Lausunto kaupunginhallituksella aloitteesta toimitilojen muuttamisesta asunnoiksi
Björn Månsonin (rkp) aloitteessa esitetään, että kaupunki suhtautuisi suopeammin toimitilojen muuttamiseksi asunnoiksi, koska toimitiloista on ylitarjontaa ja asunnoista pulaa. Tämä on b-asiana, eli valmistelija ei ole paikalla. Kannattaisi melkein olla, sillä asia on periaatteellisesti tärkeä. Olen puhunut tästä moneen kertaan.
Asuntojen ja toimistojen suhteelliset hinnat kertovat sijainnin suhteellisesta haluttavuudesta. Asunnoista maksetaan enemmän siellä, missä on hyvä asua ja toimistoista enemmän siellä, missä toimiston toimintaedellytykset ovat hyvät. Nämä ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Toimistot eivät viihdy Etelä-Helsingin sumpuissa, jossa taas asukkaat viihtyvät oikein hyvin. Kannattaisi hyväksyä muutoksen suunta, jossa asuminen kantakaupungissa lisääntyy ja toimistotila vähenee tai lisääntyy selvästi hitaammin. Suunnittelijan pöydällä taas toimistot on kätevät sirotella pieniksi yksiköiksi pitkin lähiöitä, niin kaikilla asukkailla on työpaikka kävelyetäisyydellä. Harmi vaan, että se on jonkun muu työpaikka. Työpaikat taas hyötyvät työpaikkakeskittymistä (vrt. Keilaniemi). Jos toimistot eivät halua tulla ripotelluiksi hajalleen pitkin lähiöitä, niitä ei kannata ripotella.
Teollisuus ja varastointi on kaupungissa välttämätöntä, mutta niidenkin sijoittumisessa pitäisi noudattaa suhteellisen edun periaatetta. Ne ovat hyvin tilaa vieviä, kun asiaa mitataan työpaikkojen määrillä pinta-alaa kohden. Siksi ne eivät hyödy juuri metroaseman läheisyydestä (Herttoniemen teollisuusalue). Kuuntalisin markkinoilta tulevia viestejä tässäkin.
Työpaikkojen suunnittelu on hyvin vaikeata, koska kaavalla ei voi pakottaa ketään rakentamaan mitään. Hyvät työpaikkakeskittymät syntyvät usein ihan vahingossa suunnittelijan ajatuksia liiemmin kunnioittamatta. Niin pitäisi voida tapahtua.
Voi hyvinkin olla, että optimaalisessa rakenteessa työpaikat ovat melko voimakkaasti ryvästyneitä, mutta eivät keskittyneet yhden suuren keskuksen ympärille.
Poikkeamislupa Länsisatamassa
Lemminkäinen haluaa siirtää rakennusoikeutta kahyden vierekkäisen tontin välillä. Kaikki kaavoitetaan kahteen kertaan. Ensin kaupunki tekee tiukan kaavan, sitten rakennusliike suunnittelee talon vähän kaavaa paremmin ja sitten kaavaa muutetaan. Nyt se menee kuitenkin pikkeamisluvalla.
Täydennyskaava Pitäjänmäellä
Radan varteen rakennetaan kuusikerroksinen toimistotalo. Naapuritontin asukkaat eivät tästä pidä.
Raideliikenteen asemat ovat oivia toimistotilojen paikkoja niin, että asemalta on vain kävelymatka toimistoihin. Näin työmatkaliikenne voi positiivisesti toimia Helsingin ydinalueilta myös toiseen suuntaan.
Pasila on itseasiassa erinomainen toimistokeskittymä (jossa on myös asuntoja), vaikka betoniajan arkkitehtuuri ei kaikin osin ole onnistunutta ja kävelyreitit eivät ole loogisia. Paikan erinomaisuutta lisäisi vielä metropysäkki.
On se muuten ihme, että Helsingin metrolinja ei pysähdy / kulje Pasilassa.
On aika turha kritisoida yritysten sijaintia Herttoniemessä metroaseman läheisyydessä omalla tontillaan, kun sallii siirtolapuutarhan jatkaa hiljaiseloaan kaupungin veronmaksajien omistamalla ja subventoimalla alueella kävelymatkan päässä metroasemalta.
Voittepa saada muutaman autonkin pois pendelöintiruuhkista. Paljonkohan Helsingin keskustassa on työpaikkoja enenmmän kuin työntekijöitä niihin?
Hyvä asuminen (mitä kaikkea sitten kattaakin) on kovin rajallinen pohja asuntojen hintojen arvioinnille. Asumisen hyvyyden vaikutusta voisi ehkä yrittää lähestyä niin, että samassa paikassa olevan asuntokesittymän ja toimistokeskittymän (ei yksittäisten erillisen toimistojen) hintasuhdetta verrattaisiin toisten keskittymien hintasuhteisiin. Näin molempien käyttömuotojen hintoihin samaan suuntaan vaikuttavat tekijät (esim. liikenteen sujuvuus, paikan status, työpäaikkojen läheisyys) saataisiin paremmin eliminoitua laskukaavasta pois.
Ei kai uusia varastoalueita ja tilaa vievää teollisuutta ole uusille käyttönotetuille alueille juuri kaavoitettu (kaavoittajatkin ymmärtävät jotain 🙂 ). Ehkä kehä III:n toinen puoli alkaa jo olla lähin paikka, minne tilaa vieviä tuotantotiloja kannattaa rakentaa. Pääkaupunkiseudun tarpeita palvelevat tilaa tarvitsevat yksiköt voisivat toimia hyvin siellä, mistä maata saa halvalla, mutta etäisyys ei ole liian suuri (= hieman kauempana kehä III:sta). Koko valtakuntaa tai maailmaa palvelevien yksiköiden ihannesijainti on ehkä missä vain Keski-Suomeen asti, riittävien liikenneyhteyksien lähellä. Nämä yritykset eivät juurikaan tarvitse pääkaupunkiseudun työvoimareservejä, joten työvoima ei niitä vedä lähelle Helsinkiä (vaan korkeintaan logistiikka).
Jo mainittujen syiden lisäksi mieleen tulee vielä työpaikojen oma sisäinen dynamiikka, joka tyypillisesti ohjaa niitä keskittämään toimintojaan yhteen pisteeseen. Tässäkin blogissa usein keskusteltuihin työpaikkojen toimintojen välisiin synergioihin (tarve vierailla naapurifirmassa) en oikein usko, mutta työvoimasynergiat (yliopistot, puolisot, työpaikan vaihtajat) vetävät niitä samoihin paikkoihin. Koska työpaikkoja ei yleisesti pidetä maiseman koristuksina eikä asuinviihtyvyyden lisääjinä, ne on ehkä hyväkin pakata (rumiksi) nipuiksi.
Yksi keskeinen ryväsrakennetta määräävä tekijä on liikenne. Työpaikat keskittyvät asuntoja selvemmin hyvien liikenneyhteyksien varteen (työmatkat, tavaroiden kuljetus). Siksi nauhakaupunki tai verkostokaupunki on niille aika luonteva ratkaisu (tai verkostoitunut maa, tyyliin Helsinki – Tampere – Turku). Yksi keskus käy tosiaan aika nopeasti epäoptimaaliseksi (hajaantuminen erillisiin solmukohtiin alkaa ehkä jo 5000 asukkaan kunnissa).
Jos esikaupunkialueen asukkaan työpaikka ei sijaitse keskustassa, ei hänellä ole suurta tarvetta käydä siellä. Jos toimistoja muutetaan asunnoiksi, muuttuu keskusta esikaupunkialueiden näkökulmasta yhä merkityksettömämmäksi. Mietin että onko pitkässä juoksussa seurauksena yhä suurempi elämäntyylien eriytyminen, jossa kantakaupungin asukkaat elävät urbaania unelmaansa, ja miljoona esikaupunkialueen asukasta elää omaa elämäänsä esikaupunkialueilla?
Keskustassa olevien työpaikkojen määrän vähentyminen taitaa myös tarkoittaa joukkoliikenteen käytön vähentymistä. Karkeasti sellaiset 2/3 keskustassa työskentelevistä tulee sinne joukkoliikenteellä ja 1/3 autolla. Esikaupunkiaueiden työpaikkakeskittymissä luvut ovat ihan jotain muuta, varsinkin esimerkiksi nopeasti kasvaneella Keski-Vantaan työpaikka-alueella.
Miksi yleensä säädellään toimitila vs. asuminen käyttöä? Jonkun raskaan teollisuuden vielä jotenkin ymmärrän, mutta kunnalla ei pitäisi olla mitään sanottavaa siitä, onko jossain liikkeitä, toimistoja vai asuntoja. Vallankäyttö on kivaa, mitään muuta syytä sääntelyyn en näe.
Nuo kaksi muuta kuuluvat samaan kategoriaan. Olen ennenkin sanonut, että Länsisataman alueen kaava on tehty liian kevyesti. Tuo todistaa sen. 🙂 Alueesta olisi pitänyt tehdä kaupunkimainen. Mitä tontilla tehdään, kuuluu ennen kaikkea tontin omistajalle. Kerros luvun sääntely kaupunginosittain riittää, jos välttämättä halutaan ohjata. Eli on kahden kerroksen kaupunginosia ja kuuden kerroksen kaupunginosia.
Länsisataman raskaampi kaavoitus kaatui pysäköintinormiin. Asukkaita olisi saatu mahtumaan enemmänkin, mutta autoja ei kohtuukustannukjsin. Sitä on vaikea ymmärtää, miksi alueelle ei olisi voinut rakentaa enemmän asuntoja autottomille.
Juurikin näin. Työmatkat Helsingissä sujuvat lähiöstä keskustaan – miksei myös toiseen suuntaan. Poikittainen liikkuminen (Hakunilasta Leppävaaraan tai Soukasta Tikkurilaan töihin) on lähes mahdotonta.
Uudenmaankatu 40:n kiinteistö on hyvä esimerkki nuhjuisesta toimistorakennuksesta, josta remontoitiin komea asuintalo. Tällaisia soisi keskusta-alueelle enemmänkin.
Tuo konttorien muuttaminen asunnoiksi tarkoittaa että omistavalle luokalle annetaan melkein lupa painaa rahaa kun neliöhinta kolminkertaistuu yhdessä yössä.
Toisekseen, verottaja varmaan huomaan ansiottoman arvonnousun ja keksii kiinteistölle lisäveron. Tämä käytännössä pakottaa rahastamaan kiinteistön mahdollisimman pian ja konttorit katoavat Helsingistä.
Hyväveliverkostoille myös oiva tapa päästä ”sääntelemään” kuka saa rahastaa ja kuka ei? Eihän tuota etuutta taviksille kai ole tarkoitettu?
Erinomainen aloite Månsonilta!
Toivottavasti KSV on tilanteen tasalla: toimistorakennusten runkosyvyydet ovat tyypillisesti niin suuria, että keskelle rakennusta ei saa aikaan mielekkäitä asuintiloja, etenkin kun on myös muita hankaloittavia tekijöitä.
Kerrosala – se kallis – kuitenkin lasketaan ulkoseinien mukaan. Pitäisi olla mahdollista vähentää käyttämättä jäävä ala ja siirtää se muuhun osaan tonttia, ml. lisäkerrokset. Onnistunee asemakaavalla.
Monissa maissa sallitaan näissä tilanteissa ikkunattomat asuinhuoneet: olen itsekin teettänyt vanhasta teollisuusrakennuksesta ostaamaani ”loftiin” sellaisen ja minulle se sopi, mutta ei se mikään yleispätevä ratkaisu ole.
Järkevintä on jättää joustavuutta sekä byrokratian että rakennustekniikan suhteen jotta tarpeen tullen voidan nopeasti ja vähäisin kustannuksin muuttaa asuntoja toimistoihin ja vice versa. Trendi keskustan osalta on tällä hetkellä kohti asuntoja (kiitos asuntojen alikapasiteetin ja toimistojen ylikapasiteetin), mutta on ollut aikoja, jolloin toimistokiinteistöjen kysyntä keskustassa on ollut asuntoja suurempaa. Kun keskustarakennusten elinikä on joka tapauksessa ”vuosisatoja”, niin melkoinen osa niistä tulee näkemään eri käyttötarkoituksia elinkaarensa aikana.
Kaavavaiheessa in kiva skitsata ja luonnostella. Ei tarvitse murehtia rakennuksen korkeusasemasta, autopaikoista, elinkaaresta tai ylipäätänsä reaalimaailmasta.
On käsittämätöntä että näiden luonnosten pohjalta kirjoitetaan erittäin yksityiskohtaisia kaavamääräyksiä. Jos nykyinen määräysten sisältö halutaan pitää jatkossakin, pitää suunnitelmat viedä loppuun saakka kaavavaiheessa ja kirjoittaa niiden pohjalta yksityiskohdat.
Tuossakin vaihtoehdossa on haasteena kaavavaiheen yksityiskohtien ikääntyminen, viimeisiä kun rakennetaan vuosien kuluttua kaavan vahvistumisesta.
Miksi kaavoittajan pitää ylipäätään määrätä jonkin rakennuksen käyttötarkoitus? Varsinkin toimisto- ja asuinrakennusten kohdalla tämä tuntuu melkoisen absurdilta ja kun teollisuuskin on nykyään enimmäkseen siistiä sisätyötä, en ymmärrä miksi kaupungin virkamiehen pitäisi yrittää arvailla mihin mikäkin sopisi parhaiten, sen sijaan että annettaisiin markkinoiden toimia asiassa. Asunnot sijoittuisivat sinne missä ihmiset haluavat asua ja toimistot sekä teollisuustilat sinne mihin yrittäjät katsovat niiden parhaiten sopivan. Tällainen jostain 1800-luvun saasteongelmista lähtevästä ja toimintojen erotteluun perustuvasta kivan selkeitä erivärisiä karttoja tuottamaan pyrkivästä näennäistieteellisestä funktionalisesta kaupunkisuunnittelusta pitäisi päästä eroon. Tää aiheuttaa vain turhia jäykkyyksiä ja sitä kautta suuria kustannuksia, joita me kaikki maksamme. Samalla luodaan turhaa liikennettä ja kuolleita kaupunginosia jne. sijoittamalla toiminnot väkisin eri alueille.
Jos jollakin lukijalla on hyviä perusteluja sille, miksi toimintojen sijoittelua tulisi nykyisellä tavalla säädellä, niin kuulisin mielelläni.
Kaavoitusta täytyisi muutenkin uudistaa, toisena räikeänä ongelmana esim. pysäköintinormit, jotka tekevät perinteisestä kaupunkirakentamisesta (Punavuori, Töölö, Kallio jne.) käytännössä mahdotonta.
Mitä jos ajateltaisiin koko kaavoitus puhtaalta pöydältä? Mitä jos kaavassa määritettäisiin kullekin tontille (mahdollisen rakennussuojelun lisäksi) ainoastaan korkein sallittu räystäs/harjakorkeus? (jotta voidaan säädellä alueen toimintotiheyttä mm. liikenteellisistä syistä). Mitä muuta olisi syytä säädellä, jos mitään?
Asuntotilanne on (poliittisen) tahdon asia. Toimistotilojen vacancy rate sen todistaa. Kaavoittaja on tahtonut toimistoja joten niitä on liikaa, päinvastoin kuin asuntoja.
Muutoin olen sitä mieltä, että kantakaupunkiin tulee rakentaa asuntoja opiskelijoille, ei hitas-arpajaisiin.
Oikeesti? Kukaan ei halunnut rakentaa korkeempaa? (Sisältäen autopaikat)
Vai tarkoitatko, että kun ensin oltiin sidottu kädet rakennuksien korkeudella ja sitten autopaikoilla ja sitten monella muulla asialla, tästä kokonaisuudesta ei saatu enempää kerrosneliöitä?
Autopaikat olisi jouduttu louhimaan kahteen kerrokseen. Kun olleen meren pinnan alapuolella täyttömaalla., sille tulee aikalailla hintaa.
Oikeassa kantakaupungissa on päästy huomattavasti suurempiin tehokkuuslukuin ilman korkeampaa raketamista, mutta autoja sinne ei mahdukaan.
Mika on lukenut Marxinsa, mutta unohtaa, että se aate meni jo konkkaan Neuvostoliiton myötä. Markkinat tuottavat parempaa kaupunkisuunnittelua kuin virkamiehet tai poliitikot – se vain on niin.
Lopulta myös ”omistamaton luokka” hyötyy, koska asunnot ovat halvempia kuin (liikaa) säännellyssä yhteiskunnassa. Suomen asuntopolitiikka on epäonnistunut ja sen me näemme valitettavasti hintatasossa.
Paloturvallisuus ehdottomasti edellyttää, että jokaisesta huoneesta on varapoistumistie (= ikkuna). Ei virkamies, tai edes poliitikko, voi sallia kellekään riskiä kuolla tulipalossa varatien puuttumisen takia.
Suomen ja pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka ei taida olla ihan noin suoraviivaista ja simppeliä kuin esität. Asuntosijoittajilla on ollut 15 vuotta onnenpäivät kun lama-ajan jäljiltä halvalla saadun omaisuuden hinta on kivunnut taivaisiin, ja toki samalla vuokratuotto on tuonut tasaista tuloa sijoittajalle.
Tällä hetkellä mm. yksiömarkkinat ovat rankasti ylikuumenneet ja Vuokraturvakin on alkanut kotiuttaa noista voittojaan. Eli velkarahalla pelaavat mattimyöhäiset höynäytetään ostamaan kuplahintaiset kanakopit tolkuttomalla hinnalla, ja samalla tankataan toimistotiloja sääntelyn vapauttamisen toivossa.
Tämä näin marxilaisena mielipiteenäni asiasta, jännityksellä odotan että tuoko tuon sääntelyn purku jättipotin sijoittajille ja kenellä jää musta pekka käteen.
Asuntokaupassa, kuten muussakin kaupassa tavoitteena on voiton maksimointi, se halpa asuntotuotanto voi onnistua jenkkilässä kilpailun kautta(oikeisto-oikeisto tilanne, kaavoituspolitiikka taitaa olla myös vähän eri?), mutta viher-vasemmisto-oikeistolainen politiikan jakauma tuntuu aina menevän siihen että kokoomus höynäyttää muita ja osaa pelata sääntelykorttinsa oikein.
Muistelepa vaikka Sukarin Ideapark-hanketta Vihdissä, Vapaavuoren kommentointia ja piakkoin Lommilaan tulevaa kaupan suuryksikköä. Missä säänneltiin, kenen kustannuksella, toteutuiko markkinatalous ja syntyikö kamala automarkettikeskittymä?
Sääntely-korttia voi ja saa käyttää vapaasti kun sellaiset lyömäaseet on annettu äänestäjien toimesta käteen. Olisin itse sitä mieltä että jos jotain omistaa niin tehköön omaisuudellaan mitä lystää kunhan ei ydinreaktoria tai muuta ympäristöä vaarantavaa luvatta rakenna.
Eli mielipiteeni lyhyesti:
– Sukari rakentakoon Ideapark:insa
– Toimistoissa asuttakoon jos siltä vaan tuntuu
– Sääntely esim. ydinvoima-alalla on lähes toivottavaa.
Ja toki meissä kaikissa asuu pieni marxilainen, meillä saattaisi olla sosiaalista halpaa asuntotuotantoa jos Haka olisi vielä kehissä mukana mutta oikeistolainen hallitus päästi sen konkurssiin. Mahtoi vasemmistoa harmittaa. (omaa mutu-tuntumaa, kuten kaikki kirjoitteluni).
Tavallaan toki hupaisaa että Koivisto oli yksi laman arkkitehdeistä joka kaatoi Hakan, STS:n jne.
Toimistotalojen rungot ovat tavanomaisesti asuintalojen runkoja syvempiä. Helsingin keskustassa tämä ei välttämättä ole ongelma, koska:
(1) Monet toimistokiinteistöt ovat entisiä asuinkiinteistöjä. Runkosyvyys on tällöin asumiseen sopiva.
(2) Etenkin keskustan ruutukaava-alueella on rinnakkain toimisto- ja asuintaloja. Ruutukaavan johdosta yhdellä talolla (pl. katujen kulmat) ei tyypillisesti ole naapureista merkittävästi poikkeavaa runkosyvyyttä.
Väljemmin rakennetuilla toimistoalueilla (Pitäjänmäki, Vattuniemi) poikkeavia runkosyvyyksiä esiintyy. Toimistotalon muutosprojekti asuintaloksi kannattanee tuolloin aloittaa tilaamalla puskutraktori. Onnistuneistakin muutoksista on toki esimerkkejä – esim. Helvarin tehdas Pitäjänmäentiellä.
Oikein hyvä kirjoitus, Osmo.
Tyhjää toimistotilaa on Stadissa valtavasti.
Eihän tuossa ole mitään ongelmia. Liikenne kehien suuntaan toimii moniin muihin kaupunkeihin verrattuna ihan hyvin henkilöautolla. Vähän hidastelee, jos haluat välttämättä osua siihen vartin aamuruuhkaan. 🙂
Teimme valintamme jo 50-luvulla, kun lähdimme rakentamaan lähiöitä. Siihen typeryyteen ei auta vaikka ajaisimme kuinka paljon tahansa tyhjillä busseilla pitkin Espoon metsiä. Nekin tukirahat kannattaa mielummin panna liikenneinvestointeihin niin, että henkilöautoliikenne toimii entistä paremmin. 😉
On ihan toinen asia, oliko valittu lähiörakentamienn mitenkään järkevää. Jos haluamme parantaa joukkoliikenteen mahdollisuuksia, se tehdään kaavoituksella, ei syytämällä miljoonia kannattamattomaan toimintaan. Nykyisellään joukkoliikenne ei ole kestävällä pohjalla.
Toimistot sopivat hyvien joukkoliikenneyhteyksien varteen junaradan viereen, jossa on liian meluisaa asuinrakentamiselle.
Mitä ihmettä? Pysähtyyhän siellä jo A-, M-, I-, K- ja N-tunnuksin ajettavat metrolinjat, joita nyt vain kutsutaan edelleen vanhahtavasti nimellä ”lähijuna”, vaikka metrorataa ajavatkin.
Kovin monet tahtoo ajaa autolla, mutta perin harvat tahtoo asua sen väylän vieressä, josta ne monet ajaa. Tuloksena on aika älytön hajanainen kaupunkirakenne, joka pakottaa hankkimaan perheeseen kaksi autoa joilla vanhemmat kuljettavat lapsiaan joka paikkaan, kun muuten ei pääse. Autottomia pidetään jonkinlaisina invalideina, vanhan miehen kauhun paikka on kun kortti menee. Sitten alkaa menovesi kallistua samaan aikaan kun reaalitulot laskee. Se aika on nyt. Nyt pitäisi paikata menneen ajan virheitä.
Eiks tää olisi juuri toivottavaa, sillä lähiöomakotiasujilla ja kantakaupunkiasujilla on keskimäärin ihan omat elämätyylinsä ja kummatkin haluavat esimerkiksi kehittää omaa ympäristöään varsin eri tavoin?
Voimme kuitenkin rakentaa Helsinkiin lisää (kanta)kaupunkia, koska sinne on selkeästi tunkua ja tilaa kyllä riittää¹.
Mitä useampi ihminen, joka haluaa asua kantakaupungissa, myöskin voi asua kantakaupungissa, niin sitä useampi ihminen voi asua lähiössä siksi, että haluaa asua siellä eikä siksi, että on pakko, kun lähempänä keskustaa ei ole varaa asua.
¹) Tilaa kyllä riittää, paitsi kaavoittajan ikiomilla karttalehdillä, joiden mukaan maa on ikuisesti loppu ja ainoa enää tehtävissä oleva asia on pakkoliittää Pohjois-Karjala Helsinkiin, jotta saadaan tilaa uusille motariliittymille, lähiöille ja omakotitaloille.
On siinä nyt kuitenkin semmoinen pikkuero, että Herttoniemen siirtolapuutarha on 10 hehtaaria ja teollisuusalue 80 hehtaaria. Viikintien liittymä on suoja-alueineen 10-15 hehtaaria, ja Herttoniemen metroaseman kohdalla Itäväylä kolmen Mannerhermeinintien levyinen. On hieman vaikea ymmärtää miten minkään näistä ottamista korttelirakentamiseen estää se että jotain toista ei ole otettu, ja varsinkaan sitä miten kaikki kerralla vaatimus edistää sitä.
No jaa, on siellä tilaa noin yhteen autoon kolmea tai neljä asuntoa kohti, ja ihan hyvin mahtuu ajamaankin. Ongelma ei ole autot autoilijoista puhumattakaan, vaan vinksahtanut ajatus että ensin mietitään miten kaikki mahdollsiest autot mahtuu ja sitten mietitään että josko tehtäisiin talojakin jäljelle jäävään tilaan. Liikenne, autotkin, sopeutuu kaupunkiin eli ei siitä tule huolehtia, sen kun tekee kaupunkia.
On kiistaton tosiasia, että Herttoniemen yritysalue on suuri alue, vaikkakin teollisen toiminnan on paljolti korvannut autokauppa alihankkijoineen. Minusta on varsin asiakasystävällistä, että sijainti ohjaa auton huoltoon vienyttä siirtymään joukkoliikenteeseen päiväksi tai muutamaksi!
Silti: kaikki siirtolapuutarhat ja ikimuistoisten nautintaoikeuksien mökkialueet täydennysrakentamiseen kelpaavilla alueilla pitäisi ottaa suurennuslasin alle, ja metron varsi etunenässä.
Pitäisi, ja toki tiedän, ettei oteta. Ei niin kauan kuin tärkeä yhteiskunnallinen (luottamushenkilöiden) etu vaatii säilyttämistä.
Juuri noin! Koska aloitetaan talkoot ja piirretään uudet kaavat Meilahteen sekä Haagaan? 🙂 Munkkiniemeen onkin jo olemassa kaava, kunhan sitä noudatettaisiin.
Kalle,
Jos tarkoitat Munkkiniemen kaavalla Elien Saarisen kaavaa, niin kyllä se ulottuu Haagaankin.
”On se muuten ihme, että Helsingin metrolinja ei pysähdy / kulje Pasilassa.”
Siinä ihmettelemistä niin paikkakuntalaisille kuin käypäläisille. Helsingin nykyisessä yleiskaavassa on vielä varaus Pasilan metrolle, mutta tulevassa ei taida olla.
Nyt uskotaan ”pikaratikkaan” ja Pisaraan.
Taa ollan päsäty Pisran, joten pistän siitä taas ylös omia ajatuklsiani. Eli siis toistan niitä.
NYT ON NOSTETTAVA PISARA PÖYDÄLLE
Kun jotakin kerran tehrähän se tehrähän sitten kunnolla. Ja kun jotakin kerran hankitahan, hankitahan sitten kunnollista.” (Sananlasku Kannukssta)
Pisara eli lähijunarata Pasilasta Töölön, Rautatientorin, Hakaniemen ja Alppilan kautta takaisin Pasilaan on nyt hyvin pitkälle suunniteltu, ja rahoitustakin valmistellaan. Radan tarpeellisuus on jokseenkin mutta ei aivan selvä.
Nyt kun Pisara rakennetaan seuraavaksi 150 vuodeksi, kannattaa selvittää tulisiko se toteuttaa oleellisesti toisin tavoin. Silloin rata myös tarjoaisi suoran junayhteyden lentokentältä Meilahteen ja Töölöön ja suoran lähijunayhteyden Meilahden klinikoille. Sekaannuksien välttämiseksi käytän radasta paremman puutteessa nimeä Hurma-rata.(Huopalahti – Ruskeasuo – Alppila)
Ehdottamani rata lähtisi Huopalahdesta maan alle jatkaisi Ruskeasuon sekä Meilahdessa HUS:in klinikoiden alta Töölöntorille. Sieltä edelleen Kampin kautta Rautatientorille, Hakaniemeen, mahdollisesti Alppilaan, edelleen Pasilassa maan alla Käpylään, jossa liittyisi Keravan kaupunkirataan. Vaikuttaa nimittäin aika hankalalta yrittää saada rata maan päälle Pasilassa, joten seuraava asema eli Käpylä on helpompi.
Kamppi – Rautatieasema – Hakaniemi -rata kulkisi samassa tasossa kuin metro. Tämä merkitsee sitä, että Töölön metroa ei voi toteuttaa, mutta toisaalta tämä rata on sama kuin Töölön metro.
Radan pituus olisi noin 12–13 km. Maanalaisia asemia siinä olisi kuusi tai seitsemän. Pisaran kustannukset ovat noin 800 Me ja radan pituus 8 km, asemia riisutussa versiossa vain kolme. Kustannuksia tulisi siis arviolta 1200–1400 Me eli lisää 400–600 Me. Iso raha, mutta ei sen suurempi kuin Länsimetron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen. Ja tämä ratkaisu parantaisi oleellisesti pääkaupunkiseudun liikenneoloja.
Periaatteessa, joskaan todennäköisesti ei käytännössä radalla voisi liikennöidä metrokalustolla. Tulevaisuudessa olisi luonnollista, että paikallisjunia liikennöi HSL.
Laskin mielessäni, että ainakin kaksi reittiä voi kulkea tätä kautta: Kehärata Helsinki – Tikkurila – Lentokenttä – Huopalahti – Helsinki ja kaupunkirata Kauklahti – Helsinki – Kerava. U-, S-, L- ja Y-junat tarjoaisivat siis lännen suunnasta suoran yhteyden Pasilaan ja Helsingin keskusrautatieasemalle.
Meilahden sairaala- ja opetuskompleksin päivittäisten käyttäjien lukumäärä – henkilökunta, opiskelijat, poliklinikkakäynnit, magneettikuvaukset, omaisvierailut jne. – on siinä 10 – 12.000. Käyttäjiin on lisättävä vielä Folkhälsan, työterveyslaitos, Aktiivi-instituutti, Markkinointi-Instituutti ja 11-kerroksisen Aura-talon toimistot. Englantilainen koulu, Steiner-koulu, Nordenskiöldinkadun jäähalli ja Urheilukadun jalkapalloareena ovat samoin 6 -800 metrin päässä. Pasilassa on nyt n. 25.000 työpaikka ja sinne suunnitellaan Ruoholahden verran, so. n. 10.000 työpaikkaa. Mitään uutta kaupungin keskustaa Pasilasta ei tule, vaikka sata vuotta on uumoiltu.
Asemina Ruskeasuo ja Alppila voisivat olla optioita. Ne voi olla järkevintä jo valmiiksi louhia, sillä se ei ole mahdoton kustannus ( n. 100 e/m3), ja tilaa voi jotenkin käyttää hyödyksi vaikka varastona. Samoin on mielekästä rakentaa rata myös kaukoliikennekalustolla kuljettavaksi, jos kustannuslisä ei ole kohtuuton. Itse arvioisin sen olevan 2-3 Me/km.
Ensi hätään ja joka tapauksessa tulevaa tarvetta varten on syytä rakentaa pysäkki Helsinginkadun ja radan risteykseen. Tämä on mielestäni verraten huokea toteuttaa, sillä riittää rakentaa yksinkertaiset pysäkit Leppävaaran (Espoon) ja Keravan kaupunkiratoja varten, esikuvana Berliinin S-Bahnin Bellevue-asema
Metro palvelee vain osaa Helsinkiä ja vielä pienempää osaa Espoota. Se on hyvin pääkaupunkikeskeinen. Pisara sen sijaa palvelee koko seutua, myös meitä kauempana asuvia. Kannatan Pisaraa ja lentokenttärataa.
Onko tässä mitään ihmettelemistä? Pasilan kulkevat mm. metrojunalinjat U, S, L, Y, M, K, I R, H ja Z. Niitä osin ei kutsuta metro- vaan lähijuniksi.
Pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka on ollut hyvinkin yksiviivaista koko sodan jälkeisen ajan. Sääntelyllä on kyetty kontrolloimaan, eli nostamaan hintoja. Rahat ovat valuneet harvojen grynderien taskuun. Osmokin kirjoitti täällä joskus, miten raha aikoinaan siirtyi gryndereiltä poliitikoille. Enkä usko, että poliitikot olisivat jääneet nykyäänkään osattomiksi, kyllä taustalla yhä pyörii jokin ansaintalogiikka myös päättäjillä.
Ennen sotia rakentaja ja rakennuttaja olivat eri taho. Kaupungilla ei ollut mahdollisuutta kähmiä, eikä varaakaan kähmiä, hyvä että saivat koulut ja muut tarpeelliset rakennukset rakennetttua. Markkinat loivat ne kaupunginosat, jotka nyt ovat kaikkein halutuimpia. Esimerkiksi Kallion, koska silloinkin oli tarvetta pienistä asunnoista.
Tarkasti säännelty rakentaminen yhdessä kaavoitusmonopolin ja pakkolunastusoikeuden kanssa on pääsyy kohtuuttomaan hintatasoon pääkaupunkiseudulla. Jos oikeasti haluttaisiin kohtuuhintaista asumista, purettaisiin ainakin kaksi noista kolmesta älyttömyydestä ja annettaisiin markkinoiden hoitaa hintataso kohdalleen.
Kolminkertaistuminen voi kirjaimellisesti pitää paikkansa, mutta silloin puhutaan kiinteistön purkamisesta ja uuden rakentamisesta, jolloin kulujakin tulee huima määrä.
Jotain vertailua saa siitä, että pääkaupunkiseudulla vanhojen toimistojen vuokrat ovat keskustampana luokkaa 20 €/m2/kk, syrjempänä 14 €/m2/kk. Uudet tilat voivat olla kalliimpia kauempanakin. Vuokrataso ei siis kovin paljon lopulta poikkea asuntojen vuokratasosta, mutta teknisesti asuintilat ovat monimutkaisempia (linjastot, vesipisteet, märkätilat).
Asunto-osakeyhtiöissä olevien liiketilojen myyntihinnat ovat huomattavasti alhaisempia kuin vastaavan kokoisten asuntojen hinnat samasta yhtiöstä. Tähän on usein selityksenä se, että liiketiloilla on tyypillisesti huomattavasti korkeampi yhtiövastike. Lisäksi liiketila voi olla osittain kellaritiloihin tai muuten huonompiin tiloihin rakennettu.
Toimistotilojen muuttamisen vapaa salliminen toisi nykyisellään joillakin alueilla lisää asuntoja, mutta ei siitä kuitenkaan mitään kovin suurimittaista liikettä aikaan saisi, eikä omistava luokka senkään jälkeen vielä saisi kyllikseen työläisen verta.
Olen monesta asiasta jokseenkin samaa mieltä, mutta millä tavalla pakkolunastusoikeus on tässä ongelmallinen? Ongelmahan on se, että sitä ei käytetä. Jos pks:n kaupungit lunastaisivat raakamaata raakamaan hintaan Oulun tapaan, tonttipulasta luettaisiin historiankirjoista.
Tästähän on tulossa oikein klassinen olkiukko. Koska jätkäsaari on jo valmiiksi lähes täysin keinotekoinen, ei olisi ollut mitenkään vaikeaa laittaa puolet saaren pinta-alasta kannen alle. Sinne olis sitte mahtunu vaikka kuinka paljon parkkitilaa kuten myös huoltoliikenne ja kunnallistekniikka. Mutta jos suunnittelussa ei ole mitään tarvetta kustannustehokkuuteen, niin kalliilla ratkaisuilla saadaan näppärästi pidettyä sosiaaliset ongelmat kaukaisemmissa lähiöissä. Kokonaan toinen juttu on tietty se, että jo nyt suunniteltu liikennemäärä sumputtaa koko alueen alimitoitetun kapasiteetin takia. Ei sinne ruuhkaan mahdu enää kongressihotelliasiakkaita jonottamaan…
Tämä Merihaasta ja Itä-Pasilasta tuttu ratkaisu ei jostain syystä houkutellut kaavoittajaa.
Miten ikkuna on parempi varapoistumistie kuin vaikka toinen ovi? Vaatimus ”luonnonvalosta” on jostain ajalta ennen keinovaloa ja maisemat voidaan hoitaa parin vuoden päästä oled-tapetilla…
Loft-sana on kokenut aikamoisen inflaation kohdattuaan suomalaisen rakentamiskulttuurin. Radiotehtaassakin kämpän ostajalla oli mahdollisuus päättää vain muutaman väliseinän olemassaolosta. Seinän siirtäminen tai parven rakentaminen vaatinee melkein kaavamuutosta, mutta on ainakin tavalliselle osakkaalle lähes mahdotonta. Taisivat laittaa putket ja johdotkin väliseinien sisään… No, ei tyhmä ole se joka hintavaatimuksen esittää, vaan…
Merihaka ja Itä-Pasila on suunniteltu aikakautensa arkkitehtonisten ihanteiden pohjalta. Sama koskee myös lähiöitä. Niitä pidettiin aikoinaan hyvinkin suurena parannuksena ihmisten asumisoloihin. Oli juokseva kuuma vesi ja kaikkea. Merihaka on voittanut jonkun betonirakennepalkinnonkin. Kuka sanoo, että nyt tehtävät ratkaisut kestävät kritiikkiä vuosikymmenien päästä?
Muistatteko Aravan alkuaikoja? Silloin määrättiin mm. minimi asumisväljyys, josta tulikin yllätys, yllätys, maksimi. Nyt meillä on runsaasti asuntokantaa, jossa on asumisväljyys ”hyvää itäeurooppalaista tasoa”. Tälläkin palstalla on mainittu, että lähiöitä ei tehty kestämään kuin muutama kymmenen vuotta. Onko tästä jotain primäärilähdettä? Noin puupäisen idean esittäjä pitäisi laittaa suljetulle osastolle hoitoon.
Kommentoijissa on mielipuolia, jotka haluavat asuttaa ihmiset 10-20 neliömetrin koppeihin. Miksi ihmeessä?
Miksi kaavoittaja sitten haluaa laajentaa Itä-Pasilan ratkaisua Keski-Pasilaan? Koska Itä-Pasila ei toimi kaupunkina, yritetään korjata se rakentamalla samaa enemmän?
Olet tainnut käsittää hieman väärin ja sen takia tulkitset kärjistäen muuten hyvin asiallisia kommentteja.
Kommentoijissa on ihmisten _omien_ asumistapavalintojen pätevyyteen luottavia. Kahdenkymmenen neliön asunnoilla on kysyntää. Sellaisia ei kuitenkaan voi rakentaa lisää.
Pienasuntojen rakentamisen mahdollistaminen sinkkuuntuvan väestön kysyntää vastaavasti ei tarkoita asuttamista. Jokainen voi jatkossa valita myös toistasataaneliöisen kattohuoneiston jos sellainen sopii _omaan_ elämäntyyliin – niitä ei ole tarkoitus kieltää.
Ja kommentoijissa on toki myös maallikkopsykiatreja jotka käyttävät mielestään hauskan vanhahtavaa lääketieteellistä mielenterveysdiagnoosia toisista ihmisistä joiden mielipiteet eivät satu vastaamaan psykiatrin omia. Ei siitä toivottavasti sen enempää.
Eiköhän kyse ole siitä että Merihaassa ja Itä-Pasilassa ”kansi” on kohdannut suomalaisen rakennuskulttuurin. Näin tehdään kansi asuinalueelle Marbellassa. Huomatkaa katujen mittakaava.
Äly hoi!
Jos sun mielestä jotaan asiaa ei kannata tehdä ollenkaan, kun siinä on joskus epäonnistuttu, niin kannattaa unohtaa (muun muassa) demokratia ja politiikka kokonaan (ja oikeastaan ihan kaikki)!
Tätä kantta sovelletaan Jätkäsaaressa siellä, mihin se soveltuu, mutta nyt vaadittiin, että sitä olisi sovellettu kaikkialla, mikä olisi kyllä muistuttanut enemmän Ita-Pasilaa, jossa kavelyalueet on nostettu katuja korkeammalle. Ei tuo Espanjalainenkaan kohde ollu toteutettu kuten esitettiin, vaan ainoastaan piha oli nostettu. Tätä ratkaisua esittelin myös kertoessani Vacouverin kaavoituksesta. Se on ihan eri asia kuin laittaa kadut ja jalankulku eri korkeudelle.
Vancouverisssa tämä oli toteutettu siten, että kadun varressa oli townhouserivistö, ja sen takana tuo korotettu piha.
Ratkaisu on elegantti, mutta se ei ole halpa.
Espanjassa osataan monia asioita yllättävän hyvin, jos otetaan huomioon kuina ”tyhmää ja laiskaa” kansaa ovat. Olis kiva myös että eräskin kaupunginsuunnittelupolitiikkaa harjoittava ei putoaisi aina populismin kuiluun, kun keskustelu siirtyy omalle vastuualueelle…
Korttelipihat on Jätkässä tehty tuollaisella marbellalaisella kannella, mutta se sitten taas tekee kohteista korttelin kokoisia, joten vain isot firmat voivat rakentaa niitä ja hinnat karkaavat kilpailun puuteessa käsistä.
Tässä on katu ja jalankulku eri korkeudella. Ei lainkaan huonoa kaavoitusta, tosin puristekivet, kylppärikaakeli ja muu ei-kauniisti ikääntyvä materiaali tekee ympäristöstä patinoituneen sijaan nuhjuisen.
Kuka on vaatinut ”kaikkialla” ja katu sekä kävely eri korkeudelle?
Myönnän, luin Token kommentin huolimattomasti ja sekoitin sen usein ajatukseen nostaa koko kaupunginosa kannelle, mutta hän esittikin, että vain osa, siis pihat. Sitä sovelletaankin osassa Jätkäsaarta, mutta se ei riitä parkkinormin tyydyttämiseen. Tarvitaan joko kaksi kerrosta tai koko alueen suuruinen halli. Siksi luola.
Pääkaupunkiseudulla on helppo katsoa tarvitseeko omaa autoa: jos asunto sijaitsee suoralla joka kulkee rautatieaseman ja työpaikan kautta, voi käyttää julkista liikennettä. Kaikki julkinen liikenne ja liikenneväylät keskittyvät siihen, miten saada ihmiset kohti Helsingin rautatieasemaa tai sieltä pois. Tästä johtuu julkisen liikenteen toimimattomuus ja työmatkaliikenteen ruuhkat.
Helsingin rautatieasema on siirrettävä Käpylään jossa rantarata ja päärata yhdistyvät siten että Turku-Rovaniemi reitin juna voi pysähtyä siihen pariksi minuutiksi. Rengasmetrolla pääsee sitten Töölööseen, Kallioon, Eiraan yms.