Miten pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voi toimia?

Käyn ensi maanan­taina Varso­vas­sa levit­tämässä hyv­in­voin­ti­val­tion ilosanomaa. Yleen­sä julkaisen puheen­vuoroni vas­ta jälkikä­teen, mut­ta teen poikkeuk­sen, kos­ka blogilla on niin vähän puo­lalaisia luk­i­joi­ta. Voihan olla, että jokin kom­ment­ti vaik­ka saisi muut­ta­maan vielä tekstiä.

***

 

Halu­an ker­toa oman näke­myk­seni siitä, mik­si pohjoiset hyv­in­voin­ti­val­tiot ovat men­estyneet ver­rat­tain hyvin, vaik­ka niiden lib­er­aalin talous­teo­ri­an mukaan ei pitäisi men­estyä lainkaan korkean vero­tuk­sen ja vääristynei­den kan­nus­timien joh­dos­ta. Mik­si se, mikä on Lati­nalaisen Amerikan vasem­mis­to­hal­li­tuk­sil­ta epäon­nis­tunut jok­seenkin aina, on onnis­tunut Pohjo­is­maille, Hol­lan­nille Kanadalle ja Saksalle?

Ei ole ehkä sat­tuma, että hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nat ovat syn­tyneet juuri kylmi­in mai­hin. Sel­l­aiset tulo­erot ja sel­l­ainen köy­hyys, joka on mah­dol­lista lämpimäm­mis­sä mais­sa, johtaisi­vat ja ovat ennen johta­neetkin mas­sakuolemi­in kylmien talvien kouris­sa. Selviämi­nen on vaat­in­ut yhteisöl­lisyyt­tä ja heikoista huole­htimista. Erk­ki Pul­li­aisen mukaan hyv­in­vin­ti­val­tioiden raja Euroopas­sa kul­kee samas­sa kohdin kuin raja sille, voiko kano­ja pitää ulkona ympäri vuoden.

Pohjo­is­maiseen malli­in kuu­luu suuri julki­nen sek­tori, paljon yhteiskun­nan tuot­tamia ilmaisia tai voimakkaasti sub­ven­toitu­ja palvelu­ja. Niiden rahoit­ta­mi­nen vaatii paljon vero­tu­lo­ja ja se taas vaatii korkeaa työl­lisyyt­tä – ja eri­tyis­es­ti sitä, että myös naiset käyvät töis­sä. Nämä kuu­lu­vat yhteen. Toista ei voi olla ilman toista.

Elämme teol­lisu­us­mais­sa inhimil­lisen pääo­man varaan nojaavis­sa  yhteiskun­nis­sa, joka men­estyvät sitä parem­min, mitä parem­min ne saa­vat koko kansan lah­jakku­us­re­servit käyt­töön­sä. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tien suuri vahvu­us eri­ar­voisem­pi­in yhteiskun­ti­in ver­rat­tuna on juuri tässä: ne pystyvät poim­i­maan mui­ta parem­min lah­jakku­us­re­servit käyttöönsä.

Suuri sosiaalinen liikkuvuus

Suo­ma­laises­sa yhteiskun­nas­sa lapset ovat – tai ovat ainakin olleet – keskenään paljon tasa-arvoisem­pia kuin useim­mis­sa muis­sa mais­sa. On toki Suomes­sakin eri asia syn­tyä rikkaaseen kuin köy­hään per­heeseen, mut­ta mei­dän vahvu­utemme on, että köy­hästäkin per­heestä lähtevä lap­si käy yhdek­sän ensim­mäistä koulu­vuot­taan samaa koulua koko muun ikälu­okan kanssa, eikä rikkaiden ja köy­hien las­ten koulu­ja ole erik­seen.  Täy­del­listä tasa-arvo ei ole, mut­ta ver­rat­tuna vaikka­pa amerikkalaisi­in tai englan­ti­laisi­in – jopa sak­salaisi­in koului­hin, me pystymme poim­i­maan lah­jakku­udet parem­min kaik­ista sosi­aaliryh­mistä; emme täy­del­lis­es­ti, mut­ta mui­ta paremmin.

Yhteiskun­ta, joka val­it­see parhaat kyvyt johtavi­in paikkoi­hin koko kansan parista, on paljon vahvem­pi kuin yhteiskun­ta, jos­sa val­in­ta rajoite­taan vain rikkaiden per­hei­den lap­si­in.  Puhu­mat­takaan maista, jois­sa rikkaan per­heen pojas­ta tulee merkit­tävä johta­ja, oli kykyä tai ei.

Yhdys­val­to­jen piti olla maa, jos­sa juok­supoi­ka voi koho­ta pääjo­hta­jak­si – aivan toisin kuin van­has­sa englan­ti­laises­sa luokkay­hteiskun­nas­sa.  Sel­l­ainen se ehkä oli joskus, mut­ta ei ole enää. Sosi­aa­li­nen liikku­vu­us on Yhdys­val­lois­sa hidas­tunut ja maan on tästä osin nyt jo aivan yhtä vah­va luokkay­hteiskun­ta kuin Englanti.

Huolehtikaa äideistä!

Uusimpi­en tutkimusten mukaan las­ten eri­ar­voisu­us alkaa jo kohdus­sa. geeneille emme voi mitään, mut­ta odot­tavien äitien ja syn­tyvien las­ten ter­vey­delle voimme. Odot­tavil­la äideille ja vas­ta­syn­tyneille lap­sille ja hei­dän van­hem­milleen on Suomes­sa kat­ta­va neu­volaverkos­to, jon­ka asi­akkaina ovat jok­seenkin kaik­ki äid­it ja vas­ta­syn­tyneet. Ketään ei niihin pakote­ta mut­ta kyl­läkin houkutel­laan. Vas­ta­syn­tynyt saa syn­nyin­lah­jak­si äitiys­pakkauk­sen, jos­sa on kaikkea, mitä vau­va tarvit­see. Tämän saa­vat vain ne, jot­ka ovat olleet neu­voloiden asiakkaina.

Syn­nyt­tämi­nen ja syn­tymi­nen on paljon vaar­al­lisem­paa kuin osal­lis­tu­mi­nen For­mu­la 1 kil­pailu­un. Syn­ny­tyk­sessä saatu aivo­vam­ma on pait­si inhimilli­nen trage­dia myös kovin kallis asia yhteiskun­nalle. Sik­si syn­ny­tys­sairaaloi­hin kan­nat­taa panostaa.

Koulu ratkaisee paljon

Suo­mi on men­estynyt hyvin Pisa-tutkimuk­sis­sa. En ole var­ma, että tämä on pelkästään koulun ansio­ta. Meil­lä las­ten kasvuolo­suh­teet ovat hyviä – tai ovat olleet ainakin aiem­min hyviä – ja on tehnyt koulun tehtävästä helpon. Olen men­estyk­ses­tä ylpistyneille opet­ta­jil­la sanonut, että koet­takaan itse men­nä opet­ta­maan lap­sia Pari­isin slummeihin.

Mut­ta myös koulu­un kan­nat­taa panos­taa. On tärkeätä, että opet­ta­jan ammat­ti­in halu­taan eikä siihen joudu­ta, kun ei muuallekaan päästä. Suomes­sa kaikil­la opet­ta­jil­la on ylem­pi korkeak­oulu­tutk­in­to, ja se on hyvä. Siis 12 vuot­ta koulus­sa ja noin viisi vuot­ta yliopistossa.

Naisten asema ja päivähoito

Sil­loin kun työ vaati fyy­sistä voimaa, oli perustel­tua jakaa työt miesten ja nais­ten töi­hin. Enää tämä peruste ei ole voimassa.

Suomes­sa tytöt men­estyvät koulus­sa selvästi parem­min kuin pojat läh­es kaikissa oppi­aineis­sa. Meil­lä keskustel­laan siitä, onko koulumme ope­tustapa soveli­aampi tytöille kuin pojille, mut­ta joka tapauk­ses­sa tytöt tule­vat koulus­ta ulos parem­min tiedoin ja he myös menevät poikia toden­näköisem­min yliopis­toi­hin. Meil­lä ei ker­ta kaikki­aan olisi varaa jät­tää käyt­tämät­tä nais­ten työ­panos­ta ja osaamista.

Pien­ten las­ten päivähoito on eräs tapa tukea nais­ten työuria. Kaikil­la alle kouluikäisil­lä lap­sil­la on tois­taisek­si oikeus yhteiskun­nan jär­jestämään ja voimakkaasti sub­ven­toimaan päivähoitoon. Tätä ollaan tosin nyt kar­si­mas­sa niin, että lapsel­la on oikeus vain puolipäivä­paikkaan, jos toinen van­hem­mista on kotona työt­tömyy­den johdosta.

Suomes­sa kuitenkin on paljon enem­män kotiäite­jä kuin esimerkik­si Ruot­sis­sa. Meil­lä mak­se­taan alle kolme­vuo­ti­aan lapsen äidille (tai isälle) koti­hoidon tukea, jos las­ta ei pan­na kun­nal­liseen päivähoitoon.  Tätä oikeut­ta ollaan nyt rajoit­ta­mas­sa, että tuos­ta ajas­ta osa mak­se­taan koti­in jäävälle isälle tai jos isä ei jää koti­in las­ta hoita­maan, sitä osaa ei mak­se­ta lainkaan. Täl­lä halu­taan piden­tää nais­ten työuria. Tämän ennuste­taan johta­van siihen, että lapset pan­naan aiem­min päivähoitoon.

Jos kat­somme vain yhden vuo­den bud­jet­tia, koti­hoidon tuen mak­sami­nen on edullisem­paa kuin suh­teel­lisen kallis päivähoito. On kuitenkin arvioitu, että koti­hoidon vuok­si nais­ten työu­rat jäävät koko eli­naikana vaa­ti­mat­tomam­mik­si kuin jos äitiy­destä johtu­vat katkok­set työuras­sa oli­si­vat lyhyem­piä.  Pelko pitk­istä hoito­jak­soista myös saa aikaan sen, etteivät työ­nan­ta­jat palkkaa nuo­ria naisia vaa­tivi­in työtehtäviin.

On keskustel­tu myös siitä, onko koti parem­pi hoitopaik­ka kuin päiväkoti. Kote­ja on hyviä ja huono­ja, päivähoito on tasalaa­tuisem­paa. Kat­ta­va päivähoito ehkäisee las­ten kaltoin kohtelua.

Tutkimusten mukaan päivähoi­dos­sa hoide­tut lapset men­estyvät koulus­sa ja elämässään parem­min kuin koti­hoi­dos­sa olleet. Tämän tulok­sen rel­e­vanssi on haastet­tu valikoin­nil­la: koulute­tut naiset val­it­se­vat use­am­min päivähoidon kuin kouluttamattomat.

Rakenteellinen työttömyys ja sosiaaliturva

Yhdys­val­ta­laiset markki­nal­ib­er­al­is­tit sanovat, että korkea sosi­aal­i­tur­va johtaa väistämät­tä rak­en­teel­liseen työt­tömyy­teen, kun mata­la­palkkaista työtä ei kan­na­ta tehdä lainkaan. Tämä on pohjo­is­mais­sa, eri­tyis­es­ti Ruot­sis­sa ja Tan­skas­sa, ratkaistu niin, että työtön ei voi vali­ta vapaa-aikaa sosi­aal­i­tur­van varas­sa, vaan varsin pian tulee kut­su työt­tömyyskurs­seille tai osoi­tus kun­nal­liseen työ­paikkaan. Nämä kun­nal­liset työ­paikat ovat usein varsin tuot­ta­mat­to­mia. Halvem­mak­si tulisi mak­saa työt­tömyysko­r­vaus­ta, mut­ta ideana onkin toimia pelot­teena ja lisätä halu­ja hakeu­tua takaisin töi­hin yksi­tyiselle sektorille.

Suomes­sa on eri­tyis­es­ti korkei­den vuokrien Helsingis­sä selkeä ris­tiri­ita sosi­aal­i­tur­van korkeu­den ja alimpi­en palkko­jen matalu­u­den välil­lä. Tämä todel­lakin hait­taa markki­noiden toimintaa.

Itse olen mon­en muun mukana esit­tänyt, että sosi­aal­i­tur­vaamme kehitet­täisi­in perus­tu­lon (basic income) suun­taan. Perus­tu­loa ei menet­täisi, vaik­ka ottaisi työ­paikan vas­taan, tosin vero työ­tu­loista nousisi niin, että keski­t­u­loisil­ta perus­tu­lo verotet­taisi­in kokon­aan pois. Perus­tu­lon tarkoi­tus on tukea pait­si työt­tömiä myös mata­la­palkkaisia, jol­loin ris­tiri­ita sosi­aal­i­tur­van korkeu­den ja matal­ien palkko­jen välil­lä poistuisi.

Hyvinvointivaltioilla on ongelmansa

Pohjo­is­mainen malli on koko ajan haastei­den edessä. Vaik­ka se on men­estynyt tois­taisek­si hyvin, ei ole var­maa, että se men­estyy hyvin jatkos­sakin. Eräs ongel­ma on ilmais­palvelu­jen ylikäyt­tö. Tähän on Sin­ga­pores­sa kehitet­ty henkilöko­htais­ten sosi­aal­i­tilien malli, joka tar­joaa ter­veyspalve­lut jokaiselle, joka niitä tarvit­see, mut­ta kan­nus­taa käyt­tämään niitä säästeliäästi. Hol­lan­nis­sa suun­nitel­laan vas­taavaa järjestelyä.

Mei­dän ongel­mamme on polkuri­ip­pu­vu­us. On vaikea päästä eroon van­hoista käytän­nöistä, vaik­ka ne eivät enää toimisi yhtä hyvin kuin aikaisem­min. Val­tioiden, jot­ka ovat vas­ta rak­en­ta­mas­sa hyv­in­voin­ti­val­tio­ta, kan­nat­taa kat­soa, mitä Pohjo­is­mais­sa on tehty, mut­ta kan­nat­taa kat­so ratkaisu­ja myös muual­la.   Joka on vas­ta nyt val­it­se­mas­sa polkuaan, kan­nat­taa tutus­tua myös esimerkik­si sosi­aal­i­tilei­hin ja harki­ta perus­tu­lon kaltaisia ratkaisuja.

Lopuksi

Niuk­ka sosi­aal­i­tur­va, joka keskit­tyy vain kaik­ista hädä­nalaisimpi­en ase­man nopeaan lievit­tämiseen, voi olla vält­tämätön, mut­ta se on myös umpiku­ja. Mitä köy­hempiä ovat työt­tömät, sitä pidem­pään he pysyvät työt­töminä tai hyvin tuot­ta­mat­tomis­sa ammateis­sa, kos­ka köy­hyy­den arjes­ta selviämi­nen vie kaik­ki voimavarat. Ja sitä varmem­min myös hei­dän lapsen­sa ovat köyhiä.