(Julkaistu Suomen Kuvalehden ykkösketju ‑blogina)
Olen viime aikoina pohtinut, mihin kyky tehdä päätöksiä on Suomessa kadonnut. Vastaus on monitahoinen eikä se ole minulle oikein vielä hahmottunut, mutta yksi tekijä monen muun joukossa on, että lehtimiehistä on tullut henkisiä perussuomalaisia, jotka haluavat yksinkertaisia totuuksia ja selviä syyllisiä – syyt kiinnostavat vähemmän kuin syylliset.
Lehdistöä kiinnostavat konfliktit ja vastakkainasettelut ja siksi lehdistö niitä ruokkii. Se on ymmärrettävää, mutta sillä on hintansa. Vaikka kuinka monta kertaa olen joutunut vastaamaan kysymykseen, mitkä ovat teidän kynnyskysymyksenne, mistä ette missään olosuhteissa luovu.
Jos poliitikot käyttäisivät sanaa kynnyskysymys yhtä tiuhaan kuin lehdistö, tässä maassa ei voitaisi muodostaa minkäänlaista hallitusta. Miten lehdistön ihannepoliitikoksi on voinut tulla itsepäinen jäärä, joka pitää härkäpäisesti kiinni siitä, mitä kerran sanoi, vaikka olosuhteet muuttuisivat ihan toisiksi tai saa uutta tietoa.
Ilmiö ei ole uusi, mutta pahenemassa. Jo kauan sitten, kun oli saatu valmiiksi Helsingin budjettineuvottelut, kunnallistoimittaja soitti ja halusi tietää, mitä te saitte. Vastaukseksi ei kelvannut, että teimme kaikkemme sen eteen, että Helsinki olisi asukkailleen hyvä paikka elää, hoitaisi palvelut hyvin ja tehokkaasti ja sen talous olisi pitkällä aikavälillä turvattu. Ei, piti kertoa, mitä tässä ratkaisussa on sellaista, mitä te ajoitte ja kokoomus ja demarit vastustivat.
Olin neljä vuotta pois eduskunnasta ja palasin takaisin vuonna 2011. Katkos auttoi huomaamaan, kuinka nopeasti politiikan luonne on muuttunut. Paljon enemmän energiaa menee julkisuuspeliin. Aikaa ja voimia on rajallisesti, joten yhä vähemmän energiaa riittää siihen, miten asiat olisivat hyvin eivätkä vain näyttäisi siltä.
Lehdistö on kriisissä ja reagoi siihen lyhentämällä artikkeleita ja yksinkertaistamalla sanomaansa. Se suosii yksinkertaisia totuuksia. Maon Kiinassa kirjoitettua kieltä yksinkertaistettiin niin, että sillä oli helpointa esittää yksinkertaisia iskulauseita, ja kovin kankeaa kuvata monimutkaisia syy- ja seuraussuhteita. Vähän samaa vaaditaan nyt poliitikoilta. Virke, jossa on kaksi sivulausetta, on jo selittelyä. Yksinkertaiset totuudet tyyliin tämä on hyvä ja tämä on paha, ovat suoraselkäisyyttä.
Omalla blogillani olen kohdannut aivan toisenlaisia lukijoita. Heitä kiinnostavat analyysit ja ilmiöiden syyt. Aliarvioiko lehdistö lukijoitaan?
Entäs jos annettaisiin kansan päättää. Päätöksenteko on murroksessa. Pitäisi tehdä isoja ratkaisuja. Poliitikoista ei ole siihen. Suora demokratia ja kansanvalta on tulevaisuutta parempaa demokratiaa.
Lehtimiehen moraali on aina ollut huono. Mutta myös ammattitaito on huono.
Jos osaa asiat, ei kannata alkaa toimittajaksi. Paremmin palkattua työtä löytyy muualta. Selvimmin tämä näkyy oikeus- ja taloustoimittajissa.
Lehdistö todella on kriisissä. Hesarin kuolinkamppailua on ikävä seurata. No, seuraankin vierestä – tilauksen olen jo irtisanonut.
Mutta hei – eikös politiikka ole, pidä olla ja saa olla lehmänkauppoja? Sillä tavallahan asiat etenevät, että meidän puolue kannattaa teidän kanssa tuota ja te sitten kannatatte meidän kanssa tätä. Tässä minusta on vihreillä ongelma, tai ainakin se näyttäytyy ulospäin niin. Niitä lehmänkauppoja ei osata tehdä.
Helsingin kunnallispolitiikassa vihreät on vähän kuin persut valtakunnan politiikassa (mikä kai on molemmille puolueille pieni kauhistus – että rakkaat viholliset muistuttavatkin niin paljon toisiaan). Yksi isoista, mutta yksinäinen kitisijä.
Olisiko meillä jo silta Laajasaloon, jos vihreät eivät olisi asian kanssa yksin, vaan olisivat värvänneet demarit sen taakse? Ja olisiko meillä jotain muutakin, jonka demarit tahtovat mutta eivät saa, kun kokoomus ei halua?
Miksi ks-lautakunnan äänestykset päättyvät järjestään 5–4 eli kokdem vs muut?
Mutta oletko Osmo enää tuollaisena politiikan konkarina, ja yhden Suomen suosituimman poliittisen blogin kirjoittajana, tuolla lailla toimittajien armoilla?
Ainakin omalle äänestäjäkunnallesi luulisin että saat kerrottua näkemyksesi täällä blogissa, ohi toimittajien lyhytjänteisyyden.
Toinen asia mitä olen miettinyt, kannattaisiko bloggaavien julkisuuden henkilöiden vähän iskeä takaisin silloin kun toimittajat ovat uutisoineet tai kirjoittaneet haastattelusta ihan päin mäntyä. Voisi kertoa blogissa oman puolensa tarinasta ja vähän irvailla miten väärin toimittaja taas asiat tajusi. Vai joutuisiko tuollaisesta koko toimittajakunnan kollektiivisen kiusan kohteeksi sitten?
Jos tiedon lisääntyessä muuttaa kantaansa, niin se on “takin kääntöä”.
Yhdysvaltain politiikka on halvaantunut kahden tasavahvan puolueen vuoksi. Kumpikin näistä pystyy kampittamaan toista merkittävissä uudistuksissa.
Suomen politiikka on halvaantunut siksi, että meillä on neljä suurta puoluetta, joista ei helposti saa kolmen puolueen enemmistöhallitusta, jolla olisi yhteinen poliittinen agenda. Kahden ison puolueen jääminen oppositioon tarkoittaa pienten puolueiden mukaanottoa tilkkeeksi hallitukseen, jolloin näille jää vaa’ankieliasema ja siten suhteettoman suuri valta…
Se joka ei ole ikinä tehnyt virhettä, ei ole ikinä tehnyt mitään. Voi olla, että se on se isoin virhe.
Ihmisten ajattelu muodostuu heidän vastaanottamista signaaleista, ja tässä tosi-teevee-ajassa halutaan tietää henkilökohtaisesti kaikki. Toistaiseksi ei kukaan toimittaja ole udellut, että koska poliitikolla on kuukautiset, ehkä sinnekin vielä mennään.
Politiikka on nykyään niin absurdia, ja niin kaukana kaikista realiteeteista, etten minä halua olla siinä mukana. Moni varmaan jakaa mielipiteen.
Hieno teksti, mutta johtopäätös lehdistön kriisistä on laiska ja heikolla pohjalla. Ihan samalla tavalla voisi sanoa että politiikka on kriisissä. Ja tietysti kriisejä on vähän joka asiassa, mutta poliittisen keskustelun katoaminen tästä maasta on selvästi ja kirkkaasti se syy, joka motivoi näitä sloganinmetsästäjiä.
Etelä-Euroopan uppoaminen ja Kreikan vakuussekoilut, euroalueen näköalattomuus, maapallon kestokyvyn nykyinen täysin piittaamaton ylikuormittaminen ja alati kasvavat humanitääriset ongelmat ovat sotku ja mössö, joka lamaannuttaa. Mä en ainakaan tiedä yhtään, mihin tässä pitäisi ryhtyä, ja jos poliitikoilla on ehdotuksia, kuuntelen ja äänestän mielelläni.
Et usko Osmo, mutta mä mietin usein Koijärvi-nuoruuttasi ja omaa tuolloista ehdottomuuttasi, Linkolan silloista suoraviivaista toimintaa halajavaa maailmanpelastamista — ja kaipaan silloista toivoa. Tai mitä hyvänsä toivoa.
Tänään juuri iltiksessä tampattiin Urpilaista periaatteidensa myymisestä, ja kylllä mun mielestä niissä syytöksissä ihan perääkin on. Politiikka on niin talousorientoitunutta, että puolueista on kadonnut entiset profiilit. Politiikka on siitä päättämistä, mikä koskee taloutta — aivan samoin kuin keskiajalla politiikkaa oli kirkolliset asiat. Nykyisen talouden paikalla oli silloin kirkko.
Kansalle yritetään selittää puoleiden ja kolmikannan ja rikkaiden ja köyhien ja muiden vanhojen oppositoiden eroja puolueista käsin aikana, jolloin tehtaita ei enää ole ja suurin piirtein kaikilla on korkeakoulututkinto ja palkkiopohjainen asema työelämässä.
Ehkä lehdistö on tullut hieman tosi-TV-tyylisemmäksi, eli kysymyksillä käydään entistä helpommin iholle sen sijaan, että pidettäisiin vanhanaikaisesti kohteliasta ja kunnioittavaa etäisyyttä. Mutta ei tuollaisen uuden tyylin pitäisi päätöksentekokykyä viedä.
Poliittista päätöksentekokykyä rajoittavat Suomessa ehkä enemmän muut tekijät, kuten kuuden puolueen hallituksen tiukka (=joustamaton) hallitusohjelma, käsillä olevien ongelmien uutuus (=joudutaan keksimään uusia ennen kokeilemattomia ratkaisuja), poliittisen pelikentän muuttuminen perussuomalaisten nousun myötä (=hämmennys), ja oikeasti vaikeat (=koettua hyvinvointia laskevat) kysymykset kuten ilmastomuutos ja mahdollinen tarve sopeuttaa Suomen toimia sen alenevaan kilpailukykvyn mukaisiksi.
On ihan terve ilmiö, että lehdistö yrittää kammeta ympäripyöreitä selittelevistä poliitikoista irti joitain konkreetttisiakin lausuntoja. Joskus lehdistö voi yrittää kynnyskysymyksiä, joskus puolueiden välisiä konflikteja. Fiksu poliitikko puhuu asiaa. Jos asiaa on, lehdistö saa kyllä siitäkin uutiselle pohjaa.
Lehdistö haluaa nykyään myös henkilöityjä juttuja, dramatiikkaa ja kyyneleitä. Tästä asiaorientoitunut poliitikko voi pysyä erossa (tai yrittää hyödyntää).
Tämä uutisoinnin henkilöityminen on minusta ehkä merkittävin muutos lehdistön asenteessa. Kasvokuvia ja tunteita siis, ja vähemmän itse asioiden pohdintaa.
Mutta päätöksentekokykyyn tämän ei pitäisi vaikuttaa, paitsi jos media viihteellistää politiikkaa niin paljon, että päätöksillä ei ole enää julkisuudessa merkitystä, kun vain kasvot ja tunteet kiinnostavat. Mutta ehkä nin pitkällä ei vielä olla.
Vihreillä ongelmia voi aiheuttaa se, että on sitouduttu siihen että hallitustovereita ei arvostella, eikä kukaan esitä hallituksen linjasta poikkeavia ajatuksia. Suut on siis suljettu neljäksi vuodeksi. Ei ihme ettei mitään uusia vihreitä päätöksiä synny. Uusissa (hallitusohjlmaan kuulumattomissa) esille tulevissa kysymyksissä oletan hallituksen enemmistön (= kok, sdp) tekevän päätökset.
Ehkä päätöksiin voi vaikuttaa epäsuorasti puhumalla asioista, jotka toteutuvat vasta seuraavien hallitusten aikana.
Kyseessä on pikemminkin hajautuminen, jossa entistä pienempää osaa ihmisistä kiinnostaa politiikka ja keskustelu. Toisaalta, se että politiikka kiinnostaa vähän on merkki siitä että ihmisillä on keskimäärin pienet ongelmat, vielä.
Tosin tästä on taidettu valittaa ennenkin.
Tuntuu itsepetokselta johon kaikki osallistuvat, kun poliitikoilta lypsetään lupauksia rahoituksesta milloin mihinkin hyvään tarkoitukseen.
Kun jollakin oli vaalikampanjan iskulauseena: “Minä puolitan työttömyyden”, tuli ääniä ennätysmäisesti. Ehkä ne äänet eivät parempaakaan osoitetta löytäneet.
Erilaisten talousennusteiden kohdalla on uskottavuus romahtanut. Kuinka monta kertaa on jouduttu kasvuennustetta muuttamaan alaspäin. Puolustelevat sillä, että jos ennustaa huonoja aikoja, niin ennuste toteuttaa itsensä. Siispä tarkoitus ei olekaan ennuste vaan hurskas toive tulevaisuudesta.
Tavallinen kansalainen on väärä vastaamaan kysymykseen mistä voisi leikata. Vastauksena on yleensä, että tietenkin kaikki turhat virat, ylisuuret palkat jne. Elikkä kaikki sellainen, joka ei tunnu minulle mitään vaikuttavan.
Mitenkähän käy kun lääkärille annetaan määräys hoitaa vain puolet potilaista säästösyistä. Kukahan sen sitten olisi päättämässä, ketä hoidetaan ja ketä ei.
Kouluissa tehdään taas lomautuksia. Opettajat itsekin kehtaavat sanoa, että opetus ei siitä kärsi. Joutuvat paikkaamaan puutteet nöyränä kutsumustyön kirkkaiden periaatteiden vuoksi. Kärsivät itse, ettei oppilaiden tarvitse kärsiä.
Karu totuus on kylläkin siinä, että esim lukio on suurelle joukolle kallis päivähoitopaikka. Saavathan vielä lämpimän aterian ja ovat ainakin pois maleksimasta ja pahanteosta. Taas ne ahkerat, tunnolliset ja lahjakkaat kärsivät. Hehän pärjäävät kaikesta huolimatta ihan itsenäisestikin.
Väittäisin, että suurin osa kansasta on jotenkin pikkuhiljaa lamaantunut — eli kyse ei ole vain helppoja skooppeja metsästävistä laiskoista toimittajista tai vastuuta pelkäävistä poliitikoista. Sama tauti pyörii niin virastoissa, laitoksissa kuin yrityksissäkin. On niin paljon helpompi käynnistää aina vain uusia selvityksiä, analyysejä, markkinatutkimuksia jne. kuin oikeasti rohjeta tehdä jotain.
Jotenkin tämä kaikki tulee räikeimmin esiin monessa tutkimusrahahaussa — ei riitä, että on kohtalaisen kelvollinen tutkimusryhmä ja jokseenkin kiinnostava tutkimusaihe — pahimmillaan “katsotaans josko tästä voisi joskus tulla jotain” ‑tason tutkimukseenkin vaaditaan businessmallit, asiakasryhmät ja markkinapotentiaalit. Jos näitä ei löydy, niin sitten ei tarvitse rahakirstun vahtijan ottaa “riskiä”.
Sama tauti vaivaa jokaista organisaatiota sisäisesti — jos joku “julkeaa” ehdottaa, että eikö asiat voisi tehdä jotenkin fiksummin ja kustannuksia säästäen, niin eikös homma haudata heti välittömästi selvitysten ja sisäisten kehitysprojektien hyökyaallon alle.
Oikea ongelma on siis siinä, että meillä vallankahvaan läpi koko yhteiskunnan on päässyt kamreerien, juristien, epäpätevien jees-miesten ja turvallisuushakuisten lussukoiden maho armeija. Ei tässä tietenkään pidä mihinkään “management by perkele” ‑tyyliin pidä palata, mutta kyllä meidän yhteiskunta kaipaa oikein mojovan potkun ahteriinsa.
Ensimmäisenä kaikki uudistusten päällä istujat, pykälien viilaajat ja prosessikaavioiden säätätjät pitäisi… noh, lähettää vaikka kehitysapuna Zimbabween (vai olisiko se liian julmaa zimbabwelaisten suhteen katsottuna?) Tämän jälkeen voitaisiin aloittaa ihan oikeat uudistustalkoot, joiden aivansananan olisi “ein” siaan “mitäs jos”.
Lehdistön talous on kuralla ja toimitukset on ajettu minimiin.
Ei ole aikaa selvittää taustoja ja niinpä mennään siitä, mistä aita on matalin.
Toimittajat pyrkivät saamaan valmiin artikkelin haastateltavalta ja niinpä asia pyritään tekemän yksinkertiaseksi,mutta huomiota herättäväksi.
Siki konfliktin etsiminen haastateltavan lausunnosta on tärkeää.
Niinpä lehdet ovat täynnä nopeasti kyhättyjä tekstejä, joilla pyritään herättämään lukijan huomiota, mutta sisältö on silkkoa.
Sähköinen media kärsii omista ongelmista, mainostulot pakenevat sieltäkin ja uudet verkkomediat eivät tuota tv-yhtiöille eikä lehdistölle
Tiedonvälitys on kriisissä ja se antaa sijaa kaikenlaisille populisteille, populistinen info leviää laajalle ja kun parempaa lähdettä ei ole niin, pölhöpopulismikin muuttuu totuudeksi
Hyvä esimerkki tiedotusvälineiden hampaattomuudesta on esim se että tiedotusvälineet ei kykyne selittämään,mitä on kestävyysvaje ja miten esitetyt korjaustoimenpiteet vaikuttavat käytännössä tavallisten ihmisten elämään. Lehdistö ja/tai tv eivät kykyne haastamaan poliitikkoja selvittämään asiaa
Esimerkiksi eläkeiän nostoa on pidetty tärkeänä kestävyysvajeen korjaajana.
Mutta todellisuudessa se korjaa vajetta vain, jos syntyy tarpeeksi työpaikkoja ‚jotka kattavat syntyneen tarjonnan lisäykšen.
Eivätkä tiedotusvälineet perää, mitten työpaikat luodaan.
Työn tarjonnan lisäämistä hoetaan yhtenä mantrana, mutta tiedotusvälineet eivät ole huomannut, että se tarkoittaa työttömyyden kasvattamista. Työn tarjonta = työttömyys.
Poliitikkojen linja on muuttunut totaalisesti, mutta lehdiistö ei ole huomannut tätä.
Enää ei pyritä täystyöllisyyteen vaan pyritään pitämään työttömyys korkeana ja tiedotusvälineet jättävät tämän kertomatta.
Tiedotusvälineet ovat menettämässä yhteiskunnallisen roolinsa
Tällä hetkellä Suomessa ei ole puoluetta, jota voisin äänestää. Olen siis tällä hetkellä nukkuvien puolueen kannattaja. Eikä siinä auta, jos joku puolue kannattaisi juuri minulle tärkeitä asioita ja ottaisi ne “kynnyskysymyksinä”.
Minulla oli aika suuret odotukset kuuden puolueen hallitukselta siinä mielessä, että nyt olisi pakko tehdä kompromisseja.
Vaan ei, pikkupuolueet “kiristää” ja suuret makaavat poteroissaan ja hampaita kiristellen jakavat murusia pikkupuolueille.
On aika surullista, että Suomi on valtavan rakennemuutoksen kourissa ja muutenkin heikoilla jäillä niin hallituksessa ollaan näin pikkumaisia.
Äänestäjien koston pelko ja vallanhimo tuntuu voittavan kaiken muun.
Nimenomaan. Vaaliväittelyissä toistetaan ostettuja mantroja, toimittajat johtavat showta ja varsinainen väittely ja keskustelu puuttuu kokonaan. Itse todellinen politiikka tehdään kulisseissa, kekkoslaiseen tapaan.
Hallitusneuvotteluiden salassa käyminen oli pohjanoteeraus.
Eduskunnassa väitellään ihan lämpimikseen ja äänestytetään ennalta sovittuja äänestyksiä (puoluekuri). Todelliset neuvottelut ja väittelyt ovat sitten pienissä piireissä suljettujen ovien takana (valiokunnat jne).
Sillä neuvotteluprosessin avoimmuudella on merkitystä, koska siinä vaiheessa asioista voitaisiin keskustella myös julkisuudessa.
Suora demokratia on diktatuuri, jossa diktaattori on se, joka saa päättää kysyttävien kysymysten tarkat sanamuodot.
Suomessa 90-luvulla tehdyssä tutkimuksessa esimerkiksi ilmeni, että väitteen “Veroja pitäisi Suomessa alentaa” kanssa oli täysin samaa mieltä 50,4 % vastaajista, mutta väitteen “Veroja pitäisi Suomessa alentaa, vaikka se johtaisikin tuntuvaan sosiaaliturvan leikkaamiseen” kanssa enää 12,4 %. (Heikki Ervasti & Olli Kangas: Ammattiryhmät ja hyvinvointivaltio, 1994, s. 30–32.) Kumpi näistä nyt on se todellinen kansan tahto? Ja entä kun viidellä eri sanamuodolla olisi saatu viisi eri prosenttilukua?
Suosionsa menettämistä pelkäävä alentuu halpahinatiseen suosion kalastelun menettelyihin. Tämä koskee sekä poliitikkoja että internetajan paineessa toimivaa lehdistöä.
Lehdistä ei aliarvio lukijoitansa. Sinä vain muodostat näkemyksen asioista liian pienellä otoksella. Kannattaa muista, että keksivertokansalainen ei muista mitkä puolueet on hallituksessa. Ja silti hän vaaleissa voi valita ketä äänestää hallitusta vastaan tietämättä oikein menikö se ääni siitenkin vanhalle hallituspuolueelle.
Suomen päätöksen teki on jähmeää koska vaaleja on niin tiheässä, että poliitikolle on tärkeämpää voittaa seuraavissa vaaleissa kuin tehdä järkeviä päätöksiä. Varsinkin suomalaisessa vaalijärjestelmässä jossa myös pienpuolueet päästetään parlamenttiin, on mahdoton tehdä hallitusta joka ei talloisi jonkun hallitus kumppanin äänestäjien varpaille, tehdessään mitä tahansa.
No, kaikesta huolimatta tämän blogin aktiiviset kommentoijat eivät saisi valittua edes yhtä kansanedustajaa, vaikka muuttaisivat samaan vaalipiiriin. Omista kahdeksastatuhannesta äänestäjästäsikin täällä keskustelee vain aivan triviaali määrä.
1950-luvulla Yhdysvalloissa oli kahdesti demokraattien presidenttiehdokkaana älykköimagon omannut Adlai Stevenson. Joku sanoi hänelle kannustavasti, että kaikki järkevät ja todellisuudentajuiset ihmiset tulevat tietenkin äänestämään häntä. Stevenson vastasi, ettei se riitä; pitää saada äänten enemmistö.
Millä mittapuulla politiikka itse kiinnostaa nykyään vähemmän kuin ennen? Viisistä viime eduskuntavaaleista äänestysprosentti on laskenut edellisistä vaaleista vain kaksissa, kun se kolmissa on noussut.
(Jos tätä käytetään mittapuuna, kiinnostuksen taso on Suomessa pitkällä aikavälillä kyllä laskenut, mutta enimmäkseen jo 70–80-luvulla, kun se 90-luvun alusta lähtien taas on pikemminkin polkenut paikallaan. Vuonna 1962 äänestysprosentti oli 85,1; vuonna 1991 se oli 68,4 ja vuonna 2011 lähes sama eli 67,4.)
Kommentoijia en ole laskenut, mutta eri kävijöitä on kuukaudessa vähän yli 25 000, joten…
Ongelma on osittain se, että vihreät on ainakin joidenkin kannattajiensa mielestä porvarille-kapuloita-rattaisiin ‑tyyppinen EI-EI ‑puolue, jonka tehtävä on etsiä uhkakuvia ja olla teinipunkkarin uhmalla ja ehdottomuudella niitä vastaan ja sopivasti yhteiskunnan ulkopuolella (mutta ei niin paljon että menettää sen tarjoamia kivoja etuja).
Ja “porvari” on monesti oma isä, yläasteen liikunnanopettaja, lipuntarkastaja tai lähikauppias joka ei myy pussikaljaa ilman papereita.
Sitten maailmankuva romahtaa kun omat edustajat ja valtuutetut joskus joutuukin “antamaan periksi” ja “alistumaan neuvotteluihin” kokkareiden kanssa…
Katsoin eilen suoran lähetyksen #heurekafoorumi:sta. Tilaisuudessa oli hyvä meininki, erittäin asiantuntevia puheenvuoroja ja hyviä konkreettisia ehdotuksia Suomen kehittämiseksi. Tämän aamun sanomalehtijuttu kyseisestä tilaisuudesta oli irvaileva ja kaikenkaikkiaan negatiivinen. Suora viesti poliitikoilta minulle on rakentava ja positiivinen. Miksi välissä oleva toimittaja lähes poikkeuksetta hämärtää viestin olennaiset osat ja muuttaa viestin kyyniseksi “kansankiihotukseksi”. En ymmärrä, miksi näin on. Vaikea uskoa, että joku taho hyötyisi tälläisestä Suomen kehittämisen jarruttamisesta. “Vallan vahtikoira” on pahasti vinksahtanut ja tämä käy Suomen kansalle todella kalliiksi. Tämä tauti on nakertanut suomalaisten hyvinvointia jo kymmeniä vuosia. En enää keksi muuta kuin tilattavien lehtien ALV:n nostaminen 50%:iin?
Kansanäänestystä voisi kehittää. Paino oli sanalla kehittää: esimerkiksi kustannusarvio ja rahoitusehdotus tulisi panna ajoissa näkyville.
Ehdottajien ja ehdotuksen vastustajien tulisi myös saada perustella kantaansa ns. massamediassa. Tehtävä Ylelle? Tai lehdille velvollisuus julkaista kummankin osapuolen itse kirjoittamat tiivistelmät? Valtio maksaisi osana vaalikustannuksia? “Valtio maksaa” ei ole tällä hetkellä fiksuin sanapari, mutta tässä se puolustaa paikkaansa.
Sitten kevennys: Jos enemmistöhallitukset ovat niin tuskan takana, otetaanko käyttöön Kanadan vaalijärjestelmä? Siellä on etelänaapuristaan poiketen melkein pohjoismainen puoluekartta: konservatiivit, liberaalit, demarit (ihan oikeat sellaiset, SI:n jäsenpuolue) ja isompi kielipuolue kuin meillä. Vihreitä ei puoluetasolla ole, mikä kyllä esim. kaupunkisuunnittelussa näkyy:(
Liittoparlamentin vaaleissa on silti vanhan emämaan mukaisesti yhden ehdokkaan per puolue vaalipiirit. Winner takes all.
Ottawaan voi saada tukevan enemmistön muistaakseni joskus jopa alle 40 % kannatuksella.
Ja tähän ironiavaroitus: en tosissani kannata tuollaista. Vielä vähemmän Unkarin hieman vastaavaa systeemiä.
Jos nyt lehtien tilanteessa pysytään, niin tuohan on hieman enemmän kuin Vihreän Langan lukijamäärä. Jos jonkin blogissa käsitellyn asian epäpoliittiset googlaajat vähennetään, päädytään luultavasti melko samaan. Ja Lankakin on sentään jo melko viihteellinen verrattuna tähän blogiin. (Vertailun vuoksi, kummankin iltapäivälehden lukijamäärä on jotain 500000 — 600000 ja ilmestymistiheys 12-kertainen.)
Ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaan, että media muuttuisi asia- ja valistuspitoisemmaksi, vaikka vanhassa Reporadion hengessäkin. Mutta nykyään siihen ei voida mennä, koska KANSA RAIVOSTUIsi.
“Maon Kiinassa kirjoitettua kieltä yksinkertaistettiin niin, että sillä oli helpointa esittää yksinkertaisia iskulauseita, ja kovin kankeaa kuvata monimutkaisia syy- ja seuraussuhteita.” Osmo, sorrut nyt joko jonkin urbaanin legendan levittämiseen tai älylliseen epärehellisyyteen. Kiinassa yksinkertaistettiin merkistöä, ei kieltä. Tällä on ollut ehdottomasti positiivinen vaikutus mannerkiinalaisten lukutaitoon. Se, että Maon hallinto käytti kieltä julkisessa kommunikaatiossa lähinnä iskulauseisiin tai muuhun poliittiseen viestintään, ei tee uudistuksesta mitenkään kieltä itseään yksinkertaistavaa.
Kirjainmerkeistä oli kyse.
Kirjassa Villijoutsenet Jung Chang esitti seikkaperäisesti, kuinka tuo merkistöjen karsiminen karsi sitä, mitä kirjoitetulla tekstillä pystyi ilmaisemaan. Väitteeni on peräisin tuosta kirjasta.
Osmo Soininvaara kirjoitti: Vastaus on monitahoinen eikä se ole minulle oikein vielä hahmottunut, mutta yksi tekijä monen muun joukossa on, että lehtimiehistä on tullut henkisiä perussuomalaisia, jotka haluavat yksinkertaisia totuuksia ja selviä syyllisiä – syyt kiinnostavat vähemmän kuin syylliset.
Osmon blogi on suosittu ja olen seurannut sitä tämän kesän. Ymmärrän hyvin, että vihreitä painavat kaksi asiaa; ympäristökatastrofi ja tuleeko Helsingistä metropoli. Täytyy sanoa, että huvittavinta Vihreän Langan blogien ja Osmon blogien kommenteissa on se suuri saatana (persut), joihin vedotaan aina. Tulee mieleen 70-luku aina 2000 luvun alkuun ja Vihreän Langan kommentit USA:sta.Leo Straniukselta tuli hyvä kommentti mitä pitäisi tehdä, mutta ongelmanahan on jälleen kerran sama kuin hallituksella, rakenneuudistuksia pitää tehdä, mutta käytännön toteutuksista ei voi puhua.Laskennallisestihan voisimme arvioida mitä esim. kuinka paljon voidaan käyttää enrgiaa / henkilövuosi ja miten se tuotetaan. Määritetään hyväksytyt energiatuotantotavat ja niiden kapasiteetit. Laskenta voidaan aloittaa vaikka siitä, että hiilen poltto pudotetaan puoleen, ja katsotaan millä menetelmillä se voidaan korvata. Toisaalta verotuksen kautta voimme hillitä kulutusta. Kuten jo Leon blogissa kommentoin niin jos verotuksella vähennetään kulutusta niin verotustulot vähenee. Jos verot ovat niin korkeat, että se kompensoi kulutuksen laskun, niin kuka kuluttaa sen vähän?
Tiedotusvälineet saavat juuri niin paljon valtaa kuin mitä politikot viitsivät antaa niille. Lehtiä ilmestyy laidasta laitaan ja maassa on 3 isoa sähköisen viestinnän konsernia joilla on omat uutis- ja ajankohtaistoimitukset, ja lisäksi on blogit ja bittiavaruus. Kylmän sodan aikana oli paljon helpompaa. Silloin Kekkonen määritteli mitä suomalainen politikko sai sanoa ja mitä media sai kirjoittaa. Jotkut “toisinajattelivat” maailmankatsomuksesta riippuen maustoivat tarinoitaan Ruotsin tai Neuvostoliiton mediassa ja niitä sitten tulkittiin räväkiksi kannanotoiksi muttsa siinä oli kaikki. Tavallinen kansa oli tyytyväinen niukkaan ulostuloon. Ongelma on kai siinä että valtamedia ei ole vielä valmis puhumaan kaikista asioista niiden oikealla nimellään. Monet toimittajat ovat noita “tavallisen kansan” jälkeläisiä jotka kuvittelevat että ihmiset haluavat lukea pelkistettyä soopaa.
Ryhtiä olisi saatava pitemmän tähtäimen suunnitteluun. Ei varmaan ole kenenkään etu siinä, että esim kunnallisvaalien jälkeen kestää puoli vuotta ennenkuin uusi valtuusto ja lautakunnat aloittavat.Vieläpä niin, että vuoden alussa ollaan täysin ilman päättäviä elimiä, kun vanhojen kausi on loppunut. uusien lautakuntien kokoonpanosta käydään tyypillisesti 100 neuvottelua ryhmien kesken. Ainut hyöty siinä on saada tutustua muihin päättäjiin.
Valtakunnan asioissa vastaavanlainen vitkastelu näkyy ja tuntuu. Kyhätään kiireellä elvytyspakettia erilaisiin rakennuskohteisiin. Rakentaminen ja kunnostaminen ovat kuitenkin pitkäjänteistä puuhaa. Kokemusta on myös rakennusalan ylikuumenemisilmiöistä.Pulaa tulee työvoimasta. Tavaroiden toimitusajat kasvavat sietämättömiksi. Urakkahinnat nousevat niukkuuden lakien mukaisesti. Tähän ei hallituksella ole hillintäkeinoja, eikä varmaan haluakaan puuttua. Sitten taas mennään laman pohjalle.
Tyypillinen kohuotsikko: Vuokrat nousseet rajusti. Voisi kuvitella, että jos vuokraaminen on kannattavaa, niin kyllä joku sitä alkaisi enemmänkin harrastaa.
Käsittämätön oli asuntoministerin kesäajatus kotitalousvähennyksen laajentamisesta myös taloyhtiöihin. Asunto-osakeyhtiön tarkoitushan ei ole tuottaa voittoa, jota sitten verotettaisiin. Näitä keskikesän ajatelmia löytyy lisääkin. Aina koulujen alkaessa ehdotetaan lukukauden pidentämisestä alkukesästä. Samoin koulun aamun alkamisaikaa haluttaisiin siirtää myöhemmäksi.
Asuntoministeri on aivan oikeassa.
Olettakaamme, että meillä on joko kaksi omakotitaloa erillisinä kiinteistöinä tai kaksi omakaótitaloa niin, että ne muodostavat asunto-osakeyhtiön. Molmepiin tulee putkiremontti. Jos ne ovat erillisiä omakotitaloja, niihin saa kotitalousvähennyksen mutta jos ne ovat asunto-osakeyhtiö, ei saa. Käytännössä asunto-osakeyhtiöt ovat kerrostaloja, mnutta se ei poista tätä. Asunto-osakeyhtiö ei tavoittele voittoa, mutta se perii kustannukset asukkailt5a. Omakotalojen remontteja valtio tukee mutta kerrostalojen ei tue. Kuka voi väittää tätä tasapuoliseksi.
Minun mielessäni täydellisessä maailmassa politiikka olisi sitä, että fiksut ja viisaat ihmiset kokoontuvat yhdessä miettimään miten asiat saadaan järjestettyä parhain päin keinoista tinkimättä. Puoluejärjestelmä ja kaikenlainen keinotekoinen vastakkainasettelu tuo mieleen lähinnä alkukantaisen tribalismin, jossa tärkeintä on että oma “heimo” jyrää muut, oli lopputulos sitten muuten hyvä tai huono.
Yhteiskunnallisiin ongelmiin on olemassa selkeästi huonompia ja parempia ratkaisuja ja niiden löytämistä tuskin helpottaa se, että julkisuudessa “hyvä” poliitikko on sellainen joka puolustaa aina oman heimon kunniaa vaikka kaikki faktat olisivat vastaan.
Jos rohkeutta riittää, niin Osmon kannattaisi lähteä tämän blogin lukijoiden äänien turvin vetämään vielä rohkeammin tällaista rationalistilinjaa, jossa asioihin paneudutaan ennen mielipiteiden muodostamista ja mielipiteen muuttaminen ei ole takinkääntämistä vaan oikea ratkaisu silloin kun faktat puhuvat vastaan.
Suora kansanäänestys on tuhoontuomittu idea rahoituksellisissa asioissa:
- Lisätäänkö sinun verojasi? Ei.
— Alennetaanko sinun saamiasi tulonsiirtoja? Ei.
— Nostetaanko sinun eläkeikääsi? Ei.
— Nostetaanko muiden veroja? Joo.
— Alennetaanko muiden saamia tukia? Joo.
Politiikan ydin on kompromissien tekeminen. Yksittäisten enemmistöpäätösten tekeminen ei tätä mahdollista. Kansanäänestyksissä on ainakin kolme ongelmaa, vastuun katoaminen (kansa ei putoa eduskunnasta), aikajänteen ero (mediaanikansalaisella lyhyempi kuin politiikassa pitäisi) ja informoinnin aste.
Kansanäänestyksissä (ovat ne sitten henkilövaaleja tai asioista) pitäisi äänestää nimenomaan arvoista, ei toimenpiteistä. Toimenpiteet pitää kuitenkin aina hakea parhaan mahdollisen asiantuntijatiedon pohjalta. Näin tämä periaatteessa toimii nyt, vaikka ihan aina puolueet eivät oikein tiedä arvojaan tai viitsi kertoa niitä ääneen.
Kansanäänestyksiä voi olla sellaisista asioista, joilla ei ole suurta pitkän aikavälin taloudellista merkitystä, ja jotka liippaavat läheltä ihmisten omaa elinpiiriä. Kansanäänestys kieltolaista saattoi olla tällainen, mutta kaikkiaan valtakunnanpolitiikassa on aika vähän tämän kategorian kysymyksiä.
Tohdin kuitenkin väittää että ko. kirjan kirjoittaja lähinnä assosioi yksinkertaistetut merkit Maon aikaisiin ikäviin asioihin ja tämän takia argumentoi niitä vastaan, erehtyen luulemaan että merkkiuudistus on itse syypää siihen että kieltä popularisoitiin tuolloin lähinnä julisteiden iskulauseiden, seinämaalausten jne. kautta. Kirjoittaja on toki valmistunut kielitieteilijäksi ja on itse kiinalainen, mutta ei ole kaukaa haettu ajatus että hänellä on oma agendansa (tai kyvyttömyys ymmärtää kausalitettia) argumentoinnissa, mikä heikentää sen tieteellistä pohjaa. Olen itse myös tutkinut Aasian kieliä ja väite, että Kiinan merkkiuudistus teki monimutkaisten asioiden esittämisen yhtään entistä vaikeammaksi on tieteellisesti kestämätön.
Disclaimer: japanin asiantuntijana suosin itse toki japanilaisia osittain yksinkertaistettuja merkkejä 😉 Japanissa käydään vähän väliä samanlaisia keskusteluja kirjakielen heikentymisestä, mutta itse alan olla jo sillä kannalla että kyseessä on vain traditionalistien idealismi. He haikailevat elitistisesti vanhojen hyvien aikojen perään, jolloin kirjoitettu kieli oli harvojen ja valittujen leikkikenttä ja salaseura. Varsinkin kiinalaisilla merkeillä kirjoitetut kielet ovat olleet perinteisesti tälläisiä. Käytännössä esimerkiksi klassista kiinaa lukiessa pitää etukäteen tietää mitä tekstissä lukee, että sen osaa lukea oikein. Tätä vasten nykypäivän kirjoitetut kielet ovat paljon demokraattisempia. Kuka tahansa saa osallistua kirjakielen käyttämiseen. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta pois.
Tämä on totta, mutta seuraava tasapuolisuusongelma on vuokralla asuvat keskituloiset ja omistusasunnossa asuvat. Onko oikein, että veronmaksajat tukevat sekä asunnon ostoa korkojen verovähennyksellä että asunnon arvon parantamista kotitalousvähennyksellä, kun vuokralla asuva postinkantaja-lähihoitaja ‑perhe ei saa mitään mistään? Kun yhteiskunta on tukenut asunto-osakeyhtiön putkiremonttia, niin sitten tuolta vuokralla olevalta esimerkkiperheeltä voidaan ottaa entistä enemmän vuokraa…
Vuokralla asuvat pienituloiset saavat asumistuksea, joten he eivät tästä kärsisi. Asumisen verottaminen on kaikkea muuta kuin neutraalia.
Väsynyt stereotypia, mutta minusta tässä kiteytyy hyvin vihreiden julkisuuskuvaongelma. Mikään määrä tutkimustietoa ei riitä, kun vastassa on mielikuva anarkistihipeistä vastustamassa kaikkea vastustamisen takia.
Viherinssille:
Olin epätarkka. En tarkoittanut, että budjetin yksityiskohdista pantaisiin pystyyn kansanäänestys. Mutta monilla ns. arvokysymyksilläkin on taloudellisia vaikutuksia, joita ehdottava taho saisi/joutuisi puimaan jo ehdottaessaan.
Osmolle:
Minustakin oikeus remontin kotitalousvähennykseen kerrostalojen osakkaille on hyvä. Tai vähemmän huono kuin nykytilanne, vaikka sillä olisi miiuksensakin kuten Kasvissyöjä täällä ja jotkut mm. Hesarin yleisönosastossa kommentoivat.
Se vauhdittaisi korjausrakentamista näinä ankeina aikoina. Korjausavustuksiin verrattuna se on selkeämpi ja automaattisempi.
Vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi energiatehokkuutta parantavan remontin kulujen vähentäminen kiinteistöverosta. Tai pysyvä kiinteistöveron alennus energiapihille talolle.
Mutta kun kiinteistövero on kunnallinen vero, kohdistuisi tämä jalomielinen ajatus valtiotakin pahemmassa rahapulassa (keskimäärin) oleviin kuntiin.
On siinä lehtimiesten harrastamassa tivaamisessakin jotain. Kaikki puolueethan voivat vastata että “yritämme tehdä helsingistä paremman paikan asua ja elää”. Samaan aikaan äänestäjä ihmettelee kun puolueet muistuttavat toisiaan ja kokoomus ja vasemmisto ja vihretä mahtuvat samaan hallitukseen.
Kyllä poliitikon kuuluu ottaa kantaa.
Mutta tietysti jotain järkeä tässä voisi olla. Jos vuonna ‑85 sanoi jotain niin pitääkö lehdistön muistuttaa siitä hamaan hautaan? No ehkä pitää, mutta miten nämä rajat sitten vetäisi??
Ei ole temppu eikä mikään hyväksyä yhtiökokouksessa vastuunjakoon muutos ja yhtiömuotoisessakin talossa hoitaa putkiremontti suoraan osakkaiden toimesta asuntokohtaisesti sopien. Toki koordinaattorin tämäkin vaati.
Kerrostaloissa asuu yleensä väkeä, joilla ei ole halua osallistua kiinteistönsä hoitoon ja kunnossapitoon, vaan edellyttävät kaiken valmiina muiden hoitamana. Siitä on silloin syytäkin maksaa enemmän.
Erinomainen kommentti, osakeyhtiön osakkaat (siis jotkut, tiedän omasta kokemuksetani), luulevat, että homma hoituu ilman heidän kontribuutiotaan, jos ei halua osallistua niin rahallahan siitä selviää. Elitaso saadaan käyttämällä rahaa, jos yhteiskunnassa ei ole rahaa niin käytetään kuponkeja (=rahaa). Kaikkein hulluinta asiassa on se, että meillä on toimiva asunto-osakeyhtiölainsäädäntö. Sieltä kun lukee on hieman viisaampi tai sitten kysyy isännöitsijältä??!
Lisäksi taloyhtiön omistaman kiinteistön remonttiin ei saa kotitalousvähennystä, vaikka sen tekisi itse. Ei siis esimerkiksi putkiremonttiin.
Tee konkreettinen esimerkki, niin keskustelu saa vähän lihaa luiden ympärille. Voihan olla, että onkin laajempi joukko kansanäänestykseen sopivia kysymyksiä.
Kiinteistövero on kovin alhainen vero, siitä ei kovin paljon pääse vähentämään. Valtion ja kuntien välinen tappelu on sitten erikseen.
Sitten vielä sellainen vähän epäilevä kysymys tulee mieleen, kannattaako julkisen vallan yleensäkään avustaa energiaremontteja. Jos remontti ei kannata rahallisesti tekijälleen, miksi se pitäisi väkisin laittaa kannattamaan? Silloinhan kohden on energiansäästölle huono.
Kotitalousvähennyksen varsinainen ajatus on alentaa palveluiden verokiilaa. Sen ulottaminen remontteihin on tätä taustaa vasten jossain määrin perusteltua (rakennusmies tekee vs. muun alan ammattilainen tekee itse). Perustelu alkaa kuitenkin ontua siinä vaiheessa, kun remontti on jollain tavalla joka tapauksessa pakko tehdä ammattivoimin.
Olen kyllä siitä samaa mieltä, että vähennys ei nykyisellään ole mitenkään tasapuolinen, nykysäännöillä taloyhtiöstä tulevan remonttilaskun pitäisi olla kotitalousvähennettävissä.
Yhtiöjärjestyksessä voi määrätä ainakin erillistalossa ylläpitovastuun osakkaalle, ja kokemusteni mukaan sen kotitalousvähennyksen saa kun liittää yhtiöjärjestyksestä otteen verottajalle.
Kerrostalojen osalta on muistaakseni säädetty vastuut mutteritasolla asoy-laissa, joten siellä ei onnistune.
“…lehtimiehistä on tullut henkisiä perussuomalaisia, jotka haluavat yksinkertaisia totuuksia ja selviä syyllisiä – syyt kiinnostavat vähemmän kuin syylliset.”
Minua syyt kiinnostavat:
Media mielellään ilmoittaa olevansa vallan vahtikoira. Tämä koira on kuitenkin median kuluttajien ja mediassa ilmoittavien yritysten talutusnarussa. Siksi toimittajat toimivat kuten Osmo kertoo. Toimittajien on myötäiltävä yleisön mielihaluja, kuten perussuomalaisetkin tekevät, jotta media myy paremmin. Se media joka myy hyvin, siinä kannattaa yritysten ilmoitella, se media on kannattava yritys. Myös ilmoittelijoita kohtaan toimittajien kannattaa olla myötäsukaisia, jotta ilmoittajat säilyvät, jo oman työpaikkansa turvaamiseksi.
On noidankehä. Mediaan uskoo suuri yleisö, koska se uskoo siihen, mitä mediassa sanotaan. Sen sijaan uudet ajatukset on vaikea saada läpi, koska toimittajille on tietty riski niistä kirjoittaa, ja siksi on turvallista kirjoittaa asioista niin kuin niistä ennenkin on ajateltu. Epäilenkin, että tässä on nykyongelmien perussyy: uutta ajattelua ei synny, ja jos syntyy, sitä ei saada mediaan, ja jos vielä saadankin, sitä eivät uskalla toimittajat käsitellä. Se ei nouse keskusteluun.
http://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys
“Asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä. Huoneiston omistaja voi kuitenkin saada kotitalousvähennyksen sellaisista kunnossapito- ja perusparannustöistä, joiden tekeminen ei ole yhtiön vastuulla.”
Onkohan tätä temppua missään tehty. Kuulostaa oudolta, että vastuuta voitaisiin siirtää yksittäisille osakkaille.
Ymmärrän kotitalousvähennyksen syntyneen siitä, että madallettaisiin edes pieneltä osalta työkustannuksia. Nythän sen saa myös vaikkapa perhejuhlan kustannuksista. Tietenkin aina kun luodaan uusi tukimuoto, voidaan kysyä kuka maksaa sen. Luulisi, että asiantuntijat osaisivat laskea asunnon keskimääräisen vuosittaisen huolto- ja korjauskustannuksen. Voisiko siitä laatia jonkinlaisen automaattisen verohelpotuksen. Ne, joilla ei ole varaa siihen pieneenkään remonttiin, eivät pääse kotitalousvähennyksestä nauttimaan. Tyypillinen omakotiasuja joutuu vuosittain aina jotain nurkkaa kunnostamaan luokkaa 1000 €:lla.
Varmaan tällainen ajatus voidaan tyrmätä teoriassa hyvänä mutta käytännössä mahdottomana.
Kaikissa tukien reunaehdoissa on ikäviä ominaisuuksia. Jos lapselle on antanut ennakkoperintönä yli puolet asunnosta, ei hän ole enää oikeutettu myöhemmin ensiasunnon hankkimisessa pääsemään varainsiirtoveron maksamisesta. Pitää siis tietää antaa alle puolet perintönä. Eihän nämä ole tietenkään verottajan murheita.
Minusta taas suomalainen media on historiallisesti täysin poikkeuksellisessa tilanteessa, koska medianhan kuuluisi olla vallan vahtikoira eli valvoa vallankäyttäjiä eli hallitusta. Median pitäisi puuttua ja kaivella sitä, mitä Soininvaara, Katainen ja Haglund tekevät — ja kritisoida heitä siitä. Kuitenkin tilanne on nyt se, että suomalainen media on asemoinut itsensä hallituksen puolelle — oppositiota vastaan. Tämä on täysin sairas tilanne.
Tällainen kuva ainakin minulle on syntynyt. Pelkästään lehtien pääkirjoituksista huomaa tämän helposti.
Toimittajien puoluekannoissa on selkeä yliedustus Vasemmistoliiton ja vihreiden kohdalla.
Ja mitä taas tulee siihen, että media muistuttaa poliitikkoja vanhoista lupauksistaan, niin sehän on vain hyvä asia. Netti ei unohda ja loiset saavat lopulta palkkansa.
Yksi ihmettelemisen arvoinen asia on se, miksi pientä äänestysprosenttia pidetään automaattisesti huonona. Ihmisten mielipiteet ovat valtavan eriarvoisia. Jos esimerkiksi äänestysprosentin lasku selittyisi sillä, että vähiten yhteiskunnallisiin asioihin perehtyneet jättävät enemmän äänestämättä kuin ennen, niin eikö äänestysprosentin lasku ole loistava asia?
Mihin tutkimustuloksiin viitataan. Jos ilmastomuutostutkimuksiin, niin ne ovat perustiedettä, jossa otetaan kantaa (toivottavasti tieteellisella neutraliteetilla) mitä ympäristössä tapahtuu. Ongelma tulee siitä, että poliittisesti puhumme ympäripyöreitä ja sanomme, että päästöjä pitää vähentää. Tätä on puhuttu jo vuosikausia mutta suurin osa keskustelusta pyörii siinä, että “kohta käy huonosti”. Ei todellakaan mitään laskennallista tavoitepolitiikka. Tarkoitan sitä, että mitä pois ja mitä lisää; numerot ja aikataulut tekisi terää!
Isoäitini, tunnettu näyttelijä kuoli helmikuussa 1962. Sekä Kokoomuksen Uudessa Suomessa että SLDL:n Kansan Uutisissa hänestä oli puolen sivun muistokirjoitus
Samaan aikaan maassa oli sekä presidentin- että eduskuntavaalit. Etsin pari vuotta sitten lehdistä isoäitini nekrologit esiin ja totesin, että silloin politiikka oli paljon nykyistä mielenkiintoisempaa, sanoiusinko intomielisempää. Mutta enpä juuri tunne kaipaavani niitä aikoja takaisin.
Pitää paikkansa, mutta osakkailla on taipumusta vitkutella korjauksissa ensimmäisiin vahinkoihin asti.
Kotitalousvähennyksen määräaikainen, esim 2..4 v, ulottaminen myös asunto-osakeyhtiöiden osakkaille houkuttelisi korjausten aikaistamiseen ja panisi liikkeelle paljon yksityistä rahaa. Huom., jos määräaika on liian lyhyt, se vain nostaa remonttien hintoja.
Täysin samaa mieltä. Olemme kuitenkin ikonien, hymiöiden, evvkoiden ja iskuotsikoiden takia menossa standardimerkkikielen, t.s rajoitettujen käsitteiden suuntaan.
Sen sijaan monet anglismit eivät supista, vaan laajentavat suomenkielen käsitteistöä.
Näyttää vähän siltä, että toimituksissa on käynnissä varsinkin junioritoimittajien välillä kunnon darvinistien kilpailu: Saanko juttuni läpi toimituspäällikön seulasta ja erotunko kolleegoistani, vai saanko potkut.
Asemansa vakiinnuttaneilla senioreilla ja kolumnisteilla on vielä mahdollisuuksia analyysiin, varsinkin ammatti- ja aikakauslehdissä.
Ruotsin ja Englannin päivälehdistö ei myöskään analyyseissa piehtaroi. Ero parhaisiin ammatti- ja aikakauslehtiin on huikea.
Leipää ja sirkushuveja!
Kun satun juuri nyt kuuntelemaan YLEn ohjelmaa “Brysselin koneessa” totean taas, että jossain mediassa esitetään vielä suomalaisittain hyvää analyysiä.
Sääli, että YLE pilasi Puheen. Valvojat valvokoon, ettei saamanlaista sensuuria tapahdu enempää.
Anteeksi, selkeämpänä toiveenani on, ettei samanlaista “kaupallistumista” saa enempää tapahtua.
Eiköhän sitä valistuspitoisuutta ole ollut jo ihan tarpeeksi (lue=hallituksen määräystä). Asiaakin on, mutta se “vallan vahtikoira” ‑rooli on medialta ollut aina hukassa. Suomettuminen eli pelkuruus yksinkertaisesti tuntuu olevan kansantauti. Vain jotkin harvat, kuten MTV3 uskaltavat edes jotenkin kritisoida hallitusta poliitikoineen ja yksilöidysti poliitikkoineen.
Mutta onhan meillä hallituksen pj Katainenkin, joka itkee koko kansalle tyyliin “pitääkö aina riidellä ja arvostella minua!”
..“kansa raivostuisi.”
Umm, meinaatko kansan lähtevän siitä hyvästä kaduille ja veren virtaavan? Vai osoittaako Uschanovin kommentti juuri yhden suurimmista ongelmista: hän ja media yksinkertaisesi pelkäävät suututtamasta [valtaapitäjiä]? Vai oliko vain huono vitsi?
Poliitikoilla on laatuongelma, joka on seurausta puolueiden vetovoiman vähenemisestä 30 vuoden aikana. Ensi se näkyi kunnissa, sitten Eduskunnassa ja nyt hallituksessa ja ministerien neuvonantajissa.
Hallituksessa näkee, että ‘poliitikko’ on ammattinimike, eikä luottamuksen osoitus. Poliitikon uraa tehdään päätoimisesti niiden osalta ketkä ekevät ja heille avataan puoluiden oma merkittävä kampanjarahoitus. Muilla ehdokkailla ei ole kilpailuvoimaa.
Tämän seurauksena kokemusta yleisestä elämästä ja kansalaisten arjesta ja yhetiskunnan toiminnasta on vähän.
erityisen huolestuttavaa on, että poliittinen avustajakunta on osa poliitikon ammattiuraa. Ensiksi ollaan puolueaktiivi, sitten poliittinen avusta ja sen jälkeen saadaan paikka sopivalle päätöksenteko-organisaatiossa. Ministerit eivät värvää avustajikseen osaavia ja koneita ihmisiä päätöksentekokoneistosta tai tiedelaitokista — auvustajan rooli on olla arjen politiikan taktinen neuvonantaja eikä tiedon prosessoija.
Pahin asia on, että tuotettua tietoa ilmeiesti ei osata käyttää. Yliopistokoulutuksen saaneet ihmiset? Onko yliopitoissa ollut jotain pahasti vialla vai ovatko amtipoliitikot sattumamaistereita? Tietoa ja tutkittua tietoa on, mutta vain poliittisesti itselle mieluinen kelpaa — jos sellaista ei löydy niin se keksitään.
Käytännössä kunkin lobbausorganisaatioille on annettu vapaakortti.
Kansalaisten hyvinvointia ja elämää kovin arvoin edistetään. Pikemminkin omaa vaalipiiriä ja tukijoukkoja lahjotaan niin paljon kuin voidaan.
Heureka-seminaari oli jokinlainen pohjanoteeraus populismissa. Sixten Korkman ja Erkki Liikanen ovat hyviä kouluttajia, mutta eikö hiedän viestään ole tässä jo ehditty kuunella? Tällä kertaa ei edes yritetty mitään ja avukseksi ekrtoataan paljonko vaalitus muuttuisi, jos jotain päätetään. Soinin on helppo käyttää tilannetta hyväkseen.
Media on vähän samassa jamassa. Päätomittajien ammattitaito lienee hukassa, jolloin ei organisaatioltakan enempää voi odottaa.
Siis: tietoa o olemassa, sitä voi käyttää. Missä vika ettei kelpaa poliitikoille eikä medialle? Lobbarieden tiedotteet sen sijaan painetaan sellaisenaan hallitusohjelmaan saakka.
Lohtuna on, etteä poliitikomme ovat juuri niin hyviä kuin ansaitsemme.
Tarkoitin lähinnä sitä, että vanhakantaisella valistuksella oli aikoinaan edellytykset toimia ihan aidosti, koska Ylellä oli monopoliasema. Jos se ei toiminut, niin syynä oli ilmaisumuodon kökköys tai tuputtavuus, ei viestin varsinainen asiasisältö. Mutta nykyään kansan raivostumisen helppona purkautumistienä olisi kanavan vaihtaminen joksikin muuksi. Ei siinä veren tarvitse virrata.
Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että valtaapitävät suuttuvat minusta. Mutta tilanne on nykyisinä aikoina vaikeampi kuin ehkä voisi kuvitellakaan, koska mediakentässä on niin paljon falskia suututtamista pelkän suututtamisen vuoksi. Ja siihen taas en halua missään tapauksessa samaistua, koska se on osa ongelmaa eikä ratkaisua.
Hallituspuolueen poliitikko ei voi todeta, että päätöksiä ei synny, koska hallitus on huono. Eikä sitä, että yksi huonon hallituksen huonoista osasista on vihreä liitto. Siispä hallituspuolueen poliitikon on löydettävä syntypukki: tällä kertaa se on media.
Tuskin toimittajat teitä poliitikkoja estävät tekemästä päätöksiä. Teillä eduskunnasa on kaikki lainsäädäntövalta Suomessa. Hallituksessa vihreillä on myös toimeenpanovaltaa. Käyttäkää sitä älkääkä itkekö.
Niin, se on toki syntipukki… 🙂
Veronmaksajien keskusliiton Taloustaito-lehdessä oli joku aika sitten varoittava artikkeli verosuunnittelukonsteista jotka tuntuvat lyhyellä tähtäimellä fiksuilta, mutta iskevät pidemmällä tähtäimellä lujaa näpeille. Muistaakseni myös tuo as-Oy:n vastuunjaon muuttaminen kotitalousvähennyksen saamiseksi oli listoilla, en tosin muista mistä syystä. Päätellen siitä että asia oli artikkeliin sisällytetty, sitä on (kenties monessakin yhtiössä) kokeiltu.
Aamen tälle! Mikä siinä onkin että juuri ne pässeimmät nousevat kuohujen mukana päättäviin asemiin tuhoa tekemään?
Mikäli voidaan olettaa ihmisten tekevän äänestyspäätöksen sen perusteella, että mikä puolue tai ehdokas olisi kykenevin hoitamaan kansakunnan asioita, voisi alhainen äänestysprosentti olla hyväkin asia. Mikäli äänestyspäätös tehdään omista itsekkäistä lähtökohdista, ajattelemalla, että kuka ajaisi omia etujani tehokkaimmin; alhainen äänestysprosentti tarkoittaisi joidenkin kansanryhmien aliedustusta päätöksenteossa.
Niin minunkin mielessäni. Vaikeaa tässä on se, että täydellisessä demokratiassa ei näin ole. Täydellisessä demokratiassa jokainen ihminen on yhtä fiksu ja viisas ja jokaisen ihmisen ääni on yhtä painava. Täydellisessä demokratiassa demokratian tekniikka on sellaista, että nämä tasa-arvoiset ihmiset pystyvät ottamaan kantaa pienempiinkin asioihin. Tämä on vaikea aihe, koska ei ole kiva sanoa ääneen, että toiset ovat viisaampia kuin toiset ja sen takia emme voi toimia täysin demokraattisesti.
Viherinssi pyysi antamaan konkreettisia esimerkkejä arvokysymyksistä,joilla on talous- (esim. vero-)vaikutuksia ja siksi voisi toimia kansanäänestys seurauksiltaan mahdollsimman valmiiksi pureskeltuna.
Kiireessä eivät tule parhaat mieleen, vaan tod.näk. heti kun olen painanut “Kommentoi”, mutta jotain kumminkin:
(Varoitus: en usko ja varsinkaan toivo että tuollaisia äänestyksiä tulisi)
Jonkin nyt laillisen elinkeinon kieltäminen nopeassa tahdissa (esim. 20 v siirtymäaika on jo eri juttu).
Energiapoliittiset päätökset (ydinvoiman alasajo tai tuuli/aurinko/aaltoenergian voimakas tukeminen.
Jotkin kaksikielisyyteen liittyvät jutut, kuten julkisen palvelun tv- ja radiokanavat.
Lukukausimaksut kaikkeen yläasteen jälkeiseen koulutukseen.
Uudet moottoritiet maksullisiksi versus PPP-mallilla rahoitus.
Jos noista tekee johtopäätöksiä kieli- tai energiapoliittisista kannoistani, ne ovat todennäköisesti vääriä.
Yritin vain arvailla, mitä “ajassa” tai joidenkin päässä voisi liikkua. Monet noista ovat ns. nippeleitä, mutta nippeleistä ne Sveitsissäkin enimmäkseen äänestävät.
En tiedä kuuluuko tämä asia nyt tähän, mutta olen ymmärtänyt että autoilun vähentäminen on yksi Vihreän Liiton kynnyskysymyksistä. Yksi tehokas keino on ollut verotus, ei se ole tietenkään vähentänyt sitä mutta pitänyt kurissa. Henkilöautojen verotushan koostuu kolmesta elementistä, autovero, käyttömaksu ja polttoainevero. Autovero on Suomessa kormeampi kuin EU:ssa keskimäärin mutta samassa linjassa muiden jäsenmaiden, joilla ei ole omaa autoteollisuutta, kanssa. Korkeaa autoveroa on moitittu sillä että autokanta uusiutuu hitaasti ja vanhat autot saastuttavat, mutta jokaine tietää että jos autot olisivat reilusti halvemppia niin ei kukaan ostaisi vähän saastuttavia ja kuluttavia vaan kuitenkin mahdollisimman isoja.
Mutta mutta: Nyt on Vihreän Liiton puheenjohtaja kärynyt autoveron kierrosta ja ollut epäiltynä veropetoksesta asiaan liittyen. Hän on siis ajanut ex-vaimonsa Ruotsiin rekisteröidyllä autolla Suomessa ja väittää että ei tiennyt säännöistä. Minulle aikanaan jo autokoulussa kerrottiin mitä seurauksia siitä tulee jos suomalainen ajaa metriäkään ulkomaille rekisteröidyllä autolla ilman että omistaja on mukana, ja auto ei ole ns muutoauto tai autosta ei ole maksettu autoveroa.Siitä seuraa kunnon rangaistukset. Vihreän Liiton puheenjohtaja on lisäksi omassa blogissaan selitellyt asiaa että se on epäreilua kun kahdessa maassa asuva ei saa ajaa muuilla kuin Suomeen rekisteröidyillä autoilla. Juuri tässä seikasa autoverotuksen on oltava vedenpitävä, jos ei ole, niin ei ole mahdollista periä koko autoveroa, koska äkkiä ilmaantuisi suomalaisia jotka “asuvat” vuoroin Virossa tai Ruotsissa ja ajaisivat ulkomaisilla autoilla.
Minä en edes syytä mediaa asioiden vääristelyssä vaan Vihreän Liiton puheenjohtajaa töppäilystä, ja ihmettelen miten muu puoluejohto ei ole ohjeistanut häntä tässä asiassa että edes pitäisi turpansa kiinni. Tietysti tästä satelee taas ääniä autoiluun myönteisesti suhtautuvien puolueiden laariin nimiltä mainitsematta.
Puolueet ja poliitikot ovat kopioineet toimintatapansa suoraan etujärjestöiltä.
Eilen ulkoparlamentaarinen toimija L.L loihe lausumaan ettei työttömyysturvaan saa hallitus esittää muutoksia, tai .…
Avainministerien tausta-avustajat on otettu etujärjestöistä, joten pelikirja on opittu siellä. Pääministeri vaarantaa teflonnaamansa naarmuttomuuden, jos alkaa tekemään valtiomiestason esityksiä kansakunnan tulevaisuudesta.
Kyllä siltä tuntuu, että journalistit aliarvioivat lukijoita, mutta ei siinä kaikki:mielestäni myös päättäjät aliarvioivat äänestäjiä. Ainakin jos päättämättömyydessä on takana se, että pelätään äänten katoavan. Ei se niin mene, kyllä me äänestäjät osaamme arvioida kuka teki hyviä vaikka osin kipeitäkin päätöksiä.
Toisaalta jotkut päätökset saisivat jäädä tekemättä — esim. Suomen kuntakentän vallankumous on jotain, mistä kansalaisen on todella vaikea löytää kultajyvää eli mitä parannuksia se tuo elämäämme ja mitä huonoa sen takia jäisi toteutumatta.
Vielä tuosta kotitalousvähennyksestä: Verottaja ei enää itsekään tiedä, kuka saa vähennystä ja mistä. Uutinen seuraavassa:
http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2011/11/12/ts-taloyhtioissa-kikkaillaan-kotitalousvahennyksella/201116746/12
Jospa joku kehittäisi koko verotusjärjestelmään yksinkertaistuksen. Siitä Nobel-palkinto olisi paikallaan.
Paljonkohan lukemattomien erilaisten pikkuverojen periminen itsessään aiheuttaa kustannuksia.
Syyttämättä hallitusta voi kylläkin tuntea sääliä havaittavissa olevaa tempoilevaa talouspolitiikkaa kohtaan. Mitään luottamusta ei ole useamman vuoden päähän tulevaisuuteen. Mitä uusia rasitteita veronmaksajiin kohdistetaan. Muitahan ei mikään kirpaise, siis jos ei ole mistä ottaa.
Lähinnä näitä vastuunjaon muutoksia on tehty erillistaloyhtiöissä. Niiden olemassaolokin on usein seurausta siitä, että ei ole taloudellisista syistä tehty kiinteistön jakamista. Erilliset rakennukset mahdollistavat varsin pitkälle vastuun jakamisen ilman suuria katastrofeja.
Sen sijaan jos asunnot ovat samassa rakennuksessa, rakenteisiin liittyvien vastuiden jakaminen jotenkin muuten kuin kaikille yhteiseksi johtaa ennemmin tai myöhemmin isoihin riitoihin. Linjastosaneerauksen tai julkisivuremontin tekeminen asuntokohtaisesti on käytännössä kutakuinkin mahdotonta.
Se vastuunjakotaulukko ei ole ihan taivaasta pudonnut. Tavallisen kerrostaloyhtiön kannalta vastuut on varsin hyvin mietitty, ja niistä isommin poikkeaminen on riskialtista. Pienissä taloyhtiöissä jako ei toimi yhtä hyvin, mutta pienissä taloyhtiöissä taistelun saa aikaan ihan jaosta riippumatta, jos mukaan sattuu yksikin hankalampi tapaus.
Siinä meni viimeinen asiaohjelmia enemmälti lähettävä radiokanava. Ylen virallinen perustelu tempulle oli se, että ohjelman pitäisi koskea enemmän 30–45 ‑vuotiaita kaupunkilaisia.
Ylen käsitys tästä aiheesta on urheilu, mukaanlukien vanhojen otteluiden uusinnat. Eilisiltana yritin kuunnella, eikä sieltä muuten tullut urheilua. Tuli erään kohderyhmälle vähemmän tunnetun laulajanäyttelijän henkilöhaastattelu uusintana kesältä 2011.
Tietysti asian olisi voinut ajatella niin, että Puheen muuttaminen Urheiluksi olisi tuonut Suomelle tilaa lähettää lisää asiaohjelmia. Ja höpöhöpö. Ettei vain käynyt niin, että asiaohjelmien tuottaminen maksaa rahaa, jolloin se jätettiin tekemättä jollain falskilla tekosyyllä?
Ymmärrän sen, että Ylen pitää palvella eri kohderyhmiä. Voisiko se joskus palvella myös meitä hyvin toimitettuja asiaohjelmia arvostavia? Vanha Yle Puhe oli tässä suhteessa oivallinen.
(Juu, ei liity asiaan millään tavalla, mutta tuo Ylen tempaus kyllä kismittää vieläkin.)
Ei se ole pelkästään tuota. Tarjolla olevat mahdollisuudet ovat niin monimuotoisia ja ‑mutkaisia, että niiden ymmärtämiseen ja hahmottaminen vaatii täysipäiväistä työntekoa. Vaikka me kaikki äänestäjät olisimme yhtä kyvykkäitä kuin kansanedustajat, meillä ei ole samaa aikamäärää käytössämme asiakokonaisuuksien hahmottamiseen.
Erikoistumista tämäkin, modernin yhteiskunnan kilpailukykytekijä.
Vaikka tämä on vähän sivussa aiheesta, niin sitten YLEstä. Puhe-kanavalla on toteutettu massiiviine tason lasku. Eikä urheilu sitä paitsi ole oikeasti “puhetta”
Jos jollain on kaipuu Reporadioon, niin tässä esimerkki journalismin tasosta silloin.
Meille on kuulija lähettänyt kysymyksen “onko Neuvostoliitossa aseistakieltäytyjiä?
Kysyimme tätä eversti (eipä muistu nimeä) ja tässä vastaus “Tälläinen on hyvin harvinaista, mutta joskus sitä tapahtuu. Nämä henkilöt lähetetään hoitoon ja he paranevat pian ja astuvat riviin”
Siis näille Ylen osaaville journalisteille ei tullu mielenkään muuta kuin hymistä, että homma on hoidossa (kieltäytyjän lisäksi)
Aliarvioiko lehdistö lukijoitaan?
Kyllä, ja on tehnyt sitä jo jonkin aikaa. Lehdistöä ei pelasta mikään muu kuin pitkät analyysit ja tutkiva journalismi. Kukaan ei maksa nettiaikana iskulauseista senttiäkään, koska niitä voi lukea kaikkialta ilmaiseksi.
Esimerkiksi: “työn vastaanottamisen on oltava aina kannattavaa”, on iskulause. Se ei kerro lainkaan siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Tätä sen sijaan toistellaan koko ajan. Kuka kertoisi tarkoittaako hän sillä perustulomallia vai kenties tukien alasajoa. Molemmissa malleissa työn vastaanottamisesta tulee kannattavaa.
Kokonaan toinen asia on sitten, kuka niitä perusteellisia analyyseja tulee kirjoittamaan. Toimittajatyö on myös kriisissä.
Jyrki Patomäki nosti esiin mukavasti mediaa vaivaavia ongelmia. Mediassa on alkanut esiintyä mielenkiintoisia piirteitä.
Hesarin matkailuosiossa oli kerran laaja artikkeli Vietnamista matkakohteena. Juttu oli monisivuinen, mutta sivua käännettäessä yhtäkkiä olikin sivun mainos, että finnair aloittaa lennot Vietnamiin tai tarjoaa lomalentoja sinne (en muista tarkkaan). Mainoksen jälkeen artikkeli taas jatkui.
Minua tämä häiritsi.
Yksi edustuksellisen demokratian hyvä puoli on että edustajat ovat riittävän pieni joukko voidakseen neuvotella, ja heillä on aikaa ja energiaa neuvotella, jatkoneuvotella ja jatkjatkoneuvotella kunnes äänestettävän kysymyksen sanamuoto on saatu hinkattua kaikkia tyydyttävään kuosiin.
Samoja piirteitä saadaan suoraan demokratiaan ns. jatkuvan äänioikeuden mekanismilla. Asiasta on keskusteltu tässäkin blogissa mm. täällä, täällä, täällä ja täällä:
Siinä systeemissä on myös omat huonot puolensa, yhtenä tärkeänä kysymys kuinka sähköinen äänestäminen järjestettäisiin turvallisesti ja läpinäkyvästi. Kalifornian kokemukset ovat myös jossain määrin huolestuttavia, mutta siellä systeemi toisaalta muistuttaakin enemmän perinteistä suoraa demokratiaa kuin jatkuvan äänioikeuden mallia.
Voi myös kysyä että jos jo nykypoliitikot pelkäävät kuinka GUM ( Great Unwashed Masses ) reagoi hallituksen vaikeisiin päätöksiin, eikö päätöksiin pääsemistä helpottaisi pikemminkin hätäjarrulla varustettu valistunut itsevaltius?
Valtiovalta ei kyllä sen saamatta jääneen veroedun vastineeksi näitä isännöintipalveluja tajoa, vaan asunto-osakkeenomistajat maksavat niistä kyllä ihan yksityisen markkinahinnan — ja luonnollisesti se omakotiasukaskin saa kotitalousvähennyksen nimenomaan siitä remontti- ym. työstä, mitä hän EI tee itse.
(Yleisesti yhteiskuntien taloudellinen hyvinvointi on koko varsinaisen historian ajan kehittynyt, kun ihmiset eivät ole yrittäneet tehdä kaikkea mahdollista tarvitsemaansa itse. (viite: Adam Smith, Kansojen varallisuus, 1776, jos sellaista tarvitaan))
No, eivät ne valistuneen ja sivistyneen Kekkosen ajat mitenkään edistyksellisiä olleet, päinvastoin. Rakenteita uskallettiin muuttaa vasta 90-luvun alussa IMF-uhkan edessä.
Kun yksityisellä puolella ylennetään tai värvätään uusi johtaja, keskeisin arvioitavia asia on, saako hän (tehtävään kuuluvia) tuloksia aikaan.
Kaikki kunnia kansan villitsijöille ja kuuntelijoille, älyköille ja visionääreille, sillä heitä tarvitaan. Mutta niin kauan kuin eduskuntavaalit ovat myös pääministerivaalit, kansalaisen pitäisi ennen kaikkea arvioida, saisiko a.o. puolueen puheenjohtaja (tarvittaessa myös Suomen kannalta) tärkeitä tuloksia aikaan vai onko pääasiana esim. puolueen pitäminen kasassa.
Ihmiset ovat tätä luottamusta aika hyviä arvioimaan, mutta näkemieni galluppien kysymyspatterit eivät tätä asiaa tavoittele.
Osmo : “Olen viime aikoina pohtinut, mihin kyky tehdä päätöksiä on Suomessa kadonnut.”
No siihen kun Lipponen hääti lehtitoimittajat eduskunnan käytäviltä ja näin sitten puoluetoimistot ovat olleetkin sanomalehtien lähteinä — arvaan vaan.
Näin vähäpätöisille päättäjille ei ole jäänyt sijaa toimia yhtään missään vaikuttavassa ympäristössä (=suut tukittiin Lipposen päätöksellä).
Ei järjestetä, ellei uhrata vaalisalaisuutta.
tämänpäiväisen kilometrikorvausten laskemisen perumisen perusteella täytyy todeta, että taidatpa olla oikeassa.