Ciney – Monthermé

Pyöräilybloggausta Travemünde-Pariisi:

Sunnuntai, Ciney – Monthermé

Vaikka oltiin hegemonisessa Ranskassa (Belgia olisi järkevää jakaa Alankomaiden ja Ranskan kesken), aamupala oli hyvä.
Sää oli lämmennyt niin, että lähdin liikkeelle ilman pitkiä lahkeita, mutta pitkissä hihoissa. Iltapäivällä pakkasin hihatkin reppuun.

Hotelli-isännän kehotuksesta valitsin reitin kohden Maas-jokea. Ensin vähän kumpuilevaa ja siten ihana lasku, mutta olisikohan minun pitänyt pysyä joen tuntumassa koko ajan, vaikka vähän kiertoreittiä siitä olisi tullut. Jos tämä olisi pyöräkilpailu, ainakin minun kunnollani joen seuraaminen olisi kannattanut, mutta hieman tylsä se reitti olisi ollut.

Asutus oli suuntaani (ylös) nähden vasemmalla puolella, joten pysyttelin sillä. Rantakahvilat houkuttelivat, mutta oli vähän aikaista välipalalle. Se oli perkeellinen moka, noin Juicen sanoin. Kuvittelin syöväni myöhemmin, mutta toista tilaisuutta ei tullut.

Vasemmanpuoleinen tie loppui ja tie nousi taivaisiin. Joki oli tässä kohdin kovertanut itselleen todella syvän laakson. Tajusin, että minun olisi pitänyt vaihtaa puolta. Palasin takaisinpäin pari kilometriä seuraavaan kylään, jossa oli rautatiesilta ja sen kanssa entinen, käytöstä poistettu ja vankasti puomitettu kävelykaista. Varmaankn sähköjunat ovat johtaneet moiseen kevyen liikenteen syrjintään.

Kysyin neuvoa paikalliselta asukkaalta ja hän kehotti menemään alajuoksuun aika kauas,siihen kohtaan, jossa oli joen yhyttänyt. Ennen kuin alistuin polkemaan takaisinpäin tsekkasin toisen mahdollisuuden. Siinä kohdin oli joessa sulku ja koska sululle johtavaan polkuun oli liimattu pyörätien merkki, kokeilin, pääsisikö niistä yli ja aina pääsi, kun sulkuportti oli kiinni. Olen asunut tässä 20 vuotta, mutta en ole koskaan tullut katsoneeksi, mihin tuo polku vie..?

Joki oli sulutettu noin viiden kilometrin välein ja sulun korkeus oli noin metristä puoleentoista. Ylämäki ei siis ollut suorastaan tappava vaikka ylöspäin mentiinkin

Sulkujen välillä joki oli kuin suuri kapea järvi. Paljon oli satamissa moottoriveneitä ja yhden vesihiihtoyrityksen näinkin. On siinä moottoriveneelle käyttöä. Jokea viisi kilometriä ylös tai alas. Vai avataanko nuo portit pienveneillekin?

Vahingosta viisastuneena yritin vahtia Ranskan rajaa. Katsoin tarkkaan, missä sen pitäisi olla. Ensin tuli vastaan maakunnan kyltti (Campange jotain) ja 300 metriä sen jälkeen kyltti, jossa kerrottiin paikalliset nopeusrajoitukset. Toiseen suuntaan Belgiaan tulemisesta ei mainittu mitään.

Yritin päästä syömään tai ostaa edes suklaata, mutta kaikki paikat, jopa tupakkakaupat olivat kiinni. Nälkä vei voimat jaloista.

Valitsi joesta erkaantuvan tien, koska se oli lyhin ja ajattelin joka tapauksessa joutuvani nousemaan laakson pohjalta. Viisi minuuttia kartanlukua olisi ollut hyväksi. Reitti nousi todella korkealle ja laski sitten riemukkasti. Kun on noussut kuusi kilometriä keskimäärin viiden prosentin mäkea, vaakasuora tie tuntui paratiisimaiselta.

Lopulta XX:ssä näin auki olevan pizzerian ja sain syödyksi voileivän. Tilasin puhelimitse hotellin 18 kilometrin päästä Montherméstä ja lähdin ponnistelemaan seuraavaa mäkitaivalta. Kun hotelli oli jo varattu, ei ollut kiirettä ja saatoin suhtautua mäkiin tyynesti. Matkamittari alkoi oikutella. Ensin se ei mitannut mitään ja sitten se väitti nopeudekseni 94 kilometriä tunnissa. Kontaktivirhe?
Todella vauhdikkaan laskun jälkeen olin taas Maas-joella. Olisiko kannattanut seurata joen vartta? Oli lämmin. Illallinen ulkoterassilla!