ICT:n hyödyntäminen
Kehysriihessä 2013 linjatun ja ICT2015-työryhmän esityksen mukaisesti hallitus panostaa ICT-alan osaamisen vahvistamiseen. Suomen pirstaloitunut tietojärjestelmäpohja on tuottavuusongelma ja este uusien palveluiden kehittämiselle. Kuntien palveluiden digitaalisuusaste on parhaissakin kunnissa vain muutaman prosentin luokkaa. Kuntasektorilla on akuutti tarve edistää tuottavuutta tietohallintoratkaisuja yhtenäistäen. Suomeen on rakennettava kattava ja yhtenäinen sähköisten palveluiden palveluväylä, jota luotaessa painotetaan kustannustehokkuutta ja kartoitetaan mahdollisuudet rajat ylittävään yhteistyöhön.
Hyvä, että halutaan tehdä jotain kuntien tietojärjestelmien sirpaloitumiselle. Yksi tästä puuttuu ja sen mukana kaikki. Eiväthän kunnat voi yhtenäistää tietojärjestelmiä keskenään eivätkä edes sisällään, koska jokainen hanke on kilpailutettava erikseen, eivätkä kunnat voi kilpailuohjelmassa antaa pisteitä siitä, että järjestelmä on sama kuin naapurilla.
2.11 Toteutetaan viipymättä kansallinen sähköinen palveluväylä ja sähköinen tunnistautuminen kustannustehokkaasti sekä Viron yhteistyömahdollisuudet täysimääräisesti hyödyntäen.
2.12 ICT-perusinfrastruktuurin edellytysten ja tietointensiivisen teollisuuden toimintaedellytysten kehittämiseksi panostetaan huippunopeiden ulkomaanyhteyksien parantamiseen kehysriihen 2013 linjausten mukaisesti. Valtion omistajaohjausyksikkö varmistaa Suomen ja Saksan välisen Itämeren merikaapelin mahdollisimman nopean toteuttamisen.
2.13 Julkisten tietovarantojen avaamista jatketaan.
Tämä on hyvä ja tärkeä. Kun HSL avasi reittioppaan, syntyi mitä hienoimpia sovelluksia, jotka myös lisäsivät joukkoliikenteen käyttöä. (Esim: kännykkä kertoo yömyöhällä missä olet ja missä asut ja miten pääset kotiisi.) Karttatietojen avaaminen samoin.
Ja koulukirjakustantajat ovat ottaneet suuren roolin siinä, että kohta syrjäyttävät koulujen opettajat, että koulujen opettajat eivät olekaan enään niitä, jotka päättävät perustasoisen opetuksien sisällöistä (=peruskoulu + lukio). Ei vaan kirjakustantaja on työntänyt nenänsä jo niin pitkälle peruskoulu + lukio asteella, että opettajatkin ovat kustantajien loukkuun astuneet ja loukun hyväksyneet.
H: Suomeen on rakennettava kattava ja yhtenäinen sähköisten palveluiden palveluväylä..
Palveluväylä on vain abstraktio, jonka esitystapa vaihtelee kulloisenkin ICT-muotivirtauksen mukaan. Sitä ei käsitteenä kannattaisi ottaa strategiseen pohdintaan lainkaan. Palvelujen sisältö ratkaisee.
Palvelujen tulee olla koneellisesti käytettävissä, yhtenäisyys on implementaatiodetalji ja sellaisena toissijainen. Toistaiseksi loppukäyttäjää lähellä olevien palvelujen toteutustavat eivät ole olleet kovin stabiileja, elinkaareltaan alle kymmenen vuotta kun tietoliikennepuolella ollaan menty jo kohta kolmekymmentä vuotta oleellisesti samoilla ratkaisuilla. Tämän kanssa täytyy vain elää, jättää harmonisointi vähemmälle ja keskittyä lisäarvon tarjoamiseen.
Isot toimijat tekevät muutoshallinnan niin että samanaikaisesti pidetään saatavilla useaa eri versiota samasta palvelusta jotta ruokaketjussa ehditään adaptoitua. Helppoa ja halpaa. Kaikkea ei vaan voi suunnitella vuosia etukäteen.
H: Toteutetaan viipymättä kansallinen sähköinen palveluväylä..
Ei näin. Palveluväyliä ei ole, on vain palveluita. Vanhemmat alan ihmiset muistavat kansallisen Telesampo-projektin jonka tarkoitus oli olla vähän samaa, mutta suoraan loppukäyttäjille. 80-luvulla ihan edistyksellinen, 90-luvulla se kaatui omaan mahdottomuuteensa kun projektin puitteissa yritettiin keksiä www:tä uudelleen. Tätä virhettä on turha toistaa nyt koneellisesti käytettävien palvelujen kanssa.
H: Toteutetaan .. sähköinen tunnistautuminen kustannustehokkaasti sekä Viron yhteistyömahdollisuudet täysimääräisesti hyödyntäen.
Toteutusvastuussa on ollut VRK. Joko vastuuorganisaatio tai vastuuhenkilöt pitää vaihtaa. Nykytilanne on farssi jota on katseltu aivan liian pitkään.
H:ICT-perusinfrastruktuurin edellytysten ja tietointensiivisen teollisuuden toimintaedellytysten kehittämiseksi panostetaan huippunopeiden ulkomaanyhteyksien parantamiseen kehysriihen 2013 linjausten mukaisesti.
Tässä on jotain minkä merkitystä en varmaankaan hahmota. Jos nopeilla ulkomaanyhteyksillä saadaan Suomeen konesali-investointeja niin hyvä, mutta ei tämä ole sen kummempaa kuin suora tuki mille tahansa investoinnille. Olisi mukava jos nämä Suomen infrastruktuurin hyödyntäjät maksaisivat Suomeen myös veroja. Kai teleoperaattoreilla on sen verran rahaa että voivat maksaa omat yhteytensä jos Ruotsin kautta kiertäminen on liian kallista tai muuten ei-toivottavaa.
H:Julkisten tietovarantojen avaamista jatketaan.
Suomeksi: Tiettyjen virastojen vastarinta pitää saada tavalla tai toisella murrettua. PRH ja VRK tulevat nyt ensimmäisenä mieleen.
Mikseivät voi kunnat antaa kilpailutuksessa pisteitä siitä, että järjestelmä on sama kuin naapurikunnalla? Johtuuko se kansallisesta lainsäädännöstä vai EU:sta? Ei kai mikään laki estä kuntia ostamasta kimpassa järjestelmää? Eikö suvereeni valtio ( = Suomi) ja sen eduskunta saa määritellä tietojärjestelmän standardeja?
Pitäisi jo tunnustaa, että nykyinen käytäntö, jossa ICT:tä enemmän tai vähemmän ymmärtämättömät kunnat tilailevat monimutkaisia järjestelmiä, ei ole järkevä. Järkevä temppu olisi tehdä joitain valmiiksi toimivia ja käytännössä ilmaisia ohjelmia kuntien käyttöön. Ne varmasti voittaisivat kilpailun monissa kunnissa. (Eikä EU voi tätä kikkaa varmaankaan kieltää.)
Ei ainoa ongelma ole tietojärjestelmät.
Vielä suurempi ongelma on tiedon luokittelu ja standardointi. Yritimme käyttää kuntien paikkatietoja televerkon suunnitteluun, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi.
Se olisi edellyttänyt konversiosovelluksia yli 400 kunnan kanssa ja niiden jatkuvaa ylläpitoa.
Kun vielä tietostandardeja oli muutettu aika ajoin niin eriaikaisia tiedostoja piti konvertoida hyvinkin monimutkaisilla sovelluksilla.
Lopputulema on rnemmän tai vähemmän virheeelinen
Kun yksittäne tieto on luokiteltu 400-700 eri tavalla ja sisällössä on horjuvuutta niin jokainen tieto joudutaan käymään läpi manuaalisesti
Jamaksaa mininverroin enemmän kuin itse järjestelmä
Suomi ei ole suvereeni määrittelemään ns. EU-hankintojen (ylittävät EU-hankintojen kynnysarvon) ehtorajoituksia, vaan niiden pitää mennä direktiivin mukaan. Lisäpisteet naapurikunnassa käytössä olemisesta olisivat omankin ymmärrykseni mukaan kiellettyjä. Yhteishankinnat ovat kyllä täysin sallittuja, ja Suomessa on esim. kuntaliiton omistama yhteishankintayhtiö KL-kuntahankinnat Oy. Mutta pyhän kunnallisen itsehallinnon oikeuttamana jokainen kunta päättää itse osallistuuko kimppahankintoihin.
Tällaista yhteishankintaa suunnitellaan Uudellamaalla, mutta niin kuin kaikki osasivat ennustaa, Espoo halusi alleviivata itsenäisyyttään ja irtaantui siitä. Minua kiinnostaa, kenen laskuun tehdään silta Espoon oman täysin yhteensopimattoman ja muiden kuntien ottaman järjestelmän välille.
Kyllä meilläpäin tiedon semanttinen eheys on osa tietojärjestelmää. Jos tarve tiedon keräämiseen on joku diffuusi hallinnollinen oikku, niin se heijastuu väistämättä semanttisessa luokittelussa. Epämääräiset tarpeet tuottavat epämääräistä metadataa, ja tiedot soveltuvat silloin vain ihmisluettavaksi.
Asian toinen puoli on että tarpeiden epämääräisyys ei merkitse sitä etteivätkö ne olisi todellisia. Ei www-sivuillakaan ole sisäänrakennettua semanttista luokittelua, ja silti ne toimivat hyvin tietolähteenä.
Toivottavasti tuo ICT-alan osaamisen vahvistaminen ei tarkoita koulutusmäärien lisäämistä.
Minä olen kaukana expertistä, mitä tulee ICT-puoleen, mutta jonkin verran tunnen alasta jotain tietäviä, ja monet naurut on minullekin osattu selittää valtion hallinnon emämunauksista niin yksinkertaisesti, että minäkin ymmärsin kuinka retuperällä tämä puoli on.
Joka paikassa on tietohallintojohtajaa, osastoa ja ties mitä elintä ajamassa omaa agendaansa; lopputuloksena mönkään menneitä hankkeitta, älyttömän kalliita hankkeita, ja loputonta kilpailuttamista, jossa kilpailuttaja itse ei enää ymmärrä alasta mitään. Tämä muuttuu niin nopeasti, että osaamisen vahvistaminen tarkoittaisi osaajien vaihtamista säännöllisesti.
Ja sitten luotiin joku keskitetty juttu, oliko se Rovaniemelle, joka ei toimi lainkaan. Lopputuloksena valtionhallinto piilottaa IT-osaamista muiden virkanimikkeiden taakse, jotta apua saa kun sitä tarvitsee.
Tuohon olen törmännyt omissa töissänikin. Kolmantena ongelmana on huonosti kirjoitettu tietosuojalainsäädäntö. Se estää viranomamisia paikoin saamasta suoraan tarvitsemaansa tietoa vaikka viranomaiselle olisi oikeus kyseiseen tietoon. Tieto joudutaan erikseen kysymään henkilöltä.
Terveydenhoidossa tietosuoja on sitten sitä luokkaa, että työntekijät harvoin edes tietävät, mitä saa luovuttaa ja mitä ei. Pahinta on, että HUS:in tapainen mammuttikin on välillä ihan pihalla ja teettää ihmisillä turhia, paperisia luovutuslomakkeita. Pahastuvat vielä, kun kertoo mitä laissa oikeasti on kirjoitettuna.
Kääntöpuolena taas vuodetaan tieota, joka turvallisuussyistä on syytä pitää suojattuna. Lehdistöön päässeitä esimerkkejä ovat silloisen pääministerin asunnon pohjakuvat ja nyttemmin poliisien ja vanginvartijoiden henkilötiedot.
Eikös sieltä Helsingin valtuustosta Osmonkin puolueryhmästä löydy sellaisia IT-alan osaajia, jotka ovat näitä Apotti-kuvioita kovasti kritisoineet. Se että ajaudutaan itse rakennetusta toimittajaloukusta (de facto monopoli) toiseen toimittajaloukkuun, ei pelasta mitään. Kokonaisjärjestelmän sisällä eri modulien välillä tiedonsiirto saattaa toimia jos järjestelmäarkkitehtuuri on rakennettu riittävän hyvin, mutta ulkoinen tiedonsiirto onkin sitten toinen juttu. Järjestelmähankkeissa suurelta, haastavalta, pitkäkestoiselta ja kalliilta näyttävä projektisuunnitelma osoittautuu yleensä järjettömän kalliiksi, ainakin joiltakin osin mahdottomaksi ja pahasti myöhästyneeksi.
Julkisen hallinnon tietohallinnon suurimmat ongelmat ovat päätöksenteon hajanaisuus ja johtajuuden puute sekä osaoptimointi organisaation sisällä. Tähän kun vielä lisätään huono osto-osaaminen ja neuvottelukyvykkyys tilaajan puolella, on soppa valmis. Puhumattakaan siitä etttä julkisissa organisaatioissa on paljon läskiä eli ihmisiä joiden pitää tehdä itsensä erilaisilla täysin tuottamattomilla ja usein jopa vahingollisilla tavoilla tarpeellisiksi.
Lisäksi julkishallinto on päätöksentekorakenteeltaan ja nykyiseltä tietojärjestelmäarkkitehtuuriltaan sellainen himmeli, ettei nopeita voittoja ole saatavilla vaan on pakko edetä vähitellen palveluväylien ja muiden vastaavien kuvioiden kautta. Osaava ja riittävän päätös- ja budjettivaltainen alueen ”diktaattori” voisi saada homman nopeahkosti kuntoon (tai sitten totaalisesti karille)…
Eikös Keravakin irtaantunut, jos siis Apotista on kyse?
Miksi muuten Helsingillä/Vantaalla pitää olla mahdollisuus tehdä muun maan kanssa yhteensopimaton järjestelmä?
Kai se Apotti käyttää tuota palveluväylää? Eikös palveluväylän ideana ole olla se ”silta”.
Miksi näitä ylipäätään puuhastellaan kunta/maakunta/sairaanhoitopiiri tasolla. Eikö siitä muka olisi etuja jos koko Suomen julkissairaanhoito käyttäisi samaa järjestelmää?
Olikohan tuo varmasti Espoon peruste poisjäännille? Jos olisin minkä tahansa tämän yhteistoiminta-alueen kunnan päättävissä elimissä, olisin varsin varovainen mukaanmenon suhteen, sillä paljon rahaa syöneitä ja vähän villoja tuottaneita julkisten yhteisöjen järjestämiä mammutti-ICT-hankkeita historiasta löytyy useita. Ehkä juuri tämä hanke tulee olemaan loistava ja tuottaa loistavia tuloksia, mutta toisaalta juuri tämän tyyliset hankkeet ovat korkean riskin hankkeita.
(Hyvä varoittava esimerkki on BBC:n juuri lakkauttama Digital Media Initiative, joka söi muutamassa vuodessa 100 000 000 puntaa.)
Löytyisiköhän porukkaa tekemään strategia, datamallit, rajapintakuvaukset ja miksei sovelluksetkin crowdsourcing pohjalla?
Esim. tuo tunnistaminen olisi suhteellisen simppeli, mutta nyt meillä on tuloksena vain turvaton ratkaisu, josta pankit tienaavat miljoonia.
Ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä yhteen ratkaisuun. Mikäli yksi ratkaisu pääsee monopoliasemaan, sen ylläpitokustannukset nousevat tähtitieteellisiksi ja innovointi uusien toiminnallisuuksien osalta katoaa.
Kolme kilpailevaa ratkaisua on sopiva kokoluokka.
Tässä alkaa olemaan oikeaa otetta. Jos tuulet ovat suotuisia, hanke vosi hyvinkin pestä mammuttihankkeet mennen tullen, ja olisi halpakin. Myös ratkaisut, joissa tuloksista kiinnostuneet tahot (kunnat, valtio, yhteistyöjärjestöt) sponsoroisivat joko kukausipalkkaisia tai vapaaehtoisia tekijöitä ovat mahdollisia. Näistä palikoista voi rakentaa erilaisia hybridejäkin. Lopputulokset voisivat olla ilmaisia tai hyvin maltillisesti hinnoiteltuja (= vain ylläpidon rahoittamiseksi).
Kaupallisella puolella monopoli olisi todella paha juttu. Usein valmistajat onnistuvat lukitsemaan asiakkaat omaan järjestelmäänsä myös tekemällä siirtymisen pois järjestelmästä hankalaksi.
Avoimissa projekteissa tällaiset asiat olisivat huomattavasti ongelmattomampia. Useampi kilpaileva hanke tai osahanke voi olla silläkin puolella eduksi ihan kirittämismielessä, ja jotta varmistetaan, että yksi jumiutunut hanke tai osahanke ei pysäytä kehitystä.
Tarkoitatko Apottia? Siitä irtautuminen taitaa olla armaan kotikaupunkini fiksuimpia polittisia päätöksiä pitkään aikaan. Vaikka yhteishankinnat ovatkin järkeviä, ei hirvittävää sekasotkua silti kannata ostaa.
Jos itse saisin päättää, kaikki kuntien ja valtion järjestelmät tehtäisiin niin avoimesti kuin mahdollista. Kaikki mahdolliset rajapinnat pitäis avata (ml. dokumentointi), jotta ulkopuoliset yritykset ja yhteisöt voivat halutessaan tehdä niiden päälle omia sovelluksiaan. Jotta koodin yhteis- ja uudelleenkäyttö saataisiin oikeasti toimimaan, pitäisi kaiken itse tehdyn ja teetetyn koodin olla open sourcea. Tilaajallehan koodin pitäminen ”omassa kaapissa” ei anna mitään lisäarvoa, ja sen antaminen tekijöiden omaisuudeksi ja monopoliksi on aivan järjetöntä.
Yhteishankinnat ovat mahdollisia ja toisaalta kun ICT:ssä tyypillisesti kopioinnin hinta on aika pieni, pitäisi markkinankin suosia saman ohjelmiston hankintaa, jos tarpeet ovat samat. Mutta jostain syystä jokainen kunta on tarpeidensa osalta uniikki, heillä on juuri niin erilainen terveyskeskus/koulu/rakennusvirasto/jne. että järjestelmät pitää räätälöidä heille.
Ja missä on ICT-kaavoitus? Tietojärjestelmiä rakennetaan nyt kuin kaupunkeja tilanteessa, jossa maa olisi kaikille ilmaista ja mitään infraa ei olisi. Jokainen rakentaa omat tiensä ja kaapelinsa oman rakennuksensa ympärille, kukaan ei katso ison kuvan perään.
Tietojärjestelmät on pakko alkaa nähdä toisella tavalla. Ne eivät ole verrattavissa taloihin ja laitteisiin. Tietojärjestelmät ovat aivan sen tavan ydintä, jolla toiminta ja palvelut on järjestetty.
Tietojärjestelmän rakenne on erottamaton osa itse toiminnan rakennetta. Ei ole mitenkään mahdollista ostaa juuri omaan toimintaan sopivaa pakettia valmiina tuotteena.
Ts. ei ole mahdollista saada hyviä julkishallinnon ja valtion palveluiden tietojärjestelmiä mitenkään muuten kuin tekemällä ne itse. Alhaalta ylöspäin, omista lähtökohdista. Jos jotain pitää kilpailuttaa, niin olkoon se ohjelmistosuunnittelijoiden tuntiveloitus suhteessa kokemukseen vastaavan tyyppisistä hankkeista.
Terveydenhuollon tietojärjestelmän hankintaa kilpailutuksella voisi verrata ennemminkin siihen, että hankkisimme puhtaalta pöydältä uuden terveydenhuollon koko järjestelmän maailmalta. Sitä ennen potkittaisiin alalta kaikki pois, purettaisiin talot, myytäisiin laitteet ja tyhjennettäisiin rekisterit.
Kyllä VRK:lla on ihan toimiva tunnistautumisinfra, mutta yritäpä liittyä siihen yksityisenä palveluntarjoajaorganisaationa.
Pankeilla liittymiseen tarvittava byrokratia on kutistettu yhteen lomakkeeseen, joissain tapauksissa samalla saa myös mobiilivarmenteen. Ohjeet ja integraatiotestiympäristöt ovat niin hyviä että kunnollisella ohjelmointiympäristöllä TUPAS-integraation tekee tottumatonkin puolessa päivässä koodinsiivouksineen (on kokeiltu). Tässä olisi julkishallinnolle konkreettinen esikuva.
HST-loppukäyttäjän kannalta poliisi on jo parantanut toimintaansa merkittävästi. Ensimmäisen HST-korttini nouto vei tunteja jonotuksineen mutta nyt ajanvaraus tapahtui netitse, konttori oli käytännössä raskasraideasemalla, kortin sai postiin, ja tiedot haettiin automaattisesti poliisin (?) tietokannoista ilman turhia paperilomakkeita. Aikaavievin osa oli passivalokuvan hankkiminen, sekin korjaantuisi vastaanottotiskin kameralla amerikkalaiseen tyyliin.
Niin houkuttelevaa, retorisesti sujuvaa ja näennäisesti loogista kuin analogioiden vetäminen fyysisestä maailmasta ICT:hen onkin, on se yleensä harhaanjohtavaa ja keskustelun pohjana suorastaan haitallista.
Oma suosikkini analogiakukkasista on takavuosien ”Kouvola, tietoliikenteen risteysasema”.
IT-alalla muutaman vuoden työskennelleenä pari kommenttia säikeeseen.
i) ”Kunnat eivät voi antaa pisteitä siitä, että järjestelmä on samanlainen kuin naapurilla”
=> Voivat. Tarjouspyyntöihin vain lisätään vaatimus siitä, että järjestelmä on integrointikelpoinen erikseen mainittujen järjestelmien ja /tai alustateknologioiden kanssa. Jos vaatimus ei täyty, suljetaan tarjoaja kilpailusta ulos.
ii) Luultavasti IT-projekteissa ”kohelletaan” yhtä paljon kuin muissakin vastaavan kokoluokan (htp, budjetti) hankinnoissa. Jos uusi, kallis uimahalli on parin vuoden päästä remontissa, uudet sporat jatkuvasti pajalla tai lasten kouluruoka maistuu pahalta ja loppuu kesken, ylittyy uutiskynnys vain harvoin. Infrarakentamisen tavoin onnistunut IT-hanke ”ei näy ulospäin”, vaan helpottaa ihmisen elämää kenenkään huomaamatta.
Jos antaa kovasti pisteitä yhdelle tarjoajalle ja vain hänelle, tämä diskonttaa sen tarjoushintaansa. Ei hyvää
Koheltaminen on varmasti normaalia kaikkialla, mutta julkissektorin IT-projektien erityinen ominaispiirre on monopolien jakaminen ilman että tätä ymmärretään ottaa sopimustekniikassa huomioon.
Muissa saman kokoluokan projekteissa harvemmin on sellaisia rajoitteita että vain alkuperäinen sopimusosapuoli pystyy huolehtimaan sopimuksen kohteen ylläpidosta ja/tai jatkokehittämisestä. On hassua että järjestelmän maksaja luovuttaa sopimustekniikalla vapaaehtoisesti pois päätösvaltaa itse järjestelmän hallinnasta niin paljon että joutuu toimittajaloukkuun.
Tarjouksien pisteytys ja absoluuttiset vaatimuskriteerit ovat eri asia, jonka Tutkija Punavuoresta varmaan toki tietääkin. Se mitä ainakin itse yritin sanoa oli, ettei esim. Kunta X voi antaa pisteitä kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailussa siitä, että tarjotaan Efficaa, ja perustella sitä sillä, että naapurikunnassa Y on Effica käytössä.
Asiaa kannattaa joskus ajatella myös niinpäin että jos paras osaaminen tietojärjestelmän suunnitteluun ja toteutukseen on oman (julkis)organisaation sisällä, on tämä epäkohta josta pitää päästä eroon. Maailmassa on kuitenkin aina enemmän muita kuin meitä.
Epäkohta se on siksi että ainoa selittävä tekijä ilmiölle on organisaation ulkopuolella oleva puutteellinen tieto, ja tämä epäkohta poistuu kun prosesseja ja metadataa avataan riittävästi. Asiantuntijuuden kriteerit ovat hyvin erilaisia silloin kun kaikilla on käytettävissä samat lähtötiedot.
Kun HILMAn tarjouspyyntöjä lukee ajatuksella, niistä paistaa määrittelyhybris. Sen sijaan että data, tai edes metadata annetaan julkiseen jakoon ja kerrotaan ongelma, pidetäänkin data piilossa, määritellään ratkaisu organisaation omin voimin ja kilpailutetaan sen toteutus.
Tarjouspyynnöissä keskitytään enemmän toimittajan ja jopa yksittäisten henkilöiden toivottuihin ominaisuuksiin ja toimintamalleihin kuin siihen onko itse ongelmaan määritelty ratkaisu lainkaan tarkoituksenmukainen, tai onko tilaajaorganisaatiolla itsellään todellisuudessa kompetenssia määritellä niitä reunaehtoja joiden sisällä toimittajan edellytetään toimivan.
Spottu,
kyllä tilaajan täytyy tietää mitä tarpeita hänellä on ja mitkä niistä ovat sellaisia että tietojärjestelmän tilaaminen tuottaa siihen ratkaisun.
Eli toiminnalliset vaatimukset pitää pystyä muodostamaan. Lisäksi valveutunut tilaaja ottaa muitakin asioita huomioon, esimerkiksi sen että ei päädytä siiloon tai toimittajaloukkuun.
Mutta sen luetteleminen miten ratkaisu pitää yksityiskohtaisesti toteuttaa on tyhmää..