3.3 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta jatketaan STM:n järjestämislakityöryhmän väliraportissa esitettyjen linjausten mukaisesti. Jatkotoimenpiteet päätetään kuntien lausuntojen pohjalta. (Lihavointi minun)
Jotain toivoa siis vielä on.
Valmistellaan laajapohjaisesti (mukana mm. parlamentaarinen edustus, eri rahoittajatahot ja järjestöt) selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista asiakkaan asemaan ja oikeuksiin, palvelujen saatavuuteen, etuuksiin, sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään ja kansantalouteen. Selvityksen tavoitteena on rahoituksen selkiyttäminen ja sen ongelmien poistaminen sekä osaoptimoinnin mahdollisuuksien vähentäminen. Selvityksessä otetaan huomioon palvelujen ja etuuksien saatavuus ja oikeudenmukainen kohdentuminen sekä terveydenhuoltolain ja potilasliikkuvuusdirektiivin mukainen asiakkaan/potilaan valinnanvapaus. Lisäksi selvityksessä tulee ottaa huomioon meneillään olevan sote-palvelurakenneuudistuksen päätökset.
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistamisessa tulee turvata myös opiskelijaterveydenhuollon, kuntoutuksen, vanhuspalveluiden, työterveyshuollon sekä lääkehuollon saatavuus. Selvityksessä on huomioitava kaikki rahoituskanavat, kuten mm. valtionosuudet, kuntien rahoitus, Kela, työeläke- ja vakuutusyhtiöt, työnantajat ja työntekijät, seurakunnat, potilasvakuutus ja muut vastuuvakuutukset sekä palveluiden käyttäjien maksamat asiakasmaksut.
Selvityksen tulee olla valmis alkuvuodesta 2015. (STM)
Lopultakin puututaan monikanavaiseen rahoitukseen! Hienoa! Tämä säästää satoja miljoonia.
3.4 Edesautetaan tehokkaampaa työnjakoa palvelujen tuotannossa väljentämällä kelpoisuusvaatimuksia muun muassa julkisen sektorin hallinnon ja palvelutuotannon eri tehtävissä asiakkaan turvallisuutta ja palvelujen laatua vaarantamatta. (STM, OKM)
Tämä on iso ja erittäin kannatettava asia. Kuntasektorin jättisäästöistä tämän osuus voi olla merkittävä. Oma suosikkini näistä ammattikuntarajoista on Tehyn jossakin sairaalassa läpi ajama periaate, että perushoitaja ei saa annostella lääkkeitä – paitsi epämukavina työaikoina öisin. Ammattikuvien väljentäminen on myös välttämätöntä, sillä vanhustenhoitoon ei nyt vain riitä nykyvaatimusten mukaista henkilökuntaa. On se myös kumma, että vanhusta ei voi viedä ulos kävelemään ilman monen vuoden koulutusta, mutta omaishoitaja saa tehdä vaativaakin hoitoa ilman mitään koulutusta. Annostella jopa lääkkeitä.
”Oma suosikkini näistä ammattikuntarajoista on Tehyn jossakin sairaalassa läpi ajama periaate, että perushoitaja ei saa annostella lääkkeitä – paitsi epämukavina työaikoina öisin.” Tehykö tuollaista on ajanut? Kuulostaa oudolta ihan jo siksi, että omalla työpaikallani osa lähihoitajista itse kieltäytyy jakamasta lääkkeitä ja se ei kyllä tee mitään muuta kuin kuormittaa sairaanhoitajia. Toisekseen Tehyhän on myös lähihoitajien ammattiyhdistys nykyään, joten eikös tuollainen ole oman väen aliarvostusta?
Meillä on systeemi, joka ei tunnista osaamista. Lähtökohtaisesti lääkäri osaa vaikka ei osaisikaan ja muut eivät osaa vaikka osaisivatkin. Asenteissa tilanne on muutoksessa ja murroksessa ja se näkyy käytönnön työssä, mutta johtamisessa ja esimiestasolla se ei näy. Usein tulee vastaan tilanteita, joille ei voi tehdä mitään koska ei saa tehdä ja tehtävään on määrätty osaamaton henkilö.
Tässäkään en oikein usko tuloksiin. Tarpeettoman, DDR:stä kopioidun terveyskeskusverkoston hävittäminen toisi tuloksia, mutta ei taida löytyä tahtoa. Niissä maissa, joissa on toimiva ja edullinen terveydenhuoltojärjestelmä, se perustuu perusterveydenhuollossa yksityislääkäreihin ja vakuutuksiin sekä yhteiskunnan omistamaan sairaalaverkkoon.
Listaisitko näitä maita nimellä, kiitos!
(En ole eri mieltä PTH:n uudelleenjärjestelystä, mutta kovin monta sellaista maata ei ole, jossa olisi Suomea halvempi ja parempi/kattavampi terveydenhuolto. Halvempia löytyy, samoin tuloksiltaan parempia ja kattavampiakin.)
Joku YK:n tutkimus listasi kustannustehokkaimmiksi maailmassa Ranskan ja Italian, joista jälkimmäistä ihmettelin. Käytetyillä mittareilla se lienee on noin. Keski-eurooppalaiset perusterveydenhuoltojärjestelmät Hollanti, Saksa ja kaiketi Ranskakin ovat kohtuuhintaisia ja laadukkaampia kuin Suomen perusterveydenhoito.
Epäonnistumisia taas ovat Suomen lisäksi USA ja Iso-Britannia. Suomi epäonnistuu kaiketi samasta syystä kuin Iso-Britanniakin. Perusterveydenhuolto on liian suurissa ja kalliissa yksiköissä. USA taas on oma lukunsa. Sen erikoissairaanhoito on ehdottomasti maailman laadukkain, mutta samalla kallein. Perusterveydenhuollossa USA:ssa taas on enemmän pudokkaita kuin monessa muussa kehittyneessä maassa.
En usko, ennen kuin nään tuon tutkimuksen ja voin tarkistaa, mitä siinä mitattiin.
Ja maksaa pirusti.
Sairaanhoitaja/lähihoitaja problematiikka on kyllä olemassa.
Ja miksi vaaditaan 3 vuoden koulutus, että pääsee sairaalaan siivoamaan tai ruokaa jakamaan?
http://www.healthpowerhouse.com/files/Report-EHCI-2012.pdf
http://pages.stern.nyu.edu/~wgreene/Statistics/WHO-COMP-Study-30.pdf
http://www.tesso.fi/artikkeli/raha-seuraa-potilasta
Noista voi aloittaa. Suomen ongelma on lähinnä saatavuudessa. Meillä on pitkään ollut käynnissä eräänlaiset arpajaiset. Tuurilla on voinut saada nopeasti lähes maksutonta terveydenhoitoa. Jos ei ole lykästänyt, olet jonossa tai hankit palvelun pääasiassa omin varoin yksityiseltä. Nyt tähän on viimeinkin herätty ja tarkasteltu avohoidon suhteen Ruotsin mallia. Se on ratkaissut lähes täysin palvelujen saatavuuden ongelman. Siellä palveluntuottajia ei erotella. Myös yksityinen terveysasema voi tarjota palveluja tasavertaisesti julkiseen sektoriin verrattuna samalla rahoitusmallilla. Jos tämä ei kelpaa, pitäisi avoimesti tunnustaa, että ideologisesti ”oikea” tuotantotapa on ihmisten terveyttä tärkeämpi. Alkuvaiheessa kustannukset kyllä nousevät, kun jonot purkautuvat.
Tästä Ruotsin mallin mahdollistamisesta esimerkiksi puhutaan, kun puhutaan monikanavaisen mallin purkamisesta. Jotta Ruotsin malli voisi toimia, pitää yksityisen hoidon rahoituksen ja kunnallisen hoidon rahoituksen tulla samasta lähteestä.
Luonnollisesti, ei siinä muuten ole järkeä.
OECD tilasto lienee kattavin ja vertailukelpoisin tilasto terveydenhuollon kuluista.
Nämäkin tilastot tehdään kansallisesti, joten tilastojen välillä on eroja, mutta todennäköiseti pienempiä kuin muissa.Kaikki OECD matkaan eivät ole mukana
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tilastot/soster/oecd-health-data/Sivut/default.aspx
Alla muutamia poimintoja ao tuloksista
”Terveydenhuollon menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 9,0 prosenttia – ja OECD-maissa keskimäärin 9,3 prosenttia.”
”Terveydenhuoltomme julkisen rahoituksen osuus terveydenhuollon kokonaismenoista oli 80,9 prosenttia vuonna 1990 ja 75,4 prosenttia vuonna 2011. Kotitalouksien, työnantajien ja muiden tahojen rahoituksen osuus terveydenhuoltomme menoista on kasvanut kahden vuosikymmenen aikana ja on selvästi suurempi kuin muissa pohjoismaissa.
Julkisen rahoituksen osuus oli vuonna 2011 Ruotsissa 81,6, Norjassa 84,9 ja Tanskassa 85,1 prosenttia. USA:ssa julkisen rahoituksen osuus on myös kasvanut ja oli tuolloin 47,8 prosenttia.”
”OECD-maista Australia, Irlanti, Slovenia, Luxemburg, Unkari, Slovakian tasavalta, Israel, Chile, Tsekin tasavalta, Korea, Puola, Meksiko, Turkki ja Viro käyttivät vuonna 2011 terveydenhuollon kokonaismenoihin suhteessa kansantuotteisiinsa vähemmän kuin Suomi”
Ja tuosta löytyy samaa dataa laajempana
http://www.thl.fi/tilastoliite/tilastoraportit/2013/Tr06_13.pdf
Kaikki nuo ovat selvästi meikäläistä kalliimpia. Ranskan ja Hollannin järjestelmät on valittu käyttäjän kannalta parhaiksi eri tilanteissa, mutta ne maksaisivat meille miljarditolkulla enemmän kuin oma järjestelmämme.
(Vaikka Suomessa mättääkin nimenomaan pth, järjestelmävertailussa väkisin vertaillaan koko järjestelmää.)