Kritiikkiä on tullut myös siitä, että kaupunki olettaa asumisväljyyden yhä kasvavan nykyisestä 34 neliöstä henkeä kohden. Jos asumisväljyyttä vähennettäisiin, ei tarvitsisi rakentaa niin paljon.
Sinänsä yhteys asumisväljyyden ja rakentamisen määrän osalta on kiistaton. Helsingin asumisväljyyden kasvu on pysähtynyt noin vuonna 2007 ja sen seurauksena nykyiseen asuntokantaan mahtuu peräti 35 000 henkeä enemmän kuin mahtuisi, jos väljyys olisi jatkanut kasvua entiseen tahtiin.
Helsinki ei kuitenkaan voi päättää asumisväljyydestä. Se riippuu aivan siitä, kuinka suuria kotitalouksia asuntoihin muuttaa ja tämän suhteet kansalaiset sentään ovat vapaita päättämään itse.
Erityisesti ei pidä paikkaansa, että tinkimällä asuntojen keskikokovaatimuksista asumisväljyyttä saataisiin pienemmäksi. Pienissä asunnoissa asutaan väljemmin kuin suurissa. Sinkku asuu tyypillisesti 50 neliön luukussa ja nelihenkinen perhe 90 neliön luukussa – siis Helsingissä. Jos jollekin tontille rakennetaan asuntoja tuhat neliötä niin, että tuloksena on 20 viidenkymmenen neliön luukkua, asukkaita tulee todennäköisesti vähemmän kuin jos tehtäisiin kaksitoista 83 neliön asuntoa.
Kalliossa on vähän lapsia, koska siellä on niin toivottoman pieniä asuntoja. On perusteltua rakentaa Kallioon myös perheasuntoja, vaikka grynderi saisikin sinkkuasunnoista paremman neliöhinnan. Jos perheille ei ole tarjolla 80 neliön asuntoja Kalliossa, he muuttavat herkästi jonnekin Huitsin Nevadaan kahdensadan neliön omakotitaloon kahden auton varaan.
Pelkistä sinkuista ja eläkeläisistä koostuva kaupunki ei ole myöskään sosiaalisesti kestävä. Kaavoituksella on perusteltua puuttua asuntojen kokoon.
Huomattakoon, että Espoossa uusien asuntojen keskikoko on yli 90 neliötä.
“Sinkku asuu tyypillisesti 50 neliön luukussa ja nelihenkinen perhe 90 neliön luukussa – siis Helsingissä. Jos jollekin tontille rakennetaan asuntoja tuhat neliötä niin, että tuloksena on 20 viidenkymmenen neliön luukkua, asukkaita tulee todennäköisesti vähemmän kuin jos tehtäisiin kaksitoista 83 neliön asuntoa.”
Tässä tilastoissa on luonnollisesti mukana isoissa asunnoissa asuvat eläkkeellä asuvat leskirouvat. Se ei siis millään tavalla kuvaa asunnonostajan keskimääräistä tarvetta. Pitäisi tarkastella, minkäkokoisiin asuntoihin sinkut keskimäärin muuttavat. Jos markkinat saisivat päättää, Helsinkiin valmistuisi enemmän pieniä yksiöitä eikä suinkaan 50 neliön yksiöitä.
Käytännössä asuntojen pinta-alasta suuri osa on varattu tavaroille. Voisiko käydä niin, että kasvava sähköisten palveluiden käyttö vähentäisi tulevaisuudessa tavaran määrää? Tämä olisi yksi peruste rakentaa tiloiltaan tehokkaampia asuntoja.
Tehokkaaksi rakennettu tila voi olla viihtyisä ja toimiva. Kun maailmassa on tilaa rajallisesti, ei asumisväljyyden kasvattaminen ole perusteltua.
1900-luvun alkupuolella rakennettiin sekä sellaisia kerrostaloja, joissa oli paljon pieniä asuntoja, että sellaisia, joissa oli paljon isoja asuntoja. Koska tuon ajan talojen rakennustekniikka on sellainen, että asuntojen yhdistäminen ja jakaminen on suhteellisen helppoa, pieniä asuntoja on sittemmin yhdistetty isommiksi samoin kuin isoja asuntoja on jaettu pienemmiksi. 1900-luvun puolivälistä lähtien on rakennettu taloja, joissa asuntojen yhdistäminen tai jakaminen on erittäin hankalaa. Tässä suhteessa kehitys ei ole mennyt hyvään suuntaan. Rakennusten muunneltavuuden pitäisi olla helpompaa, että asuntojen kokoa voidaan muuttaa tulevaisuudessa muuttuvien tarpeiden mukaan. Jos tämä on onnistunut 1800-luvun rakennustekniikalla, sen pitää olla mahdollista myös 2000-luvun rakennustekniikalla.
Lisää kaupunkia Helsinkiin ‑ryhmässä Fasessa Siru Kauppinien nosti keskusteluun sen seikan, että Suomessa asumiseen kuluva energiamäärä per henkilö on nousussa. Mutu-tuntumalta epäilen, että tämä johtuu siitä, että eläköityneet suuret ikäluokat ovat jääneet asumaan yksin ja kaksin hyvin suuria asuntoja, varmaan lähinnä muualla Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla. Helsingissä itselle liian ison asunnon voi helposti muuttaa rahaksi, muualla kauppa ei käy samalla tavalla.
Mikä on vaikeus nykyään?
Eikö seiniin voi tehdä reikiä oville vai estääkö arkkitehtuuri jakamisen? Pitää tietysti hyväksyä, että vessa ja kylpyhuone on 15–20 senttiä korkeammalla, putket kohisevat ja seinät ovat ohuempia jaettujen asuntojen väillä.
Tervemenoa vaan kaikki klaukkalaan missä mekin aikoinaan asuimme. Sieltä saa edelleen 130 m² rivarin omalla pihalla hintaan 260–300 keur. Toki suurin osa porukasta haluaa mieluummin asua ahtaasti hesassa kuten asuntojen neliöhinnoista voidaan havaita.
Eli ei reunakuntiin muuttamista voi estää. Helsinki ei mitenkään kykene kilpailemaan tuollaista asumisväljyyttä vastaan. Joten joku vähemmistö tulee aina muuttamaan sinne uudenmaan savipelloille.
Helsinki kaipaisi valtavaa määrää pieniä yksiöitä, joissa voisi asua kohtuuhinnalla. Niiden kysyntä on hurjaa ja vuokrat aivan poskettomat – uusia ei rakenneta. Voisikohan lottovoittoa paremmin sijoittaa kuin rakentamalla suuren kivitalon täynnä 18–20 m² yksiöitä? Kaikki kaksisataa asuntoa vuokralle — markkinointikuluina rivi-ilmoitus Metro-lehdessä. Tulisi päivässä täyteen.
Mutta mistä saisi luvan rakentaa tällaisen talon? Ei autopaikkoja, ei hehtaarivessoja, ei perheasuntoluokan keskikokovaatimuksia. Hullu unelma.
Voisin kuvitella, että asuinalueilla on tietty luontainen dynamiikka. Uusille asuinalueille muuttaa aluksi paljon nuoria lapsiperheitä ja päiväkodit repeävät liitoksistaan. Kun aikaa kuluu ja lapset muuttavat pois, niin osa vanhemmista jää edelleen asumaan eikä uutta lapsiperhettä perheasuntoon tule. Toisaalta esimerkiksi Kallion koko luonne on muuttunut ja väkiluku romahtanut, vaikka se on jo pitkään ollut Helsingin yksi hipeimmistä kaupunginosista.
KKK on oikeassa. Helsingin hintatasolla useimmat yksinasuvat varmaankin preferoisivat 50 neliötä pienempiä (mutta kuitenkin tehokkaasti suunniteltuja) mutta kuitenkin suurempia kuin Kallion 30 neliön yksiöitä, mikäli sellaisia vain olisi tarjolla…
10 neliötä jotka maksavat sen 50–70k euroa on valtavan iso summa heille — varsinkin yksinasuville — jotka mielummin käyttäisivät saman rahan johonkin mielekkäämpään kuin hukkaneliöihin.
Ehkä on myös realistisempaa olettaa että joka toisessa perheasunnossa asuukin vain 3 tyyppiä ja joka toisessa 4 tyyppiä, ja joka toisessa 40 neliön yksiössä/minikaksiossa asuu se yksi tyyppi mutta joka toisessa asuukin kaksi tyyppiä.
12*3.5= 42 asukasta vs. 25*1,5= 37.5 asukasta… Eroa on edelleen jonkin verran, mutta ei enää niin hirveästi kuitenkaan. Ymmärrän kyllä Osmon logiikan.
Asumistilanne ei kuitenkaan ole staattinen. Yhden hengen taloudet yleistynevät jatkossakin, mutta niin myös yhden lapsen perheet.
Sitten on myös tuo suunnittelun merkitys. Hyvä suunnittelu on aivan keskeinen osa tätä asumispalapeliä.
Hyvin suunnitellussa 40 neliön asunnossa on mahdollista saada neliöt parempaan käyttöön kuin surkeasti suunnitellussa 50 neliön asunnossa.
Ja bonuksena luonnollisesti ikuisesti 20% vähemmän siivottavaa, 20% vähemmän lämmitettävää ja 20% edullisempi hankinta- sekä ylläpitöhinta. Luonto ja lompakko kiittävät.
En myöskään itse ole ollenkaan vakuuttunut siitä innostuisivatko lapsiperheet tosiasiallisesti jäämään/muuttamaan asumaan asuinkustannuksiltaan kalliiseen kantakaupunkiin massamäärin kun arjen pyörittämisen kulut ovat heillä yksinasuvia ja pariskuntia väistämättä suuremmat, ja varsinkin kun samalla rahalla saa enemmän neliöitä, ehkä omaa pihaakin, lähimetsää tms. jostain muualta.
Säästeliäs perhe ei suinkaan osta kahta uutta Volvon farkkua jotta arjen pyörittäminen ei kävisi ylivoimaiseksi. Autolla ajaminen voi olla — ja onkin — erittäin edullista jos liikutaan muuallekin kuin töihin ja takaisin.
Toki hyvätuloiset lapsiperheet joille kaupunkiasuminen on itsestäänselvyys (tai statuskysymys) haluavat isoja perheasuntoja kivikaupungista. Eri asia sitten kuinka paljon heitä todellisuudessa on. Tämä seikka tuntuu monelle vihreälle olevan pikemminkin ideologisesti hellitty väite kuin tosiasia.
Ymmärtääkseni varsin moni diggaa asua PK-seudun omakotitalo/rivarialueilla eikä heitä saisi suurin surminkaan muuttamaan kivikaupunkiin. Ja ymmärtääkseni vieläkin useampi haluaisi toteuttaa fantasiaa omasta tuvasta ja pienestä perunamaasta sikäli mikäli siihen olisi (paremmin) varaa.
Näkisinkin, että asumispreferoinnissa on pitkälti kyse elämänvaiheesta. Eläköityvät tuntuvat taas hakeutuvat takaisin kaupungin vilinään. Samoin pariskunnat joiden lapset ovat lentäneet pesästä. Sairaalloiset tai vain yksinäiset vanhuksetkin hakeutuvat lähemmäs keskustaa parempien palveluiden piiriin. Siellä myös yksinäisyyttä on helpompi pitää loitolla (ainakin näennäisesti jos ei muuten).
Kai _järkevintä_ olisi palata siihen suunnitteluperiaatteeseen (johon onkin jo palautteessa viitattu) jossa 80 neliön asunnosta voi varsin pienellä vaivalla toteuttaa kaksi 40 neliön asuntoa. Sitten nähtäisiin oikeasti miten markkinat toimivat eli mihin on luonnollista kysyntää ja mihin taas ei ole.
Ollille:
Miten ajattelit hiihtää sähköisesti? Tavaroiden määrä keskimääräisessä kodissa taitaa pikemminkin lisääntyä sen sijaan, että se olisi laskussa.
Ihmisillä — myös “köyhillä” sellaisilla — on yhä enemmän aikaa ja varaa harrastaa mitä kummallisempia asioita joihin tarvitaan x‑määrä mitä kummallisempia tavaroita.
Ja joitakin näistä tavaroista on ihan aikuisten oikeasti järkevä omistaa ihan itse, esim. silloin kun harrastaa jotain lajia intohimoisesti.
En myöskään usko, että esimerkiksi lenkkikenkien yhteiskäyttöpalvelu tulee koskaan saamaan suurta suosiota.
Sitten on taas niitä vähän järjettömämpiä asioita hyvin monelle ihmisille kuten nyt vaikka auton omistaminen. Helvetin kallis kertainvestointi ja käyttökulutkin suhteellisen isot — vaikkei ajaisi kuin 10 kertaa viikossa muutaman hassun kilometrin.
Heti kun yhteiskäyttöautojen taksat saadaan oikeasti järkevälle tasolle, iso osa tästä jengistä tulee hylkäämään ikioman autonsa jota kuinkin välittömästi. Koska se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.
Koska näin ei kuitenkaan ole vielä käynyt, on auton yhteiskäyttöhinta siis yhä liian kova siitä ettei auto ole absoluuttisella varmuudella käytettävissä 24/7.
Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä yhteiskäyttöauto riittäisi palvelemaan varmaankin ihan ok sekä normiarjen tasolla sekä ajoissa suunniteltujen lomamatkojen sekä pitkien viikonlopun viettojen tarpeita ajatellen.
Kaupungistuminen on ollut ihmiskunnan pelastus. Ihmiskunta mahtuu maapallolle. Muitakin syitä on, varsinkin logistisia, mutta ennen kaikkea soveliasta tilaa on riittäny maailmalla ruuan tuotannolle. Muuten elintarvikepula usein paikoin alentaisi väestön terveyttä ja sitä kautta väestönkasvua. Tässä suhteessa vielä paremmin pärjätään, kun rakennetaan tiiviisti, jolloin seuraava askel tiivistämisessä on ollut yhä vain korkeammat talot.
Onko se pysyvä trendi ja tulossa meillekin? Silloin suunnitelmat menisi uusiksi ihan samoin kuten itse ohjautuvien autojen vallatessa liikkumisen, mistä oli jo aiemmin Osmon ajatuksia.
Jos rakennetaan 25 neliön yksiöitä, joiden huutavasta tarpeesta kenelläkään ei varmaan ole epäilyksiä, niin asumisväljyys aivan varmasti ei nouse. Ellei sitten joka kolmas asunto jää tyhjilleen. Mutta tätä ongelmaa ei uusissa asunnoissa varmaankaan ole.
Esim. jos rakennusyhtiöille annetaan tontinmyymisen ehdoiksi joillain alueilla, että pitää syntyä 25 neliön yksiöitä, 40 neliön kaksioita ja 80 neliön kolmioita (tai neliöitä), niin luultavasti asumisväljyys laskee. Se, onko tämä hyvä tai huono asia, saatikka tavoiteltavaa, on sitten eri asia.
On siis poliittinen päätös mihin suuntaan asumisväljyyttä halutaan kehittää.
Mutta jos edes etäisesti kannattaa markkinataloutta eikä suunnitelmataloutta, niin asuntojen koot pitäisi jättää täysin rakentajien harteille.
Suuri osa asuntojen pinta-alasta on pikemminkin varattu palveluille. Asuntojen väljyyttä kannattaa oikeastaan miettiä vasta, kun nimellisestä pinta-alasta vähennetään eteispalvelut, pesupalvelut, ruokintapalvelut ja viihdepalvelut (eli eteinen/käytävätila, vessat ja pesuhuoneet, keittiö, olohuone) — nämä kun ovat asukkaiden jaettua tilaa ja varattu tiettyihin tarkoituksiin, joita ei liene mielekästä ylettömästi karsia*. Lisäksi tarvitaan makuutiloja ja usein löytyy parveke, joka on oikeastaan asunnon ulkopuolella. Yksiössä toki “olohuone” muuttuu “omaksi huoneeksi” ja sisältää myös makuutilan.
* Paitsi ehkä “pakkoesteettömiä” jalkapallokenttävessoja, joissa pönttö on keskellä lattiaa ja esimerkiksi vessapaperi sitten seinätelineessä kaukana takavasemmalla. (Miten tämä helpottaa vaivaisen elämää?) Vaatekaapeistakin varmaan voi jonkin verran karsia, mutta Suomessa elämiseen tarvitaan useampi vaatekerta.
Munun on vaikea nähdä, millaisilla sähköisillä palveluilla tarjottaisiin tilan tuomaa omaa fyysistä rauhaa tai korvattaisiin huonekaluja (istumapaikkoja, pöytätilaa, ..).
Rakennusalalla kilpailu ei toimi rakennusmaan rajallisuudesta ja isoja toimijoita suosivasta tuotantorakenteesta johtuen. Gryndereiden kiihkeä halu tuottaa pieniä asuntoja on ymmärrettävä — pienistä asunnoista saa parhaimman katteen. Löysää rahaa, joka etsii tuottavia sijoituskohteita on valtavat määrät. Pienasunnot menevätkin suoraan sijoittajille, jotka vuokraavat ne nylkyhinnoilla eteenpäin. Alueille, joissa asuntokanta on jo valmiiksi pientä täytyisi ehdottomasti saada perheasuntoja lisää. Hintasääntely ei ole subventiota vaan gryndereiden katteiden leikkaamista, josta asukkaat/kuluttajat hyötyvät halvempina vuokrina ja neliöhintoina.
Kuinka paljon näistä asunnoista on ollut mallia junanvaunu?
Entäs sitten kun isoon uuteen asuntoon perheineen nyt muuttanut jää aikanaan leskeksi? 🙂 Mutta siis olennaisemmin, joka tapauksessa pienemmillä asuntokunnilla on enemmän neliöitä: neljän hengen perheellä ei ole neljää eteistä, keittiötä, kylppäriä, jne.
Puhut nyt eri asiasta kuin Osmo, ja samoin useimmat kommentoijat. Oden pointti nähdäkseni on se että tulee pitää huolta siitä että osa asunnoista on perheasuntoja. Sinä taas puhut siitä minkä kokoisia niiden yksiöiden, jotka eivät noita ole, tulisi olla. Nähdäkseni ette ole eri mieltä-
Juurikin tämän takia tässä kaupungissa jumpattiin sääntelyä asuntojen keskikoosta kohti isojen asuntojen osuutta. Eli siis vanha normi oli että asuntojen tulee olla keskimäärin 75 neliön kokoisia, mikä johti esim. ylisuuriin yksiöihin, ja uusi ohjaus taas on (ulkomuistista) että osan asunnoista tulee olla yli 80 neliötä. Tosin se osuus on voi olla vähän turha suuri, en nyt ulkoa muista kuinka suuri.
Helsinkiläisistä puolet asuu nyt yksin. Ei liene kovin rohkeaa väittää, ettei tämä trendi äkkiä pikaisen perheen perustamisen suuntaan taitu. Mielestäni asuntoihin pitäisi saada tarjontaa myös tälle väelle. Ei keskituloisella ei ilman perittyä omaisuutta ole varaa 50 neliön asuntoon pääkaupunkiseudulla, eikä yksin muuttavaa lohduta edes verrattaen halvempi 80 neliön kaksio kävelymatkan päästä keskustaa.
Tietysti myös lapsiperheet on huomioitava, mutta lopulta kuinka isolla ihmisjoukolla on vuoden 2014 hintatasolla varaa maksaa 2–3 lapsiselle perheelle 30 neliötä per henki.
Muuneltavuus on hyvä pointti.
Jos halutaan kotihoitoa lisätä, se ei nykyisellä rakennuskannalla vain onnistu. Eikä oikein mikään muukaan. 70-luvun elementtitaloja pitäisi alkaa räyttämään maantasalle.
Tiilitaloon pystyy tekemään aukkoja ja myös laittamaan niitä umpeen äänieristyksen kera. Elemnttitalojen muuneltavuus on surkeaa ja alan kehitys on ollut pysähdyksissä.
Rakennusliikkeilleä ei ole mitää tarvetta mihinkään modernimpaan , kun kaikki sekuli menee kaupaksi.
Asumisväljyys on asia jota kaipaavat eteenkin ne, joille se ei olle olut itsestän selvyys. Siis omaa rauhaa. Se vaikuttaa myös perhekokokoon. Sitten kun lapset muuttavat pois, pienemi asunto voisi toimia, ehkä.
Osmolta näppärästi unohtuu, että pieniä asuntoja ei tehdä, koska sitten pitäisi myös rakentaa hankalasti myytäviä jättikokoisia asuntoja, koska Helsingin kaavoitus määrää asuntojen koosta neliöiden keskiarvolla. On toki täysin totta, että perheillekin pitää olla Kalliossa asuntoja, sikäli mikäli tänne nyt yleensä mitään mahtuu rakentamaan. Tällä on kuitenkin aika mahdotonta perustella sitä, että suurin kysynnän ja tarjonnan epäsuhta on juuri pienten asuntojen kohdalla ja sille ei pitäisi tehdä mitään.
Eipä siinä, kyllähän sinkut voivat muuttaa kimpassa isoihin asuntoihin paremman puutteessa, koska sehän ei myöskään vie perheiltä asuntoja.
Ei määrää enää. Asuinpinta-alasta pitää puolet olla perheasuntoja (kaksi makuuhuonetta).
Pasi Kukko: “Kai _järkevintä_ olisi palata siihen suunnitteluperiaatteeseen (johon onkin jo palautteessa viitattu) jossa 80 neliön asunnosta voi varsin pienellä vaivalla toteuttaa kaksi 40 neliön asuntoa. Sitten nähtäisiin oikeasti miten markkinat toimivat eli mihin on luonnollista kysyntää ja mihin taas ei ole.”
Eivät 80 neliön perheasunnot mene Kalliossa kaupaksi. Kokeiltu on, pitkään ja hartaasti. Joten ne nimenomaan joutuu jakamaan kahdeksi 40 neliön asunnoksi. Vaiva ei kylläkään ollut pieni vaan hitonmoinen riesa jo pelkän byrokratian vuoksi, mutta markkinat pakottivat siihen.
Vanhojen asuntojen muuttaminen on helpompaa kuin uusien jo pelkästään siksi, että tiiliseinään saa reiän tai sen saa nurin, kun taas betonielementtiin on paljon vaikeampi käydä käsiksi. Ja tietysti asunnon pohjan pitää olla sellainen, että jakaminen ylipäänsä onnistuu: riittävä määrä ikkunoita, kaksi ulko-ovea, tarpeeksi vesipisteitä jne.
Taitaa olla se porukka, joka oli luontoa suojelemassa, lähtenyt jo vihreistä, joten miksi edes vaivaudutte tällaiseen vuoropuheluun, kun puolue on jo päättänyt sitoa politiikkansa kasvuun — niin talouden kuin väestönkin. Ette te voi tarjota mitään noissa puitteissa. Taitaa vielä Ekovihreät roikkua mukana, mutta lähinnä sivuun työnnettynä koristeena.
Ei oikeasti voi puhua ekotekona siitä, että rakentaa neljännesmiljoonalle talot. Ja sitten taas seuraavalle neljännesmiljoonalle ja sitten seuraavalle neljännesmiljoonalle…
Paljon helpommalla pääsisi kaikki, jos lopettaisitte luonnonsuojelupuheet, jotta kukaan ei jää siihen luuloon, että puoluepolitiikka pelastaisi jotakin. Nyt tämä on pahemman luokan kusetusta, kun annatte kuvaa vihreän “hyvän” kasvun pelastavan luonnon ja ilmaston. Ihan yhtä lailla se luonto jää sen vihreän kasvun alle.
Epäilen, että pienten asuntojen rakentaminen vähentää asuinkustannuksia, sillä asunnoista kuitenkin maksetaan niin paljon kuin takapuoli kestää. Sen sijaan pienten Hitas- ja kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen laskee, koska niiden hinta ei muodostu markkinoilla.
Maailman luonnonvaroista 90% käytetään kaupungeissa vaikka niissä asuu vain hieman yli 50%. Kulutustaso on kaupungeissa korkeampi kuin maaseudulla. Näin globaalisti ! Myös Suomessa puhtaalla maaseudulla kulutustaso on alhaisempi kuin kaupungeissa (mm. Heinosen väitöskirjan mukaan).
Asumisväljyyden ennustaminen on vaikeaa. Asunnon koon lisäksi asunnon hinta on keskeinen tekijä asukasvalinnalle. Kallion yksiöissä asuvat pienituloiset ja perheettömät ihmiset — opiskelevat nuoret ja pienituloiset eläkeläiset. Jos Kallioon rakennetaan talo 7000e/m2 kolmioita, on oletettavaa, että pihan leikkipaikat jäävät tyhjiksi. Asukkaat ovat tällöin varakkaita pariskuntia, jotka vaihtavat kaksionsa tilavampaan. Monilapsisilla perheillä ei ole varaa riittävän isoon asuntoon; pariskunnan asumisväljyys kylläkin kasvaa.
Tutkijan kotirapussa on linja 80-neliöisiä kolmioita. Kolmioissa asuu 1–4 henkeä, kaksivuotiaasta nassikasta lähes 90-vuotiaaseen ikäihmiseen. Alun perin kolmiot on suunniteltu nelihenkisen perheen asunnoiksi. Nyt perheiden käytössä on asunnoista vain muutama. Huippufiksujen, tilaa säästävien pohjaratkaisujen johdosta on oletettavaa, että senioreiden remontintarpeisia asuntoja päätyy nuorten perheiden kodeiksi.
Löytyisikö ratkaisu (1) tiiviimmin kaavoitetusta Helsingistä (pientaloalueille e=0,4) ja (2) muuntelukelpoisista ja kohtuuhintaisista 65–80 m² (perhe)asunnoista?
“Helsinki ei kuitenkaan voi päättää asumisväljyydestä. Se riippuu aivan siitä, kuinka suuria kotitalouksia asuntoihin muuttaa ja tämän suhteet kansalaiset sentään ovat vapaita päättämään itse.”
Mielenkiintoista nähdä päättäjän näkökulma tässä asiassa. Toisaalta hämmentävää, koska Soininvaara on monesta muusta aiheesta kirjoittanut fiksua tekstiä.
Kansalaisen näkökulmasta olisi toivottavaa voida päättää kotitaloutensa koon ohella myös asunnon koko. Helsinkiläisillä sinkuilla valinnanvapaus ei toteudu, sillä pieniä (alle 35 neliön) asuntoja on paljon vähemmän kuin mitä niille on kysyntää. Nykytilanne selittyy hyvin pitkälti Helsingin asettamilla uusien asuntojen keskikokovaatimuksilla.
Tiedoksi vain:
Koko maapallon väestö (eli noin 7,046 miljardia v. 2012) ihmistä, olisi mahtunut jo yksin Yliskylään (maapinta-ala 3,39 neliökilometriä) ja Jollakseen (2,22 neliökilometriä) reippaan tiivistämisen myötä.
Perustelu: Katso lähteet ([1]: “en.wikipedia.org/wiki/Kowloon_walled_City” ja [2]: “http://www.boredpanda.org/kowloon-walled-city-greg-girard/”).
Tuollaisen, ilmeisesti jokaisen tiivistäjän unelma-esikuvan mukaisella alueella asui parhaimmillaan(?) vuonna 1987 peräti 33 000 asukasta. Ei hassumpaa, vai mitä, varsinkin kun alueen pinta-ala oli ilmeisesti vain noin 120 metriä kertaa 210 metriä.
Kyseisellä asumistiiveyden asteella, voisi tosiaan koko maapallon väestön asuttaa jo perin näppärästi pelkästään Laajasaloon. Aika uskomatonta, eikö vain?
Harmi vain, että tuo alue purettiin lähteen [1] mukaan jo 11 vuotta sitten. Muutenhan ‘Lisää kaupunkia Helsinkiin ‑ryhmä’, ja miksei myös KSL, olisi voinut tehdä sinne seuraavan opintoretkensä!
Ehkäpä me helsinkiläiset tarvitsemme vähän enemmän tilaa ympärillemme! Miten sitten mahtaa olla tilanne lähtöpaikkakunnillaan vielä suurempaan väljyyteen tottuneiden, seuraavien tänne muuttavien tämän blogin edellisessä osassa (1) esitetyn arvion 250 000 lisäasukkaan laita? Heille tuskin riittäisi neljännes Vartiosaaresta.
Muistuttaisin vielä siitä, että maailman maiden asumistiheyslistalla (“http://simple.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_population_density”) on Suomi sijalla 203 (/241) keskimääräisen asumistiheyden ollessa 16 asukasta neliökilometriä kohden.
Miksi olisi perusteltua olettaa, että ihmiset haluaisivat elää koko elämänsä Kalliossa? Minusta Kallion tyyppinen paikka on aivan loistava asuinpaikka, olen asunut siellä, mutta en itse asuisi siellä perheellisenä. Helsinki tarvitsee toisenkin Kallion tyyppisen kaupunginosan, jossa on pieniä asuntoja tiiviisti ja hyvät raideyhteydet keskustaan.
Kallion palvelut ovat omaleimaiset ja viritetty yksineläjille. Juuri sen takia alueella on paljon sinkkuja. Sieltä saa pikaruokaa, kaljaa ja strippareita. Jos alueelle väkisin tungetaan lisää perheitä, menettävät sinkut haluamansa palvelut.
Asuinalaueiden tulee olla omaleimaisia. Ei ole mitään järkeä rakentaa kaikista alueista keskivertotylsiä. Nyt vallalla oleva kaavoituspolitiikka luo asuinalueita, jotka ovat tasapaksuja, tylsiä eivätkä kaikkia mielyttäessään kelpaa oikein kellekkään.
Talujen runkoleveys on ainakin muuttunut, mikä hankalaoittaa muuntelua. Aikaisemmin suuressa asunnossa oli kolmekin sisäänkäyntiä (pää‑, työ- ja keittösisäänkäynti), jolloin asunto on helppo jakaa kolmeen osaan ja tarvittaessa taas yhdistellä yhdeksi. Eli rappukäytäviä oli enemmän.
Mainitsemasi putkitus- ja johdotusratkaisut ovat myös yksi tekijä. Aikaisemmin putkilinjoja oli enemmän, nyt ne osaoptimoidaan pois ja muunneltavuus kärsii.
Muunneltavuus on tärkeä asia, koska talon runko on sitä pitkäikäisempi mitä muunneltavampi se on. Mielellään vielä niin, että se on muunneltavissa sekä asunnoksi että konttoriksi. Jos siitä vielä saa toimitilaa, on se plussaa.
Taas unohtuvat kesämökit. Aika monilla kaupunkilaisilla on omistuksia haja-asutusalueilla ja siellä omaa autoa tarvitaan. Kesämökkien yhteisomistuskin voi kuulostaa monista hyvältä ajatukselta, mutta joka on omaan maapalaan päässyt käsiksi, ei kyllä yhteismaata arvosta, sen verran arvokkaasta omaisuudesta on kysymys.
Ehkäpä sinkut asuvat liian isoissa asunnoissa, koska tarjolla ei ole sopivankokoisia tai nykysysteemissä asunnot eivät kierrä riittävästi, jolloin leskirouvat jäävät perheasuntoihin.
Se, että isoissa asunnoissa asumisväljyys henkeä kohden on usein pienempi, ei tarkoita, että juuri niitä pitäisi rakentaa. Emme voi pakottaa ihmisiä myöskään perheytymään.
Juuri näin. Kivijalkayritykset vaativat menestyäkseen, että kävely-etäisyyden päässä on tarpeeksi potentiaalisia asiakkaita. Jos alueen asukkaiden kulutustarpeet ovat kovin erilaisia, ei millään liikkeelle riitä tarpeeksi asiakaskuntaa. Sen seurauksena kaikki palvelut keskittyvät jättikauppakeskuksiin.
Yllättävän paljon Helsingin kantakaupungistakin löytyy yksinäisten (vanhojen) ihmisten asumia suuria asuntoja — jos ei ole pakko, miksi sitä omasta kodistaan muuttaisi?
Energiankulutusta kasvattavat myös erilaiset sähkölaitteet, joita tulee koko ajan lisää. Ilmastointi eli jäähdytys tekee myös tuloaan.
Äänestäjällä pitäisi myös olla joku kuluttajansuoja, ettei joutuisi rankasti harhaanjohdetuksi. Vihreys ei näköjään ole enää aikoihin viitannut luontoarvoihin vaan siihen asenteeseen, joka kohdistetaan muiden omaisuuteen.
Hullu unelma on toteutumassa Vuosaaren Rastilassa. Sitä nimitetään slummiksi.
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2014/Kanslia_2014-04–22_Khs_16_El/BA71096C-6B9C-42F1-A32C-9971693FAAB5/Liite.pdf
Miksi?
Pidän hieman erikoisena kaupungin vuokra-asuntojen politiikkaa, jossa ei rakenneta ollenkaan alle 38 neliön asuntoja ja ylipäänsä alle 45 neliön asuntoja on alle kymmenesosa tai alle viidesosa talosta riippuen uudessa vuokratalossa. Ilmeisesti tässä kohtaa halutaan kasvattaa asumisväljyyttä, eikä vasen käsi tiedä mitä oikea tekee…?
Niin pidän minäkin. Pelkään pahoin, että tuossa on tavoitteena asumistuen (valtio maksaa) maksimointi. Se on suurimmillaan — vielä vähän aikaa — 38 neliön asunnon kohdalla. Kun järjestelmä muyuttuu, lisäneliöt noin 30 neliöstä yläspäin tulevat kokonaan asukkaan maksettavaksi. Silloin tämä isojen yksiöiden politiikka kääntyy asukkaita vastaan.
Tässä ilmeisesti luki, että koska noin 20- kertaisesti vaikkapa ihan normaalin töölöläisen korttelin ylittävä rakennusteho on epämiellyttävän ylitiheää, niin ei tule tehdä töölöläisiä kortteleita. Tämän argumentin puolesta täytyy sanoa, että on se ainakin omaperäinen.
Onkohan noin? Siis en tiedä, ja mielelläni kuulisin faktaa, mutta eikös suuri osa kesämökeistä ole yhteiskäytössä? Eli siis niin että useammalla sukupolvella samaa perhettä on yksi mökki.
Kulutusta on niin monenlaista. maalainen kuluttaa energiaa talonsa lämmittämiseen sekä autolla ajamiseen enemmän kuin kaupunkilainen, Kaupunkilainen taas kuluttaa enemmän shoppailuun ja kapakassa käymiseen. Ja se tiedetään kanssa että pinttynyt maalainen ei halua ryhtyä elämään ja kuluttamaan kuin kaupunkilainen ja sama pätee päinvastaiseen suuntaan, eli eiköjhän paras että jätetään kummatkin rauhaan. Tämä blogin avaus käsittelee siis pääkaupunkia ja sen naapurikaupunkeja, ei maaseutua.
Näin tosiaan on. Kaupungit hyödyntävät(monin paikoin suorastaan riistävät) maaseutua. Helsinkiä tiivistämällä kaupungin varoin kustantamaa kulutusosuutta pyritään alentamaan logistisin keinoin. Töölö taisi olla maan tiheimmin asuttu alue, mutta ekologinen jalanjälki paljastui ehkä maan suurimmaksi, koska asukkaat ovat varakkaita.
Siihenhän pyritään, että pääkaupunkiseutu voisi kasvaa muualta tulevan työvoiman avulla, ja kun se vaurastuu, muukin Suomi hyötyy. (Kun rikkaat rikastuvat, teorian mukaan köyhillekin tippuu automaattisesti roposia.)
Oma arvaukseni: Miksi sinkuille pitäisi olla lainkaan tarjolla kaupungin asuntoja? He pärjäävät kimppakämpissäkin tai Järvenpäässä tai vaikka veneen alla. Sen sijaan suojelua tarvitsevat lapset. Veikkaan, että asunnoton lapsiperhe menee kaikkien jonojen ohi, joten yksiöillä ei ole kaupungille käyttöä.
Eräs otos Hämeenlinnan läheltä vierekkäisiä järvenrantamökkejä kattaa 2 “uutta” kesämökkiä, joiden perustajat omistavat edelleen mökkinsä itse ja 3 “vanhaa” sukuperintönä kulkenutta. Kaikissa sukuperintöesimerkeissä on perinnönjaossa järjestelty niin, että mökki on mennyt vain yhdelle sisaruksista ja muut ovat saaneet isomman osan muusta perinnöstä. Tämä lienee yleinen ja järkevä tapa silloin kun siitä päästään sopuun, koska yhteisomistusmökit ovat vaikeiden sukuriitojen “sytykemateriaalia”.
Hurjia laskelmia Sakella. Jos 7000 miljonaa henkeä asetellaan 5,6 miljoonalle neliömetrille, on porukka hilloksi murjottuna (60 l /henki) 75 metriä korkea purkki. Muistellaanpa vanhaa hokemaa: “maapallon väestö mahtuu Inarinjärven jäälle (1100 km²)”. Se melkein voi pitää paikkansa: Westphalen-stadionin seisomakatsomossa on kuulemma 5h/m2. Siitä kun vähän tiivistää, niin Inarinjärvi riittää.
Nuo yhdistämiset ja jakamiset on yleensä tehty pakon sanelemista syistä, ei siksi, että se olisi helppoa. Eivät vanhat asunnot (ennen sotia rakennetut) ole uusia helpompia muunneltavia. Päinvastoin. Vanhojen asuntojen seinät usein paksumpia (mutta eivät välttämättä parempia; ”kanan paska”), savu- ja ilmahormeja kulkee pitkin huoneistoja, on muurattuja kiinteitä komeroita, puhelin- ja antenninousut ovat ketjutettu asunnosta toiseen, dokumentointi on huonoa, rakenteet ja tasot vaihtelevat yllättävästi saman rakennuksenkin sisällä jne.
Kahden asunnon yhdistäminen yhdeksi on sinänsä yksinkertainen juttu – helpoimmillaan reikä huoneistojen väliseen seinään. Sen sijaan huoneiston jakaminen kahdeksi ei onnistu oikein muutoin kuin rakennuksessa tehtävän laajemman remontin yhteydessä. Asunnoille pitää saada vähintään omat sähkö‑, tietoliikenne- ja antenninousut, usein myös omat vesijohdot. Kokonaan oma lukunsa on viemäreiden ja ilmastointihormien vetämisen aiheuttamat harmit alemmille ja ylemmille asunnoille. Yhdistettyjä huoneistoja näkee aika paljon, mutta yhdestä useammaksi muutettuja harvemmin. Toki rahalla saa, mutta harvoin se taitaa olla taloudellisesti järkevää.
Ja tämä kirjoitus ei tarkoita sitä, että pitäisin vahoja asuntoja uusia huonompina. Itse asun vuonna 1926 rakennetussa kerrostaloasunnossa, jossa piianovi rappukäytävään on muurattu umpeen, piian huone käytetty kylppärin ja keittiön laajennukseen, huoneiden välisiä oviaukkoja siirretty jne.
Joo olen samaa mieltä että kumpikin elämäntapa sallitaan. On oikeastaan hyvin ärsyttävää jos joku haluaa määritellä miten muut saavat elää.
Kuitenkin sen vielä haluaisin lisätä, että asunnosta johtuvat hiilidioksidipäästöt henkeä kohti ovat pääkaupunkiseudulla suuremmat kuin maaseudulla ja taajamissa. Tämä johtunee siitä, että siellä on enemmän sinkkutalouksia ja myös fossiilisia polttoaineita käytetään enemmän. Autoiluun sitten menee kyllä vähemmän rahaa ja tulee vähemmän päästöjä. Pääkaupunkiseudulla asuvat tekevät selvästi enemmän ulkomaanmatkoja ja käyttävät rahaa enemmän rahaa vapaa-ajan kulutushyödykkeisiin.
Hiilidioksidipäästöt asumisesta riippuvat kovin siitä, miten ne lasketaan. Kaukolämmön päästöt ovat aika pieniä, jos siklle sälytretään vain se polttoaineen lisäys, joka syntyy lämmön talteenotosta ja edelleen miten lasketaan sähkölämmityksen päästöt. Periaatteessa kaikki kulutusw pitää käynnissä viimeistä voimalaitosta, joka tuppaa lämmityskaudella olemaan hiililauhdevoimala.
Jotta päästään takaisin terveisiin asuntomarkkinoihin, jotka lopulta tuottavat edullista asumista kaikille, on tuet saatava pois. Tämä koskee niin vuokra-asumisen, kuin omistusasumisen tukea.
Ei hiilidioksidipäästöt riipu siitä miten ne lasketaan, vaan siitä mitä kattilassa poltetaan. Jos poltosta saadaan sekä sähköä että lämpöä, niin onhan se parempi kuin joko tai, mutta Helsinki tuottaa niin sähkön kuin lämmön fossiilisilla, eikä niistä päästöistä pääse eroon laskentakaavoja rustaamalla. Huvittavaa on tuo Osmon jatkuva Helsingin hiilenpoltolla tuotetun kaukolämmön ylistäminen kun samalla puolueen puheenjohtaja vaatii lakia hiilenpolton kieltämiseksi.
Tähän on ihan oikeasti olemassa jopa realistinen laskentatapa. Se vaan ei ole mikään suora prosenttikaava, ja sen takia analyysiä tehdään aika harvoin.
Tarvitaan kaksi skenaariota:
1. Päästöt nykytilanteessa.
2. Sama lopputulos (sama sähköntuotanto samaan aikaan, sama energiamäärä samojen talojen lämmitykseen/jäähdytykseen) aikaansaadaan jollain vaihtoehtoisella tavalla.
Mikäli kohdan 2 kokonaispäästöt ovat pienempiä, niin silloin tapa on päästöjen suhteen parempi kuin kaukolämpö.
Otetaan siis nykytilanne lähtökohdaksi. Haastan sinut kehittämään kohdan 2, joka on nykytilannetta parempi. Numeroiden kera mielellään.
Sikäli ne ovat, että moniin asuntoihin on enemmän kuin yksi sisäänkäynti valmiina (jakamista ajatellen); huonetilojen mitoitus on väljempää, minkä vuoksi huonejaon muuttaminen on realistisesti mahdollista; huoneistojen välillä ei yleensä ole kantavia väliseiniä; välipohjat on mahdollista avata yläkautta niin, että sinne voi tehdä asennuksia. Teknisiä ratkaisuita tärkeämpi muutoksia helpottava tekijä taitaa olla itse asiassa vanhojen talojen väljempi mitoitus. Osin tämä on syvemmän rungon ansiota, mutta ei pelkästään siitä johtuva asia.
No hyvä että edes joku huomasi tuon virheen pilkun paikassa. Aloin tuota jo itsekin vähän ihmettelemään, mutta kiitos oikaisusta kuuluu silti Mikolle, joka siitä ensimmäisenä ehti huomauttamaan!
Kun virhe korjataan, voidaan siis huomata, että Kowloon’in “Walled City”-asutustiheydellä jo Yliskylään ja Jollakseen mahtuisi peräti Hong Kongin väestö, joka on noin 7,3 miljoonaa asukasta. Jos kaikki suomalaiset (5,43 miljoonaa asukasta) sinne sijoitettaisiin, olisi jo vähän väljempää (siis ilman niitä Hong Kong’in asukkaita)!
Merkittävän huomion tuon virheeni myötä saattoi silti tehdä: kovin moni tiivistäjä ei tuota täysin yliampuvaakaan ihmisten tiivistämistä ‘hilloksi asti’ tainnut edes hätkähtää, kun Mikon huomio sai vain kaksi suosittelijaa vuorokauden sisällä.
Toinen merkittävä asia, joka jäi aiemmasta kirjoituksestani (5.5.2014 kello 19.14) puuttumaan, oli maininta ao. alueen parantamisesta epäterveen rakennuskompleksin purkutöiden jälkeen: Siitä tehtiin upea puisto, jossa olisi kiva käydä! (katso esim.: “http://en.wikipedia.org/wiki/Kowloon_Walled_City#Current_status_as_park”)
Kaupungin tiivistäjille tämäkin opiksi: … ja kyseessä oli sentään väkirikas alue, kaupungissa, missä rakennusmaasta on mitä huutavin pula, monin verroin pahempi kuin Helsingissä!
Yksikertaisesti jos polttoaine on uusiutuvaa, on päästöt nolla, ja jos polttoaine on fossiilista, kuten Helsingissä, syntyy x määrä päästöjä. Sitten voidaan kikkailla miten se x määrä yhteistuotannossa jaetaan lämmön ja sähkön kesken.
Siitä nyt ei vaan päästä mihinkään, että vihreiden tavoitteiden mukainen energiapolitiikka on ajanut niin Suomen kun koko Euroopan huimaan hiilenpolton lisäämiseen. Ja Osmo vielä hehkuttaa fossiilisilla tuotetun kaukolämmön autuutta.
Tuo logiikka ontuu. Kalliossa on vähän lapsia sen takia, ettei lapsia haluta kasvattaa Piritorin vieressä. Lasten kanssa muutetaan rauhallisempiin ympäristöihin ja väljempiin kämppiin sen takia, ettei lasten kanssa haluta liikkua ulkona kivikaupungissa. Oma piha trampoliinin kanssa houkuttelee liikaa.
Nuoret aikuiset arvostavat hyviä kulkuyhteyksiä, mutta lasten kanssa ajetaan autolla työn, kodin ja supermarketin väliä. Logistisella sijainnilla ei ole tuossa kuviossa juurikaan merkitystä, kunhan autolla pääsee kotiovelle saakka.
Kämppien koolla ei ole siis välttämättä korrelaatiota lasten kanssa. Saattaa toki olla, mutta yhtälössä on muitakin muuttujia.
Sampsa. Tunnetko ketään Kalliossa asuvaa, vai perustuuko kirjoituksesi pelkkii ennakkoluuloihin? Todella moni nuori lapsiperhe haluaa jäädä Kallioon säilyttääkseen sosiaaliset kontaktinsa.
“Nuo yhdistämiset ja jakamiset on yleensä tehty pakon sanelemista syistä, ei siksi, että se olisi helppoa. Eivät vanhat asunnot (ennen sotia rakennetut) ole uusia helpompia muunneltavia. Päinvastoin. Vanhojen asuntojen seinät usein paksumpia (mutta eivät välttämättä parempia; ”kanan paska”), savu- ja ilmahormeja kulkee pitkin huoneistoja, on muurattuja kiinteitä komeroita, puhelin- ja antenninousut ovat ketjutettu asunnosta toiseen, dokumentointi on huonoa, rakenteet ja tasot vaihtelevat yllättävästi saman rakennuksenkin sisällä jne.”
Pakko on yllättävän hyvä motiivi, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Kyllä se vanhan asunnon jakaminen onnistuu, kunhan kämpän reunaehdot täyttyvät: kaksi ulko-ovea, vähintään kahdet vesi- ja viemärinousut, jakamiseen sopiva pohja.
Koska kellään ei yleensä ole kahta keittiötä ja kylppäriä, sellaiset joutuu rakentamaan. Uuden keittiön voi sijoittaa kylppärin seinän taakse (yhteiset putket ja hormit). Toisen kylppärin voi tehdä erillisestä vessasta, jos sellainen sattuu olemaan. Muuten homma menee vaikeaksi.
Rumba alkaa yhtiökokouksesta, jossa muutetaan yhtiöjärjestystä. Seuraavaksi tarvitaan rakennuslupaa, koska huonejärjestys muuttuu. Ja lopputuloksen käy siunaamassa rakennusvalvonta.
Yllättäen hommassa oli kuitenkin vaikeinta sähkölaitoksen byrokratia, koska uusi asunto tarvitsee myös sähkömittarin talon päätauluun.
Rikastumaan tällä hommalla ei pääse, koska matkan varrella tarvitaan mm. arkkitehtia, remonttimiestä, putkiliikettä, sähkö- ja antenniasentajaa ja valvojaa. Mutta jos vaihtoehdot ovat iso asunto, joka ei mene kaupaksi, tai kaksi pientä, joille löytyy markkinat, niin sitten kyllä kannattaa, koska muutakaan ei voi.
Tulkitsen vastauksesi niin, että jos Helsinki siirtyisi polttaamaan puuhaketta kivihiilen tilalla, asiat olisivat nykyistä paremmin.
Mistä se Helsingin tarvitsema lisäpuuhake saataisiin? Tälläkin hetkellä biopolttoaineiden käyttöä rajoittaa nimenomaan niiden saatavuus. Jos Helsinki ostaa ison määrän haketta, joku muu ei sitä sitten saa. Ja se joku muu sitten joutuu polttamaan kivihiiltä.
Biopolttoaineen saatavuus ei siis ole ensisijaisesti hintakysymys, vaan sitä on ihan oikeasti liian vähän saatavilla luonnosta johtuvista syistä. Hintaa nostamalla voidaan ostaa vaikak tukkipuu polttoaineeksi, mutta ei se silloinkaan kokonaisuuden päästötasetta auta, koska sitten joku rakentaa betonista puun sijasta.
Siitä voidaan kyllä keskustella, onko Helsingin käytös kovin hyvää mallia antavaa. Ei ole. Mutta ei sillä todellista globaalia päästöjä lisäävää vaikutustakaan ole. (Ja asia ratkeaa itsekseen siinä vaiheessa, kun päästökauppa oikeasti puree.)
Meilläkin juuri näin. n. 50 m² kaksio, jollaisessa myös asumme, on kokemukseni (ja asuntovälityssivustojen) perusteella melkeinpä ainoa vaihtoehto lapsiperheelle Kalliossa. Ainoastaan muutama isompi perheasunto on ollut viime kuukausina myynnissä lähistöllä.
Itse ellen asunut kalliossa ja tiedän, ettei homma toimi noin. Jos Kallioon tehdään perheasuntoja, häipyvät sinkkujen haluamat palvelut. Vaikka se jostain ihmisestä tuntuisi juuri nyt hyvältä dealta pysyä paikallaan, se ei ole yhdyskuntarakenteen kannalta järkevää.
Siinä mielessä noinkin ajatteleva on oikeassa, että Helsingissä voisi olla myös työväenkaupunginosa ja keskiluokan kaupunginosa rakennettuna kaupunkimaisesti. Kaikki eivät halua muuttaa Graniin tai joutua Vantaalle, kun tulee perhettä.
Ongelma johtuu siitä, ettei Helsinki ole 40-luvun jälkeen kasvanut terveesti. Kaavoitus on heikkolaatuista ja hyvällä paikalla olevia alueita, kuten Arbianranta, on pilattu vuosikymmeniksi. Lehtijuttujen mukaan rakennuskanta on siellä onneksi lyhytikäistä. Niin paljon leväperäisyyttä on ilmennyt jo alkuun.
En tunne yhtään perhettä joka olisi jäänyt, mutta tunnen muutaman (itseni mukaan lukien), jotka ovat muuttaneet väljemmille seuduille. Vastine asuntosijoitukselle on aivan eri luokassa vähän syrjemmässä.
Se että lapset voi laskea vapaasti leikkimään omalle pihalle on aikamoinen luksus.
Yritin monta vuotta myydä Kalliosta 80-neliöistä kämppää ja tarjosin sitä mm. parille lapsiperheelle, jotka etsivät isompaa asuntoa. Ei käynyt, muuttivat muualle. Siksipä asunto jaettiin kahdeksi, kuten edellä on kuvattu. Kaikki tuntemani lapsiperheet Kalliosta ovat muuttaneet muualle.
Kannattaisiko luottaa enemmän tilastoihin kuin omiin tuttuihin?
http://yle.fi/uutiset/lapset_palaavat_helsingin_kantakaupunkiin/5362539
Tuossa vielä tilastoihin perustuvaa taustatietoa. Kalliossa 5% talouksista lapsiperheitä ja koko Helsingissä keskimäärin 20%. Jutun mukaan sama toistuu myös muilla vanhoilla ja tiiveillä alueilla.
Perheasuntojen hintataso kantakaupungissa kertoo, että olet yksiselitteisesti väärässä. On lapsiperheitä, jotka haluavat kaupunkiin ja ovat valmiita maksamaan siitä huomattavia summia.
Lapsi viihtyy juuri siinä ympäristössä, mihin hän tottuu. Omani tylsistyisi kuoliaaksi, jos kaikki aktiviteetit ja sosiaaliset kontaktit olisivat riippuvaisia siitä, miten vanhemmat jaksavat ja ehtivät kuskata autolla paikasta toiseen.
Aiemmin kysyit: “Sampsa. Tunnetko ketään Kalliossa asuvaa, vai perustuuko kirjoituksesi pelkkii ennakkoluuloihin?”
Jalankulkija kirjoitti: “Kaikki tuntemani lapsiperheet Kalliosta ovat muuttaneet muualle.”
Tähän sitten vastasit ylinnä olevalla tavalla. Mikä logiikka tähän mahtaa kätkeytyä?
Jos olen ymmärtänyt oikein Kallioon ja läheisille alueille on tulossa tänä ja ensi vuonna entisten lisäksi useita suuria (jopa yli 200-paikkaisia) päiväkoteja. Tällä hetkellä päiväkotipaikkoja tarjotaan Kallion lapsiperheille mm. Punavuoresta kun tilaa ei lähempänä ole. Perheiden keskikoko ei liene viime vuosina kasvanut vaan kyse on nimenomaan siitä että alueella asuu enemmän lapsiperheitä kuin aiemmin.
Tämä väittämä ei oman kokemukseni mukaan pidä täysin paikkaansa. Ne lapsiperheet, jotka Kallioon haluavat jäädä kuluttavat vastaavia palveluita mahdollisesti stripparit poisluettuna. Toki osa kaljakuppiloista ja pikaruokapaikoista muuntuu myös vaativampaan makuun sopivaksi, mutta en osaa nähdä tätä huonona asiana. Tilaa löytyy varmasti sekä roskapankeille että laajemman valikoiman Oluthuoneille. Itse ainakin asioin tilanteen mukaan molemmissa.
Eikös tälläisiä keskiluokan tiiviitä kaupunginosia ole jo vaikka Kamppi tai Töölö? Sehän on sitten valintakysymys haluaako lapsiperheenä asua alueella, jonka kivijaloissa kaupataan lastenvaunuja tai vaihtoehtoisesti vaikkapa Thai-hierontaa. Toki perheasuntojen määrä ohjaa tietyille alueille.
Asumisen hinta Kalliossa alkaa olla sillä tasolla, että ei siellä kai kukaan vastentahoisesti asu. Oma kokemukseni on, että ne jotka asuvat lastensa kanssa Kalliossa eivät välttämättä niin helposti säikähdä Piritorin meininkiä ja kaipaavatkin ympärilleen sitä rosoisuutta sekä nuhjuisia kuppiloita.
No katsotaanpa Tukholmaa. Miksi siellä onnistuu erilaisten biomassojen ja pelletin poltto ? Tietääkseni Helsingin energia polttaa nykyisinkin jonkin verran pellettiä kivihiilen joukossa ja tutkii mustan pelletin/biohiilen käyttöä.Lisäksi Tukholma käyttää paljon lämpöpumpuilla tuotettua energiaa, biokaasua ja käyttää jätteitä energian tuotantoon. Uusiutuvien osuus on siellä noin 70%, Helsingissä noin 10%. Kyllä pellettiä on saatavissa, tietääkseni tuodaan Venäjältäkin. Suomessa on lopetettu joitakin pelletin tuotantolaitoksia. Luulen että Hki alkaa käyttämään sitä, jos bio-CHP voimala tulee Vuosaareen.
Ei kukaan ala myymään tukkipuuta (hinta 55 e/m3) polttopuuna (hinta 5 e/m3), jos ei ole pakko esim metsätuhojen vuoksi.
Ei tämä ole mikään mutu-tuntuma omasta tuttavapiiristä, vaan omiin havaintoihin perustuva tilastollinen totuus kahdesta Kallion kerrostalosta (kummassakin noin 100 asukasta). Toisessa oli 3 lapsiperhettä, toisessa 1. Näistä kolmen kanssa keskusteltiin asuntokaupoista näyttöjen yhteydessä. Kaikki 4 muuttivat muualle. Yksi sanoi perusteeksi oman pihan tärkeyden lapsen kannalta.
Vaihtaisin tuon sanan “kun” tilalle sanan “jos”.
Vähän luulen, että jos on valittava ilmastonmuutoksen hidastamisen ja talouslaman torjunnan väliltä, päästökauppa kaatuu ensin.
Ruoka ja energia ovat siitä kenkkumaisia resursseja, että viime kädessä niitä ei voi korvata millään muilla hyödykkeillä.
Hiljattain törmäsin muuten sellaiseenkin faktaan, että paitsi että Kiinassa poltetaan valtavat määrät kivihiiltä, siellä käytetään kivihiiltä myös kemianteollisuuden raaka-aineena (siinä missä länsimaissa käytetään lähinnä öljyä ja maakaasua). Tämä on mielestäni hyväksyttävä ja ns. oikea käyttötarkoitus fossiilisille resursseille. Niiden polttaminen energiaksi on tuhlausta. Energia pitäisi tuottaa ydinvoimalla ja uusiutuvilla. Maailman tämänhetkisessä primäärienergiapaletissa fossiiliset ovat n. 80% tuotannosta. Ydinvoima on viitisen prosenttia, loput on lähinnä vesivoimaa.
Maailma tarvitsee lisää ydinvoimaa. Siksi ydinvoimaa pitää tutkia ja kehittää (turvallisemmaksi, halvemmaksi, arkipäiväisemmäksi). Johtuen edellä mainitusta, tämä ei ole mitenkään ristiriidassa uusiutuvan energian osuuden lisäämisen kanssa.
Ehkä heillä on paras ostovoima. Muut ruotsalaiset joutuvat sitten tyytymään perinteisempään energiatuotantomixiin eli suuruusluokkina (IEAn 2011 statistiikasta) ydinvoima 33%, vesivoima 12%, biopolttoaineet 23%, hiili 4%, maakaasu 2%, öljy 25%, muut (tuulivoima?) 1%.
Eivät Ruotsinkaan metsät mikään loputon energia-aitta ole, vuotuinen kasvu suuruusluokkaa 120milj m3 (Suomessa 100 m³), joten merkittävä biomassan osuuden lisääminen perustuu joko ennennäkemättömään tehometsätalouteen, metsäteollisuuden alasajoon tai tuontiin.
Mikä muuttuu ympäristön kannalta, jos nämä sitten kuitenkin poltetaan 5–10 vuoden jälkeen jätteinä?
Poikkeus vahvistaa säännön. Se että joku maksaa jotain hintaa jostain, todistaa vain sen, että joku maksaa jotain hintaa jostain. Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavalla tuo esittämäsi korrelaatio olisi perusteltavissa.
Särelä on käsitellyt lapsiasiaa nelilökilometriin suhteutettuna:
http://www.ihmistenkaupunki.fi/2012/08/24/lasten-paikka/
Lähestyminen on sinänsä mielenkiintoinen. Tuon tilaston valossa näyttää siltä, että Kalliossa olisi enemmän lapsia kuin Vuosaaressa, mikä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Tilasto siis vääristää vaikutelmaa ja on parempi puhua absoluuttisesta lapsimäärästä.
- Eteläinen suurpiiri pl. Lauttasaari 3888
— Keskinen suurpiiri pl. Vallila+Vanhakaupunki 1011
Helsingissä on yhteensä 7–15 vuotiaita 44678 hlö. Eteläisen suurpiirin ja keskisen suurpiirin kivikaupunkialueilla asuu heistä 4902 hlö eli 11% kaikista Helsingin kouluikäisistä. Tuo määrä on mielestäni vähemmistö tai poikkeus, mutta voi sen toki nähdä toisellakin tapaa.
Koko tilasto kaupunginosittain täällä:
http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/11_03_30_Tilasto_hki_alueittain_2011_Tikkanen.pdf
Kallion 30-luvun funkistalojen pohjat eivät sovellu erityisen hyvin nykyperheen tarpeisiin. Ennen nukuttiin makuualkovissa, ja ruokaa tehtiin puhelinkioskin kokoisessa keittokomerossa.
Nyt vanhemmat haluavat erillisen makuuhuoneen ja joka ipanalle oman kopin. Ruokaa tehdään useimmiten avokeittiössä mikoroaaltouunissa. Kallion asunnot istuvat tähän malliin vain melkoisen remontin jälkeen. Ja nykyiseen elämäntapaan sopivat muutenkin parhaiten uusien asuntojen pienet huonekoot. Vanhassa talossa sama määrä huoneita maksaa niin paljon, että lapsiperheen rahat loppuvat kesksen.
“Kritiikkiä on tullut myös siitä, että kaupunki olettaa asumisväljyyden yhä kasvavan nykyisestä 34 neliöstä henkeä kohden. Jos asumisväljyyttä vähennettäisiin, ei tarvitsisi rakentaa niin paljon.”
Näitä nykyisiä asumisväljyysnormeja ei taideta voida noudattaa muualla kuin kaupungin sosiaalisin perustein kantaväestölle ja maahanmuuttajille jaettavissa asunnoissa, joissa vuokranmaksusta vastaa kaupungin sosiaalivirasto tai Kela.
Omassa sijoitusyksiössäni on asunut naisystävänsä kanssa jo kaksi ja puoli vuotta Aalto-yliopistossa gradustaan palkittu maahanmuuttaja, joka on jo yli vuoden pitänyt samassa osoitteessa yritysjohdon konsultointia harjoittavaa firmaansa.
1) Asumisväljyys on siitä mielenkiintoinen termi, että (ainakin omalla kohdallani) se muodostuu osin kahden eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Ensimmäinen, primääri tekijä on riippuvainen lähinnä asunnon pinta-alasta, toki myös huoneratkaisuista, sekä asunnossa asuvien lukumäärästä. Tämä asumisväljyys on dynaaminen suure, ainakin riittävän pitkän aikavälin tarkasteluissa (esim. nuori pari muuttaa asuntoon, saa lapsia, jotka kasvavat ja muuttavat joskus kotoaan, ja lopulta asuntoon jää leski, minkä jälkeen/lisäksi se asunto saattaa olla jonkin aikaa tyhjillään, esim. remonttien tai kuolinpesän järjestelyiden takia, kunnes vuorossa saattaa taas seuraavaksi olla esim. uusi nuori pari. Jos asumisväljyys tuossa tiiveimmässä vaiheessa on kovin pieni, voi se olla asukkaiden hermoja raastavaa. Kovin suuri asumisväljyys saattaa taas aiheuttaa esim yksinäiselle vanhukselle yksinäisyyden tunnetta. Asumisväljyydellä on siten tärkeä merkitys asumisviihtyvyyden kannalta.
Toinen tekijä, joka myös (ainakin itse näin ajattelen) asumisväljyyteen, asumisviihtyvyyden osatekijänä, vaikuttaa, on asuinalueen taloista, talojen sijoittelusta sekä niiden kerrosmääristä ja asunnoista sekä ehkä osin myös niissä asuvien ihmistenkin lukumäärästä riippuva suure. Tämän jälkimmäisen, niin’ikään asumisen väljyyden tunteeseen vaikuttavan tekijän muuttaminen ei rakentamisen jälkeen enää onnistu, ellei sitten alueen taloja pureta. Se on nähdäkseni huomattavasti staattisempi tekijä, jonka vaikutus asumisviihtyvyyteen ja ihmisten hyvinvointiin voi olla erittäin merkittävä.
Asukkaiden lukumäärä olemassaolevissa, jo rakennetuissa taloissa ja niiden asunnoissa voi joustaa helpommin molempiin suuntiin, mutta tuon jälkimmäisen asumisväljyyden (tai sen osatekijän, eli tietyllä alueella olevien talojen suhde ympäristöönsä) en ole juuri koskaan nähnyt joustavan ainakaan väljempään ja viihtyisämpään suuntaan.
Uusille alueille rakennetut (uudet!) talot ovat monin paikoin aika rumia. Kukapa sellaisia haluaisi joidenkin, taitavien arkkitehtien aikoinaan valmiiksi suunnittelemien (ja rakennettujen), viihtyisien alueiden (esim. Eira, Herttoniemi, Munkkiniemi, Kulosaari, Lauttasaari, jne.) keskelle, niiden miljöötä pilaamaan? Korkeintaan grynderit ja välittäjät (ehkä pankitkin), jotka hyötyisivät alueiden hyvästä maineesta, mutta jotka sitä ahneesti ulosmitatessaan sen samalla pilaisivat.
Pitäisi kunnioittaa arkkitehteja ja kaupunkisuunnittelijoita, joiden ansiosta Helsinkiin on aikoinaan saatu aikaiseksi alueita, jotka on onnistuneesti toteutettu ja nykyisten asukkaiden viihtyisiksi kokemia. Jos jollain alueilla on havaittu ongelmia, pitää miettiä, miten tilannetta voitaisiin parantaa, lisäongelmia tuottamatta.
2) Tässä saattaa olla yksi merkittävä syy Helsingin suuriin sosiaalimenoihin. Olisi ehkä syytä pohtia, miten tätä kuluosuutta ja/tai sen kasvua voitaisiin hillitä.
3) Onnittelen! Olet ilmeisesti onnistunut saamaan ‘hyvän vuokralaisen’.