(Esityslistaan tästä)
Pikkusuonkujan ympäristön suunnitteluperiaatteet
Tyhjälle alueelle suunnitellaan matalia kerrostaloja, joiden asujaimisto vastaa MA-ohjelman jakaumaa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että sinne tulee myös kaupungin vuokrataloja. Nykyiset asukkaat vastustavat, koska ”alueen luonne muuttuu”.
Koko Helsingin luonne muuttuu, kun tänne ahdetaan neljännesmiljoona asukasta lisää.
Suuresti arvostamani Antti Blåfield on kertonut, että kaupunki ei kuuntele asukkaiden mielipidettä. Hän on toisaalta myös valittanut, että erilaiset nimbyt estävät rakentamista. Näiden kahden mielipiteen kesken toivoisi jotain rajanvetoa.
Yhteiskäyttöautojen pysäköintipaikat
Kaupunginhallitus palautti asian lautakunnalle. Lautakunnan aiempi päätös olisi merkinnyt koko toiminnan lopettamista Helsingissä, mitä kaupunginhallitus ei pitänyt hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisena. Nyt esitetään uudestaan, että kiinteät paikat säilyvät (vrt. taksitolpat), mutta ne avataan muillekin yrityksille kuin CityCarClubille.
Kilpailu on hyvä asia, mutta toisaalta tällainen järjestelmä toimii sitä paremmin, mitä isommat ovat toimijat. Siksi olisi toivottavaa, että nämä yritykset voisivat jotenkin verkottua niin kuin taksiautoilijatkin eli että niillä olisi yhteinen tilausjärjestelmä. Ja olisi hyvä, jos toiminta laajenisi muuallekin maahan.
Eniten tarvitsisin autoa, kun olen menossa maakuntaan, vaikkapa Pirkanmaalle. Pitäisi voida mennä junalla Tampereelle ja autolla loppumatka.
Kivihaan tiivistyskaava
[Nolo kirjoitusvirhe korjattu]
Tämä oli lautakunnassa aiemmin, eikä sitä ole lausuntojen vuoksi muutettu. Lautakunta muutti määräystä niin, että ikkunoiden ei tarvitse olla alkuperäisellä tavalla tehtyjä, vaan alkuperäisen näköiset riittävät. Alkuperäinen tapa kun ei ole mahdollista ainakaan kotimaisesta puusta, joka kasvatetaan nykyisiin hötöksi, ettei se kestä säätä.
Pikkusuonkuja on niin kaukana Helsingistä, ettei noille leveysasteille pitäisi vielä rakentaa kerrostaloja. Noiden aika on joskus aikanaan, kun Kehä I:n sisäpuoli on rakennettu. Ennen sitä, pitää alueelle tehdä kokonaan uusi ruutukaava ja vetää raiteet. Kehä I:n sisäpuolelle mahtuu professori vartiaisen mukaan vielä 1/2 miljoonaa ihmistä lisää, joten taitaa sataluku vaihtua, ennen kuin tuonne on järkevää tehdä kerrostaloja.
Minusta koko ajatus on puuhstelua pahimmillaan. Lisäksi puuhastelussa käytetään veronmaksajien rahoja, jos sinne on tulossa sosiaalisia vuokra-asuntoja veronmaksajien riesaksi. Yhtälö ei ole hyväksyttävä.
Helsinki tarvitsee vuokra-asuntoja, mutta ei tuonne. Helsinki tarvitsee pikaisesti 20 000 asukkaan kaupunginosan, Uuden-Kallion, jossa on pääsääntöisesti vain pieniä, 15 — 40 neliön asuntoja. Kaupungisosasta tulee olla raideyhteys keskustaan. Minusta on typerää tuhlata kaavoitusresursseja tuollaiseen näpertelyyn.
Antti Blåfield nosti sinänsä oikean asian esiin: asukkaiden yleinen kokemus eri puolilla Helsinkiä on, että kuulemistilaisuudet ovat verorahoilla järjestettyä teatteria.
Blåfield kuitenkin unohti erään keskeisen toimijan. Nimittäin myös Helsingin Sanomat kuuntelee kaupunkisuunnitteluun liittyvissä asioissa vain virkamiehiä.
Kaupunkisivuille asukkaita toki saatetaan haastatella, mutta samalla heidän sanomisiaan leikataan asiayhteydestään ja kuvataan leimaavin verbein. Siinä missä virkamiehet sanovat tai toteavat, Hesarin haastattelemat asukkaat puuskahtavat, tuhahtelevat tai jopa uhkaavat.
Tiivistä puutakin Suomessa kasvaa varmasti ikkunanpuitteiden verran. Kai kyse on enemmän siitä, että markkinat vain tuottavat kaikille perushöttöä, kun eri tavaraluokille ei ole kysyntää. Rakentajien on ehkä helpompaa ostaa kovapuuta sademetsästä, tai alumiinia tehtaasta, tai tuottaa huompia ja paksukarmisempia ikkunoita, kuin vaatia perinnetuotantoa ja hyvän tavaran tuotantoa kotimaahan.
Kivihaan, ei Kivinokan tiivistyskaava.
[Kiitos!/OS]
OS: “Alkuperäinen tapa kun ei ole mahdollista ainakaan kotimaisesta puusta, joka kasvatetaan nykyisiin hötöksi, ettei se kestä säätä.”
Kyllä on mahdollista, kun tilaa ikkunat vähän pienemmältä valmistajalta ja pyytää valmistamaan valikoidusta tiheäsyisestä puutavarasta. Ihan normaali käytäntö, maksaa vaan vähän enemmän.
OS kirjoitti:
“Suuresti arvostamani Antti Blåfield on kertonut, että kaupunki ei kuuntele asukkaiden mielipidettä. Hän on toisaalta myös valittanut, että erilaiset nimbyt estävät rakentamista. Näiden kahden mielipiteen kesken toivoisi jotain rajanvetoa.”
Luin Blåfieldin jutun nyt uudelleen Hesarista. Hän kirjoitti aiemmin kuvitelleensa, että kaavoitushankkeiden vastustajat ovat nimbyjä. Näinhän voi viisastella, jos lähiympäristö on säästynyt hankalilta tiivistys- ym. hankkeilta.
Jokaisesta kuitenkin kuoriutuu “nimby”, jos tarpeeksi järjetön hanke osuu lähelle.
Eri asia on nämä kaiken erilaisuuden vastustajat, joille vaikka kehitysvammaisten asuntola (vrt. Marjaniemen Oskarinpuiston hanke) on askel kohti tuhon tietä.
O.S. kirjoitti 4.5.2014;
Pikkusuonkujan ympäristön suunnitteluperiaatteet:
“… sinne tulee myös kaupungin vuokrataloja. Nykyiset asukkaat vastustavat, koska ”alueen luonne muuttuu”.
Koko Helsingin luonne muuttuu, kun tänne ahdetaan neljännesmiljoona asukasta lisää.”
Ahdetaanko tänne todellakin neljännesmiljoona asukasta lisää? Miksi? Millä aikavälillä ja mistä alkaen? Kuka ahtaa ja minne?
Eikö ahtaajien perinteinen työmaa ole satama? Pitäisikö siis nuo mainitsemasi 250 000 uutta asukasta jakaa sen tähden tasan esimerkiksi ns. uusille asuinalueille, eli 1) Jätkäsaaren, 2) Kalasataman, 3) Laajasalon entisen öljysataman (joka nykyisin taitaa olla osa Kruunuvuorenrantaa) sekä 4) Herttoniemen entisen öljysataman, eli Herttoniemenrannan ja 5) Vuosaaren kesken, kuhunkin siis 50 000 henkeä?
Öljysatamassa ei tietääkseni ahtaajia tarvittu, kuin korkeintaan ammoin, kauan sitten, ennen tankkilaivojen aikaa (jolloin öljyä kuljetettiin tynnyreissä), mutta noin suuren lisäasutuksen kohdalla voitaneen todellakin tuota termiä, ‘ahtaa’, eli ‘sulloa’, käyttää. (Tästä tulee muuten mieleen tulee helposti jopa, kuinkas muuten, sillit tynnyreissä.)
Jos nyt ajatellaan, että mainitun suuruinen asutustehtävä olisi todellakin otettava haasteena vastaan, on huomattava, että se olisi Helsingille isompi haaste kuin oli aikoinaan Suomelle siirtokarjalaisten ja muiden evakkojen asuttaminen. Siirtoväen määrä oli tiettävästi noin 11% Suomen silloisesta asukasluvusta, eli lisäväkeä tuli tuolloin ilmeisesti keskimäärin noin 12,4% (=0,11/0,89) alueluovutusten jälkeen jäljellä olleen maan väestön sekaan. Nyt kirjoitat haasteesta, jonka mukaan väestön lisäys olemassa olevalla maalla olisi yli 40% (250/604=0,41)!
Ennen mittaviin toimiin ryhtymistä pitäisi selvittää ensinnäkin, a) luotettavalla tavalla potentiaalisen tulokasjoukon suuruus, b) millä aikavälillä tuo arvioitu joukko olisi tänne tulossa, sekä c) haluavatko kaikki mainitut 250 000(?) juuri Helsinkiin? Ja toisaalta, vaikka haluaisivatkin, d) mahtuisivatko he kaikki sovinnolla keskellemme? Lähi-idän kaltaisia ongelmia tänne tuskin kukaan haluaa lievemmässäkään muodossa …
Jos nyt em. kohtaa c tarkastellaan haasteena, voisi eräs mahdollinen lisäväestön sijoitustapa ehkä olla esimerkiksi tasajako Helsingin koko maapinta-alalle, joka on lähteen (Helsinki alueittain 2013) mukaan 216,33 neliökilometriä. Tuolloin (jakolaskun, 250 000/216,33, perusteella) saisimme lisäväkeä tasaisesti kaikkialle noin 1156 henkeä per neliökilometri. Olisiko tämä jälkimmäinen vaihtoehto ensin ehdotettua parempi tapa sijoittaa mainitsemasi tulokasjoukko, jos nyt ylipäätään koko mainittu joukko olisi juuri Helsinkiin asutettava?
Jakamalla lisäväestö tasan maapinta-alan perusteella voisi ajatella siitä nykyisille asukkaille aiheutuvan kuorman (haitat lisärakentamisesta ym.) tulevan kaikille helpommin siedettäväksi, mikä lienee ainakin vähintään yhtä hyvä, ellei parempi peruste kuin jokin toinen.
Katajannokalta tämä edellyttäisi ilmeisesti 659 lisäasukkaan sijoitusta. Minne ehdottaisit heidän muuttavan asumaan?
Yksi tarkentava kysymys: Onko tätä neljännesmiljoonan joukkoa jo mukana Helsingin nykyisissä suunnitelmissa, vai ovatko he sellaista väkeä, joka on tulossa nurkillemme ikään kuin “puun takaa”?
Aiemmin blogeissasi esillä olleen Koivusaaren selvitysalueen osalta tuo tasajakoperiaate mitoituksen osalta kuulostaisi nykysuunnitelmia huomattavasti järkevämmältä: 0,13 neliökilometrin alueelle luulisi sopivan paljon helpommin uuden kriteerin mukaiset 150 uutta asukasta, eikä lähes kaikkien inhoamia merentäyttöjäkään tarvittaisi. 🙂
O.S.:“Suuresti arvostamani Antti Blåfield on kertonut, että kaupunki ei kuuntele asukkaiden mielipidettä. Hän on toisaalta myös valittanut, että erilaiset nimbyt estävät rakentamista. Näiden kahden mielipiteen kesken toivoisi jotain rajanvetoa.”
Antti voi olla oikeassa, mutta se ei taida oloasi helpottaa. Niin, miten arvottaa ja erotella nuo kaksi mielipidettä toisistaan? Eikö toisaalta eläimilläkin ole oikeus puolustaa reviiriään? Olisiko argumentoinnin perustelulla mitään painoarvoa? Toisaalta, politiikassa taitaa pelkällä mielipiteelläkin olla joskus oma painava(?) merkityksensä. Isossa joukossa (tai kaupungissa) ei esim. (huuto-)äänestys ole välttämättä se paras ratkaisutapa (ks. “http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kantaa_ottamaton_ihminen_on_kuin_kala__miten_paatokset_pitaisi_tehda/7217492”). Vähemmistö voi joutua joskus jopa syyttään syrjinnän kohteeksi. Lähidemokratia voisi olla ratkaisu, mutta sama valuvika voi siinäkin ehkä olla!
Rajanveto kahden (tai useamman) erilaisen mielipiteen välillä liittyy hyvän tasapainoasetelman löytämiseen, jota ilmeisesti haet. Viimemainittu on tuttu tehtävä mm. laivojen lastauksesta vastaaville yliperämiehille, joita olen joskus tavannut.
Liika lasti laivassa (ehkä eräänlainen ahneuden tulos sekin!) voi painollaan upottaa laivan, ja väärin tehty lastaus (lue: väärin sijoitettu lasti) voi sen niin’ikään kaataa, vaikka kantokyky ehkä muutoin riittäisikin. Äkilliset suunnanmuutokset voivat, varsinkin edellämainituin lähtökohdin, tuottaa nekin joskus yllättävän lopputuloksen (ks. “http://en.wikipedia.org/wiki/Sinking_of_the_MV_Sewol#Direct_cause”).
Kaupunki ei ole laiva, mutta kuten harkitsematon kapteeni (Schettino!) voi saattaa laivansa haaksirikkoon, en näe syytä miksei näin ikävästi voisi käydä kaupungillekin.
Pikavoittojen tavoittelun(!) sijaan suosittelen satsaamaan kaupungin asukkaiden hyvinvointiin, nyt ja tulevaisuudessa! Viihtyisässä kaupungissa on asukkailla hyvä elää, olla ja työskennellä.
Pysäköinti maan alle ja parkkikentille taloja. Helppoa kuin heinän teko.
Yllättävää kyllä tiheäsyistä männyn ydinpuuta saa edelleen. Maassamme on muutama puutavaraliike, joista voi mennä lankkupinosta itse valikoimaan, ja vähän useampi puusepänverstas, joilta näitä käsityönä tai puolikäsityönä tehtyjä ikkunoita voi tilata.
Se on sinänsä ymmärrettävää, että perinteisellä tavalla ikkunoita tehdään lähinnä entisöitäessä vanhoja kohteita. Sääli kyllä. Hyvin tehtynä perinteinen ikkuna on pitkäikäinen, kaunis ja miellyttävä ratkaisu.
Koska kantakaupungin ulkopuolella sijaitsevissa kerrostaloissa asuu pääsääntöisesti köyhiä, on mielestäni ihan hyvä että niitä ripotellaan omakotitalojen sekaan. Suuri virhe on rakentaa suuri kerrostaloalue kantakaupungin ulkopuolelle, koska tällöin samaan paikkaan keskittyy liikaa köyhyyttä eli ongelmia. Sekoittamalla samalla alueelle kerros- ja omakotitaloja köyhät ja keskituloiset sekoittuvat.
Onko mahdollista, ettei luokkia ole standardisoitu ja siten markkinoilla ei edes voi olla eri tavaraluokkia?
Kyllä Suomessa tehdään edelleen myös täysin noita vanhoja ikkunoita vastaavalla tavalla ja vastaavasta puusta tehtyjä uusia ikkunoita.
Tuo Osmon heitto on vaan tuttua vihreiden kotimaista tuotantoa vastustavaa ajattelua, nuo ikkunaverstaat kun ovat niitä maaseudun pienverstaita
Antti Blåfeltin pääkirjoitus on surullinen esimerkki suomalaisesta eliitistä, jota hän kiistämättä edustaa.
Vitivalkoisesta omakotienklaavista, jossa ei paljon köyhyys näy, on hyvä paimentaa kansaa paremmaksi ja haukkua muita nimbyiksi ja ties miksi surkimuksiksi.
Kynään tartutaan vasta itsekkäistä syistä, kun enklaavin liepeille ollaan rakentamassa muutamaa kerrostaloa! Seitsemän kilometrin päähän Helsingin keskustasta! Sama se mitä kaikkia kouluja ja muita vähäpätöisiä ollaan köyhien lähiöistä purkamassa, vasta nyt mitta tuli täyteen.
Eivät kerrostalot ole pilanneet Käpylää tai Toukolaa tai Herttoniemeä, joissa on kaikissa paljon paremmin säilynyt omakotialue. Tässä pelätään todellisuudessa jotain muuta.
Katajanokan parkkikentiltä on merinäköalat. Uudet asunnot menisivät varmaan kaupaksi hyvään hintaan, vanhojen asukkailta tulisi itkua näkymien menetyksestä. Itse kannatan kyllä kovasti.
Ei varmaankaan ole riittäviä standardeja. Perinteisesti puusepät ovat olleet niin asiantuntevia, ja hankkineet puun niin läheltä, että ovat osanneet pyytää/valita/hankkia sopivaa tavaraa. Yksittäiset puusepät voivat tehdä näin varmasti nykyäänkin. Mutta suurempi teollisuus (joka on varmaaankin keskeinen ainakin Helsingissä) tarvitsisi joko standardeja tai asiantuntevia puun toimittajia. Joko suuret puufirmat eivät halua palvella, ikkunafirmat eivät viitsi kuluttaa aikaa tähän kysymykseen, tai asiakkaat (rakentajat, asukkaat) eivät halua maksaa paremmista ikkunoista. Kaksi viimeistä ehkä vahvempia.
Jos parkkikentille rakennetaan taloja, ei niillä paikoilla enää heinä kasva. Heinän teko katolla voi onnistua, jos sitä siellä kasvaa, mutta helppoa en väittäisi sen olevan, ainakaan harjakatolla.
Kerrostalot eivät ole pilanneet Herttoniemeä esteettisesti — talot ovat paljon kauniimpia kuin nyt rakennettavat talot — mutta sosiaalisesti kylläkin.
Herttoniemessä tapahtuu Helsingin lähiöistä kolmanneksi eniten väkivaltarikoksia, ja en tiedä mutta luulen että omakotitaloissa asuvien osuus näiden rikosten tekijöistä on yhden käden sormilla laskettava prosenttiluku.
Varmaan Pakilassakin suurin huolenaihe on että kerrostaloihin muuttaa köyhiä, mahdollisesti jopa muslimeja. Ääneen lausutut syyt ovat toki jotain aivan muuta.
Ikkunoille on standardit, joista on unohtunut puun laatu, tai se on vain oksaisuuden osalta kriteerinä.
Ikkunoiden laadun heikkeneminen ei ole puusta kiinni, hyvää puuta olisi tarjolla ja pienehköjä valmistajiakin.
Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla kaikki rakentaminen on poliitikkojen toimesta alistettu gryndereille, ja heille kelpaa vain halvin, siispä valmistajienkin kannattaa tehdä halpaa, ei hyvää. Jos rakentamisessa kaupungin itsensä ja gryndereiden maksimoidun rahastuksen sijaan olisi keskitytty laadun vaatimiseen, ei meillä olisi muutamassa vuodessa seinälle lahoavia ikkunoita. Nythän jopa kaavoittaja pakottaa rakentamaan heikkoa laatua, näin esim. Kruunuvuorenrannassa.
Toinen poliittisella ohjauksella aikaansaatu ikknoiden laadun heikkenemisen syy on energiamääräykset, joiden täyttämiseksi ikkunoita joudutaan virittämään lämmönpitäviksi rakenteen ehdoilla. Meillähän tulee noin kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua maailman massiivisin homeongelma, kun näiden uusien energiamääräysten mukaiset talot paljastavat päättäjiemme yksisilmäisyyden.
Kyse oli peruskorjattavista taloista. Jokainen taloyhtiö saa tilasta peruskorjauksen ihan mistä haluaa. Miten se olisi kaupungin toimesta alistettu jollekin?
Grynderivetoista rakentamista Helsingissä on aika vähän. Yleensä rakennusliike ja rakennuttaja on erotettu toisistaan.
Uudisrakentamisen alistaminen gryndereille on johtanut tilanteeseen, että myös korjausrakentaminen on niisä samoissa käsissä, muut toimijat eivät yksinkertaisesti pääse markkinoille (pieniä alihankkijoita lukuunottamatta)
Asukkailtahan ei edes kysytä eikä vaihtoehtoja tarjota. Jos ei ole valmiita vaihtoehtoja, siviiliasukas (=ei-rakentaja) ei tuollaista osaa edes kysyä, vaikka varmasti tuommoiset haluaisi. Osaava asukas varmaan osaa kysyäkin, mutta rakentajat ovat niin suuria, että tarjoavat bulkkia eivätkä palvelua.
Nuo eivät kyllä ole ainakaan perusasukkaalle tuttuja. Remontti tms. ostetaan kaupungeissa yleensä yhdeltä firmalta eikä koota paloista maaseudun pienverstailta.
Esim. linjaremonttien (=putkiremontti) pääurakoitsijat ovat pääsääntöisesti pienehköjä remontteihin erikoistuneita firmoja. Paljon parjatut suuret valtakunnalliset (kansainväliset) rakennusliikkeet ovat kiinnostuneita vain suurimmista remonttikohteista.
Kokemukseni pääkupunkiseudun raknetamisesta ja kunnostamisesta kertoo, että firmat tuottavat aika huoletta sutta heti kun silmä välttää. Vaikea sanoa, mikä on poliitikkojen osuus tässä. Yksi syy on yleinen varakkuus, asiantuntemattomuus ja asukkaiden aika- ja kiinnostuspula. Rakentajia ei valvota, vaan huonoihin tuloksiin herätään yleensä vahinkojen jo tapahduttua. Suuren rakentajan maine ei kärsi näistä tapauksista liikaa, ja uusia ymmärtämättömiä “uhreja” on koko ajan jonossa. Korruptiollakin saattaa olla tässä ongelmavyyhdissä joku osa (rakentajat, virkamiehet, poliitikot, isännöitsijät).
(Maaseudullakin tehdään joskus sutta, mutta pienissä piireissä rakentajien on pakko pitää maineestaan kiinni. Jos ei pidä, työt voivat loppua piankin.)
Muuttuvat rakentamistyylit johtavat aina väistämättä joihinkin lastentauteihin. Muovilla eristetty pullotalo on siis vaarallisempi konstruktio kuin periteinen talo tuplaeristein.
‘Eniten tarvitsisin autoa, kun olen menossa maakuntaan, vaikkapa Pirkanmaalle. Pitäisi voida mennä junalla Tampereelle ja autolla loppumatka’
Perin totta. Luopuisin itsekin auton käytöstä mökkimatkoilla (ehkä koko koslasta) mielelläni, mutta loppupätkä Forssasta 20km eteenpäin ei kesäisin onnistu kuin taksilla tai polkupyörällä. Bussi + taksi tulee kovin paljon kalliimmaksi kuin oma auto ja polkupyörän kuljetuskapasiteetti on aika rajallinen.