Hiilidioksidipäästöt on Euroopan unionissa jaettu päästökauppasektoriin ja muihin päästöihin. Päästökauppasektoria ovat voimalaitokset ja suuret lämpökeskukset sekä pääosa teollisuudesta. Päästökaupan ulkopuolella on liikenne sähköllä kulkevaa liikennettä lukuun ottamatta. Ulkopuolella ovat maatalouden päästöt ja talokohtainen lämmitys. Kaukolämpö taas on päästökaupan piirissä ja tietysti sähkölämmitys.
Päästökauppasektorille ei ole kansallista tavoitetta, vaan pelkästään EU:n yhteinen tavoite. Tässä on se hyvä puoli, ettei tarvitse siirrellä tuotantoa maasta toiseen vain sen vuoksi, että tällä maalla on vielä kiintiöissä tilaa. Päästökaupan ulkopuolisille päästöille taas on kansalliset tavoitteet, sillä eihän vaikkapa autoilussa ole ongelmana, että joku siirtyisi autoilemaan Suomen sijasta vaikka Unkariin, koska Suomen kiintiöt ovat täynnä ja Unkarissa on vielä vähän väljyyttä. Vaikka Suomella ei siis ole mitään tavoitetta kokonaispäästöille, kokonaispäästöt kuitenkin vuosittain julkaistaan ja huomio keskittyy niihin ja vain niihin. Tilastoista on suorastaan vaikea selvittää, miten Suomi on täyttänyt lupauksensa päästökauppasektorin ulkopuolisista päästöistä.
Periaatteessa kustannustehokas ilmastopolitiikka edellyttää, että hiilidioksiditonnilla on sama hinta käyttötarkoituksesta riippumatta. Silloin toimenpiteiden voisi olettaa kohdistuvan sinne, missä euroa kohden saadaan eniten päästöjä vähennetyksi. Jos yhdessä kohteessa päästöjen hinta on selvästi suurempi kuin muissa, siihen kohdistuvia päästöjä torjutaan vimmaisesti, vaikka samalla rahalla saisi enemmän aikaa muualla. Jako päästökauppasektoriin ja muihin hiilidioksidipäästöihin on tämän periaatteen kanssa ristiriidassa.
Selitykseksi päästöjen jakamiseen kahteen sektoriin on esitetty, että pienistä kohteista on mahdoton ryhtyä mittaamaan toteutuneita hiilidioksidipäästöjä. Ei sitä auton pakoputkesta tarvitsisi mitata. Riittää, että polttoaineen valmistaja tai maahantuoja ostaa myymäänsä polttoainemäärää vastaavan määrä päästöoikeuksia.
Yhtenä selityksenä kahteen erilliseen kiintiöön voidaan ajatella taas kilpailukykyä. Päästökauppasektori toimii suurelta osin avoimessa taloudessa, toisin kuin autoilu, maatalous tai talojen lämmitys. Siksi tätä päästökaupan ulkopuolista talouden osaa on mahdollista kannustaa paljon voimakkaammin päästöjen vähennyksiin. Näin myös tehdään. Autoilijoita esimerkiksi kannustetaan vähäpäästöisyyteen polttoaineveron, ajoneuvoveron,ja autoveron kautta niin rankasti, että nämä kannustimet yhteenlaskettuna veroporkkanat vastaavat päästöoikeuden hintana automallista ja ajomääristä riippuen noin 750 euroa hiilidioksiditonnilta. Päästöoikeuden hinta on tätä kirjoitettaessa neljä euroa tonnilta ja suurimmillaankin se on ollut 30 euron tietämissä. Toisaalta maatalouden ja asuntojen lämmityksen päästöjä torjutaan paljon ponnettomammin, vaikka samaa hiilidioksidia lämmityskattilasta tulee kuin pakoputkesta.
Autojen osalta on ehkä ajateltu, että mitään tappiota kansantaloudelle ei tule siitä, että auton omistajat siirtyvät pienempiin autoihin. Niinpä voimakas yliohjaaminen on harmitonta. Näin on myös synnytetty autoteollisuudelle voimakas kannuste kehittää vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja. Vaarana on kuitenkin tilanne, jossa autoilun aiheuttamia päästöjä vähennetään tavalla, joka lisää niitä enemmän vaikkapa auton tai akkujen valmistuksessa, koska ajon aikana syntyvät päästöt maksavat niin valtavasti enemmän kuin auton valmistuksessa syntyvät.
EU asetti vuonna 2005 tavoitteeksi päästökauppasektorille päästöjen vähentämisen vuoteen 2020 mennessä 21 prosentilla vuoden 2005 tasosta. Päästöoikeuksien määrä laskee tasaisesti 1,74 % vuodessa kohti tätä vuoden 2020 tavoitetasoa. Tämän lisäksi päästökauppasektorin ulkopuolisille päästöille on kansalliset tavoitteet. Suomen tavoite on alentaa näitä päästöjä 16 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 päästötasosta. Tämä tavoite on paljon vaikeammin toteutettavissa kuin tuo päästökauppasektorin tavoite.
Koska päästöoikeuksia on liikkeellä vain tuo vuosittain aleneva määrä, päästökauppasektorin päästöjen pitäisi vähentyä automaattisesti sovittu määrä. Tässä on kuitenkin merkittävä vuoto. Päästöoikeuksia voi hankkia myös niin sanotuilla joustavilla mekanismeilla. Voi esimerkiksi auttaa jotain kehitysmaata metsänistutuksessa, mikä sitoo hiiltä ilmakehästä. Nämä joustavat mekanismit vuotavat kuin seura tuoden väljyyttä päästökauppasektorin päästöihin niin, ettei sovittuihin tavoitteisiin päästäkään.
Tavoitteissa on kuitenkin pysytty enemmän kuin hyvin. Toisaalta talouden taantuman, toisaalta toteutetun ilmastopolitiikan vuoksi päästöt ovat alentuneet tavoitetta nopeammin niin, että vuoden 2012 lopussa käyttämättömiä päästöoikeuksia siirtyi seuraaville vuosille parin miljardin tonnin edestä ja päästöoikeuksien hinta on laskenut nollan tuntumaan. Tällä perusteella voi sanoa päästökaupan epäonnistuneen, koska se ei ohjaa enää mitään, tai onnistuneen erinomaisesti, koska päästöt ovat laskeneet juurin niin paljon kuin niiden piti laskea.
Kaikenlaisten määräysten, maksujen ja verojen pitäisi huomioida elinkaarivaikutukset, muuten ne ohjaavat huonoon suuntaan.
Määräyksillä ja maksuilla voidaan esim. ohjata tekemään erittäin tiiviitä ja hyvin eristettyjä, talotekniikan varassa toimivia taloja, mutta jossain kohtaa huonommin eristetyt ja vähemmän tekniset talot voivatkin olla elinkaarikustannuksiltaan ja ‑vaikutuksiltaan parempia — erityisesti kun huomioidaan sisäilma- ja kosteusongelmat ja niiden välilliset (terveys)vaikutukset.
Heh, päästökaupan tavoitteet ovat onnistuneet erinomaisesti ja tätä nykyä nuorisotyöttömyys espanjassa onkin saavuttanut 50% rajapyykin. Kaikkihan tietävät, että mikään ei alenna päästöjä yhtä tehokkaasti kuin työttömyys 😀
“Tällä perusteella voi sanoa päästökaupan epäonnistuneen, koska se ei ohjaa enää mitään, ”
Vihreät ovat tietenkin tuota mieltä, koska eihän päästöjen vähentäminen (eli loppupeleissä päästäminen) voi olla helppoa ja halpaa, vaan sen pitää olla mahdollisimman kallista ja ikävää.
Toistan tässäkin aiemman kommenttini. Nykyinen päästökauppamalli on monimutkainen, ja mahdollistaa siksi porsaanreiät, ikuisen säätämisen, hidastuslobbailun ja keskittymisen näyttäviin mutta epäoleellisiin kohtiin. Fossiilivero olisi suorempi, yksinkertaisempi, kohteeseensa osuva, ja siksi toimivampi ratkaisu.
Lisäksi järjestelmään on pujahtanut sellaisia hölmöyksiä, kuin vaatimus uusiutuvien prosenttiosuuden nostamisesta. Sopivissa olosuhteissa tämä voi tarkottaa ympäristön kuormituksen lisäämistä (lisää tuulta ja haketta kun kerran hiiltäkin) sen laskemisen sijaan.
Päästökaupan toimivuus on jäänyt siinä mielessä kokeilematta, että emme tiedä mitä poliitikot tekisivät tilanteessa, jossa Euroopan talous kärsisi huomattavasti kilpailussa muiden talousalueiden kanssa niukkojen päästöoikeuksiensa vuoksi. Keksittäisiinkö silloin “tilapäisiä” helpotuksia sääntöihin, hyväksyttäisiinkö talouden kurjistuminen, vai määrättäisiinkö muille (maailmankaupan avoimuuden sääntöjä peruen) rangaistustulleja tms.
Metsäsektorin joustokrediittejä ei voi käyttää päästökaupassa, mutta jäsenmaiden kansallisia tavoitteita vastaan periaattessa kyllä. Tämä ei paljon silti lohduta, kun teollisia joustokrediittejä on pystytty tehtailemaan massivisia määriä polkuhintaan. Päästökaupan puitteissa vaadituista päästövähennyksistä voi joustokrediiteillä kuitata puolet.
Päästökauppa on lopetettava ja yksinkertaisesti verotettava fossiilisia polttoaineita päästöjen mukaan. Nykyinen systeemi hyödyttää vain huijareita ja muita puliveivaajia. Myös energiatukiaiset on lopetettava.
Seurataanko päästöjen vähenemistä koskevissa laskelmissa myös hiilivuotoa?
Ylläolevassa artikkelissa on paljon asiaa, mutta tämän nimenomaisen kohdan osalta riski on vähäinen.
Miksi näin? Siksi, että auton valmistuskustannukset ovat erittäin paljon pienempiä kuin auton verotettava arvo. Tällöin valmistuksessa syntyvät päästökustannukset joka tapauksessa moninkertaistuvat matkalla.
Auto on esimerkki hyödykkeestä, jonka päästöt syntyvät lähinnä käytössä, ei valmistuksessa. Sekin vähentää tätä problematiikkaa. Yliohjaaminen on suhteellisen vaaratonta. Käytännössä se tuntuu johtavan lähinnä päästölukemien kaunisteluun eri menetelmillä, ei teknologian muuttamiseen.
Yksityisen kulutuksen kohdalla mitään todellisia päästövaikutuksia ei saa kuin voimakkaalla yliohjaamisella. Jos hiilipäästötonni maksaa viisi kymppiä, se on kahdeksan tonnin nenäkohtaisilla päästöillä neljäsataa vuodessa. Sillä ei ihmeemmin taloon tehdä energiaremonttia.
Entäpä jos EU:n päästökaupan hölmöydet korjattaisiin?
Päästökauppa voidaan tehdä yhtä selkeäksi kuin osakekauppa. Jopa kaksinkertainen kirjanpito voidaan järjestää, sillä aineen häviämättömyyden laki on toistaiseksi voimassa.
On se kumma, että monet teoriat toimivat USA:ssa myös käytännössä. Täällä eivät toimi teoriat eivätkä käytännöt.
Tästä syystä kaikki päästöt pitäisi olla samassa päästökaupassa tai vastaavassa järjestelmässä mukana. Jotta energiaremontteja kannattaisi tehdä, päästöoikeuksien hinnan pitäisi nousta, mikä pistäisi vauhtia teollisuuden ja energiatuotannon päästöjen vähentämiseen.
Aloitetaan siitä, että päästöoikeuksia ei saa kukaan ilmaiseksi, ja sen jälkeen laitetaan määrät järkeviksi.
Mielenkiintoisesti Energiateollisuuden edustaja käytti tästä puheenvuoron päivän Hesarin mielipidepalstalla. Puheenvuoron ydin oli se, että kaikki tukiaiset pitäisi hävittää ja antaa päästökauppahinnan nousta sille tasolle, että sen pohjalta kannattaa tehdä jotain.
Tässä lainaus Joona Poukan puheenvuorosta:
EU:n ei mielestäni tulisikaan pitää kiinni kolmen rinnakkaisen tavoitteen politiikasta, vaan sen tulisi siirtyä yhden tavoitteen malliin.
EU:n energia- ja ilmastopäämäärän toteuttaisi kunnianhimoinen päästötavoite vuodelle 2030 – yksinään. Uusiutuva energia menestyisi, jos päästökaupan annettaisiin tehdä siitä kannattavaa. Nyt uusiutuvat ovat riippuvaisia tuista, ja ilmiö leviää kaikkeen sähköntuotantoon. Sähkön saannin varmistamiseksi eri maissa suunnitellaan tukia myös uusiutumattomille tuotantomuodoille.
Voi olla, että teollisuudella on omakin lehmä ojassa, mutta aika fiksulta tuo kuulostaa ajatuksena. Koko systeemi on nyt sekava tukien ja rajojen sotku.
Teollisuudella on oma lehmä ojassa, mutta kullakin firmalla/maalla vähän eri puolilla tietä. Päästökauppa hajoittaa teollisuuden rivit ja jättää tilaa poliitikoille. Heidän vain pitäisi käyttää laajentunutta mandaattiaan viisaasti.
Todettakoon nyt vielä, että päästöjen vähentämistä vaativia tahoja ei oikein voi syyttää siitä, että päästökauppajärjestelmässä on porsaanreikiä. Juuri erilaiset fossiilisten polttoaineiden asialla toimivat poliitikot lobbasivat sinne niitä, ja saivat niitä myös läpi.
Mikään ei takaa, ettei näin kävisin myös CO2-veron kohdalla. Kuten on sitä paitsi useaan kertaan aikaisemmin todettu, mikään CO2-vero ei läpäise EU-käsittelyä, koska verojen asettamiseen vaaditaan jäsenmaiden yksimielisyys. Siksi meidän on parasta jatkaa päästökaupan avulla, kaikkine ongelmineenkin. Tämän tietää myös Energiateollisuus, ja siksi se haluaakin voimakkaampaa ohjausta juuri päästökaupan kautta.
Kyllä lobbarit pystyvät tekemään reikiä hiilidioksidiveroonkin. Esimerkiksi turpeen kohdalla. Se ei sentään onnistu enää päästökaupassa, vaan turpeesta joutuu maksamaan päästöoikeudesta toteutuneen päästön verran.
Olet älykäs ihminen, ja osaat laskea ja arvioida todennäköisyyksiä. Millä todennäköisyydellä tuo fiksu ajatus (EU:n yksipuolinen kunnianhimoinen uusiutuvaan energiaan siirtymisen tavoite vuodelle 2030) johtaisi taloudelliseen katastrofiin, pääomapakoon teollisuudesta ja teollisuuden toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn heikkenemisen myötä koko yhteiskunnan mitassa taloudellisiin vaikeuksiin ja mm. vaikeutuvaan työttömyyteen.
Yksi perushölmöys on monimutkaisuus. Monimutkaista järjestelmääkin voi yrittää korjata ja ylläpitää, mutta väemmällä pääsee, jos yrittää tehdä saman yksinkertaisella systeemillä. Veikkaan että päästökauppajärjestelmästä on jo korjattu joitain piirteitä, jotka mahdollistivat rikollisten huijaukset, mutta toisaalta tiedämme, että koko järjestelmä ei ole vielä edes ollut kunnollisessa rasituskokeessa. Monimutkaisuudessa ja järjestelmän parantamisessa / ylläpidossa on myös se ongelma, että on myös olemassa tahoja, joiden kannattaa pitää järjestelmä toimimattomana (erinäisiä lobbareita, mutta myös mukavuudenhaluisia poliitikkoja, mukavuudenhaluisia virkamiehiä ja mukavuudenhaluisia äänestäjiä). Mitä monimutaisempi järjestelmä, sitä helpompi siihen on piilottaa lipsumisia eri asioissa.
Jos kirjanpito voidaan järjestää yksinkertaisesti. Teoriassa toimii, mutta laittaisin roposeni vieläkin veromalliin, jos poliitikot vain saisivat sellaisen sovittua.
Toimiiko USA:ssa? Epäilen että ainakin näissä päästötalkoissa siellä ei olla vielä moraalisessa krapulassa yhtä korkeissa lukemissa. Ja täälläkin pelataan aikaa sen sijaan, että toimittaisiin. Suuria kokouksia ja suuria sanoja, mutta ei juuri villoja.
Ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa, että kysymys on rahan siirtelystä EU:n sisällä. Valtiot saavat huutokaupoista rahaa, ja jos hinta nousee korkealle, rahaa tulee enemmän. Tästä syystä vaikutus ei tule mitenkään täysimääräisenä.
Niiltä osin vaikutus toki tulee kokonaisena, että jos esimerkiksi energiantuotannon tehokkuus alenee, se on todellista kokonaistehokkuuden laskua. Hiilivuotoakin voi tarkkailla. Kaikki hiilivuoto ei ole ongelmallista, mutta jos mukana menee liikaa työpaikkoja tai vuoto menee maihin, joissa on epätehokkaampaa teknologiaa, meidän on turha leikkiä liian kirkasotsaista. Siitä ei ole hyötyä ilmakehällekään.
Pidän päästökauppaa vähiten haitallisena ja parhaiten ohjaavana tapana päästöjen suitsimiseen. Päästöjen suitsiminen vaatii kuitenkin lopulta kansainvälistä yhteistyötä, ja jos sitä ei tule, koko projektista ei tule mitän.
Jep, ja ceteris paribus energiaverotus ei vaikuta kokonaisveroasteeseen mitenkään. Jos yritys maksaa enemmän energiaveroja niin vastaavasti esim. palkkaverot ovat pienemmät.
Joustavien valuuttakurssien maailmassa, tuottavuuserot siirtyy teoriassa valuuttakursseihin; eli jos maassa A teollisuuden tuottavuuskasvu on huonompaa kuin muualla, niin maan A valuutan kurssi laskee tasapainottaen tämän. Tämä on kansantaloudellinen haitta sitä kautta että se laskee ostovoimaa, koska tuontituotteet maksavat enemmän, mutta se ei sinänsä johda kotimaisen tuotannon supistumiseen.
Käytännössä, oikein mitään näyttöä hiilivuodosta ei ole, jos on niin siihen voidaan puuttua, ja kansainvälinen kauppapolitiikka valuuttakurssien manipulointeineen on aivan eri mittaluokan vaikuttava tekijä kuin joku päästökauppamaksu.
USA:ssa on päästökaupasta saatu hyviä maanlaajuisia tuloksia SO2- ja NOx- ohjelmissa. CO2:n kohdalla ollaan kaiketi vielä alkutekijöissään.
Kaksinkertainen kirjanpito oli vähän huono termi, sillä se on tietenkin jo nyt käytössä. Tarkoitin, että päästölukujen oikeellisuus voidaan tarkistaa kohtuullisella tarkkudella kätettyjen polttoainemäärien perusteella.
Ei johda teoriassa tuotannon supistumiseen vai ei johda supistumiseen myöskään käytännössä? Käytännössä tuollainen hintajousto on eri asia kuin teoriassa. Käytännössä on aina mm. epävarmuuksia, puolinaisia vaikutuksia, jäykkyyksiä ja ennustamattomuuksia. EU:n elintason lasku tarkoittaisi myös EU:n keskimääräisen palkkatason laskua, mikä esimerkiksi lisäisi (halvan liuskekaasun, tuntuvasti korkeamman elintason) yhdysvaltalaisten yritysten houkuttelevuutta työllistäjänä korkeasti koulutetuille ja kielitaitoisille.
Myös toisesta alemmasta ansaintopäästä yhteiskuntaa katsoen vaikutukset olisivat merkittäviä, sillä energiakustannukset ovat tasaveroluonteisia, ja nouseva hinta koskisi eniten köyhimpiin väestönosiin. Hintojen subventoiminen olisi sitten taas jostakin muusta hyvästä pois.
Energiainfran vallankumoukseen liittyisi pelkistettyjen hintalaskelmien lisäksi toki muitakin epävarmuuksia. Saatavuus, katkokset, varmuus, todellinen (kontra laskennallinen) kapasiteetti, kokonaishinta kerrannaisvaikutusten jälkeen. Mitkä vaikuttaisivat yritysten ja investoijien päätöksiin toimintansa sijoittamisesta globaalilla pelikentälllä.
Muutos ei myöskään tapahdu missään demokraattisessa tyhjiössä, vaan tietoinen elintason laskuun tähtäävä, epävarmuutta synnyttävä ja esimerkiksi ympäristöä infernaalisella määrällä tuulimyllyjä täyttävä politiikka jo paljon ennen lopullista täyttymystään voisi synnyttää vastareaktionaan aika monta “aamunkoittoa” Euroopassa ja siten nollata itsensä. Esimerkiksi yksikin riittävän sähkönjakelun pettäminen kylmään talviaikaan Britanniassa johtaisi drastisiin poliittisiin seurauksiin. Teoriassa tuulivoima ja aurinkovoima voi olla käytännössä jotain aivan muuta.
Tällainen EU:n performanssi olisi myöskin lähinnä symbolinen marttyyrin ele, sillä EU:n päästöt ovat vain n. 1/8 maailman kokonaispäästöistä (ja osuus laskee) ja lisäksi päästövähennykseen liittyisi yritystoiminnan pois siirtymisen myötä massiivinen hiilivuoto.
Osmo on nyt kirjoittanut 8 kirjoitusta ilmastopolitiikasta, mutta odotan yhä, milloin hän rupeaa käsittelemään ilmastopolitiikkaa.
Avainsanoja: Kiina, Intia, Indonesia, Yhdysvallat, mukaan saaminen, epävarmuustekijät, taakanjako, noudattamisen seuraaminen, rent-seeking, globaali talouskasvu, elämäntapa, auto, jääkaappi, kaksi perimmäistä muuttujaa: maailman kokonaiskulutuksen suuntautuminen, maailman kokonaiskulutuksen edellyttämän energian tuotantomuodot ja alleviivaten, koska muu on vieläkin suurempaa haihattelua: liuskekaasu, ydinvoima, neljäs sukupolvi, teknologia.
Jos pitäisin yhä ilmastonmuutosta vakavana uhkana, niin pitäisin lähes rikollisena sitä, että Osmo, kun katsotaan Japanin ja Saksan kehitystä, ei esimerkiksi siirry täysin yksiselitteisesti, ääneen huutaen ja ehdottomasti ydinvoiman tukijaksi. Muutenkin asian pitäisi olla täysin selvä tilastotutkijalle, jos kokee uhan valtavaksi ja ymmärtää myös torjuntaan, ei vain uhkaan, liittyvän epävarmuusperiaatteen.
Tätä ilmastopolitiikka on meidän evolutionaarisella perspektiivillämme. Mitään uhkaa ei koeta, se projisoidaan ja projisoidessa voi huoletta mutustella kaikenlaista yhdentekevää ja epämukavia kysymyksiä välttelevää. Jos talo oikeasti palaisi tai tulvavedet valuisivat kellariin, niin silloin tehtäisiin kaikki voitava, eikä primääri huoli, tiedostettu tai tiedostamaton, olisi se, mitä Heidi, Pekka tai Satu vaadittavista pelastustoimista ajattelee, miten tuota pakon sanelemaa pelastusoperaatiota moraalisesti sanktioi. Sopiiko se vaadittu sammutustyö tai ojankaivuu sosiaalispoliittiseen identiteettiini, saisinko siitä epämukavaa sosiaalista palautetta.
Nämä kahdeksan tähänastista kirjoitusta ilmastopolitiikasta ovat täysin mitäänsanomattomia, koska ne ennustettavasti pysyvät (juuri sosiaalisen, ideologisen ym.) mukavuusalueen sisällä eivätkä siksi oikeasti ilmaise mitään todellista huolta, eivät uhraa mitään, eivätkä vaadi mitään.
Ei todellisuus toimi noin, minkä esimerkiksi Salon esimerkki osoittaa. Ei siellä laskettu kunnallisveroa nollaan, kun kaupungin kassaan vyöryi Nokian-miljoonia. Toki kunnallisveroa laskettiin vähäsen, mutta lisääntyneet verotulot vain yksinkertaisesti laitettiin julkiseen kulutuksen.
Poliitikot käyttävät kaikki rahat jotka vain saavat irti. Eli jos energiavero tuo lisää fyrkkaa kassaan, palkkaverotusta voidaan kyllä vähäsen tiputtaa, mutta _ei_ _ikinä_ täysimääräisesti.
Turve on tosiaan rajatapaus. Se ei ole varsinaisesti fossiilista hiiltä, vaan vain vuosisatoja ja vuosituhansia maanpinnalle kertynyttä hiiltä. Siksi lobbari voisi saada sen häädettyä pois jostain fossiileja koskevasta sopimuksesta. Mutta en ymärrä, miksi se olisi helpompi häätää ulos verosopimuksesta kuin päästökauppasopimuksesta.
Verosopimuksen yksinkertaisempi luonne paljastanee “vilungin” helpommin. Ehkä poliitikot voisivat lobbareiden voitelemina sopia, että turpeesta joutuu maksamaan vain 80% päästöveroa. Tämä ainakin näkyisi heti ulos ja medialle. Luulen että nykyisen tyylisissä monimutkaisissa päästökauppamallissa pakoteitä olisi useampia, vaikka siinäkin perusratkaisu voisi olla sama, turve mukaan nykyiseen päästöjärjestelmään (80% tai 100% painolla).
Turpeen massiivinen käyttö on luonteeltaan yleensä uusiutumatonta, eli sitä käytetään paljon enemmän kuin sitä ehtii luontaisesti syntyä lisää samalla suolla. Siksi on luontevaa ottaa tuollaisesta turpeen käytöstä vastaava vero kuin fossiilien poltosta. Lisäksi meillä on tietenkin se ongelma, että koko Suomen suot voivat varastoida hiiltä, vaikka yksi osa sitä luovuttaisikin hiiltä runsaasti. Suomi siis tavallaan vain vähentää (ansiokkaan) hiilinielunsa vastaanottomäärää, kun se polttaa soitaan. Vaarallista silti, sillä muuttaa käytännössä yhtä paljon maapallon hiilitasapainoa kuin fossiilien polttaminen.
Vaikuttaako tarvittavien päästöoikeuksien määrään vaikkapa savukaasujen lämmön talteenotto? Aika suuri vaikutus päästöjen määrälle, jos turpeen sisältämä jäännöskosteus haihdutetaan taivaalle, taikka jos tiivistetään vedeksi ja otetaan lämpö talteen.
Lämmöntalteenotto vaikuttaa energiatehokkuuteen, mutta hiilidioksidia pääsee tivaan tuuliin ihan yhtä paljon.
Näin juuri. Energiaverotuksen (päästömaksut, verot) vaikutukset ovat aika monipolvisia, eikä niillä koko valuutta-alueen kannalta pitäisi olla mitään kovin suuria nettovaikutuksia. Ostamme ulkopuolelta vaikkapa öljyä, mutta jos opimme nuukemmiksi, tarvitsemme sitä vähemmän. Taulutelevisioista kuitenkin tulee kalliimpia.
Olennainen kysymys on se, kuinka paljon energiantuotannon rakenteiden muuttaminen maksaa tehokkuutta. Valituista toimintatavoista ja teknologian kehityksestä riippuen lukema voi olla 1 % tai 10 % BKT:sta.
Lisäksi vaikutukset voivat olla aika merkittäviä yksittäisille teollisuudenaloille tai paikkakunnille. Sadan euron tonnihinta päästöille ei ilahduttaisi Tornion seutua kovin paljon.
Mitä muuta on Suomen sähköntuonti Venäjältä?
Juuri tällä hetkellä hiilivuoto on aika olematonta, koska päästöistä ei joudu maksamaan juuri mitään. Yksinumeroisilla tonnihinnoilla on lähinnä huumoriarvo. Jos kuitenkin hinnat nousevat isompien energiatehokkuusinvestointien kannalta realistisiksi (esimerkiksi 100 €/t pysyvänä tasona), energiaintensiivisten tuotteiden tuotannon painopiste siirtyy väistämättä muualle kuljetusten kitkavaikutuksen jäädessä päästömaksuja pienemmäksi.
Hiilivuodon suuruutta ja vaikutuksia on kovin vaikea ennustaa etukäteen. Sitä tulee kuitenkin olemaan, ja sen varalta pitää pitää silmät auki. Yhtenä mahdollisuutena on sitten ottaa hiilitullit käyttöön pahiten vuotavissa kohdissa.
Ei se silloin ainakaan päästökaupasta johdu. Päästökaupan aikana sähköntuonti Venäjältä on vähentynyt olennaisesti.
Jos minkäänlaista hiilivuotoa ei ole, suhteellisen edun periaate ei toimi. Tai vaihtoehtoisesti rahaa on lapioitu tukiaisille energiasektorille niin paljon, että sähkön keskihinta ei ole noussut.
Hiilidioksidivero ei myöskään huomioi polttoaineen tuotannon päästöjä, jotka varsinkin maakaasun kohdalla ovat merkittävät. Viime aikoina on alkanut ilmestyä myös tutkimuksiä ja arvioita siitä, varsinkin liuskekaasun osalta. Sen kohdalla USA:ssa metaanivuodot ovat tasoa 3,6–7,9% (Howarth ym 2010). Tämä tarkoittaa, että sen hiilijalanjälki on ainakin 20% suurempi kuin kivihiilen. (tosin metaani karkaa myös hiilen louhinnassa).
Puhtaasti laskennallisesti on arvioitu että noin 3,1% on se vuotoraja, jolla metaani muuttuu kivihiiltä pahemmaksi. Maakaasukenttien päästöjä on vaikea mitata tarkasti ja voisi olettaa, että tuottajat eivät arvioi niitä ainakaan yläkanttiin. USA:ssa Utahissa erään maakaasukentän metaanipäästöiksi arvioitiin 6–12% lentokonemittauksilla.
Voisi johtua, sillä CO2-tonnin hinta on täällä dramaattisesti halventunut. Miksi tuoda, jos täällä tuotantokustannus on pienempi. No, on tuonnin vähenemiseen muitakin syitä.
Eiköhän sitä sähköä tuoda Venäjältä niin paljon kuin sieltä saa ostetuksi. Käytännössä tosin sielläkin alkaa olla pulaa sähköstä.
Sähkö Venäjältä on kuitenkin esimerkki tuotteesta, joka ei tule millään nollapäästöillä (Venäjän sähköntuotanto nojaa hiileen), ja josta ei makseta mitään päästömaksuja.
Siinä mielessä kyllä, että jos sinulla on tietty määrä oikeuksia ja rakennat savukaasun avulla toimivan syötteen kuivaus- tai energian talteenottojärjestelmän, voit myydä enemmän energiaa ostamatta lisää lupia.
Nostit esille hyvin mielenkiintoisen uuden näkökulman: Suomen teollisuudessa ei ole juuri yritetty hyödyntää matalan lämpötilan (100C + jotain) päästöjen energiasisältöä. Tähän lämpötilaväliin kuitenkin sattuu veden höyrystymislämpö (Qh), joka on vesikiloa kohti huomattavan suuri.
Ne suuret valkeat saastepilvet tehtaiden ja lämpövoimalaitosten yllä ovat pääasiassa tiivistynyttä vesihöyryä. Veden Qh menee siinä harakoille. Osa siitä voitaisiin palauttaa ihmisille ilman erityisiä lupia.
Suosikkiajatukseni on, että fossiiliten kulutus lasketaan heti lähteellä, eli hiilikaivoksesta lähtevinä vaunuina tai putkeen pumpattavana öljynä/kaasuna. Jos tuo maa ei kuulu järjestelmän piiriin, mitataan määrät järjestelmäalueen rajalla. Kannattaa laskea siellä, missä virrat ovat suurimmat, ja valvojia tarvitaan vähiten. Ainakn veromallissa tuo jo riittää — paitsi että järjestelmäalueen ulkopuolelta tulevissa fossiileja kuluttaneissa tuontitavaroissa joudutaan turvautumaan arvioperusteisiin maksuihin (mielellään hieman yläkanttiin).
Näin on, mutta johtuuko se päästökaupasta vai siitä, että teollisuutta on hävinnyt Suomesta?