EVAn raportissa suositellaan, että kaavoitus olisi ylimalkaisempaa ja rakennussuunnittelu jätettäisiin kokonaan rakennusliikkeille. Laadunvarmistus tapahtuisi rakennuslupavaiheessa. Kaavoittaja on huono rakennussuunnittelija. Rakennusliikkeiden mielestä yhtä hyvää laatua saisi paljon halvemmalla, ellei tarvitsisi taipua kaavoittajan jäykkiin vaatimuksiin. Jos kaavoittajan ei tarvitsisi miettiä kovin yksityiskohtaisia kaavamääräyksiä, jäisi enemmän aikaa ja resursseja strategisiin valintoihin, jotka kaavoittajalle kuuluvat.
Hienoa! Juuri kukaan ei ole eri mieltä, paitsi hallinto-oikeudet. Hallinto-oikeudet ovat päättäneet, että jos kunta haluaa rakentamiseen laatua, tämä laatu on määrättävä kaavassa. Rakennuslupavaiheessa ei ole muuta harkintavaltaa kuin se, onko rakennus kaavan ja esimerkiksi paloturvallisuusnormien mukainen ja onko odotettavissa, että se pysyy pystyssä. Jos nämä ehdot täyttyvät, minkälainen rumilus tahansa saa kelvata.
Voisiko ajatella, että rakennusliikkeet rakentaisivat vapaaehtoisesti hyvää, koska sellainen menee kaupaksi. Tätä kokeiltiin 1970-luvulla, eivätkä kokemukset rohkaise. Voi tietysti ajatella, että ajat ovat muuttuneet ja nyt hyvä menisi kaupaksi paremmin. Silloin tällöin on kokeiltu väljemmillä kaavamääräyksillä, viimeksi Jätkäsaaressa Verkkokauppa.comin rakennuksessa, eikä se nyt ihan putkeen mennyt. Johtopäätös on, ettei voi luottaa siihen, että lopputulos on kelvollinen.
Voisimme tietysti muuttaa lakia niin, että laadun harkinta olisi rakennuslupavaiheessa, kuten se on melkein kaikkialla muualla. Helsingin tapauksessa tämä ei olisi optimaalista, sillä koko kaupunkikuvallinen asiantuntemus on nyt kaupunkisuunnitteluvirastossa. Jos kaavan tulkinta ja sen laadinta olisivat eri paikassa, jouduttaisiin tekemään päällekkäistä työtä.
En tarkkaan tiedä, miten Vuosaaren tornista tuli sellainen kuin tuli, mutta vaikutelmani on, että se poikkeaa kaavasta ja luvan tähän antoi rakennuslautakunta. Tämä historia pitäisi itse asiassa käydä läpi kunnolla, jotta siitä opittaisiin.
Minä tekisin asian niin, että ensin hyväksytään ylimalkainen kaava, jonka perusteella voidaan rakentaa tiet ja muu infra sekä muodostaa tontit. Sen jälkeen tontit annettaisiin rakennusliikkeille suunnitelman laatimista varten. Rakennusliike tekee suunnitelman, ja kaava tehdään sen mukaiseksi.
Vähän näin on tehtykin Kalasatamassa, jossa jokseenkin kaikki tontit on kaavoitettu kahteen kertaan, ensin alustavasti ja sitten rakennuspiirustusten mukaisesti. Huonoa tässä on, että se ensimmäinenkin kaava joudutan tekemään turhan huolellisesti, koska jos se olisi ylimalkainen, sen perusteella voisi hakea rakennuslupaa ihan mille tahansa.
Tyhmä kysymys: Eikö rakennuslakia voisi tältä osin muuttaa? Eli siis palauttaa julkisivulautakunnalle valta, joka siltä vietiin.
Töölönlahtea on tehty juuri niin, että kaava on ylimalkainen ja sitä on rukattu kulloisenkin tarpeen mukaan, esim jossain vaiheessa piti tulla tanssipaviljonki ja nyt on tulossa keskustakirjasto, joita ei alunperin ollut.
“Hienoa! Juuri kukaan ei ole eri mieltä, paitsi hallinto-oikeudet. Hallinto-oikeudet ovat päättäneet, että jos kunta haluaa rakentamiseen laatua, tämä laatu on määrättävä kaavassa.”
Rakennuttajan (muutkin kuin rakennusliikkeet rakennuttaa) näkökulmasta nykyisessä asuntotuotannon prosessissa on ongelman se että päättävän viranomaisen kanssa ei pääse käymään neuvotteluja.
Kaavoittaja ohjaa takaisin rakennusvalvontaan “menee vähäisenä poikkeamana rakennsuluvassa ” ja rakennusalvonta lähettää takaisin kaavoittajan juttusille “kaavoittasivat suuripiirteisemmin niin jäisi tänne valtuuksia”.
Toimisto- ja liikerakentamisessa on tosiaan usein lähtökohtana että muutetaan kaava hankkeelle sopivaksi. Asuntotuotannossa investorin aika ei riitä kahden kolmen-vuoden prosessiin ja toisaalta virkamiehet eivät hyväksy pieniäkään poikkeamia ettei joudu tasavertaisuusperiaatteen vuoksi antamaan muillekkin.
Anekdotina kuolematon lause eräältä Helsingin kaavoittajalta yhdessä hankeessa, esitettiin vähän edullisempaa ratkaisua niin vuokrataso olisi ollut hieman kohtuullisempi. “hyvältä näyttää mutta älkää luulkokaan että saatte pitää rahat, keksitään jotain muuta kivaa tilalle”. Seurauksena kallista materiaalia julkisivuihin ja sitten piti tehdä sellainen asukkaiden yhteinen olohuone kattokerrokseen. ????
Oliskohan perimmiltään ongelma resurssien väärästä sijoituksesta virastojen välillä ja rakvv:n ja kaupunkisuunnitteluvirastojen välisistä epäselvistä prosesseista.
Kaavoituksesta ja ennenkaikkea rakvv:n toiminnasta voisi tehdä opintomatkan Ouluun, Jotenkin siellä yhteistyö virastojen välillä toimii saumatomasti, ja etenkin rakennusvaltonta on esimerkillisen toimintansa johdosta jatkuvasti alan lehdissä.
Sellaisen vinkin voin antaa että Espooseen ei kannata opintomatkaa suunnata, on PKS-alueella vaikein. Vantaalla voisi käydä, siellä kohteen arkkitehti pääsee esittelemään omaa suunnitelmaansa tarvittaessa suoraan päättäjille. muutoin Hki ja vantaa ovat tasavertaisia.
Kalasatama on siis hyvä esimerkki siitä, miten tuhlataan veronmaksajien rahoja! 😀 On tehty kahteen kertaan turha kaava! Eikö edes riittänyt yksi kerta, oliko liian halpaa?
Kaavassa pitää olla kortteli ja korkeus. Osmo, selitä minulle, mitä muuta siinä oikeasti pitää olla?
Ymmärrän jonkin verran amerikkalaista kaavoitusta, jossa kaupunkikeskustoissa kaavoituskulttuurin romahdettua vuosikymmenien aikana, määrätään että talon alla pitää olla riittävästi autopaikkoja ja että ensimmäisessä kerroksessa pitää olla liiketilaa. Olisipa joku kertonut tuon niille maalaisille, jotka tekivät Leppävaaran ja Arabianrannan kaavat.
Mene katsomaan 70-luvun betonihirvityksiä, Pariisin lähiöitä tai Verkkokauppa comin rakennusta Jätkäsaaressa, niin ymmärrät. Myös Huvilakadulta Helsingissä löytyy tämllainen Kallen ihannoima rakennus.
Voisko joku vääntää rautalangasta mitä vikaa näissä on.
Huonojen esimerkkien valossa Helsingin kaupunkikuvatoimikunnan rooli on varmasti tarpeen osana rakennuslupamenettelyä.
Suomi on vain niin pieni maa ja jotenkin tuntuu että on yksissä käsissä koko arkkitehtuurin ohjaus, jäsenistö on kovin samanhenkistä ja taustaista.
Poliittinen ja virkavastuu ovat selviä käsitteitä mutta kaupunien neuvottelukunnat ja toimikunnat ovat jääneet epäselväksi. Myöskään Hgin lausunnot eivät ole selventäneet elimen toimenkuvaa “makuuhuoneisiin tulee lisätä komerokalusteita”, näkyyhän ne kaapit tietysti ikkunasta.
Aiemmmin valitinkin tällä palstalla miksi asuintaloja ei saa tehdä peltisistä varastohallien elementeistä, onhan verkkokauppakin on niistä tehty. Käviköhän tämä rakennus rakennusluvan yhteydessä kaupunkikuvatoimikunnassa, jos kävi rooli ihmetyttää vielä enemmän.
Ihan johtamis- ja toimenkuvan motivointimielessä on kummastuttanut muutaman lupahakemuksen yhteydessä eräiden kaupunkien rakennusvalvonnan lupa-arkkitehtien rooli.
Ko. virkamieshän ohjaa kohteen arkkitehtiä ennen lupahakemuksen jättöä, kun lopulliset suunnitelmat päätyvät toimikuntaan voi tulla kylmää kyytiä.
Mitenkähän selvästi toimikuntien ohjauspyrkimys painopistealueineen on tiedotettu lupavalmistelijoille, jotta osaavat ennakkoon tiedottaa pääsuunnittelijoille.
Epäkiitollinen tehtävä kokeneelle arkkitehdille, ensin on tiukat yksityiskohtaiset mkaavamääräykset, sitten vielä toimikunnan kommentikierros ennen lautakuntaa.
Motivaatio voi välillä olla tiukassa.
Vanhat, ihastellut kaupungit eivät ole syntyneet tarkan kaavoituksen ansiosta — sen sijaan kaupungissa on saattanut olla tarkka rakennustapaohje.
Suurin merkitys on sillä, että vanhat, ihastellut talot on rakennuttanut loppukäyttäjä, ja suunnitteluratkaisuista on päättänyt joku muu kuin rakennusliikkeen ekonomisti.
Kaikkien kannalta olisi parempi, jos loppukäyttäjät saataisiin paremmin mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Kyllä siltä suunnalta varmasti löytyisi maksuhalukkuuttakin että saataisiin vähän enemmän laatua ja ulkonäköä.
Vantaalle opintomatkan poliittiset päättäjät voi tehdä netissä.
Siellä kaupunkikuvaneuvottelukunnan lausunnot ovat julkisia. Helsingistä ei löydy ja kaupungin sivuillakin on vain 2011–2012 miehitys, voihan se olla että on laukkautettu.
Helpottaisi kohteen suunnittelijan työtä jos saisi naapurikohteen kommentit oman työnsä pohjaksi, ja yleisten julkisuusperiaatteiden kannalta olisi kannatettavaa muutoinkin.
Täälläkin on kommentoitu sitä että lautakunnat ovat antaneet valtansa virkamiehille.
Nyt neuvottelukunnan pöytäkirjat liikkuu siten että tutut suunnittelijat soittelevat toisilleen. Ulkopuolisen on melkoisen hankala tulla Helsinkiin arkkitehdiksi.
Ja noiden huonojen esimerkkien valossa on vaarana että nimekkään suunnittelijan huonoa suunnitelmaan ei viitsitä kajota, kukapa sitä kaverilleen vinoilisi .
Voisiko maanvuokrasopimukseen laittaa ehdoksi suunnitelmien hyväksyttämisen kaupungilla?
Olisi hauska tietää miten tiukempi kaavoitus olisi muka muuttanut lähiöiden rakentamista. Rakennusliikkeillä oli tiiviit yhteydet poliitikkoihin, joten valtuustot olisivat tehneet juuri sellaisia kaavoija kun Haka halusi.
Vapaata kaavoitusta tehtiin espoon säterinmetsässä, eikä siitä mitään katastrofia tullut, päinvastoin paljon miellyttävämpi kuin tiukasti kaavoitettu etelä-leppävaara.
Säterinmeträn kaava oli kyllä hyvin tarkka. Sinänsä on vaikea ymmärtää, miksi tiivistä ja matalaa tehtiin jonnekkkin jorpakkoon kaukana kaikesta. Miksi sitä ei tehty Leppöävaaran kupereen tai perätin Leppävaaran korttelialuelle, sillä tehokkuus olisi ollut sama kuin kerrostaloissa.
Ne on rumia. Helsinkiläinen kaavoitus ei tuota rakennustaiteen merkkiteoksia, mutta kuitenkin ihan kohtuullista jälkeä ja karsii pahimmat pois. Rakennuksen julkisivu on muuten tavallaan klassinen ulkoisvaikutusta, siinä Huvilakadun betonirumiluksessa asuvat tapaavat vitsailla että sieltä on kadun kaunein näköala, koska heidän taloaan ei näe kun katsoo ulos ikkunasta.
Virkamies ei voisi käyttää (“vapaata”) harkintaa hyväksymisessä, eli mihinkään ei sallittaisi mitään, tai kaikkialle pitäisi sallia kaikki jossain jo käytetyt ratkaisut — jos ei kaava tarkemmin määrää. Lautakuntien kautta ulkoasun hyväksyttäminen olisi taas liian epästabiilia ja eikä päätöksiä voisi ennakoida, nähtiinhän jo tornihotellin keskusteluissa millaista tunneargumentaatiota luotiin parin havainnekuvan pohjalta.
Mä toivoin että vastaus olisi ollut jotenkin siihen talon tehtävään liittyvää, sen funktionaalisuuteen, ts. onko se hyvä asunto asukille. Sekä asuinkäytännöllisyyden.. että hinnan puolesta.
Ei sitä, miltä se jonkun toisen mielestä näyttää ulkoa tai onko sen väri oikea.
Ja erityisen vaikeeksi tämmöset mielipide-argumentaatiot tekee se, että jokaisella on oma mielipide. Minä esim satun tykkäämään harmaasta.
Muutenkin en tiedä pitäisikö valtion/kunnan/kaupungin tehtävä olla ottaa kantaa _designiin_. (Kyllä se ottaa, mutta mitäs jos se pyrkiskin “tuottamaan” hyviä asuntoja sen sijaan.)
Ja jos asia ei muuten aukee, pitäiskö rumat vaatteet kieltää? Entä rumat fillarit? Entäs tatuoinnit, ne vasta rumia onkin.
Kyllähän ne suunnitelmat hyväksytetään kaupungilla…
Suunnittelukilpailua voidaan vaatia, mutta ei sekään aina takaa hyvää lopputulosta, vaikka vie aikaa ja rahaa.
Suunnitelmiin on kyllä mahdollisuus puuttua lupavaiheessa, jos halutaan — esim. Paciuksenkadun lähelle tuleva talo laitettiin uudelleen suunniteltavaksi aikoinaan, kun julkisivut eivät olleet tarpeeksi tasokkaat.
Standardin määritteleminen talojen ulkonäölle on hankalaa, koska kaupunkikuvassa kyse on visuaalisesta ja tilallisesta kokonaisuudesta. Ammattilaisetkaan eivät aina onnistu hahmottamaan, miltä lopputulos näyttää, vaikka on piirustukset, pienoismallit ja tietokonemallit apuna.
Millä tavalla nykyinen yksityiskohtainen, laadukas ja aikaa vievä kaavoitus on nämä esimerkit sitten estänyt?
Mistä johtuu että huomattava osa kaupungista on koko ajan ja edelleen maallikoiden mielestä sitä “rumaa”, siitä huolimatta että prosessin takana on maan kirkkain osaaminen tällä alalla?
Ei sitä, miltä se jonkun toisen mielestä näyttää ulkoa tai onko sen väri oikea.”
Ikkunat on iso ongelma asuntotuotannon estetiikassa, ikävää on että jokaisessa asuinhuoneessa pitää olla ikkuna. Tästä liian symmetrisestä rytmistä tulee sitten kaupunkikuva asiantuntijoiden mielessä tylsä julkisivu.
Suurin kysyntä kohdistuisi pienasuntoihin ne on vieläkin tylsempiä kun jokaisessa asunnossa on oma parvekkeensa.
Verkkokaupan veistoksellinen julkisivun lähtökohtana lienee olleet laajat seinäpinnat ja funtionaalistyylisesti vaasuorat linjat ikkunoissa.
Rakennuksen havainnekuva oli käsittääkseni nähtävillä jo siinä vaiheessa kun kaupunki päätti tonttivarauksesta. Jos oli sopimuksen liitteenä luulisi että rakvv:n virkamies olisi ollut vaikeuksissa jos olisi yrittänyt muuttaa tonttivarauksen viitesuunnitelman kuvaa.
Itse pidän kuitenkin viereistä punatiilistä uudisrakennusta onnistuneempana kuin verkkokaupan veistoksellista julkisivua. Siinä punaisessa ikkunarytmitys ei noudattele bunkkerin linjoja lainkaan mutta julkisivu natsaa rosoisuudellaan erinomaisesti.
Ode:
Nyt arvoisan blogistin Espoon maantiede menee metsään. Pääkaupunkiseudulta ei juuri löydy liikenteellisesti parempaa paikkaa, kuin tuo Säterinmetsä. Kehä I ja Turunvälylän risteys autoilevalle enemmistölle 🙂 ja joukkoliikenteen kannattajille alle kilometri Leppävaaran asemalta ja sata metriä tulevan Raidejokerin pysäkille.
Ja kävelyetäisyydellä kaikki mahdolliset palvelut (Sello jne).
Onko kilometri kävelyetäisyys?
Pyöräilin tästä luoteisväylän läpi lauttasaaressa. Alueella ei nähtävimmin ollut nykyisenlaista fasistikaavaa joka vaatii yhtenäisiä julkisivuja (sama rakennusmateriaali, värit saa valita kaavoittajan sallimmista, ..). Etäisyyttä tiehen tai aidoituskaan ei näytä yhtenäiseltä. Kerros, omakoti- ja pientaloja sikin sokin.
Oikeastaan tuo oli kyllä monin verroin viihtyisämpää ja elävämpää kuin uudet alueet jotka kaavat ja normit ovat säänneelleet steriileiksi kuin leikkaussalit.
On.
Eiköhän jo Nuuksion läheltä löydy alueita, jossa pari kilometriä on “ihan siinä lähellä”.
Ei kannata ihmetellä miksi voi olla vaikeaa saada tuollaisilla alueilla asuvia ja eläviä ymmärtämään miten joku 60m rakennuskielto liikennepölyn suojaetäisyytenä tiestä voisi muka olla haitallista kaupunkirakenteelle.
Metron kannattajien mielestä on. Ja onhna se kävelyetäisyys terveelle.
Metron kyseessä ollen ainakin on.
Kyllähän sitä kilometrin terve ihminen kävelee, omallakin työmatkalla tulee reittioppaan mukaan 900 metriä kävelyä pysäkkien ja määränpään välillä vielä “ratikkakaupungissakin” rautatieasemalle saapumisen jälkeen.
Kokonaan toinen asia on onko mitään järkeä kaavoittaa kilometrin päähän, jos puolenkin kilometrin päähän mahtuisi aivan hyvin. Säterinmetsähän olisi liikenteellisestikin paremmassa paikassa jos se ei olisi niin lähellä moottoritietä, sieltä kun pitää joka tapauksessa ajaa Leppävaaraan ennen kuin sopiva liittymä löytyy.
Lähiöistä, rakennusajasta ja paikasta riippumatta olen samaa mieltä. Onneksi suomalaiset lähiöt ovat niin huonosti tehtyjä, etteivät ne ole peruskorjattavissa taloudellisesti järkevästi. Yksi putkiremppakierros menee, mutta runkoja ei kannata korjata. 😀 Herra Jeanneret-Gris’n aiheuttama vahinko Euroopassa on kohtuullisen iso. 😉
Itse pidän Verkkokauppa.com’n taloa ihan sopivana miljööseen. Nyt se vähän pistää silmään, mutta kun koko niemi on rakenenttu, näyttää paremmalta. Alueen olisi voinut toki kaavoittaa aavistuksen tiiviimmäksi, kaupunkimaisemmaksi. 🙂 En ymmärrä sen kiemurtelevan puiston tarkoitusta. Tarkoitus lienee karaista asukkaita isossa tuulitunnelissa?
Korttelit kannattaa jakaa riittävän pieniksi tonteiksi, jolloin yksi huonosti suunniteltu rakennus ei tuhoa koko aluetta ja on kohtuullisen halpaa hävittää. Helsingin kokoisessa kaupungissa mallia kannattaa ottaa ennemmin Etu- kuin Taka-Töölöstä. Samoin aikoinaan keskustelussa ollut esitys, jonka mukaan rakennuksen julkisivuun tulee kissan korkuisin kirjaimin kirjoittaa arkkitehdin ja grynderin nimet, parantaa laatua. 😉
Yksi Helsingin suurista ongelmista on tällä hetkellä, ettei aivan puhdasta roskaakaan saa purkaa. Esimerkiksi herrat Rewell ja Aalto ovat piirtäneet kaikenlaista sutta ja sekundaa aikanaan, jotka nyt ovat purkukunnossa. Kaupungin idea on, että se rakennetaan kerroksittain. Kustakin vuosisadasta säilytetään vain parhaat rakennukset. Nyt kaupunkiarkitehtuurista mitään ymmärtämättömät maalaiset haluavat säilyttää myös puhdasta roskaa. 🙁 Mitä tontilla on, kuuluu tontin omistajalle.
Tämä on totta. Suomen ongelma eivät ole muutamat syräytyneet jne. Suomen ongelma on liian korkea veroaste, mikä tarkoittaa liian pientä yksityistä pääomaa.
Ennen sotia suomalainen rakentaminen oli terveellä, yksityisellä pohjalla. Sotien jälkeen, kun tarvittiin nopeasti asuntoja, olivat ns. rintamamiestalot terveellä pääomapohjalla, mutta lähiöt täysin epäterveellä.
Pahinta oli, että roskaa rakentaneet yritykset ja poliitikot loivat kytkökset, joista ei ole vieläkään päästy. Sen huomasi hyvin, kun vanhaa jätevedenpuhdistamoaluetta rakennettiin Helsingissä.
Helsingin ruutukaavassa asuintalojen rakennuttajia ovat olleet vuokrataloja gryndaavat tahot. Usein rakennusliikettä pyörittänyt vaurastunut rakennusmestari tai sitten jokin muu liikemies. Joitakin työväenliiketaustaisia osuuskuntamuotoisia kerrostaloja ovat tehneet aikoinaan talkoilla, kulttuuritalo on rakennettu samalla periaatteella.
Osmon Kanadan matkan yksi havainto taisi olla developparin osuus paikallisessa kaavoituksessa ja rakentamisessa. Piti hyödyllisenä että jollakin on kokonaisvastuu taloudesta ja lopputuloksesta.
Huonosti nuo asukkaiden itselleen rakennuttamat kerrostalot ovat tällä erää edenneet, intressitahoja on liikaa konsensuksen syntymiseen.
Ja toiveiden tynnyristä tuppaa tulemaan liian kallis. Rivi- ja erillistaloja ryhmärakennuttajat ovat menestyksekkäästi toteuttaneet useampiakin, niissä on tarkempi raami josta lähdetään suunnitelmaa kehittämään.
Tästä olen samaa mieltä, ja tuore esimerkki on Roihuvuoren ala-asteen koulu, joka vastoin järkeä ilmeisesti peruskorjataan, koska se on sankariarkkitehti-professori Ruusuvuoren kynästä. Kslk ei nähnyt suojelulle perustetta, äänestäen tosin.
Huvilakadun “katastrofi” on ilmeisesti tämä:
http://goo.gl/maps/kZ7Wf
Omasta mielestäni tuo ei niin pahalta näytä.
Kuten Kalle kirjoitti, kaupunki rakennetaan kerroksittain. Miksi kaikkien talojen pitäisi näyttää samalta?
Prosessi on kehittynyt näin monimutkaiseksi juuri sen vuoksi, että vapaaehtoisesti laatua ei todellisuudessa synny.
Arabianrannan toteutusprosessi ei minun mielestäni ollut ollenkaan huono: vuonna 1998 hyväksyttiin yleinen asemakaava koko alueelle, jossa määriteltiin korttelit ja ohjeelliset tonttirajat. Korttelikohtaisin asemakaavamuutoksin tarkennettiin tonttien rajat täsä siihen mihin ne suunnitlemine mukaan luontevasti osuivat. Näin asemakaavan mitoitus ei jäykistänyt asuntosuunnittelua. Lukuisin arkkitehtuurikilpailuin luotiin kaupunkikuvallista tavoitetasoa ja monia pieniä toteutusinnovaatioita. Meni varsin sujuvasti.
Sama toteutui Katajanokan kärjen kaava-alueella hieman toisin. Tuolloin oli vielä käsin tussatut asemakaavakartat, toteutussuunnitelmien äärellä kaavoittajat saattoivat tulkita tontinrajojen sijaintia tussilla piirretyn viivan keskelle tai jompaan kumpaan reunaan. Kiinteistönmuodostuksessa sitten paikka sementoitui millilleen siihen mihin haluttiin.
Näin tietotekniikan kehittyminen vaatii muuttamaan prosesseja.
Ei silti, on sellaistakin tällä tietotekniikan aikakaudella tapahtunut, että on tullut tingittyä makuuhuoneen kalustettavuuden mitoituksista sen vuoksi mihin kaavoittaja on viivansa sutaissut…
Arabianrannassa ja tulevassa Kalasatamassa on yksi mahdollisesti (aika näyttää) hyvä idea, eli kaikki piha- ja pysäköintialueet ovat koko alueen yhteisen huoltoyhtiön alaisia ja piha-alueet tästä syystä kaikille avoimet. Huoltoyhtiön jäseneksi kaikkien on pakko liittyä. Joitakin omituisia tapauksia on, joissa kaupungin katualue ja pysäköintialue näyttävät vierekkäin samanlaisilta, mutta toinen on julkista ja toinen yksityistä aluetta, joiden hoidosta vastaa eri instanssi. Ja sitten tietenkin on ongelma, että halpoja huoltoyhtiön maanpäällisiä paikkoja on rajoitetusti, mutta tätäaihetta on blogilla aiemmin jo käyty läpi.
Joku hyvä syy varmaan oli, miksi piha- ja katualueet eivät voi olla suoraan kaupungin hoidossa, vaan pitää olla erillinen yhtiö niitä hoitamassa.
Pysäköintiä hoitavien yhtiöiden hallitukset tulevat käytännössä miehitetyiksi suurimpien omistajien edustajista, siis Helsingin Kaupunki, SATO yms istuvat hallituksissa. Kenellekään ei liene yllätys että nämä hallitukset kokoontuvat kerran kuussa ja hallitusten kokouspalkkiot ovat “käypää tasoa”, satanen tunnilta tms keskellä työpäivää istuttavasta keskustelukerhosta.
Eihän kyseinen rakennus mitenkään poikkeuksellisen ruma ole. Se vain sattuu sopimaan ympäröivään rakennettuun ympäristöön siinä missä frakkitakki itsenäisyyspäivän vastaanotolle keltaisten pyöräilyshortsien ja tirolilaishatun kera.
Ongelmana ei suinkaan ole ikkunat vaan se mikä on niiden välissä ja ympärillä. Toki ikkunat muodostuvat ongelmaksi, jos talo koostuu pelkistä ikkunoista.
Ei se tosiaan älyttömän ruma ole. Ei tosin ole kauniskaan.
Haagan näköinen talo mutta aivan väärässä paikassa.
Arkkitehtuurissa “ruma” tarkoittaa nimenomaan “väärässä paikassa”. Uskoisin että mikä tahansa rotjake kyllä voi toimia, mikäli se sopii ympäristöönsä. Huvilakadun tapauksessa näin ei ole => talo on ruma.
No, minä en ole arkkitehti enkä abstraktin taiteen ystävä. Minulle ruma on ruma. Voi rumassakin olla joku hieno ajatus takana, mutta julkisivun idea on olla edessä. Mukava kaupunkikuva tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei epämukavuuden tunteita tarvitse tukahduttaa ja erikseen yrittää löytää ympäriltään jotain hienoa. Tarkoitus on olla miellyttävä ilmeisesti.
Tämä on off topic. Pariisissa on käsite Le Belles Quartieres, Kauniit korttelit, joissa parempi väki asuu. Käsitteen opin Maigret-romaaneista. Kesällä vietin pari päivää Pariisissa. Huokea hotellimme oli esikaupungissa ehkä 10 km Notre Damesta, ehkä vähemmän. En muista. Sinne pääsi hyvin autolla.
Metrossa Eiffel-tornilta (Pariisin maailmannäyttelyn aikana rakennettuja taloja) hotellille (1970-luku) huomasin seuraavan seikan. Alkumatkalla vaunussa oli kauniisti ja huolitellusti (mutta ei kalliisti) pukeutuneita neitokaisia. Loppumatkasta sanoisinko tuulipukukansaa.