Käyn ensi maanantaina Varsovassa levittämässä hyvinvointivaltion ilosanomaa. Yleensä julkaisen puheenvuoroni vasta jälkikäteen, mutta teen poikkeuksen, koska blogilla on niin vähän puolalaisia lukijoita. Voihan olla, että jokin kommentti vaikka saisi muuttamaan vielä tekstiä.
***
Haluan kertoa oman näkemykseni siitä, miksi pohjoiset hyvinvointivaltiot ovat menestyneet verrattain hyvin, vaikka niiden liberaalin talousteorian mukaan ei pitäisi menestyä lainkaan korkean verotuksen ja vääristyneiden kannustimien johdosta. Miksi se, mikä on Latinalaisen Amerikan vasemmistohallituksilta epäonnistunut jokseenkin aina, on onnistunut Pohjoismaille, Hollannille Kanadalle ja Saksalle?
Ei ole ehkä sattuma, että hyvinvointiyhteiskunnat ovat syntyneet juuri kylmiin maihin. Sellaiset tuloerot ja sellainen köyhyys, joka on mahdollista lämpimämmissä maissa, johtaisivat ja ovat ennen johtaneetkin massakuolemiin kylmien talvien kourissa. Selviäminen on vaatinut yhteisöllisyyttä ja heikoista huolehtimista. Erkki Pulliaisen mukaan hyvinvintivaltioiden raja Euroopassa kulkee samassa kohdin kuin raja sille, voiko kanoja pitää ulkona ympäri vuoden.
Pohjoismaiseen malliin kuuluu suuri julkinen sektori, paljon yhteiskunnan tuottamia ilmaisia tai voimakkaasti subventoituja palveluja. Niiden rahoittaminen vaatii paljon verotuloja ja se taas vaatii korkeaa työllisyyttä – ja erityisesti sitä, että myös naiset käyvät töissä. Nämä kuuluvat yhteen. Toista ei voi olla ilman toista.
Elämme teollisuusmaissa inhimillisen pääoman varaan nojaavissa yhteiskunnissa, joka menestyvät sitä paremmin, mitä paremmin ne saavat koko kansan lahjakkuusreservit käyttöönsä. Hyvinvointiyhteiskuntien suuri vahvuus eriarvoisempiin yhteiskuntiin verrattuna on juuri tässä: ne pystyvät poimimaan muita paremmin lahjakkuusreservit käyttöönsä.
Suuri sosiaalinen liikkuvuus
Suomalaisessa yhteiskunnassa lapset ovat – tai ovat ainakin olleet – keskenään paljon tasa-arvoisempia kuin useimmissa muissa maissa. On toki Suomessakin eri asia syntyä rikkaaseen kuin köyhään perheeseen, mutta meidän vahvuutemme on, että köyhästäkin perheestä lähtevä lapsi käy yhdeksän ensimmäistä kouluvuottaan samaa koulua koko muun ikäluokan kanssa, eikä rikkaiden ja köyhien lasten kouluja ole erikseen. Täydellistä tasa-arvo ei ole, mutta verrattuna vaikkapa amerikkalaisiin tai englantilaisiin – jopa saksalaisiin kouluihin, me pystymme poimimaan lahjakkuudet paremmin kaikista sosiaaliryhmistä; emme täydellisesti, mutta muita paremmin.
Yhteiskunta, joka valitsee parhaat kyvyt johtaviin paikkoihin koko kansan parista, on paljon vahvempi kuin yhteiskunta, jossa valinta rajoitetaan vain rikkaiden perheiden lapsiin. Puhumattakaan maista, joissa rikkaan perheen pojasta tulee merkittävä johtaja, oli kykyä tai ei.
Yhdysvaltojen piti olla maa, jossa juoksupoika voi kohota pääjohtajaksi – aivan toisin kuin vanhassa englantilaisessa luokkayhteiskunnassa. Sellainen se ehkä oli joskus, mutta ei ole enää. Sosiaalinen liikkuvuus on Yhdysvalloissa hidastunut ja maan on tästä osin nyt jo aivan yhtä vahva luokkayhteiskunta kuin Englanti.
Huolehtikaa äideistä!
Uusimpien tutkimusten mukaan lasten eriarvoisuus alkaa jo kohdussa. geeneille emme voi mitään, mutta odottavien äitien ja syntyvien lasten terveydelle voimme. Odottavilla äideille ja vastasyntyneille lapsille ja heidän vanhemmilleen on Suomessa kattava neuvolaverkosto, jonka asiakkaina ovat jokseenkin kaikki äidit ja vastasyntyneet. Ketään ei niihin pakoteta mutta kylläkin houkutellaan. Vastasyntynyt saa synnyinlahjaksi äitiyspakkauksen, jossa on kaikkea, mitä vauva tarvitsee. Tämän saavat vain ne, jotka ovat olleet neuvoloiden asiakkaina.
Synnyttäminen ja syntyminen on paljon vaarallisempaa kuin osallistuminen Formula 1 kilpailuun. Synnytyksessä saatu aivovamma on paitsi inhimillinen tragedia myös kovin kallis asia yhteiskunnalle. Siksi synnytyssairaaloihin kannattaa panostaa.
Koulu ratkaisee paljon
Suomi on menestynyt hyvin Pisa-tutkimuksissa. En ole varma, että tämä on pelkästään koulun ansiota. Meillä lasten kasvuolosuhteet ovat hyviä – tai ovat olleet ainakin aiemmin hyviä – ja on tehnyt koulun tehtävästä helpon. Olen menestyksestä ylpistyneille opettajilla sanonut, että koettakaan itse mennä opettamaan lapsia Pariisin slummeihin.
Mutta myös kouluun kannattaa panostaa. On tärkeätä, että opettajan ammattiin halutaan eikä siihen jouduta, kun ei muuallekaan päästä. Suomessa kaikilla opettajilla on ylempi korkeakoulututkinto, ja se on hyvä. Siis 12 vuotta koulussa ja noin viisi vuotta yliopistossa.
Naisten asema ja päivähoito
Silloin kun työ vaati fyysistä voimaa, oli perusteltua jakaa työt miesten ja naisten töihin. Enää tämä peruste ei ole voimassa.
Suomessa tytöt menestyvät koulussa selvästi paremmin kuin pojat lähes kaikissa oppiaineissa. Meillä keskustellaan siitä, onko koulumme opetustapa soveliaampi tytöille kuin pojille, mutta joka tapauksessa tytöt tulevat koulusta ulos paremmin tiedoin ja he myös menevät poikia todennäköisemmin yliopistoihin. Meillä ei kerta kaikkiaan olisi varaa jättää käyttämättä naisten työpanosta ja osaamista.
Pienten lasten päivähoito on eräs tapa tukea naisten työuria. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on toistaiseksi oikeus yhteiskunnan järjestämään ja voimakkaasti subventoimaan päivähoitoon. Tätä ollaan tosin nyt karsimassa niin, että lapsella on oikeus vain puolipäiväpaikkaan, jos toinen vanhemmista on kotona työttömyyden johdosta.
Suomessa kuitenkin on paljon enemmän kotiäitejä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Meillä maksetaan alle kolmevuotiaan lapsen äidille (tai isälle) kotihoidon tukea, jos lasta ei panna kunnalliseen päivähoitoon. Tätä oikeutta ollaan nyt rajoittamassa, että tuosta ajasta osa maksetaan kotiin jäävälle isälle tai jos isä ei jää kotiin lasta hoitamaan, sitä osaa ei makseta lainkaan. Tällä halutaan pidentää naisten työuria. Tämän ennustetaan johtavan siihen, että lapset pannaan aiemmin päivähoitoon.
Jos katsomme vain yhden vuoden budjettia, kotihoidon tuen maksaminen on edullisempaa kuin suhteellisen kallis päivähoito. On kuitenkin arvioitu, että kotihoidon vuoksi naisten työurat jäävät koko elinaikana vaatimattomammiksi kuin jos äitiydestä johtuvat katkokset työurassa olisivat lyhyempiä. Pelko pitkistä hoitojaksoista myös saa aikaan sen, etteivät työnantajat palkkaa nuoria naisia vaativiin työtehtäviin.
On keskusteltu myös siitä, onko koti parempi hoitopaikka kuin päiväkoti. Koteja on hyviä ja huonoja, päivähoito on tasalaatuisempaa. Kattava päivähoito ehkäisee lasten kaltoin kohtelua.
Tutkimusten mukaan päivähoidossa hoidetut lapset menestyvät koulussa ja elämässään paremmin kuin kotihoidossa olleet. Tämän tuloksen relevanssi on haastettu valikoinnilla: koulutetut naiset valitsevat useammin päivähoidon kuin kouluttamattomat.
Rakenteellinen työttömyys ja sosiaaliturva
Yhdysvaltalaiset markkinaliberalistit sanovat, että korkea sosiaaliturva johtaa väistämättä rakenteelliseen työttömyyteen, kun matalapalkkaista työtä ei kannata tehdä lainkaan. Tämä on pohjoismaissa, erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa, ratkaistu niin, että työtön ei voi valita vapaa-aikaa sosiaaliturvan varassa, vaan varsin pian tulee kutsu työttömyyskursseille tai osoitus kunnalliseen työpaikkaan. Nämä kunnalliset työpaikat ovat usein varsin tuottamattomia. Halvemmaksi tulisi maksaa työttömyyskorvausta, mutta ideana onkin toimia pelotteena ja lisätä haluja hakeutua takaisin töihin yksityiselle sektorille.
Suomessa on erityisesti korkeiden vuokrien Helsingissä selkeä ristiriita sosiaaliturvan korkeuden ja alimpien palkkojen mataluuden välillä. Tämä todellakin haittaa markkinoiden toimintaa.
Itse olen monen muun mukana esittänyt, että sosiaaliturvaamme kehitettäisiin perustulon (basic income) suuntaan. Perustuloa ei menettäisi, vaikka ottaisi työpaikan vastaan, tosin vero työtuloista nousisi niin, että keskituloisilta perustulo verotettaisiin kokonaan pois. Perustulon tarkoitus on tukea paitsi työttömiä myös matalapalkkaisia, jolloin ristiriita sosiaaliturvan korkeuden ja matalien palkkojen välillä poistuisi.
Hyvinvointivaltioilla on ongelmansa
Pohjoismainen malli on koko ajan haasteiden edessä. Vaikka se on menestynyt toistaiseksi hyvin, ei ole varmaa, että se menestyy hyvin jatkossakin. Eräs ongelma on ilmaispalvelujen ylikäyttö. Tähän on Singaporessa kehitetty henkilökohtaisten sosiaalitilien malli, joka tarjoaa terveyspalvelut jokaiselle, joka niitä tarvitsee, mutta kannustaa käyttämään niitä säästeliäästi. Hollannissa suunnitellaan vastaavaa järjestelyä.
Meidän ongelmamme on polkuriippuvuus. On vaikea päästä eroon vanhoista käytännöistä, vaikka ne eivät enää toimisi yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Valtioiden, jotka ovat vasta rakentamassa hyvinvointivaltiota, kannattaa katsoa, mitä Pohjoismaissa on tehty, mutta kannattaa katso ratkaisuja myös muualla. Joka on vasta nyt valitsemassa polkuaan, kannattaa tutustua myös esimerkiksi sosiaalitileihin ja harkita perustulon kaltaisia ratkaisuja.
Lopuksi
Niukka sosiaaliturva, joka keskittyy vain kaikista hädänalaisimpien aseman nopeaan lievittämiseen, voi olla välttämätön, mutta se on myös umpikuja. Mitä köyhempiä ovat työttömät, sitä pidempään he pysyvät työttöminä tai hyvin tuottamattomissa ammateissa, koska köyhyyden arjesta selviäminen vie kaikki voimavarat. Ja sitä varmemmin myös heidän lapsensa ovat köyhiä.
Hieno yhteenveto nykytilanteesta. Eikä ole syytä mennä ulkomaille esitelmöimään ongelmat edellä. Mutta kyllä kai nyt vuonna 2014 jo voi todeta, että hyvinvointimallin suuri heikkous on joustamattomuus. Teolliset työpaikat ja korkea työllisyysaste ovat karanneet kauas, mutta malli junnaa paikoillaan. Lyhyesti: pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kaikkine herkkuineen on ollut niin lokoisa, että sen päivittäminen (=saavutetuista eduista tinkiminen) on hyvin hyvin tuskallista.
Onko kirjoitusta saatavilla englanniksi? Vaikka maanantain jälkeen?
Lisaisin listaan myos suhteellisen hyvan luterilaisen kulttuurin, jossa yhteisia pelisaantoja kunnioitetaan ainakin oman kokemukseni mukaan enemman keskimaarin kuin monissa muissa kulttuureissa. Vapaamatkustus on nimittain hyvinvointiyhteiskunnan public enemy no1.
Protestanttis-humanistiset kansallisvaltiopohjalle rakentuneet yhteiskunnat ovat pärjänneet hyvin kaikilla mittareilla. Pääsyynä kulttuuri ja kansallinen yhteenkuuluvuus. Latinalaisen Amerikan menestymättömyyttä selittävät suurelta osin kulttuurinen perusta ja hyväksyntä korruptiolle (universaali ongelma liikuttaessa etelään ja itään), alkuperäisasukkaiden huono kohtelu, kylmänsodan perintö sekä machokulttuuri. Machokulttuuriin voivat vaikuttaa osaltaan geenit.
Koko kansan lahjakkuusreservien käyttöön saaminen ei ole taloudellisesti tärkeää, koska suurella osalla kansasta ei ole näitä lahjoja. ”Bussikuski” tai ”siivooja” ei tee paljoa suurimmalla osalla siitä, mitä peruskoulussa hänelle opetettiin ja minkä hän on unohtanut.
Sosiaalinen ja koulutuksellinen säätykierto on Suomessa hidastunut. Tämä säätykierto oli Suomessa nopeampaa oppikoulujen ja kansakoulujen aikaan. Tämän säätykierron laittaminen peruskoulun ansioksi, kun se peruskoulun aikana on hidastunut, on hyvin kyseenalaista. Säätykierron hidastuminen johtuu tietenkin suurelta osin geeneistä.
Yhdysvalloissa luokkayhteiskunta on hyvin suuressa määrin etninen. Vähemmistöistä juutalaiset, kiinalaiset ja intialaiset pärjäävät erinomaisesti. Mustat ja latinot eivät niinkään. Tähän vaikuttavat sekä kulttuuri että tietenkin geenit.
Suomen PISA-menestys johtuu suurelta osin etnisesti homogeenisesta väestöstä, tasapäistämisestä ja suomen kielen helposta opittavuudesta ja ohjelmien tekstittämisestä. PISA-testissä 8:n oppilas saa täydet pisteet tai lähes täydet pisteet. PISA-testi ei mittaa parhaiden oppilaiden lahjakkuutta ja osaamista, koska siinä ei ole skaalaa ylöspäin. Se mittaa käytännössä sitä, kuinka suuri osa oppilaista osaa todella huonosti. Tasapäistäminen on silloin yhtä kuin hyvä menestys PISA-testissä.
Tämä ei ole yhtä kuin taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti hyvä koulujärjestelmä. Yhä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin ymmärrettäväksi käyvässä yhteiskunnassa tarvitaan yhä paremmin asiat hallitsevia osaajia. Peruskoulu estää lahjakkaiden oppilaiden potentiaalin hyödyntämisen. Tämä tulee yhteiskunnallisesti hyvin kalliiksi pidemmällä aikavälillä. Peruskoulu on huono ja epätasa-arvoinen koulujärjestelmä, koska se evää merkittävältä osalta oppilaita mahdollisuuden edetä kykyjensä mukaan ja tämän myötä tulevan opiskelun mielekkyyden. Variaatio ei ole diskriminaatiota.
Ranskan lähiöiden tai Yhdysvaltojen ghettojen nuorten huonoa koulumenestystä ei selitä se, ettei heillä ole suomalaista peruskoulua. Huonon menestyksen selittävät koulutukselle ja sivistykselle vihamielinen kulttuuri – islam, jengikulttuurit, machokulttuuri, vain homot lukevat, ”acting white” jne. – ja osin geenit.
Kotihoidontuen kohdalla sivuutat ja jätät mainitsematta perheiden vapaan valinnan ja sen eväämisen. Tietoista? Tärkeää olisi myös tiedostaa separaatioahdistus ja sen vaikutukset. Pieni lapsi samaistuu yhteen vanhemmistaan, ensisijaiseen huoltajaansa, ja kokee ahdistusta tämän poissa ollessa. Tämä separaatioahdistus vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Se saattaa mm. altistaa herkemmin masennuksella myöhemmällä iällä. Ensisijaiseksi huoltajakseen lapsi luontaisesti kokee imettävän äidin. Äidin nopealla työhön paluulla on silloin myös inhimillinen ja yhteiskunnallinen hintansa. Mahdollinen ja epämääräinen, mutta tutkimusten valossa todellinen.
Perustulo onnistuu vain, jos se on riittävän matala (huomattavasti alle nykyisten tukimäärien). Koska muutoin 40h/v työn minimipalkoille päästään muutaman tunnin urakkatyöllä perustulon päälle, ja kuinka houkuttelevaa silloin on tehdä näitä vakituisia töitä? Kuinka korkeaksi muodostuu niiden marginaaliveroaste. Tiedät tämänkin aivan hyvin, mutta et oikeastaan koskaan käsittele sitä, koska se on ns. epämukava ongelma. Sellainen, johon kantaa ottaessaan joutuu joko a) toteamaan jotain sosiaalisesti epämukavaa ja sanktioitua tai b) uhraamaan älyllistä integriteettiään.
Enpä usko, että toteat näistä kannoista mitään Puolessa tai muissakaan julkisissa yhteyksissä, vaikka yksityisesti saatat myöntää niiden, no mahdollisuuden ainakin?
Ei tuo oikeastaan kuitenkaan selitä sitä, miksi vapaan liikkuvuuden vallitessa hyväpalkkaiset eivät lähde maasta alempien verojen perään.
Luulen myös, että kansallisella identiteetillä on ollut merkittävä osuus hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä ja sen yllläpidossa. Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professori Paul Collier kirjoitti:
”Ihmiset ovat sekä yksilöitä että yhteiskunnan jäseniä. Relevantin teorian ihmisen käyttäytymisestä on otettava huomioon ihmisluonteen molemmat aspektit…”
”Tasapaino niiden kahden käsitykseen välillä, että ihminen käyttäytyy toisaalta kappaleena [yksilönä] ja toisaalta aaltona [yhteiskunnan jäsenenä], voi muuttaa sitä miten näemme kotimaamme. Toisesta näkökulmasta maa on maantieteellinen yksikkö, jossa asuu tiettynä hetkenä joukko kappaleita [yksilöitä]. Toisesta näkökulmasta maa on kansa, joka jakaa yhteisen identiteetin ja jota sitoo yhteen keskinäinen välittäminen. Maa kansana -näkökulma sisältää kaksi seikkaa: käsityksen että yhteisö, eikä vain yksilö on tärkeä, ja käsityksen että maa on keskeinen yksikkö yhteisön järjestäytymisessä.”
”Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.”
Tulonsiirtoja harjoittavan hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen perusta ei ole universaalissa humanismissa vaan identifioitumisessa yhdeksi kansaksi.
”Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.”
”Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.”
Monikultturismissa tämä etu SAATETAAN menettää.
http://suomensisu.fi/vieraskyna-onko-kansallisella-identiteetilla-kayttoa-nykymaailmassa-1-11-2013/
Kun poliitikot ja virkamiehet kehuskelevat maailmalla suomalaisen koulun tasa-arvoisuudella, pitää vain toivoa, että kuulijat saavat jostain tietää totuuden. Nimittäin sen, että suomalainen koulu on kahdellakin keskeisellä mittarilla OECD-maiden epätasa-arvoisimpia (tyttöjen ja poikien ero äidinkielessä ja ongelmanratkaisussa). Jos ja kun toiskielisten oppilaiden määrä lisääntyy, ongelma tulee vielä silmille. Sitten aletaan Suomessa etsiä oppia varmaan Saksasta. Pitää toivoa, että suomalaista koulua ei oikeasti käytetä missään esimerkkinä tai että siitä tulisi vientituote.
Soininvaaran näkökulma naisten ylivoimaisesti parempaan koulutukseen on kauniisti sanottuna omituinen. Vähän ylempänä vielä oltiin siis sitä mieltä, että koulu onnistuu poimimaan lahjakkuudet tasa-arvollaan. Sitten kerrotaan, että ei se pysty – mikä kääntyykin kuin taikaiskusta tavoiteltavaksi asiaksi!!!
Älkää puolalaiset nyt vain uskoko …
PS.
Esimerkkejä kylmistä maista, joissa ei ole vahvoja hyvinvointiyhteiskuntapyrkimyksiä: Sveitsi, Alaska, Turkki (suureksi osaksi), Venäjä … onhan näitä kai kymmeniä kun siis tarkastellaan ilmastoa eikä leveysasteita.
”ilmaisia tai voimakkaasti subventoituja palveluja”
Rinnastus ei toimi, koska ilmaisetkin palvelut ovat voimakkaasti subventoituja. Tarkoitus on varmaan sanoa, että palveluja subventoidaan voimakkaasti ja siksi ne ovat halpoja tai ilmaisia.
Pitää vielä lisätä, että tietysti Puolassa naiset kouluttautuvat selvästi miehiä korkeammalle. Joten miksi mennä maahan usuttamaan tyyliin, että vielä on miehiä yliopistoissa, mitä ajattelitte tehdä?
”Ei ole ehkä sattuma, että hyvinvointiyhteiskunnat ovat syntyneet juuri kylmiin maihin. Sellaiset tuloerot ja sellainen köyhyys, joka on mahdollista lämpimämmissä maissa, johtaisivat ja ovat ennen johtaneetkin massakuolemiin kylmien talvien kourissa. Selviäminen on vaatinut yhteisöllisyyttä ja heikoista huolehtimista. Erkki Pulliaisen mukaan hyvinvintivaltioiden raja Euroopassa kulkee samassa kohdin kuin raja sille, voiko kanoja pitää ulkona ympäri vuoden.”
Tämä meni nyt vähän noloksi näin historianopiskelijan näkökulmasta.
Pohjoismainen yhteiskuntamalli pohjautuu seuraaviin seikkoihin:
– Harva asutus, ei voimakkaita kaupunkeja eikä feodaalisia rakenteita. Tämän johdosta varhain kehittynyt tehokas keskusjohtoisuus.
– Paljolti edellisestä johtunut korruption kitkeminen jo varhain (Ruotsin tapauksessa 1600-luvulla suht onnistuneesti).
– Paljolti edellisistä johtunut kyky toteuttaa järkevä, keskiluokkaisuutta korostava maareformi (isojako, sittemmin torpparilait ja metsänomistussääntely).
Käytännössä menestyneimmät yhteiskunnat nykyään ovat sellaisia, joissa päästiin varhain eroon feodaalisista rakenteista, toteutettiin järkevä maareformi, joissa oli toimivat institutionaaliset rakenteet ja joissa oli teollistumisen alkuvaiheissa hyödyllisiä luonnonvaroja.
Lainaten aikoinaan kuulemaani Norjan suurlähettilästä, hyvinvointiyhteiskunta ei tarvitse mitään muuta kuin öljyä. 😀 Nykyisen kaltaiseen ”hyvinvointiyhteiskuntaan”, joka on mennyt överiksi, meillä ei ole varaa. Tästä kannattaa kuulijoita varoittaa heti alkajaisiksi.
Hyvinvointiyhteiskunnassa on paljon sellaista potentiaalia, joka tekee yhteiskunnasta erittäin kilpailukykyisen. Sen takia tukitasoja ja kohteita on Suomessa viilattava niin kauan kun se on mahdollista.
Huono vaihtoehto, johon olemme nykymenolla joutumassa, tapahtui Uudessa Seelannissa. Maa ei kyennyt sopeuttamaan hyyvinvointimekanismejaan vastaamaan kantokykyään. Tulos oli järjestelmän romahtaminen ja äärimmäisen markkinaliberaali yhteiskunta.
Sinänsä Osmo juttusi on ihan oikein jäsennelty. Reippaasti kriittisyyttä jokaiseen kappaleeseen, niin tuosta tulee ihan hyvä. Kysy itseltäsi, mikä kussakin kappaleessa on oikeasti se ydin, jota pitää suojella? Lopun voi höylätä pois ja rahaa mm. investointeihin riittää.
Eipä tuohon ole paljon lisäämistä. Hyvä analyysi!
Mutta! Osmo: ”Meillä ei kerta kaikkiaan olisi varaa jättää käyttämättä naisten työpanosta ja osaamista.”
Nykytilanteessa on kuitenkin pakko sanoa, että meillä ei ole varaa jättää käyttämättä miesten työpanosta ja osaamista eli miestyöpaikkojen katoaminen pitäisi saada loppumaan.
Tämä nyt on täyttä puppua, jota tutkimustieto ei tue.
Itse asiassa se on kehäpäätelmä: selvää on, että ’bussikuskilla’ ei olisi juuri hyötyä korkeakoulutuksesta, mutta tutkijan ja tuotekehittelijän ammatissa kyllä – ja sehän voisi olla se sama sama henkilö, jos hänelle olisi annettu riittävät mahdollisuudet.
Pääosin voin olla samaa mieltä, mutta rakennetyöttömyyden ja perustulon kohdalla en. Myös Helsingissä tulee toimeen pienemmällä palkalla, jos on valmis asumaan kauempana tai kimppakämpässä. Mutta jos sosiaalitoimi korvaa asumisesta yksiössä 650 €/kk ja muut kulut päälle, miksi todellakaan tehdä töitä tahi tavoitella ns. parempaa elämää. Tuloerot kasvavat myös tällä tavoin, että osa väestä tyytyy itse alhaisempaan tulotasoon ja luottaa, että kunta maksaa kulut hautaan saakka.
Muualla Suomessa tilanne on vielä karumpi, työllistymisen vuoksi ”joutuisi” usein opiskelemaan uuden ammatin tai muuttamaan toiselle paikkakunnalle, joten se jää kattavan sosiaaliturvan vuoksi tekemättä. Samaan aikaan on pula sosiaali- ja terveysalan tekijöistä, putkimiehistä, teollisuuden työväestä jne. Olen itse tehnyt työtä työllistämisen parissa ja nuorten kohdalla tilanne on pahin, vielä 70-luvulla syntyneiltä löytyy työn arvostusta ja ”työmoraalia”. Mutta ei välttämättä halua kouluttautua tai muuttaa paikkakuntaa.
Kansalaispalkka olisi tämän ilmiön hyväksymistä, miksi se aktivoisi ihmisiä yhtään enempää kuin nykyinen tilanne. Ja miksi keskituloisten tulisi kompensoida matalapalkkaista työtä, en ymmärrä logiikkaa tässä kohden. Hyvinvointivaltio ja kaiken kattava julkinen sektori on sekin uusi yhteiskunnallinen kokeilu, jonka tulevaisuutta voi jo jollain tapaa ennustaa.
Äärettömän kovan hinnnan suomalaiset ovat joka tapauksessa joutuneet maksamaan pohjoismaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi:
– jälkeenjäänyt kehitys muuhun Eurooppaan verrattuna 1700-luvulle asti
– sodat ja poliittinen rappio Ruotsin vallan loppuvaiheessa
– nälänhädät, taantuminen teollistumisesta huolimatta ja poliittinen epävakaus Venäjän vallan aikana
– siirtolaisuus, ylijäämäväestön aiheuttama rikosaalto ja tuhotyöt 1800-luvun loppupuolella
– köyhyys Venäjän keisarikunnan käymien sotien johdosta, kahtiajako valkoisiin ja punaisiin ja sisällissota itsenäistymisen alussa
– eurooppalaisittain suuri kaatuneiden ja vammautuneiden määrä 2. maailmansodassa
– sodan häväminen, raskaat rauhan ehdot, alueluovutukset, sotakorvaukset ja vaivalloinen jälleenrakentaminen
– maatalouden ylikorostettu rooli 1980-luvulle asti, kahtiajako kaupunkilaisjuppeihin ja maalaisjuntteihin sen jälkeen
– korkea alkoholin kulutus
– korkeat avioeroluvut
Nämä kaikki ovat pitäneet Suomen väkiluvun matalana ja harvaan asuttuna työikäisten miesten ennenaikaisten kuolemien takia aina meidän aikoihin asti. Voidaan pitää ihmeenä että näistä seikoista huolimatta Suomi on noussut hyvinvointivaltioksi.
Yksi selitys voi olla korkea verotus, tulonsiirrot ja aikaisin toteutettu sosiaaliturva ja koulujärjestelmä mutta niitä on ollut monissa muissakin maissa.
Suomalaisella ”sisulla” voi selittää jotain. Mutta se vaatii vähän tarkentamista. Itse pitäisin suomalaista teknistä osaamista tärkeimpänä tekijänä. Suomessa on keskitytty ongelmien ratkaisuun, ei pyörän uudelleen keksimiseen. Perustekniikkaa on aina osattu hankkia muualta, mutta jos on ongelma johon perustekniikka ei pure, se rakennetaan täällä ja jalostetaan vientituotteeksi josta saa valuuttaa kuten esim jäänmmurtajat ja langaton viestintä, mutta ei sovi unohtaa pehmeitä arvoja kuten muotoilun merkitystä kulutustuotteiden kohdalla.
Suomalainen teknologiaosaaminen, vaikka puhutaan maailmanlaajuisesti kapeasta sektorista, on ollut yksi kulmakivi hyvinvointiyhteiskunnan luomisessa, jos se osaaminen katoaa niin korvaaminen jollain muulla yhtä tuottavalla voi viedä sukupolvien verran aikaa.
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Tällä hetkellä ainoat poliittiset vaihtoehdot ”suomalaiselle” koululle ovat amerikkalaistyylinen kaupallistaminen ja ylitestaus, joka ei toimii vain rahastusautomaattina, ja aasialaistyyppinen lasten raadattaminen, joka todennäköisesti aiheuttaa psyykkisiä ongelmia ja itsemurhia ja on kenties luokiteltavissa kidutukseksi.
Sekä yksi tapa pitää Osmon edellä mainitsemia ”asioita” yllä, on pitämällä työttömyyttä sopivalla tasolla ja sitten näitä työttömiä pakottamalla työttömyysturvansa menetyksen uhalla ilmaisiin töihin = palkka ei kerrytä eläkettä.
Siis paskat minä noihin Osmon saarnoihin sanon, kun uskon, että Osmokin pyörälomansa alla puhuu jonkin sortin lööperiä.
Mutta missä uuden fillarisi esittelykuva viipyy?
Rule of Law, oikeusvaltio, jota on harjoiteltu noin 150 vuotta.
Poliisia ja ylipäätään viranomaisia arvostetaan ja toisin kuin juuri missään heidän odotetaan olevan kansalaisten puolella.
(Syy lienee 1900-luvun alun sortovuosista petinteessä.)
Korruption vähäisyys ja keskinäinen luottamus mahdollistavat muun muassa verotuksen toimivuuden, jolloin vapaamatkustajia on varsin vähän.
Luottamus mahdollistaa sopimusyhteiskunnan.
Pohjoismaat ja Hollanti ovat aika yhtenäisiä näissä jutuissa, joten tässä ei ole kyse kansallisuudesta ja geeneistä vaan yhteiskunnasta.
Toivottavasti siellä Varsovassa ei joku älykkö kysy, miten monta vuotta Suomi vielä aikoo velaksi olla ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Analysoi vielä Public Choice näkökulmasta mitä tapahtuu kun neljännes työvoimasta on julkisella sektorilla töissä. Pitääkö hyvinvointivaltion tarkoittaa isoa julkista työllisyyttä vai voiko palveluiden tuottamisessa olla muita vaihtoehtoja?
OS on menossa Varsovaan kehuskelemaan pohjoisten hyvinvointivaltioiden ilosanomaa.
Hän ihmettelee sitä, että ”…ovat menestyneet verrattain hyvin, vaikka niiden liberaalin talousteorian mukaan ei pitäisi menestyä lainkaan korkean verotuksen ja vääristyneiden kannustimien johdosta.”
Tämä onkin hyvä kysymys pohdittavaksi!
Mielestäni tässä ei ole paljonkaan ihmettelemistä seuraavista syistä:
1) Viimeistään äskeisen finanssikriisin jälkeen kaikille kävi selväksi, että vanhat talousteoriat olivatkin olleet vääriä. Nyt onkin sitten mennossa suuri talousteorian paradigmamuutos. On siis turhaa ihmetellä sitä, että miksi liberaali talousteoria ei toimi. Tuleva uusi talousteoria näyttää nyt lähtevän ihmisen eläimellisistä tunteista…
2) Mielestäni on selvää sekin, että pohjoismainen hyvinvointivaltion idea ei nykyisessä globaalissa ja nopearytmisessä markkinataloudessa toimi. Tämän johdosta on arveluttavaa matkustella Varsovaan rehvastelemaan sen historiallisella menestyksellä.
3) Olisiko hyvinvointivaltion menestyksen takana sosialismin / kommunismin pelko? Ne valtiot (ihmiset), jotka olivat eniten kauhuissaan Neuvostoliiton agressiota rakensivat hädissään hyvinvointivaltion ja menestyivät! Onkohan tätä kukaan tutkinut kunnolla? Mielestäni pitäisi…
Suomen tulevan menestyksen idea on nyt sen verran hakusessa, ettei kannattaisi Varsiovaan asti sitä mennä ylistämään: Maan verotus on maailmanennätysluokkaa, puuttuu puolisen miljoonaa työpaikkaa ja uusien työpaikkojen luojaa, eli riskiä ottavaa yrittäjää verotetaan selvästi ankarammin (5,2 % ) kuin palkansaajaa (Vrt. Taloustaito 5/14, sivu 14).
Kannattaisiko OSn nyt pysyä mieluummin kotimaassa ja käyttää aikaansa, terävää päätänsä ja vaikutusvaltaansa maan talouden kuntoonpanoon? Kun se on tehty, sitten onkin aihetta matkustaa ihan minne vaan kehuskelemaan…
Seppo Korppoo
Yritäjä, jolla ei myöskään ole aihetta itsensä kehuskuluun
Tuo ajatus perustulosta sekä tasapaino aktiiviseen toimintaan (työhön tai muuhun yksilön itsensä JA yhteiskunnan kannalta hyödylliseen toimintaan) kannustavan tulo- ja verojärjestelmän sekä toisaalta yhteiskunnan kannalta haitallisen suuriksi kasvavien tulo- ja varallisuuserojen välillä ei liene mikään helppo kysymys.
Yksilön ponnistelun sen eteen, että hän pyrkii kehittämään/ylläpitämään omaa osaamistaan sekä hyödyntämään omaa osaamistaan ja ponnistelujaan omaksi JA koko yhteiskunnan hyväksi tulisi aina tuottaa selvää hyötyä molemmille tahoille. Yksilön kohdalla tämän kannustavuuden tulisi olla niin selkeää, että motivaatio syntyy ja säilyy. Yhteiskunnan taholla on taas syytä pitää jossain määrin huoli siitä, että aloilla, joilla osaajia ja tekijöitä tarvitaan, heitä myös tarpeeksi on, ja uusia tarvittaessa löytyy.
Pitää myös ottaa huomioon, että ahneus ja kyvyt eivät aina kulje käsi kädessä. Mikä on sitten oikea suhde työn (tai muun toiminnan) tulosten jakamiseksi a) yksilön omaksi hyödyksi ja b) yhteiskunnan hyödyksi. Yksilön oman hyödyn liika painottaminen voi johtaa ongelmiin väestön enemmistön osalta (esim. tulo- ja varallisuuserojen kärjistyessä). Yhteiskunnan roolin ylikorostuminen, siihen liittyvä rankka, mahdollisesti epäoikeudenmukaiseksi koettu verotus tai kannustimien puute sekä yhteiskunnan tuen suuruus ja (kummallisiksi koetut) kohdennukset (esim. tukiasunnot ”retkuille” kaupungin kalleimmilla alueilla, joihin keskipalkkaisillakin voi olla rahoituksellisia vaikeuksia edetä) saattavat syödä parempaan tulokseen johtavan motivaation yhteiskunnan ”työmuurahaisilta”.
Yhteiskunnan ohjaava rooli ja verotus ei saa korostua liian voimakkaaksi, muuten on vaarana epäoikeudenmukaisuus (ks. ”fi.wikipedia.org/wiki/Pomperipossa_i_Monismanien”). Toisaalta liiallista ahneutta ja piittaamattomutta lähimmäisistä (ja heidän mahdollisesta hädästä) on jossain määrin myös pyrittävä hillitsemään. Syyt tähän on myös helppo ymmärtää, jos historiaa ja yhteiskunnallisia oloja eri puolilla maailmaa vähääkään tuntee. Heikoimmistakin on pidettävä huolta.
Jos tasapaino yksilön edun ja yhteiskunnan edun välillä on terve, johtanee se kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen, eli koko yhteiskunnan ja sen jäsenten hyvinvointiin.
Eiköhän se Pohjoismaiden ja muiden pohjoisella alueilla sijaitsevien valtioiden taloudellinen menestys johdu siitä, että yhteiskuntien toimintoja ohjaavat pelisäännöt ovat kunnossa. Näinhän on asiantila myös Pohjois-Amerikassa.
Näille valtioille on yhteistä se, että vallan kolmijako-oppi toimii ja sen seurauksena varsinkin oikeuslaitos pysyy aidosti riippumattomana. Miksi nämä pelisääntöjä koskevat kysymykset on saatu kuntoon juuri kylmillä alueilla, johtunee karun luonnon asettamista vaatimuksista.
Venäjä on varoittava esimerkki pohjoisen alueen valtiosta, jossa pelisääntöjä ei olla kyetty saattamaan kuntoon.
Osmo, ilmainen neuvo: Jos voit kytkeä julistustasi enemmän puolalaiseen kontekstiin, saat sanomasi paremmin perille. Kuulijoita ei kuitenkaan kiinnosta Suomi, vaan Puola.
Kannattaa myös jättää pois kaikki joka voidaan tulkita arroganssiksi, esim.: ”Joka on vasta nyt valitsemassa polkuaan” voidaan tulkita niin, että opastat puolalaisia.
Pidän tekstiä oikein mielenkiintoisena.
Alkoholin kulutusta henkeä kohti arvioidaan muutamallakin eri tavalla, mutta kaikilla niistä Suomi on Euroopan maista noin sijoilla 15-25. OECD-maista se on sijalla 19. Lähde.
Avioeroluvuissa Suomi oli vuonna 2010 Euroopan maista sijalla 23, ja samalla lähes täsmälleen EU:n keskiarvoa. Lähde.
OECD:n mukaan lakisääteisten sosiaalimenojen BKT-osuus (Source-valikosta ”Public and mandatory private”) oli Sveitsissä 27,5 % ja Suomessa 26,2 % ainakin vielä vuonna 2005, jolta löytyy molempien maiden luvut. Lähde.
Itse kysyn, kuinka monta itsenäistä valtiota on koskaan koko historian aikana maksanut julkisen sektorin bruttovelan pois. En aio pidättää hengitystäni, kun odotan vastausta.
Ei pohjoismaiset yhteiskunnat perustu mainitsemillesi asioille, muuten, vaikka luettelitkin joitakin Ruotsin ja Suomen keskeisiä kehityskulkuja. Historiantiede ei ylipäänsä tee sellaisia yleistyksiä, joista puhut. Jos tekisi, kylmä ilmasto olisi varmaan monella tärkeänä ehdokkaan – kun taas toiset pitäisivät moista selitystä nolona. Siksi.
Vertailevan tutkimuksen kautta tällaisiin kysymyksiin pitäisi tarttua. Säännönmukaisuuksia on turha odottaa, mutta karsiutuvat nyt ainakin kaikkein noloimmat yleistykset joukosta ja ehkä sieltä joku järkeväkin ajatus saattaa nostaa päätään.
Tanskassa esimerkiksi oli maaorjuutta 1700-luvun lopulle ja Islannissa 1800-luvun. Tanska myös kaupungistui Saksan tahtiin. Sosiaalivakuutuksen kotimaassa Preussissa feodalismi ja maaorjuus olivat vielä vallalla 1800-luvun alussa, aateliston suhteeton valta aina toiseen maailmansotaan asti. Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan varhaiskylväjiin kuului vahain modernisoitunut Britannia ja Yhdyvallatkin. Tee tämäntapaisesta sekasotkusta nyt sitten yleistyksiä hyvinvointiyhteiskunnan juurista!
Seuraavaksi teen itse tietenkin älyttömän yleistyksen ja ehdotan, että vahva keskusvalta selittää hyvinvointiyhteiskuntaa eli yhdistää niitä maita, joissa sellaisen kehittäminen on ollut vahvaa ja jatkuvaa.
Vertailemalla tosin heti selviää, että on paljon vahvan keskusvallan maita, joissa ei ole mietitty kansalaisten hyvinvointia vaan keskitytty omaan etuun raa’an yksioikoisesti – kun taas Suomen, Tanskan tai miksei siis Britannian tapaisissa maissa keskusvalta hyötyy vasta mutkan kautta.
Miksi näin? Vertailevan tutkimuksen perusteella vastaus näyttäisi liittyvän jotenkin pohjoiseurooppalaisuuteen, vaikka toki hyvinvointiyhteiskunnan piirteitä löytyy Etelä-Euroopasta ja muualtakin.
Mikä yhdistää Pohjois-Euroopan maita? Esimerkiksi vauraus, perinne, uskonto – ja ilmasto.
Jos Pohjois-Amerikalla tarkoitetaan Yhdysvaltoja, niin:
1) Pelisäännöt eivät vaikuta olevan kunnossa ainakaan sillä mittapuulla, että lakimiehiä tarvitaan peräti noin kymmenkertaisesti verrattuna useisiin Pohjoismaihin. Vuoden 2000 paikkeilla Yhdysvalloissa oli 3,65 lakimiestä 1000 asukasta kohti, kun Suomessa luku oli 0,30 ja Ruotsissa 0,41. (Lähde.) Mikä muu edes voisi olla parempi mittapuu pelisääntöjen toimimiselle kuin se, että niiden noudattamista ei tarvitse erikseen tivata oikeudessa? Mutta tässä suhteessa Yhdysvallat ja Pohjoismaat ovat vastakkaisissa ääripäissä.
2) Oikeuslaitos ei ole Yhdysvalloissa riippumaton klassisen montesquieulaisen vallan kolmijako-opin mukaisesti, koska suuri osa tuomareista valitaan vaaleilla, jotka ovat aivan yhtä politisoituneita kuin kansanedustuslaitoksenkin vaalit. Kun lainkäyttö lisäksi perustuu suureksi osaksi ennakkopäätöksiin ja niiden tulkitsemiseen, on lainsäädäntövallan ja tuomiovallan erottelu enimmäkseen vain näennäinen.
Lisäksi toisaalta:
3) Väite vallan kolmijako-opin toimimisesta Suomessa on sekin kyllä yhtä erikoinen, koska täällä taas toimeenpanovalta on perustuslakiuudistuksessa viety valtionpäämieheltä täysin ja annettu sen sijaan hallitukselle – jolla taas nykyisessä, vain enemmistöhallitukset kelpuuttavassa poliittisessa kulttuurissa on aina eduskunnan vankka tuki, eikä muunlaista hallitusta koskaan edes aleta perustaa.
Sanoisin siis, että sen enempää Yhdysvalloissa kuin Suomessakaan ei täten noudateta vallan kolmijako-oppia, koska kolmesta on kummassakin maassa kaksi hitsautunut kiinni toisiinsa: siellä lainsäädäntö- ja tuomiovalta, täällä taas lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta.
Monikymmenkielinen Eurooppa on miljoona kertaa kivempi kuin kaksikielinen Suomi.
Tätä tuskin kannattaa heille sanoa, vaan pidetään mölyt mahassa :
Vaikka ikuinen maailman rauha saavutettaisiin, täytyy Obbnäsiä ja Dragsvikia puolustaa. Tavallisia tossunkuluttajia vastaan.
Nyt ihmisille taataan tavalla tai toisella n. 700€/kk tulot joka tapauksessa, mutta ei saa tehdä töitä, tai monet ovat tuloloukussa.
Kansalaispalkka, esim. 500€/kk ilman mitään muita tukia, *pakottaisi* ihmiset tekemään töitä. Kansalaispalkan myötä voisi myös lakkauttaa suuren määrän virastoja, ja irtosanoa 50000 ihmistä julkiselta sektorilta. Näen kansalaispalkan oikeistolaisena, nuorille joustaville kaupunkilaisille sopivana tukimuotona.
Tuon jälkeen valtio ei enää velkaantuisi niin pahasti, bkt myös varmaankin laskisi n. 10% lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä tuo tervehdyttäisi yhteiskuntaa.
Ennustan Suomalaisen hyvinvointivaltion romahtamista jonnekin Puolan ja Ruotsin välimaastoon. EU väistämättä tekee sen, ja Vihreät minusta ajavat tätä suoraan liittovaltiollaan, vaikka kuinka maalailisivat hyvää ja solidaarista eurooppaansa.
Minä näen liittovaltiossa vain Berlusconien kaverien myhäilyä kulisseissa, ja Suomen ajautumista Saksan alihankinta-renki-periferiaksi. Väistämättä julkiselta sektorilta häviää 100000 työpaikkaa ja ne korvautuvat osa-aikaisilla matalapalkkaisilla pätkätöillä.
Käsityöt, kierrätys ja omavaraisviljely nousevat taas arvoonsa. Marjanpoimijoitakaan ei tarvitse enää rahdata Thaimaasta.
Vaikka Osmon matka ei eduskunnan pr-toimintaan liittyiskään, tulee muistiin puhemies Heinäluoman käynti pirauttamassa kyynel Mannerheimin muistolaatalla Varsovassa ja pari saman tien Auschwitzin portilla.
Tommi Uschanovin huomio siitä, ettei vallan kolmijako käytännössä toteudu, on erinomainen. Lisäksi olisi syytä huomata, ettei nykyinen eurooppalainen ajattelu edes kannata selkeää kolmijakoa vaan vallan hajauttamista.
Amerikkalaisessa vallan kolmijaossa toimeenpanovalta on juridisesti yksi ainoa henkilö, ja periaatteessa kaksi toimennpanevaan valtaan kuuluvaa virastoa ei voi olla vastapuolina missään oikeusjutussa. Ajatuksena on, että viime kädessä presidentti ratkaisee virastojen väliset kiistat.
Eurooppalaisessa kulttuurissa korostetaan nykyään riippumattomien viranomaisten olemassaoloa. Esimerkiksi oikeuskansleri ja oikeusasiamies eivät luontevasti sijoitu mihinkään vallan kolmijaon osa-alueeseen, mutta tästä huolimatta heillä on erittäin tärkeä rooli laillisuusvalvojina. Aivan vastaavasti meillä on paljon toisiaan valvovia viranomaisia: Verohallinto pyrkii puolueettomuuteen, mutta veronsaajien oikeudenvalvonta ajaa julkisen vallan etua, jos verohallinto lepsuilee. Samoin ELY-keskus valittaa tarvittaessa ympäristön puolesta, jos kunta tai aluehallintovirasto tekee ympäristöä vaarantavan päätöksen. Turvallisuusneuvostossa istuvat avainministeriöiden kansliapäälliköt ja armeijan edustajat valmistelemassa ja yhteensovittamassa valmiussuunnittelua ja häiriötilanteiden toimintaa. Todellisessa kriisitilanteessa tuo elin muuttuisi helposti maan varjohallitukseksi, sillä sen kautta puolustusvoimain komentaja saisi ohjattua siviilihallintoa hallituksen ohi.
Näitä mekanismeja ei vallan kolmijako tunne, mutta ne ovat käytännössä erittäin tärkeitä ja tarpeellisia demokratiamme toiminnalle.
Parlamentarismia on Suomessa korostettu liikaa. Tuloksena on ollut se, että pääministerin virasta on tullut liian raskas. Pääministerillä on liikaa valtaa ja liikaa töitä. Vanhanen simahti seitsemän vuoden jälkeen. Katainen kesti kolme vuotta, mutta oli kyllä tätä ennen työskennellyt neljä vuotta yhtä raskaassa valtiovarainministerin virassa. Ei tällainen johtajan kuormittaminen ole hyvää hallintoa. Pääministerin vastuita on hajautettava esim. eduskunnan puhemiehelle ja presidentille. Lisäksi olisi vaadittava, ettei pääministeri saa olla puolueensa puheenjohtaja.
Ehkäpä otsikko pitäisi muuttaa perfektiin:
”Miten pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on voinut toimia?”
Tuo yhteiskunta vaatii nimittäin maksajansa ja globalisoituvassa maailmassa näillä maksajilla on yhä enemmän mahdollisuuksia välttää nämä maksut.
Pulpahtihan se kansalaispalkkakin sieltä…
Miksi ei negatiivinen tulovero? Ja ei, ero ei ole vain semanttinen. Vaikka toki sitäkin (helpompi myydä).
NIT yhdistetään jostain syystä ajatuksellisesti tasaveroon. Miksi ihmeessä? Toki progressiota ei voi olla heti kun itse hankittuja tuloja alkaa saada, mutta jossakin ylempänä (en nyt tässä työkiireessä ryhdy tarkentamaan) voi aivan hyvin olla pari progressioporrasta.
Jostain syystä tämä aihe aina katoaa keskustelusta alkurepliikin jälkeen. En aja sitä kuin käärmettä pyssyyn – siinä voi olla ties mitä heikkouksiakin, jotka oikeat asiantuntijat (mm. palstan isäntä) voivat kaivaa esille. Mutta ainakin haluaisin kuulla, miksi ei?
Tuli viiveellä mieleen yksi klassinen taloustieteen artikkeli, Jeffrey Sachsin neljännesvuosisadan takainen ”Social Conflict and Populist Policies in Latin America”. Sachs pohtii tätä kysymystä toiseen suuntaan: miksi siellä epäonnistutaan, ja todellakin kerta toisensa jälkeen, siinä missä täällä onnistutaan? Hän antaa ainakin kolme vastausta:
1) Tuloerot ovat lähtötilanteessa liian suuret, jotta niiden vähentämistoimia voi lähteä ylipäänsä tekemään ajautumatta jo heti populistiseen jakopolitiikkaan. Sosiaalinen tilaus vähentämistoimille on niin tavattoman suuri, että ”jotain tarttis tehdä” -tunne pysyy yllä siihen pisteeseen saakka kun kassa on tyhjä (aivan kirjaimellisesti, ei pelkästään alarmistisissa maalailuissa). Kun hyvinvointia alettiin Pohjoismaissa rakentaa, rikkaatkin olivat sen sijaan verraten köyhiä, eikä tilanne ollut se, että toisaalla on jotain keräilytaloudessa eläviä intiaaneja ja toisaalla roopeankkamaisia rahasäiliöitä.
2) Presidenttivaltainen hallitusmuoto suosii karismaattiseen, lumovoimaiseen johtajuuteen pohjautuvaa poliittista kulttuuria. Tällöin oletusarvoinen, keskiverto poliitikkotyyppi on jotain sellaista kuin Soini tai Veikko Vennamo – ei jotain sellaista kuin vaikka Ahti Karjalainen tai Kalevi Sorsa. Osaksi kyseessä on myös ero eteläeurooppalais(peräis)en ja pohjoiseurooppalaisen kulttuurin välillä, mutta yhtä paljon myös banaali valtiosääntöoikeudellinen ero. Suomen tapauksessa on Sachsin mallissa kyse pitkälti vain ns. herraonnesta. Jos hyvinvointivaltion rakennuskaudella ei olisi ollut presidenttinä Kekkonen vaan sanokaamme vaikka juuri Vennamo, hän olisi silloisen perustuslain avulla saanut paljon tuhoa aikaan.
3) Systeemissä ei pelkästään ole poliittisia virkanimityksiä samassa mielessä kuin Suomessa, vaan hallituspuolueen vaihtuessa koko virkamieskunta vaihdetaan uuden hallituspuolueen jäseniin. Virkamieskunnalta puuttuu siksi ”institutionaalinen muisti”, joka ulottuisi vuosikymmenestä toiseen. Vanhoista möhläyksistä ajaudutaan näin yhä uusiin, koska puikoissa ovat täysin toiset ihmiset kuin edellisten möhläysten sattuessa.
Näiden näkökohtien valossa se, että täällä on onnistuttu paremmin kuin siellä, on lähempänä itsestäänselvyyttä kuin mysteeriä.
Soininvaara: ”Yhdysvaltojen piti olla maa, jossa juoksupoika voi kohota pääjohtajaksi – aivan toisin kuin vanhassa englantilaisessa luokkayhteiskunnassa. Sellainen se ehkä oli joskus, mutta ei ole enää”
Miksi Yhdysvallat ei heikkene taloudellisesti tämän johdosta? Onko niin, että tällä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan merkitystä tuotantopotentiaalin hyödyntämisessä. Vai olisiko Yhdysvallat vieläkin mahtavampi ilman luokkayhteiskuntaa?
Yhdysvallat tuo valtavasti lahjakkaita kansalaisia ulkomailta, erityisesti Aasiasta.
OS: ”Suomi on menestynyt hyvin Pisa-tutkimuksissa. En ole varma, että tämä on pelkästään koulun ansiota.”
Ei olekaan. Merkittävässä roolissa on myös geenit. Unohtuiko sinulta näin merkittävä asia vahingossa, vai oliko tarkotuksenasi vain tuputtaa poliittisesti korrektia propagandaa?
1) samalla logiikalla: teknologia ei ole kunnossa maassa X, koska siellä on/tarvitaan paljon insinöörejä. Oikeudenkäyntien määrä ei ole hyvä mittapuu pelisääntöjen toimimiselle, koska niiden määrä riippuu myös siitä, kuinka houkuttelevina asianosaiset kokevat oikeudenkäynnin. Jos esim. käsittely kestää kohtuuttoman kauan aikaa, laitetaan oikeudenkäyntejä vähemmän vireille, vaikka itse pelisäännöt olisivat samanlaiset. Suomihan on saanut noottia näistä pitkittyneistä oikeudenkäynneistä Ihmisoikeustuomioistuimelta. Edelleen, ei lainkaan tuomioistuimia -> ei lainkaan tivaamista oikeudessa. Pelisäännöt kunnossa?
Parempi mittari sääntöjen toimimiselle on esim. talouskasvu: talouskasvu edellyttää mm. luottamusta muihin talouden toimijoihin, toimiva oikeusjärjestelmä takaa tämän luottamuksen.
2) Suomessa presidentti nimittää tuomarit valtioneuvoston esityksestä, joten yhtä näennäinen erottelu on täten myös Suomessa.
Tommille kiitos Sachsin referoinnista. Tyyppi oli aika mainio ennen kuin sairastui megalomaniaan. 😉
Tuota hiukan ihmettelen, että onko Sachs tosiaan pitänyt virkamiesten vaihtumista isona ongelmana. Samahan tapahtuu käsittääkseni USA:ssa niissä viroissa, jotka voittanutta puoluetta riittävästi kiinnostavat.
Samaten USA:ssa on erittäin vahva presidentti.
Jostain syystä suuret ja suurenevat tuloerotkaan eivät ole houkutelleet ”kassan tyhjenemiseen”.
Eli äkkiseltään laskien Sachsin kaikki kolme kohtaa koskevat, enemmän tai vähemmän, myös hänen kotimaataan – jos eivät ole peräti sikäläisestä poliittisesta keskustelusta peräisin. Eikä kyllä USA:n talouden kasvua näytä pahemmin haittaavan.
Muistan, miten Sachs jossain kirjassaan ehdotti, että ekonomistien pitää olla kuin yleislääkäri. Ei siis riitä, että kohdistaa huomionsa talouteen. Pitää tarkastella yhteiskuntaa laajasti, kuten yleislääkäri kohdistaa huomionsa ihmiseen kokonaisuutena toisin kuin erikoislääkäri (”tyypillinen ekonomisti”).
Ongelma tällaisessa lähestymistavassa on – siis ekonomien kohdalla – että kukaan ei voi tietää, mihin se huomio pitää kohdistaa. Kaikkeenhan ei tietenkään voi.
(Olen ajatellut, että vastaus on demokratiassa, jos missään: poliitikot kyllä lopulta tietävät oikeat tai ”oikeat” vastaukset, kunhan kansanvalta toimii eikä yhteiskunta ole liian jakautunut lähtökohtaisesti tai ajaudu liian jakautuneeseen tilaan. Mutta tämä karkaa nyt täysin alkuperäisestä aiheesta.)
Mutta kyllähän tuosta pitäisi teoriassa tulla tehokkuustappiota jos kyvytön kotimainen eliitti pääsee valtaan, vaikka siellä olisikin kyvykkäitä aasialaisia seassa. Siinä mielessä argumenttisi on aika köyhänlainen. Siis onko väitteesi se, että Yhdysvallat pärjää, koska siellä johtokunnissa ja toimivassa johdossa on syntyperäisten yhdysvaltavaisten seassa näitä kyvykkäitä maahanmuuttajia? Väittäisin kyllä aika suoralta kädeltä, että suurin osa Yhdysvaltain yritysten johtoportaasta on syntynyt Yhdysvalloissa. Sinä puhut ehkä asiantuntijoista. Aivan eri asia, niinkuin itsekkin tiedät.
Englantikin on vähän tätä maata, vallan vaihtuessa organisaatiot ja tavoitteet vaihtuvat. Virkamieskuntaa ei ehkä vaihdeta virka viralta, mutta perustetaan uudet virastot ja vanhoilta lopetetaan rahoitus… Suomessakin on joskus vähän samansuuntaista toimintaa.
Kyllä ja USA:n vetovoiman voi hyvin ymmärtää. USA:lla on kaikkien mittarien mukaan maailman paras koulutusjärjestelmä ja korkeakouluilla rutkasti imua.
Ai, tämäkö oli väärä vastaus? 😉 Fiksun suomalaisenkin nuoren kannattaa lähteä USA:han opiskelemaan, jos siihen aukeaa mahdollisuus.
Osmo, ero meidän ikäpolvemme ja meidän lastemme välillä on se, että meidän ikäpolvestamme useimmat tulivat opiskelujen jälkeen takaisin. Meidän lapsemme jäävät maailmalle.
Ei luokkayhteiskunta välttämättä tarkoita huonoa taloudellista menestystä. Talous voi kasvaa vaikka koko kasvu menisikin pelkästään eliitille. Näin on pitkälti käynyt Yhdysvalloissa.
Tämä graafi Wikipediasta kertoo karua kieltä Yhdysvaltojen tilanteesta: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/45/Productivity_and_Real_Median_Family_Income_Growth_1947-2009.png . Kahdeksankymmentälukuun verrattuna työn tuottavuus on melkein kolminkertaistunut, mutta mediaanitulo on pysynyt lähes samana.
Pieni tarkennus, miksi ei Yhdysvalloissa voi enää kohota juoksupojasta johtajaksi? Eikös siellä ole edelleen yrittäjyys ja oma pärjääminen suuressa arvossa?
Kansalaispalkkaa voi miettiä uudemman kerran, kun on faktaa, miten vaikuttaa se, että nyt voi tienata työttömyysturvan lisäksi 300 €/kk. Kuinka moni tuohon tarttuu ja onko osa-aikatyötä tarjolla? Jotta kansalaipalkka toimisi nyt esitetyllä tavalla, työmarkkinoiden tulisi olla ihan toista kuin nyt.
Aluksi tulisi luopua yleissitovista työehtosopimuksista, jotta yritykset voivat reagoida markkinoiden muutoksiin. Nyt usein se suurin kulu eli palkat on kiveen hakattu, niihin ei voi koskea. Ainoa vaihtoehto on yt-neuvottelujen kautta irtisanominen. Jonka jälkeen yritys ei voi palkat uutta työvoimaa eikä varsinkaan osa-aikaista työvoimaa jne. Ay-liike on se muutoksen avain, todennäköisesti este, tässäkin kohtaa.
Ei suomalaisten geeniperimä ole erikoislaatuinen vaan kooste monista hävinneistä – elävistä kansoista.
Eikä geeniperimä ole muuta kuin mahdollisuus, huippu tulee vain kovalla työllä ja harjoittelulla, ei pelkän geeniperimän varassa synny huippuja. Useimpia ihmisiä vaivaa lahjakkuusharha eli kuvitellaan, että joku tulee huipuksi tekemättä mitään.
Muutekin ihmisen ominaisuuksien hajonta on pientä, eivät erot ole suuria kuin pienten ääripääryhmien välillä.
Lahjakkuuttakin on montaa lajia ainakin seitsemää toisistaan riippumatonta ja nekin jakaantuvat alalajeihin.Yleisesti ainoana lahjakkuuden mittarina on pidetty ÄO:ää, mutta se kertoo vain osan lahjakkuudesta.
Opettajan on mahdoton tunnistaa lahjakkaita lapsia, ehkä joitain,mutta suurin osa jää huomioimatta. Opettajan aika yhdelle oppilaalle on sen verran rajoitettua, että lahjakkuuden tunnistus on vaikeaa. Niinpä opetus on keskivertoa. Kodin rooli lahjakkuuden tunnistamisessa on tärkeä, mutta harvoin vanhemmatkaan kykynevät tunnistamaan lapsensa parhaita ominaisuuksia.
Mutta opettajan, koulun ylipäätään, vaikutus on pieni, arviolta n 5%. Suurin tekijä on oppilas itse ja hänen sosiaalinen taustansa. Sosiaalinen tausta vaikuttaa motivaatioon ja haluun oppia.
Pohjoismaitten vahvuus löytyneekin kulttuuritaustasta. Arvo-ja asennemaailma ei ole ollut jäykkää vaan suhtautuminen uusiin asioihin on ollut avointa ja uudet ideat on lanseerattu nopeasti .
Ajattelu ei ole ollut uskonnon tai muiden epämääräisten uskomusten kahlitsemaa
Soininvaara ”Ruotsissa ja Tanskassa, ratkaistu niin, että työtön ei voi valita vapaa-aikaa sosiaaliturvan varassa, vaan varsin pian tulee kutsu työttömyyskursseille tai osoitus kunnalliseen työpaikkaan. Nämä kunnalliset työpaikat ovat usein varsin tuottamattomia.”
Suomessa oli vastaava laki 80-luvulla eli ns Leppäsen laki.
Sen mukaan puoli vuotta työttömänä olleelle piti kunnan tai valtion järjestää työpaikka. Kysessä oli aito kokoaikainen palkkatyö,josta maksettiin normaalia työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Ahon halitus lopetti lain, mutta Tanska ja Ruotsi kopioivat sen.
Suomeen on lanseerattu uudestaan köyhän miehen versiota Leppäsen laista eli orjatyöversiota. Noin 100000 työtöntä pakotetaan palkttomiin orjatöihin. Yrityksille he ovat ilmaista työvoimaa ja niinpä ne syövät pienipalkkaisia työpaikkoja, mikä kertautuu taas työttömyydeksi. Eli hölmöläisen peitonjatkamista.
Pienipalkkaisen työn tuhoa täydentää vielä se,että nykyään opikelijatkin joutuvat tekemään pakollisen harjoittelun palkatta.
Kun Ruotsissa ja muuallakin Euroopassa palkaton orjatyö on kielletty niin Suomen työllisyysaste on n 5% alempi kuin verrokkimailla
Huomattavasti enemmän Yhdysvallat ”tuo” laittomia siirtolaisia. Saldo on nykyään n. 11 miljoonaa. Nämä ovat tuskin peruskoulutuksen saaneita ja kielitaito on yleensä vain äidinkieli. Yleensä espanja.
Nii joo. Yhdysvallat ei oikein voi ”tuoda” kansalaisia erityisesti Aasiasta, koska kansalaiset saavat vapaasti liikkua USA:sta pois ja takaisin. Kansalaisuuden voi periaatteessa saada kolmen vuoden jälkeen, viisi vuotta on normi, mutta yleensä se vie hieman toistakymmentä vuotta. Ei nimittäin riitä, että asuu vakituisesti maassa, myös veroasiat pitää pitää kunnossa ja oppia kulttuuria sekä kieli, joista varsinkin kielen kanssa on usein vaikeuksia, koska aikuisten on paljon vaikeampi omaksua uusi kieli kuin lasten. Hienosti sanottuna lapset omaksuvat nopeammin lokaalin lingvistisen koodin.
Vallan kolmijako ei varsinaisesti tarkoita mitään valtaa valtionpäämiehelle, joka voi olla seremoniallinen.
Vaan: 1) lainsäädäntövalta parlamentille, 2) toimeenpanovalta parlamentin luotamusta nauttivalle hallitukselle ja 3) tuomiovalta riippumattomille tuomioistuimille. Ja näinhän se menee…
Täällä on esitetty monia, enimmäkseen hyviä vastauksia Oden kysymykseen. Kiitokset mm. Tommi Uschanoville Latinalaisen Amerikan analyysistä. Tässä muutama hajahuomio, poikkeuksia vahvistamaan sääntöjä.
Turvavaltio Itävalta on katolinen maa, toki kylmä.
Uruguaylla oli jo 1900-luvun alkupuolella yksi maailman ensimmäisistä turvaverkoista,korkea elintaso tai ainakin korkea bkt/capita. Kun II maailmansodan jälkeen ei enää toiminut systeemi, jossa lähetettiin naudanlihaa maailmalle ja odotettiin, että sieltä tulee kivoja tavaroita vastineeksi, maa alkoi keinua hyvinvointivaltion alla.
Uusi Seelanti koki saman 90-luvulla, mutta yhteiskunta kesti ankarat muutokset. Tasaisempi tulonjako, ja maanomistusolot? Vakaampi demokratia?
Kanada ja USA ovat mielenkiintoinen verrokkipari. Miksi Kanadassa on julkinen terveydenhoito, VR ja ”Alko”? Liittyykö tämäkin jotenkin pitkän vipuvarren kautta maiden asutus- ja maatalouden historiaan?
Kanadan puolueista hyvä kolmonen muuten on ihan oikea demaripuolue, SI:hin kuuluva. Suuri kannatus preeriaprovinsseissa, joiden ”pienissä taloissa” äänestetään demareita.
Lula sai kai Brasiliassa aikaan jotain kestävääkin? Ehkä ensimmäisenä sitten 50-luvun ja Kubitschekin.
”tuo” ? Miksi ylivoimaisen hieno pohjoismaalainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa säätykiertokin toimii, ei ”tuo”?
Olisiko jotenkin mahdollista että konkurssikypsä hirmuverotusyhteiskunta ei vain ole kovin houkutteleva ihmisille, ainoastaan siellä huseeraaville poliitikoille?
Suomella on vielä matkaa maailmankieleksi.
Tämä on mielenkiintoinen ajatus, jossa voi olla paljonkin perää. Pitää kuitenkin huomata pari asiaa:
1. Ongelma on nimenomaan köyhien köyhyys, koska se luo paineen populistisille hätäratkaisuille. Latinalaisessa Amerikassa ongelma ei ole suhteellinen köyhyys, vaan nimenomaan sellainen köyhyys, jossa nälkä, kylmä ja taudit vaivaavat ilman mahdollisuutta parempaan.
2. Suomessa on kuoltu nälkään 1800-luvulla varsin laajasti, ja ero köyhän torpparin ja rikkaan kauppaneuvoksen välillä oli ihan hyvää eteläamerikkalaista tasoa.
Minulla ei ole vastausta siihen, miksi Suomi onnistui, ja miksi asia näyttää paljon vaikeammalta muualla. Vastaus voi löytyä maantieteellisten ja kulttuurillisten tekijöiden lisäksi myös maailman kehitykseen liittyvistä asioista.
Entäpä jos onkin niin ikävästi, että moderni tiedonvälitys ja demokratia pakottavat populismiin? Valtaan pääsee se, joka lupaa eniten, ja kouluttamattoman kansan on vaikea saada kierrettä katkaistuksi, koska äänestäjillä ei ole realistisia eväitä ymmärtää sitä, mikä on mahdotonta ja mikä mahdollista.
Jos näin on, se voisi kierolla tavalla viitata siihen, että suppeampi demokratia on ollut jollain tavalla olennainen asia hyvinvointiyhteiskuntien kehityksessä historiallisesti. Se taas on jossain määrin vaikeasti toistettavissa oleva asia, koska tuskinpa asia korjaantuu ottamalla köyhiltä äänioikeus pois. Koulutustason nostaminen voisi olla ratkaisu, mutta se taas vaatisi pitkäjänteistä päätöksentekoa.
Yhdysvallat olisivat vielä mahtavampi, jos siellä ei käytettäisi valtavasti resursseja hukkaan monessa välissä.
Inhimillisiä resursseja hukataan luokkayhteiskuntaan, maan byrokratia on suomalaiselle monessa kohdassa hyvin kimuranttia, ja juridisen järjestelmän ennakoimattomuuteen ja rakenteisiin menee valtavasti resursseja.
Maa on kuitenkin luonnonvaroiltaan rikas ja kotimarkkina-alueeltaan erittäin suuri. Yrittämiseen suhtaudutaan myönteisesti, ja ihmiset tekevät paljon töitä. Lisäksi maahan on saatu sukupolvien ajan kerättyä keskimääräistä yritteliäämpää porukkaa, koska tarjolla olevat mahdollisuudet ovat valtavia.
Yhdysvallat olisivat hyvin todennäköisesti vieläkin mahtavampi maa, jos siellä pystyttäisiin pohjoiseurooppalaiseen tapaan hoitamaan viralliset asiat. Toisaalta ehkä mekin voimme miettiä, onko meillä jotain oppimista sieltä.
Ei USA ole kauhean yrittäjäystävällinen maa, yrittäjien määrä on n 4 % työllisistä, Suomessakin yrittäjien määrä on noin 7% luokkaa. Suuret ja keskisuuret korporaatioit jylläävät siellä.
Vähän niinkuin lääketieteen kandit?
Tässä vaihtoehtoinen selitys.
Jos oikeudenkäynneissä määrätään isoja sakkoluonteisia korvauksia, niistä tulee houkuttelevia. Sekä kantajan että vastaajan kannattaa panostaa paljon, jos panostuksella saa pienenkin muutoksen lopputuloksen todennäköisyyksiin.
Koska oikeuteen liittyvät riskit ja mahdollisuudet ovat tällaisessa järjestelmässä suuria, myös esimerkiksi sopimusjuridiikkaan pitää panostaa. Kaikki jenkkifirmojen kanssa asioivat tuntevat ilmiön. Tai pelkkä vilkaisu vaikkapa erilaisten immateriaalituotteiden käyttöoikeusehtoihin riittää.
Erot oikeudenkäytössä eivät siis pääosin liity rikostapauksiin tai yksityisten ihmisten riitoihin. Juristien tarve liittyy hyvin paljolti yritysjuridiikkaan ja korvauskäytäntöihin. Monimutkaiset ja epäselvästi sovellettavat säännöt yhdistettyinä sakkoluonteisiin korvauksiin tekevät riitelemisestä sekä tarpeellista että kannattavaa.
Suomessa tästä tosin on jo saatu pari kertaa esimakua. Erilaiset kilpailutukset poikivat huomattavan paljon oikeudessa riideltävää, koska säännöt eivät ole mitenkään itsestäänselviä. Tekijänoikeusjutuissa on nähty myös aika hassuja korvauksia. (Tosin jälkimmäiset eivät sikäli houkuta riitelemään, että niissä ei oikeasti raha liiku.)
Olen nyt pohjois-Italiassa. Suomeen verrattuna eurovaalit eivät näytä kiinnostavan pätkääkään.
Vaalimainoksia ei näy,vaalikampnjointia ei ole toreilla eikä näy vaaliehdokkaita eikä edustajia.
Eu vaaleja pidetään lähinnä loiskiehuntana,pääosassa Berlusconi kaikilla kanavilla. EU vaaleissa ei toteudu aito demokratia
Totta kai ihmisten hyväksikäyttöön perustuvassa maailmantaloudessa lokaali järjestelmä, joka näin ei tee, antaa väkisinkin muille tasoitusta ainakin ennen kerrannaisvaikutusten huomioon ottamista ja varmasti jonkin verran sen jälkeenkin.
Kyse on kuitenkin arvovalinnasta.
Tuollainen talous, joka ei ole tasapainossa ja vain pumppaa rahaa ylöspäin, ei toimi loputtomiin. Siellä alkaa tulla raja vastaan.
Suomessahan perustuslain tulkinta kuuluu käytännössä edelleenkin vain eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, eli kolmijako menee sekaisin sielläkin.
Montesquieun oma ensisijainen pointtihan ei muuten liittynyt kolmijaon autuuteen vaan siihen, että erilaiset ilmastot tuottavat eri temperamenttisia ihmisiä ja vaativat sen vuoksi erilaiset yhteiskuntajärjestykset, kolmijako oli juurikin kylmän pohjoisen (Englanti) juttuja…
Tuomiovallan riippumattomuus voidaan kyseenalaistaa, koska poliittiset tahot ja muu eliitti saa itselleen hyvin sopivia päätöksiä ja rangaistuksia, jotka ovat osin pahastikin ristiriidassa kansalaisten oikeustajun kanssa. On nähtävissä selvä yhteisymmärrys.
Parlamentti taas meillä on pitkälti sama asia kuin hallitus, koska edellisellä on kova ryhmäkuri ja se on käytännössä jälkimmäisen johtama elin: Enemmistöhallituksen muodostaa hallituspuolueiden puoluejohto. Näiden seikkojen vuoksi meillä menee kaikki hallituksen esitykset eduskunnassa aina läpi – usein viimeistä piirtoa myöten alkuperäisen kaltaisina.
Olin Rooman satamakaupunki Civitavecchiassa pari viikkoa sitten ennen turistien ryntäystä.
Rantakatu oli täynnä kaupunginjohtajan vaaliin liittyviä esitekojuja, eurovaalit siinä sivussa.
Helsingissä kaupunginjohtaja Pajusta sanotaan Guggenheimia ajavaksi rautanyrkiksi.
Keksi parempi selitys. 😀 USA:n koulujärjestelmän laatuero verrattuna pohjoismaiseen on käsittämättömän suuri. Toki on pari valopilkkua: KI:kin vetää opiskelijoita ja Tanskassa DTU. Tanska ei liene mikään maailmankieli? Suomessa ei ole yhtään huipputason yliopistoa. Kykenemme tyrimään täydellisesti kohtuullisen hyvät lukio-tason tulokset!
Huippuyliopistoille on muutamia yhteisiä piirteitä. Niiden ryhmäkoko on pieni, satsataan tutkimukseen ja niiden infra yhdistää asumisen, opiskelun ja sosiaalisen elämän. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi vain MPKK täyttää tällä hetkellä edellytykset, kun toimiva TKK sössittiin!
Aaltoyliopistolla voi olla tulevaisuutta, jos yksiköt ja asuminen saadaan keskitettyä Otaniemen kampukselle tai johonkin muualle. Turun ja Oulun yliopistoihin kannattaa satsata, niillä on edellytyksiä pikkukaupunkikampuksina. HY on ongelma kokonaisuutena ja eräitä yksiköitä kannattaisi varmaan irrottaa HY:sta itsenäisiksi ja luoda niille omat kampukset.
Kalle,
Kummallista kun HY on Suopmen yliopistoista ainoa, joka pärjää jotenkin kansainvälisissä vertailuissa. Aalto ei pärjää lainkaan.
Minä olen Caorlessa Venetsian lähellä. Täällä peruskoulu ei ole tuottanut englannin kielen taitajia,keskustelut käydään englannin.italian,saksan kielien sotkulla.
Mutta kyllä täälläkin arvostetaan pohjoismaista mallia ja pyritäänkin siihen. Päiväkoteja on useita,12000 asukkaan kaupungissa on suuri sairaala ja useita pikkuklinikoita.
Paikka on siisti,ei roskia,ei graffiteja. Täällä liikutaan polkupyörillä ja ajoneuvot väistävät kohteliassti
Tuo ei ole välttämättä huono asia, jos G:n sijoituspaikka, toteutus ja sopimusehdot saadaan Helsingin ja helsinkiläisten kannalta kelvollisiksi. Missä ovat meillä tiukimmat neuvottelijat?
Sijainnin osalta ehdottaisin kuitenkin Etelärannan sijaan vaikka Koivusaarta, jossa sen museon voisi sijoittaa esim. Hartelan ja Nokian tonteille, osin ehkä metrotyömaan isomman aitauksen sisäpuolelle ja vielä siltana Länsiväylänkin ylle, ilman että kokonaisuus kärsii, kunhan typerästä uuden, hajasijoitetun ökyasuntojen keskittymän rakentamisesta luovutaan. Näin saisi Pajunen pysyvän maamerkkinsä Helsingin historiaan, taiteenystävät museonsa, purjehtijat ja lähiluonnon sekä virkistysalueitten tarvitsijat omansa. Ja Helsinki säilyttäisi merimaisemansa ja merellisyytensä (ilman täyttöjä). Kuka vihjaisee ideasta Jussille?
Kyllä Guggenheimin on oltava kaupungin kävelyvyöhykkeellä.
Osmo on samanlainen tosi oikea toveri kuin ihailemansa Lipponen, Halonen ja Tuomioja jotka taistelevat kaksikielisen Suomen puolesta samaan aikaan kun potentiaaliset kannattajat kokevat monikymmenkielisen Euroopan miljoona kertaa kivemmaksi.
HY on päässyt keskittymään Aaltoa paremmin tieteen tekoon. Aallon traditiossa on teknologian kehittäminen, jota kansainväliset yliopistomittarit eivät välttämättä arvosta, vasta hiljan alkanut antaa tilaa tieteen teolle. Mm. Senaattikiinteistöjen kiveenhakattu tuottotavoite (oliko se 7%) on edellyttänyt ainakin Aallon edeltäjältä TKK:lta myös tilaustutkimusta, jonka tuloksena on joudttu palvelemaan mm kotimaista teollisuutta hyvin tuloksin, mutta tuolloin on arviointien arvostama tieteen teko jäänyt enemmän tai vähemmän ns ”lapsipuolen asemaan”.
Saa nähdä, koska seuraava heilahdusliike palauttaa yliopistot maamme ja sen teollisuus-ja palveluyritysten etua parhaiten palvelevalle linjalle (nykyisen artikkelitehtailun(!) sijaan) ja tilavuokrat saadaan kiskurihintojen sijaan kohtuuden edellyttämälle tasolle. Vahinkoa on jo ehtinyt tapahtua useassa eri paikassa.
Vertailutulosten tarkastelussa pitää aina kysyä, miten vertailu tehtiin. Jos vertailussa painotetaan julkaisupisteitä, lääketieteellinen tiedekunta on kova sana, koska lappuja tulee painosta paljon, ja niillä on usein kova impakti. (Ja tätä älköön tulkittako niin, etteikö HY:llä aidosti olisi useammallakin alalla maailman huippua olevaa tutkimusta.)
Jos ranking-tuloksia ajatellaan, sekä HY:stä että Aallosta voisi heittää vaikka kuinka paljon toimintaa veks. Teologia tai elokuvanteko eivät oikein edesauta yliopiston sijoitusta. Aalto tosin on sössinyt asiansa ihan itsekin saamalla yhteenlaskusta vähemmän kuin osien summan.
Tiedekuntasiivoamisen jälkeen loppuihin voisi ottaa vähän tiukemman opiskelijaseulan ja panostaa enemmän rahaa sekä opetukseen että tutkimukseen. Sitten meillä alkaisi olla kansainvälisesti vertailussa menestyviä yliopistoja.
Resepti menestysyliopistoon on yksinkertainen. Tarvitaan iso oppilaaksiottoalue verrattuna sisäänottoon ja riittävästi rahaa hyvän henkilökunnan hommaamiseen. Kumpaakaan näistä ei ole millään suomalaisella yliopistolla, eikä näillä näkymin tulekaan.
Ilman muuta, kävelyreitillä Kaivarissa itään ojentautuva Rauhanneito , Hakaniemessä Mikael Jungnerin tervaama Rauhanpatsas, Kampin aukiolla aikuisiällä Roomaan hullaantuneen Pekka Korpisen rautanyrkillä läpisurvoma ”Mein Kamppi” jonka sylinterimuoto erehdyttävästi muistuttaa New Yorkin Guggenheimia.
Onko nyt ihan oikeasti mahdollista/rehellistä sanoa näin? Eikö pikemminkin ole niin, että huippulahjakkuudet jäävät systeemissämme hyödyntämättä, tasapäistävän peruskoulun vangeiksi? Aihetta on riittämiin käsitelty tämän blogin kommenteissakin.
Jos haluat erityisesti puhua ”keskinkertaisista lahjakkuuksista”, keksi jokin tarkempi määritelmä, jotta tulet oikein ymmärretyksi.
Niinpä… mutta tuomioistuimet tuomitsevat lakien mukaan ja lait säätää? Selvä yhteisymmärrys! Mutta kuka/mikä ne tuomarit sitten nimittäisi, ehkä tuomareiksi sitten vaan synnyttäisiin.
Ja hallituksen täytyy nauttia eduskunnan luottamusta, jos ei eduskunnan kenen/minkä sitten? Presidentin?
Edustuksellinen demokratia on huono systeemi, mutta parempaakaan ei ole keksitty.
Niinhän ne ovatkin? Ei tosin Helsingissä eli onko tämä kannanotto sen puolesta?
Jaa, tämähän on hauskaa lätkää seuratessa, muualla ei Leijonat pärjääkään, jopa Katajanokalla löytyy pian Tiger of Sweden ja se toinen Tiger, tanskalainen Tiimarin syöjä. Gigantti myös.
Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa ”pahuuden arkipäiväisyydestä”.
Ilmiöstä saa viitteitä – kuten luonnehdinta antaa ymmärtääkin – jokapäiväisessä elämässä. Suomalaisille näyttää olevan vaikeaa puuttua, katkaista piittaamattomuus. On helpompaa katsoa muualle.
OS kysyy: ”Miten pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voi toimia?”
Kysymys on hyvä kun tiedämme, että kansantaloutemme pohja on pettänyt. Hyvinvointiyhteiskuntamme ei siis nykymenolla voikkaan toimia.
Oikea vastauskin tiedetään:
1) PK-sektorimme tuottaa valtaosan kipeästi tarvitsemistamme uusista työpaikoista. On siten selvää, että vain riskiä ottava yrittäjä voi ratkaista hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituksen. Tämä rahoitus saadaan aikaan vain luomalla satojatuhansia uusia yksityisen sektorin tuottavia työpaikkoja.
2) Suomen Yrittäjien laatiman selvityksen mukaan vuonna 2012 yrittäjien keskimääräiset tulot laskivat ja palkansaajien tulot nousivat. Yrittäjien vero- ja vakuutusmaksuaste oli 5.4 % korkeampi kuin palkansaajilla, joilla oli sama tulotaso kuin yrittäjillä keskimäärin, eli 44 974 euroa.
OS viittaa ”vääristyneisiin kannustimiin”. Jokaiselle täysjärkiselle pitää olla selvää, että PK-yrittäjät eivät tule näillä kannustimilla satsaamaan yritystensä kasvuun ja satojentuhansien uusien työpaikkojen luomiseen, ainakaan Suomeen.
3) Oikea vastaus on siis se, että Suomesta pitää tehdä yrittäjille veroparatiisi, joka ruhtinaallisesti palkitsee yritysriskin ottamisen ja uusien pysyvien työpaikkojen luomisen.
Muussa tapauksessa yrittäjät vievät parhaat ideansa muualle tai jättävät ne kokonaan käyttämättä.
Nykyinen hallituksemme on järkyttävä fiasko: Kiireelliset säästötoimet ja rakenneuudistukset ovat jääneet tekemättä, lapsilisät on leikattu, ihmisten säästämien eläkerahojen pölliminen on alettu ja julkinen velkamme vaan kasvaa…
Menestyviä yrittäjiä on vain pari prosenttia kansasta. Heillä ei ole paljoakaan poliittista vaikutusvaltaa, varsinkin kun joutuvat 24/7 keskittymään yritykstensä pyörittämiseen. Ja veroruoska viuhuu oikein olan takaa…
Huomenna ja ensi vuoden vaaliuurnilla Suomen kohtalo ratkeaa.
Toivottavasti noista uurnista ei tule Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tuhkauurnia…
Seppo Korppoo
Suomalainen yrittäjä ja optimisti, mutta ei kuitenkaan altruisti
Eiköhän noista kuskeista ja siivoojista moni ole korkeakoulutettu. Eli moni tekee työtä, eri työtä mihin on kouluttautunut. Tämä ei monesti aukea 40-60-luvulla syntyneille. Koska näille on auvennut koulutusta vastaavaa työura. Myöskään loppu elämää eivät välttämättä siivoa tai aja bussia jne.
Ok, siinäkö se ero on, no en minä hyvinvointivaltiouskovaiselta mitään oikein odottanutkaan. Yhdysvallat pärjää koska kieli, Sveitsi koska se piilottaa varastettua tavaraa. Onneksi ne eivät ole vielä keksineet tuota nerokkaan ylivoimaista hyvinvointivaltiota.
Muuten ihan vinkiksi, entisissä kommunistiblokin maissa, varsinkaan Puolassam Yhdysvalloille piruilu ei ehkä saa ihan niin lämmintä vastaanottoa kuin normaalissa viiteryhmässäsi.
Se on pakko, kun kovan ja syvän teknisen osaamisen painotusta on korvattu kaiken maailman ”poikkitieteellisellä” pintaraapaisuhötöllä.
Hyvinvointivaltio ei toki ole ’nerokkaan ylivoimainen’ mutta pärjää kilpailussa, vaikka liberalistis-monetaristiset ajattelijat muuta uskovat. Ja katsotaanpa sitten, kun USAlta velkahanat sulkeutuvat…
Hyvinvointivaltion keksi muuten muuan Otto von Bismarck, jota ei pidetä erityisen vasemmistolaisena.
Harmi että ”Kivikaupungin kasvatti kirjoitti 22.5.2014 kello 6:18 ” kommentti ei ole kerännyt nyt tällä hetkellä kuin ainoastaan kaksi peukkua.
Siis harmi että noinkin selväsanainen ja humaani kannanotto työttömien puolesta ei menestynyt Osmon sivulla paremmin – siis mennyttä vaalia ajatellen.
Jaa, kyllä ainakin Sveitsi on keksinyt hyvinvointivaltion , 2011. se käytti sosiaalimenoihin n 27 %. bkt eli lähes yhtä paljon kuin Suomi ja saman verran kuin EU maat keskimäärin.
USA tilastoi omalla tavallaan, mutta kyllä sekin käyttää n 20 %bkt sosiaalimenoihin, siis virallisesti. Todennäköisesti kuitenkin paljon paljon enemmän.
Ilmoittaahan USA veroasteeksikin 27,5 % ,mutta valtion, osavaltioiden ja kuntien menot ovat 40 % luokkaa bkt:ta.
Tuskinpa tuota erotusta Roope Ankan rahasäiliöstä täytetään ?
Kyllä ne kaikki ihmisyhteisöt rakentavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Vain tavat vaihtelevat.
Ihminen on sosiaalinen laumaeläin ja ihminen ei selviä yksin luonnossa. Tiikeri on yksineläjä ja selviää yksinkin, ihminen ei.
Niinpä ihminen muodostaa aina yhteisöjä ja yhteisö huolehtii jäsenistään.
Alkuasukasyhteisöisäkin huolehditaan sairaista vammaisista, vanhuksista, lapsista . Poppamies oli kylän lääkäri,joka huolehti sairaista
Ennen valtiota suku, kylä,heimo oli yhteisö, joka jakoi huolenpidon.
Työttömyyttä ei tunnettu,koska työt jaettiin kaikkien kesken ja loppuaika huilattiin. Joku maalasi luolan seinään kuvia,joku veisteli seksikuvia, joku palveli jumalia vapaa-aikana.
Kun kyläyhteisöt hävisivät, syntyvyys laski lääketiede kehittyi, siirryttiin rahatalouteen ja ihmiset alkoivat elää niin pienissä yksiköissä ettei yhteisön jäsenet voineet enää huolehtia jäsenistään niin vastuu jaettiin suuremmalle organisaatiolle eli valtiolle.
Pohjoimaissa ja Saksassa syntyvys laski jo varhain ja teollistuminen ja kaupungistuminen ajoivat kansat kehittämän valtiollista sosiaaliturvaa. Englanti purki sosiaaliturvaansa Thatcherin aikoina ja köyhät muuttavat reunamaille. Tämä on taas johtanut separatismiin eli Skotlanti on jo pitkällä eroamisessa Englannista ja Walesissakin puhataan itšenäisyyttä.
Englantikin käyttää silti sosiaalimenoihin n 23 %. bkt:ta
Etelässä bkt on ollut sen veran alhainen, talouden koko suuri ja työllisyysaste alhainen, että ei ole ollut varaa synnyttää vastaavaa hyvinvointivaltiota kuin pohjoisessa. Perhe on se hyvinvoinnin perussolu etelässä.
Hyvinvointivaltio tai oikeammin sen kattavus on sidoksissa yhteiskunnan kokoon. Karkeasti voi todeta, että mitä suuurempi valtio asukasmäärältään, sitä enemmän on reikiä turvaverkoissa.
USA on koottu maailman sirpaleista eikä kaikille sovi yleiset mallit, ninpä verkkon on jäänyt aukkoja.
Saksakin on jo niin suuri, etteivät edut ole kattavia: Kun Volkkarin duunari lyhentää työaikaa niin Merkel korvaa ansionmenetyksen 60-80% mutta kun kauppapiika lyhentää työaikaansa niin Merkel kohauttaa olkapäitään.
Onko Koivusaari kävelyetäisyydellä esimerkiksi Havis Amandan patsaasta, Rautatientorista tai Kolmen sepän patsaasta?
Nykyisin ei, mutta entä sitten, jos metroyhteys saadaan joskus toimimaan? Entäpä vesibussiyhteys? Tuostahan saisi mitä mainoimman yhdistelmän turisteja ajatellen!
Matka esim. Havis Amandan patsaalta Helsingin yliopiston metroasemalle Yliopistokadun ja Vuorikadun kulmaan on lyhyt, ehkä noin 450 metriä (ks. etäisyys vaikka käyttämästäni lähteestä: Helsinki City Tourist Map; CITY-OPAS 2012), eli kävelyetäisyydellä ainakin nykyisten metro-opinkappaleiden mukaan. Matka Koivusaaren metroasemalta Vaskisalmenkujan yli, esim. paikkaan, missä on aidatun isomman metrotyömaan itäinen portti (Koivusaaressa), lienee luokkaa alle 50 metriä. Vesibussilaituriahan joku KSV:n edustaja tuohon Koivusaaren pienemmän työmaa-alueen viereen Vaskilahdelle joskus ajatuksena jo väläytti. Mikä ettei?
Lontoossakin on joitakin museoita, joita turistit voivat käydä katsomassa metroa käyttäen,joten miksei samaa periaatetta voisi soveltaa Helsingissäkin.
Jos Koivusaari esitellään KSV:n osayleiskaavasuunnitelmissa (uutena) kantakaupungin osana, on aika mielenkiintoista jos se ei sitä mahdollisena Guggenheim-museon sijoituspaikkana kuitenkaan olisi. Haitat ympäristölle voitaisiin ilman merentäyttöjä kutistaa minimiin, kun väki museoon kulkisi metrolla ja kesällä myös vesibussein.
G-museo Koivusaaressa ja Suomen meriluontomuseo sen vieressä, sekä taidegalleria nouseville kotimaisille kyvyille, jotka (jos tungosta olisi) voisivat kukin vuorollaan esitellä (ja myydäkin) töitään halukkaille olisi lyömätön yhdistelmä. Pyörävuokraamo siihen viereen, ja autoliikenteen haittoja esille tuova rastipiste havainnollisesti Länsiväylän viereen Helsingin rajan tuntumaan …
Jo saattaisi saapua sankka joukko saksalaisiakin paikalle, esim. nyt Turussa työn alla olevilla Mein Schiff 3- ja 4-aluksilla Eteläsatamaan ja sieltä joko metrolla tai nollapäästövesibusseilla tai -lautoilla Koivusaareen.
Etkö nyt jo Osmo näe, mitä kaikkia mahdollisuuksia tämä vaihtoehto B (nykyiselle osayleiskaavasuunnitelmalle) voisi tarjota? Pitäisi vain osata luopua tuosta kummallisesta (kenen?), ympäristölleen ja sen asukeille haitallisesta asuinalue-työpaikkakeskittymä-päähänpinttymästä!
Nämä (orastavan suunnitelman B) ajatukset edistäisivät nähdäkseni pohjoismaista hyvinvointia yhteiskunnassa ja luullakseni myös vihreitä arvojakin paljon nykyistä, maisemat ökyasunnoin peittävää osayleiskaavasuunnitelmaa paremmin.
Vaikka ei tämä nyt ihan tähän asiaan liitykään, niin oletteko te Helsinkiläiset nyt sitten kuitenkin rakentamassa sitä G-museota? Toivottavasti sitten keräätte ne fyffet ihan kunnallisverolla Helsinkiläisiltä, täällä maaseutukaupungeissa on järjellisempiäkin julkisrahoituskohteita mihin rahaa saa uppoamaan ihan kyllin.
Tätä hintaa ei suinkaan maksettu pohjoismaisen elintason saavuttamiseksi. Normaaleja valtion vaiheita joita on yksi sun toinenkin käynyt läpi.
Osmo S tietänee varsin hyvin että näitä asioista ei kannata henkseleitä paukuttaa Puolassa. Meidän vaiheemme ovat olleet yhtä jatkuvaa huviretkeä Puolan kansan vaiheisiin verrattuna.
Suomessa lainsäädäntö- ja tuomiovalta sekoittuvat sillä tavalla, että oikeus voi tehdä lakiin perustumattomia, poliittisia päätöksiä, kuten uskonnollisten ympärileikkausten salliminen.
Alan enemmän ja enemmän kompata tätä näkemystä. Päätettävät yhteiset asiat tuppaavat enenevässä määrin olla sen verran monimutkaisia, että ainoastaan sydämen sivistyksellä tai ideologisella vakaumuksella varustautuneen päättäjän kyvyt loppuvat nopeasti. Tämä taas siirtää päätösvallan lobbarille, joka on retorisesti lahjakkain. Lopputuloksena on harvoin paras mahdollinen päätös.
Koulutustason nostaminen on aina toivottavaa, mutta olen hiukka skeptinen onko tämä realistinen tie parempaan demokratiaan. Ehkä siten, että ihmiset oppivat että asiat ovat oikeasti monimutkaisia ja helppoja ratkaisuja ei ole. Siispä ei kannata luottaa helppoheikkiin vaalipäivänäkään.
Miten näitä vaikeita päätöksiä sitten pitäisi tehdä? Mielestäni ainoa rationaalinen tapa on kysyä asiantuntijoilta, jotka asioihin perehtyvät työkseen. Näinhän me omassa arkielämässämmekin teemme: kun auto on rikki mennään autokorjaamoon, kun pöpö iskee niin lääkäriin. Jostain syystä sitten, kun pitää päättää esimerkiksi yhteisestä energiapolitiikasta niin päätöksiä tehdään fiilispohjalta tai polittisen agendan vuoksi. Ja samaan aikaan, jos kyseessä olisi oman kodin keskuslämmityksen uusinta, suurin osa samoista ihmisistä kysyisi parasta vaihtoehtoa oikealta asiantuntijalta. Sekavaa meininkiä.
Kävelyetäisyys Havis Amandalta Koivusaareen on ihan täsmälleen yhtä pitkä, oli sitä reikää maassa tai ei. Saavutettavuus kävellen on eri asia kuin saavutettavuus kulkuneuvoja käyttäen.
Eri asia sitten on, että minun puolestani G:n voi tuoda Helsinkiin, jos sille löytyy riittäviä puolueettomasti arvioituja taloudellisia perusteita tai asia voidaan osoittaa tehokkaimmaksi tavaksi käyttää rahaa kulttuurin edistämiseen.
Kaikki julkinen subventio pitää arvioida samaan tavoitteeseen tähtääviä vaihtoehtoisia hankkeita käyttäen. (Esim. ”Rakennetaan G vs. myydään tontti eniten tarjoavalle ja tehdään jokin vaihtoehtoinen taidehanke vastaavalla rahalla.”)
Sitä en oikein ymmärrä argumenttina, että pitää saada G, koska pitää saada G. Jos se ei ole kannattava taloudellisena investointina eikä investointina kulttuuriin, niin sitten Helsinki saa selvitä ilman G:tä.
Kävelymatka Katajannokan kärjen risteilyaluslaiturilta, Eteläsataman ympäri, Eteläisen Makasiinikadun viereen on jokseenkin yhtä pitkä kuin matka Kaisaniemen, ei kun Helsingin yliopiston metroaseman Vuorikadun sisäänkäynnin luokse. Metrossa voi istua, jos tilaa istumapaikoilla on. Pelkäävätkö turistit metroa vai miksi tuo saavutettavuus kävellen on eri asia kuin saavutettavuus kulkuneuvoja käyttäen. Kuinka suuri osa laivoilla tulevista, kaupunkiin ”jalkautuvista” turisteista liikkuu (sukkula-)busseilla?
Onko joku esittänyt kuvailemiesi kaltaisa argumentteja??
Veronmaksajana edellytän, että G-museon olisi toteutuakseen oltava win-win -periaatteella toimiva, sillä pelkän lypsylehmän rooliin en haluaisi.
Ongelma G-museon tapauksessa on siinä, että päätöksenteko perustuisi tuotto- ja kannattavuus-arvioihin, joiden kattavuuden ja luotettavuuden olisi oltava taattuja. Nyt eivät mahdolliset perustamiskulutkaan ole ilmeisesti vielä selvillä. Jos kannattavuus voidaan (laskelmat objektiivisesti arvioiden) osoittaa, toivotan G-museon ilolla tervetulleeksi Helsinkiin, kaupunkiamme piristämään, paikasta riipumatta ehkä (tiettyyn rajaan asti!), mutta toki silloinkin toteutustavasta riippuen.
Tuo kilpailutusperiaatteesi esiintuominen, kulttuuriin liittyen, on aika mielenkiintoinen. Vastaavatko vaakakupeissasi esimerkiksi yksi maailmanluokan taideteos (esim. tekijänä Kandinsky, Klee, …) ja samalla rahamäärällä ostetut N kpl ”toritaiteen töitä” muka täysin toisiansa? Jälkimmäisiä olen nähnyt liikaakin, edellisiä taas en!
az kirjoitti:
”Kotihoidontuen kohdalla sivuutat ja jätät mainitsematta perheiden vapaan valinnan ja sen eväämisen… Tärkeää olisi myös tiedostaa separaatioahdistus ja sen vaikutukset. .. Tämä separaatioahdistus vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Se saattaa mm. altistaa herkemmin masennuksella myöhemmällä iällä. Ensisijaiseksi huoltajakseen lapsi luontaisesti kokee imettävän äidin. Äidin nopealla työhön paluulla on silloin myös inhimillinen ja yhteiskunnallinen hintansa. Mahdollinen ja epämääräinen, mutta tutkimusten valossa todellinen.”
Täysin totta.
Päiväkodissa lapset
– altistuvat merktittävästi infektiolle, hoitoon mennään 10 kuukauden iässä, jolloin vasta-aineet ovat matalimmillaan. Tästä seuraa paljon stressaavia ongelmia lapsiperheissä
– altistuvat melulle, joka voi jopa vauroittaa kuuloa
– altistuvat stressille. Kortisolitasot (kertovat stressistä) ovat päiväkotilapsilla koholla, eivätkä arvot ehdi normaalistua viikonlopun aikana
Äitien työurista puhuttaessa aivan jatkuvasti sivuutetaan heikoin, puolustukyvyttömin ja tarvitsevin osapuoli, lapsi.
Kiintymyssuhteiden katkonaisuus on lasta vauroittava tekijä. Lapsuuden stressillä ja traumoilla on suora yhteys levottomuuteen ja ongelmiin koulumaailmassa ja kiistatta myös keski-iän myötä lisääntyvään uupumiseen, masennukseen ja työkyvyttömyyteen.
Lasten sivuuttaminen on vahingollista koko yhteiskunnan kannalta.
Lapsi tarvitsee pienen perhettä muistuttavan ryhmän, jossa on eri-ikäisiä lapsia kourallinen. Ei missään tapauksessa isoa ryhmää samanikäisiä taaperoita. Hoitajien tulee olla pysyviä. Ei missään tapauksessa laumaa vaihtuviva hoitajia ja jopa lomien vuoksi vaihtuvia päiväkoteja. – Nykyinen käytäntö on vastuutonta.
Pieni lapsi kuuluu kotiin. Vähän isompi voi olla hoidossa riittävin ym ehdoin. Vanhemmuuden ongelmien vuoksi myös pieni lapsi voi olla syytä olla hoidossa, mutta olojen tulee erittäin pysyvät ja muuttumattomat ja suhte omaan vanhempaan hyvin tuettu.
1500 itsemurhaa=suomi=hyvinvointiyhteiskunta
Luku on kylläkin pienempi , vähän vajaa 900.