Helsingissä taisteltiin piilokonttoreita vastaan 1980-luvulla. Konttorista sai kantakaupungissa parempaa vuokraa kuin asunnosta, joten asuntoja yritettiin salaa muuttaa konttoreiksi. Nyt tilanne on päinvastainen. Luvallisia konttoreita halutaan muuttaa asunnoiksi, koska asumisesta maksetaan paremmin kuin toimistoista. Kaupungin politiikkana on yrittää säilyttää työpaikkoja Helsingissä.
Ovatko markkinat taas väärässä?
Sekoitettu kaupunkirakenne, jossa samoissa kortteleissa on asuntoja ja työpaikkoja, tekee periaatteessa mahdolliseksi, että työpaikka on lyhyen kävelymatkan päässä. Teoria ei aina toimi. Punavuoren toimistoissa työskentelevät eivät läheskään aina asu Punavuoressa. Helsingin niemi on asemanseutua lukuun ottamatta aika huonosti saavutettavissa oleva paikka muualta pääkaupunkiseudulta. Jos punavuoressa työskentelevä asuu Punavuoressa, asiat ovat oikein hyvin, mutta jos hän asuu jossain muualla, Punavuori on aika huono paikka. Niin on myös Jätkäsaari ja Hernesaari.
Isojen työpaikkojen soisi keskittyvän hyvien yhteyksien varrelle. Siis vaikkapa Töölönlahdelle, Pasilaan, Leppävaaraan, Keilaniemeen ja Kalasatamaan. Helsingin niemen asuinkortteleiden lomaan sopivat parhaiten pienet toimistot, juuri ne piilokonttorit, joita kolmekymmentä vuotta sitten niin ankarasti jahdattiin.
Markkinat eivät ohjaa aina kehitystä oikein, mutta todistustaakka on kyllä sillä, joka yrittää pakottaa toimintoja sinne, missä ne luonnostaan eivät menesty. Jos Punavuoressa asunnoista maksetaan enemmän kuin toimistoista, hyvä arvaus on, että asumisella on tähän sijaintiin suhteellinen etu.
Syntyy melkoisia liikenneongelmia, kun Helsingin kantakaupungin asukasmäärä puolitoistakertaistuu. Niitä ei mitenkään vähennä se, jos kantakaupungissa, joukkoliikenteellä huonosti tavoiteltavissa paikoissa on toimistoja, jonne tullaan autolla kantakaupungin ulkopuolta. Tämä puoltaisi sitä, että annetaan periksi paineelle muuttaa toimistoja asunnoiksi. Toisaalta, jos kantakaupungissa asuu paljon enemmän ihmisiä, se on aiempaa parempi paikka toimistoille.
Katsoisin, mitä markkinat asiasta sanovat. Jos kantakaupungista tulee aiempaa houkuttelevampi paikka toimistoille, se näkyy vuokramarkkinoilla. Markkinahinnoissa on sisällä enemmän koottua tietoa kuin suunnittelijan (tai minun) spekuloinneissa.
Ajattelemme ehkä liikaa asunnon ja työpaikan välisiä matkoja, vaikka asiointi- ja vapaa-ajan matkoja on enemmän. Kantakaupungissa ei haluta asua siksi, että ollaan lähellä työpaikkaa – vaikka toki sekin vaikuttaa – vaan siksi, mitä tehdään työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin.
Ympäristön laadullisilla tekijöillä — mukaan lukien statusarvo — on myös merkitystä. Ja myös tottumus ja kotiutuminen asuinpaikkaan on tärkeä.
Rohkenen epäillä, että on paljon ihmisiä, jotka eivät työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin käytä mitään erityisiä palveluita, joita löytyisi vain kantakaupungista.
Miksi ylipäänsä pitäisi säädellä, käytetäänkö jotain tilaa toimistona vai asuntona?
Säätelystä pitäisi pystyä osoittamaan, että se johtaa parempaan tilanteeseen kuin säätelemätön enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että tässä tilanteessa on hyvä ylhäältä sanella, mikä tilan käyttötarkoitus saa olla.
Onko sitä selvitetty, miksi kantakaupungissa halutaan asua. Käyn siellä teatterissa, ravintolassa ja torilla. Mutta asua. En tajua.
Jos Punavuori, Jätkä- tai Hernesaari ovat huonosti tavoitettavissa, jahka nämä raideliikenteen hankkeet saadaan tehtyä, niin täytyy ihmetellä, jos tervejalkaisten pitää todellakin päästä toimiston eteen kuin pilalle hemmotellut lapset. Jonkinlainen fyysinen laiskuus vaivaa koko ajattelua, kun könkkölänkestävää ei saada aikaan, mutta tervejalkaisten pitää päästä kumipyörin toimiston hissin viereen. Sitäpaitsi kävelymatka katsellen kaupungin elämää tuntuu paljon lyhyemmältä, kuin mitä mittari näyttää.
Ei ihme, että niitä ruuhkia ennustetaan, jos juna+raitiovaunu-yhdistelmä koetaan jo suunnittelijoiden mielessä vain proletaarin vaihtoehdoksi, paremminvointiväen jonottaessa audeissaan kaupunkimotareilla, jotka heille on kaupungin sisältä varattu. Mitenköhän tätä suunnittelua tehtäisiin, jos valtio ei tukisi muuttamaan omistusomakotitaloon Tuusulan taakse ja hankkimaan pari autoa, joiden käynneille joudutaan sitten varaamaan tila kaupungista. Sitten vasta nähtäisiin markkinoiden toimintaa.
Hyvä kirjoitus Odelta.
Lukeekohan asuntoministeri Krista Kiuru tätä blogia.
Krista Kiuru on valittu hoitamaan Helsingin asunto-ongelmaa seuraavasti:
Ensin hänet valittiin Porin kaupunginvaltuustoon vuonna 2001 ja hän johtaa Porin kaupunginvaltuustoa.
Kunnallispolitiikassa ansioituneena hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2011. Hänestä tehtiin asuntoministeri.
Nyt tämä porin kaupunginvaltuuston jäsen yrittää ratkoa näitä Helsingin kaupungin asunto-ongelmia ja onpa hänen takiaan asuntopolitiikasta eilen perjantaina tehty välikysymyskin hallitukselle.
Voiko minkään maan hallinto olla enemmän sekaisin, kuin on Suomessa sekaisin valtio‑, maakunta- ja kuntatason hallinnot.
Oslossa päärautatieaseman viereen on rakennettu yli kymmenkerroksisia toimistorakennuksia. Helsingissä taidetaan päästä parhaillaan rakenteilla olevissa viiteen kerrokseen.
Ollaanko Norjassa niin paljon köyhempiä, että siellä ei ole varaa hukata arvokasta maata? Vai onko Oslo niin paljon etelämpänä, että luonnonvalon kanssa ei tule ongelmia? Vai mikä tuon eron selittää, jos kerran “Kaupungin politiikkana on yrittää säilyttää työpaikkoja Helsingissä”?
> vaan siksi, mitä tehdään työpäivän jälkeen ja
> viikonloppuisin.
No nyt kerrankin komppaan. Naulan kantaan. Monet, minä mukaan lukien, myös sietävät selkeitäkin urbaaneja ongelmia juuri siksi, että OVATHAN ne palvelut Helsingin kantakaupungissa kuitenkin ympäröivään paikkaseutuun (hieno sanahirviö BTW, guuglatkaapa) verrattuna ihan omaa luokkaansa.
Iso ongelma tuossa on kaupungin (siis poliitikkojen ja virkamiesten, ei kaupunkilaisten) halu ohjata asiaa, joka ei kuulu heille pätkääkään. Ymmärrän vielä hämärästi, jos halutaan pitää konepajateollisuus tai elintarviketeollisuus pois kantakaupungista, mutta konttorien jahtaaminen aiheuttaa lähinnä turhaa työtä ja tehottomuutta. Markkinat ovat todennäköisesti oikeassa ja jos eivät ole, niin tulee korjaava liike.
Liikenneongelmat ovat ihan itseaiheutettuja. Joukkoliikenne on kaupunkimaisen yhdyskunnan liikennemuoto. Toimivaa ja kustannustehokasta joukkoliikennettä ei voida toteuttaa maaseudulla. Nykyisenkaltaisella rahantuhlauksella tyhjiin busseihin ei ole tulevaisuutta.
Toimitotyöpaikka vaatii tilaa 10–20 m² ja ainakin joka toinen ajaa autolla työmatkansa
Asunnot ovat n 70 m² eli toimistokäytöstä vapauttaminen itse asiassa vähentää autoliikennettä ja parkkipaikkatarvetta kun autojen määrä tippuu ellei asuntoa kohti ole kolme autoa
Mistähän tuollainen tieto on peräisin. Helsingtin niemelle suuntautubista työmatkoista jotain 20 prosenttia tehdään autolla, loput joukkoliikenteellä, kävellen tai fillarilla. Kantakaupujgin sisäisissä matkoissa fillari ja auto ovat tasoissa.
“Teoria ei aina toimi. Punavuoren toimistoissa työskentelevät eivät läheskään aina asu Punavuoressa. Helsingin niemi on asemanseutua lukuun ottamatta aika huonosti saavutettavissa oleva paikka muualta pääkaupunkiseudulta”
Eikös se sitten ole melkein sama asia, että jos asuu Punavuoressa, ja “joutuu” sieltä sitten menemään Kehätien tai motarin varren Business Parkkiin? Ei taida olla hyvät yhteydet sieltäkään.
Joukkoliikennematka koostuu pahimmillaan kolmesta osasta. Matkasta asuinalueelta runkoyhteyden päähän ja runkoyhteydeltä työpaikalle. Siis vaikka Talmasta Keravan asemalle — päärautatieasemalle — ja Punavuoreen toimistoon. Jos työpaikka sijaitsee järkevässä paikassa joukkoliikenteen laadukkaan runkoyhteyden päässä, tuo kolmas vaihe jää pois, jolloin jokseenkin kaikki selviävät yhdellä vaihdolla.
Asumista ei voi ahtaa kävelymatkan päähän pääterminaaleista, mutta työpaikat voi.
Kahden vaihdon joukkoliikenneyhteys on sama kuin ei joukkoliikenneyhteyttä lainkaan. Sellaista ei juuri käytetä.
Saksalaisella Nixdorf Computerilla oli maailmanlaajuinen ohje toimistotalonsa sijainnista. Sen pitää olla joukkoliikenteen, mieluiten raideliikenteen saavutettavissa. Huolehtivat näin työvoiman saatavuudesta ja laadusta. “Helsingissä” heidän pääkonttorinsa sijaitsi Vantaan Louhelan asemalla.
Jos on varaa kalliiseen toimistoon Punavuoressa niin varmaan työntekijöiden palkatkin ovat korkeat.
Ja Punavuori on jo aluetta, johon tullaan kahdella vaihdolla. Metrokaan ei kulje aivan vierestä.
Itsekin totesit ettei kahden vaihdon yhteyttä enää käytetä ?
On, mutta tilanne paranee koko ajan kun työpaikat keskittyvät raskasraiteen varteen. Merkittävämpi päivittäislogistinen tekijä on se ettei lapsia yleensä tarvitse kuskata harrastuksiin, ja että kunnollinen palveluverkko on lähietäisyydellä.
Oma asuinaluetyyppisuosikkini on kyllä Töölön tapainen “kuollut” kaupunginosa jossa kaupalliset toiminnot keskittyvät muutamalle kadulle ja hiljaisemmilla kaduilla on vain jokunen kortteliravintola ja päivittäistavaraliike. Tämä taitaa olla ikäkysymys.
Ei Helsingissä niin. Muualla on ihan tavanomaista kävellä laiturin yli tai viereiselle laiturille jolloin koko vaihto vie saman ajan kuin Helsingissä pelkkä katutasoon nousu.
Olen muuten edelleen sitä mieltä että kantakaupungin kevyen liikenteen runkoverkon ydin pitäisi olla Pisara-tunneliin rakennettava kakkoskerros. Lämpimät ja kuivat olosuhteet antaisivat Montrealin tapaan vähän tasoitusta suhteessa ilmastoltaan miellyttävämpiin kaupunkeihin.
Helsingin päärautatieasemaa on tunnetusti suunniteltu siirrettävän Pasilaan useammankin kerran sen historian aikana. Nyttemmin korkeita toimistotorneja on kaavoitettu Pasilan aseman viereen. Vielä pitäisi ilmeisesti löytyä rakentaja.
Oslo ei taida kokonaisuutena olla Helsinkiä tiheämpi. Olisi sinänsä mielenkiintoista nähdä lukuja työpaikkojen määrästä kävelyetäisyydellä rautatieasemista. Musta tuntuu, että pari tornia ei vielä tee kovin mullistavaa eroa. Ja Töölönlahdella on nykyinen räystäskorkeus päätetty säilyttää mielestäni ihan hyvästä syystä.
Miksei kaupungissa voisi olla mahdollisimman tasapainoinesti sekä asumista että työpaikkoja? Monipuolinen työpaikkarakenne, mukaanlukien kaupat, konepajat, pyöräkorjaamot, satamat ja toimistot jne. olisi varmaan kaupungille eduksi. Kyllä yrityksissä ja muuallakin osataan (tai ainakin pitäisi osata) laskea missä kannattaa sijaita. Parhaimmat osaavat ennakoida tulevaa.
Liika yksipuolisuus, esim. nykyisten markkinoiden ohjaama suuntaus pelkkään asumiseen Kehä I:n sisäpuolella (ja megamarketteihin sen ulkopuolella!) edustaa epätervettä kehitystä, eikä anna mahdollisuutta lyhyisiin kauppa- eikä työmatkoihin, jos isommat työpaikat sijoittuvat aina jonnekin kauas. Samoin harrastuspaikkoja olisi hyvä olla lähellä, ei kaukana. Liikkuminen maksaa, mutta olemassaolevan infran tehokkaampi käyttö lienee hyväksi.
Voimakkaat heilahdusliikkeet taas tulevat yhteiskunnan kannalta kalliiksi, jos pitää tehdä isoja satsauksia infraan ja sen muutoksiin. Ovatko markkinat muka aina oikeassa? Rohkenen epäillä. Liika säätely ei sekään ole toisaalta hyväksi, mutta haitallisia ilmiöitä voi yhteiskunta (ja sen tulee) edes jossain määrin suitsia.
Norjassa on maanpinnan muotojen takia oikeasti vähemmän raakamaata käytössä. Toisaalta norjalaisilla on käytössään rahaa käytännössä rajattomasti, joten kaikkien hankkeiden ei tarvitse olla taloudellisesti järkeviä. Suomessa maasta ei tule koskaan pulaa, syyt suosia tiivistä rakentamista täällä ovat muualla.
Vain tiivis kaupunkirakentaminen takaa hyvät palvelut. Mm. joukkoliikenne harvaan asutuilla alueilla, kuten Munkkivuoressa, ei koskaan voi olla kannattavaa. Pitkän päälle kannattamattomista palveluista on pakko luopua.
Vanha Berliinin rakennusjärjestys, jolla Helsinginkin kantakaupunki on rakennettu, takaa riittävän tehokkuuden ja sitä kautta hyvät palvelut. Se mitä ja miten umpikorttelin kuudessa kerroksessa tehdään, ei hirveästi kuulu kaupunngille. Tontin omistaja tietää sen paremmin.
Nuo Bissnesparkit ovat järjettömyyden huippu kaikkien asianosaisten kannalta. Huonot liikenneyhteydet yhdistettynä bisneksen kannalta huonoihin palveluihin (olen tutustunut, kun olen hakenut työantajalleni toimitilaa) tuottavat tehotonta työtä. Vain Otaniemen ja lentoaseman kyljessä olevilla tiloilla voi edes väittää olevan jotain etuja.
Syy tuollaisten tehottomien työpaikkakeskittymien syntyyn pääkaupunkiseudulle on lähinnä Helsingin huonossa maankäytössä ja virheellisessä kaavoituksessa. Ei ole kaavoitettu riittävästi autopaikkoja toimistorakennusten yhteyteen, joten helsinkiläisten toimistojen haluttavuus useilla toimialoilla on heikko. Ei synny joidenkin kaipaamia kaupunkibulevardeja, kun ei synny sitä kaupunkia.
Yleisemminkin voisi keskustella alueellistamisesta ja sen seurauksista. Nykyisellään pk-seutu / Helsinki on liiaan vetovoimainen.
Siirtojen syyt ovat aina kummallisai. Metlan johto määrättiin Josensuuhun ilmeisesti korvauksena varuskunnasta (10 henkeä, hallituksen päätös??). Uusin kumma idea on siirtää aluelennonjohto Helsinkiin Finnavian tilakulusäästöjen vuoksi.
verkottuneessa toiminassa Helsingissä on liikaa kaikkea, hallintoa, tuotantoa, asiakkaita, yliopistoa ja muita yrityksiä. Alueellistamisessa taas yritys- ja suhdeverkot yleensä unohdetaan ja viedään vain yksi asia jonnekin ilman ymmärrystä sen vaatimasta ekosysteemista.
Jos Helsingistä haluatan alueellistaa jotain, Kepun äänestyselaue ie ole otollisinta seutua. Sen sijaan Hämeenlinna, Riihimäki, Tampere voisivat toimia oikein hyvin. Silloin perheen ei tarviste heti muuttaa ja työmahdollisuuksia on muillekin kuin yhdelle ihmiselle.
Toimivin alueellistaminen olisi Helsingin yliopiston, taideyliopiston ja Aallon osien sijoittaminen Turkuun ja Tampereelle. Se veisi mukanaan myös yritysverkostoja ja vähentäisi pk-seudun paisumista.
Punavuori keskustelu on sama ilmiö Helsingin sisällä.
Toimiston sijainnin valinnassa useimmat ovat aika rationaalisia. Siis kohtuullinen etäsisyys asiakkaisiin, kulut kohtuullisia, työntekijöille mahdollinen sijainti.
Punavuoressa hyvinkin pitäisin firman toimistoa, jos sen työntekijät ovat myös innostuneita keskustasta, monimutoinen huonetila toimii ja autoilu ei ole välttämättömyys kaikille. Siis suunnittelu tms työtä, jota tehdään netin päässä.
Ruoholahden toimistokolossit taas ovat opivia aivan erilaisille yrityksille ja hieman erilaisille työntekijöille. Sama koskeen jotain katastrofaalista Forum Viriumia Pasilassa, vaikka sen paikka onkin oikein hyvä.
Idea lienee, että hyvä yhdistelmä työpaikkoja ja asuntoja samalla seudulla on kaikille edullista. Tällöin työmatkaliikenne menee molempiin suuntiin. Samalla keskusta pysyy elävänä, kun siellä on myös asuntoja — ja päivällä työpaikkoja, jotka pitävät yllä lounasruokailua, joka parantaa iltaravintoloiden kannattavuutta.
Traditionaalinen suomalainen aluesuunnitetlu synnyttää liiaksi iltaisin kuolleita toimistoalueita ja päivisin uupuneita keskustoja.
Onko sitä selvitetty miksi kantakaupungin ulkopuolella halutaan asua? Käyn siellä sienestämässä, marjastamassa ja mökkeilemässä, mutta asua, en tajua.
No, leikki sikseen. Tajuan kyllä että on ihmisiä jotka eivät halua asua kaupungissa, ja osaan toki keksiä syitäkin siihen. Asuntojen hinnoista päätellen homma kuitenkin menee nimenomaan niin päin, että tällä hetkellä useampi haluaisi muuttaa kantakaupungin ulkopuolelta sen sisäpuolelle kuin toisinpäin. Ystäväpiirissä käydyt keskustelut tuntuisivat vahvistavan tätä. Lähiöissä asuvista tuttavista suurin osa haikailee asuntoa kantakaupungista, kunhan rahat riittäisivät. Kantakaupungissa asuvista ystävistä en ole kuullut kenekään nimenomaan haluavan asuntoa kauempaa keskustasta, mutta jotkut suunnitelevat muuttoa pitkin hampain koska rahat eivät riitä sellaiseen kaupunkiasuntoon johon mahtuisi lapsia.
Tässä on monia aiheita, jotka sivuavat kaupunkisuunnittelun ydinkysymyksiä, mutta joihin kiinnitetään valitettavan vähän huomiota Helsingissä. Punavuoresta Telakkakadulta siirtyi vastikään muualle A‑vakuutuksen toimistotalo ja tilalle rakennettiin korkeatasoisia omistusasuntoja. Osa huoneistosta lienee edelleen tyhjillään kovan hintapyynnön takia.
Oletetaan, että vakuutusyhtiö Lloyds haluaisi rakentaa uuden Pohjois-Euroopan yksikkönsä 500 työntekijälle. Arkkitehdiksi on valittu Norman Foster. Yhtiö pyytää tarjoukset neljältä kaupungilta: Tukholma, Helsinki, Tallinna ja Pietari. Yhtiö haluaa oman tontin havittelemalleen pilvenpiirtäjälle. Helsinki tarjoaa kolmea eri tonttia hyvien liikenneyhteyksien varrelta: Kalasataman metroasemalta, Keski-Pasilasta ja Töölönlahdelta. Mitä tekee Lloyds?
Yhtiölle on tärkeintä, että tulevan kiinteistön arvo tulee moninkertaistumaan seuraavien 50 vuoden aikana. Arvon nousun odotus ei oikeastaan ole itseisarvo vaan se pitää sisällään muita tekijöitä, jotka vaikuttavat yhtiön kannalta optimaaliseen sijainnin valintaan. Ensimmäisessä vaiheessa se pudottaa pois Keski-Pasilan. Alueella on liikaa rakennusoikeutta, jotta 50 vuoden aikana pystyisi syntymään niukkuutta toimistotilasta ja rakennuksen arvo nousisi vertailuindeksiä nopeammin. Rakennettava pilvenpiirtäjä jää välittömästi uusien pilvenpiirtäjien varjoon, eikä sitä uutenakaan voisi juuri noteerata Pasilan nykyisten rakennusten välisestä kuopasta.
Toisessa vaiheessa yhtiö pudottaa pois Kalasataman. Alue on uusi ja omaa selvää potentiaalia mutta kestää ainakin 50 vuotta ennen kuin alue voi kehittyä ydinkeskustan palvelut omaavaksi vyöhykkeeksi. Alueen ensimmäinen Michelin-ravintola avaa ovensa ehkä vuonna 2060. Lähimmän 20 vuoden aikana ihmisten liikuskelu alueella päättyy talvisin noin klo 19. Sen jälkeen kaikkialla on autiota lukuun ottamatta metroaseman spurguja ja hiphoppareita.
Vakuutusyhtiötä kiinnostaa Töölönlahden alue. Alue on jo nyt rakennettu käytännössä loppuun. Vakuutusyhtiön pilvenpiirtäjä erottuisi täysin suomalaisyhtiöiden ankeista pääkonttoreista radan vieressä. Pilvenpiirtäjän valot heijastuisivat iltaisin Töölönlahden pintaan, eivätkä uudet pilvenpiirtäjät voisi tällä paikalla enää peittää sen piirteitä.
Pietari on tarjonnut ydinkeskustastaan Nevan rannalta houkuttelevaa paikkaa. Pietarilaisten kansalaisaktivistien kiivas vastustus on kuitenkin kiirinyt myös vakuutusyhtiön korviin. Lisäksi Venäjän yhteiskunnallisen kehityksen turbulenssimaisuus epäilyttää investointipäätöksen tekijöitä. Helsingillä on tässä suhteessa tiettyjä etuja suhteessa Tallinnaan ja Pietariin. Tukholma on taas hieman liian kaukana Venäjän tärkeistä markkinoista, kun Arlandan kenttäkin on rakennettu liian kauas Tukholman keskustasta. Kehäradan avaaminen tekee Helsingistä liikenteellisesti ihanteellisen Lloydsin kaltaiselle yhtiölle.
Lloyds ilmoittaa esisopimuksesta Helsingin kaupungin kanssa Töölönlahdelle rakennettavasta pilvenpiirtäjästään. Norman Foster vierailee Helsingissä. Tiedostusvälineet kohisevat. Aktivistiryhmä haluaa kaupunkileirintäalueen Metzin kaupungin tapaan Lloydsille varatulle tontille Töölönlahden rantaan. Vihreät jakautuvat kysymyksessä. Yllättäen Lloydsin vastuut korealaisessa telakkayhtiössä uhkaavat vakuutusjätin tulosta. Samaan aikaan terroristit ilmoittavat tuhonneensa 5 Lloydsin vakuuttamaa loistoristeilijää. Esisopimus Töölönlahdelle purkautuu.
Kymmenen vuotta myöhemmin Lloyds on neuvottelemassa Helsingin kaupungin kanssa STX:n kriisissä olevan Hietalahden telakan muuttamisesta Docklands-tyyliseksi kaupunkialueeksi. Samassa yhteydessä Lloydsille varataan tontti purettavan Nosturin-talon tontilta. Valtuusto äänestää niukasti Lloydsin puolesta. Punavuoressa ensimmäinen Michelin-ravintola saa tähtensä 5 vuotta myöhemmin. Kaupunkisuunnittelulautakunta miettii, miten Bulevardin länsipään jatkuvasti pahenevat liikenneruuhkat saataisiin purettua.
Tässä kirjoituksessa mainitut ihmiset ja yhtiöt eivät liity millään tavalla mahdollisesti olemassaoleviin ja ovat täysin fiktiivisiä.
Pienenä teoreettisena huomiona: sekoittunut kaupunkirakenne ei pelkästään lyhennä keskimääräisiä matkoja, vaan myös kuormittaa liikenneverkkoa tasaisemmin, kun liikenne ruuhka-aikaan ei kulje vain yhteen suuntaan.
Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, missä alueella A on tuhat ihmistä, jotka käyvät töissä alueella B. Alueiden väliseksi liikennekapasiteetiksi on mitoitettava 1000 matkaa. Jos alueet A ja B olisivat sekoittuneita, kummassakin 500 asukasta ja 500 työpaikkaa, mutta yhäkin alueella A asuvat kävisivät töissä alueella B ja päinvastoin, tarvittava kapasiteetti olisikin vain 500 matkaa. Ja jos vielä oletetaan, että puolet asukkaista löytäisi työpaikan omalta alueeltaan, riittäisi enää 250 matkan kapasiteetti.
Varsinkin joukkoliikenteen osalta sekoittunut kaupunkirakenne mahdollistaa taloudellisen liikennöinnin. Autot ovat vajaakäytössä joka tapauksessa ja pyöräilijöille sekä jalankulkijoille on edullista järjestää väyläkapasiteettia runsaamminkin.
Työpaikkaliikenteen ero kotipaikkaliikenteeseen taitaa olla liian marginaalinen jopa Punavuoressa, mutta jos mahdollista, sitä voisi yrittää käyttää keppihevosena kantakaupungin joukkoliikenteen kuntoon laittamiseksi.
Jotenkin hassua, että työmatka Tehtaankadulle kestää viimeiset 3km yhtä kauan kuin edelliset 30km sekä omalla autolla, että joukkoliikenteellä.
Vaihtoehtoisesti työmatkat voisi kieltää Helsingin niemellä. Eli asukkaina vain eläkeläisiä tai työttömiä.
Ja kyllä se keskustatunneli tarvitaan sitten kun ne seuraavat 400.000 asuu täällä. Vaikkei yksityisautoilua enää olis edes olemassa silloin. Elintaso nousee ja sitä myöden halu liikkua…
Voisin edelleen olla sitä mieltä, että jos huoneistoa, joka on rakennettu asunnoksi käytetään muuhun tarkoitukseen tai pidetään tyhjillään, niin tällaista huoneistoa pitäisi verottaa samalla tavalla veroa korottaen kuin verotetaan rakentamatonta asuntotonttia, jolla verotuksella halutaan edistää sitä, että tonttia tai huoneistoa ei pidetä tyhjänä tai muussa tarkoituksena vaikkapa perunamaana, vaan se otetaan siihen käyttöön joka sille on kaavassa tai asunto-osakeyhtiön yhtiösjärjestyksessä tarkoitettu.
(Kirjoitin sen takia tällä tavalla, että jos joku virkamies lukee tätä blogia, niin samalla tavalla kirjoitin kuin joku virkamies, jotta myös tämä joku virkamies ymmärtäisi mitä kirjoitan ja tarkoitan :))
Kannattaa käydä joskus Punavuoressa. Täällä on aika paljon muutakin kuin toimistoja. Ja toi sun heitto että täällä liksat olis jotekin isommat on taas sellasta mutupuhetta että alta pois.
Ei tulla. Tänne tullaan kävellen, fillarilla, vaihdotta, yhdellä vaihdolla ja jotkut harvat autolla.
Miks Liian vanha on aina väärässä?
Olin aikoinaan 70-luvulla töissä vanhassa kaapelitehtaassa (siis siinä ikivanhassa Punavuoren) ja tulin töihin junalla. Siien aikaan ei ollut seutulippua vaan ratikkakyydistä piti maksaa erikseen jos ei ollut helsinkiläinen. Joten en maksanut vaan kävelin 2 km rautatieasemalta työpaikalle, oli sää mikä tahansa. Se mikä harmitti oli että työ alkoi nin aikaisin, piti ola jo ennen 7:ää perillä. Kuvittelisin että nykyajan mainostoimistojen hipstereillä se alkaa n klo 10:00.
Suomessa soppaa hämmentää ja pyörittää noiden takana ay-liikkeelle rahaa takova VVO. Kuvioon kuuluvat ay-liikkeen kädestä syövät valtiovarainministeri ja asuntoasioista vastaava ministeri, VVO:lle Vantaan tontteja lautakunnassa junaileva VVOn johtaja.
VVO on kyllä tosi mutta ei ole suinkaan ainoa: Käytännössä joka puolueella on oma kassaan rahaa tahkoava verovapaa asunto-automaattinsa.
Ero on vain siinä että AY-liikkeeseen kuuluu >80% työtätekevästä väestönosasta, Kepun edunsaajia on vajaa 100 000 ja Kokoomuspolitiikan edunsaajia, siis ultrarikkaita, on ehkä 10 000.
Vaikka asuntohuijareiden varastaminen onkin hyvä närkästyksen aihe, niin se, että keiden taskuihin se raha lopulta menee, on merkittävästi erilainen, puoluekohtaisesti.
Oikean kaupunkirakenteen perustavalaatuinen ominaisuus on toimintojen jatkuva muuttuminen. Kaupunkirakenteen tulisi olla tässä suhteessa joustava. Suurimmat virheet suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa on tehty siinä, että toimintoja ja niiden sijoittautumisia on pyritty liikaa sääntelemään. Menneinä aikoina se oli ymmärrettävää kun teollisuudesta oli oikeasti vakavia terveyshaittoja.
Oikeastaan ainoa, mitä kaupungissa tulisi säännellä on riittävä tiheys (ettei tule tarpeettoman väljää) ja rakentamisen kaupunkikuvallinen laatu ja myös joustavuus. Toiminnot tulevat ajan mittaan tarpeen mukaan. Helsingissäkään ei ole varmaankaan kuin muutamia yksityisesti rakennettuja rakennuksia jotka ovat edelleen pelkästään juuri siinä käytössä mihin ne on alun perin suunniteltu.
Suomeksi: Että tontin ostanut rakentaja saa maksimaalisen voiton. Siitähän siinä on kyse kun ikkunasta ylettyy kädellään vastapäisen talon seinään: Tontille ei pidä jättää neliötäkään “hukkatilaa”.
Esimerkiksi parkkipaikkoja tai viheralueita tai puita tai mitään sellaista: Pelkkää hyötyneliötä reunasta reunaan.
Säästyy rahaakin kun ei tarvitse tehdä ikkunoita lainkaan kun rakennetaan kiinni viereisen tontin taloon: Eihän betonikuutiossa asuva tarvitse ylellisyyksiä kuten ikkunoita tai mitään vihreätä.
Pasila on hyvä esimerkki. Jo nyt nähdään että betonikuutioslummista pyydetään pk-seudun kovimpia hintoja.
Tämä ei yllätä ketään.
Siitä huolimatta että entinen ratapiha on saatu suunnilleen ilmaiseksi VR:ltä.
Koita nyt päättää. Slummi vai pk-seudun arvokkaimmat asunnot?
Mutta Helsigin keskustahan on täynnään business-parkkeja: Autotalo, Aikatalo, Pääposti, Kampi…
Lisäksi VVOsta ja SATOsta puhutaan yhä “yleishyödyllisinä”, vaikka ne ovat jo pitkään olleet tavallisia voittoa takovia osakeyhtiöitä.
Oikeille yleishyödyllisille asunnontarjoajille olis kyllä tarvetta pk-seudulla…
Säälittävää hommassa on myös se, että nyt 40 vuotta myöhemmin, kävellen pääsee myös yhtä nopeasti kuin julkisilla…
Olet ilmeisesti tehnyt kyselytutkimuksen Mestarikorttelissa tai muissa paljon työllistävissä kortteleissa?
Vai puhutko kenties vain Kampin reunan toimistoista?
Tai kenties ihan silkkaa mutua lämpimiksesi?
“Kyl mä kato tiiän, mä ihan asun tääl…”
Enpä usko, tuttuja asuu Punavuoressa ja itsekin olen ajellut alueen läpi aamuisin kun olen kuskannut lapset kouluun ja vaimon töihin ja nähnyt aamuruuhkat. Eikä illallakaan ole paremmin
Mitä tulee yritysten kuluihin niin seinät kertovat paljon maksukyvystä ja kustannustasosta.
Eivät kustannustehokkaat ja matalapalkkaista henkilökuntaa käyttävät sijoitu koskaan kaupunkien kalleimmille paikoille, kyllä ne löytyvät teollisuusalueilta ja laitamilta.
Esim Posti piti pääkonttoriaan ja muita toiminteita Postitalolla, kunnes kiinteistö hinnoiteltiin käypään hintaan käyttäjälle.
Oitis Posti muutti loputkin toiminnot Pasilaan ja Postitalo tyhjeni.Ja nyt siirrytään Kehä III:lle
Elleivät sitten ole joutuneet olemaan toimistolla yön yli kun seuraavana aamuna yhdeksältä alkavan asiakaspalaverin presentaatiota on pitänyt hioa aamuneljään 🙂
R.Silfverberg: Joten en maksanut vaan kävelin 2 km rautatieasemalta työpaikalle, oli sää mikä tahansa.
Toke:
Säälittävää hommassa on myös se, että nyt 40 vuotta myöhemmin, kävellen pääsee myös yhtä nopeasti kuin julkisilla…
—–
Onko 2 km nuorelle miehelle niin kauhea kävelymatka, 20 minuttia hyvin reipasta kävelyä, ½ tuntia samalla meditoiden.
Missä muuen vanha kaapelitehdas sijaitsee? Tehtaankadun päässä on Fazerin entinen tehdas, vai muistanko väärin.
Minulla muuten oli la-asemalla parkissa fillari (Jopo), jolla ajoin Portahniaan ja Siltavuorenpenkereelle.
Hyvä huomio. Ehkä voisi myös kysyä, ratkaisevatko markkinat asuntopulan?
Itse en ymmärrä, miksi vanhoissa asuintaloiksi rakennetuissa rakennuksissa pitäisi asuntopulan vallitessa saada asuinhuoneistoja varata toimistotilaksi.
Käyttötarkoituksen määrityshän ei nykylainsäädännön mukaan ole yksinomaan asunto-osakkeen haltijan asia, vaan siitä päättäminen kuuluu sekä kaupungille että taloyhtiölle.
Joku kysyi, miksi kukaan haluaisi asua kantakaupungissa. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi missään muualla, jos valita voi? Makuasioihin enempää sotkeutumatta vain havainto: Lapsiperheiden (ns. omistusasujien”) määrä on kantakaupungissa selvästi kasvamaan päin.
Ei jos se on ainoa osuus työmatkassa, mutta kokonaiskestossa miellyttävän raja menee monilla 30 minuutissa. Keskustakävelyn alkuun on matkaa helposti tehty jo sen verran, ellei enemmän; juna/bussi + odotusajan odotusarvo + kävely (+ liityntäbussi + sen odotusaika). Rutiineissakin tulee vaihtelua, joten myös joka-aamuiseen “vakiovuoroon” pitää varata odotteluminuutteja — ratikkakaupungin ulkopuolella vuorovälit on pääsääntöisesti niin pitkät ettei voi vaan mennä huolettomasti odottamaan seuraavaa.
Yli tunti suuntaansa alkaa jo vaikuttaa ikävästi koettuun vapaa-ajan määrään. Se kymmeneksi menevä lähtee yhdeksältä, herää kahdeksalta (jos lapseton!), on kotona seitsemältä kaupan kautta, syö ja tekee kotityöt, harrastaa jotain pari tuntia ja ei ehdi edes tehdä iltapalaa kun kymmenen uutiset alkoi jo, ja pitäisi valmistautua nukkumaan. 7,5 tunnin työpäivästä jäi vain 2 tuntia vapaa-aikaa, vaikka näitä pitäisi olla yhtä paljon (vuorokauden jako kolmeen: työ, virkistys, lepo). 2 x 20 min sallii jo yli tunnin lisää virkistystä.
Se oli Fasun tehtaan vieressä Pursimiehenkadun toisella puolella, punainen tiilirakennus. Toinen sivu rajoittui puistoon.
Ne on kaksi eri korttelia vierekkäin siinä vanhan satamaradan kupeessa.
Jos lievä sarkasmi sallitaan, kaupungissa taitaa kaikki olla hyvin, kun Punavuoren hipsterien työmatkat ansaitsevat Soininvaaran blogauksen.
Vakavasti puhuen, suuremmassa kuvassa, yleiskaavatasolla tarkastellen kantakaupunkiin ei pitäisi kaavoittaa yhtään neliötä toimistoa tai muuta työpaikkaa seuraavaan 50 vuoteen.
Kantakaupungin työpaikkaomavaraisuus on luokkaa 300 %, kun se Itä-Helsingissä on parhaimmillaan 20%.
Liikenteen, elämänlaadun ja tasa-arvon näkökulmasta Pääkaupunkiseudun ydinkysymys on aluekeskusten omavaraisuuden kehittäminen, Eliel Saarisen Suur-Helsinki-vision parhaita perinteitä noudattaen.
Kaupunkisuunnittelussa pitää puuttua työpaikkaliikenteen syihin eikä vain seurauksiin. Keskustan kävelykadut tulevat sitten sivutuotteena.
Oireellisesti Osmo puhui Leppävaarasta, Pasilasta ja Kalasatamasta, muttei – Itäkeskuksesta! (Töölönlahti oli toivottavasti vitsi). Helsingin Vihreiden horisontti ei näytä ulottuvan Kulosaaren sillan ylitse.
Länsi-Helsingissä (lue Espoossa) Tapiolan-Keilaniemen aluekeskuksen työpaikkaomavaraisuus on 50% (paljonkohan Länsiväylän liikennemäärät olisivat ilman tätä?).
Mistähän se johtuu?
Lauttasaaren sillalla on kunnanraja. Länsi ‑Helsingillä on oma johto, valtuusto ja lautakunnat.
Mitäpä, jos Kulosaaren sillalla olisi kunnanraja, ja Itä-Helsingillä olisi oma hallinto? Olisiko Itä-Keskus nyt, tai tulevaisuudessa Tapiolaan verrattava aluekeskus, tytärkaupunki?
Itäkeskus on logistisesti yhtä optimaalisessa asemassa kuin Tapiola-Keilaniemi. Paikkaan pääsee metrolla, on Itäväylä, Kehä I (lentosasema), Vuosaaren satama, Pietari.
Itäväylän päälle voisi ensi alkuun rakentaa yhden Merihaan. Kaupunki voisi kustantaa kannen, ihan yhtä hyvin kuin Jätkäsaaren täytöt. Risteyksen päälle voisi sijoittaa Mäntymäelle aiotun Hifkin hallin, ei kai se sen kummempi harjoitus ole kuin Tampereen halli.
Kannattajatkin ovat jo siellä (vai ovatko ne Jokerien…?).
Kaupunki voisi aloittaa määrätietoisen tontti, — kaavoitus- ja elinkeinopolitiikan hajakeskittämällä omia toimintojaan. Mitä Kaupunkisuunnitteluvirasto tekee Kampissa, tavallinen ihminen käy siellä kerran elämässään? Rakennusviraston voisi sijoittaa Rastilaan.
Itä-Helsingin rakennushankkeet ovat olleet juuri tätä eli kovin suurisuuntaisia ja paljolla betonilla toteutettuja, ja näinollen äärimmäisen epäviihtyisiä (myös suunniteltu uusi Herttoniemen aseman ympäristö). Olisikohan niin että tämä on juurikin se syy miksi työpaikkoja ei alueelle oikein tahdo syntyä. Sanonta “jos väkivalta ei toimi, et käytä sitä tarpeeksi” on tarkoitettu vitsiksi, ei kaupunkisuunnitteluohjeeksi.
Seppo Honkanen:
???
Lähdettä moiseen väitteeseen.
Espoon kaupungin/tilastokeskuksen tietojen mukaan Otaniemen (johon Keilaniemi kuuluu) ja Kanta-Tapiolan työpaikkaomavaraisuudet ovat 1023,4 ja 194,6 (31.12.2008 lukuja, linkki alla)
http://www.espoo.fi/download/noname/%7BC91F8304-1C8D-4127-A403-01D17FCAB9E7%7D/20901
Espoo-faktojesi lisäksi tässäkin on selvä virhe. Itäkeskuksen työpaikkaomavaraisuus on luokkaa 200–250%. Tarkkaa arvoa en löytänyt joten laskin tuon haarukan tämän teoksen luvuista:
http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/11_03_30_Tilasto_hki_alueittain_2011_Tikkanen.pdf
Tästä syystä tulisikin nykyiset Pisara-suunnitelmat haudata lopullisesti. Sen sijaan voitaisiin kaivaa esiin suunnitelmat isosta Pisarasta, eli erkaneminen rantaradasta välittömästi Huopalahden aseman jälkeen/sitä ennen. Tästä rata kulkisi tunnelissa etelään, asemat ainakin Munkkiniemessä/Pikku-Huopalahdessa, Meilahdessa, muutama Töölössä ja Kampissa. Tästä sitten joko Bulevardille tai Espalle.
Läntinen osa voisi toimia ensimmäisenä vaiheena. Tällöin 1. vaiheen tunnelille kertyisi pikaisen Google Maps arvion mukaan matkaa suunnilleen saman verran kuin minipisaralle kokonaisuudessaan, mutta loisi oikeasti uusia yhteyksiä raskasraiteelle. Tämän jälkeen ei pitäisi olla mitään ongelmaa poistaa busseja Manskulta, kun juna ja ratikka kulkee rinnalla samaa reittiä piktin mutta nopeammin. Bussien poistamisen jälkeen voisi Manskulta poistaa myös bussikaistat ja antaa poistuva tila osin ratikoille, osin pyöräilijöille ja loput vaikka uudelle puuriville. Toisessa vaiheessa toteutettaisiin samanlainen pidempi rata nykyisen pääradan itäpuolelle, korvaten sieltä busseja sekä tuoden ainakin Vallilan merkittävät työpaikka-alueet raskasraiteen palvelun piiriin.
Ja ennen kuin joku ottaa esille Pasilan heikkenevän palvelutason, todettakoon ettei kaikkia junia ole tarpeen ajaa sitä kautta, ja mikäli raiteet säilytetään ei pitäisi olla ongelmaa ajaa vuoroja myös Rautatieasemalle Pasilan kautta mikäli kysyntää edelleen esiintyisi.
Ja tämä hanke ei saisi torpata järkeviä pintaliikenteen kehittämistoimenpiteitä, kuten valitettavasti todellisuudessa näyttää käyvän raskasraiteen kehittämisen kanssa.
OS:
”Helsingissä taisteltiin piilokonttoreita vastaan 1980-luvulla. Konttorista sai kantakaupungissa parempaa vuokraa kuin asunnosta, joten asuntoja yritettiin salaa muuttaa konttoreiksi. Nyt tilanne on päinvastainen. Luvallisia konttoreita halutaan muuttaa asunnoiksi, koska asumisesta maksetaan paremmin kuin toimistoista. Kaupungin politiikkana on yrittää säilyttää työpaikkoja Helsingissä.”
Tässä on yksi virhekäsitys. Piilokonttoreita vastaan alettiin taistella jo 70-luvun alussa. Rakennustarkastusvirasto teki niihin ratsioita. Kuriositeettina voi mainita, että 1971 perustettu valtioneuvoston alainen Ympäristönsuojelun neuvottelukunta (sisäministeriön ympäristöosaston ja nykyisen ympäristöministeriön edeltäjä) piti 70-luvun alussa majansa piilokonttorissa Runeberginkadulla kauppakorkeakoulua vastapäätä.
Toisaalta asuntoja myös muutettiin asianmukaisessa järjestyksessä rakennusvalvontaviraston luvalla toimistoiksi, koska toimistotiloja tarvittiin. Toisaalta niistä sai asuntojen vuokrasäännöstelyn aikana paremman vuokran, toisaalta kovin harvalla olisi ollut varaa maksaa säädeltyäkään vuokraa 140 m²:n asunnosta. Remonttien vuoksi yhtiövastikkeet nousivat jatkuvasti.
Nyt niitä aletaan muuttaa takaisin, koska toisaalta toimistotiloista on pk-seudulla ylitarjontaa (10 % tyhjillään, jos oikein muistan). Toisaalta mm. kansainvälisten yritysten, lähetystöjen ja elintarvikeviraston työntekijät tarvitsevat hyvällä paikalla sijaitsevia vuokra-asuntoja, ja ovat valmiita niistä maksamaan. Ja keskustan asunnoista ollaan valmiita maksamaan. Hyvin monet ei-kovin rikkaat voivat pulittaa 140 m²:n asunnosta 900.000 euroa. Sen verran paljon on sukupolven aikana muodostunut periytyvää pääomaa, kun ei kovin tuhlaavaisesti elä.
On hyödytöntä kiistellä siitä, tarvitaanko Punavuoressa tai ylipäätänsä Lönnrotinkadun eteläpuolella toimistoja, koska Punavuoressa jo on toimistotaloja, mm. Sinebrykoffin (vanha kirjoitusmuoto) entinen panimo sekä vanhat tehtaat. Sadankomitean toimisto oli pitkään Elannon vanhassa kivijalkamyymälässä Punavuorenkadulla – tai Punkkuvuorekadulla, kuten paikkaa nimitimme. Kuinka paljon on muita toimistoja, olisi hyvä tietää.
Toimistoja ja toimitilaa tarvitaan, koska ne pitävät kaupungin elävänä päivisin, mm. elättävät ravintoloita lounasaikaan. Kuinka paljon ne todella tuovat työpaikkayksityisautoliikennettä, olisi sekin hyvä selvittää.
Kapeilla kaduilla jo suhteellisen pienikin liikennemäärä luo suman. Voin mainita, että viime keskiviikkona minulla oli asiaa kaupungille Kaartinkaupunkiin Punavuoreen ja Albertinkadulle. Autolla, koska jouduin kuljettamaan tavaroita. Minulla ei ollut mitään ongelmia liikkua autolla klo 15 — 17 välisenä aikana. Vaikuttivatko talvilomat kenties asiaan?
Varsinainen asiani oli pari kuningasajatustani:
HUONEISTO VOSI JURIDISESTI OLLA SEKÄ ASUNTO- ETTÄ TOIMISTO
Kantakaupungissa on viime vuosien aikana muutettu koko lailla toimisto- ja myymälähuoneistojakin asuinhuoneistoiksi. Monessa taloyhtiössä tarvittava yhtiöjärjestyksen muutos on ollut lähes vuosittain asialistalla. On asuintaloissa sijaitsevia toimistohuoneistoja, joihin on ollut kiinnostusta muuttaa asumaan, mutta se ei ole juridisesti mahdollista. Teknisesti kyllä: niissä on kaikki asuinhuoneiston edellyttämät mukavuudet: kylpyhuone ja tilava keittiö, jota käytetään neuvottelutilana. Isännöitsijän mukaan mm. maistraatti ei voisi rekisteröidä henkilön asuinpaikkaa, jos se on yhtiöjärjestyksen mukaan toimisto.
Omistaja ei voi oikein muuttaa sijoitushuoneistoa asunnoksi, koska tarpeen muuttuessa päinvastainen muutos ei ole mahdollinen.
Eli laitettava pykälä rakennusmääräyksiin, että (taloyhtiön luvalla ja luonnollisin edellytyksin) toimistohuoneistoa voidaan käyttää myös asuinhuoneistona.
PIENTEOLLISUUSHUONEISOT SOPIVAT MYÖS ASUINHUONEISTOIKSI
Meillä on laajassa kantakaupungissa, mm. Arabiassa, Vallilassa, Pitäjänmäellä ja Punavuoressa entisiä teollisuustaloja, jota nyt ovat lähinnä toimistokäytössä. Tiloja käytetään myös hyvin hiljaiseen teollisuuteen. (Kultasepän työpajana, muoviverstaana, kirjavarastona jne.) Ja kun on valmiina isot hissit, niin siinähän meillä on esteettömiä asuntoja.
Pienteollisuustalojen erityisesti ylimpien kerrosten huoneistoja, jota ovat hyvin valoisia voisi muuttaa yksi kerrallaan asunnoiksi, kun tehdään tarvittavat pykälien muutokset.
Talot oli rakennettu aikoinaan teollisuustiloiksi, mikä m merkitsee että portaikot ovat laajoja. Kivaa. Hämeentie 155 (Arabian Pienteollisuustalo) rakennettiin v. 1957. Silloin pääomat olivat paljon nykyistä vähäisemmät, mutta pienillä asioilla, mm. kauniilla kalkkitiiliarkkitehtuurilla ja portaikon taontatöillä talo oli saatu omalla tavallaan viehättäväksi. Koko talon muuttamien kerralla on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta ja myös epämielekästä. Nämä ovat juuri sellaisia loft-asuntoja, joita kovasti kaivataan.
Kateellisille kerrottakoon, että ei omistaja tästä mitään suuria voittoja saa. Muutostyön kustannukset eivät ole halpoja. Eikä neliöhinta voi vastata neliöhintaa asuintalossa, koska tulee paljon sellaista ”pimeää neliötä”. Ne sopivat kylpyhuoneiksi, varastotilaksi jne. Sillä lailla lapsiperhe saisi kohtalaisen edullisella hinnalla tilavan asunnon Toukolasta. Ja vieressä on muita asuintaloja ja palvelut.
AUTOPAIKKANORMISTA
Tässä palataan taas kysymykseen autopaikoista, tarkemmin sanoen autopaikoista kantakaupungin alueella. Olemme samaa mieltä siitä, että kantakaupungin alueella ei vastaa tarkoitustaan rakentaa kalliita autopaikkoja niin, että autonomistaja voi vuokrata tai lunastaa sellaisen kustannuksia vastaamattomalla hinnalla, käytännössä lähes ilmaiseksi. Ihminenhän ei tarvitse omaa autoa vaan mahdollisuuden päästä paikasta A paikkaan B. Kun pysäköinnistä maksaa kustannuksia vastaavasti, niin kiinnostus auton vuokraamiseen ja erilaisiin muihin yhteiskäyttömuotoihin lisääntyy, ja samalla myös niiden tarjonta.
Miellä on yllättävänkin paljon kantakaupungissa asuvia autonomistajia, jotka käyttävät autoa vain mökkimatkoihin yms. Töihin, konserttiin, tuttujen luokse, elokuviin mennään kävellen, julkisilla kulkuneuvoilla tai polkupyörällä. Yksi nyt eläkkeellä oleva opettajatuttuni miettii, viitsiikö hän maksaa kuukaudessa 60 e (vuodessa 720 e eli lähes kahden viikon nettotulot) Kaartinkaupungin pihaparkkipaikasta vai viekö hän autonsa mökilleen Hämeenlinnan lähelle.
Sen sijana rakennettaessa u u s i a taloja, niin on mielekästä rakentaa nyt ”ylimääräisiä” autopaikkoja, jotka voidaan vuokrata esim. pienvarastoiksi tai autopaikoiksi talon ulkopuolisille. Silloin toisaalta pienvarstojen selvä tarve osaksi ratkeaa. Toisaalta olemme varautuneet mahdollisiin tuleviin kysynnän muutoksiin. Vielä 90-luvun lopulla oli helppoa löytää illalla parkkipaikka Kaartinkaupungissa tai Töölössä. Nyt tilanne on muuttunut mm. sen takia, että hyvän käytetyn auton saa edullisesti.
Tästä OS on kirjoittanut paljon. Viisainta olisi kuitenkin kirjoittaa asiasta Autoliiton lehteen ja autolehtiin. Eivät uskossa olevat tarvitse sanaa vaan pakanat.
Valheellinen argumentti: Parkkitila kadun varressa on palvelu jonka kaupunki tarjoaa saadaakseen maksukykyisiä veronmaksajia eikä se todellisuudessa maksa senttiäkään enempää kuin se katu. Siis palvelu, ihan siinä missä toimiva liikenne tai kadut.
Kirjoittaja ilmeisesti lähtee siitä että katuja tai pyöräteitäkään ei tarvita? Tai että talot pitäisi rakentaa toisiinsa kiinni ettei vain jää hukkatilaa talojen väliin? Joka puolelta tietenkin.
Tai on älyllisesti epärehellinen autonvihaaja.
Nämä palvelut ovat sellaisia joiden tarjoamisesta Helsinki aktiivisesti kieltäytyy, vieläpä käyttäen kymmeniä miljoonia veroeuroja vuosittain siihen että olemassaolevatkin palvelut hävitetään. Puhtaan ideologis-fanaattisen typeryyden nimissä.
Elleivät varakkaat veronmaksajat kiinnosta niin saadaan Helsingin(kin) tilanne: Miljardivelat ja varakkaan kansanosan joukkopako naapurikuntiin. Tilalle otetaan opiskelijoita ja maahanmuuttajia ettei muuttotappio näy. Mutta verotulojen lasku näkyy.
Asuntojen hintoihin vetoaminen on lähinnä absurdia kun asuntoja omistavat omistavat säännöllisesti useampia kuin yhden asunnon, siis sijoituksia jotka ovat tyhjillään odottamassa hinnannousua ja vain yhdessä asutaan itse.
Kyllä ihan varmasti maksaa. Katu voisi olla kapeampi ilman pysäköintiä, jolloin tyontti olisi isompi. Lumenauraus tulee kalliiksi, koska suurin osa ajasta menee pysäköityjän eutojen hinaamiseen pois. Lisäksi lumet pitää kuljettyaa pois, kun ne voisiin ennen varastoida kadunvarteen kevättä odottamaan.
Hah.
Autottomuususkovaisuus ei oikein pure missään muualla kuin siellä missä asuu joko joutilasta väkeä jonka ei tarvitse käydä töissä/ei ole saanut töitä ja harrastuksetkin onnistuvat kätevästi kotiovelta tai siellä missä ollaan niin rikkaita että ei tarvitse käydä töissä enää. Siis Helsingin kantakaupungissa.
OS itse kuuluu molempiin ryhmiin ja on varsin jäävi saarnaamaan autottomuudesta yhtään mitään.
Huippupalkkaiset virkamiehet menevät tähän jälkimmäiseen lokeroon vaikka ns. työssä käyvätkin: ei työaikaa ja palkka on niin kova että on varaa ostaa asunto työpaikan vierestä, keskustasta. Eihän nyt _ministeriö_ voi herranjestas sijaita missään kantakaupungin ulkopuolella!
Töölön parkkipaikat taas ovat kadonneet ihan puhtaasti sen takia että kaupunki on tietoisella ja tarkoituksellisella politiikalla _hävittänyt_ ne sieltä. Tuhlaten samalla muutamiakymmeniä miljoonia euroja, mutta se rahahan on pantu hyvään tarkoitukseen, autollisten kansalaisten häätämiseen pois alueelta ja koko kaupungista!
Minun kohdallani se toimi hyvin, muutin pois: Se Helsinki johon minä synnyin, on tapettu ja tilalla on joku viherfasistinen grynderin unelma, jossa koko väestön, tai edes merkittävän osan, etuja ei aja kukaan. Vain pari radikaaliklikkiä saa käytännössä äänensä kuuluviin.
Kun Natsi-Saksa vainosi juutalaisia niin se oli paha asia, kun Helsinki (ja muukin pk-seutu) vainoaa autonomistajia niin se onkin _hyvä asia_. Näin se kaksinaismoralistinen jeesustelu toimii nyky-yhteiskunnassa ja huvittavinta on että kaikki osalliset täydellisesti kieltäytyvät näkemästä yhtäläisyyksiä, vaikka ilmiselvästä, täysin mielivaltaisesta poliittisesta vainosta on kyse.
Tällasiset kirjoitukset tekevät liikennepoliittisesta keskustelusa aika hankalaa.
Minä muuten olen ollut töissä nyt jo 47 vuotta yhteen menoon, enkä omista autoa. Yliopiston assistentin palkka ei aikanaan ollut mikän järin korkea.