Juhana ja Ode: Laajempia uudistussuuntia

Tämä viimeinen luku on pääasiassa Juhana Vartiaisen kirjoittama, mutta julkaisen sen silti omalla blogillani, koska onhan se osa yhteistä raporttiamme. Oma jännitteensä sisältyy tässä kannatettavaan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja periaatteeseen, että työttömyysturva on vastikkeellista – siihen siis kuuluu velvollisuus osallistua työvoimapoliittiseen koulutukseen ja ottaa vastaan työtä, jos sitä tarjotaan joko avoimilla työmarkkinoilla –sekä minun muissa yhteyksissä ajamaani perustuloajatteluun, jossa työn vastaanottaminen on tehty niin kannattavaksi, ettei siihen tarvitse erikseen pakottaa.  Tästä tulee varmaankin uusi postaus. Itse halusin lisätä suosituksiin selvityksen toimenpiteiden vaikuttavuudesta, koska siitä on kovin vähän kunnollista tutkimustietoa saatavissa, vaikka rahaa palaa paljon.

Vaikka meitä on syytetty matalapalkkayhteiskunnan ajamisesta, tässä luvussa sanoudutaan selkeästi irti saksalaisista Harz-reformeista, jotka ovat kyllä siistineet työttömyyslukuja, mutta luoneet suuret työssä käyvien köyhien pysyvän tuntuisen alaluokan. Tämä saattaa ennen pitkää heikentää kansantaloutta, koska kovin paljon ihmisiä jää loukkuun lähes tuottamattomaan työhön. Pohjoismainen –  tai pitäisikö sanoa skandinaavinen – malli on parempi, koska siinä nostetaan ihmisiä suuremmalla todennäköisyydellä työttömyydestä korkeatuottoiseen työhön, josta saa kunnollista palkkaa.

Suoraan raportista:

Laajempia uudistussuuntia

Kuten yllä olevasta on käynyt ilmi, esitämme uudistusten yleissuuntana sitä, että ensisijaista perusturvaa – erityisesti asumistukea ja uudelleen nimettyä työmarkkinatukea – parannetaan ja sen vähenteisyyttä henkilön oman tulonmuodostuksen suhteen pienennetään. Samalla palautetaan toimeentulotuki alkuperäiseen tehtäväänsä, poikkeustilanteiden huoltoavuksi. Näin työnteosta tehdään kilpailukykyisempää pienituloiselle. Edelliset luvut sisältävät joukon yksityiskohtaisia ehdotuksia, mutta niissä kaikissa on lähtökohtana sama peruslinjaus.

Samalla on tehtävä mahdolliseksi se, että heikommassa työmarkkina-asemassa olevat voivat todella kilpailla työpanoksellaan. Tämä on mahdollista alentamalla heistä työnantajalle koituvia kustannuksia ja tekemällä mahdolliseksi työ nykyisiä taulukkopalkkoja alemmalla palkkauksella. Tämän voi puolestaan kompensoida yleisellä matalapalkkatuella, alhaisemmalla verotuksella ja mahdollisesti alhaisemmilla eläke- ja sosiaaliturvamaksuilla. Jotta tällaiset tuet eivät valuisi yleisesti korkeampiin palkkavaateisiin ja palkkoihin, ne on sidottava objektiivisesti määriteltyihin ominaisuuksiin, jotka ovat todennettavissa. Näistä lähtökohdista olemme esittäneet, että sekä ikääntyneet että nuoret voitaisiin vapauttaa työehtosopimusten vähimmäispalkoista ja että tämä kompensoitaisiin muilla tavoin, esimerkiksi nuoria koskevalla veronalennuksella.^[1] Maahanmuuttajastatus – esimerkiksi maahanmuutto humanitaarisin perustein, joka on tapahtunut alle viisi vuotta sitten – voisi myös toimia perusteena samantapaiselle erityiskohtelulle.

Mielestämme olisi myös perusteltua, että aktiiviseen työvoimapolitiikkaan käytettäisiin enemmän resursseja. Suomi on taloudellisen rakennemuutoksen kourissa, ja viranomaisten apu, tuki, informaatio, koulutus ja tarvittaessa pieni patistuskin työnhakuun on tarpeen. Työmarkkinatuen ehdollisuus jää näennäiseksi, jos se johtaa laajaan toimeentulotuen käyttöön. Työvoimaviranomaisten ja sosiaaliturvan tiiviimpi yhteistyö olisi mielestämme tarpeen. Olisi hyödyllistä myös perehtyä Tanskan kokemuksiin tällaisesta aktivoimisesta. Tanskalainen aktiivinen työvoimapolitiikka on ilmeisesti myötävaikuttanut maan alhaisempaan työttömyysasteeseen. On myös huomattava, että Tanskassa käytetään työvoimaviranomaisten aktivointipalveluihin selvästi enemmän resursseja kuin Suomessa ja Ruotsissa.[2] Tanskalaiseen malliin kuuluu myös eurooppalaisittain heikko irtisanomissuoja ja työttömyysturvan ehdollisuus sille, että henkilö osallistuu tukityöllistämiseen, koulutukseen tai muihin aktivointitoimiin. Tanskassa sovitetaan yhteen perustuslain suojaaman perusturvan maksatus sekä työvoimapolitiikan aktivointitoimet.[3] Tanskan mallista korostetaan usein tukien ehdollisuutta ja ”kovia” puolia, mutta tanskalaiseen toimintatapaan kuuluu yksinkertaisesti suuri määrä kontakteja ja keskusteluja paikallisessa työvoimatoimistossa. Tanskalaiseen joustoturvamalliin kuuluu se, että työttömiin otetaan yhteyttä entistä aiemmin ja entistä useammin. Niissä kerrotaan työttömille työllistymisen mahdollisuuksista ja työmarkkinoiden tilanteesta sekä autetaan ja neuvotaan näitä työnhaussa. Tällaisilla keinoilla on tilastollisesti todennettu yhteys alhaisempaan työttömyyteen.^[4]

Nämä keinot ovat todennäköisesti pitäneet Tanskassa työttömyyttä suhteellisesti alhaisempana ja työmarkkinoiden liikkuvuutta suurempana kuin vaikkapa Ruotsissa tai Suomessa.[5] Pidämme tanskalaista aktivointi-toimintatapaa paremmin pohjoismaiseen ja suomalaiseen arvoympäristöön sopivana kuin saksalaisia ns. Harz-reformeja, joihin kuulunut tukien ja standardien leikkaaminen on hyvän työllisyyskehityksen hintana myös lisännyt köyhyyttä.

Työvoimapoliittiset aktivointitoimet ovat kalliita. Siksi ne tulee suunnata mahdollisimman vaikuttavasti. Tällöin tulee luonnollisesti ottaa huomioon myös ne kuntouttavat hyödyt, jotka koituvat asianomaisen itsensä hyväksi esimerkiksi parantuneen elämänhallinnan kannalta. Kansantalouden kannalta eniten voitettavaa on niiden aktivoinnissa, joiden kohdalla on eniten voitettavissa tuottavia työvuosia. Huomiota tulee kiinnittää nuoriin, joiden siirtyminen työmarkkinoille on viivästynyt, sillä heillä on ennen eläkeikää jäljellä kymmeniä työvuosia. Ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla olevien taas voi olettaa olevan ammattitaitoisempia kuin perusturvan varassa olevien, minkä lisäksi heidän työttömyyskorvauksiinsa kuluu enemmän rahaa.

Aktivointitoimenpiteiden vaikuttavuudesta ei ole riittävästi luotettavaa tutkimustietoa. Se vaikeuttaa toimenpiteiden kohdistamista.

Aktivointitoimilla ei ole toivottua vaikutusta, jos päämääränä oleva työllistyminen ei henkilön itsensä kannalta ole kannattavaa. Toisaalta pelkkä kannustimien parantaminen ei useinkaan riitä yksinään aktivoimaan työttömyyteen tottunutta. Tämän vuoksi aktivointitoimet sekä luvuissa kolme ja neljä esitetyt työn tarjontaa ja kysyntää elvyttävät toimet tukevat toisiaan.

Lopuksi korostamme, että kaikkein heikoimmankaan aseman ihmisten työllisyys ei ole riippumatonta koko kansantalouden työllisyydestä. Vaikka työttömyyttä on tässä kirjoituksessa ja viime aikojen keskustelussa käsitelty paljolti erityisryhmien ongelmana, kaikkien ryhmien työllistyminen riippuu myös kansantalouden yleisestä työllisyysasteesta. Siihen voidaan vaikuttaa tulosopimuksin, joita työmarkkinajärjestöt solmivat. Tulosopimusten sisältämien yleiskorotusvelvoitteiden ja työllisyystason välinen suhde määrää Suomen rakenteellisen työttömyystason. Kun työttömyysaste laskee, palkkavaateet ja palkannousuvauhti yleensä kohoavat. Jos palkkojen nousuvauhti kiihtyy vasta sitten, kun työttömyys on alhaisella tasolla – esimerkiksi neljässä prosentissa –, Suomessakin on mahdollista ylläpitää alhaista työttömyyttä. Siksi työmarkkinajärjestöt voivat myötävaikuttaa alhaiseen työttömyyteen sitoutumalla alhaisiin – yritystoiminnan tuottavuuskasvun ja arvonlisäyksen hintaindeksin summan selvästi alittaviin – sopimusperäisiin palkankorotuksiin aina, kun työttömyys ylittää yhteiskunnallisesti hyväksyttävän tason. Tämän sitoumuksen vastapainoksi valtiovalta voi luvata pyrkiä omalla finanssipolitiikallaan pitämään kokonaiskysynnän niin korkealla, että tavoitetasolle päästään pian.

 

Suositus 20:

Aktiivisen työvoimapolitiikan voimavarat. Aktiivisen työvoimapolitiikan voimavaroja lisätään niin, että lisäresurssit käytetään työvoimatoimistojen työnhaun tukipalveluihin, joita tarjotaan työttömyysjaksojen aikaisessa vaiheessa. Aktivointitoimia kohdistetaan painotetusti toisaalta nuoriin ja toisaalta ansiosidonnaisella työttömyysturvalla oleviin.

Suositus 21:

Työttömyysturvasta aktivoivampi. Työttömyysturvaa kehitetään aktivoivaan suuntaan niin, että työmarkkinatuen tai vastaavien tukien ehdollisuus aktivointitoimille – esimerkiksi tukityöllistämiselle ja koulutukselle – toteutuu alun perin tarkoitetulla tavalla. Tämä voi edellyttää työvoimaviranomaisten ja sosiaaliviranomaisten tiiviimpää yhteistyötä.

Suositus 22:

Aktivointitoimien vaikuttavuuden tutkimus. Aktivointitoiminnan eri keinojen vaikuttavuutta ja sitä, miten niitä kannattaa suunnata, tulee tutkia ja tulokset ottaa huomioon aktivointitoimia kehitettäessä.

Suositus 23:

Sopimus työttömyystavoitteesta. Esitämme, että työmarkkinajärjestöt asettavat itselleen työttömyystavoitteen ja sitoutuvat solmimaan nollatason tulosopimuksia tai pelkästään hintojen nousun kompensoivia työehtosopimuksia aina, kun Tilastokeskuksen mittaama työttömyys ylittää tämän tavoitteen. Esitämme, että valtiovalta tämän tavoitteenasettelun vastapainoksi sitoutuu aina työttömyystavoitteen ylittyessä esittämään suunnitelman siitä, miten tavoitetasolle päästään takaisin ekspansiivisen budjettipolitiikan avulla.