EU on asettanut ilmastopolitiikassa hiilidioksidipäästöjen ohella kaksi muutakin tavoitetta vähentää päästöjä. Kukin maa on saanut sitovan tavoitteen tuottaa maittain vaihteleva osuus energiasta uusiutuvana energiana. Lisäksi on edistettävä energiatehokkuutta, mikä velvoittaa Suomessa esimerkiksi parantamaan julkisten rakennusten energiatehokkuutta varsin kallein toimin. Näiden vaatimusten täyttämiseksi tai muuten vain ympäristön pelastamisen nimissä on päästökauppamekanismin rinnalle luotu kansallisesti voimakkaita ohjauskeinoja suorista määräyksiä.
Tämä on kovin ristiriitaista, sillä periaatteessa nämä rinnakkaiset toimet eivät vähennä päästöjä lainkaan, elleivät päästöt laske päästöoikeuksien määrää pienemmiksi. Silloin päästöoikeuksia jää käyttämättä ja niiden hinnan laskee nollaan. Kun nämä rinnakkaiset ohjaustoimet alentavat päästöjen määrää, päästöoikeuksien hinta alenee houkutellen lisäämään päästöjä esimerkiksi siirtymällä maakaasusta ja puusta kivihiileen. Rinnakkaisten toimien ansiosta päästöjä vähennetään kalliilla tavalla ja päästöoikeuksien hinnan alenemisen ansiosta taas halpoja tapoja jää toteuttamatta. Esimerkiksi tuulivoiman avulla vähennetyn hiilidioksiditonnin hinnaksi tulee vähintään 60 euroa ja Saksan aurinkovoiman avulla vähennetyt tonnit maksavat parisataa euroa. Toki rinnakkaisten toimien ansiosta voi toteutua myös kustannustehokkaita toimia, mutta jos ne todella ovat kustannustehokkaita, ne toteutuisivat myös pelkän päästökaupan vauhdittamina – olettaen, että osapuolet toimivat rationaalisesti.
Juuri nyt päästöt todellakin alittavat liikkeelle laskettujen päästöoikeuksien määrään niin, että niitä oli vuoden 2012 lopulla kaksi miljardia hiilidioksiditonnia käyttämättä. Päästöoikeuksien hinta ei ole laskenut aivan nollaan, koska päästöoikeuksia voi siirtää käytettäväksi seuraavina vuosina. Nuo rinnakkaiset toimet ovat siis yhdessä talouslaman kanssa alentaneet päästöjä niin tehokkaasti, ettei päästökaupalle jää mitään roolia. Eikö tämä ole kuitenkin ilmaston kannalta tehokkaampaa kuin päästökauppa, vaikka tuleekin vähän kalliiksi?
Päästökauppapuolueen vasta-argumentti on, että olisi tietysti voitu alentaa liikkeellä olevien päästöoikeuksien määrää, koska asetetut tavoitteet toteutuvat oletettua helpommin. Jos päästöoikeuksia olisi laskettu liikkeelle kaksi miljardia tonnia vähemmän, olisi päästy samaan tulokseen ilman noita varsin tehottomia rinnakkaisia toimia.
Sekava kokoelma erilaisia pisteveroja ja uusiutuvan energian tukia ja rakennusnormeja johtaa kyllä päästöjen vähentymiseen sekin, mutta toimien kansantaloudellinen hinta ylittää moninkertaisesti johdonmukaisen verotuksen tai päästökaupan avulla ohjattujen toimien hinnan.
Rinnakkaiset toimet päästöjen vähentämiseksi eivät siis ole lisänneet ilmastopolitiikan tehoa, mutta kylläkin sen hintaa. Tässä ei näyttäisi olevan päätä eikä häntää. Jos olemme valinneet päästökaupan ohjauskeinoksi, sitä ei pitäisi sotkea muilla, tehottomammilla ohjauskeinoilla.
Vai voisiko noita rinnakkaisia toimia sittenkin perustella jotenkin?
Elinkeinopolitiikalla.
Lisäksi liikennepolttonesteissä on biopolttoaineiden minimiosuus. Ok, ei ole päästökauppasektoria, mutta kansallinen kattohan se on päästökauppasektorin ulkopuolellakin.
OS kirjoitti:“Sekava kokoelma erilaisia pisteveroja ja uusiutuvan energian tukia ja rakennusnormeja johtaa kyllä päästöjen vähentymiseen sekin, mutta toimien kansantaloudellinen hinta ylittää moninkertaisesti johdonmukaisen verotuksen tai päästökaupan avulla ohjattujen toimien hinnan.
Rinnakkaiset toimet päästöjen vähentämiseksi eivät siis ole lisänneet ilmastopolitiikan tehoa, mutta kylläkin sen hintaa. Tässä ei näyttäisi olevan päätä eikä häntää. Jos olemme valinneet päästökaupan ohjauskeinoksi, sitä ei pitäisi sotkea muilla, tehottomammilla ohjauskeinoilla.”
Siinäpä se! Aamen.
Esimerkiksi rakennusnormisäätelyn asemesta olisi paljon parempi harjoittaa rakennustapaohjausta. Omistaja voisi sitten päättää, rakentaako hän suositusten mukaisen energiaa säästävän hometalon, vai 10% enemmän energiaa kuluttavan terveen talon.
Jääpä jotain toimintaa, risunkeruuta ja tuulivoimaloiden pyörittämistä Suomeenkin, kun teollisuus ajetaan päästökaupalla ulkomaille
Rinnakkaiset toimet ovat perusteltuja, jos ne johtavat pitkävaikutteisiin päästöjä vähentäviin investointeihin.
Periaatteessa esim. rakennusmääräysten muuttaminen voi tuottaa päästövähennyksiä seuraavaksi 50–100 vuodeksi. Tähän päästökauppa ei olisi kovin tehokas, koska kukaan ei diskonttaa rakentamiseen ja asumiseen liittyviä kassavirtoja tarpeeksi matalalla korolla.
Myös voi ajatella poliittisen epävarmuuden alentavan päästökaupan tehokkuutta ja nimenomaan suosivan päästövähennyksiä jotka ovat tehokkaita lähinnä lyhyellä aikavälillä.
Kumman sitkeästi elää väite, jonka mukaan päästökauppa aiheuttaisi teollisuuden pakoa Suomesta. Tätä on vähän vaikea uskoa, kun katsoo virallisia tilastoja, joita sitkeät väittäjät eivät viitsi tutkia.
Vuoden 2012 tilastojen mukaan Suomessa käytettiin 29,5 miljoonaa päästöoikeutta, markkina-arvoltaan 130 miljoonaa euroa. Tästä noin puolet käytti energiateollisuus, joka tuskin muuttaa ulkomaille, koska lämpö ja sähkö tarvitaan täällä.
Teollisuus sai ilmaisjaossa 38 miljoonaa päästöoikeutta, arvoltaan 170 miljoonaa euroa, eli ilmaisjaon jälkeen teollisuus oli päästökaupan osalta kymmeniä miljoonia euroja plussan puolella.
Päästökauppa toki vaikuttaa myös sähkön hintaan, mutta nykytilanteessa varsin vähän. Kun hiilidioksiditonnin markkinahinta on 4,5 euroa, se nostaa sähkön hintaa Pohjoismaissa noin 2,5 €/MWh, ja vuosi vuodelta vaikutus on pienempi päästöttömän energiantuotannon lisääntyessä. Viime vuoden luvuilla tästä saadaan teollisuuden nousseeksi sähkökustannukseksi noin 100 M€. Kokonaistulos on siis muutaman kymmenen miljoonaa euroa kustannuksen puolella. Ei mikään mitätön kustannus, mutta ei riittävä karkottamaan Suomen teollisuutta, joka nauttii kuitenkin lähes Euroopan halvinta sähköä.
Sinänsä päästökaupan nykyiset erittäin alhaiset hinnat kertovat, että oikeasti päästöjä vähennetään selvästikin joillakin muilla keinoilla. Kuten Osmo edellä osoittaa, nuo keinot ovat kalliita. Tällä perusteella pelkän päästökaupan pitäisi riittää, jos tavoitteena on päästöjen vähentäminen.
Ei välttämättä. Monimutkaiset sääntöviidakot tapaavat lisätä myös porsaanreikiä, ja ovat siksi tehottomampia kuin yksinkertaiset koko alan kattavat ratkaisut. Pylkäläviidakko haittaa taloutta myös siksi, että pykälin sotketulla alalla menestymiseen vaaditaan paljon pykäläviidakon tuntemusta. Itse asiaan keskittyvät eivät menesty, vaan ne, jotka osaavat luovia muuttuvassa sääntöviidakossa.
Pisteverot ja normiohjaus saattavat olla paikallaan, jos tuloksia halutaan äkkiä ja toimenpiteet on mahdollista toteutaa nopeasti ja vaikuttavasti. Hyvä esimerkki on siirtyminen lyijyttömiin bensiineihin. Rakentamisessa tulos on kyseenalaisempi, sillä rakennuskanta uusiutuu hitaasti. Kyllä myös energian jatkuva hinnannousu asettaa painetta energiatehokkuuteen.
USA:ssa SO2- ja NOx-päästökauppa tuotti selkeitä tuloksia jo yhden taloussyklin aikana.
Lyijylle asetettu vero ei ole pistevero. Se koski lyijyä kaikissa autoissa yhtäläisesti. Nämä energiaverot, joissa samaa energiaa verotetaan yhdessä paikassa yhdellä tavalla ja toisessa toisella tavalla ovat pisteveroja. Lyijyn vero oli hyvä osoitus hintaohjauksesta. Autonvalmistajat vastustivat vimmatusti lyijyn kieltämistä, koska koko liikenne pysähtyisi, mutta pieni vero teki mahdottomasta mahdollisen ja tekniset ongelmat poistuivat heti.
Uusiutuvien energioiden osuus ei muuta päästökauppahinnan vaikutusta sähkön hintaan kuin niillä ajanhetkillä, jolloin säädettävää fossiilista ei ole lainkaan tuotannossa. Sitä taas ei tapahdu käytännössä ikinä.
Sähkön hinta määräytyy kalleimman markkinaehtoisesti käytössä olevan tuotantotavan tuotantokustannusten mukaan. Hullu sitä halvemmalla myymään, jos tietää jonkun joutuvan myymään kalliilla. Käytännössä se kallein käytössä oleva tuotantotapa on fossiilisten polttaminen lauhdevoimalassa, joten siinä on mukana päästömaksu.
Päästöoikeuksien vaikutus sähkön hintaan on kyllä vuosi vuodelta vähäisempi, mutta se johtuu siitä, että päästöoikeuksien hinta on vuosi vuodelta vähäisempi, koska niitä oikeuksia on liikaa liikkeellä. Tilanne ei todennäköisesti tule muuttumaan tällä päästökauppakaudella (2020 mennessä), koska käyttämättömiä oikeuksia on nyt jäljellä iso nippu.
Käytännössä pohjoismaisessa sähköntuotannossa hintaa määräävät marginaalipäästöt ovat noin 0,65 tCO2/MWh. Jos päästöoikeuden hinta olisi 100 €/t, sähkön tukkuhinta nousisi noin 65 €/MWh ja kotitalouksien maksama hinta verojen vuoksi noin 8–9 snt/kWh.
Päästöoikeuksien hinta on poliittinen päätös, mutta niiden vaikutus sähkön hintaan tulee tuskin muuttumaan lähivuosikymmeninä, koska Eurooppa nojaa niin vahvasti kivihiileen. Sähköverkkojen paraneminen pohjolasta Keski-Eurooppaan voi jopa hiukan nostaa päästöoikeuksien vaikutusta sähkön hintaan.
Rakentamisessa on kuitenkin se ongelma, että sitä ei tehdä elinkaarikustannuksia ajatellen. Lisäksi investointi on erittäin pitkävaikutteinen.
Talon rakentajaa ei kiinnosta energiatehokkuus. Ostajaa kiinnostaa se, että pankista saa tarpeeksi lainaa hankintaan. Käyttökustannusten ohjausvaikutus on vähäinen.
Lisäksi rakennusvaiheessa tehtyjen energiatehokkuuteen vaikuttavien asioiden korjaaminen myöhemmin on joko hyvin kallista tai lähes mahdotonta. Rakennuksen elinkaarikulutus paketoidaan aika pitkälle suunnitteluvaiheessa.
Se on sitten eri asia, jos määräyksissä vaaditaan tai hyväksytään huonoja ratkaisuja. Tämä ei ole kuitenkaan mikään välttämättömyys. Esimerkiksi eristyksen parantaminen, energiatehokkaampi lämmitysjärjestelmä tai lämmön talteenotto eivät altista kosteusvaurioille. (Mitä paremmin eristävä seinärakenne on, sitä pienempiä lämpötilaeroja pintojen ja ilman välille jää, ja sitä pienempi on kondenssiriski.)
Usein benchmarkina on se kuuluisa painovoimatoimisella ilmanvaihdolla toimiva rintamamiestalo, jossa ei ikinä ole mitään kosteusvaurioita, ja jossa tuuletus toimii sillä, että seinän läpi puhaltaa tuuli. Silloin ei puhuta mistään 10 %:n eroista…
Nykyään rakennusten kosteusvaurioista ja niihin liittyvistä mekanismeista tiedetään paljon enemmän kuin ennen. Pääsääntöisesti taitaa olla niin, että jos nykymääräyksillä tehty talo saa kosteusvaurioita, se on joko väärin rakennettu (ei ole määräysten mukainen) tai väärin käytetty. Jälkimäisessä toki on usein mukana energiansäästöön vivahtava elementti (liian vähäinen ilmanvaihto, kosteiden tilojen pintalämmityksen kytkeminen pois).
Oikea ratkaisu ei ole siirtyminen vanhaan, vaan nykyisten vaatimusten virheiden korjaaminen. Asuntorakentaminen on niitä harvoja asioita, joissa oikeasti kannattaa tehdä asioita aika paljon yli ja ohi päästökaupan.
No en minäkään kannata paluuta (täysin) vanhaan.
Menemättä mitenkään yksityiskohtiin, uusien määräysten mukaiset talot eivät mielestäni siedä virheitä, leväperäisyyttä tai huolimattomuutta rakentamisessa, käytössä tai huollossa. Vuosikymmenten kuluessa rakenteisiin tulee myös vääjäämättä ilmavuotoja sekä pieniä ja satunnaisesti isoja vesivuotoja. Miten talot niistä selviävät terveenä, jää nähtäväksi.
Aivan varmasti on kehitettävissä huomattavan energiatehokkaita taloja, mutta nyt määräyksien annossa pidetään liikaa kiirettä.
Minun käsittääkseni “enemmän on parempi” ei toimi seinärakenteissa ihan näin. Seinä kun ei ole absoluuttisen tiivis, vaan ulkoilma kiertää aina sen sisällä pienten paikallisten lämpötilaerojen aiheuttamien ilmanpaine-erojen liikuttamana. Kondenssiongelma on siis muualla kuin ihan uloimman ulkoverhouksen maalipinnassa. Ulkoverhouksen ja varsinaisen lämpöeristeen välissähän on sattuneesta syystä tuuletusrako. (Myös kivitaloissa.)
Paremmin eristävä seinärakenne ei ole välttämättä parempi, koska se voi siirtää kastepisteen rakennuksen eristeen ulkopinnan läheltä syvemmälle sen sisälle.
Eli jos rakennus vuotaa hieman lämpöä, kastepiste on lähellä eristeen ulkopintaa, ja rakennuksesta vuotava lämpö pitää seinän ulkopinnan lämpötilan sen verran ulkoilmaa lämpimämpänä, että kosteus haihtuu, ja joissain olosuhteissa seinän sisään pääsevä kosteus myöskin pääsee pois. Jos rakennuksessa on hyvin tehokas lämpöeristys, joka ei tuuletu riittävästi (siis kuljeta kosteutta pois hygroskooppisesti tai ilmankierron mukana), kastepiste on syvällä seinän sisällä, lämpötilavaihteluissa kosteutta kertyy aina vain lisää, koskaan se ei kokonaan haihdu pois, ja tuloksena on hometta ja mätää.
Eristenormien tiukentaminen ilman kokemusperäistä tietoa rakenteiden toiminnasta on aika varma keino saada aikaan sairaita taloja ja ihmisiä.
Viherinssi: Itse asiassa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla on kohtuullisen usein hetkiä, jolloin hintoja ei ohjaa päästökaupan alainen tuotanto. Viime heinäkuussa sähkön hinnat olivat keskimäärin 13,7 €/MWh, eikä tuollaisilla hinnoilla enää mikään hiilen tai kaasun käyttöön perustuva voimala käy, ainakaan siten, että sähköstä tulisi voittoa. Vastaavasti esimerkiksi viime huhtikuun alussa hinnat kohosivat melko korkeiksi, ja hintakattoa asettavana tuotantomuotona oli Norjan ylivuotisista altaista juoksutettava vesivoima.
Toisenlainen saman asian ilmenemismuoto ovat Saksan ja Tanskan viime aikoina kohtuullisen usein nollassa tai jopa miinuksen puolella olleet sähkön tuntihinnat.
Viimeksi tänään Vattenfallin markkina-analyysin päällikkö totesi, että hiililauhteen rajakustannuksen merkitys pohjoismaisten sähkön hintojen ohjaajana vähenee uusiutuvan sähkön tuotannon lisääntymisen myötä. Aivan itse en siis ajatusta keksinyt.
Näin ollen laskin tuon päästöttömän sähkön vaikutuksen mukaan arviooni. Siksi päädytään suunnilleen lukemiin euro päästötonnissa on 0,6 €/MWh sähkössä. Hieman korkeampiakin lukuja on toki esitetty. Vaikutus pienenee kyllä ajan myötä, koska hiililauhde on yhä harvemmin marginaalissa oleva tuotantomuoto. Monilla muilla sähkömarkkinoilla tilanne on tietysti toinen.
Kiitoksia, että menit yksityiskohtiin 🙂
Kun itse olin sekä talon rakentaja (rakennuttaja ja aika usein tosiaan kirjaimellisesti myös se rakentajakin, kiitos mm. verottajan) että “ostaja” oli tuleva omistaja, niin kyllä minua kiinnosti energiatehokkuus. Sen *lisäksi* kiinnostaa talon huollon helppous, korjattavuus, kestävyys — nimenomaan koko elinkaari, koska aikomukseni on asua kodissani pidempään, ehkäpä jättää se jollekin lapsista tai sitten myydä toivottavasti hyväkuntoisena joskus mahdollisesti etäisessä tulevaisuudessa.
Energiatehokkuuden nostaminen ideologiselle alustalle noiden muiden arvojen yli johtaa helposti ongelmiin.
Ehkäpä siis yksi tapa ratkoa vinoutumia olisi vähentää grynderirakentamisen merkitystä. Viimeaikainen (erityisesti ympäristöministeriön) lainsäädäntötyö tosin on toiminut pikemminkin päinvastaiseen suuntaan (omistaja-asukas-rakentaja-rakennuttajaa vastaan).
Jos eristeet kastuvat ja pysyvät märkänä, ongelmia tulee. Ilmalämpöpumppujen jäähdytysominaisuuksien käyttäminen tekee asiasta vielä numeroa kieromman, kun kastepiste voi mennäkin outoon paikkaan.
Vaikka nykyisetkin määräykset voivat ainakin vähän huolimattomasti rakennettaessa tuottaa homehtuvia taloja, kosteusvauriot ovat kuuluneet rakentamiseen käytännössä aina ja melkein kaikkialla. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten rakennetut pientalot ovat suurelta osin suorasähkölämmitteisiä harakanpesiä, joissa on jos minkälaisia kosteusvaurioita. Nykyiset ovat niihin verrattuna asumismukavia ja todennäköisesti paremmin kunnossa pysyviä.
Toisaalta ne “vanhat hyvät talot” ovat nekin monesti aika huonossa kunnossa. Tuulettuvan alapohjan tuuletusaukkojen tukkiminen tai väärä maali verhoilun pintaan on saanut monenlaista pahaa aikaa. Tai sitten vain talo on jo 40-luvulla rakennettu väärin. Painovoimainen ilmanvaihto tuottaa siedettävän sisäilman, jos sää on sopiva.
Minun tietääkseni varmasti kunnossa pysyviä ja rakennusvirheitä kestäviä taloja ei ole koskaan rakennettu. Ja toisaalta melkein kaikilta aikakausilta on hyväkuntoisia taloja, jotka on oikein rakennettu ja pysyneet kunnossa.
Ja ilmeisesti sinulla oli myös rahoitus kunnossa niiltä osin, että oli varaa tehdä asiat jollain muulla kuin halvimmalla mahdollisella. Näillä parametreilla olet hyvä rakentaja ja omistaja, muttet edusta mediaania.
Olen seurannut aika monta omakotiprojektia viime vuosina. Tyypillisesti nuori perhe ottaa valmistalovalmistajalta tai muulta vastaavalta rakentajalta sopivan ratkaisun. Siihen tehdään sitten taitojen ja ajan puitteissa joitain töitä, mutta harvoin mukaan otetaan mitään erityisiä energiansäästöratkaisuja, koska ne maksavat.
Ihmettelin eräällä uudella asuntoalueella asuvalle tuttavalleni sitä, miksi alueen pihat eivät näytä edistyvän, ja miksi talot tuntuvat olevan viimeistelemättömiä pitkään, vaikka niissä asutaan. Selitys löytyi siitä, että hämmästyttävän monelle pankki oli muuttotarkastuksen jälkeen kertonut piikin olevan kiinni.
Siinä tilanteessa mediaaniperhe ei laske elinkaarikustannuksia ja investoi kymppitonnia lisää energiansäästöön, koska se kannattaa kymmenen vuoden ajalla laskettuna.
Toinen haaste on se, että mallikon on aika vaikea tietää kaikkia ylläpitokustannuksia. Onko kivitalo edullisempi ylläpitää kuin puutalo? Kuinka paljon? Maksaako passiivitalo itsensä takaisin muutenkin kuin myyjän utopioissa?
= = =
Edelleen, en väitä että nykyiset rakennusmääräykset olisivat parhaat mahdolliset. On kuitenkin ihan järkevää pakottaa tekemään rakennuksista kohtuullisen energiatehokkaita. Erityisesti halutummilla alueilla tilanne on vielä se, että määräysten pakottama energiatehokkuus ei juuri maksa asukkaalle mitään, vaan maksajana on maanomistaja.
Tuskin on ongelma, koska käytetään kesähelteillä jos silloinkaan. Itse en koskaan käytä tätä ominaisuutta. Kyllä Suomessa on ennenkin selvitty ilman jäähdytystä, eikä ilmasto ole niin paljoa lämminnyt.
Omakotitalojen energiatodistus on kyllä pielessä siinä mielessä, että se rankaisee sähkölämmittäjää liikaa kertoimella 1,7. Parempi lähtökohta olisi ollut IPCC raportin mukaiset eri energiamuotojen CO2-päästökertoimet. Koska tavoitteenahan on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 20%, energiatehokkuuden lisääminen 20% ja uusiutuvien osuuden kasvattaminen 20% (Suomessa jo 32% nyt). E‑todistuksissa suositaan liikaa kaukolämpöä, eikä se kannusta siirtymään pois kivihiilestä.
Rakkenusteollisuudessa rakennusyhtiön tulot tulevat rakentamisesta. Periaatteessa perhasunnon hinta vastaa aina rahamäärää, jonka keskituloinen pariskunta pystyy maksamaan 20 vuoden aikana. Rakentamisen kate taas paranee kustannusten vähentyessä.
Asuntopulan olosuhteissa kallis ja halpa asunto rakennetaan yhtä kelvottomasti ja hutiloiden, koska laatu ei ole vieläkään mikään ohjeeva tekijä markkinioilla. Mainoksissa ehkä, mutat ei käytännön tekemsiessä.
Itse suunnitelluissa omakotitaloissa laadulla on ohjaava vaikutus, koska sen kustannusvaikutus on kohtuullisen pieni.
Jotain oligopoliselle rakentamiselle olisi keksittävä. Valitettavasti määräykset, todistukset ja virkamieheet ieiväöt ola asiaa auttaneet, koska ne on lobattu hyödyttömiksi.
Pitipä oikein käydä hakemassa dataa.
Hain Nordpoolin Suomen hinta-alueen kulutuksen ja vuorokausihinnat (kauppojen keskihinnat) viimeiseltä vuodelta (20.11.2012–19.11.2013). Katsoin toteutuneiden hintojen kertymäfunktion sähkömäärän suhteen. Tässä huomioita.
- Alle 30 €/MWh myytiin noin 1,4 % sähköstä.
— Sähkön mediaanihinta oli 40,25 €/MWh.
— Alin hinta oli 17,17 €/MWh (juhannus).
— Yli 50 €/MWh hinnalla myytiin noin 15 % sähköstä.
— 10 %/90 % hinnat ovat 34,70 € ja 52,60 €.
Käyrä on varsin tasainen keskiosaltaan. Tämän mukaan fossiilinen lauhde näyttäisi määräävän hinnan aivan muutamaa vuorokautta lukuunottamatta.
Jos otan tarkasteluun mukaan poikkeuksellisen kesän 2012 (norjalaisilla oli poikkeuksellinen vesitilanne), niin silloin alle 30 €/MWh myytiin noin 10 % sähköstä ajanjaksolla 1.4.2012 — 19.11.2013. Eli siltikin 90 % sähköstä meni lauhteen mukaan, vaikka heinäkuussa 2012 sähköä saikin seitsemällä eurolla.
Nämä — samoin kuin kesän 2012 hinnat — kertovat tilanteesta, jossa siirtoyhteyksiä ei ole riittävästi. Norjassa tilanne on tunnustettu ja yhteyksiä rakennetaan. Tosin tietysti pitää katsoa hintaerojen integraalia. Jos tuulivoima tuulipiikin aikaan muutaman tunnin vuodessa pudottaa jonkin alueen sähkön hinnan nollille, erotuksella ei rakenneta lisää siirtoyhteyksiä, eikä ilmiöllä raflaavuudestaan huolimatta ole suurta merkitystä sähkön keskihinnalle.
Elfin lukema on 0,65 t/MWh, joten noissa ei ihmeellistä eroa ole. Hyvällä hiilivoimalalla lukema lienee noin 0,75 t/MWh, joten lähellä sitä mennään joka tapauksessa.
Uusiutuvat pääsevät lyömään tähän lovea vain niissä tilanteissa, kun säätökelvotonta uusiutuvaa on liikaa. Pohjoismaissa tilanne tulee, jos norjalaisten altaat ovat täynnä. Silloin siellä joudutaan valitsemaan ohijuoksutuksen tai melkein ilmaiseksi myymisen välillä. Tämä tilanne kestää kuitenkin vain viikkoja eikä tule joka vuosi.
Suuri tuuli- tai aurinkovoiman määrä jollain alueella voisi saada aikaan saman ilmiön, ja ainakin tuulivoimalla tämä on tosiaan Saksassa jo tehtykin. Epäilen kuitenkin, rakennetaanko uusiutuvia niin paljon yli, että tilanne vallitsee merkittävän osan ajasta.
Tosin tässä on kyllä yksi jokeri olemassa. Jos uusiutuvia tulee kovin paljon, säätö saatetaan aikaskaalojen vuoksi käytännössä joutua tekemään maakaasulla. Sillä on pienempi päästökerroin, mikä teoriassa vaikuttaa marginaalikustannuksiin. Todellisuutta on kuitenkin vaikea ennustaa, koska siinä tapauksessa markkinadynamiikka riippuu olennaisesti uusiutuvien tuotantotuista.
Syöttötariffit ovat myrkkyä markkinamekanismeille, ja niiden vaikutus lopputulokseen on jossain määrin ennakoimaton. Se voi kyllä sotkea päästökaupan vaikutuksen.
Ehkäpä parempi kysymys olisi että oliko päästökaupalla edes mahdollisuutta onnistua?
Näin juuri. Vanhoissa taloissa käytetyt luonnonkuitueristeet, esim puru, kutterilastu, sellu/paperipojaiset jne villat, vain antavat ällistyttävän paljon anteeksi. Toki tällaisetkin talot pystytään pilaamaan esimerkiksi levittämällä muovi yläpohjan kutterilastun päälle tai tukkimalla rossipohjan tuuletus, kuten kuvasit.
Pientalorakentaminen on varsin kilpailtu ala. Rakennusfirmoja on paljon, samoin talotoimittajia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että talot tehdään juuri niin pienillä resursseilla kuin mestari ja rakennustarkastaja sallivat, mutta kate menee pikemmin maanomistajalle kuin rakennusfirmalle.
Pientalorakentajia on mennyt konkurssiinkin viime aikoina, kun rakentaminen on hiljentynyt. Kilpailun puute koskee enemmän isojen kohteiden rakentajia.
Sinänsä tämä on nyanssi. Lopputulos on kuitenkin se, että tavallinen keskituloinen perhe saa juuri niin laaduttoman kämpän kuin määräykset ja niiden valvonta antaa myöten. Hintaa sillä kämpällä on juuri niin paljon kuin perhe pystyy rahoittamaan.
Mitään uutta tässä ei toisaalta ole. En olisi yllättynyt, jos jostain löytyisi vuodelta 4000 eaa oleva savitaulu, jolle on vuodatettu rakennusalan ihmisten epäluotettavuudesta ja huonosta työn jäljestä…
Voi tosiaan olla, että Suomessa ei vähän lämpimämpänäkään päästä ihan sellaisiin absoluuttisiin kosteuksiin, että tuosta tulisi isoa ongelmaa.Kastepiste ei nykysäillä yleensä nouse paljon yli 20 asteen. (ILP:n putkien kanssa saa kyllä kondenssiongelmia, mutta se on eri asia.)
Tästä asiasta ei tunnu ihan konsensusta löytyvän asiantuntijoiltakaan. Kyllähän tuo sisäyksikön puhaltama ilma voi helposti olla kostean helleaallon aikana kastepisteen alla, mutta se näyttää olevan epäselvää, saako sillä kondenssia jossain tavanomaisessa rakenteessa aikaan höyrysulun väärälle puolelle.
Ongelma on tietysti ratkaistavissa sillä, ettei jäähdytä kämppää kesälläkään. Pelkkä ilman kuivaaminen riittää pitämään asumisen mukavana, jos aurinko ei lämmitä torppaa saunaksi asti. Sitten ei pitäisi olla kastepisteongelmia.
(Tropiikissa ongelma on toista luokkaa, mutta etelämpänä talot ovatkin todennäköisemmin homeessa kuin ei.)
Sen nämä energiatehokkaat talot ovat kuitenkin tehneet, että jäähdytyksen tarve on ihan tuntuva. Jos kämpässä on vähän jääkaappia ja uunia ja kylpyhuoneen lattialämmitys, niin jo tuollainen 15 astetta vuorokausikeskilämpötilana riittää nostamaan kuumemman ajan lämmön normaalin yläpuolelle.
Hiukan asiaa sivuten, uusien määräysten mukaiset ikkunat tahtovat joissain olosuhteissa huurtua ulkoapäin:
http://www.uusisuomi.fi/asuminen/64288-ikkunailmio-ihmetyttaa-suomalaisia-selitys-tahan-pitaa-nyt-sopeutua
Ja RT:n kommentti on että “lämmöneristysmääräysten tiukkeneminen on vain johtanut uusiin tilanteisiin, joihin kuluttajien pitäisi nyt sopeutua.”
Onhan Suomen kansa sopeutuvaista, mutta kärsivällisyyttä koetellaan monessa rakentamiseen liittyvässä asiassa.
Uudet ikkunat tosiaan huurtuvat ulkoapäin kun ulkoilma jäähtyy alle kastepisteen (tai lämpiää nopeasti sateen jälkeen). Lokakussa niin kävi pari kertaa, nyt marraskuun aikana ilma on ollut sen verran kylmempää, että ikkunat eivät näytä enää huurtuvan. Täytyy nyt jännittää, miten käy talvella.
Ei ympäristöinvestointeja pidä tehdä matalammalla korolla kuin muita. Kun korko on sama, voidaan maksimoida ympäristöinvestointien summa.