Maailma muuttuu – muuttuuko kunta (1/6) Vanhustenhoito

Kävin puhumassa 21.5. Audiatorin laivaseminaarissa otsikon mukaisesta aiheesta ja palastelen esityksen blogille.

Vaivaistaloista se alkoi –voisiko sen jo antaa pois?

Vanhustenhuolto soveltuu kunnalliseksi palveluksi huonosti, koska

  • Vanhusten terveyserot ovat erittäin suuria ja huonokuntoisen vanhuksen hoito kallista. Terveys ei ole edes aidosti satunnainen, vaan ikävällä tavalla alueellisesti korreloitunut, joten vanhusten hoidosta aiheutuvat menot tuottavat suurta eriarvoisuutta kuntien välille.
  • Vanhusvoittoisimmat kunnat eivät selviä ilman ulkopuolista apua vanhustenhoidosta, vaikka rahaakin olisi. Peruskoulusta valmistuvien pitäisi kaikkien hakeutua vanhustenhoitoon
  • Vanhusten olisi luontevaa päästä hoitoon lähelle lapsiaan, kun eivät enää kotona pärjää, mutta tämä olisi vastaan ottavan kunnan kannalta kohtuutonta
  • Olisi järkevää, että jotkut kunnat voisivat Etelä-Englannin rannikkokaupunkien tavoin erikoistua seniorikunniksi. Tämä on kuitenkin aika huono bisness, jos uusi kotikunta joutuu myös maksamaan hoidon
  • Vanhuksena on paljon kivempi olla asiakas kuin hoidokki. Asiakkaan mukana hoitokotiin tulee rahaa, hoidokin mukana pelkkiä menoja. Kohtelu on tämän mukaista. Vanhusten kaltoinkohtelusta emme selviä millään valvonnalla. Asiakkuus ja mahdollisuus hakeutua rahoineen muualle on toimivampi ratkaisu
  • Niinpä pitäisi tehdä kuten Hollannissa. Suomen oloihin käännettynä tämä tarkoittaisi, että ulkopuolinen taho määrittelisi hoidon tarpeen rahassa ja Kela antaisi tätä vastaavan hoitosetelin ja vanhus tai hänen omaisensa saisivat itse valita hoitopaikan kunnallisesta tai yksityisestä hoivakodista mistä päin maata hyvänsä.

Lisää aiheesta:

Savon Sanomien kolumni

 

 

28 vastausta artikkeliin “Maailma muuttuu – muuttuuko kunta (1/6) Vanhustenhoito”

  1. Vanhustenhuolto soveltuu kunnalliseksi palveluksi huonosti, koska

    Soveltuu oikein hyvin kunnallisesti totutettavaksi palveluksi. Rahoituksessa tulee tietenkin ilmeisistä syistä tasata kuluja.

    Vanhusvoittoisimmat kunnat eivät selviä ilman ulkopuolista apua vanhustenhoidosta, vaikka rahaakin olisi. Peruskoulusta valmistuvien pitäisi kaikkien hakeutua vanhustenhoitoon

    Ei kai tämä ole mikään kuntatoteutukseen liittyvä ongelma. Jos tuollaisia kuntia on, palkataan väkeä ulkopuolelta hoitajiksi. Näin myös ei-kunnallisissa toteutuksissa. Emme kai puhu vanhusten pakkosiirrosta pois kotikonnuiltaan.

    Vanhusten olisi luontevaa päästä hoitoon lähelle lapsiaan, kun eivät enää kotona pärjää, mutta tämä olisi vastaan ottavan kunnan kannalta kohtuutonta

    Ihan ok ja reilua, jos kuluja tasataan oikeudenmukaisesti.

  2. Katsotaanpa miten hoitosetelijärjestelmä vaikuttaa ehkä ensi vuosikymmenellä jonkinlaiseen hoitokotiin päätyvän hyvätuloisen eläkeläisen olosuhteisiin. Voimme antaa eläkeläiselle satunnaisen nimen, vaikka OS.

    1) Jos hoitokotien rahoitus ei perustu hoitosetelijärjestelmään niin OS:n palvelutaso on todennäköisesti sama kuin useimpien muiden. Vaikka OS on hyvätuloinen, hän ei ole niin hyvätuloinen että hänellä olisi varaa maksaa pitkään kustannuksia vastaavaa hintaa julkisen järjestelmän ulkopuolella olevaan hoitokotiin, ehkä esim. ulkomailla.

    2) Hoitosetelijärjestelmässä OS taas saa parempaa hoitoa kuin useimmat muut koska hän voi jatkaa hoitosetelillä maksettavaa hoitomaksua omilla korkeilla eläkkeillään ja näin ollen siirtyä ikäänkuin kolmosluokasta ykkösluokkaan.

    Esimerkin yhteydet tunnettuihin suomalaisiin poliittisten blogien pitäjiin ovat täysin satunnaisia.

    1. Voutilainen on ilmeisesti mennyt kyseisen yrityksen hallitukseen hallitusammattilaisena. Hesarin kirjoitus on tältä osin virheellinen.

  3. Ihan hyviä pointteja, joista on helppo olla samaa mieltä.

    Mitkä ovat Hollannin mallin keskimääräiset kustannukset per vanhus? Mistä alkaen hollantilainen on vanhus? (Voiko ulkopuoliseen tahoon todellisen tarpeen määrittäjänä aina luottaa? Vrt. vakuutuslääkäreiden potilaita näkemättä antamat, korvaustarpeen kiistävät lausunnot.)

    Tuo kaltoinkohtelun määrittäminen on tosiaan melko lailla veteen piirretty viiva, räikeitä tapauksia lukuunottamatta.

    Vanhuksen sana ei nykymaailmassa jostain syystä paljon paina. Jos ’katu-uskottavuutta’ päätöksentekijöiden taholla omaavia ”hyviä” läheisiä ei vanhuksella ole, on vaarana jäädä ilman tarvittavaa hoitoa. Muistin a) oletettu (?) ja b) joissakin tapauksissa todellinen heikentyminen sekä c) monet muut syyt, jopa muistitestin tekijän tekemät virheet (!) hankaloittavat tilanteen uskottavaa arviointia.

  4. OS: ”Vanhuksena on paljon kivempi olla asiakas kuin hoidokki. Asiakkaan mukana hoitokotiin tulee rahaa, hoidokin mukana pelkkiä menoja. Kohtelu on tämän mukaista. Vanhusten kaltoinkohtelusta emme selviä millään valvonnalla. Asiakkuus ja mahdollisuus hakeutua rahoineen muualle on toimivampi ratkaisu”

    Ikävää olla ilonpilaaja, mutta oma kyyninen tulkintani on, että rahaa tuovia asiakkaita aletaan kohdella lypsylehminä, joille keksitään yhä uusia maksullisia palveluja. Mahdollisuus hakeutua muualle on nimellinen, sillä jos vanhuksilla olisi voimia kilpailuttaa palveluiden tuottajia, he eivät asuisi hoitokodeissa vaan kodeissa.

  5. Hanna-Leena Ylinen: Mahdollisuus hakeutua muualle on nimellinen, sillä jos vanhuksilla olisi voimia kilpailuttaa palveluiden tuottajia, he eivät asuisi hoitokodeissa vaan kodeissa.

    Tuossa vaiheessa asioiden järjestely on useimmiten omaisten käsissä. Heillä on yleensä suuri huoli vanhuksen oloista.

    Jos vaihtoehtoja olisi, niitä kyllä selvitettäisiin ja käytettäisiin.

  6. Vanhusten hoitopaikat pitäisi kilpailuttaa joidenkin järkevien sääntöjen mukaan, jotka varmistaisivat sen, että kustannukset eivät nouse huimiin korkeuksiin raketin lailla. Olisi kuitenkin suotavaa, että myös pienillä, paikallisilla hoitokodeilla olisi mahdollisuuksia pärjätä kisassa. Dementikkojen keskittäminen voi olla tehokasta, mutta inhimillisempää voisi olla (ainakin omaisten kannalta!) jos dementian vaivaaman vanhuksen ympäristöstä löytyisi ”normaalimpaakin” väkeä, kuin niitä, jotka omaa sukulaistaan katsomaan tulleen vieraan nähdessään alkavat heti nykiä häntä hihasta. Robotit eivät taida tätä inhimillisen kontaktin kaipuuta ikinä ratkaista. Jo pelkkä ajatuskin moisesta tuntuu vastenmieliseltä …

    Suomalaisuus ei sinänsä liene välttämättä mikään hyvän hoidon tae. Iloista ja hyväntuulista hoitajaa varmaan vanhuskin osaa arvostaa enemmän kuin henkilöä, joka purkaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä (tai hoidettaviinsa). Pitäisikö (voitaisiinko) vaatia, että vähintään puolet hoitohenkilökunnasta on syntyperäisiä suomalaisia, jotta vältytään kieliongelmilta ja/tai vanhuksen puhumattomuuselta (jolla voi toki olla monia eri syitä)?

    Pitäisikö näitä vanhustenhoidon palveluntarjoajia jyvittää siten, että ns. ”suurtuotannon etuja” hyödyntävät kansainväliset ketjut ja pienet, paikalliset yritykset (esim. tyyppiä muutaman hoiturin pyörittämä ’pensionaatti’) voisivat saada toimintaedellytyksensä paremmin ”samalle viivalle”, ilman että laatu kärsii tai että isojen voittojen kääriminen alkaa häiritä? Samassa kaupunginosassa tai kunnassa toimiva hoitokoti olisi ihannetila ainakin omaisen kannalta

    Jokin syy on siihen, että ulkomaiset firmat ovat tulleet vanhustenhoidon (-hoivakotien) markkinoille. Hyväntekeväisyyden en ihan usko olevan niiden motiivina, eikä enemmän tai vähemmän yli 5000 euron tasoa olevat kuukausimaksutkaan taida sen puolesta puhua.

    Koska vanhustenhoidossa on kyse on yhteiskunnallisesti tärkeän tehtävän hoitamisesta, voisi ehkä myös harkita rajoja verotukseen palveluntarjoajien osalta. Voisiko jonkinlainen omakustannushintaperiaate olla mahdollinen, jotta perusasiat saataisiin hoidettua kunnolla?

    Mielestäni vanhustenhoidon ei pitäisi olla mikään varsinainen hyvätuottoinen bisnes. Markkinahintaa voisi soveltaa vain silloin, jos on olemassa edellytyksiä (= omaa maksukykyä, EI verovaroin kustannettua) tietynlaista, pientä ylellisyyttä edustaviin lisäpalveluihin, tai -etuihin, kuten vaikkapa yhteen konjakkilasilliseen iltaisin, tai kaupunkikierrokseen viikottain, jos se ei ole pahitteeksi asianomaisen (ja hoitavan lääkärin) mielestä.

    Mikä mahtaa olla tällä hetkellä keskihinta per kuukausi yli 90-vuotiaiden hoidon osalta Suomessa?

  7. Hanna-Leena Ylinen: Ikävää olla ilonpilaaja, mutta oma kyyninen tulkintani on, että rahaa tuovia asiakkaita aletaan kohdella lypsylehminä, joille keksitään yhä uusia maksullisia palveluja. Mahdollisuus hakeutua muualle on nimellinen, sillä jos vanhuksilla olisi voimia kilpailuttaa palveluiden tuottajia, he eivät asuisi hoitokodeissa vaan kodeissa.

    Yksityisetkään palvelulaitokset eivät ole autuaaksitekeviä. Ne voivat olla kalliita, mutta laitoksen ilmapiiri ja toimivuus riippuvat erittäin paljon henkilökunnasta ja toimintakulttuurista. Laskujen kirjoitus kuitenkin sujuu, mutta ei mitenkään välttämättä sillä, että myytäisiin hauskoja uusia palveluita. (Siinähän ei ole mitään vikaa, että vanhukselle myydään gerijoogatunteja, jos ne vanhuksesta ovat mielekkäitä.)

    On helppo maalailla kuvia sellaisesta mukavasta yksityisestä palvelutalosta, jossa vanhukset käyvät porealtaassa rentoutumassa ja ottavat lasin konjakkia yömyssyksi.

    Tässä kuvassa ei ole kuin yksi vika. Poreallas- ja konjakkikunnossa olevat ikäihmiset asuvat kotonaan. Laitosvanhukset ovat joko kognitiivisesti tai fysiikaltaan hyvin huonossa kunnossa, jolloin koko ajatus elämänlaadusta muuttuu toisenlaiseksi.

    Lisäksi kannattaa huomata, että osa kunnallisesta toiminnasta on myös ostopalveluita yksityiseltä puolelta.

    En välttämättä teilaa Hollannin mallia, koska siinä on järkeä. Se tuskin kuitenkaan oikeasti johtaa siihen lopputulokseen, mitä dokumentit ihanasta dementiakylästä näyttävät.

  8. Juho Laatu: Ihan ok ja reilua, jos kuluja tasataan oikeudenmukaisesti.

    Oletko varma? Tämähän tarkoittaisi sitä, että vanhuksia siirrettäisiin sankoin joukoin kasvukeskuksiin, joissa heidän lapsensa asuvat. Tarvittaisiin huomattavan paljon lisää julkisen puolen kustantamaa työvoimaa alueille, joilla ongelmana on jo muutenkin esimerkiksi asuntopula ja sitä kautta kiinteistöjen ja työvoiman kallis hinta.

    Vanhustenhoito on toiminto, joka on aidosti edullisempaa järjestää muualla kuin kasvukeskuksissa. Jos vanhukset halutaan siirtää syrjäseuduilta kasvukeskuksiin, hintalappu yhteiskunnalle on melkoisen kova. (Ja sitten vielä sieltä syrjäseuduilta lähtee työpaikkoja ja julkista rahaa, minkä ymmärsin olevan mielestäsi huono asia.)

    Oman empiirisen kokemukseni mukaan hoidon tasokin on parempi siellä, missä työvoiman vaihtuvuus on pienempää.

  9. Osmo: ”Vanhustenhuolto soveltuu kunnalliseksi palveluksi huonosti, koska…”

    Jatkossahan siitä vastaa sote-alue (jos uudistuksesta joskus jotain tulee).

    Osmo: ”Vanhusten olisi luontevaa päästä hoitoon lähelle lapsiaan, kun eivät enää kotona pärjää, mutta tämä olisi vastaan ottavan kunnan kannalta kohtuutonta”

    Lähelle, mutta kuinka lähelle? Hoitoa ei ole järkevää tarjota kaikkein kalleimmilla alueilla, esim. Helsingin kekustassa – eivät ne tarjoa viihtyisiä ympäristöjäkään. Sote-alue kyllä tasaa kustannukset.

    1. Soteuudisusta meillä ei vielä ole, joten emme tiedä, mitä se tekee. Esityksessäni totesin, että oli tarkoitus puhua jotain radikaalia, mutta hahmoteltuun soteuudistukseen nähden se ei enää olekaan kovin radikaalia.

  10. ”Vanhusten kaltoinkohtelusta emme selviä millään valvonnalla. Asiakkuus ja mahdollisuus hakeutua rahoineen muualle on toimivampi ratkaisu”

    Suomi on pärjännyt enemmän kuin kelvollisesti lasten varhaiskasvatuksesta sekä oppivelvollisuudesta ilman päiväkotien ja peruskoulujen keskinäistä kilpailua. Ainakaan merkittävää sellaista ei ole. Valtaosin jo vauvasta lähtien perhe ”osaa sanoa” mihin päiväkotiin ja kouluun lapsi tulee aikanaan menemään. Minkäänlaista tarvetta hakea ja kilpailuttaa näitä palvelutarjoajia ei juurikaan ole. Poikkeukset tunnistaen.

    Edelleen voidaan ehkä tunnustaa, että Suomi ei ole pärjännyt huonokuntoisen vanhusväestön elämänlaadun varmistamisessa(?). Mikä on oleennaisin selittävä tekijä näiden kahden ison ja julkisesti organisoidun, rahoitetun, toteutetun, koordinoidun, valvotun,… systeemin ero toiminnan tuottamassa toteutuvassa laadussa? Nuoruuden ihannointi? Kansallinen ”isänmurha”, mitäs jäivät maaseudulle kun fossiiliset energialähteet vapauttivat nuoremmat polvet konttoreihin ja jokin vastaava urbaanien mummojen kohdalla?

  11. Viherinssi: Oletko varma? Tämähän tarkoittaisi sitä, että vanhuksia siirrettäisiin sankoin joukoin kasvukeskuksiin, joissa heidän lapsensa asuvat.

    Kyllä. Läheiset ovat vanhuksille yleensä hyvin tärkeitä, joten minusta on oikein hyvä, jos vanhukset pääsevät halutessaan hoitoon lähelle läheisiään.

    Huomautin myös siitä, että vanhuksia ei pitäisi pakkosiirtää minnekään. En siis kannata *siirtämistä* sanoin joukoin. Kyse pitäisi olla vanhuksen valinnasta. Jos vanhus haluaa olla kotipaikkakunnallaan, tutussa ympäristössä, lähellä tuttujaan ja omaisia, tämä pitäisi heille mahdollistaa. Jos läheiset ovat jo muualla, eivätkä halua muutta vanhuksen luo, vanhuksella pitäisi olla mahdollisuus siirtyä lähelle läheisiään (ainakin lisämaksusta).

    Vanhuksen pakottaminen yksinäisyyteen ei ole mukava asia, eikä liioin pakkosiirto paikkaan, jossa vanhus ei viihdy. Yksinäisyyteen ratkaisu voi olla myös läheisten muutto vanhuksen luo, mutta pakkosiirtoa ei voi perustella oikein mitenkään.

    Tässä blogissa on keskusteltu myös Helsingin asumistuista. Vanhusten asuttamisen Helsinkiin voi tulkita asumistueksi. Minusta vanhukset ovat ensisijaisia kohteita, jos asumistukia käytetään. Jos ei haluta tukea kenenkään asumista jo täynnä olevissa kasvukeskuksissa, pienestä lisämaksusta siirto lähelle läheisiä pitäisi joka tapauksessa järjestyä.

    Jos muille maksetaan asumistukia kasvukeskuksessa asumiseen, niin totta kai myös vanhuksille. Myös sellainen järjstelmä voisi olla toimiva, jossa vanhuksille ja muille yhteiskunnan heikoimmille annetaan asumistukea, mutta ei muille. Sellainen ajatus, että työikäisille maksettaisiin asumistukia, mutta ei vanhuksille, ei käy minulle.

    Tarvittaisiin huomattavan paljon lisää julkisen puolen kustantamaa työvoimaa alueille, joilla ongelmana on jo muutenkin esimerkiksi asuntopula ja sitä kautta kiinteistöjen ja työvoiman kallis hinta.

    Helsinki pyrkii joka tapauksessa pitämään väestökirjonsa laajana niin, että siihen kuuluu sekä yhteiskunnan rikkaimpia että taviksia. Kaskisaareen vanhuksia ei tarvitse asuttaa. Ehkä pääkaupunkiseudulla puolen tunnin matkaetäisyys läheisiin on riittävä. Hoitajat voivat asua puolen tunnin etäisyydellä hoitopaikasta halvimpaan suuntaan. Näillä etäisyyksillä hinnat lienevät jo varsin kohtuulliset.

    Vanhustenhoito on toiminto, joka on aidosti edullisempaa järjestää muualla kuin kasvukeskuksissa.

    Kyllä. Mutta kuten jo totesin, jos jollekulle pitää henkilökohtaisten tarpeiden vuoksi sallia asuminen kasvukeskuksessa (läheisten lähellä), niin ensisijassa niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Vanhukset ovat yksi keskeinen tällainen ryhmä. Et varmaankaan halua lähettää Helsingin vanhuksia hoitoon jonnekin tyhjeneville entisille teollisuuspaikkakunnille. Jos vanhus on asunut ikänsä Helsingissä, voisi asua vanhanakin. Jos vanhuksen lapset antavat työpanoksensa Helsinkiin, myös heidän aiheuttamansa rasitteet (=vanhukset) voisi hyväksyä mukaan pakettiin.

    Jos vanhukset halutaan siirtää syrjäseuduilta kasvukeskuksiin, hintalappu yhteiskunnalle on melkoisen kova. (Ja sitten vielä sieltä syrjäseuduilta lähtee työpaikkoja ja julkista rahaa, minkä ymmärsin olevan mielestäsi huono asia.)

    Työpaikkojen katoaminen on huono asia, mutta vanhusten inhimilliset tarpeet ovat vielä tärkeämpi asia. Yhteiskunnan tulee ainakin mahdollistaa vanhusten asuminen läheistensä lähellä (pientä lisäkorvausta vastaan ellei muuten). Ei toki pakoteta, vaan annetaan asua lähellä kotia, jos haluavat – ja usein haluavatkin.

    Oman empiirisen kokemukseni mukaan hoidon tasokin on parempi siellä, missä työvoiman vaihtuvuus on pienempää.

    Pätenee usein.

    – – –

    Selvennän vielä esittämiäni vaihtoehtoja. Molemmissa tapauksissa vanhuksella on yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus asua joko kotipaikkakunnallaan tai läheistensä lähellä.

    1) Kaikki maksavat lisähintaa kalliilla paikalla asumisesta. Ei kalliin paikan asumistukia kenellekään. Vanhus asuu Helsingissä jos on varaa ja halua. Lapset voivat maksaa osan kustannuksista tai muuttaa muualle vanhuksen luo. Vanhus voi myös valita lisämaksutta hoitopaikan kalliin paikan läheisyydestä (riittävän halvalta alueelta).

    2) Vanhusten ilmeistä läheisyyden tarvetta tuetaan. Siksi vanhuksille (tai köyhimmille vanhuksille) maksetaan tarvittaessa asuimistukea kalliin paikan lähistöllä asumiseen. (Jos kalliilla paikalla asuvat läheiset maksavat runsaasti veroja, ne kiertänevät jotain kautta myös vanhusten asumistuiksi. Tämän perheen asumisratkaisu ei siis olisi rahoitusmielessä katastrofi.)

    Vaihtoehdot 1 ja 2 eivät ole välttämättä kovin kaukana toisistaan, sillä Suomessa kalleimpienkin paikkojen lähistöltä löytyy kohtuuhintaisia alueita. Jo ykkönen voi taata kaikille vanhuksille riittävän hyvän ja lisämaksuttoman mahdollisuuden asua lähellä lähesiään.

  12. max: Mikä on oleennaisin selittävä tekijä näiden kahden ison ja julkisesti organisoidun, rahoitetun, toteutetun, koordinoidun, valvotun,… systeemin ero toiminnan tuottamassa toteutuvassa laadussa?

    Tarvittavien resurssien laatu, määrä ja vaikutus lopputulokseen sekä lopputuloksen kansantaloudellinen vaikutus.

    Vanhustenhoito tarvitsee huomattavasti enemmän resursseja per hoidettava kuin päivähoito (kerroin 5), peruskoulu (kerroin 8) tai lukio (kerroin 10).

    Koulussa henkilökunta on korkeasti koulutettua ja työ hyvin arvostettua. Vanhustenhoidossa tarvitaan vähemmän koulutettua henkilökuntaa, jonka työn sisäinen ja ulkoinen arvostus on heikompi.

    Jos koulussa noudatetaan tavanomaisia opetussuunnitelmia, niin vähän keskitasoa huonompaa opetusta ja keskitasoa parempaa opetusta tarjoavan koulun välinen ero oppilaan oppimistuloksissa on varsin vähäinen. Koti ja kaveripiiri vaikuttavat huomattavasti enemmän. Vanhustenhoidossa taas henkilökunnan tavalla toimia on hyvin suuri vaikutus vanhuksen elämänlaatuun. Pelkkä kirjan mukaan toimiminen ei takaa vielä oikein mitään.

    Koulutus on yhteiskunnalle investointi, ja se ymmärretään sellaisena. Vanhustenhoito taas on talouden kannalta katsottuna pelkkä rahareikä. Kyse on siitä, paljonko todellisuudessa haluamme maksaa tiettyjen arvojen täyttymisestä. Oikein kyynisesti katsottuna hyvä vanhustenhoito on investointina miinusmerkkinen, kun sillä saadaan tuottamattomat ihmiset elämään pidempään.

    Tietääkseni mikään länsimainen yhteiskunta ei ole oikeasti saanut vanhustenhoitoa järjestettyä niin, ettei siitä käytäisi vastaavaa keskustelua.

  13. Viherinssi: Tietääkseni mikään länsimainen yhteiskunta ei ole oikeasti saanut vanhustenhoitoa järjestettyä niin, ettei siitä käytäisi vastaavaa keskustelua.

    Noin varmaan on. Unohdin tarkentaa tosiaan, että en kirjoittanut absoluutista (mitä se sitten vanhustenhoidossa tai peruskoulussa ikinä voisikaan olla) vaan suhteessa muihin valtioihin. Koska hyöty/haittanäkökohdat ovat tismalleen(?) samat. Arvot ja arvostukset nousisivat silloin esiin. Myös väestöjen ikäjakaumat ovat erilaisia. Mutta ja lopuksi, en muista yhden ainutta radio- tai tv-ohjelmaa, aikakausi- tai sanomalehden artikkelia jossa oltaisiin ulkomailta käyty ihastelemassa suomalaista vanhusten hoitoyksikköä.

  14. Juho Laatu: Molemmissa tapauksissa vanhuksella on yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus asua joko kotipaikkakunnallaan tai läheistensä lähellä.

    Tästä alan ollakin sitten jo enemmän samaa mieltä, rahoitusjärjestelmän pitäisi olla sellainen, että vanhuksen asuminen kunnassa ei ole kunnalle taloudellinen ongelma. Todennäköisesti kokonaisuuden kannalta on kuitenkin edullisinta, että vanhus asuu suunnilleen haluamassaan paikassa – jos hänellä vielä on ilmaistavissa oleva oma tahto.

    Maakunnissa tehdään jo nyt sitä, että asuinkunta tarjoaa vanhukselle tai omaisille erilaisia vaihtoehtoja. Tyypillisesti valittavana on väljempi ja ehkä kodinomaisempi asuminen syrjäseudulla tai sitten laitosmaisempi oleskelu keskustaajamassa.

    Tietääkseni tätä ei vielä ole pääkaupunkiseudulla tarjottu, mutta voisin kyllä kuvitella Pukkilan, Karkkilan tai Raaseporin tarjoavan samalla rahalla Helsinkiä väljemmät puitteet vanhukselle oleskella.

    En oikein usko, että laajempi valinnanvapaus tekisi mitään suurta vanhusruuhkaa kasvukeskuksiin. Yleensä ihmiset mieluummin kuitenkin asuvat kotiseuduillaan. Maalla ikänsä asuneelle dementikolle kodinomainen asuminen järven rannalla humisevien koivujen varjossa kaukana omaisista voi olla parempi vaihtoehto kuin omaisten naapurissa asuminen kivikaupungin laitoksessa. (Kaupungissa ikänsä asuneelle taas ne koivut voivat olla vaikka kuinka ahdistavia…)

    Valinnanvapaus ei kuulosta tässäkään huonolta ajatukselta.

  15. max: Mutta ja lopuksi, en muista yhden ainutta radio- tai tv-ohjelmaa, aikakausi- tai sanomalehden artikkelia jossa oltaisiin ulkomailta käyty ihastelemassa suomalaista vanhusten hoitoyksikköä.

    En minäkään. Mutta toisaalta en muista mitään muuta vastaavaa positiiviseen sävyyn tehtyä tarinaa kuin Hogeweysta tehdyt jutut. Hogewey on kyllä hieno paikka, mutta se sopii vain suhteellisen kapealle väestösektorille (dementoituneet mutteivät liian dementoituneet ja omatoimiseen liikkumiseen kykenevät). Siinä saattaa olla myös kokeilulaitoksen kopioinnin ongelma — kokeilut yleensä toimivat henkilökunnan motivaation vuoksi paremmin kuin kopiot.

    Jos kuitenkin toivomuksistani huolimatta sattuisin dementoitumaan, niin ottaisin kyllä mielelläni Hogewey-tyyppisen paikan itselleni.

    Olen kyllä minäkin hyvin kiinnostunut kuulemaan, jos jotain muuta vanhustenhoitopaikkaa olisi laajemmin kehuttu ja ihasteltu maailmalla. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla niistä laitoksista, jotka pystyvät inhimillisesti huolehtimaan huonokuntoisista ikäihmisistä.

    [Ainiinjoo… Onhan suomalainen vanhusten palveluasuminen maailman huippua, ja sitä voisi viedä Kiinaankin, saamme siitä uuden nokian. Kysy vaikka Rinteen Antilta. Ainakin hän totesi vaaliohjelmassan näin.]

  16. Viherinssi: Tästä alan ollakin sitten jo enemmän samaa mieltä,

    Oliko vielä jotain keskeistä, josta olemme eri mieltä?

    Maakunnissa tehdään jo nyt sitä, että asuinkunta tarjoaa vanhukselle tai omaisille erilaisia vaihtoehtoja. Tyypillisesti valittavana on väljempi ja ehkä kodinomaisempi asuminen syrjäseudulla tai sitten laitosmaisempi oleskelu keskustaajamassa.

    Viittasitko johonkin tiettyyn paikkakuntaan? En tunnista tuosta minulle tuttuja pikkupaikkoja, joissa keskeinen sijainti ei juuri maksa ekstraa (komea järvenrantatontti voisi maksaakin).

    En oikein usko, että laajempi valinnanvapaus tekisi mitään suurta vanhusruuhkaa kasvukeskuksiin. Yleensä ihmiset mieluummin kuitenkin asuvat kotiseuduillaan. Maalla ikänsä asuneelle dementikolle kodinomainen asuminen järven rannalla humisevien koivujen varjossa kaukana omaisista voi olla parempi vaihtoehto kuin omaisten naapurissa asuminen kivikaupungin laitoksessa. (Kaupungissa ikänsä asuneelle taas ne koivut voivat olla vaikka kuinka ahdistavia…)

    Aivan. Siirto vieraaseen ympäristöön voi olla kauhistus. Tuttuus on pääsääntöisesti tärkeää. Tuttu ympäristö, luonto, kieli/murre, kulttuuri, tutut, omaiset ja jopa hoitajat (pikkupaikkakunnalla usein esim. jonkun tutun lapsia).

  17. Juho Laatu:
    ’snip’
    Tuttuus on pääsääntöisesti tärkeää. Tuttu ympäristö, luonto, kieli/murre, kulttuuri, tutut, omaiset ja jopa hoitajat (pikkupaikkakunnalla usein esim. jonkun tutun lapsia).

    Pääsääntöisesti, mutta tuttuus häviää – kuten erään vanhan rouvan tapauksessa: kun poika (ei nuori hänkään) kävi rouvaa usein katsomassa hoitopaikassa, rouva kysyi henkilökunnalta, että kuka tuo vanha äijä on, joka käy häntä tapaamassa?
    Siinä ei ole ympäristöllä tai tutun lapsilla merkitystä.

  18. Juho Laatu: Viittasitko johonkin tiettyyn paikkakuntaan? En tunnista tuosta minulle tuttuja pikkupaikkoja, joissa keskeinen sijainti ei juuri maksa ekstraa (komea järvenrantatontti voisi maksaakin).

    Tiedän, että ainakin joidenkin maakuntien pääkaupungeissa on vanhuksille tarjottu hoitopaikkoja kaukaakin samasta maakunnasta. Porkkanana on se, että näissä kauempana olevissa paikoissa on tyypillisesti pienempiä yksiköitä ja asukkailla väljemmät tilat. On se työvoima ja tonttimaa kuitenkin kalliimpaa vaikkapa Kuopiossa kuin Vesannolla.

    Erilaisia palvelulaitoksia on rakennettu useammassakin paikassa vanhoihin matkamajoituksiin. Pienet motellit ja vastaavat eivät enää ole oikein suosiossa, mutta niiden rakenteet voivat sopia ko. käyttöön hyvinkin.

    Omaisille valinta voi olla aika haastava, koska valittavana voi olla vartin matkan päässä tai kahden tunnin matkan päässä oleva laitos, joilla kuitenkin on selvä laatuero. Siinä on sitten vähän tasapainottelua omien ja laitoshoidokin todellisten tarpeiden välillä.

  19. Raimo K: Pääsääntöisesti, mutta tuttuus häviää – kuten erään vanhan rouvan tapauksessa: kun poika (ei nuori hänkään) kävi rouvaa usein katsomassa hoitopaikassa, rouva kysyi henkilökunnalta, että kuka tuo vanha äijä on, joka käy häntä tapaamassa?
    Siinä ei ole ympäristöllä tai tutun lapsilla merkitystä.

    Noikin voi käydä, ja henkilökunnasta voi tulla vanhukselle lähimpiä ”omaisia”. Hyvä niin. Toisaalta kokemuksesta tiedän myös, että muistisairauden kanssa painivalle vakaat ja pysyvät yhteydet läheisiin voivat joskus olla hyvinkin tärkeitä.

  20. Viherinssi: Tiedän, että ainakin joidenkin maakuntien pääkaupungeissa on vanhuksille tarjottu hoitopaikkoja kaukaakin samasta maakunnasta. Porkkanana on se, että näissä kauempana olevissa paikoissa on tyypillisesti pienempiä yksiköitä ja asukkailla väljemmät tilat. On se työvoima ja tonttimaa kuitenkin kalliimpaa vaikkapa Kuopiossa kuin Vesannolla.

    Erilaisia palvelulaitoksia on rakennettu useammassakin paikassa vanhoihin matkamajoituksiin. Pienet motellit ja vastaavat eivät enää ole oikein suosiossa, mutta niiden rakenteet voivat sopia ko. käyttöön hyvinkin.

    Omaisille valinta voi olla aika haastava, koska valittavana voi olla vartin matkan päässä tai kahden tunnin matkan päässä oleva laitos, joilla kuitenkin on selvä laatuero. Siinä on sitten vähän tasapainottelua omien ja laitoshoidokin todellisten tarpeiden välillä.

    Ok, tuo kuulostaa jokseenkin tasapainossa olevalta valinnanvapautta lisäävältä ratkaisulta (eikä siis liikaa vanhustenhuollon säästämissuunnitelmalta, tai vanhusten paketonnilta ja kuljettelulta).

  21. Viherinssi:
    ’snip’
    Omaisille valinta voi olla aika haastava, koska valittavana voi olla vartin matkan päässä tai kahden tunnin matkan päässä oleva laitos, joilla kuitenkin on selvä laatuero. Siinä on sitten vähän tasapainottelua omien ja laitoshoidokin todellisten tarpeiden välillä.

    2 tuntia lienee mahdollinen vain jossain Lapissa, ei todennäköinen silläkään. 1/2-1 tuntia on realistisempaa.

    Oikeasti lapset asuvat ehkä 500-1000 km päässä, joten puoli tuntia sinne tai tänne ei merkitse mitään.

  22. Raimo K: 2 tuntia lienee mahdollinen vain jossain Lapissa, ei todennäköinen silläkään. 1/2-1 tuntia on realistisempaa.

    Oikeasti lapset asuvat ehkä 500-1000 km päässä, joten puoli tuntia sinne tai tänne ei merkitse mitään.

    Suomalaiset maakunnat ovat suuria, eikä varsinkaan Itä-Suomessa aina ole ihan suoria teitä. Jos mikkeliläinen vanhus siirtyy Savonrantaan hoitoon, matkaero alkaa olla vaikka sille Helsingissä asuvalle ekonomirenttupojalle ihan tuntuva, eikä se Mikkelissä asuva veli perheineen ihan joka viikonloppu käy kylässä. (Autolla menee varmasti yli kaksi tuntia, bussilla tuskin pääsee samana päivänä eestaas.)

    Tämä voi tuntua ääriesimerkiltä, mutta ei se ole mikään tavaton tilanne. Toiminta sopii syrjäseuduille, ja syrjäseudun tunnistaa siitä, että sinne on ajallisesti pitkä matka.

    Olen omakohtaisesti ollut tekemässä päätöstä siitä, että meidän omaisten parin tunnin lisämatka oli ko. tilanteessa pienempi tekijä kuin huomattavasti parantunut taso. Päätös syntyi aika monen laitoksen kiertämisen jälkeen, eivätkä ne laitokset todellakaan sijainneet isojen kuntien keskuksissa.

    Muilla tuntuu olevan aika samansuuntaisia havaintoja toiminnasta maakunnissa. Eri kunnilla toki on erilaisia motiiveja, ja jossain halutaan haalia oman kunnan dementikon oman kunnan uuteen palveluasumisyksikköön koska sillä saa taas vähän kierrettyä rahoituskuvioita.

    En tässä ole valittamassa sitä, että tämä hajasijoittaminen olisi huono asia. Se on ihan fiksua monessa mielessä (kustannukset, hoidon taso, aluepolitiikka). Tietääkseni tähän ei ole ketään pakotettu, joten kyse on valinnanvaran kasvamisesta. Ja mitä enemmän vaikeahoitoisten ikäihmisten hoitoa on seurannut, sitä enemmän sitä valinnanvaraa osaa arvostaa.

    Todennäköisesti trendi jopa vahvistuu, enkä olisi ihan yllättynyt, jos se tulisi pääkaupunkiseudullakin käyttöön.

  23. Raimo K: 2 tuntia lienee mahdollinen vain jossain Lapissa, ei todennäköinen silläkään. 1/2-1 tuntia on realistisempaa.

    Oikeasti lapset asuvat ehkä 500-1000 km päässä, joten puoli tuntia sinne tai tänne ei merkitse mitään.

    Gooklen ropottiautot ratkaisevat ongelman. Mummo vaan kyytiin ja menoksi.

  24. Vanhemmat ihmiset voivat osaltaan myös itse huolehtia omasta asumisestaan ikääntyneenä. Ei ikäihmisten kuulu olla kunnan hoidokkeja vaan he voivat voimiensa mukaan osallistua ja auttaa itseään ja toinen toisiaan ja rikastuttaa meidän yhteiskuntaa.
    Kirjoitan ohjekirjaa yhteisöllisestä asumisesta ikääntyville.
    http://www.launchrock.yhteisoasuminen.co

  25. Johanna Kerovuori:
    Vanhemmat ihmiset voivat osaltaan myös itse huolehtia omasta asumisestaan ikääntyneenä. Ei ikäihmisten kuulu olla kunnan hoidokkeja vaan he voivat voimiensa mukaan osallistua ja auttaa itseään ja toinen toisiaan ja rikastuttaa meidän yhteiskuntaa.
    ’snip’

    Niinpä niin… ”voimiensa mukaan” – ja kaikilta voimat loppuvat joskus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.