Onko oikein, että kaavoittaja vaatii rakennettavaksi myös perheasuntoja, vaikka sinkut maksaisivat yksiöistä parempaa neliöhintaa kuin lapsiperheet perheasunnoista?
Minusta on. Kaupungista tulee toimivampi, jos myös kantakaupungissa on lapsiperheitä. Töölössä tämä ei ole ongelma, mutta erityisesti Kalliossa vanha asuntokanta on niin pienasuntovaltaista, että Kallioon tykästyneiden on muutettava muualle, kun perhe kasvaa. Asukkaiden preferenssit ovat muuttuneet voimakkaasti. Enää ei haluta eristäytyä jonnekin kauas elämään lasten kanssa, vaan jäädä kaupunkiin sosiaalisen verkoston keskelle. Mutta rahaa ei ole maksaa perheasunnoista 5000 euroa neliö.
Sosiaalisten verkostojen ylläpito on myös kaupungille hyvin kannattavaa: vähemmän lastensuojelutapauksia, vähemmän kotiavun tarvetta, parempi ennuste terveydelle ja niin edelleen.
Vanha pinta-alanormi, 75 neliötä, oli matemaattisesti hölmö, koska se kannusti rakentamaan monta pienasuntoa ja yhden 200 neliön luksusasunnon ja rankaisi 30 neliön asunnoista kohtuuttomasti. Koska tätä normia ei enää ole, sen seurauksista ei kannata tässä ketjussa keskustella. Nykyinen normi on, että puolet asuinpinta-alasta (huom! ei asunnoista!) on oltava perheasuntoja eli vähintään kahden makuuhuoneen asuntoja. Sen toisen puoliskon niitä pienasuntoja saa jakaa kuinka pieniksi hyvänsä ja perheasuntopuoli taas kannattaa rakentaa sen kokoisiksi, joille on kysyntää.
Asuntopolitiikassa ei ole muutenkaan nähty järkeväksi heittäytyä markkinamekanismin varaan. Jos olisi, meille muodostuisi radanvarteen köyhän väen slummeja. On pidetty hyvänä suosia sosiaalisen sekoittumisen periaatetta ja aivan yhtä järkevää on suosia ikäluokkien sekoittumista.
Asuntopolitiikassa on yleisesti haluttu myös suosia lapsiperheitä, koska on hyvä, että lapsilla on kelvolliset asunnot. Tämä ei ole mikään suomalainen erikoisuus, vaan pikemminkin meidän erikoisuutemme on, että lapsiperheitä suositaan niin vähän.
On tällä blogilla sanottu niinkin, että jos Kallioon rakennettaisiin lisää perheasuntoja, Kallion omaleimaisuus katoaisi ja sinkkuintensiiviset palvelut häviäisivät. Siis miksi, koska jos rakennetaan lisää, vanhaa ei pureta. Kallioon ei juuri rakenneta lisää, mutta Kalasatamaan rakennetaan.
Suuri kaavoituksen kautta annettava subventio ei kohdistu kuitenkaan köyhiin tai lapsiperheisiin vaan pientaloalueisiin. Onhan valtava tuki pientaloasukkaille, että jossain Marjaniemessä on kaavalla estetty kerrostaloasujia kilpailemasta samasta maa-alasta omakotiasujien kanssa. Jos tontit annettaisiin niille, jotka siitä eniten maksavat ja rakentaa saisi omakotitalon tai ison kerrostalon, pientalot eivät katoaisi, mutta siirtyisivät paljon kauemmas. Se olisi taloudellisesti loogista, mutta ei taitaisi johtaa kovin hyvään kaupunkiin.
Merkittävä osa Vihreiden äänestäjiä ovat joko yksiön tai kaksion kuluttajia. Siitä huolimatta nykyinen politiikka tähtää päinvastaiseen tilanteeseen, jossa kohtuuhintaisen omistus- tai vuokra-asunnon löytäminen Helsingin niemen alueella on sula mahdottomuus.
Onko aika ajanut jo niin kauas ohi siitä laumasta 70-luvun aktivisteista, että ideaalit ovat kääntyneet päänlaelleen?
Pitäisi uskoa markkinoihin, eikä taas tehdä tulonsiirtoa rikkaille, joiden talvimökeiksi Helsingin keskustan asunnot tuntuvat kulkeutuvan.
Kallion omaleimaisuus katoaisi uuden rakentamisen johdosta sen takia, että omaleimaisuus on kiinni suhteellisista, ei absoluuttisista osuuksista.
“Sosiaalisten verkostojen ylläpito on myös kaupungille hyvin kannattavaa: vähemmän lastensuojelutapauksia, vähemmän kotiavun tarvetta, parempi ennuste terveydelle ja niin edelleen.”
Ajatelkaa itkeviä lapsia ‑kortti käytetty. Entä niiden sinkkujen sosiaaliset verkostot, jotka joutuvat lapsiperheitä suosivan kaavoituspolitiikan vuoksi asumaan jossain periferiassa? Voisi kuvitella, että sosiaaliset verkostot ovat erityisen tärkeitä juuri yksineläville. Syrjäytyneet ja alkoholisoituneet yksinäiset ihmiset tulevat yhteiskunnalle erityisen kalliiksi.
Muistan kun tätä korjattiin, ja hyvä niin, mutta en minä kyllä oikein tähänkään ratkaisuun ole täysin tyytyväinen. Lasketaanpa vähän:
Helsingissä, ja ei tää itseasiassa juuri poikkea Uudestamaasta eli tuskin olennaisesti muuttuu:
— yhden hengen asuntokuntia on 49%
— kahden hengen 31%
— kolmen hengen 10%-
— neljän hengen 7%
— suurempia 3%.
Leikitään että tehtäisiin talo, jonka asunnot vastaavat tuota jakaumaa, ja yksinkertaisuuden vuoksi asuntoja on sata. Tehdään nyt aika reilun kokoisia asuntoja:
— 40 m² yksiöitä 49 kpl, 1 960 m², osuus kokonaispinta-alasta 34%
— 60 m² kaksioita 31 kpl, 1 705 m², 33%
— 80 m² kolmioita 10 kpl, 750 m², 14%
— 95 m² 4h 7 kpl, 595 m², 12%
— 140 m² isoja asuntoja 3 kpl, 420 m², 7%
Yhteensä 5705 m², 100 asuntoa. Ongelma näkyy suoraan yllä, tuolla jaolla 77% tilasta menee muihin kuin perheasuntoihin, ihan vaan siksi että niitä on niin paljon enemmän. Vaikka noiden yksiöiden kooksi vaihtaisi 20 m² ja kaksioiden 40 m², niin ne vie edelleen 55% kokonaispinta-alasta.
Tässä on nyt kaksi asiaa taustalla. Yleisesti ottaen, lapsiperheet on huono perustelu mille tahansa toimelle joka koskee koko asuntokantaa. Näin siksi että lapsiperheitä on tyyliin joka viidennessä tai kuudennessa asunnossa, ja kaikkien asuntojen sääntely heidän tarpeisiinsa joita ei sinänsä halua vähetellä, on vastaavasti tehotonta. Esimerkiksi, varmaankin lapsiperheet tarvitsevat useammin pysäköintipaikan, mutta tämä on surkea peruste vaatia ihan kaikkiin asuntoihin pysäköintipaikkoja.
Ja kun ne asunnot eivät jakaudu nuppi- tai lapsiluvun vaan maksukyvyn mukaan. Esimerkkilaskelmassani on 184 asukasta ja 5705 m², eli asukasta kohden asumisväljyys on suht isoista kämpistä huolimatta 31 m², joka on kolme neliötä nykyisen alle. Ja tämä johtuu siitä että oikeasti sinkut eivät asu yksiöissä, pariskunnat kaksioissa, ja niin edelleen, vaan kunkin sellaisessa asunnossa johon on varaa. Kai sitä voi ajatella että isojen asuntojen suurempi tuotanto lisää niiden tarjontaa, ja siten mahdollistaa sellaisen ostamisen, mutta se voi vaan johtaa siihenkin että jotkut pariskunnat tai sinkutkin asuvat väljemmin.
Päätän tämä esseen mittaisen kommentin siihen että tuo puolet pinta-alasta on siis liian paljon.
Olettekos miettineet lautakunnassa että sama määräys on voimassa mm. Kuninkaantammen alueella.
Hallitakseen riskiä Grynderit eivät käynnistä hankkeita ilman riittävää varmuutta tulevista ostajista, vuokra-asuntoja tuottavat toimijat käyttävät samaa harkintaa aloituspäätöksissään.
Keskeltä peltoa tai metsää on vaikea myydä ja vuokrata ensimmäisten talojen asuntoja.
Menekkiin liittyvä riski koskee etenkin perheasuntoja. Uudet asunnot kun ovat Suomen kustannustasolla kohtalaisen kalliita nousee kokonaishinta suureksi.
Määräaikainen poikkeaminen asuntojakaumaa koskevista vaatimuksista auttaisi uusien alueiden rakentumista. Pienempiin asuntoihin löytyisi helpommin ottajia jotka malttavat odottaa palveluiden tuloa.
No nyt on Osmo suuren ajattelijan puhetta!
Kalioon pitää siis valtiojohtoisesti järjestää asuntoja Vihreitä äänestäville lapsiperheille, koska
a) Vihreitten äänestäjät eivät halua “eristäytyä jonnekin kauas”. Tämän tueksi esitetään perin uskottava väite, jonka mukaan Vihreitten äänestäjät jäisivät ilman sosiaalisista verkkoja Kallion ulkopuolella ja sitä myöten lapset pitäisi ottaa huostaan.
b) Vihreitten äänestäjillä ei ole varaa maksaa perheasunnoista markkinahintaa.
“Vanha pinta-alanormi, 75 neliötä, oli matemaattisesti hölmö, koska se kannusti rakentamaan monta pienasuntoa ja yhden 200 neliön luksusasunnon ja rankaisi 30 neliön asunnoista kohtuuttomasti.”
Helsingissä ei todellakaan ole rakennettu kuin aivan kourallinen 30 neliön kämppiä aikavälillä 1975–2005 (ns. vanha normi). Tuon matematiikan mukaan yksiöistä pitäisi olla huimaa ylitarjontaa, mutta niistä on pulaa koska niitä ei ole rakennettu.
Lisäksi ne kaiken huomion keskipisteessä olevat perheet hajoavat 50% todennäköisyydellä jolloin tarvitaan kaksi pienempää kämppää.
Tuo normi 75 neliötä tuli noin vuonna 2005, sitä ennen ei sellaista ollut.
“Enää ei haluta eristäytyä jonnekin kauas elämään lasten kanssa, vaan jäädä kaupunkiin sosiaalisen verkoston keskelle”. Tämä on tosi outoa luokittelua. Siis jos ei asu Kalliossa, niin on “eristäytynyt”. Ilmeisesti se on uutinen, että muuallakin kuin Kalliossa tai kaupunkien keskustoissa voi elää hyvin. On sosiaalista elämää ja samalla valinnanvapautta rauhalliseen asuinympäristöön. Voiko todellakin joku ajatella tosissaan niin, että vain kaupungin keskusta-alueella on mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin ja muualla asutaan vain sen vuoksi, ettei ole varaa asua keskustassa? Ei se niin mene. Monissa muissa asuinympärisöissä on aktiivista ja laadukasta elämää ihmisten kesken huomattavan paljon ja asuminen perustuu omaan aktiiviseen harkintaan, ei “pakkoon”.
Todennäköisyys on itse asiassa suurempi, sillä ennemmin tai myöhemmin lapsiperheet muuttuvat useamman aikuisen kokoonpanoiksi. Jos sekä aikuistuneet lapset että keskenään (tai yksin) jääneet vanhemmat muuttaisivat pienempiin asuntoihin, vapautuisivat perheasunnot normaalin kierron kautta uusille lapsiperheille.
Jos markkinoilla on vajausta pienistä asunnoista, eivät asunnot kierrä elämäntilanteen mukaan.
Keskustaan ja sen liepeille rakennettavista asunnoista ja niiden pohjaratkaisuista tyhmempi voisi kyllä kuvitella, että sinkut eivät rakennuttajien mielestä parhaita asiakkaita, vaan sweet spot löytyy dinkuista.
Pari pienempäää kämppäää voidaan kyllä tehdä, mutta pääeffortti näyttää olevan kaksioissa ja ison perheasunnon kokoisissa kolmioissa. Kaksi tienaajaa maksaa asuntolainaa aivan toisella tavalla kuin yksi, ja toisaalta rakentajalle kalliiden kylppäri- ja keittiöneliöiden määrä on sama kuin sinkkukämpässäkin.
Ihan uteliaisuudesta: onko joku tästä aiheesta edes osittain samaa mieltä kuin Soininvaara?
Koskas ne vaalit olikaan? Osmo, arvostan todella paljon mielipiteitäsi ja tuntemustasi vaikka “oma puolueeni” onkin toinen, mutta nyt kyllä meni metsään. Vähän niin kuin minä kahdeksan vuoden Kallio-asumisen jälkeen, jolloin muutin Jollakseen (kyllä, autolähiöön) 18kk sitten. Näin tuona aikana merkittävän kasvun lapsiperheiden, tai lapsien määrässä Kalliossa (puhtaasi empiirinen väite, muuta aineistoa ei nyt ole), mutta se ei tarkoita ei minut olisi jotenkin pakotettu muuttamaan. En toisaalta ihmettele niitä jotka jää. Mutta nyt jäi vähän paha maku suuhun…
Pääkaupunkiseutu vetää lähinnä maahanmuuttajia, suuri osa seudunn väestön kasvusta johtuu maahanmuutosta.
Osa tulee suoraan ulkoamailta mutta maassamuuttokin johtuu osaksi siitä, että maahanmuuttajat muuttavat pikku paikkakunnilta Helsinkiin.
Maahanmuuttjat ovat suurimmaksi osaksi pienituloisia ja he kykenevät asumaan Helsingissä erilaisten tukien avulla.
Harva maahanmuuttaja unelmoi omasta talosta periferiassa , siihen taloudelliset resurssit eivät yllä.
Samoin omakotirakentaminen on kallistunut ja monimutkaistunut valtion uusien määräyksien ja byrokratian vuoksi niin, että omatoimisuus on kuollut eikä pääoman puutetta voi enää korvata omalla työllä.
Kun pankit ovat kiristäneet luotonantoa ja tonntien hinnat karanneet periferiassakin niin harva enää uskaltaa aloittaa omakotiprojektia ja tyytyy kanikoppiin.
Mihin nyt taas tuokin väite perustuu? SAuurin maahanmuuttajaryhmä ovat virolaiset. Minun tiedossani ei ole mitään tukimuotoa, jolla heidän asumistaan tuetaan.
Maaseudulle on levinnyt sellainen huhu, että kaupungissa ei edes tervehdittäisi naapureita porraskäytävässä. 😉
Sivumennen sanottuna, asuntojen kiertoa vaikeuttaa varainsiirtovero, joka kuitenkin jostain syystä aina unohdetaan keskustelusta, kun puhutaan “omistusasumisen tuesta”. Kysehän on siis verosta, joka omistusasujan pitää maksaa asuntoa vaihtaessaan. Tämä hidastaa taatusti perheasuntojen vapautumista. Samoin se aiheuttaa sitä, että ensimmäistä asuntoaan ei kannata ostaa yksiönä, vaan mieluummin ostetaan kaksio; tai pariskunta ei osta kaksiota vaan valmistautuu lapsien majoittamiseen hankkimalla isomman asunnon tai ehkä omakotitalon.
Osmo, selittelet.
Kaavoittajan tehtävä Helsingissä on kaavoittaa riittävästi ruutuja, joihin tontin omistajan on taas tehtävänä rakentaa kannattavasti asuntoja, toimistoja ja toimitilaa. Näin siis yksinkertaistettuna ja jos kilpailu toimisi.
Typerät asuntojen rajoitukset vain vääristävät kilpailua ja siten nostavat hintoja. Ainoat hyötyjät ovat grynderit. Jos halutaan kohtuuhintaisia asuntoja, on kaavoitettava riittävästi, pilkottava tontit riittävän pieniksi ja kaupungin on lopetettava sotkeutuminen asioihin, jotka sille eivät kuulu.
Ihan vaan tarkennuksena. 75 m² normi oli asunto-ohjelmassa ja tontinvarausehdoissa. Nykyinen normi puolesta asuntopinta-alastaperheasunnoille on sekin ohjelmassa ja ehdoissa. Tosin muutamissa asemakaavoissalin on valitettavasti ollut vähimmäispinta-alamääräyksiä. Esim joissain pientalokaavoissa määrätään asunt ojen enimmäismääriä, ja päädytään joka 400 m² vähimmäispinta-alaan. Joissin kaavoissa on ollut 75 ja 90 m² vähiimäiskeskikokoja. Niin viisa on kaavoittaja. Apropoo muinainen 75 normi koski koko tuotantoa ja koko ahjelmakautta eli 5x4000 asuntoa. Vuonna 1975 oltiin juuri pääsemässä tähän tavoitteeseen. Tuolloin Korpinen muutti lautakunnan esitystä, ja päätettiin 75 normi tonttikohtaiseksi kakille tonteille? Järjetöntä. Mutta luottamushenkilöt taputtivat…
Kyllä hekin saavat asumistukea ja kun palkka tippuu tarpeeksi niin toimeentulotukeakin.
Maahanmuuttajat tyytyvät/pakotetaan pienempään palkkaan ja se vielä kasvattaa tukien tarvetta
Ulkomainen työvoima laskee palkkoja pääkaupunkiseudulla …
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/ulkomainen+tyovoima…palkkoja.
Tuo pitää täysin paikkansa, mutta kyse on lapsiperheiden sosiaalisista verkostoista lapsiperheiden asuttamilla alueilla. Helsingin lähelläkin on kaupunki, joka satsaa tähän.
Jo lastentarhasta ja ala-asteelta lähtien lasten vanhemmilla on yhteisiä juhlia ilman että kullanmurut ovat mukana ja luokilla on tapahtumia, joissa ovat mukana sekä vanhemmat että lapset. Kynnys puuttua muiden lasten töppäilyihin kaupungilla laskee.
Kaupungin tehtävänä tuossa on lähinnä kannaustaa vanhempienyhdistyksiä ja tukea antamalla tiloja. Kaupungin omistuksessa pitää olla edullisesti ulos vuokratavia tiloja, joissa voi pitää 50 hengen illanistujaisia.
Kun tilat on saatavilla, loput hoitavat vanhemmat kyllä keskenään. Ruuat tehdään itse ja uskoisin että toiminta on sen verran järkiperäistynyt, että ruokajuomat joku hakee nykyään Virosta. Aikoinaan ne haettiin kaupungin ainoasta Alkosta.
Perheen kokoiselle perheelle ei yleisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin pientaloasuminen. Ei ole tarjontaa edes kalliilla.
Hatarat tiedot?
Millä perusteella virolainen tai muu maalainen, Suomessa asuva henkilö ei saisi toimeentulotukea, josta vuokra maksetaan? Suomen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu asumiseen Suomessa.
Kallion rappukäytävissä lähes kaikki tapaavat vähintään tervehtiä jotkut jäävät myös vaihtamaan kuulumisia. Toisaalta olen myös asunut pienissä kaupungeissa Pohjois-Suomessa, joissa taas ei ollut tapana tervehtiä rapussa.
Tämä villi huhu siis ei tunnu empiiristen havaintojen perusteella pitävän paikkaansa.
Eikös tämä pakolla isojen asuntojen rakentaminen ole juurikin sitä huonon rakentamista, kun ei niitä oikeasti kaivata? Eikö kannattaisi rakentaa sitä hyvää, jolloin kaikkien asuntojen hinnat tippuisivat?
Kaupungissa tarvitaan asuntoja erisuuruisille kokoonpanoille. Lisäksi tuntuisi tärkeältä, että ihmiset voisivat siirtyä jouhevasti pienempään tai suurempaan asuntoon, kun elämäntilanne muuttuu. Tällä hetkellä suomalainen asumisen systeemi on kankea elämäntilanteiden muutoksissa.
Pieniä asuntoja olisi perusteltua lisätä. Pinta-aloja tärkeämpänä pidän sitä, että huoneita on asukkaiden määrään nähden sopivan verran ja että asunto on hyvin toimiva kokonaisuus.
Olisi perusteltua, että asumisväljyyden lisäämisestä luovuttaisiin ja satsattaisiin tehokkaan toimiviksi suunniteltuihin koteihin. Tämä olisi laatua maailmassa, jossa ihmisiä on paljon ja tilaa rajallisesti.
Olen törmännyt useisiin tervehtimättömiin ihmisiin Helsingin rappukäytävissä (oikein kylmäsi tuo sosiaalisten kontaktien puutos), joten jokin vankka pohja huhulla näyttää olevan. 😉
Jos joku ei tarvehdi sinua helsinkiläisessä rappukäytävässä, se saattaa johtua siitä, ettei hän tunne sinua. Minäkään ei tervehdi Helsingissä kaikkia vastaantulijoita, vain tuntemiani.
Suurimmassa osassa maata on tapana tervehtiä oman rappukäytävän porukkaa, vaikka niitä ei varsinaisesti tuntisikaan ja tervehtimättä jättämistä pidetään epäystävällisenä.
Juho Laatu, joka siis ei asu Helsingissä, oli havainnut, etteivät kaikki rappukäytävässä asuvat tuntemattomat henkilöt tervehtineet häntä.
Oletko havainnut, että maaseudulla voit joutua sosiaalisen kontaktin kohteeksi, vaikka et tuntisikaan kyseistä henkiöä? 😉
P.S. Olen tutustunut kaupunkimaiseenkin asumiseen, mutta mieluummin keskustelen vain blogi-isännän vääristyneestä maalaiskuvasta ja mahdollisesta maaseudulla asumattomuudesta. 😉
Helsinkiläisenä tervehdin aina oman talon rappukäytävässä tapaamiani, Soininvaara kuuluu tähän parempien ihmisten joukkoon jotka tervehtii vain toisiaan.
Kyllä tässä virkamiesjohto ja poliittinen ohjaus tuntee (kaupungin) tarpeet yksilöä paremmin. Kaikille ei voi antaa kaikkea vaikka sitä vaalien alle niin moni hakeekin.
Tämä on ihan pätevä, vaikkei poliittisesti korrekti perustelu asuntojen keskikoon kasvattamiselle.
Uudenmaan liitolla on yhteenveto uusien asuntojen keskipinta-alasta 2012. Helsinkiä pienempiä asuntoja rakennetaan vain Keravalla.
Muuttajien tulotasoa on arvioitu täällä:
Olisikohan näillä ilmiöillä yhteyttä?
Populistinen selitys on ilmeinen: “Kuntien välinen kilpailu on hyväksi, Helsinki on selvästikin hoitanut asiansa huonosti.”
Tarkempi selitys löytyy vakioimalla:
Eli lähtö- ja tulomuuton tulotasoerot perustuvat vinoutuneeseen ikäjakaumaan, tarkemmin 15–24 ‑vuotiaiden tulomuuttajien ja 25–34 ‑vuotiaiden lähtömuuttajien yliedustukseen. Tähän on syytä puuttua jos halutaan rakentaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kaupunkirakennetta.
Kohtuullisen tehokasta puuttumista on asuinneliöiden siirtäminen 15–24 ‑vuotiailta varakkaammille 25–34 ‑vuotiaille, ja tähän segmenttiin osutaan kohtuullisen hyvin lapsiperheperustelulla, jolla “think about the children” ‑argumenttina on poliittisen läpimenon edellytykset. Se että 80 m² perheasuntoa asuttaakin hyvätuloinen dinkkipariskunta on itse asiassa toivottu sivuvaikutus.
On aika kestämätön tilanne jos Helsingin tarkoitus on koko Uudenmaan mittakaavassa toimia väliaikaisena asuinpaikkana nettosaaja-elämänvaiheessa. Asuntotuotannon mitoittaminen status quo asuntokuntajakauman perusteella eli markkinaehtoinen asuntotuotanto vain vahvistaisi tätä trendiä.
Uskoisin kuitenkin, että usein tilanne on seuraavanlainen: Opiskelujen jälkeen muutetaan Helsinkiin töiden perässä. Lähtökunta maksanut peruskoulutuksen etc. 5–6 vuotta tehdään töitä, pariudutaan ja maksellaan veroja. Palveluita ei tarvita. Lisääntymisvaiheessa halutaan melun, pakokaasujen ja pienhiukkasten keskeltä pois ja muutetaan kermakuntiin, jotka siis joutuvat kustantamaan päivähoidon (1000 €/kk per lapsi). Ts. Helsinki nyppii rusinat pullista.
Kaiketi suomalainen voi asua ja muuttaa makunsa mukaan? OS:n ja varmaan monen muun käsitys on, että Hesa on niin houkutteleva paikka asua ja siksi asunnot siellä sika kalliita. Jos duuni on siellä, ei kai mikään ihme, että porukka tunkee keskustaan.
Ei saada asuntoja tarpeeksi Hesaan. Pankaa vanhat nurin ja rakentakaa semmosia kilometrin korkuisia taloja sinne keskustaan (ehkä Senaatintori rauhaan). Silhuetti tai vastaava ei kun parantuisi. erikoisesti mereltä katsottuna. Lentokoneella tulijoille saman tekevää. “OS myy asuntosi, ennen kuin se jyrätään”.
Olen ollut monet vuodet mukana vanhempaintoiminnassa mutta ei meillä ole tuollaisia tilaisuuksia ollut. Ehkä kaupunki on väärä, asun E.llä alkavassa.
Muutaman uusioperheen tuntevana voin sanoa, ettei se mene tuolla tavalla.
Hetkellisesti eron jälkeen tarvitaan toki pienempää asuntoa, kun jompi kumpi jää asumaan vanhaan ja toinen muuttaa omaan.
Myöhemmin kun uusi kumppani löytyy, hän on usein myös eronnut perheellinen. Silloin tarve menee pikemminkin sillä tapaa, että perhe joka ennen selvisi 3–4h+k hengen asunnolla, tarvii uusiovaiheessa 5–6 h+k. Lapset eivät ole koko ajan nurkissa, mutta silloin kun ovat paikalla, tarvitaan huoneet kaikille. Eli jos puolisoilla on molemmilla kaksi lasta vanhasta, joskus ei ole yhtään lasta kotona ja toisinaan on neljä lasta.
Spottu, pari asiaa. Ensinnäkin, ihan kivasti vaikkapa tuommoiset 50 neliön kaksiot tuntuu kelpaavan varakaammilla dinkuilla, itseasiassa saa olla kohtuullisen varakas että niihinkään on varaa jos puhutaan omistusasunnoista. Toiseksi, suurempi asumisväljyys tarkoittaa pienenmpää asukastiheyttä, joka taas korreloi negatiivisesti sen kanssa millä Helsinki noita dinkkuja houkuttaa.
Kolmanneksi, ja tämä on se olennaisin pointti: Helsingissä asuu 40% prosenttia koko Uudenmaan väestöstä, jonka takia ei ole käytännössä mahdollista että Helsingin asukasrakenne kovin paljon poikkeaisi Uudenmaan keskiarvosta, eikä se niin teekään. Joku pikkukunta voi yrittää erikoistua vaikkapa kahden palkkatulon saajan lapsiperheisiin, mutta Helsinki ei koska niitä ei ole Helsinkiä täyttämään. Semminkin kun tämä sääntely koskee tuhansia uusia asuntoja vuodessa.
Nyt unohtuvat faktat. Wikipediasta: Helsingin niemen asukasluku oli vuonna 1967 noin 300 000, siitä se on vähentynyt puoleen eli 170 000 asukkaaseen vuoteen 2006 mennessä. Hintatasolla mitattuna kantakaupungin arvostus lähiöihin nähden lienee ollut alhaisimmillaan joskus 1970-luvun vaihteessa. Suhteellinen arvostus on noussut asukastiheyden laskiessa. Negatiivisesta korrelaatiosta ei ole näyttöä, pikemminkin siitä ettei korrelaatiota ole (kuin pätkittäin) koska nämä(kään) asiat eivät riipu toisistaan lineaarisesti.
Yhdyskuntarakenne ei ole tasapainossa jos tulo- ja lähtömuuttajien jakaumat eroavat oleellisesti toisistaan kuten ne nyt tekevät. Sille voi tehdä jotain tai olla tekemättä. Sinä ilmeisesti et näe tässä ongelmaa, ja virtuaalitaloesimerkkisi päätyy keskiarvoltaan 57 m² asuntojen uudistuotantoon, suuruusluokkaa 7 m² alle Helsingin nykyisen keskiarvon, 13 m² alle pääkaupunkiseudun keskiarvon, 20 m² alle Uudenmaan keskiarvon ja peräti 29 m² alle Helsingin ulkopuolisen Uudenmaan keskiarvon (suuruusluokkaa 86 m²). Huomioiden ulosmuuttajien ikäjakauman, tämä olisi hyvin voimakas kannanotto sellaisesta asukasrakenteesta joka poikkeaa merkittävästi ympäröivistä kunnista.
Uudenmaan keskiarvosta poikkeaminen ei ole suureena tärkeä, vaan ongelmallista on ympäryskuntiin muuttavien asukkaiden jakauma ja sen seurauksena syntyvä sosioekonominen polarisaatio. Sama ideologisesti sanottuna: keskiluokka on hyvän kaupunkikulttuurin ja sosioekonomisen ympäristön ankkuri. Olettaisin että jotain tällaista Osmolla on ollut mielessä nykyistä normia kaavaillessaan.
Kallio on aina ollut lapsiperhealuetta. Viimeiset 30 vuotta tosin vähemmän niin, mutta saattaa olla että vuosikymmenet 1990–2010 osoittautuu sinkkujen aikakauden parenteesiksi. Joka tapauksessa Kallion “omaleimaisuutta” ei taida olla olemassa kuin nuorten aikuisten unelmissa (ja landejen pahoissa unissa)
Sillä välin todellisessa maailmassa markkinat etsivät edullisia ja pieniä asuntoja ja hylkivät kalliita ja suuria:
Perheasuntojen markkinat ovat niin pysähdyksissä, että uudet hitas-asunnot jäävät myymättä
http://www.hs.fi/kaupunki/Outo+ilmi%C3%B6+asuntokaupassa++jopa+Helsingin+hitas-asunnot+j%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t+nyt+myym%C3%A4tt%C3%A4/a1399873666289
Vuokra-asuminen kallistuu edelleen, nopeiten tietysti Helsingissä
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/05/09/vuokra-asuminen-kallistuu-muuta-elamaa-nopeammin/20146566/310?pos=related
Sijoitusyksiön tuotto on Helsingissä erinomainen
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/05/09/yksio-helsingissa-tuottaa-paremmin-kuin-oulussa/20146591/310?n=1
Sijoitusyksiön tuotto on Helsingissä erinomainen
Vähään tyytyy kyllä sellainen joka on tuota mieltä. Linkittämäsi Taloussanomien jutun mukaan yksiön tuotto Hgissä on 2,5%. Ennen veroja. Ja silloin oletetaan, että joku maksaa siitä 760 e/kk
Et lukenut artikkelia kokonaan?
“Kokonaistuotto ennen veroja 30 neliömetrin yksiöstä Helsingissä on keskimäärin 11,5 prosenttia.”
Koska Helsingissä (kaavoittajan myötävaikutuksella) on krooninen ja paheneva pula yksiöistä, arvonnousulla on merkittävä osuus tulonmuodostuksessa.
Periaatteessa arvonousua ei pitäisi laskea asuntosijoittamisen tuotoksi, mutta käytännössä näin kai kuitenkin usein tehdään.
Joo, luin artikkelin hieman huolimattomasti koska tuo 2,5% tuottona olikin verojen jälkeen. Mutta kokonaistuoton tietää vasta jälkeenpäin. Ei yksittäisestä osakkeestakaan voi laskea tarkkaa arvonnousua tuleviksi vuosiksi vain sen takia, että osakkeet ovat keskimäärin tähän asti tuottaneet niin tai näin paljon.
On täyttä haihattelua edes yrittää saada opiskelijakaupungin tulo- ja lähtömuutto tasapainoon ellei yhdeksi keinoksi hyväksytä myös oppilaitosten lakkauttamista.
Jossain vaiheessa ehkä tulee tarve muuttaa pienempään asuntoon, mutta suuri osa lapsiperheistä asuu nytkin kolmioissa tai neliöissä, eikä taloudellista tarvetta pienemmälle asunnolle ole, sillä lasten lähdettyä kotoa asuntokin on usein maksettu. Silloin on varaa pitää yhtä tai kahta ylimääräistä huonetta, kun menoista on pudonnut suuri osa pois (asuntolaina ja suurin osa lapsista syntyvistä kustannuksista). Siihen ylimääräiseen huoneeseen voi vaikkapa majoittaa kyläilevät lapsenlapset tai vierailevat tuttavat.
Toisaalta nykyään on jo melko yleistä, että hankitaan lapsi tai pari suhteellisen nuorina (alle 30‑v.) ja sitten ns. iltatähti 35–40 ‑vuotiaana. Esimerkiksi meillä on eletty lapsiperhe-elämää 17 vuotta ja eletään sitä vielä toiset 17 tai 18 vuotta. Minä täytän 62 samana vuonna, kun nuorin todennäköisesti päättää lukion. Jos hän asuu kotona vielä vuoden tai pari sen jälkeen, olenkin jo melkein eläkeiässä.
Kaikki lapsiperheet eivät asu isoissa asunnoissa suhteessa perheen kokoon. Helsingissä lapsiperheet asuvat hyvin ahtaasti, esimerkiksi meitä on kuusi 99 neliön asunnossa. Eikä meillä ole myöskään autoa, jota jotkut väittävät välttämättömäksi lapsiperheille.
Miten niin ei kaivata? Mihin tutkimuksiin tämä tieto perustuu? Onko kysytty, minkä kokoisen asunnon perheet haluaisivat vai onko tyydytty tutkimaan asuntojen menekkiä niillä hinnoilla, joilla niitä nyt myydään.
Helsingistä on todella vaikea löytää kohtuuhintainen hieman yli 100 neliön perheasunto, jossa olisi esimerkiksi neljä järkevänkokoista makuuhuonetta. Kysyntää olisi, mutta tuollaisten hinnat huitelevat lähellä puolta miljoonaa, joten ei niihin ole edes kohtuullisen hyväpalkkaisella perheellä varaa. Jos haluaa tilavan asunnon kohtuullisella hinnalla, on melkein pakko hakeutua kauemmas ja hankkia auto. Kaupungissa palveluiden lähellä isompikin perhe selviää ilman autoa.
Jos mietin meidän lähitalojamme, niissä on isoja asuntoja, mutta niissä ei asu lapsiperheitä. Meidän talossamme esimerkiksi naapurissa on 100 neliön asunto tyhjänä, koska omistaja asuu vanhainkodissa, mutta ei halua myydä asuntoaan. Kahdessa muussa sadan neliön asunnossa asuu vanhempi pariskunta, joiden lapset ovat muuttaneet kotoa. Sitten on pari asuntoa, joissa on kotona yksi lapsi ja jälleen pari asuntoa, joissa asuu vanhempi pariskunta ilman lapsia. Naapuritaloissa on myös reilun sadan neliön asuntoja. Yhdessä on vanhempi pariskunta ja toisen äiti. Kolmessa asuu 50–60 ‑vuotias pariskunta, joiden lapset eivät enää asu kotona. Yhdessä asuu yksinhuoltajaäiti lapsensa kanssa.
Miksi noissa asunnoissa asuu noin vähän lapsiperheitä? Yksinkertaisesti siksi, että monolapsisella perheellä ei ole varaa niihin. Kiinnostusta kyllä olisi, sillä asuntonäytöissä on käynyt lapsiperheitä, mutta jos heidän kanssaan juttelee, selviää, että asunto on hieman liian kallis.
Eikä nyt puhuta kantakaupungista, vaan lähiöstä noin 8–10 kilometriä keskustasta.
Ei selitä kaikkea. Espoo on lähin yliopistokaupunki joka saa muuttovoittoa ikäryhmistä 19–24, 25–34, 35–44, eniten (2012) ikäryhmästä 25–34, 1044 henkilöä. Espooseen on 2012 muuttanut 25–34 ‑vuotiaita 1583 enemmän kuin 19–24 ‑vuotiaita (lisätietoa).
Jos rakentamalla pienempää tehdään enemmän rahaa kuin rakentamalla isompaa, niin kyllä se selvästi osoittaa että niitä pieniä kaivataan enemmän kuin isoja.
Tuossa esittämälläsi logiikalla voidaan väittää, että Suomessa oikeasti kaivataan premium-autoja, vaikka täällä myydään paljon enemmän niitä kansanautoja kuten Toyota ja volkkari. Varmaan myös autokaupoille olisi syytä määrätä jonkinsorttinen mersukiintiö. Esimerkiksi puoleet myytävistä autoista pitäisi olla Audi, BMW tai Mersu, jotta suomalainen autokanta ei huonone liikaa. Ja kun pakotetaan myymään audeja ja mersuja, niin pikkuhiljaa siitä myös käytettyjen premium-merkkien hinnat laskevat ja silloin vähän köyhemmälläkin lapsiperheellä alkaa olemaan varaa uudenkarheaan 5‑sarjan bemariin.
Kuulostaako järkevältä? No ei kuulosta.
Sekoitat kaksi asiaa. Sinä puhut siitä, millaisia asuntoja ihmisillä on varaa ostaa. Minä puhun siitä, millaisia asuntoja ihmiset tarvitsevat. Sinkulla tai lapsettomalla parilla on varaa maksaa asunnosta enemmän, joten heille sopivien pienten asuntojen hinnat voivat nousta hyvinkin korkeiksi, koska kohderyhmä pystyy ja suostuu maksamaan mieleisestään asunnosta. Rakennusliikkeiden kannattaa tehdä pieniä asuntoja, koska niiden ostajat ovat maksukykyisiä ja ‑haluisia.
Lapsiperheessä huomattava osa rahasta kuluu lapsiin. Asunnon pitäisi kuitenkin olla isompi kuin lapsettomalla parilla sinkusta puhumattakaan, koska lapsetkin tarvitsevat tilaa. Jotta lapsiperhe pystyisi ostamaan edes sen asunnon, johon lapsettomalla parilla on varaa, perheellä pitää olla selvästi isommat tulot tai sitten jostain on muusta on tingittävä. Varsinainen perheasunto jää haaveeksi lukuunottamatta todella hyvätuloisia.
Loppu on sitten politiikkaa. Halutaanko yhteiskunnalle jatkuvuutta (eli lapsia)? Halutaanko, että lapsia on muillakin kuin hyvätuloisella eliitillä? Jos lapsia halutaan, yhteiskunnan pitää tasata lapsettomien ja lapsellisten elintasoeroa kompensoimalla jollain tavalla lapsista syntyviä kuluja. Lapsilisä on yksi keino, mutta ainakaan Helsingissä se ei riitä kompensoimaan isojen asuntojen kovempia hintoja riippumatta siitä asuuko perhe omistusasunnossa vai vuokralla.
Laskelmien mukaan lapsi aiheuttaa vanhemmilleen noin 100000 euron kulut ennen aikuistumistaan. Lapsilisä kattaa tuosta korkeintaan 20–30%. Eikä tuo laskelma tietenkään huomioi lapsia kasvatettaessa tehtyä lisäkotityötä (enemmän pyykkiä, enemmän siivottavaa jne.).
Lapsiperheet ostaisivat isompia asuntoja, jos niihin olisi varaa. Mutta kun ei ole varaa. On aika kuvaavaa, että naapurustossa isoissa perheasunnoissa vain 30% asuu lapsiperhe ja vain yhdessä perhe, jossa on alle kouluikäisiä lapsia. 70% perheasunnoista on pelkästään yksin tai kahdestaan asuvien aikuisten käytössä.
Perheasuntoja tarvittaisiin, mutta niiden hinta on liian korkea useimmille perheille. Tietysti voidaan ohjata lapsiperheet asumaan omissa slummeissaan, mutta jos perheiden halutaan asuvan samoilla alueilla kuin muutkin ihmiset, on vain kaksi tapaa korjata tilanne. Joko asuntojen hintaa lasketaan ohjaamalla firmat rakentamaan enemmän isoja asuntoja halvemmalla tai lapsista syntyviä lisäkuluja kompensoidaan entistä paremmin nostamalla lapsilisiä tai ottamalla verotuksessa käyttöön lapsivähennys.