Koskelan varikko
Lautakunta oli jo sopinut, että asia palautetaan valmisteltavaksi niin, että asuntorakentamista lisätään olennaisesti. Koska ratikkahallilla alkaa olla kiire, esittelijä muutti esitystään niin, että asuntorakentamistavoite 20 000 – 25 000 kerrosneliötä poistettiin ja korvattiin sanoilla rakennetaan tehokkaasti tai jotain sellaista. Annettiin mennä. Mahdollisesta Koskelantien ratikkayhteydestä ei päätetä tässä vaiheessa.
Laajasalon Gunillantien tiivistyskaava
Pantiin pöydälle. Vähän oli keskustelua siitä, olisiko pistetalot voitu korvata umpikorttelilla. Kovin hyviä pihojahan tähän ei synny. Taas kerran rakennuskorkeutta rajoittaa se, etteivät autot mahdu mihinkään.
Herttoniemen tiivistyskaavat
Hyväksyttiin sellaisenaan. Taas oli puhetta pysäköinnistä. Paikallinen pysäköintilaitos on hallinnollisen solmun takia vajaakäyttöinen. Paikoista on kerrallaan käytössä ehkä 70 %. Kaupunki ei taida oikein päästä pysäköintiyhtiön päätöksentekoon sisään.
Reginankujan kaavassa ensimmäinen kerros on asumisen sijaan autohallina. Todella kalliita autopaikkoja, jos oletetaan, että muuten kerros olisi asuinkäytössä. (Tämä oletus voidaan myös kiistää sillä, että lattia on liian matalalla meren ennustettua nousua ajatellen.) Olettaen, että pysäköintikerroksen voisi ottaa asuinkäyttöön, yhtiön kannattaisi maksaa niistä vajaalla käytöllä olevista hallipaikoista 100 000 euroa paikkaa kohden. Lisää markkinataloutta pysäköintiin!
Oulunkylän kaava
Olin pitänyt tätä pöydällä, jotta rakennusoikeutta voitaisiin lisätä. Esteenä oli toisaalta pysäköinti ja uutena se, että arvonleikkauksessa on tässä porras. Nelikerroksisesta rakennuksesta ei mene kaavoitushyödyn leikkausta, viisikerroksisesta menee kaikista kerroksista. Virasto lupasi perustaa hankkeen selvittämään tämän kaltaisen tiivistämisen esteitä, joten hukkaan ei tämäkään pöydällä pitäminen mennyt.
Poikkeamisluvat
menivät sellaisenaan. Itäkeskuksen maamerkkiin tulee asuntoja.
Lautakunnan listalla oli tiivistyskaavoja 40 000 kerrosneliön verran!
Miten muuten menee tämä kaupunkisuunnitteluprosessi tuossa Gunillantien tapauksessa?
Nyt virkamiehet ovat piirtäneet pistetaloja vilpittömästi ja saamansa koulutuksen mukaan. Ilmeisesti tavoitteena olevia neliöitä ja kustannuksia on yritetty sovittaa annetuissa rajoissa. Tässä vaiheessa ei varmaankaan paljoa “taiteellisuutta” tarvita.
Ajattelevatko he että tuuliviiripoliitikot taas pelleilee jos suunnitelma tulee takaisin kehotuksella jatkokehittää umpikorttelin suuntaan? Ja tekevät pitkin hampain jotain kun populistiset maallikot kehtaavat heidän hienoon näkemykseensä. Vai antavatko peräti asiantuntijanäkemyksen että “ei ole mahdollista” ja pistävät kädet kainaloon jolloin mitään ei voi tehdä.…?
Moneen kertaan tehtävää työtä tuollaisesta luultavasti joka tapauksessa tulee kun kaupunkikuvallisia näkemyksiä iteroidaan…
Äkkiseltään vähän outo ajatus on sekin, että säännöllinen tulviminen olisi kerrostalon pysäköintikerroksessa jotenkin sallittavampaa kuin asuinkerroksessa. Taloa ei kai kuitenkaan olla tekemässä kestämään tuommoista.
Hienoja esimerkkejä toimivasta lautakuntatyöskentelystä, nämä kääntää prosesseja oikeaan suuntaan.
“Poikkeamisluvat menivät sellaisenaan. Itäkeskuksen maamerkkiin tulee asuntoja.”
- tuohon en olisi vielä vuosi sitten uskonut jokin virkamiesten itse keksimä sääntö asuntojen ilmansuunnista tms. olisi nujertanut yrityksen.
“yhtiön kannattaisi maksaa niistä vajaalla käytöllä olevista hallipaikoista 100 000 euroa paikkaa kohden. Lisää markkinataloutta pysäköintiin!”
- Markkinatalous on käytännössä ainoa ratkaisu autojen kustannusten hallintaan, pidemmällä tähtäyksellä alkaa kaavaprosessiakin kiinnostaa autojen kustannusvaikutus.
Esimerkkejä ja referenssikustannuksia alkaa jo olla ihan riittävästi, niitä koskeva argumentaatio sivuutettiin aikoinaan kun alan toimijoiden luottamus oli mennyt syystä tai syyttä.
Koko kaavaehdotus oli taas kerran räätälöity gryndereiden etua silmälläpitäen. Myytävän kerrosalan maksimointi rakentajalle mahdollisimman edullisella rakenteella. Näinhän niitä kaavoja tehdään Helsingissäkin, ei yksin Vantaalla. Poliitikot ovat tässä mukana gryndereiden etujen varmistajana.
Häh?
Kaupunki omistaa maan. Gryndaaja on todennäköisesti ATT.
Oletko vähän vainoharhainen?
Voisiko tiivistyskaavoja tehdä siten, että korttelille vain annettaisiin n neliötä lisää rakennusoikeutta ja rakennussuunnittelu jätettäisiin sitten arkkitehdin harkintaan? Pitääkö sitä pistetalo/umpikortteli valintaa kaavavaiheessa tehdä?
Varsinkin jos grynderinä on kaupunki, voisi kaupunkikuvallisen minimilaadun kuvitella toteutuvan ilman liian tiukkaa kaavaohjaustakin. Ja siitähän Osmo olet jo aikaisemminkin maininnut että rakennuslupavaiheeseen pitäisi saada enemmän laadunvalvontaa jotta kaavoitusta voidaan keventää. Onko lakialoite jo vetämässä?
Juuri noinhan se menee. Kaavoittaja ja poliittiset päätäjät tietävät jo kaavaa laatiessaan kuka rakentamisen toteuttaa, ja kaava tehdään toteuttajan tarpeisiin sopivaksi. Nyt se on siis ATT, seuraavassa kohteessa joku muu rakennusliike. Kovin tuttua hyvä veli toimintaa puhtaimmillaan.
ATT on siis kaupungin rakennuttahjayhtiö, ei rakennusliike. Urakka kilpailutetaan.
Ode: “Lisää markkinataloutta pysäköintiin!”
Valitettavasti Suomi ei ole markkinatalous vaan suunnitelmatalous, jossa virkamiehet järjestelevät valituille rakennusliikkeille liiketoimintaa eli betonikolossien pystytystä. Siinä ei ole kysymys hyvästä asuinympäristöstä, asuntopulan hävittämisestä, edullisesta asuntotuotannosta tai kaupunkilaisten etujen ajamisesta. Ei todellakaan.
Kysymys on epätäydellisen kilpailun muodosta, jolle kansantaloustieteilijät ovat antaneet nimen oligopoli. Poliitikot ovat mukana, koska luulevat hallitsevansa peliä vaikka todellisuudessa ovat vain pelinappuloita. Rakennusliikkeille on edullista rakentaa raakataloja niinkuin niitä on aina tehty, elementeistä kasaan kyhäten. Voitot tästä naurettavan yksinkertaisesta innovaatiobusineksestä ovat ällistyttäviä suhteessa liiketoiminnan alkeellisuuteen ja asukkaat maksavat kaiken, koska eivät omissa kahlituissa elämäntilanteissaan muuta voi.
Pankkitoiminnan tarkoitus on ylläpitää asuntolainalla perheen velkasuhdetta koko elämän ajan. Kansantaloudessa sitä kutsutaan säästämiseksi. Niin kauan kuin asuntojen hinnat nousevat tasaisesti kohti pilviä, asukkaat uskovat itsekin hyötyvänsä, ainakin jos saman rahan pitäisi pulittaa vuokranantajille.
Sitten, kun usko tähän ikiliikkujaan romahtaa, helvetti pääsee irti ja olemme siinä missä Espanja, Kreikka, Irlanti tai Yhdysvallat ja heidän Hedge-rahastonsa ja subprime-luottonsa. Silloin tulee pääministeri naama peruslukemilla televisiouutisiin ja ilmoittaa, että nyt on vakava paikka ja kansalaisten on maksettava tämä lysti. Muuten me romahdamme kaikki! Sitten pelastetaan pankit ja rakennusliikkeet ja odotetaan vähän aikaa, että pöly laskeutuu. Ja ruvetaan taas kyhäämään pistetaloja elementeistä. Niinhän me tehtiin jo pentuina legoista.
Muuta liiketoimintaa, kun tätä elementtien kasaan kyhäämistä ei Suomessa enää oikeastaan osatakaan tehdä. Ja tämä ainoakin etupäässä ruotsalaisten rakennusliikkeiden toimesta.
Tietysti, jos politiikot tekisivät kaavan, jonka voisi rakennuttaa ilman pankkia tai suurta rakennusliikettä eli meidän suomalaisten omin avuin, silloin voitaisiin hankkia Saksasta myös tehokkaampi pysäköintilaitteisto tai sellaisia voitaisiin ehkä jopa alkaa rakentaa meilläkin.
http://www.woehr.de/en/product-finder.html
Niin kauan kun poliitikot haluavat pitää sodan jälkeen syntyneen rakentamisen korruptiosysteemin pystyssä mitään uutta auringon alla ei ole odotettavissa.
Rakennuttaja perustaa yhtiön ja myy (tai vuokraa) asunnot.
Rakennuttaja eli perustajaurakoija eli “grynderi” saa yleensä suurimmat voitot koska ottaa myös suurimmat riskit (paitsi silloin kun ei ole kilpailua ja asuntoja tarvitaan neljällesadalletuhannelle helsinkiläiselle…). Silloin saa vain voitot, ilman riskejä.
Urakan kilpailutuksessa voittanut pääurakoitsija eli rakennusliike kilpailuttaa edelleen alihankkijat jotka taas kilpailuttavat omat alihankkijansa jne. Jotka tulevat maanantain aamulautalla töihin koko viikoksi.
Ja kaava tehdään siis joka tapauksessa tilaustyönä. Meteli nousee vain silloin jos esimerkiksi norjalainen hotellirakennuttaja tulee vakiintuneiden piirien ulkopuolelta ja kuvittelee saavansa saman kohtelun kuin “meidän pojat.”
Pyöräilij’autoilijajalankulkja,
Ymmärsitkö lainkaan, että ATT:n omistaa kaupnki itse?
Tässä lähes päivittäin katselen Kirlkonummen uutta komeaa kunnantalo: yhtä komea kuin Kakola. Ja layseöon Gunillantien laajennussuunitelmia.
Kyllä suomalainen arkkitehtuuri on nyt hakusessa. Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa konservatiiviksi.
Eläkkeellä oelva opettajatoverini asuu nykyään Puotilantiellä 60-luvulla rakennetussa elementtitalossa. Väljästi puistoon aseteteltuja kolmikerroksisia (hissitöömiä) taloja, Kyllä siellä viihtyy.
Olen myös olllut havitsevinani, että Kölnissä n 8 km päässä Kölnin tuomiokirkolta talot ovat samoin väljästi aseteteltuja.
Onks sinulla Osmo tuosta Sisselenkujan (?) hallinnollisesta solmusta lisätietoa jakaa?
Missä on Sisselenkuja?
Rakennuttaja = grynderi. Perustajaurakoitsija. Taho joka saa kaupungilta tontin, suunnittelee ja rahoittaa talot, pilkkoo hankkeen aliurakoihin ja myy asunnot. ATT on kaupungin omistuksessa, mutta toimii kuten yksityisesti omistetut rakennuttajat/rakennusliikkeet.
Kaavoittajan/lautakunnan tehtävä olisi toimia niin, että kaupunkikuvalliset ja muut yleiset tavoitteet (=veronmaksajien etu) tulisi huomioitua, nyt kaavoittaja/lautakunta toimii järjestelmän osana suoraan grynderin pussiin.
Tämä kohde on vain yksi esimerkki kaupungin tavassa toimia. Päättäjät ovat osa tätä järjestelmää, jossa pääasia on kaupungin ja gryndereiden yhteisten taloudellisten etujen maksimointi (symbioosi), ei kaupunkilaisten edun (=määrällisesti ja hinnallisesti sopivien asuntojen tuottaminen hyvässä kaupunkirakenteessa) vaaliminen. Osmokin vaikuttaa kannaotoissan enemmän kaupungin kassaa vaalivalta virkamieheltä kuin kaupunkilaisten etua ajavalta luottamusmieheltä
KariS
Ymmärrätkö nyt lainkaan mistä kirjoitat vai puratko vain pahaa oloasi? Tuolla alueella ei synny valtavia kaavoitushyötyjä kenellekään.
Valitettavasti nämä esimerkit ovat todellisia esimerkkejä Helsingissä ja sen eräässä läntisessä naapurikunnassa. Monimutkaisilla kirjallisilla kaavamääräyksillä ja virastojen ohjeilla on yllättäviä merkityksiä. Lauseet ja tarkoitukset pitäisi luetuttaa juristeilla ja kielitoimistolla ennen julkaisua.
Kaiken kruunaa vaatimus kiinteistön omistajien tasapuolisesta kohtelusta, järkeä ei voi käyttää ettei joku käytä päätöstä omien vaatimustensa perusteena.
Helsingin kaavoituksessa varaudutaan merenpinnan metrin nousuun. Koska meren pinta vaihtelee myös sääolojen seurauksena, kaavoituksessa määräyksenä on, että kaava kestää meren pinnan tilapäisen nousun 2,7 metriä nykyisestä keskivedenkorkeudesta. Tuon autohallin lattia on ilmeisesti vähän alle tämän 2,7 metriä, joten jollain nollaa suuremmalla todennäköisyydellä vettä voi tulla laittialle seuraavan sadan vuoden aikana.
Kyllähän tuo parkkiyhtiön hallinto on kaupungin ihan itse solmima. Taloyhtiöt omistavat parkkiyhtiön osakkeita ja ne saavat mankalana tietyn määrän parkkipaikkoja sekä joutuvat maksamaan huoltovastiketta, se hässäkkä on kaupunginsuunnitteluvirastossa itse turattu. Tilanne toki paranisi jos paikkoihin oikeuttavia osakkeita saisi ostaa erikseen, mutta pilkkahintaanhan ne menisi, koska niitä on tehty kaavamääräyksen nojalla ihan liikaa.
Toisaalta en kuitenkaan oikein usko etteikö kaupunki pääsisi parkkiyhtiön kanssa hyvin juttuun, tuossa vuosituhannen alussa Siitosen ollessa ylipormestarina Helsingin kaupunki täytti tyhjenyttä kassaansa nostamalla takautuvasti parkkiyhtiölle vuokraamansa maan vuokraa, ja parkkiyhtiöhän kiltisti maksoi. Kun vastiketta voi nostaa vapaasti niin mikäs siinä on maksellessa.
Tuo paikkojen vajaakäyttö johtuu muuten myös lämmitystolpista. Nyt jokaisella sähkötolpalla on oma avaimensa joka on annettu paikan haltijalle. Hallien käyttöastetta voisi kasvattaa älytolpilla, joihin kuka tahansa pysäköintiluvan haltija voisi tyrkätä lämmityspiuhansa.
Herttoniemenrannassa paikka sähkötolpalla maksaa jonkun 28 €/kk ja tolpaton siinä 5..10 €/kk, lähempänä merenrantaa vapaana on lähinnä tolpattomia paikkoja, vastaavasti metroaseman tuntumassa tolpallisia. Nuukemmat tietty ottaa talveksi tolppapaikan ja vie kesäksi auton avolaitumelle. Mikäs on viedessä, jos niitä hallipaikkoja on koko ajan taloyhtiössä vapaana.
Niitä tolpattomia paikkoja on muuten kadunvarsien lisäksi vaikkapa siinä Reginankujan päässä, sillä merenrantatontilla jonka alakerta kaavoitettiin nyt autohalliksi, tai ala-astetta vastapäätä olevan kirjaston tontilla, sillä joka muutettiin vastikään asuntokäyttöön. Ne kun häviävät talojen tieltä niin hallienkin käyttöaste voi kummasti nousta, kun kotteroa satunnaisesti tarvitsevat joutuvat ottamaan kalliimman paikan.
Toki toki. Itselleen kun kaavoittaa, saa parhaan palvelun.
Selvennetään nyt vielä kerran
Laajasalon kaavaluonnoksesta näki heti, että se on grynderin näkökulmasta laadittu, siinä on jätetty kokonaan huomiotta olemassa oleva rakennuskanta ja muu ympäristöön sopeuttaminen. Se, että paljastit luonnoksen takana olevan grynderin olevan kaupungin organisaation ei asiaa muuksi muuta.
Kaavoittajan ja etenkin kaavoitusta ohjaavan lautakunnan tulisi olla kaupungin asukkaiden etujen valvoja, ei tämän asumisen ympärille rakentuneen rahastuskoneen osa, kuten nyt näyttää olevan.
Silloin kun kaavoitetaan töydennysrakentamista, tuon kaltainen ulkopuolisellekin selkästi näkyvä, tulevalle rakentajalle räätälöity ratkaisu, luo helposti huonoa kaupunkiympäristöä jonka vaarana on alueen slummiutuminen kun uusi ei sovi olemassa olevaan ja ympäristösä tulee sekavaa, kuten tässä tapauksessa.
Ei ole kaupunkilaisten etu luoda huonoa ympäristöä, vaikka tässä tapauksessa ilmeisesti asunnot tehdään halvalla (toivottavasti myös myydään/vuokrataan edullisesti)
Ei ole kaavoittajalla tai lautakunnalla helppoa. Milloin tulee liian kallista ja jos yritetään palautteen mukaan tehdä kohtuuhintaista halutaankin sitä kallista.
Eikö olisi yksinkertaisinta pyörittää kustannusarvioita osana kaavoitusprosessia, nyt niillä ei ole mitään tilaa julkisessa keskustelussa.
Ihan vain tuosta grydereiden oman kaavoituksen prosessista tiedoksi seuraavaa:
Lukemattomat kerrat on ihmetyttänyt täydennys- ja kumppanuuskaavoituksessa asiantuntijana toimivan suunnittelijan rooli.
Jos asiantuntija valmistelee suunnitelmansa huolellisesti kaavoitettavasta alueesta vastaavan virkamiehen ohjauksessa ja vie niitä eri virastojen ylemmille virkamiehille nähtäville yhteistilaisuudessa, käy seuraavasti.
Henkilöt perehtyvät kuviin kiireidensä johdosta vasta tilaisuudessa, kun tilaisuuden jälkeen kerätään kaikkien läsnäolleiden valmistellut ja valmistelemattomat kommentit ja heitot huomataan että nämähän ovat ristiriidassa keskenään .
Usein on ihmetyttänyt mihin tätä kaavakonsulttia tai alueesta vastaavaa kaavoittajaa ylipääntänsä tarvitaan.
Voisiko ottaa uudelleen esille 90-luvun vapaakuntakokeilun ja kokeilla siirtää vastuuta sinne halintoalamaisten rajapintaan, kaavoituksessa ainakin tuottavuus ja laatukin paranisi.
ATT:n motiiveihin ja osaamiseen on kohdistunut epäilyjä, kannattaa tutustua oheiseen linkkiin ja erityisesti esityksen sivulle nro 14. “Kohtuuhintaisuuden vaikeus”.
Minulla on paperilla tallessa alkuperäinen esitelmä vuodelta 2011, silloin oli ATT:n nimissä.
Nyt huomasin ilokseni että alareunassa lukee RAKVV ja päiväys 2013, tieto siis liikkuu kaupungin organisaatioiden välillä horisontaalisesti.
Joku luottamusmiehen välikysymys oli alunperin priimusmoottorina.
http://www.hel.fi/hel2/helsinginseutu/Masu/Helander_050913.pdf
Tänään oli uutisissa, että kaavoituksesta vastaava päällikkö haluaisi purkaa kaikki suojaukset kantakaupungin ja muiden vanhojen kaupunginosien osalta. Liekö tämä oikeasti järkevää? Mikä järki on tuhota vanhat kauniit ympäristöt ylihintaisilla ja rumilla rakennuksiin ja alueisiin sopimattomilla rakennelmilla? Eikö olisi viisaampaa suunnitella ja rakentaa sinne, missä neliöhinnat ovat järkevämmällä tasolla ja julkiset liikennöivät kohtuuhyvin (juna- tai metroraseman lähelle).
Onko muuten niin, että kaavoituksesta vastaavat virkamiehet päättävät nämä suojeluasiat, eikä esim. kaupunkisuunnittelu- tai muilla vastaavilla lautakunnilla ole asiaan mitään sanottavaa?
Lautakunta ja valtuusto päättävät virkamiesten esityksestä.
Herttoniemen imaginaarisesta eritasoliittymästä 200 metriä kaakkoon. Minäkään en kyllä tiedä, mikä on Sisselenkujan hallinnollinen solmu, vaikka tällä suunnalla asun.
Ajatuksena olisi poistaa tulevasta, valmisteilla olevasta yleiskaavasta ns. rasterimerkintä, jolla osoitetaan kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittävät alueet. Tämä koskisi kantakaupungin lisäksi isoa osaa sodan jälkeen rakennettuja esikaupunkialueita, joilla tämä yleiskaavamerkintä nykyisellään on. Käytännössä tätä yleiskaavan merkintää on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulkittu usein niin, että juuri uutta ei saisi alueille rakentaa. Tästä syystä merkintä poistettasiin yleiskaavan osalta. Tavoiteena olisi siis tukea ennen kaikkea vanhojen lähiöiden ja lähiökeskusten mittavampaa täydentämsitä, ei esim. tuhota keskustan vanhaa rakennetta. Edelleen olisivat kaavoitusta ohjaamassa valtakunnallisesti määritellyt niin sanotut RKY-alueet (rakennettu kulttuuriympäristö), joihin mm. koko Helsingin kantakaupunki kuuluu. Samoin rakennussuojelumääräykset olisivat edelleen aivan mahdolliisia ja toivottuja asemakaavoissa. Kantakaupungin korkeaa rakentamista taas ohjataan erillisillä, kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymillä periaatteilla. Eli ns. vanhassa kantakaupungissa ei mittakaavasta merkittävästi poikkeavaa rakentamista edelleenkään sallita, vaan korkea rakentaminen ohjataan Helsingissä määriteltyihin paikkoihin.
Ei tuossa tarvitse olla vainoharhainen. Jokainen näkee, että tuossa on selkeä eturistiriita tulevien asujien ja kaupungin välillä.
Nykyinen järjestely, jossa kaupungilla on useampi rooli: omistaja, grynderi, kaavoittaja jne. on täysin kestämätön. Kuntien monopoli on kyettävä jotenkin rikomaan. Yksi hyvä keino on maanomistuksen kieltäminen kunnilta.
No rumia rakennuksia ei varmaan kukaan ainakaan tavoittele. Mutta Ilta-Sanomien uutinen on ns. ankka, Hesarin jutussa on selitetty paremmmin:
Eli siis suojelukaavat (yksittäiset talot, Pihlajamäki kokonaisuudessaan) on asia erikseen, kaikkea suojelua ei todellakaan ole kukaan purkamasas. Ja toi merkintä on muuten käytännössä koko Helsingin rakennetty alue, vähän yksinkertaistaen.
No neliöhinnat on alhaisimpia siellä missä on pienin kysyntä, eli mahdollisiman harva haluaa sieltä asunnon ostaa tai vuokrata. Et varmankaan tarkoita, että asuntoja pitäisi rakentaa nimenomaan sinne minne vähiten halutaan asumaan? Paremmat liikenneyhteydet eli lyheämmät etäisyydet ja vaikka mainitsemasi asemien läheisyys sinänsä nostaa hintoja.
Käytännössä suojelusta päättää kaupunginmuseo, koska oikeusistuimet ovat kallistuneet sille kannalle että kaupunginmuseon lausunto voittaa valitustapauksissa. Pulmallista tässäkin on se, että museoviranomainen on ihan samanlainen sektorispesialisti kuin vaikkapa liikennesuunnittelija. Kaupunkirakentamisella on monia hyviä päämääriä ml. rakennusperinnön vaaliminen, ja pääsääntöisesti tavoitteet ovat ristiriitaisia. Sen sijaan että nämä ristiriidat jotenkin punnittaisiin ja soviteltaisiin, niin nyt tää menee niin että joka sektori saa vuorollaan sanoa ei.
Sen jälkeen kun museoviranomainen on suojellut rakennuksen ja kaiken sen näköalavyöhykkeessä, ympäristöviranomainen pistää parin talon leveydeltä tien viertä rakennuskieltoon, jonka jälkeen liikennesuunnittelija piirtää vielä vähän isomman tien ja siihen nurmikenttää risteyksiin näkymäalueeksi. Tämän jälkeen jää ehkä semmoinen pieni lämpäre, johon voi kaavoittaa kerrostalon, ja johon liikennesuunnittelu vaatii neljän kerroksen maanalaisen parkkihallin ja jonka peräti kolmesa kerroksta asukasyhditys pitää liian korkeana.
Muuten, sekä “harvinaisuus tai ainutlaatuisuus” että “tyypillisyys” ovat suojeluperusteita.
Oulussa kaavoitetaan pelkästään kaupungin omistamalle maalle, asunnot on halpoja ja laadukkaita eikä Nimby ilmiö vaivaa.
Ei ole näin ainakaan siinä hallissa, johon Sisselenkujalta ajetaan. Eli kaikki lukot ovat sarjoitukseltaan identtisiä. Ei kuitenkaan auta mitään hallin käyttöasteen osalta, vaikka paikat eivät olekaan nimikoituja, koska niitä myydään ihan samalle yleisölle ja samalla hinnalla kuin jos ne olisivat nimikoituja. Niin kauan kuin Herttoniemenrannassa maksaa hallipaikka sähkötolpalla 28e/kk JA ne ovat silti vajaakäytöllä, on virkavirhe kaavoittaa lisää pysäköintiä mihinkään. No, vähentämässähän sitä ollaankin kahden kentän osalta, mutta ettäkö tarttis mihinkään näitä korvata — enpä usko. Jos paikan hinta saadaan edes lähemmäs markkinahintaa, niin kyllä nykyisiin halleihin alkaa mahtua. Mankalan voi purkaa, taitaa vaan olla niin, että 60-luvun päätöksiä eivät Hautala ja Hassi saaneet horjutettua.
Tuossa Laivalahden puistotiellä nuo uudet paikat ovat vaarantava virhe, koska ne syövät suoraan sen tontin kokoa ja siten potentiaalista rakennusalaa. Liian kalliita paikkoja kaupunginosassa, jossa on halleissa tyhjää. Sama kyllä koskee niitä toisenkin puolen jo olemassolevia paikkoja, joita vissiin ollaan lisäämässä. Se on joku 7 metrin kaistaleen verran isompi tontti, jos ei haluta hölmöillä. Joku kuutisen aaria.
http://goo.gl/lesmX6
Osmo puhui tuossa yllä jonkin Herttoniemenrannan pysäköintihallin hallinnollisesta solmusta ja kysyin siitä — arvellen, että samassa solmussa ovat. Pekka Pessi osasi kertoa ja olisihan tuo pitänyt minun jo tietääkin toki. En tiedä mikä on tarkoittamani hallin hallinnollinen osoite, mutta Sisselenkujalta sinne ajetaan, joten funktionaalinen osoite se lienee.
Onnistuin siis kysymään ilmeisen huonosti, koska kukaan ei tainnut ymmärtää mitä kysyin.
Mitenkähän tuo solmu sitten avattaisiin? Ilmeisesti Mankala-yhtiö pitäisi ensin purkaa, että mitään voisi tapahtua?
Saiskohan sieltä Oulusta ostettua osaamista? Voidaan maksaa helposti tuplat siitä mitä nykyisille tekijöille. Varmaan triplapalkkiokaan ei olisi vielä mikään kustannus hyötyihin nähden, jos saisivat tuotua mallin tännekin. Vinkki oululaisille osaajille: rätingit presikseen ja konsulttityötä myymään. Olisi täälläpäin virkavirhe olla ostamatta.
Asuntorakentamisen kasvattamisessa riittää hommia vielä tämänkin kokouksen jälkeenkin. Löysin ensimmäisen rahoituslaitoksen kirjoittaman tekstin, jossa sanotaan ylisuurien hintojen (ja lainojen) vaikeuttavan kasvua. Itse veikkaan, että tässä on soten vertainen rakenteellinen ongelma koko kansantaloudelle.
Ratkaisu on ylitarjonta halvoista tonteista, ei tonttihinnan maksimoinnista saatavat budjetintäytteet.
Toivottavasti jaksat perehtyä.
Lainaus rapparista Aktian Taloudellinen katsaus 3/2013:
Asuntokauppaa ohjaavat ostajien ja myyjien sentimentit. Epävarmuus on kaupankäynnille myrkkyä. Kun ostajat alkavat epäröidä, myyntiajat pitenevät. Ne, joiden on pakko myydä, joutuvat tinkimään hintapyynnöistään. Kun viidakkorumpu kertoo, että ollaan ostajan markkinoilla, paine hintatasoa kohtaan kasvaa.
Vaikka asuntojen reaalinen hintataso on hurja (kuvio 56), sitä tukevat muuttoliike kasvukeskuksiin ja uustuotannon tarjontarajoitukset. Siksi hintatason kalleus purkautuu vain osittain ja ehkä vasta pitkänkin ajan kuluessa.
Jos asunnot ovat ylihinnoiteltuja, asuntolainat ovat ylisuuria ja ne rasittavat velallista pitkän juoksuaikansa. Kun ylisuuri osuus kotitalouksien tuloista kuluu lainanhoitoon, se leikkaa henkilökohtaista kulutusta. Järjestelmä, joka tuottaa liian kalliita asuntoja ja liian suuria asuntolainoja, hidastaa yksityistä kulutusta ja elintason nousua. Kalliit asunnot ovat lähinnä ensiasuntoa ostavien ongelma. Ylihintojen kirouksen kantavat nuoret, työuransa alussa olevat lapsiperheet. Jos tulee asunnonostoikään “väärään aikaan”, elintaso kärsii 20–30 vuotta.
Jos kunnat hillitsevät muuttovirtaa tukemalla tarjontarajoituksia — esim. tonttipolitiikalla –, niiden verotulot kaventuvat pitkässä juoksussa. Jos kuntien (uudet) asukkaat maksavat ylisuuria asuntolainoja, lainanhoitokuluihin uppoava raha on pois siitä kulutuksesta, joka vahvistaisi paikallista taloudellista toimeliaisuutta ja työllisyyttä. Tonttimyynnin tuloja maksimoivan ja/tai rakentamista rajoittavan kunnallispolitiikan vaikutus aluetalouden elinvoimaan voi olla pitkäkestoisesti negatiivinen.
Pääkaupunkiseudulla asuntojen keskihinta on 2.2 kertaa muun maan keskiarvoa korkeampi. Hintaero on historiallista huippua. Pääkaupunkiseudun asuntojen kalleus rajoittaa sekä maassamuuttoa että maahanmuuttoa. Hyvinä vuosina pääkaupunkiseudun kireä asuntotilanne rajoitti kansantalouden kasvua. Se oli kansallisen tason ongelma. Elpyvässä Suomessa työpaikat ovat entistäkin keskittyneemmin kasvukeskuksissa. Siksi huonosti toimiva asuntomarkkina on talouskavun krooninen rasite.
Pääkaupunkiseudulle sijoittuvien kohtuuhintaisten (vuokra-asuntojen) rakentaminen on elintärkeää. Ellei asuntojen tarjonta kasva, maahanmuuttajat eivät pysty asettumaan sinne missä heitä tarvitaan, kasvukeskuksiin. Eivätkä siihen pysty maassamuuttajatkaan.
Jos kohtuuhintaisia asuntoja rakennetaan merkittävässä määrin pääkaupunkiseudulle, se heijastuu olemassa olevan asuntokannan hintakehitykseen. Monen viime vuosina kalliilla ostetun asunnon arvo ei tule kehittymään niin kuin ostopäätöstä tehtäessä uskottiin. Tämä on pakko hyväksyä.
Yllä kuvattujen asuntohintamallien perusteella asuntohintojen voi odottaa heilahtelevan jatkossakin. Hintavaihtelu on voimakkaampaa maissa, joissa asuntolainat ovat vaihtuvakorkoisia. Talous, joka antaa tilaa asuntohintojen pitkäkestoiselle ylihinnoittelulle, toimii epäoptimaalisesti. Silloin markkina (=kilpailu) ei toimi ja/tai paikallinen (tontti)politiikka toimii kansakunnan etua vastaan. Pitkässä juoksussa asuntojen kohtuullinen hintataso ja asuntomarkkinoiden vakaa kehitys ovat hyvin toimivan talouden tunnusmerkkejä.
Kilpailu ei poista asuntojen hintavaihtelua, mutta vain se takaa, että ylilyönnit ovat ohimeneviä.
http://www.aktia.fi/katsaukset
Taloudellinen katsaus 3/2013 s. 60.
“Pulmallista tässäkin on se, että museoviranomainen on ihan samanlainen sektorispesialisti kuin vaikkapa liikennesuunnittelija”
Kaavoittajan ja rakvv:n kanssa käydyissä neuvotteluissa on ollut esillä epäluottamus museoviranomaisten osaamiseen. Toimija ei saa viranomaisia samaan pöytään ja kompromissit eivät ole mahdollisia.
Asiassa auttaisi jos museoväki palkkaisi pari SAFA arkkitehtiä niin lausuntoja ei lähtökohtaisesti vastustettaisi, kysehän on siitä voidaanko tai pitääkö suojella muilla kuin arkkitehtoonisilla perusteilla.
Kuten mainitsit tyypillisyys ja tavanomaisuus ovat yleisen säilyttämisen näkökulmasta museoviranomaisen mielestä tärkeitä, todellisille ammattilaisille taas on tärkeää säilyttää jonkin tietyn nimekkään kolleegan tuotanto täysin koskemattomana. Kun näistä edellisistä tapahtumista jää selvittämättömiä asioita kaivelemaan on seuraavalla kerralla jo pohja valmiina.
Voisikohan tuohon suojelua koskevien lausuntojen käsittelyyn ja suojelun rajaukseen perustaa jonkin lauta- tai toimikunnan niin ei asiat olisi aina yksittäisistä näkemyksistä kiinni.
Herttoniemenrannassa Reginankujan ja uusien rakennusten väliset pysäköintipaikat (kaikki uuden tontin ja Reginankujan väliset) ovat aikamoista tuhlausta, koska tontille mahtuisi rakentamaan enemmän ja silti sisäpiha voisi olla isompi. Myös kaakkoiskulma olisi syytä rakentaa kääntöpaikalle asti ja siitä ehkä noin puoliväliin tuota kääntopaikalta ekaan mutkaan menevää suoraa.
Hallinnollinen solmu ei ole pätevä peruste tehdä ylimääräisiä parkkipaikkoja sinne tänne kun hallit ovat vajaakäytöllä. Voitte vedota kaavoituksessa siihen, että alueella on jo nämä paikat, ne vain tulee saada käyttöön.