinnoittelun pitää riippua siirtotilanteesta, ja siirrosta pitää maksaa kumpaankin suuntaan, muuten syntyy erikoisia kannustimia.
Todennäköisesti tämä tarkoittaa hyvin pitkään sitä, että sähkön tuotannon siirtokustannukset (siirto pientuottajalta eteenpäin) ovat hyvin pieniä, koska ne eivät vaadi verkon vahvistamista missään. Voi jopa käydä niin, että esimerkiksi mikro-CHP:n osalta siirtokustannusten jyvittäminen hintoihin nostaa tuottajalle maksettavaa hintaa, koska sähkö on valmiiksi jakeluverkon kannalta paremmassa paikassa kuin kantaverkosta ostettu sähkö.
Toki aivan täydellisen huutokauppamallin luominen siirtokapasiteettiin on vaikeaa ja asiakkaan kannalta läpinäkymätöntä, mutta siirtohinnan pitäisi kuitenkin olla paljolti ruuhkamaksun kaltainen, jolloin sekin osaltaan ohjaisi sekä pientuotantoa että kulutusta.
Miksi meillä ei ole niitä pieniä ydinvoimaloita? Tietenkin siksi, että ydinvoimaloiden vastustus on voimakasta, ja vastustus on yksikkö- eikä megawattikohtaista. Ydinvoimaluvan saaminen on vuosien tai jopa vuosikymmenien prosessi, joten ei kannata tehdä 160 megawatin vaan 1600 megawatin voimala. Ja tämä onkin sitten taas suoraan syy Olkiluoto kolmosen vaikeuksiin. Laitos on uudentyyppinen ja liian suuri. TVO ei vain olisi ikinä saanut läpi luvitusta neljälle 400 megawatin voimalalle…
Ei kai sentään. Sähköä tarjotaan kuluttajalle ostettavaksi spottihintaan plus pieneen marginaaliin (esimerkiksi 0,25 snt/kWh). Ei tuo marginaali ole niin iso, että sen vuoksi kannattaisi isommin pientuotantoa tehdä.
Sähköveroa ei periaatteessa pidä myynnistä hyvittää. Alvin kohdalla kai pitäisi tehdä niin, että myynti on arvonlisäverollista, mutta pienvoimalan omistaja saa vähentää voimalan kustannusten arvonlisäveron ulkoisen myynnin osalta.
Ehkä olisi helpointa todeta, että tiettyyn rajaan asti pienvoimalan omistaja saa käteensä sähkön arvonlisäverollisen hinnan mutta joutuu maksamaan voimalastaankin arvonlisäveron, muuten byrokratia tukehduttaa pientuottajan.
Siirtomaksun voi jättää tuottajan ja sähköyhtiön väliseksi asiaksi samalla tavalla kuin siirtomaksun toiseenkin suuntaan. Tilanteesta riippuen se on sitten iso, pieni tai negatiivinen. Toki sähköyhtiöt voidaan velvoittaa siihen, että kaksisuuntainen mittarointi ja verkon muu kaksisuuntaistaminen on tehtävä.
Jos sähköyhtiöt velvoitetaan siihen, että ne joutuvat ostamaan ja myymään sähköä samanlaisilla sopimuksilla, kiinteähintaiset sopimukset häviävät aika pikaisesti markkinoilta. (Minusta niiden olisi muutenkin kyllä syytä kadota, koska niiden kautta menetetään erittäin suuri ohjausvaikutus.)
Tällä hetkellä kai liki kaikki sähköä pientuottajilta ostavat sähköyhtiöt maksavat siitä pörssihinnan. Se lienee nykyisillä hinnoilla kaikkein vähiten vääristynyt vaihtoehto.
”Minä vaan pidän rahan investoimista turpeen polttoon virheenä, koska kaiken järjen mukaan jossain vaiheessa ilmastonmuutoksen torjuminen otetaan vakavasti ja päästöoikeuksien hinnat nousevat merkittävästi. ”
Mutta kivihiiltä taas tullaan maailmalla tulevaisuudessakin kaikesta huolimatta polttamaan ja sitä tullaan polttamaan Suomessakin, jos tämän kotimaisen turve-polttoaineen käyttö tehdään jatkuvasti hankalaksi.
Tämä Vihreiden asennoituminen turpeeseen kuulostaa ajoittain melko omituiselta. Turve on tuotteena paljolti kivihiiltä muistuttavaa; sanotaanhan ruskohiilikerrostumien olevan turvekerrostumista muodostuneita. Se tosiasia kyllä ollaan valmiita hyväksymään, että maahamme rahdataan ulkomailta louhittua, heidän turvekerrostumistaan kehittynyttä kivihiiltä poltettavaksi, mutta kotimaista turvetta taas ei millään haluta hyväksyä.
Jos syynä on turpeennostosta aiheutuvat, vesistöjä kuormittavat pölyhaitat, niin säätäkää laki, jolla estetään jyrsinturpeen nostaminen. Määrätkää turpeennostajat nostamaan turvekerrostumat paaleina pinoihin kuivumaan, niin loppuu pölyhaitat ja turpeennostosta saadaan ympärivuotisesti koneyrittäjiä työllistävää liiketoimintaa. Ja johan on ihme, jos ei maanpäällisen turvekerrostumien nostosta saada syvistä kaivoskuiluista jyrsittävään ulkomaiseen kivihiileen verraten kilpailukykyistä tuotetta. Jo hintojen tasaveroisuuskin alkaa parantaa alijäämästä vaihtotasettamme.
On suurta hölmöyttä jättää nämä 70-luvun ojituksilla luonnontilaisuutensa menettäneet turvekerrostumat maatumaan ja tuottamaan vähäravinteista humusta. Sen päällähän ei kasva kuin lyhytrunkoista mäntyä ja hieskoivua.
Oikeastaan ei monopolina voi jättää tuottaja-kuluttajan ja sähköyhtiön väliseksi asiaksi, kuten ei ole jätetty nykyisinkään. Sähkön siirron ei ole tarkoituskaan olla oikeaa liiketoimintaa.
Ja esimerkiksi edellyttää että a) kaksisuuntainen liittymä on saatavissa ja b) siinä sähkönsiirtoa eri suuntiin ei laskuteta erikseen vaan ainoastaan suurempi suunta.
Pientuottaja on niin stokastinen ettei se ilman takausjärjestelyjä kykene samanlaiseen sopimukseen kuin oikea tuottaja. Samanhintaisuus ei siis voi tarkoittaa että pientuottaja-kuluttajan tuottamasta sähköstä käteen jäävä maksu olisi yhtä suuri kuin kulutetun sähkön hinta.
Nopeilla best-effort -markkinoillahan tuo ratkeaisi. Näiden markkinoiden suurasiakkaat olisivat nopean säätövoiman omistajia, jotka pystyvät ostamaan tuotetaan-jos-pystytään -sähköä, jalostamaan sen nykymarkkinoille kelpaavaksi tuotteeksi ja myymään edelleen.
”Monet muut maat, esimerkiksi Saksa ja Britannia, ovat hylänneet markkinamekanismin energiatulevaisuuden ohjaajana ja valinneet voimakkaan valtiolliseen ohjauksen.”
Ja kuinkas tämä Gosplan sitten toimii? Ihan samalla tavalla kuin gosplanit yleensäkin.
Englannissa on keksityy, että maanviljelijät laittaisivat tuulivoimaloita. Jos sinulaa on 500kw voimala, saat 18.04 p/kwh . Mutta jos sinulla on yli 500 kw voimala, niin saat vain 9,79 p/kw.
Näin tuulivoimalan valmistajat tekevät samasta 900 kw:n mallistaan Englannin vientinmallin, jossa huipputuotto on rajoitettu 500 kilowattiin. Muuten ihan sama laitos ja sama kustannukset.
Siis jos tuulle 300 kw:n edestä, saat melkein tuplahinnan samasta sähköstä.
Veronmaksajan piikkiin.
Saksassa taas aurinko- ja tuulitukiin pannaan melkein 20 mrd vuodessa. Koska teollisuus kärsisi, nin sille taas annetaan vastaavaa tukea. Kärsiköön kuluttaja.
Näissä ei todellakaan ole kyse energiapolittikasta, vaan aluepolittikasta. Näin saadaan asukkaat pysymään poissa taajamista (varmaan varsin mieluista Soininvaaralle)
Jos taas pelätään hiilidioksidia, niin tuuli- ja ennen kaikkea aurinkovoimalla säästetty C02-tonni se vasta kallis on. Tämän päivän Economistin mukaan aurinkosähköllä CO2-tonnin hinnaksi tulee 20 kertaa markkinahinta.
Markkinamekanismi nimenomaan toisi tähän järkeä.
Gosplan tuottaa vain näitä älyttömyyksi.
En lukenut, koska tuo on tekstinä yhtä järjetöntä luettavaa kuin José Saramagon tuotanto. Yritä jäsentää sitä jotenkin.
Onko? Eikö tämä riipu täysin päästöoikeuksista?
Miten muuten on, voidaanko turvetuotannon loputtua suo palauttaa kosteikoksi ja/tai soistumaksi?
Korjatkaa, jos olen väärässä.
Oletetaan, että suo on ojitettu ja siinä kasvaa metsää. Metsä poistetaan, turvetta nostetaan ja lopuksi suo ennallistetaan soistumaksi tai kosteikoksi.
Nyt, eikö olekin niin, että lajimäärä on suurempi ja monipuolisempi, kuin ennen puuston poistamista ja turpeen nostamista?
Kysymykseksi herää esimerkiksi se, että miten laadukasta se turve noilla ojitetuilla ja metsittyineillä soilla on?
Missä menee raja, että metsä on tarpeeksi hyvälaatuista metsätalouden tarpeisiin ojitetulla suolla?
Suomessa on yli 800 000 hehtaaria kitukasvuista ojitettua suota.
Turvetuotannossa on alle 70 000 hehtaaria.
Jos, näiden kitukasvuisten soiden tila turpeen nostamisen jälkeen olisi parempi, kuin nykyinen tila, niin eikö se turpeennosto kannattaisi toteuttaa?
Oletetaan nyt myös, että on keksitty hyvä ja helppohoitoinen menetelmä humuspäästöjen kontrolliin.
Mihin muuten mahtavat dumpata kesäisin ylijäämä-energiansa?
PS. Pitääkö uusiutuvaa energiaa todellakin tukea näin paljon?
Jos sinulla on mökillä kaasuliesi ja sähköliesi, sekä aurinkopaneeli, niin keitätkö sinä niillä perunoita tasaisesti vuorotellen ympäri vuoden, vai kenties sen mukaan miten paneeli tuottaa sähköä? 🙂
Meneeköhän tämä nyt ihan näin? Tunnen asiaa heikosti, mutta se vähän mitä katellut aurinkopaneelien vuosituottoja niin se tuotto on kuitenkin tasaisempaa kuin äkkiseltään ajattelisi. Eli siis marras-tammikuussa tuotto on hyvin vähäistä, mutta kevättalvella jopa suurempaa kuin kesäisin ja syksylläkin lokakuun tuotanto ihan hyvää. Olen ymmärtänyt että tätä selittää osin se että kylmällä kennojen hyötysuhde on parempi. Esim. http://www.motiva.fi/toimialueet/uusiutuva_energia/aurinkoenergia/aurinkosahko/kokemuksia_aurinkosahkosta/seurantakohteita/jyvaskylan_yliopisto
Ideaali tuotantokäyrä olisi toki sellainen jossa olisi korkeat huiput talvella, mutta toisaalta tuossakin suurimman osan vuotta saadaan sähköä.
”Jos, näiden kitukasvuisten soiden tila turpeen nostamisen jälkeen olisi parempi, kuin nykyinen tila, niin eikö se turpeennosto kannattaisi toteuttaa?”
Kun suomaalta poistetaan vähäravinteinen polttoturve pois, sen alla on kerros humukseksi maatunutta maa-ainesta eli ruokamultaa. Mullan alla on yleensä runsasravinteinen savikerros.
Siksi ne alueet, jotka ovat vapautuneet turvetuotannosta, kannattaa ottaa maanviljelykäyttöön.
Turpeen lisäksi soiden maaperä sisältää suuria määriä turpeen sisään hautautuneita kantoja ja juurakoita, joiden lämpöarvo on hyvä. Kun nämä kitukasvuiset ojitusalueet tulevat lähivuosina päätehakkuuvaiheeseen, kannattasi tässä yhteydessä koko turvekerros kantoineen juurakoineen nostaa pois, jolloin saataisiin valtava määrä haketettavaa biomassaa energiatuotantoon. Energiavaroiltaan valtaviksi määritellyt turvevaramme sisältävät siis vielä hurjemmin energiaa, jos mukaan lasketaan tämä turpeen sisään kätkeytyvä, ojitusten jälkeen entisestään lisääntynyt puuaines.
Suomessa on mittavat määrät sellaisia soita, joissa polttoturvekerros on niin matala, ettei niitä kannata ottaa turvetuotantoon. Paljon niistä on vielä täysin ojittamatta. Siksi meillä ei ole tarvetta ennallistaa turvetuotannosta vapautuneita soita soistumaan ja uusiksi suomaastoiksi muodostumaan. Suota ja myös luonnontilaista suota meillä on vaikka muille jakaa.
Tästä olen kyllä aika lailla eri mieltä. Ei minusta voi olla niin, että tuottajilla on oikeus dumpata sähköä sähköyhtiöille samalla hinnalla, jolla tämän on taattava sähkönsaanti jokaiselle kuluttajalle. Tämä tarkoittaisi sitä, että sähköyhtiön ”bisnekseksi” jäisi se, että se järjestää sähkönsaadin kaikissa oloissa takaamiseen tarvittavan infran ja muuten pyörittää sitten nollabisnestä.
Eivät kalakauppiaatkaan eläisi sillä, että heille saisi jokainen vapaa-ajankalastaja käydä dumppaamassa saaliinsa sillä hinnalla, mikä milloinkin sattuu hintalapussa olemaan, vaan kyllä sille kauppaa pyörittävälle pitää touhusta jonkinlainen marginaali sallia.
Ainoastaan, jos sähkönsaannin varmistaminen erotetaan täysin irralliseksi liiketoimeksi, voisi tuo toimia. Silloin sähköyhtiöt korvautuisivat käytännössä (käytännössä jotenkin automaattisesti toimivilla) pörsseillä. Tämäkin voisi olla jossain määrin vaarallista, jos se johtaisi värähtelyyn eri automaattisysteemien käynnistellessä ja sammutellessa kulutusta ja tuotantoa ympäri verkkoa hinnan mukaan.
Kun vihreät ovat pitäneet koko ajan meteliä ”Ei kiitos ydinvoimaa -kiitos kaikelle tuelle” niin muutkin ovat tulleet perässä. Ja tukipolitiikkaa perustellaan, että näin kehitetäään uutta. Käy juuri päinvastoin. Rakentamalla nykytekniikan mukaisen tuulivoimalan tietää saavansa hyvän tuoton. Jos taas alkaa investoida uuten tekniikkaan, voi olla ettei saa mitään vaan rahat menee viemäriin. Voi teitenkin tienata hyvinkin, mutta se on epävarmaa.
”Etanoli on bensiiniä halvempi, muttei ongelmaton”
Tämä Hesarin otsikko 28.7.14 lupaa ihmiskunnalle myös toivoa paremmasta.
Öljyä poltetaan niin kauan kuin sen poltto on edullisinta, tapahtuu ilmastolle mitä hyvänsä. Vaikka ihmiset vielä olisivatkin vastuullisia, sitä ei ole liike-elämä. Sen etu ”pakottaa” turvautuvan fossiililisiin polttoaineisiin.
Uuteen suhtaudutaan epäluuloisesti, varsinkin jo se liittyy autoon. Siksi ensireaktio on, että ei voi olla totta: ei auto, johon on liitetty pieni lisälaite (asennuksineen vain 450 euroa), kulje jätteistä valmistetulla polttoaineella bensaa halvemmalla. Välillä kuitenkin tällaiset ennakkoluulot osoittautuvat turhiksi. Kun E5-bensa otettiin käyttöön, moottoreiden epäiltiin turmeltuvan. Kun lyijypitoisesta bensasta luovuttiin ja vaadittiin katalysaattoripuhdistimet, epäluulo oli vieläkin suurempi. Nämä uudistukset ovat kuitenkin pelanneet kuin ajatus.
Niinhän sen pitäisi mennä, että uusi tekniikka syrjäyttää vanhaa ja tuhoisaa, kun se on edullisempaa. Se olisi ihmiskunnan pelastua. Sen tapaiset innovaatiot, kuten etanolin käytön mahdollistava laite, ovat suurten yritysten kontrollin ulottumattomissa ja siksi juuri niiden kohdalla voi toimia aito kannattavuuskilpailu.
Sen sijaan vaikkapa metsähakkeen pienimuotoinen käyttö sähkön valmistukseen lämpövoimalaan asennetuilla lisäsysteemeillä ei ole ollut mahdollista, koska suuret energiayhtiöt ovat estäneet maatiloilla valmistetun sähkön syöttämisen valtakunnanverkkoon. Näin se vaan käytännössä on! Nimittäin suurten sähköntuottajien lobbarit jatkavat onnistunutta torjuntakampanjaa, ettei sähköntuotosta hakelämmityksen kylkiäisenä tulisi maan laajuinen maaseuduilla yleinen lisäelinkeino, joka veisi siivun perinteisten sähköntuottajien voitoista.
Paljonkohan niitä jätteitä riittää bioetanolin tuottamiseksi. Etanoliautot ovat hyvä juttu, mutta ei pidä tuudittautua ajatukseen, että tällä liikenteen ongelmat ratkaistaisiin. Olisi varmaankin myös parempi, että moottori suunniteltaisiin kunnolla etanolikäyttöiseksi, eikä tehtäisi näitä autotalliviritelmiä.
Olen pidemmällä tähtäimellä samaa mieltä, mutta alussa olisi parasta, jos järjestelmä olisi yksinkertainen. Silloin on helpointa sanoa, että ostohinta on sama kuin myyntihinta tai sama kuin myyntihinta vähennettynä enimmillään puolella sentillä kilowattitunnilta.
Sähköyhtiö ottaa sähköstä päältä marginaalia aika vähän laskutuskuöuja enempää, joten kohtuullinen määrä sähkön takaisinmyyntiä ei hetkauta yhtälöä. Muutenhan tässä ei synny mitään rosvousta, koska ilman muuta kaikki sähköyhtiöt siirtyvät tuollaisessa maailmassa pörssihinnoiteltuun sähköön. (Hullukaan ei osta vakiohinnalla aurinkopaneelisähköä.) Samahan se niille on, ostavatko Fortumilta vai Niemisen Repalta, jos hinta on sen hetken käypä hinta.
Pidemmällä aikavälillä hinnoittelun on syytä olla vapaata, mutta asia tulee ajankohtaiseksi vasta sitten, kun nettotuottajia alkaa olla paljon.
Varmaankin päädytään olähelle sitä, että sähköyhtiö maksuttaa yhteyden olemassaolosta (sulake) ja sähkön hinnoittelu perustuu marginaalikustannuksiin.
Aika optimistisesti pitää asiaa katsoa, niin ei tuo nyt niin tasaista ole, jos osan vuodest tulee käytännössä pyöreä nolla, ja vain puolet vuodesta tulee hyvää tuottoa. Lisäksi tuotto vaihtelee kuukausitasollakin hyivn paljon säiden mukaan.
Toisaalta olet minusta siinä aivan oikeassa, kun epäilet etelän maiden saamaa suurta etua. Euroopassa ei juuri ole paikkoja, joissa aurinkopaneelien tuotto olisi niin luotettavaa, että sillä teollisuutta pyöritettäisiin. Saharassa ja Arabian niemimaalla lienevät lähimmät paikat, joissa aurinkovoiman tuotto on suhteellisen ennakoitavaa ja riittävää ympäri vuoden, mutta sattuneesta syystä nämä voivat olla poliittisesti vähän hankalia.
Jotain teollisuutta voi saada sillä, että osan vuodesta sähkö on liki ilmaista. Raskas teollisuus on kuitenkin niin investointivaltaista, että vakaa sähkön saatavuus on tärkeää. Terästehtaan uuneja ei laiteta pois päältä edes kerran vuodessa.
Nykyään tiedossa olevan teknologian mukaan tasainen aurinkoenergiaan nojaava sähkönsaanti vaatii isoja elektrolyysilaitoksia, polttokennoja/vetymoottoreita ja vetyvarastoita. Näitä voidaan tehdä, mutta niillä on ihan selvä vaikutus sähkön hintaan, jolloin energiaintensiivisen teollisuuden valuminen etelän aurinkoon on aika epätodennäköistä.
Etenkin, kun sitä aurinkosähköä pitäisi tuossa tilanteessa olla niin paljon, että se syrjäyttää fossiiliset. Ei tapahdu ihan lähivuosikymmeninä.
Tästä yhtälöstä puuttuu nolla kappaletta teknologisia paloja. Jopa tarvittavaa rautaa on olemassa ja saatavilla niin kotimaista kuin ulkomaistakin.
Muutama lainsäädännöllinen asia kuitenkin uupuu. Tässä olennaiset:
– sähkö myydään yksityistalouksille tuntihinnoittelulla
– sähköyhtiöiden tulee laittaa kulloinenkin myyntihinta näkyviin
netissä yhtenäisessä muodossa yhtenäiseen paikkaan
– sähköyhtiöiden tulee antaa asiakkaan kaukoluetut mittarilukemat asiakkaan käyttöön yhteisesti sovitussa muodossa netissä
– samat klausuulit kaukolämmölle
Ei maksa millekään yhtiölle maltaita eikä hunajaa, mutta tämä tekisi kotitalouksien energiatehokkuuden kehittämiselle ihmeitä, kun yksittäiset kiinteistöt voisivat seurata ja ohjata kulutustaan. Siinä se älykäs sähköverkko alkaakin sitten olla kasassa.
Osa paloista on olemassa, esimerkiksi Helenin SävelPlussasta saa kulutustietoja. Ne eivät kuitenkaan sisällä ainakaan kaukolämmön osalta koko kulutustietoa. Sen lisäksi mitään avointa yksinkertaista rajapintaa ei ole, on vain graafinen käyttöliittymä. Lisäksi eri energiayhtiöillä on omat erilaiset variaationsa teemasta, jolloin tiedon hyödyntäminen koneellisesti muuttuu kovin hankalaksi.
Joskus isot asiat ovat pienistä kiinni, ja tässä on yksi. Homma ei varmasti synny, jos sitä eivät viranomaiset vaadi.
Siirtohinnoittelusta tulee aika kimuranttia. Se ei kuitenkaan todennäköisesti tule perustumaan sulakekokoon, koska siirrossa kysymys ”milloin” on tärkeämpi kuin ”mitä maksimissaan”. Sulakekoolla verottaminen on sama kuin sanoisi auton vuotuista käyttömaksua ruuhkamaksuksi.
Verkkoahan ei mitoiteta siten, että ylempi porras kestää kaiken alempien portaitten sulakkeiden läpi menevän. Nykyaikaisen asunnon sulaketaulun sulakkeiden yhteenlaskettu virta voi olla viisi tai kymmenen kertaa sen, mitä pääsulakkeet kestävät. Sama toimii jokaisessa portaassa. Sulakekoko sinänsä ei määritä mitään muuta kustannusta kuin sen, kuinka paksu johto pitää vetää edellisestä portaasta.
Jopa nykyinen keskimääräiseen kulutukseen perustuva laskutus olisi paremmin kohdentuva. Kyllä se bensavero tietysti toimii ruuhkamaksuna sekin, mutta silti sitä maksetaan yhtä paljon ruuhkassa ja tyhjällä tiellä ajamisesta.
Sulakekokoon liittyvä laskutus johtaisi erikseen mittaroitujen asuntojen kohdalla kovin kummallisiin ratkaisuihin. Pääsulakkeet mitoitettaisiin niin pieneksi, että asukkaan pitää valita kahvinkeittimen ja vedenkeittimen välillä aamulla, koska niitä ei voi käyttää samaan aikaan. Ja jos imuri on päällä, uuni ei ole päällä. Vanhoissa kerrostaloasunnoissa asuneet tietävät, kuinka kivaa tuollainen on.
Tällaisilla huippukuormilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä verkolle, koska ne keskiarvoistuvat alueellisesti hyvin pienellä alueella. Jo yksittäisen kerrostalon tasolla aamun ja alkuillan kulutuspiikit (aamukahvi, ruuanlaitto) levenevät merkittävästi. Niistä laskuttaminen vain tekisi kuluttajan aseman tukalaksi tuottamatta verkolle iloa.
Jos sen maksimitehon ottaa juhannuksena, sillä ei ole mitään merkitystä verkon mitoitukseen. Jos sen maksimitehon ottaa jouluna, sillä on erittäin suuri merkitys verkon mitoitukseen, koska verkko on kovilla kaikkien paistaessa kinkkua. Siksi hinnoittelun pitää painottua niihin tilanteisiin, joiden vuoksi verkkoa joudutaan vahvistamaan.
En väitä, että siirtomaksun vuotuisen vaihtelun jyvittäminen olisi ihan helppoa, koska ei sitä ihan pelkän marginaalikaan perusteella voi ottaa. (Sähkö on ilmaista, kunnes siitä käydään huutokauppaa kovilla hinnoilla.) Toisaalta siirtomaksusta on määrätty, että sen nettomäärän tulee vastata verkon kustannuksia plus jotain puolikohtuutonta katetta, johon on haudattu luovaa kirjanpitoa. Tuossa todennäköisesti paljon auttaisi jo laskennallisen siirtotilanteen käyttäminen (jouluna kallista, juhannuksena halpaa). Kokemus sitten osoittaisi, kuinka jyrkäksi käyrä kannattaa vetää. Olisiko esimerkiksi sinaalto, jonka huippu on 3x minimi, minimi ja huippu osuvat juhannukseen ja jouluun.
Joka tapauksessa sähkölämmittäjä maksaa pakkasella paljon. Sulakekoosta sakottaminen kuitenkin sakottaa myös sitä passiivitalon asukkia, joka haluaa keittää kahvit ja teet sekä lämmittää lastenruuat samaan aikaan pyykinpesun kanssa.
Etanoliautojen kohdalla pitäisi muistaa tarkastella vaihtoehtoskenaarioita. Jospa niiden sokeriruokojen tilalla kasvatettaisiinkin jotain energiakasvia, ja sen polttamisella korvattaisiin kivihiiltä. Olisiko se parempi kuin kovin häviöllisellä prosessilla tehdä etanolia, jota sitten vähän hankalasti poltetaan polttomoottorissa.
Ihan vastaava on biokaasun kohdalla. Kaatopaikan biokaasu jalostetaan maakaasubussien polttoaineeksi. Se tuntuu ihanan vihreältä, mutta olisi ekotehokkaampaa jättää jalostaminen vähemmälle ja polttaa se kaasu sähköksi ja lämmöksi. Silloin se korvaisi kivihiiltä, ja jalostusprosessi olisi helpompi.
Ja jos vielä kyseessä on mädättämö, pitäisi verrata tilannetta saman jätteen suoraan polttamiseen. Tilanteesta riippuen se voisi olla vielä tehokkaampi vaihtoehto, koska mädättäminenkin on varsin häviöllinen prosessi.
Jostain syystä meillä on kuitenkin vimma yrittää korvata fossiilisia nimenomaan liikenteestä, vaikka olisi tehokkaampaa ja edullisempaa korvata niitä energiantuotannossa.
Juuri noin. Kysyin tätä kerran eräässä EU:n energiakokouksessa Vilnassa vastuulliselkta EU-virkamieheltä. Hän sanoi, että ilmaston kannalta tietysti olisi järkevämpää käyttää biomassa sähkön ja lämmön tekemiseen, mutta kyse onkin autoilun tulevaisuudesta öljyn jälkeen.
Kennojen halventuessa asennuksen ja tilpehöörien hinta tulee merkittävämmäksi. Kun (mutta milloin?) kennojen hinta laskee riittävästi, ne tulevat kattoihin täällä raukoilla rajoillakin. Lumi laskee kennojen tuottoa muutaman viikon ajan keväällä. Eipä tuollainen katonomainen viisto, tumma ja liukas pinta kovin pitkään lumisena pysy.
Näillä kattoaurinkokennoilla tulee olemaan ihan merkittävä vaikutus sähköntuotantoon. Karkeana arviona asuintaloista voisi löytyä mahdollisuus laittaa 10 m2 hyvänsuuntaista aurinkopaneelia per asukas (omakotitaloissa enemmän, kerrostaloissa vähemmän). Tuotto olisi Pohjois-Euroopassa noin 1 MWh/nuppi/vuosi, etelässä muutaman kymmenen prosenttia enemmän, kaikkiaan suuruusluokkana 5-10 % sähkön kokonaiskulutuksesta.
Käytännössä asia kuitenkin tullee yleistymään sitä kautta, että kattojen uusimisien yhteydessä katoista tehdään aurinkopaneelikattoja.
Huonot uutiset ovat kuitenkin siinä, että kustannustekijät eivät vielä pitkään aikaan tule tukemaan tuollaista toimintaa. Takaisinmaksuaikaa tulee heikentämään se, että samaan aikaan tapahtuva muu aurinkovoiman lisääntyminen tulee pienentämään sähkön hintaa aurinkoiseen aikaan jonkin verran.
Tuosta asentamisesta muuten pitää sen verran sanoa, että Suomen oloissa voi tulla vähän yllättäviäkin ongelmia vastaan. Seurasin yhtä tapausta, jossa piti päällystää ison kaupan katto paneeleilla. Kohdehan olisi oikein loistava, alla on paljon jäähdytyskapasiteettia, ja paneelit auttaisivat kahteen suuntaan (varjostus, sähköntuotanto).
Lumi kuitenkin kaatoi asian teknisen puolen. Jos katolle olisi rakennettu voimala, se olisi osaltaan vähentänyt katon lumikuormien kestoa. Samalla kuitenkin lumen poistosta olisi tullut erittäin hankalaa voimalarakenteiden vuoksi. Tässä lumesta oikeasti tulikin sitten ongelma.
Sitä on tullut sen verran kyyniseksi, että pitää yrittää mennä edes siitä, missä aita on matalin. Pitää siis tyytyä edes huonompaan vaihtoehtoon eli liikenteeseen, koska kerran paras vaihtoehto eli energiantuotannon muutos ei kuitenkaan menisi läpi.
Nimittäin fossiilista energiantuotantoa vartioivat aivan liian suuret ja vahvat voimat, jotta niiden asemaa pystyttäisiin horjuttamaan – ennen kuin sen eteen on tehty enemmän työtä. Sen sijaan olen näkevinäni, että liikenteen polttoaineet eivät ole yhtä ehdottomasti muutamien suurten monopolien itsekkäässä määräysvallassa.
Tuo on kyllä vastauksena pykälää loogisempi. Tosin sekin ontuu kuin kolmijalkainen kameli, koska:
– jos päästöistä ei välitetä, sitä nestemäistä hiilivetyä saa autoilun kannalta kohtuuhintaan kivihiilestä tai vaikka turpeesta
– autot liikkuvat sujuvasti maakaasulla nykyteknologiallakin, ja sitä maakaasua on monella muullakin kuin venäläisillä ja arabeilla
Autoilun kohdalla kyse on vain kustannuksista. Jos autoilua pidetään tärkeänä, puu myydään biodieselinä, jne.
Ymmärrän huoltovarmuusaspektin, kukaan ei halua olla riippuvainen poliittisesti vähemmän vähemmän luotettavien tahojen öljystä. Ajattelu on kuitenkin jäänyt sikäli puolitiehen, että polttomoottoriauto liikkuu melkein millä vain poltettavalla, joten se kuitenkin kilpailee voimaloiden ja sitä kautta sähköautojen kanssa samoista resursseista.
Jos asiaa haluttaisiin ratkoa rationaalisesti, hankkiuduttaisiin ensin eroon öljyn lämmitys- ja energiantuotantokäytöstä. Lento- ja tieliikenne sekä tietyt kemianteollisuuden raaka-aineet muodostavat viimeiset kohteet, joissa öljyä kannattaa korvata.
Muutenkin huoli autoilun tulevaisuudesta öljyn jälkeen tuntuu vähän hassulta. Öljy tuskin loppuu seinään, vaan sen hinta nousee. Silloin sähköautoista tulee markkinaehtoisestikin järkeviä jossain vaiheessa. Voimakkaasta suorasta tai epäsuorasta subventoinnista tulee aina vähän sellainen olo, että lobbarit ovat olleet liikenteessä.
Joko takana on jokin rationaalinen yleishyvä, jota en vain osaa nähdä, tai sitten politiikassa on vain hyviä aikeita, väärinymmärrtyksiä ja opportunismia. Parantumattomana kyynikkona äänestän jälkimmäistä, koska kyse on luonnontieteiden alaan kuuluvasta asiasta.
Millä tavalla sähköautot ovat helpompia kuin öljylämmityksen vaihtaminen? Sähköautothan pahentavat sähköntuotannon ongelmia. Samalla panostuksella vaikka öljylämmitysten vaihtamiseen maalämmitykseksi saataisiin ihan toisenlaisia tuloksia.
Miten sähköautot pahentavat sähköntuotannon ongelmia? Niillä voidaan tasoittaa sähkönkulutus päivätasolla, vuositasolla taas kesällä ajetaan enemmän jolloin sähköautot tasaavat myös vuosivaihtelua. Öljylämmitys taas ei kuluta lainkaan sähköä, toisin kuin maalämpö.
Tuo tasoittaminen vaatisi kai sitä, että ryhdyttäisiin sähkön tuntiveloitukseen. Silloin tulisi varsin kannattavaksi järkätä sellaisia latausvärkkejä autoille, jotka lataisivat vain silloin, kun sähkön hinta laskee tietyn hinnan alle. Etenkin vähän ajeleva saisi tällöin ajonsa varsin edullisesti.
Ilman tuntiveloitusta autoja ladattaisiin tietenkin aina, kun vaan satutaan olemaan pistokkeen lähellä. On vaikea sanoa, miten tämä profiili sattuisi yksiin muun kulutuksen kanssa.
Sähköautot pahentavat sähköntuotannon ongelmia siksi, että ne kuluttavat sähköä. Sähköntuotannon ongelma numero 1 on se, että meillä ei ole fossiilisia lukuunottamatta mitään, mistä sitä sähköä voisi taloudellisesti tehdä lisää. Niinpä sähköautojen sähkönkulutus katetaan fossiilisten kulutuksen lisäämisellä.
Vuorokautisen vaihtelun tasoittaminen ei ole eurooppalaisittain ongelma, koska meillä on ihan riittävästi vesivoimaa siihen. Vaihteluongelma on vuositasolla, eikä sitä oikeasti ole silloinkaan niin kauan kuin suurin osa sähköstä tuotetaan polttamalla jotain.
Öljylämmitys ei kuluta sähköä, mutta siinä primäärienergiasta saadaan tupaan lämpöä noin kertoimella 0,9. Jos polttoaine poltetaan voimalassa, jossa tehdään pelkkää sähköä ja käytetään lämpöpumppua, kerroin on noin 1,2-1,5. Jos voimala on yhteistuotantovoimala, polttoaineesta lämmöksi kerroin on noin 2.
Sähköistäminen kannattaa siis niissä kohteissa, joissa sähköllä voidaan tehdä jotain päästä päähän parannetulla hyötysuhteella. Autoilussa vastaavaa eroa ei tule, koska energiaketju on samantyyppinen. Lämmittämisessä maalämpöpumppu muuttaa tilannetta radikaalisti.
Kyllä sähköä voi jo nyt ostaa sopimuksella, jossa hinta on kyseisen tunnin pörssin spot hinta + välityspalkkio. Ei se tarvitse kuin tuntimitatun käyttöpaikan eli käytännössä etäluettavan sähkömittarin.
Oma sähköni on tuntihinnoiteltua ja kyllä siinä vähän astianpesukoneen, pyykinpesukoneen ja takan lämmittämisen ajoitusta katsoo hintojen perusteella. Esimerkiksi talviaamuisin ei kannata tehdä mitään mitä ei ole pakko, koska sähkön hinnassa on selvä piikki.
Minkälaisia tuloksia? Öljylämmitys ei varmasti nosta pakkaspäivän sähkönkulutushuippua läheskään niin paljoa kuin maalämpö.
Miltä suunnalta haluat katsoa asiaa, öljyn loppumisen, öljyriippuvuuden vai hiilipäästöjen? Kaikissa näissä maalämpö on parempi kuin öljylämmitys.
Tähän ei sisälly mitään ihmeellistä taikaa, kyse on vain siitä, että maalämpöpumpulla lämmitysenergiaa saa tehtyä vähemmällä primäärienergialla.
Maalämpöpumppu toki lisää kulutusta pakkaspäivinä, mutta oikein mitoitettuna se on samalla tavalla lineaarinen kuin sähkölämmitys muutenkin (osapuilleen suoraan verrannollinen ulkolämpötilan ja sisälämpötilan erotukseen). Ilmalämpöpumppu onkin sitten toinen tarina, se on tässä suhteessa ilkeä kuorma.
Pakkaspäivien kulutus ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole tällä hetkellä tai lähivuosikymmeninä ongelma. Jos sähköä tehdään polttamalla jotain, se on vain kohtuullisen pieni taloudellinen kysymys, milloin sitä hiiltä, kaasua, turvetta tai vaikka haketta poltetaan.
(Maalämpöpumppuja kyllä myös alimitoitetaan, mutta jos sähköstä joutuu maksamaan markkinahinnan, into siihen jää kovin vähäiseksi. Tai sitten ihmisille alkaa kelvata vähän raikkaampi sisäilma kovimmilla pakkasilla…)
Sähköauto puolestaan on ratkaisu vain öljyriippuvuuteen, se ei säästä primäärienergiaa tai päästöjä. Lisäksi sähköautosta maksettava lisähinta on kuitenkin korkea. Säästöinvestointina se on siis huono, koska se ei säästä ja on kallis. Maalämmön lisähinta öljylämmitykseen verrattuna on vähäinen, investointi on joissakin tilanteissa jo sellaisenaan kannattava.
Öljylämmityksestä voisi tehdä energiateknisesti ja ilmastollisesti huomattavasti paremman, jos se tuotettaisiin mikro-CHP:llä sähkön kera. Tällöin primäärienergian hyödyntäminen paranisi huomattavasti. Tosin silloinkin öljy olisi parempi säästää ajoneuvoihin ja polttaa CHP:ssä kiinteitä (esim. haketta) tai kaasua, koska öljyn korkea energiatiheys on nimenomaan ajoneuvokäytössä arvokas ominaisuus.