Ciney — Monthermé

Pyöräily­blog­gaus­ta Travemünde-Pariisi:

Sun­nun­tai, Ciney — Monthermé

Vaik­ka olti­in hege­monises­sa Ran­skas­sa (Bel­gia olisi järkevää jakaa Alanko­maid­en ja Ran­skan kesken), aamu­pala oli hyvä.
Sää oli läm­men­nyt niin, että lähdin liik­keelle ilman pitk­iä lahkei­ta, mut­ta pitkissä hihois­sa. Iltapäiväl­lä pakkasin hihatkin reppuun.

Hotel­li-isän­nän keho­tuk­ses­ta val­itsin reitin kohden Maas-jokea. Ensin vähän kumpuil­e­vaa ja siten ihana lasku, mut­ta olisiko­han min­un pitänyt pysyä joen tun­tu­mas­sa koko ajan, vaik­ka vähän kier­tor­e­it­tiä siitä olisi tul­lut. Jos tämä olisi pyöräk­il­pailu, ainakin min­un kun­nol­lani joen seu­raami­nen olisi kan­nat­tanut, mut­ta hie­man tyl­sä se reit­ti olisi ollut.

Asu­tus oli suun­taani (ylös) näh­den vasem­mal­la puolel­la, joten pysyt­telin sil­lä. Rantakahvi­lat houkut­te­liv­at, mut­ta oli vähän aikaista väli­palalle. Se oli per­keelli­nen moka, noin Juicen sanoin. Kuvit­telin syöväni myöhem­min, mut­ta toista tilaisu­ut­ta ei tullut.

Vasem­man­puoleinen tie lop­pui ja tie nousi taivaisi­in. Joki oli tässä kohdin kover­tanut itselleen todel­la syvän laak­son. Tajusin, että min­un olisi pitänyt vai­h­taa puol­ta. Palasin takaisin­päin pari kilo­metriä seu­raavaan kylään, jos­sa oli rautatiesil­ta ja sen kanssa enti­nen, käytöstä pois­tet­tu ja vankasti puomitet­tu käve­lykaista. Var­maankn sähköju­nat ovat johta­neet moi­seen kevyen liiken­teen syrjintään.

Kysyin neu­voa paikalliselta asukkaal­ta ja hän kehot­ti men­emään ala­juok­su­un aika kauas,siihen kohtaan, jos­sa oli joen yhyt­tänyt. Ennen kuin alis­tu­in polke­maan takaisin­päin tsekkasin toisen mah­dol­lisu­u­den. Siinä kohdin oli joes­sa sulku ja kos­ka sul­ulle johtavaan polku­un oli liimat­tu pyörä­tien merk­ki, kokeilin, pää­sisikö niistä yli ja aina pääsi, kun sulku­port­ti oli kiin­ni. Olen asunut tässä 20 vuot­ta, mut­ta en ole koskaan tul­lut kat­soneek­si, mihin tuo polku vie..?

Joki oli sulutet­tu noin viiden kilo­metrin välein ja sulun korkeus oli noin metristä puoleen­toista. Ylämä­ki ei siis ollut suo­ras­taan tap­pa­va vaik­ka ylöspäin mentiinkin

Sulku­jen välil­lä joki oli kuin suuri kapea järvi. Paljon oli satamis­sa moot­toriveneitä ja yhden vesi­hi­ih­toyri­tyk­sen näinkin. On siinä moot­torive­neelle käyt­töä. Jokea viisi kilo­metriä ylös tai alas. Vai avataanko nuo por­tit pienveneillekin?

Vahin­gos­ta viisas­tuneena yritin vah­tia Ran­skan rajaa. Kat­soin tarkkaan, mis­sä sen pitäisi olla. Ensin tuli vas­taan maakun­nan kylt­ti (Cam­pange jotain) ja 300 metriä sen jäl­keen kylt­ti, jos­sa ker­rot­ti­in paikalliset nopeusra­joituk­set. Toiseen suun­taan Bel­giaan tulemis­es­ta ei mainit­tu mitään.

Yritin päästä syömään tai ostaa edes suk­laa­ta, mut­ta kaik­ki paikat, jopa tupakkakau­pat oli­vat kiin­ni. Nälkä vei voimat jaloista.

Val­it­si joes­ta erkaan­tu­van tien, kos­ka se oli lyhin ja ajat­telin joka tapauk­ses­sa joutu­vani nouse­maan laak­son poh­jal­ta. Viisi min­u­ut­tia kar­tan­lukua olisi ollut hyväk­si. Reit­ti nousi todel­la korkealle ja las­ki sit­ten riemukkasti. Kun on nous­sut kuusi kilo­metriä keskimäärin viiden pros­entin mäkea, vaaka­suo­ra tie tun­tui paratiisimaiselta.

Lop­ul­ta XX:ssä näin auki ole­van pizzer­ian ja sain syödyk­si voileivän. Tilasin puhe­lim­itse hotellin 18 kilo­metrin päästä Mon­ther­méstä ja lähdin pon­nis­tele­maan seu­raavaa mäk­i­taival­ta. Kun hotel­li oli jo varat­tu, ei ollut kiiret­tä ja saa­toin suh­tau­tua mäki­in tyynesti. Matkamit­tari alkoi oikutel­la. Ensin se ei mitan­nut mitään ja sit­ten se väit­ti nopeudek­seni 94 kilo­metriä tun­nis­sa. Kontaktivirhe?
Todel­la vauhdikkaan laskun jäl­keen olin taas Maas-joel­la. Olisiko kan­nat­tanut seu­ra­ta joen vart­ta? Oli läm­min. Illalli­nen ulkoterassilla!