Tein valtuustossa alla olevan valtuustoaloitteen. Ajatus tähän syntyi eilisessä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Olemme joutumassa asuntotuotannossa ja erityisesti Jätkäsaaren kaavoituksessa epä-älylliseen tilanteeseen, kun joudumme karsimaan investoinneista sellaisiakin, jotka maksaisivat itsensä välittömästi takaisin. Aloitteen allekirjoitti 45 valtuutettua.
Aloite kuuluu näin:
Helsingin kaupunki on ottanut pääomamenojen hillitsemiseksi käyttöön investointiraamin, joksi on sovittu 435 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän tarkoitus on hyvä ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kannattava. Raami ei koske kaupungin omistamien liikelaitosten ja yritysten investointeja. Raamin jäykkä tulkinta tuottaa kuitenkin ilmeistä haittaa ja suoranaisia taloudellisia tappioita kaupungille silloin, kun se bruttomääräisenä estää myös voittoa tuottavia investointeja. Kaupunginvaltuusto on päättänyt nopeuttaa kaavoitusta asuntotuotannon lisäämiseksi. Investointiraami vaikeuttaa tämän päämäärän toteuttamista. Asuntotuotanto edellyttää aina investointeja infrastruktuuriin ja tonttien saattamiseksi rakennuskelpoisiksi. Yleensä nämä investoinnit kuitenkin parantavat kaupungin taloutta, koska ne ovat maksettavissa enemmän kuin kokonaan tontinluovutustuloilla. Tämä pakottaa suunnittelemaan halvalla toteutettavaa huonoa kaupunkia, vaikka parempi ja vähän kalliimpi olisi kaupungille kokonaistaloudellisesti edullisempi. Edelleen se jarruttaa asuntotuotantoa, mitä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena.
Tämän takia me allekirjoittaneet esitämme, että päätös investointiraamista muutetaan nettomääräiseksi siten, että maankäyttöä palvelevissa investoinneissa lasketaan raamia rasittavaksi vain se osa, jota investoinnin mahdollistamat tontinluovutustulot tai muut maankäytöstä koituvat tulot eivät kata. Jotta tämä periaate ei pakottaisi myymään tonttimaata silloin kun sen vuokraaminen on kaupungille edullisempaa, tontinluovutustuloiksi laskettaisiin maata vuokrattaessa sen nykyhetkeen diskontattu vuokratuotto. Koska tämä muuttaa raamin käsitettä, raamin euromääräinen raja on neuvoteltava uudestaan jonkin verran nykyistä raamia alemmas.
Koska on mahdotonta laatia kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin sopivaa sääntöä siitä, kuinka paljon mikin investointi kaupungille tontinluovutustuloja tuottaa, esitämme, että päätös investoinnin hyvittämisestä tontinluovutustuloilla tehdään tapauskohtaisesti kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan esityksestä.
18.6.2014
Osmo Soininvaara
ja 44 muuta allekirjoittajaa
Hyvä ajatus!
Vihdoinkin joku tajuaa, mikä ero on investoinnilla ja ”investoinnilla”.
Yleisesti investoinnilla tarkoitetaan sijoitusta, joka tuottaa tulevaisuudessa hintansa takaisin ja sitten myös voittoa.
Kunnalliset ”investoinnit” taas yleensä tuottavat vain lisää kustannuksia käyttökuluina – ja kun esim. Kuntaliitto kannustaa kuntia investoimaan, tarkoitetaan pääasiassa vain ”investointeja”.
järkevää, mutta pitää käyttää sanaa diskonttaus, eli nykyarvon laskenta.Rediskonttaus on ihan toinen juttu.
Jos sitä kasvua on saatava kaikennäköistä, niin on tämä nyt sitten parempi näin, että käytetään edes vähän järkeä, eikä munita jokaista kaavaa jonkun leikkurin takia. Oikeastaan kun näyttää, että ilmaston- ja luonnonsuojelemisesta ei tule mitään, niin käytettäisiin edes sitten rahat tehokkaasti niitä tuhotessa, niin ei tarvitsisi verottaa ihmisiä niin kovasti. Ikävä tällainen julkinen talous, joka pakottaa osallistumaan tuohon tuhoamiseen näin kovasti, ja toisaalta sitä vastaan varjonyrkkeilevään viherpesuun.
Miltä ajalta nuo vuokratuotot (tai itse asiassa arvio vuokratuotoista, nehän voivat joskus myös jäädä saamatta,) kaupungin investointilaskelmissa sitten pitäisi laskea?
Jos laskenta-ajan kanssa pelataan, on ehkä kannattamattomatkin hankkeet mahdollista saada näyttämään kannattavilta. Toisaalta, tulevaisuutta on kovin pitkälle lähes mahdotonta ennustaa …
Jos se diskontataan vaikka neljän prosentin korolla, ei se häntä niin paljon paina, mutta periaatteessa vuokratuotto pitäisi laskea hyvin pitkälle, ei nyt auringon räjähtämiseen asti, mutta sadeaksi vuodeksi nyt ainakin.
Hyvä idea. Hampurissa tämä ratkaistu toisinpäin. Välineenä on kunnallinen developpariyritys.
How is HafenCity financed?
The lion’s share of investment comes from private investors which will invest around EUR 8bn in HafenCity land and buildings at today’s prices and which acquire them from the Special Fund for City and Port managed by HafenCity Hamburg GmbH. The special fund includes urban sites in HafenCity; after acquisition of even larger areas of land in recent years, 97 % of HafenCity sites are the property of Hamburg. The proceeds of sales of building sites (around 50 % of the area) will finance infrastructure, roads, bridges, promenades, parks but also relocation of businesses, site clearance, planning, acquisition of investors and communication. The goal of HafenCity development is that revenues from special assets should balance out with the costs of development in the end, to achieve high urban quality, but not to generate any kind of deficit. Since development costs run ahead of sales of land, loans for interim financing are taken up at local authority credit conditions.
Aloite on periaatteessa hyvä, mutta osoittaa miten kaupunki käärii rahaa kiinteistöbisneksellä. Ongelma muodosutuu kaupungin monopolista omistaa, kaavoittaa ja pakkolunastaa maata. Ei kovin terve yhtälö, enkä usko että se käytännössä tuottaa parhaan tuloksen. Ainakin teorian mukaan nyky käytäntö on malli esimerkki, miten asioita ei saa hoitaa.
Kalle
Jos kaupunki ei omikstaisi maata eikä voisi sitä lunastaa, kaupunkgin ei myöskään kannattaisi tehdä mitään jonkin yksityisen omistaman maan arvon nostamiseksi, siis investoimiseksi paremmin toimivaan ja miellyttävämpoään ja kauniinpaan ympäristöön. Sellaisessa kaupungissako haluaisit asua? Miten siinä kaupungissa rahoitettaisiin tiet, ratikat, rantojen kunostaminen, puistot?
Eli, lähtisitkö siis kannattamaan hankkeita, joiden uskotaan (lasketaan, ehkä epävarmoihinkin arvioihin perustuen,) pääsevän taloudellisesti omilleen vasta sadan vuoden kuluttua?
Jos minulla on mahdollista joko
a) myydä tontti nyt ja saada siitä miljoona euroa ja lyhentää sillä lainaa, jonka korko on 2% tai
b) vuorata tontti ja saada siitä vuokaa 30 000 euroa vuodessa
Se on kannattava heti.
Edelleen, jos tekemällä miljoonan euron investoinnin parannan tontin arvoa niin, että sen vuokra nousee 30 000 eurolla ja lainaa saa edelleen kahden prosentin korolla, tuo investopinti kannattaa tehdä.
Ehkä ajatukseni kulkee ”kamreerimaisesti”, mutta mitenkä mikään laskentamalli vähentäisi juuri tässä ja nyt, tänä vuonna tarvittavan oikean rahan määrää, jos tehdään investointeja ja upotetaan euroja kadun alle verkostoihin tai maan päälle päiväkoteihin ja muihin palvelurakennuksiin? Tarkoitushan oli katkaista lainamäärän kasvu. Tie helvettiin on kivetty hyvillä tarkoitusperillä. Eläkää nyt siellä valtuustossa tekemienne linjausten kanssa!
Tuo on juuri se asenne, josta en pidä. Totta kai kaupungin kannattaa silloinkin tehdä kaikkensa kaupungin kehittämiseksi, mutta kaavoitus tapahtuu silloin enemmän kaupunkilaisten ehdoilla. Monopoli on aina tehoton ja nykyjärjestelmässä kaupungilla on maankäyttöön monopoli, mikä valitettavasti näkyy tuloksissa.
Toki asia voidaan järkeistää toisellakin tavalla. Murretaan kaupungin kaavoitusmonopoli. Kaupungille jää vain jonkinasteisen yleiskaavan tasoisen pääväylien maankäytön suunnittelu ja kaavoituksen hoitaa kukin omistaja itse. Voisi tuoda mielenkiintoisia tuloksia.
Jokatapauksessa nyt olemme tilanteessa, jossa poliitikoilla on liikaa valtaa maankäyttöön ja se näkyy huonona laatuna sekä tehottomuutena. Kaavat ovat näpertelyä ja/tai hirveitä kompromisseja. Nykyjärjestely tuottaa vain Arabianarannan ja Öjysataman kaltaisia katastrofeja.
Kelle,
Tuo ajatuksesi, että kaupunki verottaisi suuria summia asukkailtaan nostaakseen yksityisten omistamien tonttien arvoa ja lahjoittaisi tämän maanomistajille, ei kuulu länsimaiseen markkinatalousajatteluun. Venäjällä tätä sovelletaan ja Ukrainassa. Jos yhteisin ponnistuksin nostamme maan käyttöarvoa ja siten myös markkina-arvoa, kyllä hyöty noista investoinneista kuuluu yhteisesti nautittavaksi eikä joillekin yksityisille maanomistajille.
Kunnallisverotuotolla noita on ainakin ennen rakennettu. Se mitä moni vastustaa, on kaupungin epä-älyllinen tapa pantata tonttimaata ja kaavoitusta ja spekuloida arvonnousulla.
Ajattelit, että vaikkapa Aurinkolahden kanavaa varten kerätään rahat kaikilta helsinkiläisiltä ja ja käytetään se noiden muutaman korttelin olosuhteiden merkittävään parantamiseen ja lahjoitetaan hyöty tuon alueen maanomistajille.
Onko kaupunki saanut vakaata vuokratuottoa jokaiselta omistamaltaan alueelta, jonka joku muu (kuin kaupunki tai kaupunkikonserniin kuuluva yhtiö) on vuokrannut viimeisten sadan vuoden aikana?
(Vuokraaminen lienee sinänsä useimmiten fiksumpaa kuin myyminen, jos vuokraehtoihin sisältyy myös alueen entisöinti tarvittaessa. Entäpä, jos vuokraaja rakentaa esim. ”pyramidin”, mutta meneekin sen jälkeen konkurssiin? Kenen piikkiin tuon ”pyramidin” purku rahoitetaan, jos sen purku ja alueen entisöinti havaittaisiin jatkossa välttämättömäksi? Onko olemassa muitakin piilokustannuksia, jotka voivat jäädä helposti huomaamatta?)
Aika vakaata vuokratuottoa on tullut asuntotonteista. Ne ovat kaupungin omaisuuden ydin.
Kalle, en tiedä kuvitteletko että Arabian rantaan olisi voitu tehdä enemmän sitä kovasti kaivattua ”ruutukaavaa”, mutta maaperä oli siellä niin huonoa että lähemmäs rantaa ei voinut rakentaa.
Nyt ne talot on ryhmitelty rantaan avautuvaan U-muotoon että saataisiin mahdollisimman monelle hintoja nostavaa ”merinäköalaa”.
Mikä tämä Arabianrannan katastrofi oikein on?
Tuollainen kanava ei tuota mitään lisäarvoa maailmaan.
Kysymys nyt kuitenkin kuuluu, kuuluuko tuollaisia rahareikiä yleensä rakentaa. Samaan kategoriaan kuuluu mm. miljoona-baana.
Diskonttauskaava löytyy mm. Wikipediasta hakusanalla ”diskonttaus”.
Olen aiemmassa kommentissani puuttunut kaupungin tapaan hallita tontinluovutusta siten, että vain marginaalinen osa tonteista kaupataan markkinaehtoisesti kovan rahan asunnoille. Jäljelle jäävien tonttien hinta määritellään hallinnollisesti kovan rahan tonttien mukaisesti eikä aidon kokonaiskysynnän ja asukkaiden maksukyvyn varaan. Kaupunki siis vipuaa korttelin yhden nurkan varassa koko korttelin asumisen hinnan mikä sitten vaihtelee epäoikeudenmukaisesti maksajan sosiaalisen asumisstatuksen mukaan.
Muutoin olen sitä mieltä, että julkinen kirjanpito olisi viimein saatettava nykyajan tasolle siten että meno- ja tulopuoli erotetaan investoinneista kuten yritysten taseissa. Ehkä vielä tärkeämpää olisi julkisten aitojen konsernitaseiden laadinta, kunnalliset enronit ovat arkipäivää kun eriä vispataan säätiöiden ja liikelaitosten ja kunnallisten yritysten välillä.
Tämä kysymyksesi koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä pohdit sitä, miten kaupungille syntyy omaan etuun perustuva tarve parantaa kaupunkia elinympäristönä. Toisessa osassa pohdit rahoitusta.
Ensimmäisen osan kysymyksenasettelu on virheellinen. Kaupunki ei ole, eikä se saa olla, taloustieteen tarkoittama rationaalinen toimija kiinteistömarkkinoilla. Kaupunki on näet jäsentensä muodostama pakkoyhteisö, jonka tarkoituksena on demokraattisesti päätetyin tavoin järjestää kansalaisten elinympäristö, perus- ja toisenasteen koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut ja muut itselleen ottamansa tehtävät.
Näin ollen ”kaupungilla” on luonnostaan syy parantaa ihmisten elinympäristöä, mikäli kansalaiset tuntevat tarvetta tällaiseen. Puistoja hoidetaan ja kadunvarsia kaunistetaan, jos kaupunginvaltuusto niin haluaa verovaroja käyttää. Kysymyksenasettelusi on järkevä vain, jos oletamme ”kaupungin” toimivan organisaationa omien taloudellisten etujensa maksimoimiseksi sekä virkamiesten työn helpottamiseksi. Kokeneen kunnallispoliitikon lausumana se on surullisen kyyninen.
Toinen kysymys on sitten käytännöllisempi: mistä rahat? Tämän suhteen olen kanssasi samaa mieltä. Kaavoitushyöty on ulosmitattava kansalle ja käytettävä yhteiseksi hyväksi.
Jos hyödyt halutaan jakaa oikeudenmukaisesti, annetaan myös valtion toimien aiheuttamat hyödyt valtiolle eikä yksittäisille kunnille.
Kuinkakohan moni näistä allekirjoittaneista kannattaa myös voitollisen valtionomaisuuden myymistä?
Noilla kun vieläpä tuntuu olevan aina sama kaava:
* Julistetaan miten valtio tekee markkinahintaista ”voittoa” myynnillä.
* Uusi omistaja tekee PR:ää, maalaa seiniä ja istuu omaisuuden päällä viisi vuotta.
* Sitten se myydään ulkomaille ainakin kolminkertaisella hinnalla.
* Uusi omistaja siirtää tuotannon muualle ja suomalaisia kortistoon.
* Yritys säilyttää Suomessa (ja muuallakin) markkina-asemansa.
Toivotaan tuollaista jattelua myös Valtiolla.
Tullin rajut säästöt tuntuvat lähinnä järjettömiltä, kun heidän toimintansaa tuo sekä tuloja että pitää haitallisia asioita rajojen ulkopuolella.
Silti, ikävähän tulleja on ollut aina maksella…
Valtion tuottavuusohjelma on jo klasikkoesimerkki täysin järjesttömästä ja kallista säästämisestä, vaikka jatus olikin ehkä joskus tolkullinen.
Tuo kuulostaa minun korvissani sosialismilta. Luulin sen olevan jo konkurssissa. 😀 Tai sitten en ymmärrä mitä yhteisiä ponnistuksia tarkoitat.
Kunnalle kuuluu katuverkon ja kaiketi ainakin osittain viemäriverkonkin rakentaminen. Ne lisäävät maan arvoa, mutta niin ne lisäävät maan arvoa kaikkialla muuallakin kaupungissa.
Metro, ratikka, joukkoliikenne yleensä, puistot, rakennetut rannat?
Mikä luonnonlaki sanelee sen, että kaupunkien pitäisi olla jonkun ”erehtymättömän” keskusjohdon huolella suunnittelemia? Saati sitten sen, että samaisen keskusjohdon olisi myös pakko vastata kaikesta infrastruktuurista – ja suomalaisen kunnallissosialismin oloissa melkein kaikesta muustakin (jos nyt ei ihan suoraan, niin ainakin liikelaitosten kautta)?
Vai olisiko ennemmin niin, että kaupungit rakentuvat etupäässä sen vuoksi, että ne palvelevat ihmisten etuja parhaiten? Monastihan näyttää siltä, että kaupunkien rakenteita mm. palveluiden ja toimintojen sijoittumista ohjaavat ennemmin yksinkertaiset itseorganisoituvuuden säännöt kuin ylhäältä laaditut suunnitelmat.
Voitaisiin ehkä jopa väittää, että keskitetty suunnittelu ja (infran) toteutus parhaimmillaankin vain hidastaa kaupungin kehitystä ja tekee siitä turhien invisestointien kautta ehkä kallinpaa ja että pahimmillaan suunnittelu saa kaupungin taantumaan ja rakenteet rapistumaan.
Jos tämä kuulostaa hassulta, niin ehkä suomalaisesta byrokratian ja keskusjohtoisuuden täyttämästä nykypäin vinkkelistä voi olla vaikea muistaa, että kaupunkeja on aikojen saatossa kasvanut ympärimaailman hyvin erilaisten ja monasti jopa kaoottisten prosessien kautta.
Hyvä esimerkki voisi olla vaikkapa Manchester, joka teollisen vallankumouksen aikaisesta voimakkaasta kasvusta huolimatta ei saanut kaupunkioikeuksia kuin vasta joskus 1800-luvun puolivälissä. Manchester kasvoi nopeimman kasvunsa siis täysin ilman suunnitelmia ja kontrollia. Joitain aikalaisia hämmästytti kuitenkin se, että kaupunki vaikutti samallalailla suunnitellulta kuin mikä tahansa muu kaupunki hienosto- ja työläisalueineen, puistokatuineen ynnä muineen. No, itseorganisoituvuus ei tainnut tulla aikalaisille mieleen ja mm. Engels piti syntynyttä järjestystä todisteena riistoporvareiden proletariaattia riistävästä salaliitosta…
Miksi suomalaisissa kaupungeissa ei saisi olla faveloita? Miksi pitää olla kaava tai suunnitelma? Eikö omistajan omistusoikeus olisi riitävä perusta kaupungin rakenteen muodostumiselle?
En usko, että tässä nyt tarkoitettiin rantaa vaan sitä, että alue on monessa mielessä lähempänä lähiötä kuin oikeaa kaupunkia. Ihan kiva esikaupunkialue — jos ei lähiöksi haluta haukkua — mutta voisi olla jotain paljon parempaakin. Hukattu mahdollisuus.
No näin varmaan keskimäärin ehkä onkin ollut, mutta sitä investoinnin takaisinmaksuaikaa olisi ehkä silti hyvä verrata myös kaupungin muihin, kilpaileviin investointikohteisiin …
Peruutuspeiliin katsomalla voi tulevaisuuden ennakointi olla epävarmalla pohjalla, vaikka tietyt lainalaisuudet aika ajoin toistuisivatkin. Epävarmuusanalyysi lienee myös paikallaan, ainakin isojen investointihankkeiden kohdalla.
Oliko kaupungin saama vuokratuotto tonteistaan vakaata myös rakennusyritysten vuokraamilta tonteilta, esim. 1920-luvulla, sotavuosina ja 1990-luvun alkupuolella?
(Muistuu tässä mieleen eräskin tapaus, josta enemmän esim. lähteessä: ”http://fi.wikipedia.org/wiki/Haka_%28rakennusliike%29#Rakennusalan_romahdus_ja_Hakan_konkurssi”.)
Miten käy silloin, jos jollekin kaupungin omistuksessa pidettävälle tontille rakennettavaan taloon saadaankin suunnitelluista asukkaista vain murto-osa? Jos tältä alkaa vaikuttaa, veikkaan, että järkevä rakennusyhtiö hidastaa rakentamisen tahtia alueella, mikä toisaalta hidastaa alueen valmistumista sekä pidentää kaupungin investoinnin takaisinmaksuaikaa.
Miten on riskinhallinta nykyisin hoidettu asukkaiden (asuntoyhtiön osakkaiden) edun osalta ja toisaalta kaupungin edun osalta?
Löytyykö esimerkkikaupunkeja, joissa oma kaavoitus on tuottanut selvästi parempaa jälkeä kuin kaavamonopoli kun muut tekijät vakioidaan?
Tälläinen johtaa pahoihin liikenneruuhkiin, virkistysalueiden ja julkisen tilan puuttumiseen ym. ja kuten sanoit alueiden sosioekonomiseen epätasapainoon. Tuskin moni tälläistä ongelmallista kaupunkia haluaa.
Onhan noita, vaikkapa Madrid, jossa näppärästi saatiin ilman ayuntamienton hidastavaa vaikutusta rakennettua viime vuosikymmenellä asunnot miljoonalle uudelle asukkaalle vain seitsemässä vuodessa. Komeaa, uutta kaupunkirakentamista rakennuttajavetoisesti.
Kyllä myös arkkitehdit mieluummin jättäisivät enemmän rakennussuunnittelun ja -valvonnan vastuulle, ja tekisivät kevyempiä kaavoja. Ongelma on lähinnä lainsäädännöllinen: kaava on kaupungin ainoa keino hallita rakentamista, ja sitä on siksi pakko käyttää vaikka se on tarpeeseen nähden aivan väärä ja liian kankea työkalu.
Eli ei muuta kuin valtuustoaloitteen sijaan lakialoitetta pöytään eduskunnassa että saadaan kaupungeille joustavampia työkaluja rakentamisen sääntelyyn. Silloin voitaisiin edetä rakentamisessa enemmän iteratiivisen kaikki osapuolet mukaan ottavan suunnitelma-kommentointi-prosessin kuin keskusjohtoisen jäykän byrokratian kautta.
Systeemin tietää olevan rikki, kun kaavoja jo nykytilanteessa piirretään yksi yhteen arkkitehtisuunnitelmien mukaan. Ei kaavalainsäädäntöä olla sellaiseen tarkoitukseen tehty.
Mistäköhän tätä blogia lukemaan saataisiin kansanedustajia?
Aika moni lukee…
Joku voisi heittää esimerkkikaupungin, joka on saanut kasvaa itseohjautuvasti, vapaana julkisen toimijan harjoittamasta suunnittelusta, kaavoituksesta ja muista vastaavista turhuuksista.
Tiedän vain lähinnä katastrofiin rinnastettavia esimerkkejä.
Houston nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Tässä hauska tavallaan vakavissaan kirjoitettu artikkeli siitä kuinka asuntojen edullisuus Houstonissa paremmin suunniteltuihin kaupunkeihin verrattuna on todiste konseptin onnistumisesta.