(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 19.5.2013)
Kiinassa valmistetusta Nokian viidensadan euron älypuhelimesta jää Kiinaan kymmenen euroa eli siis kaksi prosenttia. Näillä puhelimilla Nokia ei ainakaan vielä tee voittoa, joten koko tuo 500 euroa on mennyt matkan varrella kustannuksina eri puolille. Arvolla mitattuna pääosa näistä muista työvaiheista on tehty työpöydän ääressä tietokoneella panemalla bittejä järjestykseen. Valmistusta Kiinassa suomalaisten ei kannata paljon surra kuin ehkä Salossa, sillä Suomeen puhelimen arvonlisäyksestä päätyy yhä kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Kiinaan.
Jaamme yhä työn alkutuotantoon (maa- ja metsätalous ja kaivokset), teollisuuteen ja palveluihin. Tämä jako on aivan aikansa elänyt, sillä teollisuudeksi luetaan sellaista, joka ei edes muistuta työtä tehdassaleissa. Ennen oli iso tehdas ja sen vieressä pieni konttori toimihenkilöille. Oli luonnollista kutsua kokonaisuutta teollisuudeksi. Nyt on valtavat toimistotalot, joissa tuotteita suunnitellaan ja markkinoidaan ja sitten jokin pienempi paja jossain päin maailmaa, jossa tuotteet valmistetaan. Tämä kaikki luetaan teollisuudeksi, paitsi, jos se ostetaan alihankintana, jolloin se onkin palvelua.
Jos työ luokiteltaisiin sen mukaan, mitä työtä kukin tekee, noin 90 prosenttia kaikesta työstä olisi palvelutyötä. Maataloutta olisi vain työ pelloilla ja navetoissa, teollisuutta vain työ tehdassaleissa, mutta työ toimistoissa olisi palvelua. Ihan osuva ei tämäkään jako ole. Palvelua on esimerkiksi vanhusten hoito, mikä on aika kaukana älypuhelinten ohjelmoinnista.
Digitaalisella palvelutaloudella tarkoitetaan osapuilleen työtä näyttöpäätteen ääressä, on tämä sitten ohjelmiston kehittelyä tai vaikka logistiikan suunnittelua.
Työ tehdassaleissa on melko samanlaista kaikkialla. Halvan työvoiman maissa ei kannata työtä automatisoida yhtä paljon kuin vaikkapa Suomessa, mutta periaatteessa suomalainen tehdas voidaan viedä sellaisenaan Kiinaan. Teollisuus ei enää ole se, joka tuottaa elintasoeroja valtioiden välille vaan palvelut. Rikkaissa maissa palvelutalous on tehokasta ja tuottaa laadukasta tulosta ja saa osakseen pääosan myös teollisuuden arvonlisäyksestä.
Koska kukoistava palvelutalous tuottaa hyvän elintason, se nostaa myös teollisuustyöväen palkkoja, mikä taas ajaa teollisuuden sinne, missä työ on halpaa. Tehokas palvelutalous ja tehdasteollisuus eivät siksi oikein viihdy samoissa maissa.
Suomalainen metallityömies on hyvin ammattitaitoinen, mutta kyllä rajatun määrän kiinalaisia kouluttaa rajattuun tehtävään nopeasti, varsinkin kun halu pysyä työpaikassa on suuri. On paljon suurempi tehtävä nostaa koko kansan koulutustaso, mitä tehokas ja tuottava palvelutalous edellyttää. Opetus pitää aloittaa alakoululaisista ja sitä ennen pitää kouluttaa opettajat. Etelä-Korealta se vei noin 50 vuotta. Tämä on vahvuutemme Aasian nouseviin maihin nähden ainakin vielä pari vuosikymmentä.
Ammattiduunarin heikkenevä asema
Maailmantalouden investointien painopiste on vahvasti Aasiassa. Shanghain satamasta meritietä pitkin mitattuna Kemin satama taitaa olla etäisin ajateltavissa oleva paikka koko maailmassa. Suomi on nyt logistisesti täysin pussin perällä. Öljyn hinnan noustessa tämän merkitys vain lisääntyy. Vientiin suuntautuvalle tehdasteollisuudelle tämä on hyvin huono juttu.
Ennen suomalaisen teollisuusduunarin vahvin tuki oli taitava insinööri, joka suunnitteli vähän parempia tuotteita kuin kilpailijat. Nyt insinöörin panos siirtyy sekunnin murto-osassa bitteinä toiselle puolelle maailmaa – esimerkiksi Espoosta Salon sijasta Nokian tehtaalle Kiinaan.
Työmarkkinat polarisoituvat. Hyväpalkkaiset duunarihommat vähenevät, eivät vain paperitehtailta. Tilalle tulee toisaalta selvästi parempipalkkaista ja hyvää koulutusta vaativaa työtä digitaalisessa palvelutaloudessa, toisaalta matalapalkkaöitä. Tällä taitaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että demarit ovat jääneet kannatuksessa perussuomalaisten alapuolelle. Demareiden taivaassa kaikki ovat paperityöläisiä, ja siitä unelmasta etäännytään nyt vauhdilla.
Tuloerot uhkaavat nousta tietotyön sisällä. Hyvä jääkiekkoilija tienaa valtavan paljon enemmän kuin maakunnallinen kyky, mutta tietotyössä erot voivat olla vielä paljon suurempia. Se kuuluu suurelta osin ”voittaja vie kaiken ” ‑alueeseen. Harva pelintekijä tienaa mitään mutta Angry Birds tienaa tähtitieteellisiä summia Mikrosoftista nyt puhumattakaan. Yhteiskunnalliselle tasa-arvolle tämä tuottaa suuria vaikeuksia.
Olemmeko pitkään hyviä?
Syrjäiselle maalle digitaalinen palvelutalous on suuri mahdollisuus, koska siinä etäisyydestä ei ole mitään haittaa. Hyvä siinä pitää kuitenkin olla. Tähän asti olemme olleet tavattoman hyviä. Nokia ei ole ainoa menestystarina. Niitä on pieneen maahamme mahtunut yllättävän paljon.
Nokian ihme kaatui paitsi joihinkin strategisiin virheisiin myös siihen, että yrityksen kyky tuottaa uutta heikkeni yrityksen koon kasvaessa innovatiivisen ympäristön muuttuessa hierarkkiseksi käskytykseksi ja nuoren henkilökunnan varttuessa.
Kovin hyvää kuvaa yhteiskuntamme innovatiivisuudesta eivät anna julkisen hallinnon, erityisesti terveydenhuollon ATK-sotkut. Virolaiset ovat ajamassa ohi nyt esimerkiksi. Kyse on työilmapiiristä, hierarkkisuudesta, myönteisestä suhtautumisesta uuteen. Emme kai ole kangistumassa paikoillemme?
OS raamittaa edellä oikein hyvin: “Syrjäiselle maalle digitaalinen palvelutalous on suuri mahdollisuus.… Emme kai ole kangistumassa paikoillemme?”
Surullinen tosiasia on se, että olemme nyt 20 — 30 % ylihintaisia ja jo täysin kangituneita, kykenemättömiä jatkuvaan muutokseen, joka olisi nykyisin välttämätöntä.
Lisäksi julkisen talouden aiheuttama verokuorma vaan kasvaa, kun sen rakenteet ovat täysin jäykistyneet. Ylipalkatut byrokraatit vaativat rakennemuutoksiin 5 vuoden siirtymäaikoja täydellä palkalla…
Yleisestä keskustelusta saa sen käsityksen, että asioita ei ole tarkoituskaan panna kuntoon, vaan aikomus on tarrautua saavutettuihin etuihin, maksoi mitä maksoi.
Ideologisessa umpikujassa oleva intelligentsiamme on hiljaa, vaikka juuri sen pitäisi esittää uusi uljas idea Suomelle.
Kolmikanta-jäärät kaivautuvat syvemmälle bunkkereihinsa: Suuryritykset kiihdyttävät YT-kierrettä ja ammattiyhdisänkyrät valmistautuvat lakkoaaltoihin…
Vaikka tulevat vuodet näyttävätkin kovilta, jaksan kuitenkin uskoa nyt remmiin astuvaan uuteen sukupolveemme.
Tietojeni mukaan sillä on kykyä mutokseen ja kiinnostusta yrittäjyyteen.
Vanhojen jumi-pierujen velvollisuus on nyt nopeasti siirtyä sivuun ja antaa uudelle sukupolvelle onnistumisen mahdollisuus.
Muutoin parhaat digimiehemme ja ‑naisemme verotaakan läkähdyttämänä siirtävät operaationsa muualle, vain napin painalluksella.
Seppo Korppoo
Jatkuvasti muuttuva vienti-yrittäjä
Tämä taisi koskea aikaa, jolloin Nokian 500 euron puhelimessa oli Nokian ohjelmistot. Eip ole enää.
.”..teollisuudeksi luetaan sellaista, joka ei edes muistuta työtä tehdassaleissa.”
Teollisuus määritellään ainakin monissa arvovaltaisissa lähteissä systemaattiseksi työn tekemiseksi jonkin arvoa omaavan tuottamiseksi.
Hyviä pohdintoja.
Pelkosi taitaa valitettavasti pitää paikkansa. Meidän rakenteet ovat liian jäykät. On erilaista edunajamista ja sitä kautta muutosten jarruttamista.
Eikä tarvitse katsoa kuin meidän ruokatuontoa ja kauppaa.
Uusi viestintäministeri voisi olla huolestunut tietoyhteiskuntakehityksestä. Tosin hänen edeltäjistäänkään juuri kukaan ei ollut kiinnostunut alueestaan ja kansakunnan tulevaisuudesta. Lobbareilla on siis kultainen paikka vedättää taas kerran omia etujaan.
Ode tuo hyvin esiin Etlan tutkimustuloksia. Poliitikot yleensä tajuavat vain siltarummut ja betonirakenteet, ei juurikaan aineettomasta pääomasta siis suunnittelusta syntyvää työllisyyttä. Tehtaat ovat pieni asia mutta näyttävä osa teollisuuspolitiikkaa, sääli.
Muutos luo mahdollisuuksia. Muutos voi johtaa hyvään tai se voi viedä pahaan. Yrityksen ilmapiiri voi olla pelokas tai rohkea. Tukea muutosta ta kannustaa pysyvyyteen.
Meillä Suomessa on sellainen ongelma, että oma kekseliäisyytemme on aliarvostettua. Maahan tuodaan palvelukonsepteja. Vaikuttaa siltä, että vain vieraalta maalta voidaan tuoda jotain uutta ja hyvää. Omaa kekseliäisyyttä väheksytään.
Perinteiset palvelut siirtyvät monikansalisten yhtiöiden konseptoimiin tuotteisiin. Pienistä yrittäjistä tehdään kansanvälisten toimijoiden alihankkijoita. Pienet yritykset toteuttavat globaalia yritysstandardia.
Ostajat vaativat “uskottavia” palvelukuvaksia ja ‑resursseja. Palvelut on konseptoitava kirjallisesti, mieluusti vieraalla kielellä. Pienyrittäjät putoavat pois kilpailusta resurssivaatimusten vuoksi. Ostajat vaativat tarjoajilta reserviresursseja joita käytännössä voi tarjota vain iso yhtiö.
Näin me mallinnamme pikku hiljaa suomalaisen yrittäjyyden vain osaksi isoa toimintaa. Kampitamme omat. Yrittäjyyden parhaimmaksi ominaisuudeksi muodostuu kyky opetella päämiehen englanninkielinen ohjekirja ulkoa. Oman luovuuden kustannuksella.
Tämä muutos kohti kansanvälisiä konsepteja on iso trendi. Esimerkiksi vartiointi‑, hinaus‑, ravintola‑, pankki‑, siivous‑, lastenhoiva‑, sairaanhoitopalvelut jne. Iso osa pieniä yrityksiä siirtyy työskentelemään isomman kyltin alla.
Kun työssä toteutetaan isosta maailmasta tuotuja palvelukonsepteja, niin osa oman työn arvosta virtaa ulos kotimaasta. Nokian 500 euron kännykän sisällöstä pyörii maailman rikkaimman ihmisen wp käyttöliittymällä. Ymmärrän oikein hyvin sen, että digitaalinen tekniikka pyörii tarpeeksi isossa standardeissa. WP on oikein hemmetin hyvä puhelinliittymä, itsellänikin on sellainen.
Mutta jos nyt oikein pinnistelee aivojen poimut punaisina, voi nähdä tässä trendissä myös mahdollisuuksia hyödyntää luovuutta ja muutosta ihan uudella tavalla. Mutta jotta pienen yrittäjän olisi mahdollista tehdä jotain ihan omaa uutta tuotetta, orgaanisesti kasvaa pienestä isoksi, niin pieni tarvitsee ympärilleen yhteiskunnan jonka asenneilmapiiri ymmärtää uusien tuotteiden yrittäjyyteen kohdistamat haasteet.
(Kirjoitan tämän yrittäjänä ja Karjalanpizza tuotteen innovoijana)
Osmo:
“…Valmistusta Kiinassa suomalaisten ei kannata paljon surra kuin ehkä Salossa, sillä Suomeen puhelimen arvonlisäyksestä päätyy yhä kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Kiinaan…”
Yhtälö ei ole noin yksinkertainen. Jotta voit tehdä sen 90% arvonlisäyksestä, sinun on tunenttava myös se 10% perin pohjaisesti. Mielummin vielä niin, että osaat kunnolla tulevat teknologiat.
Salon tehtaitakin pahempi ongelma Nokialle on, ettei sillä ole enää Military-yksikköä. Nokian nousuun tarvitut uudet teknologiat olivat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita kehitettiin alunperin Puolustusvoimille. Patria on todennäköisempi menestyjä kuin Nokia.
Kilpailua tässä ei uskoakseni varsinaisesti käydä aasialaisen tai länsimaisen työntekijän välillä vaan pääoman ja työn välillä. Häviäjänä on ennen kaikkea työ. Palveluvaltaisessa Yhdysvalloissa työntekijöiden reaalipalkka ei ole kasvanut moneen vuosikymmeneen parhaiten tienaavia lukuunottamatta. Olen käsitellyt asiaa blogikirjoituksessani:
http://henkilot.vihreat.fi/aki.suokko/2013/04/07/koneen-ja-ihmisen-supertahden-ja-taviksen-paaoman-ja-tyon-kilpajuoksu/
Digitaalisissa palveluissakin saattaa saturaatiopiste olla jo vastassa. Kun tuote on aineeton, kustannuksitta kopioitavissa — ja useimmissa tapauksissa vieläpä hyödytön — niin aika tuskaisaa siitä on voittoja repiä vaikka olisi kuinka huippukoulutettu.
Ehkä automaatio on edennyt siihen pisteeseen että työtä ei vain yksinkertaisesti riitä enää kaikille kahdeksaa tuntia päivässä? Onko se paha juttu? Jos lisääntyvä vapaa-aika jaettaisiin tasaisesti, niin ei olisi. Ehdotus: leikataan voittoja ja leppoistetaan.
Suuri osa arvoketjun suunnittelua kuitenkin liittyy itse tuotannon ja logistiikan tuntemiseen. Ja jos kosketus noihin menetetään, voi monessa tapauksessa mennä myös se arvoketjun 98% muualle.
Osmo: “Nokian ihme kaatui paitsi joihinkin strategisiin virheisiin myös siihen, että yrityksen kyky tuottaa uutta heikkeni yrityksen koon kasvaessa innovatiivisen ympäristön muuttuessa hierarkkiseksi käskytykseksi ja nuoren henkilökunnan varttuessa.”
Hupaisaa havaita, että ns. sote-uudistuksella ajetaan juuri näitä asioita: isoa kokoa ja isoa hierarkiaa.
OS: “Valmistusta Kiinassa suomalaisten ei kannata paljon surra kuin ehkä Salossa, sillä Suomeen puhelimen arvonlisäyksestä päätyy yhä kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Kiinaan.”
No, ei se Salon tehtaan lopettaminen välttämättä ollut ehkä niin loppuun asti harkittu asia Noksulta. Salohan toimi älypuhelimien pilottitehtaana ja sen merkitys tuotannon ylösajossa koko konsernin laajuisesti alkaa ehkä pikkuhiljaa hahmottua eFlopille ja kumppaneilla.
Nokiaahan on riivannut koko WP (Lumia) ajan ongelmat tuottaa oikeita määriä, oikeaan aikaan ja oikeille markkinoille. Ensimmäisen sukupolven Lumioita on myyty pikkahintaan, koska ilmeisesti Nokia teki määrällisesti sitovia hankintasopimuksia sopimusvalmistajien kanssa (esim. joku Lumia 800 on kuulema halpuutensa vuoksi kova sana juuri koulunsa aloittaneiden lasten keskuudessa).
Seuraavan sukupolven laitteiden lanseeraus taas floppasi, kun laitteita ei saatu kauppoihin kysyntää vastaavaa määrää. Näyttääkin, että Nokia on pudonnut komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden asiakaslistoilla ykkössijalta osatoon “muut”.
Tällainen muiden armoille joutuminen on yksi merkittävä syy osaamisen katoamisen rinnalla sille, miksi valmistuksen katoamisesta pitäisi olla ihan oikeasti huolissa.
Ainakaan insinöörityön osalta väitteet ylihinnoittelusta ovat jokseenkin perustettomia — päin vastoin palkkataso on aika heikko muihin läntisiin kilpailijoihin verrattuna. Tuottavuuden osalta kehittyvät maat tulevat kaukana perässä — paljastihan erään suomalaisen suuryrityksen oma sisäinen tutkimus, että mm. ohjelmointityö on tuloksiin nähden n. tuplahintaista jossain Intiassa.
Kangistumisesta sen sijaan kannattaisi oikeasti kantaa huolta. Perinteisestihän Suomessa on toimittu hyvin matalilla organisaatioilla ja yksittäisille asiantuntijoille on annettu paljon valtaa ja vapautta tavoitteiden saavuttamiseksi.
Nykyään kuintenkin organisaation kuin organisaation tuntuu vallanneen varsinainen kamreeriarmeija sivustatukenaan kaikenmaailman managereiden, suunnittelijoiden, tarkistajien yms. prikaatit. Niinpä hommat, jotka ennen hoituivat iltapäivässä, ovat tyypillisesti puolenvuodenkin kuluttua edelleen levällään — ja todennäköisesti kuihtuvat kuoliaaksi pikkuhiljaa kenenkään huomaamatta.
Tästä kehityksestä Nokia on yksi surullinen esimerkki.
Valtiovalta ja hallintoaparaatti toki tekevät kaiken mahdollisen “auttaakseen” kokovartalokangistuksen syntymistä. Alati kasvava, yhä sekavammaksi muuttuva säädös‑, luvitus- ja raportointiviidakko takaa sen, että firmojen hallinto paisuu kuin pullataikina.
Eihän tuo ongelma koske pelkästään palvelukonsepteja. Tässä keskustelussa jo mainittu eräs suomalainen suuryhtiö suhtautui aikoinaan monella osaamisalalla hyvin halveksuvasti ja vähättelevästi kotimaiseen osaamiseen. Kyseisen firman edustajat toistivat moneen kertaan suoraan päin naamaa, ettei “näitä” asioita osata täällä ja että “nämä” hommat tehdään USAssa.
Käytännössä kyseinen firma lähtikin mukaan kaikenmaailman helpoheikkien rattaisiin — ihan vaan siitä ilosta, että joku jenkkiläisen yliopiston tai high-tech ‑firman edustaja oli niin kiltti, että vaivautui keskustelemaan heidän kanssaan. Kun näitä ison veden takaa tulleita “suuria” ideoita sitten koitti jotenkin kritisoida, niin k*kkaahan siitä vain kouraansa sai.
Sinänsä tämä kaikki kaatui lopulta ko. firman omaan niskaan, mutta on tällä kuitenkin edelleen kauaskantoisia seuraamuksia, koska ko. firma käytännössä saneli vuosikauden mihin valtio panee (mm. Tekesin kautta) tutkimuspelimerkkinsä ja mihin ei.
Toinen seikka on se, että tämä kuvaa muutenkin suomalaista ilmapiiriä — eli että eihän täällä mitään osata ja kaikki viisaus on milloin missäkin kolkassa maata. Tämän huomaa hyvin mm. siitä, että kun yritykset haluavat yleensä hyvin tarkkaan määrätä mitä (soveltavan)tutkimuksen pitäisi tuottaa, niin vaatimus on käytännössä aina kopioida joku ulkomainen pinnalle noussut idea — ja tietysti niin, että tuloksena oleva tuote on halvempi ja kiertää muiden patentit.
Mitään uuttahan ei tietenkään kaivata, koska “meillä ei osata mitään”.
Niitä Tekesin puolimiljardia hotkaisseiden SHOKkejen järkevyyttä kannattaisi ehkä pohtia myös tätä taustaa vasten…
AAMEN!
Gigantomania on tauti, ei tiede.
Hyvä kirjoitus, joka osoittaa kuinka tärkeitä ovat käsitteiden määrittelyt, että tiedetään mistä puhutaan, ja puhutaan samasta asiasta. TOL:n luokituksen mukaan tarkasteltunahan teollisuuden työpaikat eivät ole juurikaan vähentyneet ja palvelutyöpaikat ovat kasvaneet vain vähän. Tietotekninen työ jää siis piiloon teollisuusluokkaan. Olisiko innovaatiotyö,sisältötyö parempi kuin palveluihin liittäminen? Tämä kysymys on erittäin tärkeä sen poliittiseen keskusteluun vaikuttavuuden sekä investointien ja budjettirahoituksen suuntaamisen takia. Teollisuus luo mielikuvan liikenneinfrastruktuurin parantamistarpeesta, innovaatiotyö koulutuksen ja kaupunkikultuurin kehittämisestä. Molempiin ei ole varaa ja investoinnit kehittävät yhdyskuntia eri suuntiin!
Lisäksi, jos 500€:n kännykän kustannusjaosta 2% menee kiinalaiselle teollisuuslaitokselle, niin 23% menee ALV:hen ja sitä ennen vähittäismyyjä on laittanut palikalle 50%:n (?) katteen. Eli karkeasti innovaatiosektorille jää noin 20%, jos sitäkään pakkaamisen, kuljetuksen, varastoinnin ym:n jälkeen.
Ses joka tuottaa, tuntee valmistusteknologiat. Ilman valmistusteknistä tuntemusta taas ei voi suunnitella yhtään mitään.
Tein diplomityöni tuotekehityksen ulkoistamisesta 2008–2009. Silloin haastateltavat eri yritysten tuotekehitysjohdossa ja muu tutkimusaineisto totesivat aika suoraan samaa, mitä tässä ketjussa mm. Kalle, Samuli Kaisis ja Poth1ue1 ovat todenneet, mitä ymmärtääkseni pidetään tosiasiana ainakin Aalto-yliopiston tuotekehityksen oppiaineessa, ja mitä itsekin olen joskus tuonut esiin: jos kontakti tuotantoon menetetään, ennen pitkää menetetään myös lisäarvoa tuova suunnittelu.
Suunnittelun ei ole yksinkertaisesti mahdollista pysyä kehityksen aallonharjalla ilman vahvaa kytkentää valmistuksen aallonharjaan. Hyvin suuri osa huipputeknisistä tuotteista syntyy yhtä paljon konepajalla “peltiä vääntäen” kuin suunnittelukonttorissa. (Osmo voisi hyvin selvittää, mikä on esimerkiksi BMH:n insinöörien kanta asiaan.) Kun valmistus lähtee, nyrkkisääntönä kestää alasta riippuen muutamasta vuodesta vuosikymmeneen, kunnes suunnitteluosaaminen on niin erkaantunut valmistusosaamisesta, että suunnittelu lähtee valmistuksen perään. Vaikka videokonferensseilla ja matkailulla voidaankin paikata paljon, ne eivät ole sama asia kuin läsnäolo. Ja valmistavissakin maissa — joissa palkatkin ovat tyypillisesti pienemmät — on paljon kiinnostusta laajentaa suunnitteluun…
Tuotannon ulkoistaminen toimii hienosti bulkkituotteille ja ‑osille, joita voidaan valmistaa laajalti tunnettujen standardien mukaan, mutta standardien mukaiset tuotteet taas eivät määritelmän mukaisesti ole tavallisesti sellaisia tuotteita, joilla sitä arvonlisää kukkupäin tuotetaan.
Mitä asialle sitten pitäisi tehdä? Tuotannon valumista halvempiin maihin ei voi eikä pidäkään estää, mutta mielestäni politiikan tulisi oppia jotenkin erottamaan tuotekehitykselle erityisen tärkeät toiminnot — nekin, joissa ei välttämättä istuta näyttöpäätteen äärellä — ja jotenkin edistää niiden sijoittumista Suomeen.
Mielestäni (enkä ole ainoa suunnittelijataustainen joka näin ajattelee) Salon tehtaan ajaminen alas oli aivan yhtä varma merkki Nokian suomalaisen suunnittelun tällä vuosikymmenellä tapahtuvasta vähittäisestä alasajosta kuin investointien hyytyminen oli selvä merkki paperiteollisuuden alasajosta. Toivotaan, että jotain saadaan tilalle, mutta se taitaa vaatia myös sitä, että valmistavan teollisuuden arvo ja rooli tuotekehityksen elimellisenä osana ymmärretään muuallakin kuin vain niiden — meidän — parissa, joiden harteille Suomen pelastaminen “digitaalisella palvelutaloudella” on kieritetty.
Hyvä kirjoitus, miettimisen aihetta antava.
Epäilen kuitenkin laskelmaa siinä mielessä, että vain 2% jäisi kiinalaisille. Ilmeisesti koskee vain kokoamistyötä. Onko komponenttien valmistus otettu mukaan, itse niiden yhteenlaittaminenhan ei kai ole niin kallista. Komponentteja kännyköihin tehdään tietääkseni paljon kaikkialla kaakkois-Aasiassa, myös Kiinassa. Ja komponentit taas voidaan laskea palveluksi.
Todellisuudessa Suomessakaan teollisuuden työvoima ei ole vähentynyt niin paljoa kuin tilastot näyttävät. Tehtaat ovat ulkoistaneet monet entiset toimintansa (kunnossapito, ruokala yms.) ja keskittyneet ydintoimintoihinsa. Myöskin tilastoista näkyy, että teollisuus on toimihenkilöistynyt juuri tämän ulkoistamisen seurauksena. Kaikki tehtaat tuottavat tänään ensijaisesti rahaa ja voittoa osakkeenomistajille.
“Winner takes it all” on se asia mikä on syytä ymmärtää digitaalisessa taloudessa. Reaalimaailmassa keskinkertainen putkimies saa töitä, koska parhaat ei ehdi ottamaan kaikkia urakoita vastaan. Tietokone-ohjelmissa taas kenenkään ei ole pakko tyytyä toiseksi parhaaseen ohjelmistoon — parhaan ohjelmiston saa käsiinsä yhtä helposti.
Tämän vuoksi suomalainen koulujärjestelmä, joka tuottaa suuren määrän tasapäisiä insinöörejä ei oikein pärjää, vaikka keskiarvona meidän insinöörit onkin parempia kuin muualla. Tilanne on vähän sama kuin urheilussa sanoittaisiin että “meillä on keskimäärin parhaat juoksijat, saavutetaan useimmiten sijat 3–5”. Voitot jäävät tulematta. Kuten urheilussa, tarvitsimme myös tieto-osaajille oman huippukoulutuksen. Mutta kun ei käy, se eriarvoistaa…
Digtaalisten palveluiden tarjoaminen kiinalaisille tehtaille puolestaan on utopiaa. Kun viimeiset suomalaiset tehtaat suljetaanm käytännön osaaminen katoaa ennen pitkää. Emme pitkään pysty tarjoamaan kiinalaisille tehtaille mitään mitä he eivät jo tietäisi.
Eniten minua ärsyttää se että suuret tietotekniikan palvelualan yritykset eivät erotu toisistan ja kilpailevat samoilla typerillä sloganeilla jotka on lainattu urheilumaailmasta. Ja se että työntekijät jotka ovat ohittaneet 40 ikävuoden ja jos heistä ei ole siihen mennessä tullut (urheilu-) pomoja, ovat hylkiötavaraa.
Jos suunnittelu- ja valmistusteknologia ovat kypsiä, tuotteen valmistus voidaan helposti siirtää alihankintaan toiselle puolelle maapalloa. Sutta ja sekundaa tulee aluksi, mutta suurissa sarjoissa sillä ei ole merkitystä.
Jos taas edes toinen teknologioista on epäkypsä, suunnittelun ja valmistuksen on syytä olla kävelymatkan päässä toisistaan. Tämä oli Suomen ainutlaatuisen RF-klusterin vahvuus 70- ja 80-luvuilla. Etu kaventui, kun teknologiat kypsyivät. Nokiakaan ei enää pitänyt RF-osaamista arvossaan ja 90-luvulla monet klusterin yritykset myytiin ulkomaille.
Opetus on, että Suomessa pitäisi jatkuvasti juosta uusien, epäkypsien teknologioiden perässä ja ottaa niitä nopeasti käyttöön. Hyvä koulutus kaikilla tasoilla antaa siihen hyvät lähtökohdat. Uudessa on aina riskinsä ja huteja tulee, mutta myös onnistumisia.
OS: “Digitaalisella palvelutaloudella tarkoitetaan osapuilleen työtä näyttöpäätteen ääressä, on tämä sitten ohjelmiston kehittelyä tai vaikka logistiikan suunnittelua.”
En oikein näe tämän käsitteen relevanssia noin määriteltynä, digitaalinen teollisuustalous olisi parempi. Digitaalisessa teollisuustaloudessa arvonlisä muodostuu lopputuotteeseen upotetusta kumulatiivisesta osaamisesta, kun digitaalisessa käsityöläisyydessä pätevät duunaritöiden lainalaisuudet eli tekijä myy aikaansa ja yleistä ammattitaitoaan. Käytännön tasolla: työntekijät jotka menestyvät digitaalisessa teollisuustaloudessa ajattelevat digitaaliset käsityöläiset työttömiksi.
Digitaaliselle teollisuustaloudelle on ominaista nopea (valtava) tuottavuuden kasvu ja yhtä nopeasti laskevat yksikköhinnat. Korkeaa hintatasoa voi pitää yllä vain monopoli, josta seuraa patenttien ylikorostunut merkitys.
Projektointi ja ulkoistaminen ovat oivia keinoja kadottaa kumulatiivista osaamista, ja pikkuhiljaa merkittävä osa immateriaaliomaisuudesta siirtyy valmistavaan teollisuuteen koska siellä immateriaaliomaisuuden tehokas suojaaminen on mahdollista. Siksi valmistuksen siirtymisestä pitäisi olla huolissaan.
Vertikaali-integraatio on “voittaja-vie-kaiken” ‑tyyppisten markkinoiden ytimessä. Näin tehdään mobiilituotteita suunnitteleva pikkupaja tarpeettomaksi. Näin poistetaan distribuuttorit ja jälleenmyyjät arvoketjusta. Näin tehdään pienimuotoinen yksityinen autonvuokraus kannattamattomaksi. Kuka tarvitsee jälleenmyyjäkerroksen loputonta digitaalista paperinpyörittämistä edes alusvaateostoksilla?
Vertikaalinen integraatio on malliesimerkki kumulatiivisen osaamisen luomasta suhteellisesta edusta. Mitä pieni autonvuokraajan mahtaa valmistajalle joka saa kaluston käytännössä ilmaiseksi? Mitä virkaa on jälleenmyyjän logistisella suunnittelijalla kun valmistaja voi ohittaa koko layerin? Ja isommassa mittakaavassa: mitä edes Nokia ja Microsoft yhdessä mahtavat sille että älypuhelimissa valjastetaan yli kolmenkymmenen vuoden kumulatiivisen osaamisen korkoa korolle ‑ilmiö käyttäjäkokemuksen taakse?
Näissä tulee helposti paljon nyansseja. Suuri autonvalmistaja voisi tarjota autonvuokrausta edullisemmin nollakatteella kuin pieni vuokraamo. Joten jos rakennetaan sota markkinaosuuksista, suuri autonvalmistaja voi vallata vuokra-automarkkinat itselleen kohtuullisessa mitassa niin halutessaan.
Mutta juuri tuo on se, mitä suuri autonvalmistaja ehkä viimeiseksi haluaa. Ensin kilpaillaan omien suurten asiakkaiden (autovuokraamot) kanssa, sitten pilataan hintataso ja lopuksi kannibalisoidaan uusien autojen myyntiä. Vrt. kirjastoon myyty kirja vs. yksityiselle myyty kirja.
Noin periaatteessa voisi ajatella, että ensin autonvalmistaja pilaa polkumyynnillä vuokramarkkinat ja heittää sieltä muut toimijat mäkeen. Sen jälkeen hintoja voi taas nostaa, mikä olisi kaikkiaan hyvin edullista autonvalmistajalle. Paitsi ettei voi, koska markkinoilletulokynnys on erittäin matala ja muuttuu koko ajan matalammaksi. Eikä voi siksikään, että kilpailevia suuria autonvalmistajia on monta.
Lisäksi vuokrausala muuttuu ja elää nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. Suomessakin toimii autonvuokraajia, joilla auto varataan netistä ja haetaan kännykällä. Tässä liiketoimintamallissa leikataan monta vanhemman mallin kustannustekijää ja helpotetaan asiakkaan elämää.
Kannattaa huomata, että suurilla autonvalmistajilla on ollut etu vuokrausmarkkinoilla jo vuosikymmeniä. Eivät ne silti kovin kovaa kilpaile.
Kun globalisaatio siirtää tuotannon kehitysmaahan, voittajia ovat kehitysmaan työläiset ja sen rikkaan maan kapitalistit. Kehitysmaan kapitalistit ja rikkaan maan työläiset saattavat hävitä menettäessään monopoliasemansa rajojen murtuessa, mutta voivat kaikkikin voittaa, koska siirto tehostaa maailmantaloutta.
Suomesta on teknologia ja tuotantoa viity selaliset sata vuotta ja tänne puoelstaan ulkoistettu sitä pidemmän aikaa. Ilmiö ei ole uusi.
Kansantalouden kirjanpidossa on osattu laksea lähetvien lautojen metrimäärä ja metalliesineiden paino. Suunnittluosaamisella ei ole tulliarvoa ja siksi se on ymmärretty huonosti.
Teollisuus sijoittu joko resurssien tai asikkaiden äärelle — asiakkaat ovat Aasiassa, joten tuotanto on monella alalla juuri siellä.
Aalto-liopiston proffalel voit käydä piruimelamssa, että näytäs dinosaurus missä on tuo Angry Birdisen pelien tuotanto? Se niistä viisasteluista, jotka kuuluvat osin menneeseen maailmaan.
Suomen teollisuusrakenteen_idealle_ nämä ovat huonoja uutisia. Joka tapauksessa pitäisi mennä eteenpäin eikä muistella menneitä ristelijöitä ja vastaavia.
Kylläpäs tässä ketjussa tulee hyvää tekstiä. Oikein mieltä lämmittää!
Itse olin ensin parikymmentä vuotta insinöörinä ja kaupparatsuna Wärtsilässä, Valmetissa ja Siemensillä.
Sen jälkeen toiset parikymmentä vuotta olen vetänyt omaa vienti- ja koulutus-firmaa.
Tällä kokemuksella, asuttuani 6 eri maassa, olen voinut kiteyttää suomalaisten ylivoimaiset osaamistekijät seuraavasti:
1) Luotettavuus ja vastuunottokyky. (sodan aikana venäläiset ihmettelivät, että kuinka yksi lumipukuinen suomalainen voi tehdä läpimurron…)
2) Korkea koulutustaso. (USAssa ja Kanadassa työskennellessäni hämmästyin sikäläistä heikkoa koulutustasoa)
3) Tehokas pienryhmä-työskentely (ilmeiseti geeneissämme, sillä täällä on eletty pienissä kylä-yhteisöissä)
4) Systeemi-ajattelun arvokas taito. (suuren matkustaja-aluksen, paperikoneen ja GSM-verkon / puhelimen rakentaminen vaatii juuri tätä)
Nyt meidän pitää ottaa tehokkaaseen käyttöön nämä ylivoima-tekijämme ja rakentaa tuleva hyvinvoitimme niiden varaan!
Parhaiten nämä tekijät saa hyödynnettyä PK-yrityksissä. (siitä vaan ottamaan yrittäjäriskiä!)
Minun yrityksissäni on äärimmäisen matala organisaatio ja päätökset syntyvät usemmiten 10 sekunnissa.
Seppo Korppoo
Suomalainen yrittäjäriskin ottaja
Unohda koko juttu. Vain muutama promille suomalaisista (tai minkään muunkaan maan kansalaisista) kykenee tähän hommaan. Muiden täytyy ansaita elantonsa klemmaria vääntämällä.
Ainoa mahdollinen tulevaisuuden skenario millekään maalle on se että siellä kyetään tekemään sekä alhaisen että korkean vaativuustason hommia globaalin kustannustason mukaan kannattavasti.
No tuo on juuri tuota palvelutalous-haihattelua. Aivan kuin merkittävä osa suomalaisista muka voisikin työllistyä tällä hetkellä kuumille aloille.
Kuinka monta prosenttia suomalaisista työikäisistä ihmisistä kykenee tekmeään mitään, mitä tarvitaan Angry Birdsien tuotannossa? 10%? 5%? Mitä ihmettä ne loput 95% tekee kun teollinen tuotanto on passe?
Vai onko ajatuksna että 5% tekee hiki hatussa tuottavia töitä, loput istuu tumput suorina ja veroaste on huimat 95%?
Joku angry birdskin on siltikin vielä ihan nappikauppaa kun verrataan vaikkapa paperiteollisuuteen. OMuistaakseni laskin kerran, , että jos _koko_ peliala kasvaa 20% vuosi seuraavat 20v, niin se on samalla tasolla mitä metsäteollisuus tänä päivänä…kyllä, tässäkö meidän tulevaisuus?
“Salon tehtaitakin pahempi ongelma Nokialle on, ettei sillä ole enää Military-yksikköä. Nokian nousuun tarvitut uudet teknologiat olivat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita kehitettiin alunperin Puolustusvoimille. Patria on todennäköisempi menestyjä kuin Nokia.”
Sonera oli Nokian koealusta niin militaari- kuin siviili- tietoliikennetekniikalla. Soneran verkko oli suunniteltu sodan varalle luolineen, EMP suojauksineen kuin myös varmistuksineen.
Sonera asensi ensimmäiset Nokian valmistamat digitaaliradiolinkit,valokaapelit , digitaaliset kaapelijärjestelmät ja digitaaliset keskukset
Sonera vastasi myös verkkojen kehityksestäkin aina 90-luvulle GSM käyttöönottoon saakka
Sonera tarjosi koealustan Nokian verkkolaitteille ja ensimmäisille kännyköillekin.Minullakin oli NMT 450 prototyyppikännykkä käytössä jo 80-luvun puolivälissä.
Kun Sonera siirtyi Telian haltuun niin ovet Nokian suuntaan sulkeutuivat ja tilalle tuli Ericsson.
Nokian suurin virhe oli insinöörien kapinan kukistaminen ja kamreerihallinnon perustaminen.
Se lopetti innovaatiot ja tuotesuunnittelu siirtyi kamreerien vastuulle.Lopputulema on nyt näkyvissä.
Jos digitaalista palvelutaloutta koetetaan rakentaa kamreereiden punakynäöosaamisella niin päädymme ämpärikauppiaiksi.
Tuhatvuotinen Golf,
tuo vuoiskymmentenkin jälkeenkin samannäköinen,
on jälkeen vuosisatainkin
alati tehty, taottu stadissa Wolfsburgin, — in Deutschland das ist in zu sein.
Muu on vain
Osmon utukuvaa,
harhaa vain.
Näin liike-elämässä kouliintuneena pikkuisen välillä huvittaa näiden oppineiden taloustieteilijhöiden jutut.
Nyt Åke-setä opettaa: se pärjää joka omistaa innovaation. Jos suomalaiset omistavat innovaatiot niin suomi pärjää. Välillä ihmetyttää miten voidaan ajatella että näillä makrotalouden toimilla voidaan ohjata taloutta ja oletaan innovointi (eli voittoa tuottavat uudet liikeideat) annettuna. Ikäänkuin luonnonvoimana, jota aina riittää.
Olemme tilanteessa, jossa Suomen BKT:stä jo nyt tällä hetkellä, vuonna 2013 — eikä missään utuisissa tulevaisuusskenaarioissa — tulee palveluista peräti täydet kaksi kolmannesta. Ja palvelutalous on haihattelua?!
Samaa kuin ihmiset kaikkialla nykyisissä jälkiteollisissa länsimaissa: niitä halveksuttuja palveluja. Minä esimerkiksi olen pääammatiltani kielenkääntäjä. Mikä sinä olet ammatiltasi?
Apropoo, ranskan sana passe muuten tarkoittaa mm. ‘laivaväylää’ ja ‘jalkapallon syöttöä’. Kumpikaan ei kuulosta kovin kuoreensa käpertyvältä tai tarmottomalta. (Kyllä, tiedän sanan passé = ‘mennyt’, ‘entinen’. Kunhan vinoilen.)
Ei, vaan se, että luovutaan sukupolven parin takaisesta hellyttävästä savupiipputeollisuusromantiikasta, tehdään tuottavia töitä muualla kuin savupiipputeollisuudessa ja veroaste on suunnilleen sen nykyisen 43 % tai sitä luokkaa (jos kestävyysvaje saadaan hoidettua).
Yhtä yksittäistä osakeyhtiötä, joka työllistää 500–600 henkeä, ei ole mitään järkeä verrata koko Suomen paperiteollisuuteen.
Minuakin rasittaa suunnattomasti se, miten Roviosta puhutaan kuin se olisi jokin “uusi Nokia”. Mutta se johtuu suomalaista talouspoliittista keskustelukulttuuria mädättävästä falskista yrittäjyyden kultista. Siinä mikä tahansa yksittäinen yritys on heti jumalasta seuraava moraalinen esikuva ja suoraan kopioitava toimintamalli koko Suomen viisimiljoonaiselle kansalle, jos se edes jollain mittarilla onnistuu vaikka vain hetkellisesti menestymään taloudellisesti.
Nojaa enpä tiedä. Kiinalaiset ovat pärjänneet aika hyvin kopioimalla muiden innovaatioita. Niin pärjäsivät japanilaisetkin 50 vuotta sitten.
Halvoilla kustannuksilla pärjää siis varsin erinomaisesti, ja mikä parasta: pärjää riskittömästi. Innovaatioissa on se ikävä puoli että niissä on iso riski, siinä missä 1 keksintö onnistuu, 999999 ei onnistu.
Näin on. Monessa suuressa maassa jossa on uskottu suureen palvelusektoriin (esim USA, UK) on tehty täyskäännös ja todettu että ne teollisuustyöpaikat tarvitaankin takaisin.
Ikävänä yllätyksenä on nimittäin tullut se että jotta voisi ostaa niitä Kiinassa tehtyjä tavaroita, pitää itselläkin olla jotain kaupaksi käyvää tavaraa, ja siihen ei ikävä kyllä riitä se että osataan pestä paitoja.
Mikä prosentti näistä palveluista on sellaisia, jotka eivät ole jollain tavalla sidoksissa tai hyödy tuotannosta? Miten hyvin nämä tuotannosta riippumattomat palvelut tuottavat lisäarvoa ja kuinka paljon niitä viedään ulkomaille?
Kukaan ei ole tässä ketjussa väittänyt, ettäkö suurin osa kansasta ahertaisi edelleen savupiipputehtaiden liukuhihnoilla! Tämä on vanha ja väsynyt olkiukko.
Sitähän tässä ketjussa on yritetty herra nähköön vääntää rautalangasta — että iso osa etenkin siitä isoa lisäarvoa tuottavasta palvelusta, kuten huipputeknologian suunnittelusta, on elimellisesti sidoksissa maantieteellisesti läheiseen tuotantoon. Syistä, jotka ovat suunnittelutyötä tehneille useimmiten ilmiselviä: jos kykenet kuvaamaan tuotettavan tuotteen siten, että sen valmistus voidaan helposti siirtää jonnekin toisaalle, teet “by definition” matalan lisäarvon bulkkikamaa. Hieno homma jos siihen sitten kykenee brändäämällä kiinnittämään sitten lisäarvoa, mutta tämä ei ole käytännössä kovin skaalattavaa tahi helppoa. Eikä kovin kopiosuojattavaa.
Lisäksi, jos oikein ymmärrän, iso osa (en suoraan sanottua tiedä kuinka iso; arvostaisin tietoa) noista “palveluista” ja eritoten palvelualojen suhteellisesta kasvusta on peräisin siitä, kun aiemmin teollisuuden työpaikoiksi laskettuja työpaikkoja on ulkoistettu. Kun joskus 1980-luvulla paperitehtaan lattiaa lakaissut oli käsittääkseni teollisuuden työntekijä, nykyään sama tyyppi on palveluammatissa. Olisiko tuota ammattia kuitenkaan ilman sitä paperikonetta?
Myönnän ihan suoraan, että saatan hyvin olla väärässä siinä, kuinka merkittäviä nuo teollisuuteen tavalla tai toisella, viiveellä tai ilman, sidotut suunnittelutyöpaikat ovat Suomen taloudelle. Arvostaisinkin numeroita, jos jollakulla sellaisia on. Sen kuitenkin uskon tietäväni paremmin, että isoa osaa — en tiedä miten isoa osaa — palveluiksi laskettavasta suunnittelutyöstä ei olisi ilman kotimaista valmistavaa teollisuutta.
Yst. terv. entinen suunnittelutoimiston perustajaosakas.
Mulle tuli taas sellainen bon voyage ‑tunne, että tästä olisi jo jokusen kerran keskusteltu aiemminkin.
Kertauksen vuoksi kuitenkin vielä kerran: kuinkahan paljon jotkut Kone, Metso, Wärtsilä ja kumppanit veisivät niitä palveluitaan ilman omaa “hevosta suurempien” laitteiden valmistusta?
Pienemmätkin palveluiden myyjät tuntuvat pääsevän markkinoille lähinnä kotimaassa hankitun kokemuksen ja suurempien suomalaisten firmojen siivellä. Ilman näitä apuja merkittävimmiksi tuloksiksi tuntuvat jäävän lähinnä pääsy jollekin Maailmanpankin mustalle listalle tms.
Suomessa työntekijän innovaation kaappaa työnantaja. Nokia määräsi lait 2000-luvun taitteessa ja niinpä insinöörien kapinan kukistamisen varjolla säädettiin monta lakia , Lex Nokia, työsuhdekeksinnön ehtoja tiukennettiin ja niinpä työnantaja voi sosialisoida työntekijän keksimän idean pilkkahinnalla , kilpailukielto etc
Ja kun päälle lisätään hillitön kyttäys kulusäästöjen varjolla niin eipä kukaan viitsi keksiä mitään
“Lisäksi, jos 500€:n kännykän kustannusjaosta 2% menee kiinalaiselle teollisuuslaitokselle, niin 23% menee ALV:hen ja sitä ennen vähittäismyyjä on laittanut palikalle 50%:n (?) katteen. Eli karkeasti innovaatiosektorille jää noin 20%, jos sitäkään pakkaamisen, kuljetuksen, varastoinnin ym:n jälkeen”
Tuosta 20 %: kin suurin osa menee erilaisille brändääjille, mainostoimistoille ja markkinoinnin heimopäälliköille
Väitinkö yleisesti ettei palveluista ole mihinkään? Väitin, että angry birdsit (käytännössä korkeaa taitoa & intohimoa vaativat koodaushommat) eivät yksinään meitä auta, koska työväestöstämme suurin osa ei mitenkään kykene tekemään _mitään_, mitä angry birdsien tuotannossa tarvitaan (pl. tukitoimet, mutta on selvää että lounaskahvilan työntekijöitä ja siivoojia ei voi koskaan olla enempää kuin niitä työpaikkaruokailijoita).
Tämä on ihan eri asia.
Jos raaputat pintaa syvemmältä, niin huomaat kuinka merkittävä osa niistä palveluista perustuu puhtaasti valmistamaan teollisuuteen.
Kyllä, oklen itsekin palvelualalla, mutta teollisuuden palveluissa. Ei näitä hommia kertakaikkiaan olisi, jos täällä Suomessa ei valmistettaisi mitään. Ja kun valmistus loppuu, niin loppuu nämä minun hommatkin. Olen joutunut jo pariin otteesee siirtymään palvelusta toiseen, koska teollisuudenala, jolle on palveluitani myynyt, on mennyt Kiinaan. Siitä parin vuoden viiveellä ne palvelut jotka oli aikaiseemin minun heiniä, onkin sitten tuotettu Kiinassa kun se joka tekee, tietää miten se pitää tehdä.
Tämä on todellinen vaara ja olen nähnyt sen omin silmin. Olet ehkä palvelualalla, mutta etpä ole tainnut nähdä mitä valmistavan teollisuuden siirtyminen pois Suomesta tekee insinöörityöllä ja ‑taidolle. Vastaus: se ei ainakaan paranna sitä.
Ja turha vinoilla passesta, tiedän kyllä miten se kirjoitetaan, mutta en tiedä miten se heittomerkki saadaan kirjaimen päälle helposti. kuinka se helposti tehtäisiin. Epäilemättä tieto se löytyisi googlaamalla ja ongelman voisi kiertää monellakin eri tapaa, mutta en jaksa.
Ei se ole savupiippuromantiikkaa, jos vaaditaan ettei ehdoin tahdoin ammuta itseä jalkaan! Ei mikään teollisuudenhaara, palvelut tms. itsekseen kasva jos hallitus ottaa asiakseen niiden toiminnan vaikeuttamisen.
Kylläpä tuo palvelutalouskin kyykkäisi nopeasti, jos esimerkiksi tietotekniikan koulutus lakkautettaisiin tai sille lätkäistäisiin kunnon “aivovero” tai jotain muuta ihan yhtä älytöntä.
Vertasin kyllä koko pelialaa.
Kyllähän se kuule on niin, että jos omin silmin jotain näkee, niin ihan turha siihen on tulla selittämään toista. Mitä vähemmä Suomessa on valmistavaa teollisuutta, sitä vähemmän täällä on töitä niille, jotka eivät pärjää korkean tuottavuuden töissä. Samaten valmistuksen lähteminen nostaa myös insinöörityön vaatimuksia ylöspäin, koska valmistuksen perässä menee nopeasti paljon helpohkoja suunnittelutehtäviä ja vähän pidemmällä aikavälillä vaikeampiakin. Kärjistäen täällä ei ole vientiteollisuudessa kohta muita töitä kuin yli 10v kokemuksen omaavilla pääsuunnittelijoilla ja projektimanagereilla sekä hyvillä koodareilla. Jos kaikki suomalaiset olisivat pääsuunnittelijoita ja koodareita niin eihän tässä mitään ongelmaa olisi, niille kyllä riittäisi töitä, mutta kun monesta ei ole edes suunnittelijaksi, puhumattakaan projektinjohdosta.
Ja mistä ihmeestä niitä valmiiksi kokeneita pääsuunnittelijoita putkahtelee tulevaisuudessa, jos suurin osa helpoista suunnittelutehtävistä teetetään Kiinassa?
On totta, että oma tuotanto on tärkeää suunnittelulle. Siksi yrityksellä on oltava prototyyppejä varten tuotantolaitos ihan siinä firman lähellä, mutta sarjavalmistus sitten muualla. “Protopajat Suomessa hikipajat Kiinassa.”
Ilman omaa tuotantoa voi kuitenkin myös yrittää menestyä. Applella ei ole yhtään omaa tehdasta, mutta ihan tyydyttävästi se on silti menestynyt.
PK-sektorimme antaa jo nyt yli puolet yksityisen sektorin työpaikoista ja tuottavan työn liikevaihdosta.
Näistä pienistä PK-puroista se Suomen hyvinvoinnin tulevaisuus löytyy, ei niinkään suuryritysten YT-kierteestä.
Velka-vetoinen julkinen sektorimme ja verotuksemme on pakko saneerata vastaamaan pahimpien kilpailijamaiden tasoa.
Nykyisestä keskustelusta saa sen käsityksen, että niin kauan kun olemme AAA-luokassa, haave-maailmassa elävät, vanhaan tarrautuvat poliitikkomme eivät tähän rakennemuutokseen kykene.
Tämän muutoksen tekee joka tapauksessa Suomen isänmaallinen PK-sektori, ihan ilman byrokraatteja ja pelkuri / populisti-poliitikkoja.
Onkohan se niin, että ensin pitää tulla kunnolla säikäyttävä rysäys, kuten esim. ensi syksyn lakko-aalto, ennekuin tämä suma lähtee liikkeelle?
Seppo Korppoo
Itsenäinen ja velaton yrittäjä, joka toimii ilman mitään tukiaisia
Nokian virhe oli mielestäni se että myytiin kännykkähuumassa pois muut toimialat tai ainakin viihde-elektroniikka. Ylipäänsä suomalaisten suuryritysten helmasynti että “keskitytään vain ydinosaamiseen”. Kun myydään tai lakkautetaan muita toimialoja tai ulkoistetaan tukitoimintoja jotka hetkellisesti ehkä kannatavat huonosti se tietää kenkää tuhansille ennemmin tai myöhemin.
Vertaa vaikka Nokian kilpailijista kovinta, Samsungia. Se valmistaa kaikkea maan ja taivaan välistä. Suomen markkinoille tosin tulee vain kännykät ja telkkarit mutta Aasian markknoille kaikkea laivosta ja rakennuksista lähtien.
Ymmärrän että yrityksiä jotka keskittyvät vain ydinosaamiseen on helpompi johtaa kun kaikki duunarit tekevät lähes samaa työtä ja eri yksiköiden tulosta voi verrata ja hiostaa niitä kilpailemaan ja leikkiä tuolileikkejä että aina joku tiputetaan pois. Mutta ei se ole mielestäni Suomen kansantalouden etu.
Ei välttämättä “by definition”. Applella ei ole omaa kovotuotantoa.
Kuluttajille tarkoitettujen ICT-tuotteiden kovon suunnittelu, kokoonpano ja logistiikka on nykyisin aika pitkälle standardikamaa. Innovointi on siirtynyt komponenttien ja ohjelmistojen kehitykseen sekä brändäykseen.
Suunnittelun ja valmistuksen läheisyys antaa edelleenkin jonkin verran etua, muttei läheskään yhtä paljon kuin parikymmentä vuotta sitten.
Jos kerran suuryritykset siirtävät työtä kannattamattomana pois Suomesta, miksi luulet että samat hommat olisivat kannattavia PK-yrityksille? Eivät tietenkään ole.
Vasta kun suuryritysten kannattaa perustaa tehtaita Suomeen, voidaan kuvitella PK-yritystenkin pärjäävän.
Onkohan tuo maailmankaikkeuden menestyneimmän firman konsepti kuinka helposti monistettavissa Suomen oloihin? Ja mitenkähän se paperitehtaalta irtisanottu Reiska sopii tuohon kalliiden viimeisen pälle hiottuijen premium-design-It-tuotteiden kuvioon?
Ilman omaa tuotantoa voi menestyä, kunnes kiinalaiset kopioivat mallisi ja suunnittelevat itse sekä halvemman että paremman.
Sellainen taksonomia jossa tehdas on tehdas vain jos se tuottaa jotain fyysistä on hyödytön ja johtaa näihin “90% kaikesta työstä on palvelutyötä” ‑umpikujiin. IT-alan tehdashallit ja protopajat ovat virtuaalisia, eivätkä sijaitse Kiinassa.
Kun Applen tyyppinen yritys ulkoistaa kokoonpanon, ei sen mukana siirry merkittävää IT-alan osaamista, logistista ja sopimusvalmistukseen liittyvää osaamista kylläkin. Kun suomalainen virtalähdevalmistaja siirtää dollarin kappale ‑lopputuotteiden tuotannon Kiinaan, ja koko lopputuotteen sielunelämän ymmärtää kuka tahansa ammattilainen, on ratkaisu lopullinen.
Detaljina: IT-raudan integrointiasteen jatkuva kasvu tarkoittaa oikeastaan että viimeisten kymmenien vuosien aikana kokoonpano on siirtynyt virtuaaliseksi ja siis pois halpamaista.
Samaa mieltä ja tämä on todellinen uhka.
Kirvestä ei kuitenkaan kannata heittää kaivoon, sillä pieniä sarjoja ei yleensä kannata siirtää halpamaihin. Tällaista teollisutta on Suomessa vieläkin yllättävän paljon. Viro on tosin paha kilpailija, mutta eiköhän kustannustaso sielläkin lähde nousuun.
Tällaisten niche-tuotteiden ideointi ja markkinointi vain vaatii yritysjohdolta asiakkaiden ja tekniikan ymmärtämisen lisäksi aitoa yrittäjyyttä ja se on ollut toistaiseksi niukka luonnonvara. Nuorissa sitä tuntuu kuitenkin löytyvän, kuten Seppo Korppoo kirjoittaa.
Ei niin, mutta kun halpamaalainen firma voi tehdä nämäkin sarjat halvalla, tilanne ei täällä Suomessa parane.
Suomen kannattaisi olla mahdollisimman suurissa määrin mukana erilaisissa avaruusprojekteissa.
Avaruus on kuitenkin tämän ja seuraavan vuosikymmenen isoin juttu.
Yhdysvallat ovat jo käytännössä yksityistäneet avaruuslennot ja seuraava kynnys ei ole lento Mars planeetalle vaan mahdollisesti louhintaan kelpaavalle asteroidille.
Olemme toisen avaruusajan kynnyksellä. Siinä kilpajuoksussa on vielä kaikki mahdollista. Myös suomalaisille.
Ei niin, ne sijaitsevat Intiassa, joskin kiinalaiset kirivät eroa kiinni aika kovaa vauhtia parhaillaan.
Suomalaisilla potilastietojärjestelmäkehittäjille ei maailmanmarkkinoilta edelleenkään löydy tilaa.
Sun Tzu esitti hyvän kysymyksen: “Jos kerran suuryritykset siirtävät työtä kannattamattomana pois Suomesta, miksi luulet että samat hommat olisivat kannattavia PK-yrityksille? Eivät tietenkään ole.”
Tässä ei joko-tai mustavalko-ajattelua kannata harrastaa. Sekä suuryrityksiä, että PK-sektoria tarvitaan. Eikä myöskään kannata puhua “samoista hommista”, sillä hommat eivät nykyisin pitkään pysy samoina.
Kokemuksesta tiedämme, että suuryritykset ja KP-yritykset ovat luonteeltaan paljolti erilaisia ja ne hyvin täydentävät toisiaan:
1) Suuryritykset ovat tavallisesti jo kansainvälistyneitä ja byrokraatisia organisaatioita. Niiden muutosvauhti ja uuden teknologian vastaanottokyky on yleensä hidasta. Niissä tahtipuikkoa useinkin heiluttavat ekonomistit, juristit, yms. kvartaali-rytmiin ja matalaotsaiseen reviiritaisteluun orjentoituneet henkilöt.
Suuryrityksissä on riskinä se, että keskitytään liikaa riskien välttämiseen ja kustannusten leikkaamiseen, annetaan potkut kaikille “propellipäille”, asiakaskontakti pyrkii unohtumaan ja sitä kautta YT-keirre alkaa.…
2) PK-sektori puolestaan on tyypillisesti ketterää ja nopeasti uutta tekniikkaa käyttöönottavaa porukkaa.
Niissä asiakaskontakti on tavallisesti erittäin tiivis, päätöksenteko nopeaa, riskinotto ja sen hallinta kunnossa, ja siellä on sitä oikeaa innostuksen “pöhinää.”
Monet pöhinättömät suuryritykset älyävätkin kyvyttömyytensä pakolliseen muutokseen ja siksi ostavat aktiivisesti sopivia PK-yrityksiä tai perustsvat niitä itse.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, jolla on pöhinää
Kannattaa myös muistaa, että Kiinaan on siiretty paljon sellaista tuotantoa, jota ei oikeastaan olisikaan kannattanut siirtää. Jo pelkästään tuotteiden yksikkökustannukset ovat monasti jotain muuta kuin alkuperäisissä investointilaskelmissa oletettiin (syynä alhainen tuottavuus, laatuongelmat yms.), mutta monasti logistiikkaongelmat, tuotannon joustamattomuus ja kommunikaatio-ongelmista johtuva “kitka” ovat mitä ilmeisemmin unohtuneet laskelmista.
Tällaisia ongelmia ei kait voi oikein muuten ymmärtää kuin jonkilaisen joukkohallusinaation kautta — eihän siitä taida olla edes vuosikymmentä, kun yleisesti pidettiin firmoja, jotka eivät olleet siirtämässä tuotantoaan Kiinaan, toivottomina konkurssiin matkalla olevina surkimuksina. Ilmeisesti millään tarkoilla laskelmilla ei tässä ollut mitään merkitystä vaan kaikki olivat mukana huumassa sen kummempia kyselemättä.
Yhtenä menestymisen mahdollisuutena voisikin olla Kiinasta palaavan tuotannon saaminen Suomeen. Missään bulkkituotteissa tämä ei varmaankaan ikinä onnistu, mutta joustavassa, lyhyiden läpimenoaikojen piensarjatuotannossa tämä varmaankin onnistuisi (ja ehkä massaräätälöinnissä). Toistaiseksi meillä on vielä tarjota vakaa toimintaympäristö, koulutettua työvoimaa ja (suht) edullista energiaa. Pitäisikin miettiä, että muuta pitäisi tarjota jotta osa paluuvirrasta ohjautuisi tänne.
Poikkeuksia kuten Apple löytyy aina. Mietin tuota ylempää kirjoittaessa, pitäisikö tästä mainita erikseen.
Applen konseptin kopiointi ei kuitenkaan ole, kuten on jo huomautettu, osoittautunut kovinkaan helpoksi. Applen tuotteet itsessäänhän ovat pitkälti juuri tuota bulkkikamaa; ne eivät juurikaan vaadi vaikeasti siirrettävissä olevaa hightech-valmistusosaamista. Niinpä ne voidaan suunnitella Kaliforniassa ja valmistaa Aasiassa. Mutta monellakaan alalla ei ole mahdollista kopioida Applen toimintamallia ja sen luomaa suljettua ekosysteemiä.
Lisäksi juuri tuolla ylläkuvatulla kopioinnin logiikalla toimivat yritykset, kuten Samsung, ovat vakavasti nakertamassa ompun asemaa. Esimerkiksi puhelimissa Apple alkaa olla jo altavastaaja, eikä välttämättä ole kirkossa kuulutettua, että tietyt Apple-ekosysteemin (mikä on se Applen ylivoimainen kilpailuetu) etulyöntiasemat säilyvät iäti. Jääkin nähtäväksi, miten Jobsiton Apple pärjää pitkällä tähtäimellä.
Kannattaa muistaa sekin Alan Kayn toteamus, mitä itse Steve Jobs on usein toistanut: “People who are really serious about software should make their own hardware.” Ja se, että Apple on itse asiassa siirtämässä tuotantoa takaisin Yhdysvaltoihin.
Täällä tuotiin esiin toinenkin hyvä huomio: sen lisäksi, että niitä “helpompia” töitä olisi hyvä olla yhteiskunnallisista syistä, osaamisen menestyksekäs opettelu vähän niinkuin vaatii sitä, että aloittaa helpommista tehtävistä. Jos näitä ei ole, niin mistä sitten saadaan tulevat osaajat?
Mutta hyvä, että protopajojen ja pilottitehtaiden merkitys tunnustetaan. Nyt vain sitten konkretiaa, mitä mielestänne pitäisi tehdä, että sellaisia saataisiin Suomeen — ja pysymään Suomessa?
Digitaaline palvelutalous vaatii hyvän tietoliikenneinfran, mutta sellsiat Suomella ei oikien ole.
Sonera rakensi kaupunkiverkkoja 1992–1996 ja aurasi 1996 maahan 3700 km valokuitua ja silloin kuituverkko oli kattavimmillaan. Käytännössä lähes kaikki taloudet olivat tuon 2 km päässä kuidusta, jotain pieniä syrjäseutuja jäi paitsi.
Linden antoi Soneran tuhota tämän verkon ja nyt aurataan taas kuitua valtion, kuntien ja asiakkaitten rahoilla. Ja hinnat ovat aivan jotain muuta kuin 1996 vaikka rahan arvon muutos huomioidaan, niin asiakkaille kuin yhteiskunnalle.
Ja kun Sonera siirtyi Telialle niin ulkomaanyhteyksien kehittäminen jäi, Elisaa ei kiinnostanut varmuus eikä kapasitetti vaan lähinnä lähiyhteydet minimikapasiteetilla.
Nyt Suomi on pussinperä, jonka yhteydet kulkevat harvojen operaattoreiden kautta ja niitä voidaan kuunnella monessa maassa, joten yhteydet eivät ole turvallisiakaan.
Tarvitaan vaihtoehtoisia reittejä , joihin liikennettä voidaan ohjata turvallisuustarpeiden mukaan ja ennenkaikkea Suomen itsensä hallinnoimia yhteyksiä ja kapasiteettia, joka on uskottava ja palvelun tarjoajan hallittavissa.
Nyt valtio suunnittelee tällaista hanketta
Tähän kun summataan, että valtio ostelee TeliaSoneralta luolia, valokaapeleita ym infraa niin Soneran myynnistä saadut rahat on moneen kertaan maksettu takaisin.
Ja merikaapeleiden ylläpitokaan ei ole helppoa , etenkään kriisiaikoina. Merikaapeli painaa sen verran, että ainoa järkevä kuljetusalusta korjauspätkälle on laiva .Kun kaapelinvalmistus loppui Suomessa niin varakaapeli olisi pitänyt hakea jostain kaukaa ja se olisi kestänyt viikkoja.
Varastossa on aina vääränlaista pätkää vääränlainen määrä.
Niinpä Huoltovarmuuskeskus maksoi, että Suomen saatiin taas kaapelitehdas, ei siis ilmainen infran luonti.
Kaapelilaiva tuli myytyä, joten kriisiaikana sopivan laivan löytyminen voi olla vaikeaa.Monitoimijäänmurtajat ovat muulla , joten ei niistäkään ole nopeaa apua.
Digitaalisesta palvelukehitys on mahdollista jos infra on kunnossa
Nyt Osmon ehdotus on lähinnä tee-se-itse-miehen puuhastelua.
Kapitalismiin sisäänrakennettu ominaisuus on se että se joka osaa tehdä alhaisimmilla kustannuksilla pärjää parhaiten. Tämä taasen on koko ihmiskunnan etu.
Suuryritysten YT-kierre ei siis ole mikään välttämätön merkki siitä että niiden strategia olisi epäonnistunut, päinvastoin se on usein merkki siitä että noudatetaan tervehenkistä strategiaa jossa ylihinnoitellut tuotannon osat potkitaan pellolle ja korvataan edullisemmilla.
Jos kuvittelet että jonkun maagisen taikakonstin avulla PK-yrityksellä olisi varaa maksaa globaaliin palkkatasoon nähden kymmenkertainen palkka suomalaiselle nysvääjälle siinä kun suuryrityksellä ei ole, tulet huomaamaan että olet väärässä.
Kiinassa on riittävän vakaa toimintaympäristö ja riittävästi koulutettua työvoimaa kymmenesosalla Suomen palkoista, sähkön hinta on kolmannes Suomen hinnoista. USA tosin houkuttaa energiaintensiivistä teollisuutta kaikista eniten juuri nyt, siellähän liuskekaasua on niin paljon että se on jo lähes ilmaista. Muutoin ei Kiinasta länsimaihin tuotantoa palaa, poislukien tapaukset joissa firman pomot ovat sössineet ulkoistusprojektinsa. Vielä Kiinaakin halvempiin maihin siirtymää tietenkin tapahtuu.
Kun Suomessa on maailman korkeimpiin kuuluvat palkat, maailman korkeimpiin kuuluva verorasitus ja maailman korkeimpiin kuuluvat hinnat niin ymmärrätte että edessä ovat todella kovan luokan yhteiskunnalliset muutokset ennenkuin tänne virtaa työtä.
Oletko varma tuosta Kiinan halvasta sähköstä? Olen kuullut aivan muuta.
Yksi maaginen taikakonsti on kilpailijoiden puuttuminen. Vaatii tietenkin oikeasti innovatiivisia tuotteita ja jatkuvaa kehitystä etumatkan säilyttämiseksi. Yrityksen koko sinänsä ei ole määräävä tekijä, mutta yleensä pienissä yrityksissä organisaatiokulttuuri on innovaatiomyönteisempi.
Lisää luettavaa:
http://blakemasters.com/post/21169325300/peter-thiels-cs183-startup-class-4-notes-essay
http://timoahopelto.wordpress.com/2013/05/12/verotuksella-ei-kannusteta-yrityksia-kasvuun/
Niin — tai sitten YT-kierre on merkki siitä, ettei suuryrityksillä(kään) ole kovin hyvää käsitystä siitä mitä jonkun härpättimen valmistus maksaa ja mitä siitä lopulta jää käteen. Lisäksi, kun eri yksiköt ja osastot harrastavat yksisilmäisesti omien kustannustensa osaoptiomointia, niin kokonaisuudesta tulee helposti kaikkea muuta kuin optimaalista.
Jossain ohjelmistotuotannossakin tunnutaan osaavan vain tuijottaa työn tuntihintaa ja ryntäillä ympäri maapalloa mahdollisimman halpojen koodikulien perässä. Eihän sillä mitään väliä, että toimiva tuote tulee lopulta surkean tuottavuuden takia tuplahintaiseksi…
Tehdastyöläiset on kuitenkin yleensä revitty suoraan riisipelloilta — ja kun ne on saatu vihdoin koulutettua tehtäväänsä, niin ne vaihtavat yleensä välittömästi työpaikkaa. Osaava kiinalainen insinööri taas kustantaa aika paljon enemmän kuin 1/10 täkäläisistä palkoista — ja jos tarvitaan (projektin)johtotehtäviin kykeneviä osaajia, niin palkkataso helposti jopa ylittää Suomen insinöörien palkat.
Just. Ja ensimmäinen hankinta uudelle teollisuustontille on yleensä Wärtsilän tms. dieselvoimala, jolla taataan, ettei tuotantoa tarvitse ajaa kovin montaa kertaa päivässä alas.
Kummasti esim. vaativa ohjelmistokehitys voi tulla Suomessa jopa puolet halvemmaksi kuin jossain Intiassa. Meidän pitäisi osata lopettaa voivottelu ja tuhkan päälle ripottelu — työtunnin hinta kun ei kerro asiasta vielä mitään vaan se mitä saadaan aikaiseksi ratkaisee. Pitäisi paremmin keskittyä siihen miten saisimme vahvuutemme paremmin hyödynnettyä — sen sijaan, että nostetaan kädet pystyyn ja alistutaan hitaaseen rappioon.
Ihan hyvää keskustelua puolesta ja vastaan. Mutta mitä “asialle” pitäisi tehdä? Jääkö keskustelu yleisen selittämisen tai yritysjohdolle suunnatun vapaasti hyödynnettävän konsultaation tasolle, vai saavatko asiasta puoleen ja toiseen väittäjät muodostettua jotain politiikkasuosituksia?
Ei tilanne ole noin toivoton.
Toimintaympäristö ei ensinnäkään ole vakaa. Hallinto on kiinalaista ja pankkijärjestelmä kehittymätöntä. Seurauksena on, että resurssien allokointi on tehotonta. Maassa on lisäksi jännitteitä; julkistetut Foxconin ja Stora Enson kokemukset ovat vain jäävuoren huippu.
Toiseksi, vain linjatyöläisten palkat ovat matalat eikä heidän koulutuksensa ole kaksinen. Kielitaitoisten korkeakoulutettujen ihmisten palkat alkavat itärannikolla lähestyä meikäläisten insinöörien palkkoja. Vientiteollisuudessa johtajien palkat ovat yllättävän korkeat.
Kolmanneksi, Kiina ei kunnioita IPR:ää ja “tiedustelu” on maan tapa. Laatu koetaan vain välttämättämätömänä pahana, se ei ole ylpeyden aihe. Raha on paljon tärkeämpää. Huippulaatua tuottavia yrityksiä alkaa tosin esiintyä, kiitos läntisen koulutuksen.
Seurauksena on, että esim. monet USA:laiset yritykset, muutkin kuin energiaintensiiviset, ovat vetämässä tuotantoaan takaisin.
Se, että fossiilisen energian esiintymiä on paljon, ei valitettavasti tee siitä halpaa. Liuskekaasun tuotannon lisäys on varsin epävarmalla pohjalla, sillä kaksi kolmasosaa koko liuskekaasun nykytuotannosta tulee kolmesta parhaasta esiintymästä. Koska parhaat lähteet hyödynnetään ensin, niin tulee tuotanto väistämättä kallistumaan tulevaisuudessa. Tähän asti peusteellisin löytämäni raportti liuskekaasusta (http://www.postcarbon.org/drill-baby-drill) ottaa varsin pessimistisen kannan liuskekaasun tulevaisuuteen.
Toki konsulttitaloilta, kuten PwC, saa paljon positiivisemman kuvan liuskekaasusta, mutta minusta nämä eläkeikää lähentelevät geologit, kuten David Hughes, ovat luotettavampia lähteitä.
Maakaasu on nyt reilusti halvempaa Yhdysvalloissa kuin muualla, mutta tämä hintaero ei välttämättä säily näin suurena vuosikausia.
Kapitalismi on kenties paras koetelluista talousjärjestelmistä, mutta on siinä silti melkoisia puutteita. Lisäksi se on järjestelmänä epävakaa.
Kapitalismi ei kohdista resursseja kokonaisedun mukaan vaan jättää esimerkiksi ympäristövahinkojen ja finanssikriisien seuraukset armotta muiden maksettavaksi.
Kapitalismi vaatisi mittavan sääntelyn toimiakseen kokonaisedun mukaisesti. Sääntelyn vähentäminen (reaganismi/thatcherismi/Alan Greenspan etc.) ei nähdäkseni ole parantanut kapitalismin toimivuutta. Korjatkaa jos olen väärässä.
Minusta näyttää myös siltä, että markkinat epäonnistuvat usein silloinkin kun ei edes ole merkittäviä ulkoiskustannuksia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa taloyhtiön teettämät remontit. Usein taloyhtiö valitsee alhaisimman kustannustason tarjouksen remonttikilpailutuksissa, mutta lopputulos saattaa olla kaikkea muuta kuin edullinen. Kapitalistinen järjestelmä ei takaa, että urakoitsija ei mene konkurssiin kesken remontin tms.
Epävakaaksi kapitalismin puolestaan tekee jatkuvasti kasvavat tuloerot. Kuinka kauan esimerkiksi amerikkalaiset sulattavat sitä, että vain rikkain prosentti tai kaksi vaurastuu muiden jäädessä reaalisesti nollalle tai miinukselle?
Minusta finanssikriisin ja eurokriisin lisäksi käsillä on myös kapitalismin kriisi, jota globalisaatio pahentaa. En silti osaa oikein parempaakaan järjestelmää kuvitella, jos sellaiseksi ei kelpaa voimakkaammin säädelty kapiltalismi.
Viime kesältä:
— Peking: 0.48 y/kWh (=0.06 €/kWh);
— Guangdong: 0.638 y/kWh (=0.08 €/kWh);
— Shenzhen: 0.68 y/kWh (=0.09 €/kWh).
Yksi kapitalismin (tai vapaan markkinatalouden) “puuteista” tuntuu olevan se, että ihmisillä on valtavasti väärin käsityksiä siitä miten se oikeasti toimii.
Eihän ideana ole se, että kapitalismin puitteissa kaikki tehdyt päätökset olisivat kuin jotenkin maagisesti virheettömiä (eli pankkiirit ja yritysjohtajat olisivat täysin erhetymättömiä) — ja kun virheitä tapahtuu, niin sitä pidetään jotenkin ikään kuin osoituksena siitä, että kapitalismi on aivan perusteistaan lähtien toimimaton.
Hommahan on kuitenkin aivan päin vastoin — koko idea perustuu kokeiluille, epäonnistumisille ja oppimiselle. Vain virheitä tekemällä voidaan oppia ja ottamalla riittävästi riskiä voidaan ehkä joskus sattumalta menestyä satumaisesti (ja päätyä kaikkien muiden kopioimaksi).
Näin siis se, ettei kehitys ole lineaarista tai monotonisesti kasvavaa, on vain merkki siitä, että systeemi toimii. Jos nousut ja laskut halutaan eliminoida, niin samalla rikotaan koko systeemi.
Useimmitenhan äärimmäiset tulo- ja varallisuuserot ovat nimenomaan tulosta siitä, että “systeemi” rikotaan ja mahdollistetaan oikeudeton hyötyminen pienelle valikoidulle joukolle.
Voimakkaapi sääntely tuottaa siis todennäköisesti enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä. Syntyihän varjopankkitoimintakin siitä, että osa tuottoisasta liiketoiminnasta kiellettiin pankeilta — jolloin tämä business piti tietysti piilottaa jonnekin. Samoin nyt mm. yritysten rahoitushanojen sulkeuduttua puhutaan siitä, että yritysrahoitus tulee siirtymään “pankkien kaltaisten” tahojen toiminnaksi — eli taas kerran kaiken valvonnan ulkopuolle. Tätäkö haettiin?
Tänä vuonna, jälleen kerran, kiinalaiset laskevat että maahan tehtävät ulkomaiset investoinnit tekevät uuden ennätyksen. Erittäin kova temppu aikana kun maailmantalous on aika heikoissa kantimissa noin ylipäätään, mutta näinhän se yleensä on että “when the going gets tough, the tough gets going”.
En nyt siis sanoisi että mitään suurempaa joukkopakoa Kiinasta on havaittavissa, aika lailla päinvastoin näyttäisi asia olevan.
No Euroopassa kaasun hinta on 4–5‑kertainen tämänhetkiseen USAn hintaan nähden. Kyllä se minusta nyt aika halvalta kuulostaa.
Hauskana sattumuksena voi muuten mainita senkin että arvelevat että maailman suurimmat liuskekaasu- ja öljyvarannot ovat Kiinassa, eivät vaan ole vielä ennättäneet niitä hyödyntämään.
Tuloerojen pitääkin heijastaa ainoastaan sitä todellista lisäarvoa jonka kukin globaaliin talouteen tuottaa. On helppo aivan matemaattisesti laskea että mikään muu järjestelmä ei mitenkään voi pysyä pystyssä. Erilaiset tuhoon johtaneet kommunistiset kokeilut vain vahvistavat tätä luonnonlakia.
Niin kauan kun softankehitysbisnes Intiassa kasvaa kaksinumeroisia lukuja vuodessa voi todeta että jos joku ei tavoittelemiaan etuja saa, se on oman tupeloinnin syytä.
Ottamatta kantaa vieraiden planeettojen asuttamiseen yleisenä menstysstrategiana, ESA-hommissa nousee esiin yksi merkittävä ongelma: Suomesta ei tahdo löytyä kovin paljoa sellaista yritysinfrastruktuuria joka voisi ottaa kopin tutkimuslaitoksissa ESAn piikkiin tehdystä teknologiakehityksesta (oletan että myös CERNin, ESOn ja muiden vastaavien). Jo Hollannista tuntuu löytyvän aivan toisessa mittakaavassa kaikenlaista pikkufirmaa ja startuppia, jotka tekevät monenmoista kummallista high-tech ‑puuhaa.
Suomen teollisuusrakenteen yksipuolistuessa tuntuu että mahdollisuudet löytää astinlautaa kohti kaupallista hyödyntämistä vähenevät päivä päivältä. Tutkimuslaitoksessa tehty työ valuu hukkaan, jos kehitetty päristin ei kasva kaupalliseksi tuotteeksi asti, vaan päristin-prototyyppi sitten vain vähitellen unohtuu. Jos haluaa lähteä nimimerkki Sun Tzu’n “ne jyrää kuitenkin meitin” ‑linjalle, voi kysyä kuinka kauan kannattaa maksaa edes niitä ESA‑, CERN- ja ESO-jäsenmaksuja.
Parempaa kuin valojen sammuttaminen olisi kuitenkin löytää keinot tutkimuksesta-yritykseksi kuolemanlaakson ylittämiseen, koska se on yksi selkeä pullonkaula, joka on mielestäni kaidampi kuin pullonkaulan tarvitsisi olla. Hollannissa ja vaikkapa USA:ssa uusia hitech-yrityksiä nyt vain kuitenkin yhä syntyy, vaikka kuinka Kiina ja Intia. Samoin kun kävin äskettäin käväisin piruuttani yhdessä verkottumistapahtumassa, siellä eräältä Venture-kapitalistilta kysyttiin miksi ihmeessä he edelleen kampaavat läpi myös suomalaisia keksintöpajoja, vaikka omista rahoista on kyse, vastaus oli että täältä nyt vain löytyy aivan pirun hienoja teknologiahelmiä kun vähän jaksaa kaivaa.
Jos teknologia-startuppi sitten kuihtuu markkinatalouden puristuksessa, kuihtukoot. Niitä olisi kuitenkin hyvä ensin syntyä edes markkinoille asti onneaan kokeilemaan.
Miksi näin on, on hämmentävä kysymys. Yksi hypoteesi on että siten annetaan isolle joukolle ihmisiä oikeus osuuteen automaatiolla tuotetuista hyödykkeistä. Kun itse hyödykkeiden tuottamisessa ei enää tarvita työvoimaa, ja kannustin- tai moraalisyyt eivät salli hyödykkeiden vastikkeetontakaan jakamista, on keksittävä palveluita, joiden hinta sitten määräytyy
Baumolin mekanismilla
s.e. tasapaino löytyy. Ilmeisesti mekanismin hintasignalointikyky on heikko vaiheessa jossa tasapainoa vasta haetaan, niin että pääsee syntymään myös “johtamista” ja muita tehottomia tai jopa haitallisia palveluita. Myös on valtion ‑lyhytnäköisessä- intressissä luoda kamreeriarmeijaa työllistäviä säädöksiä, jotka pitävät ihmiset poissa työvoimatoimistosta.Toisen hypoteesin mukaan kyseessä on heijastuma eloonjäämiskamppailusta jota IT-toimijat käyvät sen jälkeen kun he ovat ratkaisseet tehtäväksi saamansa tuottavuusongelman. IT-firmanhan pitäisi tämän jälkeen ajaa itsensä alas — tai keksiä uutta tekemistä, mikä ei firman tapauksessa ole sen helpompaa kuin automatisoidulta tuotantolinjalta ulkoistetun rividuunarinkaan uusien töiden löytäminen. Mm.
ainoan toimittajan kuristusote
antaa kamppailuun hyvät aseet.Kolmas hypoteesi on että liikeenjohto on nykyään kertakaikkisen kyvytöntä. Tämä on häiritsevä ajatus koska löytyy esimerkkejä myös ilmeisen onnistuneesta johtamisesta, kuten Jobs’in Apple, Vehviläisen Finski tai Noksu 90-luvulla. Toisaalta luulisi myös pikku-startuppien rankaisevan heti jos isoissa firmoissa hölmöillään, mutta ehkä isoilla on niin suuret skaalaedut että niissä pärjää kehnommillakin visioilla?
Ehkä parempi muoto kolmannesta hypoteesista sanoo että hyvä päätöksenteko erottuu huonosta päätöksenteosta niin hitaalla aikajänteellä, että takaisinkytkentä puuttuu. Silloin ei tapahdu evolutiivista jyvien valikoitumista akanoista. Kuitenkin akanoilla voi olla itseluottamus hyvinkin vahvassa kunnossa. En malta olla lainaamatta Gary Hamelin (muuten kyllä hyvästä) kirjasta “Johtamisen tulevaisuus”:
“…En väheksy nykyaikaisen liikkeenjohdon saavutuksia. Teollisuusmaiden yleinen elintason nousu on nykyaikaisen johtamistaidon ansiota. Siksi meilläkin on omistusasunnot, kesäasunnot ja monenmoisia sähköisiä viestimiä… (Liikkeenjohtoa) voidaan verrata saman aikakauden institutionaalisiin uudistuksiin, joita olivat yhtiölainsäädäntö, osakeyhtiö ja patenttioikeus; tai saman aikakauden teknisiin keksintöihin, joita olivat polttomoottori, puhelin ja mikroprosessori. Hyvin toimiva liikkeenjohto oli se, joka 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla varmisti, että tieteen historialliset edistysaskeleet alkoivat tuottaa hyvinvointia suurille joukoille kaikkialla maailmassa. Voitaisiin päinvastoin sanoa että poikkeamaraportointi, investointilaskenta, projektinhallinta, tulospalkkaus, strateginen suunnittelu ja muut nykyaikaisen johtamisen työkalut muodostavat kokonaisuuden, joka kuuluu ihmiskunnan tärkeimpiin keksintöihin. Siinä mielessä liikkeenjohtoa voitaisiin verrata tulen keksimiseen, kirjoitetun kielen leviämiseen ja kansanvaltaiseen demokratiaan. .. Niinpä miljardien ihmisten pitäisikin suorastaan polvistua modernin liikkeenjohdon uranuurtajien muistomerkeillä osoittamaan kunnioitustaan F.W.Taylorille, Max Weberille, D. McCallumille, C.Barnardille, W.E.Demingille ja P.Druckerille” .
Kun tuon pätkän lukee tarpeeksi monta kertaa, ei ihme jos kaali sekoaa ja kamreeriarmeija sopivan eufemismin taakse naamioituna (Laatujärjestelmä? ERP? Matriisiorganisaatio?) alkaa kuulostaa suhteellisuusteorian veroiselta neronleimaukselta.
Hypoteeseja löytyy neljäs ja enemmänkin, eikä tuo kolmaskaan vielä kunnolla tavoittanut mikä stereotyyppisessä faarao-mallin keskushallinnossa haiskahtaa mädäntyneeltä. Ehkä yksi seikka on se että ympäröivän toimintakentän räjähtävä monimuotoisuus ja oman firman todellisuus kutistetaan muutamaksi suppeaksi mittariksi, joka putkahtaa ravintosisällöttömäksi jalostettuna SAP-järjestelmän tuutista — Management by Walking Around voisi toimia paremmin.
Maapallon ytimessä on hillittömän suuret määrät erittäin puhdasta rautaa ja nikkeliä, jopa melkein kolmannes maapallon massasta. Kukaan ei ole ennättänyt niitä hyödyntämään vaikka niihin pääsee käsiksi jokaisesta valtiosta:).
Tuo ero on nyt 2,5‑kertainen. Kaasun hinta on noussut melkein 100 % Yhdysvalloissa viimeisen noin puolen vuoden aikana. On vielä liian aikaista todeta, että tuo hintaero olisi pysyvä.
Tämä herätti mielenkiinnon. Kuinka se helppo lasku menee?
Samallapa selviää ehkä mikä markkinatalouden variantti on se systeemi jota Sun Tzu kutsuu “kapitalismiksi”. Ellei sitten määritelmän mukaisesti se ole se järjestelmä joka kulloinkin sattuu pysymään pystyssä.
- Somalian tyylinen laissez-faire?
— Edellinen täydennettynä väkivaltakoneistolla joka takaa omistusoikeuden ja sopimusten pitävyyden mutta ei muuta?
— Edellinen täydennettynä väkivaltakoneiston takaamalla fiat-rahajärjestelmällä.
— Obaman USA? (Luultavasti liian monimutkainen taipuakseen yhtälöksi)
— Reaganin USA? (Luultavasti liian monimutkainen taipuakseen yhtälöksi)
— Nyky-Kiina? (Luultavasti liian monimutkainen taipuakseen yhtälöksi)
— Joku muu?
Ottamatta kantaa todistaako havainto että kissa ei ole punainen, luonnonlain että kissan on pakko olla sininen, kiinnostaisi mitä Sun Tzu kutsuu “kommunismiksi”:
— Sisällissodan Kataloniaa?
— Nykysuomea?
— Obaman USA:ta?
— Nyky-Kiinaa?
— Jotain muuta?
Hyvä avaus taas kerran.
Olen samaa mieltä tämän ja muiden vastaavia kirjoittaneiden kanssa.
Digitaalisia palveluita on hyvin vaikea myydä loppukäyttäjille. Tavalliset ihmiset ovat penseitä maksamaan aineettomasta, kuten ohjelmistoista, musiikista tai muusta (toki poikkeuksiakin löytyy, kuten vaikkapa Microsoft). Sen sijaan näitä digitaalisia palveluita voi myydä helpommin toisille yrityksille (business-to-business), jotka valmistavat jotain konkreettista loppukäyttäjille. Pitäisin pelottavana sellaista ideaa, että maassa olisi pelkästään näiden digitaalisten palveluiden tuotantoa.
Ja esimerkiksi näyttää että Angry Birds:in Rovio on siirtynyt pelkästä pelien myynnistä oheiskauppaan, eli sen nimellä myydään makeisia, leluja ja ties mitä. Tekisikö Rovio näin, jos pelkästä pelimyynnistä saisi vastaavat voitot?
Eli tietotyötä tai digitaalisia palveluita tarvitaan, ja tuo “palvelu” sana kuvaa sitä hyvin, sillä se ei yksinään tuota kovin paljoa, vaan oikeaa tuotantoa tarvitaan myös.
Kuulin väitteen jota en voi tarkistaa. Applen tuloista yli puolet tulee tämän mukaan musiikista (Itunes).
Kuinka mittat yksilön globaaliin talouteen tuottaman Todellisen Taloudellisen Lisäarvon? Niiden erojen kautta joita on yksilöiden saamissa tuloissa?
Sellaiset Kiinan ulkopuoliset yritykset, jotka haluavat Kiinan kotimarkkinoille tai kiinalaisen vientiteollisuuden alihankkijoiksi, joutuvat investoimaan Kiinaan. Nämä investoinnit lisääntyvät.
Sen sijaan on epäselvää, kuinka kauan Kiinassa kannattaa teettää tavaraa toiselle puolelle maapalloa.
“TiVi 21.5.13: Nokian Lumia 520 on jo myyty loppuun useissa Intian verkkokaupoissa. TimesDigit ‑sivuston mukaan laite on loppunut jo Flipkart‑, Snapdeal‑, HomeShop18- ja Saholic-verkkokaupoista.”
No nyt se kamreeritalous näyttää tuhonneen Nokian logistisenkin osaamisen.
Nokialla on monesta kilpailijastaan poiketen suurin osa valmistuksesta ja logistiikasta omisssa käsissään ja Intiassa on yksi Nokian suurimmista tehtaista.
Kun suurinpiirtein nollasta aloittaa ja joutuu samoin tein valtavan ulkoistuskiiman kohteeksi, niin kyllä kasvuprosenttien pitäisi tuota luokkaa ollakin.
Tilastolukujen tuijottaminen on kuitenkin pelkää peruutuspeiliin katsomista. Tulevaisuuden suunnasta voi saada vihiä vain tarkkailemalla vihjeitä muutoksista.
Näitä merkkejä ovat mm. se, että Intian koulutetun työvoiman pooli on aika kuiviin imetty eikä koulutusjärjestelmä pysty tuottamaan riittävästi uutta väkeä. Tästä syystä monet ulkoistus/tuotannonsiirtohankkeet on pantu jäihin. Samaan aikaa USAlaiset yritykset ovat siirtämässä jopa matalantuottavuuden call center ‑töitä takaisin kotimaahan.
Koko ulkoistusbuumi alkaa muutenkin ehkä osoittamaan taittumisen merkkejä — ainakin yksi alan pioneereista (GE) on lähtenyt purkamaan tietohallinon ulkoistamista ja siirtää samalla työpaikat takaisin USAhan. Yhtenä merkittävimmistä syistä on se, että tietojärjestelmätkin aletaan näkemään mahdollisena strategisena kilpailuetuna eikä suinkaan pelkkänä kustannuksena. Jos koko homma on ulkoistettu, niin eipä siinä firmaan voi kertyä paljoa sellaista osaamista, jolla niitä kilpailuetuja saavutettaisiin.
No, suomalaiset firmat ja julkishallinnon organisaatiot varmaakiin ulkoistavat into piukkana kaikkea mahdollista vielä 10 vuotta sen jälkeen kun toiseksi hitaimmatkin ovat jo tajunneet lopettaa tyhmyydet…
Intialaisia tulee muuten vielä napsahtamaan leukaan osaavan työvoiman loppumisen ja surkean tuottavuuden aiheuttamien pettymysten lisäksi paikallisten verovirkailijoiden aloittama amok-juoksu ulkolaisten firmojen tytäryritysten joukossa.
Erinomaista pohdintaa asiasta!
Noissa mittareissa minua on jaksanut hämmästyttää yksi asia — eivätkö johto- ja hallintoihmiset ymmärrä sitä, että juuri sillä hetkellä kun jotkut mittarit julistetaan käyttöön otetuksi, niin ne alkavat muokkaamaan ihmisten käytöstä? Varsinkin, jos samalla kerrotaan tai annetaan ymmärtää, että mittarit vaikuttavat palkankorotuksiin, bonuksiin, yt-riskiin yms.
Kyllä (varsinkin korkeakoulutettu) ihminen on hyvin lahjakas keksimään kuinka jonnekin ERPiin syötettyjä lukuja voidaan “säätää” aivan sallituissa rajoissa siten, että mittarit saadaan heilahtamaan haluttuun suuntaan. Kun koko organisaatio on mukana tässä “säätämisessä”, niin kaikkien mittareiden mahdollisesti antama vähäinenkin tieto muuttuu täysin tosielämästä irtaantuneeksi fantasiaksi.
Pahimillaan johto on itse mennyt mukaan tähän mittareiden virittelyyn niin, että henkilökuntaa käskytetään tekemään vääristeltyjä kirjauksia. En tiedä huomaavatko he tässä vaiheessa suorittavansa pelkkää absurdia performanssia vai nouseeko jostain mielen syövereistä joku defenssi, joka estää ristiriidan havaitsemisen.
http://dilbert.com/strips/comic/1990–08-18/
Jotain ESO-juttua tuli tuossa jokunen aika sitten ihmeteltyä (ilmeisesti tyrkytettiin meille sen vuoksi, että Suomi saisi edes jotain takaisin maksuistaan), mutta eipä siinä juuri tuntunut olevan mitään järkeä lähteä mukaan (olisi mennyt amerikkalaisen hyllytavaran varassa virittelyksi).
Tuntuu, että valtiovalta näkee nuo jäsenmaksut vain kustannuksina siitä, että voidaan liikkua samoissa jengeissä kuin meidän viiteryhmään kuuluvat isommat ja vanhemmat kaverit. Harmittava juttu, koska tällä asenteella ne rahat ovat todellakin täysin hukkaan heitettyjä.
Vaikka mielestäni valtio ei muuten ole ratkaisu asiaan kuin asiaan, niin tässä tapauksessa toivoisi kyllä vähän ryhdikkäämpää otetta. Voisi vaikka aloittaa siitä, että meillä olisi vihdoinkin ihan erillinen tiede- ja teknolgiaministeri, joka oikeasti tuntisi tällaiset asiat omakseen.
Muutenkin asioiden koordinointia voisi vähän järjestellä tehokkaampaan suuntaa. Nythän esim. ESA-jutut taitavat olla Tekesin hartioilla — ja ihan rehellisesti tuntuu, että siellä näitä asioita hoitaa vasemmalla kädellä joku muutenkin ylityöllistetty asiamies silloin kuin huivittaa ja muilta kiireiltä kerkiää.
Hyvät ystävät,
Olen itse ollut mukana tai aivan vierestä seurannut useiden suomalaisten menestystarinoiden syntyä ja kehitystä.
Tällaisia ovat esim. Wärtsilän dieselit, Valmetin paperikoneet ja uudet traktorit, uudet matkustaja- ja jäänmurtaja-aluskonseptit, harjalaitteet öljyvahinkojen torjuntaan, BIG DATA / SAP-HANA datamining-projekti, uudet toilettijärjestelmät Venäjän rautateille, höristänyt korvia kun vieressä puhutaan Roviosta…
Nämä kaikki perustuvat suomalaiseen huippu-osaamiseen ja edellä mainitsemieni ylivoimatekijöittemme hyödyntämiseen.
Näissä hankkeissa on otettu kovaa riskiä, eikä ole pelätty Kiinaa tai muitakaan maita.
Nämä ylivoimatekijämme eivät ole minnekkään hävinneet!
On vaan käytävä talikon varteen kiinni ja annettava paskan lentää.
Seppo Korppoo
Suomalainen yrittäjä
Apple on julkisesti noteerattu yhtiö, jonka on julkaistava tilinpäätöksensä. Viimeisin on täällä:
http://investor.apple.com/secfiling.cfm?filingID=1193125–12-444068&CIK=320193
Sen mukaan tulot jakaantuivat:
Tietokoneet (Mac): 23,2 mrd$ (14,8 %)
iPod: 5,6 mrd$ (3,6 %)
Musiikki: 8,5 mrd$ (5,5 %)
iPhone ja siihen liittyvät palvelut: 80,5 mrd$ (51,4 %)
iPad ja siihen liittyvät palvelut: 32,4 mrd$ (20,7 %)
Oheislaitteet: 2,8 mrd$ (1,8 %)
Ohjelmistot, palvelut ja muut myyntitulot: 3,5 mrd$ (2,2 %)
Yhteensä: 156,5 mrd $
Tätä leppoistamista olisi hyvä ajaa, mutta globaalin talouden alaisena se voi olla aika vaikeaa. Jos suomi tekisi sitä yksinään siitä ei tulisi kyllä mitään, Suomi on erittäin vientiriippuvainen talous ja Suomen kokoisen valtion leppoistaessa menoaan se tarkoittaisi talouden karille menoa aika lyhyessä ajassa kun tuotanto siirtyisi halvempiin maihin. Suomi kuitenkin tarvitsee paljon tarvikkeita ulkomailta, koska täällä ei voi kasvattaa hedelmiä eikä suurinta osaa muistakaan ruokatavaroista kylmän ilmaston takia. Samoin uupuu suurin osa kodin teknologiasta ja muusta, joten vientiä ei voi ajaa alas ajamatta samalla alas koko hyvinvointia.
EU tai eurooppa voisi olla tarpeeksi iso talousalue että kaikki suurin piirtein tarpeellinen voitaisiin tuottaa rajojen sisällä, joten jos leppoistamista halutaan niin pitäisi saada suurinpiirtein EU liittovaltioksi (tai ainakin hyvin poliittisesti integroiduksi alueeksi) ja päättää koko EU:n alueelle leppoistamisesta, pistää tulleja rajoille ja siten ehkäistä talousahdinko. Onko se mahdollista? Tuskin ihan heti, EU on hieman liian hajanainen ja keskenään ristiriitainen päätöselin toistaiseksi että mitään tuollaista voitaisi saada aikaan kun rikkaat pohjoiset maat haluavat vielä päästä takaisin talouskasvu-uralle ja syyttelevät etelää ja EU:n luottamus on pohjamudissa huonon talouden takia. Lisäksi tietenkin tarvittaisiin demokraattinen enemmistö päättämään tästä. EU:ssa veikkaisin ehkä leppoistamisen olevan ajatuksena lähimpänä realisoitumista kaikista maailman alueista, jos mietitään vaikka nyt tätä etelä-euroopan ahdinkoa. Osa syytä miksi eteläinen eurooppa on talousahdingossa on että oman näkemykseni mukaan siellä nimenomaan pidetään leppoistamista korkeassa arvossa eikä valtion talouden ylläpitoa.
Ei tämä byrokratisoituminen ole uusi ilmiö, vrt. Parkinsonin lait. IT vain antaa mahdollisuudet sen rajattomaan laajenemiseen.
Tämä taitaa monesti olla lähempänä totuutta. Oma kokemukseni on, että toimitusjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää byrokratia firman kokoon ja toimialaan nähden minimissään.
Tätä ei koskaan tehdä liikaa. Monet johtajat vain pelkäävät alaisiaan, eivätkä uskalla laskeutua lattialle.
Mittarit ovat välttämättömiä jo keskisuurissa yrityksissä, mutta niitä ei saa olla kuin muutama ja niiden pitää mitata myös keskenään ristiriitaisia asioita.
hyvä kirjoitus.. tästä sattui tulemaan juuri ajankohtainen uutinen, sveitsi yrittää suitsia kasvavaa tuloeroa:
http://yle.fi/uutiset/sveitsi_paattaa_johtajille_korkeintaan_12-kertainen_palkka_pienipalkkaisimpiin_nahden/6653379
henkilökohtainen veikkaukseni on, että joko sille löydetään helppo tapa kiertää pykälä tai sitten firmoja muuttaa pois sveitsistä jonkin verran, mutta katsotaan nyt ensin meneekö se edes läpi.
Ne ovat Intiassa tehneet tätä hommaa jo parikymmentä vuotta, ja bisnes ylitti sadan miljardin taalan rajan viime vuonna. Ei siis ole kyse startup-pikkupiperryksestä vaan aikuisten oikeasta rahanteosta.
Koulutuksesta muuten hauska kommentti: Intiassa korkeakoulutettujen suhteellinen osuus nuorten aikuisten joukossa ylittää USAn muutaman vuoden päästä. Kiinassa on USAsta menty ohi jo reilu vuosikymmen sitten, ja arvellaan että 2020 koulutettujen suhdeluku on jo kolminkertainen USAan nähden. Niinpä onkin aika helppo ennustaa että koulutusta vaativat työt siirtyvät Aasiaan kiihtyvällä vauhdilla.
No sattumoisin, jälleen kerran, Kiinan vienti teki viime vuonna uuden ennätyksen. Tämä siis sellaisena aikana jolloin heidän päämarkkina-alueensa (Eurooppa ja USA) kärvistelivät talousongelmien parissa.
Ei siis ole mitenkään epäselvää etteikö kiinalaista tavaraa viedä kaikkialle maapallolla, yhä enenevässä määrin.
Lähes puolet maailman väestöstä asuu Kiinassa ja Intiassa joten he tulevat päättämään globaalissa taloudessa noudatettavan palkkatason.
Jos ansiosi ylittävät samassa hommassa olevan intialaisen ansiot, tiedät että tulet saamaan kalossinkuvan takapuoleesi.
Kiinassa pakkataso kasvaa yli kymmenen prosenttia vuodessa minkä lisäksi valuutta revalvoituu.
Tämä leppoistaminen on tätä suurta typeryyttä jota syntyy vain kommunismin läpimädättämissä aivoissa.
Leppoistaminen onnistuu vain niin kauan kun yhteiskunnalla on varaa ja halua maksaa leppoistettujen elintaso.
Suuremmassa mittakaavassa leppoistaminen on aina humanitäärinen katastrofi. Sitä kokeillaan parhaillaan vaikkapa Pohjois-Koreassa tai Somaliassa. Siellä on elämä niin leppoisaa ettei aina tarvitse edes syödä.
Eihän tämä ole se ongelma. Ongelma tulee siitä että nuo huippupalkkoja ansaitsevat palkataan muihin yrityksiin. Tämä on sellaista porukkaa jolle matkustelu ja oleilu eri puolilla maailmaa on rutiinia, joten muutto Kiinaan on pikku juttu.
Sitten kun sitä sveitsiläistä firmaa jää pyörittämään keskinkertaiset lusmuilijat ja pahnanpohjimmaiset surkimukset niin ei pidä ihmetellä jos tuloksia ei enää synnykään.
Hieman samanlaista ideaahan kokeiltiin Neukkulassa aikoinaan kun tehtaanjohtajat potkittiin pellolle kommunistisen vallankumouksen huumassa. Kokemukset työläisten solidaarisesta ja demokraattiseta tehtaanjohdosta ovat olleet aika helvetin huonot.
Tapio:
Paitsi että Intian tehdas tekee peruspuhelimia ja Ashoja. Lumiat tulevat muualta.
Tai toki silloin kun leppoistaja on esimerkiksi onnistuneen yrityskaupan ja sitä edeltäneiden kellonympäristen työpäivien johdosta saanut riittävästi pääomaa joka mahdollistaa leppoisamman elämän.
Toki sitä ei useimmiten kutsutakaan leppoistamiseksi vaan “ahneudeksi”, “itsekkyydeksi”, “kuponginleikkaamiseksi”, “verenimemiseksi” tai “yhteiskunnalliseksi eriarvoisuudeksi”.…
En ymmärrä, miten henkilö, joka siirtyy omasta aloitteestaan nelipöiväiseen työviikkoon ja tyytyy sen suomaan kulutustasoon, maksattaisi elintasonsa yhteiskunnalla.
Vähemmän työtä tarkoittaa vähemmän kulutettavaa. Marginaalilla tietysti veroja maksava kansalainen “maksattaa” valtiolla osan leppoistamisestaan kun veroja jää saamatta. Mutta aika ankea näkemys ihmisestä on, jos näkee tämän jotenkin moraalisena ongelmana.
Onko suomalainen sananlasku hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä kenties “syntynyt kommunismin läpimädättämissä aivoissa”?
Se löytyy jo ainakin Lönnrotin kokoelmasta Suomen kansan sananlaskuja, joka ilmestyi 1842. Marx ja Engels olivat parikymppisiä nuorukaisia, Leninin syntymään oli 28 vuotta.
Ai että jos kauppaketjun kassatyöntekijän kuukausipalkka on 1500 €/kk, niin johtajan palkka ei saisi olla kuin 18 000 €/kk. Sveitsissä.
Voihan tuo läpikin mennä, mutta luovuus tulee kyllä kukkimaan kiertämisessä. Ehkä johtaminen sitten ostetaan yhden työntekijän johtamispalveluyritykseltä, jolla on yksi työntekijä…
öö, ehkä tässä on nyt jokin simppeli ero käsitteistössä, en nyt heti näe miten leppoistaminen liittyy suoraan kommunismiin.
Tässä nyt lähinnä mielessä on että tiputetaan vaikka se työmäärä juurikin aiemmin mainittuun neljään päivään viikossa tai vaikka kuuteen tuntiin päivässä tai jotain vastaavaa. Leppoistamisessa on digitaalitalouden aikakautena selvä järki, koska tuottavuus ei nouse kognitiivisesti haastavien töiden osalta juuri lainkaan työtuntimäärän mukaan, nykyinen 8 tuntia päivässäkin sisältää jo aika paljon täysin turhaa paperinpyöritystä ja nollatyötä (= netin selausta). Merkittävät tekijät siinä tuottavuudessa ovat muita kuin se tuntimäärä.
Ihnminen tekee luovilla aloilla tuottavaa työtä korkeintaan neljä tuntia päivässä. Sitä loppua varten on kehitetty kokoukset.
Väärin. Kyse on asiantuntemattomuudesta ja kyvyttömyydestä ymmärtää. Suomalainen hallinto on täysin kädetön mihinkään tietotekniikkaan liittyvän kanssa. Asiaa ei auta se, että käytetään ostopalveluja eikä tuoda ylläpitoa, asiantuntemusta tai mitään kehitystoimintaa omaan organisaatioon.
Tämän vuoksi kaikki tietotekniikkahankinnat epäonnistuvat. Poliitikon ei toki kannata tässä myhäillä, sillä ongelma ei ole vain virkamiehistössä. Esimerkkinä vaikkapa surullisenkuuluisa tekijänoikeuslakimme, joka on pääosin vanhanaikaisempi ja huonommin nykymaailmaan soveltuva kuin laki, jonka se korvasi. Tätä ei vieläkään taida ymmärtää eduskunnassa kuin kourallinen kansanedustajia jos niinkään moni.
Kun ei ole ymmärrystä eikä halua, kaikki vaihtoehdot ovat samalla viivalla ja aika käytetään tuloksettomaan tai vähintäänkin heikkolaatuisia päätöksiä tuottavaan politikointiin ja nahisteluun siitä, mitä eturyhmää pitäisi kuunnella.
Jos jättää tekemättä sen viidennen työpäivän josta eniten veroja maksetaan, ja ottaa kuitenkin kaikki julkiset palvelut täysimääräisenä, niin kyllä siinä mielestäni muiden rahapussilla silloin ollaan. Toki jos neljästä päivästä maksaa kovasti veroa niin kyllä se vähän kompensoi.
No shit, Sherlock. Muu maailma on lamassa. Käytössä on niin paljon likviditeettiä, koska ainoata elvytystä tekevät keskuspankit tunkemalla pankeille rahaa, että pakko sitä on jonnekin tunkea ja muualla ei ole kysyntää, että sinne kannattaisi investoida. Väkiluvultaan maailman suurin maa, joka on monessa mielessä vasta teollistumassa ja ottamassa muuta maailmaa kiinni, on kuitenkin sellainen kasvumarkkina, josta saa miltei väkisinkin revittyä voittoa irti — jos ei lyhyellä tähtäimellä niin viimeistään pitkällä. Siellä on keskusjohto, joka kyllä osaa, suostuu ja kykenee investoimaan maahan monenlaista infraa, mikä pitää sisämarkkinat kasvussa vielä pitkään.
Jännä nähdä kuinka kauan Applen innovointi pysyy kopioijien edellä nyt, kun Jobs on kuollut. Firman tuloshan perustuu korkeahintaisiin tuotteisiin.
Ohjelmistoa ylläpitämään, sopeuttamaan käyttöympäristöön ja kehittämään organisaation kanssa tarvitaan kuitenkin siihenkin asiantuntemusta. Sitä kautta myös saadaa syvempää ymmärrystä organisaatioon. Toki ulkoistuslinjallekin voidaan mennä, se vain ei kannata kuin palvelua myyvälle taholle.
Jos syntyy tasapäisiä, niin se on korkeakoulu- ja yliopistokoulutusuudistuksen vika. Ennen homma ainakin toimi. Paljon taas on hyvä olla, enemmän tarkoittaa myös enemmän neroja ja enemmän ideoiden vaihtoa, jne. Laajalta pohjalta on aina helpompi ponnistaa.
…tai sitten viisi minuuttia viikossa (tai kuukaudessa) — loppu “läsnäoloaika” kuluu tuon kokoustamisen lisäksi siihen, että sen muutaman minuutin huippuhetken tuotokset saa muotoiltua jokseenkin ymmärrettävään muotoon ja samalla vakuutettua muut siitä, että oma idea on se kaikkein paras 😀
Nyt riippuu siitä mitä näille kuluttamattomille palkkarahoille tapahtuu ja miten paljon töiden tehokkuus kärsii, että onko se yhteiskunnan varoista pois vai ei.
Jos firma joka nyt säästää sen vajaan 20% palkkakuluissaan investoi säästyneen rahan palkkaamalla uuden työntekijän (vaikkapa myös neljäksi päiväksi viikossa), yhteiskunta voittaa selvästi sillä on yksi työtön vähemmän elätettävänä ja se enemmän kuin kompensoi menetetyt verotulot muiden pienemmistä töistä.
Jos firma pistää säästyneet rahat tilikauden voitoksi, maksaa firma siitä verot valtiolle, vaikkakin tässä valtion nettotulos riippuu leppoistavan työntekijän kuukausituloista ja sitä kautta veroasteesta ja edelleen menetetyistä verotuloista verrattuna pääomaverotuksen tuottamaan rahamäärään (se palkka jossa valtio alkaa tienaamaan enemmän tuloverona lienee jossain 20–60k€/vuosi kohdilla riippuen pääomaverotuksen kikkailuista).
Mikäli oletetaan että leppoistava työntekijä tekee luovaa työtä ja leppoistus olisi esim päivittäisen tuntimäärän vähenemistä, niin voi melko hyvällä syyllä olettaa ettei firma menetä oikeastaan mitään vähemmässä työpanoksessa sillä työn tuottavuus ei muutu näillä työmäärillä. Siten firma (tai mikä vain palkanmaksaja) hyötyy tästä leppoistamisesta joko suoraan säästämällä tai pystymällä palkkaamaan mainitun uuden työntekijän, joka saa aikaan jotain tuottavaa.
Ainoa tapaus jossa valtio varsin selvästi häviää on mikäli säästyneet rahat saadaan verokikkailun kautta verottomasti siirrettyä jonnekin ulkomaille jossa niitä ei voi enää verottaa ja rahat omistava ei niitä juurikaan kotimaassaan tuhlaile (jolloin raha palautuisi jollain osuudella ALVeina ja vastaavina valtion kassaan).
Nähdäkseni siis leppoistaminen ei ole niin tuhoisaa valtion taloudelle, tietenkin olettaen että leppoistus tässä tarkoittaa juuri vähempiä töitä, eikä kokonaan työttömäksi jäämistä. Työttömäksi heittäytyminen voi olla jo valtiolle melko kallista, riippuen tietenkin siitä mitä työtön vapaa-ajallaan sitten keksii tehdä.
Mittareiden vääristyminen on yksi aspekti (se neukkulainen kattopeltikombinaatti tulee mieleen), mutta on faaraojohtamisessa muutakin mätää. Se varmaan sopii aloille jossa iso joukko ihmisiä pitää valjastaa puurtamaan yhden selkeän päämäärän eteen. Vaikkapa kerrostaloa rakennettaessa koko betonimies‑, maalari- ja nosturinkuljettaja-armeija on tavallaan pääsuunnittelijan tai vastaavan mestarin voimia vahvistava / kykyjä lisäävä puku — olettaen (mikä ei ole itsestään selvää) että menetelmät ovat jo niin vakiintuneet ettei innovaatioita ole juuri odotettavissa, viranomaismääräykset puristavat sallitut rakentamisen tavat tiukkaan muottiin j.n.e.
Sitten on muita aloja, joilla ytimenä on löytää uusia tapoja tehdä asioita, uusia mahdollisuuksia räjähtävän monimuotoisesta ympäröivästä maailmasta. Silloin oleellinen työ muistuttaa enemmän marjametsässä kulkemista, jossa muurahaisarmeija kääntää jokaisen kävyn ja koluaa jokaisen kannonkolon etsiessään syötävää. Tai se muistuttaa evoluutiota, jossa elämä käy kokeilemassa jokaisen kasvamiskelpoisen pikkuraon ja yrittää löytää sen raon josta menestystarina nousee. Tämmöisessä työssä on tuhoisaa jos jokaisen viestin sen-ja-sen lehden alta löytyneestä ruoanmurusta pitää käydä kääntymässä faaraomuurahaisella asti.
Yksi omista Dilbert-suosikeistani. Siinä vaiheessa kun jostakin uudesta teknologiasta raportoidaan jossain MIT Technology Review’issä, pikkutoimijoiden kannalta peli on menetetty, isot pojat menevät jo kaukana. Isoimmat pelurit toisaalta voivatkin poimia ideat pienellä viiveellä ja sitten jyrätä silkalla markkinavoimallaan, vrt. vaikkapa Microsoft, mutta meidän suomalaisten on pakko toimia kuin kirput.
Tämäkin on vain yksi aspekti lisää pohdintaan, mistä uusi “digipalvelutalous” löytyisi. On vielä lisääkin aspekteja jotka on otettava huomioon.
Kyllä minun mielestäni valtiovallalla on ihan terve näkemys, ei pelkkää pyrkimys päästä suihkuseurapiirien cocktailkutsuille. Mutta hankkeet ovat ikään kuin kiviä vuorenrinteellä. Ne pitäisi (toisin kuin Sisyfos), saada työnnettyä tasanteelle asti, josta ne eivät enää vieri takaisin alas jos otteen irroittaa.
ESO‑, ESA- ja CERN-hankkeista saa kyllä tutkimuskumppaneita, ja pääsee teknologisessa ravintoketjussa paljon korkeammalle kuin pienen maan voimin yksin olisi mahdollista (paitsi jos täällä keskitettäisiin leveän haravan sijasta kaikki paukut muutaman harvan nicheen eteenpäinviemiseen — mutta se sotisi
muurahaisarmeija-strategiaa vastaan). Siinä vaiheessa kun teknologiakehityksestä pitäisi ylittää kuolemanlaakso kannattavaksi yritykseksi, ehkä ongelma on että ESAn, ESOn ja CERNin tarjoama monikansallinen kainalosauva katoaa ja pitäisi pärjätä omin kansallisin voimavaroin. Vaikka esimerkiksi niitä hollantilaisiakin on vain 15 miljoonaa, he asuvat keskellä Sinistä Banaania, josta arvatenkin löytyy helpommin rahoittajia, asiakkaita, ja yhteistyökumppaneita (yksi jollekin CERNille kehitetty vimputin harvoin riittää myyntikelpoiseksi tuotteeksi asti yksinään, vaan sitä joutuu yhdistämään muihin teknologioihin). Toisaalta tuet, joita valtiot jakavat yritysten ja työpaikkojen luomiseksi, siis nimenomaan kuolemanlaakos-vaiheessa, ovat Euroopassa kansallisia ja niitä varjellaan päätymästä kilpailevien valtioiden hyödyksi. Jossain Piilaaksossa vastaavanlainen kuhina — pääomien, teknisten oivallusten ja liiketoiminta-ajatusten naittamiseksi yhteen — käydään yhtä ja samaa kansallisuutta edustavien kesken. Tai ehkä paremminkin: yhdistävä kansallisuus on dollari, ja valtiolla ei ole suurta roolia (no jaa, onhan siellä mm. teollis-sotilaallinen kompleksi…).
Meidän maantieteellistä etäisyyttämme Sinisen Banaanin kuhinaan kompensoi jonkin verran Internetin maapalloa kutistava vaikutus. Iso rooli on silti edelleen sillä kuka on ollut kenenkin opiskelutoveri, minkälaisista asioista kuulee kollegoiden keskustelevan lounaspöydässä, ja niin edespäin.
Leppoistamisen filosofia lähtee siitä että leppoistaja katsoo oikeudekseen sen että joku muu maksaa hänen elintasonsa. Tämä “joku muu maksaa” on kommunistisen talousteorian peruskäsite.
Sun Tsu.
Tuo on aivan vainoharhaista.
Olen itse kirjoittanut leppoistamisesta kirjan Vauraus ja aika. Perusajatus on, että jos tekee vähemmän työtä, saa vähemmän palkkaa ja kuluttaa vähemmän. Kun koko Hollannin kansantalous leppoistaa (työtä/työllinen 78 % Suonmen työajasta) Kenen kustannuksella hollantiulaiset tämän tekevät?
Kaikki on hyvin jos hän samalla suostuu siihen että hänen lastensa koulutustaso laskee 20%, hänen perheensä sairauksista jätetään hoitamatta 20%, palokunta ei pelasta 20% hänen palavasta talostaan, jne.
Tai että hän maksaa nuo puuttuvat palat omasta taskustaan.
Näin on. Tämän vuoksi nuukimmat firmat pistävätkin tehtaitaan pystyyn halvempien kustannusten maihin, kuten Vietnamiin, Indonesiaan, Sri Lankaan, jne.
Suomen tilannetta tämä ei vaan auta yhtään.
Ei tietenkään. Tämä on täysin matemaattista. Jos koko kansa leppoistaa, ei kukaan maksa veroja, eikä julkisia palveluja ole.
Näinkö on käynyt Hollannissa?
Nuo tuottavat tunnit voivat kumminkin sattua mille tahansa aikavälille. Ei se tuottava työ yleensä mene niin, että kello 8–12 painetaan hiki hatussa ja loppupäivä huilitaan. Joskus parhaat aikaansaannokset tulevat vasta iltapäivällä taikka illalla. Ts. työssäoloaikaa vähentämällä vähenee tuottava työkin samassa suhteessa, koska se on kumminkin enemmän satunnaisesti työpäivälle jakautunut kuin pelkästään aamupäivisin esiintyvä ilmiö.
Kai siellä vielä joku töitä tekee?
Mutta leppoistamisen logiikka muuten on täysin aukoton. Mitä vähemmän töitä tehdään ja ansaitaan, sitä vähemmän on elintasoa, mukaanlukien julkiset palvelut.
Kommunistiin hurahtaneet leppoistajat eivät tietenkään tähän usko, koska “joku muu” aina maksaa nämä palvelut.
Jos samaan aikaan leppoistaa ja vaatii enemmän julkisia palveluita ja muille veroja, niin silloin kyllä mennään metsään. Käytännössä tähän sortuu jokikinen leppoistava vasemmistolainen, koska heidän mukaan muilta pitäisi ottaa enemmän heille itselleen.
Pelkästä leppoistamisesta ilman vaatimuksa julkisen sektorin paisuttamisesta en jaksaisi alkaa niuhottamaan ihan Sun Tzun tavalla. Vaikka ikävä kyllä Suomen kollektivisoinnin äärimmäisen korkean tason takia siinäkin on omat ongelmansa. Kun kaikki kumminkin tekee puolet ajasta yhteiseen pussiin, niin jos joku vähän höllää niin hyöty tulee yksityisesti (lisääntynyt vapaa-aika) ja puolet haitasta on eräänlaisia ulkoisvaikutuksia (saamatta jäävät verotulot).
Myönnän kyllä että tässä kohtaa vasemmiston ja oikeiston näkökannat nyrjähtävät hauskasti päinvastaisiksi. Yleensähän oikealla ei ajatella niin, että henkilö olisi velkaa valtiolle. Veronlaskukeskustelussa välihuuto “nehän ovat valtion rahoja” ei tule koskaan oikeiston suusta koska veroja ei pidetä valtion rahoina. Paitsi siinä vaiheessa kun leppoistetaan. Vasemmistolla päinvastoin, verorahat eivät mitenkään kuulu yksilölle ja jos valtio höllää verotusta, se on suuri laupeudenteko koska valtio luopuu siitä, mikä sille ikiaikaisesti kuuluu, ei niin että valtio antaisi vähän takaisin vääryydellä varastamastaan. Sitten kumminkin tässä leppoistamiskeskustelussa osat vaihtuvat.
Jotenkin tuntuu itsestäkin omituiselta että vaikka ajattelee oikeistolaisesti, niin joutuu ihan tarkoituksella pinnistelemään ettei pitäisi niitä verotuloja ikiaikaisesti valtion omina. Mutta rajan vedän tuohon leppoistamiseen ja julkisen sektorin paisuttamisseen. Sellainen mielipide on paljon kovempaa itsekkyyttä mitä joku wahlroosilaisuus on koskaan nähnytkään.
Tämän kommunismi-kapitalismi-pohdinnan voi kiteyttää näinkin:
Kapitalistisessa yhteiskunnassa leppoistaminen jopa toimii, koska yksilö on itse vastuussa suuresta osasta omia palvelujaan. Jos minulla ei ole lapsia, voin aivan hyvin leppoistaa hommistani koska en tarvitse rahaa koulunkäyntimaksuihin, eikä tämä ole keneltäkään pois.
Suomessa eletään kuitenkin kommunismissa, ja tällaisessa yhteiskunnassa leppoistaminen on myrkkyä. Ristiriita tulee kuitenkin sitten siitä että kunnon kommunistiset kansalaiset uskovat leppoistelun olevan heidän oikeutensa, ja “joku muu” maksakoon solidaarisesti heidän osuutensa pöhöttyneen julkisen sektorin kustannuksista. Tätä ne muuten siellä Kreikassa kokeilivat, joten tiedätte mihin tämä ideologia johtaa.
Kunnon kapitalistin mielipide on tietenkin se että siirrytään kapitalistiseen järjestelmään minkä jälkeen kaikki voivat leppoistella juuri niin paljon kun kukkaron nyörit myöten antavat.
Jos meillä ei olisi tätä pahaa kommunismia, lapsettoman henkilön pitäisi säästää itse oma eläkkeensä ja vanhuuden turvansa, koska ei voisi luottaa siihen, että muiden ihmisten lapset pakotetaan liittymään eläkejärjestelmään ja maksamaan myös hänenkin eläkkeensä ja maksamaan hänen vanhuuden hoitonsa. Ei olisi varaa leppoistaa.
Kaiken järjen mukaan kokonaiselintaso ei sillä nouse että maksaja vaihdetaan. Ts. jos nyt joku leppoistaa kun ei tartte säästää eläkkeitä, niin joku joutuu sitten joskus myöhemmin leppoistamaan vähän vähemmän jotta ne säästämättömät eläkkeet saadaan maksettua.
En väitä että tämä olisi oikein tai väärin, mutta näinhän siinä pakolla käy.
Jos uuden työntekijän palkkaaminen on kannattavaa, se on kannattavaa. Johto on ihan pihalla jos ei se palkkaa sitä uutta työntekijää (annetussa esimerkissä) kolmeksi päiväksi jo silloin, kun tuleva leppoistaja tekee vielä täyttä viikkoa.
Ottamatta kantaa leppoistamisen filosofiaan väitän, että suomalainen 0/100% työaikamalli on tehoton.
Meillä ihmisillä on monenlaisia elämäntilanteita, joten osa-aikatyön tekeminen mahdolliseksi/kannattavaksi todennäköiseti lisäisi tehtyjen tuntien määrää.
Minusta tämä vastaa aika hyvin siihen, miksi Suomi ei pärjää läheskään niin hyvin kuin sen pitäisi.
Totta, mutta kannusteiden muuttaminen saattaa helposti johtaa malliin, joka hyödyttää yrityksiä mutta aiheuttaa ongelmia muille. Eli saattaa olla, että työaika lasketaan niin alhaiseksi, ettei sivukuluja makseta eikä palkalla elä. Sitten meillä on ihan oma working poor ‑luokka ja onkin laskettu elintasoa nykyisten työttömien vastaavaksi eikä nostettu nykyisten työttömien elintasoa.
En todellakaan tarkoita holtitonta osa-aikaistamista, mutta en myöskään osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä ongelmien minimoimiseksi. Monessa läntisessäkin maassa joustava osa-aikatyö on kuitenkin toimiva ja hyväksytty käytäntö.
Osa-aikatyön kysyntää lisää se, että palvelujen merkitys kasvaa, mutta niiden kysyntä on ajallisesti epätasaista eikä niitä voi varastoida. Samaan aikaan osa ihmisistä haluaisi tehdä lyhennettyä tai epäsäännöllistä työpäivää/viikkoa/vuotta.
Lapin matkailuyrityksissä on käytössä hyvin mielenkiintoinen työaikapankkimalli, jonka myös alan liitot lienevät hyväksyneet.
Tuohon palkalla elämisen teemaan ei ole syytä palata, sehän käsiteltiin perusteellisesti “Lisää matalapalkkatyötä” ‑keskustelussa.
Voi että tässä huutaa se että verotusta on tarkasteltu yrityksen kirjanpidon numeroiden perusteella!
Verotus on rahaa, joka on etukäteen maksettu julkisista palveluista: sitten menet ostamaan julkista palvelua ja maksat paikanpäällä vain 5% palvelun hinnasta, koska olet jo maksanut sen 95% verotuksessasi. Ajatelkaa miten nerokasta, etukäteen maksettu palvelu, vrt. osamaksulla ostettu kännykkä tai muu hömppä.
Verotus on hyvin paljon kuin vakuutusmaksut: maksat etukäteen ja saat jälkikäteen.
Liiketalousopeilla ei yhteiskuntaa johdeta, tämä oli taas esimerkki siitä. Laivan konehuoneen huolto-ohjekirjaa ei voida yleistää koko laivan huolto-ohjekirjaksi.
“Tämä leppoistaminen on tätä suurta typeryyttä jota syntyy vain kommunismin läpimädättämissä aivoissa.”
Kommunismi syntyi Euroopassa noin 1800-luvulla samoissa työntekijöiden työolosuhteissa, joita nykyään löytyy Kiinasta Foxconnin tehtailta. Kommunismi ei myöskään syntynyt Neuvostoliitossa.
Pitäisikö työntekijöiden vaan hyppiä katoilta, jotta palkat nousee/työkuorma vähenee? Vai pitäisikö työntekijän alkaa ehkä poliittisesti tai ay-liikkeen kautta ajamaan asioitaan.…
Kommunismi, kuten ei mikään ‑ismi, ole syntynyt “huvin vuoksi” tai “kateellisten katkerien ja kostonhaluisten sabotaationa”, vaan reaktiona asioiden nykytilaan, nykytilan tarkoittaessa ko. vuosisataa ja sen aikaista yhteiskuntaa jne.
Teillä on maailmankatsomuksena kauppakorkeakoulun opit, siellä (ääri)oikeistossa — maltillinen oikeisto, Suomessa Keskustapuolue, on paljon paljon paljon järkevämpi puolue kuin Suomen ei-maltillinen oikeisto.
Kauppakorkeakoulusta valmistutaan yritysjohtamistehtäviin, eikä siellä opeteta uskontoa, maailmankatsomusta tai miten-toimin-poliittisissa-tehtävissä.
Maailman ei-maltillinen oikeisto pilaa sekä yritystoiminnan että politiikan maineen.
Sun Tzun työnantajalle saanee lähettää terveisiä, että Sun Tzun voi laittaa tekemmään töitä kuusi päivää viikossa 14 tuntia per päivä ilman sen kummempia lomia. Kaikki alle tuon kun taitaa olla kommunismin läpimädättämissä aivoissa syntynyttä hapatusta.
Suomi pitäisi leppoistaa siten että tehdään keskiviikosta vapaapäivä, ajatelkaa miten mukava on työviikon rikkovat arkipyhä! Keskiviikko siksi että sitä ei voi yhdistää viikonloppuun, ihmiset käyttäisivät paikallisia palveluja. Maanantai ei olisi se syvän tuskan päivä, kun töihin tullessa tietäisi että tämä päivä loppuun ja huomisen jälkeen on vapaapäivä.